Kuka oli Karl Hård af Segerstad?

Blogikirjoittaja taitaa olla onnekas suurten ikäluokkien kasvatti, kun jalkansa vielä nousee niin, että pitkätkin kävelymatkat ovat yhä mahdollisia. Ja liikuttava on, muuten perii hukka. Kumpi on mieluisampi ympäristö: metsäluonto vai kaupunki? Ei niitä voi verrata, molemmat käyvät hyvin, mutta nyt alkoi olla taas kaupungin vuoro. Se kaupunki tarkoittaa useimmiten synnyinkaupunkiani Helsinkiä, tuttua ympäristöä. Tähän uusimpaan Helsingin kävelyyni sain kimmokkeen, kun olin saattamassa vaimoani HUSin Meilahden silmäklinikalle tarkempiin tutkimuksiin. Muistin, että lähellä, uuden lastensairaalan vieressä on punatiilinen rakennuskolossi, Topelius-koulu. Muistin myös, että sen oli suunnitellut Karl Hård af Segerstad. Vaimollani tuli tutkimuksissa tauko, ja silloin lähdin omalle rundilleni – kävin katselemassa ja kuvaamassa Stenbäckin kadun Topelius-koulua! Vanha alkoi innostua, ja seuraavan viikon suunnitelma oli selvä. Silloin olisi Hård af Segerstadin monien muiden rakennusten vuoro eri puolilla kantakaupunkia. Niitä oli juuri sopiva määrä, sopivien kävelyetäisyyksien päässä toisistaan. Siispä matkaan! Saisinko vielä retkeni bonuksena nähdä syksyn väreihin pukeutuneen Helsingin? 

Kuka oli Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Hänen perheensä muutti Ruotsista Suomeen 1870-luvun alussa. Karl syntyi Helsingissä v. 1873. Hän kävi koulunsa Helsingin Nya svenska läroverketissä ja opiskeli vuosina 1891–1895 arkkitehdiksi Suomen polyteknillisessä opistossa Helsingissä. Vuonna 1896 Hård af Segerstad perusti arkkitehtitoimiston yhdessä kurssitoverinsa Bertel Jungin kanssa. Parin vuoden kuluttua hän toimi yksin ja saatuaan huomattavan yksityisen työtarjouksen Viipurista, hän muutti Viipuriin. Vuonna 1907 Helsinkiin perustettiin kaupunginarkkitehdin virka. Siihen valittiin Hård af Segerstad, jossa virassa hän toimi aina vuoteen 1921 asti. Tältä ajalta on syntynyt monia tunnettuja julkisia rakennuksia kuten Cygnaeuksen koulu Ratakadulla (1911), Kallion kirjasto (1912) ja Hakaniemen kauppahalli (1913). Monissa töissään hänellä oli apunaan yhtiökumppaninsa Bertel Jung, ja myöhemmin arkkitehdit Runar Eklund ja Einar Flinckenberg, jotka olivat hänen alaisiaan kaupungin organisaatiossa. 

Vaikka Hård af Segerstad teki monet suunnittelutyönsä kansallisromanttisen hypetyksen aikana, ei hänen tyyliään kuitenkaan luonnehdita kansallisromanttiseksi tai jugendtyyliksi. Hän oli kuitenkin ensimmäisiä arkkitehtejä, jotka ottivat käyttöön juuri jugendiin liitettyjä materiaaleja kuten vuolukiven! Hänen luomustaan, vuolukivellä verhoiltua Nylands Nationin rakennusta ”Natsaa” pidetäänkin mitä parhaimpana jugendtyylin edustajana. 1910-luvun alusta lähtien hän luopui kiviverhoilusta ja valitsi julkisivuihin rappaamattomat tiiliseinät. Lähteet kertovat, että Hård af Segerstad oli tarkka rahankäyttäjä, hän myös halusi käyttää laadukkaita ja kestäviä materiaaleja kuten tiiltä kattojen pintamateriaalina. Henkilönä hänen todetaan olleen vaatimaton ja jopa syrjäänvetäytyvä, mutta samalla annetaan arvoa hänen tekniselle asiantuntemukselleen ja osaamiselleen. Hård af Segerstad mainitaan Arkkitehti-lehdessä vain harvoin, mutta viimeisellä kerralla v. 1931 Bertel Jung kuvailee muistokirjoituksessa entistä kurssitoveriaan ammattimieheksi, jonka epäitsekästä työtä Helsingin hyväksi ei ole osattu riittävästi arvostaa. 

Blogikirjoittaja on nyt yli puolen päivän kävelykierroksensa tehnyt. Istun kotona tietokoneeni ääressä matkasta jo toipuneena; päivä alkaa vähitellen kääntyä iltaan. Teen kuviini sävykorjauksia, perspektiiviäkin paikoin korjaan, rajaan kuvia ja palautan samalla mieleeni retken vaiheita. Kaikki karttaan etukäteen merkitsemäni rastit löytyivät ongelmitta. Kun astuin ulos Kampin terminaalista ja otin suunnaksi Punavuoren, oli aurinko vasta noussut. Snellmanin koulu oli ensimmäinen kohteeni ja lenkkini jatkui Ratakadun, Johanneksen kirkon ja Kasarmitorin kautta Kruununhakaan ja sieltä Kallion Karhupuistoon. Kotona vaimoni arveli, että olin löytänyt paitsi rakennuskohteita myös juttukavereita muista ulkoilijoista. Ei tällä kerralla, muutamat sanat vaihdoin vain bussinkuljettajan kanssa, joka raisulla mutta taidokkaalla suorituksellaan alitti vuoron tavoiteajan Helsinkiin! Pääkaupunki oli tiistaina kylmä ja tuulinen, kaikkialla rakennettiin, turistejakin näkyi vain muutamia, eikä ruskakaan ollut vielä kunnolla noussut pääkaupungin puihin. Mutta hyvä lukijani, ei tämä tähän jää, Helsingin kantakaupunki on täynnä rakennustaidetta, jollaista ei enää nähdä nousevan Kalasatamaan tai Jätkäsaareen – tuskin muuallekaan.  

Kort svensk sammanfattning. Vem var Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Han var en finsk arkitekt (1873–1931) som förblev relativt okänd för allmänheten. Det speciella är att många av de offentliga byggnader han ritade i början av 1900-talet omedelbart blev mycket populära; och det är de än idag. Hård af Segerstads familj flyttade från Sverige till Finland på 1870-talet. Karls modersmål var alltså svenska men han förstod lite finska. Jag startade min blogg på mitt modersmål finska, men jag kommer att avsluta den på svenska, till Hård af Segerstads ära. Jag tycker att bilderna på min blogg kan dock förstås och tolkas på alla språk.

PS. Jutun kuvat ovat kirjoittajan ottamia retkeltä 20.9.-22, yksi kuva on vuodelta 2016. Kirjoituksessa on tärkeimpänä lähteenä käytetty Jyri Viljan kirjaa ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad”. Tästä teoksesta on myös arkkitehdin yksi julkisivupiirros.  

Ekbergin kahvila Bulevardilla oli juuri avautunut, mutta vielä ei ollut kahvin aika.

Kiinteistöosakeyhtiö Falken, Bulevardi 30 (Karl Hård af Segerstad, valm.v. 1898)

Arkkitehti Karl Hård af Segerstad (1873 Hki – 1931 Hki)

Matkalla eteenpäin. Sinebrychoffin puiston rakennuksia.

Punavuoren kallioilta näkee kauas merelle. Helsingin telakan nostureita Hietalahdella.

Snellmanin kansakoulu, Punavuorenkatu 6–10 (Karl Hård af Segerstad ja Runar Eklund, 1921)

Kouluunko kiire, vai pois suojatieltä?

Vanha poliisiasema, Ratakatu 10 (Karl Hård af Segerstad, 1909)

Cygnaeuksen koulu etelän suunnalta, Ratakatu 8 (Karl Hård af Segerstad, avustajina Runar Eklund ja Einar Flinkenberg, 1911)

Cygnaeuksen koulun yksityiskohta

Kihlmanin talo, Korkeavuorenkatu 19 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

Johanneksen kirkko ja kirkkopuisto olivat näyttämöinä, kun Vesa-Matti Loiri siunattiin viimeiselle matkalleen 20.9.2022.

Nylands Nation, Kasarmikatu 40 (Karl Hård af Segerstad, 1901)

Nylands Nationin rakennus, ”Natsa” on koristeltu monin eri aihein, jotka olivat tyypillisiä 1900-luvun alun jugendtyylille. Hård af Segerstad toi julkisivukoristeiksi myös muinaisskandinaavista symboliikkaa.

Nylands Nation, Helsingin yliopiston vanhin osakunta.

Syksyn lehtiä Kruununhaassa.

Svenska Litteratursällskapet, Ritarikatu 5. Entinen Laurellska skolan (Karl Hård af Segerstad, 1925–27)

Svenska Litteratursällskapet -talon seinälaatta

Päiväkotilapsia ja -ohjaajia Kruununhaassa.

