Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Kaupunki’ Category

Minkä julkisen, helsinkiläisen rakennuksen piha-alueella on sekä Matti Pohdon hautamuistomerkki että keisari Aleksanteri I:n rintakuva? Ei ehkä ihan helppo kysymys, eikä kaikkein sopivin ”Haluatko miljonääriksi” -visailun aloituskysymykseksi. Kaverille kilauttelukaan ei välttämättä auttaisi? Ja täysin oikeassa vastauksessa on yksi suuri hankaluus; Aleksanteri I:n rintakuva kun on hiljan viety kyseisen rakennuksen pihanurmelta pois. Vielä joku vuosi sitten näin ei ollut. Suuriruhtinaskautemme ensimmäisen hallitsijan Aleksanteri I:n muistomerkki (tot. Ivan Martos) on seikkaillut niin Turussa kuin Helsingissäkin useissa eri paikoissa, mutta vielä keväällä 2013 se sijaitsi Kansalliskirjaston pihalla, eteläpuolen nurmialueella. Muistan itsekin ottaneeni muistomerkistä kuvan, mutta niin vain kävi, etten kovalla etsimiselläkään enää kuvaa arkistoistani löytänyt. Keisari oli hävinnyt sieltäkin!

Olin päättänyt palkita itseni käynnillä Kansalliskirjastoon samalla, kun muut syyt veivät miehen Helsinkiin. Palkkio tulisi siitä, jos kestäisin Kampin hammaslääkärikeskuksessa tehtävän ”pienen” etuhampaani fiksauksen (mikä ei kotikaupungissani ollut onnistunut). Se fiksaus olisi kyllä pitänyt tehdä jo noin v. 1963, jolloin sain harjoituksissa veljeni lyömän pesäpallon leukaani. Toisesta etuhampaastani irtosi silloin pikku siivu, mistä ei mitään kosmeettista haittaa kummempaa ilmennyt kuin vasta 54 vuotta myöhemmin. Säästän lukijan yksityiskohdilta, mutta viime heinäkuinen hammasjuuren särky oli jotakin….  Se säteili koko päähän, eikä kirjoittajasta ollut muuhun kuin särkytablettien ahmijaksi. Se oli se etuhampaan pieni nirhauma, sen olivat bakteerit viimein keksineet! Näin asiat ja tapahtumat risteilevät sekä polveilevat, ja pääsemme sujuvasti siirtymään kansallispelistämme Kansalliskirjastoon! Tätä käyntiä olin odottanut muutenkin jo pitkään; edellinen käyntikerta kun oli ollut joskus v. 1967. Talo oli kokenut taas kerran mittavan peruskorjauksen (2013–2015) – nyt oli hyvä aika käydä vierailulla. Valmistelin kirjastoon tutustumista paljon enemmän kuin aikoinaan nuorena matematiikan opiskelijana, ja juttuni lopuksi jaan muutaman vinkin, joita itse lueskelin ja joista ammensin tietoa retkeäni varten.

En tullut Kansalliskirjastoon etsimään jotakin tiettyä kirjaa, vaan kirjoittajaa kiinnosti tällä kerralla itse rakennus, sen tunnelma, lähes 200 vuoden takainen rakennustaide ja sen detaljit. Parasta olisi ollut päästä mukaan opastetulle kierrokselle, mutta ne eivät usein osu lääkärikäyntien kanssa yksiin. Oman, itsejohtoisen kierrokseni: kupolisali–eteläsali–pohjoissali–rotunda loppuvaiheessa huomasin vielä kertaalleen pysähtyväni keskelle kupolisalia ja keskustelevani vierelläni seisovan tuntemattoman miesvieraan kanssa monista kirjastoon liittyvistä kysymyksistä. Häneltä sain vinkin käydä lopuksi kellarikerroksen Galleriassa ”Sananvapaus”-näyttelyssä! Viimein hain ulko-oven viereisestä eteistilasta reppuni ja päällysvaatteeni ja astuin ulos. Suoraan vastapäätä, Unioninkadun toisella puolella, nousi korkeuksiin vielä mahtavampi luomus, Helsingin Tuomiokirkko – sekin Carl Ludvig Engelin käsialaa! Engelin uusklassista empiretyyliä näkyi senaatintorin kaikilla reunoilla! Kansalliskirjasto on ulkoapäin kohtalaisen vaatimaton, mutta kun astut sisälle, näet simpukan kuoren avautuvan – ja paljastavan kätketyn helmen! Engel ei ehtinyt nähdä rakasta työtään täysin valmiina; suunnattoman suuren työn suomalaiselle rakennustaiteelle tehnyt arkkitehti menehtyi toukokuussa 1840. Kansalliskirjasto avattiin yleisölle vain vähän myöhemmin.

Kansalliskirjasto, Helsinki

Kansalliskirjasto ja Helsingin Tuomiokirkko

Kansalliskirjaston myöhempi lisäys, Rotunda-rakennus (Gustaf Nyström)

Rotundan pilastereiden koristereliefit (Walter Runeberg)

Merkittävän kirjankeräilijän ja kirjalahjoittajan Matti Pohdon muistomerkki Kansalliskirjaston eteläisellä pihanurmikolla

Kansalliskirjaston kupolisali

Kansalliskirjaston kupolisalin katto. Lintuaiheiset hyveiden kuvat (valppaus, viisaus, laulu ja voima) suunnitteli arkkitehti Frans Sjöman ja toteutti koristemaalari Carlsson.

