Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘punavarpunen’

Vantaanjoen päähaara ei ole kovin kummoinen virta, kun se saavuttaa Hyvinkään. Vähäsateisena keväänä veden korkeus on pudonnut rajusti kevättalven tilanteesta, eikä joen yläjuoksulta juuri koskentapaisia löydä. Joki on kuitenkin synnyttänyt varsilleen monenlaista puustoa, reheviä pensaikkoja ja muuta kasvillisuutta. Kauempaa ei arvaisikaan, että joki tuolla virtaa – eikä myöskään sitä, että jokivarren lehdossa on runsaasti elämää. Lehto ja sen viereiset pellot ja niityt tulivat tutuiksi, kun työvuosina kävin silloin tällöin puhaltamassa yrittäjän paineita pois pienellä keskipäivän happihyppelyllä kiikarit kaulassa. Pensastaskun touhuja hetken tarkkailtuani jaksoin lähteä toimistolle uudella innolla ja saada päivän urakka päätökseen taskun viserrystä tapaillen.

Vuoden 2019 toukokuussa löysin lehtoalueen uudelleen. Alkukeväänä olin kolunnut Kytäjän aukeat ja juossut hanhien, kurkien sekä haukkojen perässä. Päivien lämmettyä siirryin Sveitsin luonnonpuistoon, jonne olivat jo ehtineet ensimmäiset metsälinnut. Sveitsin luonnonpuisto on eläin- ja lintulajistoltaan melko runsas, mutta siellä alkoi olla ruuhkaista. Lintuharrastaja, ja varsinkin lintukuvaaja, on yksinpuurtaja. Jos satunnainen ulkoilija pysähtyy kohdallesi ja aloittaa kiikaroinnistasi huolimatta monologinsa sekä kertoo kaikki omat lintukokemuksensa pikkuvekara-ajoista lähtien, alkaa päivän linturetkesi odotukset olla laihanlaiset. Ja kun olet juuri sihtailemassa harvemmin näyttäytyvää rautiaista, tämä vierelläsi oleva tuntematon intoutuu matkimaan sepelkyyhkyn huutelua. Ääninäyte on kertakaikkisen hyvä – ja kova, mutta rautiainen ei siitä perusta; se on hetkessä kadonnut tiheään kuusikkoon. Tiedän nyt, miksi oikeat lintukuvaajat pukeutuvat maastopukuun? He haluavat piiloutua – ei linnuilta, vaan satunnaisilta ohikulkijoilta!

Jokivarren lehdossa sain olla rauhassa ja keskittyä yhteen tämän hetken mukavimmista harrastuksistani, lintujen tarkkailuun ja kuvaamiseen. Yhdistän harrastuksessani monia hallituksen suosiossa olevia asioita. Usean tunnin lintulenkeilläni pidän kilot kurissa ja verenkiertoelimet kunnossa. En tarvitse reissuilleni punaista lihaa enkä pikavippejä. Pääsen lähellä oleviin kohteisiini pyörällä, tai jos menenkin autolla, en pölläyttele ilmoille suuria saastemääriä. Ja mitä kaikki tämä ponnistus ja lintulajien jatkuva opiskelu tekeekään aivotoiminnalle, kognitiiviselle puolelle? Toukokuun puolivälissä lehdon lukuisat tuomet availivat kukkanuppujaan ja levittivät ympärilleen huumaavaa tuoksuaan. Suurin osa alueen pesimälinnuista oli jo asettunut paikoilleen, vain jokunen laulajamestari, kuten satakieli, puuttui joukosta. Kun 22.5. kävin tavoittelemassa vähän parempaa kuvaa pensastaskusta, kuulin jo kaukaa, että lehdon ykkössolisti oli vihdoin saapunut. Sen naputukset, huilut ja säksätykset ylittivät jopa läheisen moottoritien pauhun ja rekkojen kolkkeen – kuulin vain mestarin katkeamatonta laulua!

Punavarpuskoiraat viivähtivät lehdossa hetken toukokuun alussa.

Lehdon viereinen pelto oraalla.

Tuomi avaa ensimmäisiä kukkiaan.

Sinitiainen on jokivarsilehdon pysyväisasukki.

Niittykirvinen ja pensastasku löytyy usein vanhojen adanseipäiden nokasta. Tänä keväänä niittykirvinen tuli ensimmäisenä.

Pajusirkulla on pesintä jo pitkällä.

Lehtoalueella on pari lampea. Siellä viihtyvät niin telkkä kuin sinisorsakin.

