Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘1950-luku’

Yllättäen huomasin, että ihmisiä kurittavilla pandemioilla ja muuttolinnuilla on jotakin yhteistä. Molemmilla on syklinsä, ne vain sijoittuvat eri vuodenaikoihin. Virusepidemiat, kuten influenssat, voimistuvat talven tullen ja heikentyvät keväällä, kun taas muuttolintujen ryntäys sekä poistuminen maasta tapahtuu kevään ja talven välisenä aikana. Korona saattaa kuitenkin lopullisesti kadota rokotusten tai immuniteetin kautta samaan tapaan kuin 1900-luvun alun kammottava espanjantauti. Mutta tänään syntyvillä nuorilla voi olla aikuisina vastassaan taas jokin uusi, tuntematon muuntovirus. Luonnon heräämiseen ja muuttolintujen käyttäytymiseen harva kuitenkaan toivoo minkäänlaista muutosta – ehkä enintään keväisten päivien nopeampaa lämpenemistä. Se toive, tai pelko, voi karmealla tavalla joskus toteutuakin. Katsotaan nyt ensin kuitenkin vappusää. Räntäsade toukokuun ensimmäisenä palauttaa parhaiten uskoa normaaliin.

Blogikirjoittaja antaa ison peukun keväälle. Kun radiossa soi Juha Lehden ”Neiti kevät” tai Tavaramarkkinoiden ”Kevät” (Liisa Akimoff) on kirjoittajalla ollut henki päällä jo hyvän aikaa. En ole ollut kävelemässä Hakaniemen rannassa yksin tai vaimoni kanssa enkä ole ollut haaveilemassa Kallion kaduilla, vaan olen ollut kytiksessä hyvinkääläisen pellon reunalla ottamassa vastaan kevään ensimmäisiä muuttolintuja. Tämä tauti on paha. Se alkaa jo maaliskuussa, kun ensimmäiset laulujoutsenet tulevat, mutta kliimaksi osuu huhtikuun alkuun ja puoliväliin. Se ajoittuu hetkeen, jolloin kiuru on asettunut kotipellolleen, valtavat hanhiparvet vyöryvät etelästä Uudenmaan pelloille lepäämään ja punarinta soittaa haikeaa huiluaan aamu-auringon punaamassa koivussa. Tai se on hetki, jolloin korea koivutyttöperhonen laskeutuu jalkojesi juureen hiekkatiestä lämpöä keräämään. Vielä ei ole lehti puussa eikä paju kuki, mutta kuolleiden lehtien peittämästä harmaasta maasta nousee sinivuokkojen ryppäitä, ja leskenlehti värjää rinteet keltaisiksi. Kevät on tullut!

Huhtikuun loppupuoli on sitten yhtä kaaosta: uusia lintuja muuttaa pesimäalueilleen päivin öin, maassa näkyy jo vihreää, valkovuokko aloittaa pitkän kukintansa, ja milloin vain saattaa nähdä ensimmäisen sinisiiven. Kaikki on koettava, uudelleen ja uudelleen, vuodesta toiseen. Nuorempana oli helpompaa, ja kevät tarkoitti sitä, että sää vain lämpeni, ja sai vetäistä jalkoihinsa Jameksen farkut. Siitä sitten fillarilla Tammisalon kanavalle kavereitten kanssa kampelaa onkimaan. Vähän myöhemmin kevät vei askeleet juuri lumesta vapautuneille pesäpallokentille. Kaverit olivat taas koolla, pallo sai kyytiä, kun puumaila iskeytyi keltavihreään pesäpalloon. Kevääseen kuului myös koulun päättyminen kaikkine seremonioineen, suvivirsi ja rehtorin puhe sekä haikeat hyvästit koululle ja luokkakavereille. Aikuisena kevät on ollut myös piha- ja mökkiaskareita ja raukeaa oloa kuistilla saunomisten jälkeen, varsinkin kevään ensimmäisten. 

