”Kansakunta kaipaa teryleeniä” oli Oulunkylän Pop & Jazz -musiikkiopiston opettajan Urpo Sorvalin esittämä suosittu laulu 1970-luvulla. Teryleenikangasta ei moni enää muista, mutta useimmat muistavat viime talven, pitkän, liki vanhanajan talven, jolloin pysyvä lumi tuli Uudellamaalla jo marraskuun lopussa. Niinpä ei ihme, jos kansakunta kaipaa nyt lämpöä, luonnon heräämistä, värejä, liikettä ja ääniä. Onneksi lämpöä on viimein saatukin. Miten voin muistaa, milloin pysyvä lumi tuli viime talvena? En muistaisikaan, ellen laittaisi asioita ylös, kaikenlaisia asioita, myös säätietoja. Sen tavan opin aikoinaan, kun työpaikkani sijaitsi Hyvinkään keskustassa asuin- ja toimistotalo Hyvinlinnassa. Tapasin rakennuksen pihalla lähes päivittäin talon eleettömän miesasukkaan, jonka ainoat vuorosanat koskivat säätä. Hän kertoi aina, millainen sää tulee tänään olemaan, millainen se oli ollut eilen tai pari päivää sitten – ja siinä kaikki. Mutta eräänä päivänä en enää saanutkaan kuulla ajankohtaisia säätietoja – talon minua vanhempi mies oli kuollut. Vuosia myöhemmin aloin itse pitää kirjaa niin sääoloista kuin kaikesta muustakin, ehkä osittain muistoksi ja kunnioituksesta hiljaista ja yksinäistä ystävääni kohtaan.
Lauantaina, viikko ennen vappua, päätin lähteä luontoreissulle tavallista aikaisemmin. Syynä aikaiseen lähtöön oli sekin, kun yökylään tulisi iltapäivällä tyttäremme Theo-poika, nuorin lastenlapsistamme. Jos mielii jotakin ulkona nähdä, ei siihen pari tuntia riitä ollenkaan. Perusaikayksikkö luontoihmisellä on havaintojen teossa yksi foogeli, joka tarkoittaa kolmea tuntia. Siinä ajassa jo jotakin ehtii, mutta usein tulee vietettyä hanhien ja pörriäisten joukossa 2 foogelia. Sanottakoon selvyydeksi, että foogeli on ihan oma keksintöni, toistaiseksi sitä ei oppikirjat eikä google tunne. Aamulla valo oli upean lämmin, tuulta ei olut juuri ollenkaan, mutta yön jälkeen oli aika vilpoista. Tsekkasin ensin vakiopaikkani, hiekkatien halkomaan laajahkon peltoalueen, jonka reunalla kiemurtelee Kytäjoki. Nyt oli alueella kohtalaisen hiljaista, vain tuulihaukka lennähti kauempaa ohitseni. Kun hiljaisuus jatkui, päätin lähteä Kytäjärven rannalle. Paikan vaihdos kannatti, järvellä oli elämää ihan kohtuullisesti. Kolme kuikkaa piti ääntä keskellä järveä, isokoskelot lennähtivät lähelle, järven viimeisen jäälautan reunaan ja kauempana uiskenteli useita tukkasotkia. Pajusirkkuja tirskutteli eri puolilla rantapajukoissa ja pikkuvarpunen haki ahkerasti pehmikettä pesäpönttöönsä. Kevätkausi oli järvellä avattu!
Uudessa elämäntilanteessani olen sijaisopettajana yläkoulussa. Ysiluokka on saanut tehtäväkseen täyttää fysiikan monistetta. Tunti on päivän ensimmäinen. Oppilaat ovat yllättävän hiljaisia, ehkä arastelevat sijaisopettajaansa. Vai onko se sittenkin toisin päin, luokka täynnä nuorta voimaa? Monisteiden täytön ohessa yritän herätellä oppilaita kysymyksellä: ”Miksi kevätjäille on turvallisempaa mennä suksilla kuin kengillä?” Yllätyn, kun eräs poika antaa heti täysin oikean vastauksen, jonka mukaan sukset jakavat ihmisen massan jäällä niin, että paine jäähän on pienempi kuin ilman suksia. Kympin tulkinta fysiikan paineen kaavasta p = F/A! Halusin vielä jatkaa teemaa ja kysyn: ”Tiedättekö, mistä ennen muinoin tiedettiin, ettei jää enää keväällä kanna?” Oppilaat olivat aivan hiljaa, yhtään kättä ei noussut. Kerron, että ennen sanottiin: ”Älä mene järven jäälle, kun kuulet kuovin huudon”. Näin suurta viisautta on rikos olla jakamatta, eikö vain? Koulupäivän jälkeen pohdin, tuntevatko nykynuoret kuovia ja sen ääntä ollenkaan? Pohdin myös hässäkkää, jos hiihtäjän alla jää sittenkin pettää? Mikä urakka tulla vedestä jään päälle suksien ja sauvojen kanssa! Se ei kuitenkaan ollut enää sijaisopettajan ongelma. Hyvää Vappua kaikille blogini parissa!
