Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Muuttolintu’

Joku oli suututtanut säidenhaltijan. Toukokuu 2017 oli ollut ennätyskylmä, ja etelässäkin tupsahteli satunnaisia lumikuuroja aina kuun puoliväliin asti. Snellmaninpäivänä sää näytti viimein vähän lämpenevän, mikä tuskin kuitenkaan johtui 1800-luvulla vaikuttaneesta fennomaanista, kirjailijasta ja valtio- sekä finanssimiehestä. Ei, äidit olivat saaneet muutoksen aikaan – ei vain sopinut, että äitienpäivänä, kuun neljäntenä liputuspäivänä, enää puhaltaisi kylmät tuulet. Äitienpäivänä syödään makeita kakkuja patiolla, johon paistaa lämmin aurinko, ja tuulella on nopeutta enintään 2 m/s. Kun äitienpäivä on lähtöisin Yhdysvalloista, voisi ajatella, että meilläkin kaikki päivään liittyvä on suurta. Täällä kuitenkin eletään omalla tavallaan. Suuruutta toki löytyy – sitä edustaa kaikki maan äidit ja äitien uhrautuvaisuus, niidenkin äitien, jotka eivät ole koskaan saaneet kutsua presidentinlinnaan.

Lehdet avautuvat

Luonnon tapahtumien seuraaminen kiinnostaa suomalaisia. Toukokuussa, juuri äitienpäivän alla, tapahtuu luonnossa paljon. Moni muuttolinnuista on palannut tutuille reviireilleen; on alkanut tiivis parinetsintä- ja pesintävaihe. Nopeimmilla vesilinnuilla on jo poikaset, vuokot ovat nousseet kukkimaan ja puiden silmut kasvavat nopeasti aueten viimein kukinnoiksi tai hennoiksi lehtien aluiksi. Helsingin yliopiston entinen kansleri Risto Ihamuotila on eräs julkisuuden henkilö, joka seuraa aktiivisesti luonnon tapahtumia. Onpa hän tehnyt harrastuksestaan kirjankin ”300 kasvia Suomen luonnossa”. Niin hänelle kuin itsellenikin, on tullut tavaksi tarkkailla, milloin tuomi on kukassa. Vanhoissa koulukirjoissa tuomen sanotaan kukkivan toukokuun lopulla, mutta Ihamuotilan 50 vuoden kirjanpidon mukaan aikaisin kukinta on tapahtunut jo 4. toukokuuta. Tänä vuonna ei vielä äitienpäivänä saada nuuhkia tuomen hienoa tuoksua, kuten usein lämpiminä keväinä. Luontoäiti ei kiirehdi tänä keväänä.

Etelänkevätesikko, ensimmäisiä kukkijoita etelä-Suomessa.

Lanttuperhonen kevättaskuruohon kukinnolla

Peltokortteet

Punarinta

Ensimmäiset valkovuokot lämpimällä rinteellä

Mietin, mikä mahtoi olla oman äitini suhde luontoon? Entä isoäitieni? Rantasalmella syntynyt isänäitini asui suuren osan elämästään Helsingin Käpylässä paritalon puolikkaassa ja sai tuntumaa luonnon tapahtumiin sekä vuoden kiertokulkuun hyörimällä oman talonsa takapihan kasvimaalla ja puutarhassa. Me lapsenlapset taas saimme tuntumaa aina hyväntuulisen isoäitimme tiukkaan puoleen: ymmärsimme hyvin selvästi, ettei puutarhan vadelmiin saanut koskea. Ne, kaikkein kiinnostavimmat ja isoimmat marjat, oli määrä säästää juhlapäiviin! Kaikkea muuta sai syödä niin paljon kuin vatsa veti. Toinen mummoistani, nuorena leskeksi jäänyt äidinäitini oli kaupunkilainen; Helsingissä syntynyt ja kantakaupungissa suurimman osan elämäänsä asunut. Luulen, että Arkadiankatua pitkin kävellessään vakavanpuoleinen äidinäitini antoi välillä katseen nousta kadunvarren lehmuksiin ja tunnisti oksalla laulavan pikkulinnun. Ehkä äidinäitini kierteli paljonkin Mechelininkadun toisella puolella Väinämöisen puistossa, Hietaniemessä tai Lapinlahdessa ja oppi tuntemaan koko joukon puiden ja pensaiden siivekkäitä? Oma äitini ei saanut elää pitkää elämää, mutta tiedän hänen viihtyneen luonnossa. Kasvit, kasvienkeräys ja luonnonkukat olivat hänelle tärkeitä. Kun äidilläni vielä terveyttä riitti ja perhe oli yhteisillä lomilla vuokramökeillä ja maatiloilla Vihdissä, Saimaan rannalla tai Verlassa, ei häneltä varmaan mitään puuttunut. Tai no, kerran Vihdin täysihoitolalomamme pyöräretkellä äitini pyörästä puuttuivat jarrut. Istuin pyörän tarakalla ja tunsin, kuinka vauhti kiihtyy – parivaljakkoa vietiin hurjaa vauhtia kohti ojaa! Sillä kerralla jätimme luonnonkukkien keruun, keräsimme vain itsemme ojasta takaisin pölyiselle maantielle. Miten ihmeessä siitä rytäkästä selvittiinkään? Äideillä on se jokin – luontoa ainakin!

