Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Perhoset’ Category

Muuttuuko suhde mökkiin ja mökkeilyyn, kun ihminen vanhenee? Säilyykö työleirin askareet yhtä rankkoina vuodesta toiseen, vaikka ikämittarin viisari lähestyy jo punaista? Eikö ole säädetty mitään koetta tai tutkintoa, jolla todistettaisiin ikääntyneen kykeneväisyys mökin lukuisiin koordinaatiota, raakaa voimaakin ja kognitiivis-behavioraalisia avuja edellyttäviin tehtäviin? Ja jos saunan tulipesä pitäisi sytyttää ylhäältä päin, niin en enää oikein tiedä! Alkuvuonna, mökkikauden lähestyessä olen alkanut pohtia mökkeilyn mielekkyyttä ja kuulostelen, miten tulisi suhtautua alkavaan uuteen mökkikauteen. Vaimoni ei näytä käyvän samanlaista itsetutkiskelua mökin suhteen kuin kirjoittaja – hän on jo helmikuussa pakannut ensimmäisen mökkikassimme, jossa on ainakin uudet pussilakanat, tuikkukynttilöitä ja … uusia mausteitakin näyttäisi olevan. Lukijan ei pidä kuitenkaan luulla, että olisin jotenkin haluton suuntaamaan hiirenkorvien aikaan kesäpaikkaamme, ja että olisimme luopumassa pian 30 vuotta jatkuneesta kesänviettotavastamme. Kirjoittaja nyt kyseenalaistaa monia muitakin asioita – no, kuten biokäymälän erinomaisuuden verrattuna ikiaikaiseen ja nerokkaaseen yhden pytyn makkijärjestelmään.

Jokin sattuma ohjasi nuoren perheen vuonna 1989 Tammelan kuntaan, pienehkön idyllisen Heinijärven rantaan. Järven rannalle pystytettyjen kahden hirsirakennuksen silloiset omistajat halusivat myydä mökkinsä. Kaupat tehtiin Harri Holkerin hallituskaudella. Vuodet vierivät, ja mökin säännöllisiä käyttäjiä olivat enää perheen vanhemmat, ja lapset tai lapsenlapset tulivat mökkivieraiksemme. Vuodet vierivät edelleen. Mökin pihaa kunnostettiin, pihakalusteita rakennettiin, kattoa uusittiin, mökkiä maalattiin, saunan lattia uusittiin, laituri no. 3 valmistui, hirsiä vaihdettiin saunamökkiin, sepeliä ja hiekkaa kärrättiin mökkipoluille – ja viimein, sähköistyksen myötä, saatiin mökille aivan uusi mukavuus- sekä turvallisuustaso. Kaasukamina sai siirtyä takavasemmalle ja sen mukana myös pelot kaasuonnettomuudesta. Kyllä maalla on mukavaa, kun tarpeen tullen on tarjolla paikallisia rakennusammattilaisia, on Reiskaa ja Manua osaavine käsineen. Pitkään jurnuttanut saunan ovi toimii nyt hienosti, ja saunaan voi kulkea taas normaaliasennossa. Ihan koko painollaan saa astua korjatun kuistin lankuille. Alkaneelle kesäkaudelle on luotu tukeva pohja.

Eläkeläispari viettää paljon aikaa yhdessä, varsinkin mökkiympäristössä. Miten kullekin järjestää tärkeää omaakin aikaa? Mökillä en voi suunnata kunnan kirjastoon antaakseni vaimolleni hänen kaipaamansa aamurauhan, vaan, kohtalaisen uutena keksintönä(!), lähden reppu selässä ja kamera kaulalla maantiesuolalle ja metsän aromeille tuoksuvalle mökkitielle omille tiedusteluretkilleni. Sopii minulle ja teen lenkkini hyvillä mielin, kun mökkituvan pöydällä odottaa vaimoa itse valmistamani, kohtalaisen monipuolinen aamuateria. Aamulenkeilläni tapaan paljon uusia ystäviä. Eivät ne tule hiekkatiellä vastaan, vaan pysyttelevät enimmäkseen tien vierustan puissa: lepissä, koivuissa ja pihlajien oksilla. Tiedän aika tarkalleen, mistä alkaa kuulua lehtokertun tai mustapääkertun laulu, missä lahopuussa on hömötiaisen pesä, missä lennähtelevät rastaat tai missä viherpeipot ja -varpuset. Ruokokerttusen kanssa meillä on vielä tekemistä luottamuksen rakentamisessa – lintu ei halua näyttäytyä, vaan lähettää reppumiehelle kiukkuisia säksätyksiään pajupusikon suojasta. Viime viikonvaihteessa oli mökkiläisillä kaikki planeettojen asennot kohdallaan, ja sääkin yllätti – mökkitiellä oli suorastaan kuuma. Tiellä luikerteli komea vaskitsa, jota pysähdyin toisten mökkiläisten kanssa katselemaan. Harmittomiahan nuo liskot ovat; niitä emme pelkää, mutta myrkkykäärmeet ovat eri juttu. Älkää vain luikerrelko paratiisiimme – mökin ihmemaahan!

Keväiset rantapuun lehdet

Kesäkuinen aamu mökillä

Veden välke ja naapurin laituri

Metsätähdet

Mökkitien punainen tupa

Punaisen tuvan omenapuu kukkii

Pesä pesän päällä; taloudellista asumista. Ylimpänä hautoo räkättirastas.

Räkättirastaan poikaset ovat kuoriutuneet. Nälkä on kova!

Mustapääkerttu (vas.) ja lehtokerttu. Saman purolehdon lintuja.

Suo-orvokki

Pyydys

Heinijärven pohjoispään rantaa, ruokokerttusen aluetta.

