Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘laulujoutsen’

Muuttuuko suhde mökkiin ja mökkeilyyn, kun ihminen vanhenee? Säilyykö työleirin askareet yhtä rankkoina vuodesta toiseen, vaikka ikämittarin viisari lähestyy jo punaista? Eikö ole säädetty mitään koetta tai tutkintoa, jolla todistettaisiin ikääntyneen kykeneväisyys mökin lukuisiin koordinaatiota, raakaa voimaakin ja kognitiivis-behavioraalisia avuja edellyttäviin tehtäviin? Ja jos saunan tulipesä pitäisi sytyttää ylhäältä päin, niin en enää oikein tiedä! Alkuvuonna, mökkikauden lähestyessä olen alkanut pohtia mökkeilyn mielekkyyttä ja kuulostelen, miten tulisi suhtautua alkavaan uuteen mökkikauteen. Vaimoni ei näytä käyvän samanlaista itsetutkiskelua mökin suhteen kuin kirjoittaja – hän on jo helmikuussa pakannut ensimmäisen mökkikassimme, jossa on ainakin uudet pussilakanat, tuikkukynttilöitä ja … uusia mausteitakin näyttäisi olevan. Lukijan ei pidä kuitenkaan luulla, että olisin jotenkin haluton suuntaamaan hiirenkorvien aikaan kesäpaikkaamme, ja että olisimme luopumassa pian 30 vuotta jatkuneesta kesänviettotavastamme. Kirjoittaja nyt kyseenalaistaa monia muitakin asioita – no, kuten biokäymälän erinomaisuuden verrattuna ikiaikaiseen ja nerokkaaseen yhden pytyn makkijärjestelmään.

Jokin sattuma ohjasi nuoren perheen vuonna 1989 Tammelan kuntaan, pienehkön idyllisen Heinijärven rantaan. Järven rannalle pystytettyjen kahden hirsirakennuksen silloiset omistajat halusivat myydä mökkinsä. Kaupat tehtiin Harri Holkerin hallituskaudella. Vuodet vierivät, ja mökin säännöllisiä käyttäjiä olivat enää perheen vanhemmat, ja lapset tai lapsenlapset tulivat mökkivieraiksemme. Vuodet vierivät edelleen. Mökin pihaa kunnostettiin, pihakalusteita rakennettiin, kattoa uusittiin, mökkiä maalattiin, saunan lattia uusittiin, laituri no. 3 valmistui, hirsiä vaihdettiin saunamökkiin, sepeliä ja hiekkaa kärrättiin mökkipoluille – ja viimein, sähköistyksen myötä, saatiin mökille aivan uusi mukavuus- sekä turvallisuustaso. Kaasukamina sai siirtyä takavasemmalle ja sen mukana myös pelot kaasuonnettomuudesta. Kyllä maalla on mukavaa, kun tarpeen tullen on tarjolla paikallisia rakennusammattilaisia, on Reiskaa ja Manua osaavine käsineen. Pitkään jurnuttanut saunan ovi toimii nyt hienosti, ja saunaan voi kulkea taas normaaliasennossa. Ihan koko painollaan saa astua korjatun kuistin lankuille. Alkaneelle kesäkaudelle on luotu tukeva pohja.

Eläkeläispari viettää paljon aikaa yhdessä, varsinkin mökkiympäristössä. Miten kullekin järjestää tärkeää omaakin aikaa? Mökillä en voi suunnata kunnan kirjastoon antaakseni vaimolleni hänen kaipaamansa aamurauhan, vaan, kohtalaisen uutena keksintönä(!), lähden reppu selässä ja kamera kaulalla maantiesuolalle ja metsän aromeille tuoksuvalle mökkitielle omille tiedusteluretkilleni. Sopii minulle ja teen lenkkini hyvillä mielin, kun mökkituvan pöydällä odottaa vaimoa itse valmistamani, kohtalaisen monipuolinen aamuateria. Aamulenkeilläni tapaan paljon uusia ystäviä. Eivät ne tule hiekkatiellä vastaan, vaan pysyttelevät enimmäkseen tien vierustan puissa: lepissä, koivuissa ja pihlajien oksilla. Tiedän aika tarkalleen, mistä alkaa kuulua lehtokertun tai mustapääkertun laulu, missä lahopuussa on hömötiaisen pesä, missä lennähtelevät rastaat tai missä viherpeipot ja -varpuset. Ruokokerttusen kanssa meillä on vielä tekemistä luottamuksen rakentamisessa – lintu ei halua näyttäytyä, vaan lähettää reppumiehelle kiukkuisia säksätyksiään pajupusikon suojasta. Viime viikonvaihteessa oli mökkiläisillä kaikki planeettojen asennot kohdallaan, ja sääkin yllätti – mökkitiellä oli suorastaan kuuma. Tiellä luikerteli komea vaskitsa, jota pysähdyin toisten mökkiläisten kanssa katselemaan. Harmittomiahan nuo liskot ovat; niitä emme pelkää, mutta myrkkykäärmeet ovat eri juttu. Älkää vain luikerrelko paratiisiimme – mökin ihmemaahan!

