Krunikan kierros

Viime vuodenvaihteen molemmin puolin tein joitakin yksinvaelluksia eri puolille Helsingin kantakaupunkia. Koin ne reissut virkistäviksi, ja jatkoa seuraa, jos se vain on itsestäni kiinni. Jos mukanani olisi ollut vaimoni tai joku tuttava, ne reissut olisivat olleet erilaisia – erilailla antoisia.Varmasti olisimme silloin ainakin syöneet paremmin; yksin kun tuppaan vain laittamaan kinttua toisen eteen, säntäilen kohteesta toiseen ja korvaan ateriat kahvilla tai pillimehulla. Yksin matkatessaan tekee matkaa myös sisimpään, toisin kuin seurassa. Aiemmilta kerroilta jäi kantakaupunginkin osalta paljon vielä kruisaltavaa ja vanhoista muistikuvista mieliin palautettavaa. Uuttakin voisin yhä oppia. Ilman sen suurempaa valmistelua lähdin matkaan kesäkuun viimeisenä torstaina tavoitteena mittailla Kruununhaan kadut ja korttelit. Tähän kaupunginosaan liittyy paljon omia opiskelumuistojani: paikkoja ja ihmisiä. Ainakin tutut opiskelupaikat kiertäisin.

Enpäs muistanutkaan, että kesällä Helsingin keskusta on niin täysin turistien kansoittama. Ja tietenkin myös remontteja ja katutöitä tehdään. Kun astelin Yliopistonkatua Senaatintorille päin ohi Porthanian, alkoi jalkakaytävillä olla ahdasta. Hei, en minä tähän porukkaan kuulu! Älkää tuuppiko! En halua Senaatintorille enkä ainakaan tuonne kaivantoon! Pääsin irrottautumaan turistiryhmästä ja suuntasin kohti Kansalliskirjastoa. Ei onnistunut. Olin unohtanut, että Kansalliskirjastoakin remontoidaan, ja Engelin suunnittelema loistokas päärakennus avataan uusittuna vasta v. 2016. Käännyin ympäri kirjaston portailla ja otin tavoitteeksi ensimmäisen varapaikkani: entisen Fysiikan laitoksen rakennuksen Siltavuorenpenkereellä. Sitä ennen voisin pistäytyä Yliopiston päärakennuksessa. Ruuhkaa oli sielläkin; jonkin EU-aiheisen konferenssin nuoret osanottajat kansoittavat koko torinpuoleisen oven edustan. Sisään vain, sanoi Sederholm! Yhtä häikäilemättömästi kuin tunkeuduin yliopistoon, kiertelin sen jälkeen Liisankadut, Oikokadut, Marian- ja Maurinkadut, Pohjoisrannan, Meritullinkadun ja viimeisenä Espan alkupään Kauppatoreineen.

Krunikka on vanhinta Helsinkiä täynnä upeaa rakennustaidetta ja rakennusosaamista. Vaatimattomassa blogissani raapasin vain pintaa, mitä tulee rakennettuun Krunikaan ja varsinkin sen arvo- ja monumentaalirakennuksiin. Enpä muistanut (muistanko ylipäätään mitään?), että kotikirjastossamme on vaimoltani lahjaksi saatu mahtava tietokirja Kruununhaan rakennuksista ja sen asukkaiden elämästä: Helsingin Sanomien kokoama ”Vanhinta Helsinkiä” (Eeva Järvenpää – Sirpa Räihä). Mutta sehän on vain luovuutta, kun asiat tekee joskus toisinpäin: ensin oma maastotutkimus, sitten vasta faktaa käyntikohteista, eikö vain? Opiskeluaikanani tramppasin hyvinkin usein Liisankatua ylös ja alas, ja luulin muistavani kadusta aika paljon. Nyt vanhempana ihmettelin, minne ravintola Kolme Kruunua oli kadonnut? Ei se nähtävästi ollut minnekään kadonnut – vanhalla paikallaan sijaitsi, parittomien numeroiden puolella. Olin aivan varma, että Kolme Kruunua olisi kadun parillisella puolella, vähän ylempänä Liisankatua, pohdiskelin päättäessäni torstaista reissuani. Krunikan kierros oli ollut hyvä – muunlaisia kierroksia, vähemmässä valossa ja kovassa puheensorinassa, en nykyään kaipaakaan. Sotkevat muistinkin.

Jälkikirjoitus: en nähtävästi ole mikään kapakoiden mestarituntija. Hakemani ravintola Liisankadun puolivälissä oli tietenkin Kolme Liisaa. Tämä kirjoittajan opiskeluaikanakin erittäin suosittu ravintola oli avoinna viimeisen kerran 29.6.2011 – valitettavasti.

