Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘niittykirvinen’

Mökin biovessa tai kompostoiva vessa, miten vain, kuulostaa hyvin fiiniltä, mutta tosiasia on, että tämäkin laitos on joskus tyhjennettävä ja tuotos loppusijoitettava. Laitoksen tyhjennysluukku ei suinkaan ole ergonomisesti vyötärön korkeudella kuten asentajilla kaikki kohteet autokorjaamoissa, eikä tavara siirry kottikärryyn ihan itsestään. Voi olla, että käytin puuhassa vääriä ruumiinosiani, koska huomasin urakan jälkeen oikean jalan polveni kipeytyneen. Meniscus medialis tai vähintään Ligamentum collaterale fibulae lienee saanut siipeensä. Huonompi juttu. Näin keväällä pitäisi luontoihmisen olla kovassa iskussa ja jatkuvassa lähtövalmiudessa. Päivääkään ei saa missata, koska luonnossa tapahtuu nopeita muutoksia ja luonto tarvitsee innokasta havainnoijaa. Kokeilin aamulla kotonamme varovasti jalan pitoa … No, menettelee kun muistaa irvistää. Viestilappua keittiön pöydälle, kamppeet niskaan ja klenkaten vain luonnon helmaan. Aamupäivä olisi vielä poutainen, mutta sitten tulisivat sateet. Päivä oli palkitseva kirjoittajan vähintään yhdellä yllätyksellä, mitä en pikaisella aamupalallani vielä tiennyt.

Vaikka maanantaina 17.5. tunsin olevani täysin yksin ja ainoa luonnossa samoilija muutaman kilometrin päässä taajamasta, uskon kyllä, että me suomalaiset arvostamme luontoa ja haluamme monenlaisia luontokokemuksia. Paljon työtä on kuitenkin yhä tehtävä, ettei metsäluonto ole vain talousmetsää, ryteikköä eikä avohakkuita, eikä metsä pirstaloidu pikku saarekkeiksi vailla runsasta eläin- ja kasvilajistoa. Ilman luonnonsuojelulakia ja -alueita olisi luonnossa liikkuminen ja luonnosta nauttiminen varmaankin hyvin erilaista. Tuskin tätä blogiakaan silloin kirjoittaisin. Pari vuotta sitten hankin mökkimme takametsään suuriaukkoisen linnunpöntön. Mielessä oli kait saada lisää väriä ja useimpia lajeja pihapiiriin joko leppälinnusta tai jopa käenpiiasta. Jälkimmäisen olen tavannut vain kerran Porvoon edustalla Emäsalossa. Tämä luontoreissuni Emäsaloon alkoi vauhdikkaasti. Olin täynnä nuoruuden intoa ja käskytin menopeliäni kohti rannikkoa liian painavalla jalalla. Poliisi tuli vastaan ja pysäytti, tietenkin. Sain sakot, mutta harmitustani vähän lievensi se seikka, että toinen partioauton poliiseista oli myös lintuharrastaja! Meille syntyi vilkas keskustelu samalla kun toinen poliisi kirjoitti sakkolappua selvästi keskusteluamme hyväntuulisesti seuraten. Saattoi olla, että yhteinen harrastus toi lieventäviä asianhaaroja rikkomukseen? Vanhemmiten kaasujalka on tullut kevyemmäksi ja myös luonnossa liikkuminen rauhoittunut – varsinkin kun (tai jos) polvessa on Ruptura menisci!