Keväiset rantapuun lehdet

Kesäkuinen aamu mökillä

Veden välke ja naapurin laituri

Metsätähdet

Mökkitien punainen tupa

Punaisen tuvan omenapuu kukkii

Pesä pesän päällä; taloudellista asumista. Ylimpänä hautoo räkättirastas.

Räkättirastaan poikaset ovat kuoriutuneet. Nälkä on kova!

Mustapääkerttu (vas.) ja lehtokerttu. Saman purolehdon lintuja.

Suo-orvokki

Pyydys

Heinijärven pohjoispään rantaa, ruokokerttusen aluetta.

Hopeatäplä (vas.) ja metsänokiperhonen

Tyynen järven suppaaja

Lokkikivet

Mesimarja kukkii

Mökkitien varren vihervarpunen, naaras

Hömötiainen pesäkelonsa lähellä

Nyt on kiire ruoanhakuun

Laulurastas piilottelee

Mustarastaat

Mustarastas vetää parastaan

Tienvarren lemmikit

Manun savusauna lämpiää launtain iltapäivällä

Metsäkurjenpolvi. Vieläkö kukkii juhannuksena?

Mökkitien vaskitsa

Puntarpäät

Pihapönttömme vakiovuokralainen kirjosieppo

Järvellä pesivä laulujoutsen iltakierroksellaan

Heinijärven kesäilta

 

Read Full Post »

Pääsiäisen aika on merkinnyt kirjoittajalle jo vuosien ajan tervetullutta vapaata ja rauhoittumista arjen askareista sekä velvotteista. Työvuosina pääsiäistauko oli vielä merkityksellisempi kuin nyt eläkeläisenä, kun kukaan ei ammattiosaamistasi kaipaa eikä viikonpäivissä ole mitään eroja. Ilman seinäkalenterin päiväyksiä ei tietäisi missä mennään, ja itse päiväohjelmat ovat kuin luovuutensa hukanneen ohjelmatoimiston ideapankista. Olisi edes … Huomaan vaimoni tulleen katselemaan, miten kirjoitukseni etenee ja kuulen tuoreen kommentin: ”Eipäs nyt ruveta kyynisiksi!”. Minäkö kyyninen, yritin vain huumorilla aloittaa? Asiaan sitten. Rauhoittuminen ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö voisi ja saisi yhä luonnossa käydä ja ruumiinkuntoa hoitaa – semminkin kun se ohjelmatoimisto ei tähän hätään muuta pystynyt keksimään. Kyllä se minulle sopii, luonnossa remuaminen, mutta välillä itsekin aprikoin, voisiko sen tilalla, tai rinnalla, olla jotain muutakin? Taisin unohtaa kysymyksen yhtä nopeasti kuin sen esitin.

Luontoihmisen sopii hyvin asua Hyvinkään tapaisessa pikkukaupungissa, jossa metsäpolut odottavat vain lyhyen pyöräily- tai automatkan päässä taajamasta. Laajat peltoaukeat avautuvat nekin heti kaupunkia sivuavan moottoritien länsipuolella. Näistä Usmin ja Kytäjän pelloista on viime vuosina tullut isojen muuttolintujen suosimia levähdyspaikkoja – nähtävää on riittänyt alkukevään moniksi viikoiksi. Koleasta säästä huolimatta kevät on vaivihkaa edennyt ja pohdin, olisiko Kytäjärvi jo jäistä vapaa? Silloin olisi luontoharrastajilla vesilintujen paikka! Kun ensimmäisenä pääsiäispäivänä astelin Kytäjärven maapadolle, järvi todella lainehti vapaana, ja ympärilläni lenteli satoja sorsalintuja: sinisorsia, haapanoita, taveja, jouhi- ja lapasorsia. Vesilintujen keväinen lentonäytös oli täydessä vauhdissaan taustakulissien vaihtuessa auringonpaisteesta tummiin pilviin ja lumikuuroihin. Toinen pääsiäispäivä oli aurinkoisempi, mutta lintuja tuntui olevan vähemmän kuin edellisenä päivänä. Joko osa altaan vesilinnuista jatkoi matkaansa pohjoisemmaksi, lopullisille pesimäalueilleen? Hei, tuolta kaukaa lähestyy parvi lintuja. Mitä ne oikein ovat? Kuoveja! Monikymmenpäinen kuoviparvi järjesti aamun yllätyksen ja hoiti päivän avausnumeron tyylikkäällä ylilennollaan.