Lehtoalue sai osansa keväisestä arktikasta. Valkoposkihanhet matkalla pohjoiseen.

Pajulintu on aikainen muuttaja ja melko helppo kuvattava.

Pajulintu ja pensaskerttu jakavat saman pensaikon.

Pensaskerttu suosii jokivarren lehtoaluetta.

Sinisorsapariskunta päiväkävelyllä.

Joenreunan rentukat.

Västäräkit tulevat aikaisin, mutta vielä riittää virtaa.

Lehto voi odottaa pian uusia västäräkkejä.

Hemppokin viihtyy lehdossa ja sen viereisellä joutomaalla.

Rusakko ei oikein tiedä, miten suhtautua kuvaajaan.

Alkukeväästä lehdon puissa viipyili paljon naakkoja ja variksia.

Sepelkyyhkylläkin lienee pesänsä lehdon isommissa puissa.

Kimalainen peltokanankaalin kukinnolla.

Vihervarpunen on melko peloton lintu.

Tuomi ja voikukat.

Pensastasku, yksi kuvaajan suosikkilinnuista. Lintu piti nyt etäisyyttä.

Tikliä näkee usein lehtoalueen laitamilla.

Kiuru on myös löytänyt vanhat aidanseipäät tarkkailupaikoikseen.

Read Full Post »

Onko metsä jo linnunlauluista hiljentynyt? Ei ehkä vielä, mutta olisiko jo hiljaisempi kuin viikko sitten? Väistämättä tulee mieleen Eino Leinon herkkä ”Lapin kesä” -runo, jossa surraan ja murehditaan vähän kaikkien asioiden perään – ja apeuden syyksi paljastuu Lapin (Suomen) lyhyt kesä. Laulaja Mamba palauttaa toivon omalla kappaleellaan ”Vielä on kesää jäljellä”, mutta, ei kai sitä sentään vielä soiteta? Emme anna nyt valtaa alakulolle, vaan lähdemme kuuntelemaan alkukesän ääniä ja katselemaan kasvien väriloistoa. Eikä unohdeta tuoksujakaan! Milloin olet viimeksi nuuhkaissut kukkivaa oravanmarjaa, tai juuri nyt kukkivaa vanamoa? Uskomattomia tuoksuja, jotka täyttävät laajat tienoot ja ovat parhaimmillaan tyynenä aamuna tai iltana. Olin jo matkalla omaan eldoradooni kaupungin länsipuolelle. Sään piti olla pilvinen, mutta eikö mitä; aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kuten hyvin usein tänä keväänä ja alkukesänä. Onneksi silloin tällöin on saatu myös sadetta, mikä on ollut tarpeen kaikelle kansalle: pellosta ansionsa saaville ja pellonreunaa huvikseen kulkeville. Kun lähtee seikkailulle ilman suuria odotuksia, voi kohdata yllättäviä asioita. Kävikö nytkin niin?

Muistelin metsässä muutaman viikon takaista kettukohtaamista. Se tapahtui jokseenkin näillä main. Kettua ei nyt näkynyt, mutta mikä ihme tuolla polulla hitaasti kiemurtelee? Iso musta kyy! Siitä onkin aikaa, kun olen tavannut näin komean yksilön, enkä ehkä koskaan täysin mustaa kyytä. Hetken ajattelin seurustelevani rantakäärmeen kanssa, mutta rantakäärmeen tunnusomaisia pään laikkuja tällä ei ollut. Ja silmän kapea pupilli oli kyyn. Siis, ei liian lähelle, mutta ei myöskään paniikkia. Muutama vuosi sitten kun keräsin vaimoni kanssa kanervia matkalla mökille, melkein työnsin käteni kyykäärmeen selkään, mutta nyt tilanne oli erilainen, kun käärme oli näkyvillä. Jätin kyyn luikertelemaan heinikkoon, ja kohta taas tapahtui: vastaani juoksi rusakko jonkun pelästyttämänä. Oli vähällä, ettei juossut haarojeni välistä. On täällä vilskettä! Tulin kuuntelemaan lintujen aamukonserttia enkä varomaan jokaista askeltani. Nyt kuuluu lauluääni, jota en tunne? Joku voi luulla, että näillä tuntimäärillä luontomiehen pitäisi tuntea kaikki linnut ja niiden äänet, mutta ei se ihan niin ole: lintulajeja on Suomessa yli 470! Opiskelua riittää vielä eläkepäivillä.

