Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘ulkoilu’

Joulu ja joulunpyhät olivat takana, edessä uusi viikko. Maanantaille 28.12. oli ennustettu aurinkoista säätä ja pientä pakkasta – ei hassumpaa ulkoilua ajatellen. Ulkoilu oli ollut vaimoni kanssa ohjelmassa jo Tapaninpäivänä, jolloin kiersimme pitkän kaupunkilenkin kaupungin itäisiin osiin Pavinmäelle. Nyt oli aikomukseni tehdä oma luontolenkkini ja sukeltaa synkkään metsään Usmin suunnalla. Kytäjä-Usmin kallioinen ja rotkoinen maasto on korona-aikana tullut tutuksi monelle etelä-Suomen patikoijalle, mutta sen laajalta alueelta löytää vielä reittejä sekä soita ja lampia, joilla ei muita kulkijoita välttämättä tapaa. Ainoat jäljet lumen peittämillä poluilla olivat tänäänkin metsän omien asukkaiden jättämiä. Aurinko ei nyt näyttäytynyt ja luonto oli hiljainen, todella hiljainen. Alpo Noponen talletti tämän tunnelman Otto Kotilaisen joululauluun Kun joulu on sanoillaan ”ja metsä autio, lauluton”. Kun reittini nousi ylemmäksi, tuntui tuuli navakkana, mutta alempana suurten puiden suojassa tuulta ei huomannut. Jopas nyt kulkijaa laulattaa, kun tuulesta tuli mieleeni Finntrion tutuksi tekemä Bob Dylanin kappale Tuulelta vastauksen saan. Pysähdyin hetkeksi puupinon viereen, kallistelin oikein päätäni ja kuulostelin, vastaisiko tuuli minulle jotakin? Ei sieltä mitään vastausta tullut, ei tietenkään, kun joulusta vielä raukealla ihmisellä ei ollut mitään kysyttävääkään!

Miten erilainen onkaan metsä talvella, vuoden pimeimpänä aikana kuin huhti-toukokuussa, jolloin värien ja äänten runsaudella ei ole mitään rajaa. Kesällä vehreys myös siloittelee hakkuiden jälkiä. Vähälumisena talvena metsän aukot paljastuvat ja puuston yksipuolisuus näkyy selvästi. Lähestyin metsän kätkemää suolampea, joka oli saanut lumipeitteen ja alkoi vähitellen jäätyä, vaikka vuolas puro toi yhä lammelle vettä läheisestä pikku järvestä. Lammen reunamien suopursut nukkuivat talviuntaan, ja käkkärämännyn telkänpönttö oli vailla asukkaita. Istuin alas nuotiopaikan penkille ja hörppäsin termaristani kupposen kuumaa mehua. Kauempana äänteli korppi, ja lähellä rääkäisi närhi, kun jatkoin suolammelta eteenpäin. Muistin hyvin paikat, joissa olin kesällä nähnyt keisarinviitan, paatsamasinisiiven ja monet, monet muuttolinnut. Päiväperhosia on näillä seuduilla vielä entiseen malliin, mutta oliko linnuissa lajien kato jo hyvinkin näkyvää? Metsätiaisia olin maanantain retkelläni toivonut näkeväni, mutta tosiasia on, että reittini varrella tapaa hömötiaisen enää harvoin kesälläkään. Kun katselen ympärilleni, ymmärrän syyn lajin huonoon tilaan: en juurikaan näe pesimiseen sopivia lahoja pökkelöpuita. Vilkkaamman tien viereinen hakattu metsäala tekee poikkeuksen – hakkuualueelle on jätetty useita lahopuita kaatamatta, ne on enintään katkaistu muutaman metrin korkeudelta! Onnistuuko kolopesijöiden houkuttelu uusiin pesäpuihinsa ja onnistuuko näin lajien runsastuminen?

