Kuka oli Karl Hård af Segerstad?

Blogikirjoittaja taitaa olla onnekas suurten ikäluokkien kasvatti, kun jalkansa vielä nousee niin, että pitkätkin kävelymatkat ovat yhä mahdollisia. Ja liikuttava on, muuten perii hukka. Kumpi on mieluisampi ympäristö: metsäluonto vai kaupunki? Ei niitä voi verrata, molemmat käyvät hyvin, mutta nyt alkoi olla taas kaupungin vuoro. Se kaupunki tarkoittaa useimmiten synnyinkaupunkiani Helsinkiä, tuttua ympäristöä. Tähän uusimpaan Helsingin kävelyyni sain kimmokkeen, kun olin saattamassa vaimoani HUSin Meilahden silmäklinikalle tarkempiin tutkimuksiin. Muistin, että lähellä, uuden lastensairaalan vieressä on punatiilinen rakennuskolossi, Topelius-koulu. Muistin myös, että sen oli suunnitellut Karl Hård af Segerstad. Vaimollani tuli tutkimuksissa tauko, ja silloin lähdin omalle rundilleni – kävin katselemassa ja kuvaamassa Stenbäckin kadun Topelius-koulua! Vanha alkoi innostua, ja seuraavan viikon suunnitelma oli selvä. Silloin olisi Hård af Segerstadin monien muiden rakennusten vuoro eri puolilla kantakaupunkia. Niitä oli juuri sopiva määrä, sopivien kävelyetäisyyksien päässä toisistaan. Siispä matkaan! Saisinko vielä retkeni bonuksena nähdä syksyn väreihin pukeutuneen Helsingin? 

Kuka oli Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Hänen perheensä muutti Ruotsista Suomeen 1870-luvun alussa. Karl syntyi Helsingissä v. 1873. Hän kävi koulunsa Helsingin Nya svenska läroverketissä ja opiskeli vuosina 1891–1895 arkkitehdiksi Suomen polyteknillisessä opistossa Helsingissä. Vuonna 1896 Hård af Segerstad perusti arkkitehtitoimiston yhdessä kurssitoverinsa Bertel Jungin kanssa. Parin vuoden kuluttua hän toimi yksin ja saatuaan huomattavan yksityisen työtarjouksen Viipurista, hän muutti Viipuriin. Vuonna 1907 Helsinkiin perustettiin kaupunginarkkitehdin virka. Siihen valittiin Hård af Segerstad, jossa virassa hän toimi aina vuoteen 1921 asti. Tältä ajalta on syntynyt monia tunnettuja julkisia rakennuksia kuten Cygnaeuksen koulu Ratakadulla (1911), Kallion kirjasto (1912) ja Hakaniemen kauppahalli (1913). Monissa töissään hänellä oli apunaan yhtiökumppaninsa Bertel Jung, ja myöhemmin arkkitehdit Runar Eklund ja Einar Flinckenberg, jotka olivat hänen alaisiaan kaupungin organisaatiossa. 

Vaikka Hård af Segerstad teki monet suunnittelutyönsä kansallisromanttisen hypetyksen aikana, ei hänen tyyliään kuitenkaan luonnehdita kansallisromanttiseksi tai jugendtyyliksi. Hän oli kuitenkin ensimmäisiä arkkitehtejä, jotka ottivat käyttöön juuri jugendiin liitettyjä materiaaleja kuten vuolukiven! Hänen luomustaan, vuolukivellä verhoiltua Nylands Nationin rakennusta ”Natsaa” pidetäänkin mitä parhaimpana jugendtyylin edustajana. 1910-luvun alusta lähtien hän luopui kiviverhoilusta ja valitsi julkisivuihin rappaamattomat tiiliseinät. Lähteet kertovat, että Hård af Segerstad oli tarkka rahankäyttäjä, hän myös halusi käyttää laadukkaita ja kestäviä materiaaleja kuten tiiltä kattojen pintamateriaalina. Henkilönä hänen todetaan olleen vaatimaton ja jopa syrjäänvetäytyvä, mutta samalla annetaan arvoa hänen tekniselle asiantuntemukselleen ja osaamiselleen. Hård af Segerstad mainitaan Arkkitehti-lehdessä vain harvoin, mutta viimeisellä kerralla v. 1931 Bertel Jung kuvailee muistokirjoituksessa entistä kurssitoveriaan ammattimieheksi, jonka epäitsekästä työtä Helsingin hyväksi ei ole osattu riittävästi arvostaa. 

Blogikirjoittaja on nyt yli puolen päivän kävelykierroksensa tehnyt. Istun kotona tietokoneeni ääressä matkasta jo toipuneena; päivä alkaa vähitellen kääntyä iltaan. Teen kuviini sävykorjauksia, perspektiiviäkin paikoin korjaan, rajaan kuvia ja palautan samalla mieleeni retken vaiheita. Kaikki karttaan etukäteen merkitsemäni rastit löytyivät ongelmitta. Kun astuin ulos Kampin terminaalista ja otin suunnaksi Punavuoren, oli aurinko vasta noussut. Snellmanin koulu oli ensimmäinen kohteeni ja lenkkini jatkui Ratakadun, Johanneksen kirkon ja Kasarmitorin kautta Kruununhakaan ja sieltä Kallion Karhupuistoon. Kotona vaimoni arveli, että olin löytänyt paitsi rakennuskohteita myös juttukavereita muista ulkoilijoista. Ei tällä kerralla, muutamat sanat vaihdoin vain bussinkuljettajan kanssa, joka raisulla mutta taidokkaalla suorituksellaan alitti vuoron tavoiteajan Helsinkiin! Pääkaupunki oli tiistaina kylmä ja tuulinen, kaikkialla rakennettiin, turistejakin näkyi vain muutamia, eikä ruskakaan ollut vielä kunnolla noussut pääkaupungin puihin. Mutta hyvä lukijani, ei tämä tähän jää, Helsingin kantakaupunki on täynnä rakennustaidetta, jollaista ei enää nähdä nousevan Kalasatamaan tai Jätkäsaareen – tuskin muuallekaan.  

Kort svensk sammanfattning. Vem var Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Han var en finsk arkitekt (1873–1931) som förblev relativt okänd för allmänheten. Det speciella är att många av de offentliga byggnader han ritade i början av 1900-talet omedelbart blev mycket populära; och det är de än idag. Hård af Segerstads familj flyttade från Sverige till Finland på 1870-talet. Karls modersmål var alltså svenska men han förstod lite finska. Jag startade min blogg på mitt modersmål finska, men jag kommer att avsluta den på svenska, till Hård af Segerstads ära. Jag tycker att bilderna på min blogg kan dock förstås och tolkas på alla språk.

PS. Jutun kuvat ovat kirjoittajan ottamia retkeltä 20.9.-22, yksi kuva on vuodelta 2016. Kirjoituksessa on tärkeimpänä lähteenä käytetty Jyri Viljan kirjaa ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad”. Tästä teoksesta on myös arkkitehdin yksi julkisivupiirros.  

Ekbergin kahvila Bulevardilla oli juuri avautunut, mutta vielä ei ollut kahvin aika.

Kiinteistöosakeyhtiö Falken, Bulevardi 30 (Karl Hård af Segerstad, valm.v. 1898)

Arkkitehti Karl Hård af Segerstad (1873 Hki – 1931 Hki)

Matkalla eteenpäin. Sinebrychoffin puiston rakennuksia.

Punavuoren kallioilta näkee kauas merelle. Helsingin telakan nostureita Hietalahdella.

Snellmanin kansakoulu, Punavuorenkatu 6–10 (Karl Hård af Segerstad ja Runar Eklund, 1921)

Kouluunko kiire, vai pois suojatieltä?

Vanha poliisiasema, Ratakatu 10 (Karl Hård af Segerstad, 1909)

Cygnaeuksen koulu etelän suunnalta, Ratakatu 8 (Karl Hård af Segerstad, avustajina Runar Eklund ja Einar Flinkenberg, 1911)

Cygnaeuksen koulun yksityiskohta

Kihlmanin talo, Korkeavuorenkatu 19 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

Johanneksen kirkko ja kirkkopuisto olivat näyttämöinä, kun Vesa-Matti Loiri siunattiin viimeiselle matkalleen 20.9.2022.

Nylands Nation, Kasarmikatu 40 (Karl Hård af Segerstad, 1901)

Nylands Nationin rakennus, ”Natsa” on koristeltu monin eri aihein, jotka olivat tyypillisiä 1900-luvun alun jugendtyylille. Hård af Segerstad toi julkisivukoristeiksi myös muinaisskandinaavista symboliikkaa.

Nylands Nation, Helsingin yliopiston vanhin osakunta.

Syksyn lehtiä Kruununhaassa.

Svenska Litteratursällskapet, Ritarikatu 5. Entinen Laurellska skolan (Karl Hård af Segerstad, 1925–27)

Svenska Litteratursällskapet -talon seinälaatta

Päiväkotilapsia ja -ohjaajia Kruununhaassa.

As Oy Helios, Rauhankatu 13 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

As Oy Helioksen seinälaatta.

Matka jatkuu Snellmanin katua eteenpäin Siltavuorenpenkereelle.

Kuvan alareunassa Hakaniemen kauppahallin väistötilat, ns. Lasihalli (tumma rakennus) ja punatiillinen matala kauppahalli, jota peruskorjattiin vielä syyskuussa 2022.

Kyyhkykin on tullut kurkkaamaan, mitä sinne torille oikein kuuluu.

Näkymä Pitkältäsillalta Oopperatalolle päin.

Hakaniemen vanha kauppahalli (pääsuunnittelija Einar Flinckenberg ja Karl Hård af Segerstad, 1913)

Kalliossa, ylhäällä Porthaninkadun varrella, Porthaninkatu 12, on vaikuttava ja tyylikäs Kallion kirjasto (Karl Hård af Segerstad ja apulaisena Runar Eklund, 1912).  

Kallion kirjasto sekä vasemmassa reunassa Viidennen linjan rakennuksia. Taustalla Kallion kirkko.

Kallion kirjaston ovi ei avautunut 20.9.2022 toisen kerroksen remontin takia. Blogikirjoittaja ei ollut ainoa, jota asia harmitti.

Kallion kirjasto etelän suunnalta.

Käynnilläni Helsingin kaupungin Talvipuutarhassa v. 2016 talvella kuvasin sattumalta myös vähän kaupunginpuutarhurin asuntoa (tiilikattoinen rakennus).

Karl Hård af Segerstadin piirros Talvipuutarhan puutarhurin rakennukseksi (piirros Jyri Viljan kirjasta ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad)

Hakaniemen rannan ja Siltavuorenrannan puut alkavat saada lehvästöön syksyn värejä.

