Kuka oli Karl Hård af Segerstad?

Blogikirjoittaja taitaa olla onnekas suurten ikäluokkien kasvatti, kun jalkansa vielä nousee niin, että pitkätkin kävelymatkat ovat yhä mahdollisia. Ja liikuttava on, muuten perii hukka. Kumpi on mieluisampi ympäristö: metsäluonto vai kaupunki? Ei niitä voi verrata, molemmat käyvät hyvin, mutta nyt alkoi olla taas kaupungin vuoro. Se kaupunki tarkoittaa useimmiten synnyinkaupunkiani Helsinkiä, tuttua ympäristöä. Tähän uusimpaan Helsingin kävelyyni sain kimmokkeen, kun olin saattamassa vaimoani HUSin Meilahden silmäklinikalle tarkempiin tutkimuksiin. Muistin, että lähellä, uuden lastensairaalan vieressä on punatiilinen rakennuskolossi, Topelius-koulu. Muistin myös, että sen oli suunnitellut Karl Hård af Segerstad. Vaimollani tuli tutkimuksissa tauko, ja silloin lähdin omalle rundilleni – kävin katselemassa ja kuvaamassa Stenbäckin kadun Topelius-koulua! Vanha alkoi innostua, ja seuraavan viikon suunnitelma oli selvä. Silloin olisi Hård af Segerstadin monien muiden rakennusten vuoro eri puolilla kantakaupunkia. Niitä oli juuri sopiva määrä, sopivien kävelyetäisyyksien päässä toisistaan. Siispä matkaan! Saisinko vielä retkeni bonuksena nähdä syksyn väreihin pukeutuneen Helsingin? 

Kuka oli Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Hänen perheensä muutti Ruotsista Suomeen 1870-luvun alussa. Karl syntyi Helsingissä v. 1873. Hän kävi koulunsa Helsingin Nya svenska läroverketissä ja opiskeli vuosina 1891–1895 arkkitehdiksi Suomen polyteknillisessä opistossa Helsingissä. Vuonna 1896 Hård af Segerstad perusti arkkitehtitoimiston yhdessä kurssitoverinsa Bertel Jungin kanssa. Parin vuoden kuluttua hän toimi yksin ja saatuaan huomattavan yksityisen työtarjouksen Viipurista, hän muutti Viipuriin. Vuonna 1907 Helsinkiin perustettiin kaupunginarkkitehdin virka. Siihen valittiin Hård af Segerstad, jossa virassa hän toimi aina vuoteen 1921 asti. Tältä ajalta on syntynyt monia tunnettuja julkisia rakennuksia kuten Cygnaeuksen koulu Ratakadulla (1911), Kallion kirjasto (1912) ja Hakaniemen kauppahalli (1913). Monissa töissään hänellä oli apunaan yhtiökumppaninsa Bertel Jung, ja myöhemmin arkkitehdit Runar Eklund ja Einar Flinckenberg, jotka olivat hänen alaisiaan kaupungin organisaatiossa. 

Vaikka Hård af Segerstad teki monet suunnittelutyönsä kansallisromanttisen hypetyksen aikana, ei hänen tyyliään kuitenkaan luonnehdita kansallisromanttiseksi tai jugendtyyliksi. Hän oli kuitenkin ensimmäisiä arkkitehtejä, jotka ottivat käyttöön juuri jugendiin liitettyjä materiaaleja kuten vuolukiven! Hänen luomustaan, vuolukivellä verhoiltua Nylands Nationin rakennusta ”Natsaa” pidetäänkin mitä parhaimpana jugendtyylin edustajana. 1910-luvun alusta lähtien hän luopui kiviverhoilusta ja valitsi julkisivuihin rappaamattomat tiiliseinät. Lähteet kertovat, että Hård af Segerstad oli tarkka rahankäyttäjä, hän myös halusi käyttää laadukkaita ja kestäviä materiaaleja kuten tiiltä kattojen pintamateriaalina. Henkilönä hänen todetaan olleen vaatimaton ja jopa syrjäänvetäytyvä, mutta samalla annetaan arvoa hänen tekniselle asiantuntemukselleen ja osaamiselleen. Hård af Segerstad mainitaan Arkkitehti-lehdessä vain harvoin, mutta viimeisellä kerralla v. 1931 Bertel Jung kuvailee muistokirjoituksessa entistä kurssitoveriaan ammattimieheksi, jonka epäitsekästä työtä Helsingin hyväksi ei ole osattu riittävästi arvostaa. 