Viikko sitten kirjoittajakin sai koronarokotteensa – kevään ensimmäisen. Kaikki sujui hyvin sen jälkeen, kun olin löytänyt oikean rokotuspaikan. Paikka oli kyllä hallussa, mutta en tiennyt, että kaupunkimme sairaalalla on monta pääovea! En ollut ainoa, joka haahuili hetken sairaalan vanhassa osassa, vaikka olisi pitänyt astua sisään uuden H-sairaalan pääovesta (oma moka, mutta silti). Olin kuuliainen rokotettava, kysyinkin vasta jälkeenpäin, mitä rokotetta sain. Tästä tulee mieleeni tapahtuma 1950-luvun alusta, epidemiaan sekin liittyy. Sain 4-vuotiaana tulirokon (bakteerin aiheuttama), joka vaati ehdottomasti sairaalahoitoa. Muistan tapahtuman hyvin, ja kaikki alkoi siitä, kun potilasta tultiin hakemaan kotoa. Ei se niin vain käynyt! Mukanani oli vähällä siirtyä myös oma sänkyni, jonka jalasta pidin raivoisasti kiinni. Viimein pikkumies saatiin espoolaiseen sairaalaan karanteeniin. Silloinkin oli kevät, päivät kuluivat, pitkästyin ja olin vanhemmilleni suorastaan vihainen, kun he vain ulkoa potilaalle vilkuttivat eivätkä tulleet sisälle. Toivat kuitenkin paperia ja hienot värikynät. Jotakin niillä varmasti tuhersin, ehkä mallina oli ikkunaan lennähtänyt kirkkaankeltainen sitruunaperhonen. Se oli takuulla kevään ensimmäinen.

Read Full Post »

Vieläkö pelataan perinteinen juhannusviikon pesäpallo-ottelu Herttoniemen urheilukentällä? Ei voi olla totta! Pelaajat eivät enää mitään nuorukaisia ole: vanhin reilusti yli 70 ja nuorimmat hyvän matkaa yli 60 vuotta. Näin olivat Timppa, Ari, Mika ja kumppanit kuitenkin päättäneet – vai perustuiko ottelun pelaaminen tuntemattomiin luonnonlakeihin? Ottelu olisi sarjassaan 20. ja se tulisi tietenkin olemaan se viimeinen (uskokoon, ken haluaa). Joukkueet muodostuivat Herttoniemen Urheilijoiden pesäpalloilijoista. Osa vanhempien pelaajien joukosta, oli ollut mukana jo HerU:n perustamisajoista lähtien 1950-luvun lopulta. Toisen joukkueen runko koostui HerU:n B-poikien SM-joukkueesta vuodelta 1966! Kirjoittajakin lähtisi mukaan monen vuoden tauon jälkeen, kun tuo operoitu sydän näytti kestävän kovaakin rääkkiä. Ei kun tekemään inventaariota vaatekomeroon. Löytyisikö sieltä edes räpylää? Ei löytynyt, mutta poikani antoi lainaksi. Piikkarit voisivat olla hyvät juoksua helpottamaan. Sellaiset, ihan iskemättömät, löytyivät Järvenpään Urheiludivarista. Enää puuttuu huippukunto – ja sehän hankittaisiin!

Juhannusviikon näyttämönä oleva kenttä oli tuttuakin tutumpi. Tänne HerU:a vastaan rynnivät aikoinaan mm. kovat Kallion kundit, ”tempolaiset”, jotka kaukaa kentän laidoilta huusivat meille landeille ”onko perunat jo seipäillä?” Täällä on taisteltu kovat matsit ”Limppua” ja muita Haminan tähtiä vastaan. Onhan täällä toki pelattu myös huippujalkapalloa, jossa Siilitien taitavat nuoret olivat pääosissa. Oma ensimmäinen muistoni kentältä on, kun ehkä 11–12-vuotiaana sain harjoituksissa pallon otsaani. Hyppäsin ottamaan lyönnistä koppia, mutta koordinaatio ei pikkumiehellä ollut vielä kohdallaan. Otsa kuitenkin kesti, mutta miten mahtoi pallon käydä? Taas oltiin kotikentällä tuttujen kavereiden kanssa. Nyt ei ollut ihan tosi kyseessä – vai oliko sittenkin? Minulle riittäisi, kun ei jokainen lyönti olisi huti ja jaksaisin juosta kentän ympäri läkähtymättä. Huomasin jopa nauttivani juoksemisesta, vaikka harjoituksissa pari viikkoa sitten kipeytyneet polvet olivat hädin tuskin kävelykunnossa.