Read Full Post »

Selim A:n jalanjäljissä

Uspenskin katedraalin kalliolta laskevat rappuset etelän suunnalla alas Tove Janssonin puistoon. Hyvinhoidettu puisto rajautuu Satamakatuun, jonka varrelle on 1900-luvun taitteessa noussut tyylikkäitä jugendrakennuksia. Kaksi rakennusta: punaruskea Tallbergin talo ja vihertävä Aeoluksen talo ovat talopari, jotka Luotsikadun molemmin puolin muodostavat ikään kuin portin Katajanokan mestarillisiin jugendrakennuksiin. Tallbergin linnamaisen ja hankalanmuotoisen tontin rakennuksen suunnittelivat kolme nuorta arkkitehtiä: Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. He nousivat pian kuuluisuuteen toimistona ja myöhemmin myös erikseen. Mutta kuka oikein oli Aeoluksen suunnittelija Selim A. Lindqvist? Kun jo aikaisemmissa blogeissani tutustuin hänen mittavaan työluetteloonsa ja selailin omia Helsingin kuviani, huomasin, että vuosien varrella olin kuvannut paljon juuri Lindqvistin piirtämiä rakennuksia! Eivätkä ne kaikki suinkaan olleet Katajanokalta, vaan ympäri kaupunkia, luonteeltaan, tyyliltään sekä toiminnoiltaan hyvin erilaisia rakennuksia. Päätin tilata itseltäni pikku tutkielman Selim A:sta, jossa olisi samalla palanen Helsingin historiaa. Selvityksen voisin hyvin tehdä ”etänä” omassa kodissamme, oman kirjoituspöytämme ääressä. Olihan jalkatyö jo pitkälti tehty! 

Selim A syntyi Helsingissä v. 1867. Hänen perheensä ei ollut varakas, mutta niin vain poika pääsi jo 16-vuotiaana opiskelemaan vapaaoppilaana Teknilliseen opistoon. Mielessä kävi myös merille lähtö veljiensä tavoin, mutta lahjakas piirtäjä löysi lopulta oman alansa ja paikkansa arkkitehtinä. Hänen nuoruusvuosinaan Helsinki kasvoi voimakkaasti; matalia puutaloja purettiin ja yhä korkeampia ja näyttävämpiä kivitaloja alkoi nousta muuallekin kuin senaatintorin ja kauppatorin alueille. Selim A:n iso perhe muutti v. 1885 Aleksanterinkatu 54:ään – paremmin tunnettu tänään Stockmannin tavaratalosta. Heidän kotinsa lähelle oli jo noussut mm. Domus Litoni (Aleksanterinkatu 50 ) v. 1847 ja Vanha ylioppilastalo (Aleksanterinkatu 23) v. 1870. Jättimäinen ja aikanaan pohjoismaiden suurin yksityinen rakennus ns. Grönqvistin talo (Pohjoisesplanadi 25-27) valmistui v. 1883. Myös Henrikinkadun (nyk. Mannerheimintie) toiselle puolelle nousi nopeassa tahdissa korkeampia kivitaloja, mm. Raken talo Erottajalla v. 1883. Tähän rakennusbuumiin pääsi pian myös Selim A osallistumaan, jo vähän ennen arkkitehdiksi valmistumistaan v. 1888.

Hänen ensimmäinen suunnittelutyönsä oli tiettävästi asuinkerrostalo Ratakatu 1c v. 1888, tyyliltään uusrenessanssia. Nyt oli päästy alkuun, ja komeita kerrostaloja syntyi jatkossakin Selim A:n kynästä. Tyylikin kehittyi ja muuntui. Eräänlainen Lindqvistin päätyö, ainakin omasta mielestäni, on ns. Lundqvistin liiketalo (Aleksanterinkatu 13), siis Aleksi 13, joka valmistui v. 1900. Aleksanterinkadun kanjonissa ei ohikulkija useinkaan huomaa rakennuksen taidokasta ja koristeellista julkisivua. Rakennuksen arkkitehtuuri edustaa siirtymää kertaustyyleistä jugendiin. Selim A suunnitteli rakennuksen yhdessä Elia Heikelin kanssa; rakennustekniikka perustui uusien materiaalien, raudan ja betonin käytölle. Pian oli jugendin vuoro, tuli myös teollisuuslaitostilauksia, basaarityyppisiä kauppahalleja, huviloita, puurakentamista ympäri kasvavan pääkaupungin, ja vähän muuallekin. Tietokirjailija, arkkitehtuurin tutkija Asko Salokorpi toteaa teoksessaan ”Selim A. Lindqvist, arkkitehti” Selim A:n tyylin vaihtuneen monta kertaa 1910-luvun kuluessa, kunnes yhä hillitympi ilmaisu pelkistyy wieniläisvaikutteiseksi hienostuneisuudeksi jopa teollisuusrakennuksissa. Vaikka Salokorven ansiokas kirja ei kuvaile eikä arvioi Lindqvistiä erityisesti henkilönä, olisiko tuo viimeinen lause samalla myös ihmisen, päähenkilömme, luonnehdintaa parhaimmillaan?

Jo 1930-luvulla mutta erityisesti 1960-luvulla moniin helsinkiläisiin tunnettuihin rakennuksiin iski purkuvimma. Tontti piti täyttää paremmin ja tehokkaammin. Purkamiselta eivät välttyneet myöskään Selim A:n luomukset – tosin ainakin yksi rakennus, Ravintola Central Skohan rakennuksen yhteydessä Keskuskadulla oli tehtykin vain väliaikaiseksi ratkaisuksi. Antti Mannisen kirjassa ”Puretut talot” kerrotaan 100 puretun rakennuksen tarinat, mukana myös Selim A:n töitä kuten Sörnäisten Uusi Apteekki, Hämeentie 33, joka oli rikasta jugendtyyliä niin ulkoa kuin sisältä. Talo oli kokonaistaideteos. Tilalle rakennettiin 12-kerroksinen Kansan pääkonttorikolossi v. 1962. Talon katolla oli vuosikymmeniä säätorni, josta Kansa-yhtymän talo tuli helsinkiläisten keskuudessa tunnetuksi (myös kirjoittajalle tuttu monien vuosien ajalta). Kansa-yhtymän tarina loppui v. 1995, säätorni näytti aikansa mitä sattui, kunnes senkin valo sammui v. 1997 (HS). Kun sattumoisin jouduin käymään Helsingissä elokuun alussa, päätin ajaa seurueeni kanssa kotiin Töölön ratikkahallien kautta. Tummia pilviä on kasaantunut myös näiden Selim A. Lindqvistin v. 1911 piirtämien hallien ylle. Muutama vuosi sitten HKL ilmoitti halustaan luopua halleista. Jokainen voi arvailla ja pohtia, mitä ilmoitus saattaa merkitä. Mutta ainakin omassa, Töölön ratikkahallien tuoreessa kuvassani kaikki näyttää hyvältä – hallien kattojen yläpuolella on kirkas sinitaivas ja vain muutama vaalea pumpulipilvi. Koffin tunnuksissa oleva ratikkakin peruutteli ulos hallista ja taas takaisin sisälle viestittäen, ettei pidä uskoa kaikkea, mitä kirjoitetaan. 

(Selim A Lindqvistin suunnittelemat ja blogiin valikoidut rakennukset esitellään jokseenkin aikajärjestyksessä. Ilman kuvaajatietoja olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia. Kuvissa vuosiluvut ovat joko piirustusten tai rakennuksen valmistumisvuosia. HKM viittaa Helsingin kaupunginmuseoon)

Mariankadun puutaloja Helsingin Kruununhaassa Signe Branderin kuvassa vuodelta 1907. Taustalla 4-kerroksinen poikakoulu Svenska Reallyceum (nyk. Sibelius-lukio), Liisankatu 13. (HKM, Signe Brander)

Ratakatu 1c oli tiettävästi Selim A. Lindqvistin ensimmäinen iso suunnittelutyö 1888 (HKM, Marja Valtonen)

Pohjoisesplanadi 33. – Mikonkatu 1

Merkuriuksen liikepalatsi (tai Böckermanin talo) Pohjoisesplanadi 33 valmistui 1888–90. Talon kahdesta alimmasta kerroksesta puuttuivat kantavat seinät. Niiden tilalla oli suuret ikkunapinnat ja punaisesta Hangon graniitista tehdyt kantavat pylväät. (HKM, Aarne Pietinen)

Laivurinkatu 10, Viiskulman vanhin talo. Rakennusta korotettiin myöhemmin (Heikki Kaartinen). Firenzeläisvaikutteinen uusrenessanssirakennus valmistui 1890. Tunnettiin myös Primulan talona, jonka leipomo toimi talossa 1919–65.

Töölönlahden rannalla oleva Linnunlaulun huvila no. 10, ns. Villa Kivi valmistui 1890. Talo on kirjailijoiden ja kirjailijajärjestöjen tukikohtana.

Syksyn värejä ja syysrauhaa Töölönlahden rannalla Linnunlaulussa.

20180524 . Mikonkatu 5 – Aleksanterinkatu 13. Selim A. Lindqvistin suunnittelema Lundqvistin liiketalo. Rakennusvuosi 1900.

Komea Lundqvistin liiketalo Aleksanterinkatu 13, ”Aleksi 13”.  Talon kantava rakenne koostui ulkoseinien tiilipilareista ja sisätilojen rautarakenteista. Rakennus valmistui 1900. (HKM, Matti Similä 2018).

20190318 . Aleksanterinkatu 13. Mikonkatu 5. Selim A. Lindqvist suunnitteleman Lundqvistin talon pääsisäänkäynti. Rakennus valmistui 1901. Robert Stigellin pronssiveistokset Kehruu ja Metsästys reunustavat Aleksanterinkadun puoleista sisäänkäyntiä.

Aleksi 13:n sisäänkäynnin pronssiveistokset Kehruu ja Metsästys on tehnyt Robert Stigell.

Aleksanterinkatua Aleksi 13:n kohdalla lumettomana alkutalvena 2015.

Eteläsataman tuntumassa olevaan Luoto-saareen valmistui Ravintola Saaristo 1898, myös Klippanina tunnettu.

Ravintola Saaristo kuvattuna Suomenlinnan lautalta.

1960 -luku alku . Hämeentie 33, arkkitehti Selim A. Lindquistin ja Elia Heikelin suunnittelma, vuonna 1902 valmistunut rakennus ns. Apteekintalo, jonka kulmassa vanha Esso huoltoasema. Sittemmin purettu.

Apteekin talo Sörnäisissä os. Hämeentie 33 valmistui 1902. Rakennuttaja apteekkari Karl Allan Aschan. Talo purettiin 1961 ja tilalle nousi 12-kerroksinen Vakuutusyhtiö Kansan pääkonttori. (HKM, kuva 1960-luvun alusta, kuvaaja tuntematon)

Entinen Kansa-yhtymän pääkonttorirakennus helmikuussa 2016. Beige kerrostalo vasemmalla näkyy osittain myös vanhemmassa Apteekin talon kuvassa.

Näkymä Sörnäisten Kurviin Kansan talon ulokkeen alta.

Katajanokan Aeolus-jugendrakennus. On yksi hienoimmista ja kuvatuimmista Katajanokan jugendrakennuksista. Valmistui 1903. Nykyisin rakennus on sävyltään vihreä, mutta väri on ollut myös harmaankellertävä.

Aeolus-talon punatiilipinnat antavat ulkoasulle persoonallisen leimansa. Pohjakerroksessa vaihtelee vuoroin karkea vuoroin sileä graniitti.