Blogikirjoittaja on nyt yli puolen päivän kävelykierroksensa tehnyt. Istun kotona tietokoneeni ääressä matkasta jo toipuneena; päivä alkaa vähitellen kääntyä iltaan. Teen kuviini sävykorjauksia, perspektiiviäkin paikoin korjaan, rajaan kuvia ja palautan samalla mieleeni retken vaiheita. Kaikki karttaan etukäteen merkitsemäni rastit löytyivät ongelmitta. Kun astuin ulos Kampin terminaalista ja otin suunnaksi Punavuoren, oli aurinko vasta noussut. Snellmanin koulu oli ensimmäinen kohteeni ja lenkkini jatkui Ratakadun, Johanneksen kirkon ja Kasarmitorin kautta Kruununhakaan ja sieltä Kallion Karhupuistoon. Kotona vaimoni arveli, että olin löytänyt paitsi rakennuskohteita myös juttukavereita muista ulkoilijoista. Ei tällä kerralla, muutamat sanat vaihdoin vain bussinkuljettajan kanssa, joka raisulla mutta taidokkaalla suorituksellaan alitti vuoron tavoiteajan Helsinkiin! Pääkaupunki oli tiistaina kylmä ja tuulinen, kaikkialla rakennettiin, turistejakin näkyi vain muutamia, eikä ruskakaan ollut vielä kunnolla noussut pääkaupungin puihin. Mutta hyvä lukijani, ei tämä tähän jää, Helsingin kantakaupunki on täynnä rakennustaidetta, jollaista ei enää nähdä nousevan Kalasatamaan tai Jätkäsaareen – tuskin muuallekaan.  

Kort svensk sammanfattning. Vem var Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Han var en finsk arkitekt (1873–1931) som förblev relativt okänd för allmänheten. Det speciella är att många av de offentliga byggnader han ritade i början av 1900-talet omedelbart blev mycket populära; och det är de än idag. Hård af Segerstads familj flyttade från Sverige till Finland på 1870-talet. Karls modersmål var alltså svenska men han förstod lite finska. Jag startade min blogg på mitt modersmål finska, men jag kommer att avsluta den på svenska, till Hård af Segerstads ära. Jag tycker att bilderna på min blogg kan dock förstås och tolkas på alla språk.

PS. Jutun kuvat ovat kirjoittajan ottamia retkeltä 20.9.-22, yksi kuva on vuodelta 2016. Kirjoituksessa on tärkeimpänä lähteenä käytetty Jyri Viljan kirjaa ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad”. Tästä teoksesta on myös arkkitehdin yksi julkisivupiirros.  

Ekbergin kahvila Bulevardilla oli juuri avautunut, mutta vielä ei ollut kahvin aika.

Kiinteistöosakeyhtiö Falken, Bulevardi 30 (Karl Hård af Segerstad, valm.v. 1898)

Arkkitehti Karl Hård af Segerstad (1873 Hki – 1931 Hki)

Matkalla eteenpäin. Sinebrychoffin puiston rakennuksia.

Punavuoren kallioilta näkee kauas merelle. Helsingin telakan nostureita Hietalahdella.

Snellmanin kansakoulu, Punavuorenkatu 6–10 (Karl Hård af Segerstad ja Runar Eklund, 1921)

Kouluunko kiire, vai pois suojatieltä?

Vanha poliisiasema, Ratakatu 10 (Karl Hård af Segerstad, 1909)

Cygnaeuksen koulu etelän suunnalta, Ratakatu 8 (Karl Hård af Segerstad, avustajina Runar Eklund ja Einar Flinkenberg, 1911)

Cygnaeuksen koulun yksityiskohta

Kihlmanin talo, Korkeavuorenkatu 19 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

Johanneksen kirkko ja kirkkopuisto olivat näyttämöinä, kun Vesa-Matti Loiri siunattiin viimeiselle matkalleen 20.9.2022.

