Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘joulu’

Joulu ja joulunpyhät olivat takana, edessä uusi viikko. Maanantaille 28.12. oli ennustettu aurinkoista säätä ja pientä pakkasta – ei hassumpaa ulkoilua ajatellen. Ulkoilu oli ollut vaimoni kanssa ohjelmassa jo Tapaninpäivänä, jolloin kiersimme pitkän kaupunkilenkin kaupungin itäisiin osiin Pavinmäelle. Nyt oli aikomukseni tehdä oma luontolenkkini ja sukeltaa synkkään metsään Usmin suunnalla. Kytäjä-Usmin kallioinen ja rotkoinen maasto on korona-aikana tullut tutuksi monelle etelä-Suomen patikoijalle, mutta sen laajalta alueelta löytää vielä reittejä sekä soita ja lampia, joilla ei muita kulkijoita välttämättä tapaa. Ainoat jäljet lumen peittämillä poluilla olivat tänäänkin metsän omien asukkaiden jättämiä. Aurinko ei nyt näyttäytynyt ja luonto oli hiljainen, todella hiljainen. Alpo Noponen talletti tämän tunnelman Otto Kotilaisen joululauluun Kun joulu on sanoillaan ”ja metsä autio, lauluton”. Kun reittini nousi ylemmäksi, tuntui tuuli navakkana, mutta alempana suurten puiden suojassa tuulta ei huomannut. Jopas nyt kulkijaa laulattaa, kun tuulesta tuli mieleeni Finntrion tutuksi tekemä Bob Dylanin kappale Tuulelta vastauksen saan. Pysähdyin hetkeksi puupinon viereen, kallistelin oikein päätäni ja kuulostelin, vastaisiko tuuli minulle jotakin? Ei sieltä mitään vastausta tullut, ei tietenkään, kun joulusta vielä raukealla ihmisellä ei ollut mitään kysyttävääkään!

Miten erilainen onkaan metsä talvella, vuoden pimeimpänä aikana kuin huhti-toukokuussa, jolloin värien ja äänten runsaudella ei ole mitään rajaa. Kesällä vehreys myös siloittelee hakkuiden jälkiä. Vähälumisena talvena metsän aukot paljastuvat ja puuston yksipuolisuus näkyy selvästi. Lähestyin metsän kätkemää suolampea, joka oli saanut lumipeitteen ja alkoi vähitellen jäätyä, vaikka vuolas puro toi yhä lammelle vettä läheisestä pikku järvestä. Lammen reunamien suopursut nukkuivat talviuntaan, ja käkkärämännyn telkänpönttö oli vailla asukkaita. Istuin alas nuotiopaikan penkille ja hörppäsin termaristani kupposen kuumaa mehua. Kauempana äänteli korppi, ja lähellä rääkäisi närhi, kun jatkoin suolammelta eteenpäin. Muistin hyvin paikat, joissa olin kesällä nähnyt keisarinviitan, paatsamasinisiiven ja monet, monet muuttolinnut. Päiväperhosia on näillä seuduilla vielä entiseen malliin, mutta oliko linnuissa lajien kato jo hyvinkin näkyvää? Metsätiaisia olin maanantain retkelläni toivonut näkeväni, mutta tosiasia on, että reittini varrella tapaa hömötiaisen enää harvoin kesälläkään. Kun katselen ympärilleni, ymmärrän syyn lajin huonoon tilaan: en juurikaan näe pesimiseen sopivia lahoja pökkelöpuita. Vilkkaamman tien viereinen hakattu metsäala tekee poikkeuksen – hakkuualueelle on jätetty useita lahopuita kaatamatta, ne on enintään katkaistu muutaman metrin korkeudelta! Onnistuuko kolopesijöiden houkuttelu uusiin pesäpuihinsa ja onnistuuko näin lajien runsastuminen?

Hiljainen, hämärä metsä voi olla ulkoilijalle yhtä antoisa kuin elämää ja ääniä täynnä oleva. Eikä ole vaaraa, että lähtisi säntäilemään umpimetsään jonkun etäisen äänen suuntaan tai seuraamaan kuusikkoon livahtanutta repolaista – ja samalla putoaisi kartalta! Kännykkä on hyvä olla mukana, jos liikkuu yksin, ja on hyvä muistaa pitää puhelimen sijaintitieto päällä. Tunnetko sovelluksen nimeltä Karttaselain? Itse opin sen vasta jokin aika sitten kunnolla ja huomasin sovelluksessa hienon ominaisuuden. Se ei ainoastaan osoita, missä päin olet, vaan sovellus myös näyttää, minne olet juuri nyt kulkemassa! Nerokasta! Voit astella rauhassa tiheään kuusikkoon tietäen, että tämä suunta vie perille. Tällainen kun olisi ollut mukana armeijan suunnistuskilpailussa Virolahden ryteiköissä vuonna oksa ja käpy, olisin takuulla voittanut koko kisan. Taisin jossakin vaiheessa olla jopa johdossa, mutta sitten meni jokin vikaan (mies meni), ja huomasin olevani viimeisiä, jotka iltahämärässä maaliin tulivat. Silloin oli enemmän kuntoa kuin malttia. Nyt en tarvinnut kännykkääni, mutta se heräsi yllättäen eloon ja näytti, että yksi viesti oli tullut. Tyttäreni ilmoitti, että huomiselle tarvittaisiin peräkärryä. Ei siinä mitään, peräkärryä vain vuokraamaan, kenelläkään muulla lähipiirissä kun ei ole vetokoukkua. Jostakin syystä ei vieläkään. Pieni metsäretkeni olikin sitten siinä.

Read Full Post »

Pääsen tänään lenkille, nyt se varmistui.Tunnen sen selvästi. Lenkkikaverikseni tulee emäntäni isä, jolle on annettu aika hassu lempinimi ”Papu”. Voihan vuotava juomakuppi, sanon minä, kas kun ei ”Pupu”. No, ei sen väliä, pääasia, että pääsen tänään ulos pitkälle lenkille. Luulenpa, että minua viedään Sveitsin luonnonpuiston hienoihin maastoihin. Vapaana en saa siellä olla, mutta ei se minua haittaa. Ainakin tämä Papu antaa hyvin löysää ja päästää nuuhkimaan kiinnostavia kannonkoloja ja pikkueläinten lymypaikkoja. Ja lenkillä saan heittäytyä selälleni puhtaaseen lumeen … Ai että se tekee hyvää! Koirakavereitakin saattaa tulla vastaan. On siellä mukaviakin, mutta jotkut taas ovat niin olevinaan. Erään kerran nähtiin Papun kanssa vähän oravaa isompi erikoinen villieläin. Kun lähestyimme sitä, se lähti kiipeämään ylös vanhaa kuusta. Papu yritti ottaa siitä kuvia, mutta marmatti myöhemmin ääneen, että ei ollut asetukset kohdillaan, tummia tuli. No, kullakin on omat murheensa. Sanoivat sitä eläintä näädäksi. Että noilla ihmisillä on hassuja nimityksiä eri asioille. No, olkoon näätä tai niitä näitä – kohta päästään ulkoilemaan!