Hietalahden kauppahalli valmistui 1903. Monien kokeilujen jälkeen halli palautui alkuperäiseen tarkoitukseensa, kauppahalliksi 2013. Kauppahalli on nykyisin profiloitunut ravintola- ja kahvilakeskittymäksi.

Kirjoittaja iltapäivän ateriallaan Hietalahden kauppahallissa Helsinki-retkellään 2015. Etelä-Korealainen maistui oikein hyvältä.

Villa Johanna Laivurinkadulla Ullanlinnassa. Komean yksityisen jugendtalon rakennutti liikemies Uno Staudinger 1905.

Villa Johannan julkisivun yksityiskohtia.

Katajanokalla sijaitsevan Satamamakasiini 5:n julkisivua Ankkurinkatu 5:ssä. Talo valmistui 1907.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapinlahdenkatu 1:n tyylikäs jugendrakennus valmistui 1908. Talossa toimi Joutsen-apteekki 1912–2018.

Lapinlahdenkatu 1:n julkisivun yksityiskohtia.

Suvilahden vanha voimalaitosalue Sörnäisissä Näkinsillalta lännen suunnalta kuvattuna 2017. Etualalla Hanasaaren voimalaitosrakennuksia.

Vasemmalla Suvilahden kaasukellot, jotka valmistuivat 1910. Oikealla turbiinivoimalaitoksen rakennus, joka valmistui ennen kaasuntuotantolaitosta 1909. Rakennuksissa on käytetty ensimmäistä kertaa Suomessa kantavana rakenteena teräsbetonia. Lindqvistin työparina toimi betonirakennesuunnittelun uranuurtaja insinööri Jalmar Castrén.

1955 – 1956 . Keskuskatu 6. Selim A. Lindquistin suunnittelema yksikerroksinen basaarirakennus, jossa sijaitsi mm. ravintola Central. Talo valmistui n. 1910, purettiin 1965.

Selim A. Lindqvistin suunnittelema Ravintola Centralin matala rakennus Keskuskatu 6 valmistui 1910 ja purettiin 1965. (HKM, Constantin Grünberg 1950-luvulla)

1950 -luku . Kaivokatu 6 – Keskuskatu 8. Skohan talo. Purettu 1965.

Ravintola Centralin viereinen ns. Skohan uusrenessanssitalo Kaivokatu 6 – Keskuskatu 8, valmistui 1870-luvulla (suunn: Theodor Höjer ja F.A. Sjöström). Tämäkin kaupunkikuvaan vahvasti vaikuttanut rakennus purettiin 1965. Tilalle rakennettiin 1967 Viljo Revellin ja Heikki Castrenin suunnittelema huomattavasti suurempi rakennus, joka tunnetaan nimellä ”Makkaratalo”. (HKM, kuvaaja tuntematon)

Villa Ensi Merikadulla Eirassa. Rakennus valmistui 1912. Liikemies Uno Staudinger halusi rakennuttaa ajanmukaisen sairaalan synnytysosastoineen Rytkösten sisaruksille, joiden hoidossa, vaatimattomammissa tiloissa, syntyi Staudingerin tytär Ensi. Nykyään Villa Ensi toimii palvelutalona.

Töölön uudemmat raitiovaunuhallit rakennettiin Selim A. Lindqvistin suunnitelmien mukaan 1913–1918. Mukana hänellä oli tässäkin työssä rakennesuunnittelijansa Jalmar Castrén. Yksinkertainen kauneus heijastuu julkisivuissa, joiden koristelu on niukkaa.

Töölön vanhimmat raitiovaunuhallit, uudempien vieressä, suunnitteli Waldemar Aspelin. Hallit valmistuivat 1900. Aspelinin käsialaa oli myös ns. Sipoon kirkko, joka rakennettiin Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiön työntekijöille. Rakennus purettiin Mannerheimintien varrelta 1978. Nykyisin vanhemmissa raitiovaunuhalleissa toimii ratikkamuseo sekä Kulttuuritehdas Korjaamo.

Malmin hautausmaan siunauskappelin pääosa valmistui 1923. Sen yhteyteen on vuosina 1950–56 valmistunut pienemmät Itäinen, Läntinen ja Pohjoinen kappeli.

Read Full Post »

Hybridimatkalla

Juukelin korona ja vietävän virukset; elämä saisi jo vähitellen asettua normaaliksi, jäisi pandemian kurimus! Vanhemmilla, omillaan pärjäävillä kansalaisilla ei suurta hätää ole, mutta sääliksi käy nuorempia, terveydenhuollon ahertajia, monia taidealan ja liikunnan ammattilaisia, eri harrasteryhmiä – ja etenkin pienyrittäjiä, joiden toimeentulo on täysin riippuvainen tilauksista ja kassakoneen kilahtelusta. Virus kyllä liikkuu, mutta ihmiset eivät. Jos mahdollista, blogimieskin mielellään jo liikkuisi vähän pidemmälle kuin kauppaan, kirjastoon tai lähiluontoon, mutta viime vuoden alussa suunniteltu etelänmatka Helsinkiin saa vielä odottaa. En mielelläni tuo sieltä tuliaista, jolla pääsisin Keusoten koronatilastoihin – ja samalla vetäisin tilastoihin mukaan omaiset sekä naapurit. En riskeeraa, vaikka niin tekisi mieli kurvailla Helsingin kantakaupungissa esim. kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segestadin jalanjäljissä. Hänen suunnittelemansa rakennukset sijoittuvat kävelymatkan varrelle eri puolille kantakaupunkia: Punavuoreen, Kaartinkaupunkiin, Kruununhakaan, Kallioon ja Taka-Töölöön – sopiva setti yhden päivän lenkiksi.

Eräänä päivänä huomasin olevani vailla hyvää lukukirjaa. Sellainen, vielä lukematon kyllä löytyisi kodistamme, mutta mikä ja mistä? Tässähän se on, kuin tilauksesta! ”Ensimmäisiä esikaupunkeja”, kertomuksia Kaartinkaupungin ja Kampin kortteleista, toimittanut Eeva Järvenpää, kuvaajana Sirpä Räihä. Tämä vaimoltani lahjaksi saatu HS-sarjan toinen osa oli jäänyt jostakin syystä kesken, mitä en voinut ymmärtää. Tekijäpari oli uudistanut 1960-luvulla Helsingin Sanomien artikkeleista tehtyjä kirjoja (Kaija Hackzell, Kirsti Toppari) kahdeksi teokseksi upeine valokuvineen. Aloin ahmia 2000-luvun päivitysten jälkimmäistä osaa. Pääsin kirjassa pian Kauppatorin ja Sundmanin ravintolan kautta Kasarmitorille sivulle 38. Laskin kirjan pöydälle ja harmittelin, kun en voi juuri nyt seistä keskellä toria, keskellä Kaartinkaupunkia. Tori on varmaan vasta aurattu, pakkasta on ehkä asteen verran, ihmisiä kävelee verkkaan torin poikki. En pääse mukaan, enkä voi nostaa katsettani torin mukulakiviltä korkeuksiin jugendtalon suippoon torniin ja sen mustaan kartiovaippaan. Enkä tietenkään tunne ravintoloiden tuoksuja enkä kuule kauppatorille lentävien lokkien kirkunaa. Mutta mietitäänpäs, onhan olemassa nykytekniikka, Google Maps! Avaan ohjelman, annan hakukenttään kadun nimen ja hyppään kyytiin! Painan korttelikuvaa kartan alareunassa, liikutan hiirtä ja nousen lähes live-tilassa Kasarmikatua ylös. Ei kun eteenpäin! Teen uhkarohkean u-käännöksen Kirurgilla juuri ennen ratikkaa ja huristan vauhtia kiihdyttäen takaisin torille ohi pääesikunnan massiivisen empirerakennuksen, Engelin luomuksen. Olen sittenkin matkalla! Enää puuttuu vain äänet ja tuoksut!

Hybridimatkani ei olisi täydellinen ellen liittäisi keinovalikoimaan muistoja. Niitä löytyykin yllättävästi juuri Kasarmitorin laidalta, mutta silloin mennään aina 1960-luvulle. Tullaan illan hämyssä torin länsireunalle matalan laatikkomaisen hallin ulko-ovelle. Veljeni luokkakaveri on houkutellut meidät mukaan Expo-halliin. Ulos kantautuu valtava meteli, sisällä on mustanaan nuoria, musa soi ja tupakan savu leijailee kaikkialla. Ei oikein ollut minun juttuni, porukan nuorimman. Tahdoin ulos, vaikka hetki sitten olimme tahtoneet sisään! Toinen muistikuva tansseista ja musiikista on erilainen. Natsalla (Nylands Nation) opitaan tanssin alkeita. Tanssiseura Terpsikhore ja sen vetäjät Eeva ja Olavi Nieminen opettavat meille teineille ja vanhemmillekin vakiotansseja ja latinalaisia, ja puitteet ovat hienot. Vähän alempana Kasarmikadulla kilpaillaan rock-laulun mestaruudesta. V. 1961 kuninkuuden voitti Pekka Loukiala, mutta oliko paikkana juuri Kasarmikadun Savoy-teatteri, jossa istuin mukana ja eläydyin rautalankakitaroiden soundiin? En löydä mistään vahvistusta muistikuvalleni. Vuosia myöhemmin olin taas Kasarmitorin laidalla. Olin saanut kutsun pääesikuntaan, jossa tutkittiin kelpoisuuttani astua vapaaehtoisena armeijaan heti oppikoulun jälkeen. Läpi meni, ja matkalittera annettiin Haminan suuntaan. Lähes 60 vuoden takaisiin muistoihin tulee nyt muutakin: äänet ja tuoksut! Kuulen Alberto Dominquezin lattariklassikko Perfidian alkutahdit. Tunnen puuterin sekä hiuslakan tuoksun, kun astelen arkaillen kohti tyttöriviä Natsan juhlasalissa ja kumarran tuntemattomalle partnerilleni. ”Poika aloittaa vasemmalla jalalla”, ohjataan jostakin salin varjoista!

• 

Hybridimatkalle tarvitaan kirja, lähdeteos. Valitsin Eeva Järvenpään ja Sirpa Räihän ”Ensimmäisiä esikaupunkeja”. Paljon faktoja ja upeaa kerrontaa.

• 

Kaartinkaupunginosaa ilmasta. Keskellä Kaaartinhalli. (Kuva: SKY-Foto Möller, HKM)

• 

Kasarmitori 1930-luvulla. Matala rakennus keskellä Selim A. Lindqvistin Kaartinhalli (Kuva: Johnny Korkman, HKM)

• 

Kasarmitori v. 1906. Taustalla vasemmalla Siriuksen talo (Kuva: Nils Wasastjerna, HKM)

• 

Kasarmitorin itälaidan rakennukset vas.: Agronomitalo (ent. Lääkärien talo), korkeimman hallinto-oikeuden talo ja Torilinna (lähdekirjani kuvitusta)

• 

Kasarmitorin pohjoisreuna. Vasemmalla Kaartin halli (ent. Expo-halli)

• 

Kasarmitorin maamerkki Pekka Kauhasen ”Valon tuoja”, talvisodan muistomerkki (Kuva: Tuukka Jaromaa, Hel.fi). Rakennus taustalla on Kaartin kasarmi, jossa puolustusministeriö ja pääesikunta.