Nylands Nation, Kasarmikatu 40 (Karl Hård af Segerstad, 1901)

Nylands Nationin rakennus, ”Natsa” on koristeltu monin eri aihein, jotka olivat tyypillisiä 1900-luvun alun jugendtyylille. Hård af Segerstad toi julkisivukoristeiksi myös muinaisskandinaavista symboliikkaa.

Nylands Nation, Helsingin yliopiston vanhin osakunta.

Syksyn lehtiä Kruununhaassa.

Svenska Litteratursällskapet, Ritarikatu 5. Entinen Laurellska skolan (Karl Hård af Segerstad, 1925–27)

Svenska Litteratursällskapet -talon seinälaatta

Päiväkotilapsia ja -ohjaajia Kruununhaassa.

As Oy Helios, Rauhankatu 13 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

As Oy Helioksen seinälaatta.

Matka jatkuu Snellmanin katua eteenpäin Siltavuorenpenkereelle.

Kuvan alareunassa Hakaniemen kauppahallin väistötilat, ns. Lasihalli (tumma rakennus) ja punatiillinen matala kauppahalli, jota peruskorjattiin vielä syyskuussa 2022.

Kyyhkykin on tullut kurkkaamaan, mitä sinne torille oikein kuuluu.

Näkymä Pitkältäsillalta Oopperatalolle päin.

Hakaniemen vanha kauppahalli (pääsuunnittelija Einar Flinckenberg ja Karl Hård af Segerstad, 1913)

Kalliossa, ylhäällä Porthaninkadun varrella, Porthaninkatu 12, on vaikuttava ja tyylikäs Kallion kirjasto (Karl Hård af Segerstad ja apulaisena Runar Eklund, 1912).  

Kallion kirjasto sekä vasemmassa reunassa Viidennen linjan rakennuksia. Taustalla Kallion kirkko.

Kallion kirjaston ovi ei avautunut 20.9.2022 toisen kerroksen remontin takia. Blogikirjoittaja ei ollut ainoa, jota asia harmitti.

Kallion kirjasto etelän suunnalta.

Käynnilläni Helsingin kaupungin Talvipuutarhassa v. 2016 talvella kuvasin sattumalta myös vähän kaupunginpuutarhurin asuntoa (tiilikattoinen rakennus).

Karl Hård af Segerstadin piirros Talvipuutarhan puutarhurin rakennukseksi (piirros Jyri Viljan kirjasta ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad)

Hakaniemen rannan ja Siltavuorenrannan puut alkavat saada lehvästöön syksyn värejä.

Read Full Post »

Silakkaa torilta, turskaa Rauhankadulta

Siitä tuli hyvä kalapäivä, vaikkemme itse mitään kalastaneetkaan. Stadin silakkamarkkinat olivat meneillään ja yhä voimissaan. Rannikkoseudun ja saariston kalastusalusten ympärille Kauppatorin rantaan ovat kaupunkilaiset kerääntyneet ostoksilleen joka syksy aina vuodesta 1743 lähtien. Tänä vuonna silakkamarkkinoiden tarjontaa ja hulinaa oli arvioimassa myös pari ulkopaikkakuntalaista: Vikke ja minä. Ei hullumpaa, vaikka luvalla sanoen, oli vähän vaisumpi markkinatunnelma kuin odotimme. Hyvin mahduimme aurinkoisena lokakuun maanantaina kohtalaisen runsaassa väkimäärässä puikkelehtimaan, ja ennen kaikkea tekemään ostoksiamme aluksilta.

Samalla tuli syynättyä mm. Katajanokan uusi merikylpylä Allas ja kierreltyä lähinnä Kruununhaan katuja. Sattumalta osuimme myös Pohjoisrannan uusitulle Halkolaiturille. Komeita nuo historialliset purjelaivat! Ja tuokin uljas laiva tilattavissa seurueiden käyttöön? Tällainen uutinen laivojen asettumisesta Halkolaituriin oli jäänyt huomaamatta. Rauhankadulle oli karttaani merkitty rasti – se tiesi lounastaukoa. Kalateema jatkui ruokapaikassakin; rauhallisen ja tilavan ravintola Pianon uunissa haudutettu turska osui matkalaisten makuhermoon!

