Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kurki’

Vuoden 2022 huhtikuu alkoi hyvin talvisena – kuun ensimmäisen päivän aamuna oli Uudenmaan pohjoisosissa pakkasta 8 astetta. Kylmää siis, mutta lohtua toi kirkkaalta taivalta paistava aurinko. Pian sää lämpeni, mutta kohta taas kylmeni. Huhtikuu ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut. Luonto kuitenkin alkoi vähitellen valmistua kevääseen, aivan niin kuin ennenkin. Korkeat lumikinokset madaltuivat päivä päivältä, ja muuttolintuja alkoi saapua etelästä pieninä ja isoina parvina. Nyt saatiin myös kunnon kevättulvat. Se tiesi sitä, että tulvapeltoihin ilmestyi vähän erikoisempiakin lajeja … 

Annetaan kuvien jatkaa blogia. Kaikki kuvat ovat huhtikuulta 2022, Hyvinkään lähiympäristöstä.

(PS. jos katsot kuvablogia kännykällä, saat kuvat helposti isommiksi kääntämällä känny vaakasuoraan (ja tekemällä kuvankiertoasetus kännykkääsi).

Mustarastaan iloksi maa alkaa viimein sulaa ja ravintoa löytyy helpommin.

Rastas havahtuu etäältä lähestyvään äänekkääseen isojen lintujen parveen; tundra- ja metsähanhet tulevat. 

Tundrahanhi lentää pesimään, nimensä mukaisesti, tundralle pohjois-Venäjälle, mutta laskeutuu usein päivien ajaksi lepäämään ja ruokailemaan etelä-Suomen pelloille.

Aikaisimpia muuttolintuja ovat töyhtöhyypät. Vielä lumen peittävälle pellolle ne ovat saaneet seurakseen kandanhanhet.

Myös kiuru kuuluu hyvin aikaisiin muuttajiin. Pääsin kuvaamaan kiurua muutaman metrin päästä.

Melko pian saapumisensa jälkeen alkaa koiraskiurun soidinlento, johon yhdistyy kauas kuuluva yhtäjaksoinen liverrys.

Kottaraispari pesänrakennuspuuhissa. Tuntuu kuin toinen olisi tehnyt jotakin väärin, ehkä huonoja rakennustarpeita?

Vuoden 2022 huhtikuussa ensimmäiset leskenlehtien kukat nousivat etelärinteisiin vasta kuun puolivälissä.

Kun paju aloittaa kukintansa, alkaa luonto todella herätä kevääseen.

Yksi ensimmäisistä kevään perhosista on nokkosperhonen.

Västäräkki ilmoittaa saapumisestaan iloisella silputuksellaan.

Laulujoutsenet etsivät jo pesäpaikkaa, tai ehkä se on jo katsottuna. Pesintä alkaa jo huhtikuussa.

Jääpeitteen hävittyä pellolta sen valtaavat niin isot kuin pienemmät muuttolinnut. 

Kurkien saapumista ei voi olla kuulematta. Parvi tekee lukuisia, näyttäviä kaarroksia ennen kuin päättää alueesta, mille laskeutua.

Valtaosa valkoposkihanhistakin on matkalla pesimään pohjois-Venäjälle, mutta osa on sopeutunut pesimään myös Suomen puolella.

Sinivuokkoa ei voi olla huomaamatta muuten niin harmaassa huhtikuisessa maassa.

Komea suruvaippa on myös yksi kevään ensimmäisistä päiväperhosista.

Kellanvihreä sitruunaperhonen on, totta kai, nähtävä huhtikuun aikana. Koiras on voimakkaamman värinen kuin naaras.

Neitoperhonen talvehtii myös aikuisena kuten blogin kaikki muutkin päiväperhoset. Sen voi löytää huhtikuussa esimerkiksi pajun kukinnoilta.

Ensin kuului karmea rääkäisy, sitten metsästä asteli esille upeanvärinen fasaanikukko.

Töyhtöhyypät ovat jo aloittaneet soidinlentonsa.

Peippo ei enää säästele ääntään, kuten kuun alkupuolella, vaan antaa sen kuulua kirkkaana ja voimakkaana.

Sinitiainen, kuten talitiainenkin, on sinnitellyt pitkän talven, mutta lämpimien tultua jo helpottaa.

Kuovi paljastaa olinpaikkansa maassa kuuluvalla äänellään. Muuttavan kuoviparven kohtaaminen on yksi hienoimmista kevään tapahtumista.

Lintuharrastajakavereita peltotien varrella. Joko olet saanut sata lajia kasaan?

Pajusirkkukoiraan vienoa, kirkasta laulua alkaa kuulua aikaisin keväällä kosteikkopensaiden yläoksilta. 

Vanha tuulihaukkakoiras on saapunut kotipellolleen. Oikeassa kuvassa pyrstösulkien yläosa on siipisulkien varjostamana tummempi kuin on.

Sinisuohaukkanaaras syöksyy saaliin kimppuun. Kauempana saalisti myös sinisuohaukkakoiras.

Kevättulva on tosiasia. Vantaanjoki on laajentunut järveksi Hyvinkäällä Kittelän kohdalla.

Huhtikuun lopulla Hyvinkää Kytäjärvi on sulanut vain rannoiltaan.

Metsäviklo ja naurulokki ravintoa etsimässä. Siinä samalla vaihdetaan varmaan kuulumisia?

Nokikanaa näkee yleensä vain tulva-aikoina Hyvinkään länsipuolen peltoalueilla. 

Tavi on pienin sorsalinnuistamme. Koiraan pään värit näkyvät vähän erilaisina eri valoissa.

Tavit ovat arkoja lintuja ja ne nousevat herkästi lentoon pienestäkin uhasta tai häiriöstä. Tavipariskunta jäi kuvaajalta harmittavan kauas.

Melko harvinainen heinätavi oli yksi tulvapeltojen yllätyksistä. Sen koiras on mielestäni uivelokoiraan kanssa upeimpia sorsalintujamme. 

Heinätavi päättää spurttinsa vähän etäämmälle.

Perhosia jo näkyy (myös kuvassa), muttei vielä pääskystä. Huhtikuu on Suomessa arvaamaton – kuun viimeisenä viikkona saattaa vielä tulla luntakin!

