Toukokuinen metsä

Suomen toukokuu on pitkä kuukausi, silloin luonnossa tapahtuu paljon. Varjopaikassa missä vapun jälkeen löytyi vielä lunta, kasvaa kuun lopulla monia niittykasveja, ja keltavalkoinen aurorakoiras lentää vimmatusti naarasperhosen tuoksujen ajamana. Ajo oli päällä kirjoittajallakin, kun etsin kuvattavaa keväisessä metsässä. Osa siitä oli hyvin vanhaa metsää, sellaista jossa viihtyy niin sirittäjä, peukaloinen, puukiipijä, rautiainen kuin harvinainen pikkusieppokin. Tämän vuoden toukokuussa en tavannut upeaa pikkusieppoa. Tulinko paikalle muutaman päivän liian aikaisin vai myöhään, vai oliko syynä pikkusiepon kotimetsän reuna-alueen hakkuu? Koleudesta huolimatta monet linnut olivat kuun lopulla jo pitkällä pesimisessään; metsä myös jo aavistuksen hiljeni. Ei ollut sirittäjälläkään lauluhaluja enää toukokuun viimeisinä päivinä.

Toukokuun kuvat ovat jokseenkin aikajärjestyksessä, kaikki Hyvinkään alueelta, ja vuodelta 2022.

Maalis–huhtikuussa Uudenmaan pelloilla levänneet ja ruokailleet valtavat hanhijoukot siirtyvät vähitellen pohjoisemmaksi – alkaa pienempien muuttolintujen aika.

Talven jäljiltä hiljaisessa metsässä kuuluu jo linnunlaulua! Kuvan punarinta (Erithacus rubecula) ja peippo ovat saapuneet reviireilleen jo huhtikuussa.

Luonto alkaa vähitellen saada vihreän sävynsä.

Aukeilla paikoilla valkovuokon kanssa kukkii keltainen pikkukäenrieska (Gagea minima).

Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) saapuu reviirilleen usein jo vapun aikaan. Koiraan puvun selkäpuolen väri vaihtelee mustasta tummanruskeaan. 

Vähitellen koivutkin alkavat vihertää, kun silmuihin nousee hiirenkorvia.

Koivutyttöperhonen (Archiearis partheanis) viihtyy koivujen lähettyvillä ja lentää usein jo huhtikuussa.

Sinivuokkojen (Hepatica nobilis) joukosta löytyi erikoiset lilanväriset kukinnot.

Mustarastaalla (Turdus merula) helpottuu ravinnonsaanti, kun routa väistyy ja maahan tulee elämää.

Keltasirkku (Emberiza citrinella) on sinnitellyt pitkän talven – toukokuu on sillekin täynnä lupauksia.

Näsiän (Daphne mezereum) alastomat, runsaina kukkivat varret erottuvat hyvin värittömästä ympäristöstään.

Aikuisena talvehtinut suruvaippa (Nymphalis antiopa) on joutunut luopumaan osasta siipiä.

Kevätlinnunherne (Lathyrus vernus) viihtyy lehtomaisissa kangasmetsissä. Hyvinkään länsipuolen metsissä se on melko harvinainen.

Kun pienen ja hyvin yleisen kangasperhosen (Callophrys rubi) oppii näkemään, sitä onkin kaikkialla metsässä. Perhosen siivet ovat yläpuolelta ruskeat.

Tiltaltti (Phylloscopus collybita) ja hyvin samannäköinen pajulintu piristävät toukokuista metsää lauluillaan.

Kevään ensimmäinen haarapääsky (Hirundo rustica) näyttäytyi blogikirjoittajalle 9.5.

Oikea metsäkurre tuli ihmettelemään metsässä vaeltelijaa.

Hyvinkään Usmin laajalla ja kallioisella alueella voi nähdä metsäpuronkin.

Metsäpuro laskee suolampeen, jonka ympärillä jo koivutkin alkavat vihertää.

Sammakoiden lokoisaa oleilua suolammen rauhassa.

Suolampea ympäröi vanha metsä, joka on luonnonsuojelualueena suurelta osin säilynyt vielä ennallaan.

Vanhan metsikön kosteassa maassa kasvaa mattoina kevätlinnunsilmä (Chrysosplenium alternifolium). 

Vanhan metsän yksi kiehtovimpia ja aikaisia kukkijoita on lehtoimikkä (Pulmonaria obscura). Se häviää helposti samanaikaisesti kukkivien sinivuokkojen joukkoon.

Sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix) viihtyy vanhassa, suurten kuusten vartioimassa metsässä. Kun kuvasin sirittäjää, vierelläni lenteli kiihkeästi vanhan metsän toinen vakioasukki, peukaloinen.

