Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘mökkitie’

Muuttuuko suhde mökkiin ja mökkeilyyn, kun ihminen vanhenee? Säilyykö työleirin askareet yhtä rankkoina vuodesta toiseen, vaikka ikämittarin viisari lähestyy jo punaista? Eikö ole säädetty mitään koetta tai tutkintoa, jolla todistettaisiin ikääntyneen kykeneväisyys mökin lukuisiin koordinaatiota, raakaa voimaakin ja kognitiivis-behavioraalisia avuja edellyttäviin tehtäviin? Ja jos saunan tulipesä pitäisi sytyttää ylhäältä päin, niin en enää oikein tiedä! Alkuvuonna, mökkikauden lähestyessä olen alkanut pohtia mökkeilyn mielekkyyttä ja kuulostelen, miten tulisi suhtautua alkavaan uuteen mökkikauteen. Vaimoni ei näytä käyvän samanlaista itsetutkiskelua mökin suhteen kuin kirjoittaja – hän on jo helmikuussa pakannut ensimmäisen mökkikassimme, jossa on ainakin uudet pussilakanat, tuikkukynttilöitä ja … uusia mausteitakin näyttäisi olevan. Lukijan ei pidä kuitenkaan luulla, että olisin jotenkin haluton suuntaamaan hiirenkorvien aikaan kesäpaikkaamme, ja että olisimme luopumassa pian 30 vuotta jatkuneesta kesänviettotavastamme. Kirjoittaja nyt kyseenalaistaa monia muitakin asioita – no, kuten biokäymälän erinomaisuuden verrattuna ikiaikaiseen ja nerokkaaseen yhden pytyn makkijärjestelmään.

Jokin sattuma ohjasi nuoren perheen vuonna 1989 Tammelan kuntaan, pienehkön idyllisen Heinijärven rantaan. Järven rannalle pystytettyjen kahden hirsirakennuksen silloiset omistajat halusivat myydä mökkinsä. Kaupat tehtiin Harri Holkerin hallituskaudella. Vuodet vierivät, ja mökin säännöllisiä käyttäjiä olivat enää perheen vanhemmat, ja lapset tai lapsenlapset tulivat mökkivieraiksemme. Vuodet vierivät edelleen. Mökin pihaa kunnostettiin, pihakalusteita rakennettiin, kattoa uusittiin, mökkiä maalattiin, saunan lattia uusittiin, laituri no. 3 valmistui, hirsiä vaihdettiin saunamökkiin, sepeliä ja hiekkaa kärrättiin mökkipoluille – ja viimein, sähköistyksen myötä, saatiin mökille aivan uusi mukavuus- sekä turvallisuustaso. Kaasukamina sai siirtyä takavasemmalle ja sen mukana myös pelot kaasuonnettomuudesta. Kyllä maalla on mukavaa, kun tarpeen tullen on tarjolla paikallisia rakennusammattilaisia, on Reiskaa ja Manua osaavine käsineen. Pitkään jurnuttanut saunan ovi toimii nyt hienosti, ja saunaan voi kulkea taas normaaliasennossa. Ihan koko painollaan saa astua korjatun kuistin lankuille. Alkaneelle kesäkaudelle on luotu tukeva pohja.

Eläkeläispari viettää paljon aikaa yhdessä, varsinkin mökkiympäristössä. Miten kullekin järjestää tärkeää omaakin aikaa? Mökillä en voi suunnata kunnan kirjastoon antaakseni vaimolleni hänen kaipaamansa aamurauhan, vaan, kohtalaisen uutena keksintönä(!), lähden reppu selässä ja kamera kaulalla maantiesuolalle ja metsän aromeille tuoksuvalle mökkitielle omille tiedusteluretkilleni. Sopii minulle ja teen lenkkini hyvillä mielin, kun mökkituvan pöydällä odottaa vaimoa itse valmistamani, kohtalaisen monipuolinen aamuateria. Aamulenkeilläni tapaan paljon uusia ystäviä. Eivät ne tule hiekkatiellä vastaan, vaan pysyttelevät enimmäkseen tien vierustan puissa: lepissä, koivuissa ja pihlajien oksilla. Tiedän aika tarkalleen, mistä alkaa kuulua lehtokertun tai mustapääkertun laulu, missä lahopuussa on hömötiaisen pesä, missä lennähtelevät rastaat tai missä viherpeipot ja -varpuset. Ruokokerttusen kanssa meillä on vielä tekemistä luottamuksen rakentamisessa – lintu ei halua näyttäytyä, vaan lähettää reppumiehelle kiukkuisia säksätyksiään pajupusikon suojasta. Viime viikonvaihteessa oli mökkiläisillä kaikki planeettojen asennot kohdallaan, ja sääkin yllätti – mökkitiellä oli suorastaan kuuma. Tiellä luikerteli komea vaskitsa, jota pysähdyin toisten mökkiläisten kanssa katselemaan. Harmittomiahan nuo liskot ovat; niitä emme pelkää, mutta myrkkykäärmeet ovat eri juttu. Älkää vain luikerrelko paratiisiimme – mökin ihmemaahan!