Helsingin Malmin hautausmaalla yhdessä vaimoni kanssa. Äidit ja isoäidit saavat ruusunsa.

Ruusut maassa vanhempieni haudalla

Helsingin Malmin hautausmaata

Äidinäitini haudan skillat saavat seurakseen valkoisen ruusun

Hautausmaan naaraspeippo

Hautojen mustarastaat

Mustarastas ja orvokit

Alastomat rungot ja oksat

Helvi-äitini 1950-luvun alussa kotimme takapihalla Espoon Leppävaarassa

Vasemmassa kuvassa isänäitini Bertta (vas. hlö) näyttelyharrastuksensa parissa mahdollisesti Savonlinnassa, todennäköisesti 1910-luvun alussa. Oikeassa kuvassa äidinäitini Linnea miehensä Eino Davidin kanssa 1920-luvun paikkeilla.

Mainokset

Read Full Post »

Pääsiäisen aika on merkinnyt kirjoittajalle jo vuosien ajan tervetullutta vapaata ja rauhoittumista arjen askareista sekä velvotteista. Työvuosina pääsiäistauko oli vielä merkityksellisempi kuin nyt eläkeläisenä, kun kukaan ei ammattiosaamistasi kaipaa eikä viikonpäivissä ole mitään eroja. Ilman seinäkalenterin päiväyksiä ei tietäisi missä mennään, ja itse päiväohjelmat ovat kuin luovuutensa hukanneen ohjelmatoimiston ideapankista. Olisi edes … Huomaan vaimoni tulleen katselemaan, miten kirjoitukseni etenee ja kuulen tuoreen kommentin: ”Eipäs nyt ruveta kyynisiksi!”. Minäkö kyyninen, yritin vain huumorilla aloittaa? Asiaan sitten. Rauhoittuminen ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö voisi ja saisi yhä luonnossa käydä ja ruumiinkuntoa hoitaa – semminkin kun se ohjelmatoimisto ei tähän hätään muuta pystynyt keksimään. Kyllä se minulle sopii, luonnossa remuaminen, mutta välillä itsekin aprikoin, voisiko sen tilalla, tai rinnalla, olla jotain muutakin? Taisin unohtaa kysymyksen yhtä nopeasti kuin sen esitin.

Luontoihmisen sopii hyvin asua Hyvinkään tapaisessa pikkukaupungissa, jossa metsäpolut odottavat vain lyhyen pyöräily- tai automatkan päässä taajamasta. Laajat peltoaukeat avautuvat nekin heti kaupunkia sivuavan moottoritien länsipuolella. Näistä Usmin ja Kytäjän pelloista on viime vuosina tullut isojen muuttolintujen suosimia levähdyspaikkoja – nähtävää on riittänyt alkukevään moniksi viikoiksi. Koleasta säästä huolimatta kevät on vaivihkaa edennyt ja pohdin, olisiko Kytäjärvi jo jäistä vapaa? Silloin olisi luontoharrastajilla vesilintujen paikka! Kun ensimmäisenä pääsiäispäivänä astelin Kytäjärven maapadolle, järvi todella lainehti vapaana, ja ympärilläni lenteli satoja sorsalintuja: sinisorsia, haapanoita, taveja, jouhi- ja lapasorsia. Vesilintujen keväinen lentonäytös oli täydessä vauhdissaan taustakulissien vaihtuessa auringonpaisteesta tummiin pilviin ja lumikuuroihin. Toinen pääsiäispäivä oli aurinkoisempi, mutta lintuja tuntui olevan vähemmän kuin edellisenä päivänä. Joko osa altaan vesilinnuista jatkoi matkaansa pohjoisemmaksi, lopullisille pesimäalueilleen? Hei, tuolta kaukaa lähestyy parvi lintuja. Mitä ne oikein ovat? Kuoveja! Monikymmenpäinen kuoviparvi järjesti aamun yllätyksen ja hoiti päivän avausnumeron tyylikkäällä ylilennollaan.

