Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘västäräkki’

Koronavirus näyttää lamaannuttaneen blogikirjoittajan kynän – ehkä myös ajattelunkin. Mutta mitä erinomaista tällainen eläkepappa, kotiin teljetty riskiryhmäläinen, voisi tilanteesta mennä kirjoittamaan. Toisaalta, juuri tavallisen ihmisen ja perheen kokemukset voisivat kiinnostaa, miksei? Kuinka on pärjätty henkisesti ja fyysisesti, onko ollut mitään oireita, mitäs tykkäätte karanteenista? Kuuliaisesti olemme vaimoni kanssa sinnitelleet Uudenmaan rajojen sisällä – Hämeen puolella olevalle mökillemme ei ole ollut asiaa, ei ehkä muutenkaan vielä maalis–huhtikuussa. Haikeinta on se, kun omaisia eikä tuttuja voi tavata. Ja ne ikärajat! Annanko vaimoni nuorempana (alle 70-vuotiaana) tehdä kaikki kauppareissut? Uhraanko siis vaimoni? Ei käy, kyllä itsekin olen silloin tällöin piipahtanut kaupassa – ja todennut, että melko huolettomasti asiakkaat kaupoissa käyttäytyvät, turvaetäisyyksistä ei aina välitetä. Yskivä kansalainen ei saisi tulla kauppaan ollenkaan! Oikeastaan, kaupassa ei saisi puhuakaan, no enintään vasemmalla suupielellä, koska kyllä ne virukset ilmoille karkaavat heti, kun kovempia äännähdyksiä suustaan päästelee. Osattiinhan me puhumattomuus ennen poikkeustilaakin! Tosi hyvin täällä osattiin.

Epidemian alussa, viikkoja sitten, annettiin riskiryhmäläisille ohjeeksi ”pysykää kotona!”. Vähitellen ohjetta selvennettiin niin, että kyllä koiraa saa käydä ulkoiluttamassa, ja toki puistonpenkille saa istahtaa. Ennen pitkää jo kehotettiin selväsanaisesti ”ulkoilkaa, liikkukaa!”, mutta muistakaa välimatkat. Ulkoilukehotusta on noudatettu meidän huushollissa mielihyvin ja tunnontarkasti. Iltavirkku vaimoni tykkää kävellä lenkkinsä melko myöhään, mutta meikäläinen hipsii luontolenkeilleen mieluiten aamusta, heti kun pihalinnut kuuluttavat päivän alkaneeksi. Luulin myös kevään jo alkaneen, kun maaliskuussa ilman täytti kiurujen laulu, päiväperhosiakin näkyi, ja maasta puski leskenlehti sekä sinivuokko. Mutta pääsiäiseksi viileni, ja luonto hiljeni. Kevät ei tullut edes keikkuen, se jämähti paikoilleen. Pääsin pahimman yli ottamalla urakaksi Jari Tervon kirjan, 700-sivuisen Loiri-elämäkerran, jonka poikamme oli ostanut joululahjaksi äidilleen. Paljon toki Veskun vaiheista tiedettiin, mutta uuttakin tuli esille. Kirjan diskografiassa mainittiin esitys ”Eilen kun mä tiennyt en” (Charles Aznavour, suom. san Reino Bäckman), duetto Paula Koivuniemen kanssa. Katsoin dueton YouTube-videolta, sen myöhemmän, joka on julkaistu 31.12.2016. Hieno, herkkä päätös mukavalle lukukokemukselle. 

Kevään polku voi olla arvaamaton; polulle voi paistaa aurinko, mutta hetkessä taivas saattaa tummua, ja polku peittyy paksuun lumikerrokseen. Sellaisella polulla kuljin pääsiäisen jälkeen. Polku oli Vantaanjoen luontopolku, yksi Hyvinkään kaupungin monista luontopoluista. Se myötäilee Vantaanjokea Uudenmaan maaseutuopiston (Hyria) mailla ja on pituudeltaan vähän yli 2 km. Polku ei ole leveä ja huonolla säällä se voi olla kurainen sekä liukas. Se oli kuitenkin kevätpolku moninen laulavine lintuineen, ja polulla, tai pikemminkin sen opasteissa, näkyi myös oma kädenjälkeni. Olin joku vuosi sitten voittanut kaupungin avoimen logokilpailun luontopolkujen tunnuksesta ”Polkua luontoon”. Siinä opastaulussa se merkkini nyt seisoi! Palkinnoksi sain ykkössijasta upean retkipuukon! Tänään oli vielä uusi palkintojenjakotilaisuus. Kun kävin eilen kuvaamassa jokialueen pienempiä lintuja, näin punarinnankin, mutta harmikseni en saanut siitä hyvää kuvaa. Kerroin vaimolleni, että yritän tavoittaa punarinnan uudelleen iltapäivällä. Myöhemmin, polun puolivälissä haavan oksalle lennähti yksinäinen lintu, jolla oli rinnassaan ruosteenväriä. Se viipyi oksalla vain hetken, mutta se hetki riitti. Sain muutaman onnistuneen kuvan – ja sain kevätpolulla vähintään puukon veroisen ekstrapalkinnon!

JK. Uudenmaan eristys purettiin tätä kirjoittaessani. Takatalvi tuli etelään hillitsemään nopeimpia maalle karkaajia; pyry taisi olla hallituksen tilaus?

 

Vantaanjoen luontopolku alkaa Vantaan ylityksellä.

Sorsapari päättää huilihetkensä laskeutumalla veteen.

Västäräkkejä ei näkynyt vielä paljon. Vantaanjoella yksi ensimmäisistä.

Nokkosperhonen ja leskenlehdet.

Vantaanjoen luontopolun pääopaste.

Suurennos opasteen kartasta.

Luontopolku myötäilee Vantaanjokea. Joen molemmin puolin on peltoaukeat.

Pyöräilijöitä Seitsemän veljeksen vaellusreitillä Vantaanjoen länsipuolella.

Mustarastas mietteliäänä.

Säätila vaihtui nopeasti. Vantaanjoen telkät auringonpaisteessa.

Vantaanjoen luontopolun alkua. Ulkoilijoiden ruuhkaa ei ollut pääsiäisen jälkeen.

Polunvarren tietotaulu.

Tauluissa tunnuksena ”Polkua luontoon”. Suunnittelu: Pekka Könönen.

Sinivuokot polun metsäosuudella.

Vähän aikaisemmin keväällä koreaa mittariperhosta, koivutyttöperhosta näkyi runsaasti.

Opasviitat joen alkupäässä. Karjasilta ylittää joen.

Vantaanjokea Karjasillalta etelään.

Koiraspeippo.

Tiklit viihtyvät maaseutuopiston maisemissa.

Luontopolun ympäristössä on paljon luonnontilaista metsää ja puustoa.

Viikon 13 alussa säätyyppi muuttui lähes takatalveksi – ja pahempaa oli vielä luvassa.

Naarastelkkä.

