Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Tammela’

Juhannuksen sää oli mitä oli. Ei kai siitä sen enempää. Jos perheen teinejä ei saa nyky-Suomessa enää houkuteltua mökkeilemään, ei kolea, tuulinen ja sateinen sää asiaa yhtään paranna. Tiukkaa tekee vanhemmillakin impivaarassa hääräily, jos jo matkalla ulkohuussiin märkä kuusenoksa lyö swingin otsaasi ja uusi kesähattusi singahtaa kosteaan heinikkoon. Sinne meni silmälasitkin, muuten! Mutta sitten taas toisaalta … Kuvitellaan, että aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta; se on jo kaartanut parhaaseen positioon etelänsuunnan kuusikon takaa ja paistaa täysillä uusien määräysten mukaisille rantalaiturin höylälaudoille. Aamukahvit on juotu ja tiskit tiskattu. Kesähittiä tapaillen availlaan makuualustoja leppeässä, lämpimässä tuulessa keinahtelevalle laiturille; pajulintu visertelee (sekin) rantalepän latvuksissa ja pankkitilillä on kaikki okei. Ehkä se silloin menisi. Toivonko liikaa? Voi olla – vähempikin kyllä riittäisi, vaikka vain se aurinko ja lämpö!

Monet asiat ”on pienestä kii”. Kesäkuussa on ollut lämpimiäkin päiviä, mutta sellaisia ei nyt vain saatu juhannukseksi. Entä kuka vielä muistaa kolean kevään? Sitä se todella oli, ja jäljet näkyvät luonnossa. Tammelan kunnan metsäteitä kävellessäni en juhannuksen aikana nähnyt yhtään päiväperhosta, metsälintujakin näin vain muutamia ja koin sellaisenkin ihmeen, että valkovuokko oli vielä paikoin voimissaan juuri kukkimistaan aloittavien vanamoiden kanssa. Syrjäisellä ja hiljaisella metsätiellä oli sen sijaan muuta elämää. Ensin ohitseni pyyhälsi nuori nainen juoksutrikoissaan, ja ehti ihmetykseltään huikata ”onks täällä muitakin?”. Hetken päästä kuulin taas ääniä takaani. Ei, se ei ollut kehrääjä eikä kiitäjäperhonen, vaan maastopyörällään vinhasti polkeva nuori mies. Ohitti kirjoittajan eleettömästi, mutta vauhdilla. Takaisin mökille astellessani oli tiellä jo ruuhkaa: kolme neitokaista käveli kohti kepeästi rupatellen ja kohdallani iloisesti tervehtien. En tiettävästi ollut tehnyt minkäänlaisia juhannustaikoja, olin vain tullut metsän rauhaan, metsän aromeja haistelemaan ja juhannuksen kasvitilannetta päivittämään.

Metsätiellä voi (häiriötekijöistä huolimatta) fundeerata kaikenlaista. Työelämästä pois hypänneenä ja ns. täysin palvelleena on kirjoittajalla yhä hetkittäin vaikeuksia sopeutua uuteen elämäntilanteeseensa. Tauti on kyllä jo vähän hellittänyt. Eläkkeelle siirtymisen kynnyksellä lueskelin monia elämäntaito- ja elämäntapaoppaita, jotka pyrkivät valmentamaan ihmistä leppoisiin eläkepäiviin. Yksikään näistä kirjoista ei oikein puhutellut – eikä antanut räätälöityjä ohjeita. Erään oppaan kirjoittaja jopa kertoi suoraan, että hän kirjoittaa ja luennoi eläkkeelle siirtymisestä vielä vuosia, kun ei oikein tiedä, mitä itse tekisi siirtyessään eläkkeelle! Siinä sitä ollaan. Näitä miettiessäni hyppäsin hetkeksi pois suolammelle meneviltä pitkospuilta, kait kuvaamaan vielä kukkivia suopursuja. Sitten se tapahtui. Hups! Saappaani meni koko mitaltaan upottavaan kohtaan, ja oli kova työ saada sekä jalka että saapas pois turpeen otteesta. Onnistuin lopulta – ja samalla sain päähäni oivallisen elämänohjeen (lainan kylläkin), joka toimii niin eläkeläisellä, työn uuvuttaneella kuin nuoremmallakin – riittää, kun selviydytään!

Kesäniitty

Niittykirvinen, poikanen

Nuokkuhelmikkä

Niittyhopeatäplä (10.6. Tammela)

Lato ja lupiinit

Metsäkurjenpolvi, juhannuskukka

Karttaperhonen (19.6. Hyvinkää)

Punaisen talon räkättirastas hautoo. Teki pesän ikkunan lipalle melko myöhään.

Summer dream

Juhannusaaton kuikkapari

Vuorikaunokki. Ehkä siirtynyt puutarhan perennapenkistä tienviereen.

Vihervarpunen, koiras. Vuosi 2017 ollut hyvä vihervarpusille.

Ritariperhonen (17.6.Tammela)

Vanamoja! Ne ensimmäiset juuri juhannukseksi.

Juhannuspäivän saniainen

Kellot alkavat kukkia (harakankello).

Pajulintu tervehtii ohikulkijoitaan.

