Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘luonto’

Joku oli suututtanut säidenhaltijan. Toukokuu 2017 oli ollut ennätyskylmä, ja etelässäkin tupsahteli satunnaisia lumikuuroja aina kuun puoliväliin asti. Snellmaninpäivänä sää näytti viimein vähän lämpenevän, mikä tuskin kuitenkaan johtui 1800-luvulla vaikuttaneesta fennomaanista, kirjailijasta ja valtio- sekä finanssimiehestä. Ei, äidit olivat saaneet muutoksen aikaan – ei vain sopinut, että äitienpäivänä, kuun neljäntenä liputuspäivänä, enää puhaltaisi kylmät tuulet. Äitienpäivänä syödään makeita kakkuja patiolla, johon paistaa lämmin aurinko, ja tuulella on nopeutta enintään 2 m/s. Kun äitienpäivä on lähtöisin Yhdysvalloista, voisi ajatella, että meilläkin kaikki päivään liittyvä on suurta. Täällä kuitenkin eletään omalla tavallaan. Suuruutta toki löytyy – sitä edustaa kaikki maan äidit ja äitien uhrautuvaisuus, niidenkin äitien, jotka eivät ole koskaan saaneet kutsua presidentinlinnaan.

Lehdet avautuvat

Luonnon tapahtumien seuraaminen kiinnostaa suomalaisia. Toukokuussa, juuri äitienpäivän alla, tapahtuu luonnossa paljon. Moni muuttolinnuista on palannut tutuille reviireilleen; on alkanut tiivis parinetsintä- ja pesintävaihe. Nopeimmilla vesilinnuilla on jo poikaset, vuokot ovat nousseet kukkimaan ja puiden silmut kasvavat nopeasti aueten viimein kukinnoiksi tai hennoiksi lehtien aluiksi. Helsingin yliopiston entinen kansleri Risto Ihamuotila on eräs julkisuuden henkilö, joka seuraa aktiivisesti luonnon tapahtumia. Onpa hän tehnyt harrastuksestaan kirjankin ”300 kasvia Suomen luonnossa”. Niin hänelle kuin itsellenikin, on tullut tavaksi tarkkailla, milloin tuomi on kukassa. Vanhoissa koulukirjoissa tuomen sanotaan kukkivan toukokuun lopulla, mutta Ihamuotilan 50 vuoden kirjanpidon mukaan aikaisin kukinta on tapahtunut jo 4. toukokuuta. Tänä vuonna ei vielä äitienpäivänä saada nuuhkia tuomen hienoa tuoksua, kuten usein lämpiminä keväinä. Luontoäiti ei kiirehdi tänä keväänä.

Etelänkevätesikko, ensimmäisiä kukkijoita etelä-Suomessa.

Lanttuperhonen kevättaskuruohon kukinnolla

Peltokortteet

Punarinta

Ensimmäiset valkovuokot lämpimällä rinteellä

Mietin, mikä mahtoi olla oman äitini suhde luontoon? Entä isoäitieni? Rantasalmella syntynyt isänäitini asui suuren osan elämästään Helsingin Käpylässä paritalon puolikkaassa ja sai tuntumaa luonnon tapahtumiin sekä vuoden kiertokulkuun hyörimällä oman talonsa takapihan kasvimaalla ja puutarhassa. Me lapsenlapset taas saimme tuntumaa aina hyväntuulisen isoäitimme tiukkaan puoleen: ymmärsimme hyvin selvästi, ettei puutarhan vadelmiin saanut koskea. Ne, kaikkein kiinnostavimmat ja isoimmat marjat, oli määrä säästää juhlapäiviin! Kaikkea muuta sai syödä niin paljon kuin vatsa veti. Toinen mummoistani, nuorena leskeksi jäänyt äidinäitini oli kaupunkilainen; Helsingissä syntynyt ja kantakaupungissa suurimman osan elämäänsä asunut. Luulen, että Arkadiankatua pitkin kävellessään vakavanpuoleinen äidinäitini antoi välillä katseen nousta kadunvarren lehmuksiin ja tunnisti oksalla laulavan pikkulinnun. Ehkä äidinäitini kierteli paljonkin Mechelininkadun toisella puolella Väinämöisen puistossa, Hietaniemessä tai Lapinlahdessa ja oppi tuntemaan koko joukon puiden ja pensaiden siivekkäitä? Oma äitini ei saanut elää pitkää elämää, mutta tiedän hänen viihtyneen luonnossa. Kasvit, kasvienkeräys ja luonnonkukat olivat hänelle tärkeitä. Kun äidilläni vielä terveyttä riitti ja perhe oli yhteisillä lomilla vuokramökeillä ja maatiloilla Vihdissä, Saimaan rannalla tai Verlassa, ei häneltä varmaan mitään puuttunut. Tai no, kerran Vihdin täysihoitolalomamme pyöräretkellä äitini pyörästä puuttuivat jarrut. Istuin pyörän tarakalla ja tunsin, kuinka vauhti kiihtyy – parivaljakkoa vietiin hurjaa vauhtia kohti ojaa! Sillä kerralla jätimme luonnonkukkien keruun, keräsimme vain itsemme ojasta takaisin pölyiselle maantielle. Miten ihmeessä siitä rytäkästä selvittiinkään? Äideillä on se jokin – luontoa ainakin!