Hopeatäplä (vas.) ja metsänokiperhonen

Tyynen järven suppaaja

Lokkikivet

Mesimarja kukkii

Mökkitien varren vihervarpunen, naaras

Hömötiainen pesäkelonsa lähellä

Nyt on kiire ruoanhakuun

Laulurastas piilottelee

Mustarastaat

Mustarastas vetää parastaan

Tienvarren lemmikit

Manun savusauna lämpiää launtain iltapäivällä

Metsäkurjenpolvi. Vieläkö kukkii juhannuksena?

Mökkitien vaskitsa

Puntarpäät

Pihapönttömme vakiovuokralainen kirjosieppo

Järvellä pesivä laulujoutsen iltakierroksellaan

Heinijärven kesäilta

 

Read Full Post »

Joku oli suututtanut säidenhaltijan. Toukokuu 2017 oli ollut ennätyskylmä, ja etelässäkin tupsahteli satunnaisia lumikuuroja aina kuun puoliväliin asti. Snellmaninpäivänä sää näytti viimein vähän lämpenevän, mikä tuskin kuitenkaan johtui 1800-luvulla vaikuttaneesta fennomaanista, kirjailijasta ja valtio- sekä finanssimiehestä. Ei, äidit olivat saaneet muutoksen aikaan – ei vain sopinut, että äitienpäivänä, kuun neljäntenä liputuspäivänä, enää puhaltaisi kylmät tuulet. Äitienpäivänä syödään makeita kakkuja patiolla, johon paistaa lämmin aurinko, ja tuulella on nopeutta enintään 2 m/s. Kun äitienpäivä on lähtöisin Yhdysvalloista, voisi ajatella, että meilläkin kaikki päivään liittyvä on suurta. Täällä kuitenkin eletään omalla tavallaan. Suuruutta toki löytyy – sitä edustaa kaikki maan äidit ja äitien uhrautuvaisuus, niidenkin äitien, jotka eivät ole koskaan saaneet kutsua presidentinlinnaan.

Lehdet avautuvat

Luonnon tapahtumien seuraaminen kiinnostaa suomalaisia. Toukokuussa, juuri äitienpäivän alla, tapahtuu luonnossa paljon. Moni muuttolinnuista on palannut tutuille reviireilleen; on alkanut tiivis parinetsintä- ja pesintävaihe. Nopeimmilla vesilinnuilla on jo poikaset, vuokot ovat nousseet kukkimaan ja puiden silmut kasvavat nopeasti aueten viimein kukinnoiksi tai hennoiksi lehtien aluiksi. Helsingin yliopiston entinen kansleri Risto Ihamuotila on eräs julkisuuden henkilö, joka seuraa aktiivisesti luonnon tapahtumia. Onpa hän tehnyt harrastuksestaan kirjankin ”300 kasvia Suomen luonnossa”. Niin hänelle kuin itsellenikin, on tullut tavaksi tarkkailla, milloin tuomi on kukassa. Vanhoissa koulukirjoissa tuomen sanotaan kukkivan toukokuun lopulla, mutta Ihamuotilan 50 vuoden kirjanpidon mukaan aikaisin kukinta on tapahtunut jo 4. toukokuuta. Tänä vuonna ei vielä äitienpäivänä saada nuuhkia tuomen hienoa tuoksua, kuten usein lämpiminä keväinä. Luontoäiti ei kiirehdi tänä keväänä.

Etelänkevätesikko, ensimmäisiä kukkijoita etelä-Suomessa.

Lanttuperhonen kevättaskuruohon kukinnolla

Peltokortteet

Punarinta

Ensimmäiset valkovuokot lämpimällä rinteellä

Mietin, mikä mahtoi olla oman äitini suhde luontoon? Entä isoäitieni? Rantasalmella syntynyt isänäitini asui suuren osan elämästään Helsingin Käpylässä paritalon puolikkaassa ja sai tuntumaa luonnon tapahtumiin sekä vuoden kiertokulkuun hyörimällä oman talonsa takapihan kasvimaalla ja puutarhassa. Me lapsenlapset taas saimme tuntumaa aina hyväntuulisen isoäitimme tiukkaan puoleen: ymmärsimme hyvin selvästi, ettei puutarhan vadelmiin saanut koskea. Ne, kaikkein kiinnostavimmat ja isoimmat marjat, oli määrä säästää juhlapäiviin! Kaikkea muuta sai syödä niin paljon kuin vatsa veti. Toinen mummoistani, nuorena leskeksi jäänyt äidinäitini oli kaupunkilainen; Helsingissä syntynyt ja kantakaupungissa suurimman osan elämäänsä asunut. Luulen, että Arkadiankatua pitkin kävellessään vakavanpuoleinen äidinäitini antoi välillä katseen nousta kadunvarren lehmuksiin ja tunnisti oksalla laulavan pikkulinnun. Ehkä äidinäitini kierteli paljonkin Mechelininkadun toisella puolella Väinämöisen puistossa, Hietaniemessä tai Lapinlahdessa ja oppi tuntemaan koko joukon puiden ja pensaiden siivekkäitä? Oma äitini ei saanut elää pitkää elämää, mutta tiedän hänen viihtyneen luonnossa. Kasvit, kasvienkeräys ja luonnonkukat olivat hänelle tärkeitä. Kun äidilläni vielä terveyttä riitti ja perhe oli yhteisillä lomilla vuokramökeillä ja maatiloilla Vihdissä, Saimaan rannalla tai Verlassa, ei häneltä varmaan mitään puuttunut. Tai no, kerran Vihdin täysihoitolalomamme pyöräretkellä äitini pyörästä puuttuivat jarrut. Istuin pyörän tarakalla ja tunsin, kuinka vauhti kiihtyy – parivaljakkoa vietiin hurjaa vauhtia kohti ojaa! Sillä kerralla jätimme luonnonkukkien keruun, keräsimme vain itsemme ojasta takaisin pölyiselle maantielle. Miten ihmeessä siitä rytäkästä selvittiinkään? Äideillä on se jokin – luontoa ainakin!

