Seuraava tapaus

Pääsiäisen aikaan alkoi kevät taas edetä useamman kolean viikon jälkeen. Lunta näki enää vain varjoisilla rinteillä ja sisällä metsässä. Kuulinko oikein, oliko se jo peipponen? Jo vain, vaisua oli vielä viserrys, ja rohkea muuttaja oli yksin ilman lähipuissa laulavia lajitovereitaan. Lokit olivat myös tulleet, syvällä metsässä huhuili myös sepelkyyhky, mikäli sai äänensä kuuluville rastaiden sekakuorossa. Ensimmäiselle pääsiäispäivälle osui hanhien invaasio. Hanhia tuli joka suunnalta pienissä tai isoissa muodostelmissa; osa laskeutui tulvapellolle joutsenten sekaan. Toisena pääsiäispäivänä, joka oli lämmin ja aurinkoinen; varustauduin vielä paremmin isojen lintujen tulemiseen ja kuvien näpsimiseen, mutta kaikki turhaa. Harmaa sunnuntai olikin parempi muuttopäivä kuin aurinkoinen maanantai. Vain muutama hanhiaura lensi ylitseni ja häipyi nopeasti koilliseen pois näkökentästä. Ehkä linnutkaan eivät oikein pidä maanantaista?

Ennen pääsiäisen aika oli itselleni tervetullut ja odotettu neljän päivän lepotauko. Työn stressi häipyi, kun sain pakata reppuni ja hipsiä aamulla kiikaroimaan läheiselle pellonreunalle. Nyt taitavat asiat mennä toisin: keväiset viikonvaihteet ja pääsiäisen pyhät lymyilen tulvapellon pusikoissa ja tulen vasta tuntien päästä rättiväsyneenä kotiin. Arkea tarvitaankin toipumiseen pyhien rasituksista. Ollaan siinä ja siinä, ettei hyvä harrastus karkaa käsistä. Pelkään ajatellakin vielä parempaa kuvauskalustoa, jollaisesta aina silloin tällöin yhä haaveilen. Sitä huippukalustoahan pitäisi jatkuvasti käyttää! Näin on parempi, tuumailen. Kuvaamisessa on urheiluhenkeä, kun tietää, että vain optimioloissa kuva onnistuu ja tyydyttää. Tarvitaan myös jalkoja, jotta pääsee pikkuvarpusen tuntumaan. Tarvitaan myös oman kameran hyvää tuntemusta. Onko tarkennus nyt autolla vai manuaalilla? Missasin tuon nopean tilanteen, kun jätin tarkennuksen manuaalille!

Luonto- ja lintuharrastus näyttää olevan yhä enemmän moottoriurheilua, valitettavasti. Ei näissä lintumaisemissa juuri kävellä tai pyöräillä. Kaukoputket esille auton takakontista ja siitä sitten tihruamaan jouhisorsaa. En väitä, että oma tapani olisi ainoa oikea, kun myös kuuntelen ääniä (siis ympäröivästä luonnosta) ja saatan kävellä lintukohteen luona pitkiä matkoja sekä poukkoilla ympäröivään metsään kuin eksynyt iltarastisuunnistaja. Eivät ne parhaat lintukohteet tietenkään ihan kaupungin laidoilla sijaitse, totta sekin. Näitä pohtiessani päätän viimein jättää laulujoutsenet omaan rauhaansa ja kävelen takaisin autolleni. Hörppään termaristani vielä kupillisen kuumaa mehua ja panen kamerareppuni nepparin kiinni. Päivän urakka on hoidettu. Viimeisen hanhiauran kadottua metsänreunan taakse jään pohtimaan ihmisen muuttuvia elämäntilanteita. Vielä runsas puoli vuotta sitten istuin toimistomme työpöydän äärellä ja saatoin kirjoittaa meilin loppuun ”jään odottamaan ystävällistä tarjouspyyntöänne” tai jotakin muuta yhtä korrektia ja asiallista. Nyt, aurinkoisena ja lämpimänä toisena pääsiäispäiväna, nostan katseeni taivaanrantaan, pyyhkäisen kuraisia toppahousujani ja totean hymähtäen uuden tulokkaan, peipposen nähtyäni: ”jään jännityneenä odottamaan lintulorun seuraavaa tapausta – västäräkkiä, sitä keikkupyrstöä”. Arvot ja odotukset vaihtuvat toisiin.