Maasta ponnahti yllättäen puun oksalle salaperäinen ja piilotteleva rautiainen (Prunella modularis). Sain vain muutaman hätäisen kuvan, tietenkin vastavaloon.

Käenkaali (Oxalis acetosella) kukki vuoden 2022 keväällä myöhemmin kuin aikaisempina vuosina. Pian vanhan metsän aluskasvillisuus täyttyy käenkaalin kukinnoista.

Toukokuun lopun eräänä päivänä vanha metsä oli hiljainen enkä nähnyt yhtään siivekästä. Kunnes etäällä vilahti valkoista – puukiipijä (Certhia familiaris) lennähteli puusta toiselle. Aina puun puolivälistä seuraavan puun tyveen, ja taas ylöspäin puunrunkoa kiertäen.

Toukokuun puolivälissä metsä jo selvästi vihertää – koivuun tulee lehti.

Metsäpolun kuusella voi tavata kevään ensimmäisen sinisiiven – paatsamasinisiiven (Celastrina argiolus), joka on äänestetty Suomen kansallisperhoseksi. Kuvan sinisiipi on koiras.

Metsäpolun kuivalla ja lämpimällä reunalla lämmitteli kyy. Hetken toisiamme katselimme, kunnes kyy sai tuijottelusta tarpeekseen.

Tuomi on viimein kukassa, mutta v. 2022 vasta toukokuun loppupuolella.

Lehtotyyppisessä metsässä on linnunlaulua ja hyörinää toukokuun lopulla. Ensimmäiset muuttolinnut jo ruokkivat poikasiaan.

Lehtokerttu (Sylvia borin) on yksi viimeisistä kevätmuuttajista. Sen iloista laulua voi verrata puron solinaan. 

Viimeistään kesäkuun loppupuolella metsä alkaa laulajista hiljentyä. Peippo (Fringilla coelebs) tekee tässä poikkeuksen, ja niin myös tiltaltti, joka saattaa laulaa vielä myöhään syksyllä.

Nyt tuli metsän jänikselle kiire! Piti vielä ehtiä mukaan blogiin, koska toukokuun blogi pitää julkaista toukokuussa!

Read Full Post »

Kevään ensimmäisiä

Yllättäen huomasin, että ihmisiä kurittavilla pandemioilla ja muuttolinnuilla on jotakin yhteistä. Molemmilla on syklinsä, ne vain sijoittuvat eri vuodenaikoihin. Virusepidemiat, kuten influenssat, voimistuvat talven tullen ja heikentyvät keväällä, kun taas muuttolintujen ryntäys sekä poistuminen maasta tapahtuu kevään ja talven välisenä aikana. Korona saattaa kuitenkin lopullisesti kadota rokotusten tai immuniteetin kautta samaan tapaan kuin 1900-luvun alun kammottava espanjantauti. Mutta tänään syntyvillä nuorilla voi olla aikuisina vastassaan taas jokin uusi, tuntematon muuntovirus. Luonnon heräämiseen ja muuttolintujen käyttäytymiseen harva kuitenkaan toivoo minkäänlaista muutosta – ehkä enintään keväisten päivien nopeampaa lämpenemistä. Se toive, tai pelko, voi karmealla tavalla joskus toteutuakin. Katsotaan nyt ensin kuitenkin vappusää. Räntäsade toukokuun ensimmäisenä palauttaa parhaiten uskoa normaaliin.

Blogikirjoittaja antaa ison peukun keväälle. Kun radiossa soi Juha Lehden ”Neiti kevät” tai Tavaramarkkinoiden ”Kevät” (Liisa Akimoff) on kirjoittajalla ollut henki päällä jo hyvän aikaa. En ole ollut kävelemässä Hakaniemen rannassa yksin tai vaimoni kanssa enkä ole ollut haaveilemassa Kallion kaduilla, vaan olen ollut kytiksessä hyvinkääläisen pellon reunalla ottamassa vastaan kevään ensimmäisiä muuttolintuja. Tämä tauti on paha. Se alkaa jo maaliskuussa, kun ensimmäiset laulujoutsenet tulevat, mutta kliimaksi osuu huhtikuun alkuun ja puoliväliin. Se ajoittuu hetkeen, jolloin kiuru on asettunut kotipellolleen, valtavat hanhiparvet vyöryvät etelästä Uudenmaan pelloille lepäämään ja punarinta soittaa haikeaa huiluaan aamu-auringon punaamassa koivussa. Tai se on hetki, jolloin korea koivutyttöperhonen laskeutuu jalkojesi juureen hiekkatiestä lämpöä keräämään. Vielä ei ole lehti puussa eikä paju kuki, mutta kuolleiden lehtien peittämästä harmaasta maasta nousee sinivuokkojen ryppäitä, ja leskenlehti värjää rinteet keltaisiksi. Kevät on tullut!