• 

  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nylands Nation, ”Natsa”. Suunnittelija Karl Hård af Segerstad

• 

Hybridimatkalle tarvitaan myös nettiä ja ohjelmaa Google Maps. Näin mennään Espalta ylös Kasarmikadulle!

• 

Kirurgin kohdalla jarrutellaan ja varotaan ratikkaa. Takaisin Kasarmitorille!

• 

Alaspäin Kasarmikatua, vasemmalle jää Tove Janssonin kotitalo ja torniatelejee.

• 

Vauhti kiihtyy. Ohitamme juuri Selim A. Lindqvistin v. 1909 suunnitteleman sähköaseman vasemmalla.

• 

Jarrutellaan ja käännytään Kasarmitorille.

• 

Tyylikkäästi ohi Kaartin kasarmin torin eteleäreunaa pitkin.

• 

Hybridimatkaan kuuluvat myös muistikuvat. Kasarmikatu iltahämärässä joskus kauan sitten, kun rautalanka tuli Suomeen ja rocki soi Savoy-teatterissa. (Kuva: Simo Rista HKM, n. v. 1970)

• 

Pekka Loukiala (1944-2010) voitti Suomen rock-kuninkuuden v. 1961. Myös veljensä Jukka oli kova stara. Sain kuulla poikien soittoa Savoy-teatterissa Helsingissä 1960-luvulla. (YLE Elävä arkisto)

• 

Tanssivat nuoret (Matti Juvani, HKM)

Read Full Post »

Kevään polku

Koronavirus näyttää lamaannuttaneen blogikirjoittajan kynän – ehkä myös ajattelunkin. Mutta mitä erinomaista tällainen eläkepappa, kotiin teljetty riskiryhmäläinen, voisi tilanteesta mennä kirjoittamaan. Toisaalta, juuri tavallisen ihmisen ja perheen kokemukset voisivat kiinnostaa, miksei? Kuinka on pärjätty henkisesti ja fyysisesti, onko ollut mitään oireita, mitäs tykkäätte karanteenista? Kuuliaisesti olemme vaimoni kanssa sinnitelleet Uudenmaan rajojen sisällä – Hämeen puolella olevalle mökillemme ei ole ollut asiaa, ei ehkä muutenkaan vielä maalis–huhtikuussa. Haikeinta on se, kun omaisia eikä tuttuja voi tavata. Ja ne ikärajat! Annanko vaimoni nuorempana (alle 70-vuotiaana) tehdä kaikki kauppareissut? Uhraanko siis vaimoni? Ei käy, kyllä itsekin olen silloin tällöin piipahtanut kaupassa – ja todennut, että melko huolettomasti asiakkaat kaupoissa käyttäytyvät, turvaetäisyyksistä ei aina välitetä. Yskivä kansalainen ei saisi tulla kauppaan ollenkaan! Oikeastaan, kaupassa ei saisi puhuakaan, no enintään vasemmalla suupielellä, koska kyllä ne virukset ilmoille karkaavat heti, kun kovempia äännähdyksiä suustaan päästelee. Osattiinhan me puhumattomuus ennen poikkeustilaakin! Tosi hyvin täällä osattiin.

Epidemian alussa, viikkoja sitten, annettiin riskiryhmäläisille ohjeeksi ”pysykää kotona!”. Vähitellen ohjetta selvennettiin niin, että kyllä koiraa saa käydä ulkoiluttamassa, ja toki puistonpenkille saa istahtaa. Ennen pitkää jo kehotettiin selväsanaisesti ”ulkoilkaa, liikkukaa!”, mutta muistakaa välimatkat. Ulkoilukehotusta on noudatettu meidän huushollissa mielihyvin ja tunnontarkasti. Iltavirkku vaimoni tykkää kävellä lenkkinsä melko myöhään, mutta meikäläinen hipsii luontolenkeilleen mieluiten aamusta, heti kun pihalinnut kuuluttavat päivän alkaneeksi. Luulin myös kevään jo alkaneen, kun maaliskuussa ilman täytti kiurujen laulu, päiväperhosiakin näkyi, ja maasta puski leskenlehti sekä sinivuokko. Mutta pääsiäiseksi viileni, ja luonto hiljeni. Kevät ei tullut edes keikkuen, se jämähti paikoilleen. Pääsin pahimman yli ottamalla urakaksi Jari Tervon kirjan, 700-sivuisen Loiri-elämäkerran, jonka poikamme oli ostanut joululahjaksi äidilleen. Paljon toki Veskun vaiheista tiedettiin, mutta uuttakin tuli esille. Kirjan diskografiassa mainittiin esitys ”Eilen kun mä tiennyt en” (Charles Aznavour, suom. san Reino Bäckman), duetto Paula Koivuniemen kanssa. Katsoin dueton YouTube-videolta, sen myöhemmän, joka on julkaistu 31.12.2016. Hieno, herkkä päätös mukavalle lukukokemukselle. 

Kevään polku voi olla arvaamaton; polulle voi paistaa aurinko, mutta hetkessä taivas saattaa tummua, ja polku peittyy paksuun lumikerrokseen. Sellaisella polulla kuljin pääsiäisen jälkeen. Polku oli Vantaanjoen luontopolku, yksi Hyvinkään kaupungin monista luontopoluista. Se myötäilee Vantaanjokea Uudenmaan maaseutuopiston (Hyria) mailla ja on pituudeltaan vähän yli 2 km. Polku ei ole leveä ja huonolla säällä se voi olla kurainen sekä liukas. Se oli kuitenkin kevätpolku moninen laulavine lintuineen, ja polulla, tai pikemminkin sen opasteissa, näkyi myös oma kädenjälkeni. Olin joku vuosi sitten voittanut kaupungin avoimen logokilpailun luontopolkujen tunnuksesta ”Polkua luontoon”. Siinä opastaulussa se merkkini nyt seisoi! Palkinnoksi sain ykkössijasta upean retkipuukon! Tänään oli vielä uusi palkintojenjakotilaisuus. Kun kävin eilen kuvaamassa jokialueen pienempiä lintuja, näin punarinnankin, mutta harmikseni en saanut siitä hyvää kuvaa. Kerroin vaimolleni, että yritän tavoittaa punarinnan uudelleen iltapäivällä. Myöhemmin, polun puolivälissä haavan oksalle lennähti yksinäinen lintu, jolla oli rinnassaan ruosteenväriä. Se viipyi oksalla vain hetken, mutta se hetki riitti. Sain muutaman onnistuneen kuvan – ja sain kevätpolulla vähintään puukon veroisen ekstrapalkinnon!

JK. Uudenmaan eristys purettiin tätä kirjoittaessani. Takatalvi tuli etelään hillitsemään nopeimpia maalle karkaajia; pyry taisi olla hallituksen tilaus?

 

Vantaanjoen luontopolku alkaa Vantaan ylityksellä.

Sorsapari päättää huilihetkensä laskeutumalla veteen.

Västäräkkejä ei näkynyt vielä paljon. Vantaanjoella yksi ensimmäisistä.

Nokkosperhonen ja leskenlehdet.

Vantaanjoen luontopolun pääopaste.

Suurennos opasteen kartasta.

Luontopolku myötäilee Vantaanjokea. Joen molemmin puolin on peltoaukeat.

Pyöräilijöitä Seitsemän veljeksen vaellusreitillä Vantaanjoen länsipuolella.

Mustarastas mietteliäänä.

Säätila vaihtui nopeasti. Vantaanjoen telkät auringonpaisteessa.

Vantaanjoen luontopolun alkua. Ulkoilijoiden ruuhkaa ei ollut pääsiäisen jälkeen.

Polunvarren tietotaulu.

Tauluissa tunnuksena ”Polkua luontoon”. Suunnittelu: Pekka Könönen.

Sinivuokot polun metsäosuudella.

Vähän aikaisemmin keväällä koreaa mittariperhosta, koivutyttöperhosta näkyi runsaasti.

Opasviitat joen alkupäässä. Karjasilta ylittää joen.

Vantaanjokea Karjasillalta etelään.

Koiraspeippo.

Tiklit viihtyvät maaseutuopiston maisemissa.

Luontopolun ympäristössä on paljon luonnontilaista metsää ja puustoa.

Viikon 13 alussa säätyyppi muuttui lähes takatalveksi – ja pahempaa oli vielä luvassa.

Naarastelkkä.

Luontopolku saa lumipeitteen.

Punakylkirastas

Punarinta ei uskaltautunut esille.

Me tapasimme uudelleen!

 

Read Full Post »

Kummikatuni Tehtaankatu

Jokin outo lamaannus tai väsähtäminen hiipi hiljaa perheemme arkeen vuoden 2020 tammikuussa. Ei se kokonaan voinut johtua lumettomasta, harmaasta maisemasta. Se oli jotakin muuta, jotakin selittämätöntä – siihen asti, kunnes vaimoni antoi vinkin uutuuskirjasta ”Mika Waltarin Helsinki” (Juha Järvelä, 2019). Siinä se oli, Helsinki-sana mainittu! Marraskuinen Kallion retkeni ei siis pitkälle riittänyt, oli pian saatava uusi annos kantakaupungin mukulakiviä, massiivisia kivijalkoja, raskaita ulko-ovia, korkeita torneja, katujen yllä risteileviä ties-mitä-johtoja, hälinääkin. Siihen viidakkoon halusin taas työntyä, ja ihan vapaaehtoisesti. Vaimonikin heräsi kirjoittajamiehensä innostuksesta ja alkoi tsempata siippaansa tulevan retken valmisteluissa. Mutta mikä olisi blogimiehen seuraava kohde? Jokin kokonainen uusi kaupunginosa, vai mikä? Ei, nyt otetaan vain yksi katu, ja se on Ullanlinnan Tehtaankatu!

Miksi juuri Tehtaankatu? En oikein tiedä, en ole vieraillut kaverillani, joka olisi asunut Tehtaankadulla, en ole saattanut tyttöä Schalinin talon opiskelijaboksiin, en ole sukua maamme ensimmäiselle presidentille K.J. Ståhlbergille, joka asui Ricardo Björnbergin suunnittelemassa ja v. 1901 valmistuneessa upeassa uusrenessanssitalossa Tehtaankatu 4:ssä, mutta olen kyllä saattanut kouluajan kesätöissä viedä elintarviketilauksen jakeluauton apumiehenä ravintola Sea Horseen (Tehtaankatu 9 – Kapteeninkatu 11), sillä läheisen Pietarinkadun perunatoimituksesta on selvä muistikuva. ”Tehtaankadun äänet” eivät nekään ole millään tavalla koskettaneet kirjoittajaa, tuiki tavallista, ei-poliittista kansalaista. Hakemalla hain oikeutusta liittää Tehtaankatu juttuni otsikkoon, ja löysin viimein tärkeän yhteyden. Tehtaanpuiston yhteiskoulu oli aikoinaan urheilukoulun maineessa. Monet sen oppilaista kuuluivat tunnettuun pesäpalloseuraan nimeltä HPL (Helsingin Pallonlyöjät). Kun seuran menestys aikuisten sarjassa alkoi hiipua 1960-luvun alussa, siirtyivät monet HPL:n pelaajat omaan seuraani Herttoniemen Urheilijoihin. Sen lisäksi muistan kovat oppikoulun pesäpallo-ottelut Tehtaanpuistoa vastaan. Ja se kovin oli vuonna 1963. Oma joukkueeni ja oma kouluni Kulosaaren yhteiskoulu sen voitti, mikä tiesi jatkoonpääsyä Helsingistä ja aikanaan loppuottelua Sotkamon koulua vastaan. Kuliksen pojat, kera oman torvisoittokunnan ja parin vaunullisen verran koulukavereitamme (+ rehtori ja useita opettajia), matkasivat junalla Sotkamoon. Siellä voiton vei Kulosaari, ja torvi soi! Tiesitkö, että Tehtaanpuiston yhteiskoulu ei sijaitsekaan Mikael Agricolan kirkkoa ympäröivässä Tehtaanpuistossa, vaan Eiran puolella Ehrensvärdintiellä? Tänä päivänä tyylikkäässä rakennuksessa vaikuttaa steinerkoulu Elias-koulu.

