Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kiuru’

Vuosi 2020 jää historiaan maailmanlaajuisen koronavirusepidemian takia. Kun eräs blogikirjoittaja vääntää juttuaan maaliskuun puolivälissä, ei virustautia ole Suomessa vielä julistettu epidemiaksi eikä se ole meillä saavuttanut huippuaan. Pandemiaksi virustauti kuitenkin julistettiin jo viikolla 11. Ilman koronavirustakin on tämä vuosi jäävä historiaan eteläisen Suomen osalta: täällä koettiin talvi, jota ei koskaan tullut. En ainakaan itse muista talvea, jolloin kotiovelta ei olisi päässyt sivakoimaan, tai ettei metsäjänis olisi voinut piiloutua valkeaan hankeen. En ole kyllä vuosiin sivakoinut, mutta aikaisimpina talvina se olisi aina onnistunut – no, siinä ja siinä, että Lauttasaaren Lahnaruohontien asunnolta olisi heti päässyt ladulle, kaikista muista asuinpaikoista kyllä (melkein). Luonnontilaisia eläimiä ei tämänhetkinen sairastumisvitsaus koske. Muuttolinnut eivät ole muuttaneet käyttäytymistään eivätkä reittejään; ne ovat alkaneet palata pohjoiseen pariutumaan ja lisääntymään –  jotakin on sentään lohdullisesti ennallaan. Elämän on jatkuttava.

Kevään ja lämpimien tuloa ei voi ennustaa lumettomuudesta; eikä myöskään siitä, että pähkinäpensas kukkii jo tammi–helmikuun vaihteessa! Keväällä on oikkunsa, se ottaa mieluusti askeleen eteen ja pari taakse, kuten oli kuviot myös Terhi Suorlahdella Putous-parodiassaan. Tuultakin kevät välillä pidättelee, välillä taas puhaltelee täysillä. Maaliskuun toisena viikonloppuna osuin kuitenkin oikeaan rakoon. Olin liikkeellä aikaisin sunnuntaiaamuna; aurinko alkoi vasta nousta pilvettömälle taivaalle, kun astuin tutulle peltotielle. Valo oli lämmintä, se värjäsi oranssilla länsisuunnan korkeimmat puut ja rinteet. Oli pientä pakkasta, mutta tyyntä, ja tienoo oli täysin hiljainen – siihen asti, kunnes yksinäinen laulujoutsen kaahasi suoraan ylitseni ja kuulutti omaa kevätriemuaan. Sinne tulvajokeen se näytti laskeutuvan muiden tulokkaiden joukkoon. Laulujoutsenten lisäksi oli jo muutakin seurattavaa: korkeuksista kuului kiurujen ääniä ja kas vain, töyhtöhyyppiäkin näkyi, pieni parvi ylitti vauhdilla peltoaukean. Sunnuntai antoi jo lupauksen vielä lämpimämmistä kevätpäivistä ja lajien runsastumisesta – talvikuukausien harmaat päivät, yöpakkasetkin, tulisivat pian päättymään.

Maaliskuun kolmannelle viikonlopulle 14.–15.3. oli Luonto-Liitto järjestänyt kevätseurannan, teemana perhoset. Oliko siis jo sitruunaperhosia? Tuskin sentään, mutta ruostesiiven karvaisia toukkia voisi hyvällä onnella metsäpolulta löytää. Luulenpa, että tämän hetken seuratuin asia on kuitenkin ihan jotain muuta kuin luonnon tapahtumat. Nyt seurataan hallituksen ja eri viranomaisten toimia koronavirukseen sairastumisen estämiseksi. COVID-19 puhuttaa missä tahansa ihmiset tapaavat toisiaan. Blogikirjoittaja arvostaa korkealle Suomen maltillista linjaa niin koronatiedottamisessa kuin erilaisissa suosituksissa. Hysteriaa tulee silti, kun ei vielä tiedetä enempää viruksen käyttäytymisestä. Kun toista lähellä ei saa olla, ostos- ja harrastuspaikat tyhjenevät ja ihmiset pakenevat metsien luontopoluille – päätyäkseen taukopaikan laavulle, joka on mustanaan vierekkäin kyhjöttävää reppukansaa! Liityin itsekin tähän reppukansaan, mutta pohjois-uusmaalaisena sain onnekkaasti valita pelto- tai metsätien, jolla saatoin ennemminkin tavata ketun kuin toisen kulkijan. Tulipa retkelläni vastaan myös ensimmäinen sinivuokko, kukkivia näsiäpensaita ja etelärinteen nuppuiset leskenlehdet!

Maaliskuun 2020 lumeton, autereinen aamu

Laulujoutsenet palaavat

Laulujoutsenet laskeutuvat tulvajokeen

Lisää tulijoita lännen suunnalta

Laulujoutsenten kevätriemua

Välillä vaihdetaan paikkaa

Nyt on muodostelma kunnossa

Pajunkissoja on näkynyt koko talven ajan

Tikat ovat olleet aktiivisia vuoden alusta lähtien. Kuvan pikkutikka (naaras) tammikuulta.

Pähkinäpensas kukkii helmikuun alussa

Kytäjärvi on ollut jäässä vain hetkittäin

Kiuru Hyvinkään peltojen yllä 7. maaliskuuta

Päivät kirkastuvat, joutsenia saapuu yhä vain lisää

Kohti sulaa vettä

Metsänreunan tulvajoki antaa linnuille suojan ja ravintoa

Töyhtöhyypät maaliskuun alussa

Sinivuokko nousee vielä routaisesta maasta

Ruostesiiven toukka keväthangella (kuvattu 25.3.2018)

Maaliskuun puolivälissä tulivat hanhet

Metsähanhien parvi

Tundrahanhia, metsähanhia ja kanadanhanhia

Kanadanhanhet lepäilevät

Leskenlehti punnertaa aurinkoon etelärinteestä

Näsiä kukkii maaliskuun alussa

Read Full Post »

Vantaanjoen päähaara ei ole kovin kummoinen virta, kun se saavuttaa Hyvinkään. Vähäsateisena keväänä veden korkeus on pudonnut rajusti kevättalven tilanteesta, eikä joen yläjuoksulta juuri koskentapaisia löydä. Joki on kuitenkin synnyttänyt varsilleen monenlaista puustoa, reheviä pensaikkoja ja muuta kasvillisuutta. Kauempaa ei arvaisikaan, että joki tuolla virtaa – eikä myöskään sitä, että jokivarren lehdossa on runsaasti elämää. Lehto ja sen viereiset pellot ja niityt tulivat tutuiksi, kun työvuosina kävin silloin tällöin puhaltamassa yrittäjän paineita pois pienellä keskipäivän happihyppelyllä kiikarit kaulassa. Pensastaskun touhuja hetken tarkkailtuani jaksoin lähteä toimistolle uudella innolla ja saada päivän urakka päätökseen taskun viserrystä tapaillen.