Luontopolku saa lumipeitteen.

Punakylkirastas

Punarinta ei uskaltautunut esille.

Me tapasimme uudelleen!

 

Read Full Post »

Vantaanjoen päähaara ei ole kovin kummoinen virta, kun se saavuttaa Hyvinkään. Vähäsateisena keväänä veden korkeus on pudonnut rajusti kevättalven tilanteesta, eikä joen yläjuoksulta juuri koskentapaisia löydä. Joki on kuitenkin synnyttänyt varsilleen monenlaista puustoa, reheviä pensaikkoja ja muuta kasvillisuutta. Kauempaa ei arvaisikaan, että joki tuolla virtaa – eikä myöskään sitä, että jokivarren lehdossa on runsaasti elämää. Lehto ja sen viereiset pellot ja niityt tulivat tutuiksi, kun työvuosina kävin silloin tällöin puhaltamassa yrittäjän paineita pois pienellä keskipäivän happihyppelyllä kiikarit kaulassa. Pensastaskun touhuja hetken tarkkailtuani jaksoin lähteä toimistolle uudella innolla ja saada päivän urakka päätökseen taskun viserrystä tapaillen.

Vuoden 2019 toukokuussa löysin lehtoalueen uudelleen. Alkukeväänä olin kolunnut Kytäjän aukeat ja juossut hanhien, kurkien sekä haukkojen perässä. Päivien lämmettyä siirryin Sveitsin luonnonpuistoon, jonne olivat jo ehtineet ensimmäiset metsälinnut. Sveitsin luonnonpuisto on eläin- ja lintulajistoltaan melko runsas, mutta siellä alkoi olla ruuhkaista. Lintuharrastaja, ja varsinkin lintukuvaaja, on yksinpuurtaja. Jos satunnainen ulkoilija pysähtyy kohdallesi ja aloittaa kiikaroinnistasi huolimatta monologinsa sekä kertoo kaikki omat lintukokemuksensa pikkuvekara-ajoista lähtien, alkaa päivän linturetkesi odotukset olla laihanlaiset. Ja kun olet juuri sihtailemassa harvemmin näyttäytyvää rautiaista, tämä vierelläsi oleva tuntematon intoutuu matkimaan sepelkyyhkyn huutelua. Ääninäyte on kertakaikkisen hyvä – ja kova, mutta rautiainen ei siitä perusta; se on hetkessä kadonnut tiheään kuusikkoon. Tiedän nyt, miksi oikeat lintukuvaajat pukeutuvat maastopukuun? He haluavat piiloutua – ei linnuilta, vaan satunnaisilta ohikulkijoilta!

Jokivarren lehdossa sain olla rauhassa ja keskittyä yhteen tämän hetken mukavimmista harrastuksistani, lintujen tarkkailuun ja kuvaamiseen. Yhdistän harrastuksessani monia hallituksen suosiossa olevia asioita. Usean tunnin lintulenkeilläni pidän kilot kurissa ja verenkiertoelimet kunnossa. En tarvitse reissuilleni punaista lihaa enkä pikavippejä. Pääsen lähellä oleviin kohteisiini pyörällä, tai jos menenkin autolla, en pölläyttele ilmoille suuria saastemääriä. Ja mitä kaikki tämä ponnistus ja lintulajien jatkuva opiskelu tekeekään aivotoiminnalle, kognitiiviselle puolelle? Toukokuun puolivälissä lehdon lukuisat tuomet availivat kukkanuppujaan ja levittivät ympärilleen huumaavaa tuoksuaan. Suurin osa alueen pesimälinnuista oli jo asettunut paikoilleen, vain jokunen laulajamestari, kuten satakieli, puuttui joukosta. Kun 22.5. kävin tavoittelemassa vähän parempaa kuvaa pensastaskusta, kuulin jo kaukaa, että lehdon ykkössolisti oli vihdoin saapunut. Sen naputukset, huilut ja säksätykset ylittivät jopa läheisen moottoritien pauhun ja rekkojen kolkkeen – kuulin vain mestarin katkeamatonta laulua!

Punavarpuskoiraat viivähtivät lehdossa hetken toukokuun alussa.

Lehdon viereinen pelto oraalla.

Tuomi avaa ensimmäisiä kukkiaan.

Sinitiainen on jokivarsilehdon pysyväisasukki.

Niittykirvinen ja pensastasku löytyy usein vanhojen adanseipäiden nokasta. Tänä keväänä niittykirvinen tuli ensimmäisenä.

Pajusirkulla on pesintä jo pitkällä.

Lehtoalueella on pari lampea. Siellä viihtyvät niin telkkä kuin sinisorsakin.

Lehtoalue sai osansa keväisestä arktikasta. Valkoposkihanhet matkalla pohjoiseen.

Pajulintu on aikainen muuttaja ja melko helppo kuvattava.

Pajulintu ja pensaskerttu jakavat saman pensaikon.

Pensaskerttu suosii jokivarren lehtoaluetta.

Sinisorsapariskunta päiväkävelyllä.

Joenreunan rentukat.

Västäräkit tulevat aikaisin, mutta vielä riittää virtaa.

Lehto voi odottaa pian uusia västäräkkejä.

Hemppokin viihtyy lehdossa ja sen viereisellä joutomaalla.

Rusakko ei oikein tiedä, miten suhtautua kuvaajaan.

Alkukeväästä lehdon puissa viipyili paljon naakkoja ja variksia.

Sepelkyyhkylläkin lienee pesänsä lehdon isommissa puissa.

Kimalainen peltokanankaalin kukinnolla.

Vihervarpunen on melko peloton lintu.

Tuomi ja voikukat.

Pensastasku, yksi kuvaajan suosikkilinnuista. Lintu piti nyt etäisyyttä.

Tikliä näkee usein lehtoalueen laitamilla.

Kiuru on myös löytänyt vanhat aidanseipäät tarkkailupaikoikseen.

Read Full Post »

Peruskeväänä, jollainen vuoden 2019 kevät kaiketi säiden puolesta on ollut, koetaan etelä-Suomen maaliskuussa jo jokunen lämminkin päivä. Järvien jäät alkavat haurastua, ja myöhemmin huhtikuun puolella, on rannoilta jää yhtäkkiä sulanut. Telkkä on kaiken hoksannut, mutta olisiko toinen aikainen vesilintu, isokoskelokin, jo löytänyt tänne? Kiikaroin Kytäjärven maapadolta kauempana olevia vesilintuja – ja siellä se koskelopariskuntakin näkyy telkkien kaverina! Kaikki siis hyvin. Koskeloa ennen on muuttajia tullut vaikka kuinka; on nähty valtavien hanhilauttojen saapuminen, laulujoutsenten määrän nopea lisääntyminen, kurkien tulo, ja pienten muuttajien etujoukkojen ilmaantuminen kosteikkoon, pensaisiin ja puiden oksistoon. Tutuilla paikoillaan ääntelevät niin peippo, västäräkki kuin vaikkapa pajusirkku. Jätinkö jotakin pois ensimmäisten tulijoiden joukosta? Aah, no niin, tietenkin, kiuru! Sehän on ihan ensimmäisiä tulijoita ja on ehtinyt laulaa peltojen yllä jo pari kolme viikkoa. Kiuru tai leivo – tai miksei: kivenpuottaja tai peltoleivonen!