Read Full Post »

Huhtikuun toinen viikonloppu v. 2022 ei näyttänyt mitenkään keväiseltä. Mutta luontoon, vähän pidemmälle lenkille, oli kuitenkin päästävä, tuli sitten räntää, lunta tai rakeita. Näitä kaikkia tulikin sitten päivän mittaan lauantaina 9.4! Sääkartalla näytti olevan Hyvinkään kohdalla parin tunnin poutainen jakso, ja tällä kerralla se piti kutinsa. Ulos sitten vain, vaikka aamuinen kova räntäkuuro pani vielä epäröimään. Toiveena kirjoittajalla oli paitsi rääkätä kroppaa, myös palauttaa mielen tasapaino perjantai-illan tv-tarjonnan jäljiltä, ja ennen kaikkea, jos mahdollista, nähdä kevään muuttolintuja. Maaliskuun puolelta oli jo havaintona pieni parvi töyhtöhyyppiä, pari kottaraista ja kiurun lauluäänet; huhtikuun puolelta taas kymmenkunta peipposta kotipihan pihlajassa.

Ei siis vielä kovin vilkasta, ja kuinka voisi ollakaan, kun peltoja peittää yhä hanki, jota yöpakkaset öisin kovettavat. Jokien virtapaikat ovat olleet sulina koko talven ja kevään, mutta ei alueen järvet. Muuten, tiesitkö, että Hyvinkäällä on aikoinaan pidetty Meripäivät!?? Totta se on, ensimmäisen kerran v. 1966 ja pari kertaa myöhemmin. Haahkaa en ole täällä ikinä nähnyt enkä naapurin takapihalla kanoottia kummempaa vesipeliä, mutta löytyy kyllä kaksi hyvää lintujärveä: Ridasjärvi ja Kytäjärvi. Kevättulvien aikaan vesilintujen ja kahlaajien näytöksiä esitetään myös tulvapelloilla. Enimmäkseen täällä on tyytyminen pelloilla ja metsissä viihtyviin lajeihin. 

Turha kieltää, takatalveahan tämä. Kun ei lämpene niin ei lämpene, eikä nuo lumikinokset häviä mihinkään ennen vappua, hyvä kun jussiksi. Olin lauantaina aikaisin liikkeellä. Päädyin suosikkimaisemiini, peltoaukeita halkovalle hiekkatielle, ja vaikka en mitään erikoista uskonut näkevänikään, aamun rauha ja hiljaisuus alkoi tehdä omaa työtään – tämäkin riittäisi. Yllättäen lakeus täyttyi äänistä. Kurkiaura hajaantui oikealla puolellani ja linnut laskeutuivat joen partaalla odottavien lajitoverien sekaan. Vain hetken ne olivat aloillaan, huutelivat ja nostelivat kaulojaan, mutta nousivat pian siivilleen ja lähtivät varmaankin etsimään parempia ruokapaikkoja. Ei ollut vielä hanhien aika, vaikka yksittäisiä lauttoja oli jo Uudellamaalla lennellyt. Talvehtivia petolintujakaan ei näkynyt, paitsi yksi. Maaliskuussa jo kuvasin isolepinkäistä, joka tyynesti istui korkean koivun ylimmällä oksalla. Se oli jälleen paikalla, nyt matalamman haapapuun yläoksilla. Isolepinkäinen pärjää talvet, vaikkei olisi hyvä myyrävuosikaan. Talvella voi lintu käyttää hyväkseen syksyllä keräämäänsä ruokavarastoa, josta löytyy yhtä ja toista: myyrää, hiirtä, päästäistä, liskoa ja pikkulintua. Kun olin saanut isolepinkäisen kuvatuksi, alkoi eteläinen taivas nopeasti tummua. Sakea lumikuuro peitti hetkessä näkyvyyden, lauantainen linturetkeni päättyi siihen – lumi peitti myös haaveeni uusista lintulajeista.

Isolepinkäiselle on meille sanoma, joka on ajankohtainen aina. On huolehdittava varmuusvarastoista, on oltava omavarainen. Noin 150 vuotta sitten koettiin Suomessa yksi maan pahimmista väestökatastrofeista kautta aikojen, nälkävuodet. Varmuusvarastoja jo tuolloin oli, mutta ei ehkä sittenkään riittävästi. Kun vuosien 1866–68 keväät ja kesät, talvetkin, olivat todella kylmiä, ei saatu viljaa korjattavaksi eikä jaettavaksi. Suomessa kuoli nälkään ja tauteihin n. 200 000 henkeä, joka oli 8 % koko väestöstä. Lisäksi jo Krimin sodan aikana (1853–1856) Venäjään silloin kuuluneen Suomen rannikkoa ja maan viljavarastoja olivat tuhonneet Yhdistyneen kuningaskunnan sotalaivat pommituksillaan. Vuoden 2022 koleat maalis- ja huhtikuu, takatalvi, johon emme ole viime keväinä tottuneet, ei taida sittenkään olla sietämättömän vaikea. Palmusunnuntai 10.4. oli vielä hitusen tuulisempi ja koleampi päivä kuin edellinen päivä, mutta Hyvinkään Palopurolla tapasin jälleen koiraspeipposen. Se asettui oksalle, availi vähän ääntään ja lyhyen arastelun jälkeen päästi ilmoille kuuluvan ja niin tutun keväisen sävelmänsä – ja sehän kulkee duurissa!

Maalis–huhtikuussa Uudenmaan peltoja peitti tiivis hanki. Välillä hanki jo aleni mutta uutta lunta tuli vielä huhtikuussa eivätkä yöpakkaset hellittäneet.

Karaistuneet laulujoutsenet pärjäävät takatalvenkin avointen jokien äärellä. Usein ne jäävät myös talveksi. 

Ensimmäisiä pieniä hanhiparvia näkyi jo maaliskuun puolella. 

Paju valmistautuu pian kukkimaan.

Kottarainen on yksi aikaisimmista muuttajista. Omat ensimmäiset havaintoni olivat ajalta 19.3.

Peippoparvi näyttäytyi kotipihallamme 6.4. Niille kelpasi syksyltä pihlajaan jäneiden marjojen siemenet.

Maaliskuussa oli lyhyt lämpimämpi jakso. Laulujoutsenet tervehtivät kevättä upeilla trumpettiäänillään.

Kurkia alkoi näkyä horisontissa yhä enemmän.

Kurkien pitkä muuttomatka on päättynyt. Se on saattanut alkaa jopa Pohjois-Afrikasta..

Kurjet laskeutuvat joen partaalla odottavien lajitoverien seuraan.

Kurkia Vantaanjokeen liittyvän Kytäjoen reunalla.