Punavarpusen iloista säettä kartanon mailla kuunnellessani tajusin, että tätä lintua en kuulekaan mökkimaisemissamme Tammelassa. Muutoin samoja lajeja löytyy yllättävän paljon: on samat siepot, rastaat, samoja kerttuja, valkoselkätikka, peukaloinen, ruokokerttunen … Viime päivien luontomittelön (ikioma sellainen) Tammela–Hyvinkää voitti Tammela, jos lasketaan mukaan perhosetkin. Tammelassa näin kohtalaisen harvinaisen täpläpapurikon ja myös kansallisperhosemme paatsamasinisiiven – ja yllättävää oli, että molemmat paikat saivat pisteet omista ritariperhosistaan! Viime vuosina on kirjoitettu sekä lintujen että perhosten kantojen romahduksesta (mm. Keskisuomalaisen pääkirjoitus 9.4.2018). Ikävä kyllä, on siinä perää rivimiehenkin havaintojen mukaan. Luontolenkkini paluumatkalla tulin kapean virran sillalle ja kurkkasin alas nähdäkseni piilottelevan rantasipin. Rantasipin ääni kyllä kuului, mutta lintua ei näkynyt. Sen sijaan näin heinikossa, hyvin lähellä laulujoutsenperheen. Kohtaaminen sujui rauhallisesti, joutsenten poikaset eivät ihmistä mitenkään säikkyneet – niillä oli rajaton luottamus emojensa turvaan ja viisauteen. Näin kun voisi olla myös ihmispopulaatiossa. Viisaat päättäjät luovisivat meidät kuiville vaikka minkälaisista mikromuovi- tai myrkkyongelmista!

Hevoset kesäpäivänä Kytäjän kartanon mailla. Keltainen rakennus entinen kapearaiteisen radan asemarakennus.

Kytäjän kartano ei ole enää vuosien takaisessa loistossaan. Rakennus ollut tyhjillään vuosikaudet.

Ulkoilupolulla musta kyy.

Ei kannata lähestyä

Vielä kukkii juhannuskukka metsäkurjenpolvi.

Metsikön ja pihojen asukki kirjosieppo

Rusakko laittoi jarrut päälle juuri ennen kuvaajaa.

Niittyhopeatäplä. Tämän vuoden kesäkuussa hyvin yleinen.

Alkukesän upeimpia päiväperhosiamme ritari!

Lupiinit

Niittynätkelmä

Punarinta. Laulua ei kuule niin runsaasti kuin aiemmin?

Harakankellot

Harmaasieppo kotimetsässään

Harmaasieppo pyrähtää

Kytäjärveä vanhan viinatehtaan ja kaupan nurkalta

Kansallisperhosemme paatsamasinisiipi, naaras (kuvattu Tammelan Heinijärvellä)

Täpläpapurikko (kuvattu Tammelan Heinijärvellä)

Peukaloinen pesänsä lähettyvillä

Telkkälampi ja taaempana Kytäjärvi

Telkkäemo ja poikanen kotilammellaan. Poikanen on kasvanut kovasti.

Myös lammella viihtynyt sorsapoikue voi hyvin.

Laulujoutsenperhe pienehkössä vesialtaassa. Missä on ollut perheen pesä?

Read Full Post »

Joskus saa kaikkea ihan liikaa ja liian lyhyessä ajassa. Esimerkkejä löytyy. Näin voi käydä lapselle, joka hukutetaan jouluaattona valtavaan lahjapakettivuoreen. Tiedämme tapauksia myös firman pikkujouluista, joissa tarjoilu pelaa ylitsevuotavasti ja huomattavasti paremmin kuin osastopäällikön jalat. Voi tulla myös sellainen toukokuu, joka rikkoo kaikki lämpöennätykset ja saa hetkessä luonnon valmiiksi – liian pian. Tänä keväänä on todella pitänyt kiirettä, jos on yrittänyt kirjata ylös, mikä kasvi on kulloinkin puhjennut kukkaan tai mikä muuttolintu on liittynyt siivekkäiden sekakuoroon. Jos kuumuus jo ahdistaa, kannattaa muistella vuoden 2017 toukokuuta. Se oli vuosituhannen kylmin toukokuu! Mutta vielä paremmaksi pantiin vuonna 1966, jolloin esim. Lahdessa toukokuun keskilämpötila oli 6,5°C! Kirjoittaja suoritti silloin varusmiespalveluaan Haminassa, ja muistaa hyvin, että vapun tienoilla vielä hiihdeltiin Haminan–Virolahden metsissä! Ja tottakai vedettiin raskasta ahkiota, joka aina alamäissä pyrki menemään omille teilleen – mäen ainoan kuusennäreen tai kannon väärältä puolelta, tietenkin!

