Huhtikuun luontoa 2022

Vuoden 2022 huhtikuu alkoi hyvin talvisena – kuun ensimmäisen päivän aamuna oli Uudenmaan pohjoisosissa pakkasta 8 astetta. Kylmää siis, mutta lohtua toi kirkkaalta taivalta paistava aurinko. Pian sää lämpeni, mutta kohta taas kylmeni. Huhtikuu ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut. Luonto kuitenkin alkoi vähitellen valmistua kevääseen, aivan niin kuin ennenkin. Korkeat lumikinokset madaltuivat päivä päivältä, ja muuttolintuja alkoi saapua etelästä pieninä ja isoina parvina. Nyt saatiin myös kunnon kevättulvat. Se tiesi sitä, että tulvapeltoihin ilmestyi vähän erikoisempiakin lajeja … 

Annetaan kuvien jatkaa blogia. Kaikki kuvat ovat huhtikuulta 2022, Hyvinkään lähiympäristöstä.

(PS. jos katsot kuvablogia kännykällä, saat kuvat helposti isommiksi kääntämällä känny vaakasuoraan (ja tekemällä kuvankiertoasetus kännykkääsi).

Mustarastaan iloksi maa alkaa viimein sulaa ja ravintoa löytyy helpommin.

Rastas havahtuu etäältä lähestyvään äänekkääseen isojen lintujen parveen; tundra- ja metsähanhet tulevat. 

Tundrahanhi lentää pesimään, nimensä mukaisesti, tundralle pohjois-Venäjälle, mutta laskeutuu usein päivien ajaksi lepäämään ja ruokailemaan etelä-Suomen pelloille.

Aikaisimpia muuttolintuja ovat töyhtöhyypät. Vielä lumen peittävälle pellolle ne ovat saaneet seurakseen kandanhanhet.

Myös kiuru kuuluu hyvin aikaisiin muuttajiin. Pääsin kuvaamaan kiurua muutaman metrin päästä.

Melko pian saapumisensa jälkeen alkaa koiraskiurun soidinlento, johon yhdistyy kauas kuuluva yhtäjaksoinen liverrys.

Kottaraispari pesänrakennuspuuhissa. Tuntuu kuin toinen olisi tehnyt jotakin väärin, ehkä huonoja rakennustarpeita?

Vuoden 2022 huhtikuussa ensimmäiset leskenlehtien kukat nousivat etelärinteisiin vasta kuun puolivälissä.

Kun paju aloittaa kukintansa, alkaa luonto todella herätä kevääseen.

Yksi ensimmäisistä kevään perhosista on nokkosperhonen.

Västäräkki ilmoittaa saapumisestaan iloisella silputuksellaan.

Laulujoutsenet etsivät jo pesäpaikkaa, tai ehkä se on jo katsottuna. Pesintä alkaa jo huhtikuussa.

Jääpeitteen hävittyä pellolta sen valtaavat niin isot kuin pienemmät muuttolinnut. 

Kurkien saapumista ei voi olla kuulematta. Parvi tekee lukuisia, näyttäviä kaarroksia ennen kuin päättää alueesta, mille laskeutua.

Valtaosa valkoposkihanhistakin on matkalla pesimään pohjois-Venäjälle, mutta osa on sopeutunut pesimään myös Suomen puolella.

Sinivuokkoa ei voi olla huomaamatta muuten niin harmaassa huhtikuisessa maassa.

Komea suruvaippa on myös yksi kevään ensimmäisistä päiväperhosista.

Kellanvihreä sitruunaperhonen on, totta kai, nähtävä huhtikuun aikana. Koiras on voimakkaamman värinen kuin naaras.

Neitoperhonen talvehtii myös aikuisena kuten blogin kaikki muutkin päiväperhoset. Sen voi löytää huhtikuussa esimerkiksi pajun kukinnoilta.

Ensin kuului karmea rääkäisy, sitten metsästä asteli esille upeanvärinen fasaanikukko.

Töyhtöhyypät ovat jo aloittaneet soidinlentonsa.

Peippo ei enää säästele ääntään, kuten kuun alkupuolella, vaan antaa sen kuulua kirkkaana ja voimakkaana.

Sinitiainen, kuten talitiainenkin, on sinnitellyt pitkän talven, mutta lämpimien tultua jo helpottaa.

Kuovi paljastaa olinpaikkansa maassa kuuluvalla äänellään. Muuttavan kuoviparven kohtaaminen on yksi hienoimmista kevään tapahtumista.

Lintuharrastajakavereita peltotien varrella. Joko olet saanut sata lajia kasaan?

Pajusirkkukoiraan vienoa, kirkasta laulua alkaa kuulua aikaisin keväällä kosteikkopensaiden yläoksilta. 

Vanha tuulihaukkakoiras on saapunut kotipellolleen. Oikeassa kuvassa pyrstösulkien yläosa on siipisulkien varjostamana tummempi kuin on.