Vuoden 2019 toukokuussa löysin lehtoalueen uudelleen. Alkukeväänä olin kolunnut Kytäjän aukeat ja juossut hanhien, kurkien sekä haukkojen perässä. Päivien lämmettyä siirryin Sveitsin luonnonpuistoon, jonne olivat jo ehtineet ensimmäiset metsälinnut. Sveitsin luonnonpuisto on eläin- ja lintulajistoltaan melko runsas, mutta siellä alkoi olla ruuhkaista. Lintuharrastaja, ja varsinkin lintukuvaaja, on yksinpuurtaja. Jos satunnainen ulkoilija pysähtyy kohdallesi ja aloittaa kiikaroinnistasi huolimatta monologinsa sekä kertoo kaikki omat lintukokemuksensa pikkuvekara-ajoista lähtien, alkaa päivän linturetkesi odotukset olla laihanlaiset. Ja kun olet juuri sihtailemassa harvemmin näyttäytyvää rautiaista, tämä vierelläsi oleva tuntematon intoutuu matkimaan sepelkyyhkyn huutelua. Ääninäyte on kertakaikkisen hyvä – ja kova, mutta rautiainen ei siitä perusta; se on hetkessä kadonnut tiheään kuusikkoon. Tiedän nyt, miksi oikeat lintukuvaajat pukeutuvat maastopukuun? He haluavat piiloutua – ei linnuilta, vaan satunnaisilta ohikulkijoilta!

Jokivarren lehdossa sain olla rauhassa ja keskittyä yhteen tämän hetken mukavimmista harrastuksistani, lintujen tarkkailuun ja kuvaamiseen. Yhdistän harrastuksessani monia hallituksen suosiossa olevia asioita. Usean tunnin lintulenkeilläni pidän kilot kurissa ja verenkiertoelimet kunnossa. En tarvitse reissuilleni punaista lihaa enkä pikavippejä. Pääsen lähellä oleviin kohteisiini pyörällä, tai jos menenkin autolla, en pölläyttele ilmoille suuria saastemääriä. Ja mitä kaikki tämä ponnistus ja lintulajien jatkuva opiskelu tekeekään aivotoiminnalle, kognitiiviselle puolelle? Toukokuun puolivälissä lehdon lukuisat tuomet availivat kukkanuppujaan ja levittivät ympärilleen huumaavaa tuoksuaan. Suurin osa alueen pesimälinnuista oli jo asettunut paikoilleen, vain jokunen laulajamestari, kuten satakieli, puuttui joukosta. Kun 22.5. kävin tavoittelemassa vähän parempaa kuvaa pensastaskusta, kuulin jo kaukaa, että lehdon ykkössolisti oli vihdoin saapunut. Sen naputukset, huilut ja säksätykset ylittivät jopa läheisen moottoritien pauhun ja rekkojen kolkkeen – kuulin vain mestarin katkeamatonta laulua!

Punavarpuskoiraat viivähtivät lehdossa hetken toukokuun alussa.

Lehdon viereinen pelto oraalla.

Tuomi avaa ensimmäisiä kukkiaan.

Sinitiainen on jokivarsilehdon pysyväisasukki.

Niittykirvinen ja pensastasku löytyy usein vanhojen adanseipäiden nokasta. Tänä keväänä niittykirvinen tuli ensimmäisenä.

Pajusirkulla on pesintä jo pitkällä.

Lehtoalueella on pari lampea. Siellä viihtyvät niin telkkä kuin sinisorsakin.

Lehtoalue sai osansa keväisestä arktikasta. Valkoposkihanhet matkalla pohjoiseen.

Pajulintu on aikainen muuttaja ja melko helppo kuvattava.

Pajulintu ja pensaskerttu jakavat saman pensaikon.

Pensaskerttu suosii jokivarren lehtoaluetta.

Sinisorsapariskunta päiväkävelyllä.

Joenreunan rentukat.

Västäräkit tulevat aikaisin, mutta vielä riittää virtaa.

Lehto voi odottaa pian uusia västäräkkejä.

Hemppokin viihtyy lehdossa ja sen viereisellä joutomaalla.

Rusakko ei oikein tiedä, miten suhtautua kuvaajaan.

Alkukeväästä lehdon puissa viipyili paljon naakkoja ja variksia.

Sepelkyyhkylläkin lienee pesänsä lehdon isommissa puissa.

Kimalainen peltokanankaalin kukinnolla.

Vihervarpunen on melko peloton lintu.

Tuomi ja voikukat.

Pensastasku, yksi kuvaajan suosikkilinnuista. Lintu piti nyt etäisyyttä.

Tikliä näkee usein lehtoalueen laitamilla.

Kiuru on myös löytänyt vanhat aidanseipäät tarkkailupaikoikseen.

Read Full Post »

Peruskeväänä, jollainen vuoden 2019 kevät kaiketi säiden puolesta on ollut, koetaan etelä-Suomen maaliskuussa jo jokunen lämminkin päivä. Järvien jäät alkavat haurastua, ja myöhemmin huhtikuun puolella, on rannoilta jää yhtäkkiä sulanut. Telkkä on kaiken hoksannut, mutta olisiko toinen aikainen vesilintu, isokoskelokin, jo löytänyt tänne? Kiikaroin Kytäjärven maapadolta kauempana olevia vesilintuja – ja siellä se koskelopariskuntakin näkyy telkkien kaverina! Kaikki siis hyvin. Koskeloa ennen on muuttajia tullut vaikka kuinka; on nähty valtavien hanhilauttojen saapuminen, laulujoutsenten määrän nopea lisääntyminen, kurkien tulo, ja pienten muuttajien etujoukkojen ilmaantuminen kosteikkoon, pensaisiin ja puiden oksistoon. Tutuilla paikoillaan ääntelevät niin peippo, västäräkki kuin vaikkapa pajusirkku. Jätinkö jotakin pois ensimmäisten tulijoiden joukosta? Aah, no niin, tietenkin, kiuru! Sehän on ihan ensimmäisiä tulijoita ja on ehtinyt laulaa peltojen yllä jo pari kolme viikkoa. Kiuru tai leivo – tai miksei: kivenpuottaja tai peltoleivonen!