Keväiset rantapuun lehdet

Kesäkuinen aamu mökillä

Veden välke ja naapurin laituri

Metsätähdet

Mökkitien punainen tupa

Punaisen tuvan omenapuu kukkii

Pesä pesän päällä; taloudellista asumista. Ylimpänä hautoo räkättirastas.

Räkättirastaan poikaset ovat kuoriutuneet. Nälkä on kova!

Mustapääkerttu (vas.) ja lehtokerttu. Saman purolehdon lintuja.

Suo-orvokki

Pyydys

Heinijärven pohjoispään rantaa, ruokokerttusen aluetta.

Hopeatäplä (vas.) ja metsänokiperhonen

Tyynen järven suppaaja

Lokkikivet

Mesimarja kukkii

Mökkitien varren vihervarpunen, naaras

Hömötiainen pesäkelonsa lähellä

Nyt on kiire ruoanhakuun

Laulurastas piilottelee

Mustarastaat

Mustarastas vetää parastaan

Tienvarren lemmikit

Manun savusauna lämpiää launtain iltapäivällä

Metsäkurjenpolvi. Vieläkö kukkii juhannuksena?

Mökkitien vaskitsa

Puntarpäät

Pihapönttömme vakiovuokralainen kirjosieppo

Järvellä pesivä laulujoutsen iltakierroksellaan

Heinijärven kesäilta

 

Mainokset

Read Full Post »

Kun on kesä – sään puolesta vieläpä ihan kelvollinen – ei se tunnukaan kesältä. Mökkiverannan korituolikin painaa selkää. Tai eihän se selkää voi painaa, koska se ei tue alaselkää ollenkaan! Selkä kipeytyy aina, kun kuistilla iltaa istumme. Vastako nyt sen huomasin? Vaimoni mielestä korituolimme ovat nyt ja aina olleet tosi mukavia. Miten voi olla niin erilaisia näkemyksiä! Samassa perheessä. Lintuja pesii ja hyörii touhukkaina kolmessa mökkimme neljästä pöntöstä, mutta sehän on onnetonta – vaivalla ripustamani ja siivoamieni pönttöjen täyttöaste vain 75 %, jos oikein laskin. Miten kaikki oli ennen toisin! Nuo pihalaatatkin alkavat vaikuttaa ihan kulahtaneilta. Ei maistu halkojen hakkaaminen, ei kesäjuomakaan. Mistä oikein kiikastaa? Sanopa se hyvä lukijani. Kyllä kirjoittajakin jotakin ihmisluonnon päälle ymmärtää, kyllä vain. Mutta vie todella aikansa, ennen kuin kaiken oivaltaa ja alkaa olla valmis työelämän jälkeiselle ajanjaksolle, eläkeläisen pakolliseen downshifting-vaiheeseen  –  ja on jotakuinkin sinut myös vanhenevan kroppansa kanssa.