Leppä kukkii

Kotipihan käpytikka

Joutsenpelto

Hanhivaara

Kanadanhanhet laskeutuvat

Pikkuvarpuset

Sininen ja valkoinen

Mitäs tuumaat tuosta uudesta joutsenperheestä?

Pakkasyön jälkeen

Naurulokit ja peesaajana töyhtöhyyppä

Kevään värejä

Näsiä kukassa

Tulvapellon vanhan rakennuksen kello – pääsiäiskello?

Sinisuohaukka jahdissa

Leskenlehti nousee taas

Peipponen – pääsiäisen uusi tulokas

Pääsiäisvieraita: poikamme ja lhänen poikansa

Read Full Post »

Valekäki

Sää ei vaikuttanut kovin kesäiseltä, mutta emme tienneet, että pahempaa oli tulevalla juhannusviikolla luvassa: lumikuuroja 17.6.! Viikonvaihteeksi oli ennustettu sekä sadetta että poutaa. Lämpötila olisi kuitenkin enimmäkseen yli 15 astetta. J-tyttö istui mökkimatkan etupenkillä biopussi jo valmiiksi sylissään; ei ollut tyttö vielä päässyt eroon matkapahoinvoinnistaan. Reissu mökille meni kuitenkin ongelmitta. Perillä vain lämpöä tupaan, jääkaappi päälle ja kamppeet paikoilleen. Isovanhemmat vaalivat järjestystä kuin kasarmin rättivääpeli, muuten ahtaissa tiloissa joku sotkeentuisi sandaaleihinsa. Ilta kului nopeasti. Alkoi olla jo hämärä, mutta sähköttömässä mökissä makuukamarinkin lukija pärjäsi hyvin otsalampun avulla. Mökkieksotiikkaa jos mikä!

Olimme päättäneet vähitellen viedä mökin varustusta aivan uudelle tasolle (suora lainaus viihde-elektroniikan esitteestä). Paikallinen kirvesmies, Manu Andersson, oli luvannut pystyttää meille uuden puuceen ja asentaa sinne biokäymälän, kunhan vain kaiken tilaisimme itse. Puuceen haku tapahtuisi lauantaina Forssan Rautiasta. J-poika nukkui vielä makeasti muiden mukana, enkä raaskinut murkkua herättää rautakauppareissulle. Join rauhassa aamukahvit mökin kuistilla, kuuntelin vastarannan lokkien ääniä ja arvioin päivän säätä. Lähdin kohta lampsimaan mökkitielle, josta Manu ottaisi minut hakureissulle kyytiin. Kaikki sujui rautakaupassa rivakasti ja pian olimme mökkipihalla valtaisan kevythirsikuorman kanssa. Mietin, miten kukaan voi selvitä puuceen lautapalapelistä – se projekti oli ihan eri luokkaa kuin kaasugrillin kasaaminen. Omin voimin emme olisi edes yrittäneet