Kun astelen peltoaukeita halkovalla hiekkatiellä Hyvinkään Kytäjällä ja kuuntelen kiurujen laulua, tiedän olevani merkittävällä paikalla. Täällä on kiuru laulanut siitä lähtien kun peltoja ja niittyjä on raivattu, ja täällä on myös vaikuttanut henkilö nimeltä Aleksanteri Rahkonen. Hän oli Viipurissa v. 1841 syntynyt runoilija, opettaja, kääntäjä ja toimittaja. Hän oli henkilö, joka teki sanat lauluun ”Miks’ leivo lennät Suomehen?”. Rahkonen toimi lyhyen ajan opettajana Kytäjän kartanon omistajan Constantin Linderin ja tämän puolison Marie Linderin perustamassa kyläkoulussa. Lähteet eivät kerro (en ainakaan löytänyt), milloin ja missä Rahkonen teki sanat runoonsa, johon Erkki Melartin teki sävelen. Sen uskotaan tapahtuneen Hyvinkäällä, mutta jos näin oli, ei runon mahdollisella tekohetkellä leivoa juuri näkynyt. Rahkonen aloitti opettajan työnsä syksyllä 1864 ja joutui eroamaan koulusta jo seuraavan vuoden helmikuussa! Syy ei ollut runoissa, vaan muissa seikoissa. Laulussa runoilija kysyy kahdesti leivolta miks’, ja saa kysymyksiinsä vastaukset. Myös blogikirjoittaja haluaa kysyä leivolta: miks’ äänes on niin sorea juuri näiden Kytäjän peltojen yllä – vai kuvittelenko vain? 

Sanotaan, että eläkeläiselle ja/tai vanhemmalle ihmiselle riittää päivän ohjelmaksi yksikin tehtävä. Luulen, etten itse ole ihan vielä tuossa seesteisyyden tilassa, mutta ainakin blogien kirjoitteluni on ollut tänä vuonna vähäisempää kuin ennen. Alkuvuotta tosin leimasi oikean silmäni ongelmat. Jouduin useasti käymään Helsingissä silmätutkimuksissa ja lopulta silmäleikkauksessa. Yksi käyntini melkein peruuntui, kun aamulla vaimoa hyvästellessäni pyörryin ja rojahdin lattialle! Ylös vain lasten lelujen seasta ja matkaan! Lelut säilyivät ehjinä, mieskin melkein, mutta lelujen säilytyslaatikot hajosivat lunastuskuntoon. Parin viikon päästä leikkauspäivänä aloin aamuyöllä kotona oksennella, mutta mahataudista huolimatta, ei kun jalkeille ja Ventoniemen bussiin. Onneni taisi olla, että sillä kerralla leikkaukseni peruttiin toisen kiireellisemmän potilaan takia. Maaliskuun puolella Hyks:n silmäkirurgi sai macula pucker -sairauteni (verkkokalvon ryppykalvo) viimein hoidettua. Kaikki taitaa olla hyvin, ainakin oikean silmän tarkkuus on parantunut. Nyt kuitenkin operoitu silmäni näkee monennäköisiä ja -kokoisia edestakaisin liikkuvia mustia pisteitä ja langanpätkiä (lasiaiskellujat). Yksi sellaisista on rusetinnäköinen, ja sen olen nimennyt töyhtöhyypäksi. Sehän blogin johdannosta puuttuikin! Ehkä ne mustat kellujat aikanaan poistuvat – kuten meidän monet muuttolintummekin, Rahkosen kirkasääninen leivokin muiden mukana.

Kytäjärven jääpeite alkaa sulaa maalis–huhtikuussa

Kytäjärven jääpeite alkaa sulaa maalis–huhtikuussa.

Paikkalintu harakka tietää, että kohta saadaan seuraa.

Töyhtöhyyppä on yksi ensimmäisistä tulijoista.

Peippokin on jo tullut. Jotakin ruokapuolta pitäisi kynnöspellolta löytää.

Kurkien tulon kuulee kauas.

Laulujoutsenia tulee päivittäin lisää. Osa tosin talvehtii etelä-Suomessa.

Kanadanhanhet ovat komeita lintuja. Usein joku yksilö voi lentää joutsenten mukana.

Valtava joukko hanhia pysähtyy muuttomatkallaan Uudellamaalla, josta ravintoa on hyvin saatavana.

Kiurun laulu kuuluu kevääseen. Kiuru, tai leivo, enemmänkin kuuluu kuin näkyy.

Västäräkki saapuu usein jo maaliskuussa. Huhtikuussa on jo helpompaa, kun rantavedet ja -maa on sulana.

Laulujoutsenet ja töyhtöhyypät tulvapellolla. Suurta tulvaa ei v. 2019 etelä-Suomeen tullut.

Mahtuuko tänne vielä?

Merikotka alkaa olla melko tavallinen näky Uudenmaan aukeiden ja kosteikkojen yllä. Kuvassa vanha merikotka Hyvinkäällä.

Rusakolla on kiire piiloutua! Taivaalla kaartelee uhkaava peto.

Kaikki lumi ei ole vielä Uudellamaalla sulanut huhtikuun puolessa välissä.

Leskenlehdet nousevat kukkimaan aurinkoisilla rinteillä.

Hyvinkäällä on vahva kuusipeurojen populaatio.

Pienikokoisia metsäkauriita näkee päivittäin peltojen reunamilla, parhaiten aamu- ja iltahämärässä.

Kiurujen pellolla kaartelee myös komea ruskosuohaukkakoiras.

Mies on nähnyt sinisuohaukkakoiraan! Niin olen minäkin. Vielä kun se olisi kaartanut vähän lähemmäksi …

Sinisuohaukka, koiras.

Ei se kevät kurjemmalta tunnu!

Kytäjärven sula on laajentunut huhtikuun puolessa välissä.

Kyllä siellä jotakin on … Ainakin telkkä ja isokoskelo.

Koiras- ja naarastelkkä.

Naaras- ja koirasisokoskelo.

Pajusirkkukin on tullut vesistön tuntumaan. Se on myös aikaisia muuttajia.

Elämä on laiffii, varsinkin kun on kunnon räpylät!

Read Full Post »

Nurmijärven Rantakulmalla Vantaanjoessa on pieni koskentapainen; joki pysyy avoimena kovinakin pakkastalvina. Sulassa saattoi olla jo kevään ensimmäisiä vesilintuja, vaikkei niitä kauempaa nähnytkään. Astelin varovasti pakkasyön kovettamalla hangella kohti joentörmän latoa, joka kätki taakseen sulan ja joen leveimmän kohdan. Olin aavistanut oikein, sieltä niitä löytyi! Kymmenkunta laulujoutsenta ja saman verran sinisorsia käänsi päätään kohti yhtäkkiä esille tullutta kulkijaa. Vetäydyin vähän sivummalle ja otin samalla kuvia joessa lipuvista joutsenista. Silloin huomasin sinisorsien joukossa yhden pienemmän sorsalinnun. Se oli uivelo! Jostakin lajinimi tuli mieleeni, mutta en ollut tiennyt, että uivelo on sinisorsaa paljon pienempi. En saanut naarasuiveloa pitkään ihastella, sillä kun pienen joenvarsilenkin jälkeen tulin ladolle uudelleen, oli uivelo kadonnut! Tuntui kuin pohjoiseen matkaava pieni uivelo olisi ollut isompien, sorsien ja joutsenten erityissuojeluksessa. Joku luontokokemus jää toisia paremmin mieleen – Rantakulman uivelopäivä oli sellainen.