Kun eläkeläisellä on aikaa, ja liike on lääke, olen ottanut tavakseni lähes päivittäin lähteä monituntisille kävelyilleni lähiluontoon. Olalle heittämäni reppu on täynnä tavaraa, ihan kuin armeijan aikoina. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että elämääni kuuluu kyllä paljon muutakin, kuten lasten ja lastenlasten auttamista, kirjastossa ja kaupassa käymistä, sängyn petaamista ja muitakin kotitöitä. Nyt on kuitenkin kiireesti mentävä, koska eilen olin ollut kuulevinani punavarpusen laulua vanhan sähkölaitoksen jokilehdosta: ”Nice to meet you!”. Niinhän se lintu tervehtii ja tulee esille pusikosta melko ujostelematta. Alueella pyörähtelevät myös jo tutuksi tullut sirittäjä sekä piilotteleva punarinta. Ne löytyvät joka kevät samoista paikoista, jopa samojen puiden samoilta oksilta. Kun eräänä aamuna lähestyin lehtoaluetta, huomasin kauempana hiekkatiellä jonkin hahmon. Mikä se oli? Katsoin kameran etsimen läpi ja näin nuoren ketun lähestyvän. Ketulla oli silmät lähes kiinni ja jokin keppi suussaan? Annoin sen vielä tulla lähemmäksi, mutta viimein repolainen kuuli kameran äänen ja sai jalat alleen. Ei taida helle ja kuivuus olla ketunkaan mieleen. Kanalinnun tilalla oli roikotettavana vain kuivunut keppi!

Eräänä päivänä päätin ottaa luontoharrastukseni rauhallisemmin enkä lähtisi säntäilemään metsiin kaupungin ulkopuolelle. Miksen voisi tarkkailla luontoa kotipihaltamme – kuulostella sieltä sieppoa ja punarintaa? Vein kahvikupposen ja aamulehden takapihalle ja rentouduin. Tämähän on mukavaa, mutta sitten … Naapuri alkoi kohta leikata nurmikkoaan (käsipelillä kylläkin), ja pian kuului myös moottorileikkurin möreä ääni, kun huoltoyhtiön pojat aloittivat päivänsä. Mitähän ääniä seuraavaksi? No tietenkin, olin unohtanut taloyhtiömme julkisivukorjaajat; naulapyssyllä uusia lautoja kiinni yläkolmioon eikä yhtään kauempana kuin oman asuntomme ulkoseinällä! Myös roska-auto tuli kierrokselleen juuri tänä aamuna, enkä voinut olla taustalta kuulematta junan kolketta ja lentokoneen kumua. Aamukonserttini loppufanfaarin vetäisi naapuriyhtiön puunkaataja. Husse käyntiin ja kierrokset tappiin! Tämä riitti, reppu kuntoon, loput kahvit mukaan ja oikopäätä täältä pois, rauhallisempiin maisemiin! Kytäjärven maapadolla sain seurakseni säksättävän ruokokerttusen. Tyynessä säässä kerttunen tikkasi kuin telavikainen offsetkone – se ei juuri Hussen pärinälle hävinnyt! Toukokuu on armoton kuukausi. Ei riitä, että se olisi ollut vain kuiva, meluisa ja kuuma. Pian vapun jälkeen tehtiin hyppy suoraan keskikesään. Tuntui samalta kuin lehteillessäni rakkaalta vaimolta saamaani tuoretta lahjakirjaa ”Koko perheen värikasvio” (Juha Laaksonen). Kirjassa ei ollut sisällystä eikä johdantoa – kirja alkoi suoraan sivulta 34!

(Ps. Sain vaihdetuksi Laaksosen kirjan asianmukaiseen, ”kokonaiseen” kappaleeseen. Se oli hyllyn viimeinen.)

Tuulihaukka on palannut pesimäalueelleen jo huhtikuun lopulla.

Kaverini tuulihaukka. Halusi tervehtiä ihan lähietäisyydeltä.

Vapun aikoihin sinivuokot runsastuivat.

Pölyttäjät ovat aloittaneet tärkeän työnsä.

Peippo on laskeutunut vielä lehdettömälle puulle.

Hanhet viipyvät vielä hetken ennen pitkää matkaansa pohjoisemmaksi.

Hanhet lähtevät.

Kytäjärvi toukokuun alkupäivinä.

Pajusirkku, yksi järven rantaruoikon kesäasukeista.