Kevättä ilmassa, vaiko vain kurkien siipisulkia?

Kurjet päättävät vaihtaa maisemaa.

Töyhtöhyypillä on takuulla ongelmia ravinnonsaannissa. 

Rusakko seuraa piilostaan peltoaukean tapahtumia.

Lepän kukinta on jo pitkällä.

Isolepinkäinen on upea ilmestys. Se on pitkäpyrstöinen rastaan kokoinen petolintu, joka koukkupäisellä nokallaan saalistaa niin hiiriä ja myyriä kuin myös pikkulintuja.

Huhtikuun alussa peltoaukean kosteikot ovat yleensä jo sulaneet jäästä ja lumesta.

Ensimmäiset naurulokit tapasin 9.4.

Huhtikuinen lumisade ei tullut yllättäen, mutta se tuli nopeasti.

Pajukissat olivat jo valmiit avautumaan. Heteet ja emikukinnot jäivät juuri sataneen lumen alle.

Varis on kekseliäs lintu, mutta ei senkään ruokapöytä ole kovin runsas ja monipuolinen.

Palmusunnuntaina 10.4. aurinko paistoi muutaman tunnin keski- ja iltapäivällä. Metsähanhien parvi lensi ylitseni idästä päin.

Kallioisen metsikön kätköissä piileksi rastas! Tapasin yleisen mutta harvemmin nähdyn ja aranpuoleisen kulorastaan 10.4.

Hyvinkään Palopurolla peippokoiras asettui tienvarren puunoksalle – ja päästi ilmoille niin tutun kevätsävelmänsä!

Read Full Post »

Syyskuun 10. päivästä oli ennustettu aurinkoista, jopa helteistä päivää. Vieläkö tänään näkisin ja kuvaisin nuolihaukkaa, josta pari päivää sitten sain vain välttäviä kuvia? Pieni ja nopea jalohaukka näyttäytyi useana päivänä ja teki toistuvia kaarroksiaan suoraan yläpuolellani. Hollilla oli, mutta en joko saanut terävää kuvaa tai sitten kiitäjästä tuli vain tumma siluetti. Mielelläni näkisin myös elo–syyskuun haukkaerikoisuuden, punajalkahaukan, jota ”harharetkeläistä” oli nähty Hyvinkäälläkin. Haukkojen muutto oli nyt parhaimmillaan, ollut jo parisen viikkoa. Petolinnut ja muut isot linnut olivat vallanneet ilmatilan; näitä päiviä ei lintuharrastaja saanut missata! Aamun tiheä sumu pani kyllä miettimään, näyttäytyykö aurinko tänään ollenkaan ja tulisiko muuttolinnuille sopivia ilmavirtauksia. Reppu oli pakattu jo illalla, kameran muistikortti tyhjennetty, linssit jynssätty ja akut ladattu. Eväät mukaan, ja sitten mentäisiin. Kohta heräävälle vaimolleni rustaisin vielä viestilapun lintumiehen päivän aikeista!

Sumuisen aamun taivaalla lensi vain jokunen sepelkyyhky, ja kauempaa kuului muuttavien kurkien ääniä. Haukkoja ei näkynyt, ei edes piekanaa jokivarren puun oksalla odottelemassa sumun hälvenemistä. Pelto-ojan tuntumassa ruokaili muutama kauris, jotka heti valpastuivat, kun hiljensin niiden kohdalla auton vauhtia. Jatkoin matkaani toisaalle ja tulin laajaa peltoaluetta halkovalle hiekkatielle, jossa jalkauduin. Puinti oli yhä meneillään ja suuntasin kiikarini peltomiehiin päin. Näin tumman hahmon erkanevan puimurin luota kohti tähystyspaikkaani. Ei se ollutkaan työmies, vaan hirvi, nuori uroshirvi! Se oli vielä kaukana, mutta oli selvästi varuillaan ja epäröi, minne jatkaa matkaa. Olin osittain tienvarren koivujen suojassa, hirvi ei paikallaan olevaa kameramiestä havainnut tai pitänyt uhkana ja alkoi tulla suoraan kohti. Vielä yksi pysähdys keskellä peltoa, ja sitten vauhdikkaammin eteenpäin ja tyylikkäästi hiekkatien yli toiselle peltoaukealle. Meille jäi välimatkaa vain muutama kymmenen metriä – ja kamerani muistikortille kymmeniä otoksia upeasta eläimestä. Mikä kuvaustilanne! Hirvi oli kuin tuotu jättimäiselle pöydälle. Ei minkäänlaista ryteikköä kameran ja hirven välissä – ja aamusumun pehmentämä valo lankesi jolkottelevaan sarvipäähän kuin Fotomanin studiossa. 

Olin pitkään hirven lumoissa enkä oikein huomannut, mitä muuta ympärilläni tapahtui. Tuskin ehdin mukaan, kun vierestä nousi lentoon sinisuohaukka, ja hetken päästä tienvarren heinikosta ponkaisi juoksuun siro kauris! Eihän päivän näin pitänyt mennä, mutta en ollenkaan pannut vastaan syyspäivän odottamattomia yllätyksiä. Tällä tiellä ja peltoaukealla on sattunut vaikka mitä. Metsäkauriita ja kettua näkee lähes päivittäin, täällä on pysähdellyt niin maa- kuin merikotka, mehiläishaukkakin ylittää joskus aukean, ja vakiokalustoon kuuluvat tuuli- sekä hiirihaukka ja myöhemmin syksyllä piekana sekä suohaukat. Lintututtavani Kari tuli myös hiekkatielle vähän myöhemmin – hirvi ja kauris olivat jo poistuneet näyttämöltä. Luonnossa tilanteet tulevat ja menevät. Ohjaajana on usein Sattuma, ja käsikirjoituksesta vastaa monasti Yllätys. Itse ei tilanteisiin juuri voi vaikuttaa – muuta kuin unohtamalla rannekellon kotiin ja eliminoimalla ikävät yllätykset. Pahin moka on unohtaa kotiin termari ja kuuma juotava – mielellään ei kuvaaja saisi myöskään unohtaa kotiin kameran muistikorttia. Ota vielä se varakorttikin!

Kauriit syysaamun usvassa

Haukkojen mailla, ei niin kovin kaukana taajamasta.

Nuori uroshirvi oli ilmestynyt pellolle.

Hirvi lähti tulemaan kohti.