Huhtikuun alussa oli vielä kovia yöpakkasia, mutta vähitellen, ja yhden aamuöisen lumipyryn jälkeen, kevät alkoi viimein edetä. Hyvinkään länsipuolen peltoalueista on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut todella hyviä isojen lintujen muutonseurantapaikkoja. Tänä talvena on alueella nähty myös monia talvehtijoita, kuten piekana ja hiirihaukka. Pelloille oli jäänyt talveksi myös pieni laulujoutsenten joukko odottamaan ankarasta dieetistä vapauttavaa kevättä. Torstaina 12. huhtikuuta heräsin aikaisin ja otin suunnaksi Kytäjän pellot. Ihmettelisin, elleivät torvet ja pasuunat raikuisi kuulaassa, hiljaisessa varhaiskevään aamussa! Taajaman ulkopuolella pysähdyin hetkeksi katselemaan (muutaman kymmenen kuvan verran) töyhtöhyyppien lentonäytöstä. Hyypät olivat tulleet heti, kun nurmea oli alkanut paljastua lumen alta. Tänne asettuisi lopulta vain muutama pari, muut hakisivat toisaalta oman pesimäreviirinsä. Vielä pystyin kuulemaan hyyppien kimakat äänet. Eihän tässä ollut hädän päivää, kun päiväkin näytti lämpenevän!

Tulin peltoaluetta halkovalle hiekkatielle juuri oikeaan aikaan. Vähän lännempänä majailleet valtavat hanhijoukot olivat parhaillaan siirtymässä uuteen laidunpaikkaan. Nyt ne parkkeerasivat Kytäjoen reunamille – ja lensivät suoraan ylitseni! Siellä kaakattivat ja kähisivät metsä- ja tundrahanhet, valkoposkihanhet ja kanadanhanhet. Kovinta ääntä pitivät kuitenkin laulujoutsenet. Eri hanhet ja joutsenet mahtuvat täällä samoille peltolaikuille ilman suurempia ongelmia, mutta pesimäpaikoilla on tilanne toinen. Mökkijärvellemme ei pesivä laulujoutsen kanadanhanhea päästä. Mitä nyt tapahtuu? Tuhatpäinen hanhijoukkio lennähti ilmaan, ja kaikki torvet soivat. Katselimme pienellä harrastajaporukalla, mistä hanhien pelästyminen johtui. Tuolla! Metsikön takaa tuli näkyville yksinäinen iso lintu laiskanoloisesti siipiään käyttäen. Ei ollut hiirihaukka, vaan komea maakotka! Nuori maakotka vaaleine siipilaikkuinen. Saalista olisi ollut tarjolla vaikka kuinka, mutta miten tehdä yllättävä hyökkäys, kun tuhannet silmäparit valvovat ilmatilaa. Maakotka ymmärsi tilanteen mahdottomuuden – tänään se ei hanhea jaloissaan roikottaisi. Se jatkoi matkaansa itään päin. Hanhet rauhottuivat pian ja peltoalueelle laskeutui rauha. Nyt kuului jo kiurunkin liverrys.

Vantaanjoen sulapaikka Nurmijärven Rantakulmalla.

Joen jääkannella naarasuivelo sinisorsien ja laulujoutsenten suojeluksessa.

Uivelo otti pieniä lentopyrähdyksiä – ja katosi sitten lopulta jatkamaan matkaansa pohjoiseen.

Töyhtöhyypät ovat jo parinsa valinneet.

Hyvinkään Kytäjän pelloilla on tilaa kaikille muuttajille, myös kurjille.

Kurjet ottavat korkeutta ja jatkavat matkaansa.

Lintupelloilta tapaa usein myös komeita kuusipeuroja.

Nyt tulevat hanhet!

Vielä uusille tulijoille riittää tilaa.

Laulujoutsenia tulee pieninä joukkoina. Joutsenia on myös talvehtinut Kytäjän pelloilla.

Joen reunamilla, metsän varjossa, on vielä runsaasti lunta.

Paikallinen sinitiainen ihmettelee yhtäkkiä lisääntynyttä ilmaliikennettä.

Metsähanhia

Valkoposkihanhia

Tundrahanhet

Ylempänä metsähanhet ja alempana kanadanhanhet.

Kevään ensimmäisiä kukkia: leskenlehti ja sinivuokot.

Kottaraisia. Täyden kympin laulajia. Pysähdy kuuntelemaan!

Koirassinisuohaukka saalistaa.

Maakotka lennähti hetkeksi peltoalueen ylle. Kotka oli harmittavan kaukana.

Pelloilla taas rauha maassa, uusia joutsenia tulee etelästä päin.

Kiuru tuo kevään. Onko niitä yhtä paljon kuin viime vuonna?

Kiurut kotipellollaan.

 

 

Read Full Post »

Jokaisella ihmisellä pitäisi olla piilopaikka, jonne vetäytyä tarpeen tullen omiin oloihinsa. Sellaiseksi olen itselleni merkannut pienen järvenranta-alueen melko lähellä kaupungin keskustaa. Oma paikkani se ei ole, mutta Suomen mainion jokamiehenoikeuden turvin siellä käyskentelen kuin kartanonherra ikään. Mutta, hyvänen aika, enhän minä sentään siellä piiloon mene? Joten, eihän se silloin mikään piilopaikka ole! No voi harmi, jos ja kun näin on, silloinhan pitää tarinan otsikkokin muuttaa? Hetkinen kuitenkin, ei tarvitse tehdä isompaa remppaa, kun … Kyllä, asiasta selvittiin muuttamalla tarkastelukulmaa! Itse en tosiaan piilottele, mutta kohteeni kyllä sitä tekevät. Olen viemässä lukijaa omaan lempipaikkaani, jossa saan kokea vuodenaikojen vaihtelut, saan ihmetellä luonnon heräämistä talviunestaan, tarkkailen ja valokuvaan lintuja – ja nehän siellä piilottelevat. Tervetuloa siis siivekkäitten piilopaikkaan!