Nurmijärven Nukarinkoskella jo vihertää.

Nurmijärven Nukarinkoski

Valkovuokot runsaimmillaan äitienpäivän aikoihin.

Sepelkyyhky antoi lähestyä melkein kosketusetäisyydelle.

Kosteikkojen kevätlinnunsilmä.

Kalatiira kuuluttaa kevään tulleen.

Karttaperhonen

Ketunleipä

Vilkas auroraperhonen ei kovin usein pysähtele.

Kartanontien uninen kettu

Nyt silmät auki! Tiellä on muitakin.

Kuikkien soidinmenoja Tammelan Heinijärvellä

Kuikka ilta-auringossa

Punakylkirastas

Pienen odottelun jälkeen punavarpunen tuli näkyville.

Peloton sirittäjä. Se antoi kuvata itseään rauhassa, mutta eräänä päivänä sen laulua ei kuulunut. Haudonta oli alkanut?

Telkkätytöt.

Voikukat

Nurmitädykekin jo kukassa!

Naarassieppo antaa huutia urossiepolle. Syytä emme tiedä.

Metsäkurjenpolvi.

Kesä on tullut. Kytäjän kartanontie.

 

Read Full Post »

On eläkkeellä olemisessa puolensa; palkkatyö ei enää sido miestä natisevaan toimistotuoliin, ei puhelimen vahtimiseen eikä tietokoneruudun välkkeeseen kuten vielä pari vuotta sitten. Aikaa jää nyt yllin kyllin harrastustoiminnalle. Huomaan vuosien aikana päässeeni tilanteeseen, jossa tärkeimmästä harrastuksestani on tullut perhepiirissä täysin hyväksyttyä toimintaa. Kukaan ei enää yritä vastustella, jos livahdan aamuhämärässä lähimetsään reppuni ja kamerani kanssa. Siellä on määrä tapailla uuden elämänvaiheeni uusia neuvottelukumppaneita – siivekkäitä sellaisia. Nuorempana Helsingissä asuessani en edes kiikaroinut lintuja, mutta liikuin usein suosituilla Vanhankaupunginlahden ja Viikin lintualueilla. Niiltä ajoilta on jäänyt erityisesti mieleeni yksi Viikin tunnuslinnuista, keltavästäräkki. Sen jälkeen olen tavannut keltavästäräkkiä vain harvakseen. Tuore jälleennäkeminen tapahtui mökkiviikonvaihteessa elokuun lopulla Tammelan Heinämaantien oraspellolla lintujen syysmuuton aikaan. Paljain silmin en lintua muiden västäräkkien joukosta äkännyt, mutta kameran etsimen läpi tunnistin ilokseni vanhan tuttavani.

Kysyt varmaan kuvasinko keltavästäräkkiä ja sainko hyviä kuvia? Kuvasin kyllä, mutta olisi pitänyt kuvata vielä enemmän. Se paras kuva jäi pellolle – tai paremminkin lensi muuttajan mukana trooppiseen Afrikkaan. Toisaalta, keltavästäräkin kuvausympäristö oli hyvin haasteellinen: kuvauskohteeni ei noussut framille, multakasan päälle, ja lintu oli kohtalaisen kaukana. Kohdetta ei saanut suurella aukollakaan irrotettua pellon oraista ja muusta kasvustosta, mutta tarkemman kuvan olisin kyllä saanut käyttämällä jalustaa (jos sellainen olisi ollut mukana ja jos sellaisen olisi ehtinyt kameraan kiinnittää). Käytän Pentax K-3-rungossani automaattiasetusta TAV, jossa voin asettaa sekä aukon että sulkimen arvot; kamera määrittää näiden perusteella ISO-arvon. Kaikki hyvin, kunhan vain maltan tarkkailla, mitä kamera ilmoittaa valon riittävyydestä (tai ylivalottumisesta). Jos ISO-arvo nousee yli 3000:n, voi kuvaan odottaa jonkinasteista kohinaa. Ei se digiaikanakaan ole liian helppoa. Oma kuvaaminen sai tänä vuonna paljon lisäpotkua, kun sain hankituksi Pentaxin oman 300 mm:n kiinteän telen (suurin aukko 4). Sillä parjää jo monissa tilanteissa, ja hyvää piirtoa riittää muutamasta metristä aina kymmeniin metreihin. Loppukesästä, kun olin löytänyt hippiäisen metsikön ja olin tavoittelemassa maailman parhainta hippiäiskuvaa, jouduin toteamaan kuvauskalustoni ihan vääränlaiseksi. Ei värkeissä oikeastaan mitään vikaa ollut, mutta en vain päässyt tarkentamaan Euroopan pienimpään lintuun, joka tulikin kosketusetäisyydelle. Lintu tuli liian lähelle!