Pääsiäispäivien lämpötila nousi juuri ja juuri plussan puolelle. Padolla kävi yhä ankarampi viima. Olin passipaikalla yksin pitkät tovit; joitakin lenkkeileviä pariskuntia ohitti kuvaajan kiireellä ja nopeasti tervehtien. Lopulta sain kaveriksini tuoreen Facebook-tuttavani Jounin, joka tuli myös kuvaamaan runsaslajista vesilintujoukkoa. Maiseman avaruus, auringossa välkehtivä järvi, sininen taivas, jylhät kalliot etäämpänä, joita vasten kaartelevien vesilintujen kirkkaat värit korostuivat … Hiljaisuus. Tunnelma oli hetkittäin kuin kaukaa vaarojen maisemasta, Lapistakin.

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

(Runosta Lapin kesä, Eino Leino, Kangastuksia, 1902)

Takatalven uhkaa Kytäjärvellä

Haapanat ja tavit

Laulujoutsenet

Joutsenet laskeutuvat

Kartanon rantaa

Vesilintuja

Tavit

Jouhisorsat

Sinisorsat lumipyryssä

Kytäjärvi 2. pääsiäispäivänä 2017

Yön aikana järvi jäätyy uudelleen

Kuovit

Padon vartija

Kurjet järven yllä

Haapanat

Lintukaverini Jouni sihtailee joelle

Lapasorsat ja alimpana tavit

Laulujoutsenet

Laulujoutsen ohittaa läheltä

Naurulokki patoaltaan yllä

Lumikuuro tavoittaa pian Kytäjärven

Read Full Post »

Mustarastas nokki touhukkaana ravinnonhippuja lumen ja jään peittämästä takapihamme kovasta maasta. Jotakin vatsantäytettä lintu kyllä löysi, mutta kevättalven sään kylmeneminen teki ravinnonhankinnasta tiukkaa vääntöä. Samaan aikaan kaupungin ulkopuolisilla pelloilla ja niityillä sinnittelivät joutsenet, hanhet, kiurut ja töyhtöhyypät. Eivät ne yläviitosia keskenään kylmässä lyöneet, mutta ne selviäisivät lievästä takatalvesta. Sään uudelleen lämmetessä peltojen yllä kuuluisi taas kiurun vahva liverrys, ja töyhtöhyyppä jatkaisi syöksyilyjään päästäen samalla kimeitä vihellyksiään. Pekka Pouta oli pari päivää sitten ennustanut uutta paksua lumipeitettä jopa Etelä-Suomeen – ainakaan sunnuntaille ei ennuste vielä toteutunut.

Väittävät, että eläkkeelle jääminen se vasta kiireisenä pitää. En tuntenut minkäänlaista kiirettä, kun paistelin makkaroita hyvän ystäväni Viken kanssa Nukarinkosken laavulla runsas viikko sitten. Olimme kiertäneet kosken ympärille tehdyn lyhyehkön luontoreitin ja lenkin päätteeksi nautimme retkieväitä harvinaisen lämpimässä kevättalven säässä. Paitsi että taistelemme ottelupallosta kerran viikossa Hyvinkään Torikadun tenniskeskuksessa, aiomme ottaa uudelleen ohjelmaamme metsissä samoilun ja ties mitä kaikkea. Juuri eläkkeelle siirtynyt Ranuan mies on armoton soilla ja ryteiköissä tarpoja, marjastajakin, mutta on hyvä, että mukana on tällainen vähän maltillisempi kaupunkilaismies. Hanko-Mäntsälän tien maisemissa ystäväni jo takavuosina putosi karttalehdeltä, mutta onneksi porukalla löysimme Viken ennen pimeää. Yhdessä on nuorempina koluttu Hyvinkään Usmin korpimetsät ja diplomityönä kiersimme eräänä sateisena syyspäivänä Kytäjän Suolijärven. Seuraava sovittu keikka meneekin vaihteeksi kulttuuriympäristöön, panemme vähän fiinimpää päälle ja katsastamme UKK:n Tamminiemen museokodin. Uusi kierros Tamminiemeen tehdään vaimon kanssa – uusintoja saa tulla, olihan niitä myös Urkilla.