Peli lähti hissuksiin käyntiin ja kallistui vähitellen vanhempien, All Stars -joukkueen hallintaan. Vanhemmat pelin sitten voittivatkin juoksuin 8–4. En uskalla arvioida, miltä peli näytti katsojien silmin (katsojiakin oli, ainakin parikymmentä). Kelta- ja mustapaitojen yritys oli joka tapauksessa armotonta, vaikka heittokäden eräpäivä oli useimmilta umpeutunut kauan sitten. Joku pelaaja vähän kuumenikin ja otti kantaa tuomarityöskentelyyn. Sitä sattuu ja sellainen vain nyt kuuluu asiaan. Hienoja suorituksia oli harvassa, mutta tulihan niitä kuitenkin yksi: keltapaitojen Eero Vilen löi komean lyönnin kolmospuolelle. Läpi meni. Eero juoksi kunnarin ja tyhjensi jasson! Meille muille vastaava jäi vain haaveeksi. Itse olin uneksinut lyönnistä, joka lähtisi kovana laakana keskelle kenttää. Se ylittäisi polttoviivalle vähän liian eteen sijoittuneen Karlssonin Jukkiksen. Pallo ottaisi lisää korkeutta takakentällä ja lentäisi kauas Lehikoisen Tanden ulottumattomiin. Se jatkaisi yhä korkeammalle, ylittäisi Mölylään johtavan kävelytien ja jättäisi taakseen myös rantakosteikon uljaat tervalepät. Pallo molskahtaisi viimein keskelle Vanhankaupunginlahtea hölmistyneen telkkäemon viereen. Telkkä huomaa oudon keinokuulan, miettii hetken mitä tehdä, ottaa ja piilottaa sen syvälle rantaturpeeseen. Peliväline on nyt lopulta haudattu kuin urheilukentän muinaiset mammutinluut. Enää eivät Mellerit eivätkä Hangasmaat viheltäisi vanhoja sotureita kiilaan. Se oli sitten siinä. Kiitos pojat, pelikaverit ja kaikki asianosaiset! Oli hienoa saada taas olla mukana! Ja kaiken kruunasi Gala-ilta Ravintola Solvikissa upeine ruokineen ja puheineen.

HerU:n edustusjoukkue Lahdessa v. 1963. Renkomäki kaatui juoksuin 27–3!

HerU:n edustusjoukkue Lahdessa v. 1963. Renkomäki kaatui juoksuin 27–3!

HerUn ensimmäinen Suomensarjakausi 1963 – sijoitus 2.!

HerU:n ensimmäinen Suomensarjakausi 1963 – saldona 2. sija Etelälohkossa! Ylh. vas. joukkueenjohtaja Viljo Naukkarinen, Pauli Vellonen, Antero Tiittanen, Antti Pokki, Ari Karlsson, Pekka Könönen, Tapani Taavitsainen, Eero Niemioja, Reijo Parkkari, Esa Könönen ja Matti Vellonen. Useana vuonna nuori joukkue oli lähellä nousta Mestaruussarjaan.

HerU kotikentällään v. 1966. Ylh. vas. Jussi Harsunen, Timo Ahola, Timo Haapaniemi, Rolf Myhrman, Pekka Könönen, Eero Niemioja, Mika Vuorio, Reijo Parkkari, Esa Könönen ja Antero Tiittanen.

HerU:n pesäpalloilijat kotikentällään v. 1966. Ylh. vas. Jussi Harsunen, Timo Ahola, Timo Haapaniemi, Rolf Myhrman, Pekka Könönen, Eero Niemioja, Mika Vuorio, Reijo Parkkari, Esa Könönen ja Antero Tiittanen.

Hotelli Haagan lounailla suunniteltiin v:n 2016 peliä ja Gala-iltaa.

Hotelli Haagan lounailla suunniteltiin v:n 2016 peliä ja Gala-iltaa. Kuvassa HerU-tapahtuman puuhamiehet Ari Karlsson ja Timo Haapaniemi.

Kesän peliin harjoiteltiin Meilahden kentällä (vas. Timo Lehikoinen, Eero Vilen ja Matti Vellonen)

Kesän peliin harjoiteltiin Meilahden kentällä (vas. Timo Lehikoinen, Eero Vilen ja nestori Matti Vellonen)

Kohta aloitetaan. Keskellä katsomaan tullut entinen TMP:n pelaaja Tuomo Vuori

Kohta aloitetaan. Keskellä katsomaan tullut entinen TMP:n pelaaja Tuomo Vuori

Vuorion veljekset Markku (vas.) ja Mika.

Vuorion veljekset Markku (vas.) ja Mika.

Vanhempien = All Stars -joukkueen kokoonpanoa vielä hiotaan.

Vanhempien = All Stars -joukkueen kokoonpanoa vielä hiotaan.

Kirjoittaja Pekka Könönen kasvattiseuransa kotikentällä, vielä kerran.

Kirjoittaja Pekka Könönen kasvattiseuransa HerU:n kotikentällä Herttoniemessä, vielä kerran.

Tapani Taavitsainen lämmittelee ennen pelin alkua.

Tapani Taavitsainen lämmittelee ennen pelin alkua.