Kun astelen peltoaukeita halkovalla hiekkatiellä Hyvinkään Kytäjällä ja kuuntelen kiurujen laulua, tiedän olevani merkittävällä paikalla. Täällä on kiuru laulanut siitä lähtien kun peltoja ja niittyjä on raivattu, ja täällä on myös vaikuttanut henkilö nimeltä Aleksanteri Rahkonen. Hän oli Viipurissa v. 1841 syntynyt runoilija, opettaja, kääntäjä ja toimittaja. Hän oli henkilö, joka teki sanat lauluun ”Miks’ leivo lennät Suomehen?”. Rahkonen toimi lyhyen ajan opettajana Kytäjän kartanon omistajan Constantin Linderin ja tämän puolison Marie Linderin perustamassa kyläkoulussa. Lähteet eivät kerro (en ainakaan löytänyt), milloin ja missä Rahkonen teki sanat runoonsa, johon Erkki Melartin teki sävelen. Sen uskotaan tapahtuneen Hyvinkäällä, mutta jos näin oli, ei runon mahdollisella tekohetkellä leivoa juuri näkynyt. Rahkonen aloitti opettajan työnsä syksyllä 1864 ja joutui eroamaan koulusta jo seuraavan vuoden helmikuussa! Syy ei ollut runoissa, vaan muissa seikoissa. Laulussa runoilija kysyy kahdesti leivolta miks’, ja saa kysymyksiinsä vastaukset. Myös blogikirjoittaja haluaa kysyä leivolta: miks’ äänes on niin sorea juuri näiden Kytäjän peltojen yllä – vai kuvittelenko vain? 

Sanotaan, että eläkeläiselle ja/tai vanhemmalle ihmiselle riittää päivän ohjelmaksi yksikin tehtävä. Luulen, etten itse ole ihan vielä tuossa seesteisyyden tilassa, mutta ainakin blogien kirjoitteluni on ollut tänä vuonna vähäisempää kuin ennen. Alkuvuotta tosin leimasi oikean silmäni ongelmat. Jouduin useasti käymään Helsingissä silmätutkimuksissa ja lopulta silmäleikkauksessa. Yksi käyntini melkein peruuntui, kun aamulla vaimoa hyvästellessäni pyörryin ja rojahdin lattialle! Ylös vain lasten lelujen seasta ja matkaan! Lelut säilyivät ehjinä, mieskin melkein, mutta lelujen säilytyslaatikot hajosivat lunastuskuntoon. Parin viikon päästä leikkauspäivänä aloin aamuyöllä kotona oksennella, mutta mahataudista huolimatta, ei kun jalkeille ja Ventoniemen bussiin. Onneni taisi olla, että sillä kerralla leikkaukseni peruttiin toisen kiireellisemmän potilaan takia. Maaliskuun puolella Hyks:n silmäkirurgi sai macula pucker -sairauteni (verkkokalvon ryppykalvo) viimein hoidettua. Kaikki taitaa olla hyvin, ainakin oikean silmän tarkkuus on parantunut. Nyt kuitenkin operoitu silmäni näkee monennäköisiä ja -kokoisia edestakaisin liikkuvia mustia pisteitä ja langanpätkiä (lasiaiskellujat). Yksi sellaisista on rusetinnäköinen, ja sen olen nimennyt töyhtöhyypäksi. Sehän blogin johdannosta puuttuikin! Ehkä ne mustat kellujat aikanaan poistuvat – kuten meidän monet muuttolintummekin, Rahkosen kirkasääninen leivokin muiden mukana.

Kytäjärven jääpeite alkaa sulaa maalis–huhtikuussa

Kytäjärven jääpeite alkaa sulaa maalis–huhtikuussa.

Paikkalintu harakka tietää, että kohta saadaan seuraa.

Töyhtöhyyppä on yksi ensimmäisistä tulijoista.

Peippokin on jo tullut. Jotakin ruokapuolta pitäisi kynnöspellolta löytää.

Kurkien tulon kuulee kauas.

Laulujoutsenia tulee päivittäin lisää. Osa tosin talvehtii etelä-Suomessa.

Kanadanhanhet ovat komeita lintuja. Usein joku yksilö voi lentää joutsenten mukana.

Valtava joukko hanhia pysähtyy muuttomatkallaan Uudellamaalla, josta ravintoa on hyvin saatavana.

Kiurun laulu kuuluu kevääseen. Kiuru, tai leivo, enemmänkin kuuluu kuin näkyy.

Västäräkki saapuu usein jo maaliskuussa. Huhtikuussa on jo helpompaa, kun rantavedet ja -maa on sulana.

Laulujoutsenet ja töyhtöhyypät tulvapellolla. Suurta tulvaa ei v. 2019 etelä-Suomeen tullut.

Mahtuuko tänne vielä?

Merikotka alkaa olla melko tavallinen näky Uudenmaan aukeiden ja kosteikkojen yllä. Kuvassa vanha merikotka Hyvinkäällä.

Rusakolla on kiire piiloutua! Taivaalla kaartelee uhkaava peto.

Kaikki lumi ei ole vielä Uudellamaalla sulanut huhtikuun puolessa välissä.

Leskenlehdet nousevat kukkimaan aurinkoisilla rinteillä.

Hyvinkäällä on vahva kuusipeurojen populaatio.

Pienikokoisia metsäkauriita näkee päivittäin peltojen reunamilla, parhaiten aamu- ja iltahämärässä.

Kiurujen pellolla kaartelee myös komea ruskosuohaukkakoiras.

Mies on nähnyt sinisuohaukkakoiraan! Niin olen minäkin. Vielä kun se olisi kaartanut vähän lähemmäksi …

Sinisuohaukka, koiras.

Ei se kevät kurjemmalta tunnu!

Kytäjärven sula on laajentunut huhtikuun puolessa välissä.

Kyllä siellä jotakin on … Ainakin telkkä ja isokoskelo.

Koiras- ja naarastelkkä.

Naaras- ja koirasisokoskelo.

Pajusirkkukin on tullut vesistön tuntumaan. Se on myös aikaisia muuttajia.

Elämä on laiffii, varsinkin kun on kunnon räpylät!

