Ensimmäinen västäräkki

Huhtikuun puolivälin lauantai oli ennusteen mukainen, kolea ja sateinen. En antanut sään haitata, vaan kävin tarkistamassa muuttolintutilanteen Kytäjän pelloilla. Muutto oli nyt selvästi vilkastunut: peipot kiirehtivät parvissa pohjoiseen päin, kurjet ja hanhet olivat runsastuneet kosteikkopaikoissa ja sepelkyyhkyt ääntelivät pellonreunan puissa. Laajoja tulvia ei tänä vuonna tulisi. Se oli harmi – sorsalinnut ja kahlaajat matkaisivat ilman välipysähdystä pohjoisemmille pesimäalueilleen. En pääsisi näkemään uusia tuttavuuksia.

Sunnuntaiaamuna ei ollut enää jälkiä lauantai-illan räntäsateesta. Aurinko tuli näkyville ja lämpö nousi aamupäivällä lähelle kymmentä astetta. Tänään oli mahdollisuus esitellä vaimolleni kevään ensimmäinen västäräkki. Kävelimme Ridasjärven läpi vievällä pyörätiellä kohti järven lintutornia. Pyörätien viereinen pelto oli suureksi osaksi vapautunut lumesta ja pelto oli juuri sellainen, jonka pitkältä muuttomatkalta tullut västäräkki ottaisi huili- ja ruokailupaikakseen. Ja niinhän siinä sitten kävi, hetken päästä keikkupyrstö ilmestyi sille multapläntille, jota olin sormellani osoittanut!

Eläinten käyttäytymistä voi arvailla, mutta ei ihan aina. Tein kerran lukiolaisena hiihtomatkan Herttoniemestä Korkeasaareen. Kiertelin rauhassa kevättalvista saarta, ihailin saukon leikkisyyttä ja uintitaitoa, ”keskustelin” kasvokkain lumileopardin kanssa ja siirryin katselemaan villisikojen touhuja. Eräs pikku porsas asteli luokseni, laittoi kärsänsä kiinni aitaukseen ja alkoi tapittaa minua tiiviisti nappisilmillään. Katselimme hetken toisiamme, ja taisin yrittää matkia possujen ääntä. Hetken päästä tuo pikku possu kääntyi nopeasti ympäri, juoksi aitauksen katokseen ja tuli kiireesti takaisin luokseni suussaan iso kasa kuivaa heinää, joka pudotettiin maahan – minulle yksinäiselle ja selvästikin nälkäiselle hiihtäjälle! Yhteys oli syntynyt eläimen ja ihmisen välille. Tuon kokemuksen jälkeen on vain luonnollista, että tiesin västäräkin tänään tulevan Ridasjärven kynnöspellolle.

Kolea huhtikuu

Ridasjärvi

Vaimo

Vene

Puro

Blogikirjoittaja

Leskenlehti kukkii

Hyvää kevättä täältäkin

Read Full Post »

Muuttolintuja ja virpojia

Kauan odotettu kevät on täällä tänään! Talvesta ei huhtikuun puolivälissä ollut enää vastaanpanijaksi – hävisi kuin Jyppi Bluesille. Lumet sulivat aukeilta nopeasti eikä Etelä-Suomen joetkaan tulvineet siten kuin pelättiin. Kaupungeissa terasseja pystytettiin kiireellä, kumeja vaihdettiin kulkupeleihin ja katujen hiekat kerättiin pois pölyämästä.

Pelloilla ja tulva-alueilla oli omat kiireensä: reviirejä oli vallattava, oli houkuteltava oma naaras lemmentöihin ja kohta pesäpaikkakin katsottava. Täällähän ovat jo kaikki: joutsenet, telkät, tavit, isokuovit, sepelkyyhkyt, kiurut, kottaraiset, lokit, rastaat, peipposet ja västäräkit! Jopa pajusirkkukin, oma kevään lintuni, lenteli tulvapellon pusikoissa. Pian kosteikolle tulisivat kahlaajat, ja kesäkausi julistettaisiin viimein alkavaksi pääskysten ja muiden hyönteissyöjien päätöksellä.

Nyt oli korkea aika katsastaa Nukarinkoski. Julius ja Jemina eivät panneet vastaan, kun ehdotin käyntiä naapurikunnan upealla koskella. Viikko sitten, koskipäivänä, sää ei vielä ollut kovin lämmin, joten kuumat mehut reppuun ja riittävästi lämmintä päälle. Koski oli komea, mutta jäälautat olivat jo menneet – vesi vyöryi esteettä mahtavalla pauhulla.