Vielä kukkii valkovuokko

Juhannuspäivänä suolla

Karhunsammal

Kukkiva lakka

Suopursut

Tupasvilla

Suolammen männyt

Read Full Post »

Muuttuuko suhde mökkiin ja mökkeilyyn, kun ihminen vanhenee? Säilyykö työleirin askareet yhtä rankkoina vuodesta toiseen, vaikka ikämittarin viisari lähestyy jo punaista? Eikö ole säädetty mitään koetta tai tutkintoa, jolla todistettaisiin ikääntyneen kykeneväisyys mökin lukuisiin koordinaatiota, raakaa voimaakin ja kognitiivis-behavioraalisia avuja edellyttäviin tehtäviin? Ja jos saunan tulipesä pitäisi sytyttää ylhäältä päin, niin en enää oikein tiedä! Alkuvuonna, mökkikauden lähestyessä olen alkanut pohtia mökkeilyn mielekkyyttä ja kuulostelen, miten tulisi suhtautua alkavaan uuteen mökkikauteen. Vaimoni ei näytä käyvän samanlaista itsetutkiskelua mökin suhteen kuin kirjoittaja – hän on jo helmikuussa pakannut ensimmäisen mökkikassimme, jossa on ainakin uudet pussilakanat, tuikkukynttilöitä ja … uusia mausteitakin näyttäisi olevan. Lukijan ei pidä kuitenkaan luulla, että olisin jotenkin haluton suuntaamaan hiirenkorvien aikaan kesäpaikkaamme, ja että olisimme luopumassa pian 30 vuotta jatkuneesta kesänviettotavastamme. Kirjoittaja nyt kyseenalaistaa monia muitakin asioita – no, kuten biokäymälän erinomaisuuden verrattuna ikiaikaiseen ja nerokkaaseen yhden pytyn makkijärjestelmään.

Jokin sattuma ohjasi nuoren perheen vuonna 1989 Tammelan kuntaan, pienehkön idyllisen Heinijärven rantaan. Järven rannalle pystytettyjen kahden hirsirakennuksen silloiset omistajat halusivat myydä mökkinsä. Kaupat tehtiin Harri Holkerin hallituskaudella. Vuodet vierivät, ja mökin säännöllisiä käyttäjiä olivat enää perheen vanhemmat, ja lapset tai lapsenlapset tulivat mökkivieraiksemme. Vuodet vierivät edelleen. Mökin pihaa kunnostettiin, pihakalusteita rakennettiin, kattoa uusittiin, mökkiä maalattiin, saunan lattia uusittiin, laituri no. 3 valmistui, hirsiä vaihdettiin saunamökkiin, sepeliä ja hiekkaa kärrättiin mökkipoluille – ja viimein, sähköistyksen myötä, saatiin mökille aivan uusi mukavuus- sekä turvallisuustaso. Kaasukamina sai siirtyä takavasemmalle ja sen mukana myös pelot kaasuonnettomuudesta. Kyllä maalla on mukavaa, kun tarpeen tullen on tarjolla paikallisia rakennusammattilaisia, on Reiskaa ja Manua osaavine käsineen. Pitkään jurnuttanut saunan ovi toimii nyt hienosti, ja saunaan voi kulkea taas normaaliasennossa. Ihan koko painollaan saa astua korjatun kuistin lankuille. Alkaneelle kesäkaudelle on luotu tukeva pohja.

Eläkeläispari viettää paljon aikaa yhdessä, varsinkin mökkiympäristössä. Miten kullekin järjestää tärkeää omaakin aikaa? Mökillä en voi suunnata kunnan kirjastoon antaakseni vaimolleni hänen kaipaamansa aamurauhan, vaan, kohtalaisen uutena keksintönä(!), lähden reppu selässä ja kamera kaulalla maantiesuolalle ja metsän aromeille tuoksuvalle mökkitielle omille tiedusteluretkilleni. Sopii minulle ja teen lenkkini hyvillä mielin, kun mökkituvan pöydällä odottaa vaimoa itse valmistamani, kohtalaisen monipuolinen aamuateria. Aamulenkeilläni tapaan paljon uusia ystäviä. Eivät ne tule hiekkatiellä vastaan, vaan pysyttelevät enimmäkseen tien vierustan puissa: lepissä, koivuissa ja pihlajien oksilla. Tiedän aika tarkalleen, mistä alkaa kuulua lehtokertun tai mustapääkertun laulu, missä lahopuussa on hömötiaisen pesä, missä lennähtelevät rastaat tai missä viherpeipot ja -varpuset. Ruokokerttusen kanssa meillä on vielä tekemistä luottamuksen rakentamisessa – lintu ei halua näyttäytyä, vaan lähettää reppumiehelle kiukkuisia säksätyksiään pajupusikon suojasta. Viime viikonvaihteessa oli mökkiläisillä kaikki planeettojen asennot kohdallaan, ja sääkin yllätti – mökkitiellä oli suorastaan kuuma. Tiellä luikerteli komea vaskitsa, jota pysähdyin toisten mökkiläisten kanssa katselemaan. Harmittomiahan nuo liskot ovat; niitä emme pelkää, mutta myrkkykäärmeet ovat eri juttu. Älkää vain luikerrelko paratiisiimme – mökin ihmemaahan!