Nuori uroshirvi pysähtyi. Se arvioi mahdollisia vaaratekijöitä ja reittiä, minkä valitsisi.

Nyt vauhtiin, yli hiekkatien, yli toisen peltoaukean metsikön suojaan!

Pellolta nousi lentoon sinisuohaukkanaaras. Olin myöhässä – lintu jo etääntyi.

Tuulihaukka lekuttelee kotipeltonsa yläpuolella.

Tuulihaukka

Kauris nousi rivakasti ylös lepopaikaltaan.

Lepopaikka sai nyt jäädä.

Nyt mentiin!

Kurkia muuttomatkallaan. Päivä alkoi viimein kirkastua.

Kurjet muuttavat paikkaa.

Ruskosuohaukkanaaras lähestyy.

Ruskosuohaukkakoiras (kuvattu samoissa maisemissa 8.8.)

Haukkapellon auringonkukat

Päätien viereisen näköalakallion luohinta ja murskaaminen sepeliksi särkee idyllin. Kallion takana alkaa Kytäjän–Usmin ulkoilualue.

Kallio murskaksi.

Kottaraiset ja haukka.

Varis ahdistelee hiirihaukkaa – vai kuinka päin asia oikein on?

Hiirihaukka

Hiirihaukka on alueen tavallisimpia petolintuja.

Syksy lähestyy. Sateet tulevat ja sää viilenee.

Read Full Post »

Peruskeväänä, jollainen vuoden 2019 kevät kaiketi säiden puolesta on ollut, koetaan etelä-Suomen maaliskuussa jo jokunen lämminkin päivä. Järvien jäät alkavat haurastua, ja myöhemmin huhtikuun puolella, on rannoilta jää yhtäkkiä sulanut. Telkkä on kaiken hoksannut, mutta olisiko toinen aikainen vesilintu, isokoskelokin, jo löytänyt tänne? Kiikaroin Kytäjärven maapadolta kauempana olevia vesilintuja – ja siellä se koskelopariskuntakin näkyy telkkien kaverina! Kaikki siis hyvin. Koskeloa ennen on muuttajia tullut vaikka kuinka; on nähty valtavien hanhilauttojen saapuminen, laulujoutsenten määrän nopea lisääntyminen, kurkien tulo, ja pienten muuttajien etujoukkojen ilmaantuminen kosteikkoon, pensaisiin ja puiden oksistoon. Tutuilla paikoillaan ääntelevät niin peippo, västäräkki kuin vaikkapa pajusirkku. Jätinkö jotakin pois ensimmäisten tulijoiden joukosta? Aah, no niin, tietenkin, kiuru! Sehän on ihan ensimmäisiä tulijoita ja on ehtinyt laulaa peltojen yllä jo pari kolme viikkoa. Kiuru tai leivo – tai miksei: kivenpuottaja tai peltoleivonen!

Kun astelen peltoaukeita halkovalla hiekkatiellä Hyvinkään Kytäjällä ja kuuntelen kiurujen laulua, tiedän olevani merkittävällä paikalla. Täällä on kiuru laulanut siitä lähtien kun peltoja ja niittyjä on raivattu, ja täällä on myös vaikuttanut henkilö nimeltä Aleksanteri Rahkonen. Hän oli Viipurissa v. 1841 syntynyt runoilija, opettaja, kääntäjä ja toimittaja. Hän oli henkilö, joka teki sanat lauluun ”Miks’ leivo lennät Suomehen?”. Rahkonen toimi lyhyen ajan opettajana Kytäjän kartanon omistajan Constantin Linderin ja tämän puolison Marie Linderin perustamassa kyläkoulussa. Lähteet eivät kerro (en ainakaan löytänyt), milloin ja missä Rahkonen teki sanat runoonsa, johon Erkki Melartin teki sävelen. Sen uskotaan tapahtuneen Hyvinkäällä, mutta jos näin oli, ei runon mahdollisella tekohetkellä leivoa juuri näkynyt. Rahkonen aloitti opettajan työnsä syksyllä 1864 ja joutui eroamaan koulusta jo seuraavan vuoden helmikuussa! Syy ei ollut runoissa, vaan muissa seikoissa. Laulussa runoilija kysyy kahdesti leivolta miks’, ja saa kysymyksiinsä vastaukset. Myös blogikirjoittaja haluaa kysyä leivolta: miks’ äänes on niin sorea juuri näiden Kytäjän peltojen yllä – vai kuvittelenko vain? 

Sanotaan, että eläkeläiselle ja/tai vanhemmalle ihmiselle riittää päivän ohjelmaksi yksikin tehtävä. Luulen, etten itse ole ihan vielä tuossa seesteisyyden tilassa, mutta ainakin blogien kirjoitteluni on ollut tänä vuonna vähäisempää kuin ennen. Alkuvuotta tosin leimasi oikean silmäni ongelmat. Jouduin useasti käymään Helsingissä silmätutkimuksissa ja lopulta silmäleikkauksessa. Yksi käyntini melkein peruuntui, kun aamulla vaimoa hyvästellessäni pyörryin ja rojahdin lattialle! Ylös vain lasten lelujen seasta ja matkaan! Lelut säilyivät ehjinä, mieskin melkein, mutta lelujen säilytyslaatikot hajosivat lunastuskuntoon. Parin viikon päästä leikkauspäivänä aloin aamuyöllä kotona oksennella, mutta mahataudista huolimatta, ei kun jalkeille ja Ventoniemen bussiin. Onneni taisi olla, että sillä kerralla leikkaukseni peruttiin toisen kiireellisemmän potilaan takia. Maaliskuun puolella Hyks:n silmäkirurgi sai macula pucker -sairauteni (verkkokalvon ryppykalvo) viimein hoidettua. Kaikki taitaa olla hyvin, ainakin oikean silmän tarkkuus on parantunut. Nyt kuitenkin operoitu silmäni näkee monennäköisiä ja -kokoisia edestakaisin liikkuvia mustia pisteitä ja langanpätkiä (lasiaiskellujat). Yksi sellaisista on rusetinnäköinen, ja sen olen nimennyt töyhtöhyypäksi. Sehän blogin johdannosta puuttuikin! Ehkä ne mustat kellujat aikanaan poistuvat – kuten meidän monet muuttolintummekin, Rahkosen kirkasääninen leivokin muiden mukana.

Kytäjärven jääpeite alkaa sulaa maalis–huhtikuussa

Kytäjärven jääpeite alkaa sulaa maalis–huhtikuussa.