Paatsamasinisiipi (Celastrina argiolus) äänestettiin Suomen kansallisperhoseksi v. 2017. Nyt juuri on paatsamasinisiiven aika! Se on hyvin pieni, mutta varsinkin koiras on heleän sininen. Sen erottaa kyllä, eikä muita sinisiipiä tähän aikaan vielä lennä. Päivän yllätyksiin kuului, että tapasin sinisiiven heti, kun jalkauduin metsätielle! Se ei siipiään avannut, mutta sain kohtuullisen lentokuvan. Yllättävää oli nähdä kaikkialla luonnon nopea herääminen: koivut eivät olleet enää vain hiirenkorvilla, kukkaan oli puhjennut niin kevätlinnunherne, monet orvokit kuin ahomansikkakin. Ja tietenkin tuomi oli avautunut aurinkoisilla rinteillä. Vaaleita päiväperhosia oli liikkeellä runsaasti, ja yksi niistä oli ärsyttävän vikkelä auroraperhonen (koiras), joka lentelee vimmassaan naaraita etsiessään, kuinkas muuten. En lähtenyt juoksemaan auroran perässä, vaan jatkoin matkaani kohti suolampea ja sitä ympäröivää vanhaa metsää. Siellä odotti päivän yllätys, se suurin. Olin kuullut, että täällä lahopuiden ja vanhojen kuusien metsässä asustelee harvinainen pikkusieppo. Parina vuonna olin sitä jo etsiskellyt, mutta ilman tulosta. Seison keskellä hämärää metsää, jonka pohjaa värittää juuri avautuneet käenkaalit ja vielä voimissaan oleva valkovuokko sekä pitkään jo kukkinut imikkä. Puro virtaa vierelläni kohti metsälampea. Kuulen monia pikkulintujen ääniä. Viimein yksi ääni kuuluu selvempänä, ja nyt näen itse linnunkin pihlajan oksalla. Se on pikkusieppo (Ficedula parva), komea vanha oranssirintainen koiras! Nostan kameraa varovasti, tarkennan kohti pikkusieppoa ja laukaisen. Se ei säikähdä kameran ääntä, vaan lennähtelee melko rauhallisesti ympärilläni paikkaansa vaihdellen ja kevätlauluaan päästellen. Jännittyneenä tarkistan kamerasta tilanteen ja huomaan, että sain useita kelvollisia kuvia. Olipa upea hetki – tuntuu, että joku lintukuvaajan (oik. lntuharrastajan) pikkudiplomi on nyt lakkarissa! Kevät on ihmisen parasta aikaa. Otetaan keväälle ne toisetkin!

Read Full Post »

Vantaanjoen päähaara ei ole kovin kummoinen virta, kun se saavuttaa Hyvinkään. Vähäsateisena keväänä veden korkeus on pudonnut rajusti kevättalven tilanteesta, eikä joen yläjuoksulta juuri koskentapaisia löydä. Joki on kuitenkin synnyttänyt varsilleen monenlaista puustoa, reheviä pensaikkoja ja muuta kasvillisuutta. Kauempaa ei arvaisikaan, että joki tuolla virtaa – eikä myöskään sitä, että jokivarren lehdossa on runsaasti elämää. Lehto ja sen viereiset pellot ja niityt tulivat tutuiksi, kun työvuosina kävin silloin tällöin puhaltamassa yrittäjän paineita pois pienellä keskipäivän happihyppelyllä kiikarit kaulassa. Pensastaskun touhuja hetken tarkkailtuani jaksoin lähteä toimistolle uudella innolla ja saada päivän urakka päätökseen taskun viserrystä tapaillen.

Vuoden 2019 toukokuussa löysin lehtoalueen uudelleen. Alkukeväänä olin kolunnut Kytäjän aukeat ja juossut hanhien, kurkien sekä haukkojen perässä. Päivien lämmettyä siirryin Sveitsin luonnonpuistoon, jonne olivat jo ehtineet ensimmäiset metsälinnut. Sveitsin luonnonpuisto on eläin- ja lintulajistoltaan melko runsas, mutta siellä alkoi olla ruuhkaista. Lintuharrastaja, ja varsinkin lintukuvaaja, on yksinpuurtaja. Jos satunnainen ulkoilija pysähtyy kohdallesi ja aloittaa kiikaroinnistasi huolimatta monologinsa sekä kertoo kaikki omat lintukokemuksensa pikkuvekara-ajoista lähtien, alkaa päivän linturetkesi odotukset olla laihanlaiset. Ja kun olet juuri sihtailemassa harvemmin näyttäytyvää rautiaista, tämä vierelläsi oleva tuntematon intoutuu matkimaan sepelkyyhkyn huutelua. Ääninäyte on kertakaikkisen hyvä – ja kova, mutta rautiainen ei siitä perusta; se on hetkessä kadonnut tiheään kuusikkoon. Tiedän nyt, miksi oikeat lintukuvaajat pukeutuvat maastopukuun? He haluavat piiloutua – ei linnuilta, vaan satunnaisilta ohikulkijoilta!

Jokivarren lehdossa sain olla rauhassa ja keskittyä yhteen tämän hetken mukavimmista harrastuksistani, lintujen tarkkailuun ja kuvaamiseen. Yhdistän harrastuksessani monia hallituksen suosiossa olevia asioita. Usean tunnin lintulenkeilläni pidän kilot kurissa ja verenkiertoelimet kunnossa. En tarvitse reissuilleni punaista lihaa enkä pikavippejä. Pääsen lähellä oleviin kohteisiini pyörällä, tai jos menenkin autolla, en pölläyttele ilmoille suuria saastemääriä. Ja mitä kaikki tämä ponnistus ja lintulajien jatkuva opiskelu tekeekään aivotoiminnalle, kognitiiviselle puolelle? Toukokuun puolivälissä lehdon lukuisat tuomet availivat kukkanuppujaan ja levittivät ympärilleen huumaavaa tuoksuaan. Suurin osa alueen pesimälinnuista oli jo asettunut paikoilleen, vain jokunen laulajamestari, kuten satakieli, puuttui joukosta. Kun 22.5. kävin tavoittelemassa vähän parempaa kuvaa pensastaskusta, kuulin jo kaukaa, että lehdon ykkössolisti oli vihdoin saapunut. Sen naputukset, huilut ja säksätykset ylittivät jopa läheisen moottoritien pauhun ja rekkojen kolkkeen – kuulin vain mestarin katkeamatonta laulua!

