Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘koskikara’

Yllättäen huomasin, että ihmisiä kurittavilla pandemioilla ja muuttolinnuilla on jotakin yhteistä. Molemmilla on syklinsä, ne vain sijoittuvat eri vuodenaikoihin. Virusepidemiat, kuten influenssat, voimistuvat talven tullen ja heikentyvät keväällä, kun taas muuttolintujen ryntäys sekä poistuminen maasta tapahtuu kevään ja talven välisenä aikana. Korona saattaa kuitenkin lopullisesti kadota rokotusten tai immuniteetin kautta samaan tapaan kuin 1900-luvun alun kammottava espanjantauti. Mutta tänään syntyvillä nuorilla voi olla aikuisina vastassaan taas jokin uusi, tuntematon muuntovirus. Luonnon heräämiseen ja muuttolintujen käyttäytymiseen harva kuitenkaan toivoo minkäänlaista muutosta – ehkä enintään keväisten päivien nopeampaa lämpenemistä. Se toive, tai pelko, voi karmealla tavalla joskus toteutuakin. Katsotaan nyt ensin kuitenkin vappusää. Räntäsade toukokuun ensimmäisenä palauttaa parhaiten uskoa normaaliin.

Blogikirjoittaja antaa ison peukun keväälle. Kun radiossa soi Juha Lehden ”Neiti kevät” tai Tavaramarkkinoiden ”Kevät” (Liisa Akimoff) on kirjoittajalla ollut henki päällä jo hyvän aikaa. En ole ollut kävelemässä Hakaniemen rannassa yksin tai vaimoni kanssa enkä ole ollut haaveilemassa Kallion kaduilla, vaan olen ollut kytiksessä hyvinkääläisen pellon reunalla ottamassa vastaan kevään ensimmäisiä muuttolintuja. Tämä tauti on paha. Se alkaa jo maaliskuussa, kun ensimmäiset laulujoutsenet tulevat, mutta kliimaksi osuu huhtikuun alkuun ja puoliväliin. Se ajoittuu hetkeen, jolloin kiuru on asettunut kotipellolleen, valtavat hanhiparvet vyöryvät etelästä Uudenmaan pelloille lepäämään ja punarinta soittaa haikeaa huiluaan aamu-auringon punaamassa koivussa. Tai se on hetki, jolloin korea koivutyttöperhonen laskeutuu jalkojesi juureen hiekkatiestä lämpöä keräämään. Vielä ei ole lehti puussa eikä paju kuki, mutta kuolleiden lehtien peittämästä harmaasta maasta nousee sinivuokkojen ryppäitä, ja leskenlehti värjää rinteet keltaisiksi. Kevät on tullut!

Huhtikuun loppupuoli on sitten yhtä kaaosta: uusia lintuja muuttaa pesimäalueilleen päivin öin, maassa näkyy jo vihreää, valkovuokko aloittaa pitkän kukintansa, ja milloin vain saattaa nähdä ensimmäisen sinisiiven. Kaikki on koettava, uudelleen ja uudelleen, vuodesta toiseen. Nuorempana oli helpompaa, ja kevät tarkoitti sitä, että sää vain lämpeni, ja sai vetäistä jalkoihinsa Jameksen farkut. Siitä sitten fillarilla Tammisalon kanavalle kavereitten kanssa kampelaa onkimaan. Vähän myöhemmin kevät vei askeleet juuri lumesta vapautuneille pesäpallokentille. Kaverit olivat taas koolla, pallo sai kyytiä, kun puumaila iskeytyi keltavihreään pesäpalloon. Kevääseen kuului myös koulun päättyminen kaikkine seremonioineen, suvivirsi ja rehtorin puhe sekä haikeat hyvästit koululle ja luokkakavereille. Aikuisena kevät on ollut myös piha- ja mökkiaskareita ja raukeaa oloa kuistilla saunomisten jälkeen, varsinkin kevään ensimmäisten. 

Viikko sitten kirjoittajakin sai koronarokotteensa – kevään ensimmäisen. Kaikki sujui hyvin sen jälkeen, kun olin löytänyt oikean rokotuspaikan. Paikka oli kyllä hallussa, mutta en tiennyt, että kaupunkimme sairaalalla on monta pääovea! En ollut ainoa, joka haahuili hetken sairaalan vanhassa osassa, vaikka olisi pitänyt astua sisään uuden H-sairaalan pääovesta (oma moka, mutta silti). Olin kuuliainen rokotettava, kysyinkin vasta jälkeenpäin, mitä rokotetta sain. Tästä tulee mieleeni tapahtuma 1950-luvun alusta, epidemiaan sekin liittyy. Sain 4-vuotiaana tulirokon (bakteerin aiheuttama), joka vaati ehdottomasti sairaalahoitoa. Muistan tapahtuman hyvin, ja kaikki alkoi siitä, kun potilasta tultiin hakemaan kotoa. Ei se niin vain käynyt! Mukanani oli vähällä siirtyä myös oma sänkyni, jonka jalasta pidin raivoisasti kiinni. Viimein pikkumies saatiin espoolaiseen sairaalaan karanteeniin. Silloinkin oli kevät, päivät kuluivat, pitkästyin ja olin vanhemmilleni suorastaan vihainen, kun he vain ulkoa potilaalle vilkuttivat eivätkä tulleet sisälle. Toivat kuitenkin paperia ja hienot värikynät. Jotakin niillä varmasti tuhersin, ehkä mallina oli ikkunaan lennähtänyt kirkkaankeltainen sitruunaperhonen. Se oli takuulla kevään ensimmäinen.