Vanhempien joukkue (All Stars). Kuva 10 , All Stars: Ylärivi: tuomarit: Aimo Meller ja Urpo Hangasmaa. Pelaajat: Pekka Könönen, Tapio Korkka, Pentti Olkkonen, Markku Vuorio, Tapani Taavitsainen, Rolf Myhrman, Ilpo Suomi ja Ari Karlsson. Alarivi: Olli Huttunen, Matti Vellonen, Hannu Tarnanen ja Timo Haapaniemi

Vanhempien joukkue (All Stars):
Ylärivi: tuomarit Aimo Meller ja Urpo Hangasmaa. Pelaajat: Pekka Könönen, Tapio Korkka, Pentti Olkkonen, Markku Vuorio, Tapani Taavitsainen, Rolf Myhrman, Ilpo Suomi ja Ari Karlsson. Alarivi: Olli Huttunen, Matti Vellonen, Hannu Tarnanen ja Timo Haapaniemi

Nuorten joukkue. Vasemmalta tuomarit Aimo Meller ja Urpo Hangasmaa. Seisomassa: Reijo Naukkarinen, Jukka Karlsson, Matti Hietala, Jorma Kanervo, Erkki Vilen, Pentti Oijala, Mika Vuorio ja Eero Vilen. Alarivissä: Tapani Lehikoinen ja Timo Lehikoinen

Nuorten joukkue.
Vasemmalta tuomarit Aimo Meller ja Urpo Hangasmaa.
Seisomassa: Reijo Naukkarinen, Jukka Karlsson, Matti Hietala, Jorma Kanervo, Erkki Vilen, Pentti Oijala, Mika Vuorio ja Eero Vilen. Alarivissä: Tapani Lehikoinen ja Timo Lehikoinen

Kuka pannaan kärkeen?

Kuka pannaan kärkeen?

Päätuomari Aimo Melleri

Päätuomari Aimo Melleri

Timo "Räpsä" Haapaniemi ja lyöjänä Ilpo Suomi

Timo ”Räpsä” Haapaniemi ja lyöjänä Ilpo Suomi

VIP-katsomo kotipesän takana

VIP-katsomo kotipesän takana

Mika Vuorio syöttää pahan Olli Huttuselle

Mika Vuorio syöttää pahan Olli Huttuselle

Pentti Olkkonen tuo juoksun mustapaidoille.

Pentti Olkkonen tuo juoksun mustapaidoille.

Syöttötuomari Urpo Hangasmaa

Syöttötuomari Urpo Hangasmaa

Erimielisyyksiäkö? Tuskin sentään.

Erimielisyyksiäkö? Tuskin sentään.

HerU-patsaiden jako. Vastaanottajina Tapani Taavitsainen ja Ilpo Suomi

HerU-patsaiden jako. Vastaanottajina Tapani Taavitsainen ja Ilpo Suomi.

Faneja ja tukijoita ei jätetä. Nuorten keskellä Katariina Siirilä.

Faneja ja tukijoita ei jätetä. ”Nuorten” joukkueen keskellä Katariina Siirilä.

HerU:n Gala-ilta vietettiin Ravintola Solvikissä Vuosaaressa

HerU:n Gala-ilta vietettiin Ravintola Solvikissä Vuosaaren Aurinkolahdella.

Ravintola Solvik sijoittuu Vuosaaren modernin Aurinkolahden keskiosaan

Vuosaaren Aurinkolahtea.

Kunnarinlyöjä Eero Vilen.

Kunnarinlyöjä Eero Vilen.

Ari Karlsson, yksi HerU-tilaisuuden järjestäjistä.

Ari Karlsson, yksi HerU-tilaisuuden järjestäjistä.

Etualalla Erkki Vilen vaimoineen.

Etualalla Erkki Vilen vaimoineen.

Kari Laento (vas. ja pöydän toisella puolella oik. Matti Hietala, Juha Heinonen ja Antti Heinonen (Suomen Pankista ja PuMu:sta tunnettu)

Kari Laento (vas.) ja pöydän toisella puolella oik. Matti Hietala, Juha Heinonen ja Antti Heinonen (mm. Suomen Pankista ja PuMu:sta tunnettu)

HerU-tilaisuuden ja seuran pesäpallon väsymätön puurtaja Timo "Räpsä" Haapaniemi Hannele-vaimonsa kanssa.

HerU-tilaisuuden ja -pesäpallon väsymätön puurtaja sekä pelaaja Timo ”Räpsä” Haapaniemi Hannele-vaimonsa kanssa.

Yksi HerU-tilaisuuden puuhamiehistä Mika Vuorio.