Helsingin Malmin hautausmaalla yhdessä vaimoni kanssa. Äidit ja isoäidit saavat ruusunsa.

Ruusut maassa vanhempieni haudalla

Helsingin Malmin hautausmaata

Äidinäitini haudan skillat saavat seurakseen valkoisen ruusun

Hautausmaan naaraspeippo

Hautojen mustarastaat

Mustarastas ja orvokit

Alastomat rungot ja oksat

Helvi-äitini 1950-luvun alussa kotimme takapihalla Espoon Leppävaarassa

Vasemmassa kuvassa isänäitini Bertta (vas. hlö) näyttelyharrastuksensa parissa mahdollisesti Savonlinnassa, todennäköisesti 1910-luvun alussa. Oikeassa kuvassa äidinäitini Linnea miehensä Eino Davidin kanssa 1920-luvun paikkeilla.

Read Full Post »

Vaimo on kantanut saunamökin rappusille lähes kaikki saunavedet; jätti sentään saunanlämmittäjälle parin vesiämpärin noutourakan. Valmista alkaa olla. Vielä kun asettelen iltanuotion puut paikoilleen, voin laittaa tulen saunan kiukaaseen. Lämpimänä loppukesän päivänä ei pienen saunan valmistuminen kauan kestä; taidetaan hyvin ehtiä uimaankin saunomisen päätteeksi ennen pimeää. Elokuusta on jäljellä enää runsas viikko –  nopeasti ovat valoisat kesäpäivät kuluneet. Huomaan yllättäen, että tänä kesänä en ole tuntenut samanlaista haikeutta kuin aiemmin. Juuri elokuu on ollut minulle vaikeaa, ei enää syys- tai lokakuu, jolloin syksy on jo tosiasia. Olisiko eläkeläinen viimein sopeutumassa uuteen elämänvaiheeseen, ja ymmärtää, että mökillehän voi vielä jäädä maanataiksi, tiistaiksikin, jos lämmin sää jatkuu viikonvaihteen yli. Työaikana oli nokka kohti kaupunkia hyvissä ajoin sunnuntai-iltapäivällä ja otsa vetäytyi rypyille viimeistään kello viisitoista tulevaa työviikkoa pohtiessa. Sitkeässä ovat asenteet ja opitut tavat.

Eipä kirjoittaja tiennyt, mikä riesa seurasi nuoruusvuosien seurakavereitten kanssa pelatusta juhannusviikon pesäpallo-ottelusta. Jo peliä edeltävissä harjoituksissa alkoi kipu tuntua molemmissa polvissa. Toinen jalka rauhottui aika nopeasti, mutta nyt elokuun lopulla vasen polvi kipuilee yhä. Ja tietenkin valvottaa öisin. Lähdin viimein tutkittavaksi paikalliseen terveyskeskukseen. Kaikki alkoi lupaavasti, mutta sitten tuntui, että potilas pian unohdettiin. Suunniteltu fysioterapiakin poistettiin, kunnes sitä uudelleen pyysin (tulossa elokuun lopulla). Olen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hoidattanut vaivani julkisen terveydenhuollon puolella ja ollut tyytyväinen saamaani hoitoon. Nyt olen ihmeissäni. Onko tämä sitä resurssointia? Tuohon eläkeläispappaan ei enää kannata satsata? Selvää vastausta kivun aiheuttajasta en saanut (nivelside, kierukka, ruston oheneminen …), enkä myöskään vastausta siihen, tuleeko polvestani vielä kelvollinen. Tavallisissa röntgenkuvissa näkyi ”kulumaa”. No se tiedetään toki ilman kuvaustakin, mutta jäin kaipaamaan, miten tästä eteenpäin. Olen yrittänyt lukea Helena Mirandan kirjaa ”Kipu”, mutta kivuiltani en ole pystynyt kirjaan kunnolla keskittymään. Miranda on itse kokenut ja kokee yhä monenlaisia kipuja, hänen selviytymisoppejaan on vaimoni klenkkaavalle blogimiehelleen aika ajoin siteerannut. Luulen, että turvaan kohta suomalaiseen ikiaikaiseen perinnehoitoon, jonka tukipylväät ovat: sauna, terva ja viina. Kahta on jo kokeiltu, täytynee ottaa ohjelmaan kolmaskin?

Miranda toteaa kirjassaan mm. että hyvällä mielellä ollessa ei kipua välttämättä edes huomaa. Totta, ainakin lievissä tai keskivaikeissakin tapauksissa. Niinpä olen pyrkinyt viihdyttämään itseäni suosikkiympäristöissäni; olen kolunnut (oik. klenkannut) kivusta huolimatta suot ja rämeet, järvenrannat sekä luonnonpuistot, kiikaroinut ja kuvannut. Tähän vuodenaikaan vain ei metsässä juuri elämää ole eikä siivekkäiden ääniä. Sen totesin erään toisen ulkoilijan kanssa, jonka tapasin Sveitsin luonnonpuistossa Hyvinkäällä. Meille kehkeytyi vilkas keskustelu linnuista ja keväisistä ilmaiskonserteista, joita Sveitsinkin puiden oksilla järjestetään. Mutta sitten iski molemmille samanaikainen muistikatkos erään linnun nimestä. Se oli …. ei, ei tule nyt mieleen. Suuntasimme omille teillemme, ja kohta kuulin polulta kuusien lomasta loittonevan juttukaverini karjaisun: ”Se oli merimetso!” Hienoa. Edes toinen muisti linnun nimen. Eihän tässä sitten mitään hätää. Lähdin kiipeämään oman lenkkini viimeistä pätkää tyttäreni koiran Fitzin – ei kun Fonzien kanssa kohti autoa. Vai mökillekö meidän piti? Muistaisitko sinä Frazier?