Kansalliskirjaston eteläsali 01

Kansalliskirjaston eteläsali 02

Kansalliskirjaston eteläsali 03

Kansalliskirjaston eteläsali 04

Kupolisalin esittelyruudulta poimittua 01

Kupolisalin esittelyruudulta poimittua 02

Kansalliskirjaston pohjoissali

Pohjoissalin länsipäädyn lunettimaalaus ”Kulta-aika” (Magnus Enckell)

Rotundan katto sisältä

Rotundan lukunurkkaus

Kahvilakerroksen näyttely, teemana Ilmari Krohn

Galleria-tilan näyttely teemana sananvapaus

Kansalliskirjaston ikkunasta

Valtioneuvoston linna senaatintorin itälaidalla (Engel)

Bockin talo (kesk.) senaatintorin etelälaidalla (Engelin ensimmäisiä muutostöitä: kauppiaan talosta kenraalikuvernöörin virka-asunnoksi)

Helsingin yliopiston päärakennus senaatintorin länsilaidalla (Engel)

Kansalliskirjasto senaatintorilta

Talvipäivän valo osuu Kansalliskirjaston kupolisalin ikkunoihin

 

Lähteitä:

”Tiedon valtakunnassa, Helsingin yliopiston kirjasto – Kansalliskirjasto 1640–2010 (Rainer Knapas)

Peruskorjausta edeltävä rakennushistoriaselvitys:
https://www.kansalliskirjasto.fi/extra/Rakennushistoriaselvitys_220911.pdf

Mainokset

Read Full Post »

Mökkiläinen ei elä pelkästä halonhakkuusta eikä kuikanhuudoista, välillä on päästävä käymään pihapiiriä ja kyläkauppaa pidemmälle – varsinkin kun mökkimme lähettyvillä ei kyläkauppaa ole. Jos lähikohteet Somero, Urjala tai Humppila eivät riitä, otamme yleensä suunnaksi joko Turun tai Tampereen, joihin mökiltämme on jokseenkin sama matka. Tie Turkuun on tosin vähän yksioikoinen, mutta turvallinen ja nopea kuin Matin ja Tepon hittilaulut. Tampereen suuntaan tie on ajajalle mielenkiintoisempi, mutta vaarana on joutua Kylmäkosken jälkeen Valkeakosken ramppiin ja Hakan huutosakkiin. Mökkijaksomme lopulla perjantaina päätimme lähteä Turkuun. Tai ei niinkään Turkuun, vaan Turun saaristoon. Pohdimme eri vaihtoehtoja. Vaimoni halusi nähdä Hirvensalon ja Kakskerran, ja itse olisin halunnut nähdä Ruissalon, sen pitsihuvilat, jalot lehtipuut, ja ruotsinlaivan lipuvan ohitsemme kapeassa salmessa. Vaimoni kanta voitti. Olin ihan tyytyväinen hänen valintaansa – kunhan vain saisi nähdä merta!

Paimionjoki tuli juuri ylitettyä ja kohta tulisimme Lietoon. Teollisuushallit ja sekalainen rakennuskanta huoltoasemineen ei ole vain tuloväylämme 10-tien yksinoikeus, tätä samaa on joka puolella isompien kaupunkien tai taajamien ympärillä. Turun plussana on lähempänä kaupunkia 10-tien varrella virtaava Aurajoki ja sen jokirinteet. Lampaitakin vaelteli joen läntisellä rinteellä kuin kaupungin matkailuvideossa. Kun tullaan itse keskustaan, tuomiokirkon tuntumaan, muuttuvat näkymät täysin. En lakkaa ihailemasta vanhoja 1800-luvun kaupunkirakennuksia, ja vanhempiakin, niin Turussa, Tampereella kuin Helsingissä – ajalta, jolloin rakentajat halusivat tehdä rakennustaidetta! Olisiko Turun keskusta kovasti erilainen ilman viimeisintä suurpaloa v. 1827? Kaupungin rakennuskannasta paloi suurin osa, mutta onneksi Tuomiokirkko ja Akatemiatalo saatiin osittain pelastettua ja entisöityä. Palo alkoi Aninkaistenmäeltä, joka monelle tämän päivän kaupungissa kävijälle merkitsee helposti löydettävää parkkihallia.

Brinkhallin kartanomiljöö  Kakskerran saaressa oli yksi matkamme tavoitteista. Tv:n draamasarja Hovimäestä tuttu kartano löytyi ongelmitta. Paikka vaikutti miellyttävältä, mutta pihapiirin ja samalla koko kartanoalueen viihtyisyyttä voisi helposti nostaa nurmialueiden kukkaistutuksilla. Taloryhmän keskellä oleva pyöreä ja tyhjä nurmikko suorastaan huusi ruusuja! Kartanossa järjestetään opastettu kierros tiistaista sunnuntaihin klo 13 ja klo 15. Se jäi meiltä valitettavasti väliin, kun kuvittelimme kartanon ovien olevan auki muutenkin. Näin ei ollut. Paikka on ihanteellinen eri taidelajien esittämiseen ja myös harrastamiseen. Useiden kuvataiteilijoiden töitä oli esillä erillisissä rakennuksissa niin Kavaljeerisiivessä kuin Pakarituvassakin. Todella upeat taustat ja kulissit upeille taidetöille!

Kakskerran hautausmaa ja sen vanha kivikirkko  lähellä Brinkhallia oli toinen kohteistamme. Vanhat kirkot ovat yksi heikko kohtani – harmi vain, ettei näihin idyllisiin maalaiskirkkoihin ole useinkaan yleisöllä vapaata pääsyä edes tiettyinä kellonaikoina. Kiertelimme hyvin hoidetulla hautausmaalla hetken, ja vaimoni löysi melko pian kirkon meren puolelta laulajatar Tamara Lundin haudan. Aioimme vielä käydä Turun keskustassa, matkan oli siis jatkuttava. Aurajoen rannan iltakävelystä tai Förillä matkustamisesta ei sinä iltana tullut mitään; tummat pilvet purkautuivat juuri illan suussa turkulaisten, kansainvälisen kansantanssijajoukon ja meidän matkalaistemme päälle. Kauppiaskatua pitkin kohti parkkihallia kävellessämme pohdimme, tulemmeko joskus uudelleen samoihin maisemiin? Riittikö Kakskertaan yks kerta? Enpä usko. Haluaisin joskus nähdä Brinkhallin pihapiirin loistossaan, sellaisena kuin se varmaankin on ollut 1800-luvun alussa pian päärakennuksen valmistumisensa jälkeen.

