Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Uncategorized’ Category

Keimolan kohdalla kaivoin repustani esille pienet eväät. Aamupala oli jäänyt muutamaan lusikalliseen marjapuuroa, mutta onneksi olin ehtinyt tehdä mukaan reissueväät. Helsingin bussissa oli melko väljää, ainakaan vieressäni ei istunut ketään, joka olisi pyrkinyt osille eväistäni. Harvoin tupeksin herätyskellon kanssa, mutta tänään oli niin käynyt ja heräsin myöhässä. Nyt oli tankattava, jotta jaksaisin suunnittelemani lenkin, yli 4 tunnin kaupunkikierroksen. Niin, jokin veti taas eläkeläismiestä kohti suuria seikkailuja – kohti syntymäkaupunkiani ja nuoruuteni Helsinkiä. Kovasti on muotiin tullut ohjatut kävelylenkit pääkaupungissa teemana vaikka kummittelu tai arkkitehtuuri tai komisario Palmun leffojen kuvauspaikat tai Virpi Hämeen-Anttilan upeiden Björk-romaanien tapahtumapaikat. Meikäläinenhän on ollut aikaansa edellä, kun näitä Helsinki-lenkkejä olen itse vetänyt jo kait kohta kymmenen vuoden ajan! Erona edellämainittuihin on lähinnä se, että olen ohjattujen kävelyjeni ainoa osanottaja. Ja täytyy sanoa, että tällä kerralla oli vähän hakusessa, mihin itseni ohjaisin. Lähtö tuli niin äkkiä, kun huomasin, että keskiviikko onkin täysin vapaata, ja vaimonikin näytti matkalle vihreää valoa.

Jostakin syystä valitsin kohteekseni Siltasaaren ja Hakaniemen. Hakaniemen kauppahallin remontin ajaksi pystytetty väistötila oli ainakin tsekattava. Onhan se kohde siinä missä joku toinenkin, vai kuinka? Ehtisinkö vielä kavuta Kallion puolelle, ei, ei taida onnistua. Otetaan Kallio, sen linjat, kuppilat, puistikot, kirjasto ja kirkko joskus ihan omaksi päiväkseen. Mutta keskustakirjasto! Niin, se Oodi, joka avataan pian entiselle VR:n makasiinien alueelle. Mitä Oodille nyt kuuluu? Miten se istuu maisemaan? Aloitin siis syynäämiseni entiseltä Kluuvinlahdelta, jota nyt täyttävät mm. Musiikkitalo, Kiasma ja Sanomatalo – ja uusi tulokas on pian avattava keskustakirjasto Oodi. Tuliko aurinko ihan väärästä suunnasta, vai oliko verensokerini alhaalla, en kyllä oikein tiedä … Paljon hehkutettu Oodi ei mielestäni istu sille valittuun paikkaan. Vai onko niin, että hyvin erilaiset jo pystyssä olevat monumentaalirakennukset ovat jo ennen Oodia tehneet alueesta suloisen arkkitehtonisen sekamelskan! Aluehan on vielä keskeneräinen, kyllä. Sitä pitää arvioida myöhemmin, kun viimeinenkin punahaalarinen remonttimies on työnsä tehnyt ja vienyt mennessään ylimääräiset rakennusjätteet ja Pekkaniskan nosturit.

Oodin rakennustyömaan nosturien ääniä ei enää kuulunut, kun astelin Metsätalon luona kohti Hakaniemeä. Tulin jo Kasvitieteellisen puutarhan rauta-aidan kohdalle. Aitaan kiinnitetyt opastenuolet veivät kirjoittajaa magneetin lailla kohti puutarhan sisäänkäyntiä Kaisaniemenranta 2:een. Ovi oli auki, tervetuloa! Talviaikaankin puutarha on upea paikka keskellä suurkaupunkia, mutta mitä se tarjoaakaan, kun kasvit heräävät eloon talven jälkeen. Hetken puutarhan käytävillä kierreltyäni jatkoin matkaani ja tulin kohta Hakaniemen torille. Tuolla on se hallin väistötila! Ei ihan havainnekuvien näköinen, mutta sisältä valoisa, hyvin toimiva, ja väkeä, ainakin monissa hallin kahviloissa, todella runsaasti. Oman kupposeni jälkeen astuin ulos ja jäin mietteisiini keskelle tyhjää toria. Yllättävän paljon tuttua ympärillä … Suoraan edessä Elannon tyylikäs tavaratalo (nyt Sokoksen väreissä). Se oli aikoinaan suosittu tavaratalo joulunaikaan. Arena-talossa, tuolla oikealla, oli muinoin Tuulensuu! Siellä näin monet elokuvat veljeni kanssa 1960-luvulla. Ja selkäni takana kerrostalossa asui Kulosaaren yhteiskoulun englanninkielen opettajamme Armi Ailas, joka kutsui kerran luokkamme kotiinsa iltaa viettämään. Kaikki oli siistiä – ja siistiä oli myös lähdettyämme, kun me lukiolaiset tiskasimme porukalla tarjoiluastiat! Matka Hakaniemeen avasi monia luukkuja. Yhdessä luukussa näen isän, äidin ja kaksi poikaa kävelevän torin poikki myöhään illalla joulun aikaan. Ykkösen ratikka on tuonut joulunviettäjät Käpylästä Hakaniemeen. Luukku alkaa sulkeutua, mutta sitä ennen perhe ehtii nousta torin toisella laidalla bussiin numero 32, Herttoniemen bussiin, kohti perheen omaa joulunviettoa.

