Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘muuttomatka’

Isot koirantassut iskeytyivät sänkyni reunaan keskellä yötä. Nytkö jo asialle ulos? Hyvä on, mennään sitten. Nostin kaksikymmentäkiloisen labbiksen pennun syliini ja laskeuduimme varovasti rappuset alas (pentukoira ei ollut vielä tottunut kulkemaan portaita). Tempaisin eteisestä takin päälleni ja sitten vain viemään koiraa aidan taakse tarpeille. Turha reissu ja väärä hälytys. Puoli viisi tuli seuraava herätys, samat rutiinit, samat kaksikymmentäkiloa sylissäni alas ja ulos pimeyteen. Nyt onnistui ja päästiin vielä hetkeksi lepäämään ennen kuin muu talonväki heräisi. Ihme, ettei ollut jo herännyt, kun kompuroin ja kolistelin koiran kanssa pimeässä asunnossa. Tuulikaapissa viimeistään hiljaisuus rikkoutui horjahdellessani kenkien, saappaiden ja aamun lehtien seassa. Kolme päivää J-lasten ja Fonzie-koiran kanssa ei tulisi olemaan helppo keikka.

Fonzie, se juukeli, vajaa puolivuotias voimanpesä, piti itseään oman talonsa ja kyläpaikankin pomona, ja teki joskus tarpeensa miten sattui. Tyttäremme käy Fonziensa kanssa koirakoulussa, mutta ei Fonzie vielä oppejaan ainakaan kyläpaikkaan asti ollut tuonut. Monenlaista vihjettä oli tarjolla, miten pomottavalta koiralta otetaan luulot pois. Olimme kokeilleet joitakin konsteja, ja kunnon painimatsikin oli koiran kanssa käyty. Voitin selätyksellä, mutta ongelmaa se ei poistanut: hampaat iskeytyivät aina vain ranteeseeni, kun Fonziella oli se vaihe päällä. Parasta oli viedä koira ulos pitkälle lenkille, siellä kyllä pärjättiin; koira käyttäytyi normaalisti ja sai purettua ääretöntä energiaansa. Hienoa, että J-poikakin halusi lähteä mukaani aikaiselle lenkille. Keitin pojalle ja itselleni perinteiset kuumat mehut termariin ja Fonzielle otin mukaan pullollisen vettä; kohta olimme matkalla Kytäjän peltoaukeiden rauhallisille pikkuteille. Valitsin aamulenkin paikaksi saman peltotien, jolla aikoinaan olimme kuntouttaneet omaa halvaantunutta Allu-koiraamme. Kytäjän reissu onnistui, ainakin piilosilla olleella J-pojalla oli hauskaa, kun Fonzie yritti etsiä kohdetta pyöröpaalien labyrintissa.

Labbis tykkää uida ja telmiä vedessä. Sen turkki on jalostunut hyvin vettä hylkiväksi ja pitää loitolla kylmän tunnetta. Kun tein lauantaina toisen lenkkini Fonzien kanssa samoissa maisemissa, ei mennyt ihan niin kuin Anni Sinnemäen sanoituksessa ”kiersit vesilammikot ja arvaan, ettet murehdi tätä eroa …” Päinvastoin, ei mitään lammikoiden kiertelyä, vähänkin isompi lätäkkö kelpasi koiralle ilotteluun ja irrotteluun. Enkä edes yrittänyt estellä. Itsekin nautin syksyisestä kävelyretkestämme, vaikka en lätäköihin hyppinytkään. Nautin kesäisestä lämmöstä, alkavan syksyn väreistä, myöhäisten golfinpelaajien riemunkiljahduksista ja muuttomatkalla olevista lintuparvista. Fonzie, kohta me eroamme, sinut viedään taas omaan kotiin. Sinnemäki on väärässä – kaikista puremahaavoista huolimatta taidan kuitenkin murehtia tätä eroa. Ehkä sinäkin, Fonzie?