(Brinkhallin Valoaaltoja-näyttelyn taiteilijat: Silja Selonen ja Saija Hairo.
Pakari Art -näyttelyn taiteilijat: Riitta Arosuo, Marjatta Risku, Marjukka Haikio, Ulla Iso-Järvenpää, Elise Lehikoinen.

Brinkhallin kartano Turun Kakskerrassa

Brinkhall. Oikealla kahvila Pehtoorinsiipi.

Makea piirakka ja kahvi oli reissaajien mieleen.

Aloitetaan tutstuminen Valoaaltoja-näyttelystä Kavaljeerisiivessä.

Brinkhallin Kavaljeerisiipi

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 01

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 02

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 03

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 04

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 05

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 06

Näyttely Pakari Art Pakarituvassa. Kuva 01

Pakari Art -näyttely. Kuva 02

Pakari Art -näyttely. Kuva 03

Pakari Art -näyttely. Kuva 04

Pakari Art -näyttely. Kuva 05

Pakari Art -näyttely. Kuva 06

Pakarituvan maljakko

Kakskerran kivikirkko

Kakskerran kirkko. Kuva 02

Tamara Lundin hauta Kakskerran kirkkomaalla.

Kakskerran kirkon laivalaituri

Saavutaan Turkuun

Turku Aninkaistenmäki. Taivas tummenee.

Turun kansainvälisen kansanperinnetapahtuma Europeaden osallistujia

Ilo ja hymy on kansainvälistä viestintää!

Sateinen Turku Sokos Wiklundin ikkunasta

Hyvästi Turku! (poutasään kuva löytyi arkistosta parin vuoden takaa)

Read Full Post »

Isoisälle on nimetty oma silta, isoisänsilta! Oliko nimi ihan vain keksitty, vai mihin nimen antaminen perustui? Kyllä taustalla on tositarina, kuten monet helsinkiläiset tietävät: sillan nimi tulee Mustikkamaan isoisänniemestä, jonka nimi on saatu saaressa asuneesta kalastajasta, Viktor Wilhelm Wickmanista. Jälkeläiset antoivat nimen kallioiselle niemelle ja nimistötoimikunta taas antoi nimen itse sillalle. Komea, kevyen liikenteen 144 m pitkä kaarisilta, valmistui kesäkuussa 2016 Helsinkiin Mustikkamaan ja uuden asuinalueen Kalasataman väliseen salmeen. Olihan se käytävä katsomassa, miltä uusi silta näyttää ja tuntuu. Paikka ei ollut itselleni mitenkään vieras – lukemattomia kertoja on tätä, nyt sillan ylittävää salmipaikkaa katseltu Kulosaaren sillalta joko bussin tai henkilöauton ikkunasta, tai Kulosaaren siltaa pitkin kävellä lampsiessa. Eläkeläispappa löysi juuri sopivan raon helteisen kesän aikataulustaan ja otti päivätavoitteekseen Sörnäisten ranta-alueen!

Päätin kävellä keskustasta Kalasatamaan. Tästähän tuleekin siltojen päivä, koska mennessä tulen kulkemaan Pitkänsillan kautta, ja paluumatkan aion tehdä Hakaniemen sillan kautta. Nykyinen Pitkäsilta, joka ylittää Kaisaniemenlahden, on ehtinyt kokea valmistumisensa vuoden 1912 jälkeen monenlaisia vaiheita. Silta mm. kantaa yhä rosoisia arpia graniittisissa kyljissään muistona sisällissodasta, kun saksalaisten tykit moukaroivat Pitkääsiltaa ja punaisten joukkoja. Kovin pitkä tämä silta ei ole, mutta pitempi se on ja oli kuin aikoinaan toinen silta, joka yhdisti Siltasaarta pohjoisen suuntaan Kallion alueeseen. Hakaniemen torilla ei ennen vuotta 1897 kauppaa käyty, kun koko toria ei ollut olemassakaan – oli vain matala merenlahti. Nyt maistui matkalaiselle tukevalla torialustalla kahviteltan tarjoama kupillinen kuumaa ja tuhti lihapiirakka. Oli tankattava, matkaa oli vielä runsaasti edessä.