Tein matkaa mukapiilopaikkaani vappuaattona. Ei kai siinä mitään? Kun päivä on lämmin ja kevät etenee vauhdilla, silloin on oltava tunnelmassa mukana. Matkalla tuli pieni keskeytys, kun näin edessäni suoralla tienpätkällä auton hätävilkut päällä. Pysäytin rinnalle ja kyselin, tarvitaanko apuja. Asia oli jo hoidossa, mutta olin kohtalaisen vilkkaalla tiellä ensimmäinen, joka oli pysähtynyt kyselemään ongelmasta. Perheen mies oli lähtenyt kävellen hakemaan jarrunesteen täydennystä. Mietin kuulemaani vielä, kun saavuin määränpäähäni. Perillä, heti jalkauduttuani olin varautunut punakylkirastaan ankaraan hyökkäykseen, mutta ei – sain pitää lippalakkini eikä tarvinnut maastoutua vihamielisiltä hyökkäyksiltä. Merkillistä? Punakylkirastas oli varmasti jo tullut ja oli valtaamassa viimevuotista reviiriään, mutta en ollut vielä sille ja sen pesinnälle uhka. Metsässä oli jo monenlaista lentäjää, hyönteissyöjiäkin näytti jo tulleen. Järven rannalla, tulva-alueella sain läheltä katsella västäräkkipariskunnan ruuanhankintaa, ja kas vain, näiden seurassa oli myös pajusirkku. Västäräkkinaaraan toinen jalka oli vioittunut, se oli mutkalla eikä oikein kantanut. Sivullisen auttamishalulle ei nyt ollut käyttöä.

Lintujen kuvaaminen on aika haasteellista, erityisesti amatöörille. Joskus sitä onnistuu kohtalaisen hyvin, kun vain pääsee lähelle kuvattavaa. En tiedä auttoiko kuvaamistani, kun olin tällä kerralla pukeutunut metsävihreään ja tummiin, melko tyylittömiin kamppeisiin. Lippiskin oli sävytetty maastonväreihin – ylioppilaslakissa ei tänne kannata tulla. Valoa tarvitaan hyvään lintukuvaan ja valon tulisi mieluiten tulla kuvaajan selän takaa. Ja kun kerrankin tilanne on perfekt, lintu hyvin näkyvillä, tarkennus osuu kohteeseen, kamera ei laukeakaan. Tai laukeaa vasta sitten, kun kuvattava on jo lennähtänyt pois. Ei tuo metsäni kuitenkaan kovin hyvä lintujen piilopaikka ollut, koska parissa tunnissa sain kamerani kennolle melko monia lajeja. Tiltaltti onnistui parhaiten piilottelussaan. En taida kertoa tarinani piilopaikkaa kenellekään – paitsi vaimolleni, jotta hän tietää minne lähettää etsintäpartiot, jos ei miestä ala kuulua ennen pimeää. Varmuudeksi pidän myös mukanani ikämiehelle määrättyjä täsmälääkkeitä, pientä pilleripurkkia. Mutta missäs ne nyt oikein olivatkaan? Kyllä ne mukaan tulivat. Jaa, hyvässä piilossa repun kätköissä, luulisin.

Metsä- ja tundrahanhia tulvapellolla matkalla kohteeseen

Metsä- ja tundrahanhia tulvapellolla matkalla kohteeseen

Paju kukkii

Paju kukkii

Kiuru laskeutuu

Kiuru laskeutuu

Järvi tulvii

Järvi tulvii

Västäräkki, uros

Västäräkki, koiras

Naarasvästäräkki, jonka toinen jalka oli vioittunut

Naarasvästäräkki, jonka toinen jalka oli vioittunut

Kevään kimallus syvemmällä metsässä

Kevään kimallus syvemmällä metsässä

Käpytikalla on asiaa

Käpytikalla on asiaa

Järven pohjoisrannan metsätie

Järven pohjoisrannan metsätie

Sorsien allas

Sorsien allas

Vuokot

Vuokot

Valkovuokot

Valkovuokot

Vene ja ranta

Vene ja ranta

Vanha sähkölaitos

Vanha sähkölaitos

Pajusirkku

Pajusirkku

Hyönteissyöjiä saapuu

Hyönteissyöjiä saapuu

Peippo, naaras

Peippo, naaras

Peippo, koiras

Peippo, koiras

Read Full Post »

Mustarastas nokki touhukkaana ravinnonhippuja lumen ja jään peittämästä takapihamme kovasta maasta. Jotakin vatsantäytettä lintu kyllä löysi, mutta kevättalven sään kylmeneminen teki ravinnonhankinnasta tiukkaa vääntöä. Samaan aikaan kaupungin ulkopuolisilla pelloilla ja niityillä sinnittelivät joutsenet, hanhet, kiurut ja töyhtöhyypät. Eivät ne yläviitosia keskenään kylmässä lyöneet, mutta ne selviäisivät lievästä takatalvesta. Sään uudelleen lämmetessä peltojen yllä kuuluisi taas kiurun vahva liverrys, ja töyhtöhyyppä jatkaisi syöksyilyjään päästäen samalla kimeitä vihellyksiään. Pekka Pouta oli pari päivää sitten ennustanut uutta paksua lumipeitettä jopa Etelä-Suomeen – ainakaan sunnuntaille ei ennuste vielä toteutunut.

Väittävät, että eläkkeelle jääminen se vasta kiireisenä pitää. En tuntenut minkäänlaista kiirettä, kun paistelin makkaroita hyvän ystäväni Viken kanssa Nukarinkosken laavulla runsas viikko sitten. Olimme kiertäneet kosken ympärille tehdyn lyhyehkön luontoreitin ja lenkin päätteeksi nautimme retkieväitä harvinaisen lämpimässä kevättalven säässä. Paitsi että taistelemme ottelupallosta kerran viikossa Hyvinkään Torikadun tenniskeskuksessa, aiomme ottaa uudelleen ohjelmaamme metsissä samoilun ja ties mitä kaikkea. Juuri eläkkeelle siirtynyt Ranuan mies on armoton soilla ja ryteiköissä tarpoja, marjastajakin, mutta on hyvä, että mukana on tällainen vähän maltillisempi kaupunkilaismies. Hanko-Mäntsälän tien maisemissa ystäväni jo takavuosina putosi karttalehdeltä, mutta onneksi porukalla löysimme Viken ennen pimeää. Yhdessä on nuorempina koluttu Hyvinkään Usmin korpimetsät ja diplomityönä kiersimme eräänä sateisena syyspäivänä Kytäjän Suolijärven. Seuraava sovittu keikka meneekin vaihteeksi kulttuuriympäristöön, panemme vähän fiinimpää päälle ja katsastamme UKK:n Tamminiemen museokodin. Uusi kierros Tamminiemeen tehdään vaimon kanssa – uusintoja saa tulla, olihan niitä myös Urkilla.

