Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘suolampi’

Joulu ja joulunpyhät olivat takana, edessä uusi viikko. Maanantaille 28.12. oli ennustettu aurinkoista säätä ja pientä pakkasta – ei hassumpaa ulkoilua ajatellen. Ulkoilu oli ollut vaimoni kanssa ohjelmassa jo Tapaninpäivänä, jolloin kiersimme pitkän kaupunkilenkin kaupungin itäisiin osiin Pavinmäelle. Nyt oli aikomukseni tehdä oma luontolenkkini ja sukeltaa synkkään metsään Usmin suunnalla. Kytäjä-Usmin kallioinen ja rotkoinen maasto on korona-aikana tullut tutuksi monelle etelä-Suomen patikoijalle, mutta sen laajalta alueelta löytää vielä reittejä sekä soita ja lampia, joilla ei muita kulkijoita välttämättä tapaa. Ainoat jäljet lumen peittämillä poluilla olivat tänäänkin metsän omien asukkaiden jättämiä. Aurinko ei nyt näyttäytynyt ja luonto oli hiljainen, todella hiljainen. Alpo Noponen talletti tämän tunnelman Otto Kotilaisen joululauluun Kun joulu on sanoillaan ”ja metsä autio, lauluton”. Kun reittini nousi ylemmäksi, tuntui tuuli navakkana, mutta alempana suurten puiden suojassa tuulta ei huomannut. Jopas nyt kulkijaa laulattaa, kun tuulesta tuli mieleeni Finntrion tutuksi tekemä Bob Dylanin kappale Tuulelta vastauksen saan. Pysähdyin hetkeksi puupinon viereen, kallistelin oikein päätäni ja kuulostelin, vastaisiko tuuli minulle jotakin? Ei sieltä mitään vastausta tullut, ei tietenkään, kun joulusta vielä raukealla ihmisellä ei ollut mitään kysyttävääkään!

Miten erilainen onkaan metsä talvella, vuoden pimeimpänä aikana kuin huhti-toukokuussa, jolloin värien ja äänten runsaudella ei ole mitään rajaa. Kesällä vehreys myös siloittelee hakkuiden jälkiä. Vähälumisena talvena metsän aukot paljastuvat ja puuston yksipuolisuus näkyy selvästi. Lähestyin metsän kätkemää suolampea, joka oli saanut lumipeitteen ja alkoi vähitellen jäätyä, vaikka vuolas puro toi yhä lammelle vettä läheisestä pikku järvestä. Lammen reunamien suopursut nukkuivat talviuntaan, ja käkkärämännyn telkänpönttö oli vailla asukkaita. Istuin alas nuotiopaikan penkille ja hörppäsin termaristani kupposen kuumaa mehua. Kauempana äänteli korppi, ja lähellä rääkäisi närhi, kun jatkoin suolammelta eteenpäin. Muistin hyvin paikat, joissa olin kesällä nähnyt keisarinviitan, paatsamasinisiiven ja monet, monet muuttolinnut. Päiväperhosia on näillä seuduilla vielä entiseen malliin, mutta oliko linnuissa lajien kato jo hyvinkin näkyvää? Metsätiaisia olin maanantain retkelläni toivonut näkeväni, mutta tosiasia on, että reittini varrella tapaa hömötiaisen enää harvoin kesälläkään. Kun katselen ympärilleni, ymmärrän syyn lajin huonoon tilaan: en juurikaan näe pesimiseen sopivia lahoja pökkelöpuita. Vilkkaamman tien viereinen hakattu metsäala tekee poikkeuksen – hakkuualueelle on jätetty useita lahopuita kaatamatta, ne on enintään katkaistu muutaman metrin korkeudelta! Onnistuuko kolopesijöiden houkuttelu uusiin pesäpuihinsa ja onnistuuko näin lajien runsastuminen?

