Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘luontokokemus’

Mökin biovessa tai kompostoiva vessa, miten vain, kuulostaa hyvin fiiniltä, mutta tosiasia on, että tämäkin laitos on joskus tyhjennettävä ja tuotos loppusijoitettava. Laitoksen tyhjennysluukku ei suinkaan ole ergonomisesti vyötärön korkeudella kuten asentajilla kaikki kohteet autokorjaamoissa, eikä tavara siirry kottikärryyn ihan itsestään. Voi olla, että käytin puuhassa vääriä ruumiinosiani, koska huomasin urakan jälkeen oikean jalan polveni kipeytyneen. Meniscus medialis tai vähintään Ligamentum collaterale fibulae lienee saanut siipeensä. Huonompi juttu. Näin keväällä pitäisi luontoihmisen olla kovassa iskussa ja jatkuvassa lähtövalmiudessa. Päivääkään ei saa missata, koska luonnossa tapahtuu nopeita muutoksia ja luonto tarvitsee innokasta havainnoijaa. Kokeilin aamulla kotonamme varovasti jalan pitoa … No, menettelee kun muistaa irvistää. Viestilappua keittiön pöydälle, kamppeet niskaan ja klenkaten vain luonnon helmaan. Aamupäivä olisi vielä poutainen, mutta sitten tulisivat sateet. Päivä oli palkitseva kirjoittajan vähintään yhdellä yllätyksellä, mitä en pikaisella aamupalallani vielä tiennyt.

Vaikka maanantaina 17.5. tunsin olevani täysin yksin ja ainoa luonnossa samoilija muutaman kilometrin päässä taajamasta, uskon kyllä, että me suomalaiset arvostamme luontoa ja haluamme monenlaisia luontokokemuksia. Paljon työtä on kuitenkin yhä tehtävä, ettei metsäluonto ole vain talousmetsää, ryteikköä eikä avohakkuita, eikä metsä pirstaloidu pikku saarekkeiksi vailla runsasta eläin- ja kasvilajistoa. Ilman luonnonsuojelulakia ja -alueita olisi luonnossa liikkuminen ja luonnosta nauttiminen varmaankin hyvin erilaista. Tuskin tätä blogiakaan silloin kirjoittaisin. Pari vuotta sitten hankin mökkimme takametsään suuriaukkoisen linnunpöntön. Mielessä oli kait saada lisää väriä ja useimpia lajeja pihapiiriin joko leppälinnusta tai jopa käenpiiasta. Jälkimmäisen olen tavannut vain kerran Porvoon edustalla Emäsalossa. Tämä luontoreissuni Emäsaloon alkoi vauhdikkaasti. Olin täynnä nuoruuden intoa ja käskytin menopeliäni kohti rannikkoa liian painavalla jalalla. Poliisi tuli vastaan ja pysäytti, tietenkin. Sain sakot, mutta harmitustani vähän lievensi se seikka, että toinen partioauton poliiseista oli myös lintuharrastaja! Meille syntyi vilkas keskustelu samalla kun toinen poliisi kirjoitti sakkolappua selvästi keskusteluamme hyväntuulisesti seuraten. Saattoi olla, että yhteinen harrastus toi lieventäviä asianhaaroja rikkomukseen? Vanhemmiten kaasujalka on tullut kevyemmäksi ja myös luonnossa liikkuminen rauhoittunut – varsinkin kun (tai jos) polvessa on Ruptura menisci!