Eläkkeellä ehtii, kun haluaa ja panee asiat tärkeysjärjestykseen. Vaikka luontoihmiseksi tunnustaudun, en ole vonkaamassa Kymenlaaksoon arktikaa seuraamaan tai ottamaan vastaan ensimmäisiä muuttolintuja Utön saarelle. En voi kieltää, etteikö mieli tekisi, edes kerran elämässä. Toisaalta asuinpaikkaa ympäröivä luonto, jopa oman talon pihapiiri, voi olla luontoelämyksiä ja yllätyksiä täynnä. Kevään yllätyksen järjesti maakotka, jonka lentoa sain pitkään tarkkailla vain parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Aikaa on jäätävä myös lapsillemme ja lastenlapsille. Pitkästä aikaa kotiamme asuttivat muutaman päivän ajan tyttäremme J-lapset. Isoäidin pannari oli kova sana; ainoa kärhämä pilttien kesken tuli viimeisen pannaripalasen hallintaoikeudesta. Kaikki meni muuten hienosti ja yllättäen J-pojallakin oli nyt läksyjä! Mutta mikä on kouluissa kansanperinteen tila? Kun kyselimme J-tytöltä, kuinka menee lorun “Kuu kiurusta kesään, puolikuuta …” loppuosa, saimme huomata, että koko tarina oli tytölle aivan outo! Nyt tuli tytöllekin läksyä ja opeteltavaa – isovanhemmilta. Parahiksi lorun seuraavaa lintua Suomeen jo odotellaankin.

Kytäjoen tulvapelto

Kytäjoen tulvapelto

Vikke pohtii kuvakulmia

Vikke pohtii kuvakulmia

Nukarinkosken putous

Nukarinkosken putous

Vikke säätää

Vikke säätää

Koskilenkin pitkospuut

Koskilenkin pitkospuut

Nukarinkoski ennen putousta

Nukarinkoski ennen putousta

Luonnon lasilintuja

Luonnon lasilintuja

Kaverukset nuotiolla

Kaverukset nuotiolla

Edellisen retkeilijän aterimet

Edellisen retkeilijän aterimet

Vantaanjoki, Kittelä

Vantaanjoki, Kittelä

Mahtuuko joukkoon

Mahtuuko joukkoon?

Hanhiaura

Hanhiaura

Hanhenmarssi

Hanhenmarssi

Pikkuvarpunen

Pikkuvarpunen

Kevätsiivousta mökillä

Kevätsiivousta mökillä

Vaimon kahvitauko

Vaimon kahvitauko

Jään peittämä Heinijärvi, Tammela

Jään peittämä Heinijärvi, Tammela

J-poika

J-poika

J-tyttö

J-tyttö

Read Full Post »

Fonzie tiesi, että tältä metsäkumpareelta hakisin kepin. Pian varaulkoiluttaja sinkoaisi sen niin kauas koiran haettavaksi kuin vain eläkeiän kynnyksen ylittänyt gubbe saisi lentämään. Vielä lensi. Maaliskuun puolivälin viikonvaihteen ilmassa lensi muutakin kuin koiran keppi, siellä lensi räntää ja lunta! Kun tarvoin sunnuntaina koiran kanssa Myllytilan ympärille rakennetun golfalueen reunamia, oli lauantaina alkanut raju lumipyry jo heikentynyt. Säätyypin muuttuminen oli ollut tiedossa, mutta silti paluu talveen vähän harmitti. Oli kuin pelilaudalla joutuisi palaamaan alkuruutuun parin heittovuoron päässä odottavasta maalista. Muutama päivä sitten lämpö kiipesi jo 10 asteeseen, ja nyt viikon 12 alkaessa: uusi lumi peitti maan – ja pakkasta pari astetta. Keväästä ei koskaan tiedä.

Talvi oli ollut leuto, ja maaliskuussa käväistiin jo lähellä termistä kevättä. Luonnossa alkaa nopeasti tapahtua, kun lämpötila pysyttelee useita päiviä plussan puolella. Ennen viikonvaihteen lumisateita kuuli pelloilla kiurujen liverrystä, telkät olivat tulleet sulapaikoille, ensimmäiset leskenlehdet ilmestyivät etelärinteisiin – jopa näsiä oli saanut varteensa lähes avoimet kukkansa. Eläimillä on vaistonsa, omat suunnistus- ja tutkajärjestelmänsä, mutta eivät nekään ennustajia ole. Nyt uusi lumi tukahdutti alkavan kasvun ja vaimensi muuttolintujen ilakoinnin. Vuosi sitten itkettiin sitä, ettei kevättä taida tullakaan. Oikeastaan, viime vuonnahan kevät jäikin väliin – hypättiin suoraan talvesta kesään. Annetaan nyt vuonna 2014 kevään näyttää kaikki puolensa. Itkut pois, istutaan katsomoon ja seurataan näytelmää.

Eräänlainen näytelmä on ollut meneillään myös mielimaisemissani Kytäjärven rannoilla. Jonkun mahtikäskyllä teiden ja polkujen varsien tukkipuuta pienemmät puut kaadetaan – ja tietenkin pensaat ja pusikot! Mikä on kaiken tarkoitus, en voi ymmärtää. Sen ymmärrän, ettei raivauskäskyn antaja ole perillä luontosysteemeistä ja biodiversiteetistä – monimuotoisesta luonnosta, jota meidän kaikkien tulisi edistää ja vaalia. Se vaaliminen on myös tervettä itsekkyyttä – vain säilyttämällä pensaikot, kelot ja lahopuut saamme kokea elävän luonnon monine liikkujineen ja kuulla sekä nähdä muuttolintujen saapuvan monivuotisille pesimäalueilleen. Näihin järven rantametsiin ne eivät enää tule.

Aloin katsella muuttolinnun tavoin uusia ulkoilumaastoja, joissa taas tapaisin raiskatussa rantametsikössä aiemmin näkemäni pikkutikan ja pohjantikan. Olin vihainen ja pettynyt. Maaliskuulla on monet kasvonsa. Omat kasvoni olivat tummia pilviä synkemmät (en huomannut ottaa selfietä) –  takatalvella tai lumimyräkällä ei ollut siihen osuutta. Kevätsäät ja lämpimät tulevat pian uudelleen, mutta uuden, eläväisen pesimämetsikön nousemiseen menee ihmisikä.

Vaiveron Myllytila (13.3.)

Vaiveron Myllytila 01, Hyvinkää  (13.3.)

Vaiveron Myllytila 02

Vaiveron Myllytila 02

Lepää kukkii

Leppä kukkii

Maaliskuun varjokuvia

Maaliskuun varjokuvia

Maaliskuun varjokuvia 02

Maaliskuun varjokuvia 02

Kytäjärven sula

Kytäjärven sula  (13.3.)

Leskenlehti (13.3.)

Leskenlehti  (13.3.)

Näsiä lähes kukassaan  (13.3.)

Näsiä lähes kukassaan (13.3.)

Helsingin Kamppia maaliskuussa  (7.3.)

Helsingin Kamppia maaliskuussa (7.3.)

Maaliskuun alun Merikatu, Helsinki

Maaliskuun alun Merikatu, Helsinki

Laulujoutsenet, Heinijärvi, Tammela  (8.3.)