Jos seurassani olisi kulkenut 1800-luvun helsinkiläinen, olisin minä, muualla asuva ollut tällä kerralla oppaana matkalla kohti Kalasatamaa. Muukalaisella oli käytössään kartat ja netit, vanhalla stadilaisella vain muistikuvat, jotka olivat yli sadassa vuodessa muuttuneet rajusti. Vanhus ei Sörnäisten ranta-aluetta enää tunnistanut. Missä olivat kaikki ne idylliset pikkusaaret, joilla käytiin harvoja vapaa-aikoja viettämässä? Muinoin täällä todella oli oikea Sompasaari ja Hanasaari, oli myös pienemmät saaret: Nihti, Pannukakku ja Kana. Saaret ovat jääneet täyttömaan alle, saarten välisiä salmia ei enää ole, ei tuttua seuralaiseni muistamaa kiintopistettä tuolla kauempana, missä korkean puun latvassa näkyi kalasääsken pesä. Maisemat olivat muuttuneet oudoiksi, pohtisi suralaiseni. Mutta sade, joka oli alkanut jo Hakaniemen torilla yltyi yhä, kun lähestyin Kalasatamaa. Jatkoin eteenpäin, tulin jo Suvilahden alueelle. Tuska-festarin jäljiltä paikka oli mullin mallin ja Kalasataman jatkuva rakentaminen oli muuttanut alueen vaikeaksi suunnistaa. Viimein pääsin kohteeseeni Isoisänsillalle! Siinä se nyt oli. Poutapäivänä olisin viipynyt paikalla pitempään, käynyt myös Mustikkamaan puolella, etsinyt kuvakulmia sillasta ja kaupunkisiluetista. Nyt oli tärkeää päästä lähtemään ja löytää paikka, jossa kuivatella itseään. Tietäisikö seuralaiseni, jonkun läheisen kahvilan? En nähnyt seuralaistani enää? Käänsin sillalle ja merelle selkäni ja aloin astella rantatielle päin. Silloin en myöskään nähnyt, kun vanha kalasääski nousi korkeuksiin Hopeasalmen suunnalta painava saalis kynsissään.

Matka alkaa Unioninkadulta.

Graniittinen Pitkäsilta yhdistää Kruununhaan ja Hakaniemen.

Nykyinen Pitkäsilta valmistui vuosina 1910–1912. Taustalla Kruununhaan Siltavuorenpeger.

Pitkänsillan yhä näkyviä sirpaleiden ja ammusten jälkiä sisällissodan ajoilta.

Hakaniemen torin kukkamyyjä

Varpunen seurana torikahvilassa.

Kaupunkipyörien opastaulu Näkinsillalla

Sörnäisten rantatietä itään päin Lintulahden kohdalla.

Näkymä Suvilahden voimalaitoksille.

Suvilahden kaasukellot

Tuska-festivaali on päättynyt Suvilahden alueella.

Uutta Kalasataman asuinaluetta rakennetaan.

Isoisänsilta Kalasatamasta Mustikkamaalle (insinööritoimisto Pontek).Valmistui kesäkuussa 2016.

 

Hanasaaren voimalaitos.

Kalasataman maamerkki: Kuukkeli-teos (Villu Jaanisoon)

Hakaniemenrantaa

Hakaniemenrannan valkoposkihanhia

Hakaniemen silta idästä päin. Taustalla punatiilinen Yliopiston entinen fysiikan laitos.

Miina Äkkijyrkän lehmät Hakaniemen sillan pohjoispäässä

Pyöräilijä Hakaniemen sillalla

Hakaniemen silta ja Merihaka Pitkältäsillalta

Merihaan rakennuksia

Siltojen ja kadonneiden saarien kierros sulkeutuu ja päättyy Siltavuorenrantaan.

 

 

Read Full Post »

Joku oli suututtanut säidenhaltijan. Toukokuu 2017 oli ollut ennätyskylmä, ja etelässäkin tupsahteli satunnaisia lumikuuroja aina kuun puoliväliin asti. Snellmaninpäivänä sää näytti viimein vähän lämpenevän, mikä tuskin kuitenkaan johtui 1800-luvulla vaikuttaneesta fennomaanista, kirjailijasta ja valtio- sekä finanssimiehestä. Ei, äidit olivat saaneet muutoksen aikaan – ei vain sopinut, että äitienpäivänä, kuun neljäntenä liputuspäivänä, enää puhaltaisi kylmät tuulet. Äitienpäivänä syödään makeita kakkuja patiolla, johon paistaa lämmin aurinko, ja tuulella on nopeutta enintään 2 m/s. Kun äitienpäivä on lähtöisin Yhdysvalloista, voisi ajatella, että meilläkin kaikki päivään liittyvä on suurta. Täällä kuitenkin eletään omalla tavallaan. Suuruutta toki löytyy – sitä edustaa kaikki maan äidit ja äitien uhrautuvaisuus, niidenkin äitien, jotka eivät ole koskaan saaneet kutsua presidentinlinnaan.

Lehdet avautuvat

Luonnon tapahtumien seuraaminen kiinnostaa suomalaisia. Toukokuussa, juuri äitienpäivän alla, tapahtuu luonnossa paljon. Moni muuttolinnuista on palannut tutuille reviireilleen; on alkanut tiivis parinetsintä- ja pesintävaihe. Nopeimmilla vesilinnuilla on jo poikaset, vuokot ovat nousseet kukkimaan ja puiden silmut kasvavat nopeasti aueten viimein kukinnoiksi tai hennoiksi lehtien aluiksi. Helsingin yliopiston entinen kansleri Risto Ihamuotila on eräs julkisuuden henkilö, joka seuraa aktiivisesti luonnon tapahtumia. Onpa hän tehnyt harrastuksestaan kirjankin ”300 kasvia Suomen luonnossa”. Niin hänelle kuin itsellenikin, on tullut tavaksi tarkkailla, milloin tuomi on kukassa. Vanhoissa koulukirjoissa tuomen sanotaan kukkivan toukokuun lopulla, mutta Ihamuotilan 50 vuoden kirjanpidon mukaan aikaisin kukinta on tapahtunut jo 4. toukokuuta. Tänä vuonna ei vielä äitienpäivänä saada nuuhkia tuomen hienoa tuoksua, kuten usein lämpiminä keväinä. Luontoäiti ei kiirehdi tänä keväänä.

Etelänkevätesikko, ensimmäisiä kukkijoita etelä-Suomessa.