Sinisuohaukkanaaras syöksyy saaliin kimppuun. Kauempana saalisti myös sinisuohaukkakoiras.

Kevättulva on tosiasia. Vantaanjoki on laajentunut järveksi Hyvinkäällä Kittelän kohdalla.

Huhtikuun lopulla Hyvinkää Kytäjärvi on sulanut vain rannoiltaan.

Metsäviklo ja naurulokki ravintoa etsimässä. Siinä samalla vaihdetaan varmaan kuulumisia?

Nokikanaa näkee yleensä vain tulva-aikoina Hyvinkään länsipuolen peltoalueilla. 

Tavi on pienin sorsalinnuistamme. Koiraan pään värit näkyvät vähän erilaisina eri valoissa.

Tavit ovat arkoja lintuja ja ne nousevat herkästi lentoon pienestäkin uhasta tai häiriöstä. Tavipariskunta jäi kuvaajalta harmittavan kauas.

Melko harvinainen heinätavi oli yksi tulvapeltojen yllätyksistä. Sen koiras on mielestäni uivelokoiraan kanssa upeimpia sorsalintujamme. 

Heinätavi päättää spurttinsa vähän etäämmälle.

Perhosia jo näkyy (myös kuvassa), muttei vielä pääskystä. Huhtikuu on Suomessa arvaamaton – kuun viimeisenä viikkona saattaa vielä tulla luntakin!

Read Full Post »

Syyspäivän yllätyksiä

Syyskuun 10. päivästä oli ennustettu aurinkoista, jopa helteistä päivää. Vieläkö tänään näkisin ja kuvaisin nuolihaukkaa, josta pari päivää sitten sain vain välttäviä kuvia? Pieni ja nopea jalohaukka näyttäytyi useana päivänä ja teki toistuvia kaarroksiaan suoraan yläpuolellani. Hollilla oli, mutta en joko saanut terävää kuvaa tai sitten kiitäjästä tuli vain tumma siluetti. Mielelläni näkisin myös elo–syyskuun haukkaerikoisuuden, punajalkahaukan, jota ”harharetkeläistä” oli nähty Hyvinkäälläkin. Haukkojen muutto oli nyt parhaimmillaan, ollut jo parisen viikkoa. Petolinnut ja muut isot linnut olivat vallanneet ilmatilan; näitä päiviä ei lintuharrastaja saanut missata! Aamun tiheä sumu pani kyllä miettimään, näyttäytyykö aurinko tänään ollenkaan ja tulisiko muuttolinnuille sopivia ilmavirtauksia. Reppu oli pakattu jo illalla, kameran muistikortti tyhjennetty, linssit jynssätty ja akut ladattu. Eväät mukaan, ja sitten mentäisiin. Kohta heräävälle vaimolleni rustaisin vielä viestilapun lintumiehen päivän aikeista!

Sumuisen aamun taivaalla lensi vain jokunen sepelkyyhky, ja kauempaa kuului muuttavien kurkien ääniä. Haukkoja ei näkynyt, ei edes piekanaa jokivarren puun oksalla odottelemassa sumun hälvenemistä. Pelto-ojan tuntumassa ruokaili muutama kauris, jotka heti valpastuivat, kun hiljensin niiden kohdalla auton vauhtia. Jatkoin matkaani toisaalle ja tulin laajaa peltoaluetta halkovalle hiekkatielle, jossa jalkauduin. Puinti oli yhä meneillään ja suuntasin kiikarini peltomiehiin päin. Näin tumman hahmon erkanevan puimurin luota kohti tähystyspaikkaani. Ei se ollutkaan työmies, vaan hirvi, nuori uroshirvi! Se oli vielä kaukana, mutta oli selvästi varuillaan ja epäröi, minne jatkaa matkaa. Olin osittain tienvarren koivujen suojassa, hirvi ei paikallaan olevaa kameramiestä havainnut tai pitänyt uhkana ja alkoi tulla suoraan kohti. Vielä yksi pysähdys keskellä peltoa, ja sitten vauhdikkaammin eteenpäin ja tyylikkäästi hiekkatien yli toiselle peltoaukealle. Meille jäi välimatkaa vain muutama kymmenen metriä – ja kamerani muistikortille kymmeniä otoksia upeasta eläimestä. Mikä kuvaustilanne! Hirvi oli kuin tuotu jättimäiselle pöydälle. Ei minkäänlaista ryteikköä kameran ja hirven välissä – ja aamusumun pehmentämä valo lankesi jolkottelevaan sarvipäähän kuin Fotomanin studiossa. 