Keväiset rantapuun lehdet

Kesäkuinen aamu mökillä

Veden välke ja naapurin laituri

Metsätähdet

Mökkitien punainen tupa

Punaisen tuvan omenapuu kukkii

Pesä pesän päällä; taloudellista asumista. Ylimpänä hautoo räkättirastas.

Räkättirastaan poikaset ovat kuoriutuneet. Nälkä on kova!

Mustapääkerttu (vas.) ja lehtokerttu. Saman purolehdon lintuja.

Suo-orvokki

Pyydys

Heinijärven pohjoispään rantaa, ruokokerttusen aluetta.

Hopeatäplä (vas.) ja metsänokiperhonen

Tyynen järven suppaaja

Lokkikivet

Mesimarja kukkii

Mökkitien varren vihervarpunen, naaras

Hömötiainen pesäkelonsa lähellä

Nyt on kiire ruoanhakuun

Laulurastas piilottelee

Mustarastaat

Mustarastas vetää parastaan

Tienvarren lemmikit

Manun savusauna lämpiää launtain iltapäivällä

Metsäkurjenpolvi. Vieläkö kukkii juhannuksena?

Mökkitien vaskitsa

Puntarpäät

Pihapönttömme vakiovuokralainen kirjosieppo

Järvellä pesivä laulujoutsen iltakierroksellaan

Heinijärven kesäilta

 

Read Full Post »

On eläkkeellä olemisessa puolensa; palkkatyö ei enää sido miestä natisevaan toimistotuoliin, ei puhelimen vahtimiseen eikä tietokoneruudun välkkeeseen kuten vielä pari vuotta sitten. Aikaa jää nyt yllin kyllin harrastustoiminnalle. Huomaan vuosien aikana päässeeni tilanteeseen, jossa tärkeimmästä harrastuksestani on tullut perhepiirissä täysin hyväksyttyä toimintaa. Kukaan ei enää yritä vastustella, jos livahdan aamuhämärässä lähimetsään reppuni ja kamerani kanssa. Siellä on määrä tapailla uuden elämänvaiheeni uusia neuvottelukumppaneita – siivekkäitä sellaisia. Nuorempana Helsingissä asuessani en edes kiikaroinut lintuja, mutta liikuin usein suosituilla Vanhankaupunginlahden ja Viikin lintualueilla. Niiltä ajoilta on jäänyt erityisesti mieleeni yksi Viikin tunnuslinnuista, keltavästäräkki. Sen jälkeen olen tavannut keltavästäräkkiä vain harvakseen. Tuore jälleennäkeminen tapahtui mökkiviikonvaihteessa elokuun lopulla Tammelan Heinämaantien oraspellolla lintujen syysmuuton aikaan. Paljain silmin en lintua muiden västäräkkien joukosta äkännyt, mutta kameran etsimen läpi tunnistin ilokseni vanhan tuttavani.

Kysyt varmaan kuvasinko keltavästäräkkiä ja sainko hyviä kuvia? Kuvasin kyllä, mutta olisi pitänyt kuvata vielä enemmän. Se paras kuva jäi pellolle – tai paremminkin lensi muuttajan mukana trooppiseen Afrikkaan. Toisaalta, keltavästäräkin kuvausympäristö oli hyvin haasteellinen: kuvauskohteeni ei noussut framille, multakasan päälle, ja lintu oli kohtalaisen kaukana. Kohdetta ei saanut suurella aukollakaan irrotettua pellon oraista ja muusta kasvustosta, mutta tarkemman kuvan olisin kyllä saanut käyttämällä jalustaa (jos sellainen olisi ollut mukana ja jos sellaisen olisi ehtinyt kameraan kiinnittää). Käytän Pentax K-3-rungossani automaattiasetusta TAV, jossa voin asettaa sekä aukon että sulkimen arvot; kamera määrittää näiden perusteella ISO-arvon. Kaikki hyvin, kunhan vain maltan tarkkailla, mitä kamera ilmoittaa valon riittävyydestä (tai ylivalottumisesta). Jos ISO-arvo nousee yli 3000:n, voi kuvaan odottaa jonkinasteista kohinaa. Ei se digiaikanakaan ole liian helppoa. Oma kuvaaminen sai tänä vuonna paljon lisäpotkua, kun sain hankituksi Pentaxin oman 300 mm:n kiinteän telen (suurin aukko 4). Sillä parjää jo monissa tilanteissa, ja hyvää piirtoa riittää muutamasta metristä aina kymmeniin metreihin. Loppukesästä, kun olin löytänyt hippiäisen metsikön ja olin tavoittelemassa maailman parhainta hippiäiskuvaa, jouduin toteamaan kuvauskalustoni ihan vääränlaiseksi. Ei värkeissä oikeastaan mitään vikaa ollut, mutta en vain päässyt tarkentamaan Euroopan pienimpään lintuun, joka tulikin kosketusetäisyydelle. Lintu tuli liian lähelle!