Taidanpa tietää ja aavistella, että alkanut uusi viikko on jotenkin erikoinen. Olen nähnyt, kun ihmiset raahaavat kaupoista kaikenlaista roinaa ja iltamyöhällä lopen uupuneina käärivät ostokset vielä käsittämättömän räikeisiin ja kahiseviin papereihin! Sellainen ei minulta onnistuisi. Mutta paketin purkamisessa ei minun nokkani kyllä kauan tuhise! Nuorempana käytin hampaitani myös eteisessä lojuvien kenkien stailaamiseen, ja taisinpa tehdä valmista parista sohvastakin. Mutta se siitä, nyt en enää jaksa. No Papun vaimon takamusta vielä silloin tällöin on kiva näykkästä alahampailla pentuaikojen muistoksi, hi-hi. Tätä aikaa sanotaan joulun ajaksi, ja viikon päästä vietetään varsinaista joulua. Tämän olen painanut mieleeni, koska esiintymällä mallikkaasti, tulen itsekin saamaan jotakin erikoista; ehkä niitä samoja isoja herkkuluita kuin tasan vuosi sitten. Ei, mutta nyt soi ovikello! Papu on tulossa. Kuulin sen kyllä jo ajat sitten, mutta jäin haaveisiini ja muistelemaan menneitä jouluja.

Huomasin heti ulkona, että Papu on erikoisen hyvällä tuulella. Ulkoiluttajani käveleekin eri tavalla kuin aiemmin, ei raahaa eikä onnu toista jalkaansa. Hmm.. taisi olla niin, että se polvi oli kiusannut. Olisikohan se vaiva mennyt ohi? Niin sen täytyy olla. Mutta skarppina nyt, tuolta lähestyy yksi hankala tapaus. Ollaan coolisti vaan, ei provosoiduta. Ei, näin sittenkin väärin, mutta miksi nuo kiertävät meidät metsän puolelta? ”Hoo, jos minä olen musta, olen minä hyviltä kaivattu”. Jaa, sopikohan tuo värssy tähän nyt ollenkaan, mutta sanoin sen ihan Papun mieliksi, hän kun tykkää leikkiä sanoilla. Ja myös kuvilla. Tänään kyllä oli lähellä, etten hermostunut, kun koko ajan piti filmata. Käännä vähän kuonoa tuonne männyn suuntaan, ole nyt paikallasi, ei et vielä saa … Tällaista se oli. Olisin kyllä ulkoillut vielä pitempäänkin; lenkkimme näyttää nyt kuitenkin päättyvän, koska ollaan jo tulossa kotitielle. Sen kyllä tunnistan vaikka pimeässä. Ei kai tässä sitten muuta kuin, hou hou ja wuf wuf! Kaikille tutuille ja kaikille meidän yhteistä blogiamme lukeneille kiitokset mukavasta vuodesta, ja mitä parhainta joulua!

Lenkkipäivän ja jouluviikon ensimmäinen aamu valkenee.

Joko mennään metsälenkille?

Lenkkimaastona Hyvinkään Sveitsi

Lenkkikavereita 01

Lenkkikavereita nämäkin. Turhaan meitä väistätte. Juttuun kyllä tullaan!

Hyvinkään Sveitsin viittoja

Lumihierontaa

Lenkkeilijä

Fonzie, labradorinnoutaja

Kuntoilijoita riittää. Perttulankentän latukin on kunnossa.

Lisää lenkkikavereita

Kotiraitilla lenkin jälkeen

Fonzie toivottaa Hyvää Joulua!

Read Full Post »

Yöllä oli satanut vähän lunta. Maassa oli vielä rippeet aiemmista lumisateista, mutta uusi lumi otettiin varmasti kaikkialla mielihyvin vastaan. Ei siitä voinut haittaakaan olla, ei edes huoltoyhtiölle, jonka aurauskalusto ei parin sentin uudesta lumikerroksesta vielä käynnistynyt. Tulisiko joulusta sittenkin valkoinen, jopa Etelä-Suomeen? Runsaan viikon saa vielä jännittää säärintamien arvoituksellisia liikkeitä – minne asettuu kylmä ilmamassa, minne ohjautuu lauha virtaus. Sitäkin saa jännitää, pääseekö vanha vielä mukaan joulutunnelmaan? Jostakin syystä ei oikein vielä tunnu joululta. Kortteja on kirjoiteltu, on vähän kierrelty lahjataloissa, joulukukkien tuoksukin on vallannut olohuoneemme, mutta silti … Vaimolla on asiat varmaankin paremmin. Kylmässä jo odottavat juhlapäivää osa hänen tuotoksistaan: makeat leivonnaiset (tortut itse tehdystä kermavoitaikinasta) kuin lanttulaatikkokin. Niin, tekemällä se joulumieli tulee – olisi pitänyt mennä aputaikinanveivaajaksi, kun vaimoni viikko sitten ahkeroi keittiössämme, siellä sakean jauhopilven keskellä.

Tapion poika lähtee hakemaan joulutunnelmaa metsästä! Huomenna näyttäisi aurinkokin pilkahtavan, ja lämpötila olisi vain vähän pakkasen puolella. Tulossa on oikein hyvä kuvaussääkin joulukuiseen metsään. Näin tuumailin ja laitoin illalla jopa kellon soimaan, etten nukkuisi liian pitkään. Yllättäen aamun ensitunnit olivat yhtä hämärää. Yöllisen lumisateen tuoneet pilvet olivat jämähtäneet paikoilleen – talvisille luontokuville saattoi nyt sanoa hyvästit. Alkutalven metsälenkeilläni olin kuitenkin jo saanut kokea monia hienoja hetkiä mm. kohdatessani tikli- ja urpiaisparvia. Varsinkin pelottomia urpiaisia sain kuvata kaikessa rauhassa muutaman metrin päästä puolipilvisessä säässä, mitä parhaimmassa joulukuun valossa. Ei tämä joulutunnelman etsintäreissu kuitenkaan turha ollut. Yksi tavoite oli ollut tuoda kotiin katajanoksia (suoraoksaisia), joista vaimoni on jo vuosia tehnyt jouluisia asetelmia maljakoihin. Kotimme perinneasetelmiin oli tänä vuonna metsän tonttu ripotellut runsaasti katajanmarjoja.