Read Full Post »

Yöllä oli satanut vähän lunta. Maassa oli vielä rippeet aiemmista lumisateista, mutta uusi lumi otettiin varmasti kaikkialla mielihyvin vastaan. Ei siitä voinut haittaakaan olla, ei edes huoltoyhtiölle, jonka aurauskalusto ei parin sentin uudesta lumikerroksesta vielä käynnistynyt. Tulisiko joulusta sittenkin valkoinen, jopa Etelä-Suomeen? Runsaan viikon saa vielä jännittää säärintamien arvoituksellisia liikkeitä – minne asettuu kylmä ilmamassa, minne ohjautuu lauha virtaus. Sitäkin saa jännitää, pääseekö vanha vielä mukaan joulutunnelmaan? Jostakin syystä ei oikein vielä tunnu joululta. Kortteja on kirjoiteltu, on vähän kierrelty lahjataloissa, joulukukkien tuoksukin on vallannut olohuoneemme, mutta silti … Vaimolla on asiat varmaankin paremmin. Kylmässä jo odottavat juhlapäivää osa hänen tuotoksistaan: makeat leivonnaiset (tortut itse tehdystä kermavoitaikinasta) kuin lanttulaatikkokin. Niin, tekemällä se joulumieli tulee – olisi pitänyt mennä aputaikinanveivaajaksi, kun vaimoni viikko sitten ahkeroi keittiössämme, siellä sakean jauhopilven keskellä.

Tapion poika lähtee hakemaan joulutunnelmaa metsästä! Huomenna näyttäisi aurinkokin pilkahtavan, ja lämpötila olisi vain vähän pakkasen puolella. Tulossa on oikein hyvä kuvaussääkin joulukuiseen metsään. Näin tuumailin ja laitoin illalla jopa kellon soimaan, etten nukkuisi liian pitkään. Yllättäen aamun ensitunnit olivat yhtä hämärää. Yöllisen lumisateen tuoneet pilvet olivat jämähtäneet paikoilleen – talvisille luontokuville saattoi nyt sanoa hyvästit. Alkutalven metsälenkeilläni olin kuitenkin jo saanut kokea monia hienoja hetkiä mm. kohdatessani tikli- ja urpiaisparvia. Varsinkin pelottomia urpiaisia sain kuvata kaikessa rauhassa muutaman metrin päästä puolipilvisessä säässä, mitä parhaimmassa joulukuun valossa. Ei tämä joulutunnelman etsintäreissu kuitenkaan turha ollut. Yksi tavoite oli ollut tuoda kotiin katajanoksia (suoraoksaisia), joista vaimoni on jo vuosia tehnyt jouluisia asetelmia maljakoihin. Kotimme perinneasetelmiin oli tänä vuonna metsän tonttu ripotellut runsaasti katajanmarjoja.

Muutama vuosi sitten, samoihin aikoihin, olin myöskin metsässä katajanoksia hakemassa, kun puhelimeni soi. Se oli asiakaspuhelu ja liittyi erään asiakkaamme meneillään olevaan työhön. Seisoin paksussa lumihangessa kallionrinteellä hankalassa asennossa, toinen käsi kiinni katajapensaassa ja kävin asiallisen työneuvottelun. Tjaa, ne ajat ovat takanapäin, mutta taidanpa niitä vähän kaivatakin, ainakin joulun aikaan. Kuinka mukava olikaan tavata monia asiakkaitamme, usein Helsingissä, ja vaihtaa sekä kuulumisia että joulutervehdyksiä vähän ennen aattoa. Tapaamisten jälkeen kiertelin hetken vanhaa kotikaupunkiani ennen paluumatkalle lähtöä. Kevyt oli kulkea, kun repun täydeltä joulutervehdyksiä oli saatu ojennettua vastaanottajilleen. Muistelen myös lämmöllä erään asiakkaamme jokajouluisia glögi-iltoja, joissa kovassa hälinässä, posket punoittaen sai viestinsä perille keskustelukumppanilleen vain täysillä huutamalla. Meniköhän viesti perille sittenkään? Glögi-illoista pääsin aina kotiin ihmisten aikoihin. Ihan miehekäs suoritus. Muussa tapauksessa olisi kodin joulutunnelma voinut vaarantua. Ehkä joulukatajillekin olisi silloin kotona odottava saattanut keksiä ihan muuta käyttöä, kuin oli alunperin tarkoitettu?

Marras-joulukuun taitteessa laulujoutsenet vielä viipyilivät Etelä-Suomen pelloilla ja sulissa.

Marras-joulukuun taitteessa laulujoutsenet vielä viipyilivät Etelä-Suomen pelloilla ja sulissa.

Joulukuinen Kytäjoki

Joulukuinen Kytäjoki

Kosken kivet

Kosken kivet

Koskikara vakiopaikoillaan

Koskikara vakiopaikallaan

Talo aamuhämärässä

Talo aamuhämärässä

Ohikulkijoiden laskija

Ohikulkijoiden laskija

Tallin luiska

Tallin luiska

Joulukurre

Joulukuun kurre

Joulukuinen Kytäjärvi

Joulukuinen Kytäjärvi

Onko kaupungissa joulutunnelmaa?

Onko kaupungissa joulutunnelmaa?

Kaupungintalon aula. Mutta missä joulukuusi?

Kaupungintalon aula. Mutta missä joulukuusi?