Yksi HerU-tilaisuuden puuhamiehistä Mika Vuorio.

Blogikirjoittaja Pekka Könönen vierellään Timo Haapaniemi (vas.) ja koripallosaavutuksistaan tunnettu Kari Liimo.

Blogikirjoittaja Pekka Könönen vierellään Timo Haapaniemi (vas.) ja koripallosaavutuksistaan tunnettu Kari Liimo.

Aika upea, eikö vain!

Aika upea, eikö vain!

 

 

 

 

 

Read Full Post »

Hyvinkään yksi maamerkki, Sveitsin luonnonpuiston vanha puurakenteinen hyppyrimäki aiotaan viimein purkaa. Vähän haikealta tuntuu, mutta minkäs teet, mäki lienee huonokuntoisena jo turvallisuusriski alueella liikkuville. Kun muutin Hyvinkäälle 1970-luvun alussa ja totuttelin uuteen asuinympäristöön, oli hyppyrimäellä paikkansa kirjoittajan kotoutumisessa – olin lähtenyt ”maailmalle” Helsingin Herttoniemestä, juuri samanlaisen hyppyrimäen tuntumasta. Itse en ollut mäestä hypännyt, mutta pikkupoikana tavallisilla järvisillä alamäen kyllä laskenut. No, notkossa mentiin nurin, mutta en laskustani tyylipisteitä odottanutkaan. Ne saivat Hemmo Silvennoinen, Eino Kirjonen, Veikko Kankkonen ja monet muut sen ajan idolit …

Herttoniemen (ensimmäinen) hyppyrimäki oli rakennettu mahtavalle paikalle. Alamäkeen ei kummoisia tukirakenteita tarvittu; jyrkkä kalliorinne määritti mäen paikan ja profiilin. Kallion päältä avautuu näkymä Vanhankaupunginlahdelle, ja lahden takana erottuvat Kallion, Vallilan ja Arabian rakennukset, Kallion kirkon torni selvimpänä. Jyrkässä kallioseinämässä oli (ja on varmaan yhä) kaikenlaisia onkaloita ja luolia, joihin tietenkin kymmenvuotiaat ipanat mielellään nokkansa pistivät, henkensä kaupalla. Näitä lapsuus- ja nuoruusvuosien ”sankaritekoja” muistelen ja ihmettelen usein. Aina silloin tällöin tuo hyppyrimäen kalliorinne ja hieno näköala on käytävä vaimoni kanssa tarkistamassa Helsingin reissullamme. Kerron silloin myös, kuinka luokkakaverini Aitolan Yrjön kanssa lennättelimme balsapuusta askartelemiamme lennokkeja hyppyrimäen tornista. Talvisin mäessä oli yhtenään kilpailuja ja muita yleisötapahtumia. Kaikki palautuu kirkkaana mieliin kuin Saunalahden luonnonjää, johon vedin ensimmäiset luistimen jälkeni 1950-luvulla.

Nuoruuteni hyppyrimäki Herttoniemessä purettiin 1976. Hyvinkään Sveitsin hyppyrimäki on vielä pystyssä. Paksut tukihirret kannattelevat yhä korkealle nousevaa ylämäkeä, jonka rakentaminen 1930-luvulla on ollut kova ponnistus. Kuka on tehnyt mäen piirustukset ja lujuuslaskelmat? Missä on valettu järeät pultit, jotka liittävät yhteen kantavat tukipuut? Kuka hurjapää on vääntänyt kiinni ylimmän mutterin? Nyt rakenteista on irronnut kasoittain lautoja, ylämäessä on suuria aukkoja. Jarmo Suni ei kotimäestään enää leiskauta yli kuusikymppistään. Syksy on tullut Sveitsin luonnonpuistoon – laskeva aurinko heittää vielä hetkeksi mäen varjon motellin parkkialueelle. Tornit ja varjot katoavat, muistot jäävät.

Herttoniemen kallioilta v. 2012


Tutuilla kallioilla


Nuoruuden ajan kotini, Susitie 29 (Hups, tarkkaan ottaen kuva onkin identtisestä Ahmatien talosta)


Herttoniemen kansakoulu Ahmatieltä kuvattuna


Kettutien ”tornitaloja”


Hyvinkään Sveitsin hyppyrimäki, loppukesällä 2012


Hyvinkään Sveitsin hyppyrin ylämäki


Syksyn värejä Kytäjällä


Autumn leaves

Herttoniemen hyppyrimäki (Majavatie). Kuvannut Hugo Sundström 1949–1950 (HKM).

Read Full Post »