Mökillä huomaan yhä useammin hakeutuvani yksinäisille vaelluksilleni mökkitien ympäristöön, vaikka tiedän, että iso pino metrisiä koivuhalkoja odottaa pihallamme klapien tekijää. Tuskin alkuun päästy, vasta metrin verran pinoa liiterin järven puoleisella seinustalla. Sepeliäkin voisi poluille levittää, onhan tuo jäljellä oleva kasa vielä kohtalainen. Ei ole tarkoitettu, että kasa jäisi tonttimme reunaa koristamaan. Vedenhakupaikka vaatisi ehdottomasti rappuset, mutta kun ei ole niitä tarvikkeita. Saimme sentään hankittua paikallisesta rautakaupasta uutta maalia pihakalusteisiin, ja jostakin löysin tarmoa rapsuttaa pois vanhat maalit kahdesta penkistä ja pöydästä. Sitten astui kehiin maalarimestari (vaimoni), joka näytti tekemisen mallia. Ei hänelle riittänyt kalusteiden maalaus – samalla sudilla ja samalla vauhdilla vedettiin myös liiterin seinää ja betoniset, värinsä jo menettäneet kukkatolpat. Mikäs vaimon touhutessa, lähes kuusi vuotta miestään nuorempi. On hänelläkin liki kroonista käsisärkyä, mutta ei sitä aina esille tuoda, kuten eräät siinä vieressä. Nuorin lapsenlapsemme saatiin pari viikkoa sitten mökkiviikonloppuna seuraksemme – ja se todella ilahdutti, myös mökin vanhinta (alkoi jo melkein naureskella)!

Onko elämäni ollut jopa liian helppoa, ilman suuria vastoinkäymisiä? Ehkä osittain, mutta tiedän kyllä aikoinani ahkeroineenikin. Työn ohessa on kannettu aamulehteä, oltu sivutoimisena talonmiehenäkin (vaimo porrassiivoojana), kun ensimmäistä asuntoamme säästettiin. Moniko olisi tehnyt makuuhuoneestaan pimiön ja raahannut sinne naapurimiehen kanssa painavan reprokameran, kun lisätöitä hankittiin AV-tuotteilla alle nelikymppisenä? Sittemmin yrittäjänä vakiopaivän pituus oli vuosikymmenien ajan 10-11 tuntia. Ja lomat olivat, mitä olivat. Sehän tässä kai nyt kiikastaakin! Tarvitaan yhä – ja kaipaan yhä nuoruuden rääkkiä! Tarvitaan verta, hikeä sekä kyyneleitä, että elämä taas maistuu! Pitäisikö mökille saada myrskytuuli paikkoja myllertämään, ja kasapäin lisää hyttysiä pistelemään ihminen hereille? Muistan äkkiä tuoreen käyntini hyvinkääläisessä hoivakodissa. Asukkaat oli koottu istumaan rinkiin, ja hoitajaneitonen heitti Tuoville hernepussin. Pussi lähti varovaisilla heitoilla kiertämään ryppyisistä käsistä toisiin. Kaikki vanhukset olivat pian leikissä mukana, nekin, jotka yleensä vain tuoleissaan torkkuvat. Hernepussi herätti uneliaimmankin vanhuksen. Nyt tarvitsen pikaisesti oman hernepussini, joka herättää ja saa pistellä hyttysparven lailla. Kyllä se siitä taas lähtee. Jos, hyvä lukijani, olet malttanut pysyä mukanani, tahdon kiittää sinua seurasta ja vuodatukseni kuulemisesta. Minua kirjoittaminen helpotti. Kiitokseksi sinulle on alla jokunen valokuvani kotimaan alkukesästä – kesän parhaimmasta vaiheesta. Ja siitä luonnon kauneudesta, joka on tarjolla meille kaikille, vaikka vain pienen hetken.

Alkukesän vehreyttä. Ilta Tammelan Heinijärvellä

Alkukesän vehreyttä. Ilta Tammelan Heinijärvellä

J-tyttö ja isoäiti matkalla mökille

J-tyttö ja isoäiti matkalla mökille

Metsätähdet

Metsätähdet

J-tyttö ja tikat

J-tyttö ja tikat

J-tyttö kutsuu peliin

J-tyttö kutsuu peliin

Yhden pihapöntön kirjosieppo, koiras

Yhden pihapöntön kirjosieppo, koiras

Kirjosieppo, naaras

Kirjosieppo, naaras

Laulurastaan poikanen (oletan)

Laulurastaan poikanen (oletan)

Telkkäemo ja poikaset

Telkkäemo ja poikaset

Kukkopillit

Kukkopillit

Mökkipihaa

Mökkipihaa

Punarinnan poikanen

Punarinnan poikanen

Leinikit

Leinikit

Mies ja penkki

Mies ja penkki

Maalarimestari

Maalarimestari

Syreenit

Syreenit

Pihan oravakaveri

Pihan oravakaveri

Vanamot

Vanamot

Juhannusruusut

Juhannusruusut

Read Full Post »