Tässä niitä kuusia tuodaan!

Tässä niitä kuusia tuodaan!

Mukavia lahjoja Käsityökeskuksesta.

Mukavia lahjoja Käsityökeskuksesta.

Postissa on aina tunnelmaa.

Postissa on aina tunnelmaa.

Tee löytöjä Kauppakeskuksesta.

Tee löytöjä Kauppakeskuksesta.

Kotimme perinne: joulukatajat

Kotimme perinne: joulukatajat

Rauhaisaa joulun aikaa!

Rauhaisaa joulun aikaa!

Read Full Post »

Pääsiäiseksi povattiin lämpimämpiä säitä, aurinkoakin. Keskiviikkona näytti jo niin hyvältä, että päätin ottaa varaslähdön pääsiäisviikon luontoon. Arvelin, että ainakin telkkiä tulisin virtapaikoilla näkemään – sekin riittäisi hyvin yhdelle päivälle. Ajattelin eläkeläisenä nykyisin niin, että päivässä on riittämiin ohjelmaa, kun on edessä yksikin käynti jonnekin, jokin tehtävä suoritettavana. Sama koskee myös luontohavaintoja: yksikin riittää päivää kohti. Kun perheessämme oli vuosia sitten mäyräkoira Allu, aloin silloin tällöin kirjoitella ylös Allun kanssa tekemäni tai vaimoni ja koiran kanssa tekemiemme retkien vaiheita. Kevään ensimmäiset telkät ja joutsenet tulivat kirjattua muistiin jo koirakaverimme aikoina. Nyt on käytössäni vähän teknisemmät ja paremmat muistiinpanovälineet ja vähän parempi kuvauskalusto, mutta samoja koskipaikkoja, tulva-alueita ja muuttolintujen havaintopaikkoja yhä kiertelen – taidanpa kirjoitellakin samoja juttujani yhä uudelleen. Kuvissani sentään huomaan jotakin kehitystä. Jos näin on, salaisuus piilee siinä, että eläkeläisellä on aikaa. On aikaa odottaa, että koskikara viimein pyrähtää sille jokivarren kivelle, jolle olen jo valmiiksi objektiivini tarkentanut. Nuorempana olisin jo luovuttanut.

Siellä ne telkät olivat, tosin melko kaukana joenmutkassa. Hyvää kuvaa en etääntyvästä telkkäparista saisi. Laulujoutsenet olivat vallanneet joen leveimmän kohdan, ja niitä oli paljon. Pieniä yhteenottojakin tuli ruuhkassa. Väistämättä tulee mieleen, onko laulujoutsenia Suomen luonnossa jo liikaa? Löytävätkö kaikki pesimäpaikkansa ja omat reviirinsä, ja onko ihmisen tehtävä alkaa säädellä joutsenkantaa? Ei ollut vieressäni BirdLifen edustajaa, jolta olisin kuullut enemmän. Samalla olisin kuullut myös päivitetyn muuttolintutilanteen, joka pääsiäisenä takuulla muuttuisi viime viikkojen tilanteesta. Hanhia ei vielä Uudenmaan pelloilla näkynyt, mutta kun maltoin pysähtyä, kuulin sieltä täältä töyhtöhyypän naukumista ja kas, kottarainenkin näkyi lepäävän koivun latvassa pitkän muuttomatkansa jälkeen. On muuten harmi, kun sähkö- ja puhelinpylväitä sekä lankoja poistetaan maakaapeleiden tieltä – poissa ovat myös lankoja täyttävät muuttolintujen rivistöt!

Vaimoni kävi kurkkaamassa, mitä miehensä työhuoneessamme kirjoittaa. Kuinka paljon tulee kirjoitusvirheitä ja säilyykö jutussa punainen lanka. Parahiksi hän tulikin olkani taakse kuikuilemaan, kun samalla antoi jutulleni mukavan päätöksen. Hän muistutti eräästä pääsiäisestä kymmenien vuosien takaa, kun osa perheestämme oli kotona ja osa muualla. Oikeastaan, yksi osa perhettämme oli vasta syntynyt! Olimme saaneet terveen pääsiäistytön 21.3. Silloin, vuonna 1978, oli pääsiäinen samaan aikaan maaliskuun lopuilla kuin nytkin. Lunta oli vielä paljon, niinpä 3,5-vuotiaan esikoispoikamme kanssa teimme pulkalla matkoja sairaalaan perheen äitiä ja juuri syntynyttä kuopusta katsomaan. Kovia mäkiä matkalla laskettiin!  Kun vaimoni ja tyttäremme pääsi viimein pääsiäispyhiksi kotiin, oli joku kotona yllättäen siivonnut ja pannut pöydän koreaksi oikein täytekakun kera. Tätä vaimoni lämmöllä aina muistelee ja antaa tunnustuksen kotimiehilleen. Näin oli päässyt käymään, enkä kiellä, etteikö olisi asiasta välillä mukava kuulla. Joskus sitä kait tekee jotakin oikein; fokus oli siellä, missä pitikin!

Laulujoutsenet 01

Laulujoutsenet 01

Sulassa sovussa

Sulassa sovussa

Tähystyspaikalleni saapui myös viereisen maatilan koira Koola

Tähystyspaikalleni saapui myös viereisen maatilan koira Koola

Sateinen lankalauantai

Sateinen lankalauantai

Kotipihan mustarastas

Kotipihan mustarastas

Keltasirkku

Keltasirkku

Keltasirkku antoi uusia kuvansa seuraavana päivänä: paremmassa valossa, täsmälleen samalla paikalla!