Helsingin Malmin hautausmaalla yhdessä vaimoni kanssa. Äidit ja isoäidit saavat ruusunsa.

Ruusut maassa vanhempieni haudalla

Helsingin Malmin hautausmaata

Äidinäitini haudan skillat saavat seurakseen valkoisen ruusun

Hautausmaan naaraspeippo

Hautojen mustarastaat

Mustarastas ja orvokit

Alastomat rungot ja oksat

Helvi-äitini 1950-luvun alussa kotimme takapihalla Espoon Leppävaarassa

Vasemmassa kuvassa isänäitini Bertta (vas. hlö) näyttelyharrastuksensa parissa mahdollisesti Savonlinnassa, todennäköisesti 1910-luvun alussa. Oikeassa kuvassa äidinäitini Linnea miehensä Eino Davidin kanssa 1920-luvun paikkeilla.

Read Full Post »

Pääsiäisen aika on merkinnyt kirjoittajalle jo vuosien ajan tervetullutta vapaata ja rauhoittumista arjen askareista sekä velvotteista. Työvuosina pääsiäistauko oli vielä merkityksellisempi kuin nyt eläkeläisenä, kun kukaan ei ammattiosaamistasi kaipaa eikä viikonpäivissä ole mitään eroja. Ilman seinäkalenterin päiväyksiä ei tietäisi missä mennään, ja itse päiväohjelmat ovat kuin luovuutensa hukanneen ohjelmatoimiston ideapankista. Olisi edes … Huomaan vaimoni tulleen katselemaan, miten kirjoitukseni etenee ja kuulen tuoreen kommentin: ”Eipäs nyt ruveta kyynisiksi!”. Minäkö kyyninen, yritin vain huumorilla aloittaa? Asiaan sitten. Rauhoittuminen ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö voisi ja saisi yhä luonnossa käydä ja ruumiinkuntoa hoitaa – semminkin kun se ohjelmatoimisto ei tähän hätään muuta pystynyt keksimään. Kyllä se minulle sopii, luonnossa remuaminen, mutta välillä itsekin aprikoin, voisiko sen tilalla, tai rinnalla, olla jotain muutakin? Taisin unohtaa kysymyksen yhtä nopeasti kuin sen esitin.

Luontoihmisen sopii hyvin asua Hyvinkään tapaisessa pikkukaupungissa, jossa metsäpolut odottavat vain lyhyen pyöräily- tai automatkan päässä taajamasta. Laajat peltoaukeat avautuvat nekin heti kaupunkia sivuavan moottoritien länsipuolella. Näistä Usmin ja Kytäjän pelloista on viime vuosina tullut isojen muuttolintujen suosimia levähdyspaikkoja – nähtävää on riittänyt alkukevään moniksi viikoiksi. Koleasta säästä huolimatta kevät on vaivihkaa edennyt ja pohdin, olisiko Kytäjärvi jo jäistä vapaa? Silloin olisi luontoharrastajilla vesilintujen paikka! Kun ensimmäisenä pääsiäispäivänä astelin Kytäjärven maapadolle, järvi todella lainehti vapaana, ja ympärilläni lenteli satoja sorsalintuja: sinisorsia, haapanoita, taveja, jouhi- ja lapasorsia. Vesilintujen keväinen lentonäytös oli täydessä vauhdissaan taustakulissien vaihtuessa auringonpaisteesta tummiin pilviin ja lumikuuroihin. Toinen pääsiäispäivä oli aurinkoisempi, mutta lintuja tuntui olevan vähemmän kuin edellisenä päivänä. Joko osa altaan vesilinnuista jatkoi matkaansa pohjoisemmaksi, lopullisille pesimäalueilleen? Hei, tuolta kaukaa lähestyy parvi lintuja. Mitä ne oikein ovat? Kuoveja! Monikymmenpäinen kuoviparvi järjesti aamun yllätyksen ja hoiti päivän avausnumeron tyylikkäällä ylilennollaan.