Kulunut vuosi on ollut itselleni hyvä ja opettavainen lintuvuosi. Harmi vain, että suomalainen metsikkö tyhjenee linnuista kovin nopeasti – jo heinä-elokuun taitteessa metsät alkavat hiljentyä. Ensin loppuu laulu, sitten loppuu liike. Näin sen ehkä tulee ollakin, koska kevät on suoranaista yltäkylläisyyden aikaa. Talvi taas on sitten ihan oma lukunsa. Silloin lintuihminen osaa arvostaa vähäisiäkin kohtaamisia; kävelylenkillä läheiseen pujopensaikkoon laskeutuva urpiaisten parvi on yksi sellaisista. Luulen, että keskimmäinen lastenlapsistammekin muistaa juuri tämän vuoden eräästä lintukokemuksestaan. Olimme lähdössä sunnuntaiaamun luontolenkille kaupungin länsipuolelle. Kun olimme astuneet ulos, katsoin jostakin syystä ylös taivaalle … Ihan talomme yläpuolella kaarteli kaksi kotkaa. Kotkaksi ne heti tunnistin, ja myöhemmin valokuvistani ne määrittyivät merikotkiksi! Vain kerran aikaisemmin maakrapu on tavannut merikotkan. Se tapahtui pari vuotta sitten talvipakkasilla Helsingin Kaivopuistossa. Silloinkin mukanani oli kamera pitkähköllä putkella, mutta olin niin kylmissäni ja kohmeessa, etten saanut edes kamerareppua selästäni. Kotka häipyi pian utuiseen horisonttiin – näytti suuntaavan kohti Harmajan majakkaa.

 

(alla joitakin vuoden 2016 aikana ottamiani lintukuvia Etelä-Suomen alueelta. Kuvat jokseenkin aikajärjestyksessä)

Urpiainen, Hyvinkää

Urpiainen, Kytäjä Hyvinkää

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Telkät, Heinijärvi Tammela

Telkät, Heinijärvi Tammela

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Tukkasotka, Vuosaari Helsinki

Tukkasotkat, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heiinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

 

Read Full Post »

Astelin kaupungin laidalla pellon reunaa yhtenä kesän kuumimpana päivänä. Heinä oli pellolta korjattu aikaa sitten, mutta kuivan heinän tuoksu oli vielä jäljellä. Teki mieli heittää paita pois ja tehdä vähän isompi kierros pitkin Vantaanjoen vartta elokuun toisena maanantaina. Mökkitouhut olivat varmaankin miehen väsyttäneet, ei ollut puhtia riisua paitaa päältä. Oli ihan hyvä näinkin, kunhan aurinko vihdoin paistoi ja lämmitti, eikä ollut kiire minnekään. Joenvarren pensaikoista ei kuulunut enää lintujen ääniä, kesantopellon nuori pensastaskukin oli jo varmaan siirtynyt etelämmäksi pois syntysijoiltaan. Vielä pari viikkoa sitten se lenteli touhukkaana ohdakekukintojen ja aidanseipäiden väliä ja tarkkaili kiinnostuneena reviirilleen tullutta muukalaista. Sänkipellon viereisen ohrapellon tähkät olivat jo saaneet rusehtavaa väriä – pian olisi viljankorjuun aika, ja pian olisi aika valmistautua sanomaan kesälle hyvästit. Kesälle, jota ei oikein ollutkaan?

Olihan se kesä toki tänäkin vuonna! Ja ties miten kauan vielä jatkuukaan, kunhan ei anneta meteorologien veikata enää yhtään mitään. Ennuste on ollut usein pettymys. Alku- ja keskikesä pysyi koleana lupaavista ennusteista huolimatta. Mutta koleakin kesä voi olla täynnä aktiviteetteja – täyttä kesää. En voi vaimoni kanssa ylpeillä kesäpassimme täyttymisestä Kuhmon konserteista, Savonlinnan oopperoista, en pitsiviikkojen tai kesäteattereiden leimoista, en Sastamalan Vanhan Kirjallisuuden Päivistä. Taitaa oma kesäpassimme täyttyä enemmänkin mäntysuovan roiskeista, koivuhalon säleistä ja tuohenpalasista, aamupalan sipulinvarren renkaista ja märkien varpaiden painalluksista – niistä tavallisista mökkiläisen kesäaskareista ja -huveista. Yksi kesäpassimme leima on kuitenkin mainittava erikseen: Tammelan Mustialassa joka vuosi pidettävien Hakkapeliittatapahtumien tunnelma ja muistot! Tapahtumaa ei ylenmäärin mainosteta, mutta viesti on kulkenut vuosien aikana maailman joka kolkkaan. Ainakin japanilaiset turistit olivat löytäneet Mustialan ja Anderssonin rouvan tarjoamat räiskäleet. Hakkapeliittatapahtuma on erikoinen spektaakkeli; se on paluu 1600-luvulle ja kunnianosoitus Tammelan väestölle, se on pukuperformanssi, non-stop teatteri, markkinapaikka, musiikkia ja perinneruokaa – ja alamaista kumartelua alueella liikkuvalle kuningasparille.