Eläkkeellä ehtii, kun haluaa ja panee asiat tärkeysjärjestykseen. Vaikka luontoihmiseksi tunnustaudun, en ole vonkaamassa Kymenlaaksoon arktikaa seuraamaan tai ottamaan vastaan ensimmäisiä muuttolintuja Utön saarelle. En voi kieltää, etteikö mieli tekisi, edes kerran elämässä. Toisaalta asuinpaikkaa ympäröivä luonto, jopa oman talon pihapiiri, voi olla luontoelämyksiä ja yllätyksiä täynnä. Kevään yllätyksen järjesti maakotka, jonka lentoa sain pitkään tarkkailla vain parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Aikaa on jäätävä myös lapsillemme ja lastenlapsille. Pitkästä aikaa kotiamme asuttivat muutaman päivän ajan tyttäremme J-lapset. Isoäidin pannari oli kova sana; ainoa kärhämä pilttien kesken tuli viimeisen pannaripalasen hallintaoikeudesta. Kaikki meni muuten hienosti ja yllättäen J-pojallakin oli nyt läksyjä! Mutta mikä on kouluissa kansanperinteen tila? Kun kyselimme J-tytöltä, kuinka menee lorun “Kuu kiurusta kesään, puolikuuta …” loppuosa, saimme huomata, että koko tarina oli tytölle aivan outo! Nyt tuli tytöllekin läksyä ja opeteltavaa – isovanhemmilta. Parahiksi lorun seuraavaa lintua Suomeen jo odotellaankin.

Kytäjoen tulvapelto

Kytäjoen tulvapelto

Vikke pohtii kuvakulmia

Vikke pohtii kuvakulmia

Nukarinkosken putous

Nukarinkosken putous

Vikke säätää

Vikke säätää

Koskilenkin pitkospuut

Koskilenkin pitkospuut

Nukarinkoski ennen putousta

Nukarinkoski ennen putousta

Luonnon lasilintuja

Luonnon lasilintuja

Kaverukset nuotiolla

Kaverukset nuotiolla

Edellisen retkeilijän aterimet

Edellisen retkeilijän aterimet

Vantaanjoki, Kittelä

Vantaanjoki, Kittelä

Mahtuuko joukkoon

Mahtuuko joukkoon?

Hanhiaura

Hanhiaura

Hanhenmarssi

Hanhenmarssi

Pikkuvarpunen

Pikkuvarpunen

Kevätsiivousta mökillä

Kevätsiivousta mökillä

Vaimon kahvitauko

Vaimon kahvitauko

Jään peittämä Heinijärvi, Tammela

Jään peittämä Heinijärvi, Tammela

J-poika

J-poika

J-tyttö

J-tyttö

Read Full Post »

Helmikuun puolivälissä näytti, että kevät tulee ryminällä ja aikaisemmin kuin vuosiin. Kalevalanpäivänä säänkuva normalisoitui – harmaat talvipäivät tulivat takaisin ja lämpötilakin asettui lähelle tavanomaisia lukemia. Ei olisi kannattunut vielä nuolaista. No nyt sai kyllä nuolaista, mutta vain nenänkärjestä tippuvia vesipisaroita, ainakin jos kiipesi Ridasjärven tuuliseen lintutorniin muuttolintuja kiikaroimaan. En oikein ole lintutornityyppiä. Tykkään liikkua luonnossa, kiireettä kuitenkin: nousta edessä olevan kumpareen laelle tai laskeutua joenpartaalle ja tehdä kulkiessani havaintoja, jos niitä on näkökenttääni tullakseen. Onhan niitä jo tullutkin. Viime sunnuntaina saattelin Vantaanjoen Kittelän sulaan kolme äänekästä laulujoutsenta ja ensimmäiset telkät kävin katsastamassa Rantakulman virtapaikalla. Telkkäkoiras pyöri villisti ympyrää, sylki nokastaan korkeita vesikaaria ja päästeli hullunkurisia, kimeitä soidinääniään. Siirryin vaivihkaa pois ladonkulman tähystyspaikalta ja jätin pariskunnan jatkamaan häämenojaan. Tuskin minua huomasivatkaan.

Joissa on nyt vettä runsaasti. Luonnossaliikkujan kannattaisi suunnistaa koskipaikoille, ihastelemaan veden voimaa ja kuulemaan mahtavaa pauhua. Vantaanjoen yläjuoksulla, lähellä kotiamme, on kaksi hienoa koskipaikkaa: Nurmijärven Nukarinkoski ja Myllykoski. Vuosia sitten, pääsiäisen aikoihin oli blogimiehen käydä kalpaten Nukarinkosken reunamilla. Ajattelin kuvata koskea kiveltä, joka oli kuohuissa noin metrin verran rannasta. Kuvaajalle kävi hölmösti. Liukastuin, molskahdin koskeen, satutin vähän rannettani ja tärvelin uuden kamerani. En ole koskaan saanut minkäänlaista vakuutuskorvausta, en nytkään, mutta tärkeintä oli, että henkiriepu säästyi. Tämän kevään vedenvirtauksella olisi kuvaajalle käynyt huonosti. Kosken partaalla huomaan muistelevani isänäitiäni, joka viimeisillä vuosillaan joutui pois kodistaan kunnalliseen vanhainkotiin. Hän ei viihtynyt uudessa asuinpaikassaan ollenkaan. Aina sukulaistapaamistemme lopuksi hän melkein purskahti itkuun ja huudahti: “Leppäselle laualle ja myötävirtaan!” Muuta ratkaisua ei mummoni omasta mielestään surkeassa tilanteessaan nähnyt. Kosket ja virrat vetävät sukumme väkeä puoleensa.