Uusissa ulkoilumaisemissa

Uusissa ulkoilumaisemissa

J-poika ja Fonzie 01

J-poika ja Fonzie 01

J-poika ja Fonzie 02

J-poika ja Fonzie 02

J-poika hyvinkäältä

J-poika Hyvinkäältä

J-poika ja Fonzie 03

J-poika ja Fonzie 03

J-poika ja Fonzie 04

J-poika ja Fonzie 04

Hei, me lennetään!

Hei, me lennetään!

Ei pure!

Ei pure!

Minäkö muka purin?

Minäkö muka purin?

Syksyn värejä Kytäjällä

Syksyn värejä Kytäjällä

Vielä Kytäjällä golfataan

Vielä Kytäjällä golfataan

Ja sitten seuraavalle reiälle

Ja sitten seuraavalle reiälle

Tule jo!

Tule jo!

Olen labbis ja tykkään vedestä

Olen labbis ja tykkään vedestä

Syksyn ensi merkit

Syksyn ensi merkit

Kottaraisia langoilla - kuin ennen vanhaan

Kottaraisia langoilla – kuin ennen vanhaan

Auringonkukat

Auringonkukat

Fonzie

Fonzie

Read Full Post »

Huhtikuun puolivälin lauantai oli ennusteen mukainen, kolea ja sateinen. En antanut sään haitata, vaan kävin tarkistamassa muuttolintutilanteen Kytäjän pelloilla. Muutto oli nyt selvästi vilkastunut: peipot kiirehtivät parvissa pohjoiseen päin, kurjet ja hanhet olivat runsastuneet kosteikkopaikoissa ja sepelkyyhkyt ääntelivät pellonreunan puissa. Laajoja tulvia ei tänä vuonna tulisi. Se oli harmi – sorsalinnut ja kahlaajat matkaisivat ilman välipysähdystä pohjoisemmille pesimäalueilleen. En pääsisi näkemään uusia tuttavuuksia.

Sunnuntaiaamuna ei ollut enää jälkiä lauantai-illan räntäsateesta. Aurinko tuli näkyville ja lämpö nousi aamupäivällä lähelle kymmentä astetta. Tänään oli mahdollisuus esitellä vaimolleni kevään ensimmäinen västäräkki. Kävelimme Ridasjärven läpi vievällä pyörätiellä kohti järven lintutornia. Pyörätien viereinen pelto oli suureksi osaksi vapautunut lumesta ja pelto oli juuri sellainen, jonka pitkältä muuttomatkalta tullut västäräkki ottaisi huili- ja ruokailupaikakseen. Ja niinhän siinä sitten kävi, hetken päästä keikkupyrstö ilmestyi sille multapläntille, jota olin sormellani osoittanut!

Eläinten käyttäytymistä voi arvailla, mutta ei ihan aina. Tein kerran lukiolaisena hiihtomatkan Herttoniemestä Korkeasaareen. Kiertelin rauhassa kevättalvista saarta, ihailin saukon leikkisyyttä ja uintitaitoa, ”keskustelin” kasvokkain lumileopardin kanssa ja siirryin katselemaan villisikojen touhuja. Eräs pikku porsas asteli luokseni, laittoi kärsänsä kiinni aitaukseen ja alkoi tapittaa minua tiiviisti nappisilmillään. Katselimme hetken toisiamme, ja taisin yrittää matkia possujen ääntä. Hetken päästä tuo pikku possu kääntyi nopeasti ympäri, juoksi aitauksen katokseen ja tuli kiireesti takaisin luokseni suussaan iso kasa kuivaa heinää, joka pudotettiin maahan – minulle yksinäiselle ja selvästikin nälkäiselle hiihtäjälle! Yhteys oli syntynyt eläimen ja ihmisen välille. Tuon kokemuksen jälkeen on vain luonnollista, että tiesin västäräkin tänään tulevan Ridasjärven kynnöspellolle.