Mitä ihmettä, lunta maassa! Oli luvattu poutaa ja aurinkoista säätä! Sateiden piti väistyä jo eilen illalla; taas meitä vedätettiin. Lumen verhoamat talojen katot, eilen vielä kuraiset pihatiet ja liki alastomat pihapuut ovat toki kauniita katsella hohtaessaan puhtaan valkeina lokakuun aamuauringossa. Säiden haltijat eivät vain tainneet muistaa, että juuri tänä viikonloppuna oli meidän määrä hoitaa mökkimme syysharavointi ja loput talvikuntoon laittamisesta! Haravointi voi olla raskasta, jos lehtien päällä on paksu lumikerros. Mutta itkut pois, tänään mentiin – muutakaan rakoa ei mökkikäynnille järjesty. Lumilapiot mukaan, varmuuden vuoksi.

Nopeasti säät vaihtuivat kesäisistä lämpötiloista talven pakkasiin. Talvivaatteita vain esille, ja hyvä autoilija – joko on talvirenkaat kulkupelissäsi? Haa, ei vielä? Kitkarengaskuskeilla on ollut aikaa haistella säiden muuttumista ja varautua ajoissa renkaidenvaihtoon. Miten mukavaa on päästellä hiljaisilla renkailla teillä, jotka Etelä-Suomessa ovat talvellakin useimmiten sulina. No, jääköön nastat–kitkat-rengasdebatti sikseen. Sain varmaan oman puoleni ilmaistua tässä kumisessa kiistakysymyksessä? Mutta yhtä asiaa ihmettelen. Kun talvi kuitenkin tulee lumineen ja pakkasineen, missä ovat kauppojen talvikengät? Miesten talvikengät! Tai oikeammin: miesten talvisaappaat!! Jos tarkastelee talvikenkätarjontaa, voisi luulla, että vain aikuiset naiset ulkoilevat ja liikkuvat talvisin. Naisille on monenlaista saapikasta vapaa-aikaan, jänismetsälle, talvirallin katsomoon, citykujille, työpaikan käytäville, teatteriin, treffeille, minne vain. Miehille on tarjolla vain surkeita, matalavartisia nilkkureita, ja nuorisolle – pelkästään kumitossuja sileillä pohjilla! Kuka uskaltaa ja ymmärtää näyttää tietä miesten ja nuorison talvikenkämuodissa?

Pidin selvänä, että myös mökkimaisemissa olisi lunta. Tammelan metsärinteissä sitä ei kuitenkaan ollut, lunta oli vain mökkitien notkelmissa. Saimme haravoida ja hoitaa mökin talvikunnostuksen kauniissa, joskin koleassa syyssäässä. Niin, tulihan välillä ankara raekuuro, mutta rakeet sulivat nopeasti. Vaimo ahkeroi minua, flunssapotilasta lujemmin. Osansa kyllä teki kirjoittajakin, kuten pruuvasi mukanaan tuomaansa mutteria laituritikkaiden pulttiin. Joku mutteri kouristani aina katoaa tai putoaa veteen, se on melkeinpä jo yksi mökkimme traditioista. Jos mutteri putoaa kokoonpantavasta kahdenistuttavasta, saanpahan silloin syyn pyytää siippaani juttuetäisyydelle. Tarvitaan näet vähän rallin nostoapua ja ainakin parempaa näköä mutterin löytämiseksi.

Syksyisen mökkiurakkamme eteni hyvin, mutta sen keston määräsi luonnonvalo, onneksi. Kun vein viimeisiä tavaroita autollemme, oli aurinko jo painumassa vastarannan kuusikon taakse. Mietiskelin pimenevässä illassa juuri lukemaani raumalaisen kirjailijan Hj. Nortamon romaania ”Helmikoristeinen kirjanmerkki”, jossa sivuttiin synkkiä katovuosia 1866-68. Niistä ajoista on kulunut vain muutama sukupolvi. Silloin ihmisiä yksinkertaisesti kuoli nälkään, kun halla ja aikainen talvi ja toisaalta runsaat sateet veivät sadon. Oli lähdettävä kerjuulle ja etsimään ruokaa, kenellä voimia riitti. Kaikilla kulkijoilla ei ollut edes kenkiä, ei edes niitä nilkkureita – eikä luonnottoman aikainen ensilumi ilahduttanut ketään. Sitä tuskin huomattiin.