Lanttuperhonen kevättaskuruohon kukinnolla

Peltokortteet

Punarinta

Ensimmäiset valkovuokot lämpimällä rinteellä

Mietin, mikä mahtoi olla oman äitini suhde luontoon? Entä isoäitieni? Rantasalmella syntynyt isänäitini asui suuren osan elämästään Helsingin Käpylässä paritalon puolikkaassa ja sai tuntumaa luonnon tapahtumiin sekä vuoden kiertokulkuun hyörimällä oman talonsa takapihan kasvimaalla ja puutarhassa. Me lapsenlapset taas saimme tuntumaa aina hyväntuulisen isoäitimme tiukkaan puoleen: ymmärsimme hyvin selvästi, ettei puutarhan vadelmiin saanut koskea. Ne, kaikkein kiinnostavimmat ja isoimmat marjat, oli määrä säästää juhlapäiviin! Kaikkea muuta sai syödä niin paljon kuin vatsa veti. Toinen mummoistani, nuorena leskeksi jäänyt äidinäitini oli kaupunkilainen; Helsingissä syntynyt ja kantakaupungissa suurimman osan elämäänsä asunut. Luulen, että Arkadiankatua pitkin kävellessään vakavanpuoleinen äidinäitini antoi välillä katseen nousta kadunvarren lehmuksiin ja tunnisti oksalla laulavan pikkulinnun. Ehkä äidinäitini kierteli paljonkin Mechelininkadun toisella puolella Väinämöisen puistossa, Hietaniemessä tai Lapinlahdessa ja oppi tuntemaan koko joukon puiden ja pensaiden siivekkäitä? Oma äitini ei saanut elää pitkää elämää, mutta tiedän hänen viihtyneen luonnossa. Kasvit, kasvienkeräys ja luonnonkukat olivat hänelle tärkeitä. Kun äidilläni vielä terveyttä riitti ja perhe oli yhteisillä lomilla vuokramökeillä ja maatiloilla Vihdissä, Saimaan rannalla tai Verlassa, ei häneltä varmaan mitään puuttunut. Tai no, kerran Vihdin täysihoitolalomamme pyöräretkellä äitini pyörästä puuttuivat jarrut. Istuin pyörän tarakalla ja tunsin, kuinka vauhti kiihtyy – parivaljakkoa vietiin hurjaa vauhtia kohti ojaa! Sillä kerralla jätimme luonnonkukkien keruun, keräsimme vain itsemme ojasta takaisin pölyiselle maantielle. Miten ihmeessä siitä rytäkästä selvittiinkään? Äideillä on se jokin – luontoa ainakin!

Helsingin Malmin hautausmaalla yhdessä vaimoni kanssa. Äidit ja isoäidit saavat ruusunsa.

Ruusut maassa vanhempieni haudalla

Helsingin Malmin hautausmaata

Äidinäitini haudan skillat saavat seurakseen valkoisen ruusun

Hautausmaan naaraspeippo

Hautojen mustarastaat

Mustarastas ja orvokit

Alastomat rungot ja oksat

Helvi-äitini 1950-luvun alussa kotimme takapihalla Espoon Leppävaarassa

Vasemmassa kuvassa isänäitini Bertta (vas. hlö) näyttelyharrastuksensa parissa mahdollisesti Savonlinnassa, todennäköisesti 1910-luvun alussa. Oikeassa kuvassa äidinäitini Linnea miehensä Eino Davidin kanssa 1920-luvun paikkeilla.

Read Full Post »

Bussi lähti juuri ajallaan kohti Helsinkiä. Kruisailuni pääkaupungissa oli saava taas yhden tilastomerkinnän helmikuisesta perjantaista. Teen yleensä reissuilleni hyvin tarkat askelmerkit; usein jopa piirrän reittikartan paperille ja ruksaan siihen kohteet, joissa pysähtelisin. Liian tarkka ohjelma ei tietenkään ole kovin viisasta – täytyy jäädä aikaa ja tilaa luovuudelle sekä ohjelmamuutoksille. Voi muuten käydä niin kuin entiselle myyntiedustajalle, jolla oli vain oma myyntipuhe. Puhe oli saatava kelattua keskeytyksettä alusta loppuun kaikkine kalvoineen. Laput silmillä ja korvilla, oma setti valmiiksi. Ei ihme, jos ei tullut onnistumisia ja tulosta – kuulijat poistuivat heti, kun viimeinen kalvo oli mapitettu kansioon. Laskettelin nastakengissäni mieli avoinna kohti Viiskulmaa ja edelleen kohti merenrantaa. Päivän tavoitteeni oli tällä kertaa aika väljä, ja toisaalta melko korkealla: olin tullut katsomaan merikotkaa Kaivopuiston rantaan. En mitenkään voinut olla varma kohtaamisestamme, mutta kun merikotkan poikasia syntyy maahamme jo lähes 500 yksilöä vuodessa ja jopa Helsingin alueella lentelee ainakin yksi pesivä merikotkapari, ei mahdollisuuteni ihan huono olisi. Vuosi sitten, Uunisaaren kohdalla merikotkan näinkin, ja hyvin läheltä, mutten ehtinyt saada kameraa repustani. Nyt olin valmistautunut paremmin.