Kolea huhtikuu

Ridasjärvi

Vaimo

Vene

Puro

Blogikirjoittaja

Leskenlehti kukkii

Hyvää kevättä täältäkin

Read Full Post »

Kirjoittajan elämä on muuttunut kesän jälkeen kiireiseksi. Ei tunnu hyvältä. Töissä on paineita, liian monia samanaikaisia toimeksiantoja. On tietenkin imartelevaa, että vanhempaa herraa vielä viedään ja tarvitaan, mutta aikaa on jäätävä vapaa-ajalle, kirjoittamiseen ja kuvaamiseen – ja yleiseen löysäilyyn. Nyt panen asiat järjestykseen ja aloitan vyyhdin purkamisen tuosta kohdasta, siitä helpoimmasta ja selkeimmästä!

Lauantaina pääsin vaimoni kanssa mökille kahden viikon tauon jälkeen. Samalla oli määrä laittaa mökki lähes talvikuntoon. Menomatkalla poikkesimme tuttuun metsärinteeseen katsomaan löytyisikö suppilovahveroita. Niitä tarvittaisiin herkulliseen ruusukaali–suppilovahverokeittoon, sitten joskus syksymmällä. Ei ollut turha käynti, sammalrinteessä oli runsaasti hyvin erottuvia vahveromättäitä! Ja kun kunnon apaja löytyy, sienestäjän saa siirrettyä sijoiltaaan vain kauhakuormaajalla. Rajun sadekuuron herättämänä ymmärsimme viimein lopettaa keräämisen ja ottaa suunnaksi mökin, jossa odottivat monet askareet ja nopeasti laskeutuva pimeys.

Kaikkea sattuu, kun on stressaantunut. Selvisimme mökkireissusta sentään hengissä, mutta monenlaista kolhua ja naarmua olimme pintaamme saaneet. Aloitin tupeksinnan kompuroimalla vedenhakumatkalla. Olin ottanut tavaksi hakea saunavedet eräältä laakakiveltä, jonne jouduin hyppäämään rantakiviltä. Kolmannella hakukerralla se sitten tapahtui. En päässytkään laakakiveltä takaisin rantakivelle täysine ämpäreineni – saappani lipesivät märällä kivellä ja mies mätkähti haarojaan myöten rantaveteen. Ei kun kuivaa ylle ja uusiin seikkailuihin! Sitä ennen vaimoni määräsi kirjoittajan hetkeksi lepäämään. Paljon muutakin illan mittaan tapahtui. Pahimmillaan kirjoittaja olisi voinut lentää taivaan tuuliin horjahtaessaan nestekaasupullon kanssa pimeällä mökkipolulla.

Täyteen pakattu auto odotti sunnuntaina lähtijöitä mökin parkkipaikalla. Talven alta oli otettu mukaan kaikki, mikä saattaisi kosteassa mökissä pilaantua. Yksi amppelikukka oli vielä niin runsas ja hyväkuntoinen, että se vietiin kaupunkiasunnolle. Hattuhyllyllä päällimmäisinä olivat kävelysauvat ja varrellinen ikkunanpesin. Lasten pottakin oli pakattu. Niin, ja olihan siellä myös yhdet kuivumaan menevät märät kumisaappaat. Vielä tulisimme haravointikäynneille, muttemme enää yöpyisi.

Lähtöhetkellä kävelin vielä rantakivikolle. Vastarannan metsikön päällä lenteli jonossa viisi joutsenta. Nyt jo muuttomatkalla? Ehkä lintujen joukossa oli joku riskialtis tapaus, joka oli saatava pian turvaan, pois viilenevästä ja pimenevästä Pohjolasta. Hyvissä ajoin, ettei sattuisi haavereita.

Suppilovahverot

Mesisieniä

Ilta mökkijärvellä

Read Full Post »