Hiljainen, hämärä metsä voi olla ulkoilijalle yhtä antoisa kuin elämää ja ääniä täynnä oleva. Eikä ole vaaraa, että lähtisi säntäilemään umpimetsään jonkun etäisen äänen suuntaan tai seuraamaan kuusikkoon livahtanutta repolaista – ja samalla putoaisi kartalta! Kännykkä on hyvä olla mukana, jos liikkuu yksin, ja on hyvä muistaa pitää puhelimen sijaintitieto päällä. Tunnetko sovelluksen nimeltä Karttaselain? Itse opin sen vasta jokin aika sitten kunnolla ja huomasin sovelluksessa hienon ominaisuuden. Se ei ainoastaan osoita, missä päin olet, vaan sovellus myös näyttää, minne olet juuri nyt kulkemassa! Nerokasta! Voit astella rauhassa tiheään kuusikkoon tietäen, että tämä suunta vie perille. Tällainen kun olisi ollut mukana armeijan suunnistuskilpailussa Virolahden ryteiköissä vuonna oksa ja käpy, olisin takuulla voittanut koko kisan. Taisin jossakin vaiheessa olla jopa johdossa, mutta sitten meni jokin vikaan (mies meni), ja huomasin olevani viimeisiä, jotka iltahämärässä maaliin tulivat. Silloin oli enemmän kuntoa kuin malttia. Nyt en tarvinnut kännykkääni, mutta se heräsi yllättäen eloon ja näytti, että yksi viesti oli tullut. Tyttäreni ilmoitti, että huomiselle tarvittaisiin peräkärryä. Ei siinä mitään, peräkärryä vain vuokraamaan, kenelläkään muulla lähipiirissä kun ei ole vetokoukkua. Jostakin syystä ei vieläkään. Pieni metsäretkeni olikin sitten siinä.

Read Full Post »

Koronavirus näyttää lamaannuttaneen blogikirjoittajan kynän – ehkä myös ajattelunkin. Mutta mitä erinomaista tällainen eläkepappa, kotiin teljetty riskiryhmäläinen, voisi tilanteesta mennä kirjoittamaan. Toisaalta, juuri tavallisen ihmisen ja perheen kokemukset voisivat kiinnostaa, miksei? Kuinka on pärjätty henkisesti ja fyysisesti, onko ollut mitään oireita, mitäs tykkäätte karanteenista? Kuuliaisesti olemme vaimoni kanssa sinnitelleet Uudenmaan rajojen sisällä – Hämeen puolella olevalle mökillemme ei ole ollut asiaa, ei ehkä muutenkaan vielä maalis–huhtikuussa. Haikeinta on se, kun omaisia eikä tuttuja voi tavata. Ja ne ikärajat! Annanko vaimoni nuorempana (alle 70-vuotiaana) tehdä kaikki kauppareissut? Uhraanko siis vaimoni? Ei käy, kyllä itsekin olen silloin tällöin piipahtanut kaupassa – ja todennut, että melko huolettomasti asiakkaat kaupoissa käyttäytyvät, turvaetäisyyksistä ei aina välitetä. Yskivä kansalainen ei saisi tulla kauppaan ollenkaan! Oikeastaan, kaupassa ei saisi puhuakaan, no enintään vasemmalla suupielellä, koska kyllä ne virukset ilmoille karkaavat heti, kun kovempia äännähdyksiä suustaan päästelee. Osattiinhan me puhumattomuus ennen poikkeustilaakin! Tosi hyvin täällä osattiin.

Epidemian alussa, viikkoja sitten, annettiin riskiryhmäläisille ohjeeksi ”pysykää kotona!”. Vähitellen ohjetta selvennettiin niin, että kyllä koiraa saa käydä ulkoiluttamassa, ja toki puistonpenkille saa istahtaa. Ennen pitkää jo kehotettiin selväsanaisesti ”ulkoilkaa, liikkukaa!”, mutta muistakaa välimatkat. Ulkoilukehotusta on noudatettu meidän huushollissa mielihyvin ja tunnontarkasti. Iltavirkku vaimoni tykkää kävellä lenkkinsä melko myöhään, mutta meikäläinen hipsii luontolenkeilleen mieluiten aamusta, heti kun pihalinnut kuuluttavat päivän alkaneeksi. Luulin myös kevään jo alkaneen, kun maaliskuussa ilman täytti kiurujen laulu, päiväperhosiakin näkyi, ja maasta puski leskenlehti sekä sinivuokko. Mutta pääsiäiseksi viileni, ja luonto hiljeni. Kevät ei tullut edes keikkuen, se jämähti paikoilleen. Pääsin pahimman yli ottamalla urakaksi Jari Tervon kirjan, 700-sivuisen Loiri-elämäkerran, jonka poikamme oli ostanut joululahjaksi äidilleen. Paljon toki Veskun vaiheista tiedettiin, mutta uuttakin tuli esille. Kirjan diskografiassa mainittiin esitys ”Eilen kun mä tiennyt en” (Charles Aznavour, suom. san Reino Bäckman), duetto Paula Koivuniemen kanssa. Katsoin dueton YouTube-videolta, sen myöhemmän, joka on julkaistu 31.12.2016. Hieno, herkkä päätös mukavalle lukukokemukselle. 