Huhtikuun loppupuoli on sitten yhtä kaaosta: uusia lintuja muuttaa pesimäalueilleen päivin öin, maassa näkyy jo vihreää, valkovuokko aloittaa pitkän kukintansa, ja milloin vain saattaa nähdä ensimmäisen sinisiiven. Kaikki on koettava, uudelleen ja uudelleen, vuodesta toiseen. Nuorempana oli helpompaa, ja kevät tarkoitti sitä, että sää vain lämpeni, ja sai vetäistä jalkoihinsa Jameksen farkut. Siitä sitten fillarilla Tammisalon kanavalle kavereitten kanssa kampelaa onkimaan. Vähän myöhemmin kevät vei askeleet juuri lumesta vapautuneille pesäpallokentille. Kaverit olivat taas koolla, pallo sai kyytiä, kun puumaila iskeytyi keltavihreään pesäpalloon. Kevääseen kuului myös koulun päättyminen kaikkine seremonioineen, suvivirsi ja rehtorin puhe sekä haikeat hyvästit koululle ja luokkakavereille. Aikuisena kevät on ollut myös piha- ja mökkiaskareita ja raukeaa oloa kuistilla saunomisten jälkeen, varsinkin kevään ensimmäisten. 

Viikko sitten kirjoittajakin sai koronarokotteensa – kevään ensimmäisen. Kaikki sujui hyvin sen jälkeen, kun olin löytänyt oikean rokotuspaikan. Paikka oli kyllä hallussa, mutta en tiennyt, että kaupunkimme sairaalalla on monta pääovea! En ollut ainoa, joka haahuili hetken sairaalan vanhassa osassa, vaikka olisi pitänyt astua sisään uuden H-sairaalan pääovesta (oma moka, mutta silti). Olin kuuliainen rokotettava, kysyinkin vasta jälkeenpäin, mitä rokotetta sain. Tästä tulee mieleeni tapahtuma 1950-luvun alusta, epidemiaan sekin liittyy. Sain 4-vuotiaana tulirokon (bakteerin aiheuttama), joka vaati ehdottomasti sairaalahoitoa. Muistan tapahtuman hyvin, ja kaikki alkoi siitä, kun potilasta tultiin hakemaan kotoa. Ei se niin vain käynyt! Mukanani oli vähällä siirtyä myös oma sänkyni, jonka jalasta pidin raivoisasti kiinni. Viimein pikkumies saatiin espoolaiseen sairaalaan karanteeniin. Silloinkin oli kevät, päivät kuluivat, pitkästyin ja olin vanhemmilleni suorastaan vihainen, kun he vain ulkoa potilaalle vilkuttivat eivätkä tulleet sisälle. Toivat kuitenkin paperia ja hienot värikynät. Jotakin niillä varmasti tuhersin, ehkä mallina oli ikkunaan lennähtänyt kirkkaankeltainen sitruunaperhonen. Se oli takuulla kevään ensimmäinen.

• 

Laulujoutsenten jälkeen alkoi eri hanhien vyöryminen etelästä päin.

• 

Keväinen Vantaanjoki ympäristöineen Nurmijärven Rantakulmalla.

• 

Joen koskikaran on pian aika muuttaa pohjoiseen pois tutuilta koskipaikoilta.

• 

Telkät ja muut vesilinnut ottavat joen haltuunsa.

• 

Töyhtöhyypän kimeää naukunaa kuuluu peltojen yllä jo maaliskuun lopulta.

• 

Uudenmaan pelloilla on ollut heikko myyrävuosi – aniharva piekana oli jäänyt alueelle talvehtimaan.

• 

Laulujoutsenpari iloitsee kevään etenemisestä.

• 

Ensimmäiset leskenlehdet nousivat harmaasta maasta jo maalis–huhtikuun taitteessa.

• 

Korea koivutyttöperhonen on kevään ensimmäisiä lentelijöitä. Perhonen kuuluu mittariperhosiin.

• 

Sitruunaperhonen on kevään ensimmäisiä päiväperhosia.

• 

Metsähanhet saapuvat levähdyspaikalleen tyylikkäässä muodostelmassa.

• 

Tundrahanhet laskeutuvat. Metsä- ja tundrahanhet saapuvat usein samalla kerralla ja sekaparvissa.

• 

Tundra- ja metsähanhia. Edellisellä valkeaa nokan tyvessä, jälkimmäisen nokassa mustaa ja keltaista.