Pääsiäispäivien lämpötila nousi juuri ja juuri plussan puolelle. Padolla kävi yhä ankarampi viima. Olin passipaikalla yksin pitkät tovit; joitakin lenkkeileviä pariskuntia ohitti kuvaajan kiireellä ja nopeasti tervehtien. Lopulta sain kaveriksini tuoreen Facebook-tuttavani Jounin, joka tuli myös kuvaamaan runsaslajista vesilintujoukkoa. Maiseman avaruus, auringossa välkehtivä järvi, sininen taivas, jylhät kalliot etäämpänä, joita vasten kaartelevien vesilintujen kirkkaat värit korostuivat … Hiljaisuus. Tunnelma oli hetkittäin kuin kaukaa vaarojen maisemasta, Lapistakin.

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

(Runosta Lapin kesä, Eino Leino, Kangastuksia, 1902)

Takatalven uhkaa Kytäjärvellä

Haapanat ja tavit

Laulujoutsenet

Joutsenet laskeutuvat

Kartanon rantaa

Vesilintuja

Tavit

Jouhisorsat

Sinisorsat lumipyryssä

Kytäjärvi 2. pääsiäispäivänä 2017

Yön aikana järvi jäätyy uudelleen

Kuovit

Padon vartija

Kurjet järven yllä

Haapanat

Lintukaverini Jouni sihtailee joelle

Lapasorsat ja alimpana tavit

Laulujoutsenet

Laulujoutsen ohittaa läheltä

Naurulokki patoaltaan yllä

Lumikuuro tavoittaa pian Kytäjärven

Read Full Post »

Lyhyeltä kesä tuntui, vaikka olisi voinut kuvitella toisin. Odottavan aikahan on pitkä, ja mitäpä muuta suomalainen teki kuin odotti kesää kaksi kuukautta: kesä–heinäkuun. Lämpimät ja helteet tulivat sieltä sittenkin – tosin vain lyhyeksi aikaa. Katselen nuorimman lastenlapsemme iloista olemusta ja liikehdintää Anderssonin Manun laiturilla (kutsuimme ja luulimme paikkaa alkuvuosina yleiseksi rannaksi). J-tyttö sai kesän viimeisille mökkipäivilleen upeat säät. Istuskelin rantakivellä J-tytön lähellä ja pohdin kaikkea mahdollista: syksyä, Suomen taloutta ja työttömyyttä, veropakolaisia, Lähi-Idän ja Afrikan maiden pakolaisvirtoja … Ei, ei vielä liian vakavia aikuisten asioita. Katse aurinkoon – tai mieluummin tuonne kaislikkoon, jonka yllä lentelee komeita sudenkorentoja. Joitakin kuvia sain napsittua, vaikka mahdottoman nopealiikkeisiä ja kiireisiä nuo sudenkorennot. Ehkä niilläkin on tunne, että kesä tulee pian päättymään – nyt kaikki peliin!