Muutama vuosi sitten, samoihin aikoihin, olin myöskin metsässä katajanoksia hakemassa, kun puhelimeni soi. Se oli asiakaspuhelu ja liittyi erään asiakkaamme meneillään olevaan työhön. Seisoin paksussa lumihangessa kallionrinteellä hankalassa asennossa, toinen käsi kiinni katajapensaassa ja kävin asiallisen työneuvottelun. Tjaa, ne ajat ovat takanapäin, mutta taidanpa niitä vähän kaivatakin, ainakin joulun aikaan. Kuinka mukava olikaan tavata monia asiakkaitamme, usein Helsingissä, ja vaihtaa sekä kuulumisia että joulutervehdyksiä vähän ennen aattoa. Tapaamisten jälkeen kiertelin hetken vanhaa kotikaupunkiani ennen paluumatkalle lähtöä. Kevyt oli kulkea, kun repun täydeltä joulutervehdyksiä oli saatu ojennettua vastaanottajilleen. Muistelen myös lämmöllä erään asiakkaamme jokajouluisia glögi-iltoja, joissa kovassa hälinässä, posket punoittaen sai viestinsä perille keskustelukumppanilleen vain täysillä huutamalla. Meniköhän viesti perille sittenkään? Glögi-illoista pääsin aina kotiin ihmisten aikoihin. Ihan miehekäs suoritus. Muussa tapauksessa olisi kodin joulutunnelma voinut vaarantua. Ehkä joulukatajillekin olisi silloin kotona odottava saattanut keksiä ihan muuta käyttöä, kuin oli alunperin tarkoitettu?

Marras-joulukuun taitteessa laulujoutsenet vielä viipyilivät Etelä-Suomen pelloilla ja sulissa.

Marras-joulukuun taitteessa laulujoutsenet vielä viipyilivät Etelä-Suomen pelloilla ja sulissa.

Joulukuinen Kytäjoki

Joulukuinen Kytäjoki

Kosken kivet

Kosken kivet

Koskikara vakiopaikoillaan

Koskikara vakiopaikallaan

Talo aamuhämärässä

Talo aamuhämärässä

Ohikulkijoiden laskija

Ohikulkijoiden laskija

Tallin luiska

Tallin luiska

Joulukurre

Joulukuun kurre

Joulukuinen Kytäjärvi

Joulukuinen Kytäjärvi

Onko kaupungissa joulutunnelmaa?

Onko kaupungissa joulutunnelmaa?

Kaupungintalon aula. Mutta missä joulukuusi?

Kaupungintalon aula. Mutta missä joulukuusi?

Tässä niitä kuusia tuodaan!

Tässä niitä kuusia tuodaan!

Mukavia lahjoja Käsityökeskuksesta.

Mukavia lahjoja Käsityökeskuksesta.

Postissa on aina tunnelmaa.

Postissa on aina tunnelmaa.

Tee löytöjä Kauppakeskuksesta.

Tee löytöjä Kauppakeskuksesta.

Kotimme perinne: joulukatajat

Kotimme perinne: joulukatajat

Rauhaisaa joulun aikaa!

Rauhaisaa joulun aikaa!

Read Full Post »

Luulin, ettei flunssa tällä kerralla iskisi. Turha luulo, kyllä se iski blogikirjoittajaankin. Satunnaisten, lyhyiden juttujen rustaaminen ei siis ollut sellainen meriitti, että se olisi antanut immuniteettisuojan virusten ohjaamassa putousnäytelmässä. Ei saanut suojaa viruksilta vaimonikaan, joka flunssaisena urheasti hoiteli perheemme jouluvalmistelut ja viimein jouluaaton tarjoilun. Joulu ei ole vuoden helpoimpia juhlia, vaikka järjestäjät olisivat huippukunnossa. Vilinä ja vilske on nyt ohi. Katselen pukin tuomia lahjakirjoja, joista osa on pinottu makuuhuoneemme nojatuolin päälle. Kasan alta pilkistää vielä pari aiempaa lahjakirjaa ja jokunen pian uusittava tai palautettava kirjaston kirja. Voin nyt uppoutua muistelmiin, lähteä korppien lennättämänä luontoretkelle, jännittää rikosten selvittelyä, lukea arkkitehtien luomuksista tai olla istumassa näkymättömänä jäsenenä HOKin ja Elannon perustamiskokouksissa. Taidanpa tästä lähteä korppien matkaan … tai, jos sittenkin pukeutuisin parhaimpiini ja astuisin vaivihkaa vakavailmeisen osuustoimintaväen joukkoon? Näin tein, mutta kauhea meteli ja sikarinsavu täällä kabinetissa vain on, hyi sentään!

En vaimoni kanssa oikein ehtinyt vielä puhaltaa joulun paineita pois, kun jo saimme pyynnön ottaa pariksi päiväksi hoteisiimme keskimmäisen lastenlapsistamme. Minulle se kävi. Peukku nousi myös vaimoltani. L-poika avaisi mummolakauden 2016 tulemalla vieraaksemme uudenvuoden aattona. Mikäpä siinä. Vauhtia meidän uusiin vuosiin nykyään jo vähän kaivattiinkin. Nythän voisin hankkia pitkästä aikaa muutaman raketin! Aiemmat rakettikokemuksemme eivät tosin olleet olleet kovin rohkaisevia, kun kerran sattui niin, että isäntä asetti raketit lumihankeen väärin päin. Raketit kyllä syttyivät, mutta lentomatka jäi kovin lyhyeksi paksussa lumihangessa. Tällä kerralla onnistuin! No jaa, pari kertaa piti raketteja uudelleen sytytellä. L-pojan kanssa kaikki muu meni hienosti putkeen. Heti perään oli kotiimme tulossa toinen vuoro: nuorimman lapsemme lapset siellä pakkasessa jo kolkuttelivat ulko-ovea. Myös J-lasten kanssa aika riensi, ja pian oli tämäkin lomailu päätöksessään. Kun arkeologit joskus kaivavat tavaraa talomme raunioista, he varmaankin ihmettelevät oranssista muoviammetta. Esikoisemme aloitti siinä plutraamisen v. 1974, mutta yhä vain se on tallella ja nuorimpien lastenlastemme käytössä, kun on kylvyn aika. Siitä ei luovuta!

