Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘petolintu’

Syyskuun 10. päivästä oli ennustettu aurinkoista, jopa helteistä päivää. Vieläkö tänään näkisin ja kuvaisin nuolihaukkaa, josta pari päivää sitten sain vain välttäviä kuvia? Pieni ja nopea jalohaukka näyttäytyi useana päivänä ja teki toistuvia kaarroksiaan suoraan yläpuolellani. Hollilla oli, mutta en joko saanut terävää kuvaa tai sitten kiitäjästä tuli vain tumma siluetti. Mielelläni näkisin myös elo–syyskuun haukkaerikoisuuden, punajalkahaukan, jota ”harharetkeläistä” oli nähty Hyvinkäälläkin. Haukkojen muutto oli nyt parhaimmillaan, ollut jo parisen viikkoa. Petolinnut ja muut isot linnut olivat vallanneet ilmatilan; näitä päiviä ei lintuharrastaja saanut missata! Aamun tiheä sumu pani kyllä miettimään, näyttäytyykö aurinko tänään ollenkaan ja tulisiko muuttolinnuille sopivia ilmavirtauksia. Reppu oli pakattu jo illalla, kameran muistikortti tyhjennetty, linssit jynssätty ja akut ladattu. Eväät mukaan, ja sitten mentäisiin. Kohta heräävälle vaimolleni rustaisin vielä viestilapun lintumiehen päivän aikeista!

Sumuisen aamun taivaalla lensi vain jokunen sepelkyyhky, ja kauempaa kuului muuttavien kurkien ääniä. Haukkoja ei näkynyt, ei edes piekanaa jokivarren puun oksalla odottelemassa sumun hälvenemistä. Pelto-ojan tuntumassa ruokaili muutama kauris, jotka heti valpastuivat, kun hiljensin niiden kohdalla auton vauhtia. Jatkoin matkaani toisaalle ja tulin laajaa peltoaluetta halkovalle hiekkatielle, jossa jalkauduin. Puinti oli yhä meneillään ja suuntasin kiikarini peltomiehiin päin. Näin tumman hahmon erkanevan puimurin luota kohti tähystyspaikkaani. Ei se ollutkaan työmies, vaan hirvi, nuori uroshirvi! Se oli vielä kaukana, mutta oli selvästi varuillaan ja epäröi, minne jatkaa matkaa. Olin osittain tienvarren koivujen suojassa, hirvi ei paikallaan olevaa kameramiestä havainnut tai pitänyt uhkana ja alkoi tulla suoraan kohti. Vielä yksi pysähdys keskellä peltoa, ja sitten vauhdikkaammin eteenpäin ja tyylikkäästi hiekkatien yli toiselle peltoaukealle. Meille jäi välimatkaa vain muutama kymmenen metriä – ja kamerani muistikortille kymmeniä otoksia upeasta eläimestä. Mikä kuvaustilanne! Hirvi oli kuin tuotu jättimäiselle pöydälle. Ei minkäänlaista ryteikköä kameran ja hirven välissä – ja aamusumun pehmentämä valo lankesi jolkottelevaan sarvipäähän kuin Fotomanin studiossa. 

Olin pitkään hirven lumoissa enkä oikein huomannut, mitä muuta ympärilläni tapahtui. Tuskin ehdin mukaan, kun vierestä nousi lentoon sinisuohaukka, ja hetken päästä tienvarren heinikosta ponkaisi juoksuun siro kauris! Eihän päivän näin pitänyt mennä, mutta en ollenkaan pannut vastaan syyspäivän odottamattomia yllätyksiä. Tällä tiellä ja peltoaukealla on sattunut vaikka mitä. Metsäkauriita ja kettua näkee lähes päivittäin, täällä on pysähdellyt niin maa- kuin merikotka, mehiläishaukkakin ylittää joskus aukean, ja vakiokalustoon kuuluvat tuuli- sekä hiirihaukka ja myöhemmin syksyllä piekana sekä suohaukat. Lintututtavani Kari tuli myös hiekkatielle vähän myöhemmin – hirvi ja kauris olivat jo poistuneet näyttämöltä. Luonnossa tilanteet tulevat ja menevät. Ohjaajana on usein Sattuma, ja käsikirjoituksesta vastaa monasti Yllätys. Itse ei tilanteisiin juuri voi vaikuttaa – muuta kuin unohtamalla rannekellon kotiin ja eliminoimalla ikävät yllätykset. Pahin moka on unohtaa kotiin termari ja kuuma juotava – mielellään ei kuvaaja saisi myöskään unohtaa kotiin kameran muistikorttia. Ota vielä se varakorttikin!