Elokuun lopulla alkaa luonto olla hyvin hiljainen. Perhosia näkee päivä päivältä vähemmän, tyyppiperhonen ja pian ainoa päiväperhonen näyttää olevan metsänokiperhonen. Lintujen laulua ei kuule juuri ollenkaan. Pitkään jatkunut kasvukausi ja kukinta-aika päättyi nopeasti elokuun helteisiin – nyt voi metsässä saada vain suun täydeltä lentäviä ohdakkeiden haituvatuppoja. Mutta mökin pihapiirissä majailee vielä muutama uskollinen siivekäs tarkkaillen isäntäväkeä milloin pikku kuusen oksilta, milloin rohkeammin, kuistin läheiseltä isolta kiveltä. Jossakin mökkimme tuntumassa nuo punarinnan poikaset ovat syntyneet ja täällä ne viipyilevät aina syysmuuttoon asti. Mökkeilymme alkuvuosina vapautin kerran ansaan joutuneet neljä punarinnan poikasta liiterin taakse tuomastani katiskasta, jonka suuaukko oli jäänyt kunnolla lukitsematta. Oma virhe, mutta ei ole toistunut sen jälkeen. Toivottavasti nuokin tämän vuoden poikaset, Tiku ja Taku, palaavat taas ensi keväänä synnyinsijoilleen.

J-tyttö oli innostunut pelaamaan korttia isovanhempiensa kanssa. Ihan kelpo seurapeli siinä kuin mikä muu hyvänsä. Voitto ei ollut pelissämme kenellekään tärkeä. Ei ollut tavoitteena nousta toisten yläpuolelle ja tuulettaa loistavaa peliään. Tässä pelissä ei ollut klikkejä, joilla oli omat etunsa puolustettavaan. J-tytön pohtiessa seuraavaa siirtoaan ajatukseni luiskahti valtakunnan poliittiseen peliin ja maamme tämän hetken ongelmiin. On vaikea kuvitella yhteispeliä, jossa jokin joukko tai yksittäinen ihminen ajaa vain omaa etuaan. Yhteinen hyvä tulisi asettaa Suomessakin tärkeimmäksi asiaksi, ei talouden kasvu eikä kilpailukyky. Oliko virhe, kun useita valtion laitoksia yksityistettiin, posti yhtenä esimerkkinä? Voittoa taitaa tulla, kun toimintoja siirretään mm. Viroon, mutta samalla työttömyys Suomessa entisestään kasvaa – ja myös työttömyyskorvaukset. Onko tässä mitään järkeä? Näinhän on ollut jo pitkään, vähintään niistä ajoista, kun paperityöntekijät ja heidän liittonsa saivat vaatimuksillaan palkat ylös, mutta – pian myös koneet ja työpaikat ulos, vieraille maille. ”Hei Papu, sinun vuorosi!” Ai niin, juu. Taisin uppoutua ajatuksiini, anteeksi. Punarintakin katseli kuusennäreestä kirjoittajaa isoilla nappisilmillään. Tiksautti ja niiasi kerran – ja tuntui sanovan: ”Älä välitä kirjoittaja. On asioita, joille ei oikein voi mitään. Mekin tästä kohta Portugaliin päin. Nähdään taas!”

Uskollinen pelargonia liiterin seinustalla

Uskollinen pelargonia liiterin seinustalla

J-tyttö kokeilee marjanpoimuria

J-tyttö kokeilee marjanpoimuria

J-tyttö Manun laiturilla

J-tyttö Manun laiturilla

J-tyttö

J-tyttö

Tytönkorento

Tytönkorento

J-tyttö pelaa

J-tyttö pelaa

Karmeen punaista

Karmeen punaista

Kivinen mökkiranta

Kivinen mökkiranta. Uusi aamu

Ensi kesän polttopuut pinossa

Ensi kesän polttopuut pinossa

Kurki korkeuksissa

Kurki korkeuksissa

Isäntä ja emäntä

Isäntä ja emäntä

Vaimon asetelma 01

Vaimon asetelma 01

Vaimon asetelma 02

Vaimon asetelma 02

Kesän viimeisiä päiväperhosia (kaaliperhonen ja metsänokiperhonen)

Kesän viimeisiä päiväperhosia (kaaliperhonen ja metsänokiperhonen)

Syksyn lehti

Syksyn lehti

Punarinnan poikanen kasvaa

Punarinnan poikanen kasvaa

Matkalla kotiin. Tammelan Pyhäjärvi, Venesilta

Matkalla kotiin. Tammelan Pyhäjärvi, Venesilta

Tammelan Venesillan katoksessa

Tammelan Venesillan katoksessa

Read Full Post »