Pääsiäispäivien lämpötila nousi juuri ja juuri plussan puolelle. Padolla kävi yhä ankarampi viima. Olin passipaikalla yksin pitkät tovit; joitakin lenkkeileviä pariskuntia ohitti kuvaajan kiireellä ja nopeasti tervehtien. Lopulta sain kaveriksini tuoreen Facebook-tuttavani Jounin, joka tuli myös kuvaamaan runsaslajista vesilintujoukkoa. Maiseman avaruus, auringossa välkehtivä järvi, sininen taivas, jylhät kalliot etäämpänä, joita vasten kaartelevien vesilintujen kirkkaat värit korostuivat … Hiljaisuus. Tunnelma oli hetkittäin kuin kaukaa vaarojen maisemasta, Lapistakin.

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

(Runosta Lapin kesä, Eino Leino, Kangastuksia, 1902)

Takatalven uhkaa Kytäjärvellä

Haapanat ja tavit

Laulujoutsenet

Joutsenet laskeutuvat

Kartanon rantaa

Vesilintuja

Tavit

Jouhisorsat

Sinisorsat lumipyryssä

Kytäjärvi 2. pääsiäispäivänä 2017

Yön aikana järvi jäätyy uudelleen

Kuovit

Padon vartija

Kurjet järven yllä

Haapanat

Lintukaverini Jouni sihtailee joelle

Lapasorsat ja alimpana tavit

Laulujoutsenet

Laulujoutsen ohittaa läheltä

Naurulokki patoaltaan yllä

Lumikuuro tavoittaa pian Kytäjärven

Read Full Post »

Voisiko olla niin, että tauti pahenee vuosi vuodelta? Tjaa, enpä ole oikein ajatellut koko asiaa, pitäisikö? Taudin nimi on ”aamuvarhaisella karkaaminen vällyjen välistä” – vai olisiko parempi nimi ”kevätpellon seisaus”. Sinne pellonreunalle eläkeläispolo hilaa itsensä päivittäin aina siitä lähtien, kun kevään ensimmäiset laulujoutsenet ovat laskeutuneet lumisille sänkipelloille. Isoja lintuja on päästävä näkemään, kuulemaan ja seuraamaan. Kauan eivät joutsenet saa pellon kosteikkoa itsellään pitää, vaan joukkoon alkaa työntyä monenkirjavia hanhiporukoita. On kanadanhanhea, metsä- ja tundrahanhea. Joskus voi joukossa matkustaa myös muutama merihanhi tai jopa lyhytnokkahanhia. Sitten, jossakin välissä loppukevättä näytelmä ja torvien töräyttely on ohi. Enää vain muutama laulujoutsennuorukainen viipyilee oraspelloilla osaamatta päättää jatkaako matkaa vai ei – ja lintuharrastaja on ihmeissään, mihin seuraavaksi energiansa suuntaa. No, jäähän etelän pelloille ja metsiin toki vielä suurin osa Suomen lintulajistosta. Hyvinkään Kytäjän pelloista on tullut mainio lintujen kevätmuuton seurantapaikka. Jos klassikkoteos Lintuopas (Svensson, Mullarney, Zetterström) on opiskeltu perusteellisesti, voi arkailematta astua savipellolle kokeneempien lintuharrastajien ja bongareitten joukkoon. Kun osaat erottaa kiljuhanhen ja tundrahanhen, voit jo melkein uskaltautua puhumaan tosiharrastajien kanssa.

Alkukevään sää saattaa olla mitä vain, ja päivän aikana säätyyppi voi nopeasti muuttua. Meteorologien hehkuttama lämpöpiikki kannattaa myös jättää omaan arvoonsa. Kun pellonreuna kutsuu, ota päällesi kaikki mahdollinen vaatetus, mitä jaksat päälläsi kantaa. Ei, ei tavallisia käsineitä, vaan lämpöisimmät rukkaset! Pellolla tuulee aina. Mutta olipa sää sitten mikä hyvänsä, kyllä siellä maastossa aina jotakin tapahtuu. Kuulitko, tuosta suunnasta kuului hanhien ääniä. Nyt ne tulevat! Ja ne tulevat yllättävän nopeasti. Valokuvaajan kannattaa laittaa kameraansa asetukset paikoilleen hyvissä ajoin, muuten monet hienot tilanteet on missattu. Viime lauantaina näin jotakin erikoista. Huomasin tyhjän peltoalueen nurkkauksessa yksinäisen joutsenparin. Niiden lähellä liikkui jotakin ruskeaa … Katselin kameran etsimestä, mitä siellä tapahtuu. Joutsenten luokse asteli kaksi metsäkaurista. Ne kulkivat joutsenten välistä ja katselivat selvästi kiinnostuneina pellon uusia valtaajia. Kauriiden ohimarssi sujui tyylikkäästi. Olin sitä todistamassa omalta pellonreunan aitiopaikaltani.