Elokuunasteri lokakuussa

Elokuunasteri lokakuussa

Kalteva, Hyvinkää

Kalteva, Hyvinkää

Rantakulma, Nurmijärvi

Rantakulma, Nurmijärvi

Vantaanjoki, Rantakulma

Vantaanjoki, Rantakulma

Talvea odotellessa

Talvea odotellessa

Ensilumi

Ensilumi!

Lokakuiset syreeninlehdet

Lokakuiset syreeninlehdet

Ensilumi koirakoulussa

Ensilumi koirakoulussa

Ensilumi Kormussa

Ensilumi Kormussa

Lokakuinen mökkijärvi

Lokakuinen mökkijärvi

Rantaleppä

Rantaleppä

Siivouspartion johtajatar

Siivouspartion johtajatar

Flunssapotilas

Flunssapotilas irroittelee

Löytyihän niitä suppiloitakin

Löytyihän niitä suppiloitakin

Ensi keväänä taas saunotaan

Ensi keväänä taas saunotaan

Auringon viime kajo

Auringon viime kajo

Read Full Post »

Kesämökkiympäristössä huomaa ajan kulun. Sen huomaa kesävieraista, jotka vaihtuvat toisiin. Ei ole nuotiolla enää samaa juhannusporukkaa kuin vuosia sitten. Tämän päivän vakiovieraamme, lastenlapsemme, kasvavat hekin kovalla kyydillä. Tuvan syöttötuoli on nostettu syrjään jo kauan sitten, pihalle nikkaroitu hiekkalaatikko joutaa kohta purettavaksi, isoäidin viereen tulee nukkumaan enää vain nuorimmat, saunassakaan ei käydä enää kaikki yhdessä. Ajan kulun huomaa myös talon rakenteissa. Mökki kaipaa uutta maalia ainakin rappusiin, ikkunanpuitteisiin ja otsalautoihin, huussi alkaa olla armottoman vanhanaikainen (saatiin sentään uusi istuinosa) eikä laiturikaan ole enää parhaimmillaan. Vasta äskenhän vaimoni kalttasi männynrungon, joka rantakivikkoon asetettuna kiinnitti laiturin yläosan tukevasti paikoilleen.

Kesäkuun kolmantena viikonloppuna oli J-pojan vuoro vierailla mökillämme. Koleahkona perjantaina ei sentään sadellut, mutta tuuli oli navakka ja viilensi ilman entisestään. Säästä huolimatta J-poikaa veti uimavesi puoleensa kuin magneetti. Sinne hyiseen veteen ja aallokkoon piti vain päästä polskuttamaan, otti vielä leikkikalukseen pikkuipanoitten uimarenkaan. Mestariuimari tuo J-poika. Samaa sarjaa on äitinsä ja isoäitinsä, mutta isosisä – no jaa, osaa kyllä uida muttei samalla hengittää … Lauantaista tuli ihan siedettävä kesäpäivä, kun pistäydyimme Forssassa. Pikkukaupungissa oli kaikki melkein ennallaan. Ihmetyksen aihe, kaksi suurta vierekkäin olevaa kauppakeskusta ei enää elänyt alkuaikojen huumaansa – toisessa oli jo iso liiketila tyhjillään. Ennallaan oli kuitenkin tuttu, juuri alkanut juoksutapahtuma Suvi-ilta, ja ennallaan oli myös kodikas, erinomaisten pizzojen Kotipizza. Sen pitää olla Frutti di Mare!