Mökkisaunan ovi

Mökkisaunan ovi

Auringonlasku Tammelan Heinijärvellä

Auringonlasku Tammelan Heinijärvellä

Metsäkatinlieko

Metsäkatinlieko

Kantarelleja meillekin

Kantarelleja meillekin

Ja suppilovahveroita jo elokuussa

Ja suppilovahveroita jo elokuussa

Mökkimetsissä törmäsin hömötiaisten parveen

Mökkimetsissä törmäsin hömötiaisten parveen

Keisarinviitta, koiras. Komea, iso päiväperhonen Hyvinkäällä kahdesti tavattu.

Keisarinviitta, koiras. Komea, iso päiväperhonen Hyvinkäällä kahdesti tavattu.

Kesäinen elokuun päivä, Tammelan Heinijärvi

Kesäinen elokuun päivä, Tammelan Heinijärvi

Vaimo innostui maalaamaan. Hyvä tulikin!

Vaimo innostui maalaamaan. Hyvä tulikin!

Mökin kurrekaveri

Mökin kurrekaveri

Syksyn merkit alkavat näkyä

Syksyn merkit alkavat näkyä

Liikkuvainen pajulintu viihtyy vielä Hyvinkään metsissä

Liikkuvainen pajulintu viihtyy vielä Hyvinkään metsissä

Loppukesän runsaslukuinen neitoperhonen

Loppukesän runsaslukuinen neitoperhonen

Loimijoki Forssan keskustassa. Taustalla vanhan kutomon rakennuksia

Loimijoki Forssan keskustassa. Taustalla vanhan kutomon rakennuksia

Loimijoen onkijat

Loimijoen onkijat

Lenkkikaverini Fonzie

Lenkkikaverini Fonzie

Fonzien kanssa

Fonzien kanssa

Sveitsin luonnonpuistoa, Hyvinkää

Sveitsin luonnonpuistoa, Hyvinkää

Read Full Post »

Kauas pilvet karkaavat – ja kohta karkaa myös kotimaan kesä. Ei kesä kylmä ole ollut, mutta vanhanajan helteisiä heinäpoutia ei keskikesällä, loma-aikaan ole liiaksi nähty. Tai sitten olen vaimoni kanssa ollut aina väärässä paikassa. Muualla nautitaan auringosta samalla kun itse juoksemme sateensuojaan joko Tampereen Tallipihalla, Forssan Kehräämöalueella tai mökkipihallamme. Helteitä lupailtiin taas kerran heinäkuun lopun viikonvaihteeseen. Ja kuinka kävi? Pilvistä ja vähäistä sadetta aina perjantaista sunnuntaihin – ja vasta maanantaina kauan odotettu kesäsää. Toisaalta, on tällä ”tasaisuudella” ollut puolensa. Marja- ja sienisato on monin paikoin runsas, ja linnut tekevät toisia poikueitaan niin, ettei metsä täysin hiljene vielä heinäkuussakaan. Pilvinen sää on myös sallinut kaikenlaisen rehkimisen mökillä: puut on pilkottu seuraavaa kesää varten, saunamökki on saanut kylkeensä uusia hirsiä, ja oma väki (vaimo) on maalannut rakennuksen kertaalleen niin sisältä kuin ulkoa. Mökkiläisten ahkerointiin ei olisi helle oikein sopinutkaan.

Tässä blogissa en nyt aio urputtaa (tämän enempää). Kesäkuun alun blogini “Lisää hyttysiä, kiitos” saa riittää siltä saralta koko kauden edestä. Oikeastaan, näin jälkeen päin, en siitä tekstistä oikein itseäni tunnistakaan. Luulen olevani perusluonteeltani aika postiviinen, harmiton ja elämääni kohtalaisen tyytyväinen kansalainen. Mutta nyt on kyllä ollut heinäkuun ajan hieman hankalaa tuon kropan hallinnan kanssa. Kesäkuisen ikämiesottelun jälkeen kärsin polvikivuista kuutisen viikkoa. Polvet kun alkoivat vähitellen kuntoutua, niksahti selkäni mökkisaunan rappusille istahtaessani. Iskiassärkyä on kestänyt kohta viikon verran. Alkaako kroppa rapistua? Ei tällaista ole ollut pitkään aikaan. Enemmän vain liikuntaa, ja rautaa penkkiin! Ihan vakavasti, hyvä fyysinen kunto on meille vanheneville ihmisille entistä tärkeämpää. Vammani arvioitiin mökkiduumassa niin vakavaksi, että sain päivälläkin oikaista aina välillä pitkäkseni. Onneksi mukaan oli tullut runsaanpuoleisesti lukemista, niinpä matkasin useana päivänä Rauli Virtasen “Reissukirjan” myötä maanosasta toiseen, seikkailin läpi viidakoiden ja autiomaiden, nousin ylös Amazon-jokea ja neuvottelin rahattomana maahanpääsystä USA:han Rio Granden rajajoella. Sitkeä kaveri tuo Rauli, ja hyvä kun teki niin paksun kirjan.