Paikkalintu harakka tietää, että kohta saadaan seuraa.

Töyhtöhyyppä on yksi ensimmäisistä tulijoista.

Peippokin on jo tullut. Jotakin ruokapuolta pitäisi kynnöspellolta löytää.

Kurkien tulon kuulee kauas.

Laulujoutsenia tulee päivittäin lisää. Osa tosin talvehtii etelä-Suomessa.

Kanadanhanhet ovat komeita lintuja. Usein joku yksilö voi lentää joutsenten mukana.

Valtava joukko hanhia pysähtyy muuttomatkallaan Uudellamaalla, josta ravintoa on hyvin saatavana.

Kiurun laulu kuuluu kevääseen. Kiuru, tai leivo, enemmänkin kuuluu kuin näkyy.

Västäräkki saapuu usein jo maaliskuussa. Huhtikuussa on jo helpompaa, kun rantavedet ja -maa on sulana.

Laulujoutsenet ja töyhtöhyypät tulvapellolla. Suurta tulvaa ei v. 2019 etelä-Suomeen tullut.

Mahtuuko tänne vielä?

Merikotka alkaa olla melko tavallinen näky Uudenmaan aukeiden ja kosteikkojen yllä. Kuvassa vanha merikotka Hyvinkäällä.

Rusakolla on kiire piiloutua! Taivaalla kaartelee uhkaava peto.

Kaikki lumi ei ole vielä Uudellamaalla sulanut huhtikuun puolessa välissä.

Leskenlehdet nousevat kukkimaan aurinkoisilla rinteillä.

Hyvinkäällä on vahva kuusipeurojen populaatio.

Pienikokoisia metsäkauriita näkee päivittäin peltojen reunamilla, parhaiten aamu- ja iltahämärässä.

Kiurujen pellolla kaartelee myös komea ruskosuohaukkakoiras.

Mies on nähnyt sinisuohaukkakoiraan! Niin olen minäkin. Vielä kun se olisi kaartanut vähän lähemmäksi …

Sinisuohaukka, koiras.

Ei se kevät kurjemmalta tunnu!

Kytäjärven sula on laajentunut huhtikuun puolessa välissä.

Kyllä siellä jotakin on … Ainakin telkkä ja isokoskelo.

Koiras- ja naarastelkkä.

Naaras- ja koirasisokoskelo.

Pajusirkkukin on tullut vesistön tuntumaan. Se on myös aikaisia muuttajia.

Elämä on laiffii, varsinkin kun on kunnon räpylät!

Read Full Post »

Kaupungin taajama-alue päättyy länsisuunnalla moottoritiehen, tai oikeastaan jo moottoritien vieressä kulkevaan vanhaan 3-tiehen. Moottoritien länsipuolella on vielä huoltoasema-, erikoisliike- ja ruokapalvelukeskittymät, mutta kun näiden jälkeen suuntaat länteenpäin, tulet totaaliselle maaseudulle. Taloja on enää harvakseen ja niitä ympäröi laajat peltoalueet. Täällä, jo noin kilometrin päässä moottoritiestä, alkaa tapahtua merkillisiä asioita. Siirry pois aluetta halkovalta ainoalta asfalttitieltä jollekin pienemmistä hiekkateistä ja pysähdy. On hiljaista, liikenteen melu ei tänne enää kuulu. Muita ääniä kyllä kuulee: kevätaamuna konserttiaan pitävät kiuru ja hyyppä, mutta vielä kuuluvampi ääni tulee ensimmäisen pellon vallanneelta kuovilta. Nyt elokuussa samaa peltoa isännöivät kymmenet kurjet, ja sieltähän sitä ääntä lähtee! Kun nostat katseesi yli metsänreunan, saatat nähdä jonkun isomman linnun kaartelevan korkeuksissa. Ehkä haukka? Se voisi olla nopea tuulihaukka tai verkkaisempi hiirihaukka, tai jokin jo muuttomatkansa aloittanut suohaukka. Ruskosuohaukka on täällä yleisin suohaukka, mutta runsas pari viikkoa sitten kolmen haukan kisailijoista yksi olikin melko harvinainen arosuohaukka! Haukat ovat vähitellen lisääntyneet peltojen yllä hiljaisen kesän jälkeen, eikä kestä kauan, kun saadaan täydennystä lapin tuntureiltakin. Silloin saapuu alueelle uljas piekana ja asettuu tutulle tähystyspaikalleen lehdettömän koivun ylimmille oksille.

Olin taas kerran lähtenyt aamupäivän haukkaretkelleni. Elokuinen aamu oli aurinkoinen ja vielä hyvin lämmin. Haukkoja ei nyt näkynyt, mutta kauempaa, vasemmalla puolellani, näin sänkipellolla liikettä. Suoraan kohti tuli kovaa kyytiä kookas valkohäntäkauris ja sen perässä täplikäs vasa! Ne eivät jarrutelleet ennen kuin kuulivat kamerani ääniä. Silloin emä vain rauhallisesti pysähtyi, kääntyili ylväänä paikoillaan, käänteli päätään ja korviaan, ei saanut oikein selvää vaaran aiheuttajasta –  ja antoi samalla kuvata itseään sekä vasaa ihan joka kantilta! Upea hetki, jollainen ei luonnossa kulkevalle monta kertaa toistu. Toisena aamuna, samalla paikalla luulin näkeväni jopa ilveksen! Ei ihan tärpännyt. Puiden varjo peitti pellon kivellä liikkumattomana makaavan eläimen yksityiskohdat. Iso se oli, mutta tupsukorvia ei tällä otuksella ollut. Kun kiikareilla katsoin tarkemmin, huomasin eläimen kaulassa punaisen silkkinauhan ja siihen kiinnitetyn pienen tiu’un. Se oli lähitalon kookas mirri, joka oli hankkimassa luomuaamupalaansa suoraan pellolta! Pitkään siinä toisiamme tapiteltiin, mutta viimein kissa kyllästyi ja lähti hiipimään kohti kotitaloaan. Sain aika hyviä kuvia, mutta luulen, etten niitä luontokuvakilpailuun kuitenkaan lähetä.