Paatsamasinisiipi (Celastrina argiolus) äänestettiin Suomen kansallisperhoseksi v. 2017. Nyt juuri on paatsamasinisiiven aika! Se on hyvin pieni, mutta varsinkin koiras on heleän sininen. Sen erottaa kyllä, eikä muita sinisiipiä tähän aikaan vielä lennä. Päivän yllätyksiin kuului, että tapasin sinisiiven heti, kun jalkauduin metsätielle! Se ei siipiään avannut, mutta sain kohtuullisen lentokuvan. Yllättävää oli nähdä kaikkialla luonnon nopea herääminen: koivut eivät olleet enää vain hiirenkorvilla, kukkaan oli puhjennut niin kevätlinnunherne, monet orvokit kuin ahomansikkakin. Ja tietenkin tuomi oli avautunut aurinkoisilla rinteillä. Vaaleita päiväperhosia oli liikkeellä runsaasti, ja yksi niistä oli ärsyttävän vikkelä auroraperhonen (koiras), joka lentelee vimmassaan naaraita etsiessään, kuinkas muuten. En lähtenyt juoksemaan auroran perässä, vaan jatkoin matkaani kohti suolampea ja sitä ympäröivää vanhaa metsää. Siellä odotti päivän yllätys, se suurin. Olin kuullut, että täällä lahopuiden ja vanhojen kuusien metsässä asustelee harvinainen pikkusieppo. Parina vuonna olin sitä jo etsiskellyt, mutta ilman tulosta. Seison keskellä hämärää metsää, jonka pohjaa värittää juuri avautuneet käenkaalit ja vielä voimissaan oleva valkovuokko sekä pitkään jo kukkinut imikkä. Puro virtaa vierelläni kohti metsälampea. Kuulen monia pikkulintujen ääniä. Viimein yksi ääni kuuluu selvempänä, ja nyt näen itse linnunkin pihlajan oksalla. Se on pikkusieppo (Ficedula parva), komea vanha oranssirintainen koiras! Nostan kameraa varovasti, tarkennan kohti pikkusieppoa ja laukaisen. Se ei säikähdä kameran ääntä, vaan lennähtelee melko rauhallisesti ympärilläni paikkaansa vaihdellen ja kevätlauluaan päästellen. Jännittyneenä tarkistan kamerasta tilanteen ja huomaan, että sain useita kelvollisia kuvia. Olipa upea hetki – tuntuu, että joku lintukuvaajan (oik. lntuharrastajan) pikkudiplomi on nyt lakkarissa! Kevät on ihmisen parasta aikaa. Otetaan keväälle ne toisetkin!

Read Full Post »

Kesäkuun 2020 hellejakso loppui yhtä varkain kuin se alkoi. Eikä vain helle loppunut, kylkiäisenä tuli rajut, päiviä kestävät(?) sateet! Tuliko loppu myös maamme koronaepidemialle? Kansalainen ei oikein tiedä, mihin kaikkeen tarmonsa nyt suuntaisi. Terassikansan on vetäydyttävä sisätiloihin märiltä istuimiltaan ja totutettava käsivarren koukistajalihakset uusiin liikeratoihin. Kun koronariski on helpottunut, vähän vanhemmatkin voivat lähteä ulos köpöttelemään ja hakemaan kaupasta tuoretta leipää päiväsaikaan. Ehkä pieni matkakin olisi mahdollinen? Luonnonilmiöitä koko kevään ja kesän tarkkailleelle blogikirjoittajalle koittaa myös uusi vaihe, kun reissureppu asetellaan sadepäiviksi nurkkaan. Haahuilu metsäteillä, rämeillä ja kedoilla saa riittää, on ensin perattava koko valtava kuva-aineisto. Siellä niitä on; on hopeatäplää ja sinisiipeä, on hiirenvirnaa edestä ja takaa, aamun herkässä valossa ja illan jo hämärtyessä. Työhuoneessa alkaa olla sopivan viileää, kodin pikku askareet on tältä päivältä hoidettu – nyt on oikea aika kytkeä virta tietokoneeseen, kerrata kesäkuun highlightsit ja kehitellä tarinaa otsikoinnin mukaan. Otsikko on kyllä vähän kökkö, ja jotenkin rajaava? Parempi ja todellisempi se kuitenkin on kuin ”Yöperhosia ja päivävieraita”, joten annetaan olla – katsotaan, mihin se riittää! 