Kotimatkalla pohdiskelin, olivatko silakkamarkkinoiden tuliaiseni myös ”kotijoukkojen” mieleen? Ettei vain kävisi niin kuin Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan vuosien takaisessa Heikki ja Kaija -parodiassa, jossa ”Heikin” tuliaiset saivat kovanpuoleisen tuomion: ”Tällaista ros…!” Ei, niin ei tietenkään käynyt. Kun nostelin repustani keittiömme pöydälle makeat saaristolaisleivät ja yrtti-, valkosipuli- ja katajanmarjasilakat sekä maustekalat, huomasin pelkoni turhaksi. Tuliaiset ja reissumies otettiin mielihyvin vastaan. Pannaanko perunat tulelle? Mistä silakkapurkista aloitetaan?

Silakkamarkkinoille!

Otetaanko loppumatkalle kaupunkipyörät? Vikke tutkii taksoja.

Tarjolla kotkalaisia herkkuja

Lisää kalaa myyntipöytiin?

Vikke ostoksilla

Pariskunnan evästauko

Saaristolaisleipä vaihtaa omistajaa

Kirjoittaja aprikoi minne seuraavaksi

Piipahdus Helsingin Vanhaan Kauppahalliin

Silakkaa on joka makuun

Hellström, Inkoo

Täältä myös saaristolaisleipää

Tuoreita kalaherkkuja maistelemassa

Jotakin todella kiinnostavaa?

Oheistuotteita torin puolella. Taustalla Keisarinnan kivi -muistomerkin jalusta. Nikolai I ja keisarinna Aleksandra Fjodorovna vierailivat Helsingissä ja astuivat maihin Kauppatorilla 1833.

Tunnettuja rakennuksia Kauppatorin itäpuolella

Turisteja riittää

Katajanokan merikylpylä Allas

Arja Könösen v. 1987 perustama vintage-liike Play it again Sam Rauhankadulla

Helsingin Tuomiokirkon rappusilla

Aina yhtä vaikuttava Helsingin Senaatintori

Pohjoisrantaa. Taustalla Merihaan tornitaloja

Pohjoisrannan arvotaloja

Vesille laivan mieli

 

Read Full Post »

Krunikan kierros

Viime vuodenvaihteen molemmin puolin tein joitakin yksinvaelluksia eri puolille Helsingin kantakaupunkia. Koin ne reissut virkistäviksi, ja jatkoa seuraa, jos se vain on itsestäni kiinni. Jos mukanani olisi ollut vaimoni tai joku tuttava, ne reissut olisivat olleet erilaisia – erilailla antoisia.Varmasti olisimme silloin ainakin syöneet paremmin; yksin kun tuppaan vain laittamaan kinttua toisen eteen, säntäilen kohteesta toiseen ja korvaan ateriat kahvilla tai pillimehulla. Yksin matkatessaan tekee matkaa myös sisimpään, toisin kuin seurassa. Aiemmilta kerroilta jäi kantakaupunginkin osalta paljon vielä kruisaltavaa ja vanhoista muistikuvista mieliin palautettavaa. Uuttakin voisin yhä oppia. Ilman sen suurempaa valmistelua lähdin matkaan kesäkuun viimeisenä torstaina tavoitteena mittailla Kruununhaan kadut ja korttelit. Tähän kaupunginosaan liittyy paljon omia opiskelumuistojani: paikkoja ja ihmisiä. Ainakin tutut opiskelupaikat kiertäisin.