Kaupungin itäpuolellakin on taikamaa. Kutsun sitä ”taikamaa kakkoseksi”. Se ei ole ihan edellisen veroinen ja matkaakin tulee taajamasta paljon enemmän. Kakkoseen kyllä vie pyörätie, jota vasta kaupungin länsipuolelle suunnitellaan. Kiinnostukseni kohteita joutuu kakkosessa tarkkailemaan lintutornista tai kilometrin päässä olevalta venerannalta. Jos tämän välimatkan taitat jalkaisin, pidä hatustasi kiinni, lukuisat rekat voivat tempaista rakkaan lippiksesi mukanaan. Lähdin eräänä hellepäivänä katselemaan saisinko nähdä ja kuvata ruskosuohaukkaa, jota täällä vuorenvarmasti tapaa. Odotusta riitti ja eväitä kului aurinkoisella lavalla 5 metrin korkeudessa. Hiljaista oli. Laskeuduin viimein alas ja siirryin venerannalle. Nyt tarkkana, ruskis voi tulla hetkellä millä hyvänsä. Ei vain kuulunut, mutta koiranulkoiluttaja tuli juttuseuraksi. Käänsin järvelle selkäni ja antauduin keskusteluun, vain hetkeksi. Ja sehän riitti. Kun käännyin järvelle päin, lähellä rantaviivaa lentänyt ruskosuohaukka oli ohittanut venerannan ja meni jo kauempana lintutornia kohti! Voi änkeröinen, olisi Pikku Kakkosen Pelle Hermanni huudahtanut! Missasin ainutlaatuisen hetkeni. Lohdutukseksi sain tarkkailla nuolihaukan armotonta saalistuslentoa, ja liitelihän siellä korkeuksissa myös upea kalasääski. Ihminen tarvitsee taikamaita, vähintään ykkösen ja kakkosen. Ne eivät kissaa ilvekseksi muuta, mutta jo parin tunnin vaeltelu hiljaisessa maalaismaisemassa saa hypotalamuksen tyvitumakkeissa liikettä, niin että taas kestää arjessa sen, mitä ihmisen on kestettävä.

Kurjet ovat vallanneet pellon, jota keväällä hallinnoi kuovi.

Kurjet vaihtavat ruokailu- ja levähdyspeltoa.

Valkohäntäkauriin ja vasan yllättävä kohtaaminen

Emä pysäytti viimeinen vauhtinsa.

Valkohäntäkauris ei tiennyt, oliko vaara lähellä.

Oli parasta palata sinne, mistä pellolle tultiin.

Maatilan kissa sai kuvaajan mielikuvituksen liikkeelle. Ilveskö kivellä?

Vielä on niityllä kukkivia kasveja.

Seurasin pitkään kolmen haukan kisailua. Tuulihaukka ahdisteli sitkeästi kotipellolleen tullutta arosuohaukkaa.

Pohjoisen keltavästäräkit siirtyvät etelämmäksi.

Keltavästäräkki.

Auringonkukat ja pikkuvarpuset.

Auringonkukka.

Kytäjärvi elokuun puolivälissä.

Tiklit Kytäjärven reunamilla.

Kytäjärven maapadon kasvillisuus houkuttelee perhosia. Ohdakeperhonen oli ahkera vierailija.

Gammayökkösiä näkyi todella runsaasti heinä-elokuun vaihteessa.

Hiirihaukkaa näki keskikesällä harvoin, syksyllä toivottavasti useammin.

Haukka siirtää saalistaan rauhallisempaan paikkaan. Kynsissä lienee peltopyy, jota alueella tarhataan.

Pikkulepinkäinen jokivarren puussa.

Taikamaan tunnelmaa.

Tuulihaukka, joka on kotiutunut näille pelloille.

Ridasjävi.

Kurjet Ridasjärven matalassa vedessä.

Nuolihaukka saalistaa sudenkorentoja – ja onnistuu!

Ruskosuohaukka lähti yllättäen lentoon rantapensaikosta.

Ruskosuohaukka kotijärvellään.

Ridasjärvi ja kalastajat.

Read Full Post »

Voisiko olla niin, että tauti pahenee vuosi vuodelta? Tjaa, enpä ole oikein ajatellut koko asiaa, pitäisikö? Taudin nimi on ”aamuvarhaisella karkaaminen vällyjen välistä” – vai olisiko parempi nimi ”kevätpellon seisaus”. Sinne pellonreunalle eläkeläispolo hilaa itsensä päivittäin aina siitä lähtien, kun kevään ensimmäiset laulujoutsenet ovat laskeutuneet lumisille sänkipelloille. Isoja lintuja on päästävä näkemään, kuulemaan ja seuraamaan. Kauan eivät joutsenet saa pellon kosteikkoa itsellään pitää, vaan joukkoon alkaa työntyä monenkirjavia hanhiporukoita. On kanadanhanhea, metsä- ja tundrahanhea. Joskus voi joukossa matkustaa myös muutama merihanhi tai jopa lyhytnokkahanhia. Sitten, jossakin välissä loppukevättä näytelmä ja torvien töräyttely on ohi. Enää vain muutama laulujoutsennuorukainen viipyilee oraspelloilla osaamatta päättää jatkaako matkaa vai ei – ja lintuharrastaja on ihmeissään, mihin seuraavaksi energiansa suuntaa. No, jäähän etelän pelloille ja metsiin toki vielä suurin osa Suomen lintulajistosta. Hyvinkään Kytäjän pelloista on tullut mainio lintujen kevätmuuton seurantapaikka. Jos klassikkoteos Lintuopas (Svensson, Mullarney, Zetterström) on opiskeltu perusteellisesti, voi arkailematta astua savipellolle kokeneempien lintuharrastajien ja bongareitten joukkoon. Kun osaat erottaa kiljuhanhen ja tundrahanhen, voit jo melkein uskaltautua puhumaan tosiharrastajien kanssa.

Alkukevään sää saattaa olla mitä vain, ja päivän aikana säätyyppi voi nopeasti muuttua. Meteorologien hehkuttama lämpöpiikki kannattaa myös jättää omaan arvoonsa. Kun pellonreuna kutsuu, ota päällesi kaikki mahdollinen vaatetus, mitä jaksat päälläsi kantaa. Ei, ei tavallisia käsineitä, vaan lämpöisimmät rukkaset! Pellolla tuulee aina. Mutta olipa sää sitten mikä hyvänsä, kyllä siellä maastossa aina jotakin tapahtuu. Kuulitko, tuosta suunnasta kuului hanhien ääniä. Nyt ne tulevat! Ja ne tulevat yllättävän nopeasti. Valokuvaajan kannattaa laittaa kameraansa asetukset paikoilleen hyvissä ajoin, muuten monet hienot tilanteet on missattu. Viime lauantaina näin jotakin erikoista. Huomasin tyhjän peltoalueen nurkkauksessa yksinäisen joutsenparin. Niiden lähellä liikkui jotakin ruskeaa … Katselin kameran etsimestä, mitä siellä tapahtuu. Joutsenten luokse asteli kaksi metsäkaurista. Ne kulkivat joutsenten välistä ja katselivat selvästi kiinnostuneina pellon uusia valtaajia. Kauriiden ohimarssi sujui tyylikkäästi. Olin sitä todistamassa omalta pellonreunan aitiopaikaltani.