Mökkimme Tammelan Heinijärven rannalla on nähnyt monia kesä- ja yövieraita, enimmäkseen isäntäväen sukulaisia ja heidän ystäviään. Mökin varustustaso ei ollut alkuvuosina kovin kummoinen, mm. ruoka-aineita jouduttiin säilyttämään maakuopissa. Se taisi 80-luvulla olla hyvinkin tavallista. Vähitellen saimme kaasujääkaapin ja viimein sähköt sekä sähköjääkaapin. Kuumana alkukesänä 2020 olisi voinut olla tyytyminen vain kuivamuonaan, kuten kesän ensimmäisen kesävieraamme J-pojan Nico-koiran, jos olisimme säilyttäneet vanhan tyylin. Nyt maakuopat on peitetty, ja mitä tapahtui: ensin täytetty maakuoppa alkoi heti puskea ilmoille komeita orvokkeja – liiterin taakse kipatussa täyttömullassa olikin salaisuus!

Kesän toinen yövieras, kolmanneksi vanhin lapsenlapsemme J-tyttö otti mökillemme mukaan koulukaverinsa Kaisan. Ohjelmaa miettiessämme kerroin tytöille paikallisesta ”Rivierasta”, Saloistenjärven hiekkarannasta. Ei kestänyt kauan, kun olimme pölyisellä metsätiellä matkalla erämaajärvenrantaan, ja tytöt uimassa. Kirjoittaja jäi rannalle tärkeään henkivartijan tehtävään. Mm. Heinijärven Suojelu ja Jänijärven Seudun Suojeluyhdistys ovat olleet kunnostamassa vanhaa uimapaikkaa nykyiseen loistoonsa. Rantavahti viihdytti itseään ihailemalla kaislikon yllä liitelevää ritariperhosta ja rämpimällä rantavedessä kurjenjalan ja vuohennokan kukintoja kuvaamassa. Päivät ja illat kuluivat nopeasti, Suomi-tietopeli väsytti meidät kaikki leppeään uneen. Aina ei muistettu, että pelin kysymykset liittyivät Suomeen – vastaukseksi saattoi tulla Niagaraa tai Nigeriaa. Toisaalta, esim. Jerusalemi Ilomantsissa olisi kelvannut – jos sitä olisi kysytty!

”Sommaren är kort”, myös suomalaisten mielestä. Pahoin pelkään, että vaimonikin hyväksymä ja yhdessä toteutettava luontoretki Somerolle Häntälän notkoihin siirtyy, kun mökillemme on vielä tulijoita. Pikkuapollo ehditään kohdata joskus myöhemmin, lohduttauduin. Kirjoittaja on kuitenkin jo saanut enemmän kuin osansa luontokokemuksista ja -havainnoista. Nähtävää on riittänyt lähiluonnossa, kun on askeltanut hitaasti ja mukana on ollut aikaa sekä kunnon eväät. Yksi kesäkuun kohokohta oli kuunnella luhtakerttusen laulua kesäaamuna, tyynen Kytäjärven rannalla. Pusikoissa piilotteleva mestarilaulaja suostui myös kuvattavaksi. En myöskään unohda juhannuspäivien ritariperhosia, enkä alkukesän paatsamasinisiipeä, joka oli monituntisen retkeni ainoa perhoshavainto. Pieni, heleänsininen kansallisperhosemme asettui aloilleen kuusenoksalle ja avasi yllättäen siipensä. Sai metsässä naureskellakin. Kun kävelin jo poispäin lenkiltä aika väsyneenä, hiekkatietä ylitti joku toinen helteen uuvuttama: supikoira löntysteli tien yli päätään roikottaen vain 5-7 metrin päässä kirjoittajasta. Ei se tiennyt lähellä olevasta ihmisestä mitään. Ojanpohjiakin on koluttu! Löysin sattumalta ”taikaojan”, joka kätki sisälleen kymmeniä maariankämmeköitä, isotalvikkeja, kissankäpäliä, käenkukkia ja muita tavallisempia luonnonkukkia – ja erikoisuutena vielä musta-apilan! Yllätyin, kun monella Facebookin luonnonkasvit-ryhmäläisellä on muistikuva musta-apilasta vain nuoruusvuosilta, kun kasveja vielä koulussa kerättiin ja prässättiin omaa kasviota varten. Saisiko sen perinteen takaisin? Niin, ja kaunokirjoituksen. Kuulitteko!
Natura necesse est, vivere non est necesse!

Toukokuu vaihtuu kesäkuuksi. On voikukkien aika.