Kevään polku voi olla arvaamaton; polulle voi paistaa aurinko, mutta hetkessä taivas saattaa tummua, ja polku peittyy paksuun lumikerrokseen. Sellaisella polulla kuljin pääsiäisen jälkeen. Polku oli Vantaanjoen luontopolku, yksi Hyvinkään kaupungin monista luontopoluista. Se myötäilee Vantaanjokea Uudenmaan maaseutuopiston (Hyria) mailla ja on pituudeltaan vähän yli 2 km. Polku ei ole leveä ja huonolla säällä se voi olla kurainen sekä liukas. Se oli kuitenkin kevätpolku moninen laulavine lintuineen, ja polulla, tai pikemminkin sen opasteissa, näkyi myös oma kädenjälkeni. Olin joku vuosi sitten voittanut kaupungin avoimen logokilpailun luontopolkujen tunnuksesta ”Polkua luontoon”. Siinä opastaulussa se merkkini nyt seisoi! Palkinnoksi sain ykkössijasta upean retkipuukon! Tänään oli vielä uusi palkintojenjakotilaisuus. Kun kävin eilen kuvaamassa jokialueen pienempiä lintuja, näin punarinnankin, mutta harmikseni en saanut siitä hyvää kuvaa. Kerroin vaimolleni, että yritän tavoittaa punarinnan uudelleen iltapäivällä. Myöhemmin, polun puolivälissä haavan oksalle lennähti yksinäinen lintu, jolla oli rinnassaan ruosteenväriä. Se viipyi oksalla vain hetken, mutta se hetki riitti. Sain muutaman onnistuneen kuvan – ja sain kevätpolulla vähintään puukon veroisen ekstrapalkinnon!

JK. Uudenmaan eristys purettiin tätä kirjoittaessani. Takatalvi tuli etelään hillitsemään nopeimpia maalle karkaajia; pyry taisi olla hallituksen tilaus?

 

Vantaanjoen luontopolku alkaa Vantaan ylityksellä.

Sorsapari päättää huilihetkensä laskeutumalla veteen.

Västäräkkejä ei näkynyt vielä paljon. Vantaanjoella yksi ensimmäisistä.

Nokkosperhonen ja leskenlehdet.

Vantaanjoen luontopolun pääopaste.

Suurennos opasteen kartasta.

Luontopolku myötäilee Vantaanjokea. Joen molemmin puolin on peltoaukeat.

Pyöräilijöitä Seitsemän veljeksen vaellusreitillä Vantaanjoen länsipuolella.

Mustarastas mietteliäänä.

Säätila vaihtui nopeasti. Vantaanjoen telkät auringonpaisteessa.

Vantaanjoen luontopolun alkua. Ulkoilijoiden ruuhkaa ei ollut pääsiäisen jälkeen.

Polunvarren tietotaulu.

Tauluissa tunnuksena ”Polkua luontoon”. Suunnittelu: Pekka Könönen.

Sinivuokot polun metsäosuudella.

Vähän aikaisemmin keväällä koreaa mittariperhosta, koivutyttöperhosta näkyi runsaasti.

Opasviitat joen alkupäässä. Karjasilta ylittää joen.

Vantaanjokea Karjasillalta etelään.

Koiraspeippo.

Tiklit viihtyvät maaseutuopiston maisemissa.

Luontopolun ympäristössä on paljon luonnontilaista metsää ja puustoa.

Viikon 13 alussa säätyyppi muuttui lähes takatalveksi – ja pahempaa oli vielä luvassa.

Naarastelkkä.

Luontopolku saa lumipeitteen.

Punakylkirastas

Punarinta ei uskaltautunut esille.

Me tapasimme uudelleen!