Kaikki lastenlapsemme ovat jo saaneet oman mökkijaksonsa isovanhempien täysihoidossa. Itse olemme ehtineet saada sitä tärkeää omaakin aikaa niin mökillä kuin pikku matkoillamme Etelä-Suomessa. Pienikin vaihtelu totutusta voi olla hyvin virkistävää. Ei matkan tarvitse suuntautua Kolille tai Kyprokselle, ihan nurkan takana voi olla kohde, joka yllättää ja tulee muistikuvina piristämään alkutalven loskassa kenkänsä kastellutta kulkijaa. Kesän muistoihin voi myös jäädä ystävällinen asiakaspalvelija, peloton linnunpoikanen kuusennäreen alaoksalla, vanhojen rokkistarojen kohtaaminen Humppilan Lasilla (the Scaffolds!), Vihdin ja Someron maalaismaisemat, Aira Samulinin Hyrsylän Mutka, Baddingin kioski Somerniemellä tai kymmeniä vuosia sitten suosionsa huipulla ollut kartanomiljöö Porintien varrella, jossa loistoa edusti enää värikäs krassi punamullatun talousrakennuksen seinustalla. Havahdun ja huomaan, että elän ajatuksissani jo tulevaa syksyä. Ei se onneksi tule vielä pitkään aikaan – kesän pilkahduksia tulee eteen vielä monia: pieniä, isoja, yllättäviä ja odotettuja – joistakin niistä voi ajan saatossa tulla oikea helmi.

Heinäkuun alun mökkimatkan teimme Tampereen kautta. Kaupungissa satoi.

Heinäkuun alun mökkimatkan teimme Tampereen kautta. Kaupungissa satoi.

Tallipiha on vakiokohteitamme Tampereella.

Tallipiha on vakiokohteitamme Tampereella.

Tallipihasta voit saada Laurase:n uusiokoruja.

Tallipihasta voit saada Laurase:n uusiokoruja.

Näsinlinna on taas avattu yleisölle.

Näsinlinna on taas avattu yleisölle.

Kurkistus sisälle von Nottbeckin ravintolaan.

Kurkistus sisälle von Nottbeckin ravintolaan.

Heinäkuinen aamu valkenee Tammelan Heinijärvellä

Heinäkuinen aamu valkenee Tammelan Heinijärvellä

Kanadanhanhet – järven pysyvät asukkaat laulujoutsenten estelyistä huolimatta.

Kanadanhanhet – järven pysyvät asukkaat laulujoutsenten estelyistä huolimatta.

J-tyttö oli ensimmäinen kesävieraamme.

J-tyttö oli ensimmäinen kesävieraamme.

Heinäkuun perhosia mökkimme alueella.

Heinäkuun perhosia mökkimme alueella: liuskaperhonen, lanttuperhonen ja kangassinisiipi.

J-poika isoisänsä kuvausopissa

J-poika isoisänsä kuvausopissa

J-poika ja isoisä (Papu)

J-poika ja isoisä (Papu)

Isoäiti (Mumppa) ja L-poika Loimijoen sillalla Forssassa

Isoäiti (Mumppa) ja L-poika Loimijoen sillalla Forssassa

Papu ja L-poika

Papu ja L-poika

L-poika mökkilaiturilla

L-poika mökkilaiturilla

Manu Andersson hoitaa mökkiremontit

Manu Andersson hoitaa mökkiremontit

Saunamökki kunnostettuna ja vaimoni maalaamana

Saunamökki kunnostettuna ja vaimoni maalaamana

Vaimon syntymäpäiväamppeli

Vaimon syntymäpäiväamppeli

Heinäkuun lintuja mökkimme pihapiirissä: rastaan poikanen, metsäkirvinen ja puukiipijän poikanen

Heinäkuun lintuja mökkimme pihapiirissä: rastaan poikanen, metsäkirvinen ja puukiipijän poikanen

Forssan Kehräämön rakennuksia Loimijoen rannalla

Forssan Kehräämön rakennuksia Loimijoen rannalla

Yksinäinen onkija

Yksinäinen onkija

Aira Samulinin Hyrsylän Mutka

Aira Samulinin Hyrsylän Mutka

Miina Äkkijyrkän Woima-sonni Hyrsylän Mutkassa

Miina Äkkijyrkän Woima-sonni Hyrsylän Mutkassa

Reipas nousu Vihdin kirkkoon

Reipas nousu Vihdin kirkkoon

Kirjoittaja Vihdin kirkon pihalla

Kirjoittaja Vihdin kirkon pihalla

Vaimoni Pyhän Birgitan kirkon raunioilla, Vihti

Vaimoni Pyhän Birgitan kirkon raunioilla, Vihti

Read Full Post »

Olipa tiukka alkuviikko. Siihen kuului taloyhtiön mullanlevitystä talkootyönä, vaimoni siskon piharoskien poiskuljettamista, vähän hoivakodin vapaaehtoistyötä ja kovimpana fyysisenä ponnistuksena oman rivitaloasuntomme etupihan reunakivien uusimista. Vanhat reunakivet olivat pahasti sammaloituneet. Ei niitä harjaamalla enää puhtaaksi saanut, ja totta puhuen, ei se kivien asettelu alunperinkään ollut mennyt kuten esitteissä hehkutettiin. Naapurit yrittivät vielä kannustaa harjaamaan ja säilyttämään vanhat kivet, mutta aloin kallistua vaimoni kannalle – uusitaan kaikki. Perusteellisten suunnitelmien ja piirrosten jälkeen sitten vain kiviä hakemaan ja paikoilleen latomaan. Kun alkuun päästiin, vähä vähältä reunakivivalli alkoi olla viimeistä päätykiveä vaille. Minusta kaikki näytti hienolta! Ei enää muuta kuin loppusiivous, lapiot ja haravat varastoon, ja työntekijät huilaamaan. Ennen nukahtamista kuulin vaimoni huokailevan jotakin kivien väristä ja jopa värivirheestä … Hänen mielestään kivien väri vaihteli liian paljon. Olinko ottanut kiviä väärästä lavasta? Katselin yläkerran ikkunasta vielä reunakiviä, ja minusta missään ei ollut mitään vikaa. Ei, nyt tarvitaan unta ja huomiselle jotakin ihan muuta ohjelmaa. Ei sanaakaan reunakivistä tai niiden värisävyistä!