Keväinen joutsenpelto

Taivas täyttyy uusista tulijoista

Tundrahanhia (vas.) ja metsähanhia (oik.)

Laulujoutsenet

Hanhet laskeutuvat

Aina vain lisää tulijoita

Hanhet ovat laskeutuneet

Joutsenet ja kurki

Kanadanhanhet ja laulujoutsenet

Pajunkissat

Kottaraiset

Sinitiainen

Töyhtöhyypät taivaltaa

Laskutelineet auki!

Sinisorsat ja tundrahanhet

Tulossa ollaan!

Tulijoilla on kerrottavaa

Telkät

Uusia tulijoita riittää

Töyhtöhyyppien soidinmenot

Tundrahanhet

Nyt on pellolla kuhinaa

Joutsenet ja hanhet

Joutsenpari

Kukin tavallaan, niin töyhtöhyypätkin

Kurkikin kurvaili pellon yllä

Mahtuuhan tänne vielä?

Nuoria ja aikuisia

Metsähanhia pajupusikon takaa

Metsäkauriit

Metsäkauris tutustuu joutseniin

Uljaita lintuja!

Read Full Post »

Tänä kesänä en meteorologina näyttäytyisi yleisillä paikoilla. Helteitä ja poutaa on lupailtu ties montako kertaa, mutta ei – luvattu poutapäivä alkoi taas kerran pilvisenä ja tuulisena. Ulkomatot rullalle ja suojaan, saderintama oli jo järven toisella puolella. Ensi vuoden loppujen puiden pilkkominen siirtyi tuonnemmaksi kuten myös vaimon kovasti odottamat hetket laiturilla auringon hellimänä. Ei tullut mitään rakenteiden maalauksesta – no, eipä kaikkia maalejakaan ollut hankittu. Pensseleitä kyllä löytyi. Toki jotakin hyvää on sadepäivissäkin; on viimein aika kuitata tiiviin kevätkauden sekä viikonlopun synttärijuhlien ja -valmistelujen univelat, lukea Sinuhe egyptiläinen tai olla vain ja rentoutua. Jos osaa.

Mökillä kuulee ja näkee usein kaikkea yllättävää, kun vain pitää hoksottimet auki. En nyt puhu naapureista, vaan luonnonilmiöistä ja mökin ympäristön eliöistä. Karhu ei ole pihapiiriimme tullut, mutta kaikennäköisiä pienempiä otuksia mökkimme ympäristössä illan tunteita hiippailee. Eräänä vuonna minkki viipyili rantakivikossamme ja teki tuttavuutta vaimoni kanssa jopa päiväsaikaan. Kerran vieraaksemme tuli useaksi päiväksi jalorotuinen kissa, jonka ristimme Reidariksi. Kissa otti usein torkut sylissäni ennenkuin lähti taas teilleen yön pimeyteen. Laulujoutsen pesii järvellämme ja kurjen huudot kuuluvat vahvoina vastarannan takaiselta suolta illan tummetessa yöksi.

Tiistaina piipahdimme Forssassa tärkeillä hankinnoilla: kaarisahaan uusi terä ja huussiin lisää kuivikkeita. Kiertelin taas hetken ihailemani Kehräämön alueella uusia kuvakulmia etsien. Hiljaista oli ja harmaata, ravintolalaiva Jannukin oli kiinni. Näin sentään yhden ihmisen sisäpihan terassilla ehkä lomansa alkua juhlistamassa. Kiirettä ei pyörämiehellämme ollut. Nautimme lopuksi uskomattoman herkulliset ja edulliset burgerit vakiogrillissämme Hämeentiellä. Kylläisinä kaarsimme sateen kastuttamalle mökkitielle kohti piilopirttiämme. Vaimoni nukahti sohvalle naistenlehti silmillään ja blogikirjoittaja nukahti makuukammariin toppatakki päällä. Ihassama mitä ulkona tapahtui.

Näkemiin, pihan synttärikukka

Halki poikki ja pinoon

Pyykkipojat

Täältä tullaan

Sadekuurojen välissä

Sauna

Yksinäinen lomailija

Puuvillamakasiini

Read Full Post »

Huhtikuun puolivälin lauantai oli ennusteen mukainen, kolea ja sateinen. En antanut sään haitata, vaan kävin tarkistamassa muuttolintutilanteen Kytäjän pelloilla. Muutto oli nyt selvästi vilkastunut: peipot kiirehtivät parvissa pohjoiseen päin, kurjet ja hanhet olivat runsastuneet kosteikkopaikoissa ja sepelkyyhkyt ääntelivät pellonreunan puissa. Laajoja tulvia ei tänä vuonna tulisi. Se oli harmi – sorsalinnut ja kahlaajat matkaisivat ilman välipysähdystä pohjoisemmille pesimäalueilleen. En pääsisi näkemään uusia tuttavuuksia.

Sunnuntaiaamuna ei ollut enää jälkiä lauantai-illan räntäsateesta. Aurinko tuli näkyville ja lämpö nousi aamupäivällä lähelle kymmentä astetta. Tänään oli mahdollisuus esitellä vaimolleni kevään ensimmäinen västäräkki. Kävelimme Ridasjärven läpi vievällä pyörätiellä kohti järven lintutornia. Pyörätien viereinen pelto oli suureksi osaksi vapautunut lumesta ja pelto oli juuri sellainen, jonka pitkältä muuttomatkalta tullut västäräkki ottaisi huili- ja ruokailupaikakseen. Ja niinhän siinä sitten kävi, hetken päästä keikkupyrstö ilmestyi sille multapläntille, jota olin sormellani osoittanut!