Eläkepäiviin alkaa jo tulla jotenkin jämäkkä ote. Alku oli kirjoittajalle hankalaa – aikaa oli liikaa, ei ollut päiväjärjestystä ja oli tarpeettomuuden tunnetta. Päivän rytmi aikanaan kuitenkin löytyi ja tekemistä on nykyisin ihan sopivassa suhteessa. Oikeastaan, ei sillä tekemiselläkään ole nyt niin hirveästi väliä. Unet mokomat tahtovat vielä muistuttaa vanhasta ajasta ja monenkirjavasta työelämästä. Viimeisimmässä unessa olin tiedotushommissa isossa yrityksessä. Mikään ei ollut tuttua, mutta minulle oli selvästi jätetty pöydälle hoidettava työ: julisteen uusiminen. En vain tiennyt, missä on työpisteeni ja tietokoneeni … Ja esimiehenikin oli sairaslomalla. Lisätietoja saisin kuulemma Katri-Helenalta. Hän meni juuri tuosta ovesta, sanoivat sihteerit. Vaimonikin tunnusti aina silloin tällöin täyttävänsä unissaan vuodenvaihteen verottajalomakkeita. Emme ole siis ihan vielä kuivilla ja täysin valmiita eläkekerholaisia.

Moni asia hoituu, päättyy tai alkaa vanhanaikaisella tavalla. Niin alkoi tämäkin vuosi vanhanaikaisilla paukkupakkasilla, ja niin päättyi nuorten kiekkoilijoidemme vastustajan rimpuilu vanhanaikaiseen. Vanhoista kannattaa pitää kiinni!

Perheemme joulukuusi mallia 2015

Perheemme joulukuusi mallia 2015

Jouluemo, jouluntekijä, …

Jouluemo, jouluntekijä, …

Lahjakirjoja ja muitakin

Lahjakirjoja ja muitakin

Omia paukkuja, jeee!

Omia paukkuja, jeee!

Joululoman ensimmäinen vieraamme L-poika

Joululoman ensimmäinen vieraamme L-poika

L-pojan kanssa syömässä ulkona

L-pojan kanssa syömässä ulkona

Papu ja Mumppa

Papu ja Mumppa (L-pojan ottama kuva)

L-pojan kanssa ulkona viimassa

L-pojan kanssa ulkona viimassa vuoden 2016 ensimmäisenä päivänä

Järvi jäätyy vauhdilla

Järvi jäätyy vauhdilla

J-lapset kylässä

J-lapset kylässä

J-tyttö liukuportaissa

J-tyttö liukuportaissa

J-tytön kanssa kirjastossa

J-tytön kanssa kirjastossa

J-poika

J-poika

Tammikuinen kalliorinne

Tammikuinen kalliorinne

Uuden vuoden kiehkurat

Uuden vuoden kiehkurat

Read Full Post »

Meidän perheessämme ei internetyhteys ole aivan elintärkeä – maailma ei kaatuisi, jos nettiyhteys katkeaisi. Ja niinhän siinä sitten joulun alla kävi, kun uhoaa: yhteys meni yllättäen poikki! Samaan aikaan sain Soneralta viestin puhelimeeni, jossa kiiteltiin uuden kaapelimodeemin hankintaa. Sellainen hankinta oli kyllä viikkoja sitten tehty, mutta modeemia ei vain alkanut kuulua. Nopea soitto Soneralle, jossa häslinkiä selvitettiin. Sain puhelimeeni tiedon, että modeemimme olisi postissa (vielä tämän päivän) ja ohessa oli paketin lähetystunnus. Pian oli pakettimme kainalossani ja kiiruhdin kotiin asentamaan uutta modeemia. Ei kun paketin kääreet pois ja elektroniikkaa esille. Ei paketissa mitään modeemia ollut; siellä oli useita, pienempiä paketteja siististi joulupaperiin käärittyinä! Olimme saaneet väärän paketin. Aivan kuin laulussa ”Hajamielinen Joulupukki” (ohessa linkki Annan ja Kirkan versioon).

Uudelleen postiin; ja yli puolen tunnin kuluttua minulle ojennettiin edellistä pienempi, Soneran leimalla varustettu paketti. Nyt laatikossa oli oikeanlaista tavaraa. Jaa-ha, sitten olikin vuorossa systeemin virittäminen toimintakuntoon. Lähetyksen mukana ei ollut sellaista ohjetta, josta olisi ollut apua asentamiseen, eipä tietenkään. Käypä ohje löytyi toisen operaattorin, Elisan sivuilta, jonne pääsin puhelimeni nettiyhteydellä. Sillä lailla! Vaimoni ei tietenkään uskonut, että yhteys oli taas kunnossa. Hän seisoi vieressäni laskunippu kourassaan aikomuksenaan tulla hoitamaan maksuja, eikä oikein uskonut ruudulla vilistäviä kuvia. En tiedä, missä vaiheessa olen menettänyt tekniikan osaajan statukseni, mutta väliäkö sillä, kun asiat hoituvat. Täytyy kyllä myöntää, että vaimoni on aika pätevä vaihtamaan lamppuja tai selvittämään tavallisten sähkölaitteiden toimintahäiriöitä. Tietokoneet on toinen juttu. Sähkölaitteet olenkin antanut täysin vaimoni vastuulle, eikä minulla siinä ole mitään taka-ajatuksia.

