Lucian päivänä 13.12. maa oli lumeton. Ei oikein tuntunut joulukuulta eikä siltä, että vajaan kahden viikon kuluttua olisi jouluaatto. Kaupunkia ympäröivät pellot olivat mustina tai hohtivat syysviljan vihreää. Siellä täällä näkyi jääriitettä. Ihmisten mieletkin näyttivät olevan jäässä. Seuraavana yönä oli yllättäen satanut vähän lunta – saisivatko etelän ihmiset sittenkin valkean joulun? Tuntuu, että valkea lumipeite on se kaikkein tärkein joulutunnelman tekijä. Lähdin hoitamaan joitakin asioita kauppakeskukseen, ja kas, siellähän oli tunnelmaa, ihan omanlaista tunnelmaa. Parkkihallissa töräyteltiin torvea oikein joukolla jonkun onnettoman väärien liikkeiden takia. Kun suomalainen töräyttää auton torvea, silloin on totinen paikka. Muualla maailmassa torven soitto voi olla silkkaa hupia; siihen ei vaadita toisten virheliikkeitä. Pyöräilijät taas eivät meillä missään tapauksessa anna äänimerkkejään. Mutta olkoon, muut saavat jatkaa suomalaisten liikennekäyttäytymisen omituisuuksista.
Parkkihallin yläpuolella, itse kauppakeskuksessa, toivoin tavoittavani vähän ystävällisempää ilmapiiriä ja monipuolisempaa taustamusiikkia, ehkä ihan sitä joulutunnelmaa? Ainakin yhdessä liikkeessä myyjätontut hyvästelivät kirjoittajan iloisilla nauruillaan. Tein ihan kohtalaisen ostoksen, mutta jäin miettimään, sanoinko samalla jotakin hulvatonta? Tuskin. En usko vielä olevani isäni veroinen ja isäni asteella, joka vanhempana leskimiehenä saattoi laukaista valintamyymälän kassalle: ”Neidillä on niin kauniit silmät!”. Tarina ei kerro, tuliko viivakoodinlukijalla ohimoon, vai palkittiinko isäni hersyvällä naurulla. Joulun tunnelmaa voi tietenkin hakea muualtakin kuin kauppakeskuksesta. Lämmin tunnelma voi löytyä mistä tahansa, missä ihmiset kohtaavat, ottavat huomioon toisensa ja antavat kiitoksen tai hymyn tulla. Oma henkilökohtainen lahjalistani oli saanut ruksinsa kaikkiin kohteisiin; siltä osin ei enää paniikkia.
Mutta kotirintamalla alkaa tunnelma tiivistyä. En kutsuisi sitä vielä joulutunnelmaksi, vaikka töitä on kovasti sen eteen tehty. Vaimon joskus aamuyön tunteina paistamien esimmäisten laatikoiden tuoksu on asunnostamme jo hälvennyt. Kortit on aikaa sitten kirjoitettu ja viety punaisessa kuoressa postin kakkospostilaatikkoon. On siivottu kaikki nurkat, pesty kylpyhuoneen laatat ja hangattu kaakelinsaumat, on putsattu lavuaarien hajulukot ja muoviputket, on pyyhitty kirjahyllyjen ylätasotkin ja kaikki sen koriste-esineet. Sohva on pesty miedolla saippualiuoksella ja viimeistelty liukastavalla nahankäsittelyaineella. Osa lahjoistakin on saanut värikkäät kääreensä ja tuhansille kiemuroille rullatut narunsa. Ollaan vasta kuitenkin vapaissa harjoituksissa – itse ajot ovat vielä edessä. En ole puhunut mitään loppusiivouksesta, en mattojen tampaamisesta, en kuusen hankinnasta ja koristelusta enkä loppujen jouluruokien valmistamisesta. Ehkä jossakin välissä ennen joulua, edes joku talonväestä ehtii istahtaa olohuoneen nojatuolille, ja hengähtää. Jos voimia riittää, istuja saattaa etsiä käsiinsä jouluntuojakirjamme Markus Similän ”Rakkaimmat joululaulut ja niiden tekijät”. Istuja kenties laittaa soittimeen Jussi Rasinkankaan kappaleen ”On aika joulun” (san. Juhani Konola) – ja sulkee silmänsä. Voi olla, että uni tavoittaa istujan, ja asuntoon saapuu viimein kaivattu joulurauha. Joulun tunnelma, se tulee sitten perässä, toivottavasti.
Lucian päivän vihreät niityt
Sänkipelto
Jäätynyt enkeli
Ikkuna ja luminen oksa
Kirjaston joulukuusi
Tavara-aseman lyhdyt
Kirjaston aukio
Lumiset hitsaajat
Kauppakeskus Willa
Ostoksilla
Jonottajat
Iloiset myyjätontut
Ostoksilla 01
Ostoksilla 02
Ilta tulee keskustaan
Vanha kenkätehdas
Hyvinkään kirkko
Lyhty
Rakkaimmat joululaulut ja niiden tekijät (Markus Similä)
Kuvista ja muita kuulumisia 