Hiljainen, hämärä metsä voi olla ulkoilijalle yhtä antoisa kuin elämää ja ääniä täynnä oleva. Eikä ole vaaraa, että lähtisi säntäilemään umpimetsään jonkun etäisen äänen suuntaan tai seuraamaan kuusikkoon livahtanutta repolaista – ja samalla putoaisi kartalta! Kännykkä on hyvä olla mukana, jos liikkuu yksin, ja on hyvä muistaa pitää puhelimen sijaintitieto päällä. Tunnetko sovelluksen nimeltä Karttaselain? Itse opin sen vasta jokin aika sitten kunnolla ja huomasin sovelluksessa hienon ominaisuuden. Se ei ainoastaan osoita, missä päin olet, vaan sovellus myös näyttää, minne olet juuri nyt kulkemassa! Nerokasta! Voit astella rauhassa tiheään kuusikkoon tietäen, että tämä suunta vie perille. Tällainen kun olisi ollut mukana armeijan suunnistuskilpailussa Virolahden ryteiköissä vuonna oksa ja käpy, olisin takuulla voittanut koko kisan. Taisin jossakin vaiheessa olla jopa johdossa, mutta sitten meni jokin vikaan (mies meni), ja huomasin olevani viimeisiä, jotka iltahämärässä maaliin tulivat. Silloin oli enemmän kuntoa kuin malttia. Nyt en tarvinnut kännykkääni, mutta se heräsi yllättäen eloon ja näytti, että yksi viesti oli tullut. Tyttäreni ilmoitti, että huomiselle tarvittaisiin peräkärryä. Ei siinä mitään, peräkärryä vain vuokraamaan, kenelläkään muulla lähipiirissä kun ei ole vetokoukkua. Jostakin syystä ei vieläkään. Pieni metsäretkeni olikin sitten siinä.

Read Full Post »

Kun metsä ja tienvarren pusikot jo keskikesällä hiljenevät lintujen liikkeistä ja äänistä, tulee luonnontarkkailijalle hätiin perhoset, nuo kaikkien taiteilijoiden ja muotoilijoiden innoituksen lähteet. Ehkä tunnen lintumaailman paremmin omakseni, mutta tänä kesänä olen opiskellut myös perhosia ja yrittänyt päntätä päähäni kaikki parikymmentä sinisiipilajia ja saman määrän hopeatäpliä. Maastokäyntien ja valokuvieni hyvänä apuna tunnistamisessa on ollut Dick Forsmanin ja Olli Vesikon yhdessä tekemä ”Päiväperhoset Suomen luonnossa” -kirja sekä netistä valokuvaus- ja perhosharrastajien sivusto ”Suomen perhoset” . Jos haukkaa tai kotkaa saa seurata kohtalaisen läheltä ja onnistuu vieläpä tallentamaan tilanteen valokuvaksi, on se jonkinlainen lintupäivän täyttymys. Samat kutinat tulee myös komean haapaperhosen yllättävästä tapaamisesta metsätiellä, ja hetkestä, kun se laajojen kaarrostensa jälkeen laskeutuukin ihan lähellesi. Olit jo luullut sen ottavan lisää korkeutta ja lentäneen tavoittamattomiin.

Päiväperhosia voi tarkkailla, talvea lukuunottamatta, ympäri vuoden. Ensimmäisten sinivuokkojen ja leskenlehtien aikaan on jo hyvät mahdollisuudet nähdä ainakin sitruunaperhonen. Se talvehtii aikuisena, joten ensimmäiset kevätlämpimät saavat sen pian lentelemään pälvipaikoille. Tänä vuonna kirjasin oman ensimmäisen sitruunaperhoseni päiväyksellä 9.4. Kun paju aloittaa kukintansa, lisääntyy perhosten määrä nopeasti. Ruskeanharmaaseen kevään taustaväriin ilmestyy väriläikkiä, kun myös neito- ja nokkosperhonen sekä suruvaippa heräävät lentelemään. Ne kaikki talvehtivat aikuisina. Kasvillisuuden ja kukkien lisääntyessä saa pian pinkoa vikkelän auroraperhoskoiraan perässä, ja ihmetellä, milloin se malttaa pysähtyä, ja mihin? Kohta tulee mukaan karttaperhonen, usein hyvinkin runsaana, vaikka joutuukin kokemaan yhden muodonvaihdoksen ennen siivilleen nousemista – se kun talvehtii koteloasteella. Vähän juhannuksen jälkeen kävelin Hyvinkäällä syrjäisellä metsätiellä, joka kaartui runsaiden tienvarsikukintojen ja valoisien niittyjen läpi. Uskalsin toivoa näkeväni ohdakkeiden kukinnoilla ohdakeperhosen – ja kas, siinä se vain olikin! Perhonen oli menettänyt osan toisista siivistään, muuttomatkallako vai lintujen auhdistelemana? Seuraavana päivänä näin samoissa kukinnoissa taas ohdakeperhosen! Tämä oli eri yksilö, joka oli säilynyt pitkästä vaelluksestaan Suomeen ehjempänä.