Kauriit syysaamun usvassa

Haukkojen mailla, ei niin kovin kaukana taajamasta.

Nuori uroshirvi oli ilmestynyt pellolle.

Hirvi lähti tulemaan kohti.

Nuori uroshirvi pysähtyi. Se arvioi mahdollisia vaaratekijöitä ja reittiä, minkä valitsisi.

Nyt vauhtiin, yli hiekkatien, yli toisen peltoaukean metsikön suojaan!

Pellolta nousi lentoon sinisuohaukkanaaras. Olin myöhässä – lintu jo etääntyi.

Tuulihaukka lekuttelee kotipeltonsa yläpuolella.

Tuulihaukka

Kauris nousi rivakasti ylös lepopaikaltaan.

Lepopaikka sai nyt jäädä.

Nyt mentiin!

Kurkia muuttomatkallaan. Päivä alkoi viimein kirkastua.

Kurjet muuttavat paikkaa.

Ruskosuohaukkanaaras lähestyy.

Ruskosuohaukkakoiras (kuvattu samoissa maisemissa 8.8.)

Haukkapellon auringonkukat

Päätien viereisen näköalakallion luohinta ja murskaaminen sepeliksi särkee idyllin. Kallion takana alkaa Kytäjän–Usmin ulkoilualue.

Kallio murskaksi.

Kottaraiset ja haukka.

Varis ahdistelee hiirihaukkaa – vai kuinka päin asia oikein on?

Hiirihaukka

Hiirihaukka on alueen tavallisimpia petolintuja.

Syksy lähestyy. Sateet tulevat ja sää viilenee.

Read Full Post »

Koleahkokin elokuinen viikonloppu voi olla odotettu, kun sen voi viettää omassa kodissaan ja omassa rauhassaan ilman minkäänlaista päiväohjelmaa. Isovanhemmat alkoivat olla uuvuksissa; vientiä ja revitystä oli ollut kuin muinoin Punkalaitumen lavalla. Apuamme oli tarvittu, ja lisäksi kaikki lastenlapset oli käytetty Tammelan mökillämme, viimeisimpänä toiseksi nuorin lapsenlapsemme, jopa ihan luokkakaverinsa kanssa. Nyt oli vedettävä henkeä. Oli sunnuntaiaamu, olin haukannut pienen aamupalan ja katsonut päivälehdistä, onko maailma yhä paikoillaan. Eihän se oikein ollut, eikä rallissakaan tule ykkössijaa, mutta ne eivät olleet syitä, miksi tunsin levottomuutta. Ei tässä mitään huilimaan ruveta, ulos oli lähdettävä, vaikka tämän kesän nopeat säätilan muutokset ja sateettomuus tuntuivat hiljentävän luonnon kokonaan. Ei oikein ollut vielä lintujen muuttoaika, kesän kasviloisto oli enää vain muisto, päiväperhosia näkyi helleviikon jälkeen vain vähän, ja näinköhän petolinnutkaan jaksoivat kaarrella kuivuudesta halkeilevien peltojen yllä?

Olin matkalla taajaman ulkopuolelle vain muutaman kilometrin päähän. Armahdin itseäni lähtemällä matkaan autolla. Päästelin eteenpäin rauhallisesti ja vilkuilin välillä ympärilleni, oltiinhan hiirihaukan maisemissa. Peruutuspeilissä näkyi maasturimersu, jolla oli kiire. Siitä vain ohi ja yli keltaisen viivan, mutta nyt pudotettiin vauhtia nopeasti – edessä oli poliisin ratsia! Kuskit puhallutettiin, tuomio oli nolla, ja matkamme sai jatkua. Jännäsin vähän, olisiko kotona juuri syödystä happamanpuoleisesta omenasta voinut tulla sanomista. Heitin siitä herjaakin, mutta siitä huolimatta sain puhtaat paperit. Olin määränpäässäni ja lähdin taivaltamaan peltoaluetta halkovaa pölyistä hiekkatietä. Nyt näkyi haukkoja! Isompi haukka oli sopivasti hollilla, sain hyvältä etäisyydeltä useita kuvia, mutta en ihan nappisuoritusta. Pölykö oli pilannut kameran automaattitarkennuksen? Kyllä harmitti, koska kuvaamani haukka oli uhanalainen ja tuskin koskaan ennen näkemäni mehiläishaukka! Se oli varmaankin jo muuttamassa etelään ja laskeutuisi pian alemmaksi niittykukilla vielä pörrääviä kimalaisia saalistamaan.