Mökillä huomaa myös asioita, jotka eivät muutu. Suomalaista kesäsäätä ei oteta tässä lukuun. Isäntäväkeen ei tietenkään ajan hammas pure. Myös järvi on ja pysyy. Vanamot nousevat samoille mättäille, kirjosiepot tulevat vuosi vuodelta samoihin pihapönttöihin, lokit pesivät aina vain samoille luodoille, aurinko nousee samojen männynlatvojen yläpuolelle kuin ennenkin ja jos järvellä tuulee, se tuulee aina länsilounaasta, päin mökkiämme kammeten ulko-ovea saranoiltaan. Tein pikku kävelyn sunnuntaina J-pojan kanssa samalla, kun vaimoni alkoi valmistella päiväateriaa. Otimme tavoitteeksi tienvarren kaivon. Aina vain kaupunkilaisnuoret ihmettelevät, voiko tuota kaivon vettä kayttää ja juoda! Sitähän piti kokeilla. Aaah, yhtä kirkasta ja kylmää kuin ennenkin. Paluumatkalla kerroin J-pojalle valkolehdokista, jonka pitäisi olla juuri nyt kukassa. Onnistuisimmeko löytämään sen mökkitien ruohikosta? Se löytyi – vakiopaikaltaan! Valkolehdokkia etsimme myös taannoisina juhannuksina Eijan joukon kanssa. Silloin raikasta kaivon vettä maistelivat Salla ja Saija. Ajat muuttuvat ja vieraat vaihtuvat, kesäilot jäävät.

Mökkipiha

Mökkipiha

Veden hiomia

Veden hiomia

Hirmu-uimari

Hirmu-uimari

Hupiin ja hätään

Hupiin ja hätään

Laiturin vieressä

Laiturin vieressä

Hiekkalaatikko

Hiekkalaatikko

Kesäkukkia

Kesäkukkia

Suvi-illan juoksijoita 1

Suvi-illan juoksijoita 1

Suvi-illan juoksijoita 2

Suvi-illan juoksijoita 2

Kurjenmiekat ja valkolehdokki

Kurjenmiekat ja valkolehdokki

Vähän harvinaisempi tähtitalvikki

Vähän harvinaisempi tähtitalvikki

Vanamot

Vanamot

Kaivolla

Kaivolla

J-poika

J-poika

Read Full Post »

Tänä kesänä en meteorologina näyttäytyisi yleisillä paikoilla. Helteitä ja poutaa on lupailtu ties montako kertaa, mutta ei – luvattu poutapäivä alkoi taas kerran pilvisenä ja tuulisena. Ulkomatot rullalle ja suojaan, saderintama oli jo järven toisella puolella. Ensi vuoden loppujen puiden pilkkominen siirtyi tuonnemmaksi kuten myös vaimon kovasti odottamat hetket laiturilla auringon hellimänä. Ei tullut mitään rakenteiden maalauksesta – no, eipä kaikkia maalejakaan ollut hankittu. Pensseleitä kyllä löytyi. Toki jotakin hyvää on sadepäivissäkin; on viimein aika kuitata tiiviin kevätkauden sekä viikonlopun synttärijuhlien ja -valmistelujen univelat, lukea Sinuhe egyptiläinen tai olla vain ja rentoutua. Jos osaa.

Mökillä kuulee ja näkee usein kaikkea yllättävää, kun vain pitää hoksottimet auki. En nyt puhu naapureista, vaan luonnonilmiöistä ja mökin ympäristön eliöistä. Karhu ei ole pihapiiriimme tullut, mutta kaikennäköisiä pienempiä otuksia mökkimme ympäristössä illan tunteita hiippailee. Eräänä vuonna minkki viipyili rantakivikossamme ja teki tuttavuutta vaimoni kanssa jopa päiväsaikaan. Kerran vieraaksemme tuli useaksi päiväksi jalorotuinen kissa, jonka ristimme Reidariksi. Kissa otti usein torkut sylissäni ennenkuin lähti taas teilleen yön pimeyteen. Laulujoutsen pesii järvellämme ja kurjen huudot kuuluvat vahvoina vastarannan takaiselta suolta illan tummetessa yöksi.

Tiistaina piipahdimme Forssassa tärkeillä hankinnoilla: kaarisahaan uusi terä ja huussiin lisää kuivikkeita. Kiertelin taas hetken ihailemani Kehräämön alueella uusia kuvakulmia etsien. Hiljaista oli ja harmaata, ravintolalaiva Jannukin oli kiinni. Näin sentään yhden ihmisen sisäpihan terassilla ehkä lomansa alkua juhlistamassa. Kiirettä ei pyörämiehellämme ollut. Nautimme lopuksi uskomattoman herkulliset ja edulliset burgerit vakiogrillissämme Hämeentiellä. Kylläisinä kaarsimme sateen kastuttamalle mökkitielle kohti piilopirttiämme. Vaimoni nukahti sohvalle naistenlehti silmillään ja blogikirjoittaja nukahti makuukammariin toppatakki päällä. Ihassama mitä ulkona tapahtui.