 

Keskustakirjasto Oodi valmistuu entiselle VR:n ratapiha-alueelle. Suunnittelu: arkkitehtitoimisto ALA.

Oodi Musiikkitalon suunnalta. Etualalla Reijo Hukkasen veistos Laulupuut.

Helsingin rautatieaseman sisälle on päästävä välillä, vaikkei junaan nousisikaan. Aseman hallin kattokruunut, Paavo Tynell.

Vuosikymmenien ajan muuttumaton maisema rautatieaseman itäisellä aukiolla. Rakennukset pysyvät, toiminnot vaihtuvat.

Ortodoksien Kotikirkon kupoli nousee mystisesti ylös kerrostalokorttelista Liisankadun loppupäässä.

Astu sisään, talvellakin!

Kasvitieteellisen puutarhan portti.

Kasvitieteellisen puutarhan kasvimuseorakennus. Suomen mahdolliselle kuninkaalle Friedrich Karlille 1900-luvun alussa ehdolla ollut residenssi. Rakennus ollut myös kasvitieteen dosentti Kaarlo Linkolan virka-asuntona, ja samalla Linkolan perheen asuntona.

Puutarhan mustarastas. Mukana oli vain 50 mm:n objektiivi, ja siivekkäitä olisi ollut kuvattavaksi paljon.

Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet ja piha-aluetta.

Edellisen kuvan oikean reunan puu: amurinkorkkipuu, josta oheinen kyltti.

Pieni syrjähyppy Krunikan puolelle sallitaan? Yhtäkkiä huomasinkin olevani Helsingin kantakaupungin vanhimman puutalon luona. Ruiskumestarin talo kutsui luokseen.

Ruiskumestarin talo Kristianinkadulla Kruununhaassa.

Päiväkotilapset Ruiskumestarin talon pihalla.

Pitkäsilta Kaisaniemenlahden suunnalta.

Kohti Hakaniemeä. Keskellä Kallion kirkko ja Arena-talo.

Entinen Elannon tavaratalo Hakaniemen torin laidalla, nyt S-ryhmän omistuksessa.

Yksityiskohta tyylikkäästä rakennuksesta Hakaniemen torin itälaidalla.

Helsingin työväentalo, Paasitorni, Siltasaaressa. Rakennus kärsi pahoja vaurioita sisällissodassa 1918.

Mika Waltarin syntymäkoti sijaitsi Siltasaaressa Saariniemenkatu 6:ssa.

Hakaniemen kauppahallin väistötilat Hakaniemen torilla 2018.

Kauppa tuntuu käyvän hyvin kauppahallin väistötiloissa.

Hakaniemen kauppahallin väistötiloissa on tilaa liikkua.

Tauon paikka. Pieni kahvi ja … torttu, ei kun lohileipä!

Kerrostalon sisäänkäynti Säästöpankinrannassa Siltasaaressa.

Hakaniemen tutuksi käyneitä maamerkkejä: ympyrätalo, Arena-talo ja kauppahalli.

 

 

 

 

Mainokset

Read Full Post »

Onko metsä jo linnunlauluista hiljentynyt? Ei ehkä vielä, mutta olisiko jo hiljaisempi kuin viikko sitten? Väistämättä tulee mieleen Eino Leinon herkkä ”Lapin kesä” -runo, jossa surraan ja murehditaan vähän kaikkien asioiden perään – ja apeuden syyksi paljastuu Lapin (Suomen) lyhyt kesä. Laulaja Mamba palauttaa toivon omalla kappaleellaan ”Vielä on kesää jäljellä”, mutta, ei kai sitä sentään vielä soiteta? Emme anna nyt valtaa alakulolle, vaan lähdemme kuuntelemaan alkukesän ääniä ja katselemaan kasvien väriloistoa. Eikä unohdeta tuoksujakaan! Milloin olet viimeksi nuuhkaissut kukkivaa oravanmarjaa, tai juuri nyt kukkivaa vanamoa? Uskomattomia tuoksuja, jotka täyttävät laajat tienoot ja ovat parhaimmillaan tyynenä aamuna tai iltana. Olin jo matkalla omaan eldoradooni kaupungin länsipuolelle. Sään piti olla pilvinen, mutta eikö mitä; aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kuten hyvin usein tänä keväänä ja alkukesänä. Onneksi silloin tällöin on saatu myös sadetta, mikä on ollut tarpeen kaikelle kansalle: pellosta ansionsa saaville ja pellonreunaa huvikseen kulkeville. Kun lähtee seikkailulle ilman suuria odotuksia, voi kohdata yllättäviä asioita. Kävikö nytkin niin?