Vielä tsekkaisin joen ympäristön; olisiko siellä pikkulintuja tai muuta säpinää. Alue on tunnettu komeista suohaukoista, jotka myöhemmin syksyllä pitävät jokikanjonia muuttoreittinään. Alue on myös ns. riistanhoitoaluetta, joka tarkoittaa sitä, että haulikkomiehille järjestetään täällä ohjattuja peltopyyjahteja. Nyt pelloilla ei ollut ampujia. Haara- ja räystäspääskyt lentelivät viljapellon yllä ja istahtivat välillä lepäämään sähkölangoille. Useita haukkoja kaarteli korkeuksissa. Näytti siltä, että yksi niistä oli etelään jo tullut piekana? Päivä lämpeni vähitellen kesäiseksi, kuten eilenkin. Täällähän voisi viipyä vaikka kuinka pitkään, mutta kotonakin on tiettävästi jotakin odottamassa myös luontomiehestä – ainakin pölyjen pyyhkimisiä parista huoneesta. Mitä, jos väittäisin tulleeni pölylle ihan allergiseksi näillä kuivilla mailla! Ei, ei taida mennä läpi. Aamupäivän kolmetuntiseni luonnon rauhassa oli hyvinkin virkistävä – saisinko sitä tunnetta vietyä myös kotiin? Pellonreuna oli värikkäistä kukista kirjava; sattumako oli hienot kukat kuivaan maahan kasvattanut? Oranssia kehäkukkaa ja upeaa aitohunajakukkaa! Niistä veisin siipalleni kimpun.

Loppukesän kasvi, pietaryrtti.

Tuulihaukka pesäkolonsa lähellä.

Lekutteleva tuulihaukka

Nokkosperhosia ja muita värikkäitä päiväperhosia näkyi vähän.

Lanttuperhonen

Komea ja pitkään kukkiva ahdekaunokki

Uhanalainen mehiläishaukka

Seittitakiainen

Pikkulepinkäinen, koiras, takiaisella

Harmaahaikara nousi yllättäen korkeuksiin.

Kuivan kesän Kytäjoki

Pihlajanmarjat elokuun alussa.

Haarapääskyn lento on vaivatonta.

Haarapääskyt huilaavat.

Aitohunajakukka

Kehäkukat pellon väriläiskänä.

Read Full Post »

Nuorempana, kymmeniä vuosia sitten tein mielelläni pitkiä kävely- tai pyörälenkkejä Hyvinkäällä ja sen ympäristössä; yksin, vaimoni kanssa tai mäyräkoiramme Allun kanssa. Yksin kulkiessani purin varmaan nuoren miehen stressiä tai työpaineita, eikä mukanani vielä silloin ollut kameraa, mutta kiikarit saattoi olla. Sittemmin on kävelyille tullut mukaan myös kamera, ja halu kuvata lintuja. Vuosi 2018 alkaa kääntyä lopuilleen – päätin käydä läpi tämän vuoden lintukuvani ja nyt erityisesti haukkakuvat. Nuoruusvuosilta muistan elävästi välähdyksen, jossa varpushaukka syöksyy talventörröttäjillä ruokailevien punatulkkujen kimppuun ja iskee yhteen niistä. Tai näen tienvarren kuusikon penkalla rotevan kanahaukan tekemässä selvää jostakin isommasta linnusta. Tai sitten, saan muistikuvan Hausjärven Nyryssä puhelinlangalla istuvasta pienikokoisesta haukasta, jonka selän väritys oli upea tiilenruskea. Tuulihaukka! Se taisi olla ensimmäinen varsinainen tuulihaukkahavaintoni. Enkä voi koskaan unohtaa kuulaassa syyssäässä korkeuksissa kaartelevia hiirihaukkoja – enkä keväällä pohjoiseen matkaavaa hiirihaukan vaaleaa sukulaishaukkaa, piekanaa! 