Punavarpuskoiraat viivähtivät lehdossa hetken toukokuun alussa.

Lehdon viereinen pelto oraalla.

Tuomi avaa ensimmäisiä kukkiaan.

Sinitiainen on jokivarsilehdon pysyväisasukki.

Niittykirvinen ja pensastasku löytyy usein vanhojen adanseipäiden nokasta. Tänä keväänä niittykirvinen tuli ensimmäisenä.

Pajusirkulla on pesintä jo pitkällä.

Lehtoalueella on pari lampea. Siellä viihtyvät niin telkkä kuin sinisorsakin.

Lehtoalue sai osansa keväisestä arktikasta. Valkoposkihanhet matkalla pohjoiseen.

Pajulintu on aikainen muuttaja ja melko helppo kuvattava.

Pajulintu ja pensaskerttu jakavat saman pensaikon.

Pensaskerttu suosii jokivarren lehtoaluetta.

Sinisorsapariskunta päiväkävelyllä.

Joenreunan rentukat.

Västäräkit tulevat aikaisin, mutta vielä riittää virtaa.

Lehto voi odottaa pian uusia västäräkkejä.

Hemppokin viihtyy lehdossa ja sen viereisellä joutomaalla.

Rusakko ei oikein tiedä, miten suhtautua kuvaajaan.

Alkukeväästä lehdon puissa viipyili paljon naakkoja ja variksia.

Sepelkyyhkylläkin lienee pesänsä lehdon isommissa puissa.

Kimalainen peltokanankaalin kukinnolla.

Vihervarpunen on melko peloton lintu.

Tuomi ja voikukat.

Pensastasku, yksi kuvaajan suosikkilinnuista. Lintu piti nyt etäisyyttä.

Tikliä näkee usein lehtoalueen laitamilla.

Kiuru on myös löytänyt vanhat aidanseipäät tarkkailupaikoikseen.

Read Full Post »

Juhannuksen sää oli mitä oli. Ei kai siitä sen enempää. Jos perheen teinejä ei saa nyky-Suomessa enää houkuteltua mökkeilemään, ei kolea, tuulinen ja sateinen sää asiaa yhtään paranna. Tiukkaa tekee vanhemmillakin impivaarassa hääräily, jos jo matkalla ulkohuussiin märkä kuusenoksa lyö swingin otsaasi ja uusi kesähattusi singahtaa kosteaan heinikkoon. Sinne meni silmälasitkin, muuten! Mutta sitten taas toisaalta … Kuvitellaan, että aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta; se on jo kaartanut parhaaseen positioon etelänsuunnan kuusikon takaa ja paistaa täysillä uusien määräysten mukaisille rantalaiturin höylälaudoille. Aamukahvit on juotu ja tiskit tiskattu. Kesähittiä tapaillen availlaan makuualustoja leppeässä, lämpimässä tuulessa keinahtelevalle laiturille; pajulintu visertelee (sekin) rantalepän latvuksissa ja pankkitilillä on kaikki okei. Ehkä se silloin menisi. Toivonko liikaa? Voi olla – vähempikin kyllä riittäisi, vaikka vain se aurinko ja lämpö!

Monet asiat ”on pienestä kii”. Kesäkuussa on ollut lämpimiäkin päiviä, mutta sellaisia ei nyt vain saatu juhannukseksi. Entä kuka vielä muistaa kolean kevään? Sitä se todella oli, ja jäljet näkyvät luonnossa. Tammelan kunnan metsäteitä kävellessäni en juhannuksen aikana nähnyt yhtään päiväperhosta, metsälintujakin näin vain muutamia ja koin sellaisenkin ihmeen, että valkovuokko oli vielä paikoin voimissaan juuri kukkimistaan aloittavien vanamoiden kanssa. Syrjäisellä ja hiljaisella metsätiellä oli sen sijaan muuta elämää. Ensin ohitseni pyyhälsi nuori nainen juoksutrikoissaan, ja ehti ihmetykseltään huikata ”onks täällä muitakin?”. Hetken päästä kuulin taas ääniä takaani. Ei, se ei ollut kehrääjä eikä kiitäjäperhonen, vaan maastopyörällään vinhasti polkeva nuori mies. Ohitti kirjoittajan eleettömästi, mutta vauhdilla. Takaisin mökille astellessani oli tiellä jo ruuhkaa: kolme neitokaista käveli kohti kepeästi rupatellen ja kohdallani iloisesti tervehtien. En tiettävästi ollut tehnyt minkäänlaisia juhannustaikoja, olin vain tullut metsän rauhaan, metsän aromeja haistelemaan ja juhannuksen kasvitilannetta päivittämään.