Jo ennen rantaa ohjelmaani tuli monia muutoksia. Johanneksen kirkon paikkeilla vastaantulevan koiranulkoiluttajan toinen koira alkoi kiinnostua toppahousuistani, tosin vain nuuhkimalla niitä. Olihan siinä pysähdyttävä ja taputeltava tuttavuutta tekevää isokokoista koiraa. Samalla tuli hoidettua koiran emännän kanssa jo päivän neljäs small talk (tätä ennen: katujenhiekoittaja, bussikuski ja Kampin terminaalin WC-ääni). Luulin, että small talk ei ole vahvinta aluettani, mutta pian huomasin hoitavani viidennen session ihan englanninkielellä! Kuvasin Eiranpuiston paikkeilla upeaa jugendhuvila Villa Johannaa, ja sitä samaa teki lähelläni ulkolainen nuori neitonen. En muista, kumpi keskustelun avasi, mutta ei se jutustelu huonosti mennyt. Harmitti vain, kun en muistanut tunnetun huvilan suunnittelijan nimeä. Se olisi pitänyt muistaa, kun iltalukemisenani oli ollut jo useita viikkoja kirja ”Helsingin jugendarkkitehtuuri 1895–1915” (Moorhouse, Carapetian, Ahtola-Moorhouse). Karttaani oli ruksattu muitakin jugend- tai arvorakennuksia kuin Villa Johanna siltä varalta, etten kotkaa tai muita siivekkäitä eteläisessä Helsingissä näkisi. Kuinka sitten kävikään?

Aivan Merisatamanrannassa oli jotakin meneillään … Siellä oli puu ja sen ympärillä kaksi miestä pitkine putkineen. Haa, tuolla on varmaan jotakin mielenkiintoista, ei kun sekaan vaan! Kahlattuani lumivallien läpi tapahtumapaikalle suuntasin myös oman teleni kohti korkeuksia ja vasta sitten kysyin kaveruksilta, mitä mahdamme kuvata. Keskustelu avautui ja vapautui vähitellen, pikku pakkasesta ja viimasta huolimatta. Sain kuulla kuvaavani pikkukäpylintua ja sen lajisukulaista kirjosiipikäpylintua! Ymmärsin, että tuolla käpyjen seassa piilottelee tosi kova harvinaisuus. Muistinkin, että kirjosiipikäpylintu oli saanut mediassakin kovaa huomiota. Olihan se upeaa päästä siivellä mukaan ainutlaatuiseen tapahtumaan. Sain melko hyviä kuvia molemmista käpylinnuista, mutta mietiskelin, että kotipihan värikäs viherpeippo ja siitä ottamani kuvat aamun valossa säväyttävät itseäni ihan yhtä paljon! Ei taida lintujen bongaus olla minun juttuni – lintuharrastus ja lintujen kuvaaminen on toinen asia. Lähteä nyt kiireellä toiselle puolelle maata jotakin erikoisuutta tapaamaan – elämänpinnaa hakemaan, kun käsky käy. Oli lohduttavaa huomata, että paikalla jo olleet kuvaajat ottivat hekin asian melko rauhallisesti. Tavallisten kuolevaisten tapaan he pian sulkivat kameransa ja kertoivat menevänsä kahvikupposen äärelle itseään lämmittelemään. Ei kai tosibongari sellaista tekisi? Jättäisi leikin kesken?

Kuvakulma Johanneksen kirkon luona

Kuvakulma Johanneksen kirkon luona

Eiran tunnettuja jugendrakennuksia: Villa Johanna (oik.) ja Eiran sairaala (vas.)

Eiran tunnettuja jugendrakennuksia: Villa Johanna (oik., suunn. Selim A. Lindqvist) ja Eiran sairaala (vas.)

Eiranpuiston eteläreunan rakennuksia

Eiranpuiston eteläreunan rakennuksia

Villa Ensi

Villa Ensi

"Bongaripojat" Merisatamanrannassa

”Bongaripojat” Merisatamanrannassa

Kirjosiipikäpylintu, naaras

Kirjosiipikäpylintu, naaras

Pikkukäpylintu

Pikkukäpylintu, naaras

Merikadun rakennuksia Uunisaarelta

Merikadun rakennuksia Uunisaarelta

Uunisaaren kallioilla. Vasemmalla Harakan saari

Uunisaaren kallioilla. Vasemmalla Harakan saari

Uunisaaren kallioilta Liuskasaareen

Uunisaaren kallioilta Liuskasaareen

Särkän laituri

Särkän laituri

Kahvila Ursulassa lämmittelemässä

Kahvila Ursulassa lämmittelemässä

Suomenlinna

Suomenlinna

Lonnan saari

Lonnan saari

Isokoskelo, naaras

Isokoskelo, naaras

Isokoskelot

Isokoskelot

Taivaalle nousee pilviä

Taivaalle nousee pilviä

Yksi ravintola Klippanin torneista

Yksi ravintola Klippanin torneista

Lumipyry iski keskustassa Kolmen sepän patsaalla

Lumipyry iski keskustassa Kolmen sepän patsaalla

Read Full Post »

Yöllä oli satanut vähän lunta. Maassa oli vielä rippeet aiemmista lumisateista, mutta uusi lumi otettiin varmasti kaikkialla mielihyvin vastaan. Ei siitä voinut haittaakaan olla, ei edes huoltoyhtiölle, jonka aurauskalusto ei parin sentin uudesta lumikerroksesta vielä käynnistynyt. Tulisiko joulusta sittenkin valkoinen, jopa Etelä-Suomeen? Runsaan viikon saa vielä jännittää säärintamien arvoituksellisia liikkeitä – minne asettuu kylmä ilmamassa, minne ohjautuu lauha virtaus. Sitäkin saa jännitää, pääseekö vanha vielä mukaan joulutunnelmaan? Jostakin syystä ei oikein vielä tunnu joululta. Kortteja on kirjoiteltu, on vähän kierrelty lahjataloissa, joulukukkien tuoksukin on vallannut olohuoneemme, mutta silti … Vaimolla on asiat varmaankin paremmin. Kylmässä jo odottavat juhlapäivää osa hänen tuotoksistaan: makeat leivonnaiset (tortut itse tehdystä kermavoitaikinasta) kuin lanttulaatikkokin. Niin, tekemällä se joulumieli tulee – olisi pitänyt mennä aputaikinanveivaajaksi, kun vaimoni viikko sitten ahkeroi keittiössämme, siellä sakean jauhopilven keskellä.