Keväinen joutsenpelto

Taivas täyttyy uusista tulijoista

Tundrahanhia (vas.) ja metsähanhia (oik.)

Laulujoutsenet

Hanhet laskeutuvat

Aina vain lisää tulijoita

Hanhet ovat laskeutuneet

Joutsenet ja kurki

Kanadanhanhet ja laulujoutsenet

Pajunkissat

Kottaraiset

Sinitiainen

Töyhtöhyypät taivaltaa

Laskutelineet auki!

Sinisorsat ja tundrahanhet

Tulossa ollaan!

Tulijoilla on kerrottavaa

Telkät

Uusia tulijoita riittää

Töyhtöhyyppien soidinmenot

Tundrahanhet

Nyt on pellolla kuhinaa

Joutsenet ja hanhet

Joutsenpari

Kukin tavallaan, niin töyhtöhyypätkin

Kurkikin kurvaili pellon yllä

Mahtuuhan tänne vielä?

Nuoria ja aikuisia

Metsähanhia pajupusikon takaa

Metsäkauriit

Metsäkauris tutustuu joutseniin

Uljaita lintuja!

Read Full Post »

Yöllä oli satanut vähän lunta. Maassa oli vielä rippeet aiemmista lumisateista, mutta uusi lumi otettiin varmasti kaikkialla mielihyvin vastaan. Ei siitä voinut haittaakaan olla, ei edes huoltoyhtiölle, jonka aurauskalusto ei parin sentin uudesta lumikerroksesta vielä käynnistynyt. Tulisiko joulusta sittenkin valkoinen, jopa Etelä-Suomeen? Runsaan viikon saa vielä jännittää säärintamien arvoituksellisia liikkeitä – minne asettuu kylmä ilmamassa, minne ohjautuu lauha virtaus. Sitäkin saa jännitää, pääseekö vanha vielä mukaan joulutunnelmaan? Jostakin syystä ei oikein vielä tunnu joululta. Kortteja on kirjoiteltu, on vähän kierrelty lahjataloissa, joulukukkien tuoksukin on vallannut olohuoneemme, mutta silti … Vaimolla on asiat varmaankin paremmin. Kylmässä jo odottavat juhlapäivää osa hänen tuotoksistaan: makeat leivonnaiset (tortut itse tehdystä kermavoitaikinasta) kuin lanttulaatikkokin. Niin, tekemällä se joulumieli tulee – olisi pitänyt mennä aputaikinanveivaajaksi, kun vaimoni viikko sitten ahkeroi keittiössämme, siellä sakean jauhopilven keskellä.

Tapion poika lähtee hakemaan joulutunnelmaa metsästä! Huomenna näyttäisi aurinkokin pilkahtavan, ja lämpötila olisi vain vähän pakkasen puolella. Tulossa on oikein hyvä kuvaussääkin joulukuiseen metsään. Näin tuumailin ja laitoin illalla jopa kellon soimaan, etten nukkuisi liian pitkään. Yllättäen aamun ensitunnit olivat yhtä hämärää. Yöllisen lumisateen tuoneet pilvet olivat jämähtäneet paikoilleen – talvisille luontokuville saattoi nyt sanoa hyvästit. Alkutalven metsälenkeilläni olin kuitenkin jo saanut kokea monia hienoja hetkiä mm. kohdatessani tikli- ja urpiaisparvia. Varsinkin pelottomia urpiaisia sain kuvata kaikessa rauhassa muutaman metrin päästä puolipilvisessä säässä, mitä parhaimmassa joulukuun valossa. Ei tämä joulutunnelman etsintäreissu kuitenkaan turha ollut. Yksi tavoite oli ollut tuoda kotiin katajanoksia (suoraoksaisia), joista vaimoni on jo vuosia tehnyt jouluisia asetelmia maljakoihin. Kotimme perinneasetelmiin oli tänä vuonna metsän tonttu ripotellut runsaasti katajanmarjoja.

Muutama vuosi sitten, samoihin aikoihin, olin myöskin metsässä katajanoksia hakemassa, kun puhelimeni soi. Se oli asiakaspuhelu ja liittyi erään asiakkaamme meneillään olevaan työhön. Seisoin paksussa lumihangessa kallionrinteellä hankalassa asennossa, toinen käsi kiinni katajapensaassa ja kävin asiallisen työneuvottelun. Tjaa, ne ajat ovat takanapäin, mutta taidanpa niitä vähän kaivatakin, ainakin joulun aikaan. Kuinka mukava olikaan tavata monia asiakkaitamme, usein Helsingissä, ja vaihtaa sekä kuulumisia että joulutervehdyksiä vähän ennen aattoa. Tapaamisten jälkeen kiertelin hetken vanhaa kotikaupunkiani ennen paluumatkalle lähtöä. Kevyt oli kulkea, kun repun täydeltä joulutervehdyksiä oli saatu ojennettua vastaanottajilleen. Muistelen myös lämmöllä erään asiakkaamme jokajouluisia glögi-iltoja, joissa kovassa hälinässä, posket punoittaen sai viestinsä perille keskustelukumppanilleen vain täysillä huutamalla. Meniköhän viesti perille sittenkään? Glögi-illoista pääsin aina kotiin ihmisten aikoihin. Ihan miehekäs suoritus. Muussa tapauksessa olisi kodin joulutunnelma voinut vaarantua. Ehkä joulukatajillekin olisi silloin kotona odottava saattanut keksiä ihan muuta käyttöä, kuin oli alunperin tarkoitettu?