Kulunut vuosi on ollut itselleni hyvä ja opettavainen lintuvuosi. Harmi vain, että suomalainen metsikkö tyhjenee linnuista kovin nopeasti – jo heinä-elokuun taitteessa metsät alkavat hiljentyä. Ensin loppuu laulu, sitten loppuu liike. Näin sen ehkä tulee ollakin, koska kevät on suoranaista yltäkylläisyyden aikaa. Talvi taas on sitten ihan oma lukunsa. Silloin lintuihminen osaa arvostaa vähäisiäkin kohtaamisia; kävelylenkillä läheiseen pujopensaikkoon laskeutuva urpiaisten parvi on yksi sellaisista. Luulen, että keskimmäinen lastenlapsistammekin muistaa juuri tämän vuoden eräästä lintukokemuksestaan. Olimme lähdössä sunnuntaiaamun luontolenkille kaupungin länsipuolelle. Kun olimme astuneet ulos, katsoin jostakin syystä ylös taivaalle … Ihan talomme yläpuolella kaarteli kaksi kotkaa. Kotkaksi ne heti tunnistin, ja myöhemmin valokuvistani ne määrittyivät merikotkiksi! Vain kerran aikaisemmin maakrapu on tavannut merikotkan. Se tapahtui pari vuotta sitten talvipakkasilla Helsingin Kaivopuistossa. Silloinkin mukanani oli kamera pitkähköllä putkella, mutta olin niin kylmissäni ja kohmeessa, etten saanut edes kamerareppua selästäni. Kotka häipyi pian utuiseen horisonttiin – näytti suuntaavan kohti Harmajan majakkaa.

 

(alla joitakin vuoden 2016 aikana ottamiani lintukuvia Etelä-Suomen alueelta. Kuvat jokseenkin aikajärjestyksessä)

Urpiainen, Hyvinkää

Urpiainen, Kytäjä Hyvinkää

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Telkät, Heinijärvi Tammela

Telkät, Heinijärvi Tammela

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Tukkasotka, Vuosaari Helsinki

Tukkasotkat, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heiinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

 

Read Full Post »

Olipa tiukka alkuviikko. Siihen kuului taloyhtiön mullanlevitystä talkootyönä, vaimoni siskon piharoskien poiskuljettamista, vähän hoivakodin vapaaehtoistyötä ja kovimpana fyysisenä ponnistuksena oman rivitaloasuntomme etupihan reunakivien uusimista. Vanhat reunakivet olivat pahasti sammaloituneet. Ei niitä harjaamalla enää puhtaaksi saanut, ja totta puhuen, ei se kivien asettelu alunperinkään ollut mennyt kuten esitteissä hehkutettiin. Naapurit yrittivät vielä kannustaa harjaamaan ja säilyttämään vanhat kivet, mutta aloin kallistua vaimoni kannalle – uusitaan kaikki. Perusteellisten suunnitelmien ja piirrosten jälkeen sitten vain kiviä hakemaan ja paikoilleen latomaan. Kun alkuun päästiin, vähä vähältä reunakivivalli alkoi olla viimeistä päätykiveä vaille. Minusta kaikki näytti hienolta! Ei enää muuta kuin loppusiivous, lapiot ja haravat varastoon, ja työntekijät huilaamaan. Ennen nukahtamista kuulin vaimoni huokailevan jotakin kivien väristä ja jopa värivirheestä … Hänen mielestään kivien väri vaihteli liian paljon. Olinko ottanut kiviä väärästä lavasta? Katselin yläkerran ikkunasta vielä reunakiviä, ja minusta missään ei ollut mitään vikaa. Ei, nyt tarvitaan unta ja huomiselle jotakin ihan muuta ohjelmaa. Ei sanaakaan reunakivistä tai niiden värisävyistä!