Muistelin metsässä muutaman viikon takaista kettukohtaamista. Se tapahtui jokseenkin näillä main. Kettua ei nyt näkynyt, mutta mikä ihme tuolla polulla hitaasti kiemurtelee? Iso musta kyy! Siitä onkin aikaa, kun olen tavannut näin komean yksilön, enkä ehkä koskaan täysin mustaa kyytä. Hetken ajattelin seurustelevani rantakäärmeen kanssa, mutta rantakäärmeen tunnusomaisia pään laikkuja tällä ei ollut. Ja silmän kapea pupilli oli kyyn. Siis, ei liian lähelle, mutta ei myöskään paniikkia. Muutama vuosi sitten kun keräsin vaimoni kanssa kanervia matkalla mökille, melkein työnsin käteni kyykäärmeen selkään, mutta nyt tilanne oli erilainen, kun käärme oli näkyvillä. Jätin kyyn luikertelemaan heinikkoon, ja kohta taas tapahtui: vastaani juoksi rusakko jonkun pelästyttämänä. Oli vähällä, ettei juossut haarojeni välistä. On täällä vilskettä! Tulin kuuntelemaan lintujen aamukonserttia enkä varomaan jokaista askeltani. Nyt kuuluu lauluääni, jota en tunne? Joku voi luulla, että näillä tuntimäärillä luontomiehen pitäisi tuntea kaikki linnut ja niiden äänet, mutta ei se ihan niin ole: lintulajeja on Suomessa yli 470! Opiskelua riittää vielä eläkepäivillä.

Punavarpusen iloista säettä kartanon mailla kuunnellessani tajusin, että tätä lintua en kuulekaan mökkimaisemissamme Tammelassa. Muutoin samoja lajeja löytyy yllättävän paljon: on samat siepot, rastaat, samoja kerttuja, valkoselkätikka, peukaloinen, ruokokerttunen … Viime päivien luontomittelön (ikioma sellainen) Tammela–Hyvinkää voitti Tammela, jos lasketaan mukaan perhosetkin. Tammelassa näin kohtalaisen harvinaisen täpläpapurikon ja myös kansallisperhosemme paatsamasinisiiven – ja yllättävää oli, että molemmat paikat saivat pisteet omista ritariperhosistaan! Viime vuosina on kirjoitettu sekä lintujen että perhosten kantojen romahduksesta (mm. Keskisuomalaisen pääkirjoitus 9.4.2018). Ikävä kyllä, on siinä perää rivimiehenkin havaintojen mukaan. Luontolenkkini paluumatkalla tulin kapean virran sillalle ja kurkkasin alas nähdäkseni piilottelevan rantasipin. Rantasipin ääni kyllä kuului, mutta lintua ei näkynyt. Sen sijaan näin heinikossa, hyvin lähellä laulujoutsenperheen. Kohtaaminen sujui rauhallisesti, joutsenten poikaset eivät ihmistä mitenkään säikkyneet – niillä oli rajaton luottamus emojensa turvaan ja viisauteen. Näin kun voisi olla myös ihmispopulaatiossa. Viisaat päättäjät luovisivat meidät kuiville vaikka minkälaisista mikromuovi- tai myrkkyongelmista!

Hevoset kesäpäivänä Kytäjän kartanon mailla. Keltainen rakennus entinen kapearaiteisen radan asemarakennus.

Kytäjän kartano ei ole enää vuosien takaisessa loistossaan. Rakennus ollut tyhjillään vuosikaudet.

Ulkoilupolulla musta kyy.

Ei kannata lähestyä

Vielä kukkii juhannuskukka metsäkurjenpolvi.

Metsikön ja pihojen asukki kirjosieppo

Rusakko laittoi jarrut päälle juuri ennen kuvaajaa.

Niittyhopeatäplä. Tämän vuoden kesäkuussa hyvin yleinen.

Alkukesän upeimpia päiväperhosiamme ritari!

Lupiinit

Niittynätkelmä

Punarinta. Laulua ei kuule niin runsaasti kuin aiemmin?

Harakankellot

Harmaasieppo kotimetsässään

Harmaasieppo pyrähtää

Kytäjärveä vanhan viinatehtaan ja kaupan nurkalta

Kansallisperhosemme paatsamasinisiipi, naaras (kuvattu Tammelan Heinijärvellä)

Täpläpapurikko (kuvattu Tammelan Heinijärvellä)

Peukaloinen pesänsä lähettyvillä

Telkkälampi ja taaempana Kytäjärvi

Telkkäemo ja poikanen kotilammellaan. Poikanen on kasvanut kovasti.

Myös lammella viihtynyt sorsapoikue voi hyvin.

Laulujoutsenperhe pienehkössä vesialtaassa. Missä on ollut perheen pesä?

Read Full Post »

Joskus saa kaikkea ihan liikaa ja liian lyhyessä ajassa. Esimerkkejä löytyy. Näin voi käydä lapselle, joka hukutetaan jouluaattona valtavaan lahjapakettivuoreen. Tiedämme tapauksia myös firman pikkujouluista, joissa tarjoilu pelaa ylitsevuotavasti ja huomattavasti paremmin kuin osastopäällikön jalat. Voi tulla myös sellainen toukokuu, joka rikkoo kaikki lämpöennätykset ja saa hetkessä luonnon valmiiksi – liian pian. Tänä keväänä on todella pitänyt kiirettä, jos on yrittänyt kirjata ylös, mikä kasvi on kulloinkin puhjennut kukkaan tai mikä muuttolintu on liittynyt siivekkäiden sekakuoroon. Jos kuumuus jo ahdistaa, kannattaa muistella vuoden 2017 toukokuuta. Se oli vuosituhannen kylmin toukokuu! Mutta vielä paremmaksi pantiin vuonna 1966, jolloin esim. Lahdessa toukokuun keskilämpötila oli 6,5°C! Kirjoittaja suoritti silloin varusmiespalveluaan Haminassa, ja muistaa hyvin, että vapun tienoilla vielä hiihdeltiin Haminan–Virolahden metsissä! Ja tottakai vedettiin raskasta ahkiota, joka aina alamäissä pyrki menemään omille teilleen – mäen ainoan kuusennäreen tai kannon väärältä puolelta, tietenkin!