Tundrahanhet laiduntavat päätien tuntumassa aikaisen aamun lämpimässä valossa.
Aikaisin aamulla näkee tällaistakin: valkean ja ruskean jäniksen pari! Todennäköisesti metsäjänis (vas.), jolla karvanvaihto vielä kesken ja rusakko (oik.).
Mitä metsäkauris luuhaa kuusen ympärillä? Taitaa napsia suuhunsa kuusen kärkioksia.
Peltoaukealla on aamulla hiljaista. Joki nostattaa vesihöyryä ympäristöön.
Kurkipari oli levännyt yön sänkipellolla. Niiden liikkeet olivat verkkaisia ja pelottomia.
Päivän edettyä vähän pidemmälle alkoi etelästä saapua suuria kurkilauttoja. Huhtikuun puoliväli oli Uudellamaalla kurkien vilkkainta muuttoaikaa.
Aurinkoisilla paikoilla oli jo runsaasti kukkivia leskenlehtiä ja niillä usein nokkosperhonen.
Metsän siimeksessä kukki sinivuokko jo runsaana.
Kaunis mutta myrkyllinen näsiä oli myös aloittanut kukintansa.
Laulujoutsenia lenteli peltoaukean ja joen tuntumassa. Nuoret joutsenet saattoivat viipyä alueella pitkäänkin.
Laulujoutsenet ilmoittavat äänillään lähestyvästä ihmisestä, mutteivät pidä kiirettä siirtyä vähän etäämmälle.
Kurkia saapuu peltoaukealle ruokailemaan yhä vain jatkaakseen taas matkaa pohjoisemmaksi.
Kun päivä vähän lämpenee ja tuuli nousee, saapuu alueelle haukkoja. Ruskosuohaukkanaaras kurvaili hyvin lähelle, kunnes huomasi kuusen alla pilottelevan ihmisen.
Valkovuokkojakin alkoi nousta paljaasta maasta. V:n -23 ensimmäiset valkovuokot kuvasin Vantaanjoen penkereeltä 16.4.
Lauantain 22.4. luontolenkkini jatkui Kytäjärvelle. Järvi oli jo lähes täysin jäästä vapautunut.
Kytäjärvellä oli ohutta jäätä enää vain etelärannalla, jota varjosti Lumikallio ja sen kuusikko vähän kauempana.
Päivien lämmettyä alkoi paju pian kukkia.
Rantakivillä tirskutti tuttu pitkäpyrstö. Västäräkki oli saapunut valitsemaan sopivaa pesäpaikkaa.
Kytäjärven eteläreunalla on jo runsaasti pysyvää, uutta rakennuskantaa. Muualla järven rantamat ovat melko ennallaan.
Kuikat Kytäjärvellä. Ne tuskin pesivät täällä, mutta välitankkauspaikaksi matkalla eteenpäin järvi soveltuu hyvin.
Kuikka lähdössä lentoon. Se tarvitsee pitkän kiitoradan päästäkseen ilmaan.
Pajusirkku (kuvassa koiras) on aikainen muuttaja. Kytäjärven rannoilla sen laulua kuului useista paikoista.
Padon lähellä on pesäpönttö. Nyt sitä isännöi pikkuvarpunen, joka menestyy ja lisääntyy upeasti ainakin Uudellamaalla.
Järven pohjoisrannalla uiskenteli iso parvi tukkasotkia. Ennätin saada kuvatuksi vain yhden viivyttelevän koirastukkasotkan.
Isokoskelopari on juuri laskeutumassa.
Isokoskelot ja telkät ovat Kytäjärven ja läheisen Suolijärven vakioasukkeja. Ne tulevat paikalle vesilinnuista ensimmäisten joukossa. Naarasisokoskelo vasemmalla, koiras oikealla.
Kuovia ja kuoviparvia en saanut tänä vuonna kuvatuksi. Kuovi on yllättävän hieno ilmestys. Tämän kuovikuvan otin v. 2021, kun kevät oli jo paljon pidemmällä.
Kuvista ja muita kuulumisia 