Sanotaan, että vihreä väri on rauhoittava ja sopusointuinen. Se lisää viisautta, ymmärrystä ja harmoniaa. Sanotaan, että vihreä on sydämen väri, tasapainoinen, tervehdyttävä ja virkistävä (lainaus Marika Borgilta). Vihreää tunsin nyt tarvitsevani, ja sitä kevät juuri tällä hetkellä tarjoaa yllin kyllin. Ei kun mielimetsääni kuljeksimaan ja unohtamaan reunakivet ja kaikki elämän pikku murheet. Olin jo alkuviikolla käynyt katsastamassa tutun rantalehdon ja sinne muuttaneita siivekkäitä. Aiemmin tapaamani yksijalkainen västäräkki pärjäsi ihan hyvin, ja peloton peippokoiras antoi taas kuvata itseään vain muutaman metrin päästä. Tänään toivoin näkeväni viime vuosien uuden löydön, punavarpusen. Sen laulu on mainio. Se menee näin: ”Nice to meet you, nice to meet you!” Ja huom. paino sanalla ”meet”. Kuulostelin, joko punavarpunen olisi rantalehtoon tullut. Se oli – ei tosin ihan viimevuotisille oksille, ja lauluakin oli vähän muunnellut. Nyt kuulin tuomen oksalta ”Nice to meet you, there!”. Juha Laaksonen kuvailee hienosti lintujen käyttäytymistä ja elinympäristöjään uudessa kirjassaan ”1000 ilmiötä Suomen luonnosta”. Kirja oli raikas uutuus luonto- ja lintukirjojen sarjassa, enkä yhtään pane pahakseni, vaikka punavarpunen mainittiin vain tekstissä sivulla 57. Sen opin, että punavarpunen, metsän väriläiskä, kuuluu säelaulajiin peipon, pajulinnun ja useimpien sirkkujen ohella.

Jotakin maalaajaa saatetaan kutsua viiden värin taiteilijaksi. Näin valistuttiin eräänä vuonna vaimoni kanssa Iittalan Lasimäen taidenäyttelyssä. Omat blogikirjoitukseni asettuvat samaan kaavaan, kuitenkin niin, että kynästäni syntyy useimmiten vain ja tasan kolme kappaletta. Miksi näin? Luulen, että kolme kappaletta on juuri sopiva määrä lukijan kannalta. Kaksi kappaletta tuntuu pihtaamiselta, neljää kappaletta ei malta kukaan lukea. Mutta nyt on pienen juhlan paikka. Edellisen blogini kohdalla huomasin, että se oli järjestyksessään 200. blogikirjoitukseni. Tähän on tultu. En tiedä, mistä ideasta tai ajatuksesta blogikirjoitteluni alunperin lähti liikkeelle vuonna 2010 – ja vielä vähemmän tiedän, mihin tarinaan blogini aikanaan päättyy. Lisää vauhtia ja väriä tuleviin blogeihini? Enpä tiedä – näillä mennään eteenpäin, hillitysti perusväreillä.

Kastehelmet

Kastehelmet

Lanttuperhonen

Lanttuperhonen

Neitoperhonen

Neitoperhonen

Rantaleppä

Rantaleppä

Rantasipi 01

Rantasipi 01

Rantasipi 02

Rantasipi 02

Voikukat ja leinikit

Voikukat ja leinikit

Punakylkirastas

Punakylkirastas

Nurmitädyke

Kevät on aikaisessa – nurmitädykekin nousee jo.

Sinitiainen

Sinitiainen

Yksijalkainen västäräkki

Yksijalkainen västäräkki

Koirasvästäräkki

Koirasvästäräkki

Tuomi ja tiiliseinä

Tuomi ja tiiliseinä

Vielä ne kukkivat

Vielä valkovuokot kukkivat

Närhi

Närhi

Peippo, koiras

Peippo, koiras

Pian on kielon aika

Pian on kielon aika

Peurat

Peurat

Rentukka

Rentukka

Tiltaltti

Tiltaltti

Punavarpunen

Punavarpunen, koiras. Yksi metsän väriläiskistä.

Read Full Post »

Lyhyeltä kesä tuntui, vaikka olisi voinut kuvitella toisin. Odottavan aikahan on pitkä, ja mitäpä muuta suomalainen teki kuin odotti kesää kaksi kuukautta: kesä–heinäkuun. Lämpimät ja helteet tulivat sieltä sittenkin – tosin vain lyhyeksi aikaa. Katselen nuorimman lastenlapsemme iloista olemusta ja liikehdintää Anderssonin Manun laiturilla (kutsuimme ja luulimme paikkaa alkuvuosina yleiseksi rannaksi). J-tyttö sai kesän viimeisille mökkipäivilleen upeat säät. Istuskelin rantakivellä J-tytön lähellä ja pohdin kaikkea mahdollista: syksyä, Suomen taloutta ja työttömyyttä, veropakolaisia, Lähi-Idän ja Afrikan maiden pakolaisvirtoja … Ei, ei vielä liian vakavia aikuisten asioita. Katse aurinkoon – tai mieluummin tuonne kaislikkoon, jonka yllä lentelee komeita sudenkorentoja. Joitakin kuvia sain napsittua, vaikka mahdottoman nopealiikkeisiä ja kiireisiä nuo sudenkorennot. Ehkä niilläkin on tunne, että kesä tulee pian päättymään – nyt kaikki peliin!