Kun oikein pinnistän muistiani, saimme leimoja passiimme myös Urjalan, Turun ja Piikkiön käynneiltä. Tulihan niitä! Kaikki käynnit avarsivat ja antoivat myös uskoa parisuhteen jatkumiselle. Piikkiön lähellä suhde oli koetuksella, kun kännykän navigaattori ohjaili aina vain samalle ympyrälenkille ja kartturi tarjosi omaa ratkaisuaan – eikä kumpikaan kelvannut kuskille! ”Aja lounaaseen”, oli navigaattoriäänen vakio-ohje! Oli viimein pysähdyttävä ja saatava tiellä kulkevalta pojalta selväsanainen tieto siitä, missä oikein olemme. Oikea suunta helpotti ja aikanaan suoriuduimme taas takaisin mökillemme. Kesäpassimme viimeisellä sivulla on henkilökohtaiset merkintäni. Niitä on kaksi. Toinen sattui mökkitiellä, kun tein aamulenkkiäni ja sihtailin kameralla karhunputken kukintoa, vähän kuin koemielessä. Hyvin pian juuri samalle kukinnolle asettui komea ritariperhonen! Mistäs tiesit tänne tulla? En voinut kuin ihailla, ihmetellä ja kuvata. Jos kesään lasketaan mukaan myös toukokuu, saan sieltä passiini  kaikkein parhaimman merkinnän – leiman ja luvan jatkaa elämääni. Ihminen unohtaa nopeasti niin suuret kuin pienet tapahtumat ja kokemukset. Ei se kesä mikään kolea ollut. Ja jos olikin, onko sillä lopulta niin suurta väliä?

Ravintola Pinella, ruokapaikkamme Turun käynnillä

Ravintola Pinella, ruokapaikkamme Turun käynnillä

Piikkiön kirkko

Piikkiön kirkko

Katson maalaismaisemaa, Tammela

Katson maalaismaisemaa, Tammela

Kesäaamun mökkitie

Kesäaamun mökkitie

Vuohenkello järven rannalla

Vuohenkello järven rannalla

Vadelma kypsyy

Vadelma kypsyy

Ritariperhonen

Ritariperhonen

Mökkipihan mehikukka

Mökkipihan mehikukka

Sulka vedessä

Sulka vedessä

Mökkipihan punarinnanpoikanen

Mökkipihan punarinnanpoikanen

Kesäilta

Kesäilta

Sotilaat tulevat, Hakkapeliitat 2015

Sotilaat tulevat, Hakkapeliitat 2015

Sotilaiden leiri, Hakkapeliitat

Sotilaiden leiri, Hakkapeliitat

Harjanmyyjä, Hakkapeliitat

Harjanmyyjä, Hakkapeliitat

Saippuankeittäjä, Hakkapeliitat

Saippuankeittäjä, Hakkapeliitat

Tärkeillä ostoksilla, Hakkapeliitat

Tärkeillä ostoksilla, Hakkapeliitat

Räiskäleiden paistajat, Hakkapeliitat

Räiskäleiden paistajat, Hakkapeliitat

Lyhtyjä kaupan, Hakkapeliitat

Lyhtyjä kaupan, Hakkapeliitat

Laulajatytöt, Hakkapeliitat

Laulajatytöt, Hakkapeliitat

Nuori seppä, Hakkapeliitat

Nuori seppä, Hakkapeliitat

Kuningaspari, Hakkapeliitat

Kuningaspari, Hakkapeliitat

Read Full Post »

”Entä, jos sinä valitset kukat ja minä ponnahdan näyttämölle sitten, kun olet työntämässä ostoksiasi kassalle?” Ehdotus meni läpi ja järjestely toimi hienosti. Tänä keväänä en kokenut ollenkaan vaikeaksi kesäkukkien hankintaruljanssia! Pientä säätöä, niin asiat kyllä hoituvat. Kukkia tarvittiin niin mökille kuin kotiin. Niitä tarvittiin paljon: isoja ja pieniä, kerrottuja ja jaettuja, yksivuotisia ja monivuotisia, eikä vaimoni kelpuuttanut kärryynsä ihan mitä tahansa ehdokasta. Tehtävä on tärkeä, sanottakoon se selvyyden vuoksi, mutta suhteellisen pitkäkestoinen hankintaprosessi koleassa ja tuulisessa kukkahallissa ei ole minua varten. Sain sillä aikaa syventyä moottorisahojen vertailuun seinän takana inhimillisissä olosuhteissa. Jos kirjoittaja paljastui pahimman luokan sovinistiksi, ei väliä, kaikki oli vain pariskunnan parhaaksi. Sopu säilyi, ja harmoninen ilmapiiri löi kukkamaisen leimansa koko loppupäivälle, jolloin mökkimme saisi penkkeihinsä tuoreet kesäkukat.