Luonto on juuri nyt vehreimmillään ja kukkeimmillaan. Tienvarsia ja niittyjä värittää leinikkien, metsäkurjenpolvien, eri putkien ja lupiinien komeat kukinnot. Pian joukkoon tulee myös päivänkakkara ja monet kellot. Metsä raikaa lintujen äänistä. Olen aina yrittänyt opettaa pikku mökkivieraitamme tunnistamaan eri kasveja ja lintujen ääniä. Mökkiympäristö on siihen omiaan, kun kilpailevia näkö- ja kuuloärsykkeitä on vähemmän kuin kaupungissa. Kuulitko peipposen? Entä sirittäjän? Nyt se kuuluu, tuolla! Olin juuri astumassa mökin rappusia alas kun havahduin käen kukuntaan. Se tuli ihan läheltä, mutta mistä? Kun nostin katseeni ylös puihin, kuulin viereltäni J-pojan ja vaimoni naurunrätkätyksen. Niinpä niin, nyt isoisää, sitä muka-luonnontuntijaa, höynäytettiin pahemman kerran. Käen kukunta tuli J-pojan puhelimesta, jonne viikari oli sen etukäteen tallettanut! Voihan keinokäki! Nauroin muiden mukana J-pojan tempaukselle. Muutaman viikon päästä aidot luonnon linnut vaikenevat, kun poikaset alkavat putoilla pesistään alas varvikkoon. Siinä uudessa hiljaisuudessa ja haikeudessa kuulisi mielihyvin vaikka valekäkeä J-pojan laitteesta. Play it again Sam!

Otsalampun valossa

J-pojan iltauinti

J-poika iltanuotiolla

Pihan uusi perenna neidonkurjenpolvi

Taashan me tavattiin, mökkinaapuri

Peräkärry vain tyhjäksi

Tuonne pinotaan!

J-tytön kantamus

Osaava kirvesmies Manu Andersson

Käskettiin siirtää tuo kivi!

Mökkirannan alkukesän vehreyttä

Mökillä on kivaa koleudesta huolimatta

Kyllä maalla on mukavaa!

J-tyttö ja J-poika

Näinköhän on?

Mökin hengetär

Taustalla uusi Ronaldo?

Kuin Noora Karma

J-tytön leikkipaikka

Riippukeinun rauhassa

Read Full Post »

Kevätkaste

Jostakin tuli mieleeni vuosikymmenten takainen keväinen muistikuva. Lapsemme olivat tuoneet kotiin loukkaantuneen oravanpoikasen. Pieni, vertavuotava kurre ei hyvästä hoidosta huolimatta pitkään elänyt. Oliko tapaus kimmokkeena, kun perheeseemme sittemmin hankittiin lemmikiksi marsu? Masita-marsu oli mukana, kun reissasimme pidemmillä lomamatkoilla; pääsipä jyrsijä kerran mukaamme ihan hotellin sviittiinkin. Kaveria ei jätetty. Marsun jälkeen kotiimme hankittiin koira. Eläimistä on perheessämme pidetty, mutta vain isäntään on purrut vähän vakavampi luontokärpänen. Vieras koirakin on kerran isäntää purrut, mutta se on jo toinen juttu. Ja sitä paitsi tapaus päättyi hauskasti: sain koiran omistajilta anteeksipyyntöjen kera pullon kuohuvaa ja tuoksukynttilän puremahaavan paranemista nopeuttamaan.

Kevät eteni tänä vuonna verkkaisesti. Yöpakkaset pitivät muuttolintujen pääjoukot vielä aloillaan tai aivan rannikon tuntumassa odottelemassa säiden lämpenemistä. Lauantai olisi blogimiehen luontopäivä. Tuntui, että jotakin tärkeää oli tänä keväänä jäänyt väliin; kroppa sekä mieli kaipasivat rauhallista aamuista vaeltelua Kytäjoen peltomaisemissa. Retki ainakin alkoi lupaavasti: heti ulos tultuani kuulin peipposen viserryksen talon lähipuista. Ne olivat viimein tulleet, ja epäilemättä myös monet muut lajit! Nyt olisi aika käydä ”laskemamassa” kiurut, töyhtöhyypät ja sepelkyyhkyt. En osannut arvata, mihin myllerrykseen jouduin. Juuri, kun olin päässyt peltoaukealle, alkoi lännestä työntyä jokivarteen hanhiparvi toisensa jälkeen. Se oli hieno näytelmä, mutta nyt olisi tarvittu järeää kuvauskalustoa taltioimaan eri hanhilajien sulka- ja höyhenpeitteiden yksityiskohtia. Tundrahanhia ei tavata ihan joka päivä!