Kun eläkeläisellä on aikaa, ja liike on lääke, olen ottanut tavakseni lähes päivittäin lähteä monituntisille kävelyilleni lähiluontoon. Olalle heittämäni reppu on täynnä tavaraa, ihan kuin armeijan aikoina. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että elämääni kuuluu kyllä paljon muutakin, kuten lasten ja lastenlasten auttamista, kirjastossa ja kaupassa käymistä, sängyn petaamista ja muitakin kotitöitä. Nyt on kuitenkin kiireesti mentävä, koska eilen olin ollut kuulevinani punavarpusen laulua vanhan sähkölaitoksen jokilehdosta: ”Nice to meet you!”. Niinhän se lintu tervehtii ja tulee esille pusikosta melko ujostelematta. Alueella pyörähtelevät myös jo tutuksi tullut sirittäjä sekä piilotteleva punarinta. Ne löytyvät joka kevät samoista paikoista, jopa samojen puiden samoilta oksilta. Kun eräänä aamuna lähestyin lehtoaluetta, huomasin kauempana hiekkatiellä jonkin hahmon. Mikä se oli? Katsoin kameran etsimen läpi ja näin nuoren ketun lähestyvän. Ketulla oli silmät lähes kiinni ja jokin keppi suussaan? Annoin sen vielä tulla lähemmäksi, mutta viimein repolainen kuuli kameran äänen ja sai jalat alleen. Ei taida helle ja kuivuus olla ketunkaan mieleen. Kanalinnun tilalla oli roikotettavana vain kuivunut keppi!

Eräänä päivänä päätin ottaa luontoharrastukseni rauhallisemmin enkä lähtisi säntäilemään metsiin kaupungin ulkopuolelle. Miksen voisi tarkkailla luontoa kotipihaltamme – kuulostella sieltä sieppoa ja punarintaa? Vein kahvikupposen ja aamulehden takapihalle ja rentouduin. Tämähän on mukavaa, mutta sitten … Naapuri alkoi kohta leikata nurmikkoaan (käsipelillä kylläkin), ja pian kuului myös moottorileikkurin möreä ääni, kun huoltoyhtiön pojat aloittivat päivänsä. Mitähän ääniä seuraavaksi? No tietenkin, olin unohtanut taloyhtiömme julkisivukorjaajat; naulapyssyllä uusia lautoja kiinni yläkolmioon eikä yhtään kauempana kuin oman asuntomme ulkoseinällä! Myös roska-auto tuli kierrokselleen juuri tänä aamuna, enkä voinut olla taustalta kuulematta junan kolketta ja lentokoneen kumua. Aamukonserttini loppufanfaarin vetäisi naapuriyhtiön puunkaataja. Husse käyntiin ja kierrokset tappiin! Tämä riitti, reppu kuntoon, loput kahvit mukaan ja oikopäätä täältä pois, rauhallisempiin maisemiin! Kytäjärven maapadolla sain seurakseni säksättävän ruokokerttusen. Tyynessä säässä kerttunen tikkasi kuin telavikainen offsetkone – se ei juuri Hussen pärinälle hävinnyt! Toukokuu on armoton kuukausi. Ei riitä, että se olisi ollut vain kuiva, meluisa ja kuuma. Pian vapun jälkeen tehtiin hyppy suoraan keskikesään. Tuntui samalta kuin lehteillessäni rakkaalta vaimolta saamaani tuoretta lahjakirjaa ”Koko perheen värikasvio” (Juha Laaksonen). Kirjassa ei ollut sisällystä eikä johdantoa – kirja alkoi suoraan sivulta 34!

(Ps. Sain vaihdetuksi Laaksosen kirjan asianmukaiseen, ”kokonaiseen” kappaleeseen. Se oli hyllyn viimeinen.)

Tuulihaukka on palannut pesimäalueelleen jo huhtikuun lopulla.

Kaverini tuulihaukka. Halusi tervehtiä ihan lähietäisyydeltä.

Vapun aikoihin sinivuokot runsastuivat.

Pölyttäjät ovat aloittaneet tärkeän työnsä.

Peippo on laskeutunut vielä lehdettömälle puulle.

Hanhet viipyvät vielä hetken ennen pitkää matkaansa pohjoisemmaksi.

Hanhet lähtevät.

Kytäjärvi toukokuun alkupäivinä.

Pajusirkku, yksi järven rantaruoikon kesäasukeista.

Nurmijärven Nukarinkoskella jo vihertää.

Nurmijärven Nukarinkoski

Valkovuokot runsaimmillaan äitienpäivän aikoihin.

Sepelkyyhky antoi lähestyä melkein kosketusetäisyydelle.

Kosteikkojen kevätlinnunsilmä.

Kalatiira kuuluttaa kevään tulleen.

Karttaperhonen

Ketunleipä

Vilkas auroraperhonen ei kovin usein pysähtele.

Kartanontien uninen kettu

Nyt silmät auki! Tiellä on muitakin.

Kuikkien soidinmenoja Tammelan Heinijärvellä

Kuikka ilta-auringossa

Punakylkirastas

Pienen odottelun jälkeen punavarpunen tuli näkyville.