 

Read Full Post »

Pääsen tänään lenkille, nyt se varmistui.Tunnen sen selvästi. Lenkkikaverikseni tulee emäntäni isä, jolle on annettu aika hassu lempinimi ”Papu”. Voihan vuotava juomakuppi, sanon minä, kas kun ei ”Pupu”. No, ei sen väliä, pääasia, että pääsen tänään ulos pitkälle lenkille. Luulenpa, että minua viedään Sveitsin luonnonpuiston hienoihin maastoihin. Vapaana en saa siellä olla, mutta ei se minua haittaa. Ainakin tämä Papu antaa hyvin löysää ja päästää nuuhkimaan kiinnostavia kannonkoloja ja pikkueläinten lymypaikkoja. Ja lenkillä saan heittäytyä selälleni puhtaaseen lumeen … Ai että se tekee hyvää! Koirakavereitakin saattaa tulla vastaan. On siellä mukaviakin, mutta jotkut taas ovat niin olevinaan. Erään kerran nähtiin Papun kanssa vähän oravaa isompi erikoinen villieläin. Kun lähestyimme sitä, se lähti kiipeämään ylös vanhaa kuusta. Papu yritti ottaa siitä kuvia, mutta marmatti myöhemmin ääneen, että ei ollut asetukset kohdillaan, tummia tuli. No, kullakin on omat murheensa. Sanoivat sitä eläintä näädäksi. Että noilla ihmisillä on hassuja nimityksiä eri asioille. No, olkoon näätä tai niitä näitä – kohta päästään ulkoilemaan!

Taidanpa tietää ja aavistella, että alkanut uusi viikko on jotenkin erikoinen. Olen nähnyt, kun ihmiset raahaavat kaupoista kaikenlaista roinaa ja iltamyöhällä lopen uupuneina käärivät ostokset vielä käsittämättömän räikeisiin ja kahiseviin papereihin! Sellainen ei minulta onnistuisi. Mutta paketin purkamisessa ei minun nokkani kyllä kauan tuhise! Nuorempana käytin hampaitani myös eteisessä lojuvien kenkien stailaamiseen, ja taisinpa tehdä valmista parista sohvastakin. Mutta se siitä, nyt en enää jaksa. No Papun vaimon takamusta vielä silloin tällöin on kiva näykkästä alahampailla pentuaikojen muistoksi, hi-hi. Tätä aikaa sanotaan joulun ajaksi, ja viikon päästä vietetään varsinaista joulua. Tämän olen painanut mieleeni, koska esiintymällä mallikkaasti, tulen itsekin saamaan jotakin erikoista; ehkä niitä samoja isoja herkkuluita kuin tasan vuosi sitten. Ei, mutta nyt soi ovikello! Papu on tulossa. Kuulin sen kyllä jo ajat sitten, mutta jäin haaveisiini ja muistelemaan menneitä jouluja.

Huomasin heti ulkona, että Papu on erikoisen hyvällä tuulella. Ulkoiluttajani käveleekin eri tavalla kuin aiemmin, ei raahaa eikä onnu toista jalkaansa. Hmm.. taisi olla niin, että se polvi oli kiusannut. Olisikohan se vaiva mennyt ohi? Niin sen täytyy olla. Mutta skarppina nyt, tuolta lähestyy yksi hankala tapaus. Ollaan coolisti vaan, ei provosoiduta. Ei, näin sittenkin väärin, mutta miksi nuo kiertävät meidät metsän puolelta? ”Hoo, jos minä olen musta, olen minä hyviltä kaivattu”. Jaa, sopikohan tuo värssy tähän nyt ollenkaan, mutta sanoin sen ihan Papun mieliksi, hän kun tykkää leikkiä sanoilla. Ja myös kuvilla. Tänään kyllä oli lähellä, etten hermostunut, kun koko ajan piti filmata. Käännä vähän kuonoa tuonne männyn suuntaan, ole nyt paikallasi, ei et vielä saa … Tällaista se oli. Olisin kyllä ulkoillut vielä pitempäänkin; lenkkimme näyttää nyt kuitenkin päättyvän, koska ollaan jo tulossa kotitielle. Sen kyllä tunnistan vaikka pimeässä. Ei kai tässä sitten muuta kuin, hou hou ja wuf wuf! Kaikille tutuille ja kaikille meidän yhteistä blogiamme lukeneille kiitokset mukavasta vuodesta, ja mitä parhainta joulua!

Lenkkipäivän ja jouluviikon ensimmäinen aamu valkenee.

Joko mennään metsälenkille?

Lenkkimaastona Hyvinkään Sveitsi

Lenkkikavereita 01

Lenkkikavereita nämäkin. Turhaan meitä väistätte. Juttuun kyllä tullaan!