Marras-joulukuun taitteessa laulujoutsenet vielä viipyilivät Etelä-Suomen pelloilla ja sulissa.

Marras-joulukuun taitteessa laulujoutsenet vielä viipyilivät Etelä-Suomen pelloilla ja sulissa.

Joulukuinen Kytäjoki

Joulukuinen Kytäjoki

Kosken kivet

Kosken kivet

Koskikara vakiopaikoillaan

Koskikara vakiopaikallaan

Talo aamuhämärässä

Talo aamuhämärässä

Ohikulkijoiden laskija

Ohikulkijoiden laskija

Tallin luiska

Tallin luiska

Joulukurre

Joulukuun kurre

Joulukuinen Kytäjärvi

Joulukuinen Kytäjärvi

Onko kaupungissa joulutunnelmaa?

Onko kaupungissa joulutunnelmaa?

Kaupungintalon aula. Mutta missä joulukuusi?

Kaupungintalon aula. Mutta missä joulukuusi?

Tässä niitä kuusia tuodaan!

Tässä niitä kuusia tuodaan!

Mukavia lahjoja Käsityökeskuksesta.

Mukavia lahjoja Käsityökeskuksesta.

Postissa on aina tunnelmaa.

Postissa on aina tunnelmaa.

Tee löytöjä Kauppakeskuksesta.

Tee löytöjä Kauppakeskuksesta.

Kotimme perinne: joulukatajat

Kotimme perinne: joulukatajat

Rauhaisaa joulun aikaa!

Rauhaisaa joulun aikaa!

Read Full Post »

On eläkkeellä olemisessa puolensa; palkkatyö ei enää sido miestä natisevaan toimistotuoliin, ei puhelimen vahtimiseen eikä tietokoneruudun välkkeeseen kuten vielä pari vuotta sitten. Aikaa jää nyt yllin kyllin harrastustoiminnalle. Huomaan vuosien aikana päässeeni tilanteeseen, jossa tärkeimmästä harrastuksestani on tullut perhepiirissä täysin hyväksyttyä toimintaa. Kukaan ei enää yritä vastustella, jos livahdan aamuhämärässä lähimetsään reppuni ja kamerani kanssa. Siellä on määrä tapailla uuden elämänvaiheeni uusia neuvottelukumppaneita – siivekkäitä sellaisia. Nuorempana Helsingissä asuessani en edes kiikaroinut lintuja, mutta liikuin usein suosituilla Vanhankaupunginlahden ja Viikin lintualueilla. Niiltä ajoilta on jäänyt erityisesti mieleeni yksi Viikin tunnuslinnuista, keltavästäräkki. Sen jälkeen olen tavannut keltavästäräkkiä vain harvakseen. Tuore jälleennäkeminen tapahtui mökkiviikonvaihteessa elokuun lopulla Tammelan Heinämaantien oraspellolla lintujen syysmuuton aikaan. Paljain silmin en lintua muiden västäräkkien joukosta äkännyt, mutta kameran etsimen läpi tunnistin ilokseni vanhan tuttavani.

Kysyt varmaan kuvasinko keltavästäräkkiä ja sainko hyviä kuvia? Kuvasin kyllä, mutta olisi pitänyt kuvata vielä enemmän. Se paras kuva jäi pellolle – tai paremminkin lensi muuttajan mukana trooppiseen Afrikkaan. Toisaalta, keltavästäräkin kuvausympäristö oli hyvin haasteellinen: kuvauskohteeni ei noussut framille, multakasan päälle, ja lintu oli kohtalaisen kaukana. Kohdetta ei saanut suurella aukollakaan irrotettua pellon oraista ja muusta kasvustosta, mutta tarkemman kuvan olisin kyllä saanut käyttämällä jalustaa (jos sellainen olisi ollut mukana ja jos sellaisen olisi ehtinyt kameraan kiinnittää). Käytän Pentax K-3-rungossani automaattiasetusta TAV, jossa voin asettaa sekä aukon että sulkimen arvot; kamera määrittää näiden perusteella ISO-arvon. Kaikki hyvin, kunhan vain maltan tarkkailla, mitä kamera ilmoittaa valon riittävyydestä (tai ylivalottumisesta). Jos ISO-arvo nousee yli 3000:n, voi kuvaan odottaa jonkinasteista kohinaa. Ei se digiaikanakaan ole liian helppoa. Oma kuvaaminen sai tänä vuonna paljon lisäpotkua, kun sain hankituksi Pentaxin oman 300 mm:n kiinteän telen (suurin aukko 4). Sillä parjää jo monissa tilanteissa, ja hyvää piirtoa riittää muutamasta metristä aina kymmeniin metreihin. Loppukesästä, kun olin löytänyt hippiäisen metsikön ja olin tavoittelemassa maailman parhainta hippiäiskuvaa, jouduin toteamaan kuvauskalustoni ihan vääränlaiseksi. Ei värkeissä oikeastaan mitään vikaa ollut, mutta en vain päässyt tarkentamaan Euroopan pienimpään lintuun, joka tulikin kosketusetäisyydelle. Lintu tuli liian lähelle!