As Oy Helios, Rauhankatu 13 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

As Oy Helioksen seinälaatta.

Matka jatkuu Snellmanin katua eteenpäin Siltavuorenpenkereelle.

Kuvan alareunassa Hakaniemen kauppahallin väistötilat, ns. Lasihalli (tumma rakennus) ja punatiillinen matala kauppahalli, jota peruskorjattiin vielä syyskuussa 2022.

Kyyhkykin on tullut kurkkaamaan, mitä sinne torille oikein kuuluu.

Näkymä Pitkältäsillalta Oopperatalolle päin.

Hakaniemen vanha kauppahalli (pääsuunnittelija Einar Flinckenberg ja Karl Hård af Segerstad, 1913)

Kalliossa, ylhäällä Porthaninkadun varrella, Porthaninkatu 12, on vaikuttava ja tyylikäs Kallion kirjasto (Karl Hård af Segerstad ja apulaisena Runar Eklund, 1912).  

Kallion kirjasto sekä vasemmassa reunassa Viidennen linjan rakennuksia. Taustalla Kallion kirkko.

Kallion kirjaston ovi ei avautunut 20.9.2022 toisen kerroksen remontin takia. Blogikirjoittaja ei ollut ainoa, jota asia harmitti.

Kallion kirjasto etelän suunnalta.

Käynnilläni Helsingin kaupungin Talvipuutarhassa v. 2016 talvella kuvasin sattumalta myös vähän kaupunginpuutarhurin asuntoa (tiilikattoinen rakennus).

Karl Hård af Segerstadin piirros Talvipuutarhan puutarhurin rakennukseksi (piirros Jyri Viljan kirjasta ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad)

Hakaniemen rannan ja Siltavuorenrannan puut alkavat saada lehvästöön syksyn värejä.

Read Full Post »

Pitkä kuin Unioninkatu

Ristisanatehtävien ratkominen on varmasti hyvä keino virkistää ja ylläpitää aivojen toimintaa, oikeastaan ylläpitää koko ihmisen virkeyttä. Oma pulmaruudukkoni on erilainen ja löytyy toisaalta, mutta siinä on paljon samaa löytämisen riemua ja tuskaa kuin paperiristikoissa. Kirjoittaja, nykyinen lande, haluaa seikkailla syntymäkaupunkinsa Helsingin tuulisilla kaduilla, tutkailla ja tutustua uudelleen kantakaupungin vanhoihin rakennuksiin, mennä kivimuurien sisälle, tietää talojen perustamisesta ja suunnittelijoista, historiasta ja asukkaistakin. Seikkailen pelipohjalla, jonka tiukan ruudukkorakenteen loi aikoinaan Johan Albrecht Ehrenström (1762–1847) yhdessä Carl Ludvig Engelin (1778–1840) kanssa. Ilman jalkautumista ja työlästä tutustumista eri laitosten arkistoihin olisi tehtävä ollut ennen internetiä lähes mahdoton. Ei tehtävä 2000-luvullakaan ole ihan helppo, kun rakennusten tietoja on siellä täällä, ei ollenkaan keskitetysti. Haastetta ja jalkatyötä riittää, mutta se on tämän pelin henki ja viehätys. Syytänkö harrastuksestani nyt erästä herraa, joka toimi pitkään vanhempieni ja perheemme hammaslääkärinä ns. Klion talon asunnossaan Annankadun ja Lönnrotinkadun kulmassa. Koristeellinen porraskäytävä, sen ikkunoiden lyijylasimaalaukset ja haitariovellinen hissi! Upea barokki–jugend-tyylinen talo, jonka komeuden huomasi kait vasta silloin, kun tuskallisen hidas hammaspora oli lakannut pyörimästä, ja sai lampsia helpottuneena rappuset alas hampaanvälit täynnä amalgamia. Jotkut muistot säilyvät ja jalostuvat, toiset haluaa unohtaa! 

Ennen koronapandemian vyörymistä Suomeen, v:n 2020 alussa, ehdin kierrellä Ullanlinnan ja Eiran kaduilla, kun mittailin Tehtaankatua päästä päähän. Nyt v:n 2022 alussa, pitkästä aikaa, olisi vuorossa historiallisen keskustan Unioninkatu. Jos kadun päihin lasketaan vielä Kopernikuksentie etelässä ja Siltasaarenkatu pohjoisessa, saadaan ns. Unioninakseli, jolla on pituutta 2,5 km. Se on kantakaupungin pisin suora katulinja. Tarkempaan syyniin asettaisin osuuden Tähtitorninmäeltä Pitkällesillalle. Mitä uutta ja erikoista saisin itselleni ja lukijoille irti keskustan yhdestä tunnetuimmasta kadusta, joka sivuaa kauppatoria, Pohjoisespan vanhoja kauppiastaloja, Senaatintoria, Helsingin yliopistoa ja tuomiokirkkoa, Kansalliskirjastoa ja muita Carl Ludvig Engelin 1800-luvulla suunnittelemia empirerakennuksia? En ajattele sitä, koska matkan valmistelu on jo pitkällä – matka on jo alkanut. Talo talolta, kortteli korttelilta olen tutkimuksissani edennyt jo Varsapuistikkoon ja vielä on edessä Unioninkadun mielenkiintoinen loppupää, mm. Pikku Naantali, Unioninkatu 45. Ja nyt istun vielä kotona kirjoituspöydän ääressä! Hetkittäin tulee tosin mieleen, onko tuleva käyntini turvallinen? Korona jyllää yhä eikä huippua ole ehkä vielä saavutettu?Helsingin keskustan nettikameran kuvissa ei suuria ihmismassoja näkynyt. Sekaan sinne vain sitten, kolmasti rokotettu!

Useat Unioninkadun rakennukset kuuluvat kaikkein vanhimpaan Helsinkiin. Senaatintori ja siitä vielä  pohjoiseen Liisankadun kulmaukseen on Engelin Helsinkiä, uusklassista tai toiselta nimeltään empiretyyliä. Unioninkadun alkupäästä löytyy myös koristeellista uusrenessanssia, mutta hyvin vähän rehevää jugendia. Funkista on ripoteltu niin kadun alku- kuin loppupäähän. Google Earth oli apunani, kun loin 3-ulotteista yleissilmäystä Unioninkadusta ja sen rakennuksista. Kun yleiskuvassa näet mielenkiintoisen rakennuksen, josta haluat lisätietoa, ota selville katuosoite. Tätä osoitetta esim. kuvahaulla tutkimalla päädyt todennäköisesti finna.fi -sivun kuvaan, ehkä useampaankin, nykyiseen ja mahdollisesti paikalta puretun talon kuvaan. Finnan sivulta selviää rakennuksen perustamisvuosi, sen suunnittelija ja usein paljon muutakin taustatietoa. Saat mm. kuulla, että juuri tässä, Unioninkatu 9:n yksikerroksisessa empiretyylisessä talossa avasi Diakonissalaitos ensimmäisen sairaalansa v. 1867. Tai havahdut huomaamaan, kuten kirjoittajakin, että onpas tuo Unioninkatu 26 (Eteläesplanadi 4) todella upea. No niin, suunnittelija oli eräs1800–1900-lukujen taitteen ja 1900-luvun alun mestareista, Armas Lindgren! Satelliittikuvasta näin myös, että vielä on lähes ennallaan eräs Unioninkadun suosikkipaikkojani, bussipysäkki, jolle tultiin Kaisaniemen kentältä, luennoilta, treffeiltä, milloin mistäkin. Pysäkin takana oleva kalliorinne sai olla tyhjillään 40 vuotta, kunnes v. 2005 siihen nousi suuren eläkevakuuttajan mahtava lasipalatsi.

Matka on nyt tehty! Istun jälleen kotona työpöytäni ääressä, vedän henkeä rankan reissun jälkeen ja puran tietokoneelle kahden kameran kuvia. Talviseksi päiväksi sain hienon, aurinkoisen matkasään, mutta yhtä liukkaat olivat Helsingin jalkakäytävät kuin muuallakin Uudellamaalla. Ja Helsingissä paitsi tuulee aina, siellä myös rakennetaan tai peruskorjataan aina, keskustassakin. Reitilläni oli remontissa observatorio, yliopiston päärakennuksen Fabianinkadun puoli ja ns. Vanha klinikka Liisankadun kulmauksessa. Monet ovet avautuivat kulkijalle, mutta eräässä kohteessa ei tahdottu ymmärtää sisään tupsahtanutta reppumiestä, joka oli kiinnostunut talon arkkitehtuurista. Toisaalta, sain henkistä nostetta kahdessakin pyhätössä, sekä evankelisluterilaisessa että ortodoksisessa, joten maaliin tultiin ehyenä ja saldo reilusti plussalla! Unioninkatu ja sen rakennukset ovat nähneet satoja kulkueita, mielenosoituksia, väkivaltaa, päämiesten hautajaissaattueita, promootioita, hääpareja – elämää joka laidalta. Vaikka maa oli saanut uuden isännän, ja alkoi autonomian aika v. 1809, Helsinkiin ja koko Suomeen panostettiin vahvasti lukuunottamatta unionin loppukautta. Senaatintorin ympärille muodostui se Helsinki, jota tullaan ihailemaan myös kauempaa. Entä nykyinen, läntinen unionimme? Millaiseksi muodostuu sen historiankirjoitus? Saako myös EU tänne omat muistomerkkinsä ja nimikkokatunsa? Ei Unioninkatu lopulta niin pitkä ollut, mutta tarinoita kadusta riittäisi useampaankin blogiin.