Sanotaan, että vihreä väri on rauhoittava ja sopusointuinen. Se lisää viisautta, ymmärrystä ja harmoniaa. Sanotaan, että vihreä on sydämen väri, tasapainoinen, tervehdyttävä ja virkistävä (lainaus Marika Borgilta). Vihreää tunsin nyt tarvitsevani, ja sitä kevät juuri tällä hetkellä tarjoaa yllin kyllin. Ei kun mielimetsääni kuljeksimaan ja unohtamaan reunakivet ja kaikki elämän pikku murheet. Olin jo alkuviikolla käynyt katsastamassa tutun rantalehdon ja sinne muuttaneita siivekkäitä. Aiemmin tapaamani yksijalkainen västäräkki pärjäsi ihan hyvin, ja peloton peippokoiras antoi taas kuvata itseään vain muutaman metrin päästä. Tänään toivoin näkeväni viime vuosien uuden löydön, punavarpusen. Sen laulu on mainio. Se menee näin: ”Nice to meet you, nice to meet you!” Ja huom. paino sanalla ”meet”. Kuulostelin, joko punavarpunen olisi rantalehtoon tullut. Se oli – ei tosin ihan viimevuotisille oksille, ja lauluakin oli vähän muunnellut. Nyt kuulin tuomen oksalta ”Nice to meet you, there!”. Juha Laaksonen kuvailee hienosti lintujen käyttäytymistä ja elinympäristöjään uudessa kirjassaan ”1000 ilmiötä Suomen luonnosta”. Kirja oli raikas uutuus luonto- ja lintukirjojen sarjassa, enkä yhtään pane pahakseni, vaikka punavarpunen mainittiin vain tekstissä sivulla 57. Sen opin, että punavarpunen, metsän väriläiskä, kuuluu säelaulajiin peipon, pajulinnun ja useimpien sirkkujen ohella.

Jotakin maalaajaa saatetaan kutsua viiden värin taiteilijaksi. Näin valistuttiin eräänä vuonna vaimoni kanssa Iittalan Lasimäen taidenäyttelyssä. Omat blogikirjoitukseni asettuvat samaan kaavaan, kuitenkin niin, että kynästäni syntyy useimmiten vain ja tasan kolme kappaletta. Miksi näin? Luulen, että kolme kappaletta on juuri sopiva määrä lukijan kannalta. Kaksi kappaletta tuntuu pihtaamiselta, neljää kappaletta ei malta kukaan lukea. Mutta nyt on pienen juhlan paikka. Edellisen blogini kohdalla huomasin, että se oli järjestyksessään 200. blogikirjoitukseni. Tähän on tultu. En tiedä, mistä ideasta tai ajatuksesta blogikirjoitteluni alunperin lähti liikkeelle vuonna 2010 – ja vielä vähemmän tiedän, mihin tarinaan blogini aikanaan päättyy. Lisää vauhtia ja väriä tuleviin blogeihini? Enpä tiedä – näillä mennään eteenpäin, hillitysti perusväreillä.

Kastehelmet

Kastehelmet

Lanttuperhonen

Lanttuperhonen

Neitoperhonen

Neitoperhonen

Rantaleppä

Rantaleppä

Rantasipi 01

Rantasipi 01

Rantasipi 02

Rantasipi 02

Voikukat ja leinikit

Voikukat ja leinikit

Punakylkirastas

Punakylkirastas

Nurmitädyke

Kevät on aikaisessa – nurmitädykekin nousee jo.

Sinitiainen

Sinitiainen

Yksijalkainen västäräkki

Yksijalkainen västäräkki

Koirasvästäräkki

Koirasvästäräkki

Tuomi ja tiiliseinä

Tuomi ja tiiliseinä

Vielä ne kukkivat

Vielä valkovuokot kukkivat

Närhi

Närhi

Peippo, koiras

Peippo, koiras

Pian on kielon aika

Pian on kielon aika

Peurat

Peurat

Rentukka

Rentukka

Tiltaltti

Tiltaltti

Punavarpunen

Punavarpunen, koiras. Yksi metsän väriläiskistä.

Read Full Post »

Niinä touko- ja kesäkuun aamuina, kun kävelin töihin kaupungin keskustaan, kuulin usein Viertolankadun loppupään lehtometsiköstä iloista, lähes keskeytymätöntä linnunlaulua. Se oli kuin puron solinaa. Enää ei ole työpaikkaa, jonne kävellä, ei ole myöskään sitä lehtometsää, josta linnunlaulu kuului. Näiden aamujen muisti- ja äänikuva on kuitenkin hyvin tallella. Työvuosina ei ollut mahdollisuuksia jäädä kuuntelemaan aamun laulajaa – saati, että olisin yrittänyt päästä näkemään minkälainen siivekäs ilmaisen aamukonsertin järjesti. Eläkeläisenä on aikaa pysähdellä ja ihmetellä. Tänään, vuosia myöhemmin, sain jälleen kuulla samaa laulajaa ja sain linnusta jonkinmoisen valokuvankin. Lehtokerttuhan tuo kiinnostukseni kohde oli. Mutta kovin on tuo varpuslintu liikkuvainen ja vikkelä. Aikaa kuluu, kun lintu viimein tulee näkyville, pysähtyy pieneksi hetkeksi ja tarrautuu oksaan kiinni. Ja jos pysähtyykin, keikkuu se oksallaan selkäpuoli alaspäin kuin kuvaajalle kiusaa tehdäkseen.