Olin pitkään hirven lumoissa enkä oikein huomannut, mitä muuta ympärilläni tapahtui. Tuskin ehdin mukaan, kun vierestä nousi lentoon sinisuohaukka, ja hetken päästä tienvarren heinikosta ponkaisi juoksuun siro kauris! Eihän päivän näin pitänyt mennä, mutta en ollenkaan pannut vastaan syyspäivän odottamattomia yllätyksiä. Tällä tiellä ja peltoaukealla on sattunut vaikka mitä. Metsäkauriita ja kettua näkee lähes päivittäin, täällä on pysähdellyt niin maa- kuin merikotka, mehiläishaukkakin ylittää joskus aukean, ja vakiokalustoon kuuluvat tuuli- sekä hiirihaukka ja myöhemmin syksyllä piekana sekä suohaukat. Lintututtavani Kari tuli myös hiekkatielle vähän myöhemmin – hirvi ja kauris olivat jo poistuneet näyttämöltä. Luonnossa tilanteet tulevat ja menevät. Ohjaajana on usein Sattuma, ja käsikirjoituksesta vastaa monasti Yllätys. Itse ei tilanteisiin juuri voi vaikuttaa – muuta kuin unohtamalla rannekellon kotiin ja eliminoimalla ikävät yllätykset. Pahin moka on unohtaa kotiin termari ja kuuma juotava – mielellään ei kuvaaja saisi myöskään unohtaa kotiin kameran muistikorttia. Ota vielä se varakorttikin!

Kauriit syysaamun usvassa

Haukkojen mailla, ei niin kovin kaukana taajamasta.

Nuori uroshirvi oli ilmestynyt pellolle.

Hirvi lähti tulemaan kohti.

Nuori uroshirvi pysähtyi. Se arvioi mahdollisia vaaratekijöitä ja reittiä, minkä valitsisi.

Nyt vauhtiin, yli hiekkatien, yli toisen peltoaukean metsikön suojaan!

Pellolta nousi lentoon sinisuohaukkanaaras. Olin myöhässä – lintu jo etääntyi.

Tuulihaukka lekuttelee kotipeltonsa yläpuolella.

Tuulihaukka

Kauris nousi rivakasti ylös lepopaikaltaan.

Lepopaikka sai nyt jäädä.

Nyt mentiin!

Kurkia muuttomatkallaan. Päivä alkoi viimein kirkastua.

Kurjet muuttavat paikkaa.

Ruskosuohaukkanaaras lähestyy.

Ruskosuohaukkakoiras (kuvattu samoissa maisemissa 8.8.)

Haukkapellon auringonkukat

Päätien viereisen näköalakallion luohinta ja murskaaminen sepeliksi särkee idyllin. Kallion takana alkaa Kytäjän–Usmin ulkoilualue.

Kallio murskaksi.

Kottaraiset ja haukka.

Varis ahdistelee hiirihaukkaa – vai kuinka päin asia oikein on?

Hiirihaukka

Hiirihaukka on alueen tavallisimpia petolintuja.

Syksy lähestyy. Sateet tulevat ja sää viilenee.

Read Full Post »

Leivon tarinaa

Peruskeväänä, jollainen vuoden 2019 kevät kaiketi säiden puolesta on ollut, koetaan etelä-Suomen maaliskuussa jo jokunen lämminkin päivä. Järvien jäät alkavat haurastua, ja myöhemmin huhtikuun puolella, on rannoilta jää yhtäkkiä sulanut. Telkkä on kaiken hoksannut, mutta olisiko toinen aikainen vesilintu, isokoskelokin, jo löytänyt tänne? Kiikaroin Kytäjärven maapadolta kauempana olevia vesilintuja – ja siellä se koskelopariskuntakin näkyy telkkien kaverina! Kaikki siis hyvin. Koskeloa ennen on muuttajia tullut vaikka kuinka; on nähty valtavien hanhilauttojen saapuminen, laulujoutsenten määrän nopea lisääntyminen, kurkien tulo, ja pienten muuttajien etujoukkojen ilmaantuminen kosteikkoon, pensaisiin ja puiden oksistoon. Tutuilla paikoillaan ääntelevät niin peippo, västäräkki kuin vaikkapa pajusirkku. Jätinkö jotakin pois ensimmäisten tulijoiden joukosta? Aah, no niin, tietenkin, kiuru! Sehän on ihan ensimmäisiä tulijoita ja on ehtinyt laulaa peltojen yllä jo pari kolme viikkoa. Kiuru tai leivo – tai miksei: kivenpuottaja tai peltoleivonen!