• 

Hanhijoukko vaihtaa paikkaa tai on säikkynyt lähestyvää merikotkaa.

• 

Tundrahanhien muodostelma.

• 

Valkoposkihanhet saapuvat levähdyspaikoille usein hanhista viimeisinä.

• 

Kurjet ja lokit yleistyvät huhtikuun alussa.

• 

Tammelan Heinijärven jäät alkavat sulaa jo huhtikuun alussa.

• 

Isokoskelot ilmestyvät sisämaan järville heti, kun sulaa on riittävästi.

• 

Kevään ensimmäisiä sinivuokkoja huhtikuun alussa.

• 

Sepelkyyhky on aikainen muuttaja. Ennen niin arka lintu pesii nykyisin yhä useammin puistoissa ja pihapiirissä.

• 

Koiraspeippo upeassa puvussaan kotipihallamme Hyvinkäällä.

• 

Vuosi 2020 oli hyvä vuosi nokkosperhosille. Vuoden 2021 huhtikuussa talvehtineita nokkosperhosia näki runsaasti.

• 

Korea, myöskin aikuisena talvehtiva neitoperhonen.

• 

Herukkaperhonenkin heräsi horroksestaan huhtikuun puolivälissä.

• 

Järvet lainehtivat jo vapaina etelä-Suomessa. Niin tekevät myös jotkut laituritkin.

• 

Upea näsiä on komea näky muuten alastomassa metsässä.

• 

Jo löytyi mahtava suruvaippakin! Tiesin paikan, josta perhosta etsiä, ja matka palkittiin. Tammela 19.4.

• 

Korkealla kuusen latvassa laulava rautiainen oli yksi kevään ja huhtikuun yllätyksistä. Rautiainen ei näyttäydy helposti muiden laulajien tapaan. Tammela 18.4.

• 

Mökkipihan punarinta piti keväistä konserttiaan, ja antoi lähestyä hätääntymättä. Tammela 19.4.

• 

Kevään ensimmäinen mukulaleinikki. Hyvinkää 20.4.

• 

Myös valkovuokko kiirehtii kukkimaan. Hyvinkää 20.4.

• 

Kevättaskuruohon ensimmäisiä kukintoja. Hyvinkää 20.4.

• 

Huhtikuinen ilta Tammelan Heinijärvellä.

Read Full Post »

Näsiä kukkii, linnut tulevat ajallaan

Vuosi 2020 jää historiaan maailmanlaajuisen koronavirusepidemian takia. Kun eräs blogikirjoittaja vääntää juttuaan maaliskuun puolivälissä, ei virustautia ole Suomessa vielä julistettu epidemiaksi eikä se ole meillä saavuttanut huippuaan. Pandemiaksi virustauti kuitenkin julistettiin jo viikolla 11. Ilman koronavirustakin on tämä vuosi jäävä historiaan eteläisen Suomen osalta: täällä koettiin talvi, jota ei koskaan tullut. En ainakaan itse muista talvea, jolloin kotiovelta ei olisi päässyt sivakoimaan, tai ettei metsäjänis olisi voinut piiloutua valkeaan hankeen. En ole kyllä vuosiin sivakoinut, mutta aikaisimpina talvina se olisi aina onnistunut – no, siinä ja siinä, että Lauttasaaren Lahnaruohontien asunnolta olisi heti päässyt ladulle, kaikista muista asuinpaikoista kyllä (melkein). Luonnontilaisia eläimiä ei tämänhetkinen sairastumisvitsaus koske. Muuttolinnut eivät ole muuttaneet käyttäytymistään eivätkä reittejään; ne ovat alkaneet palata pohjoiseen pariutumaan ja lisääntymään –  jotakin on sentään lohdullisesti ennallaan. Elämän on jatkuttava.

Kevään ja lämpimien tuloa ei voi ennustaa lumettomuudesta; eikä myöskään siitä, että pähkinäpensas kukkii jo tammi–helmikuun vaihteessa! Keväällä on oikkunsa, se ottaa mieluusti askeleen eteen ja pari taakse, kuten oli kuviot myös Terhi Suorlahdella Putous-parodiassaan. Tuultakin kevät välillä pidättelee, välillä taas puhaltelee täysillä. Maaliskuun toisena viikonloppuna osuin kuitenkin oikeaan rakoon. Olin liikkeellä aikaisin sunnuntaiaamuna; aurinko alkoi vasta nousta pilvettömälle taivaalle, kun astuin tutulle peltotielle. Valo oli lämmintä, se värjäsi oranssilla länsisuunnan korkeimmat puut ja rinteet. Oli pientä pakkasta, mutta tyyntä, ja tienoo oli täysin hiljainen – siihen asti, kunnes yksinäinen laulujoutsen kaahasi suoraan ylitseni ja kuulutti omaa kevätriemuaan. Sinne tulvajokeen se näytti laskeutuvan muiden tulokkaiden joukkoon. Laulujoutsenten lisäksi oli jo muutakin seurattavaa: korkeuksista kuului kiurujen ääniä ja kas vain, töyhtöhyyppiäkin näkyi, pieni parvi ylitti vauhdilla peltoaukean. Sunnuntai antoi jo lupauksen vielä lämpimämmistä kevätpäivistä ja lajien runsastumisesta – talvikuukausien harmaat päivät, yöpakkasetkin, tulisivat pian päättymään.