Siinäkö ne kaikki takavuosien haukkahavaintoni olivat? Ei sentään, mutta ne olivat mieliinpainuvimpia. Kun eläkevuosina on ollut enemmän aikaa kuljeksia luonnossa, kiikaroida ja kuvata lintuja, en aluksi muistanut haukkoja, enkä niitä luonnossa nähnytkään. Se tapahtui vasta vähitellen – ja vähitellen opin myös saamaan niistä jonkinlaisia kuvia. Kamerani ja objektiivini eivät ole mitään ammattilaisen laitteita, mutta kun jotakin ahkerasti puuhastelee, siinä myös pakosta kehittyy. Oman laitteistoni kanssa on päästävä melko lähelle kuvattavaa lintua, muuten kuva jää suttuiseksi. Ja on siinä paljon muutakin, kuten valon suunta ja määrä, tarkennuksen onnistuminen, suljinnopeus, aukko jne. Lentävään lintuun tai lintuparveen tarkennan yleensä 9 pisteen matriisilla ja tietenkin seuraan kohdetta panoroimalla, siis kääntämällä kameraa lintua seuraten. Kerran pääsin kohtuullisen lähelle matalalla lentelevää ruskosuohaukkanaarasta, mutta hellepäivä nostatti maanpinnan yläpuolelle lämpöväreilyn. Pilallehan ne ne kuvat menivät, ja pettymys oli suuri kuin maajoukkuepelaajilla hävityn Moldovia-ottelun jälkeen. Kerrankin arka ruskosuohaukka oli lähietäisyydellä.  

Loppusyksyllä yritin päästä kaveriksi piekanan kanssa ja saada siitä muitakin kuin linnun alapuolelta otettuja kuvia. Monena aamuna kurvasin autollani pellonreunaan, jonka pellon toisella laidalla tiesin piekanan majailevan. Välimatkaa meillä oli alle 100 m. Aika passeli etäisyys, mutta kuinka edes nousta autosta haukan huomaamatta? Monet kerrat kokeilin, mutta huonolla menestyksellä. Viime viikonvaihteessa kehitin uuden taktiikan: hyvissä ajoissa turvavyö irti, kamera laukaisuvalmiiksi syliin, auto hitaasti liu’uttaen, valot pimeinä tienvarren metsäsaarekkeen taakse piiloon – ja sitten ulos varovasti ovia paukauttamatta. Se onnistui, siellä se peto yhä istui! Pääsin jopa astelemaan pellolla muutaman metrin kohti haukkaa ja sain laukaistua useita otoksia, ennen kuin piekana äkkäsi lippismiehen ja otti siivet alleen. Yritys palkittiin, mutta usein on niinkin, että mitä vähemmän yrittää, sitä paremmin onnistuu – pelkällä tuurilla!

Vaikka petolinnut ovat vähentyneet, kyllä niitä on ja niitä näkee, etenkin lintujen syysmuuton aikaan. Peltoaukeiden reunaan vain ihmettelemään, ja kiikarit sekä eväät mukaan. Vuosi oli omalla kohdallani hieno haukkavuosi; tuulihaukka sen aloitti jo huhtikuun lopulla. Tätä siroa haukkalintua seurasin melko tiiviisti koko kauden ajan. Ihailin sen vaivatonta lentoa, lekuttelua saaliin yläpuolella myrskytuulessakin paikallaan pysyen ja ihailin sen rohkeaa kisailua isompien haukkojen sekä varisten kanssa. Kävin jopa tuulihaukan pesälaatikolla aina silloin tällöin katselemassa poikasten kehittymistä. Kerran emo oli juuri tuonut poikasilleen ruokaa. Se oli liikkumattomana pesän alapuolella ikkunan pielilaudan päällä, ja katse oli tiiviisti kohti kirjoittajaa. Se katse … Ei se ollut vihamielinen, mutta tiukka se oli! Voisiko itsekin yrittää viritellä tuollaista ilmettä kasvoilleen? No, ei siitä taida eläkeläismiehelle olla enää mitään iloa eikä hyötyä. Paitsi ehkä joskus sitten elämän loppusuoralla, tehostetun palveluasumisen ehdoista ja yksityiskohdista sovittaessa?