Koiran varaulkoiluttajaa tarvittiin taas sunnuntaina. Tyttären perhe sai sinä aikana siivoilla rauhassa kotiaan. Mikäpä siinä, ihan mieluinen tehtävä kierrellä Fonzien kansaa upean golfalueen reunamia, kun viheriöt olivat vielä talviteloillaan. Nopeasti on aika vierähtänyt: labbiskaverini täyttää pian tasan vuoden. Koira on myös rahoittunut, se ei enää pyri näykkimään käsivarsiani – lenkkeily menee jo oikein hienosti. Tai meni siihen asti, kunnes tulimme joen tuntumaan. Fonzie oli vapaana eikä sitä pidätellyt mikään; virtaava vesi oli liian houkuttava. Sinne molskahti labbis! Pikainen uinti, sitten kiireinen räpiköinti takaisin rannalle. En tiedä, kumpi hämmästyi enemmän, minä vai koira, mutta ainakin vain toinen meistä nauroi. Se oli Fonzien kevätkaste! Noo, sainpa sitten itsekin osan kevätkasteesta, kun koira ravisteli vieressäni turkkiaan kuivaksi. Ei pitäisi nauraa liian aikaisin.

Kytäjärvessä vielä jäähilettä

Pikkuvarpusia

Hanhet tuloo!

Tundrahanhet

Hanhet laskeutuvat

Kuhinaa pellolla

Hanhet pellolla

Peipponen

Peippometsän lahottajat

Kevään ensimmäiset sinivuokot

Perheemme lapset ja marsu (80-luvun puoliväli)

Lenkkikaveri Fonzie

Koiralenkillä laskettelurinteen tuntumassa

Noutaja elementissään

Fonzie

Read Full Post »

Kevättapaamisia

Vielä pari päivää sitten muuttolintuja näki hyvin vähän, jos ollenkaan. Nyt sai jo kumarrella, etteivät reviireilleen kiirehtivät peipposet ihan päin lentäisi. Lähdin töistä tavallista aikaisemmin Vantaanjoen sillalle katselemaan ja kokemaan kevään etenemistä. Omat ja työpaikkani kiireet olivat onneksi vähäksi aikaa hellittäneet ja oli aikaa maleksia rauhallisella hiekkatiellä, joka ylitti Vantaanjoen pienen koskipaikan kohdalla. Ovaskantiestä oli tullut uusi luontopolkuni. Tiestä oli tullut myös tapaamispaikka – ensimmäinen uusi ystävyys oli pikkuinen, ratsastajien mukana touhunnut koira. Harmi, etten ihan onnistunut koiraystäväni kuvaamisessa; tarkennus osui takajalkaan.

Vesi oli noussut Vantaassa todella paljon, mutta arvelin, että vettä oli osittain jääkannen päällä, mikä keinotekoisesti nosti veden pintaa. Vajaa viikko sitten Vantaaseen laskevan Kytäjoen vedenmäärä oli hyvin vähäinen – kauempaa ei virtausta jokiuomassa erottanut. Ilman rajuja sateita ei kovia kevättulvia etelässä nähtäisi. Kuvasin jokea keskittyneesti, enkä huomannut, että viereeni tuli sillankaiteeseen nojailemaan kolme nuorta poikaa, kait jo ihan murkkuja. Meille syntyi heti luontevaa jutustelua, kun pojat näkivät, millä asialla liikuin. Näytin heille kauempana uiskentelevia telkkiä ja lainasin halukkaille kiikareitani. Eivät he telkkiä tunteneet, mutta olivat selvästi luonnonilmiöistä kiinnostuneita. Keskustelimme vielä niitä näitä ja lähdin kävelemään lumiselle niitylle kohti kauempana olevia vesilintuja.

