Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘linturetki’

Huhtikuun toinen viikonloppu v. 2022 ei näyttänyt mitenkään keväiseltä. Mutta luontoon, vähän pidemmälle lenkille, oli kuitenkin päästävä, tuli sitten räntää, lunta tai rakeita. Näitä kaikkia tulikin sitten päivän mittaan lauantaina 9.4! Sääkartalla näytti olevan Hyvinkään kohdalla parin tunnin poutainen jakso, ja tällä kerralla se piti kutinsa. Ulos sitten vain, vaikka aamuinen kova räntäkuuro pani vielä epäröimään. Toiveena kirjoittajalla oli paitsi rääkätä kroppaa, myös palauttaa mielen tasapaino perjantai-illan tv-tarjonnan jäljiltä, ja ennen kaikkea, jos mahdollista, nähdä kevään muuttolintuja. Maaliskuun puolelta oli jo havaintona pieni parvi töyhtöhyyppiä, pari kottaraista ja kiurun lauluäänet; huhtikuun puolelta taas kymmenkunta peipposta kotipihan pihlajassa.

Ei siis vielä kovin vilkasta, ja kuinka voisi ollakaan, kun peltoja peittää yhä hanki, jota yöpakkaset öisin kovettavat. Jokien virtapaikat ovat olleet sulina koko talven ja kevään, mutta ei alueen järvet. Muuten, tiesitkö, että Hyvinkäällä on aikoinaan pidetty Meripäivät!?? Totta se on, ensimmäisen kerran v. 1966 ja pari kertaa myöhemmin. Haahkaa en ole täällä ikinä nähnyt enkä naapurin takapihalla kanoottia kummempaa vesipeliä, mutta löytyy kyllä kaksi hyvää lintujärveä: Ridasjärvi ja Kytäjärvi. Kevättulvien aikaan vesilintujen ja kahlaajien näytöksiä esitetään myös tulvapelloilla. Enimmäkseen täällä on tyytyminen pelloilla ja metsissä viihtyviin lajeihin. 

Turha kieltää, takatalveahan tämä. Kun ei lämpene niin ei lämpene, eikä nuo lumikinokset häviä mihinkään ennen vappua, hyvä kun jussiksi. Olin lauantaina aikaisin liikkeellä. Päädyin suosikkimaisemiini, peltoaukeita halkovalle hiekkatielle, ja vaikka en mitään erikoista uskonut näkevänikään, aamun rauha ja hiljaisuus alkoi tehdä omaa työtään – tämäkin riittäisi. Yllättäen lakeus täyttyi äänistä. Kurkiaura hajaantui oikealla puolellani ja linnut laskeutuivat joen partaalla odottavien lajitoverien sekaan. Vain hetken ne olivat aloillaan, huutelivat ja nostelivat kaulojaan, mutta nousivat pian siivilleen ja lähtivät varmaankin etsimään parempia ruokapaikkoja. Ei ollut vielä hanhien aika, vaikka yksittäisiä lauttoja oli jo Uudellamaalla lennellyt. Talvehtivia petolintujakaan ei näkynyt, paitsi yksi. Maaliskuussa jo kuvasin isolepinkäistä, joka tyynesti istui korkean koivun ylimmällä oksalla. Se oli jälleen paikalla, nyt matalamman haapapuun yläoksilla. Isolepinkäinen pärjää talvet, vaikkei olisi hyvä myyrävuosikaan. Talvella voi lintu käyttää hyväkseen syksyllä keräämäänsä ruokavarastoa, josta löytyy yhtä ja toista: myyrää, hiirtä, päästäistä, liskoa ja pikkulintua. Kun olin saanut isolepinkäisen kuvatuksi, alkoi eteläinen taivas nopeasti tummua. Sakea lumikuuro peitti hetkessä näkyvyyden, lauantainen linturetkeni päättyi siihen – lumi peitti myös haaveeni uusista lintulajeista.

Isolepinkäiselle on meille sanoma, joka on ajankohtainen aina. On huolehdittava varmuusvarastoista, on oltava omavarainen. Noin 150 vuotta sitten koettiin Suomessa yksi maan pahimmista väestökatastrofeista kautta aikojen, nälkävuodet. Varmuusvarastoja jo tuolloin oli, mutta ei ehkä sittenkään riittävästi. Kun vuosien 1866–68 keväät ja kesät, talvetkin, olivat todella kylmiä, ei saatu viljaa korjattavaksi eikä jaettavaksi. Suomessa kuoli nälkään ja tauteihin n. 200 000 henkeä, joka oli 8 % koko väestöstä. Lisäksi jo Krimin sodan aikana (1853–1856) Venäjään silloin kuuluneen Suomen rannikkoa ja maan viljavarastoja olivat tuhonneet Yhdistyneen kuningaskunnan sotalaivat pommituksillaan. Vuoden 2022 koleat maalis- ja huhtikuu, takatalvi, johon emme ole viime keväinä tottuneet, ei taida sittenkään olla sietämättömän vaikea. Palmusunnuntai 10.4. oli vielä hitusen tuulisempi ja koleampi päivä kuin edellinen päivä, mutta Hyvinkään Palopurolla tapasin jälleen koiraspeipposen. Se asettui oksalle, availi vähän ääntään ja lyhyen arastelun jälkeen päästi ilmoille kuuluvan ja niin tutun keväisen sävelmänsä – ja sehän kulkee duurissa!