Keltasirkku antoi uusia kuvansa seuraavana päivänä: paremmassa valossa, täsmälleen saman puupinon päällä!

Maaliskuun pelto

Maaliskuun pelto

Kaksi aikuista ja nuori

Kaksi aikuista ja nuori

Laulujoutsenet 02

Laulujoutsenet 02

Veteen kaatunut haapa

Veteen kaatunut haapa

Rannan jäätä

Rannan jäätä

Koskikara kivellä

Koskikara kivellä

Laulujoutsenet 03

Laulujoutsenet 03

Sopiiko joukkoon?

Sopiiko joukkoon?

Rantakulman pääsiäisinstallaatio

Rantakulman pääsiäisinstallaatio

Ikoni

Ikoni

Pääsiäinen

Pääsiäinen

Read Full Post »

Vantaanjoen pohjoisin haara luikertelee Vaiveron Myllytilan läpi toisinaan hyvinkin vuolaana ja toisinaan, kuivana aikana, lähes vaatimattomana purona. Joki virtaa golfalueen läpi, mutta golfaajien lisäksi jokea ja Myllytilaa pääsee ihailemaan vapaasti jokainen kulkija. Ilman golfrakentamista joki ja sitä ympäröivä lehtoalue olisivat saattaneet jäädä monelta näkemättä ja kokematta, minultakin. Puustoa on karsittu paljon golfaajien ehdoilla, mutta siihen karsiminen saisi jäädä –  nyt alueella on sopiva tasapaino eri asioita harrastavien tarpeisiin. Pari viikkoa sitten kävelin verkkaisesti virran ylittävälle puusillalle. Kuulin läheltä pikkulintujen ääntelyä. Ääni tuli aivan vierestä, ja kohta näin äänilähteenkin – piskuinen hippiäinen etsi kiihkeästi syötävää jokivarren ison kuusen alaoksilta. Melkein yletyin koskettamaan pieneen, keltavihreänharmaaseen ikiliikkujaan.

Jokiuoma ja sen lehto kuhisee elämää keväällä ja kesällä, mutta on sielä talvellakin pysyvät asukit. Koskikaraa tapaa talviaikaan melkeinpä kaikilla Etelä-Suomen virta- ja koskipaikoilla, niin täälläkin. Se on veikeä lintu, yhtä omaperäinen kuin suomalainen poliitikko. Ui vastavirtaan, visertelee kovilla pakkasillakin muina miehinä ja sukeltaa ruokansa hyisen virran pohjalta (no jaa, harva poliitikko kait sentään). En ole vielä saanut elämäni koskikarakuvaa, mutta sen vielä teen. Ajattelin, että hankin paremmat vehkeet tai sitten, on vielä toinenkin vaihtoehto: pudotan rimankorkeutta. Niin, eihän se kuva ole kaikkein tärkein, vaan mieleenpainuva luontokokemus.

Paitsi jokikanjonissa, pakkanen paukkuu myös talousrakenteissa ja politiikan holvistoissa. Valtionvelka kasvaa, on kuntien pakkoliitosuhkaa, uutisoidaan irtisanomisista ja suuryritysten kauppaamisista ulkomaille yhä vain, teolliset työpaikat katoavat maasta – tuotannon virta jäätyy. Ihmiset ovat varovaisia rahankäyttäjinä; kotimainen kulutuskaan ei kaikkia toimijoita lämmitä. Ministeri nostaisi viinaveroa, vaikka kansa ostaa kohta kaiken juotavansa lahden toiselta puolelta, ja kaiken huippuna kouluista lopetetaan kaunokirjoitus. Kuinka laajaan kannatukseen esitykset perustuvat? Ruma sana pääsee kansan suusta. Koskikaran talvehtimisjoki jäätyy pian umpeen, jos pakkaset vain jatkuvat. Lintu ei kuitenkaan jää pakkaseen makaamaan; se osaa tehdä oikeat johtopäätökset – se vaihtaa maisemaa! Olisko Rio de Janeiro mitään – tammikuun virta?

Jokilaakso

Jokilaakso

Virta

Virta

Koskikara 01

Koskikara 01

Koskikara 02

Koskikara 02

Jokiuoma jäätyy

Jokiuoma jäätyy

Välillä vähän aurinkoakin

Välillä vähän aurinkoakin

Talven taidetta

Talven taidetta

Silta yli virran

Silta yli virran

Talvi pitää otteessaan

Talvi pitää otteessaan

Koskikara 04

Koskikara 04

Koskikara 05

Koskikara 05

Kontrasti

Kontrasti

Lumipesu

Lumipesu

Lenkkikavereita (Ritvan kuva)

Lenkkikavereita (Ritvan kuva)

Lenkkikavereita 02

Lenkkikavereita 02

Read Full Post »

Vielä pari päivää sitten muuttolintuja näki hyvin vähän, jos ollenkaan. Nyt sai jo kumarrella, etteivät reviireilleen kiirehtivät peipposet ihan päin lentäisi. Lähdin töistä tavallista aikaisemmin Vantaanjoen sillalle katselemaan ja kokemaan kevään etenemistä. Omat ja työpaikkani kiireet olivat onneksi vähäksi aikaa hellittäneet ja oli aikaa maleksia rauhallisella hiekkatiellä, joka ylitti Vantaanjoen pienen koskipaikan kohdalla. Ovaskantiestä oli tullut uusi luontopolkuni. Tiestä oli tullut myös tapaamispaikka – ensimmäinen uusi ystävyys oli pikkuinen, ratsastajien mukana touhunnut koira. Harmi, etten ihan onnistunut koiraystäväni kuvaamisessa; tarkennus osui takajalkaan.