(Blogin kuvat ovat kirjoittajan tärppejä Unioninkadun varren rakennuksista järjestyksessä etelästä pohjoiseen. Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on kuva kirjoittajan ottama)

Unioninkatu alkaa Tähtitorninvuorelta, kansan suussa Tähtitorninmäeltä. Helsingin observatorio on mäen korkeimmalla kohdalla Kopernikuksentiellä.

Tähtitorninmäeltä näkee kauas. Puoli tuntia sitten noussut aurinko värjää lämpimästi Katajanokan rakennukset ja taaimmaiset, Kalasataman pilvenpiirtäjät.

Svenska normallyceum, Unioninkatu 2. Suunnittelija Axel Hampus Dahlström, 1880. On Helsingissä vanhin alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan oleva rakennus; nykyisin talossa toimii Grundskolan Norsen.

Svenska normallyseumin vieressä historistista arkkitehtuuria edustava rakennus Unioninkatu 4. Suunn: Grahn, Hedman Wasastjerna, 1901.

Pilasterin koristeveistos, Svenska normallyceum. Veistokset tilattiin Robert Stigelliltä, joka ei suostunut tekemään antiikin jumalia, vaan piti päänsä ja veisti realistiset naisenpäät (lähde: ”Julkisivustakatsojat”, Juha Ilonen)

Unioninkadun pariton puoli alkaa Saksalaiselta kirkolta, uusgotiikkaa. Suunn: Harald von Bosse ja C.J. von Heideken, 1864. Taaempana uusrenessanssirakennus, Sebastian Gripenberg, 1889.  

Unioninkadulla on harvoja jugendtaloja. Unioninkatu 7:n, As Oy Unitaksen yksityiskohta. Mauritz Gripenberg, 1903.

Navigatorin talo, Unioninkatu 12. Jugend-tyyliä, Harald Neovius, 1904. Huolintayhtiöiden ja varustamoiden talo.

Navigatorin talon sisäänkäyntiä koristaa vuolukiveen veistetyt kotkat, tekijä todennäköisesti Hans Uthuslien (lähde: ”Julkisivustakatsojat”, Juha Ilonen)

Navigator-talon jugend-tyylinen parveke Eteläisen Makasiinikadun puolella.

1909 . Unioninkatu 9, 7, 5, 3, Eteläinen Makasiinikatu 2.

Unioninkatu 9:n empiretyylisessä puutalossa toimi Diakonissalaitoksen ensimmäinen sairaala 1860-luvulla. (HKM, Signe Brander, 1909)

Unioninkatu 15, pohjoismaista renessanssia, 1906. Talo oli Theodor Höjerin viimeisimpiä töitä. Rakennuksessa oli alunperin kaksikerroksinen kauppahalli.

Unioninkatu 26 – Eteläesplanadi 4, ns. Valtion talo. Armas Lindgren, 1910-13. Talossa on ollut valtion virastoja ja myös 1950-luvun alkuun asti pääministerin edustusasunto, jota ainakin Urho Kekkonen käytti.

Google Earth -kuva Eteläesplanadin alkupään taloista 2-6. Keskimmäinen taloista Unioninkatu 26.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Unioninkatu 28, ns. Uschakoffin talo. Pehr Granstedt, 1815-16, empiretyyliä. Nykyään tunnettu jugendsalistaan (Lars Sonck), jossa v. 2022 toimii Roberts Coffee. Kuva on vuodelta 2014, jolloin kahvilanpitäjä oli toinen.

Jugendsalin tyylikkyyttä. 

Ns. Wuorion talo, Unioninkatu 30. Koristemaalari ja sittemmin teollisuusneuvos Salomon Wuorio rakennutti tontille liikepalatsinsa 1909. Suunn: Herman Gesellius (rakennuksen korotus Armas Lindgren).

Wuorion talon sisäänkäynnin koristelua.

Kiseleffin talo Unioninkatu 27. Jo 1770-luvulla valmistuneen talon ulkoasu muutettiin Engelin suunnitelmien mukaan 1818. Stockmann toimi talossa ennen siirtymistään nykyiselle liikepaikalleen Aleksanterinkadun loppupäähän. 

Helsingin yliopiston päärakennuksen Unioninkadun puoli (vanha puoli) Senaatintorin länsireunalla, C.L. Engel 1832. Torin keskellä autonomian ajan kolmannen keisarimme, Aleksanteri II:n patsas (Johannes Takanen ja Walter Runeberg, 1894).

Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhan puolen upea porrashalli, jonka peruskorjaus on hiljattain saatu päätökseen. Myös harvinaiset klassisten veistosten kipsikopiot restauroitiin saneerauksen yhteydessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Frans Mikael Franzén (C.E. Sjöstrand, 1872) yliopiston päärakennuksen porrashallissa. Franzén (1772–1847) oli runoilija, kirkonmies, piispa, professori ja akateemikko. Franzénilla on suora katseyhteys porrashallin toiselle puolelle sijoitetun Johan Ludvig Runebergin vastaavanlaiseen rintakuvaan.

Yliopiston päärakennuksen tyylikäs juhlasali. Ystävällinen vahtimestari ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa, kun pyysin päästä katsomaan juhlasalia. Kiitos siitä!

Helsingin tuomiokirkko tammikuisen aamuauringon valossa. Kirkon suunnittelija C.L. Engel ei ehtinyt nähdä luomustaan valmiina ennen kuolemaansa 1840. Kirkon ulkoasuun tehtiin lopuksi huomattavia muutoksia, E.B. Lohrmann. Kirkko vihittiin käyttöön 1852.

Tuomiokirkon kattoja koristaa 12 Raamatun apostolia. Apostoli Pietarilla on käsissään kaksi avainta, jotka symboloivat oikeutta päästä taivaalliseen valtakuntaan.

Helsingin tuomiokirkon keskipäivän rukoushetkeen osallistui pieni joukko ihmisiä.

Helsingin tuomiokirkon yksinkertaisen tyylikkäät sisätilat.

Sytytä kynttilä Helsingin tuomiokirkossa.

Tuomiokirkon pohjakerroksessa on krypta, jossa on usein näyttelyitä, konsertteja ym. Kesäisin on auki myös kryptan kahvila.

Senaatintorin ja tuomiokirkon alue on kesäisin turistien kansoittama. Jokunen reppureissaaja oli löytänyt tänne myös talvella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Autonomian ajan 1809-1917 ensimmäinen suuriruhtinaamme, keisari Aleksanteri I. Kirjoittaja ikuisti Aleksanteri I:n rintakuvan (Ivan Martos 1814) Kansalliskirjaston pihalta v. 2013. Rintakuva on sen jälkeen poistettu tältä paikalta. Alunperin Turussa paljastetun rintakuvan lopullista sijoituspaikkaa ei ole päätetty.

Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36. C.L. Engel, 1840. Kirjastorakennusta pidetään Engelin hienoimpana työnä, ja se on samalla yksi maailman kauneimpia kirjastoja. Laajennusosa Rotundan suunnittelusta vastasi Gustaf Nyström, 1902-1906.

Kansalliskirjaston ns. kupolisali.

Kansalliskirjaston friisin koristelua Unioninkadun puolella. Reliefin Filosofia ja lääketiede toteutti ruotsalainen kuvanveistäjä Carl Magnus Mellgren v. 1850.

Helsingin ortodoksiseurakunnan Pyhän kolminaisuuden kirkko, Unioninkatu 31. C.L. Engel, 1826. 

Helsingin Pyhän kolminaisuuden kirkon sisätilat. Keskipäivän liturgia on juuri päättynyt.

Kansalliskirjaston jälkeen pohjoisen suuntaan on Unionikadun varrella laajahko Helsingin yliopiston Topelian alue. Rakennusryhmä tehtiin alunperin venäläisten poikien kantonistikouluksi (sotilaallinen sisäoppilaitos), Engel 1824. Sen jälkeen rakennuksissa on toiminut mm. yliopiston sisätautien klinikka.

Vastapäätä Topeliaa on Unioninkatu 33b, ns. Uusi klinikka, E.B. Lohrmann, 1842. Peruskorjattu 1982 Suomen Pankin käyttöön.