Read Full Post »

Aamu ei näyttänyt lupaavalta; sataa tihutti hiljakseen. Mutta kun oikein pinnisti, saattoi pilvipeitteessä kuvitella näkevänsä vaaleampiakin alueita, mikä enteilisi päivän poutaantumista. Sunnuntai, ja lokakuun ensimmäinen päivä oli kansainvälinen Euro BirdWatch -päivä. Olisi sääli, jos ei pääsisi ulos luontoon lintujen syysmuuttoa seuraamaan – ja kuvia napsimaan. Lämpimän syksyn takia lintujen syysmuutto jatkui yhä reippaana. Ei, kyllä aamulehden luku sai nyt jäädä. Kamppeet päälle ja ulos, satoi tai paistoi! Sain tuntumaa ensimmäiseen siivekkääseen nopeammin kuin arvasinkaan, sillä ulkovaatteita pukiessani pöllähti ilmoille kaulahuivista, tai mistä lie, hirvikärpänen! Monsteri oli pitänyt vaatekomeroamme kortteerina ehkä parikin viikkoa. Nyt loppui se peli. Tänään oli tarkoitus kaveerata ja nähdä ihan toisenlaisia siivekkäitä, ehkä jopa uljaita haukkoja.

Lyhyen ajomatkan jälkeen pysähdyin puiden siimekseen lähelle tavoitettani. Talosaarekkeeseen johtavan hiekkatien molemmin puolin avautuvat pellot ja niitä ympäröivät metsät muodostavat varmaan kaupungin länsipuolen parhaan haukkapaikan. Hiirihaukka on täällä vakiovieras, mutta yleisiä ovat myös piekana, suohaukat sekä varpus- ja tuulihaukat. Myös elämäni ainoan maakotkan olen tavannut tällä samaisella pellolla. Astelin hissuksiin varsinaiselle areenalle … Tulin sittenkin paikalle varomattomasti, koska ihan läheltäni lennähti puiden latvuksiin suurikokoinen hiirihaukka! Kuulin jo aikaisemmin hiirihaukan äänen, mutten arvannut, että se olisi ihan lähelläni. Jatkoin eteenpäin, ja mitä näinkään! Hyväkuntoisen näköinen kettu oli myyräjahdissa suoraan edessäni. Kettu oli niin keskittynyt jahtiinsa, ettei se joko kuullut lähestymistäni tai ei välittänyt muusta kuin aamiaisensa varmistumisesta. Eihän tämän nyt pitänyt näin mennä. Karkotan haukan, mutta saan vierelleni ketun!

Mutta tuolla jokivarren puussa taitaa istuskella petolintu? On se. Se on varista muhkeampi ja yleissävyltään ruskea. Otin kiikarit esille ja asia varmistui – hiirihaukka, ehkä se sama, jonka heti alussa näin. Nyt se on siirtynyt uuteen kyttäyspaikkaan. Missäs pellon poliisit? Ei vielä kuulu varisten eikä harakoiden varoitusääniä ja koukkauksia kohti haukkaa? Eipä tietenkään, kun niillä on tehtävä toisaalla: vikkelä varpushaukka, mokoma häirikkö, pitää saada pois kotinurkilta! Sitä ahdistelee joukko harakoita, ja hiirihaukka saa hetken olla omassa rauhassaan. Pian haukkapellolla meno asettuu ja kaikki on taas hyvin. Lentonäytökset on näytelty ja on levon paikka. Sillä välin saa yksinäinen piekana ylittää peltoaukean kenenkään puuttumatta asiaan. Jaa-a, paljon tapahtumia mahtui parin tunnin ulkoiluuni. Moni luulee varmaan, että puhun omiani. Ei noita asioita oikeasti tapahdu, samaan aikaan ja yhtenä päivänä! Kyllä tapahtuu, siksi otin todisteeksi jokusen kuvankin – 300-millisellä tosin.

Haukkapelto lokakuun alussa

Joutsenten ylilento

Haukkapellon kettu

Kettu keskittyi saalistukseen

Hiirihaukka tähystyspaikallaan

Sinne karkasi!

Vielä näkyy muuttavia västäräkkejä

Haukkapellolla saa peltopyyt olla varuillaan.

Harakka pakenee varpushaukkaa.

Pikkuvarpuset

Piekana ylittää peltoaukean.

Myös hanhien muutto on meneillään. Kuka laskee määrän?

Lisää joutsenia

Osa hanhista laskeutuu Kytäjärveen

Kivitasku ei ole kiirehtinyt muuttomatkalle.

Read Full Post »

On eläkkeellä olemisessa puolensa; palkkatyö ei enää sido miestä natisevaan toimistotuoliin, ei puhelimen vahtimiseen eikä tietokoneruudun välkkeeseen kuten vielä pari vuotta sitten. Aikaa jää nyt yllin kyllin harrastustoiminnalle. Huomaan vuosien aikana päässeeni tilanteeseen, jossa tärkeimmästä harrastuksestani on tullut perhepiirissä täysin hyväksyttyä toimintaa. Kukaan ei enää yritä vastustella, jos livahdan aamuhämärässä lähimetsään reppuni ja kamerani kanssa. Siellä on määrä tapailla uuden elämänvaiheeni uusia neuvottelukumppaneita – siivekkäitä sellaisia. Nuorempana Helsingissä asuessani en edes kiikaroinut lintuja, mutta liikuin usein suosituilla Vanhankaupunginlahden ja Viikin lintualueilla. Niiltä ajoilta on jäänyt erityisesti mieleeni yksi Viikin tunnuslinnuista, keltavästäräkki. Sen jälkeen olen tavannut keltavästäräkkiä vain harvakseen. Tuore jälleennäkeminen tapahtui mökkiviikonvaihteessa elokuun lopulla Tammelan Heinämaantien oraspellolla lintujen syysmuuton aikaan. Paljain silmin en lintua muiden västäräkkien joukosta äkännyt, mutta kameran etsimen läpi tunnistin ilokseni vanhan tuttavani.

Kysyt varmaan kuvasinko keltavästäräkkiä ja sainko hyviä kuvia? Kuvasin kyllä, mutta olisi pitänyt kuvata vielä enemmän. Se paras kuva jäi pellolle – tai paremminkin lensi muuttajan mukana trooppiseen Afrikkaan. Toisaalta, keltavästäräkin kuvausympäristö oli hyvin haasteellinen: kuvauskohteeni ei noussut framille, multakasan päälle, ja lintu oli kohtalaisen kaukana. Kohdetta ei saanut suurella aukollakaan irrotettua pellon oraista ja muusta kasvustosta, mutta tarkemman kuvan olisin kyllä saanut käyttämällä jalustaa (jos sellainen olisi ollut mukana ja jos sellaisen olisi ehtinyt kameraan kiinnittää). Käytän Pentax K-3-rungossani automaattiasetusta TAV, jossa voin asettaa sekä aukon että sulkimen arvot; kamera määrittää näiden perusteella ISO-arvon. Kaikki hyvin, kunhan vain maltan tarkkailla, mitä kamera ilmoittaa valon riittävyydestä (tai ylivalottumisesta). Jos ISO-arvo nousee yli 3000:n, voi kuvaan odottaa jonkinasteista kohinaa. Ei se digiaikanakaan ole liian helppoa. Oma kuvaaminen sai tänä vuonna paljon lisäpotkua, kun sain hankituksi Pentaxin oman 300 mm:n kiinteän telen (suurin aukko 4). Sillä parjää jo monissa tilanteissa, ja hyvää piirtoa riittää muutamasta metristä aina kymmeniin metreihin. Loppukesästä, kun olin löytänyt hippiäisen metsikön ja olin tavoittelemassa maailman parhainta hippiäiskuvaa, jouduin toteamaan kuvauskalustoni ihan vääränlaiseksi. Ei värkeissä oikeastaan mitään vikaa ollut, mutta en vain päässyt tarkentamaan Euroopan pienimpään lintuun, joka tulikin kosketusetäisyydelle. Lintu tuli liian lähelle!