Vesi oli noussut Vantaassa todella paljon, mutta arvelin, että vettä oli osittain jääkannen päällä, mikä keinotekoisesti nosti veden pintaa. Vajaa viikko sitten Vantaaseen laskevan Kytäjoen vedenmäärä oli hyvin vähäinen – kauempaa ei virtausta jokiuomassa erottanut. Ilman rajuja sateita ei kovia kevättulvia etelässä nähtäisi. Kuvasin jokea keskittyneesti, enkä huomannut, että viereeni tuli sillankaiteeseen nojailemaan kolme nuorta poikaa, kait jo ihan murkkuja. Meille syntyi heti luontevaa jutustelua, kun pojat näkivät, millä asialla liikuin. Näytin heille kauempana uiskentelevia telkkiä ja lainasin halukkaille kiikareitani. Eivät he telkkiä tunteneet, mutta olivat selvästi luonnonilmiöistä kiinnostuneita. Keskustelimme vielä niitä näitä ja lähdin kävelemään lumiselle niitylle kohti kauempana olevia vesilintuja.

Pojat olivat vielä sillan luona, kun tulin takaisin. Vesseleillä ei ollut kiire mihinkään. Sellaistakin on tänä päivänä! Tavatessamme pojat olivat kertoneet lähialueen teistä ja tiloista ja mistä pääsi lähemmäksi jokea ja missä oli oikopolkuja. He varoittelivat taloista, jotka eivät salli pelloilleen menemistä. Ymmärsin poikien puheesta, että kauempana tie ylittäisi uudelleen Vantaanjoen. Kysyin uudestaan siitä sillasta, mutta nyt sitä ei muistanut kukaan? Kevät tekee tepposiaan, tullaan hajamielisiksi, unohdetaan asioita, antaudutaan keskustelemaan ventovieraiden kanssa ja puhutaan olemattomia – jopa murkutkin. Reiluja poikia kuitenkin. Oli mukava tavata!

koirakaveri

Koirakaveri

Vantaanjoki, Kittelä

Vantaanjoki, Kittelä

Kevääntuojat

Kevääntuojat

Heijastus

Heijastus

Koskikaran kotijoki

Koskikaran kotijoki

Vanha myllynratas

Vanha myllynratas

Koristekasvi

Koristekasvi

Kuvastus

Kuvastus

Keväthuuto

Keväthuuto

Pojat

Pojat

Read Full Post »

Auringonpaisteesta huolimatta lämpötilat pysyttelivät päivästä toiseen vain muutamassa lämpöasteessa. Yöt olivat yhä kylmiä, lumi suli hitaasti, lämpimät tuulet eivät yltäneet Pohjolaan. Oliko sää ihan poikkeuksellinen? Tuskinpa vain, on tällaista ollut ennenkin. Muistelen, että armeijavuotenani 1966 oli juuri samanlainen kevättalvi. Hiihtelimme Haminan metsissä vielä huhtikuun lopulla vähän ennen kotiuttamistamme. Ryhmä eteni työläästi ryteikköisen metsärinteen upottavassa hangessa. Kamina poukkoili ahkiossa, jonon vauhti kiihtyi ja edempänä jonkun suksi tarttui näreeseen. Törmäys oli väistämätön; hiihtäjät lakosivat rinteeseen ja kamina lensi ahkiosta suoraan … Hupsista, taisin eksyä harhaladuille? Ehkä niistä reissuista joskus toiste?

Pääsiäisen ajan piti olla perheellemme rauhallinen jakso kaiken kiireen ja touhun keskellä. Toisin oli päätetty. Kotiimme majoittui parikin pientä pelimiestä, toinen kolmeksi päiväksi ja toinen vajaaksi kahdeksi päiväksi. Eipä siinä mitään; serkkupoikia vietäisiin nyt raikkaaseen kevättalviseen luontoon isoisänsä kanssa. Emme vielä näkisi muuttolintuja, mutta tarpoessamme lumisia metsäteitä ja koskien reunamia hankkisimme taatusti hyvät yöunet. J-pojan kanssa availimme silmiämme Nurmijärven Myllykoskella, ja L-poikaa pyörittelin seuraavana päivänä Vantaan yläjuoksulla Hyvinkäällä. Myllykoski on parhaimmillaan vaikuttava näky, vielä ei kuitenkaan ollut kevätkuohujen aika. Paikka on helppo löytää Siippoontien varrelta Hämeenlinnan moottoritien tuntumasta. Itselleni käynti Myllykoskella oli ensimmäinen, mutta tuskinpa viimeinen – koski on nähtävä uudelleen myöhemmin keväällä.