Hyvinkään Sveitsin viittoja

Lumihierontaa

Lenkkeilijä

Fonzie, labradorinnoutaja

Kuntoilijoita riittää. Perttulankentän latukin on kunnossa.

Lisää lenkkikavereita

Kotiraitilla lenkin jälkeen

Fonzie toivottaa Hyvää Joulua!

Read Full Post »

Kesä on kuin lempeässä tuulessa liehuva vihreä jättilakana, jota kirjavoi värikkäät pikku pisteet: metsien, tienvarsien ja niittyjen tuhannet kukat. Vihreässä taustassa on myös suoria tai koukeroisia viivoja, jotka rytmittävät muuten monotonista taustaa. Jos maltat tutkia lakanan yksityiskohtia, saat helposti aiheita maalaukseen, valokuvaan, painokankaaseen, posliinikupin stailaukseen tai Alma-tädin vanhan lipaston koristekuvioksi. Kun ilmat jäähtyvät ja hämärä lisääntyy, luonnon väripaletti muuttuu erilaiseksi. Jättilakanaan on nyt sudittu isolla pensselillä suuria väripintoja ja roiskeita: keltaisella, oranssilla ja punaisella. Vihreääkin yhä löytyy. Jo elokuussa on maahan pudonnut ensimmäinen punaisenkirjava haavanlehti, joka hetkeksi pysäyttää kulkijan. Niinpä niin, oliko ne viimevuotiset varsikengät vielä ihan kelvolliset? Syksy on astumassa näyttämölle – lavasteet vaihdetaan vihreistä kellertäviksi.

Kiertelin viime sunnuntaina, lokakuun 6. päivä, kaupunkia ympäröivän lähiluonnon tuttuja kohteita. Päivä oli aurinkoinen ja lämpöä yli kymmenen astetta. Mitä parhain hetki ulkoiluun, pihatöihin tai vain oleiluun ja lämmöstä nauttimiseen. Syksyn värejä näkyi kaikkialla. Kaikki hyvin, niinkö? Viime kevättalvena, joka jatkui koleana aina toukokuun lopulle, ei juuri puhuttu ilmastonmuutoksesta. Oli kuin ennen vanhaan. Mutta tämä lämmin ja kuiva syksy panee taas miettimään. Vantaanjoessa vesi vaivoin virtasi. Vähäinen vesi kiemurteli verkkaisesti isojen, esiinnousseiden pohjakivien lomitse kuin suuntaa etsien. Ei sen näin pitänyt olla.

Tiesitkö, että maamme kasvihuonekaasupäästöistä liikenteen osuus on jo viidennes? En tiennyt minäkään ennen kuin luin infon. Kirjoittajan mielestä taajama-alueilla tulisi panostaa voimakkaasti joukkoliikenteeseen – ja luulen, että bussit ja junat täyttyisivät hyvin yksinkertaisella konstilla: lippujen hinnat alas. Yksilön tasolla ei olisi mikään huono asia, kun nojailtaisiin kanssamatkustajiin ruuhkaisen metron, bussin tai junan takasillalla ja oviaukoissa. Mikä suurenmoinen tilaisuus harjoitella small talkia tai saada vihdoin vierelleen neiti Jumppanen siitä naapurista. Voisit siirtää aamuisen joogatuokiosi ruuhkabussiin tai voisit saada erinomaisia vinkkejä pukinkonttiin, kun vain rohkenisit kysyä siltä brunetelta tuoksun nimeä. Joukkoliikenteellä olisi puolensa.

Tänä kesänä ja syksynä on mediassa ollut esillä monia värejä ja väripaletteja. Roosa, ympäristöaktivistien vihreä ja sateenkaaren värit ovat saaneet huomiota. Viimeksimainittuja on maalailtu poskipäihin, suojatien raidoiksi, ja niitä on näkynyt niin kravaatin kuviona kuin pienoislipuissa katsomossa istuvien käsissä. Protesteja on pidetty ja kaapeista on tultu ulos – jotkut vapaaehtoisesti, mutta toisilla voi olla työlästä päästä vieraan vallan kaapista ulos pitkään aikaan. Sellaista värisuoraa ei taida kenelläkään olla hallussaan, jolla arktisen merialueen ympäristöaktivistit saadaan vapaaksi tai tuomiot kohtuullisiksi. Meidän Sini  pitäisi ainakin saada siirrettyä kotimaahan, sinisen ja valkoisen väripaletin maahan.