Kevät on tullut! Vesilintujen jälkeen saapuvat joutsenet, kurjet ja hanhet – ja pian myös haukat.

Tuulihaukka palasi kotipellolleen huhtikuun lopussa.

Tuulihaukkaa näkee peltoaukeilla yleisesti joko lekuttelemassa saaliin perässä tai tarkkailemassa ympäristöä.

Tuulihaukka avasi vuoden haukkasesonkini. Pääsin lähes kasvotusten yhden suosikkihaukkani kanssa.

Matala, ruoikkoinen Ridasjärvi on mieluinen paikka mm. ruskosuohaukalle, nuolihaukalle ja sääkselle.

Komea, suurikokoinen ruskosuohaukka on melko arka lintu. Vasemmalla koiras, oikealla rantapusikossa piilottelee naarasruskosuohaukka.

Kaverini Timo Kytäjärven maapadolla.

Hiirihaukan ylilento.

Sinisuohaukkanaaras auringonkukkien yllä.

Sinisuohaukka iskemässä saaliiseen.

Komea, melko peloton sinisuohaukka. Valkoinen yläperä on suohaukoille tyypillinen. Ruskosuohaukalla sitä ei ole.

Tuulihaukka (ylinnä) leikittelee varisten kanssa.

Tuulihaukan pesälaatikossa alkaa olla jo ahdasta. Kuva päivätty 12.7.

Tuulihaukka vahtii pesälaatikkoaan.

Tuulihaukan katse.

Punarinta piilottelee rakennuksen suojissa.

Syksy saapuu haukkapellolle.

Piekana saapui viimein pohjoisesta ehkä talvehtimaan haukkapellolle. Tuulihaukkaa ei enää näkynyt.

Komea piekana.

Piekanan mustavalkoiset pyrstösulat näkyvät pitkälle.

Piekana laskeutuu puuhun aamuauringossa.

Syksyn aamu-usva haukkapellolla.

Metsäkauriit katselevat haukkakuvaajaa.

Monet haukat ovat jo lähteneet, mutta korpit jäävät aluetta vartioimaan.

Read Full Post »

Pohdin tätä juttuani luonnostellessani, olenko lintuharrastaja vai -harrastelija? Eipä sillä suurta merkitystä tietenkään ole, pelkkää semantiikkaa. Luulen kuitenkin, että itselläni on lintuharrastuksen tavoitteet ja motiivi olleet kohtalaisen selvillä, toisin kuin valtakunnan sote-prosessissa, jossa alkuperäinen tavoite on hämärtynyt eri tahojen ajamiin, soten kannalta toissijaisiin vaatimuksiin. Lintuharrastukseni tärkein tavoite on saada tarkkailla erilaisia lintuja, ihmetellä sekä ihailla niiden kauneutta ja niiden käyttäytymistä – ja samalla havainnoida luontoa yleensä. En voisi ajatella tätä harrastusta ilman kuvaamista. Heikoistakin kuvista voi kotona tietokoneen ruudulla oppia jotakin uutta, voi varmistua lajeista, elää lintukohtaaminen uudelleen – ja jakaa tilanne myös toisten harrastajien kanssa. Tänä vuonna muistin pitää mukanani kiikareita, kun vanha totuushan on, että ”sillä näet nimittäin” – vielä enemmän kuin kameran etsimestä!

On joulukuu, eteläisessä Suomessa maa on kuurassa, mutta kunnon lumipyryä ei ole vielä tullut (tuli kirjoittamisen aikana!). Viimeiset hanhet ovat lähteneet sänkipelloilta ja vieneet mukanaan suurimman joukon pienimmistä muuttolinnuista. Sen sijaan laulujoutsen ei pidä mitään kiirettä siirtyä huilipaikoilta etelämmäksi. Niitä näkyy vielä sadoittain sulissa vesissä ja tulvapelloilla. Ja on petolinnut! Tutun peltoaukean reunalla, korkeassa koivussa voi yhä nähdä piekanan uljaan siluetin. Vaalea päälaki erottuu hyvin, kun kiikaroin lintua. Lähemmäksi ei oikein kannata mennä, koska haukka karkaa pian kauemmaksi. Mutta mitä ihmettä – jokin iso lintu ylittää peltoaukeaa … Se laskeutuu tuonne varisten sekaan. Nyt sen näen; komea merikotka! Koskaan en ole vielä päässyt näin lähelle merikotkaa. Uskoin jo, että nyt tulee vuosikymmenen kuvat, mutta eipä riittänyt oman kamerani pikselit eikä telen millit, ja sääkin oli liian hämärä kunnollisiin kuviin. Kokemus oli silti hieno. Tänä vuonna olen saanut kipinän petolintujen kuvaamiseen. Se paras kuva otetaan ensi vuonna!