”No nyt on jo vähän sinne päin”, hihkuin riemuissani, kun katselin ensimmäisiä, uudella teleobjektiivilla ottamiani kuvia! Kuvauskalustoni ei ole digiaikana ollut koskaan mikään kovin kaksinen, mutta uusi hankintani oli yllätys. Tamronin edullinen 70-300 mm:n tele (AF 70-300 mm Di LD Macro) antaa luontoihmiselle työkalun, jolla viimeinkin saa kotiinviemisinä kohtuullisia eläin- ja lintukuvia – ja makroasetuksella hienoja kasvikuvia. Putki sopii erinomaisesti myös muotokuviin, joihin halutaan epäterävä tausta. Eläväisen L-pojan pääsiäisjumppaa aurinkoisella keväthangella oli ilo kuvata. Putki toimi ja tarkensi hienosti Pentax K-5:n kumppanina. Ei se vielä mikään prolinssi ole, mutta omat tarpeeni tyydyttää oikein hyvin. Mutta kuvaajan ruokahalu kasvaa kaiken aikaa. Eniten kaipaan nyt putkea, jonka päässä lämpö väreilisi, putken reunoilla saisi olla vähän vääristymiäkin, kunhan värit olisivat helakanvihreitä ja keltaisia, nurmi viheriöisi, koivut olisivat hiirenkorvilla – ja putkesta kuuluisi: tsirp, tsirp, tsirp! Voisi olla kevään hittiputki.

Aamulenkin käpytikka

Aamulenkin käpytikka

J-poika Nurmijärven Myllykoskella

J-poika Nurmijärven Myllykoskella

Myllykosken opastaulu

Myllykosken opastaulu

Myllykoski vielä talviunessa

Myllykoski vielä talviunessa

Myllykoski vielä talviunessa

Yksi Myllykosken kävelysilloista

Kirjoittaja J-pojan kuvaamana

Kirjoittaja J-pojan kuvaamana

Rantakulman koskikara

Rantakulman koskikara

Vantaanjoki, Rantakulma

Vantaanjoki, Rantakulma

Pajunkissat

Pajunkissat

L-poika kiikaroimassa

L-poika kiikaroimassa

L-pojan pääsiäisjumppa

L-pojan pääsiäisjumppa

Jumppa on kivaa

Jumppa on kivaa

Tulppaanit

Tulppaanit ja vaimon rahkapiirakka

Read Full Post »

Asuntoyhtiömme pihatalkoot oli saatu mallikkaasti päätökseen; oman panoksemme annoin vaimoni kanssa viimeiseen pakkasen kurtistamaan lehteen. Kuntavaalien äänioikeuttamme käytimme jo ennakkoon, joten varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina olisi voinut vaikka huilia koko päivän Uuno Turhapuron tamineissa. Ai niin, ihan luottamuksellisesti, äänestimme ennakkoon siksi, koska tyttäremme oli tiettyinä päivinä vaalitoimitsijana ennakkoäänestyspisteessä. Parempaa syytä ennakkoäänestykselle ei voi olla, eihän?

Kirjoittajaan iski sunnuntaina levottomien jalkojen oireyhtymä. Ei sopinut löhöily velvotteista vapaana sunnuntainakaan – ulos vain raikkaisiin tuuliin! Sängyssä jo pohdin ulkoilureittiäni ja samalla kun heilautin jalkani joustinpatjalta lattialle, olin tehnyt päätöksen kohteestani. Porilainen Neon 2 lauloi aikoinaan suositussa Kemia-hitissään ”siinä täytyy olla rakkautta, siinä täytyy olla unelmii, mannapuuroa ja mansikkaa, juuri oikeanlaista kemiaa … ”. Samantapaisia latuja kulkivat myös omat ajatukseni. Mielimaisemassani täytyi olla … hetkinen, aivan: hiljaisuutta, metsätie, virtaavaa vettä, jylhiä kallioita, väriä ja metsän eläimiä. Se ei ole siis kauppakeskus, ei. Tämä paikka on vähän syrjemmässä. Olen kolunnut niitä kulmia ties kuinka monta kertaa. Se on kaakkurin, pohjantikan, lehtokurpan, kauriiden, hirvien ja metsäjänisten maa. Sekaan mahtuu ja sinne on vapaa pääsy.

Odotin jo näkeväni koskikaran virran reunakivellä niiaamassa, mutta ei, oli kait vielä liian aikaista karalle. Ehkä sitten viikon päästä? Silloinko tulet talvehtimaan ja patoaluetta vahtimaan? Pukusi on kuin Kämpin hovimestarilla – vain mustaa ja valkoista. Ja aina korrekti käytös – paitsi silloin, kun sukellat hakemaan toukkia virran pohjasta ja katoat hetkeksi näkyvistä. Kiertelin mielimaisemaani vielä tovin ennen kuin lähdin astelemaan kohti autoani. Kotimatkalla poikkesin Kytäjoen tulvapelloilla. Kävelin lähemmäksi jokea ja silloin erotin joella lepäilevät laulujoutsenet. Yhtäkkiä osa joutsenista nousi siivilleen ja kaartoi melkein ylitseni kohti etelää. Sinne ne menevät ja trumpetti soi komeasti. Jokaisella on oikeus ääneen, niinpä. Eräät käyttävät ääntään raikuvasti, eräiden äänenkäyttö on vaisumpaa – vain numeromerkintä ympyrään, jumppasalin huterassa äänestyskopissa.

Ensilumi vanhan viinatehtaan katolla

Raikkaissa tuulissa

Talvenkukkia

Luonnonkoristeet

Jääomenat

Sillankaide

Pato

Loppusyksy

Jääheinät

Mielimaisemassa

Poukama jäätyy

Ne lähtevät taas

Read Full Post »

Otin varaslähdön isänpäivän juhlintaan lähtemällä aamuhämärissä kävelylenkille Kytäjärven maisemiin. Lauantain tihkusää oli kääntynyt poutaisemmaksi ja aurinkokin näyttäytyi hetkittäin pilvien raosta. Sää oli vielä leuto ja tuuli vain vähän, hattu pysyi hyvin kulkijan päässä. Repussa oli kamera ja termospullo, jossa muutaman kupin verran kuumaa kahvia.