Elokuun lopulla alkaa luonto olla hyvin hiljainen. Perhosia näkee päivä päivältä vähemmän, tyyppiperhonen ja pian ainoa päiväperhonen näyttää olevan metsänokiperhonen. Lintujen laulua ei kuule juuri ollenkaan. Pitkään jatkunut kasvukausi ja kukinta-aika päättyi nopeasti elokuun helteisiin – nyt voi metsässä saada vain suun täydeltä lentäviä ohdakkeiden haituvatuppoja. Mutta mökin pihapiirissä majailee vielä muutama uskollinen siivekäs tarkkaillen isäntäväkeä milloin pikku kuusen oksilta, milloin rohkeammin, kuistin läheiseltä isolta kiveltä. Jossakin mökkimme tuntumassa nuo punarinnan poikaset ovat syntyneet ja täällä ne viipyilevät aina syysmuuttoon asti. Mökkeilymme alkuvuosina vapautin kerran ansaan joutuneet neljä punarinnan poikasta liiterin taakse tuomastani katiskasta, jonka suuaukko oli jäänyt kunnolla lukitsematta. Oma virhe, mutta ei ole toistunut sen jälkeen. Toivottavasti nuokin tämän vuoden poikaset, Tiku ja Taku, palaavat taas ensi keväänä synnyinsijoilleen.

J-tyttö oli innostunut pelaamaan korttia isovanhempiensa kanssa. Ihan kelpo seurapeli siinä kuin mikä muu hyvänsä. Voitto ei ollut pelissämme kenellekään tärkeä. Ei ollut tavoitteena nousta toisten yläpuolelle ja tuulettaa loistavaa peliään. Tässä pelissä ei ollut klikkejä, joilla oli omat etunsa puolustettavaan. J-tytön pohtiessa seuraavaa siirtoaan ajatukseni luiskahti valtakunnan poliittiseen peliin ja maamme tämän hetken ongelmiin. On vaikea kuvitella yhteispeliä, jossa jokin joukko tai yksittäinen ihminen ajaa vain omaa etuaan. Yhteinen hyvä tulisi asettaa Suomessakin tärkeimmäksi asiaksi, ei talouden kasvu eikä kilpailukyky. Oliko virhe, kun useita valtion laitoksia yksityistettiin, posti yhtenä esimerkkinä? Voittoa taitaa tulla, kun toimintoja siirretään mm. Viroon, mutta samalla työttömyys Suomessa entisestään kasvaa – ja myös työttömyyskorvaukset. Onko tässä mitään järkeä? Näinhän on ollut jo pitkään, vähintään niistä ajoista, kun paperityöntekijät ja heidän liittonsa saivat vaatimuksillaan palkat ylös, mutta – pian myös koneet ja työpaikat ulos, vieraille maille. ”Hei Papu, sinun vuorosi!” Ai niin, juu. Taisin uppoutua ajatuksiini, anteeksi. Punarintakin katseli kuusennäreestä kirjoittajaa isoilla nappisilmillään. Tiksautti ja niiasi kerran – ja tuntui sanovan: ”Älä välitä kirjoittaja. On asioita, joille ei oikein voi mitään. Mekin tästä kohta Portugaliin päin. Nähdään taas!”

Uskollinen pelargonia liiterin seinustalla

Uskollinen pelargonia liiterin seinustalla

J-tyttö kokeilee marjanpoimuria

J-tyttö kokeilee marjanpoimuria

J-tyttö Manun laiturilla

J-tyttö Manun laiturilla

J-tyttö

J-tyttö

Tytönkorento

Tytönkorento

J-tyttö pelaa

J-tyttö pelaa

Karmeen punaista

Karmeen punaista

Kivinen mökkiranta

Kivinen mökkiranta. Uusi aamu

Ensi kesän polttopuut pinossa

Ensi kesän polttopuut pinossa

Kurki korkeuksissa

Kurki korkeuksissa

Isäntä ja emäntä

Isäntä ja emäntä

Vaimon asetelma 01

Vaimon asetelma 01

Vaimon asetelma 02

Vaimon asetelma 02

Kesän viimeisiä päiväperhosia (kaaliperhonen ja metsänokiperhonen)

Kesän viimeisiä päiväperhosia (kaaliperhonen ja metsänokiperhonen)

Syksyn lehti

Syksyn lehti

Punarinnan poikanen kasvaa

Punarinnan poikanen kasvaa

Matkalla kotiin. Tammelan Pyhäjärvi, Venesilta

Matkalla kotiin. Tammelan Pyhäjärvi, Venesilta

Tammelan Venesillan katoksessa

Tammelan Venesillan katoksessa

Read Full Post »

Astelin kaupungin laidalla pellon reunaa yhtenä kesän kuumimpana päivänä. Heinä oli pellolta korjattu aikaa sitten, mutta kuivan heinän tuoksu oli vielä jäljellä. Teki mieli heittää paita pois ja tehdä vähän isompi kierros pitkin Vantaanjoen vartta elokuun toisena maanantaina. Mökkitouhut olivat varmaankin miehen väsyttäneet, ei ollut puhtia riisua paitaa päältä. Oli ihan hyvä näinkin, kunhan aurinko vihdoin paistoi ja lämmitti, eikä ollut kiire minnekään. Joenvarren pensaikoista ei kuulunut enää lintujen ääniä, kesantopellon nuori pensastaskukin oli jo varmaan siirtynyt etelämmäksi pois syntysijoiltaan. Vielä pari viikkoa sitten se lenteli touhukkaana ohdakekukintojen ja aidanseipäiden väliä ja tarkkaili kiinnostuneena reviirilleen tullutta muukalaista. Sänkipellon viereisen ohrapellon tähkät olivat jo saaneet rusehtavaa väriä – pian olisi viljankorjuun aika, ja pian olisi aika valmistautua sanomaan kesälle hyvästit. Kesälle, jota ei oikein ollutkaan?