Palmusunnuntaina odotimme virpojia ovellemme. Takavuosina ei Palmusunnuntain aamuna kannattanut haaveilla omasta rauhasta, sillä ovikello soi ahkerasti koko aamupäivän. Tänä vuonna vain yksi virpojapari kävi meitä tervehtimässä ja lausumassa tutun terveisensä. Saimme kuin saimmekin oman hienon koristeoksamme, jolla blogikirjoittaja toivottaa kaikille terveyttä  ja kevätiloa – ihan ilman vastalahjaa.

Tulvapelto, Kytäjä, Hyvinkää

Neitsytsaari, Hyvinkää

Julius ja Nukarinkoski

Jemina ja Nukarinkoski

Palmusunnuntain virpojat

Read Full Post »

Kuka vei kevättulvat?

Vielä pari viikkoa sitten peltoja ja metsiä peitti paksu lumikerros. Kun lämpöaalto viimein saapuisi, olisi sulamisvesiä kaikkialla – ennustettiin mahtavia kevättulvia. Mutta kuinka kävikään? Vaivihkaa sää hieman lämpeni, yöpakkaset harvenivat ja päiväsaikaan saatiin sadetta. Aukeiden lumet hävisivät uskomattoman nopeasti – kuin ilmaan. Niin juuri tapahtui: suuri osa lumesta hävisi haihtumalla, aivan kuin fysiikan tunneilla ja kirjoissa opetetaan. Nyt oli toimittava, jos vielä mieli ihailla eteläisen Suomen tulvakevättä ja peltolämpäreiden vilkasta elämää.

Torstaina 7.4. kävin ihailemassa tulvivaa Vantaanjokea Hyvinkäänkylän Kittelän sillalta. Vettä satoi reippaasti, oli tuulista ja koleaa, mutta kotoinen ”Mississippimme” näytti juuri niin mahtavalta kuin odotinkin. Kymmenkunta joutsenta odotti joella suotuisia säitä, joiden myötä edetä paremmille pesimäalueille.

Lauantaina 8.4. suuntasin jo aamuvarhaisella Kytäjän pelloille.  Tuuli kävi kylmästi pohjoisesta, mutta yhtä kaikki muutama sinnikäs kottarainen, kiuru ja sepelkyyhky oli liikkeellä kohti pohjoista.  Kävin välillä työpaikalla tekemässä 7 tunnin työrupeaman, mutta vielä piti käydä kurkkaamaasa peltojen uudet tulijat ennen kuin pääsin kotiin viettämään lauantai-iltaa. ”Tulvajärven” joutsenpariskunta päästi kiikaroijan melko lähelle. Kun linnulla on kokoa, on myös itseluottamusta. Punarintoja lenteli ojien kuusikoissa blogikirjoittajan iloksi. Tuulihaukka oli metsästämässä sänkipellon yllä. Kaikki oli siis niin kuin pitikin.

Viime vuonna näillä samoilla tulvapelloilla näin elämäni ensimmäiset suokukot. Satuin oikealla hetkellä oikeaan paikkaan ja sain pitkään ihailla röyhelökauluksisen koiraan kukkoilua lajinsa naaraiden keskellä. Tänä vuonna joku vei runsaimmat tulvat ja sen mukana kahlaajat ja puolisukeltajat. Nyt on jokavuotinen uusi laji lödettävä suomalaisesta perusbiotoopista – pusikosta, hakkuuaukean reunalta!

Kittelän hevoset

Tulviva Vantaanjoki sadepäivänä

Tolppien tanssi, Kytäjä

Joutsenbaletti

Read Full Post »

Tulvajoki

Kun lunta oli Etelä-Suomea myöten todella runsaasti – ja vielä ihan hetki sitten – olisi voinut ennustaa valtavia kevättulvia. Varmasti niitä paikka paikoin olikin, ainakin Salossa, Vantaanjoen alajuoksulla ja Pohjanmaalla sekä Lapissa myöhemmin keväällä.
Hyvinkään Vantaanjoen haara Kytäjoki tulvi hetken aikaa reippaasti, mutta niin paljon vettä ei tulvapelloille tullut, että paikalliset asukkaat olisivat voineet iloita kevätsoutelusta, kuten jokin vuosi sitten. Ihmettelen vain, onko veneet hankittu vain näitä satunnaisia riehakeväitä varten!

Muuttolintujakaan ei tulvapelloilla juuri näe, koska siivekkät tietävät, että nuo pellot tulevat pian kuivamaan. Kaipaan vetisiä keväitä, jolloin voi kiikaroida vähän harvinaisempia sorsalintuja kuten taveja, haapanoita ja jouhisorsia. Hyvinä lintukeväinä on myös ihmisiä liikkeellä ja aina joidenkin kanssa syntyy mukavaa keskustelua – luonnonoikuista ja linnuista tietenkin. Jännä juttu, kaupungissa olet kaiken keskellä yksin, mutta avarassa tilassa, maaseudulla, harvoistakin ihmisistä saat seuraa ja usein myös pysyviä ihmissuhteita.

Read Full Post »