Edellisestä mökkikäynnistämme oli kulunut tasan kuukausi. Nyt oli jo voimia lähteä jatkamaan kesken jääneitä kevätaskareita, joista tärkeimpänä kesäkukkien istuttaminen ja amppelien asettelu vakiopaikoilleen. Ei mökki ole mökki, jos kukkapenkit työntävät vain sammalta tai jauhosavikkaa, ja amppelin paikalla roikkuu lähikuusesta lennähtänyt naavatupsu. Perillä availin tunnollisena apulaisena vielä tunnollisellemmalle vaimolleni multasäkkejä, asettelin kukkalaatikoita paikoilleen ja kannoin järvestä kasteluvesiä. Välillä, ihan lääkärin määräyksestä, lepäilin sohvalla tai tein tuttavuutta kirjosiepponaaraan kanssa. Olipa erikoinen kirjosieppo! Antoi kameramiehen lähestyä muutamaan metriin eikä hätääntynyt kameran äänistä! Ehkä se tunsi sympatiaa sitä lähestyvää toipilasta kohtaan – ja olimmehan me toki kavereita jo useamman vuoden takaa. Tämä kevät on ollut erikoinen ja erilainen. Olen jo vähän kyllästynyt eläkeläisen liikaan vapaa-aikaan sekä löysäilyyn. Siitäkö kaikki terveysongelmatkin johtuvat? Mökki ja kaikki sen kesäiset askareet tulevat varmasti tekemään hyvää. On viimein taas vipinää ja selvä päiväjärjestys. Haepas ukkoseni tuohon keittiön ämpäriin vähän järvivettä, kiitoksia! Näin selvittiin siitäkin joutilaasta hetkestä!

Mökkimme karu kangasrinne oli nyt saanut väriläiskänsä talven jäljiltä melko alastomiin kukkapenkkeihinsä. Ilta oli jo pitkällä, kun pääsimme lähtemään kotiin päin. Mutta nyt oli myöhäiskevät, ja valoa riitti. Ajelimme Mustialan oppilaitosten kautta läpi Tammelan keskustan, ohi harmaakivikirkon ja Pyhäjärven rantaa myötäilevää tietä pitkin kohti Saaren kansanpuistoa. Mitäs jos pysähdyttäisiin Portaan kylään? Jopas jotakin – kesä ei ole vielä kunnolla alkanutkaan, ja nyt jo jalkaudutaan nähtävyyksiin melkeinpä keskiyöllä, eikä mitään kiirettä! Muistatko, näinhän teimme myös vuosia sitten? Samassa paikassa, samassa Portaan kylässä tuomen kukkiessa Turpoonjoen ylittävän kapean puusillan kupeessa. Nyt on elettävä, nyt on nuuhkittava kevään tuoksut! Kuukauden päästä, juhannuksen aikoihin syreenikin alkaa jo lakastua ja tienvarsien lupiineista vain harvat enää kukkivat. Tuhlatkoot kukat tuoksujaan – tuhlataan me aikaamme! Sommaren är kort!

Keväinen mökkijärvi

Keväinen mökkijärvi

Kirjosiepponaaras vakiopöntöllään

Kirjosiepponaaras vakiopöntöllään

Kevätkuosi

Kevätkuosi

Kirjoittajan vaimo

Kirjoittajan vaimo

Vuorenkilpi

Vuorenkilpi

Peippo tähystyspaikalla

Peippo tähystyspaikalla

Mustikan kukinnot mökkipihalla

Mustikan kukinnot mökkipihalla

Pois viimeisetkin lehdet

Pois viimeisetkin lehdet

Syrjäälän tilan päärakennus, Portaan kylä

Syrjälän tilan päärakennus, Portaan kylä

Syrjälän tila, Portaan kylä

Syrjälän tila, Portaan kylä

Blogimies

Blogimies

Tuomi kukassaan

Tuomi kukassaan

Turpoonjoen jokivartta, Porras Tammela

Turpoonjoen jokivartta, Porras Tammela

Portaan kylän lemmikit ja kaikki muu

Portaan kylän lemmikit ja kaikki muu

Tiilit järjestyksessä, Portaan kylä

Tiilit järjestyksessä, Portaan kylä

Syrjälän tilan viiri

Syrjälän tilan viiri

Read Full Post »

Mustarastas nokki touhukkaana ravinnonhippuja lumen ja jään peittämästä takapihamme kovasta maasta. Jotakin vatsantäytettä lintu kyllä löysi, mutta kevättalven sään kylmeneminen teki ravinnonhankinnasta tiukkaa vääntöä. Samaan aikaan kaupungin ulkopuolisilla pelloilla ja niityillä sinnittelivät joutsenet, hanhet, kiurut ja töyhtöhyypät. Eivät ne yläviitosia keskenään kylmässä lyöneet, mutta ne selviäisivät lievästä takatalvesta. Sään uudelleen lämmetessä peltojen yllä kuuluisi taas kiurun vahva liverrys, ja töyhtöhyyppä jatkaisi syöksyilyjään päästäen samalla kimeitä vihellyksiään. Pekka Pouta oli pari päivää sitten ennustanut uutta paksua lumipeitettä jopa Etelä-Suomeen – ainakaan sunnuntaille ei ennuste vielä toteutunut.