Kaisaniemenkadun ja Unioninkadun muodostamassa kiilassa on Varsapuistikko. Sen patsas ”Äidinrakkaus” (Emil Cedercreutz, 1928) on usein äänestetty korkealle kauneimpien patsaiden listalla. Itse puisto on nimetty uudelleen patsaan mukaan (ennen Kaisaniemen puisto).

Unioninkadun loppupään vaaleat rakennukset. Keskellä Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) uudehko toimitalo, Käpy ja Simo Paavilainen, 2005.

1963 . Unioninkatu 43. Figarol -mainos rakennuksen seinässä, Unioninkatu 45. Rakennus on Kruununhaan yläasteen kuvaamataidon ja käsityön opetustiloina.

Unioninkatu 41:n tontti oli ollut tyhjillään n. 40 vuotta sen jälkeen, kun kadunvarren v. 1892 valmistunut kaksikerroksinen talo purettiin 1938. Ylempänä rinteessä ns. Laivurintalo, jonka kapteeni J.E. Lönnberg rakennutti v. 1869. (HKM-kuva v:lta 1963)

Kevan ala-aulasta on lasiseinien läpi näkymä Laivurintalolle. Nykyisin talo toimii koulurakennuksena. 

Kirjoittajalle hyvin tuttu bussipysäkki 1950- ja 60-luvuilta. Pysäkin takana Kevan rakennus.

Unioninkatu 45, Einar Flinckenberg, 1923. Sotien jälkeen talossa asui n. 1500 ihmistä – enemmän kuin silloisessa Naantalin kaupungissa. Taloa alettiin kutsua Pikku Naantaliksi.

Pikku Naantalia sisäpihalta nähtynä.

Matka päättyy Pitkällesillalle, jonne myös Unioninkatu päättyy pohjoisessa.

Hyvän palvelun taukopaikka Hav a Java Kevan talon katutasossa. Maukkaan, punasipulilla ryyditetyn tonnikalaleivän sekä kahvikupposen jälkeen blogimies oli valmis ottamaan suunnan kohti rautatieasemaa. 

Read Full Post »

Vain sata vuotta sitten

Musiikkitalon jykevän kolossin jälkeen, vähän etäämmällä Mannerheimintiestä tulee näkyville tyylikäs punertavaksi maalattu rakennus. Se on ollut paikoillaan aina 1840-luvulta lähtien – ja erottuu uusklassisilla piirteillään kaikista sitä ympäröivistä lukuisista monumentaalirakennuksista. Talo on Hakasalmen huvila. Se oli aikoinaan suuren hyväntekijän, Aurora Karamzinin vanhuudenkoti, mutta viime vuosisadan alusta lähtien talo on ollut osa Helsingin kaupunginmuseoverkostoa. Olin menossa Hakasalmen huvilan näyttelyyn ”Vihan kevät – Helsinki 1918”.

Sisällissodan aika keväällä 1918 oli järkyttävä ajanjakso Suomen historiassa. Ihmisiä tapettiin ja ihmisiä kuoli vankileireillä pienen kaupungin verran, yli 37000 henkeä. Helsinki ja helsinkiläiset kokivat sodan omalla tavallaan; Tampereen kaltaista yhteenottoa punaisten ja valkoisten välillä ei kaupungissa koskaan käyty. Helsinki oli punaisten määräysvallassa alkuvuoden 1918, ja vasta saksalaisten mukaantulo mursi punaisten ylivallan. Muu Suomi oli asteittain saatu valkoisten hallintaan. Jotkut saattoivat elää sisällissodan aikaisessa Helsingissä lähes normaalia elämää – ehkä niin tekivät äitini vanhemmat ja myös heidän vanhempansa, jotka olivat muuttaneet Helsinkiin 1800-luvun lopulla. Mutta aikaa leimasi levottomuuksien lisäksi myös pitkään jatkunut elintarvikepula. Työtön, entinen tehdastyöläinen saattoi liittyä punakaartiin vain saadakseen leipää itselleen ja perheelleen …

”Oli veljeään vastassa veli nyt
vaan he kumpikin kaatuivat puolesta maan
Lumi valkea peittona heillä vain on
ja kummankin hauta on tuntematon …”
(Laulusta ”Ruusu on punainen”, suom. sanat Sauvo Puhtila) 

Hakasalmen huvilan näyttelysalit olivat aamupäivällä melko tyhjät. Ruuhkia tulisi vasta myöhemmin päivällä. Salien hiljaisuudessa eläydyin nayttelytaulujen ihmisten kokemuksiin ja viime vuosisadan alun Helsinkiin. Näin Töölönlahden toisella puolella Työväen talon torniin syttyneen punaisen lyhdyn – ja näin taistelujen tauottua vangittujen jonot sekä saksalaisen tykkitulen jäljet rakennusten ja siltojen kupeissa. Oliko kaikesta vain sata vuotta? Astelin viimein ulos näyttelytilasta ja lähdin kävelemään Mannerheimintietä pohjoiseen, kohti Laakson sairaalaa tuttua tapaamaan. Nyt ei vastaani tullut saksalaisten joukkoja Huopalahden suunnalta, mutta jokin kolonna tästä oli kyllä hiljattain kulkenut: kevyenliikenteen väylällä Hotelli Scandian edustalla oli tuoreita kavioiden jälkiä – ja kasoittain hevosten jätöksiä! Vaarattomia liukumiinoja.

Hakasalmen huvila, Mannerheimintie, Helsinki

Hakasalmen huvila, Helsinki (E.B. Lohrmann)

Vihan kevät – Helsinki 1918 -näyttely

Vihan kevät -näyttely

Valkokaartilaisia, Helsingin kaupunginmuseo HKM

Helsinkiläiset naiset valmistavat patjoja ja tyynyjä valkokaartilaisille ja punaisten vangeille (HKM)

Valkokaartilaisia (HKM)

Punakaartilaisia (HKM)

Punakaartilaispariskunta (HKM)

Punakaartilaisia (HKM)

Helsingin Työväentalon torni on saanut osuman (HKM)

Sisällisodan aikainen Helsingin keskustan kartta, jossa mm. saksalaisten ja punakaartilaisten taistelupaikkoja (HKM)

Helsingin Pitkälläsillalla veneiden barrikaadi ja etualalla ruumisarkkuja (HKM)

Venäläisten aikainen Turun kasarmi Helsingissä on palanut. Nykyään kasarmin paikalla on Lasipalatsi (HKM)

Punaisten hautoja Helsingin Mäntymäellä (HKM)

Vangin sormus (HKM)

Read Full Post »

Töölönlahden kierros

Joku voi saada paljon hullumpia päähänpistoja, joku taas paljon fiksumpia – itse en keksinyt muuta kuin lähteä Helsinkiin. Vaimo oli ollut näkevinään miehessään pientä alavirettä ja halusi tarjota tälle vapaan perjantaipäivän, vapautuksen kodin velvotteista. Vai oliko niin, että omaa siivousosaamistani ei niin kovin korkealle arvostettu, joten, ”olisi parasta pysyä pois jaloista siivouspäivänä – tää menee helpommin näin”. En pannut vaimoni ratkaisua ollenkaan pahakseni, mutta mitä tähän nyt yhtäkkiä keksisin … Kaivoin esille Helsinki-kansioni varasuunnitelmat, ja yksi niistä näytti Töölönlahdelle. Siis kiertämään Töölönlahtea. Mitä, eikö siinä ole kohdetta ja haastetta tarpeeksi? Äkkiähän tuon kierroksen kyllä heittää, mutta vitsi onkin siinä, että kierros tehdään rauhallisesti. Ja se on tehtävä pian, sillä uhkana on, että kaupunginvaltuuston nuoret voimat ennen pitkää päättävät täyttää Töölönlahden, kuten ennen muinoin täytettiin Kluuvinlahti, ja paaluttavat Töölönlahden pilvenpiirtäjille!

Kun ottaa äkkilähdön, ei voi valita päivän säätä. Alkumatkassa tihutti vain vähän, mutta Haagan jälkeen, Mannerheimintien loppupäässä bussin ikkunoista ei juuri muuta nähnyt kuin vesinoroja. Näillä kuitenkin mentiin, kuivatellaan vaatteita sitten sopivin välein. Näin tein myös Vikke-ystäväni kanssa kauan sitten, kun eräänä syksyisenä sunnuntaina kiersimme Kytäjän pitkähkön Suolijärven. Sää oli silloinkin sateinen. Parilla nuotiolla jouduimme vaatteita kuivattelemaan. Täällä ei nuotioita viriteltäisi, mutta olin varma, että paitsi kosteutta Helsingissä olisi myös melua. En olisi voinut olla pahemmin väärässä: Töölönlahdella oli viihtyisää ja Finlandia-talon paikkeilla suorastaan hiljaista! Sen sijaan kotikaupungissani, heti aamun valjettua, kaikki urut olivat auki: lehtipuhaltimet pörräsivät täysillä, puunkaataja revitti moottorisahaansa, roska-auton kuski toi soppaan mukaan basson rytmin paukuttelemalla suruttomasti roska-astioiden kansia – ja bussissa radion aamujuontajien pälätys maalasi äänimaisemaan omat raitansa. Helsingin bussin möreä dieselmoottori peitti onneksi pian alleen kaiken muun metelin.