Luonto ei ollut talven kynnykselläkään aivan hiljainen: suolta järveen laskevan puron solinaan sekoittui korppien, eri tiaisten sekä närhien vuorottainen ääntely. Ja kauempaa järveltä kuului muutakin – laulujoutsenen vaimea trumpetti otti vastaan kaupungista tulleen kummajaisen! Joutsenia oli neljä: kaksi valkeaa ja kaksi vielä harmaata – todennäköisesti tämän vuoden poikaset kahden aikuisen seurassa. Mistä kaukaa joutsenet olivat tulossa? Eivät ne tällä järvellä kauan viipyisi, sää viilenisi ensi viikolla nopeasti. Matti Huutonen oli ennustanut pakkasia Etelä-Suomeen jo tiistaiksi. Talvi oli viimein tulossa.

Kävelin eteenpäin vanhaa, järven rantaviivaa myötäilevän rautatien pohjaa. Kyllä vain! Tällä paikalla ollut Hyvinkään–Karkkilan kapearaiteinen rautatie purettiin v. 1967, mutta ”Pikku Päkän” radan ura on yhä paikoillaan. Läheisten hevostallien ratsukot käyttävät ratauraa mielellään satunnaisten ulkoilijoiden lisäksi. Muutin itse Hyvinkäälle vähän myöhemmin kun rata purettiin enkä ehtinyt nähdä höyryävää ”Pikku Päkää”, mutta nimi tuli merkitsemään itselleni paljon. Tapasinhan Hyvinkäällä samannimisessä ravintolassa tulevan vaimoni. Ilmankos tuolla ratauralla kävely tuntui jotenkin kotoisalta, ja jalkakin nousi reippaasti!

Nyt vielä tsekkaamaan patopaikan koskikara ja sieltä kotiin ottamaan vastaan isänpäivän vieraita. Ainakin tyttäremme perhe olisi tulossa tervehtimään ja nauttimaan kanssamme vaimoni valmistaman juhla-aterian. Koskikara oli tutulla paikallaan ja tervehti muukalaista (näin halusin kuvitella) hauskoilla niiauksillaan. Melko vaatimattomalla kuvauskalustollani en voinut odottaa kummoisia lähi- ja lajikuvia, vaikka melko lähelle kohdetta pääsinkin. Oliko tuo ympärilläni lentelevä ja välillä aloilleen asettuva yksilö uros vai naaras, parisuhteessa vai sinkku, kuka tietää? Päätin kuitenkin toivottaa siivekkäälle ystävälleni oikein hyvää isänpäivää – varmuuden vuoksi ja tulevan varalle.

Kytäjäjärvi isänpäivänä

Rantaheinät

Laulujoutsenet

Pikku Päkän rataura

Koskikaran maisemissa

Koskikara

Vanha sähkölaitos

Maatuvat lehdet

Kytäjärven etelärantaa, 2011

Isänpäivänonnittelijoita

Read Full Post »

Maaliskuun lopullakaan talvi ei vielä antanut periksi. Upeita, aurinkoisia säitä toki oli, mutta viimat, kymmenen asteen yöpakkaset ja äkkiä nousevat lumipyryt saivat kevään tuntuvan niin kovin kaukaiselta. Työrintamalla tuntui tulevan vilkas loppukevät, oppikirjojen kuvitustöitä näytti riittävän. Kiireen keskellä meitä isovanhempia tarvittiin taas varaemoiksi, kun tyttäremme oli miehensä kanssa lähdössä pikku ulkomaan reissulle.

Heräsin sunnuntaiaamuna aikaisin ja lähdin hakemaan matkalaisten lapsosia hoteisiimme.  Viikonloppun uni oli ollut vähän heikonlaista ja kesäaikaan siirtyminen vielä lyhensi lepoaikaa tunnilla. Mutta taisteltava oli, ei vähäiset unet lapsenlasten vika ollut. Ajelin lasten kanssa pienen lenkin autiossa kaupungissa, jotta kotona vaimoni saisi herätä kaikessa rauhassa ennen energiapakkausten tuloa. Aloimme arvuutella harvojen ulkona liikkujien määränpäitä ja syitä liikkeellä olemiselle. Jokin nuori viulisti selvästi suuntasi kohti rautatieasemaa ja mahdollista esiintymispaikkaa – vai oliko sittenkin vasta tulossa eilisillan esiintymisestä? Joku aamun kulkija istui bussipysäkillä vain kai levätäkseen, koska seuraavaan bussiin menisi vielä aikaa. Pikku kaupunki voi olla koleana maaliskuun aamuna todella hiljainen.

