Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘joulupyhät’

Joulu ja joulunpyhät olivat takana, edessä uusi viikko. Maanantaille 28.12. oli ennustettu aurinkoista säätä ja pientä pakkasta – ei hassumpaa ulkoilua ajatellen. Ulkoilu oli ollut vaimoni kanssa ohjelmassa jo Tapaninpäivänä, jolloin kiersimme pitkän kaupunkilenkin kaupungin itäisiin osiin Pavinmäelle. Nyt oli aikomukseni tehdä oma luontolenkkini ja sukeltaa synkkään metsään Usmin suunnalla. Kytäjä-Usmin kallioinen ja rotkoinen maasto on korona-aikana tullut tutuksi monelle etelä-Suomen patikoijalle, mutta sen laajalta alueelta löytää vielä reittejä sekä soita ja lampia, joilla ei muita kulkijoita välttämättä tapaa. Ainoat jäljet lumen peittämillä poluilla olivat tänäänkin metsän omien asukkaiden jättämiä. Aurinko ei nyt näyttäytynyt ja luonto oli hiljainen, todella hiljainen. Alpo Noponen talletti tämän tunnelman Otto Kotilaisen joululauluun Kun joulu on sanoillaan ”ja metsä autio, lauluton”. Kun reittini nousi ylemmäksi, tuntui tuuli navakkana, mutta alempana suurten puiden suojassa tuulta ei huomannut. Jopas nyt kulkijaa laulattaa, kun tuulesta tuli mieleeni Finntrion tutuksi tekemä Bob Dylanin kappale Tuulelta vastauksen saan. Pysähdyin hetkeksi puupinon viereen, kallistelin oikein päätäni ja kuulostelin, vastaisiko tuuli minulle jotakin? Ei sieltä mitään vastausta tullut, ei tietenkään, kun joulusta vielä raukealla ihmisellä ei ollut mitään kysyttävääkään!

Miten erilainen onkaan metsä talvella, vuoden pimeimpänä aikana kuin huhti-toukokuussa, jolloin värien ja äänten runsaudella ei ole mitään rajaa. Kesällä vehreys myös siloittelee hakkuiden jälkiä. Vähälumisena talvena metsän aukot paljastuvat ja puuston yksipuolisuus näkyy selvästi. Lähestyin metsän kätkemää suolampea, joka oli saanut lumipeitteen ja alkoi vähitellen jäätyä, vaikka vuolas puro toi yhä lammelle vettä läheisestä pikku järvestä. Lammen reunamien suopursut nukkuivat talviuntaan, ja käkkärämännyn telkänpönttö oli vailla asukkaita. Istuin alas nuotiopaikan penkille ja hörppäsin termaristani kupposen kuumaa mehua. Kauempana äänteli korppi, ja lähellä rääkäisi närhi, kun jatkoin suolammelta eteenpäin. Muistin hyvin paikat, joissa olin kesällä nähnyt keisarinviitan, paatsamasinisiiven ja monet, monet muuttolinnut. Päiväperhosia on näillä seuduilla vielä entiseen malliin, mutta oliko linnuissa lajien kato jo hyvinkin näkyvää? Metsätiaisia olin maanantain retkelläni toivonut näkeväni, mutta tosiasia on, että reittini varrella tapaa hömötiaisen enää harvoin kesälläkään. Kun katselen ympärilleni, ymmärrän syyn lajin huonoon tilaan: en juurikaan näe pesimiseen sopivia lahoja pökkelöpuita. Vilkkaamman tien viereinen hakattu metsäala tekee poikkeuksen – hakkuualueelle on jätetty useita lahopuita kaatamatta, ne on enintään katkaistu muutaman metrin korkeudelta! Onnistuuko kolopesijöiden houkuttelu uusiin pesäpuihinsa ja onnistuuko näin lajien runsastuminen?