Kun astelen peltoaukeita halkovalla hiekkatiellä Hyvinkään Kytäjällä ja kuuntelen kiurujen laulua, tiedän olevani merkittävällä paikalla. Täällä on kiuru laulanut siitä lähtien kun peltoja ja niittyjä on raivattu, ja täällä on myös vaikuttanut henkilö nimeltä Aleksanteri Rahkonen. Hän oli Viipurissa v. 1841 syntynyt runoilija, opettaja, kääntäjä ja toimittaja. Hän oli henkilö, joka teki sanat lauluun ”Miks’ leivo lennät Suomehen?”. Rahkonen toimi lyhyen ajan opettajana Kytäjän kartanon omistajan Constantin Linderin ja tämän puolison Marie Linderin perustamassa kyläkoulussa. Lähteet eivät kerro (en ainakaan löytänyt), milloin ja missä Rahkonen teki sanat runoonsa, johon Erkki Melartin teki sävelen. Sen uskotaan tapahtuneen Hyvinkäällä, mutta jos näin oli, ei runon mahdollisella tekohetkellä leivoa juuri näkynyt. Rahkonen aloitti opettajan työnsä syksyllä 1864 ja joutui eroamaan koulusta jo seuraavan vuoden helmikuussa! Syy ei ollut runoissa, vaan muissa seikoissa. Laulussa runoilija kysyy kahdesti leivolta miks’, ja saa kysymyksiinsä vastaukset. Myös blogikirjoittaja haluaa kysyä leivolta: miks’ äänes on niin sorea juuri näiden Kytäjän peltojen yllä – vai kuvittelenko vain? 

Sanotaan, että eläkeläiselle ja/tai vanhemmalle ihmiselle riittää päivän ohjelmaksi yksikin tehtävä. Luulen, etten itse ole ihan vielä tuossa seesteisyyden tilassa, mutta ainakin blogien kirjoitteluni on ollut tänä vuonna vähäisempää kuin ennen. Alkuvuotta tosin leimasi oikean silmäni ongelmat. Jouduin useasti käymään Helsingissä silmätutkimuksissa ja lopulta silmäleikkauksessa. Yksi käyntini melkein peruuntui, kun aamulla vaimoa hyvästellessäni pyörryin ja rojahdin lattialle! Ylös vain lasten lelujen seasta ja matkaan! Lelut säilyivät ehjinä, mieskin melkein, mutta lelujen säilytyslaatikot hajosivat lunastuskuntoon. Parin viikon päästä leikkauspäivänä aloin aamuyöllä kotona oksennella, mutta mahataudista huolimatta, ei kun jalkeille ja Ventoniemen bussiin. Onneni taisi olla, että sillä kerralla leikkaukseni peruttiin toisen kiireellisemmän potilaan takia. Maaliskuun puolella Hyks:n silmäkirurgi sai macula pucker -sairauteni (verkkokalvon ryppykalvo) viimein hoidettua. Kaikki taitaa olla hyvin, ainakin oikean silmän tarkkuus on parantunut. Nyt kuitenkin operoitu silmäni näkee monennäköisiä ja -kokoisia edestakaisin liikkuvia mustia pisteitä ja langanpätkiä (lasiaiskellujat). Yksi sellaisista on rusetinnäköinen, ja sen olen nimennyt töyhtöhyypäksi. Sehän blogin johdannosta puuttuikin! Ehkä ne mustat kellujat aikanaan poistuvat – kuten meidän monet muuttolintummekin, Rahkosen kirkasääninen leivokin muiden mukana.

Kytäjärven jääpeite alkaa sulaa maalis–huhtikuussa.

Paikkalintu harakka tietää, että kohta saadaan seuraa.

Töyhtöhyyppä on yksi ensimmäisistä tulijoista.

Peippokin on jo tullut. Jotakin ruokapuolta pitäisi kynnöspellolta löytää.

Kurkien tulon kuulee kauas.

Laulujoutsenia tulee päivittäin lisää. Osa tosin talvehtii etelä-Suomessa.

Kanadanhanhet ovat komeita lintuja. Usein joku yksilö voi lentää joutsenten mukana.

Valtava joukko hanhia pysähtyy muuttomatkallaan Uudellamaalla, josta ravintoa on hyvin saatavana.

Kiurun laulu kuuluu kevääseen. Kiuru, tai leivo, enemmänkin kuuluu kuin näkyy.

Västäräkki saapuu usein jo maaliskuussa. Huhtikuussa on jo helpompaa, kun rantavedet ja -maa on sulana.

Laulujoutsenet ja töyhtöhyypät tulvapellolla. Suurta tulvaa ei v. 2019 etelä-Suomeen tullut.

Mahtuuko tänne vielä?

Merikotka alkaa olla melko tavallinen näky Uudenmaan aukeiden ja kosteikkojen yllä. Kuvassa vanha merikotka Hyvinkäällä.

Rusakolla on kiire piiloutua! Taivaalla kaartelee uhkaava peto.

Kaikki lumi ei ole vielä Uudellamaalla sulanut huhtikuun puolessa välissä.

Leskenlehdet nousevat kukkimaan aurinkoisilla rinteillä.

Hyvinkäällä on vahva kuusipeurojen populaatio.

Pienikokoisia metsäkauriita näkee päivittäin peltojen reunamilla, parhaiten aamu- ja iltahämärässä.

Kiurujen pellolla kaartelee myös komea ruskosuohaukkakoiras.

Mies on nähnyt sinisuohaukkakoiraan! Niin olen minäkin. Vielä kun se olisi kaartanut vähän lähemmäksi …

Sinisuohaukka, koiras.