Vielä löytyy Etelä-Suomesta lehmiä, ainakin Uudenmaan maaseutuopiston mailta Hyvinkäältä.

Raate kukkii piilossa suolammen reunamilla. Pian on suopursujen aika.

Kansallisperhosemme paatsamasinisiipi on kevään ensimmäisiä sinisiipiä. Kuvassa naaras.

Kevätlinnunherne kukkii melko pitkään kuten valkovuokkokin.

Kun lämpenee, nousee myös nurmitädyke kukkimaan.

Yksi mestarilaulajistamme luhtakerttunen piti aamuisin konserttiaan Kytäjärven rantapensaissa.

Tammelan Heinijärvi Kanta-Hämeessä.

Mökin isäntäpari vetää henkeä ja valmistautuu kesän ensimmäisiin vieraisiin.

Lähellä sijaitsee suolampi, jonka reunoilla kettu kävi lintupaistia yrittämässä.

Suolla lentää ja lisääntyy pursuhopeatäplä.

Tienvarren väriläiskä, mäkitervakko.

Aitovirna on vähän tuntemattomampi luonnonvarainen hernekasvi.

Metsäkurjenpolvella ruokaileva lanttuperhonen on alkukesän yleisimpiä vaaleita päiväperhosia.

Jaa jaa, kohta niitä saa, luonnostakin!

Hiekkatiellä, vähän Hyvinkään taajaman ulkopuolella käppäili helteen uuvuttama supikoira.

Hopeasinisiipi koiras niittynätkelmällä. Siipien alapintojen kuviointi yksilöi parhaiten lajin.

Angervohopeatäplällä on paksu musta vyö siipien takareunassa.

Valkolehdokki tuoksuu huumaavasti juhannuksen aikaan.

Kesäilta Heinijärvellä. Juhannus on lähellä.

J-poika ja Nico-koira juhannusvieraanamme.

Kuka on kisan mestari, J-poika?

Komea ritariperhonen näyttäytyi juhannusviikonlopun kaikkina päivinä. Nopeana lentäjänä ei mikään helppo kuvattava.

Juhannuksen aikaan kukkivat myös eriväriset maariankämmekät.

Vanamot kuuluvat myös juhannukseen – ja niiden tuoksu!

Ketokultasiipi koiras näkyy voimakkaanvärisenä kauas.

Mökin uudet kesävieraat J-tyttö ja ystävänsä Kaisa.

Kovia uimareita molemmat.

Lähellä olevalle Saloistenjärvelle oli kunnostettu hieno uimaranta. Sekin oli koettava.

Saloistenjärvi syvenee rannalta loivasti.

Iltapalalla mökkipihalla.

Mökkimme viidestä pöntöstä oli kolmessa kirjosiepon pesye.

Kurjenjalan eksoottinen kukinto.

Harvinaistunut musta-apila ei ollut hävinnyt Tammelan eikä Hyvinkään tienvarren ojista.

Read Full Post »

Nurmijärven Rantakulmalla Vantaanjoessa on pieni koskentapainen; joki pysyy avoimena kovinakin pakkastalvina. Sulassa saattoi olla jo kevään ensimmäisiä vesilintuja, vaikkei niitä kauempaa nähnytkään. Astelin varovasti pakkasyön kovettamalla hangella kohti joentörmän latoa, joka kätki taakseen sulan ja joen leveimmän kohdan. Olin aavistanut oikein, sieltä niitä löytyi! Kymmenkunta laulujoutsenta ja saman verran sinisorsia käänsi päätään kohti yhtäkkiä esille tullutta kulkijaa. Vetäydyin vähän sivummalle ja otin samalla kuvia joessa lipuvista joutsenista. Silloin huomasin sinisorsien joukossa yhden pienemmän sorsalinnun. Se oli uivelo! Jostakin lajinimi tuli mieleeni, mutta en ollut tiennyt, että uivelo on sinisorsaa paljon pienempi. En saanut naarasuiveloa pitkään ihastella, sillä kun pienen joenvarsilenkin jälkeen tulin ladolle uudelleen, oli uivelo kadonnut! Tuntui kuin pohjoiseen matkaava pieni uivelo olisi ollut isompien, sorsien ja joutsenten erityissuojeluksessa. Joku luontokokemus jää toisia paremmin mieleen – Rantakulman uivelopäivä oli sellainen.