Peloton sirittäjä. Se antoi kuvata itseään rauhassa, mutta eräänä päivänä sen laulua ei kuulunut. Haudonta oli alkanut?

Telkkätytöt.

Voikukat

Nurmitädykekin jo kukassa!

Naarassieppo antaa huutia urossiepolle. Syytä emme tiedä.

Metsäkurjenpolvi.

Kesä on tullut. Kytäjän kartanontie.

 

Read Full Post »

Nurmijärven Rantakulmalla Vantaanjoessa on pieni koskentapainen; joki pysyy avoimena kovinakin pakkastalvina. Sulassa saattoi olla jo kevään ensimmäisiä vesilintuja, vaikkei niitä kauempaa nähnytkään. Astelin varovasti pakkasyön kovettamalla hangella kohti joentörmän latoa, joka kätki taakseen sulan ja joen leveimmän kohdan. Olin aavistanut oikein, sieltä niitä löytyi! Kymmenkunta laulujoutsenta ja saman verran sinisorsia käänsi päätään kohti yhtäkkiä esille tullutta kulkijaa. Vetäydyin vähän sivummalle ja otin samalla kuvia joessa lipuvista joutsenista. Silloin huomasin sinisorsien joukossa yhden pienemmän sorsalinnun. Se oli uivelo! Jostakin lajinimi tuli mieleeni, mutta en ollut tiennyt, että uivelo on sinisorsaa paljon pienempi. En saanut naarasuiveloa pitkään ihastella, sillä kun pienen joenvarsilenkin jälkeen tulin ladolle uudelleen, oli uivelo kadonnut! Tuntui kuin pohjoiseen matkaava pieni uivelo olisi ollut isompien, sorsien ja joutsenten erityissuojeluksessa. Joku luontokokemus jää toisia paremmin mieleen – Rantakulman uivelopäivä oli sellainen.

Huhtikuun alussa oli vielä kovia yöpakkasia, mutta vähitellen, ja yhden aamuöisen lumipyryn jälkeen, kevät alkoi viimein edetä. Hyvinkään länsipuolen peltoalueista on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut todella hyviä isojen lintujen muutonseurantapaikkoja. Tänä talvena on alueella nähty myös monia talvehtijoita, kuten piekana ja hiirihaukka. Pelloille oli jäänyt talveksi myös pieni laulujoutsenten joukko odottamaan ankarasta dieetistä vapauttavaa kevättä. Torstaina 12. huhtikuuta heräsin aikaisin ja otin suunnaksi Kytäjän pellot. Ihmettelisin, elleivät torvet ja pasuunat raikuisi kuulaassa, hiljaisessa varhaiskevään aamussa! Taajaman ulkopuolella pysähdyin hetkeksi katselemaan (muutaman kymmenen kuvan verran) töyhtöhyyppien lentonäytöstä. Hyypät olivat tulleet heti, kun nurmea oli alkanut paljastua lumen alta. Tänne asettuisi lopulta vain muutama pari, muut hakisivat toisaalta oman pesimäreviirinsä. Vielä pystyin kuulemaan hyyppien kimakat äänet. Eihän tässä ollut hädän päivää, kun päiväkin näytti lämpenevän!

Tulin peltoaluetta halkovalle hiekkatielle juuri oikeaan aikaan. Vähän lännempänä majailleet valtavat hanhijoukot olivat parhaillaan siirtymässä uuteen laidunpaikkaan. Nyt ne parkkeerasivat Kytäjoen reunamille – ja lensivät suoraan ylitseni! Siellä kaakattivat ja kähisivät metsä- ja tundrahanhet, valkoposkihanhet ja kanadanhanhet. Kovinta ääntä pitivät kuitenkin laulujoutsenet. Eri hanhet ja joutsenet mahtuvat täällä samoille peltolaikuille ilman suurempia ongelmia, mutta pesimäpaikoilla on tilanne toinen. Mökkijärvellemme ei pesivä laulujoutsen kanadanhanhea päästä. Mitä nyt tapahtuu? Tuhatpäinen hanhijoukkio lennähti ilmaan, ja kaikki torvet soivat. Katselimme pienellä harrastajaporukalla, mistä hanhien pelästyminen johtui. Tuolla! Metsikön takaa tuli näkyville yksinäinen iso lintu laiskanoloisesti siipiään käyttäen. Ei ollut hiirihaukka, vaan komea maakotka! Nuori maakotka vaaleine siipilaikkuinen. Saalista olisi ollut tarjolla vaikka kuinka, mutta miten tehdä yllättävä hyökkäys, kun tuhannet silmäparit valvovat ilmatilaa. Maakotka ymmärsi tilanteen mahdottomuuden – tänään se ei hanhea jaloissaan roikottaisi. Se jatkoi matkaansa itään päin. Hanhet rauhottuivat pian ja peltoalueelle laskeutui rauha. Nyt kuului jo kiurunkin liverrys.

Vantaanjoen sulapaikka Nurmijärven Rantakulmalla.

Joen jääkannella naarasuivelo sinisorsien ja laulujoutsenten suojeluksessa.

Uivelo otti pieniä lentopyrähdyksiä – ja katosi sitten lopulta jatkamaan matkaansa pohjoiseen.

Töyhtöhyypät ovat jo parinsa valinneet.