Jotkut retket onnistuvat, joiltakin retkiltä taas palataan kotiin likomärkinä. Jos olisin kertonut satunnaiselle kuuntelijalle, että kävin Helsingissä kiertämässä Töölönlahden, ei sitä olisi uskottu. Paremmin olisi uskottu, jos olisin sanonut uineeni Töölönlahden ympäri. Sekään selitys ei olisi ollut uskottava, koska en ole mikään erinomainen uimari; en vain saa sammakkooni oikeaa rytmiä. Oppikoulun alaluokkien uintikilpailussa oli kerran käydä hassusti, kun voimani loppuivat radan puolivälissä. Hyvin alkanut krooli oli vaihdettava loppumetreillä koirauinniksi (erittäin noloa). Jotakin hyvää ja mukavaa jäi kuitenkin käteen myös tältä kostealta Helsingin reissulta. Aina niiltä jää. Olin suunnitellut käyväni kahvilla Linnunlaulun Sinisessä Huvilassa, mutta paikka olikin kiinni (nettisivut kertoivat toista). Sattumalta löysin viihtyisän kahvila Piritan Tokoinrannasta vähän matkan päästä. Oliko kahvila ollut paikoillaan jo 80-luvun alussa, kun olin töissä Kuntatalossa Toisella linjalla, en enää muista. Retkelläni sain myös nähdä ja kuvata harvinaisuuden: täysin valkean sinisorsan! Lajien harvinaisuuksia tosin löytyy meiltä kotoakin – sellainen asuu meillä. Se tuntee kumppaninsa mielenliikkeet, antaa löysää, kun toista puristaa. Se ymmärtää kumppaninsa some- ja blogihassutukset. Se päästää hymyillen mäntysuovan tuoksuiseen kotiinsa märän ja uupuneen kumppaninsa – kunhan tämä on ensin hokannut viedä roskapussin ja hakea postilaatikolta päivän postin.

Matka alkaa Kampin Narinkkatorilta

Sateinen Helsinki

Ensimmäinen tankkauspiste, Musiikkitalon kahvio

Töölönlahti. Taustalla Linnunlaulun puuhuviloita ja Linnanmäki

Finlandia-talo (Alvar Aalto) Töölönlahden eteläpäässä

Sateesta huolimatta Töölönlahden kävelijöitä riittää

Näkymä Pohjoisen Hesperiankadun alkupäähän

Oopperan käärme -taideteos (Ossi Somma, Reijo Paavilainen ja Pertti Mäkinen)

Linnunlaulun kirjailijatalo Villa Kivi

Töölönlahden vesilintuja

Valkoinen sinisorsa ja taaempana nokikana

Kahvila Töölönranta

Linnunlaulun Sininen huvila

Stadin varpunen Töölönlahdella

Linnunlauluntie

Aulis Junesin puuhuvila

Yksityislaituri

Kansallisooppera Töölönlahden länsirannalla

Linnunlaulunsillalta etelään

Linnunlaulunsillalta pohjoiseen

Ravintola Piritan ikkunasta Siltasaareen päin (Säästöpankinranta)

Tokoinrannan kahvila Piritta

Alvar Aallon katua

Keskustakirjaston pohjaa rakennetaan

Vielä lämmittelemään ja kuivattelemaan Sanomataloon

 

Read Full Post »

Välskärinkadulta vasemmalle – vai oikealle?

Muuttolintuja on alkanut työntyä etelämmäksi, ja vaahteranlehdet ovat saanet nopeasti punertavaa väriä. Yöt ovat kylmenneet, syksy on tulossa. Kun Tammelan Heinijärvellä auringonkaari on käynyt yhä matalammaksi, ei samaa vetoa mökkimaisemiin enää ole kuin keskikesän pitkinä valoisina päivinä (vaimolla ehkä vielä olisi). Kirjoittajaan on iskenyt kaukokaipuu – tai no, ainakin kaipuu etelän suuntaan: pääkaupunkimme kaduille ja teille. En kaipaa istumaan Katajanokan maailmanpyörään tai meriuimalaan – ihan tavallinen kattaus riittää. Helsingissä on yllin kyllin muutakin. Kaupunki kasvaa jatkuvasti, myös uudet alueet kuten Kalasatama tai Jätkäsaari kiinnostavat. Tutkimuksia on jatkettava ja vanhoja muistikuvia virkistettävä. Kuinka mielelläni astuisin uudelleen opiskeluaikani päiviin, jolloin lämpimänä kesäyönä kävelimme keskustasta Herttoniemeen; viimeinen bussi oli mennyt aikoja sitten. Kulosaaren sillalle paistoi joko laskeva tai nouseva aurinko. Ei sillä ollut väliä, silloin ei tunnettu suuria murheita. Nyt odotan aikaa, jolloin pääsen kävelemään Kruunusiltaa pitkin Laajasalosta Hakaniemeen (mieluiten kuitenkin päiväsaikaan). Vielä on tavoitteita!

Vuosi sitten kirjoittaja kurvaili Etu-Töölön katuja (”Oksasenkadulta oikealle” -blogi). Hesperiankatujen tienoilla ajattelin silloin, että toki tuo Taka-Töölökin on joskus kierrettävä ristiin rastiin. Nyt oli sen aika. Alkukesästä kipeytynyt polvenikin oli jo melkein marssikunnossa. Taka-Töölö on Helsingin kantakaupungin isoimpia alueita: idässä ja lännessä sitä rajoittavat merenlahdet (Taivallahti ja Töölönlahti), etelässä Pohjoinen Hesperiankatu sekä pohjoisessa karkeasti Stenbäckinkatu ja Nordenskjöldinkatu. Aloittaisin matkani tutustumalla uuden Lastensairaalan rakennustyömaahan ja päättäisin kierrokseni Välskärinkadun Art Deco -taloihin. Taka-Töölö ei ole nuoruudessani tullut kovin tutuksi. Parhaat muistikuvat tulevat Mannerheimintien itäpuolelta kesäolympialaisten Stadionilta v:lta 1952 ja myöhemminkin, ja niiltäkin glorian päiviltä muistan parhaiten hernekeiton, jota tarjoiltiin Talvipuutarhan tienoille pystytetyistä kenttäkeittiöistä. Muistan myös Messuhallin (nyk. Kisahallin) Puutarhamessut vuonna kivi ja keppi, joilla messuilla voitin arpajaisissa (äidilleni) upean syklaamin. Poistuimme areenalta kukka kainalossa samalla, kun lavalle hetki sitten noussut Tamara Lund lauloi suosikkisävelmiään. Seuraavana yönä oli vaikea saada kaunista syklaamia mielestäni. Niin ja tottahan toki, jokusen jääkiekko-ottelun pelasin Töölön Vesan juniorijoukkueessa 60-luvulla, ulkojäillä kipakassa pakkasessa.

Taka-Töölön päiväni oli kaunis ja jopa helteinen, mutta olinko nyt todella Helsingin Taka-Töölössä? Ensimmäinen ihminen kenen kanssa jouduin keskusteluun, oli Lastensairaalan työmaan nuori liikenteenohjaaja. Hän puhui leveällä Kainuun tai Savon murteella (ja väitti tulevansa Porista). Aamukahvini hörppäsin ratikkahallien luona paikassa, jossa oven päällä luki Töölön kahvila. Sisällä tiskin taakse kuitenkin hypähti tummatukkainen hymyilevä nuori mies, joka oli harjoitellut suomen kieltä vasta kolmisen vuotta. Hän tuli Kiinasta. Töölöntorilla myytiin mm. loppilaisia tuotteita, mutta torin laidalla, penkillä istuva vakiojoukkue oli hyvin varmasti paikallisia. Eräs heistä opasti minua Töölön kirkon löytämisessä. Kirkolta jatkoin alas Välskärinkatua, mutta menenkö vasemmalle vai oikealle? Suuntasin Taivallahdelle ja palasin viimein Runeberginkadulle, jossa aloin etsiä ruokapaikkaa. Vastapäätä Runebergin antikvariaattia sellainen löytyikin. Suomea puhuttiin, mutta nepalilaisittain murtaen. Ruoka oli kuitenkin suomalaisellekin maistuvaa. Matkani alkoi olla loppusuoralla, olinhan siirtynyt jo Etu-Töölön puolelle. Lopulta koin Taka-Töölön miellyttäväksi, vehreäksi puistojen kaupunginosaksi, monien kansallisuuksien, monien mahdollisuuksien, monien kiskojen, monien katutöiden, nupukivikasojen ja torventöräytysten kaupunginosaksi. Oli taas mukava nousta Kampissa toffeejäätelön väriseen bussiin ja palata rauhalliseen kotikaupunkiini.