Perheemme joulun valmistelu on tiukkaa vääntöä. Itse pääsen vähän helpommalla. En puutu laatikoiden ja muiden jouluruokien valmisteluun; seuraan vain sivusta vaimoni aherrusta, nuuhkin herkullisia tuoksuja ja yritän olla pois jaloista (milloin en ole mattoja tampaamassa tai lavuaarin putkia rassaamassa). Lahjapaketteja valmistamme lapsillemme ja lastenlapsillemme yömyöhään ja yritämme vakuutella, että ensi jouluna tyyli muuttuu. Eihän se tietenkään muutu. Kaikki haluavat, että meillä vanhuksilla kokoonnutaan ja joulua vietetään kuten ennenkin; kaikki väki rivitalomme alakerran ahtaissa neliöissä joulupöydän antimia sulatellen ja lahjakääröjä availlen. Oma tärkein jouluvalmisteluni on kuusen hankinta. Et ehkä usko, mutta sain hankittua joulutaloomme ihan kelpo kuusen (se hyväksyttiin!), ja kuusi on jopa jo paikoillaan olohuoneen nurkassa odottamassa koristelua alkuviikolla. Kun valmistelimme kuusen tuomista sisätiloihin, näin takapihamme lintulaudalla vähän oudompia pikkulintuja. Ne olivat pikkuvarpusia! Jos tavallinen varpunen on taantunut, yleistyykö pikkuvarpunen pelloilta talojen pihoille? Tuleeko siitä uusi jouluntuoja ja uuden joululaulun aihe? Laulun pikkuvarpusesta jouluna olisi hyvin voinut tehdä Sauvo ”Saukki” Puhtila, yli 2500 sanoituksen juuri poismennyt musiikkitaiturimme.

Vaiveron myllytila, hyvinkää. Joulun alla 2014

Vaiveron myllytila, Hyvinkää. Joulun alla 2014

Vanhat joulukortit, Pakilakoti, Helsinki

Vanhat joulukortit, Pakilakoti, Helsinki

Kylässä Jemina, pikku jouluapuri

Kylässä Jemina, pikku jouluapuri

Kauppakeskuksessa

Kauppakeskuksessa

Joulupallot

Joulupallot

Malmin hautausmaan entinen asemarakennus

Malmin hautausmaan entinen asemarakennus

Malmin siunauskappelin valoja

Malmin siunauskappelin valoja

Kynttilä

Kynttilä

Kuusenhakupäivä valkenee

Kuusenhakupäivä valkenee

Pikkuvarpunen ja lyhde

Pikkuvarpunen ja lyhde

Pikkuvarpusia kotipihalla

Pikkuvarpusia kotipihalla

Read Full Post »

Tämän viikonlopun jälkeen enää yksi viikonvaihde ennen joulua. Huh, ja paljon on vielä tekemättä ennen kuin aatto koittaa. Eilinen perjantai oli puuhakas paketointi-ilta – pilteille ja aikuisillekin alkoi valmistua toivottavasti mieluisia joululahjoja. Fonziekin sai pakettiinsa ison koiranluun. Vaatekaapin ylähyllylle piiloon laitettu luu olikin jo syytä paketoida, kun kaapin vaatteemme alkoivat jo haiskahtaa sanonko mille. Pidin vaimoni kanssa keittiötämme pukin pajana ja samalla kuuntelimme ”juutuubista” kaikkea mahdollista joulumusiikkia. Vuosia sitten työmatkalla Pukkilaan kuulin Petran laulamana kappaleen ”Tulkoon joulu” (säv. ja sanat Pekka Simojoki). Upea laulu ja entisen Tiktak-yhtyeen solistin herkkä tulkinta! Myös eilen lahjapaketin naruja kähertäessämme kappale säväytti. Kuka oli kappaleen sovittaja, sitä tietoa en löytänyt. Voin kuvitella tästä melodiasta monia ja toisistaan poikkeavia sovituksia, myös puhtaasti instrumenttikappaleita joulun tunnelmaa nostamaan.

Pian edessä oleva ja kontolleni annettu tärkeä joulutehtävä on kuusen haku. Se on stressin paikka, ei käy kieltäminen. Vaimoni toiveena on saada kotiimme kapea latvakuusi tai joka tapauksessa kapea ja säännöllinen puu. Hän varmaan muistelee aikoja, kun nuorempana hain lähimetsän kaadetuista ja sinne unohdetuista puista vankkaoksaisen latvakuusen. Eivät ne kuuset täydellisiä olleet, mutta vuosien saatossa alkavat siltä tuntua. Viime vuosina olen pitänyt perinteenä hankkia joulupuu samalta, Sebastian Lindholmin näköiseltä kuusenmyyjältä lähikauppamme parkkipaikalta. Rantakulman metsien luonnonkuusi on lopulta aina kelvannut ja saanut koristeltuna jopa ihailevia katseita. Mutta usein joulupuumme on vaatinut tuunaamista: nuo oksat lyhemmiksi, ja vielä vähän tuoltakin; ja käännetäänpäs kuusi sittenkin noin päin. Kuinkahan käy tänä vuonna? Oksasakset on jo esillä – poraa tuskin tarvitaan.

Tänä vuonna näyttää tulevan lumeton joulu Etelä-Suomeen. Siltä alkaa vaikuttaa. Kukapa ei toivoisi valkeaa lumipeitettä, joka koristelisi jouluiseksi mustan maan. Sitä toivoo myös jokainen valokuvausta harrastava – kun se paras talvikuva ikinä on vielä ottamatta. Olen joulukuussa kierrellyt metsiä ja peltoja kameroineni, mutta aika vaatimattomia talvikuvia on kamerani kennoon piirtynyt hämärän ja lumettoman maan takia. Mutta jos tumma metsä on suomalaiselle tuttuakin tutumpi, onko se sitä myös ranskalaiselle? Mitä jos vähän tuunaan niitä kuvia? Joulukuun alkupuolen kuvissa oli onneksi vähän lunta – Pohjolan valkean joulun illuusiosta on pidettävä kiinni.  Avasin luukun 14 – kamerani muistikortin luukun – siirsin bitit tietokoneeseeni ja ryhdyin puuhaan. Sitä ennen haluan toivottaa kaikille lukijoilleni ja satunnaisille vierailijoilleni Oikein Hyvää Joulua 2013!

Hyvää joulua!

Hyvää joulua!

God Jul!

God Jul!

Häid Jõule!

Häid Jõule!

Fröhliche Weihnachten!

Fröhliche Weihnachten!

Joyeux Noël!

Joyeux Noël!

Feliz Navidad!

Feliz Navidad!

Merry Christmas!

Merry Christmas!