Laulujoutsenet, Heinijärvi, Tammela (8.3.)

Mökkijärven jäät lähtevät  (8.3.)

Mökkijärven jäät lähtevät (8.3.)

Maaliskuun kasvoja

Maaliskuun kasvoja

Mökin haravointipäivä on päättymässä

Mökin haravointipäivä on päättymässä

Vaiveron Myllytila lumipyryn jälkeen  (15.3.)

Vaiveron Myllytila lumipyryn jälkeen (15.3.)

Maaliskuun kasvoja nämäkin, lenkkikaveri Fonzie

Maaliskuun kasvoja nämäkin, lenkkikaveri Fonzie

Lumi verhoaa Vaiveron Myllytilan

Lumi verhoaa Vaiveron Myllytilan (15.3.)

Read Full Post »

Viikonlopun sääkartalla näkyi auringon kuva. Voisiko se olla totta? Saataisiinko säätyyppiin jo muutos: harmaisiin päiviin tulisi vihdoin valoa ja värejä? Vaikka maa oli lähes lumeton, ei maaliskuu vielä täydeksi kevääksi kääntyisi. Se olisi kuin liian aikaisin annettu syntymäpäivä- tai joululahja. Vielä koetaan Etelä-Suomessakin kunnon lumimyräkkä, ellei parikin ennen kuin lumikolat heitetään varaston nurkkaan, jäätelökioskit avaavat luukkunsa ja B-talon isäntä saa käynnistää Kawasakinsa. Kevään kynnyksellä kuitenkin ollaan, kun leppä jo kukkii ja levittää ilmaan siitepölyään. Huolestuttavaa on, että ilmassa on myös maailmanpolittista jännitystä. Ensin jännitettiin Sotshit, ja nyt seurataan aivan eriasteista trilleriä ei niin kovin kaukana talviolympiakylästä.

J-tyttö oli halunnut tulla meille yökylään. Hetki sitten olimme majoittaneet pariksi yöksi L-pojan, Hiekkaharjun lapsenlapsemme. Sellainen kävi meille mainiosti. Mutta lauantaiaamun aurinko teki talon isännän levottomaksi. Kun J-tyttö ja vaimoni näkivät blogimiehen kutinan ja rauhattomien käsien hiplaavan kameralaukun remmejä, antoivat he luvan piipahtaa pikaisesti Kytäjän pelloilla. Lehdissä oli ollut jo uutisia sisämaahan ehtineistä kiuruista ja töyhtöhyypistä. Tahdoin paraatipaikalle ja heti! Raaka viima puhalsi alastomilla pelloilla, ei siellä vielä mitään liikettä ollut. En bongannut ensimmäistäkään muuttolintua, mutta bongasin aika monta muuta lintubongaria! Parin ammattilaisen kanssa tuli juttuakin, enkä voinut kuin ihaillen kuunnella heidän havaintojaan piekanoista, hiiripöllöistä, jopa merikotkasta Järvenpään taivaalla. Kiitos pojille juttutuokiosta – luontokokemus se oli tämäkin!

Matkatessani kotiinpäin, tuli jostakin mieleeni koulu- ja opiskeluajat kauan sitten. Meillä oli neljän kaverin ryhmä, tuttuja jo lukioluokilta. Opiskelimme samoja aineita, pelasimme tennistä Domus Academican ylimmässä kerroksessa ja paransimme maailmaa milloin luentojen väliajoilla milloin iltaisin Bottalla tai Hämiksellä. Yksi porukkamme kavereista oli oivaltanut, että raha on kaiken pahan alku. Hän saattoi kimpaantua tulisesti, kun jokin asia taas muistutti rahasta, sen välttämättömyydestä tai sen puutteesta. Emme aavistaneet, että tilanne oli niin paha. Hän oli ensimmäinen meistä, joka meni naimisiin – avioitui varakkaan perheen tyttären kanssa. Voihan olla, että luonnonvoimillakin oli osuutensa tälle liitolle. Tai sitten – valat vannottiin pitkän talven jälkeen, kevään kynnyksellä, ensimmäisenä aurinkoisena päivänä muuttolintujen suihkiessa sinitaivaalla kohti pohjoisia pesimäalueita.

Koivukuja ja kavioura

Koivukuja ja kavioura

Maaliskuun ranta

Maaliskuun ranta

Kytäjärven pilkkijät

Kytäjärven pilkkijät

Bongarituttavuus Jari Mattila

Bongarituttavuus Jari Mattila

Jari on nähnyt jotakin

Jari on nähnyt jotakin

Padolla

Padolla

Pajunkissat

Pajunkissat

Jääkerros antaa tilaa kasvulle

Jääkerros antaa tilaa kasvulle

Koskikara vielä kerran

Koskikara vielä kerran

Pienet kylävieraat

Pienet kylävieraat

Maaliskuun pelto

Maaliskuun pelto

Read Full Post »

Viikon viimeisen työpäivän jälkeen ennen kotiin menoa päätin pistäytyä Kittelän sillalla katsomassa Vantaanjokea. Arvelin, etten mitään erityistä näkisi, en ainakaan keväisen tulvivaa Vantaanjokea. Ja arvasin oikein; Kittelän sillan pohjoispuolella Vantaanjoki nukkui täyttä talviuntaan, heti sillan eteläpuolella oli kuitenkin vapaata, aika vuolaastikin virtaavaa vettä. Tänä vuonna kevät tulisi tavallista myöhempään, yöpakkaset olivat yhä samoissa lukemissa kuin Espanjan Aurinkorannikon päivälämpötilat. Lintubongareilla (ja myös -harrastajilla) oli tuskan päivät – ei edes pulmusparvia voinut nähdä peltojen yllä kaartelemassa ruokapaikkaa hakien, kuten usein tähän aikaan vuodesta. Pellot olivat vielä paksun hangen peitossa.

Viikko sitten olin käynyt kävelemässä Palkkisillantiellä kohti Keihäsjokea, joka on yksi, melko suuri Kytäjokeen laskeva joki ja sitä kautta myös Vantaanjoen vesistöön kuuluva haara. Vain jäniksenjäljet elävoittivät myöhemmin keväällä tulvivan Keihäsjoen jäistä ja lumista kantta. Ei sulapaikkaa edes sillan alapuolella. Lähes yhtä tukossa oli Vantaanjoki Vaiveron Myllytilan paikkeilla. Entisen myllyn kohdalla oli sentään virta vapaana, mutta virtauksen määrä oli hyvin vaatimatonta. Joku toinen, ehkä myöskin luontoharrastaja, oli tehnyt valmiin jotoksen joen ylittävälle puiselle sillalle. Luonto oli hiljainen; kevät- ja luontoihmisen oli nyt vain tyytyminen lehteilemään luontokirjoja, puhdistelemaan kiikarin linssejä ja odottamaan pakkasten väistymistä. Kyllä ne kiurutkin vielä lentelisivät ja livertelisivät lumesta vapautuvien sänkipeltojen yllä!

