Joku on joskus todennut, että kun on oikein kiire, silloin kannattaa ottaa tuumaustauko. Otimme vihjeestä vaarin ja pidimme päivätyöstämme vapaata helatorstain jälkeisen perjantain. Neljänä toukokuun lopun päivänä saisimme kaivattua vaihtelua ja saisimme päätökseen mökin ja sen pihan kevätaskareet. Siispä vesipönikkä, sänkyvaatteet ja löylyveden tuoksuaineet (siinä tärkeimmät) autoon ja Kantatie 54:lle muiden samanhenkisten joukkoon nokka kohti Lounais-Hämettä!
Mökkimme pihalla jouduimme heti erotuomareiksi: ikuiset kiistakumppanit sinitiainen ja kirjosieppo hamusivat taas kerran samaa pesäpönttöä. Auttoiko panoksemme mitään, jäi epäselväksi, mutta kamppailun voitti sinitiainen. Se ei ollut ihme, sillä tiaisella oli pihamme ykköspöntössä jo poikaset ruokittavanaan. Kirjosieppo sai tyytyä pienempään asumukseen kuusennäreessä – aivan kuten viime vuonna. Aloitimme oman majapaikkamme valmistamisen ja lämmittämisen ensimmäiseen yöpymiseen tänä keväänä. Paikat olivat talven jäljiltä ehjinä ja melko siistinä. Ei hiirien jälkiä eikä jätöksiä, eikä onneksi murtautujien tihutöitä selvitettävänä.
Enemmän tai vähemmän toiminnassa olevat lasikylät: Humppila, Nuutajärvi ja Iittala ovat pienen ajomatkan päässä mökiltämme. Perjantain sää oli surkea, mutta erittäin sopiva Humppilan Lasin käynnille, jossa Lasistudio Bianco Blu Oy valmistaa nykyisin taidelasia ja pitää lasinpuhallusesityksiä. Lasitehtaan yhteydessä Porintien varrella on monia erikoisliikkeitä ja monenlaista tavaraa kaupan sekä hyvät ruokailumahdollisuudet. Humppilan kirkonkylä idyllisine kivikirkkoineen on hieman lännempänä Porintiestä ja Lasitehtaasta
Aika riensi realisointipaikan vaatekasoja penkoessa; talven jäykistämät kropat kaipasivat jo pienen hirsisaunamme löylyyn. Mökkitiellä saa varoa kuoppia ja irtokiviä, mutta myös luonnon omaa väkeä. Kaikkea on nähty ja koettu: hirvi on työntynyt kuusikosta eteemme, supikoira on pysäyttänyt liikenteen ohjatakseen vastasyntyneet pentunsa tien yli, ja saukko on hypännyt automme edestä suojaan tienvarren ojaan. Eräänä keväänä jouduimme keskelle virallista rallikilpailua. Vain suostumalla nolla-autoksi ja kaasuttelemalla karkuun varsinaisilta kilpailijoilta, saimme luvan ajaa mökillemme. Automme rasitteena oli vielä täysperäkärryllinen koivuklapeja, mutta ehdimme alta pois.
Mökkitie ja sen ympäristö koki myös rajun vuodenvaihteen myrskyn, joka muutti maisemaa kaatamalla monin paikoin tietä myötäilevää mahtavaa kuusikkoa. Vuosia sitten tällä mökkitiellä jouduimme pysähtelemään aika ajoin oksentelevan matkustajan takia. Se huonovointinen oli koiramme Allu, joka nopeasti kuitenkin oppi kestämään ja pitämään automatkoista. Sateen kastama mökkitie vie varmasti perille varmasti kuraantuneen auton, mutta se vie myös mukaviin tunnelmiin ja muistoihin.