Kiipesin ylös Laivasillankatua ja olin valmis aloittamaan päivän urakkani. Läheisen Pyhän Henrikin katedraalin ovi oli auki. Kirkkosali oli autio, muttei hiljainen – vahva urkumusiikki täytti tilan. Istuin alas, hiljennyin ja kuuntelin. Urkuri ei voinut tietää, että saatteli soitollaan matkaan Tehtaankadun turistin mitä hienoimmalla tavalla. Päivän tavoite oli kävellä Tehtaankatu päästä päähän, katsella ja kuunnella, kurkkia sisäpihoille, nähdä yksityiskohtia, nautiskella. Kävellessäni eteenpäin karhean komea jugendrakennus seurasi toistaan, kortteli korttelilta. Niin, jugend-retkeksi se taas meni – Helsinki kun on yksi maailman upeimmista jugend-kaupungeista! Sen huomaavat parhaiten ehkä vain ulkomaalaiset, kuten Yhdysvaltain entisen suurlähettilään vaimo Cody Douglas Oreck, joka helsinkiläisen jugendin innoittamana kirjoitti tekstin kuvakirjaan ”Storybook Helsinki and beyond”. Ja Tehtaankatu, mitä kaikkea sen vierille onkaan noussut; arvotaloja, suurlähetystöjä, (melkein kadun varrella olevat) maineikas teatteri ja parikin perinteikästä ravintolaa, v. 1908 valmistunut ala-aste, puistoja, kaksi kirkkoa ja yksi satutalon näköinen sairaala. Tehtaita ei suunnitelmista huolimatta kadun varsille noussut Fazerin Mestaritaloa lukuunottamatta, mutta jo päätetty kadun nimi jäi pysyväksi.

Tehtaankadusta tuli kummikatuni! Miten aion uutta kummikohdettani hoitaa ja vaalia, sen aika näyttää. Kotimainen kummikatu tai kummikaupunki on varmasti myös Greta Thunbergin mieleen; ei tarvitse matkustella kauaksi eikä enää yhtään lisätä kasvihuonekaasuja ilmakehään. Omalla vähäpäästöisellä ”etelänmatkallani” oli lentokoneenani Google, baaritiskinäni kirja “Puhvelista Punatulkkuun” (Kaija Ollila, Kirsti Toppari) ja rantatuolinani oli huippusivusto korttelit.fi. No, vähän tarvittiin apua myös Ventoniemen Helsingin bussilta.

Matka käynnistyy Helsingin Eteläsatamasta, ja kahvilla Vanhassa Kauppahallissa.

Päivää alkaa vähitellen valjeta. Jo näkyy Valkosaari sekä Luoto.

Tehtaankadun alkupää. Vasemmalla Pyhän Henrikin katedraali (E.B. Lohrman, 1860), oikealla Tehtaankatu 1 (Armas Lindgren, 1914).

Tehtaankatu 4 (Ricardo Björnberg, 1901)

Tehtaankatu 4:n tunnettuja asukkaita: maame ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg sekä Nobel-palkittu tutkijamme sekä fysiologi Ragnar Granit.

Tehtaankatu 16 ”Domus” (G.W. Nyberg, 1907)

Tehtaankatu 3:n yksityiskohta (Josef Stänbeck, 1902). Talon suunnittelija lienee tunnetumpi kirkkoarkkitehtinä.

Tehtaankatu 7 ”Sampsa” (Vilho Lekman ja J.W. Tikka, 1909). Talossa asui mm. Mika Waltari kouluikäisenä ja nuorena aikuisena vv. 1914–1930.

Tehtaankatu 7:n yksityiskohta. Tehtaankadun rakennukset valmistuivat pääosin 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana.

Tehtaankatu 20 ”Tammi” (Kaarlo Oila, 1907)

Tehtaankatu 22:n kivijalkamyymälä.

Kuvan keskellä ruskeanharmaa Schalinin talo, Tehtaankatu 9. Sokea pianonvirittäjä Herman Schalin oli myös etevä liikemies. Hän rakennutti kivitalon Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmaukseen (Usko Nyström, 1902). Vasemmalla Tehtaankatu 11 (Lars Sonck, Matti Finell, 1929).

Schalinin talon ulko-ovessa jugend-aikakauden koristelua.

Schalinin talon v. 1934 perustettu ravintola Sea Horse on valmiina tämän päivän lounastarjoiluun.

Kapteeninpuistikko Tehtaankadun ja Kapteeninkadun kulmauksessa.

Tehtaankadun lapsia.

Tehtaankadun koulu, nykyisin Tehtaankadun ala-aste, Tehtaankatu 15–17 (Albert Nyberg, 1908).

Tehtaankatu 19, As. Oy Koivu (Paavo Björk, 1904)

Eiran sairaala (1905) ja punertava lisärakennus (1910), Tehtaankatu 28–30 (Lars Sonck). Taustalla kellertävä rakennus Tehtaankatu 26 (Mauritz Gripenberg, 1903).

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23 (Lars Sonck, Arvo Muroma, 1935)

Yksityiskohta Mikael Agricolan kirkon kirkkosalista.

Tehtaankadun loppupäätä Eiran sairaalan kohdalta länteen. Taustalla Hietalahden telakan nosturi.

Kahvitauolla pikku kahvilassa nimeltä Lilla Fabrik! Palvelu pelasi englanninkielellä. Tilasin kahvini pariksi korvapuustin selvällä suomenkielellä. Onnistui!

Tehtaankatu 34 c (Väinö Vähäkallio, 1911). Vasemmalla Irlannin suurlähetystön talot. Ne suunnitteli Armas Siitonen vuosina 1918–20 alunperin yksityisasunnoiksi. Klassinen rakennustyyli poikkeaa Tehtaankadun valtavirrasta, jugendtyylistä.

Ehrensvärdintien Elias-koulu, entinen Tehtaanpuiston yhteiskoulu. Kadulla tapaamani oppilaat tunsivat koulutalon historiaa, tiesivät ainakin koulun entisen nimen!

Tehtaankadun monilta poikkikaduilta on näkymä Kaivopuistoon, Meripuistoon – ja merelle.

 

Read Full Post »

Kallion nuppineulat

Lukija on saattanut ihmetellä blogikirjoittajan aihevalintoja – niitä kun näyttäisi olevan enimmäkseen vain kahdentyyppisiä. Joko sitä painellaan pitkin pohjoisen Uudenmaan pellonreunoja reppu selässä ja kamera kaulassa, tai sitten sitä huidellaan pitkin pääkaupungin tuulisia katuja reppu selässä ja kamera kaulassa. Kirjoittajaa tilanne ei huolestuta yhtään, niin kauan kun vain jaksaa liikkua ja olla eri asioista kiinnostunut, edes muutamasta. Helsingin Käpylässä syntyneenä ja työn takia aikuisena Helsingistä pois muuttaneena tunnen jatkuvaa kaipuuta nuoruuteni maisemiin ja kauan sitten koettuun, samoin kuin tuntee jalkansa amputaatiossa menettänyt – kaikki kunnossa, mutta jalkaa vain särkee. Olin jo parin viikon ajan valmistellut seuraavaa Helsingin matkaani. Mikä olisi kupletin juoni, ja mihin päin suuntaisin? Kävisikö Kallion kaupunginosa? Mitä omakohtaista löytäisin Kalliosta? Nyt otettiin vanha konsti käyttöön: Kallion kartta printteristä pöydälle, kartan viereen nuppineulat, ja sitten vain pohtimaan, mitkä kohteet olisivat niin merkityksellisiä, että niihin upottaisin punapäisen nuppineulan (nuppineula kuulostaa paremmalta kuin pieni nappi vaimoni ompelurasiasta). Kallio-päivän reitin valmistelu sai alkaa.

Kallion kaupunginosaan kuuluu myös Hakaniemi ja Siltasaari, mutta nyt liikun alueella, jota rajaavat Töölönlahti (Eläintarha), Helsinginkatu ja Hämeentie. Pieniä poikkeuksia tehdään, ja niille on hyvät perustelut. Retkeni voisi hyvin olla jatko-osa Katajanokan jugendille, koska niin paljon jugendkomistuksia löytyy myös Kalliosta, edustavimpina Kallion kirkko, Hakaniemen kauppahalli, torin laidan Ahtola ja Haka, Kallion kirjasto, monet rakennukset Karhupuiston reunamilla, ja Siltasaaressa Paasitorni sekä länsipään asuirakennukset. Ajattelin kuitenkin tarjota lukijalle suloisen sekasotkun, jossa on kaikkea mahdollista – kuten elämässä yleensä. Lähdin nousemaan Ympyrätalon ja Arenatalon välistä Siltasaarenkatua pitkin kohti Toista linjaa koleassa ja viimaisessa syyssäässä. Hyvin pian tavoitin ensimmäisen kohteeni: Toinen linja 15. Tänään paikalla kohoaa 8-kerroksinen tummanharmaa rakennus, mutta 1920-luvun puisessa rakennuksessa oli vain kaksi kerrosta, peltinen aumakatto ja tyypillinen korkeahko kivijalka. Tässä asuivat äitini isovanhemmat Oskar ja Rosa Rask melko pitkään, vv. 1907–1932. Missä ja miten isoisovanhempani, Porvoon suunnalla syntynyt täysin ruotsinkielinen Oskar ja suomenkielinen Jämsän tyttö Rosa olivat toisiinsa tutustuneet? Arvoitus ei enää koskaan selviä, ei vaikka kuinka Kallion katuja astelisin. Oli mentävä eteenpäin. Koleus iski seisahtelijaan, pian saattoi tulla räntääkin.