Kulunut vuosi on ollut itselleni hyvä ja opettavainen lintuvuosi. Harmi vain, että suomalainen metsikkö tyhjenee linnuista kovin nopeasti – jo heinä-elokuun taitteessa metsät alkavat hiljentyä. Ensin loppuu laulu, sitten loppuu liike. Näin sen ehkä tulee ollakin, koska kevät on suoranaista yltäkylläisyyden aikaa. Talvi taas on sitten ihan oma lukunsa. Silloin lintuihminen osaa arvostaa vähäisiäkin kohtaamisia; kävelylenkillä läheiseen pujopensaikkoon laskeutuva urpiaisten parvi on yksi sellaisista. Luulen, että keskimmäinen lastenlapsistammekin muistaa juuri tämän vuoden eräästä lintukokemuksestaan. Olimme lähdössä sunnuntaiaamun luontolenkille kaupungin länsipuolelle. Kun olimme astuneet ulos, katsoin jostakin syystä ylös taivaalle … Ihan talomme yläpuolella kaarteli kaksi kotkaa. Kotkaksi ne heti tunnistin, ja myöhemmin valokuvistani ne määrittyivät merikotkiksi! Vain kerran aikaisemmin maakrapu on tavannut merikotkan. Se tapahtui pari vuotta sitten talvipakkasilla Helsingin Kaivopuistossa. Silloinkin mukanani oli kamera pitkähköllä putkella, mutta olin niin kylmissäni ja kohmeessa, etten saanut edes kamerareppua selästäni. Kotka häipyi pian utuiseen horisonttiin – näytti suuntaavan kohti Harmajan majakkaa.

 

(alla joitakin vuoden 2016 aikana ottamiani lintukuvia Etelä-Suomen alueelta. Kuvat jokseenkin aikajärjestyksessä)

Urpiainen, Hyvinkää

Urpiainen, Kytäjä Hyvinkää

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Telkät, Heinijärvi Tammela

Telkät, Heinijärvi Tammela

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Tukkasotka, Vuosaari Helsinki

Tukkasotkat, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heiinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

 

Read Full Post »

Olipa tiukka alkuviikko. Siihen kuului taloyhtiön mullanlevitystä talkootyönä, vaimoni siskon piharoskien poiskuljettamista, vähän hoivakodin vapaaehtoistyötä ja kovimpana fyysisenä ponnistuksena oman rivitaloasuntomme etupihan reunakivien uusimista. Vanhat reunakivet olivat pahasti sammaloituneet. Ei niitä harjaamalla enää puhtaaksi saanut, ja totta puhuen, ei se kivien asettelu alunperinkään ollut mennyt kuten esitteissä hehkutettiin. Naapurit yrittivät vielä kannustaa harjaamaan ja säilyttämään vanhat kivet, mutta aloin kallistua vaimoni kannalle – uusitaan kaikki. Perusteellisten suunnitelmien ja piirrosten jälkeen sitten vain kiviä hakemaan ja paikoilleen latomaan. Kun alkuun päästiin, vähä vähältä reunakivivalli alkoi olla viimeistä päätykiveä vaille. Minusta kaikki näytti hienolta! Ei enää muuta kuin loppusiivous, lapiot ja haravat varastoon, ja työntekijät huilaamaan. Ennen nukahtamista kuulin vaimoni huokailevan jotakin kivien väristä ja jopa värivirheestä … Hänen mielestään kivien väri vaihteli liian paljon. Olinko ottanut kiviä väärästä lavasta? Katselin yläkerran ikkunasta vielä reunakiviä, ja minusta missään ei ollut mitään vikaa. Ei, nyt tarvitaan unta ja huomiselle jotakin ihan muuta ohjelmaa. Ei sanaakaan reunakivistä tai niiden värisävyistä!

Sanotaan, että vihreä väri on rauhoittava ja sopusointuinen. Se lisää viisautta, ymmärrystä ja harmoniaa. Sanotaan, että vihreä on sydämen väri, tasapainoinen, tervehdyttävä ja virkistävä (lainaus Marika Borgilta). Vihreää tunsin nyt tarvitsevani, ja sitä kevät juuri tällä hetkellä tarjoaa yllin kyllin. Ei kun mielimetsääni kuljeksimaan ja unohtamaan reunakivet ja kaikki elämän pikku murheet. Olin jo alkuviikolla käynyt katsastamassa tutun rantalehdon ja sinne muuttaneita siivekkäitä. Aiemmin tapaamani yksijalkainen västäräkki pärjäsi ihan hyvin, ja peloton peippokoiras antoi taas kuvata itseään vain muutaman metrin päästä. Tänään toivoin näkeväni viime vuosien uuden löydön, punavarpusen. Sen laulu on mainio. Se menee näin: ”Nice to meet you, nice to meet you!” Ja huom. paino sanalla ”meet”. Kuulostelin, joko punavarpunen olisi rantalehtoon tullut. Se oli – ei tosin ihan viimevuotisille oksille, ja lauluakin oli vähän muunnellut. Nyt kuulin tuomen oksalta ”Nice to meet you, there!”. Juha Laaksonen kuvailee hienosti lintujen käyttäytymistä ja elinympäristöjään uudessa kirjassaan ”1000 ilmiötä Suomen luonnosta”. Kirja oli raikas uutuus luonto- ja lintukirjojen sarjassa, enkä yhtään pane pahakseni, vaikka punavarpunen mainittiin vain tekstissä sivulla 57. Sen opin, että punavarpunen, metsän väriläiskä, kuuluu säelaulajiin peipon, pajulinnun ja useimpien sirkkujen ohella.

Jotakin maalaajaa saatetaan kutsua viiden värin taiteilijaksi. Näin valistuttiin eräänä vuonna vaimoni kanssa Iittalan Lasimäen taidenäyttelyssä. Omat blogikirjoitukseni asettuvat samaan kaavaan, kuitenkin niin, että kynästäni syntyy useimmiten vain ja tasan kolme kappaletta. Miksi näin? Luulen, että kolme kappaletta on juuri sopiva määrä lukijan kannalta. Kaksi kappaletta tuntuu pihtaamiselta, neljää kappaletta ei malta kukaan lukea. Mutta nyt on pienen juhlan paikka. Edellisen blogini kohdalla huomasin, että se oli järjestyksessään 200. blogikirjoitukseni. Tähän on tultu. En tiedä, mistä ideasta tai ajatuksesta blogikirjoitteluni alunperin lähti liikkeelle vuonna 2010 – ja vielä vähemmän tiedän, mihin tarinaan blogini aikanaan päättyy. Lisää vauhtia ja väriä tuleviin blogeihini? Enpä tiedä – näillä mennään eteenpäin, hillitysti perusväreillä.