Ei se kevät kurjemmalta tunnu!

Kytäjärven sula on laajentunut huhtikuun puolessa välissä.

Kyllä siellä jotakin on … Ainakin telkkä ja isokoskelo.

Koiras- ja naarastelkkä.

Naaras- ja koirasisokoskelo.

Pajusirkkukin on tullut vesistön tuntumaan. Se on myös aikaisia muuttajia.

Elämä on laiffii, varsinkin kun on kunnon räpylät!

Read Full Post »

Tuulihaukan katse

Nuorempana, kymmeniä vuosia sitten tein mielelläni pitkiä kävely- tai pyörälenkkejä Hyvinkäällä ja sen ympäristössä; yksin, vaimoni kanssa tai mäyräkoiramme Allun kanssa. Yksin kulkiessani purin varmaan nuoren miehen stressiä tai työpaineita, eikä mukanani vielä silloin ollut kameraa, mutta kiikarit saattoi olla. Sittemmin on kävelyille tullut mukaan myös kamera, ja halu kuvata lintuja. Vuosi 2018 alkaa kääntyä lopuilleen – päätin käydä läpi tämän vuoden lintukuvani ja nyt erityisesti haukkakuvat. Nuoruusvuosilta muistan elävästi välähdyksen, jossa varpushaukka syöksyy talventörröttäjillä ruokailevien punatulkkujen kimppuun ja iskee yhteen niistä. Tai näen tienvarren kuusikon penkalla rotevan kanahaukan tekemässä selvää jostakin isommasta linnusta. Tai sitten, saan muistikuvan Hausjärven Nyryssä puhelinlangalla istuvasta pienikokoisesta haukasta, jonka selän väritys oli upea tiilenruskea. Tuulihaukka! Se taisi olla ensimmäinen varsinainen tuulihaukkahavaintoni. Enkä voi koskaan unohtaa kuulaassa syyssäässä korkeuksissa kaartelevia hiirihaukkoja – enkä keväällä pohjoiseen matkaavaa hiirihaukan vaaleaa sukulaishaukkaa, piekanaa! 

Siinäkö ne kaikki takavuosien haukkahavaintoni olivat? Ei sentään, mutta ne olivat mieliinpainuvimpia. Kun eläkevuosina on ollut enemmän aikaa kuljeksia luonnossa, kiikaroida ja kuvata lintuja, en aluksi muistanut haukkoja, enkä niitä luonnossa nähnytkään. Se tapahtui vasta vähitellen – ja vähitellen opin myös saamaan niistä jonkinlaisia kuvia. Kamerani ja objektiivini eivät ole mitään ammattilaisen laitteita, mutta kun jotakin ahkerasti puuhastelee, siinä myös pakosta kehittyy. Oman laitteistoni kanssa on päästävä melko lähelle kuvattavaa lintua, muuten kuva jää suttuiseksi. Ja on siinä paljon muutakin, kuten valon suunta ja määrä, tarkennuksen onnistuminen, suljinnopeus, aukko jne. Lentävään lintuun tai lintuparveen tarkennan yleensä 9 pisteen matriisilla ja tietenkin seuraan kohdetta panoroimalla, siis kääntämällä kameraa lintua seuraten. Kerran pääsin kohtuullisen lähelle matalalla lentelevää ruskosuohaukkanaarasta, mutta hellepäivä nostatti maanpinnan yläpuolelle lämpöväreilyn. Pilallehan ne ne kuvat menivät, ja pettymys oli suuri kuin maajoukkuepelaajilla hävityn Moldovia-ottelun jälkeen. Kerrankin arka ruskosuohaukka oli lähietäisyydellä.  

Loppusyksyllä yritin päästä kaveriksi piekanan kanssa ja saada siitä muitakin kuin linnun alapuolelta otettuja kuvia. Monena aamuna kurvasin autollani pellonreunaan, jonka pellon toisella laidalla tiesin piekanan majailevan. Välimatkaa meillä oli alle 100 m. Aika passeli etäisyys, mutta kuinka edes nousta autosta haukan huomaamatta? Monet kerrat kokeilin, mutta huonolla menestyksellä. Viime viikonvaihteessa kehitin uuden taktiikan: hyvissä ajoissa turvavyö irti, kamera laukaisuvalmiiksi syliin, auto hitaasti liu’uttaen, valot pimeinä tienvarren metsäsaarekkeen taakse piiloon – ja sitten ulos varovasti ovia paukauttamatta. Se onnistui, siellä se peto yhä istui! Pääsin jopa astelemaan pellolla muutaman metrin kohti haukkaa ja sain laukaistua useita otoksia, ennen kuin piekana äkkäsi lippismiehen ja otti siivet alleen. Yritys palkittiin, mutta usein on niinkin, että mitä vähemmän yrittää, sitä paremmin onnistuu – pelkällä tuurilla!