Kulunut vuosi on ollut itselleni hyvä ja opettavainen lintuvuosi. Harmi vain, että suomalainen metsikkö tyhjenee linnuista kovin nopeasti – jo heinä-elokuun taitteessa metsät alkavat hiljentyä. Ensin loppuu laulu, sitten loppuu liike. Näin sen ehkä tulee ollakin, koska kevät on suoranaista yltäkylläisyyden aikaa. Talvi taas on sitten ihan oma lukunsa. Silloin lintuihminen osaa arvostaa vähäisiäkin kohtaamisia; kävelylenkillä läheiseen pujopensaikkoon laskeutuva urpiaisten parvi on yksi sellaisista. Luulen, että keskimmäinen lastenlapsistammekin muistaa juuri tämän vuoden eräästä lintukokemuksestaan. Olimme lähdössä sunnuntaiaamun luontolenkille kaupungin länsipuolelle. Kun olimme astuneet ulos, katsoin jostakin syystä ylös taivaalle … Ihan talomme yläpuolella kaarteli kaksi kotkaa. Kotkaksi ne heti tunnistin, ja myöhemmin valokuvistani ne määrittyivät merikotkiksi! Vain kerran aikaisemmin maakrapu on tavannut merikotkan. Se tapahtui pari vuotta sitten talvipakkasilla Helsingin Kaivopuistossa. Silloinkin mukanani oli kamera pitkähköllä putkella, mutta olin niin kylmissäni ja kohmeessa, etten saanut edes kamerareppua selästäni. Kotka häipyi pian utuiseen horisonttiin – näytti suuntaavan kohti Harmajan majakkaa.

 

(alla joitakin vuoden 2016 aikana ottamiani lintukuvia Etelä-Suomen alueelta. Kuvat jokseenkin aikajärjestyksessä)

Urpiainen, Hyvinkää

Urpiainen, Kytäjä Hyvinkää

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Telkät, Heinijärvi Tammela

Telkät, Heinijärvi Tammela

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Tukkasotka, Vuosaari Helsinki

Tukkasotkat, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heiinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

 

Read Full Post »

Pääsiäiseksi povattiin lämpimämpiä säitä, aurinkoakin. Keskiviikkona näytti jo niin hyvältä, että päätin ottaa varaslähdön pääsiäisviikon luontoon. Arvelin, että ainakin telkkiä tulisin virtapaikoilla näkemään – sekin riittäisi hyvin yhdelle päivälle. Ajattelin eläkeläisenä nykyisin niin, että päivässä on riittämiin ohjelmaa, kun on edessä yksikin käynti jonnekin, jokin tehtävä suoritettavana. Sama koskee myös luontohavaintoja: yksikin riittää päivää kohti. Kun perheessämme oli vuosia sitten mäyräkoira Allu, aloin silloin tällöin kirjoitella ylös Allun kanssa tekemäni tai vaimoni ja koiran kanssa tekemiemme retkien vaiheita. Kevään ensimmäiset telkät ja joutsenet tulivat kirjattua muistiin jo koirakaverimme aikoina. Nyt on käytössäni vähän teknisemmät ja paremmat muistiinpanovälineet ja vähän parempi kuvauskalusto, mutta samoja koskipaikkoja, tulva-alueita ja muuttolintujen havaintopaikkoja yhä kiertelen – taidanpa kirjoitellakin samoja juttujani yhä uudelleen. Kuvissani sentään huomaan jotakin kehitystä. Jos näin on, salaisuus piilee siinä, että eläkeläisellä on aikaa. On aikaa odottaa, että koskikara viimein pyrähtää sille jokivarren kivelle, jolle olen jo valmiiksi objektiivini tarkentanut. Nuorempana olisin jo luovuttanut.