Maaliskuun kolmannelle viikonlopulle 14.–15.3. oli Luonto-Liitto järjestänyt kevätseurannan, teemana perhoset. Oliko siis jo sitruunaperhosia? Tuskin sentään, mutta ruostesiiven karvaisia toukkia voisi hyvällä onnella metsäpolulta löytää. Luulenpa, että tämän hetken seuratuin asia on kuitenkin ihan jotain muuta kuin luonnon tapahtumat. Nyt seurataan hallituksen ja eri viranomaisten toimia koronavirukseen sairastumisen estämiseksi. COVID-19 puhuttaa missä tahansa ihmiset tapaavat toisiaan. Blogikirjoittaja arvostaa korkealle Suomen maltillista linjaa niin koronatiedottamisessa kuin erilaisissa suosituksissa. Hysteriaa tulee silti, kun ei vielä tiedetä enempää viruksen käyttäytymisestä. Kun toista lähellä ei saa olla, ostos- ja harrastuspaikat tyhjenevät ja ihmiset pakenevat metsien luontopoluille – päätyäkseen taukopaikan laavulle, joka on mustanaan vierekkäin kyhjöttävää reppukansaa! Liityin itsekin tähän reppukansaan, mutta pohjois-uusmaalaisena sain onnekkaasti valita pelto- tai metsätien, jolla saatoin ennemminkin tavata ketun kuin toisen kulkijan. Tulipa retkelläni vastaan myös ensimmäinen sinivuokko, kukkivia näsiäpensaita ja etelärinteen nuppuiset leskenlehdet!

Maaliskuun 2020 lumeton, autereinen aamu

Laulujoutsenet palaavat

Laulujoutsenet laskeutuvat tulvajokeen

Lisää tulijoita lännen suunnalta

Laulujoutsenten kevätriemua

Välillä vaihdetaan paikkaa

Nyt on muodostelma kunnossa

Pajunkissoja on näkynyt koko talven ajan

Tikat ovat olleet aktiivisia vuoden alusta lähtien. Kuvan pikkutikka (naaras) tammikuulta.

Pähkinäpensas kukkii helmikuun alussa

Kytäjärvi on ollut jäässä vain hetkittäin

Kiuru Hyvinkään peltojen yllä 7. maaliskuuta

Päivät kirkastuvat, joutsenia saapuu yhä vain lisää

Kohti sulaa vettä

Metsänreunan tulvajoki antaa linnuille suojan ja ravintoa

Töyhtöhyypät maaliskuun alussa

Sinivuokko nousee vielä routaisesta maasta

Ruostesiiven toukka keväthangella (kuvattu 25.3.2018)

Maaliskuun puolivälissä tulivat hanhet

Metsähanhien parvi

Tundrahanhia, metsähanhia ja kanadanhanhia

Kanadanhanhet lepäilevät

Leskenlehti punnertaa aurinkoon etelärinteestä

Näsiä kukkii maaliskuun alussa

Read Full Post »

Seuraava tapaus

Pääsiäisen aikaan alkoi kevät taas edetä useamman kolean viikon jälkeen. Lunta näki enää vain varjoisilla rinteillä ja sisällä metsässä. Kuulinko oikein, oliko se jo peipponen? Jo vain, vaisua oli vielä viserrys, ja rohkea muuttaja oli yksin ilman lähipuissa laulavia lajitovereitaan. Lokit olivat myös tulleet, syvällä metsässä huhuili myös sepelkyyhky, mikäli sai äänensä kuuluville rastaiden sekakuorossa. Ensimmäiselle pääsiäispäivälle osui hanhien invaasio. Hanhia tuli joka suunnalta pienissä tai isoissa muodostelmissa; osa laskeutui tulvapellolle joutsenten sekaan. Toisena pääsiäispäivänä, joka oli lämmin ja aurinkoinen; varustauduin vielä paremmin isojen lintujen tulemiseen ja kuvien näpsimiseen, mutta kaikki turhaa. Harmaa sunnuntai olikin parempi muuttopäivä kuin aurinkoinen maanantai. Vain muutama hanhiaura lensi ylitseni ja häipyi nopeasti koilliseen pois näkökentästä. Ehkä linnutkaan eivät oikein pidä maanantaista?