Kertaan kohta päättyvää vuotta ja muistelen vuoden kaikkia lintukohtaamisiani. En liikkunut kovin kauas kotipaikkakunnaltani, koska muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta on lintuihmiselle runsaasti eri lintujen suosimia pesimis- tai taukopaikkoja. Kerran ajoin Tuusulanjärvelle ja tsekkasin hyväksi mainitut lintupaikat. Siltä retkeltä ei tullut muuta kuin kokemusta, ja opin, että tutuilta paikoilta ne parhaat tärpit löytyvät. Tälle vuodelle asetin toiveeksi nähdä hempon ja pikkusiepon. Kokeneemmilta lintuharrastajilta sain vihiä, mistä näitä lajeja etsisin. Hempon löysin ihan omin avuin erään jättömaan hiekkakasan päältä, mutta pikkusieposta jäi kotitehtävä ensi vuodelle. Vuoden yksi kohokohdista oli valkoselkätikan kohtaaminen. Tikka tuli tervehtimään minua ja vaimoani haavan tyvelle, kun olimme mökkimme kuistilla aamukahvilla! Mökillä tapahtui paljon muutakin. Eräänä loppukesän pilvisenä päivänä tein pienen lenkin mökkimme ympäristössä. En odottanut mitään ihmeitä lähes sateisena, harmaana päivänä, kunnes tulin tien vieressä olevan risukasan kohdalle. Kuulin vienoa ääntä ja pysähdyin. Peukaloinen ja minä katselimme toisiamme yhtä hölmistyneinä! Sain muistoksi jopa ihan kelvollisia kuvia. Näissä tunnelmissa, peukut ja peukun pyrstösulat pystyyn myös ensi vuoden upeille lintuhavainnoille, meille kaikille!

(alla osa vuoden 2017 lintukuvistani)

Kirjosiipikäpylintu, naaras. Kaivopuisto Helsinki

Isokoskelo, naaras. Kaivopuisto Helsinki

Laulujoutsenet tulevat. Hyvinkää

Lapasorsat ja tavit. Kytäjä Hyvinkää

Puukiipijä. Sveitsi Hyvinkää

Pyy. Sveitsi Hyvinkää

Töyhtöhyyppä. Rantamo Järvenpää

Kanadanhanhet. Kaukjärvi Tammela

Mustarastas. Sveitsi Hyvinkää

Telkkäemo poikasineen. Kytäjä Hyvinkää

Keltasirkku. Kytäjä Hyvinkää

Hemppo, koiras. Kuumola Hyvinkää

Hiirihaukka. Kytäjä Hyvinkää

Metsäkirvinen. Kytäjä Hyvinkää

Mustapääkerttu, naaras. Heinijärvi Tammela

Pensastasku. Kuumola Hyvinkää

Haarapääsky. Kuumola Hyvinkää

Pikkulepinkäinen. Kytäjä Hyvinkää

Tikli. Kytäjä Hyvinkää

Peukaloinen. Heinijärvi Tammela

Punarinta. Heinijärvi Tammela

Valkoselkätikka. Heinijärvi Tammela

Järripeippo. Kotipiha Hyvinkää

Piekana. Kytäjä Hyvinkää

Urpiainen ja kirjoittaja toivottavat Hyvää Joulua!