Read Full Post »

Siitä joulusta jäi mukavat muistot. Oli valkea joulu ja hanget korkeat nietokset, kuten ennen vanhaan. Pukkikin toimi kuten ennen vanhaan; ei ollut Korvatunturille kantautunut lamaviestejä, lahjoja riitti jokaiselle yllin kyllin. Yksi mieluisista ja yllättävimmistä lahjakirjoistani oli pukin (vaimoni) antama kirja ”Kirjailijoiden Helsinki”, kirjoittanut oman ikäluokkani Eino Leino. Kirjan henkilöt veivät lukijaa pitkin Helsinkiä, ja istuin seurana milloin Kämpissä, Kappelissa, Elitessä, milloin Kosmoksessa tai Sea Horsessa – tietenkin. Kirja avasi lukijalle myös 1800-luvun Helsinkiä, josta olen lukenut aika vähän. Sattumalta kuvasin viime Helsingin käynnilläni erään krunikalaisen empiretyylin rakennuksen, josta olisi ollut mukava tietää enemmän. Talon kuva oli myös Eino Leinon kirjassa – rakennus on nykyisin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjamyymälä (aiemmin rakennus oli Vanha tulli- ja pakkahuone).

Muistelin kirjaa lukiessani omia Helsingin vaiheitani ja tutuksi tulleita paikkoja. Niitä löytyikin paljon, vaikka itse en ole koskaan kantakaupungissa asunut. Kruununhakaan merkitsin monta omaa ”nuppineulaa”. Olin saanut noin viisitoistavuotiaana äidinäidiltäni lahjaksi akustisen kitaran ja isoäitini lupautui myös kustantamaan soittotunteja. La Paloman tahteja yritti istuttaa päähäni (ja sormiini) sen ajan tunnettu konserttikitaristi Mauri Mustonen Liisankadun kodissaan. En tiedä kummalle oppitunnit olivat enemmän tuskaa, opettajalle vai oppilaalle – oppi ei oikein mennyt perille Jaakko Noson kitaraa sormeilevalle soittajanalulle. Mieleeni jäi enemmänkin opettajan tunnetilojen vaihtelut, opettajan kaupunkiasunto ja talon rappuset, joista ehkä ainakin ylimmät olivat puiset(?). Ei tullut pojasta kitaristia. Kitaramusiikkia ja Kruununhakaa monine muistoineen en ole kuitenkaan koskaan unohtanut.

Pian vaihtuu vuosi – mitähän uusi vuosi tuo tullessaan? Välipäivinä oli sopiva tauko käydä kävelemässä metsäluonnon rauhassa ja pohtimassa kaikenmaailman asioita. Harmittelin, kun en ollut löytänyt kunnollisia pitkävartisia talvisaappaita mistään. Opiskeluaikoinani jalassani oli saappaat, jotka ostaisin heti, jos sellaisia vielä löytyisi. Olin saanut saappaat tätini miesystävältä, joka oli poliisi. Tuttavapoliisimme jalka varmaan vielä kasvoi virantoimituksessa, ja minä olin saanut kunnian astua pieniksi käyneisiin tyylikkäisiin saappaisiin. Silloin oli flaksia! Tänä talvena lienee kohtalona tyytyä Kuoma-saappaisiin! Tuo Kuoma taitaa ollakin harvoja brändejä, joka yhdistää lapset ja iäkkäämmät tallaajat. Muitakin, lähinnä vauvoja ja vaareja yhdistäviä vaateparsia keksin kävellessäni, mutta niiden sovittamiseen on onneksi vielä matkaa. Tehdään ensin nyt kotimatka, ja nautiskellaan vielä joulun rääppiäisistä. Taidanpa aloittaa vaimoni valkosipulisilakoista. Niitä jäi vielä, ja jäi vielä yksi lukematon lahjakirjakin.

Aaton tuikut

Aaton tuikut

Kirjalahja

Kirjalahja

Pipareita seuraksi

Pipareita seuraksi

SKS:n kirjamyymäjä, Mariankatu 3

SKS:n kirjamyymälä, ent. Vanha tulli- ja pakkahuone, Mariankatu 3

Kauppatorin varikset

Kauppatorin varikset

Kauppatorin ranta vapaana

Kauppatorin ranta vapaana

Vuosi vaihtuu Senaatintorilla

Vuosi vaihtuu Senaatintorilla

Vuosi vaihtuu Porvoossa

Vuosi vaihtuu Porvoossa

Vuosi vaihtuu padolla

Vuosi vaihtuu padolla

Vuosi vaihtuu Rantakulmalla

Vuosi vaihtuu Rantakulmalla

Read Full Post »

Vielä viisi päivää jouluun – tai onko sittenkin enää viisi päivää? Jouluviikon maanantaina oli ohjelmassani käydä tervehtimässä Helsingin asiakkaitamme. Toki on listalla vielä paljon muutakin, niin työasioita kuin kodin askareita, ennen kuin saa henkäistä ja rauhoittua joulun viettoon. Aika pitkällä valmisteluissa jo ollaan meidän huushollissa. Tänään sain vakiopaikaltani ja vakiomyyjältäni joulupuunkin kotiimme. Vähän kun sitä oksasaksilla sievistelen, niin eiköhän kuusemme saa hyväksynnän ja jopa kehujakin. Pimeässä kun joutuu valitsemaan …

Asiakastapaamiseni meni mukavissa merkeissä (taisin kirjoittaa samoin vuosi sitten). Ennen bussin lähtöä jäi sopivasti aikaa katsastaa joulukuinen, lapsuuteni ja nuoruuteni Helsinki ja sen tutut kadut. Pikkumiehenä oli veljeni kanssa aina pakko päästä näkemään Aleksanterinkadun jouluvalot ja Stockmannin jouluikkuna – ne virittivät oikeaan joulutunnelmaan. Ihmisiä ja autoja oli tänään, jouluviikon maanantaina liikkeellä paljon. Kaupunki oli lumeton, tuuli jonkin verran, mutta oli poutaa. Hämärä tuli jo aikaisin iltapäivällä, mikä saattoi lukuisille turisteille olla eksoottistakin. Hämäränkö takia ihmiset törmäilevät toisiinsa Helsingin raiteilla? Vai mistä moinen koheltaminen johtuu? Nyt tiedänkin, miksi Pohjolan talon julkisivun ukot ovat niin nyreissään. Taitavat hävetä juuri näitä hymyttömiä, kiireisiä törmäilijöitä! Jouluviikon lumeton Helsinki ei oikein puhutellut eikä nostattanut jouluista tunnelmaa kaikista valoista ja Rautatientorin luisteluradasta ja iloisista luistelijoista huolimatta. Vai onko niin, että se kiire mokoma on tarttunut jo blogikirjoittajaankin?