Tapion poika lähtee hakemaan joulutunnelmaa metsästä! Huomenna näyttäisi aurinkokin pilkahtavan, ja lämpötila olisi vain vähän pakkasen puolella. Tulossa on oikein hyvä kuvaussääkin joulukuiseen metsään. Näin tuumailin ja laitoin illalla jopa kellon soimaan, etten nukkuisi liian pitkään. Yllättäen aamun ensitunnit olivat yhtä hämärää. Yöllisen lumisateen tuoneet pilvet olivat jämähtäneet paikoilleen – talvisille luontokuville saattoi nyt sanoa hyvästit. Alkutalven metsälenkeilläni olin kuitenkin jo saanut kokea monia hienoja hetkiä mm. kohdatessani tikli- ja urpiaisparvia. Varsinkin pelottomia urpiaisia sain kuvata kaikessa rauhassa muutaman metrin päästä puolipilvisessä säässä, mitä parhaimmassa joulukuun valossa. Ei tämä joulutunnelman etsintäreissu kuitenkaan turha ollut. Yksi tavoite oli ollut tuoda kotiin katajanoksia (suoraoksaisia), joista vaimoni on jo vuosia tehnyt jouluisia asetelmia maljakoihin. Kotimme perinneasetelmiin oli tänä vuonna metsän tonttu ripotellut runsaasti katajanmarjoja.

Muutama vuosi sitten, samoihin aikoihin, olin myöskin metsässä katajanoksia hakemassa, kun puhelimeni soi. Se oli asiakaspuhelu ja liittyi erään asiakkaamme meneillään olevaan työhön. Seisoin paksussa lumihangessa kallionrinteellä hankalassa asennossa, toinen käsi kiinni katajapensaassa ja kävin asiallisen työneuvottelun. Tjaa, ne ajat ovat takanapäin, mutta taidanpa niitä vähän kaivatakin, ainakin joulun aikaan. Kuinka mukava olikaan tavata monia asiakkaitamme, usein Helsingissä, ja vaihtaa sekä kuulumisia että joulutervehdyksiä vähän ennen aattoa. Tapaamisten jälkeen kiertelin hetken vanhaa kotikaupunkiani ennen paluumatkalle lähtöä. Kevyt oli kulkea, kun repun täydeltä joulutervehdyksiä oli saatu ojennettua vastaanottajilleen. Muistelen myös lämmöllä erään asiakkaamme jokajouluisia glögi-iltoja, joissa kovassa hälinässä, posket punoittaen sai viestinsä perille keskustelukumppanilleen vain täysillä huutamalla. Meniköhän viesti perille sittenkään? Glögi-illoista pääsin aina kotiin ihmisten aikoihin. Ihan miehekäs suoritus. Muussa tapauksessa olisi kodin joulutunnelma voinut vaarantua. Ehkä joulukatajillekin olisi silloin kotona odottava saattanut keksiä ihan muuta käyttöä, kuin oli alunperin tarkoitettu?

Marras-joulukuun taitteessa laulujoutsenet vielä viipyilivät Etelä-Suomen pelloilla ja sulissa.

Marras-joulukuun taitteessa laulujoutsenet vielä viipyilivät Etelä-Suomen pelloilla ja sulissa.

Joulukuinen Kytäjoki

Joulukuinen Kytäjoki

Kosken kivet

Kosken kivet

Koskikara vakiopaikoillaan

Koskikara vakiopaikallaan

Talo aamuhämärässä

Talo aamuhämärässä

Ohikulkijoiden laskija

Ohikulkijoiden laskija

Tallin luiska

Tallin luiska

Joulukurre

Joulukuun kurre

Joulukuinen Kytäjärvi

Joulukuinen Kytäjärvi

Onko kaupungissa joulutunnelmaa?

Onko kaupungissa joulutunnelmaa?

Kaupungintalon aula. Mutta missä joulukuusi?

Kaupungintalon aula. Mutta missä joulukuusi?

Tässä niitä kuusia tuodaan!

Tässä niitä kuusia tuodaan!

Mukavia lahjoja Käsityökeskuksesta.

Mukavia lahjoja Käsityökeskuksesta.

Postissa on aina tunnelmaa.

Postissa on aina tunnelmaa.

Tee löytöjä Kauppakeskuksesta.

Tee löytöjä Kauppakeskuksesta.

Kotimme perinne: joulukatajat

Kotimme perinne: joulukatajat

Rauhaisaa joulun aikaa!

Rauhaisaa joulun aikaa!

Read Full Post »

On eläkkeellä olemisessa puolensa; palkkatyö ei enää sido miestä natisevaan toimistotuoliin, ei puhelimen vahtimiseen eikä tietokoneruudun välkkeeseen kuten vielä pari vuotta sitten. Aikaa jää nyt yllin kyllin harrastustoiminnalle. Huomaan vuosien aikana päässeeni tilanteeseen, jossa tärkeimmästä harrastuksestani on tullut perhepiirissä täysin hyväksyttyä toimintaa. Kukaan ei enää yritä vastustella, jos livahdan aamuhämärässä lähimetsään reppuni ja kamerani kanssa. Siellä on määrä tapailla uuden elämänvaiheeni uusia neuvottelukumppaneita – siivekkäitä sellaisia. Nuorempana Helsingissä asuessani en edes kiikaroinut lintuja, mutta liikuin usein suosituilla Vanhankaupunginlahden ja Viikin lintualueilla. Niiltä ajoilta on jäänyt erityisesti mieleeni yksi Viikin tunnuslinnuista, keltavästäräkki. Sen jälkeen olen tavannut keltavästäräkkiä vain harvakseen. Tuore jälleennäkeminen tapahtui mökkiviikonvaihteessa elokuun lopulla Tammelan Heinämaantien oraspellolla lintujen syysmuuton aikaan. Paljain silmin en lintua muiden västäräkkien joukosta äkännyt, mutta kameran etsimen läpi tunnistin ilokseni vanhan tuttavani.