Pääsimme viimein vaimoni aamupalapöytään ja kaikille näytti maistuvan. Ensimmäiset hetket mummolassa sujuivat hyvin, mutta kokemuksesta tiesin, että hankaluuksiakin tulee. On siis syytä hajatua ja poikien lähteä luontoon kevätretkelle. Näin teimme, kuumat juomat termospulloon, reppu kuntoon ja suunnaksi länsi! Uskoin, ettemme mitään kovin ihmeellistä näkisi, emme ainakaan muuttolintuja, koska paksut hanget vielä pitivät pellot vallassaan. Hiihtäjiä sivakoi siellä täällä – ja hei, mitä tuolla näkyy? Ei sen vähempää eikä enempää kuin meidän kevään ensimmäiset joutsenemme! Laulujoutsenpariskunta lepäili keskellä peltoa tavoitteena varmaankin jokin pohjoisempana oleva sula, jossa ruokailla ja johon kenties asettua pysyvästikin kesäksi ja syksyksi. Jatkoimme matkaamme, jalkauduimme ja kävimme tutulla padolla juomassa mukaan ottamaani kuumaa juomaa. Katselimme vielä hetken ympärillemme ja aloimme matkata takaisin autolle ja kotiin. Emme vieläkään nähneet telkkiä eikä isokoskeloita, alueen takuuvarmoja aikaisia tulijoita. Kytäjoki oli sulana jo pitkältä matkalta Kytäjärven itäpuolella, mutta vain koskikarojen sukellukset ja vieno laulanta toivat eloa hiljaiseen jokimaisemaan. Onko jokin kylmä rintama vielä tulossa? Luonto ja eläimet sen tietävät, ihmisen ymmärrys ei ulotu näihin ilmiöihin  – ymmärtäisi edes lopettaa tuon teatterin kellon viisareiden vääntämisestä kesä- ja talviaikaan.

Illalla tunnelma kodissamme tiivistyi – piltit alkoivat jo väsyä ja pientä keskinäistä kitinää kuului aika ajoin. Hyvin kuitenkin kylpyjen ja muiden aktiviteettien kautta selvittiin iltapalavaiheeseen. Bloginpitäjä oli jo siirtynyt makuuhuoneeseen ja yritti päästä uneen. Lepoa tarvittiin, muuten eivät isovanhemmat jaksaisi toimia komppanian vääpeleinä, kuljetuspäälliköinä, personal trainereina, tulkkeina, mikrotukihenkilöinä ja sirkuksen ohjelmapäälliköinä vielä kolmen päivän ajan. Omat työtkin oli hoidettava.

Julius ja ruosteinen opaste

Kääpä

Trophy

Jempun jumppahetki (Ritvan kuva)

Read Full Post »

Mitä yhteistä on koskikaralla ja Runebergin päivällä? Ei välttämättä mitään muuta kuin että sattuivat samalle päivälle. Lauantaina oli määrä käydä katsastamassa mökkimme tila ja pudotella katoilta liiat lumet, mutta vaimoni flunssan paheneminen esti mökkimatkan. Itselläni riitti vielä virtaa ja ajattelin käydä katsomassa koskikaraa kartanon padolla.

Varustauduin pitkävartisilla kumisaappailla, koska tiesin joutuvani rämpimään umpihangessa. Halusin kuvata karaa eikä kuvaaminen onnistuisi ilman maastossa möyrimistä. Lähestyessäni karan aluetta huomasin jo kaukaa  pienen liikkuvan pisteen virran jään reunalla – siellä kaverini on. Ja niitä on varmasti vähintään kaksi, mahdollisesti pesivätkin täällä ”etelässä”. Otin kuvia virtapaikan ympäristöstä, liikuin maltillisesti ääniä pitämättä – ajattelin, että pääsisin linnun suosioon hillityllä käytökselläni. Kovin kaukaa jouduin kuvaamaan ja sain vain epätarkkoja otoksia. Mutta aivan lopuksi (niin siinä joskus käy) pääsin  lähelle kohdettani ja sain siedettäviä kuvia karasta. Pelkkä kävely padolle, sen eri näkymien tarkastelu, lähes erämaatunnelman kokeminen korkeiden kallioiden suojassa ja lauantaipäivän kiirettömyys olivat arvokkaita asioita, mutta kaiken tietenkin kruunasi kohtuulliset valokuvat koskikarasta ja sen touhujen tarkkailu. No, kuvauskalustoni on aika vaatimaton, mutta riittää minulle – toistaiseksi.

Samassa paikassa pari vuotta sitten koimme Juliuksen kanssa erikoisen näytelmän. Se alkoi koiran vimmatusta haukunnasta vähän etäämmältä. Pian kuulimme  sulasta virrasta kahlaamisen ääniä. Isokokoinen valkohäntäkauris komeine sarvineen (ennen peura) pakeni koiraa matalan joen pohjaa pitkin ja lähestyi meitä. Se huomasi vihdoin meidät, pelästyi ja hyppäsi sulasta jään päälle. Mutta voi, sorkat eivät pitäneet eläintä pystyssä liukkaalla jäällä, vaan se lensi mätkähtäen kyljelleen. Nopeasti kauris ”kokosi itsensä” ja oli jo pian kiipeämässä joen törmää ylöspäin metsän suojaan, koiran ja sen isännän ulottumattomiin. Olimme molemmat hämmästyksestä hiljaa ja haltioissamme. Harvoin isoisä saa esitellä lapsenlapselleen tällaisen näytelmän. Jos nuori seuralaiseni vanhempana viihtyy luonnossa ja arvostaa luontoa, uskon että tämä kokemus on yksi, jolla on saattanut ollut vaikutusta.

Lähdin kavelemään poispäin patoalueelta. Laitoin kotona odottavalle potilaalleni viestin ja sain kuulla, että kuume oli noussut. Lupasin tulla pian avuksi ja tueksi. Luontokokemukseni oli taas kerran ollut erittäin miellyttävä. Kun kevättalvi etenee, olisiko myöhemmin blogiotsikkoni nimi ja nimipari silloin vaikkapa … ”Kiuru ja Minna Canth”, kuka tietää.


Pato

Virta

Suojassa

Pariskunta

Read Full Post »

Older Posts »