Kävellessäni eteenpäin mietiskelin, kuinka helppoa kaikki toiminnot ovat pienemmässä kaupungissa kuin Helsingin kaltaisessa metropolissa. Aamulla ennen matkalle lähtöä ehdin hyvin käyttää tyttäreni ja tyttärentyttäreni lääkärillä, käydä heidän kanssaan apteekissa hakemassa määrätyt lääkkeet ja palauttaa tytöt kotiinsa. Pieni on kaunista ja käytännöllistä! Mutta lahjoihin tuo ei päde, ainakaan vaimoni mielestä. Hänellä on periaatteenaan antaa suvun kaikille pienimmille lapsille joululahjaksi ainakin yksi i-i-i-so paketti kullekin. Hyväksytään – se on ihan oivallinen periaate. Iloista joulua ja isoja paketteja ihan kaikille – aineellisia tai aineettomia!

Joulun valot, Bulevardi

Pohjois-Esplanadi joulukuussa 2011

Espan puiston tuikut, Helsinki

Joulukatu, Helsinki

Pohjolan talon ukot (kuvanveistäjä Hilda Flodin)

Joulukatu 2, Helsinki

Rautatientorin luistelurata, Helsinki

Asemaravintolan valot

Read Full Post »

Jouluun on aikaa enää viisi viikkoa. Muistilapulle on listattu lukuisia joulun valmisteluasioita, jotka olisi jo tehtävä, tai ainakin pantava aluille. Lahjojakin on hankittava, joten tuumasta toimeen ja ostoskärryn puikkoihin vain kiinni, huvitti tai ei. Nuorempana yritin tehdä joitakin joululahjoa itse. Eräänä jouluna sulkeuduin pariksi, kolmeksi päiväksi kylmään ulkovarastoomme ja taistelin höylättyjen mäntylankkujen kanssa alkeellisilla työkaluilla. Leikkuulautojahan niistä tuli, mutta suksee ei nyt ollut niin kovin suuri.

Lauantaina sai Itäkeskus toimia lahjahankintojemme tukikohtana. Paikka oli meille hyvinkin tuttu, kun vanhempani olivat pitkään asuneet aivan Itäkeskuksen tuntumassa, Puotinharjussa. Väkeä oli liikkeellä yllättävän vähän, joulumusiikki ei vielä soinut ja mahduimme hyvin sekaan puikkelehtimaan.

Muutama kirjalahja oli jo repussani kotiin viemisinä. Päätin vaimoni kanssa pitää pienen paussin ostoskerroksen suositussa  kahvilassa. Vieressämme istui mietteissään kasvoiltaan uurteinen, vanhempi mies, jonka arvelimme olevan lähtöisin jostakin Kaukasuksen suunnalta. Täällä oli väkeä kaikkialta maailmasta. Valitsimme kahvimme seuraksi perunaleivokset. Makea suupala toi mieleeni oppikouluajat Helsingin Kulosaaressa. Koulun lähellä oli ns. Domus-talo, jonka kivijalkamyymälästä käväisimme ruokatunnilla aina silloin tällöin tuota herkkua hakemassa. Tämänkertainen perunaleivos oli erilainen – se ei ollut Domuksen leivoksen veroinen.

Kiirettä piisaa

Sunnuntaille oli muistilappuun kirjattu siivoamista. Itse olen osallistunut kotimme siivoamiseen luvattoman vähän. Nyt osallistuisin enemmän, mutta oli kuitenkin hyvä muistaa Marttojen ohje joulusiivouksesta: kaikkia komeroita ei tarvitse juuri jouluksi siivota, ellei vietä jouluaan komerossa. Otin sunnuntaina verryttelytehtäväksi joulukuusen kynttilävyyhdin siistimisen. Muistin, että jo viime jouluna uusi kuusenkynttiläsarjamme oli mennyt pahasti solmuun – kuin sotkeentunut kalaverkko. Se ei enää suosiolla asettuisi kuusen oksille, ellei vyyhtiä kunnolla selvittäisi. Levitin johto- ja lamppukasan olohuoneen lattialle ja aloitin armottoman ja hitaan selvitystyön. Vähä vähältä johdot suoristuivat ja yhtenäinen, siisti johtosarja oli edessäni. Kuusenkynttiläsotku oli selvitetty!

Mietin kynttiläsarjaa katsellessani, miten erilaista on ihmissuhdesotkujen selvittäminen. Niiden sotkujen selvittäminen voi olla haasteellista – eivät kaikki ratkea olohuoneen lattialla. Parasta olisi ennaltaehkäisy, tietenkin. Mieluummin yksi askel taakse kuin hyökkäävästi eteenpäin. Mieluummin anteeksianto kuin syytös. Mieluummin toisen huomioonotto kuin itsekkyys. Malttia ja harkintaa niin arkeen kuin juhlapyhiin – sieltä se joulukin silloin tulee ja myös onnistuu. Ilman sotkuja.

Kuusenkynttilät

Joulusiivous

Puhdasta tuli

Ulkotuli

Marraskuun lumeton aamu

Read Full Post »

Joulun aikaan ajatukset siirtyvät väistämättä myös lapsuuteen ja lapsuuden jouluihin. Monille vain lapsena koetut joulut ovat niitä oikeita ja parhaita. Itse en ajattele aivan noin – toki myös vanhempana, ja nyt jo isoisänä koetut joulut ovat olleet kokemisen arvoisia ja tunnelmiltaan lämpimiä. Ja näistä nykyisistä jouluista myös muistaa enemmän kuin jouluista yli puolivuosisataa sitten.

Varhaisimmat joulumuistoni liittyvät Helsingin Herttoniemeen. Muutimme ”Hertsikaan” Espoon Leppävaarasta, kun olin viiden vuoden ikäinen. Leppävaarasta minulla on vain hajanaisia muistikuvia, mutta yksikään niistä ei liity jouluun. Ei ehkä ihmekään, koska silloiset joulut vietettiin hyvin vaatimattomasti – ehkä kuusi sentään oli saatu hankituksi keikkuvalle puujalalleen. Silloiset, sotavuosien jälkeiset joulut eivät varmaan kovasti eronneet tavallisista arkipäivistä.