Kysyt varmaan kuvasinko keltavästäräkkiä ja sainko hyviä kuvia? Kuvasin kyllä, mutta olisi pitänyt kuvata vielä enemmän. Se paras kuva jäi pellolle – tai paremminkin lensi muuttajan mukana trooppiseen Afrikkaan. Toisaalta, keltavästäräkin kuvausympäristö oli hyvin haasteellinen: kuvauskohteeni ei noussut framille, multakasan päälle, ja lintu oli kohtalaisen kaukana. Kohdetta ei saanut suurella aukollakaan irrotettua pellon oraista ja muusta kasvustosta, mutta tarkemman kuvan olisin kyllä saanut käyttämällä jalustaa (jos sellainen olisi ollut mukana ja jos sellaisen olisi ehtinyt kameraan kiinnittää). Käytän Pentax K-3-rungossani automaattiasetusta TAV, jossa voin asettaa sekä aukon että sulkimen arvot; kamera määrittää näiden perusteella ISO-arvon. Kaikki hyvin, kunhan vain maltan tarkkailla, mitä kamera ilmoittaa valon riittävyydestä (tai ylivalottumisesta). Jos ISO-arvo nousee yli 3000:n, voi kuvaan odottaa jonkinasteista kohinaa. Ei se digiaikanakaan ole liian helppoa. Oma kuvaaminen sai tänä vuonna paljon lisäpotkua, kun sain hankituksi Pentaxin oman 300 mm:n kiinteän telen (suurin aukko 4). Sillä parjää jo monissa tilanteissa, ja hyvää piirtoa riittää muutamasta metristä aina kymmeniin metreihin. Loppukesästä, kun olin löytänyt hippiäisen metsikön ja olin tavoittelemassa maailman parhainta hippiäiskuvaa, jouduin toteamaan kuvauskalustoni ihan vääränlaiseksi. Ei värkeissä oikeastaan mitään vikaa ollut, mutta en vain päässyt tarkentamaan Euroopan pienimpään lintuun, joka tulikin kosketusetäisyydelle. Lintu tuli liian lähelle!

Kulunut vuosi on ollut itselleni hyvä ja opettavainen lintuvuosi. Harmi vain, että suomalainen metsikkö tyhjenee linnuista kovin nopeasti – jo heinä-elokuun taitteessa metsät alkavat hiljentyä. Ensin loppuu laulu, sitten loppuu liike. Näin sen ehkä tulee ollakin, koska kevät on suoranaista yltäkylläisyyden aikaa. Talvi taas on sitten ihan oma lukunsa. Silloin lintuihminen osaa arvostaa vähäisiäkin kohtaamisia; kävelylenkillä läheiseen pujopensaikkoon laskeutuva urpiaisten parvi on yksi sellaisista. Luulen, että keskimmäinen lastenlapsistammekin muistaa juuri tämän vuoden eräästä lintukokemuksestaan. Olimme lähdössä sunnuntaiaamun luontolenkille kaupungin länsipuolelle. Kun olimme astuneet ulos, katsoin jostakin syystä ylös taivaalle … Ihan talomme yläpuolella kaarteli kaksi kotkaa. Kotkaksi ne heti tunnistin, ja myöhemmin valokuvistani ne määrittyivät merikotkiksi! Vain kerran aikaisemmin maakrapu on tavannut merikotkan. Se tapahtui pari vuotta sitten talvipakkasilla Helsingin Kaivopuistossa. Silloinkin mukanani oli kamera pitkähköllä putkella, mutta olin niin kylmissäni ja kohmeessa, etten saanut edes kamerareppua selästäni. Kotka häipyi pian utuiseen horisonttiin – näytti suuntaavan kohti Harmajan majakkaa.

 

(alla joitakin vuoden 2016 aikana ottamiani lintukuvia Etelä-Suomen alueelta. Kuvat jokseenkin aikajärjestyksessä)

Urpiainen, Hyvinkää

Urpiainen, Kytäjä Hyvinkää

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Laulujoutsenet, Nukari Nurmijärvi

Telkät, Heinijärvi Tammela

Telkät, Heinijärvi Tammela

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Töyhtöhyyppä, Ridasjärvi Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Keltasirkku, Kytäjä Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Kottarainen, Usmi Hyvinkää

Tukkasotka, Vuosaari Helsinki

Tukkasotkat, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kanadanhanhet, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kyhmyjoutsen, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Kalalokit, Vuosaari Helsinki

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Västäräkki, Kuumola Hyvinkää

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Mustapääkerttu, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Telkkä naaras, Heinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heiinijärvi Tammela

Kirjosiepot, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Peippo, Heinijärvi Tammela

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Närhi, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punakylkirastas, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Punavarpuset, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Sinitiainen, Kytäjä Hyvinkää

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Harmaasieppo, Heinijärvi Tammela

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Peipon poikanen, Kytäjä Hyvinkää

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Telkkäpoikue, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Rantasipi, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Keltavästäräkki, Heinijärvi Tammela

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Hippiäinen, Kytäjä Hyvinkää

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Punarinta, Heinijärvi Tammela

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Merikotka, Hakalanmäki Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Kivitasku, Kytäjä Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Hömötiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Rautiainen, Usmi Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Valkoposkihanhet, Kytäjä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Varpuset, Hyyppärä Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

Mustarastas, Hakalanmäki Hyvinkää

 

Read Full Post »

Older Posts »