Metsätiellä voi (häiriötekijöistä huolimatta) fundeerata kaikenlaista. Työelämästä pois hypänneenä ja ns. täysin palvelleena on kirjoittajalla yhä hetkittäin vaikeuksia sopeutua uuteen elämäntilanteeseensa. Tauti on kyllä jo vähän hellittänyt. Eläkkeelle siirtymisen kynnyksellä lueskelin monia elämäntaito- ja elämäntapaoppaita, jotka pyrkivät valmentamaan ihmistä leppoisiin eläkepäiviin. Yksikään näistä kirjoista ei oikein puhutellut – eikä antanut räätälöityjä ohjeita. Erään oppaan kirjoittaja jopa kertoi suoraan, että hän kirjoittaa ja luennoi eläkkeelle siirtymisestä vielä vuosia, kun ei oikein tiedä, mitä itse tekisi siirtyessään eläkkeelle! Siinä sitä ollaan. Näitä miettiessäni hyppäsin hetkeksi pois suolammelle meneviltä pitkospuilta, kait kuvaamaan vielä kukkivia suopursuja. Sitten se tapahtui. Hups! Saappaani meni koko mitaltaan upottavaan kohtaan, ja oli kova työ saada sekä jalka että saapas pois turpeen otteesta. Onnistuin lopulta – ja samalla sain päähäni oivallisen elämänohjeen (lainan kylläkin), joka toimii niin eläkeläisellä, työn uuvuttaneella kuin nuoremmallakin – riittää, kun selviydytään!

Kesäniitty

Niittykirvinen, poikanen

Nuokkuhelmikkä

Niittyhopeatäplä (10.6. Tammela)

Lato ja lupiinit

Metsäkurjenpolvi, juhannuskukka

Karttaperhonen (19.6. Hyvinkää)

Punaisen talon räkättirastas hautoo. Teki pesän ikkunan lipalle melko myöhään.

Summer dream

Juhannusaaton kuikkapari

Vuorikaunokki. Ehkä siirtynyt puutarhan perennapenkistä tienviereen.

Vihervarpunen, koiras. Vuosi 2017 ollut hyvä vihervarpusille.

Ritariperhonen (17.6.Tammela)

Vanamoja! Ne ensimmäiset juuri juhannukseksi.

Juhannuspäivän saniainen

Kellot alkavat kukkia (harakankello).

Pajulintu tervehtii ohikulkijoitaan.

Vielä kukkii valkovuokko

Juhannuspäivänä suolla

Karhunsammal

Kukkiva lakka

Suopursut

Tupasvilla

Suolammen männyt

Read Full Post »

Märkiä nuolaisuja alkoi sadella molemmille poskilleni jo aamuviideltä, oikeastaan jo vähän ennen viittä. Nukkumisesta ei tulisi enää mitään; huonetoverikseni määrätty labbis näytti määräävän tahdin. Tyttäremme Fonzie saattoi kotonaan uinailla pitkälle aamupäivään, mutta kylässä oli toinen tyyli: nyt isäntä ylös, ulos ja lenkille! Ehkä lenkki ei ollut koiran mielessä tärkeimpänä, vaan aamun ruoka. Koirahan taktikoi samoin kuin Esa-veljeni, kun asuimme pikkumiehinä isovanhempiemme talon yläkerrassa Helsingin Käpylässä. Veljeni hakkasi aamuisin nyrkillään yläkerran ovea ja huuteli alas: ”Mummo, puuoo!” Olihan se ovi avattava ja poika päästettävä mummon luokse alakertaan. Puuro ei nyt kuitenkaan ollut se juttu, vaan tärkeää oli päästä alakerrassa nukkuvan Theo-serkun kanssa leikkimään. Kaikki ei ole ollenkaan aina sitä, miltä näyttää – ja vahvempien tai äänekkäimpien mukaan on mentävä.