Virtojen yli on tapana rakentaa siltoja. Blogikirjoittajakin ryhtyy nyt sillanrakentajaksi – oman siltani nimi on aasinsilta. Aion liittää kirjoituksen loppuun musiikkiosion! On se mahdollista, jos musiikintekijän nimi on Olavi Virta. Ei Koski, mutta Virta! Siinä tärkein peruste, mutta muitakin on. Kuuntelin sattumoisin koskikierroksillani autoradiosta Olavi Virran laulua ja se todella iski. Kappale oli yksi tunnetuimmista, ”Vihreät niityt”.  Samalla kuulin, että Olavi Virran syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Pikainen tsekkaus onko kaupunkimme kirjastosta saatavana mestarin elämäkertaa, tai – kuinka monen kirjoittamana? Niitä löytyi useita ja päädyin lainaamaan Lasse Erolan todella nautittavan teoksen ja juhlapainoksen ”Olavi Virta ja hänen maailmansa”. Kirja vieläpä löytyi lähikirjastostamme Hakalan kirjastosta. Polleana esittelin kotona lainakirjaa vaimolleni. Sain pian kuulla, että tuolla meidän hyllyssähän se ensimmäinen painos on ollut jo vuodesta 2005. Lupasin vaimolleni tutustua lähiluonnon lisäksi myös omaan kotiimme.

Vantaanjoki, Kittelä, Hyvinkää

Vantaanjoki, Kittelä, Hyvinkää

Ridasjärven lintutorni, Hyvinkää

Ridasjärven lintutorni, Hyvinkää

Sinisorsat

Sinisorsat

Nukarinkoski, Nukari, Nurmijärvi

Nukarinkoski, Nukari, Nurmijärvi

Isä ja lapset kosken äärellä

Isä ja lapset kosken äärellä

Nukarinkoski 02

Nukarinkoski 02

Telkkäpariskunta, Vantaanjoki, Rantakulma

Telkkäpariskunta, Vantaanjoki, Rantakulma

Laulujoutsenet, Kytäjoen tulva-alue

Laulujoutsenet, Kytäjoen tulva-alue

Takiaiset

Takiaiset

Kaanaanjoen koski, Hirvihaara, Mäntsälä

Kaanaanjoen koski, Hirvihaara, Mäntsälä

Peltomaisema, maaliskuu

Peltomaisema, maaliskuu

Porvoonjoen Naarkoski, Pukkila

Porvoonjoen Naarkoski, Pukkila

Kuohut

Kuohut

Porvoonjokilaaksoa, Pukkila

Porvoonjokilaaksoa, Pukkila

Hyvinkään pääkirjasto 01

Hyvinkään pääkirjasto 01

Hyvinkään pääkirjasto 02

Hyvinkään pääkirjasto 02

Hyvinkään Hakalan kirjaston sisäänkäynti

Hyvinkään Hakalan kirjaston sisäänkäynti

Lasse Erolan elämäkertateos "Olavi Virta ja hänen maailmansa"

Lasse Erolan elämäkertateos ”Olavi Virta ja hänen maailmansa”

Read Full Post »

Aikuiset lapsemme kumppaneineen olivat päättäneet tavata toisensa, ja isovanhemmat olivat lupautuneet ottamaan mökille mukaan J-tytön ja J-perheen Fonzie-koiran. Tämä Fonzie, melkein puolitoistavuotias labbisuros, on, kuinka sen nyt sanoisi, hmmm, hieman erikoisempi tapaus. Tai oikeastaan ei mitenkään erikoinen – vähän vain vilkkaanpuoleinen. Väittävät, että labbis asettuu noin 2-vuotiaana. Antaas kattoo kuinka käy. Tavarat olivat autossa paikoillaan, enää kyydistä puuttuivat labbis ja J-tyttö. Pääsimme matkaan ja perillä nostelimme tavaroita auton takakontista. Jokin ei nyt oikein stemmannut. Olin laittanut molemmat vesikanisterit täyteen vettä, mutta toisessa, 16 litran kanisterissa oli jäljellä vain tilkka! Pian selvisi, mihin vesi oli kadonnut. Se oli kadonnut kasseihin ja pestyihin sekä silitettyihin mökki- ja liinavaatteisiin – ja tietenkin takakontin verhoiluun! Sillä lailla. Uuden kanisterityypin painettava hana oli alkanut vuotaa omia aikojaan. Ihan reipas avaus mökkiviikonvaihteelle. Onneksi pyykkinarut olivat valmiiksi viritetyt  ja päivät olivat aurinkoisia. Kaikki vaatteet sekä kassit kuivuivat kesäauringossa seuraavana päivänä.