Ennen pääsiäisen aika oli itselleni tervetullut ja odotettu neljän päivän lepotauko. Työn stressi häipyi, kun sain pakata reppuni ja hipsiä aamulla kiikaroimaan läheiselle pellonreunalle. Nyt taitavat asiat mennä toisin: keväiset viikonvaihteet ja pääsiäisen pyhät lymyilen tulvapellon pusikoissa ja tulen vasta tuntien päästä rättiväsyneenä kotiin. Arkea tarvitaankin toipumiseen pyhien rasituksista. Ollaan siinä ja siinä, ettei hyvä harrastus karkaa käsistä. Pelkään ajatellakin vielä parempaa kuvauskalustoa, jollaisesta aina silloin tällöin yhä haaveilen. Sitä huippukalustoahan pitäisi jatkuvasti käyttää! Näin on parempi, tuumailen. Kuvaamisessa on urheiluhenkeä, kun tietää, että vain optimioloissa kuva onnistuu ja tyydyttää. Tarvitaan myös jalkoja, jotta pääsee pikkuvarpusen tuntumaan. Tarvitaan myös oman kameran hyvää tuntemusta. Onko tarkennus nyt autolla vai manuaalilla? Missasin tuon nopean tilanteen, kun jätin tarkennuksen manuaalille!

Luonto- ja lintuharrastus näyttää olevan yhä enemmän moottoriurheilua, valitettavasti. Ei näissä lintumaisemissa juuri kävellä tai pyöräillä. Kaukoputket esille auton takakontista ja siitä sitten tihruamaan jouhisorsaa. En väitä, että oma tapani olisi ainoa oikea, kun myös kuuntelen ääniä (siis ympäröivästä luonnosta) ja saatan kävellä lintukohteen luona pitkiä matkoja sekä poukkoilla ympäröivään metsään kuin eksynyt iltarastisuunnistaja. Eivät ne parhaat lintukohteet tietenkään ihan kaupungin laidoilla sijaitse, totta sekin. Näitä pohtiessani päätän viimein jättää laulujoutsenet omaan rauhaansa ja kävelen takaisin autolleni. Hörppään termaristani vielä kupillisen kuumaa mehua ja panen kamerareppuni nepparin kiinni. Päivän urakka on hoidettu. Viimeisen hanhiauran kadottua metsänreunan taakse jään pohtimaan ihmisen muuttuvia elämäntilanteita. Vielä runsas puoli vuotta sitten istuin toimistomme työpöydän äärellä ja saatoin kirjoittaa meilin loppuun ”jään odottamaan ystävällistä tarjouspyyntöänne” tai jotakin muuta yhtä korrektia ja asiallista. Nyt, aurinkoisena ja lämpimänä toisena pääsiäispäiväna, nostan katseeni taivaanrantaan, pyyhkäisen kuraisia toppahousujani ja totean hymähtäen uuden tulokkaan, peipposen nähtyäni: ”jään jännityneenä odottamaan lintulorun seuraavaa tapausta – västäräkkiä, sitä keikkupyrstöä”. Arvot ja odotukset vaihtuvat toisiin.

Leppä kukkii

Kotipihan käpytikka

Joutsenpelto

Hanhivaara

Kanadanhanhet laskeutuvat

Pikkuvarpuset

Sininen ja valkoinen

Mitäs tuumaat tuosta uudesta joutsenperheestä?

Pakkasyön jälkeen

Naurulokit ja peesaajana töyhtöhyyppä

Kevään värejä

Näsiä kukassa

Tulvapellon vanhan rakennuksen kello – pääsiäiskello?

Sinisuohaukka jahdissa

Leskenlehti nousee taas

Peipponen – pääsiäisen uusi tulokas

Pääsiäisvieraita: poikamme ja lhänen poikansa

Read Full Post »

Maaliskuun monet kasvot

Fonzie tiesi, että tältä metsäkumpareelta hakisin kepin. Pian varaulkoiluttaja sinkoaisi sen niin kauas koiran haettavaksi kuin vain eläkeiän kynnyksen ylittänyt gubbe saisi lentämään. Vielä lensi. Maaliskuun puolivälin viikonvaihteen ilmassa lensi muutakin kuin koiran keppi, siellä lensi räntää ja lunta! Kun tarvoin sunnuntaina koiran kanssa Myllytilan ympärille rakennetun golfalueen reunamia, oli lauantaina alkanut raju lumipyry jo heikentynyt. Säätyypin muuttuminen oli ollut tiedossa, mutta silti paluu talveen vähän harmitti. Oli kuin pelilaudalla joutuisi palaamaan alkuruutuun parin heittovuoron päässä odottavasta maalista. Muutama päivä sitten lämpö kiipesi jo 10 asteeseen, ja nyt viikon 12 alkaessa: uusi lumi peitti maan – ja pakkasta pari astetta. Keväästä ei koskaan tiedä.