Kastehelmet

Kastehelmet

Lanttuperhonen

Lanttuperhonen

Neitoperhonen

Neitoperhonen

Rantaleppä

Rantaleppä

Rantasipi 01

Rantasipi 01

Rantasipi 02

Rantasipi 02

Voikukat ja leinikit

Voikukat ja leinikit

Punakylkirastas

Punakylkirastas

Nurmitädyke

Kevät on aikaisessa – nurmitädykekin nousee jo.

Sinitiainen

Sinitiainen

Yksijalkainen västäräkki

Yksijalkainen västäräkki

Koirasvästäräkki

Koirasvästäräkki

Tuomi ja tiiliseinä

Tuomi ja tiiliseinä

Vielä ne kukkivat

Vielä valkovuokot kukkivat

Närhi

Närhi

Peippo, koiras

Peippo, koiras

Pian on kielon aika

Pian on kielon aika

Peurat

Peurat

Rentukka

Rentukka

Tiltaltti

Tiltaltti

Punavarpunen

Punavarpunen, koiras. Yksi metsän väriläiskistä.

Read Full Post »

Jokaisella ihmisellä pitäisi olla piilopaikka, jonne vetäytyä tarpeen tullen omiin oloihinsa. Sellaiseksi olen itselleni merkannut pienen järvenranta-alueen melko lähellä kaupungin keskustaa. Oma paikkani se ei ole, mutta Suomen mainion jokamiehenoikeuden turvin siellä käyskentelen kuin kartanonherra ikään. Mutta, hyvänen aika, enhän minä sentään siellä piiloon mene? Joten, eihän se silloin mikään piilopaikka ole! No voi harmi, jos ja kun näin on, silloinhan pitää tarinan otsikkokin muuttaa? Hetkinen kuitenkin, ei tarvitse tehdä isompaa remppaa, kun … Kyllä, asiasta selvittiin muuttamalla tarkastelukulmaa! Itse en tosiaan piilottele, mutta kohteeni kyllä sitä tekevät. Olen viemässä lukijaa omaan lempipaikkaani, jossa saan kokea vuodenaikojen vaihtelut, saan ihmetellä luonnon heräämistä talviunestaan, tarkkailen ja valokuvaan lintuja – ja nehän siellä piilottelevat. Tervetuloa siis siivekkäitten piilopaikkaan!

Tein matkaa mukapiilopaikkaani vappuaattona. Ei kai siinä mitään? Kun päivä on lämmin ja kevät etenee vauhdilla, silloin on oltava tunnelmassa mukana. Matkalla tuli pieni keskeytys, kun näin edessäni suoralla tienpätkällä auton hätävilkut päällä. Pysäytin rinnalle ja kyselin, tarvitaanko apuja. Asia oli jo hoidossa, mutta olin kohtalaisen vilkkaalla tiellä ensimmäinen, joka oli pysähtynyt kyselemään ongelmasta. Perheen mies oli lähtenyt kävellen hakemaan jarrunesteen täydennystä. Mietin kuulemaani vielä, kun saavuin määränpäähäni. Perillä, heti jalkauduttuani olin varautunut punakylkirastaan ankaraan hyökkäykseen, mutta ei – sain pitää lippalakkini eikä tarvinnut maastoutua vihamielisiltä hyökkäyksiltä. Merkillistä? Punakylkirastas oli varmasti jo tullut ja oli valtaamassa viimevuotista reviiriään, mutta en ollut vielä sille ja sen pesinnälle uhka. Metsässä oli jo monenlaista lentäjää, hyönteissyöjiäkin näytti jo tulleen. Järven rannalla, tulva-alueella sain läheltä katsella västäräkkipariskunnan ruuanhankintaa, ja kas vain, näiden seurassa oli myös pajusirkku. Västäräkkinaaraan toinen jalka oli vioittunut, se oli mutkalla eikä oikein kantanut. Sivullisen auttamishalulle ei nyt ollut käyttöä.

Lintujen kuvaaminen on aika haasteellista, erityisesti amatöörille. Joskus sitä onnistuu kohtalaisen hyvin, kun vain pääsee lähelle kuvattavaa. En tiedä auttoiko kuvaamistani, kun olin tällä kerralla pukeutunut metsävihreään ja tummiin, melko tyylittömiin kamppeisiin. Lippiskin oli sävytetty maastonväreihin – ylioppilaslakissa ei tänne kannata tulla. Valoa tarvitaan hyvään lintukuvaan ja valon tulisi mieluiten tulla kuvaajan selän takaa. Ja kun kerrankin tilanne on perfekt, lintu hyvin näkyvillä, tarkennus osuu kohteeseen, kamera ei laukeakaan. Tai laukeaa vasta sitten, kun kuvattava on jo lennähtänyt pois. Ei tuo metsäni kuitenkaan kovin hyvä lintujen piilopaikka ollut, koska parissa tunnissa sain kamerani kennolle melko monia lajeja. Tiltaltti onnistui parhaiten piilottelussaan. En taida kertoa tarinani piilopaikkaa kenellekään – paitsi vaimolleni, jotta hän tietää minne lähettää etsintäpartiot, jos ei miestä ala kuulua ennen pimeää. Varmuudeksi pidän myös mukanani ikämiehelle määrättyjä täsmälääkkeitä, pientä pilleripurkkia. Mutta missäs ne nyt oikein olivatkaan? Kyllä ne mukaan tulivat. Jaa, hyvässä piilossa repun kätköissä, luulisin.