Vaikka petolinnut ovat vähentyneet, kyllä niitä on ja niitä näkee, etenkin lintujen syysmuuton aikaan. Peltoaukeiden reunaan vain ihmettelemään, ja kiikarit sekä eväät mukaan. Vuosi oli omalla kohdallani hieno haukkavuosi; tuulihaukka sen aloitti jo huhtikuun lopulla. Tätä siroa haukkalintua seurasin melko tiiviisti koko kauden ajan. Ihailin sen vaivatonta lentoa, lekuttelua saaliin yläpuolella myrskytuulessakin paikallaan pysyen ja ihailin sen rohkeaa kisailua isompien haukkojen sekä varisten kanssa. Kävin jopa tuulihaukan pesälaatikolla aina silloin tällöin katselemassa poikasten kehittymistä. Kerran emo oli juuri tuonut poikasilleen ruokaa. Se oli liikkumattomana pesän alapuolella ikkunan pielilaudan päällä, ja katse oli tiiviisti kohti kirjoittajaa. Se katse … Ei se ollut vihamielinen, mutta tiukka se oli! Voisiko itsekin yrittää viritellä tuollaista ilmettä kasvoilleen? No, ei siitä taida eläkeläismiehelle olla enää mitään iloa eikä hyötyä. Paitsi ehkä joskus sitten elämän loppusuoralla, tehostetun palveluasumisen ehdoista ja yksityiskohdista sovittaessa?

Kevät on tullut! Vesilintujen jälkeen saapuvat joutsenet, kurjet ja hanhet – ja pian myös haukat.

Tuulihaukka palasi kotipellolleen huhtikuun lopussa.

Tuulihaukkaa näkee peltoaukeilla yleisesti joko lekuttelemassa saaliin perässä tai tarkkailemassa ympäristöä.

Tuulihaukka avasi vuoden haukkasesonkini. Pääsin lähes kasvotusten yhden suosikkihaukkani kanssa.

Matala, ruoikkoinen Ridasjärvi on mieluinen paikka mm. ruskosuohaukalle, nuolihaukalle ja sääkselle.

Komea, suurikokoinen ruskosuohaukka on melko arka lintu. Vasemmalla koiras, oikealla rantapusikossa piilottelee naarasruskosuohaukka.

Kaverini Timo Kytäjärven maapadolla.

Hiirihaukan ylilento.

Sinisuohaukkanaaras auringonkukkien yllä.

Sinisuohaukka iskemässä saaliiseen.

Komea, melko peloton sinisuohaukka. Valkoinen yläperä on suohaukoille tyypillinen. Ruskosuohaukalla sitä ei ole.

Tuulihaukka (ylinnä) leikittelee varisten kanssa.

Tuulihaukan pesälaatikossa alkaa olla jo ahdasta. Kuva päivätty 12.7.

Tuulihaukka vahtii pesälaatikkoaan.

Tuulihaukan katse.

Punarinta piilottelee rakennuksen suojissa.

Syksy saapuu haukkapellolle.

Piekana saapui viimein pohjoisesta ehkä talvehtimaan haukkapellolle. Tuulihaukkaa ei enää näkynyt.

Komea piekana.

Piekanan mustavalkoiset pyrstösulat näkyvät pitkälle.

Piekana laskeutuu puuhun aamuauringossa.

Syksyn aamu-usva haukkapellolla.

Metsäkauriit katselevat haukkakuvaajaa.

Monet haukat ovat jo lähteneet, mutta korpit jäävät aluetta vartioimaan.

Read Full Post »

Huhtikuun huilut ja karheat torvet

Nurmijärven Rantakulmalla Vantaanjoessa on pieni koskentapainen; joki pysyy avoimena kovinakin pakkastalvina. Sulassa saattoi olla jo kevään ensimmäisiä vesilintuja, vaikkei niitä kauempaa nähnytkään. Astelin varovasti pakkasyön kovettamalla hangella kohti joentörmän latoa, joka kätki taakseen sulan ja joen leveimmän kohdan. Olin aavistanut oikein, sieltä niitä löytyi! Kymmenkunta laulujoutsenta ja saman verran sinisorsia käänsi päätään kohti yhtäkkiä esille tullutta kulkijaa. Vetäydyin vähän sivummalle ja otin samalla kuvia joessa lipuvista joutsenista. Silloin huomasin sinisorsien joukossa yhden pienemmän sorsalinnun. Se oli uivelo! Jostakin lajinimi tuli mieleeni, mutta en ollut tiennyt, että uivelo on sinisorsaa paljon pienempi. En saanut naarasuiveloa pitkään ihastella, sillä kun pienen joenvarsilenkin jälkeen tulin ladolle uudelleen, oli uivelo kadonnut! Tuntui kuin pohjoiseen matkaava pieni uivelo olisi ollut isompien, sorsien ja joutsenten erityissuojeluksessa. Joku luontokokemus jää toisia paremmin mieleen – Rantakulman uivelopäivä oli sellainen.