Hyvinkään Kytäjän pelloilla on tilaa kaikille muuttajille, myös kurjille.

Kurjet ottavat korkeutta ja jatkavat matkaansa.

Lintupelloilta tapaa usein myös komeita kuusipeuroja.

Nyt tulevat hanhet!

Vielä uusille tulijoille riittää tilaa.

Laulujoutsenia tulee pieninä joukkoina. Joutsenia on myös talvehtinut Kytäjän pelloilla.

Joen reunamilla, metsän varjossa, on vielä runsaasti lunta.

Paikallinen sinitiainen ihmettelee yhtäkkiä lisääntynyttä ilmaliikennettä.

Metsähanhia

Valkoposkihanhia

Tundrahanhet

Ylempänä metsähanhet ja alempana kanadanhanhet.

Kevään ensimmäisiä kukkia: leskenlehti ja sinivuokot.

Kottaraisia. Täyden kympin laulajia. Pysähdy kuuntelemaan!

Koirassinisuohaukka saalistaa.

Maakotka lennähti hetkeksi peltoalueen ylle. Kotka oli harmittavan kaukana.

Pelloilla taas rauha maassa, uusia joutsenia tulee etelästä päin.

Kiuru tuo kevään. Onko niitä yhtä paljon kuin viime vuonna?

Kiurut kotipellollaan.

 

 

Read Full Post »

Musiikkitalon jykevän kolossin jälkeen, vähän etäämmällä Mannerheimintiestä tulee näkyville tyylikäs punertavaksi maalattu rakennus. Se on ollut paikoillaan aina 1840-luvulta lähtien – ja erottuu uusklassisilla piirteillään kaikista sitä ympäröivistä lukuisista monumentaalirakennuksista. Talo on Hakasalmen huvila. Se oli aikoinaan suuren hyväntekijän, Aurora Karamzinin vanhuudenkoti, mutta viime vuosisadan alusta lähtien talo on ollut osa Helsingin kaupunginmuseoverkostoa. Olin menossa Hakasalmen huvilan näyttelyyn ”Vihan kevät – Helsinki 1918”.

Sisällissodan aika keväällä 1918 oli järkyttävä ajanjakso Suomen historiassa. Ihmisiä tapettiin ja ihmisiä kuoli vankileireillä pienen kaupungin verran, yli 37000 henkeä. Helsinki ja helsinkiläiset kokivat sodan omalla tavallaan; Tampereen kaltaista yhteenottoa punaisten ja valkoisten välillä ei kaupungissa koskaan käyty. Helsinki oli punaisten määräysvallassa alkuvuoden 1918, ja vasta saksalaisten mukaantulo mursi punaisten ylivallan. Muu Suomi oli asteittain saatu valkoisten hallintaan. Jotkut saattoivat elää sisällissodan aikaisessa Helsingissä lähes normaalia elämää – ehkä niin tekivät äitini vanhemmat ja myös heidän vanhempansa, jotka olivat muuttaneet Helsinkiin 1800-luvun lopulla. Mutta aikaa leimasi levottomuuksien lisäksi myös pitkään jatkunut elintarvikepula. Työtön, entinen tehdastyöläinen saattoi liittyä punakaartiin vain saadakseen leipää itselleen ja perheelleen …

”Oli veljeään vastassa veli nyt
vaan he kumpikin kaatuivat puolesta maan
Lumi valkea peittona heillä vain on
ja kummankin hauta on tuntematon …”
(Laulusta ”Ruusu on punainen”, suom. sanat Sauvo Puhtila) 

Hakasalmen huvilan näyttelysalit olivat aamupäivällä melko tyhjät. Ruuhkia tulisi vasta myöhemmin päivällä. Salien hiljaisuudessa eläydyin nayttelytaulujen ihmisten kokemuksiin ja viime vuosisadan alun Helsinkiin. Näin Töölönlahden toisella puolella Työväen talon torniin syttyneen punaisen lyhdyn – ja näin taistelujen tauottua vangittujen jonot sekä saksalaisen tykkitulen jäljet rakennusten ja siltojen kupeissa. Oliko kaikesta vain sata vuotta? Astelin viimein ulos näyttelytilasta ja lähdin kävelemään Mannerheimintietä pohjoiseen, kohti Laakson sairaalaa tuttua tapaamaan. Nyt ei vastaani tullut saksalaisten joukkoja Huopalahden suunnalta, mutta jokin kolonna tästä oli kyllä hiljattain kulkenut: kevyenliikenteen väylällä Hotelli Scandian edustalla oli tuoreita kavioiden jälkiä – ja kasoittain hevosten jätöksiä! Vaarattomia liukumiinoja.