Väittävät, että eläkkeelle jääminen se vasta kiireisenä pitää. En tuntenut minkäänlaista kiirettä, kun paistelin makkaroita hyvän ystäväni Viken kanssa Nukarinkosken laavulla runsas viikko sitten. Olimme kiertäneet kosken ympärille tehdyn lyhyehkön luontoreitin ja lenkin päätteeksi nautimme retkieväitä harvinaisen lämpimässä kevättalven säässä. Paitsi että taistelemme ottelupallosta kerran viikossa Hyvinkään Torikadun tenniskeskuksessa, aiomme ottaa uudelleen ohjelmaamme metsissä samoilun ja ties mitä kaikkea. Juuri eläkkeelle siirtynyt Ranuan mies on armoton soilla ja ryteiköissä tarpoja, marjastajakin, mutta on hyvä, että mukana on tällainen vähän maltillisempi kaupunkilaismies. Hanko-Mäntsälän tien maisemissa ystäväni jo takavuosina putosi karttalehdeltä, mutta onneksi porukalla löysimme Viken ennen pimeää. Yhdessä on nuorempina koluttu Hyvinkään Usmin korpimetsät ja diplomityönä kiersimme eräänä sateisena syyspäivänä Kytäjän Suolijärven. Seuraava sovittu keikka meneekin vaihteeksi kulttuuriympäristöön, panemme vähän fiinimpää päälle ja katsastamme UKK:n Tamminiemen museokodin. Uusi kierros Tamminiemeen tehdään vaimon kanssa – uusintoja saa tulla, olihan niitä myös Urkilla.

Eläkkeellä ehtii, kun haluaa ja panee asiat tärkeysjärjestykseen. Vaikka luontoihmiseksi tunnustaudun, en ole vonkaamassa Kymenlaaksoon arktikaa seuraamaan tai ottamaan vastaan ensimmäisiä muuttolintuja Utön saarelle. En voi kieltää, etteikö mieli tekisi, edes kerran elämässä. Toisaalta asuinpaikkaa ympäröivä luonto, jopa oman talon pihapiiri, voi olla luontoelämyksiä ja yllätyksiä täynnä. Kevään yllätyksen järjesti maakotka, jonka lentoa sain pitkään tarkkailla vain parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Aikaa on jäätävä myös lapsillemme ja lastenlapsille. Pitkästä aikaa kotiamme asuttivat muutaman päivän ajan tyttäremme J-lapset. Isoäidin pannari oli kova sana; ainoa kärhämä pilttien kesken tuli viimeisen pannaripalasen hallintaoikeudesta. Kaikki meni muuten hienosti ja yllättäen J-pojallakin oli nyt läksyjä! Mutta mikä on kouluissa kansanperinteen tila? Kun kyselimme J-tytöltä, kuinka menee lorun “Kuu kiurusta kesään, puolikuuta …” loppuosa, saimme huomata, että koko tarina oli tytölle aivan outo! Nyt tuli tytöllekin läksyä ja opeteltavaa – isovanhemmilta. Parahiksi lorun seuraavaa lintua Suomeen jo odotellaankin.

Kytäjoen tulvapelto

Kytäjoen tulvapelto

Vikke pohtii kuvakulmia

Vikke pohtii kuvakulmia

Nukarinkosken putous

Nukarinkosken putous

Vikke säätää

Vikke säätää

Koskilenkin pitkospuut

Koskilenkin pitkospuut

Nukarinkoski ennen putousta

Nukarinkoski ennen putousta

Luonnon lasilintuja

Luonnon lasilintuja

Kaverukset nuotiolla

Kaverukset nuotiolla

Edellisen retkeilijän aterimet

Edellisen retkeilijän aterimet

Vantaanjoki, Kittelä

Vantaanjoki, Kittelä

Mahtuuko joukkoon

Mahtuuko joukkoon?

Hanhiaura

Hanhiaura

Hanhenmarssi

Hanhenmarssi

Pikkuvarpunen

Pikkuvarpunen

Kevätsiivousta mökillä

Kevätsiivousta mökillä

Vaimon kahvitauko

Vaimon kahvitauko

Jään peittämä Heinijärvi, Tammela

Jään peittämä Heinijärvi, Tammela

J-poika

J-poika

J-tyttö

J-tyttö

Read Full Post »

Muutama viikko jo takana vapaaherrana oleilua. Pientä hakemista uuteen elämänvaiheeseen siirtyminen on ollut, kieltämättä. En kuitenkaan sanoisi, että pallo on ollut hukassa. Tuossa vieressä, ihan näkyvillä se pallo on, mutta ei oikein ole huvittanut palloa potkaista. Vetäisinkö tiukan kärkipotkun tai kenties hallitun heilautuspotkun sisäsyrjällä? Ja minne potkaisisin? Vaimollani kaikki on ehkä sujunut helpommin, mutta ongelmia on hänelle saattanut tuottaa aamupuurolle tullut ylimääräinen tyyppi. Mutta eiköhän kaikki ala vähitellen lutviintua ja taloon saadaan eläkepäiville uusi järjestys sekä harmonia. Vähäisenä en pitäisi sitä, että olen ihan pystyvä kahvinkeittäjä, osaan pedata sängyn, osaan hakea postin ja viedä roskat (melkein jo oma-alotteisesti) – resursseja on siis luvassa moniin vaativiin talousaskareisiin.