Huhtikuun alussa oli vielä kovia yöpakkasia, mutta vähitellen, ja yhden aamuöisen lumipyryn jälkeen, kevät alkoi viimein edetä. Hyvinkään länsipuolen peltoalueista on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut todella hyviä isojen lintujen muutonseurantapaikkoja. Tänä talvena on alueella nähty myös monia talvehtijoita, kuten piekana ja hiirihaukka. Pelloille oli jäänyt talveksi myös pieni laulujoutsenten joukko odottamaan ankarasta dieetistä vapauttavaa kevättä. Torstaina 12. huhtikuuta heräsin aikaisin ja otin suunnaksi Kytäjän pellot. Ihmettelisin, elleivät torvet ja pasuunat raikuisi kuulaassa, hiljaisessa varhaiskevään aamussa! Taajaman ulkopuolella pysähdyin hetkeksi katselemaan (muutaman kymmenen kuvan verran) töyhtöhyyppien lentonäytöstä. Hyypät olivat tulleet heti, kun nurmea oli alkanut paljastua lumen alta. Tänne asettuisi lopulta vain muutama pari, muut hakisivat toisaalta oman pesimäreviirinsä. Vielä pystyin kuulemaan hyyppien kimakat äänet. Eihän tässä ollut hädän päivää, kun päiväkin näytti lämpenevän!

Tulin peltoaluetta halkovalle hiekkatielle juuri oikeaan aikaan. Vähän lännempänä majailleet valtavat hanhijoukot olivat parhaillaan siirtymässä uuteen laidunpaikkaan. Nyt ne parkkeerasivat Kytäjoen reunamille – ja lensivät suoraan ylitseni! Siellä kaakattivat ja kähisivät metsä- ja tundrahanhet, valkoposkihanhet ja kanadanhanhet. Kovinta ääntä pitivät kuitenkin laulujoutsenet. Eri hanhet ja joutsenet mahtuvat täällä samoille peltolaikuille ilman suurempia ongelmia, mutta pesimäpaikoilla on tilanne toinen. Mökkijärvellemme ei pesivä laulujoutsen kanadanhanhea päästä. Mitä nyt tapahtuu? Tuhatpäinen hanhijoukkio lennähti ilmaan, ja kaikki torvet soivat. Katselimme pienellä harrastajaporukalla, mistä hanhien pelästyminen johtui. Tuolla! Metsikön takaa tuli näkyville yksinäinen iso lintu laiskanoloisesti siipiään käyttäen. Ei ollut hiirihaukka, vaan komea maakotka! Nuori maakotka vaaleine siipilaikkuinen. Saalista olisi ollut tarjolla vaikka kuinka, mutta miten tehdä yllättävä hyökkäys, kun tuhannet silmäparit valvovat ilmatilaa. Maakotka ymmärsi tilanteen mahdottomuuden – tänään se ei hanhea jaloissaan roikottaisi. Se jatkoi matkaansa itään päin. Hanhet rauhottuivat pian ja peltoalueelle laskeutui rauha. Nyt kuului jo kiurunkin liverrys.

Vantaanjoen sulapaikka Nurmijärven Rantakulmalla.

Joen jääkannella naarasuivelo sinisorsien ja laulujoutsenten suojeluksessa.

Uivelo otti pieniä lentopyrähdyksiä – ja katosi sitten lopulta jatkamaan matkaansa pohjoiseen.

Töyhtöhyypät ovat jo parinsa valinneet.

Hyvinkään Kytäjän pelloilla on tilaa kaikille muuttajille, myös kurjille.

Kurjet ottavat korkeutta ja jatkavat matkaansa.

Lintupelloilta tapaa usein myös komeita kuusipeuroja.

Nyt tulevat hanhet!

Vielä uusille tulijoille riittää tilaa.

Laulujoutsenia tulee pieninä joukkoina. Joutsenia on myös talvehtinut Kytäjän pelloilla.

Joen reunamilla, metsän varjossa, on vielä runsaasti lunta.