Uusi Lastensairaala nousee

V. 1948 pystytetty vanha Lastenlinna

Lastenlinnan ylilääkärin, arkkiatri Arvo Ylpön puisto

Stenbäckinkadun tyyliä

Päiväkotilapsia Sibeliuksen puistossa

Eila Hiltusen Sibelius-monumentilla riittää kävijöitä

Töölön kirjasto (professori Aarne Ervi, 1970). Avattiin uudistuneena elokuussa 2016.

Töölön kirjaston sisääntulo

Töölön kirjasto 02

Töölön kirjasto 03

Töölön kirjasto 04

Maineikas, 100 vuotta täyttänyt ravintola Lehtovaara (Mechelininkatu 39)

Sisäpiha Lehtovaaran talossa

Topeliuksenkadun rakennuksia

Korjaamo ja ratikkamuseo Eino Leinon kadun varrella

Stadionin torni, totta kai!

Turisti kuvaa turisteja

Töölöntoria myllerretään

Töölöntori 01

Töölöntori 02

Töölöntori 03

Runeberginkatua syyskuussa 2016

Muistatko Kino Adlonin?

Töölön kirkko (1930, Hilding Ekelund)

Taka-Töölö on puistojen kaupunginosa (Topeliuksen puisto)

Välskärinkadun Art Deco -taloja

Töölön tornit

Taivallahden venerantaa. Taustalla yksi professori Antti Nurmesniemen suunnittelemista voimalinjapylväistä, ”Antin askeleet”.

Etu-Töölöstä Taka-Töölöön päin

Read Full Post »

Tuurilla Suomenlinnaan

Tuumasta toimeen ja tuurilla Suomenlinnaan. No ei sentään ihan niin, vaan Tor-lautalla! Luulin kyllä, että meitä Kauppatorin rannalla odottavia matkustajia tulisi noutamaan Suomenlinna II, mutta pienempi Tor sopi kuljettamiseen ihan yhtä hyvin. Mistä olin saanut päähäni kevättalvisen Suomenlinnan matkan, en tarkkaan muista. Olivatko merilinnoituksen majakan silmäniskut lumonneet Kaivopuiston rannalla vaeltajan, vai tuliko kimmoke lehtiartikkelista, jossa kuvailtiin Vallisaarta ja sen avautumista suurelle yleisölle kesällä 2016? Joka tapauksessa, kun mökkikausi vihellettäisiin kohta avatuksi, ei enää olisi aikaa Helsingille eikä sen ulkosaarille. Nyt oli toimittava. Kello soimaan puoli kuusi, reppu valmiiksi, matkavaatteet pinoon ja aikaisin nukkumaan. Jos voisi vielä unensa valita, seuraavana yönä toivoisin olevani paraatipukuinen Augustin Ehrensvärd, joka ratsastaisi menestykkäästi poliittisten melskeiden yläpuolella ja saisi lopulta linnoitusurakkansa rahoituksen ja rakennukset päätökseen täysin riippumatta siitä oliko vallassa hatut tai myssyt. Ihme kyllä, uni tuli nopeasti – paljon ennen uniratsuni selkään nousemista.

Päätin lähteä matkaan ilman mitään ennakko-odotuksia. Se oli neuvo, jonka myös vaimoni seikkailijamiehelleen antoi. Ajattelin, että kiertäisin ainakin pääsaaret: Ison Mustasaaren, Susisaaren ja Kustaanmiekan; ja saisin kohteestani jonkinmoisen kokonaiskuvan. Vuosikymmenten takaisesta aiemmasta käynnistä oli vain haalistuneita muistikuvia. Mahtuisiko jokin museokäynti ohjelmaani, ehkä? Entä otanko mukaani painavan teleobjektiivin lintujen kuvaamista varten? Sellainen tuli reppuuni, ja sillä olikin käyttöä: veikeästä ja värikkäästä puukiipijästä, joka hyppelehti Kirkkopuiston vanhan lehtipuun rungolla, napsin kohtalaisen onnistuneita kuvia! Saarilla on selkeät opasteet, joiden avulla pystyy hyvin suunnistamaan ilman jatkuvaa karttaan vilkuilua. Hyvin löytyivät tenalji von Fersen ja Kunikaanportti! Nyt ei oltu koko perheen tavaratalo Puuilossa, jossa 5 mm:n poraproppua etsitään yhtä kauan kuin aikaa menee Susisaaren ympärivaellukseen. Täytyy muuten tunnustaa, että olin suunnitellut Suomenlinnan matkani aika perusteellisesti. Tärkein historiaoppaani oli kirja ”Viapori Suomenlinna” (C.J. Gardberg ja Kari Palsila, Otava 1998), ja saarten yleisesitteistä sain selvät pasmat oman päiväreittini tekemiselle. Voit tilata paperiesitteet Suomenlinnan infosta (info@suomenlinna.fi). Niin tein itsekin.

Melko kankein jaloin astelin 4 tunnin patikointini päätteeksi kohti lauttarantaa ja venäläisten rakentaman Rantakasarmin erästä ruokapaikkaa, jossa toivoin saavani suuhuni jotakin lämmikettä. Sainkin – todella maukasta ja todella kuumaa lohikeittoa! Kauniista kevättalven päivästä huolimatta merilinnoituksella kävi ajoittain kolea viima. Paluumatkan tein päälautta Suomenlinna II:lla. Suomenlinnan lautat olivat vuosien varrella kolautelleet milloin Ryssänsaaren rantakivikoita, milloin sataman laiturirakenteita, mutta tällä kerralla ei mitään ongelmaa – tuuria oli myös paluumatkallamme kohti Kauppatorin rantaa. Vaimoni oli antanut minulle miellyttävän Suomenlinna-päivän ja itse olin antanut hänelle rauhallisen vapaapäivän kotona! Tuliaisina vein kotihengettärelleni ison setin Viaporin Deli & Cafen ruotsalaista näkkileipää – ajattelin sen jotenkin kuuluvan päivän henkeen. Muitakin tuliaisia on reissulta tuotu, mutta niistä ei tässä sen enempää.

Lauttaa odottamassa Kauppatorin rannassa

Menomatka tehtiin Tor-lautalla

Kauppatori etääntyy

Klippan ohitetaan

Edessä Pikku Mustasaari

Rantakasarmi

Suomenlinnan kirkko

Nykyisin asuintaloina

Viking Gabriella ohittaa Lonnan saaren

Paikallisia asukkaita

Puukiipijä Kirkkopuistossa

Ison Mustasaaren ja Susisaaren välinen silta

Suuri Linnanpiha

Suomenlinnan rakentajan Augustin Ehrensvärdin hautamuistomerkki

Ehrensvärdin museo, Susisaari

Suomenlinnan tullimuseo

Tykit pääreitin varrella

Suomenlinnan uusia asuinrakennuksia

Pariskunta Kustaanmiekan valleilla

Ampuma-aukko

Kustaanmiekka ja taustalla Vallisaari

Kuninkaanportti (kuninkaan rantautumispaikka Ruotsinvallan aikana)

Viaporin Deli & Cafe

Suomenlinna II matkalla Kauppatorille

Read Full Post »

Museokamaa

Jonkun täytyy uhrautua olemaan tiedustelukärkenä. Otin tehtävän mielihyvin vastaan, kun ohjelmassa oli tutustuminen ainakin yhteen pääkaupungin museoista. Esivalmistelut oli hyvä hoitaa isomman joukon myöhempää käyntiä varten. Pääkohde oli Helsingin kaupunginmuseo Sofiankadulla ja Sederholmin talossa. Muistan myös toisenlaisen tiedustelutehtävän talvella 1965–66, kun KymJp:n aliupseerikoulun sotaharjoituksessa, kovassa pakkasessa, sellainen tuli kontolleni erään kurssikaverini kanssa. Se ei ihan mennyt putkeen – se meni maalaistalon lakanoihin. Emme tiedustelulenkkimme jälkeen enää tavoittaneet pääjoukkoamme Virolahden metsissä, ja oli pakko päästä yöksi lämpimään, siviilitaloon. Nukuimme kait liian pitkään, liian makeasti  ja liian hyvissä punkissa ja siitä esimiehet hermostuivat. Saimme rangaistukseksi jalkamatkan Haminan varuskuntaamme ja koulun kapteenilta melkoisen ojennusryöpyn. Nyt ei ollut sellaista vaaraa; reitti oli selvä ja etukäteen hyvin merkattu.