Kuinka menisi ensimmäinen yö koiran kanssa levottoman mökilletulon jälkeen? Fonzie ja minä asetuimme makuukamariin, jonka ovi saatiin suljettua, muut nukkuisivat tuvan puolella. Makuuhuoneen oven lukon kieli ei ollut aikoihin joutunut tositoimiin, niinpä emme tienneet, että ovi avautuisi kevyestä tönäisystä. Ja sitä oveahan availtiin. Ennen pitkää totesimme, että ovia paukutteleva ja pusuja jakeleva koira sekä isäntä lähtisivät yöksi saunamökkiin. Ei ollut rauhallista sielläkään – koiralla oli pian suussaan löylyveden hajustepullo tai Omo-paketti. Ei tullut mitään. Vein koiran mökin kuistille ja itse yritin jatkaa uniani saunamökissä. Taisin torkahtaa vähäksi aikaa, mutta kun valo ulkona lisääntyi, päätin herätä. Nousin mökin rappusia hakeakseni kuistilla odottavan labbiksen pitkälle aamulenkille. Kuistilla näytti kaikki olevan … ei sittenkään – tuo narumatto! Voi ei, se oli sen maton tarina. Vielä eilen ehjää narumattoa ei tämän yön jälkeen kannattaisi levittää “kaunis terassimme” -kilpailukuistin lattialle. Joku voisi raiskatussa narukasassa nähdä uuden tyylin nerokkaan taideinstallaation, mutta omassa päässäni takoi vain ajataus, että tästä on nyt suoriuduttava pitkälle aamulenkille; hyvin pitkälle ja hyvin nopeasti!

Olisi se mökkikäynti hauskempikin voinut olla. Paluumatkalla J-tyttö vielä alkoi voida pahoin ja oksensi autossa juuri ennen Hyvinkäälle saapumista. Mietin kotonani reissun jälkeen meidän neljän viikonvaihdettamme. Tiesin, ettei se tulisi olemaan ihan ongelmaton. Jäikö mitään hyvää muistoksi? Jäi toki. J-tyttö oli kaiken aikaa aurinkoinen ja iloinen. Teki nokkelia kysymyksiä ja oli tasavertainen kortinpelaaja. Fonzien kanssa tehdyt aikaiset aamulenkit olivat myös luksusta. Lenkillä menee Fonzien kanssa aina hienosti. Mikä hiljaisuus hiekkaisilla, maantiesuolan kovettamilla kyläteillä ja mitkä aamun tuoksut! Tien varren lehdoista kuului vielä myöhäisten muuttolintujen liverrystä. Huomasin myös, että kun olin ensimmäiselle aamulenkille unohtanut ottaa mukaan kameran, nautin näkemästäni paljon enemmän kuin kamera kaulassa. Automme takakontin verhoilukin kuivaa kyllä aikanaan. Niin häipyy taivaan tuuliin myös tämän viikonvaihteen kaikki ikävä – muistoihin jää vain aurinko, iloinen lapsenlapsemme, mesiangervon huumaava tuoksu, isoäidin herkulliset lihapullat ja jääkaapin kaasun loppuminen keskellä yötä.

 

Poutapilvet Heinämaan kohdalla

Poutapilvet Heinämaan kohdalla

J-tyttö

J-tyttö

Kaikki märkinä

Kaikki märkinä

Uusi pihakukka

Uusi pihakukka

Tulopäivän ilta

Tulopäivän ilta

Tule jo

Tule jo

Tienvarren huopaohdake

Tienvarren huopaohdake

Aamulenkillä 01

Aamulenkillä 01

Aamulenkillä 02

Aamulenkillä 02

Kesäaamun varjot

Kesäaamun varjot

Tienvarren isoukonkello

Tienvarren isoukonkello

Fonzien aamuvilvoittelu

Fonzien aamuvilvoittelu

Noutaja tuloo

Noutaja tuloo

Kesäheinät

Kesäheinät

Vanha aitta

Vanha aitta

Mesiangervojen aikaan

Mesiangervojen aikaan

Bestikset

Bestikset

 

 

 

 

 

Read Full Post »