Paikallinen sinitiainen ihmettelee yhtäkkiä lisääntynyttä ilmaliikennettä.

Metsähanhia

Valkoposkihanhia

Tundrahanhet

Ylempänä metsähanhet ja alempana kanadanhanhet.

Kevään ensimmäisiä kukkia: leskenlehti ja sinivuokot.

Kottaraisia. Täyden kympin laulajia. Pysähdy kuuntelemaan!

Koirassinisuohaukka saalistaa.

Maakotka lennähti hetkeksi peltoalueen ylle. Kotka oli harmittavan kaukana.

Pelloilla taas rauha maassa, uusia joutsenia tulee etelästä päin.

Kiuru tuo kevään. Onko niitä yhtä paljon kuin viime vuonna?

Kiurut kotipellollaan.

 

 

Read Full Post »

Viikonlopun sääkartalla näkyi auringon kuva. Voisiko se olla totta? Saataisiinko säätyyppiin jo muutos: harmaisiin päiviin tulisi vihdoin valoa ja värejä? Vaikka maa oli lähes lumeton, ei maaliskuu vielä täydeksi kevääksi kääntyisi. Se olisi kuin liian aikaisin annettu syntymäpäivä- tai joululahja. Vielä koetaan Etelä-Suomessakin kunnon lumimyräkkä, ellei parikin ennen kuin lumikolat heitetään varaston nurkkaan, jäätelökioskit avaavat luukkunsa ja B-talon isäntä saa käynnistää Kawasakinsa. Kevään kynnyksellä kuitenkin ollaan, kun leppä jo kukkii ja levittää ilmaan siitepölyään. Huolestuttavaa on, että ilmassa on myös maailmanpolittista jännitystä. Ensin jännitettiin Sotshit, ja nyt seurataan aivan eriasteista trilleriä ei niin kovin kaukana talviolympiakylästä.

J-tyttö oli halunnut tulla meille yökylään. Hetki sitten olimme majoittaneet pariksi yöksi L-pojan, Hiekkaharjun lapsenlapsemme. Sellainen kävi meille mainiosti. Mutta lauantaiaamun aurinko teki talon isännän levottomaksi. Kun J-tyttö ja vaimoni näkivät blogimiehen kutinan ja rauhattomien käsien hiplaavan kameralaukun remmejä, antoivat he luvan piipahtaa pikaisesti Kytäjän pelloilla. Lehdissä oli ollut jo uutisia sisämaahan ehtineistä kiuruista ja töyhtöhyypistä. Tahdoin paraatipaikalle ja heti! Raaka viima puhalsi alastomilla pelloilla, ei siellä vielä mitään liikettä ollut. En bongannut ensimmäistäkään muuttolintua, mutta bongasin aika monta muuta lintubongaria! Parin ammattilaisen kanssa tuli juttuakin, enkä voinut kuin ihaillen kuunnella heidän havaintojaan piekanoista, hiiripöllöistä, jopa merikotkasta Järvenpään taivaalla. Kiitos pojille juttutuokiosta – luontokokemus se oli tämäkin!

Matkatessani kotiinpäin, tuli jostakin mieleeni koulu- ja opiskeluajat kauan sitten. Meillä oli neljän kaverin ryhmä, tuttuja jo lukioluokilta. Opiskelimme samoja aineita, pelasimme tennistä Domus Academican ylimmässä kerroksessa ja paransimme maailmaa milloin luentojen väliajoilla milloin iltaisin Bottalla tai Hämiksellä. Yksi porukkamme kavereista oli oivaltanut, että raha on kaiken pahan alku. Hän saattoi kimpaantua tulisesti, kun jokin asia taas muistutti rahasta, sen välttämättömyydestä tai sen puutteesta. Emme aavistaneet, että tilanne oli niin paha. Hän oli ensimmäinen meistä, joka meni naimisiin – avioitui varakkaan perheen tyttären kanssa. Voihan olla, että luonnonvoimillakin oli osuutensa tälle liitolle. Tai sitten – valat vannottiin pitkän talven jälkeen, kevään kynnyksellä, ensimmäisenä aurinkoisena päivänä muuttolintujen suihkiessa sinitaivaalla kohti pohjoisia pesimäalueita.