Helsingissä oli juuri nyt monet rakennukset huputettuina, remonttia tehtiin kaikkialla – ja tietenkin juuri turistikohteissa. Kaupunginmuseon Sofiankadun rakennukseen, entiseen Stockmannin liiketaloon kuitenkin pääsi käymään. Upeissa tiloissa oli parikin näyttelyä: ”Hulluna Helsinkiin” ja yläkerroksen Lyhtysalin ”#fläsäri”. Ehkä odotin perinteisempää näyttelyä, mutta sitä en odottanut, että pääsisin pudottelemaan Linnanmäen vedenneitoja! Kaikkea nykytekniikalla voi tehdä ja kun oma tekniikka on hallussa, onnistuin pudottamaan yhden uimapukutytön vesialtaaseen neljännellä pallolla. Pikkupoikana, aidossa ympäristössä Linnanmäellä häpesin sivustakatsojana koko touhua, mutta nyt en ollut moralisti enkä sovinisti – olin vain osumaani tuulettava turisti! Sederholmin taloon ei ollut menemistä remontin takia, niinpä suuntasin kahvipaussin jälkeen listani seuraavaan museoon.

Toisena kohteenani oli postimuseo, mutta edellisenä iltana oli selvinnyt, että postimuseo olikin heivattu Tampereelle! Kävisikö sen sijaan Päivälehden museo Ludviginkadulla? Kiinni veti! Se oli itselleni mitä ajankohtaisin, kun luin parastaikaa kirjaa ”Loistavat Erkot” (Antti Blåfield). Kirja avasi realistisen näkymän lehdentekemisen kiihkeään maailmaan, lehden valtasuhteisiin ja 1800-luvun lopun sekä 1900-luvun alun päivänpolitiikkaan. Avasin oven Ludviginkadun näyttelytiloihin. Vastaan ei tullut painomusteen tuoksua, ei latomakoneiden kilkatusta, ei neuvotteluhuoneen puheensorinaa eikä tupakansavua. Hiljaista oli. Ei missään ihmisiä, ei infopisteessäkään, mutta eteisaulan penkillä nukkui pukumies sikeää untaan. Oliko jutunteko mennyt pitkäksi? Onnistuiko edes? Haa, silkkaa rekvisiittaa, vaikka olin jo vähällä mennä tyyppiä ravistelemaan. Näyttely oli hieno. Paitsi tekstitauluista, tietoa tuli myös monista valokuvista ja videopätkistä, ja tietenkin vanhat koneet esiteltiin. Eipä olisi uskonut, että mekaanisia latomakoneita käytettiin Helsingin Sanomien leipätekstin teossa vielä v. 1978!

Päivän museokäyntien jälkeen astellessani kohti bussiterminaalia tuumailin, että onneksi ei tässä itse vielä mitään museotavaraa olla. Intoa riittää koluta kaikkea vähemmän tuttua ja tuntematonta. Museokamaa oli vain repussani – pieniä hankintoja museokaupasta – ja kopio Päivälehden ihan ensimmäisestä numerosta!

Helsingin kaupunginmuseo, Sofiankatu

Kaupunginmuseon sisäänkäynti, vanha karusellihevonen

Vanhaa Helsinkiä, Hakaniemi

Kaupunginmuseon näyttelytilat 01

Kaupunginmuseon näyttelytilat 02

Sederholmin talon kortteli remontissa

Helsingin Sanomien perinteikkäitä rakennuksia Erottajalla

Voimapiiri

Sisääntuloaulan väsynyt lehdentekijä

Historian kaikuja

Lehtipalaveri silloin joskus

Vanha palvelija, rotaatiopainokone

Latomakone

Päivälehti vuodelta 1903

Helsingin Sanomat vuodelta 1904

Päivälehden museon sisäänkäyntiaulasta

Read Full Post »

Unohdettu huilisti

Tutkiva journalisti, tai no, oikeastaan vain kirjoittava eläkeläinen ja harrastajakuvaaja oli taas kerran päättänyt tehdä päiväkävelyn jossakin päin Helsinkiä, entisessä kotikaupungissaan ja syntymäkaupungissaan. Kiertäisinkö nyt Kampin vai Krunikan tai ehkä Etu-Töölön? Suunnitelma ei ollut vielä selvillä, mutta torstaiaamuna hyppäisin Helsingin bussiin. Pitihän tuo selvittää oliko pääkaupunki yhä paikoillaan ja ennallaan. Ennallaan se ei tietenkään olisi, koska joka puolella kaupunkia rakennettiin tai saneerattiin. Ja jos ei rakennettu, niin ainakin rakentamisesta keskusteltiin. Kaupunkiin piti saada lisää asuntoja. Alas Malmin lentokenttä ympäristöineen ja muut henkireiät! Miten mahtaa käydä Töölönlahden ympäristön? Nouseeko sinne debattia aiheuttanut Keskustakirjasto? Mutta siinähän blogistille on kohdetta kerrakseen: unohdetaan hetkeksi vanha Helsinki ja paneudutaan uuteen; tsekataan Kiasmat ja Sanomatalot ja muut uudet lasipytingit rautatieaseman ja Töölönlahden ympärillä!

Aamun bussi lähti 10 minuuttia myöhässä. Ei ihme, kun nykybussit kuljettavat paitsi matkustajia myös Matkahuollon kolleja. Lastaamiseen menee aikaa. Nyt tavaratilaan vietiin kymmeniä Zalandon laatikoita. Mihin niitä kuskattiin Hyvinkäältä, en ruvennut pohtimaan sen enempää. Bussissa oli taas tunnelmaa: joku yski taukoamatta bussin takaosassa, yksi puhua kailotti kännykkään, vieressäni räplättiin pädiä, edessäni rouskuteltiin omenaa ja tuolla etuoikealla täytettiin ristisanatehtäviä. Jostakin putosi lattialle jotakin, joka pyöri kauas pudottajaltaan. Kukaan ei huomannut hienoa aamuaurinkoa, joka heitti kilonsa Hyvinkäänkylän lumivalkeille peltoaukeille ja hehkui vahvaa oranssiaan vanhan pihapiirin omenapuiden takaa. Oli pitkästä aikaa aurinkoinen talvipäivä. Bussi kaasutteli suolalammikoissa kohti pääkaupunkia – ja taisi lopulta saada kiinni menetetyt minuutit. Perillä oltiin; reppu selkään, ulos terminaalista ja ylös päivänvaloon.

Ensimmäinen kohteeni oli Sanomatalo; pientä asiaakin sinne oli Hesarin lisätilausten tiimoilta. Valtava Sanomatalon lasikuutio oli noussut perinteikkään Eliel Saarisen Rautatieaseman tuntumaan v. 1999 heti naapurinsa, nykytaidemuseo Kiasman jälkeen. Sen muistan, että Kiasman tuloa vastustettiin aika lailla, mutta Sanomatalon muodoille ei tainnut enää vastustajiltaan riittää protestiääniä. Poikkeavathan nuo Töölönlahden eteläreunan ensimmäiset modernin arkkitehtuurin mallikappaleet valtavasti alueen muusta, vanhasta rakennuskannasta. Itse taidan oikeastaan pitää tästä uudesta rakennustyylistä, mutta sopivatko ne juuri tähän ympäristöön, on toinen juttu.

Musiikkitalo on kivenheiton päässä Sanomatalosta ja se jatkaa Mannerheimintien itäisen puolen rakennusten isojen lasipintojen linjalla. Astelin reippaasti kohti Musiikkitaloa, ohi Reijo Hukkasen Laulupuut-veistoksen ja suuntasin kohti Musiikkitalon kahviota. Pidin heti tästä rakennuksesta. Tilat ovat väljät ja konstailemattoman tyylikkäät. Kierrellessäni kahviokerrosta huomasin sinfoniaorkesterin olevan alempana harjoittelemassa. Sinne ei kuitenkaan ollut pääsyä. Kun asetuin juomaan kahviani, tuli mustarastas hyppimään ulkopuolelle lasiseinämän viereiseen pensaikkoon, ihan lähelle. Kuuluiko sen viserrys sisälle, ehkä? Hei musikantit, nyt on yksi huilisti unohdettu ulos, mietiskelin kahvia juodessani. Tämä mustapuku ei taida harjoittelua kaivata. Sen lauluvuoroa ei ole kirjattu Musiikkitalon ohjelmaan, mutta varmasti sen upeaa sooloa kuullaan aikanaan – kunhan kevätaurinko nousee korkeammalle ja alkaa sulattaa Töölönlahden lumikinoksia.