Näkemiin, pihan synttärikukka

Halki poikki ja pinoon

Pyykkipojat

Täältä tullaan

Sadekuurojen välissä

Sauna

Yksinäinen lomailija

Puuvillamakasiini

Read Full Post »

Juhannusaatosta tuli harvinaisen kaunis ja lämmin. Aamupalan jälkeen oli miehen puuhana lähteä hakemaan vihtatarpeita. Hain vihta-ainekset metsästä, joka oli vielä jokunen vuosi sitten hakkuuaukeana. Sen jälkeen alue alkoi kasvaa vatukkoa ja myöhemmin tiheää koivikkoa, jota pitäisi nyt kiireesti harventaa. Oma vihtaoksien katkomiseni ei siis ollut rike, vaan metsänhoidollinen toimenpide. Rikkeenä en pidä myöskään sitä, että vihta sidotaan narulla eikä vitsaksella. Mutta hyvä on, lupaan, ensi vuonna vihtamme sidotaankin koivuvitsaksella!

Mökkijärvemme eräs juhannusperinne on venehanuristin ”ohimarssi”. Viime vuonna missasimme tapahtuman, mutta tänä vuonna emme päästäisi venekuntaa livahtamaan ohitsemme. Saunaa lämmittäessäni taisin jo kuulla hanurin soittoa niemen takaa. Kyllä, sieltä soittajat tulevat. Tyynessä, aurikoisessa juhannusaaton illassa kesäiset sävelet virittävät rannoille kerääntyneet mökkiläiset leppoisaan juhannustunnelmaan. Keskikesän juhla ei voi kuitenkaan jatkua loputtomiin, raukeus tulee saunomisen jälkeen ja on siirryttävä yöpuulle. Aattoilta vaihtuu kohta juhannuspäiväksi – vanamojen tuoksu oli blogikirjoittajan viimeinen aistimus ennen nukahtamista hirsimökin makuukamariin.

Juhannuspäivänä, vaimoni vielä levätessä, lähdin aamulenkille mökkitielle kohti järven pohjoispäätä. Löytäisinkö kukkivan valkolehdokin, tuon upean ja hienoaromisen kesäillan ja -yön kukan? Sen halusimme aina löytää, kun vaimoni siskontytär Eija oli perheineen juhannusta kanssamme viettämässä. Myös vanhempani tunsivat hyvin valkolehdokin ja opettivat jo varhain tunnistamaan sen. En löytänyt valkolehdokkia, mutta lenkkini oli kuin matka menneisiin vuosikymmeniin. Hiekkatien tuoksu oli täsmälleen sama kuin niillä kyläteillä, joita pikkupoikana kävelin perheemme kesälomilla Verlan kylässä tai Mikkelin lähettyvillä Saimaan rannalla. Astelin verkkaisesti ja tarkkailin mökkimme lähiympäristön vanhoja rakennuksia. Näin myös metsään hylätyn ikivanhan, hevosvetoisen karhin, jota jäin kuvaamaan ja ihailemaan (naapurimme Seppo auttoi kaupunkilaispoikaa vanhan koneen tunnistamisessa …). Katsopas, rannan savusaunakin oli pantu lämpiämään.

Nostalgiahetkeni päättyi äkisti, kun tien mutkaan kaasutteli paikallinen maanviljelijä valtavalla traktorillaan. Tuorerehukärry poukkoili traktorin perässä, meteli oli kauhea, kivet sinkoilivat ja pöly peitti tienoon. Onko Heinämaankulma saanut oman Rambonsa? Parasta vain siirtyä takaisin turvalliseen pihapiiriin; siellä juhannusrauhaa häiritsevät vain itikat sekä siepot ja sinitiaiset, jotka eivät vieläkään ole ratkaisseet parhaan pihapönttömme herruutta. Viereisen ihmismökin herruudet ja kaapin paikat on sovittu jo kauan sitten – nyt on aikaa nauttia kesästä ja juhannuksesta.