Siellä ne telkät olivat, tosin melko kaukana joenmutkassa. Hyvää kuvaa en etääntyvästä telkkäparista saisi. Laulujoutsenet olivat vallanneet joen leveimmän kohdan, ja niitä oli paljon. Pieniä yhteenottojakin tuli ruuhkassa. Väistämättä tulee mieleen, onko laulujoutsenia Suomen luonnossa jo liikaa? Löytävätkö kaikki pesimäpaikkansa ja omat reviirinsä, ja onko ihmisen tehtävä alkaa säädellä joutsenkantaa? Ei ollut vieressäni BirdLifen edustajaa, jolta olisin kuullut enemmän. Samalla olisin kuullut myös päivitetyn muuttolintutilanteen, joka pääsiäisenä takuulla muuttuisi viime viikkojen tilanteesta. Hanhia ei vielä Uudenmaan pelloilla näkynyt, mutta kun maltoin pysähtyä, kuulin sieltä täältä töyhtöhyypän naukumista ja kas, kottarainenkin näkyi lepäävän koivun latvassa pitkän muuttomatkansa jälkeen. On muuten harmi, kun sähkö- ja puhelinpylväitä sekä lankoja poistetaan maakaapeleiden tieltä – poissa ovat myös lankoja täyttävät muuttolintujen rivistöt!

Vaimoni kävi kurkkaamassa, mitä miehensä työhuoneessamme kirjoittaa. Kuinka paljon tulee kirjoitusvirheitä ja säilyykö jutussa punainen lanka. Parahiksi hän tulikin olkani taakse kuikuilemaan, kun samalla antoi jutulleni mukavan päätöksen. Hän muistutti eräästä pääsiäisestä kymmenien vuosien takaa, kun osa perheestämme oli kotona ja osa muualla. Oikeastaan, yksi osa perhettämme oli vasta syntynyt! Olimme saaneet terveen pääsiäistytön 21.3. Silloin, vuonna 1978, oli pääsiäinen samaan aikaan maaliskuun lopuilla kuin nytkin. Lunta oli vielä paljon, niinpä 3,5-vuotiaan esikoispoikamme kanssa teimme pulkalla matkoja sairaalaan perheen äitiä ja juuri syntynyttä kuopusta katsomaan. Kovia mäkiä matkalla laskettiin!  Kun vaimoni ja tyttäremme pääsi viimein pääsiäispyhiksi kotiin, oli joku kotona yllättäen siivonnut ja pannut pöydän koreaksi oikein täytekakun kera. Tätä vaimoni lämmöllä aina muistelee ja antaa tunnustuksen kotimiehilleen. Näin oli päässyt käymään, enkä kiellä, etteikö olisi asiasta välillä mukava kuulla. Joskus sitä kait tekee jotakin oikein; fokus oli siellä, missä pitikin!

Laulujoutsenet 01

Laulujoutsenet 01

Sulassa sovussa

Sulassa sovussa

Tähystyspaikalleni saapui myös viereisen maatilan koira Koola

Tähystyspaikalleni saapui myös viereisen maatilan koira Koola

Sateinen lankalauantai

Sateinen lankalauantai

Kotipihan mustarastas

Kotipihan mustarastas

Keltasirkku

Keltasirkku

Keltasirkku antoi uusia kuvansa seuraavana päivänä: paremmassa valossa, täsmälleen samalla paikalla!

Keltasirkku antoi uusia kuvansa seuraavana päivänä: paremmassa valossa, täsmälleen saman puupinon päällä!

Maaliskuun pelto

Maaliskuun pelto

Kaksi aikuista ja nuori

Kaksi aikuista ja nuori

Laulujoutsenet 02

Laulujoutsenet 02

Veteen kaatunut haapa

Veteen kaatunut haapa

Rannan jäätä

Rannan jäätä

Koskikara kivellä

Koskikara kivellä

Laulujoutsenet 03

Laulujoutsenet 03

Sopiiko joukkoon?

Sopiiko joukkoon?

Rantakulman pääsiäisinstallaatio

Rantakulman pääsiäisinstallaatio

Ikoni

Ikoni

Pääsiäinen

Pääsiäinen

Read Full Post »

Pääsiäisen aikaan alkoi kevät taas edetä useamman kolean viikon jälkeen. Lunta näki enää vain varjoisilla rinteillä ja sisällä metsässä. Kuulinko oikein, oliko se jo peipponen? Jo vain, vaisua oli vielä viserrys, ja rohkea muuttaja oli yksin ilman lähipuissa laulavia lajitovereitaan. Lokit olivat myös tulleet, syvällä metsässä huhuili myös sepelkyyhky, mikäli sai äänensä kuuluville rastaiden sekakuorossa. Ensimmäiselle pääsiäispäivälle osui hanhien invaasio. Hanhia tuli joka suunnalta pienissä tai isoissa muodostelmissa; osa laskeutui tulvapellolle joutsenten sekaan. Toisena pääsiäispäivänä, joka oli lämmin ja aurinkoinen; varustauduin vielä paremmin isojen lintujen tulemiseen ja kuvien näpsimiseen, mutta kaikki turhaa. Harmaa sunnuntai olikin parempi muuttopäivä kuin aurinkoinen maanantai. Vain muutama hanhiaura lensi ylitseni ja häipyi nopeasti koilliseen pois näkökentästä. Ehkä linnutkaan eivät oikein pidä maantaista?