Mökkimatkamme Tammelaan viikko sitten oli sävyltään vähän erilainen kuin aiemmin. Ei, en viittaa kuskin ja kartturin kemioihin, vaan ihan muihin asioihin. Reittimme kulki loppumatkasta Hämeen härkätietä pitkin kohti Porrasta ja Tammelan isoja järviä Pyhäjärveä sekä Kuivajärveä. Tiesimme nyt, että täältä olivat kotoisin vaimoni isän isoisän puolison (Maria Hucht s. 1823) sukuhaara. Huchteja, Palmeja (ent. Palmroth), Timmejä oli asunut ainakin 1700-luvulla, kenties aiemminkin, Tammelan Mansikkaniemessä, Saaressa, Lunkaalla ja Huhtaan kylässä. Olimme ymmärtäneet, että vaimoni isän (Rosberg) esivanhemmat olisivat vaikuttaneet enimmäkseenTurun ympäristössä ja sen alapuolisilla rannikkoalueilla (Turku, Piikkiö, Kaarina, Särkisalo, Angelniemi, Halikko …). Näin olikin, ja Rosberg annettiin sukunimeksi 1700-luvun lopulla rakuuna Juho Erkinpojalle. Mutta sukuun oli siis tullut myös lounais-hämäläistä verta meille niin tutun mökkimatkamme kylistä! Kaiken tämän oli meille selvittänyt sukututkija Ari Kolehmainen, joka useita vuosia sitten oli ottanut minuun yhteyttä kertoessaan oman isäni isänpuolen historiasta. Nyt halusimme selvittää sukujamme enemmän ja saimme oppaaksemme aiemman tuttavuuden, todella innokkaan ja osaavan historiantutkijan Mikkelistä.

Olen aina tykännyt käydä Porvoossa kävely- ja kuvausmatkoilla, ihan omaksi ilokseni. Syksyn ruska ei ollut vielä parhaimmillaan, kun runsas viikko sitten kiipesin Näsinmäelle ihastelemaan Vanhan Porvoon puutaloidylliä ja vanhojen rakennusten värikudelmaa. Helsingin kaupunginarkistosta olin löytänyt tiedon, että äitini äidinäidin mies, siis isoisoisäni oli syntynyt Porvoossa v. 1875. HisKin kautta en löytänyt vahvistusta tiedolle enkä päässyt eteenpäin Rask-nimessä. Ajattelin kuitenkin mielelläni, että juuri Oskar Rask olisi astellut alas samaa jyrkkää Sillanmäkeä, kuin mitä itsekin tein aurinkoisena syyspäivänä vuonna 2014. Ei mennyt montakaan päivää, kun myös äitini suvusta saimme käsiimme Ari Kolehmaisen mittavan selvityksen. Raskit olivat todella asustaneet Porvoossa ja kaupunkikeskustan ulkopuolella: Kulloossa, Hinthaarassa ja Saksalan kylässä. 1700-luvun puolivälissä Oskarin eräs esi-isä Staffan Staffanson sai sotilaana sukunimekseen Rask, josta lähtien Rask-nimi siirtyi jälkipolville. Miten ja missä Porvoon suunnalta muuttanut ruotsinkielinen isoisoisäni Oskar oli tutustunut ja avioitunut Jämsästä kotoisin olleeseen suomenkieliseen isoisoäitiini Rosa-Alisaan, ei selviä varmaan koskaan. Luulen, että he ainakin tapasivat Helsingissä. Ehkä Stokkan kellon alla? Tai ehkä pikemminkin Kolmen sepän patsaan luona – olihan Oskar sentään seppä ammatiltaan!

==================

Sukututkijan yhteystiedot:
FM, historiantutkija Ari Kolehmainen, Mikkeli
Sukututkimuksissa erityisosaamista 1500-1600-lukujen suvuissa
kolehmainen.ari(at)gmail.com

 

 

 

Mitä kertoo Hakkapeliittapatsas

Mitä kertoo Hakkapeliittapatsas

Hakkapeliittapatsaan nimiä

Hakkapeliittapatsaan nimiä

Tammelan hautausmaalla

Tammelan hautausmaalla

Tammelan hautausmaalta kirkolle päin

Tammelan hautausmaalta kirkolle päin

Sukujuurien jäljillä, Tammelan hautausmaa

Sukujuurien jäljillä, Tammelan hautausmaa

Vanha Porvoo. Näkymä Näsinmäeltä

Vanha Porvoo. Näkymä Näsinmäeltä

Ranta-aitat 01

Ranta-aitat 01

Ranta-aitat 04

Ranta-aitat 04

Ranta-aitat 02

Ranta-aitat 02

Poijut ja vene

Poijut ja vene

Simolin, Vanha Porvoo

Simolin, Vanha Porvoo

Tuomiokirkko ja Runoilijakoti

Tuomiokirkko ja Runoilijakoti

Vastavaloon, Porvoonjoki

Vastavaloon, Porvoonjoki

Fasaadit, Vanha Porvoo

Fasaadit, Vanha Porvoo

Ikkunaluukut

Ikkunaluukut

Aukion kukat Lukiotalon edustalla

Aukion kukat Lukiotalon edustalla

Omenainen kuja, Vanha Porvoo

Omenainen kuja, Vanha Porvoo

Ralinginkuja, Vanha Porvoo

Ralinginkuja, Vanha Porvoo

Piispantalo Sillanmäeltä

Piispantalo Sillanmäeltä

Sillanmäki, Vanha Porvoo

Sillanmäki, Vanha Porvoo

Read Full Post »

Older Posts »