Vantaanjoki tuo mieleeni monia muistoja. Nuorempana asuin Helsingissä Vanhankaupunginlahden tuntumassa ja Vanhankaupunginkoski – Vantaan määränpää –  oli usein nähtävä keväisin. Kosken putousta jaksoi katsella loputtomiin. Kerran 1960-luvun lopulla tein koskelle retken opiskelukavereitteni kanssa. Reissukavereitani olivat Lasse Lindroos ja Timo Laukkonen sekä veljeni Esa. Poikaporukallamme oli tapana tehdä pitkiä kävelyretkiä sunnuntaisin, kun halusimme tuulettua tiiviiden opiskelujen ja ehkä myös opiskeluillanviettojen jälkeen. Yksi niistä retkistä vei keväiselle Vanhankaupunginkoskelle Viikin peltojen kautta. Vantaanjoen alkulähteiltä tulee toinen kaukainen muistikuva. Vantaanjoki alkaa Erkylänjärvestä Hausjärveltä. Erkylänjärven maisemissa järjestettiin 1970-luvun lopun vuosina erittäin suosittu taidetapahtuma Erkylän Ometta (1976–1983). Vanhempani olivat kerran nuoren perheeni vieraina Ometan käynnillämme. Omettaa ei enää ole – eikä myöskään nuoruudenystäviäni Lassea ja Timoa.

Pääsiäiseen on aikaa kaksi viikkoa. Olisiko kevät jo silloin lähes aikataulussaan ja yöpakkaset väistyneet, pihat olisivat yhtä kuravelliä ja krookukset työntyisivät varovasti hangesta? Pääsisinkö kyläilevien lastenlastemme kanssa silloin katsomaan tulvivaa Vantaanjokea? Niin, yksin en taida päästä koskireissuille, en ainakaan Nukarinkoskelle – sehän oli viedä blogikirjoittajan mennessään, kirjaimellisesti, pudottuani viime keväänä jäiseltä kiveltä kosken pyörteisiin. Mutta jos pienten siivellä pääsisin taas kokemaan keväisen kosken pauhun ja veden myllerryksen? Ja onhan Vantaassa muitakin koskia kuin Nukarinkoski. Olen jo rastittanut karttaan sekä Nurmijärven Myllykosken että Vantaan Vantaankosken. Myllykoskihan olisi tuossa ihan lähellä. Laitetaanko reppu jo kuntoon?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Talvinen Vantaanjoki, Kittelä Hyvinkäänkylä

Vantaanjoki, Kittelän sillan eteläpuoli

Vantaanjoki, Kittelän sillan eteläpuoli

Vaiveron Myllytilan päärakennus

Vaiveron Myllytilan päärakennus

Uinuva Vantaanjoki Vaiveron Myllytilan lähellä

Uinuva Vantaanjoki Vaiveron Myllytilan lähellä

Kytäjoen alku Kytäjärven padon luona

Kytäjoen alku Kytäjärven padon luona

Täysi talvi Kytäjärven rantamilla

Täysi talvi Kytäjärven rantamilla

Kytäjän kirkko

Kytäjän kirkko

Tila ja rankakasa Palkkisillantiellä

Tila ja rankakasa Palkkisillantiellä

Koskikara Vantaanjoen sulassa Rantakulmalla

Koskikara Vantaanjoen sulassa Rantakulmalla

Ent. Hyvinkään Maatalousopisto Hyvinkäänkylässä Vantaanjoen tuntumassa

Ent. Hyvinkään Maatalousopisto Hyvinkäänkylässä Vantaanjoen tuntumassa (nyk. Hyria)

Kaverukset matkalla Vanhankaupunginkoskelle 1960-luvn lopulla (kirjoittaja vasemmalla)

Kaverukset matkalla Vanhankaupunginkoskelle v. 1967 (kirjoittaja vasemmalla)

Kaverukset matkalla, veljeni Esa oikealla

Kaverukset matkalla, veljeni Esa oikealla

Read Full Post »

Join pikaiset aamukahvit ja reppua pakatessani keittelin kuumaa mehua matkaevääksi. Pitkäperjantain aamuun kevätluontoa tarkkailemaan lähtisivät mukaani tyttäremme J-lapset. Hienoa, että vielä lähtivät – J-pojan ajasta kävivät jo kovaa kilpaa hänen kaverinsa pleikkareineen ja tietokonepeleineen. Pääsiäisen säästä ei ollut ennustettu kovin keväistä, mutta pitkäperjantain aamu oli parempi kuin uskalsin odottaa.

Heti matkamme alussa näimme pellonreunan tummaa metsää vasten kolmen laulujoutsenen lentävän itään päin. Ei yhtään hullumpi avaus. Kytäjoella pysähdyimme katselemaan telkkäpariskuntaa. Jalkauduimme tulvapellon tuntumaan ja kehotin sekä katselemaan että kuuntelemaan. Pellolla ruokaili muutama kottarainen ja korkeuksista kuulimme kiurun sekä töyhtöhyypän ääniä. Lapset tuskailivat kiikarin kanssa. Taisi kiikarin tarkennus jäädä vähän epäteräväksi, mutta jostakin kaikki on aloitettava. Se mitä kiikarilla näkee ei nyt ollutkaan kaikkein tärkeintä – pelissä oli mukana paljon muutakin. Luin aamun lehdestä espoolaisen Kristiina Hyvärin hienon mielipidekirjoituksen luonnon tarkkailusta (”Luonnon tarkkailu rauhoittaa ihmistä” HeSa la 6.4). Ilahduin kirjoituksen selväsanaisesta analyysistä ja luonnon tarkkailun puolustuspuheesta. Jaoin samat tuntemukset ja tunsin pellonreunalla, lapsenlasteni ympärillä jotakin ylevää, mutta hetken päästä tunsin myös nykäisyn hihassani: ”Koska me saadaan sitä kuumaa mehua?”

Mehu- ja evästauko pidettiin kosken partaalla. Testailin uutta ultrazoomikameraani – ja totta vie, tuo lintuhan saatiin kameran sensorille ja siitä tietokoneen ruudulle ihan tunnistettavana! Yli parituntinen luontoretkemme oli kohta päättymässä. Taivas tummeni ja pian alkoi sankka lumisade. Pitkäperjantain retkemme oli onnistunut – se ei ollut kenellekään kärsimystä.

Pääsiäinen

Tulppaanit

Kevät saa odottaa

Kytäjoen urostelkkä

Sisarellista apua

Jo näkyy

Evästauko

Read Full Post »

Older Posts »