Koivukuja ja kavioura

Koivukuja ja kavioura

Maaliskuun ranta

Maaliskuun ranta

Kytäjärven pilkkijät

Kytäjärven pilkkijät

Bongarituttavuus Jari Mattila

Bongarituttavuus Jari Mattila

Jari on nähnyt jotakin

Jari on nähnyt jotakin

Padolla

Padolla

Pajunkissat

Pajunkissat

Jääkerros antaa tilaa kasvulle

Jääkerros antaa tilaa kasvulle

Koskikara vielä kerran

Koskikara vielä kerran

Pienet kylävieraat

Pienet kylävieraat

Maaliskuun pelto

Maaliskuun pelto

Read Full Post »

Vantaanjoen pohjoisin haara luikertelee Vaiveron Myllytilan läpi toisinaan hyvinkin vuolaana ja toisinaan, kuivana aikana, lähes vaatimattomana purona. Joki virtaa golfalueen läpi, mutta golfaajien lisäksi jokea ja Myllytilaa pääsee ihailemaan vapaasti jokainen kulkija. Ilman golfrakentamista joki ja sitä ympäröivä lehtoalue olisivat saattaneet jäädä monelta näkemättä ja kokematta, minultakin. Puustoa on karsittu paljon golfaajien ehdoilla, mutta siihen karsiminen saisi jäädä –  nyt alueella on sopiva tasapaino eri asioita harrastavien tarpeisiin. Pari viikkoa sitten kävelin verkkaisesti virran ylittävälle puusillalle. Kuulin läheltä pikkulintujen ääntelyä. Ääni tuli aivan vierestä, ja kohta näin äänilähteenkin – piskuinen hippiäinen etsi kiihkeästi syötävää jokivarren ison kuusen alaoksilta. Melkein yletyin koskettamaan pieneen, keltavihreänharmaaseen ikiliikkujaan.

Jokiuoma ja sen lehto kuhisee elämää keväällä ja kesällä, mutta on sielä talvellakin pysyvät asukit. Koskikaraa tapaa talviaikaan melkeinpä kaikilla Etelä-Suomen virta- ja koskipaikoilla, niin täälläkin. Se on veikeä lintu, yhtä omaperäinen kuin suomalainen poliitikko. Ui vastavirtaan, visertelee kovilla pakkasillakin muina miehinä ja sukeltaa ruokansa hyisen virran pohjalta (no jaa, harva poliitikko kait sentään). En ole vielä saanut elämäni koskikarakuvaa, mutta sen vielä teen. Ajattelin, että hankin paremmat vehkeet tai sitten, on vielä toinenkin vaihtoehto: pudotan rimankorkeutta. Niin, eihän se kuva ole kaikkein tärkein, vaan mieleenpainuva luontokokemus.

Paitsi jokikanjonissa, pakkanen paukkuu myös talousrakenteissa ja politiikan holvistoissa. Valtionvelka kasvaa, on kuntien pakkoliitosuhkaa, uutisoidaan irtisanomisista ja suuryritysten kauppaamisista ulkomaille yhä vain, teolliset työpaikat katoavat maasta – tuotannon virta jäätyy. Ihmiset ovat varovaisia rahankäyttäjinä; kotimainen kulutuskaan ei kaikkia toimijoita lämmitä. Ministeri nostaisi viinaveroa, vaikka kansa ostaa kohta kaiken juotavansa lahden toiselta puolelta, ja kaiken huippuna kouluista lopetetaan kaunokirjoitus. Kuinka laajaan kannatukseen esitykset perustuvat? Ruma sana pääsee kansan suusta. Koskikaran talvehtimisjoki jäätyy pian umpeen, jos pakkaset vain jatkuvat. Lintu ei kuitenkaan jää pakkaseen makaamaan; se osaa tehdä oikeat johtopäätökset – se vaihtaa maisemaa! Olisko Rio de Janeiro mitään – tammikuun virta?