Enpäs muistanutkaan, että kesällä Helsingin keskusta on niin täysin turistien kansoittama. Ja tietenkin myös remontteja ja katutöitä tehdään. Kun astelin Yliopistonkatua Senaatintorille päin ohi Porthanian, alkoi jalkakaytävillä olla ahdasta. Hei, en minä tähän porukkaan kuulu! Älkää tuuppiko! En halua Senaatintorille enkä ainakaan tuonne kaivantoon! Pääsin irrottautumaan turistiryhmästä ja suuntasin kohti Kansalliskirjastoa. Ei onnistunut. Olin unohtanut, että Kansalliskirjastoakin remontoidaan, ja Engelin suunnittelema loistokas päärakennus avataan uusittuna vasta v. 2016. Käännyin ympäri kirjaston portailla ja otin tavoitteeksi ensimmäisen varapaikkani: entisen Fysiikan laitoksen rakennuksen Siltavuorenpenkereellä. Sitä ennen voisin pistäytyä Yliopiston päärakennuksessa. Ruuhkaa oli sielläkin; jonkin EU-aiheisen konferenssin nuoret osanottajat kansoittavat koko torinpuoleisen oven edustan. Sisään vain, sanoi Sederholm! Yhtä häikäilemättömästi kuin tunkeuduin yliopistoon, kiertelin sen jälkeen Liisankadut, Oikokadut, Marian- ja Maurinkadut, Pohjoisrannan, Meritullinkadun ja viimeisenä Espan alkupään Kauppatoreineen.

Krunikka on vanhinta Helsinkiä täynnä upeaa rakennustaidetta ja rakennusosaamista. Vaatimattomassa blogissani raapasin vain pintaa, mitä tulee rakennettuun Krunikaan ja varsinkin sen arvo- ja monumentaalirakennuksiin. Enpä muistanut (muistanko ylipäätään mitään?), että kotikirjastossamme on vaimoltani lahjaksi saatu mahtava tietokirja Kruununhaan rakennuksista ja sen asukkaiden elämästä: Helsingin Sanomien kokoama ”Vanhinta Helsinkiä” (Eeva Järvenpää – Sirpa Räihä). Mutta sehän on vain luovuutta, kun asiat tekee joskus toisinpäin: ensin oma maastotutkimus, sitten vasta faktaa käyntikohteista, eikö vain? Opiskeluaikanani tramppasin hyvinkin usein Liisankatua ylös ja alas, ja luulin muistavani kadusta aika paljon. Nyt vanhempana ihmettelin, minne ravintola Kolme Kruunua oli kadonnut? Ei se nähtävästi ollut minnekään kadonnut – vanhalla paikallaan sijaitsi, parittomien numeroiden puolella. Olin aivan varma, että Kolme Kruunua olisi kadun parillisella puolella, vähän ylempänä Liisankatua, pohdiskelin päättäessäni torstaista reissuani. Krunikan kierros oli ollut hyvä – muunlaisia kierroksia, vähemmässä valossa ja kovassa puheensorinassa, en nykyään kaipaakaan. Sotkevat muistinkin.

Jälkikirjoitus: en nähtävästi ole mikään kapakoiden mestarituntija. Hakemani ravintola Liisankadun puolivälissä oli tietenkin Kolme Liisaa. Tämä kirjoittajan opiskeluaikanakin erittäin suosittu ravintola oli avoinna viimeisen kerran 29.6.2011 – valitettavasti.

Helsingin yliopiston päärakennus sisältä

Helsingin yliopiston päärakennus Tuomiokirkon portailta

Turisteja nousemassa Tuomiokirkkoon

Kuvaajat

Taustalla Kansalliskirjasto

Entinen Fysiologian laitos

Entinen Fysiikan laitos

Entisen Fysiikan laitoksen sisärappuset

Parveke

Väriläikät

Taustalla Sibelius-lukio, Liisankatu

Liisankadun rakennuksen yksityiskohta

Pohjoisrantaa

Sisäpiha

Suoraan satamaan

Pohjois-Espan vanhoja arvorakennuksia

Kauppatorin kojuja

Citylokki

Turistit kojuaterialla

Read Full Post »

Sukua tutkimaan, osa 2

Noin vuosi sitten aloin vaimoni kanssa selvitellä sukujuuriamme. Emme asettaneet rimaa kovin korkealle; riitti kun saisimme selvyyttä isoisovanhempiemme elämään. Pääsimme melko pitkälle vaimoni sukuhaaroissa ja myös isäni puolen historiassa. Vaimoni puolelta Karjalan kannakselta emme saaneet vain torjuntavoittoja, vaan todellisia läpimurtoja: löysimme mm. henkilöitä, joista jälkipolvi ei tiennyt mitään. HisKiin talletettu tieto ja työni kautta tutuksi tulleen vanhemman sukututkijan neuvot ja selvittelyt antoivat ratkaisuja moniin kysymyksiimme. Mutta omasta äidistäni minulla oli tallessa hyvin vähän dokumentteja, ja hänen vanhemmistaan saati isovanhemmistaan ei juuri mitään – paras tietolähde oli hänen Koululaisen muistikirjansa. Oli hyvä aika paneutua uudelleen sukututkimukseen ja selvitellä nyt äitini taustoja. Päätin lähteä Kansallisarkistoon (aik. Valtionarkisto) mikrofilmejä lukemaan oikean tutkijan tapaan.