Metsä- ja tundrahanhia tulvapellolla matkalla kohteeseen

Metsä- ja tundrahanhia tulvapellolla matkalla kohteeseen

Paju kukkii

Paju kukkii

Kiuru laskeutuu

Kiuru laskeutuu

Järvi tulvii

Järvi tulvii

Västäräkki, uros

Västäräkki, koiras

Naarasvästäräkki, jonka toinen jalka oli vioittunut

Naarasvästäräkki, jonka toinen jalka oli vioittunut

Kevään kimallus syvemmällä metsässä

Kevään kimallus syvemmällä metsässä

Käpytikalla on asiaa

Käpytikalla on asiaa

Järven pohjoisrannan metsätie

Järven pohjoisrannan metsätie

Sorsien allas

Sorsien allas

Vuokot

Vuokot

Valkovuokot

Valkovuokot

Vene ja ranta

Vene ja ranta

Vanha sähkölaitos

Vanha sähkölaitos

Pajusirkku

Pajusirkku

Hyönteissyöjiä saapuu

Hyönteissyöjiä saapuu

Peippo, naaras

Peippo, naaras

Peippo, koiras

Peippo, koiras

Read Full Post »

Siitä oli puhuttu jo vuodenpäivät: me kaverukset Vikke ja minä tekisimme päiväretken Vuosaareen. Itse olin pitkään toivonut löytäväni Helsingin seudulta paikan, jossa voisi rauhassa ihailla merta; ja Vikke halusi nähdä talon, joka oli toiminut hänen ensimmäisenä kortteerinaan muutettuaan Ranualta Etelä-Suomeen. Ne kaksi toivetta voisivat toteutua Helsingin Vuosaaressa, näin uskoimme. Omaan kohteeseeni kuvittelin sinisenä välkkyvän meren, rantakiviä, rannalle vanhoja tervaleppiä, jotka levittäisivät oksansa tuulessa huojuvien rantakaislojen ylle, ja aavalle merelle sijoittelin vähintään telkkä- ja joutsenparin. Ei rantakivillä koikkelehtiva meriharakkakaan pahaa tekisi. Viken tavoite ainakin toteutui. Kaarsimme ongelmitta vanhemman Vuosaaren ytimeen ja löysimme ystäväni asuintalon, jossa hän uutena etelänihmisenä vietti ensimmäisen puolivuotensa. Vetäydyin vähän syrjempään ja annoin ystäväni totuttautua näkemäänsä. Tuttujen paikkojen kohtaaminen yli 40 vuoden jälkeen voi olla tunteikas. Jos ei kameran säädöt mene heti kohdalleen, ei mikään ihme.

Eläkeläisten etäpäivä oli päässyt hyvään alkuun. Etäällä kodeistamme olimme, mutta oliko tämä etätyötä vai etäviihdettä, se oli vielä arvoitus. Seuraava etappi oli oma toiveeni: käynti läheisellä Kallahdenniemellä. Sinnekin harmaapartaukot suunnistivat ongelmitta ja keksivät hyvän parkkipaikan kulttuurikeskus Sofian luota. Nuoruudessani Vuosaari oli tunnettu Sasekan tehtaasta ja Kallvik-nimi tuli eri yhteyksistä tutuksi. Mereltä, lännen suunnalta kävi armoton puhuri, kun lähdimme vaeltamaan kohti niemen kärkeä. Vastaamme tuli jokunen maastopukuinen kulkija, ja jokaisella oli jalustaan kiinnitetty kaukoputki kantamuksenaan. Jotakin jännää siellä edessä varmaan odottaisi? Niemen kärkeen ei tuuli enää yltänyt, aurinko paistoi lämpimästi ja nautiskelimme miellyttävästä kevätpäivästä juuri sellaisen maiseman äärellä, jonka olin mielikuviini maalaillut. Viihteeksi kaikki muuttui viimeistään silloin, kun saimme ihailla kahta läheisellä kallioluodolla lepäilevää kanadanhanhea. Samanaikaisesti lahden yllä harjoitteli matalalentoa upea kyhmyjoutsen. Ja totta kai – juuri täällä oli paikallaan tavata kevään ensimmäinen västäräkki!

Päivän kolmas osio kului uutta Vuosaarta kierrellessä sekä Suomen korkeinta asuintaloa Vuosaaren Cirrusta ihmetellessä. Ruokapaikka, ravintola Fregatti löytyi kauppakeskus Columbuksesta. Tämähän oli tuttu paikka jo vuosien takaa! Sitä en muistanut, että paikan lounas oli niin maistuva. Sillä välin toisaalla, vaimoni oli saanut kotipihallamme oman lintunäytelmänsä: hänelle esittäytyivät niin parvi punatulkkuja, kaksi mustarastasta kuin jo tutuksi tullut lähes valkoinen kyyhkynen. Itsekin pääsin vielä näkemään pihlajamme yläoksille asettautuneet ja taajamissa melko harvinaiset punatulkut. Päivän aikana haikailin monessa tilanteessa vajaa viikko sitten tilaamaani, pidempää teleobjektiivia. Posti oli ilmoittanut lähetyksen saapuvan perille keskiviikon aikana. Putkea ei kuulunut vielä perjantainakaan, reissupäivänä! Ei elämä, eikä yksi päivä ole yhdestä putkesta kiinni, yritin lohduttautua. Keväistä lämpöputkea on odoteltu vielä enemmän – sitä putkea ei saa kadottaa eikä panna poikki!

Vikke laiturilla

Vikke laiturilla

Naurulokki

Naurulokki

Tukkasotkat vedessä

Tukkasotkat vedessä

Tukkasotkat lennossa

Tukkasotkat lennossa

Kallalhdenniemeltä Vuosaaren Aurinkolahdelle

Kallahdenniemeltä Vuosaaren Aurinkolahdelle

Merinäkymä 01

Merinäkymä 01

Kanadanhanhet 01

Kanadanhanhet 01

Kanadanhanhet 02

Kanadanhanhet 02

Kirjoittaja fundeeraa

Kirjoittaja fundeeraa

Kyhmyjoutsen

Kyhmyjoutsen

Merinäkymä 02

Merinäkymä 02

Vikke 02

Vikke 02

Kalalokit

Kalalokit

Kalamies

Kalamies

Västäräkin aamujumppa

Västäräkin aamujumppa

Merinäkymä 04

Merinäkymä 04

Uutta Vuosaarta 01

Uutta Vuosaarta 01

Vuosaaren Cirrus (26 asuinkerrosta)

Vuosaaren Cirrus (26 asuinkerrosta)

Uutta Vuosaarta 02

Uutta Vuosaarta 02

Kotipihan punatulkut

Kotipihan punatulkut

Read Full Post »

Niinä touko- ja kesäkuun aamuina, kun kävelin töihin kaupungin keskustaan, kuulin usein Viertolankadun loppupään lehtometsiköstä iloista, lähes keskeytymätöntä linnunlaulua. Se oli kuin puron solinaa. Enää ei ole työpaikkaa, jonne kävellä, ei ole myöskään sitä lehtometsää, josta linnunlaulu kuului. Näiden aamujen muisti- ja äänikuva on kuitenkin hyvin tallella. Työvuosina ei ollut mahdollisuuksia jäädä kuuntelemaan aamun laulajaa – saati, että olisin yrittänyt päästä näkemään minkälainen siivekäs ilmaisen aamukonsertin järjesti. Eläkeläisenä on aikaa pysähdellä ja ihmetellä. Tänään, vuosia myöhemmin, sain jälleen kuulla samaa laulajaa ja sain linnusta jonkinmoisen valokuvankin. Lehtokerttuhan tuo kiinnostukseni kohde oli. Mutta kovin on tuo varpuslintu liikkuvainen ja vikkelä. Aikaa kuluu, kun lintu viimein tulee näkyville, pysähtyy pieneksi hetkeksi ja tarrautuu oksaan kiinni. Ja jos pysähtyykin, keikkuu se oksallaan selkäpuoli alaspäin kuin kuvaajalle kiusaa tehdäkseen.