Sanomatalo, sisäänkäynti

Sanomatalo pohjoisen suunnalta

Sanomatalo sisältä 01

Sanomataloan ala-aulaa

Sanomatalo, kerrokset

Penkit ja radanvarren toimistorakennukset

Musiikkitalo etelän suunnalta

Laulupuut (Reijo Hukkanen)

Pala vanhoja makasiineja

Musiikkitalon infokerros

Musiikkitalo, harjoitus

Musiikkitalon kahvio (taustalla vas. Sanomatalo, oik. remontissa oleva Kiasma)

Musiikkitalo Mannerheimintieltä

Hakasalmen huvila Musiikkitalon vieressä

Nykytaidemuseo Kiasma etelän suunnalta

 

Read Full Post »

Kivilinnoja ja kullattuja kupoleita

Katajanokan Haukat oli maineikas helsinkiläinen urheilu- ja erityisesti pesäpalloseura aikoina, jolloin itsekin löin palloa Helsingissä, Herttoniemen Urheilijoiden (HerU) riveissä. Pääkaupunkiseudulla oli 1900-luvun puolivälissä todellinen pesäpallobuumi, niin miesten kuin naisten sarjoissa. Haukkojen lisäksi huipulla taistelivat myös Helsingin Pallonlyöjät (HPL), Pallo-Toverit (PT), Työväen Mailapojat (TMP) ja Puna Mustat (PuMu). Mutta missä Katajanokan Haukat harjoittelivat? Eihän Katajanokalla ollut urheilukenttää eikä sitä ole vieläkään! Muistan pelanneeni Haukkoja vastaan ainakin Hesperian, Haapaniemen (nyk. Väinö Tannerin) ja Kaisaniemen kentillä. Kaikki upeita pesispaikkoja. Hesperian kenttä, nykyisen Finlandia-talon paikalla oli se upein ja paras. Yksi parhaista pesismuistoistani on, kun sain pelata Pentti ”Kiukki” Kataisen vierellä kolmospolttajana Helsingin piirin edustusjoukkueessa juuri tuolla maineikkaalla Hesperian kentällä. Sain monia kokeneen ketun neuvoja ulkona liikkumisessa ja rutkasti itsevarmuutta. Jaa, mutta ei tämän blogin pitänyt pesäpallosta kertoa …

Katajanokka on jostakin syystä jäänyt kirjoittajalle mysteeriksi muutenkin kuin urheilupaikkojen suhteen. Joku työasia on vienyt puolitutun toimistoon Luotsikadulle, on ollut luentoa Katajanokan Kasinolla, on ollut palaveria ja iltaruokailua jossakin makasiiniravintolassa ja toki Viking Linen terminaali on tuttu. En ole kuitenkaan koskaan käynyt Uspenskin katedraalin sisällä. Oletko sinä? Entä Katajanokan lukuisat jugendrakennukset, jäänmurtajat – tai Helsingin lääninvankila ”Nokka”; melko tuntemattomia kohteita kaikki. Flunssasta huolimatta ottaisin nyt ohjelmaani Skatan kierroksen. Hyvinä oppaina matkalleni olivat mm. kirjat: ”Sunnuntaikävelyllä Helsingissä” (Pauli Jokinen), ”Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita” (Kaija Ollila, Kirsti Toppari) ja ”Olofsborg, Katajanokan jugendlinnan vuosisata” (Tero Halonen). Laitoin kellon soimaan vähän ennen kuutta ja pakkasin reppuni valmiiksi torstaista reissuani varten. Nyt mentiin!

Helsinki, vanha kotikaupunki, on rakennuksiltaan ja miljööltään mahdottoman hieno paikka. Kuinka on ennen osattukaan (ja maltettu) rakentaa niin veistoksellisia taloja; kortteleittain taideteoksia! Siinä kotimaanmatkailijan pienen budjetin Rooma, Pietari ja Venetsia samassa paketissa! Reppu selässä, kuin bussin tuomana maalaisserkkuna ihailin estotta kantakaupungin uusrenessanssia, empireä ja jugendia. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen totesi Helsingin Sanomissa, että Helsinkiä voi rakastaa myös marraskuussa – ”kaupunki on silloin siisteimmillään, katutöitä on vähemmän kuin kesällä eikä lumi ole haittana”. Se on aivan totta. Olin lopulta tehnyt Katajanokan kierrokseni marraskuun hämärässä Jussi Pajusen ajatusten evästämänä. Suomen liput liehuivat mastoissa ja talojen nurkkasaloissa. Ne liehuivat Lapsen oikeuksien puolesta – ja ehkä vähän myös tällaisille lapsenmielisille! Sallitaanhan?

Kauppatoria ja Katajanokkaa

Uspenskin katedraali

Uspenskin katedraalin ikonostaasi

Uspenskin katedraali 02

Pohjoisrantaa Katajanokalta

Pohjoisreunan jugendia

Katajanokan Kasinon ikkuna

Jäänmurtajat

Ulkoministeriö (ent. Merikasarmi, Engel)

Hotel Katajanokka (ent. lääninvankila)

Sisäpiha

Kruunuvuorenkatu

Parvekkeet

Olofsborgintalo (Gesellius, Lindgren, Saarinen)

Yksityiskohta

Sisäpiha 02

Ovi

Tulli- ja pakkahuoneen torneja

Arvorakennuksia

Kultaa kaikki tyynni

Read Full Post »

Kolmen kupin kierros

Laiva puski esille sankasta sumusta, se oli iso matkustajalaiva. Pysähdyin tarkkailemaan laivan tyylikästä kääntyilyä satama-altaassa ja kiinnittymistä Etelä-Sataman Olympialaituriin. Silja Symphony ja sen miehistö hallitsi laivan ohjailun taidokkaasti. Kiinnitysköydet heitettiin laiturille; vielä pieni pakitus ja kaikki oli valmista autorampin laskemista varten. Hyvästelin ruotsinlaivan ja jatkoin matkaani Ehrenströmintietä pitkin kohti Kaivopuiston rantaa. Ihmislapsella on monia mielihaluja eikä blogikirjoittajakaan ole sen kummempi siinä suhteessa. Keväinen käyntini Uunisaaressa oli saanut mieleni rantamainingit vellomaan ja halusin päästä uudelleen kokemaan eteläisen Helsingin merimaisemat ja meren tunnelman. Siippani ei nyt pääsyt mukaan, lähdin matkaan yksin sateiseen ja sumuiseen Helsinkiin.

Kaikessa säästetään nykyisin. Aamuinen bussimmekin taisi kuulua niihin vähemmän panostettaviin, yt-neuvottelujen piriin. Kardaaniakseli vihelteli kuin Loirin huilu, kattovalot paloivat vain toisella puolella ja bussin kello näytti vielä kesäaikaa. Kaikki oli kuitenkin kohdallaan, kun aloitin matkani aamukahvilla Cafe Engelissä. Palvelu oli erinomaista, tilaa riitti ja lämmin kinkkupiirakka antoi hyvän potkun tulevalle rundille. En vielä silloin ymmärtänyt, että matkastani tulisi pitkä. Ottaisinko tämän vapaapäivän teemaksi meren, kahvilat vai mitä, en vielä tiennyt. Olin saanut vaimoltani joululahjaksi hienon kirjan Helsingin kahviloista (Kahvintuoksuinen Helsinki) ja ajattelin, että aloittelisin reissuani sen mukaisesti; ensimmäisestä kahvilasta alkaen. Miksei? Tai sitten kiertäisin kaikki Helsingin rantakapakat: Salvet ja Sea Horset? No jaa, ehkei sentään. Tässä iässä. Jatkoin  matkaani eteenpäin ja väänsin sadevihmassa hattuni lippaa alemmas. Kohta oltaisiin rantakahvila Ursulassa.

Ruoholahdessa melkein eksyin, en kuitenkaan pudonnut kanavaan, jota olin tarkoituksella mennyt katsomaan. Missä Lepakko on, se liekkihotelli? Yllätyin, kun Ruoholahti (myös Munkkisaari ja Jätkäsaari) oli muuttunut todella pajon – se oli kuin kuin kaupunki kaupungissa ominen ostoskeskuksineen ja valtavine yritysten lasipalatseineen. Viimein sain kompassini osoittamaan kohti Kamppia ja kaiiki vaikutti jo tutummalta. Ohitin Marian sairaalan ja entisen teollisuusrautatien pohjalle tehdyn kevyenliikenteen baana-reitin ja astuin lopulta aika uupuneena Lasipalatsin kahvilaan – reittini päätepisteeseen ja samalla matkani kolmanteen kahvilaan. Oli arvioinnin paikka: kolmen kupin kierroksen voitti ylivoimaisesti Cafe Engel – mukavan tarjoilijatytön hymyn mitalla. Kahvilakirjassa riittää vielä kohteita – mikä mahtaa olla vaimoni suosikki? Voi olla, ettei minun mielipidettäni siinä kysytä.

Cafe Engel 01

Cafe Engel 02

Cafe Engel 03

Sundmanin talo, Eteläranta

Valkosaari ja ravintola

Silja Symphony rantautuu

Kaivopuiston ranta

Särkänlinnan ja Harakan laituri

Nainen laiturilla

Saarten takana aava meri, Kaivopuisto

Mattolaituri ja Uunisaari

Munkkisaaren uusia rakennuksia

Hietalahden nosturi

Telakkapuisto ja Betaniatalo, Punavuori

Telakkakatu

Ravintola Salve, Hietalahti

Ruoholahden kanava

Kampin jugendia, As Oy Raide

As Oy Raide, seinälaatta

Lasipalatsin kahvila

Lasipalatsin kahvilan ikkunasta

 

 

 

 

 

 

Read Full Post »