Huhtikuun alussa oli vielä kovia yöpakkasia, mutta vähitellen, ja yhden aamuöisen lumipyryn jälkeen, kevät alkoi viimein edetä. Hyvinkään länsipuolen peltoalueista on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut todella hyviä isojen lintujen muutonseurantapaikkoja. Tänä talvena on alueella nähty myös monia talvehtijoita, kuten piekana ja hiirihaukka. Pelloille oli jäänyt talveksi myös pieni laulujoutsenten joukko odottamaan ankarasta dieetistä vapauttavaa kevättä. Torstaina 12. huhtikuuta heräsin aikaisin ja otin suunnaksi Kytäjän pellot. Ihmettelisin, elleivät torvet ja pasuunat raikuisi kuulaassa, hiljaisessa varhaiskevään aamussa! Taajaman ulkopuolella pysähdyin hetkeksi katselemaan (muutaman kymmenen kuvan verran) töyhtöhyyppien lentonäytöstä. Hyypät olivat tulleet heti, kun nurmea oli alkanut paljastua lumen alta. Tänne asettuisi lopulta vain muutama pari, muut hakisivat toisaalta oman pesimäreviirinsä. Vielä pystyin kuulemaan hyyppien kimakat äänet. Eihän tässä ollut hädän päivää, kun päiväkin näytti lämpenevän!

Tulin peltoaluetta halkovalle hiekkatielle juuri oikeaan aikaan. Vähän lännempänä majailleet valtavat hanhijoukot olivat parhaillaan siirtymässä uuteen laidunpaikkaan. Nyt ne parkkeerasivat Kytäjoen reunamille – ja lensivät suoraan ylitseni! Siellä kaakattivat ja kähisivät metsä- ja tundrahanhet, valkoposkihanhet ja kanadanhanhet. Kovinta ääntä pitivät kuitenkin laulujoutsenet. Eri hanhet ja joutsenet mahtuvat täällä samoille peltolaikuille ilman suurempia ongelmia, mutta pesimäpaikoilla on tilanne toinen. Mökkijärvellemme ei pesivä laulujoutsen kanadanhanhea päästä. Mitä nyt tapahtuu? Tuhatpäinen hanhijoukkio lennähti ilmaan, ja kaikki torvet soivat. Katselimme pienellä harrastajaporukalla, mistä hanhien pelästyminen johtui. Tuolla! Metsikön takaa tuli näkyville yksinäinen iso lintu laiskanoloisesti siipiään käyttäen. Ei ollut hiirihaukka, vaan komea maakotka! Nuori maakotka vaaleine siipilaikkuinen. Saalista olisi ollut tarjolla vaikka kuinka, mutta miten tehdä yllättävä hyökkäys, kun tuhannet silmäparit valvovat ilmatilaa. Maakotka ymmärsi tilanteen mahdottomuuden – tänään se ei hanhea jaloissaan roikottaisi. Se jatkoi matkaansa itään päin. Hanhet rauhottuivat pian ja peltoalueelle laskeutui rauha. Nyt kuului jo kiurunkin liverrys.

Vantaanjoen sulapaikka Nurmijärven Rantakulmalla.

Joen jääkannella naarasuivelo sinisorsien ja laulujoutsenten suojeluksessa.

Uivelo otti pieniä lentopyrähdyksiä – ja katosi sitten lopulta jatkamaan matkaansa pohjoiseen.

Töyhtöhyypät ovat jo parinsa valinneet.

Hyvinkään Kytäjän pelloilla on tilaa kaikille muuttajille, myös kurjille.

Kurjet ottavat korkeutta ja jatkavat matkaansa.

Lintupelloilta tapaa usein myös komeita kuusipeuroja.

Nyt tulevat hanhet!

Vielä uusille tulijoille riittää tilaa.

Laulujoutsenia tulee pieninä joukkoina. Joutsenia on myös talvehtinut Kytäjän pelloilla.

Joen reunamilla, metsän varjossa, on vielä runsaasti lunta.

Paikallinen sinitiainen ihmettelee yhtäkkiä lisääntynyttä ilmaliikennettä.

Metsähanhia

Valkoposkihanhia

Tundrahanhet

Ylempänä metsähanhet ja alempana kanadanhanhet.

Kevään ensimmäisiä kukkia: leskenlehti ja sinivuokot.

Kottaraisia. Täyden kympin laulajia. Pysähdy kuuntelemaan!

Koirassinisuohaukka saalistaa.

Maakotka lennähti hetkeksi peltoalueen ylle. Kotka oli harmittavan kaukana.

Pelloilla taas rauha maassa, uusia joutsenia tulee etelästä päin.

Kiuru tuo kevään. Onko niitä yhtä paljon kuin viime vuonna?

Kiurut kotipellollaan.