Lintujen tunnistaminen ja valokuvaaminen on alkanut uudestaan avautua ja kiinnostaa, kun plakkariin tulee uusia lajeja tai tapaa jälleen vuosien takaisia lintututtavuuksia. Yllättävän paljon sitä näkeekin, kun vain siirtää itsensä keskelle metsikköä tai puron varren lehtoon ja aloittaa työn – ja voi kerrankin kiireettömästi katsella ylös puiden oksistoihin. Kevään havainnointi- ja kuvausmetodini on ollut hyvin yksinkertainen. Pysähdyn ja kuuntelen. Jos kuulen lupaavan äänen ja koen, että tuon äänen haltija on mahdollisesti nähtävissä, alan astella hiljalleen ääntä kohti (muina miehinä). Vielä vähän lähemmäksi, ja nyt katse tarkkana. Heilahtiko tuo oksa? Siellä se piileksii. Ihan paikallaan vain. Älä nosta vielä kameraa. Yritä olla huomaamaton (kerrankin eduksi). Nyt varovasti kamera ylös; näet objektiivin läpi kohteesi vielä tarkemmin. Oletko jo tarkentanut tuolle etäisyydelle etukäteen? Tuolla liikutaan! Odota ja malta vielä vähän, lintu tulee kohta kokonaan esille. Nyt, rauhalliset liikkeet, tähtäys ja laukaisu. Taisi onnistua, vai kuinka?

En nyt ota ollenkaan kantaa pro-kuvaamiseen, armeijakuvioisiin piilokojuihin, en ekstrapitkiin teleobjektiiveihin, en jalustoihin, en itselaukaisimiin, en elämänpinnoihin. Vannomatta paras, voihan olla, että kirjoitan joskus blogiani piilokojusta Haminan ulkosaaressa naama noettuna ja jäsenet jäykkinä huonosti nukutun yön jälkeen. Kojun katolla aurinkokenno tuottaa virtaa kojun kymmeniin vempaimiin ja olen yhteydessä neljään viiteen bongarikaveriini. Kuuleeko kolmeykkönen? Ei, nyt riitti linnuista – ja kuvitelmista, koska blogini viimeiseen kappaleeseen tulee mahtua muutakin! Edes lyhyt mökkeilijän palsta, eikö vain? Kuinka sujui viikonloppu mökillä hirmutuulessa? Pelittikö vastahankittu moottorisaha? Ei taida ketään kiinnostaa. Juhannus on tulossa – siitä jotakin? Ei millään ehdi, nyt on h-hetki käsillä. On mentävä katsomaan, kuinka tikkaperhe jakselee takapihamme haapaan koverretussa pesässään. Palataan juhannukseen ja mökkeilyyn sitten myöhemmin, kun tuo tikkapoikue on lähtenyt kotipesästään. Vielä sieltä ääniä kuuluu …

Mökkijärven alkukesä

Mökkijärven alkukesä

Mökkipihan kukkia

Mökkipihan kukkia

Leppäkerttu laiturikorjaajan apulaisena

Leppäkerttu laiturikorjaajan apulaisena

Kelopuun kimpussa

Kelopuun kimpussa

Kantoapua

Kantoapua

Pihan metsätähdet

Pihan metsätähdet

Mökkipihan kirjosiepot

Mökkipihan kirjosiepot

Koiras ruokahuoltajana

Koiras ruokahuoltajana

Polttopuutäydennystä Reiskalta

Polttopuutäydennystä Reiskalta

Reiska tarkkana

Reiska tarkkana

Uusi huussi metsän keskellä

Uusi huussi metsän keskellä

Yöksi poutaantuu

Yöksi poutaantuu

Padon kesä

Padon kesä

Västäräkillä ruokintakiireitä

Västäräkillä ruokintakiireitä

Leinikit

Leinikit

Punavarpunen

Punavarpunen

Lehtokerttu

Lehtokerttu

Metsäkurjenpolvi

Metsäkurjenpolvi

 

 

 

Read Full Post »

Huhtikuun puolivälin lauantai oli ennusteen mukainen, kolea ja sateinen. En antanut sään haitata, vaan kävin tarkistamassa muuttolintutilanteen Kytäjän pelloilla. Muutto oli nyt selvästi vilkastunut: peipot kiirehtivät parvissa pohjoiseen päin, kurjet ja hanhet olivat runsastuneet kosteikkopaikoissa ja sepelkyyhkyt ääntelivät pellonreunan puissa. Laajoja tulvia ei tänä vuonna tulisi. Se oli harmi – sorsalinnut ja kahlaajat matkaisivat ilman välipysähdystä pohjoisemmille pesimäalueilleen. En pääsisi näkemään uusia tuttavuuksia.

Sunnuntaiaamuna ei ollut enää jälkiä lauantai-illan räntäsateesta. Aurinko tuli näkyville ja lämpö nousi aamupäivällä lähelle kymmentä astetta. Tänään oli mahdollisuus esitellä vaimolleni kevään ensimmäinen västäräkki. Kävelimme Ridasjärven läpi vievällä pyörätiellä kohti järven lintutornia. Pyörätien viereinen pelto oli suureksi osaksi vapautunut lumesta ja pelto oli juuri sellainen, jonka pitkältä muuttomatkalta tullut västäräkki ottaisi huili- ja ruokailupaikakseen. Ja niinhän siinä sitten kävi, hetken päästä keikkupyrstö ilmestyi sille multapläntille, jota olin sormellani osoittanut!

Eläinten käyttäytymistä voi arvailla, mutta ei ihan aina. Tein kerran lukiolaisena hiihtomatkan Herttoniemestä Korkeasaareen. Kiertelin rauhassa kevättalvista saarta, ihailin saukon leikkisyyttä ja uintitaitoa, ”keskustelin” kasvokkain lumileopardin kanssa ja siirryin katselemaan villisikojen touhuja. Eräs pikku porsas asteli luokseni, laittoi kärsänsä kiinni aitaukseen ja alkoi tapittaa minua tiiviisti nappisilmillään. Katselimme hetken toisiamme, ja taisin yrittää matkia possujen ääntä. Hetken päästä tuo pikku possu kääntyi nopeasti ympäri, juoksi aitauksen katokseen ja tuli kiireesti takaisin luokseni suussaan iso kasa kuivaa heinää, joka pudotettiin maahan – minulle yksinäiselle ja selvästikin nälkäiselle hiihtäjälle! Yhteys oli syntynyt eläimen ja ihmisen välille. Tuon kokemuksen jälkeen on vain luonnollista, että tiesin västäräkin tänään tulevan Ridasjärven kynnöspellolle.

Kolea huhtikuu

Ridasjärvi

Vaimo

Vene

Puro

Blogikirjoittaja

Leskenlehti kukkii

Hyvää kevättä täältäkin

Read Full Post »

Older Posts »