Maalis–huhtikuussa Uudenmaan peltoja peitti tiivis hanki. Välillä hanki jo aleni mutta uutta lunta tuli vielä huhtikuussa eivätkä yöpakkaset hellittäneet.

Karaistuneet laulujoutsenet pärjäävät takatalvenkin avointen jokien äärellä. Usein ne jäävät myös talveksi. 

Ensimmäisiä pieniä hanhiparvia näkyi jo maaliskuun puolella. 

Paju valmistautuu pian kukkimaan.

Kottarainen on yksi aikaisimmista muuttajista. Omat ensimmäiset havaintoni olivat ajalta 19.3.

Peippoparvi näyttäytyi kotipihallamme 6.4. Niille kelpasi syksyltä pihlajaan jäneiden marjojen siemenet.

Maaliskuussa oli lyhyt lämpimämpi jakso. Laulujoutsenet tervehtivät kevättä upeilla trumpettiäänillään.

Kurkia alkoi näkyä horisontissa yhä enemmän.

Kurkien pitkä muuttomatka on päättynyt. Se on saattanut alkaa jopa Pohjois-Afrikasta..

Kurjet laskeutuvat joen partaalla odottavien lajitoverien seuraan.

Kurkia Vantaanjokeen liittyvän Kytäjoen reunalla.

Kevättä ilmassa, vaiko vain kurkien siipisulkia?

Kurjet päättävät vaihtaa maisemaa.

Pitkälle matkalle muodostetaan säännöllinen aura, mutta pieni matka heitetään vapaassa muodossa.

Töyhtöhyypillä on takuulla ongelmia ravinnonsaannissa. 

Rusakko seuraa piilostaan peltoaukean tapahtumia.

Lepän kukinta on jo pitkällä.

Isolepinkäinen on upea ilmestys. Se on pitkäpyrstöinen rastaan kokoinen petolintu, joka koukkupäisellä nokallaan saalistaa niin hiiriä ja myyriä kuin myös pikkulintuja.

Huhtikuun alussa peltoaukean kosteikot ovat yleensä jo sulaneet jäästä ja lumesta.

Ensimmäiset naurulokit tapasin 9.4.

Huhtikuinen lumisade ei tullut yllättäen, mutta se tuli nopeasti.

Pajukissat olivat jo valmiit avautumaan. Heteet ja emikukinnot jäivät juuri sataneen lumen alle.

Varis on kekseliäs lintu, mutta ei senkään ruokapöytä ole kovin runsas ja monipuolinen.

Palmusunnuntaina 10.4. aurinko paistoi muutaman tunnin keski- ja iltapäivällä. Metsähanhien parvi lensi ylitseni idästä päin.

Kallioisen metsikön kätköissä piileksi rastas! Tapasin yleisen mutta harvemmin nähdyn ja aranpuoleisen kulorastaan 10.4.

Hyvinkään Palopurolla peippokoiras asettui tienvarren puunoksalle – ja päästi ilmoille niin tutun kevätsävelmänsä!

Read Full Post »

Aurinko paistoi, oikeastaan ihan lämpimästi, eikä tuulikaan osunut, kun kiikaroin jäättömälle ulapalle. Itätuulta pääsi pakoon laskeutumalla valleilta Ison Mustasaaren, Susisaaren tai Kustaanmiekan alaville rantakallioille, lähelle vesirajaa. Suomenlinnan ja Helsingin puolustamiseen 1700-luvun puolivälissä rakennetut rantavallit ja bastionit antoivat hyvän tuulisuojan, kun vain hoksasi, mistä päin puhaltaa ja minne piiloutua. Kaksi vuotta sitten maaliskuussa olin tehnyt päivän retken Suomenlinnaan, ja nyt halusin tulla tuulisille saarille uudestaan. Edellisestä kerrasta jäi kait hyvä maku, kun täällä taas oltiin – ainakin Rantakasarmissa sijaitsevan Viaporin Deli & Cafen lohikeiton herkullisen maun saatoin vieläkin tuntea suussani. Tällä kerralla olin asettanut päivän ja käyntini teemaksi linnut! En  alentuisi yleiseen hortoiluun turistijoukon mukana tykiltä toiselle tai tenaljeilta kurtiineille. Pah!