Merkillinen kevät ja kesän alku. Maalis–huhtikuussa oli tavanomaistakin koleampaa, eikä toukokuun alkukaan luvannut lämpimiä. Ne karttoivat Suomea aina toukokuun viimeisille viikoille, kunnes osui takaressuun! Kaikkialla Suomessa aina Lappia myöten iloittiin lämmöstä ja hikoiltiin; vähän jo tuskailtiinkin. Ja taas myytiin tuulettimet loppuun. Samalla Keski-Euroopan maissa oli koleaa ja riesana mahdottomat kevättulvat ihmisuhreineen. En ole yleensä keväisin päässyt irrottautumaan työpöytäni ääreltä paitsi viikonloppuisin, mutta nyt oli toisin. Oli kerrankin aikaa käydä katselemassa luonnon tapahtumia ennen kuin alkukesän väriloisto lakastuisi ja hiipuisi pois. Sinne vain heinikkoon ryömimään!

Mistä olen saanut kiinnostukseni luontoon ja ehkä erityisesti kasveihin? Vastaus on selvä, vaikka en ole sitä aina ymmärtänyt: vanhempani opettivat minut ja veljeni tuntemaan tavallisimmat kasvit – ja vielä paljon enemmän: monista kasveista kuulimme pieniä tarinoita ja taustoja. Muistan hyvin, että yhteiset kasvinkeräysmatkamme olivat  onnellisia hetkiä. Niitä tehtiin kotimme lähialueilla Vanhankaupunginlahdella ja lomamatkoilla Vihdissä, Karjalohjalla, Mikkelissä … Minä ja veljeni saimme vanhemmiltamme vetoapua koulukasvistomme täydentymisessä ja vanhempamme taas saivat retkillä palata omiin kouluvuosiinsa ja nuoruuteensa, joka vaihe heiltä äkisti katkesi Suomen viimeisiin sotiin. He saivat myös loistaa latinankielisillä kasvinimillä. Heidän kouluaikanaan piti muistaa kasvit myös latinaksi, meidän nuorempien tuli osata vain kasviheimojen latinankieliset nimet. Siinäkin oli tekemistä. Fragaria vesca, Anemone nemorosa, Viola tricolor …

Eräs isämme kanssa tehty retki oli aika merkillinen. Olimme kerran melkeinpä aamuyöllä katselemassa erikoista kasvia nykyisen Itäväylän paikkeilla. Se kasvi oli pukinparta. Erikoista on, että kasvi avaa kukkansa vain aamuvarhaisella, ja vain muutamaksi tunniksi! Kaikkein erikoisinta jutussa oli kuitenkin se, kuinka isämme sai teinipoikansa nousemaan aikaiselle kävelyretkelle kauas kodistamme keltaisen, pitkävartisen rohdoskasvin äärelle! Jotakin lahjontaa siinä oli käytetty, mutta mitä? Joka tapauksessa retki jäi mieleeni ja pystyisin vieläkin osoittamaan pukinparran kasvupaikan Itäväylän uloimman kaistan kohdalla. Sanotaan, että ihmisen näkö heikkenee ikääntyessä. Vanhempana voi jotakin nähdä paremmin – voi  nähdä elämänsä tähtihetkiä; niitä nousee muistoista kuin pukinparta Itäväylän kovasta asfaltista.

Koiranputket

Koiranputket

Lehtometsä

Lehtometsä

Salomailla (noin 5 km kaupungin keskustasta)

Salomailla (noin 5 km kaupungin keskustasta)

Niittyleinikit

Niittyleinikit

Koivut

Koivut

Unohdettu talovanhus

Unohdettu talovanhus

Metsäkurjenpolvet

Metsäkurjenpolvet

Nurmitädyke

Nurmitädyke

Perheemme pyöräretkellä Helsingin Kivinokassa 1955

Perheemme pyöräretkellä Helsingin Kivinokassa 1955

Kauppareissu tehty, Mikkeli 1955 (kirjoittajan tunnistaa otsatukasta)

Kauppareissu tehty, Mikkeli 1955 (kirjoittajan tunnistaa otsatukasta, nykyään ei)

.