Hiljainen, hämärä metsä voi olla ulkoilijalle yhtä antoisa kuin elämää ja ääniä täynnä oleva. Eikä ole vaaraa, että lähtisi säntäilemään umpimetsään jonkun etäisen äänen suuntaan tai seuraamaan kuusikkoon livahtanutta repolaista – ja samalla putoaisi kartalta! Kännykkä on hyvä olla mukana, jos liikkuu yksin, ja on hyvä muistaa pitää puhelimen sijaintitieto päällä. Tunnetko sovelluksen nimeltä Karttaselain? Itse opin sen vasta jokin aika sitten kunnolla ja huomasin sovelluksessa hienon ominaisuuden. Se ei ainoastaan osoita, missä päin olet, vaan sovellus myös näyttää, minne olet juuri nyt kulkemassa! Nerokasta! Voit astella rauhassa tiheään kuusikkoon tietäen, että tämä suunta vie perille. Tällainen kun olisi ollut mukana armeijan suunnistuskilpailussa Virolahden ryteiköissä vuonna oksa ja käpy, olisin takuulla voittanut koko kisan. Taisin jossakin vaiheessa olla jopa johdossa, mutta sitten meni jokin vikaan (mies meni), ja huomasin olevani viimeisiä, jotka iltahämärässä maaliin tulivat. Silloin oli enemmän kuntoa kuin malttia. Nyt en tarvinnut kännykkääni, mutta se heräsi yllättäen eloon ja näytti, että yksi viesti oli tullut. Tyttäreni ilmoitti, että huomiselle tarvittaisiin peräkärryä. Ei siinä mitään, peräkärryä vain vuokraamaan, kenelläkään muulla lähipiirissä kun ei ole vetokoukkua. Jostakin syystä ei vieläkään. Pieni metsäretkeni olikin sitten siinä.

Read Full Post »

Joulun ja uudenvuoden välipäivinä kaupunki on aamuisin hiljainen. Itselläni taas on töissä meneillään taittotyö, jolle on varattu painoaika tammikuun alkupuolelle. Ei siis yhtään löysää, vaan täysillä eteenpäin! Aivojen ammatillinen lohko taistelee palstojen ja sommittelun parissa kun taas aivojen muisteluosio (missä sitten liekin) pysyttelee vielä joulussa ja sitä edeltäneessä ajassa, joulun odotuksessa.

Jouluaatto ja -pyhät menivät rauhallisesti. Mutta joulun valmistelua oli ollut riittämiin: siivousta ja kodin koristelemista, jouluruokien laittoa, lahjojen hankintaa ja paketointia, kuusi ja sen koristelu, vielä koristekatajaoksatkin kaukaa metsästä … Onneksi päätimme käydä haudoilla jo aatonaattona, muuten olisi voinut jokin paikka pritkahtaa. Ei ihminen kaikkeen repeä – varsinkaan flunssaisena (flunssa tuli kirjoittajalle juuri ennen aattoa). Vaimoni oli taas joulun arkkitehti kaikin tavoin – kiitokset hänelle jaksamisesta. Ei ole aivan helppoa olla jouluemona omalle väelle ja yhdeksälle “vieraalle”.

Aattona väkeä ja hyörinää riitti ja hymy oli herkässä. Kaikki näyttivät viihtyvän, vaikka yhteinen aika jäikin kovin lyhyeksi. Kun vierasväki on lähtenyt, on aikaa itselle ja rauhoittumiselle. Availemme omia pakettejamme, kyselemme “mitä pidät tuosta ja tuosta” ja kerromme ehkä jotakin jonkin tietyn lahjan hankinnasta. Emme osta toisillemme monta lahjaa, mutta lasten ja lastenlapsien ja kaikkien taloon tulijoiden on saatava omat lahjansa myös meiltä. Näin on ollut ja tulee olemaan. Jossakin vaiheessa iltaa kuuntelemme erään, nykyisin aattoiltaamme kuuluvan joululaulun. Ei, se ei ole “Heinillä härkien …” eikä “Jouluyö, juhlayö”, vaan Jari Sillanpään esittämä “Lapsuusjoulut” (sävellys Kassu Halonen, sanat Vexi Salmi). Sillä laululla siirrymme aattoillan raukeudessa ja rauhassa hetkeksi omiin lapsuudenjouluihimme ja omien vanhempiemme muistelemiseen. Kyynel irtoaa viimeistään silloin, kun päästään kohtaan “jotka haudalle nyt vien …”.

Musiikillisesti päättyi myös rauhallisesti edennyt joulupäivämme. Avasimme tv:n sattumoisin juuri, kun Andrea Bocelli aloitteli joulukonserttiaan. Musiikkishow oli upea ja veti mukaansa – sai kaikki arkihuoletkin poistumaan. Studion lavastetakkakin tuntui lämmittävän erästä hyvinkääläistä perhettä tuhansien kilometrien päässä. Pian oli aika vetäytyä nukkumaan, mutta vielä sitä ennen – viedäänpäs läjä pakkauspahveja taloyhtiön pahvikeräykseen, tuonne C-talon päätyyn.

Albergan kartano

Albergan kartano Espoon Leppävaarassa, lapsuusmaisemissa

Kenkätehdas

Entinen Renton kenkätehdas jouluvalaistuksessaan

joulurinne

Jouluinen rinne Hyvinkään Hakalanmäessä

Kodin kuusi

Kodin kuusi

lahjat

Lahjat

Read Full Post »