Herttoniemi (Länsi-Herttoniemi Vanhankaupungin lahden tuntumassa) oli kasvuympäristöni liki kahdenkymmenen vuoden ajan. Niiltä ajoilta on myös runsaasti joulumuistoja. Usein vietimme osan aatosta isäni vanhempien talossa Käpylässä, jossa Bertta-mummoni lisäksi asuivat myös Irja-tätini ja hänen poikansa Theo. Kun Käpylän mummon joulupöytä laatikoineen ja muine herkkuineen oli saatu putsatuksi, siirryimme aattoillaksi omaan kotiimme Herttoniemeen. Ykkösen ratikalla Hakaniemeen ja siitä bussilla itään päin. Hakaniemen torilta on minulle piirtynyt muistikuva Hakaniemen hallin takana olevan rakennuksen Oxygenol-valomainoksesta, joka korkeuksistaan valaisi autiota toria luoden omaa joulutunnelmaansa.

Ajat paranivat vähitellen ja kauppojen hyllyt alkoivat täyttyä niin ruoasta, vaatteista kuin leluistakin. Joululahjoihin kului perheiden talouksista jo sievoinen summa. Vähän alle kymmenen vuotiaat pojanvesselit eivät enää pukkeihin uskoneet – uskoivat pikemminkin siihen, että jossakin tässä kodissa täytyy olla lahjapiilo. Oma muistikuvani on kirkas erästä joulua edeltäviltä päiviltä. Olimme veljeni Esan kanssa löytäneet lahjakätkön, mutta se ei meille riittänyt: joitakin lahjoja täytyi kokeilla varmuudeksi etukäteen. Kätköpaikka oli keittiön kylmäkomeron taaimmainen nurkka (jossakin pottusäkin takana) ja houkutus lähempään tutkimukseen nousi ylivoimaiseksi. Muistan, että olisimme onnellisina soitelleet jommankumman lahjahaitaria (leluhaitari) päiviä ennen aattoa pimeän kylmäkomeromme lattialla. Kuinka saimme paketit alkuperäiseen asuun, sitä en tiedä enkä muista. Veljeni ei muistanut koko soittotuokiota, kun pari päivää sitten häneltä asiasta kyselin. Toinen vanhempiemme käyttämä kekseliäs lahjapiilo oli vanha pulsaattoripesukone. Eihän sinne kovin paljon tavaraa mahtunut, mutta olipa taas mukava todeta, että joulu oli tulossa – ja ainakin vanhempani uskovat joulupukkiin.

Herttoniemen kodissa jouluaaton ateria nautittiin usein toisen mummoni, äidinäitini Linnean kanssa. Olihan hän kiinteästi arjessamme mukana valmistaen äitini kanssa perheemme joulua ja jouluruokia. Isäni oli jouluisin vapautunut jouluisä, pois oli työhön sitoutunut, hieman kireähkö tukkuliikkeen apulaisjohtaja. Linnea-mummo sai jouluateriamme jälkeen monia jouluherkkuja kotiinsa vietäväksi. Poskissa hienoinen puna matkasi Linnea-mummomme, luullakseni aika tyytyväisenä, omaan joulunviettoonsa Arkadiankadulle.

Eräs perinne oman nuoren perheeni joulunvietossa Hyvinkäällä oli ”kuusenmetsästys”. Olimme muuttaneet eteläisen Hyvinkään uudelle asuinalueelle Hakalanmäkeen. Alueella, jossa kovasti rakennetaan, on myös puuta maassa kuin sodan jäljiltä. Kun aivan vieressä on kaadettu iso kuusi, asuntolainaa on paljon ja tuloja juuri riittävästi, ei kai kuusen latvuksen ottamista omiin kirjoihin voi suurena syntinä pitää. Niinpä useana vuonna otin tavakseni löytää jostakin läheltä kaadettu kuusi ja sahata latvakuusi omaan käyttöön. Vähitellen tietenkin aloin hankkia kuusemme kunniallisesti esim. Hakalan Torin parkkipaikan kuusenmyyjältä. Joulu ei enää tuntunutkaan joululta, ellen saanut asuntoomme Rantakulman kuusikon puuta tutuksi tulleelta kuusenmyyjältä. Lähes aina Rantakulman joulupuut ovat saaneet vierailtamme kehuja.

Hakalanmäen jouluumme kuului alkuaikoina myös pukin käynti, tietenkin. Pukkina oli joskus eräs naapurimme ja joskus lehden ilmoitussivuilta tilattu pukki tai pukki ja tontturyhmä. Kun lapset kasvoivat, oli pukkiperinteestä vaikea luopua. Niinpä useina vuosina teimme niin, että lähdin tyttäremme Jutan kanssa vähän ”ulkoilemaan” – ja kas kummaa, kun tulimme takaisin, olivat perheen äiti ja Tuomas-poikamme saaneet järjestettyä lahjasäkin ulko-oven eteen. Pukki oli siis käynyt, mutta oli kait ollut vähän kiire, kun ei malttanut tulla sisälle asti.

Viime vuosien jouluina kotimme on ollut ison joukon aatonviettopaikkana. Vaimoni on tehnyt töitä uupumukseen asti joulun pääarkkitehtinä ja jouluherkkujen valmistajana. Lapsemme ja heidän perheensä ovat päässeet valmiisen joulupöytään. Kuusen alle on kerätty kaikkien lahjoja ja kohta on annettu lupa avata paketit. Tekemiemme lahjapakettien piilo ei kodissamme ole kovin erikoinen – se on käytännön sanelemana sauna! Vain saunassa on tilaa riittävästi eivätkä lahjat ole heti näkyvillä. Mietimme, kuinka mahtaa käydä niinä joulunaluspäivinä, kun Jutan lapset ovat meillä hoidossa muutaman päivän ajan. Paljastuuko lahjapiilo? Onko legorakennelma jo valmis ennen lahjan virallista luovutusta? Täytyykin pitää pilttejä silmällä, ettei piilo paljastu. Ettei vain lahjojen etsiminen ja avaaminen etukäteen olisi ihan geeneissä?

Vantaanjoki Rantakulmalla

Joulukuusi koristeltuna

Jouluna Bertta-mummolla 1950-luvun alussa (kirjoittaja poikaryhmän vasemmassa laidassa)

Vanhempieni ja veljeni kanssa jouluna Käpylässä 1950-luvun lopussa

PS. jutun piirroskuvat kuuluvat Picman Oy:n Vinjet-kokoelmaan (kuusimiestä muokattu). Uudemmat valokuvat: Pekka Könönen

Read Full Post »