Hakasalmen huvila, Mannerheimintie, Helsinki

Hakasalmen huvila, Helsinki (E.B. Lohrmann)

Vihan kevät – Helsinki 1918 -näyttely

Vihan kevät -näyttely

Valkokaartilaisia, Helsingin kaupunginmuseo HKM

Helsinkiläiset naiset valmistavat patjoja ja tyynyjä valkokaartilaisille ja punaisten vangeille (HKM)

Valkokaartilaisia (HKM)

Punakaartilaisia (HKM)

Punakaartilaispariskunta (HKM)

Punakaartilaisia (HKM)

Helsingin Työväentalon torni on saanut osuman (HKM)

Sisällisodan aikainen Helsingin keskustan kartta, jossa mm. saksalaisten ja punakaartilaisten taistelupaikkoja (HKM)

Helsingin Pitkälläsillalla veneiden barrikaadi ja etualalla ruumisarkkuja (HKM)

Venäläisten aikainen Turun kasarmi Helsingissä on palanut. Nykyään kasarmin paikalla on Lasipalatsi (HKM)

Punaisten hautoja Helsingin Mäntymäellä (HKM)

Vangin sormus (HKM)

Read Full Post »

Olin sopinut itseni (ja vaimoni) kanssa, että keskiviikkona pidän Helsinki-päivän. Edellisenä iltana oli ollut rankka taloyhtiön hallituksen kokous; siitä ja monesta muustakin syystä koin tarvitsevani pientä irtiottoa arjesta. Sellaiseen riittäisi hyvin muutaman tunnin vaeltelu Helsingin eteläkärjessä, meren rannalla. Vanhan kertaustahan se olisi, mutta mitäpä muuta meidän YLE:kään tekee, uusintoja päivästä toiseen. Miksi juuri meren ranta? Mikä vetää sisämaassa asuvaa kirjoittajaa meren rannalle? Myönnän, en ole koskaan omistanut purjevenettä, tai edes seilannut sellaisella, mutta yllättävän paljon lapsuudessani ja nuoruudessani meri on ollut läsnä, vähintäänkin kulissina – ja lähes päivittäin. Nuoruuteni Herttoniemen kotitalo oli ollut aivan Vanhankaupunginlahden tuntumassa, asuin opiskeluaikana tovin Lauttasaaressa, ja kansakoulun ensimmäistä ihastustani saattelin usein Vartiosaareen. Lapsuuteni Leppävaaran kodistamme ei myöskään ollut pitkä matka meren rannalle, Laajalahteen. Espoon lapsuusvuosistani ei tosin ole mielikuvaa merestä eikä paljosta muustakaan.

Ventoniemen bussin keinutus alkoi vaivuttaa Helsinkiin menijää uneen. Ennen horrokseen vaipumista ajattelin kait merikotkaa, jonka saattaisin nähdä Kaivopuiston kallioilta. En enää kuullut kanssamatkustajieni puhelinkeskusteluita enkä kännyköiden räpläystä, unestani tuli yhä syvempi. Päivä paistoi kirkkaasti ja oli hyvin lämmin. Allani oleva hiekka oli kuuma. Laajasalossako … kyllä, meri avautui edessämme eri tavalla kuin Marjaniemessä, olimme Laajasalon uimarannalla. Äkkiä kuva vaihtui Tammisaloon. Kanavan reunamilla, leppeässä kesäillassa istui monta nuorta onkijaa, minä muiden mukana. Saalista ei sillä kerralla tullut, mutta edellisenä päivänä Herttoniemen öljysataman pitkän laiturin päässä olimme nostaneet kasoittain kampelaa. Mitä nyt … lunta ja jäätä? Siirryttiin rivakasti talveen ja pakkasiin – Saunalahden luonnonjäälle. Luistimeni olivat alkeelliset nurmarit, mutta niin ne olivat muillakin. Taas nopea siirto! En ollut enää pikkupoika, vaan jo lähes aikuinen. Meloin Marjaniemen Melojien kajakkiani rauhallisin vedoin kohti aavaa merta. Pitkät, loivat aallot heijjasivat kanoottiani miellyttävästi, olin kaukana rannasta, mutten pelännyt mitään.

Huh, ravistelin itseäni hereille Kampin terminaalissa. Astuin ulos bussista ja lähdin askeltamaan Eteläsatamaan päin. Sääennustus piti kerrankin paikkansa, päivä oli aurinkoinen ja yllättäen vähätuulinen. Olin varma, että jo ensimmäisessä etapissani Tähtitorninmäellä saisin kuvata vähän erikoisempia pikkulintuja, mutta ei, kuulin vain joitakin oudompia ääniä. Maailmoja syleilevästi olin jo miettinyt reissublogini otsikoksi ”Etelä-Helsingin kaikki linnut” tai jotakin sinne päin, mutta nyt näytti siltä, että otsikko ja juttuuni ajattelema lintuteema oli vaihdettava – siivekkäitä ei näkynyt. Katseeni siirtyi merelle. Näin vähitellen jäätyvän meren, Olympialaituriin oli kiinnittynyt mahtava Silja Serenade ja etäällä piti vauhtia Suomenlinnan lautta. Laskeuduin mäeltä Ehrenströmintielle ja otin suunnan Uunisaareen; se olisi seuraava etappini. Väkeä liikkui Kaivopuiston rannassa yllättävän paljon, ja monia kieliä puhuttiin. Pian seisoin Eteläisen Uunisaaren kalliolla – ja katselin horisonttiin. Meri näytti tyyneltä, mutta kauempana, jäähileisellä aavalla syntyi maininkeja, jotka rikkoontuivat rantakivikkoon. Tuo ääni … murtuvien maininkien ääni; se voi syntyä vain suurten vesien rannoilla. Muistin selvästi kaikki nuoruuteni meret. Olin perillä.

Espan puiston jälkeen kaarran rantaan ja juon kahvit Vanhassa Kauppahallissa.

Taakse jäävät Kauppatori ja keskustakorttelit.

Satama-altaan lokit

Silja Serenade Olympialaiturissa

Kaivopuiston rantaa. Matkalla kohti Uunisaarta.