Eläinten käyttäytymistä voi arvailla, mutta ei ihan aina. Tein kerran lukiolaisena hiihtomatkan Herttoniemestä Korkeasaareen. Kiertelin rauhassa kevättalvista saarta, ihailin saukon leikkisyyttä ja uintitaitoa, ”keskustelin” kasvokkain lumileopardin kanssa ja siirryin katselemaan villisikojen touhuja. Eräs pikku porsas asteli luokseni, laittoi kärsänsä kiinni aitaukseen ja alkoi tapittaa minua tiiviisti nappisilmillään. Katselimme hetken toisiamme, ja taisin yrittää matkia possujen ääntä. Hetken päästä tuo pikku possu kääntyi nopeasti ympäri, juoksi aitauksen katokseen ja tuli kiireesti takaisin luokseni suussaan iso kasa kuivaa heinää, joka pudotettiin maahan – minulle yksinäiselle ja selvästikin nälkäiselle hiihtäjälle! Yhteys oli syntynyt eläimen ja ihmisen välille. Tuon kokemuksen jälkeen on vain luonnollista, että tiesin västäräkin tänään tulevan Ridasjärven kynnöspellolle.

Kolea huhtikuu

Ridasjärvi

Vaimo

Vene

Puro

Blogikirjoittaja

Leskenlehti kukkii

Hyvää kevättä täältäkin

Read Full Post »

Perjantain mökkimatka valittiin vaihteeksi kulkemaan Kytäjän ja Läyliäisten kautta. Melko kolea ja sateinen viikonvaihde oli tiedossa, mutta tienvarren kesäkukat saimme kerätä poutaisessa kesäsäässä. Myöhemmin illalla saapui saderintama ja vettä tulikin taukoamatta läpi yön. Lauantaina pistäydyimme Forssassa ja Humppilassa pikku hankinnoilla (uusi kynnysmatto ja sen sellaista) ja nautimme maittavat pizzat Forssan KotiPizzassa. Juhannukseen, kesän juhlaan, on enää aikaa yksi viikko.

Eräs lapsuuteni juhannuksista Herttoniemessä on elävänä mielessäni. Juhlapaikkana oli entisen hyppyrimäen kallio Majavatien päässä, jonne paikalliset tekijät olivat nikkaroineet talkoilla tanssilavan. Kokon paikka oli kallion alpuolella rantakaislikon reunassa. Kun kokko roihusi, sen tuntumassa oli muutakin nähtävää. Valtavan kokoinen hirvi juoksi kokon taitse vettä roiskuvana Mölylän suuntaan. Esilletulo osui nappiin – näky oli lumoava.

Tammelan mökillämme juhannuksen kohokohtia on ollut hanuristin järvisoutelu. Aattoillan hämärtyessä haitarimusiikki alkaa kuulua järven eteläpäästä. Soitanta kuuluu kohta selvempänä. Näkyville tulee pian soutuvene, jonka perässä istuu musikantti soittaen kesäisiä sävelmiä ranta-asukkien iloksi. Hymyilevät ihmiset kerääntyvät rannalle vilkuttamaan kiitokseksi haitarivenekunnalle. Kuinkahan tänä vuonna, vieläkö perinne jatkuu? Ei hätää, onhan meillä aina vasket ja jouset ympärillämme, kesäisessä luonnossamme. Kurki töräyttää aattoillan alkaneeksi, solistina vuorottelevat mustarastas ja peipponen. Rummuissa kolkuttelee käpytikka ja marakasseja helisyttää uusi mökkipiirin tulokas sirittäjä. Sanoinko jo, että lämppäriksi oli pyydetty vastarannan lokit ja tiirat, vaikka eriäväkin mielipide esitettiin niiden laulutaidoista ja -äänistä. Ja juhlavalaistuksesta vastaa kiiltomatojen armeija. Se on siinä!

Metsäkurjenpolvi

Mökkitie

Kastepisarat

Maratoonarit Forssan keskustassa

Kiireinen aika Forssan KotiPizzassa

Vielä kaksi ämpäriä

Piha juhannuskuntoon

Read Full Post »

Syksy on ottamassa lopullista niskalenkkiä menneestä kesästä. Kesä yrittää vielä pyristellä vastaan, mutta pian sen lämpö ja valoisuus ovat vain muistoja. Mökkikansa alkaa valmistautua sesongin päättämiseen: on siirrettävä pihakalusteet suojaan, tyhjennettävä vesisäiliöt, harjattava katot, käännettävä vene – puuhaa riittää. Itse aiomme viettää mökillä vielä yhden viikonlopun ja yön ennen kuin päätämme kesäkauden Heinijärvellä ja laitamme sinetiksi piipun päälle suojan.

Torstain ja perjantain sateiden sekä myrskyjen jälkeen viikonloppu oli aivan siedettävä, ei kovin lämmin mutta tuuleton ja sateeton. Mökkimatkalla oli tietenkin poikettava Lopen metsiin, tällä kerralla puolukoita keräillen. Perillä mökillä pikaiset retkieväät ja kohta sauna lämpiämään. Järven vesi oli kovasti jäähtynyt, mutta vielä pulahdimme vedessä saunomisen yhteydessä. Illan hämärtyessä useat etelään matkaavat kurkilautat kiertelivät järven yläpuolella taukopaikkaa hakien. Harvoin olemme nähneet yhden paivän aikan niin runsaasti muuttavia kurkia. Kurkien ääntely hämärtyvällä syystaivaalla kilpailee elämyksenä kuikan alkukesän huutelun kanssa.

Kotimatkalla kuuntelimme radiosta Radio Aallon vierasta Peter Fryckmania. Mies osasi todella puhua ja saada kuulijan sympatiat puolelleen. Oli vaikea uskoa, että kysymyksessä oli sama henkilö, jonka iltapäivälehdet ovat mustamaalanneet. Kuuntelun lomassa katselimme erikoista näkyä tiensyrjässä. Pysähtyneen auton naismatkustaja oli auton vieressä liki alastomana. Peruutuspeilistä tilannetta seurattuamme tajusimme, mistä oli kysymys. Ei sen kummemmasta kuin hirvikärpästen häätämisestä! Vaatteet pois ja pikaista ravistelua – toimenpide ei katso aikaa eikä paikkaa.

Vielä kotipihalla kuulimme kurkien ääntelyä yläpuoleltamme. Kyllä ne nyt muuttavat. Hei kurjet – mekin muutamme! Niin, mökiltä kaupunkiin. Ja keväällä taas nähdään, eikö vain? Oliko se silloin, kun leskenlehdet puhkeavat kukkaan ja maasta nousee vahva mullan tuoksu. Näin me sovimme.

Rantanuotio

Alkusyksy, Heinijärvi

Read Full Post »