Talvi oli ollut leuto, ja maaliskuussa käväistiin jo lähellä termistä kevättä. Luonnossa alkaa nopeasti tapahtua, kun lämpötila pysyttelee useita päiviä plussan puolella. Ennen viikonvaihteen lumisateita kuuli pelloilla kiurujen liverrystä, telkät olivat tulleet sulapaikoille, ensimmäiset leskenlehdet ilmestyivät etelärinteisiin – jopa näsiä oli saanut varteensa lähes avoimet kukkansa. Eläimillä on vaistonsa, omat suunnistus- ja tutkajärjestelmänsä, mutta eivät nekään ennustajia ole. Nyt uusi lumi tukahdutti alkavan kasvun ja vaimensi muuttolintujen ilakoinnin. Vuosi sitten itkettiin sitä, ettei kevättä taida tullakaan. Oikeastaan, viime vuonnahan kevät jäikin väliin – hypättiin suoraan talvesta kesään. Annetaan nyt vuonna 2014 kevään näyttää kaikki puolensa. Itkut pois, istutaan katsomoon ja seurataan näytelmää.

Eräänlainen näytelmä on ollut meneillään myös mielimaisemissani Kytäjärven rannoilla. Jonkun mahtikäskyllä teiden ja polkujen varsien tukkipuuta pienemmät puut kaadetaan – ja tietenkin pensaat ja pusikot! Mikä on kaiken tarkoitus, en voi ymmärtää. Sen ymmärrän, ettei raivauskäskyn antaja ole perillä luontosysteemeistä ja biodiversiteetistä – monimuotoisesta luonnosta, jota meidän kaikkien tulisi edistää ja vaalia. Se vaaliminen on myös tervettä itsekkyyttä – vain säilyttämällä pensaikot, kelot ja lahopuut saamme kokea elävän luonnon monine liikkujineen ja kuulla sekä nähdä muuttolintujen saapuvan monivuotisille pesimäalueilleen. Näihin järven rantametsiin ne eivät enää tule.

Aloin katsella muuttolinnun tavoin uusia ulkoilumaastoja, joissa taas tapaisin raiskatussa rantametsikössä aiemmin näkemäni pikkutikan ja pohjantikan. Olin vihainen ja pettynyt. Maaliskuulla on monet kasvonsa. Omat kasvoni olivat tummia pilviä synkemmät (en huomannut ottaa selfietä) –  takatalvella tai lumimyräkällä ei ollut siihen osuutta. Kevätsäät ja lämpimät tulevat pian uudelleen, mutta uuden, eläväisen pesimämetsikön nousemiseen menee ihmisikä.

Vaiveron Myllytila 01, Hyvinkää  (13.3.)

Vaiveron Myllytila 02

Leppä kukkii

Maaliskuun varjokuvia

Maaliskuun varjokuvia 02

Kytäjärven sula  (13.3.)

Leskenlehti  (13.3.)

Näsiä lähes kukassaan (13.3.)

Helsingin Kamppia maaliskuussa (7.3.)

Maaliskuun alun Merikatu, Helsinki

Laulujoutsenet, Heinijärvi, Tammela (8.3.)

Mökkijärven jäät lähtevät (8.3.)

Maaliskuun kasvoja

Mökin haravointipäivä on päättymässä

Vaiveron Myllytila lumipyryn jälkeen (15.3.)

Maaliskuun kasvoja nämäkin, lenkkikaveri Fonzie

Lumi verhoaa Vaiveron Myllytilan (15.3.)

Read Full Post »

Irtiottoja ja kevätkuvia

Väsymystä on montaa sorttia. Pahinta on, jos ei väsymystään itse huomaa. Hesarin kuukausiliitteen tuoreessa jutussa Matti ja Teppo eivät Matin mukaan ole ”koskaan kokeneet burnista”. Hyvä niin; ja tsemppiä pojille, vaikka uupuminen ei olisi lähelläkään. Luulen, että monelle tavalliselle tossunkuluttajalle tämän vuoden kolea kevät on jo sellaisenaan ollut voimia kuluttava. Itse ainakin koen juuri nyt väsymystä, joka ei ihan dallaspullalla, tai parillakaan asettuisi. Samankaltaisen kevään elin yli kymmenen vuotta sitten. Töitä oli paljon ja pajassamme hikoiltiin myös helatorstaina. Muutaman tunnin aherrettuani ajattelin, että nyt riitti. Painoin tietokoneen off-näppäintä, hyppäsin autoon ja otin suunnaksi Karkalin luonnonpuiston. Irtiotto varmaan kannatti, koska burnis jäi kokematta.