Itse en ollut säilyä ehjänä eräällä perhosretkelläni. Kohteenani oli mökkimme lähellä oleva lampi ja sitä ympäröivä suo. Kävelin aluksi hyväkuntoisia pitkospuita ja tarkkailin suolammen ympäristössä lenteleviä hyönteisiä. Sinisiipiä ja sudenkorentoja vilahteli siellä täällä, mutta sitten näin kauempana jotakin keltaista. Se ei ollut sitruunaperhonen, vaan jokin muu? Sinne perään! Hyppäsin kamera laukaisuvalmiina pois pitkospuilta ja lähdin kiireellä tavoittelemaan sitä keltaista. Sitten tapahtui jotakin merkillistä! Huomasin yhtäkkiä olevani rähmälläni suolla vaivaiskoivujen ja hillanlehtien keskellä; toinen jalka oli uponnut nivusia myöten suohon ja toinen oli koukistunut linkkuun alleni. Sain kuin sainkin itseni kammettua ylös suomudasta. Kävely lähti vähitellen sujumaan, vaikka polveani aristi ja toista jalkaa painoi saapas, joka oli täynnä vettä ja suomutaa. Missä vaiheessa sain otettua kuvan siitä keltaisesta, en oikein muista. Suokeltaperhonen (Colias palaeno) oli kuitenkin piirtynyt kamerani kennolle, ja kamerakin oli ihme kyllä täysin ehjä ja kuiva. Lupasin vaimolleni olla enää menemättä soille tai koskille. Lupaus on melkein pitänyt. Olen ainakin pitänyt vastedes varani, luulen!

(Seuraavat päiväperhoskuvat ja yksi mittari on kuvattu Hyvinkäällä ja Tammelassa touko–heinäkuussa v. 2018).

 

Auroraperhonen, koiras

Kangasperhonen

Karttaperhonen

Amiraali

Kesäinen peltomaisema Hyvinkään Kytäjällä

Suruvaippa

Neitoperhonen

Juolukkasinisiipi suokukalla

Hopeasinisiipi, naaras

Ketohopeatäplä

Lanttuperhonen

Sinisiipi ja horsmat

Loistokultasiipi

Loistokultasiipi

Mustatäplähiipijä, koiras

Eksoottisen näköinen nokimittari – ei päiväperhonen

Nokkosperhonen

Niittyhopeatäplä

Peurankellot

Ohdakeperhonen

Mesiangervot

Orvokkihopeatäplä

Täpläpapurikko

Tesmaperhonen. Yleinen, vikkelään liikkuva päiväperhonen

Metsänokiperhonen. Alkoi runsastua tänä vuonna vasta heinäkuun puolivälin jälkeen.

Kookas, aina säväyttävä ritari.

Pitkospuut

Suokeltaperhonen (Colias palaeno)

 

Read Full Post »

Juhannuksen sää oli mitä oli. Ei kai siitä sen enempää. Jos perheen teinejä ei saa nyky-Suomessa enää houkuteltua mökkeilemään, ei kolea, tuulinen ja sateinen sää asiaa yhtään paranna. Tiukkaa tekee vanhemmillakin impivaarassa hääräily, jos jo matkalla ulkohuussiin märkä kuusenoksa lyö swingin otsaasi ja uusi kesähattusi singahtaa kosteaan heinikkoon. Sinne meni silmälasitkin, muuten! Mutta sitten taas toisaalta … Kuvitellaan, että aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta; se on jo kaartanut parhaaseen positioon etelänsuunnan kuusikon takaa ja paistaa täysillä uusien määräysten mukaisille rantalaiturin höylälaudoille. Aamukahvit on juotu ja tiskit tiskattu. Kesähittiä tapaillen availlaan makuualustoja leppeässä, lämpimässä tuulessa keinahtelevalle laiturille; pajulintu visertelee (sekin) rantalepän latvuksissa ja pankkitilillä on kaikki okei. Ehkä se silloin menisi. Toivonko liikaa? Voi olla – vähempikin kyllä riittäisi, vaikka vain se aurinko ja lämpö!