Seuraavaksi Alppikadulle, sieltä Kallion kirkon kautta Karhupuistoon, tästä edelleen Franzenian pihalle … vai menenkö ensin Fleminginkadun ja Helsinginkadun kulmaukseen? Torkkelinmäkikin oli katsastettava ja viimein tulisin Ässärykmentin muistomerkiltä Alli Tryggin puistosta alas Hämeentielle. Niin, ja kyllä Stadin Arskan patsaskin Matti Heleniuksen puistossa on tsekattava – sinne myös nuppineula! Reitin varrella on tyylikäs Kuntatalon rakennus (aik. Kaupunkien talo), jossa työskentelin kaksi vuotta 1980-luvun alussa, ja Fleminginkatu 18:ssa asui isäni ja hänen vanhempansa vv. 1920–24. Isänisäni oli arvostettu kirjansitoja; hän sai kutsun Sortavalasta valtioneuvoston kirjapainoon Helsinkiin 1900-luvun alussa! Lopulta paikkoja ja rakennuksia Kalliossa, jotka puhuttelivat, olikin yllättävän monta. Kallion kaupunginosan ilme on muuttunut sadan vuoden aikana valtavasti. Kun 1960-luvun lopulla kävelin pimeänä aikana Franzenian iltaluennolta pitkin Helsinginkatua kohti Kurvia, edelleen Vilhonvuorenkadulle ja sieltä alas Sörnäisten rantatien bussipysäkille, vilkuilin kyllä muutaman kerran olkani yli, olinko saanut seuraajia. En ollut, mutta eipä opintolainaa nauttivassa opiskelijahepussa olisi ollut mitään kiinnostavaa, ei mitään vaihtoarvoa. Iloiset Block Partyt olivat vielä kaukana näiltä kulmilta. 

Pöydällä kartan vieressä oli jäljellä enää yksi nuppineula. Se oli muita nuppineuloja paljon suurempi. Sijoitin sen Hämeentien, Haapaniemenkadun ja Kaikukadun väliselle alueelle – lipsahti siis vähän jo Sörnäisten puolelle! Tällä kentällä, Haapaniemen kentällä (nyk. Väinö Tannerin kenttä), oli nuorelle pojalle kuten niin monelle muulle helsinkiläiselle pesäpallon harrastajalle – ja erityisesti kalliolaisille harrastajille – suuri merkitys 1950- ja 60-luvuilla. Myös me herttoniemeläiset koimme TMP:n (Työväen MailaPoikien) kotikentän kuin omaksemme. Kentällä pelattiin monia nuorten turnauksia, opimme tuntemaan muita stadilaisia pelaajia ja tutustuimme erityisesti TMP:n pelaajiin – myös tyttöihin! Jostakin syystä me HerU:n (Herttoniemen Urheilijat) pojat pelasimme usein harjoituspelejä TMP:n naisten edustusjoukkuetta vastaan. Aika tasoissa mentiin! Maineikasta, aikanaan hiekkapintaista kenttää peittää nyt keinonurmi; pesäpallo on vaihtunut muihin lajeihin. Mielikuvissa näen pesäpallon yhä pomppivan läpi kentän kohti Elannon jättimäisen pääkonttorin kaarevia portteja. Kentän laidalla istuu TMP-ikoni Rafa keppeineen. Kone Oy:n logo hammaspyörineen välkähtelee Sörnäisten rantatieltä. Hämeentiellä on liikennettä, mutta se soljuu rauhallisesti eteenpäin. Tuomarin pillin vihellykseen sekoittuu Käpylän ja Arabian ratikoiden kitinä ja kolke – aivan kuin ne vaikeroisivat. Ehkä ne jo aavistavat Haapaniemen kentän ja Stadin pesäpallon tulevat muutokset.

Kallion kirkon torni ja sen ympärillä levittäytyvä Kallion kaupunginosa syksyllä 2019. Hakaniemen kauppahalli on huputettu perusteellisen saneerauksen vuoksi.

Hakaniemen torilla käydään vielä kauppaa ulkona perinteiseen tyyliin.

Aamukahvilla kauppahallin upeissa väistötiloissa torin laidalla.

Porthaninkatu vie ylös Kallion kirjastolle.

Toinen linja. Talon no. 15 (korkea tumma rakennus) paikalla oli 1900-luvun alussa, aina 1950-luvulle asti 2-kerroksinen puutalo.

Toinen linja v. 1908. Talo no. 15 on vasemmassa reunassa (Helsingin kaupunginmuseo HKM, Signe Brander).

Kuntatalo Toisella linjalla (aik. Kaupunkien talo).

Heikki Häiväojan veistos Urbanisti (1982) Kuntatalon edustalla.

Kolmannen linjan ylimmällä kohdalla. Juha Vainion ja Fredin (Matti Siitonen) tunnetuksi tekemän kappaleen ”Kolmatta linjaa takaisin” alkuperäisversiossa nuori nainen kävelee sateessa miettien elämäänsä. Ehkä myös kuvan nainen?

Fleminginkatu 18 – Helsinginkatu 21. Isäni ja hänen vanhempiensa Helsingin koti vv. 1920–24.

Franzenia (Väinö Vähäkallio, 1930) Helsinginkadun puolelta. Rakennuksessa oli paljon luentoja Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan puolelta 1960-luvulla.

Torkkelinmäen tyylikkäitä taloja ja pihoja.

Torkkelinmäen värikkäitä rakennuksia.

Kallion kirjasto (Karl Hård af Segerstad 1912)

Kallion kirjaston sisätiloja.

Karhupuisto Agricolankadun ja Viidennen linjan välissä. Puiston tunnus Mesikämmen muurahaispesällä (Jussi Mäntynen, 1931).

Karhupuiston pysäkillä.

Viidennen linjan jugendtaloja: vas. Kivikallio (J.W. Tikka ja W.G. Palmqvist, 1909) ja Ihantola (O.E. Koskinen, 1907) .

Kallion maamerkki Kallion kirkko (Lars Sonck, 1912) näkyy kauas.

Kallion kirkon jugendaiheisia koristekuvioita.

Kallion kirkon urut. Kirkko on avoinna yleisölle useina tunteina mm. hiljentymiselle ja urkumusiikista nauttimiselle.

Kallion kirkko.

Ässärykmentin muistomerkki (Aarre Aaltonen, 1940) Alli Tryggin puistossa Hämeentien pohjoispuolella.

Kaikukuja nousee ylös Hämeentieltä.

Hämeentie remontissa v. 2019.

Väinö Tannerin kenttä (aik. Haapaniemen kenttä) Kaikukadun ja Haapaniemekadun välissä.

Elannon pääkonttorin (Väinö Vähäkallio, 1928) kaarevat portit. Montako pesäpalloa portit ovat nielaisseet?

Read Full Post »

Ovi auki jugendiin

Olinko mennyt jo paikan ohi? Kysytäänpä, kun apu on ihan vieressä, Sofiankadun toisella puolella. Helsingin kaupungintalon aulavahtimestari nousi tuoliltaan kuin KymJp:n varusmiespäivystäjä, ja vastasi tiedusteluuni ennen kuin olin saanut sen loppuunkaan. Palvelu pelasi, ja nyt oli osoite tiedossa; maineikas Jugendsali löytyi osoitteesta Pohjoisesplanadi 19. Lars Sonckin suunnittelemaa entistä Privatbankenin tyylikästä holvisalia isännöi nyt Robert’s Coffee, mutta kyllähän kahvilanpito saliin hyvin sopi. Salin arkkitehtuuria, sen kattomaalauksia ja yksityiskohtia kahvikupposen ääressä katsellessani alkoi Helsinki-päiväni ohjelma vahvistua – jatketaan tällä linjalla, en haahuile ympäri kaupunkia, vaan keskityn jugendrakennuksiin Katajanokalla, paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Taustatyö oli tehty, olin selvittänyt ja printannut Katajanokan kymmenien jugendrakennusten tiedot (osoite, rakennusvuosi, suunnittelija), ja nyt testattaisiin löytäisinkö As. Oy Wellamon ja monet muut 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa valmistuneet rakennukset. Ja miltä kaikki näyttäisi ja tuntuisi? Seikkailu sai alkaa!

Helsinki on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimpiä jugendkaupunkeja – pääkaupungistamme löytyy peräti 600 kansallisromanttista jugendrakennusta, monet niistä niin tuttuja, ettei tule miettineeksi niiden rakennus- tai arkkitehtuurityyliä! Katajanokalla on suhteellisen pienellä alueella oikea jugendrakennusten keskittymä. Satamakadun, Kruunuvuorenkadun, Vyökadun ja Laivastokadun rajaamat korttelit (noin karkeasti) kävelee ja silmäilee läpi parissa tunnissa, mutta ei ole ollenkaan kiellettyä välillä pysähdellä, nostaa katse ylöspäin ja tutkia erkkereitä, torneja, erimallisia ikkunoita ja seinien kohokuvioita vähän tarkemmin. Hassua kyllä, alueen maineesta huolimatta, turisteja ei ohitseni vyörynyt eikä vastaan tullut! Vain Uspenskin katedraalin ympärillä oli kuhinaa, ja tietenkin Aleksilla, Espalla, Senaatintorilla, ja lokkien seassa Kauppatorilla. Yksin kävellessä saa pysähdellä oman aikataulunsa mukaan, mutta nyt olisin mielelläni osallistunut Katajanokan jugendin opastetulle kierrokselle. Sellaisia järjestää mm. Helsingin kaupunginmuseo ja Katajanokkaseura. 

Aloitin oman kierrokseni Satamakadulta, Tove Janssonin puiston luota – jonka tuntumassa on tietenkin Janssonin lapsuus- ja nuoruusajan koti (Luotsikatu 4). Kerrotaan, että Muumien luoja olisi saanut teoksiinsa vaikutteita Luotsikatu 1:n hienosta jugendtalosta, Luotsilinnasta (tunnettu myös Tallbergin talona). Luotsilinnan suunnitteli arkkitehtikolmikko Gesellius-Lindgren-Saarinen, joiden piirustuspöydältä on lähtöisin myös muita Katajanokan jugendrakennuksia. Etenin verkkaisesti ylös Luotsikatua tietäen, että tällä vauhdilla kävelisin täällä vielä huomennakin. Hidasteita tuli myös ylhäältä, kun pohjoiselle taivaalle nousseet pilvet alkoivat varoittamatta sataa, ja matkani keskeytyi hetkeksi Luotsikadun ovisyvennykseen. Sateen loppumista odotellessa pohdin, olisiko mahdollista päästä johonkin taloon sisälle, tutkailemaan porraskäytävää, vanhoja hissejä, seinien ornamenttejä …? Sellainen järjestyi yllättävän helposti; oven vieraalle kulkijalle avanneet nainen ja mies eivät kyselleet motiivejani. Huolimatta epäilyttävän suuresta ja painavasta repusta pääsin kurkistamaan jopa parinkin jugend-rakennuksen ala-aulaan! Toinen rakennuksista oli Luotsikatu 5:n maineikas EOL-talo. Ovet olivat avautuneet jugendin maailmaan!

Matkallani apuna mm:
Arkkitehtuuriopas Helsingin jugend (Helsingin kaupunginmuseo)
Jugend Suomessa (Hämäläinen Pirjo)
korttelit.fi (nettisivusto rakennusten tunnistamiseksi)

Jugendsali, Pohjoisesplanadi 19, Helsinki

n

Jugendsalin fresko, Vilho Sjöström

Jugendsalin kiviveistokset, Valter Jung

Upeassa Jugendsalissa nauttii kahvihetkestä.

Vas. Luotsikatu 1, Luotsilinna (Gesellius-Lindgren-Saarinen) ja oik. Luotsikatu 2, Aeolus (Selim A. Lindqvist)

Luotsikatu 4, Tove Janssonin lapsuuden ja nuoruuden ajan kotitalo.