Lintujen tunnistaminen ja valokuvaaminen on alkanut uudestaan avautua ja kiinnostaa, kun plakkariin tulee uusia lajeja tai tapaa jälleen vuosien takaisia lintututtavuuksia. Yllättävän paljon sitä näkeekin, kun vain siirtää itsensä keskelle metsikköä tai puron varren lehtoon ja aloittaa työn – ja voi kerrankin kiireettömästi katsella ylös puiden oksistoihin. Kevään havainnointi- ja kuvausmetodini on ollut hyvin yksinkertainen. Pysähdyn ja kuuntelen. Jos kuulen lupaavan äänen ja koen, että tuon äänen haltija on mahdollisesti nähtävissä, alan astella hiljalleen ääntä kohti (muina miehinä). Vielä vähän lähemmäksi, ja nyt katse tarkkana. Heilahtiko tuo oksa? Siellä se piileksii. Ihan paikallaan vain. Älä nosta vielä kameraa. Yritä olla huomaamaton (kerrankin eduksi). Nyt varovasti kamera ylös; näet objektiivin läpi kohteesi vielä tarkemmin. Oletko jo tarkentanut tuolle etäisyydelle etukäteen? Tuolla liikutaan! Odota ja malta vielä vähän, lintu tulee kohta kokonaan esille. Nyt, rauhalliset liikkeet, tähtäys ja laukaisu. Taisi onnistua, vai kuinka?

En nyt ota ollenkaan kantaa pro-kuvaamiseen, armeijakuvioisiin piilokojuihin, en ekstrapitkiin teleobjektiiveihin, en jalustoihin, en itselaukaisimiin, en elämänpinnoihin. Vannomatta paras, voihan olla, että kirjoitan joskus blogiani piilokojusta Haminan ulkosaaressa naama noettuna ja jäsenet jäykkinä huonosti nukutun yön jälkeen. Kojun katolla aurinkokenno tuottaa virtaa kojun kymmeniin vempaimiin ja olen yhteydessä neljään viiteen bongarikaveriini. Kuuleeko kolmeykkönen? Ei, nyt riitti linnuista – ja kuvitelmista, koska blogini viimeiseen kappaleeseen tulee mahtua muutakin! Edes lyhyt mökkeilijän palsta, eikö vain? Kuinka sujui viikonloppu mökillä hirmutuulessa? Pelittikö vastahankittu moottorisaha? Ei taida ketään kiinnostaa. Juhannus on tulossa – siitä jotakin? Ei millään ehdi, nyt on h-hetki käsillä. On mentävä katsomaan, kuinka tikkaperhe jakselee takapihamme haapaan koverretussa pesässään. Palataan juhannukseen ja mökkeilyyn sitten myöhemmin, kun tuo tikkapoikue on lähtenyt kotipesästään. Vielä sieltä ääniä kuuluu …

Mökkijärven alkukesä

Mökkijärven alkukesä

Mökkipihan kukkia

Mökkipihan kukkia

Leppäkerttu laiturikorjaajan apulaisena

Leppäkerttu laiturikorjaajan apulaisena

Kelopuun kimpussa

Kelopuun kimpussa

Kantoapua

Kantoapua

Pihan metsätähdet

Pihan metsätähdet

Mökkipihan kirjosiepot

Mökkipihan kirjosiepot

Koiras ruokahuoltajana

Koiras ruokahuoltajana

Polttopuutäydennystä Reiskalta

Polttopuutäydennystä Reiskalta

Reiska tarkkana

Reiska tarkkana

Uusi huussi metsän keskellä

Uusi huussi metsän keskellä

Yöksi poutaantuu

Yöksi poutaantuu

Padon kesä

Padon kesä

Västäräkillä ruokintakiireitä

Västäräkillä ruokintakiireitä

Leinikit

Leinikit

Punavarpunen

Punavarpunen

Lehtokerttu

Lehtokerttu

Metsäkurjenpolvi

Metsäkurjenpolvi

 

 

 

Read Full Post »