Read Full Post »

Lapset ja luonto taitavat olla parhaita luovuuden opettajia. Viime viikon lopuilla meitä viihdytti ja ”koulutti” luovuuteen nuorin lastenlapsemme Jemina. Saimme oppitunnin sanojen liittämisestä yhteen ihan pöhköllä tavalla ja nauroimme vatsat kipeinä 4-vuotiaan hauskoille oivalluksille. Jatkokurssin saamme varmaankin Lemmyltä ja Juliukselta myöhemmin kesällä, kun on heidän vuoronsa antaa luovuuskoulutusta isovanhemmilleen.

Kesä on nyt kirjaimellisesti kukkeimmillaan – ja luonnon monimuotoisuudessa sekä värikkyydessä riittää ihmettelemistä. Mieleeni tulee Jacob Södermanin lausahdus hänen ihaillessaan Ruissalossa auringonlaskua: “Ei tätä ilmiötä ainakaan Turun demarien paikallisosasto ole saanut aikaan!”. Niinpä, evoluutioteoriasta huolimatta, tuntuu että jokin mahtava luoja kaiken takana on.

Pohdin usein kasvien ja kukkien äärimmäistä kauneutta, ja miten ja miksi ne ovat iloksemme syntyneet. Jokin vuosi sitten tein kuvia ala-asteen matematiikan kirjaan ja tarvitsin malleja erilaisista luonnonkukista. Otin lehtiön kainalooni ja lähdin tekemään omat luonnokseni suoraan paikan päälle, kotimme lähellä olevalle kukkaniitylle. Se oli hyvin mieleenpainuva ja antoisa kokemus. Uskon, että olin näin paljon luovempi kuin koskaan katselemalla valmiita malleja kirjoista tai netistä. Marimekolla pitkään vaikuttanut japanilainen suunnittelija Fujiwo Ishimoto on saanut suomalaisesta luonnosta vaikutteita suunnittelemiinsa kangaskuoseihin ja keramiikkaan. Syystalvisen, lumen osittain peittämän kynnöspellon näkymästä syntyi upea Ishimoton keramiikka-astia. Luovuutta on tehdä ja nähdä asioita uudella tavalla. Nyt kesällä voimme olla kaikki luovia ishimotoja ja saada uutta innostusta arkeen ja työhön. Olemme luovuuden lähteillä, kun vähänkin katselemme ympärillemme metsässä, puistossa, veden äärellä, lakeuksilla tai kotipihallamme.

Pihan syreeni

Jemina (Ritva Könösen kuva)

Jemina, se luovuuskouluttaja

Pihakukka

Julius ja Lemmy (Ritva Könösen kuva)

Vanamot

Hyvää yötä

Read Full Post »

Äitienpäivä oli juuri takana. Sää oli edelleen koleaa, mutta luonnossa tapahtui vääjäämättä muutoksia, jotka enteilivät kesän tulemista.  Uusia kasveja nousi maasta kukkimaan ja uusia lintulajeja saapui Pohjolaan. Äitienpäivänä ehdittiin vaimoni kanssa piipahtaa mökillä haravoimassa.
Päätin viikolla käydä katselemassa Kytäjoen seutuja, olisiko vielä pelloilla tulvavettä ja näissä lampareissa jotakin mielenkiintoista. Tuskinpa enää näin myöhään keväällä, ajattelin. Ja näinhän usein käy – kun et aseta suuria odotuksia, saatkin kohdata jotakin yllättävää. Pelloilla oli vielä tulvalammikoita ja kaukaa jo erotin kahlaajalintuja. En kovin hyvin tunne liroja, vikloja ja kurmitsoita, mutta nyt sain kiikaroida lintua, joka oli helppo tunnistaa. Suokukko oli soitimella suuren haareminsa keskellä. Suokukkokoiras on veikeä näky isoine päänympäryshöyhenineen. Tulipa jälleen uusi laji plakkariin!
Kun käännyin poispäin tarkastelupaikaltani, näin pellon yläpuolella ensimmäiset haarapääskyt – ne varmaan tiesivät, että nyt voipi jo tulla, sää lämpenee. Sinivuokko kukki yhä samaan aikaan valkovuokon kanssa. Mukava luontotuokio päättyi näsiän näkemiseen. Monina keväinä olen tuota kasvia haikaillut, mutta luontoreissuni ajoitus ei ole tainnut mennä kohdalleen. Tänään oli hyvä päivä!


Read Full Post »