Luotsikatua pohjoisesta päin.

EOL-rakennus, Luotsikatu 5 (Gesellius-Lindgren-Saarinen).

EOL-rakennuksen ulko-ovi.

EOL-rakennuksen ala-aulaa.

Semafor, Luotsikatu 7 (Bruno Ferdinand Granholm)

Aeolus, Satamakatu 5 (Selim A. Lindqvist)

Aeolus-rakennuksen ulko-ovi.

Aeoluksen seinäkoriste ja rakennusvuosi.

Rakennukset Kontio (Waldemar Wilenius) ja Kataja (Usko Nyström, Petrelius, Penttilä) Kruunuvuorenkadulla.

Kontio-rakennuksen yksityiskohta.

Kataja-rakennuksen yksityiskohta.

Kruunuvuorenkatua etelästä päin.

Katajanokankatua

Takorautaportti Katajanokankadulla.

Bellona, Luotsikatu 8 (F.Oskar Helenius)

Kauppiaankatua. Keskellä Olofsborg (Gesellius-Lindgren-Saarinen) ja oik. Lietzenin talot (Georg Wasastjerna, K.V. Polon)

Lietzenin seinäkoristeita.

Norman talo, Luotsikatu 10 (von Essen, Kallio, Ikäläinen)

Norman talon yksityiskohta.

Satamamakasiini, Pikku Satamakatu 6 (Selim A. Lindqvist)

Katajisto, Laivastokatu 6 (Edv. Löppönen)

Jugend-talon portaikkoa Luotsikadulla.

Read Full Post »

Leivon tarinaa

Peruskeväänä, jollainen vuoden 2019 kevät kaiketi säiden puolesta on ollut, koetaan etelä-Suomen maaliskuussa jo jokunen lämminkin päivä. Järvien jäät alkavat haurastua, ja myöhemmin huhtikuun puolella, on rannoilta jää yhtäkkiä sulanut. Telkkä on kaiken hoksannut, mutta olisiko toinen aikainen vesilintu, isokoskelokin, jo löytänyt tänne? Kiikaroin Kytäjärven maapadolta kauempana olevia vesilintuja – ja siellä se koskelopariskuntakin näkyy telkkien kaverina! Kaikki siis hyvin. Koskeloa ennen on muuttajia tullut vaikka kuinka; on nähty valtavien hanhilauttojen saapuminen, laulujoutsenten määrän nopea lisääntyminen, kurkien tulo, ja pienten muuttajien etujoukkojen ilmaantuminen kosteikkoon, pensaisiin ja puiden oksistoon. Tutuilla paikoillaan ääntelevät niin peippo, västäräkki kuin vaikkapa pajusirkku. Jätinkö jotakin pois ensimmäisten tulijoiden joukosta? Aah, no niin, tietenkin, kiuru! Sehän on ihan ensimmäisiä tulijoita ja on ehtinyt laulaa peltojen yllä jo pari kolme viikkoa. Kiuru tai leivo – tai miksei: kivenpuottaja tai peltoleivonen!

Kun astelen peltoaukeita halkovalla hiekkatiellä Hyvinkään Kytäjällä ja kuuntelen kiurujen laulua, tiedän olevani merkittävällä paikalla. Täällä on kiuru laulanut siitä lähtien kun peltoja ja niittyjä on raivattu, ja täällä on myös vaikuttanut henkilö nimeltä Aleksanteri Rahkonen. Hän oli Viipurissa v. 1841 syntynyt runoilija, opettaja, kääntäjä ja toimittaja. Hän oli henkilö, joka teki sanat lauluun ”Miks’ leivo lennät Suomehen?”. Rahkonen toimi lyhyen ajan opettajana Kytäjän kartanon omistajan Constantin Linderin ja tämän puolison Marie Linderin perustamassa kyläkoulussa. Lähteet eivät kerro (en ainakaan löytänyt), milloin ja missä Rahkonen teki sanat runoonsa, johon Erkki Melartin teki sävelen. Sen uskotaan tapahtuneen Hyvinkäällä, mutta jos näin oli, ei runon mahdollisella tekohetkellä leivoa juuri näkynyt. Rahkonen aloitti opettajan työnsä syksyllä 1864 ja joutui eroamaan koulusta jo seuraavan vuoden helmikuussa! Syy ei ollut runoissa, vaan muissa seikoissa. Laulussa runoilija kysyy kahdesti leivolta miks’, ja saa kysymyksiinsä vastaukset. Myös blogikirjoittaja haluaa kysyä leivolta: miks’ äänes on niin sorea juuri näiden Kytäjän peltojen yllä – vai kuvittelenko vain? 

Sanotaan, että eläkeläiselle ja/tai vanhemmalle ihmiselle riittää päivän ohjelmaksi yksikin tehtävä. Luulen, etten itse ole ihan vielä tuossa seesteisyyden tilassa, mutta ainakin blogien kirjoitteluni on ollut tänä vuonna vähäisempää kuin ennen. Alkuvuotta tosin leimasi oikean silmäni ongelmat. Jouduin useasti käymään Helsingissä silmätutkimuksissa ja lopulta silmäleikkauksessa. Yksi käyntini melkein peruuntui, kun aamulla vaimoa hyvästellessäni pyörryin ja rojahdin lattialle! Ylös vain lasten lelujen seasta ja matkaan! Lelut säilyivät ehjinä, mieskin melkein, mutta lelujen säilytyslaatikot hajosivat lunastuskuntoon. Parin viikon päästä leikkauspäivänä aloin aamuyöllä kotona oksennella, mutta mahataudista huolimatta, ei kun jalkeille ja Ventoniemen bussiin. Onneni taisi olla, että sillä kerralla leikkaukseni peruttiin toisen kiireellisemmän potilaan takia. Maaliskuun puolella Hyks:n silmäkirurgi sai macula pucker -sairauteni (verkkokalvon ryppykalvo) viimein hoidettua. Kaikki taitaa olla hyvin, ainakin oikean silmän tarkkuus on parantunut. Nyt kuitenkin operoitu silmäni näkee monennäköisiä ja -kokoisia edestakaisin liikkuvia mustia pisteitä ja langanpätkiä (lasiaiskellujat). Yksi sellaisista on rusetinnäköinen, ja sen olen nimennyt töyhtöhyypäksi. Sehän blogin johdannosta puuttuikin! Ehkä ne mustat kellujat aikanaan poistuvat – kuten meidän monet muuttolintummekin, Rahkosen kirkasääninen leivokin muiden mukana.

Kytäjärven jääpeite alkaa sulaa maalis–huhtikuussa.

Paikkalintu harakka tietää, että kohta saadaan seuraa.

Töyhtöhyyppä on yksi ensimmäisistä tulijoista.

Peippokin on jo tullut. Jotakin ruokapuolta pitäisi kynnöspellolta löytää.

Kurkien tulon kuulee kauas.

Laulujoutsenia tulee päivittäin lisää. Osa tosin talvehtii etelä-Suomessa.

Kanadanhanhet ovat komeita lintuja. Usein joku yksilö voi lentää joutsenten mukana.

Valtava joukko hanhia pysähtyy muuttomatkallaan Uudellamaalla, josta ravintoa on hyvin saatavana.

Kiurun laulu kuuluu kevääseen. Kiuru, tai leivo, enemmänkin kuuluu kuin näkyy.

Västäräkki saapuu usein jo maaliskuussa. Huhtikuussa on jo helpompaa, kun rantavedet ja -maa on sulana.

Laulujoutsenet ja töyhtöhyypät tulvapellolla. Suurta tulvaa ei v. 2019 etelä-Suomeen tullut.

Mahtuuko tänne vielä?

Merikotka alkaa olla melko tavallinen näky Uudenmaan aukeiden ja kosteikkojen yllä. Kuvassa vanha merikotka Hyvinkäällä.

Rusakolla on kiire piiloutua! Taivaalla kaartelee uhkaava peto.

Kaikki lumi ei ole vielä Uudellamaalla sulanut huhtikuun puolessa välissä.

Leskenlehdet nousevat kukkimaan aurinkoisilla rinteillä.

Hyvinkäällä on vahva kuusipeurojen populaatio.

Pienikokoisia metsäkauriita näkee päivittäin peltojen reunamilla, parhaiten aamu- ja iltahämärässä.

Kiurujen pellolla kaartelee myös komea ruskosuohaukkakoiras.

Mies on nähnyt sinisuohaukkakoiraan! Niin olen minäkin. Vielä kun se olisi kaartanut vähän lähemmäksi …

Sinisuohaukka, koiras.

Ei se kevät kurjemmalta tunnu!

Kytäjärven sula on laajentunut huhtikuun puolessa välissä.

Kyllä siellä jotakin on … Ainakin telkkä ja isokoskelo.

Koiras- ja naarastelkkä.

Naaras- ja koirasisokoskelo.

Pajusirkkukin on tullut vesistön tuntumaan. Se on myös aikaisia muuttajia.

Elämä on laiffii, varsinkin kun on kunnon räpylät!

Read Full Post »

Macula pucker ja Oodi

Blogi jakautuu kahteen selvästi erilaiseen teemaan, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Paitsi, että ensinmainitusta seurasi jälkimmäinen. Mutta huomaathan, että Oodi on kirjoitettu isolla alkukirjaimella. Mitä voimme siitä ajatella? Ajattelemme juuri sitä uutta, upeaa Helsingin keskustakirjastoa. Entä macula pucker? Tämä henkilökohtainen asia vei landen taas kerran Helsinkiin. Ja kun sinne kerran päästiin, oli aivan luonnollista käydä katsastamassa uljas keskustakirjasto, koska niin kaikki landet tapaavat tehdä. Landet ennättävät usein tsekata kaikki Helsingin uudet ja kiinnostavat paikat ennen stadilaisia. Aidot stadilaisethan käyvät vain Nordiksella HIFK:n matseissa, ainakin talviaikaan. Kesästä en tiedä, koska silloin kaupungit tyhjenevät. Vain turistit dallaavat Espalla ja ihmettelevät, missä ovat kaikki alkuasukkaat.

Macula pucker. Jotenkin svengaava sanapari, muttei välttämättä kantajan mielestä. Se kun tarkoittaa sitä, että silmä näkee asiat epäterävästi, suorat linjat ovat mutkittelevia ja teksti on sutattua. Kirjoittajan oikeaan silmään oli vaivihkaa hiipinyt, ehkä viimeisen puolen vuoden aikana, macula pucker. Puoli vuotta sitten en ollut kuullutkaan moisesta, mutta nyt tiedän jo paljon enemmän. Sain terveyskeskuksesta lähetteen silmälääkärin vastaanotolle, vasemman silmäni mustien pisteiden takia, mutta suurempi vika löytyikin oikeasta silmästä! E-taulun ylimpiä kirjaimia en erottanut oikealla silmällä ollenkaan, näyttivät enemmänkin oudoilta hyönteisiltä! Sitten sain lähetteen HUSiin ja tänään sielä tutkittiin silmiä uudelleen. Näkökenttä usvaisena lähdin jatkamaan matkaa Ruskeasuon verkkokalvoyksiköstä kohti keskustaa – ensin jalan, sitten ratikalla, jonka pysäkin olin käynyt varmistamassa etukäteen. Kansallismuseon pysäkillä pois, ja tuollahan se seuraava kohde jo näyttäytyi, keskustakirjasto Oodi!