Särkkään ja Harakkaan lähtevien laivojen laituri

Meri alkaa jäätyä

Lähes keväinen päivä Kaivopuiston rannassa

Mattolaiturin vapaakuukaudet

Uunisaaren edusta mantereen puolella

Näkymä Suomenlinnaan kahvila Ursulasta

Merikadun rakennuksia

Poijut

Uunisaaren ja Harakan välinen kapeikko

Näkymä Suomenlinnaan

Uunisaaren ja taustalla Harakan kalliot

Yksinäinen koirastelkkä

Nainen ja koira

Suomenlinnan lautta

Vieläkö löytyy käyttöä?

Liuskasaari

Tyynen sään mainingit rikkoutuvat Uunisaaren rantaan

Read Full Post »

Aamu ei näyttänyt lupaavalta; sataa tihutti hiljakseen. Mutta kun oikein pinnisti, saattoi pilvipeitteessä kuvitella näkevänsä vaaleampiakin alueita, mikä enteilisi päivän poutaantumista. Sunnuntai, ja lokakuun ensimmäinen päivä oli kansainvälinen Euro BirdWatch -päivä. Olisi sääli, jos ei pääsisi ulos luontoon lintujen syysmuuttoa seuraamaan – ja kuvia napsimaan. Lämpimän syksyn takia lintujen syysmuutto jatkui yhä reippaana. Ei, kyllä aamulehden luku sai nyt jäädä. Kamppeet päälle ja ulos, satoi tai paistoi! Sain tuntumaa ensimmäiseen siivekkääseen nopeammin kuin arvasinkaan, sillä ulkovaatteita pukiessani pöllähti ilmoille kaulahuivista, tai mistä lie, hirvikärpänen! Monsteri oli pitänyt vaatekomeroamme kortteerina ehkä parikin viikkoa. Nyt loppui se peli. Tänään oli tarkoitus kaveerata ja nähdä ihan toisenlaisia siivekkäitä, ehkä jopa uljaita haukkoja.

Lyhyen ajomatkan jälkeen pysähdyin puiden siimekseen lähelle tavoitettani. Talosaarekkeeseen johtavan hiekkatien molemmin puolin avautuvat pellot ja niitä ympäröivät metsät muodostavat varmaan kaupungin länsipuolen parhaan haukkapaikan. Hiirihaukka on täällä vakiovieras, mutta yleisiä ovat myös piekana, suohaukat sekä varpus- ja tuulihaukat. Myös elämäni ainoan maakotkan olen tavannut tällä samaisella pellolla. Astelin hissuksiin varsinaiselle areenalle … Tulin sittenkin paikalle varomattomasti, koska ihan läheltäni lennähti puiden latvuksiin suurikokoinen hiirihaukka! Kuulin jo aikaisemmin hiirihaukan äänen, mutten arvannut, että se olisi ihan lähelläni. Jatkoin eteenpäin, ja mitä näinkään! Hyväkuntoisen näköinen kettu oli myyräjahdissa suoraan edessäni. Kettu oli niin keskittynyt jahtiinsa, ettei se joko kuullut lähestymistäni tai ei välittänyt muusta kuin aamiaisensa varmistumisesta. Eihän tämän nyt pitänyt näin mennä. Karkotan haukan, mutta saan vierelleni ketun!

Mutta tuolla jokivarren puussa taitaa istuskella petolintu? On se. Se on varista muhkeampi ja yleissävyltään ruskea. Otin kiikarit esille ja asia varmistui – hiirihaukka, ehkä se sama, jonka heti alussa näin. Nyt se on siirtynyt uuteen kyttäyspaikkaan. Missäs pellon poliisit? Ei vielä kuulu varisten eikä harakoiden varoitusääniä ja koukkauksia kohti haukkaa? Eipä tietenkään, kun niillä on tehtävä toisaalla: vikkelä varpushaukka, mokoma häirikkö, pitää saada pois kotinurkilta! Sitä ahdistelee joukko harakoita, ja hiirihaukka saa hetken olla omassa rauhassaan. Pian haukkapellolla meno asettuu ja kaikki on taas hyvin. Lentonäytökset on näytelty ja on levon paikka. Sillä välin saa yksinäinen piekana ylittää peltoaukean kenenkään puuttumatta asiaan. Jaa-a, paljon tapahtumia mahtui parin tunnin ulkoiluuni. Moni luulee varmaan, että puhun omiani. Ei noita asioita oikeasti tapahdu, samaan aikaan ja yhtenä päivänä! Kyllä tapahtuu, siksi otin todisteeksi jokusen kuvankin – 300-millisellä tosin.

Haukkapelto lokakuun alussa

Joutsenten ylilento

Haukkapellon kettu

Kettu keskittyi saalistukseen

Hiirihaukka tähystyspaikallaan

Sinne karkasi!

Vielä näkyy muuttavia västäräkkejä

Haukkapellolla saa peltopyyt olla varuillaan.

Harakka pakenee varpushaukkaa.

Pikkuvarpuset

Piekana ylittää peltoaukean.

Myös hanhien muutto on meneillään. Kuka laskee määrän?

Lisää joutsenia

Osa hanhista laskeutuu Kytäjärveen

Kivitasku ei ole kiirehtinyt muuttomatkalle.

Read Full Post »

Older Posts »