Tuolta talon pihalta kuului kova rääkäisy! Mikä ihmeen lintu se oikein …? Kiipesin vaivalloisesti jyrkkää rinnettä ylöspäin kohti ääntä. Nyt ison linnun hahmo näkyy … fasaanihan se tietenkin! Tästä ei sitten kerrota kotona mitään. Eräs kotipuolen tosi kova lintuharrastaja oli evästänyt minua, että saatan valleilla nähdä jopa tunturikiurun. Tämä ensimmäinen havaintoni oli jotain ihan muuta. Totta puhuen, olin kyllä Suomenlinnassa suureksi osaksi ihan vain jaloittelemassa ja nauttimassa kauniista kevättalven päivästä. Olisin hyvin mielelläni poikennut myös museoissa ja Suomenlinnan kirkossa, mutta eiväthän ne ole talvisaikaan auki! Eivätkä ainakaan maanantaisin! Jotenkin tuntuu, että Suomessa ei aina nähdä asioita. Ei ole nähty verkkokaupan maailmanvalloitusta eikä nähdä, että Suomenlinnassa käy turisteja myös talvisin! Vuonna 2016 Suomenlinnassa kävi jo yli miljoona vierailijaa – ja talviajan vierailut lisääntyvät kovaa vauhtia! Mitä me tarjoamme näille kävijöille? Miksei joku myy tuon tykin vieressä kuumaa mehua? Miksei Augustin Ehrensvärdin vetämä seurue 1700-luvun asuissaan tee saarivaellusta kuninkaallisen soittokunnan tahdittamana? Kävisi se talvellakin? Ei, en jaksanut enää kehitellä enempää, vaan siirryin syrjään kulkuväylältä huilimaan, otin repun selästäni – ja avasin ikioman termarini, jonka olin viisaasti aamulla täyttänyt kuumalla mehulla. Se höyrysi vieläkin.

Lenkkini kääntöpiste olisi Kustaanmiekan korkeimmalla vallilla. Pääsin sinne viimein painavien kantamusteni kanssa. Repussani oli tavaraa kuin Hannu Hautalalla – vain turistien vakioväline selfiekeppi puuttui. Huipulta avautui hieno ja rauhoittava näkymä auringossa välkehtivälle ja etelänsuunnalla avoimelle Suomenlahdelle. Seniorikansalainen oli jo aika poikki könyttyään kaikki saaret Länsi-Mustasaaresta alkaen. Linturetkeksi käyntini oli vaatimaton: vain joitakin pihalintuja ja muutamia keväisiä vesilintuja. Jäin kaipaamaan näkymää haahkalautoista tai edes hemppojen ylilentoa, mutta ei tällä kerralla! Mielellään yksin luonnossa liikkuvana jäin tänään yllättäen kaipaamaan matkaseuraa! Mutta kukapa nyt suostuu lähtemään kaverikseni viimaisille, alastomille linnoitussaarille, jonne pitää suoriutua jo auringonnousun aikaan – ainakin vaimoni aikataulusta on yliviivattu kaikki päivän ensimmäiset tunnit. Pientä piristystä sain lautalle kävellessäni Susisaarella, lähellä suurta linnanpihaa, jossa kivimuurin vieressä jokin teatteriryhmä harjoitteli omaa esitystään. Ja olihan jäljellä vielä huikea lauttamatka Kauppatorille. Suomenlinna II näytti voimansa ja ryskyi uhmakkaasti läpi paksujen jäälauttojen! Sillä oli selvä päämäärä toiseen kotirantaansa. Niin oli kirjoittajallakin. Matkailu avartaa, mutta siellä kotisatamassa on kaikki! Ja kotipuolen pelloilla voi nähdä haukkojakin – jopa talvella!

Matkalla Suomenlinnaan.

Vapaamatkustajiakin mukana!

Suomenlinna II rantautuu Isoon Mustasaareen.

Tervetuloa Suomenlinnaan!

Lautta ei viivy rannassa kauan. Uusi kyyti odottaa jo Kauppatorilla.

Ensimmäinen kohteeni Länsi-Mustasaari

Rantakasarmi ja joukko turisteja

Mustarastas viihtyy Suomenlinnassa

Matkalla eteenpäin. Ison Mustasaaren rakennuksia.

Asuintalon pihan fasaani.

Kattotutkielma

Näkymä Susisaarelta Etelä-Helsinkiin

Valleilla kiipeämisessä kysytään kuntoa – ja pitäviä kengänpohjia.

Saarten eteläpuolella aava ja avoin meri.

Minne seuraavaksi? Ulkomaisia turisteja riittää ympäri vuoden.

Opaskylttejä on saarella riittävästi.

Suuren linnanpihan rakennuksia Susisaarella.

Turisteja Susisaaren rantakalliolla

Kyhmyjoutsenet

Isokoskelonaaras kuivattelee

Rantavallien kulkijat

Tykit ovat vaienneet kauan sitten

Teatterilaisia harjoituksissaan. Jotakin tällaista saisi olla lisää!

Kohti lauttarantaa

Hyvästi Suomenlinna! Vielä me nähdään!

 

Read Full Post »