Fonzie tiesi, että tältä metsäkumpareelta hakisin kepin. Pian varaulkoiluttaja sinkoaisi sen niin kauas koiran haettavaksi kuin vain eläkeiän kynnyksen ylittänyt gubbe saisi lentämään. Vielä lensi. Maaliskuun puolivälin viikonvaihteen ilmassa lensi muutakin kuin koiran keppi, siellä lensi räntää ja lunta! Kun tarvoin sunnuntaina koiran kanssa Myllytilan ympärille rakennetun golfalueen reunamia, oli lauantaina alkanut raju lumipyry jo heikentynyt. Säätyypin muuttuminen oli ollut tiedossa, mutta silti paluu talveen vähän harmitti. Oli kuin pelilaudalla joutuisi palaamaan alkuruutuun parin heittovuoron päässä odottavasta maalista. Muutama päivä sitten lämpö kiipesi jo 10 asteeseen, ja nyt viikon 12 alkaessa: uusi lumi peitti maan – ja pakkasta pari astetta. Keväästä ei koskaan tiedä.

Talvi oli ollut leuto, ja maaliskuussa käväistiin jo lähellä termistä kevättä. Luonnossa alkaa nopeasti tapahtua, kun lämpötila pysyttelee useita päiviä plussan puolella. Ennen viikonvaihteen lumisateita kuuli pelloilla kiurujen liverrystä, telkät olivat tulleet sulapaikoille, ensimmäiset leskenlehdet ilmestyivät etelärinteisiin – jopa näsiä oli saanut varteensa lähes avoimet kukkansa. Eläimillä on vaistonsa, omat suunnistus- ja tutkajärjestelmänsä, mutta eivät nekään ennustajia ole. Nyt uusi lumi tukahdutti alkavan kasvun ja vaimensi muuttolintujen ilakoinnin. Vuosi sitten itkettiin sitä, ettei kevättä taida tullakaan. Oikeastaan, viime vuonnahan kevät jäikin väliin – hypättiin suoraan talvesta kesään. Annetaan nyt vuonna 2014 kevään näyttää kaikki puolensa. Itkut pois, istutaan katsomoon ja seurataan näytelmää.

Eräänlainen näytelmä on ollut meneillään myös mielimaisemissani Kytäjärven rannoilla. Jonkun mahtikäskyllä teiden ja polkujen varsien tukkipuuta pienemmät puut kaadetaan – ja tietenkin pensaat ja pusikot! Mikä on kaiken tarkoitus, en voi ymmärtää. Sen ymmärrän, ettei raivauskäskyn antaja ole perillä luontosysteemeistä ja biodiversiteetistä – monimuotoisesta luonnosta, jota meidän kaikkien tulisi edistää ja vaalia. Se vaaliminen on myös tervettä itsekkyyttä – vain säilyttämällä pensaikot, kelot ja lahopuut saamme kokea elävän luonnon monine liikkujineen ja kuulla sekä nähdä muuttolintujen saapuvan monivuotisille pesimäalueilleen. Näihin järven rantametsiin ne eivät enää tule.

Aloin katsella muuttolinnun tavoin uusia ulkoilumaastoja, joissa taas tapaisin raiskatussa rantametsikössä aiemmin näkemäni pikkutikan ja pohjantikan. Olin vihainen ja pettynyt. Maaliskuulla on monet kasvonsa. Omat kasvoni olivat tummia pilviä synkemmät (en huomannut ottaa selfietä) –  takatalvella tai lumimyräkällä ei ollut siihen osuutta. Kevätsäät ja lämpimät tulevat pian uudelleen, mutta uuden, eläväisen pesimämetsikön nousemiseen menee ihmisikä.

Vaiveron Myllytila (13.3.)

Vaiveron Myllytila 01, Hyvinkää  (13.3.)

Vaiveron Myllytila 02

Vaiveron Myllytila 02

Lepää kukkii

Leppä kukkii

Maaliskuun varjokuvia

Maaliskuun varjokuvia

Maaliskuun varjokuvia 02

Maaliskuun varjokuvia 02

Kytäjärven sula

Kytäjärven sula  (13.3.)

Leskenlehti (13.3.)

Leskenlehti  (13.3.)

Näsiä lähes kukassaan  (13.3.)

Näsiä lähes kukassaan (13.3.)

Helsingin Kamppia maaliskuussa  (7.3.)

Helsingin Kamppia maaliskuussa (7.3.)

Maaliskuun alun Merikatu, Helsinki

Maaliskuun alun Merikatu, Helsinki

Laulujoutsenet, Heinijärvi, Tammela  (8.3.)

Laulujoutsenet, Heinijärvi, Tammela (8.3.)

Mökkijärven jäät lähtevät  (8.3.)

Mökkijärven jäät lähtevät (8.3.)

Maaliskuun kasvoja

Maaliskuun kasvoja

Mökin haravointipäivä on päättymässä

Mökin haravointipäivä on päättymässä

Vaiveron Myllytila lumipyryn jälkeen  (15.3.)