En pannut pahakseni aikaista ylösnousua. Olin sellaiseen varautunut, kun koira ja nuorimman lapsemme lapset olivat viikonlopun kanssamme, ja jälkeenpäin ajateltuina nuo kaksi aikaista aamulenkkiä Fonzien kanssa olivat ihan virkistäviä. Olin miettinyt aamun ohjelmat ja reitit niin, että lenkkimme olisivat riittävän pitkät, jotta muu väki: vaimoni ja J-lapset saisivat nukkua aamun rauhassa. Otetaanko Fonzie ensiksi Kytäjä? Ja seuraavana päivänä Ridasjärvi? Vastaväitteitä ei kuulunut, joten suuntasimme läpi uinuvan kaupungin ja läpi tiheiden aamusumujen kohti Rytkön ja KytäjäGolfin maisemia. Tietenkin mukanani oli kamera ja siinä kiinni melko valovoimainen 250 mm:n tele. Onnistuisiko kuvaaminen, kun assistenttina touhuilee musta, karkeakarvainen lintukoira? Näytti se toimivan. Fonzie oli vierelläni hiljaa, kävi ihan istumaan, kun sihtailin kamerallani ylös puiden oksistoon. Kytäjä-lenkin tuloksena oli jopa yksi ihan uusi lintututtavuus: niittykirvinen! Hyvä Fonzie! Ja kas vain, rantasipi, vanha ystävämme, tuli rantakivelle meitä tarkkailemaan ja antoi pillistään parit vihellykset kotimatkamme merkiksi.

Seuraava aamu oli vanhan toistoa: noin klo 5 koiran antama herätys aamupusuineen, sitten hätäinen kahvinjuonti ja reppu matkakuntoon. Fonzie oli omissa aterioinneissaan vieläkin nopeampi. Nyt teimme aamulenkkiä Ridasjärventien viereisellä pyörätiellä. Hiljaista oli, vain pari autoa taisi mennä ohitsemme varhaisena sunnuntaiaamuna. Yllättäen jouduimme pian ison mekkalan todistajiksi ja rauhoittajiksi. Pellolla, tien toisella puolella oli selvästi jotakin meneillään ja joku oli hätää kärsimässä. Töyhtöhyyppä tai hyyppävanhemmat joutuivat puolustautumaan naakkoja vastaan pelastaakseen poikasensa, näin oletan. Luulen, että me tulimme Fonzien kanssa paikalle kreivin aikaan. Kun lähestyimme pellolla naakkaparvea, saivat mustakaavut siivet alleen ja jättivät töyhtöhyypät rauhaan. Kuinka asia lopulta päättyi, en uskalla arvailla. Fonzie, päivän lenkki ja päivän hyvä työ taisi olla sitten siinä, voimme palata kaupunkiin! Sunnuntai-iltana, koiran palautushetkellä, oli noutajaystävältämme veto pois. Vakuutin koiralle, että kesällä on hankittava peruskunto, kaikki voitava on tehtävä, kun talvella on edessä rajut frisbeekiekon jahtaamiset. Koira loi valmentajaansa tiukan, syyttävän katseen. Kuului murahduskin – vai oliko se sittenkin ukkonen Jokelan suunnalla?

Aamu-usva Kytäjärvellä

Aamu-usva Kytäjärvellä

Fonzie 01

Fonzie 01

Harakankellot

Harakankellot

Niittykirvinen

Niittykirvinen

Ohdakkeet

Ohdakkeet

Fonzie 02

Fonzie 02

Pajulinnut

Pajulinnut

Mesiangervot

Mesiangervot

Rantasipi

Rantasipi

Kytäjärvi ja KytäjäGolfin viheriötä

Kytäjärvi ja KytäjäGolfin viheriötä

Kytäjän kirkko

Kytäjän kirkko

Ridasjärvi lintutornista

Ridasjärvi lintutornista

Jättipalsami lintutornin luona

Jättipalsami lintutornin luona

Fonzie ja hauen pää

Fonzie ja hauen pää

Vieläkö saa kuntoon. Vene Ridasjärven rannalla

Vieläkö saa kuntoon? Vene Ridasjärven rannalla

Lumme

Lumme

Ridasjärventien talon yksityiskohta

Ridasjärventien talon yksityiskohta

Ridasjärven maalaismaisemaa

Ridasjärven maalaismaisemaa

Ridasjärventie vie halki kylän

Ridasjärventie vie halki kylän

Fonzie, lenkkikaveri

Fonzie, lenkkikaveri

Pikkuvarpusen poikanen, Ridasjärvi, hyvinkää

Pikkuvarpusen poikanen, Ridasjärvi, Hyvinkää

Read Full Post »