 

 

Read Full Post »

Seuraava tapaus

Pääsiäisen aikaan alkoi kevät taas edetä useamman kolean viikon jälkeen. Lunta näki enää vain varjoisilla rinteillä ja sisällä metsässä. Kuulinko oikein, oliko se jo peipponen? Jo vain, vaisua oli vielä viserrys, ja rohkea muuttaja oli yksin ilman lähipuissa laulavia lajitovereitaan. Lokit olivat myös tulleet, syvällä metsässä huhuili myös sepelkyyhky, mikäli sai äänensä kuuluville rastaiden sekakuorossa. Ensimmäiselle pääsiäispäivälle osui hanhien invaasio. Hanhia tuli joka suunnalta pienissä tai isoissa muodostelmissa; osa laskeutui tulvapellolle joutsenten sekaan. Toisena pääsiäispäivänä, joka oli lämmin ja aurinkoinen; varustauduin vielä paremmin isojen lintujen tulemiseen ja kuvien näpsimiseen, mutta kaikki turhaa. Harmaa sunnuntai olikin parempi muuttopäivä kuin aurinkoinen maanantai. Vain muutama hanhiaura lensi ylitseni ja häipyi nopeasti koilliseen pois näkökentästä. Ehkä linnutkaan eivät oikein pidä maanantaista?

Ennen pääsiäisen aika oli itselleni tervetullut ja odotettu neljän päivän lepotauko. Työn stressi häipyi, kun sain pakata reppuni ja hipsiä aamulla kiikaroimaan läheiselle pellonreunalle. Nyt taitavat asiat mennä toisin: keväiset viikonvaihteet ja pääsiäisen pyhät lymyilen tulvapellon pusikoissa ja tulen vasta tuntien päästä rättiväsyneenä kotiin. Arkea tarvitaankin toipumiseen pyhien rasituksista. Ollaan siinä ja siinä, ettei hyvä harrastus karkaa käsistä. Pelkään ajatellakin vielä parempaa kuvauskalustoa, jollaisesta aina silloin tällöin yhä haaveilen. Sitä huippukalustoahan pitäisi jatkuvasti käyttää! Näin on parempi, tuumailen. Kuvaamisessa on urheiluhenkeä, kun tietää, että vain optimioloissa kuva onnistuu ja tyydyttää. Tarvitaan myös jalkoja, jotta pääsee pikkuvarpusen tuntumaan. Tarvitaan myös oman kameran hyvää tuntemusta. Onko tarkennus nyt autolla vai manuaalilla? Missasin tuon nopean tilanteen, kun jätin tarkennuksen manuaalille!

Luonto- ja lintuharrastus näyttää olevan yhä enemmän moottoriurheilua, valitettavasti. Ei näissä lintumaisemissa juuri kävellä tai pyöräillä. Kaukoputket esille auton takakontista ja siitä sitten tihruamaan jouhisorsaa. En väitä, että oma tapani olisi ainoa oikea, kun myös kuuntelen ääniä (siis ympäröivästä luonnosta) ja saatan kävellä lintukohteen luona pitkiä matkoja sekä poukkoilla ympäröivään metsään kuin eksynyt iltarastisuunnistaja. Eivät ne parhaat lintukohteet tietenkään ihan kaupungin laidoilla sijaitse, totta sekin. Näitä pohtiessani päätän viimein jättää laulujoutsenet omaan rauhaansa ja kävelen takaisin autolleni. Hörppään termaristani vielä kupillisen kuumaa mehua ja panen kamerareppuni nepparin kiinni. Päivän urakka on hoidettu. Viimeisen hanhiauran kadottua metsänreunan taakse jään pohtimaan ihmisen muuttuvia elämäntilanteita. Vielä runsas puoli vuotta sitten istuin toimistomme työpöydän äärellä ja saatoin kirjoittaa meilin loppuun ”jään odottamaan ystävällistä tarjouspyyntöänne” tai jotakin muuta yhtä korrektia ja asiallista. Nyt, aurinkoisena ja lämpimänä toisena pääsiäispäiväna, nostan katseeni taivaanrantaan, pyyhkäisen kuraisia toppahousujani ja totean hymähtäen uuden tulokkaan, peipposen nähtyäni: ”jään jännityneenä odottamaan lintulorun seuraavaa tapausta – västäräkkiä, sitä keikkupyrstöä”. Arvot ja odotukset vaihtuvat toisiin.

Leppä kukkii

Kotipihan käpytikka

Joutsenpelto

Hanhivaara

Kanadanhanhet laskeutuvat

Pikkuvarpuset

Sininen ja valkoinen

Mitäs tuumaat tuosta uudesta joutsenperheestä?

Pakkasyön jälkeen

Naurulokit ja peesaajana töyhtöhyyppä

Kevään värejä

Näsiä kukassa

Tulvapellon vanhan rakennuksen kello – pääsiäiskello?

Sinisuohaukka jahdissa

Leskenlehti nousee taas

Peipponen – pääsiäisen uusi tulokas

Pääsiäisvieraita: poikamme ja lhänen poikansa

Read Full Post »