Vaahteran alla

Vaahteran alla

Astu syksyyn!

Astu syksyyn!

Hyvinkään Asemankoulun puurakennus

Hyvinkään Asemankoulun puurakennus

Väriä ja uutta tyyliä Ahjon korttelissa

Väriä ja uutta tyyliä Ahjon korttelissa

Kaikki maailman värit

Kaikki maailman värit

Joukkoliikennettä

Joukkoliikennettä

Syksy

Syksy

Syksyn värejä nämäkin

Syksyn värejä nämäkin

Vantaanjoki Kittelässä syksyllä 2013

Vantaanjoki Kittelässä syksyllä 2013

Kittelä, Hyvinkää

Kittelä, Hyvinkää

Metsäpolku

Metsäpolku

Sinistä ja okraa

Sinistä ja okraa

Aamu-usva Kytäjärvellä

Aamu-usva Kytäjärvellä

Hevoshaka

Hevoshaka

Koivukuja

Koivukuja

Syksyn lehdet

Syksyn lehdet

Read Full Post »

Asuntoyhtiömme pihatalkoot oli saatu mallikkaasti päätökseen; oman panoksemme annoin vaimoni kanssa viimeiseen pakkasen kurtistamaan lehteen. Kuntavaalien äänioikeuttamme käytimme jo ennakkoon, joten varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina olisi voinut vaikka huilia koko päivän Uuno Turhapuron tamineissa. Ai niin, ihan luottamuksellisesti, äänestimme ennakkoon siksi, koska tyttäremme oli tiettyinä päivinä vaalitoimitsijana ennakkoäänestyspisteessä. Parempaa syytä ennakkoäänestykselle ei voi olla, eihän?

Kirjoittajaan iski sunnuntaina levottomien jalkojen oireyhtymä. Ei sopinut löhöily velvotteista vapaana sunnuntainakaan – ulos vain raikkaisiin tuuliin! Sängyssä jo pohdin ulkoilureittiäni ja samalla kun heilautin jalkani joustinpatjalta lattialle, olin tehnyt päätöksen kohteestani. Porilainen Neon 2 lauloi aikoinaan suositussa Kemia-hitissään ”siinä täytyy olla rakkautta, siinä täytyy olla unelmii, mannapuuroa ja mansikkaa, juuri oikeanlaista kemiaa … ”. Samantapaisia latuja kulkivat myös omat ajatukseni. Mielimaisemassani täytyi olla … hetkinen, aivan: hiljaisuutta, metsätie, virtaavaa vettä, jylhiä kallioita, väriä ja metsän eläimiä. Se ei ole siis kauppakeskus, ei. Tämä paikka on vähän syrjemmässä. Olen kolunnut niitä kulmia ties kuinka monta kertaa. Se on kaakkurin, pohjantikan, lehtokurpan, kauriiden, hirvien ja metsäjänisten maa. Sekaan mahtuu ja sinne on vapaa pääsy.

Odotin jo näkeväni koskikaran virran reunakivellä niiaamassa, mutta ei, oli kait vielä liian aikaista karalle. Ehkä sitten viikon päästä? Silloinko tulet talvehtimaan ja patoaluetta vahtimaan? Pukusi on kuin Kämpin hovimestarilla – vain mustaa ja valkoista. Ja aina korrekti käytös – paitsi silloin, kun sukellat hakemaan toukkia virran pohjasta ja katoat hetkeksi näkyvistä. Kiertelin mielimaisemaani vielä tovin ennen kuin lähdin astelemaan kohti autoani. Kotimatkalla poikkesin Kytäjoen tulvapelloilla. Kävelin lähemmäksi jokea ja silloin erotin joella lepäilevät laulujoutsenet. Yhtäkkiä osa joutsenista nousi siivilleen ja kaartoi melkein ylitseni kohti etelää. Sinne ne menevät ja trumpetti soi komeasti. Jokaisella on oikeus ääneen, niinpä. Eräät käyttävät ääntään raikuvasti, eräiden äänenkäyttö on vaisumpaa – vain numeromerkintä ympyrään, jumppasalin huterassa äänestyskopissa.

Ensilumi vanhan viinatehtaan katolla

Raikkaissa tuulissa

Talvenkukkia

Luonnonkoristeet

Jääomenat

Sillankaide

Pato

Loppusyksy

Jääheinät

Mielimaisemassa

Poukama jäätyy

Ne lähtevät taas

Read Full Post »