Helsingin yliopiston päärakennus sisältä

Helsingin yliopiston päärakennus Tuomiokirkon portailta

Turisteja nousemassa Tuomiokirkkoon

Kuvaajat

Taustalla Kansalliskirjasto

Entinen Fysiologian laitos

Entinen Fysiikan laitos

Entisen Fysiikan laitoksen sisärappuset

Parveke

Väriläikät

Taustalla Sibelius-lukio, Liisankatu

Liisankadun rakennuksen yksityiskohta

Pohjoisrantaa

Sisäpiha

Suoraan satamaan

Pohjois-Espan vanhoja arvorakennuksia

Kauppatorin kojuja

Citylokki

Turistit kojuaterialla

Read Full Post »

Lahjakirja

Siitä joulusta jäi mukavat muistot. Oli valkea joulu ja hanget korkeat nietokset, kuten ennen vanhaan. Pukkikin toimi kuten ennen vanhaan; ei ollut Korvatunturille kantautunut lamaviestejä, lahjoja riitti jokaiselle yllin kyllin. Yksi mieluisista ja yllättävimmistä lahjakirjoistani oli pukin (vaimoni) antama kirja ”Kirjailijoiden Helsinki”, kirjoittanut oman ikäluokkani Eino Leino. Kirjan henkilöt veivät lukijaa pitkin Helsinkiä, ja istuin seurana milloin Kämpissä, Kappelissa, Elitessä, milloin Kosmoksessa tai Sea Horsessa – tietenkin. Kirja avasi lukijalle myös 1800-luvun Helsinkiä, josta olen lukenut aika vähän. Sattumalta kuvasin viime Helsingin käynnilläni erään krunikalaisen empiretyylin rakennuksen, josta olisi ollut mukava tietää enemmän. Talon kuva oli myös Eino Leinon kirjassa – rakennus on nykyisin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjamyymälä (aiemmin rakennus oli Vanha tulli- ja pakkahuone).

Muistelin kirjaa lukiessani omia Helsingin vaiheitani ja tutuksi tulleita paikkoja. Niitä löytyikin paljon, vaikka itse en ole koskaan kantakaupungissa asunut. Kruununhakaan merkitsin monta omaa ”nuppineulaa”. Olin saanut noin viisitoistavuotiaana äidinäidiltäni lahjaksi akustisen kitaran ja isoäitini lupautui myös kustantamaan soittotunteja. La Paloman tahteja yritti istuttaa päähäni (ja sormiini) sen ajan tunnettu konserttikitaristi Mauri Mustonen Liisankadun kodissaan. En tiedä kummalle oppitunnit olivat enemmän tuskaa, opettajalle vai oppilaalle – oppi ei oikein mennyt perille Jaakko Noson kitaraa sormeilevalle soittajanalulle. Mieleeni jäi enemmänkin opettajan tunnetilojen vaihtelut, opettajan kaupunkiasunto ja talon rappuset, joista ehkä ainakin ylimmät olivat puiset(?). Ei tullut pojasta kitaristia. Kitaramusiikkia ja Kruununhakaa monine muistoineen en ole kuitenkaan koskaan unohtanut.

Pian vaihtuu vuosi – mitähän uusi vuosi tuo tullessaan? Välipäivinä oli sopiva tauko käydä kävelemässä metsäluonnon rauhassa ja pohtimassa kaikenmaailman asioita. Harmittelin, kun en ollut löytänyt kunnollisia pitkävartisia talvisaappaita mistään. Opiskeluaikoinani jalassani oli saappaat, jotka ostaisin heti, jos sellaisia vielä löytyisi. Olin saanut saappaat tätini miesystävältä, joka oli poliisi. Tuttavapoliisimme jalka varmaan vielä kasvoi virantoimituksessa, ja minä olin saanut kunnian astua pieniksi käyneisiin tyylikkäisiin saappaisiin. Silloin oli flaksia! Tänä talvena lienee kohtalona tyytyä Kuoma-saappaisiin! Tuo Kuoma taitaa ollakin harvoja brändejä, joka yhdistää lapset ja iäkkäämmät tallaajat. Muitakin, lähinnä vauvoja ja vaareja yhdistäviä vaateparsia keksin kävellessäni, mutta niiden sovittamiseen on onneksi vielä matkaa. Tehdään ensin nyt kotimatka, ja nautiskellaan vielä joulun rääppiäisistä. Taidanpa aloittaa vaimoni valkosipulisilakoista. Niitä jäi vielä, ja jäi vielä yksi lukematon lahjakirjakin.

Aaton tuikut

Kirjalahja

Pipareita seuraksi

SKS:n kirjamyymälä, ent. Vanha tulli- ja pakkahuone, Mariankatu 3

Kauppatorin varikset

Kauppatorin ranta vapaana

Vuosi vaihtuu Senaatintorilla

Vuosi vaihtuu Porvoossa

Vuosi vaihtuu padolla

Vuosi vaihtuu Rantakulmalla

Read Full Post »