Kireästä pakkasesta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, moni muukin oli halunnut tulla näkemään ja vaeltelemaan Oodiin ja sen kolmeen kerrokseen. Onhan rakennus hieno ja erikoinen, ja harvemmin mainitaan se, että kansainvälisen suunnittelukilpailun voitti juuri suomalainen arkkitehtitoimisto ALA. Kilpailun ensimmäiseen vaiheeseen lähetettiin yli 500 ehdotusta! Keskustakirjasto oli Suomen 100-vuotisjuhlahanke, johon osallistuivat niin valtio kuin Helsingin kaupunki. Kirjoittajalla ei ollut juuri odotuksia rakennuksen sisätilojen suhteen, joten avoimin mielin lähdin kiertelemään. Alakerrassa infoa, ruokapaikka, teatteri ja kirjojen palautusta, mutta toinen kerros oli sitten jo ei niin totuttua! Ja vielä paremmaksi pani kolmas kerros – kirjataivas! Kerta kaikkiaan jännä! Jos asuisin Helsingissä, en miettisi kahta kertaa, missä ystäväni tai liiketuttavani tapaisin. Vahva ehdokas olisi keskustakirjasto ja sen 3. kerros! En tiedä olenko useinkaan nopea hoksaamaan asioita, mutta mielestäni näin heti, että paikka on paljon muuta kuin kirjasto – se on kansalaisten oleskelu-, työskentely-, kokoontumis- ja kohtaamispaikka. Ihan uusi aluevaltaus! Käydessäsi Oodissa voit sattumalta löytää suosikkikirjasi – ja myös lainata sen. Sellainenkin onnistuu!

Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi. Suunnittelu: arkkitehtitoimisto ALA, rakennusurakointi YIT Rakennus Oyj Helsinki

Oodin sisäänkäynnin edusta

Oodin 1. kerros

Oodin 2. kerroksen yksi oleskelutila

Oodi. Täällä tavataan!

Oodin 2. kerroksessa myös 3D-tulostusta

Oodin 3. kerroksessa lainausosasto

Oodin lainaaja

Luulitko, että Oodin lattiat ovat suorat?

Oodin 3. kerroksen etelänurkka

Oodin paras palli?

Oodi on jännä.

Oodin 3. kerrosta

Oodiin löytävät kaikki

Oodi on auki iltamyöhään.

Keskustakirjasto Oodi

Oodin varatuimmat paikat? Katse kohti länttä, kohti Kansalaistoria ja Eduskuntataloa.

Read Full Post »

Matkalla Hakaniemeen

Keimolan kohdalla kaivoin repustani esille pienet eväät. Aamupala oli jäänyt muutamaan lusikalliseen marjapuuroa, mutta onneksi olin ehtinyt tehdä mukaan reissueväät. Helsingin bussissa oli melko väljää, ainakaan vieressäni ei istunut ketään, joka olisi pyrkinyt osille eväistäni. Harvoin tupeksin herätyskellon kanssa, mutta tänään oli niin käynyt ja heräsin myöhässä. Nyt oli tankattava, jotta jaksaisin suunnittelemani lenkin, yli 4 tunnin kaupunkikierroksen. Niin, jokin veti taas eläkeläismiestä kohti suuria seikkailuja – kohti syntymäkaupunkiani ja nuoruuteni Helsinkiä. Kovasti on muotiin tullut ohjatut kävelylenkit pääkaupungissa teemana vaikka kummittelu tai arkkitehtuuri tai komisario Palmun leffojen kuvauspaikat tai Virpi Hämeen-Anttilan upeiden Björk-romaanien tapahtumapaikat. Meikäläinenhän on ollut aikaansa edellä, kun näitä Helsinki-lenkkejä olen itse vetänyt jo kait kohta kymmenen vuoden ajan! Erona edellämainittuihin on lähinnä se, että olen ohjattujen kävelyjeni ainoa osanottaja. Ja täytyy sanoa, että tällä kerralla oli vähän hakusessa, mihin itseni ohjaisin. Lähtö tuli niin äkkiä, kun huomasin, että keskiviikko onkin täysin vapaata, ja vaimonikin näytti matkalle vihreää valoa.

Jostakin syystä valitsin kohteekseni Siltasaaren ja Hakaniemen. Hakaniemen kauppahallin remontin ajaksi pystytetty väistötila oli ainakin tsekattava. Onhan se kohde siinä missä joku toinenkin, vai kuinka? Ehtisinkö vielä kavuta Kallion puolelle, ei, ei taida onnistua. Otetaan Kallio, sen linjat, kuppilat, puistikot, kirjasto ja kirkko joskus ihan omaksi päiväkseen. Mutta keskustakirjasto! Niin, se Oodi, joka avataan pian entiselle VR:n makasiinien alueelle. Mitä Oodille nyt kuuluu? Miten se istuu maisemaan? Aloitin siis syynäämiseni entiseltä Kluuvinlahdelta, jota nyt täyttävät mm. Musiikkitalo, Kiasma ja Sanomatalo – ja uusi tulokas on pian avattava keskustakirjasto Oodi. Tuliko aurinko ihan väärästä suunnasta, vai oliko verensokerini alhaalla, en kyllä oikein tiedä … Paljon hehkutettu Oodi ei mielestäni istu sille valittuun paikkaan. Vai onko niin, että hyvin erilaiset jo pystyssä olevat monumentaalirakennukset ovat jo ennen Oodia tehneet alueesta suloisen arkkitehtonisen sekamelskan! Aluehan on vielä keskeneräinen, kyllä. Sitä pitää arvioida myöhemmin, kun viimeinenkin punahaalarinen remonttimies on työnsä tehnyt ja vienyt mennessään ylimääräiset rakennusjätteet ja Pekkaniskan nosturit.

Oodin rakennustyömaan nosturien ääniä ei enää kuulunut, kun astelin Metsätalon luona kohti Hakaniemeä. Tulin jo Kasvitieteellisen puutarhan rauta-aidan kohdalle. Aitaan kiinnitetyt opastenuolet veivät kirjoittajaa magneetin lailla kohti puutarhan sisäänkäyntiä Kaisaniemenranta 2:een. Ovi oli auki, tervetuloa! Talviaikaankin puutarha on upea paikka keskellä suurkaupunkia, mutta mitä se tarjoaakaan, kun kasvit heräävät eloon talven jälkeen. Hetken puutarhan käytävillä kierreltyäni jatkoin matkaani ja tulin kohta Hakaniemen torille. Tuolla on se hallin väistötila! Ei ihan havainnekuvien näköinen, mutta sisältä valoisa, hyvin toimiva, ja väkeä, ainakin monissa hallin kahviloissa, todella runsaasti. Oman kupposeni jälkeen astuin ulos ja jäin mietteisiini keskelle tyhjää toria. Yllättävän paljon tuttua ympärillä … Suoraan edessä Elannon tyylikäs tavaratalo (nyt Sokoksen väreissä). Se oli aikoinaan suosittu tavaratalo joulunaikaan. Arena-talossa, tuolla oikealla, oli muinoin Tuulensuu! Siellä näin monet elokuvat veljeni kanssa 1960-luvulla. Ja selkäni takana kerrostalossa asui Kulosaaren yhteiskoulun englanninkielen opettajamme Armi Ailas, joka kutsui kerran luokkamme kotiinsa iltaa viettämään. Kaikki oli siistiä – ja siistiä oli myös lähdettyämme, kun me lukiolaiset tiskasimme porukalla tarjoiluastiat! Matka Hakaniemeen avasi monia luukkuja. Yhdessä luukussa näen isän, äidin ja kaksi poikaa kävelevän torin poikki myöhään illalla joulun aikaan. Ykkösen ratikka on tuonut joulunviettäjät Käpylästä Hakaniemeen. Luukku alkaa sulkeutua, mutta sitä ennen perhe ehtii nousta torin toisella laidalla bussiin numero 32, Herttoniemen bussiin, kohti perheen omaa joulunviettoa.

 

Keskustakirjasto Oodi valmistuu entiselle VR:n ratapiha-alueelle. Suunnittelu: arkkitehtitoimisto ALA.

Oodi Musiikkitalon suunnalta. Etualalla Reijo Hukkasen veistos Laulupuut.

Helsingin rautatieaseman sisälle on päästävä välillä, vaikkei junaan nousisikaan. Aseman hallin kattokruunut, Paavo Tynell.

Vuosikymmenien ajan muuttumaton maisema rautatieaseman itäisellä aukiolla. Rakennukset pysyvät, toiminnot vaihtuvat.

Ortodoksien Kotikirkon kupoli nousee mystisesti ylös kerrostalokorttelista Liisankadun loppupäässä.

Astu sisään, talvellakin!

Kasvitieteellisen puutarhan portti.

Kasvitieteellisen puutarhan kasvimuseorakennus. Suomen mahdolliselle kuninkaalle Friedrich Karlille 1900-luvun alussa ehdolla ollut residenssi. Rakennus ollut myös kasvitieteen dosentti Kaarlo Linkolan virka-asuntona, ja samalla Linkolan perheen asuntona.

Puutarhan mustarastas. Mukana oli vain 50 mm:n objektiivi, ja siivekkäitä olisi ollut kuvattavaksi paljon.

Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet ja piha-aluetta.

Edellisen kuvan oikean reunan puu: amurinkorkkipuu, josta oheinen kyltti.

Pieni syrjähyppy Krunikan puolelle sallitaan? Yhtäkkiä huomasinkin olevani Helsingin kantakaupungin vanhimman puutalon luona. Ruiskumestarin talo kutsui luokseen.

Ruiskumestarin talo Kristianinkadulla Kruununhaassa.

Päiväkotilapset Ruiskumestarin talon pihalla.

Pitkäsilta Kaisaniemenlahden suunnalta.

Kohti Hakaniemeä. Keskellä Kallion kirkko ja Arena-talo.

Entinen Elannon tavaratalo Hakaniemen torin laidalla, nyt S-ryhmän omistuksessa.

Yksityiskohta tyylikkäästä rakennuksesta Hakaniemen torin itälaidalla.

Helsingin työväentalo, Paasitorni, Siltasaaressa. Rakennus kärsi pahoja vaurioita sisällissodassa 1918.

Mika Waltarin syntymäkoti sijaitsi Siltasaaressa Saariniemenkatu 6:ssa.

Hakaniemen kauppahallin väistötilat Hakaniemen torilla 2018.

Kauppa tuntuu käyvän hyvin kauppahallin väistötiloissa.

Hakaniemen kauppahallin väistötiloissa on tilaa liikkua.

Tauon paikka. Pieni kahvi ja … torttu, ei kun lohileipä!

Kerrostalon sisäänkäynti Säästöpankinrannassa Siltasaaressa.

Hakaniemen tutuksi käyneitä maamerkkejä: ympyrätalo, Arena-talo ja kauppahalli.

 

 

 

 

Read Full Post »