Olihan se kesä toki tänäkin vuonna! Ja ties miten kauan vielä jatkuukaan, kunhan ei anneta meteorologien veikata enää yhtään mitään. Ennuste on ollut usein pettymys. Alku- ja keskikesä pysyi koleana lupaavista ennusteista huolimatta. Mutta koleakin kesä voi olla täynnä aktiviteetteja – täyttä kesää. En voi vaimoni kanssa ylpeillä kesäpassimme täyttymisestä Kuhmon konserteista, Savonlinnan oopperoista, en pitsiviikkojen tai kesäteattereiden leimoista, en Sastamalan Vanhan Kirjallisuuden Päivistä. Taitaa oma kesäpassimme täyttyä enemmänkin mäntysuovan roiskeista, koivuhalon säleistä ja tuohenpalasista, aamupalan sipulinvarren renkaista ja märkien varpaiden painalluksista – niistä tavallisista mökkiläisen kesäaskareista ja -huveista. Yksi kesäpassimme leima on kuitenkin mainittava erikseen: Tammelan Mustialassa joka vuosi pidettävien Hakkapeliittatapahtumien tunnelma ja muistot! Tapahtumaa ei ylenmäärin mainosteta, mutta viesti on kulkenut vuosien aikana maailman joka kolkkaan. Ainakin japanilaiset turistit olivat löytäneet Mustialan ja Anderssonin rouvan tarjoamat räiskäleet. Hakkapeliittatapahtuma on erikoinen spektaakkeli; se on paluu 1600-luvulle ja kunnianosoitus Tammelan väestölle, se on pukuperformanssi, non-stop teatteri, markkinapaikka, musiikkia ja perinneruokaa – ja alamaista kumartelua alueella liikkuvalle kuningasparille.

Kun oikein pinnistän muistiani, saimme leimoja passiimme myös Urjalan, Turun ja Piikkiön käynneiltä. Tulihan niitä! Kaikki käynnit avarsivat ja antoivat myös uskoa parisuhteen jatkumiselle. Piikkiön lähellä suhde oli koetuksella, kun kännykän navigaattori ohjaili aina vain samalle ympyrälenkille ja kartturi tarjosi omaa ratkaisuaan – eikä kumpikaan kelvannut kuskille! ”Aja lounaaseen”, oli navigaattoriäänen vakio-ohje! Oli viimein pysähdyttävä ja saatava tiellä kulkevalta pojalta selväsanainen tieto siitä, missä oikein olemme. Oikea suunta helpotti ja aikanaan suoriuduimme taas takaisin mökillemme. Kesäpassimme viimeisellä sivulla on henkilökohtaiset merkintäni. Niitä on kaksi. Toinen sattui mökkitiellä, kun tein aamulenkkiäni ja sihtailin kameralla karhunputken kukintoa, vähän kuin koemielessä. Hyvin pian juuri samalle kukinnolle asettui komea ritariperhonen! Mistäs tiesit tänne tulla? En voinut kuin ihailla, ihmetellä ja kuvata. Jos kesään lasketaan mukaan myös toukokuu, saan sieltä passiini  kaikkein parhaimman merkinnän – leiman ja luvan jatkaa elämääni. Ihminen unohtaa nopeasti niin suuret kuin pienet tapahtumat ja kokemukset. Ei se kesä mikään kolea ollut. Ja jos olikin, onko sillä lopulta niin suurta väliä?

Ravintola Pinella, ruokapaikkamme Turun käynnillä

Ravintola Pinella, ruokapaikkamme Turun käynnillä

Piikkiön kirkko

Piikkiön kirkko

Katson maalaismaisemaa, Tammela

Katson maalaismaisemaa, Tammela

Kesäaamun mökkitie

Kesäaamun mökkitie

Vuohenkello järven rannalla

Vuohenkello järven rannalla

Vadelma kypsyy

Vadelma kypsyy

Ritariperhonen

Ritariperhonen

Mökkipihan mehikukka

Mökkipihan mehikukka

Sulka vedessä

Sulka vedessä

Mökkipihan punarinnanpoikanen

Mökkipihan punarinnanpoikanen

Kesäilta

Kesäilta

Sotilaat tulevat, Hakkapeliitat 2015

Sotilaat tulevat, Hakkapeliitat 2015

Sotilaiden leiri, Hakkapeliitat

Sotilaiden leiri, Hakkapeliitat

Harjanmyyjä, Hakkapeliitat

Harjanmyyjä, Hakkapeliitat

Saippuankeittäjä, Hakkapeliitat

Saippuankeittäjä, Hakkapeliitat

Tärkeillä ostoksilla, Hakkapeliitat

Tärkeillä ostoksilla, Hakkapeliitat

Räiskäleiden paistajat, Hakkapeliitat

Räiskäleiden paistajat, Hakkapeliitat

Lyhtyjä kaupan, Hakkapeliitat

Lyhtyjä kaupan, Hakkapeliitat

Laulajatytöt, Hakkapeliitat

Laulajatytöt, Hakkapeliitat

Nuori seppä, Hakkapeliitat

Nuori seppä, Hakkapeliitat

Kuningaspari, Hakkapeliitat

Kuningaspari, Hakkapeliitat

Read Full Post »

Older Posts »