Read Full Post »

Aamu ei näyttänyt lupaavalta; sataa tihutti hiljakseen. Mutta kun oikein pinnisti, saattoi pilvipeitteessä kuvitella näkevänsä vaaleampiakin alueita, mikä enteilisi päivän poutaantumista. Sunnuntai, ja lokakuun ensimmäinen päivä oli kansainvälinen Euro BirdWatch -päivä. Olisi sääli, jos ei pääsisi ulos luontoon lintujen syysmuuttoa seuraamaan – ja kuvia napsimaan. Lämpimän syksyn takia lintujen syysmuutto jatkui yhä reippaana. Ei, kyllä aamulehden luku sai nyt jäädä. Kamppeet päälle ja ulos, satoi tai paistoi! Sain tuntumaa ensimmäiseen siivekkääseen nopeammin kuin arvasinkaan, sillä ulkovaatteita pukiessani pöllähti ilmoille kaulahuivista, tai mistä lie, hirvikärpänen! Monsteri oli pitänyt vaatekomeroamme kortteerina ehkä parikin viikkoa. Nyt loppui se peli. Tänään oli tarkoitus kaveerata ja nähdä ihan toisenlaisia siivekkäitä, ehkä jopa uljaita haukkoja.

Lyhyen ajomatkan jälkeen pysähdyin puiden siimekseen lähelle tavoitettani. Talosaarekkeeseen johtavan hiekkatien molemmin puolin avautuvat pellot ja niitä ympäröivät metsät muodostavat varmaan kaupungin länsipuolen parhaan haukkapaikan. Hiirihaukka on täällä vakiovieras, mutta yleisiä ovat myös piekana, suohaukat sekä varpus- ja tuulihaukat. Myös elämäni ainoan maakotkan olen tavannut tällä samaisella pellolla. Astelin hissuksiin varsinaiselle areenalle … Tulin sittenkin paikalle varomattomasti, koska ihan läheltäni lennähti puiden latvuksiin suurikokoinen hiirihaukka! Kuulin jo aikaisemmin hiirihaukan äänen, mutten arvannut, että se olisi ihan lähelläni. Jatkoin eteenpäin, ja mitä näinkään! Hyväkuntoisen näköinen kettu oli myyräjahdissa suoraan edessäni. Kettu oli niin keskittynyt jahtiinsa, ettei se joko kuullut lähestymistäni tai ei välittänyt muusta kuin aamiaisensa varmistumisesta. Eihän tämän nyt pitänyt näin mennä. Karkotan haukan, mutta saan vierelleni ketun!

Mutta tuolla jokivarren puussa taitaa istuskella petolintu? On se. Se on varista muhkeampi ja yleissävyltään ruskea. Otin kiikarit esille ja asia varmistui – hiirihaukka, ehkä se sama, jonka heti alussa näin. Nyt se on siirtynyt uuteen kyttäyspaikkaan. Missäs pellon poliisit? Ei vielä kuulu varisten eikä harakoiden varoitusääniä ja koukkauksia kohti haukkaa? Eipä tietenkään, kun niillä on tehtävä toisaalla: vikkelä varpushaukka, mokoma häirikkö, pitää saada pois kotinurkilta! Sitä ahdistelee joukko harakoita, ja hiirihaukka saa hetken olla omassa rauhassaan. Pian haukkapellolla meno asettuu ja kaikki on taas hyvin. Lentonäytökset on näytelty ja on levon paikka. Sillä välin saa yksinäinen piekana ylittää peltoaukean kenenkään puuttumatta asiaan. Jaa-a, paljon tapahtumia mahtui parin tunnin ulkoiluuni. Moni luulee varmaan, että puhun omiani. Ei noita asioita oikeasti tapahdu, samaan aikaan ja yhtenä päivänä! Kyllä tapahtuu, siksi otin todisteeksi jokusen kuvankin – 300-millisellä tosin.

Haukkapelto lokakuun alussa

Joutsenten ylilento

Haukkapellon kettu

Kettu keskittyi saalistukseen

Hiirihaukka tähystyspaikallaan

Sinne karkasi!

Vielä näkyy muuttavia västäräkkejä

Haukkapellolla saa peltopyyt olla varuillaan.

Harakka pakenee varpushaukkaa.

Pikkuvarpuset

Piekana ylittää peltoaukean.

Myös hanhien muutto on meneillään. Kuka laskee määrän?

Lisää joutsenia

Osa hanhista laskeutuu Kytäjärveen

Kivitasku ei ole kiirehtinyt muuttomatkalle.

Read Full Post »