Ennen pääsiäisen aika oli itselleni tervetullut ja odotettu neljän päivän lepotauko. Työn stressi häipyi, kun sain pakata reppuni ja hipsiä aamulla kiikaroimaan läheiselle pellonreunalle. Nyt taitavat asiat mennä toisin: keväiset viikonvaihteet ja pääsiäisen pyhät lymyilen tulvapellon pusikoissa ja tulen vasta tuntien päästä rättiväsyneenä kotiin. Arkea tarvitaankin toipumiseen pyhien rasituksista. Ollaan siinä ja siinä, ettei hyvä harrastus karkaa käsistä. Pelkään ajatellakin vielä parempaa kuvauskalustoa, jollaisesta aina silloin tällöin yhä haaveilen. Sitä huippukalustoahan pitäisi jatkuvasti käyttää! Näin on parempi, tuumailen. Kuvaamisessa on urheiluhenkeä, kun tietää, että vain optimioloissa kuva onnistuu ja tyydyttää. Tarvitaan myös jalkoja, jotta pääsee pikkuvarpusen tuntumaan. Tarvitaan myös oman kameran hyvää tuntemusta. Onko tarkennus nyt autolla vai manuaalilla? Missasin tuon nopean tilanteen, kun jätin tarkennuksen manuaalille!

Luonto- ja lintuharrastus näyttää olevan yhä enemmän moottoriurheilua, valitettavasti. Ei näissä lintumaisemissa juuri kävellä tai pyöräillä. Kaukoputket esille auton takakontista ja siitä sitten tihruamaan jouhisorsaa. En väitä, että oma tapani olisi ainoa oikea, kun myös kuuntelen ääniä (siis ympäröivästä luonnosta) ja saatan kävellä lintukohteen luona pitkiä matkoja sekä poukkoilla ympäröivään metsään kuin eksynyt iltarastisuunnistaja. Eivät ne parhaat lintukohteet tietenkään ihan kaupungin laidoilla sijaitse, totta sekin. Näitä pohtiessani päätän viimein jättää laulujoutsenet omaan rauhaansa ja kävelen takaisin autolleni. Hörppään termaristani vielä kupillisen kuumaa mehua ja panen kamerareppuni nepparin kiinni. Päivän urakka on hoidettu. Viimeisen hanhiauran kadottua metsänreunan taakse jään pohtimaan ihmisen muuttuvia elämäntilanteita. Vielä runsas puoli vuotta sitten istuin toimistomme työpöydän äärellä ja saatoin kirjoittaa meilin loppuun ”jään odottamaan ystävällistä tarjouspyyntöänne” tai jotakin muuta yhtä korrektia ja asiallista. Nyt, aurinkoisena ja lämpimänä toisena pääsiäispäiväna, nostan katseeni taivaanrantaan, pyyhkäisen kuraisia toppahousujani ja totean hymähtäen uuden tulokkaan, peipposen nähtyäni: ”jään jännityneenä odottamaan lintulorun seuraavaa tapausta – västäräkkiä, sitä keikkupyrstöä”. Arvot ja odotukset vaihtuvat toisiin.

Leppä kukkii

Leppä kukkii

Kotipihan käpytikka

Kotipihan käpytikka

Joutsenpelto

Joutsenpelto

Hanhivaara

Hanhivaara

Kanadanhanhet laskeutuvat

Kanadanhanhet laskeutuvat

Pikkuvarpuset

Pikkuvarpuset

Sininen ja valkoinen

Sininen ja valkoinen

Mitäs tuumaat tuosta uudesta perheestä?

Mitäs tuumaat tuosta uudesta joutsenperheestä?

Pakkasyön jälkeen

Pakkasyön jälkeen

Naurulokit ja peesaajana töyhtöhyyppä

Naurulokit ja peesaajana töyhtöhyyppä

Kevään värejä

Kevään värejä

Näsiä kukassa

Näsiä kukassa

Tulvapellon vanhan rakennuksen kello - pääsiäiskello?

Tulvapellon vanhan rakennuksen kello – pääsiäiskello?

Sinisuohaukka jahdissa

Sinisuohaukka jahdissa

Leskenlehti nousee taas

Leskenlehti nousee taas

Peipponen – pääsiäisen uusi tulokas

Peipponen – pääsiäisen uusi tulokas

Pääsiäisvieraita: poikamme ja lapsenlapsi

Pääsiäisvieraita: poikamme ja lhänen poikansa

Read Full Post »

Older Posts »