Vaiveron Myllytila lumipyryn jälkeen (15.3.)

Maaliskuun kasvoja nämäkin, lenkkikaveri Fonzie

Maaliskuun kasvoja nämäkin, lenkkikaveri Fonzie

Lumi verhoaa Vaiveron Myllytilan

Lumi verhoaa Vaiveron Myllytilan (15.3.)

Read Full Post »

Tiskiharja putosi koukustaan teräksisen altaan pohjalle. Mökin aamupalan laittaja tupeksi ja pelkäsi, että vielä makeasti unten mailla olevat L-poika ja isoäiti heräisivät paukkeeseen. Eivät tainneet herätä? Päivän aikana oli ehdittävä paljon, joten otin varaslähdön aamukahvin kanssa silmät vielä puoliummessa. Sunnuntain paluumatkaankin oli varattava aikaa, kun pienin mökkiläinen oli vietävä omaan kotiinsa Hiekkaharjuun.Tuosta vielä tomaatinlohkot ja leipäjuustot suolaisten ja leipien seuraksi – eiköhän näillä saada puhtia uuteen kesäpäivään. Tomaatista ja juustosta muistan aina vaimoni tädin tilan Paimiossa. Ne kuuluivat aamun vakioeväisiin, kun heinäpellolle menijöitä heräteltiin töihin vuosia sitten. Ehkä lastenlapsemmekin muistelevat aikanaan isoäitinsä ruokia ja ainakin mökkiräiskäleitä – miksei hyvällä tuurilla myös isosisänsä aamupaloja. Vai muistuuko aamuista mieliin vain tiskiharjan kolahdus?

Kesä alkoi tänä vuonna kuin varkain. Hyvä sää on tuonut mökillemme niin viimeisetkin muuttolinnut kuin vierailevat lastenlapsemme. Molempien touhuja on mukava seurata. Siivekkäitä vain katsellaan, mutta ihmislapsia: eskari- ja ekaluokkaisia on myös pidettävä silmällä. Seitsemänvuotiaan jalka vielä niin helposti ja arvaamatta osuu kiveen tai juurakkoon, horjahtaa laiturilta tai saa ikävännäköisen palovamman kiukaan kyljestä. Pikku haaveri meillä kävikin, kun rapsuttelin vanhaa maalia mökin rappusista. L-poika tuli kurkkimaan isoisänsä puuhia, istahti ylimmälle rappuselle, mutta yhtäkkiä kieri hyrränä rappusia, putosi päälleen alas viereeni ja löi poskipäänsä jykevään alarappuseen. Kaikki kävi uskomattoman nopeasti. Itkuhan siinä tuli ja ainakin viikoksi verinaarmuinen turvonnut poskipää.

Kohta on pientä väkeä oksat ja pusikot täynnä; ei kestä kauan, kun muuttolintujen poikasia alkaa kuoriutua. Pientä väkeä on tullut lisää myös tyttäremme perheeseen – tällä kerralla sellainen musta, hellyttävä ja isotassuinen labbiksen pentu. Kun kuulimme koiran tulosta, luulen, että vaimoni ehti jo hyvästellä ainakin mökin kukkapenkit ja pohtia, miten järjestys säilyisi ja tuhoilta vältyttäisiin. Olemme nyt saaneet jo vähän tuntumaa uuteen tulokkaaseen, ja kummasti vain ne asenteet muuttuvat ja pelot häipyvät. Koirahan käyttäytyy hienosti. Ei ne perennat nyt niin arvokkaita ole? Sinne vain kukkien sekaan makoilemaan. Musta koiranpentu punaisten sammalleimujen seassa – upeaa, järvinäkymäkin jää kakkoseksi!

Järvellä on kesä

Järvellä on kesä

Edellisen viikonvaihteen vieraamme leinikkiniityllä

Edellisen viikonvaihteen vieraamme leinikkiniityllä

Iltanuotiolla

J-tyttö iltanuotiolla

Puntarpäät

Puntarpäät

Uusi mökkivieras kahvitellaan

Uusi mökkivieras kahvitellaan, isänsä tuojana.

Kukkien kastelijat

Kukkien kastelijat

Sammalleimu

Sammalleimu

Metsän poika

Metsän poika

Savusaunan rannassa

Savusaunan rannassa

L-poika

L-poika

Riippukeinu, kaikkien suosikki

Riippukeinu, kaikkien suosikki

Pellon reunassa savusauna

Pellon reunassa savusauna

Uuteen kotiin

Uuteen kotiin

Hei, älä putoa

Hei, älä putoa

Fonzie

Fonzie

Read Full Post »

Older Posts »