Yksi reissuni motiivi oli tutustua myös itse Kansallisarkiston uusrenesanssityylin juhlavaan rakennukseen. Se sijaitsee Helsingin Kruununhaassa Snellmaninkadun ja Rauhankadun kulmauksessa, osoitteessa Rauhankatu 17. Viereisessä korttelissa on Suomen Pankin rakennus ja vinottain vastapäätä Säätytalo. Vanhan, Rauhankadun varrella sijaitsevan Kansallisarkiston osan on suunnitellut professori Gustaf Nyström; rakennustyöt tehtiin vuosina 1886–1890. Saavuin paikalle tasan yhdeksältä, jolloin ovet yleisölle avautuvat. Vaatteet naulakkoon, reppu sisääntuloaulan lukittavaan lokerikkoon ja sitten vain sisälle pyhimpään, jossa nimet vieraskirjaan ja aulaneuvojan saamilla ohjeilla mikrofilmihuoneeseen. Mukaan sai ottaa vain muistiinpanovälineet ja kameran. Kynän jouduin lainaamaan neuvonnasta(!), vaikka olin käynyt Kansallisarkiston tavaroitteni tsekkilistan läpi pariinkin kertaan. Kynä oli unohtunut.

Miten arkistokäyntini sujui? Mitä opin ja mitä löysin? Opin sen, että tärkeintä on tietää mitä etsii – ja tietää myös, olenko oikeassa paikassa sitä tietoa etsimässä? (Kansallisarkiston aineisto) Mikrofilmilukulaitteen valonapin löysin kohtalaisen helposti, mutta filmien katseluun tarvitsinkin jo opastusta. Mikrofilmimappeja löysin arkistohyllyistä, mutta en ollut ollenkaan varma, oliko käsissäni oikea mappi, josta kannatti tietoa etsiä. Keskityin käyntini aikana Tampereen seurakuntaan muuttaneisiin ja poismuuttaneisiin 1800-luvun lopulla ja aivan 1900-luvun alussa. Summa summarum, odotin ehkä enemmän henkilökohtaista ohjausta kaipaamani tiedon lähteille – sellaiseen ei talon henkilökunnalla kuitenkaan ole mahdollisuuksia. Tulen varmasti käymään Kansallisarkistossa uudelleen, mutta silloin valmistaudun käyntiini paremmin. Ilahduttavaa oli, että mikrofilmeille tallennettujen kirkonkirjojen lukeminen kävi varsinaisella lukulaitteella joutuisammin ja paremmin, kuin jos samaa aineistoa selaisi tietokoneen ruudulla. Nimet olivat paljon helpommin luettavissa. Ilahduttavaa oli myös se, että eräs salin kokeneempi tutkija huomasi umpikujani ja alkoi innolla opastaa minua. Sain mm. arvokkaita vinkkejä muista arkistonpitäjistä, joita omassa tutkimuksessani ovat paikalliset arkistot kuten Helsingin kaupunginarkisto ja mahdollisesti myös Tampereen kaupunginarkisto. Ei käyntini turha ollut – ensi kesän lomareissujen kohteet alkoivat taas hahmottua, ja meistä tuli oppaani Kallen kanssa oikein hyvät kaverit!