Metsäkurjenpolvet

Aaton aamuöinen usva

Vihta

Metsän väripilkut

Järven sini – Heinijärvi parhaimmillaan

Naapurit

Vanamot

Järvisoittajat

Mökkitie

Lemisen eksoottiset, upeat puuveistokset

Lato

Vanhoja koneita

Read Full Post »

Joku on joskus todennut, että kun on oikein kiire, silloin kannattaa ottaa tuumaustauko. Otimme vihjeestä vaarin ja pidimme päivätyöstämme vapaata helatorstain jälkeisen perjantain. Neljänä toukokuun lopun päivänä saisimme kaivattua vaihtelua ja saisimme päätökseen mökin ja sen pihan kevätaskareet. Siispä vesipönikkä, sänkyvaatteet ja löylyveden tuoksuaineet (siinä tärkeimmät) autoon ja Kantatie 54:lle muiden samanhenkisten joukkoon nokka kohti Lounais-Hämettä!

Mökkimme pihalla jouduimme heti erotuomareiksi: ikuiset kiistakumppanit sinitiainen ja kirjosieppo hamusivat taas kerran samaa pesäpönttöä. Auttoiko panoksemme mitään, jäi epäselväksi, mutta kamppailun voitti sinitiainen. Se ei ollut ihme, sillä tiaisella oli pihamme ykköspöntössä jo poikaset ruokittavanaan. Kirjosieppo sai tyytyä pienempään asumukseen kuusennäreessä – aivan kuten viime vuonna. Aloitimme oman majapaikkamme valmistamisen ja lämmittämisen ensimmäiseen yöpymiseen tänä keväänä. Paikat olivat talven jäljiltä ehjinä ja melko siistinä. Ei hiirien jälkiä eikä jätöksiä, eikä onneksi murtautujien tihutöitä selvitettävänä.

Enemmän tai vähemmän toiminnassa olevat lasikylät: Humppila, Nuutajärvi ja Iittala ovat pienen ajomatkan päässä mökiltämme. Perjantain sää oli surkea, mutta erittäin sopiva Humppilan Lasin käynnille, jossa Lasistudio Bianco Blu Oy valmistaa nykyisin taidelasia ja pitää lasinpuhallusesityksiä. Lasitehtaan yhteydessä Porintien varrella on monia erikoisliikkeitä ja monenlaista tavaraa kaupan sekä hyvät ruokailumahdollisuudet. Humppilan kirkonkylä idyllisine kivikirkkoineen on hieman lännempänä Porintiestä ja Lasitehtaasta

Aika riensi realisointipaikan vaatekasoja penkoessa; talven jäykistämät kropat kaipasivat jo pienen hirsisaunamme löylyyn. Mökkitiellä saa varoa kuoppia ja irtokiviä, mutta myös luonnon omaa väkeä. Kaikkea on nähty ja koettu: hirvi on työntynyt kuusikosta eteemme, supikoira on pysäyttänyt liikenteen ohjatakseen vastasyntyneet pentunsa tien yli, ja saukko on hypännyt automme edestä suojaan tienvarren ojaan. Eräänä keväänä jouduimme keskelle virallista rallikilpailua. Vain suostumalla nolla-autoksi ja kaasuttelemalla karkuun varsinaisilta kilpailijoilta, saimme luvan ajaa mökillemme. Automme rasitteena oli vielä täysperäkärryllinen koivuklapeja, mutta ehdimme alta pois.

Mökkitie ja sen ympäristö koki myös rajun vuodenvaihteen myrskyn, joka muutti maisemaa kaatamalla monin paikoin tietä myötäilevää mahtavaa kuusikkoa. Vuosia sitten tällä mökkitiellä jouduimme pysähtelemään aika ajoin oksentelevan matkustajan takia. Se huonovointinen oli koiramme Allu, joka nopeasti kuitenkin oppi kestämään ja pitämään automatkoista. Sateen kastama mökkitie vie varmasti perille varmasti kuraantuneen auton, mutta se vie myös mukaviin tunnelmiin ja muistoihin.

Kevät etenee

Vuorenkilpi

Sinitiainen

Kirjosieppo

Mustikka kukkii

Humppilan Kenkämaailma

Lasinpuhaltajat (Bianco Blu Oy, Humppila)

Mestari työssään (Bianco Blu Oy, Humppila)

Valmiit tuotteet (Bianco Blu Oy, Humppila)

Nyt saunaan!

Orvokkiamppeli

Kirppiksellä kotimatkalla

Read Full Post »

Older Posts »