Karkalin luonnonpuiston keväinen vehreys, runsaat keltavuokot ja mustapääkertun liverrys puron varren pensaikossa ovat piirtyneet päähäni lähtemättömästi. Muistan myös, kun kiikarodessani linnun suuntaan eräs toinenkin vaeltaja tuli kuuntelemaan kerttulinnun hienoa sooloa. Vilkas keskusteluhan siitä syntyi, ja osoittautui, että keskustelukumppanini oli kustannustoimittaja, joka myöhemmin teetti meillä töitäkin. Tänä vuonna, kun jälleen helatorstain aikaan työn paljous oli vetämässä suuta viivaksi, tein ennaltaehkäisevät toimet ja suunnitelmat jo hyvissä ajoin. Nyt en lähtisi Karkaliin hakemaan uusia työkontakteja, minulle riitti aivan hyvin tuttu henkireikä läheisen järven tuntumassa. Repun olin pakannut jo pari päivää sitten.

Se toimi jälleen kerran. Tulin väsyneenä kotiin retkeltäni, mutta väsymys ei ollut uupumusta. Kuinka olisikaan ollut. Sain jutella metsätiellä  huilivan sammakon kanssa, näin kevään vuokot vielä loistossaan, kaveerasin sisiliskon kanssa ja olin erotuomarina rantasipien välienselvittelyssä. Näin myös elämäni ensimmäisen pikkutikan, mutta tikka pakeni ylös puuhun piiloon kuvaajalta. Kuulin käen kukunnan ja monet juuri kotimetsikköön kiirehtineet iltalaulajat. Viikko sitten olin J-tytön kanssa kovassa viimassa pellonreunalla joutsenia ja hanhia kiikaroimassa, mutta nyt oli melkein kesä. Lämpö nousi jo 20 asteeseen – ja mikä parasta, burnis jäi metsään. Toisessa korvassa kohisee vielä työpaine, mutta toisella korvalla kuulen vain puron solinaa ja punarinnan iloisenhaikeaa liverrystä.

Käpy kannolla

Näsiä

Sitruunaperhonen

Heijastus

Sinivuokot, vielä kerran

Rantasipi

Pikkukäenrieska

Rauhallinen juttukaverini

Pintaan

Ja huilimaan

Vielä kukkii leskenlehti

Mahdunko kuvaan?

Vai onko näin parempi?

Äitienpäivä lähestyy

Kiikarikaverina J-tyttö

Read Full Post »

Suokukko ja näsiä

Äitienpäivä oli juuri takana. Sää oli edelleen koleaa, mutta luonnossa tapahtui vääjäämättä muutoksia, jotka enteilivät kesän tulemista.  Uusia kasveja nousi maasta kukkimaan ja uusia lintulajeja saapui Pohjolaan. Äitienpäivänä ehdittiin vaimoni kanssa piipahtaa mökillä haravoimassa.
Päätin viikolla käydä katselemassa Kytäjoen seutuja, olisiko vielä pelloilla tulvavettä ja näissä lampareissa jotakin mielenkiintoista. Tuskinpa enää näin myöhään keväällä, ajattelin. Ja näinhän usein käy – kun et aseta suuria odotuksia, saatkin kohdata jotakin yllättävää. Pelloilla oli vielä tulvalammikoita ja kaukaa jo erotin kahlaajalintuja. En kovin hyvin tunne liroja, vikloja ja kurmitsoita, mutta nyt sain kiikaroida lintua, joka oli helppo tunnistaa. Suokukko oli soitimella suuren haareminsa keskellä. Suokukkokoiras on veikeä näky isoine päänympäryshöyhenineen. Tulipa jälleen uusi laji plakkariin!
Kun käännyin poispäin tarkastelupaikaltani, näin pellon yläpuolella ensimmäiset haarapääskyt – ne varmaan tiesivät, että nyt voipi jo tulla, sää lämpenee. Sinivuokko kukki yhä samaan aikaan valkovuokon kanssa. Mukava luontotuokio päättyi näsiän näkemiseen. Monina keväinä olen tuota kasvia haikaillut, mutta luontoreissuni ajoitus ei ole tainnut mennä kohdalleen. Tänään oli hyvä päivä!

Read Full Post »