Jokilaakso

Jokilaakso

Virta

Virta

Koskikara 01

Koskikara 01

Koskikara 02

Koskikara 02

Jokiuoma jäätyy

Jokiuoma jäätyy

Välillä vähän aurinkoakin

Välillä vähän aurinkoakin

Talven taidetta

Talven taidetta

Silta yli virran

Silta yli virran

Talvi pitää otteessaan

Talvi pitää otteessaan

Koskikara 04

Koskikara 04

Koskikara 05

Koskikara 05

Kontrasti

Kontrasti

Lumipesu

Lumipesu

Lenkkikavereita (Ritvan kuva)

Lenkkikavereita (Ritvan kuva)

Lenkkikavereita 02

Lenkkikavereita 02

Read Full Post »

Mitä yhteistä on koskikaralla ja Runebergin päivällä? Ei välttämättä mitään muuta kuin että sattuivat samalle päivälle. Lauantaina oli määrä käydä katsastamassa mökkimme tila ja pudotella katoilta liiat lumet, mutta vaimoni flunssan paheneminen esti mökkimatkan. Itselläni riitti vielä virtaa ja ajattelin käydä katsomassa koskikaraa kartanon padolla.

Varustauduin pitkävartisilla kumisaappailla, koska tiesin joutuvani rämpimään umpihangessa. Halusin kuvata karaa eikä kuvaaminen onnistuisi ilman maastossa möyrimistä. Lähestyessäni karan aluetta huomasin jo kaukaa  pienen liikkuvan pisteen virran jään reunalla – siellä kaverini on. Ja niitä on varmasti vähintään kaksi, mahdollisesti pesivätkin täällä ”etelässä”. Otin kuvia virtapaikan ympäristöstä, liikuin maltillisesti ääniä pitämättä – ajattelin, että pääsisin linnun suosioon hillityllä käytökselläni. Kovin kaukaa jouduin kuvaamaan ja sain vain epätarkkoja otoksia. Mutta aivan lopuksi (niin siinä joskus käy) pääsin  lähelle kohdettani ja sain siedettäviä kuvia karasta. Pelkkä kävely padolle, sen eri näkymien tarkastelu, lähes erämaatunnelman kokeminen korkeiden kallioiden suojassa ja lauantaipäivän kiirettömyys olivat arvokkaita asioita, mutta kaiken tietenkin kruunasi kohtuulliset valokuvat koskikarasta ja sen touhujen tarkkailu. No, kuvauskalustoni on aika vaatimaton, mutta riittää minulle – toistaiseksi.

Samassa paikassa pari vuotta sitten koimme Juliuksen kanssa erikoisen näytelmän. Se alkoi koiran vimmatusta haukunnasta vähän etäämmältä. Pian kuulimme  sulasta virrasta kahlaamisen ääniä. Isokokoinen valkohäntäkauris komeine sarvineen (ennen peura) pakeni koiraa matalan joen pohjaa pitkin ja lähestyi meitä. Se huomasi vihdoin meidät, pelästyi ja hyppäsi sulasta jään päälle. Mutta voi, sorkat eivät pitäneet eläintä pystyssä liukkaalla jäällä, vaan se lensi mätkähtäen kyljelleen. Nopeasti kauris ”kokosi itsensä” ja oli jo pian kiipeämässä joen törmää ylöspäin metsän suojaan, koiran ja sen isännän ulottumattomiin. Olimme molemmat hämmästyksestä hiljaa ja haltioissamme. Harvoin isoisä saa esitellä lapsenlapselleen tällaisen näytelmän. Jos nuori seuralaiseni vanhempana viihtyy luonnossa ja arvostaa luontoa, uskon että tämä kokemus on yksi, jolla on saattanut ollut vaikutusta.

Lähdin kavelemään poispäin patoalueelta. Laitoin kotona odottavalle potilaalleni viestin ja sain kuulla, että kuume oli noussut. Lupasin tulla pian avuksi ja tueksi. Luontokokemukseni oli taas kerran ollut erittäin miellyttävä. Kun kevättalvi etenee, olisiko myöhemmin blogiotsikkoni nimi ja nimipari silloin vaikkapa … ”Kiuru ja Minna Canth”, kuka tietää.


Pato

Virta

Suojassa

Pariskunta

Read Full Post »