Monet asiat ”on pienestä kii”. Kesäkuussa on ollut lämpimiäkin päiviä, mutta sellaisia ei nyt vain saatu juhannukseksi. Entä kuka vielä muistaa kolean kevään? Sitä se todella oli, ja jäljet näkyvät luonnossa. Tammelan kunnan metsäteitä kävellessäni en juhannuksen aikana nähnyt yhtään päiväperhosta, metsälintujakin näin vain muutamia ja koin sellaisenkin ihmeen, että valkovuokko oli vielä paikoin voimissaan juuri kukkimistaan aloittavien vanamoiden kanssa. Syrjäisellä ja hiljaisella metsätiellä oli sen sijaan muuta elämää. Ensin ohitseni pyyhälsi nuori nainen juoksutrikoissaan, ja ehti ihmetykseltään huikata ”onks täällä muitakin?”. Hetken päästä kuulin taas ääniä takaani. Ei, se ei ollut kehrääjä eikä kiitäjäperhonen, vaan maastopyörällään vinhasti polkeva nuori mies. Ohitti kirjoittajan eleettömästi, mutta vauhdilla. Takaisin mökille astellessani oli tiellä jo ruuhkaa: kolme neitokaista käveli kohti kepeästi rupatellen ja kohdallani iloisesti tervehtien. En tiettävästi ollut tehnyt minkäänlaisia juhannustaikoja, olin vain tullut metsän rauhaan, metsän aromeja haistelemaan ja juhannuksen kasvitilannetta päivittämään.

Metsätiellä voi (häiriötekijöistä huolimatta) fundeerata kaikenlaista. Työelämästä pois hypänneenä ja ns. täysin palvelleena on kirjoittajalla yhä hetkittäin vaikeuksia sopeutua uuteen elämäntilanteeseensa. Tauti on kyllä jo vähän hellittänyt. Eläkkeelle siirtymisen kynnyksellä lueskelin monia elämäntaito- ja elämäntapaoppaita, jotka pyrkivät valmentamaan ihmistä leppoisiin eläkepäiviin. Yksikään näistä kirjoista ei oikein puhutellut – eikä antanut räätälöityjä ohjeita. Erään oppaan kirjoittaja jopa kertoi suoraan, että hän kirjoittaa ja luennoi eläkkeelle siirtymisestä vielä vuosia, kun ei oikein tiedä, mitä itse tekisi siirtyessään eläkkeelle! Siinä sitä ollaan. Näitä miettiessäni hyppäsin hetkeksi pois suolammelle meneviltä pitkospuilta, kait kuvaamaan vielä kukkivia suopursuja. Sitten se tapahtui. Hups! Saappaani meni koko mitaltaan upottavaan kohtaan, ja oli kova työ saada sekä jalka että saapas pois turpeen otteesta. Onnistuin lopulta – ja samalla sain päähäni oivallisen elämänohjeen (lainan kylläkin), joka toimii niin eläkeläisellä, työn uuvuttaneella kuin nuoremmallakin – riittää, kun selviydytään!

Kesäniitty

Niittykirvinen, poikanen

Nuokkuhelmikkä

Niittyhopeatäplä (10.6. Tammela)

Lato ja lupiinit

Metsäkurjenpolvi, juhannuskukka

Karttaperhonen (19.6. Hyvinkää)

Punaisen talon räkättirastas hautoo. Teki pesän ikkunan lipalle melko myöhään.

Summer dream

Juhannusaaton kuikkapari

Vuorikaunokki. Ehkä siirtynyt puutarhan perennapenkistä tienviereen.

Vihervarpunen, koiras. Vuosi 2017 ollut hyvä vihervarpusille.

Ritariperhonen (17.6.Tammela)

Vanamoja! Ne ensimmäiset juuri juhannukseksi.

Juhannuspäivän saniainen

Kellot alkavat kukkia (harakankello).

Pajulintu tervehtii ohikulkijoitaan.

Vielä kukkii valkovuokko

Juhannuspäivänä suolla

Karhunsammal

Kukkiva lakka

Suopursut

Tupasvilla

Suolammen männyt

Read Full Post »