(ks. myös sukututkimusblogini 1. osa)

Snellmaninkatu, taaempana Kansallisarkisto

Kansallisarkisto Helsingin Rauhankadulla

Nimilaatta

Kansallisarkiston sisäänkäynti

Neuvonta ja sisäänkirjautuminen

Vanha tutkijasali

Mapit mikrofilmeille

Tutkijan työpiste

Näkymä Kansallisarkiston rappusilta etelään

Read Full Post »

Lahjakirja

Siitä joulusta jäi mukavat muistot. Oli valkea joulu ja hanget korkeat nietokset, kuten ennen vanhaan. Pukkikin toimi kuten ennen vanhaan; ei ollut Korvatunturille kantautunut lamaviestejä, lahjoja riitti jokaiselle yllin kyllin. Yksi mieluisista ja yllättävimmistä lahjakirjoistani oli pukin (vaimoni) antama kirja ”Kirjailijoiden Helsinki”, kirjoittanut oman ikäluokkani Eino Leino. Kirjan henkilöt veivät lukijaa pitkin Helsinkiä, ja istuin seurana milloin Kämpissä, Kappelissa, Elitessä, milloin Kosmoksessa tai Sea Horsessa – tietenkin. Kirja avasi lukijalle myös 1800-luvun Helsinkiä, josta olen lukenut aika vähän. Sattumalta kuvasin viime Helsingin käynnilläni erään krunikalaisen empiretyylin rakennuksen, josta olisi ollut mukava tietää enemmän. Talon kuva oli myös Eino Leinon kirjassa – rakennus on nykyisin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjamyymälä (aiemmin rakennus oli Vanha tulli- ja pakkahuone).

Muistelin kirjaa lukiessani omia Helsingin vaiheitani ja tutuksi tulleita paikkoja. Niitä löytyikin paljon, vaikka itse en ole koskaan kantakaupungissa asunut. Kruununhakaan merkitsin monta omaa ”nuppineulaa”. Olin saanut noin viisitoistavuotiaana äidinäidiltäni lahjaksi akustisen kitaran ja isoäitini lupautui myös kustantamaan soittotunteja. La Paloman tahteja yritti istuttaa päähäni (ja sormiini) sen ajan tunnettu konserttikitaristi Mauri Mustonen Liisankadun kodissaan. En tiedä kummalle oppitunnit olivat enemmän tuskaa, opettajalle vai oppilaalle – oppi ei oikein mennyt perille Jaakko Noson kitaraa sormeilevalle soittajanalulle. Mieleeni jäi enemmänkin opettajan tunnetilojen vaihtelut, opettajan kaupunkiasunto ja talon rappuset, joista ehkä ainakin ylimmät olivat puiset(?). Ei tullut pojasta kitaristia. Kitaramusiikkia ja Kruununhakaa monine muistoineen en ole kuitenkaan koskaan unohtanut.

Pian vaihtuu vuosi – mitähän uusi vuosi tuo tullessaan? Välipäivinä oli sopiva tauko käydä kävelemässä metsäluonnon rauhassa ja pohtimassa kaikenmaailman asioita. Harmittelin, kun en ollut löytänyt kunnollisia pitkävartisia talvisaappaita mistään. Opiskeluaikoinani jalassani oli saappaat, jotka ostaisin heti, jos sellaisia vielä löytyisi. Olin saanut saappaat tätini miesystävältä, joka oli poliisi. Tuttavapoliisimme jalka varmaan vielä kasvoi virantoimituksessa, ja minä olin saanut kunnian astua pieniksi käyneisiin tyylikkäisiin saappaisiin. Silloin oli flaksia! Tänä talvena lienee kohtalona tyytyä Kuoma-saappaisiin! Tuo Kuoma taitaa ollakin harvoja brändejä, joka yhdistää lapset ja iäkkäämmät tallaajat. Muitakin, lähinnä vauvoja ja vaareja yhdistäviä vaateparsia keksin kävellessäni, mutta niiden sovittamiseen on onneksi vielä matkaa. Tehdään ensin nyt kotimatka, ja nautiskellaan vielä joulun rääppiäisistä. Taidanpa aloittaa vaimoni valkosipulisilakoista. Niitä jäi vielä, ja jäi vielä yksi lukematon lahjakirjakin.

Aaton tuikut

Kirjalahja

Pipareita seuraksi

SKS:n kirjamyymälä, ent. Vanha tulli- ja pakkahuone, Mariankatu 3

Kauppatorin varikset

Kauppatorin ranta vapaana

Vuosi vaihtuu Senaatintorilla

Vuosi vaihtuu Porvoossa

Vuosi vaihtuu padolla

Vuosi vaihtuu Rantakulmalla

Read Full Post »