Pojat olivat vielä sillan luona, kun tulin takaisin. Vesseleillä ei ollut kiire mihinkään. Sellaistakin on tänä päivänä! Tavatessamme pojat olivat kertoneet lähialueen teistä ja tiloista ja mistä pääsi lähemmäksi jokea ja missä oli oikopolkuja. He varoittelivat taloista, jotka eivät salli pelloilleen menemistä. Ymmärsin poikien puheesta, että kauempana tie ylittäisi uudelleen Vantaanjoen. Kysyin uudestaan siitä sillasta, mutta nyt sitä ei muistanut kukaan? Kevät tekee tepposiaan, tullaan hajamielisiksi, unohdetaan asioita, antaudutaan keskustelemaan ventovieraiden kanssa ja puhutaan olemattomia – jopa murkutkin. Reiluja poikia kuitenkin. Oli mukava tavata!

Koirakaveri

Vantaanjoki, Kittelä

Kevääntuojat

Heijastus

Koskikaran kotijoki

Vanha myllynratas

Koristekasvi

Kuvastus

Keväthuuto

Pojat

Read Full Post »

Siivouspartion täsmäisku

Kolean huhtikuisen viikon päättyessä pihapiirin orkesteriin tuli monia vahvistuksia. Peipposet ja punarinnat ilmoittivat kuuluvilla äänillään palanneensa etelästä ja sepelkyyhkynkin kummitusääni kantautui pihamännyn kätköistä. Roska-auton möyrinä ja piippausäänet jäisivät kohta kakkoseksi. Kevät oli viimein tullut!

Kevät, niin mukavaa kuin valo ja lämpö ovatkin, on toisaalta myös kovaa puurtamista. Siivottavaa ja petrattavaa riittää kodissa ja tietenkin vielä enemmän kesämökillä, jos sellaisen on mielenhäiriössään joskus hankkinut. Teimme lauantaina ensimmäisen visiitin mökillemme tänä vuonna tarkoituksena – ainakin näin minulle kerrottiin – vain siivota vuodenvaihteen myrskyn jälkiä: maahan lentäneitä katkenneita oksia ja kaikkea irtosälää. Oksissakin olisi ollut tarpeeksi, mutta työnjohtajamme päättikin haravoida myös kaikki kivenkoloihin piiloutuneet lehdet! Ja kirjoittaja tietenkin kärräämään maatuvat lehdet pois näkyvistä. Yritin välillä hankkiutua pois työmaalta tutkimaan laiturin kuntoa, mutta se ei ollut hyvä veto. Laiturimme oli talven jäljiltä linkullaan kärki veteen päin, mutta korjausoperaationi jälkeen laituri muljahti toiseen asentoon ja kärki sojotti nyt kohti Isoa Karhua. Oikeata työtä vielä riitti ja aurinko alkoi jo painua alas vastarannan metsikköön. Se oli siivouspartion täsmäisku, mutta vielä maanantaina olo on kuin senioreiden penkkipunnerruskisan jälkeen, eikä blogikirjoitukseen tahtonut saada keväisen kepeää otetta.

Sunnuntaina kävimme herkistelemässä kroppiamme pikku kävelyllä Kytäjoen tulva-alueiden reunamilla. Lämpö nousi jo 15 asteeseen ja eilinen rääkki alkoi vähitellen unohtua. Kiikarimme löysi tulavapellolta haapanoita ja taveja, joita vaimoni ei kovin usein ollut nähnyt. Luontoretkemme jatkui kotona teeveen äärellä, kun Arto Nybergin yhtenä vieraana oli vetävästi esiintynyt luontovalokuvaaja Hannu Hautala. Mutta silloin soi puhelin! Luulin jo missanneni Hautalan esiintymisen loppuosan, mutta ei, vaimoni oli soiton tultua painannut rec-näppäintä ja sain katsottua Hautalan haastattelun loppuun. Fiksuille ja mukaville työnjohtajille on aina kysyntää!

Jäät lähtevät

Soutuveneet

Krookukset

Ahkeroija

Tauon paikka

Kytäjoki tulvii

Sinivuokot

Read Full Post »

Yksinäinen töyhtöhyyppä

Ränneissä lorisi kattolumien sulamisvesi. Aidan köynnöskasveissä näkyi jo vihreitä silmuja. Lehdet ja esitteet täyttyivät kaikesta pihaan liittyvästä ja tietenkin pihakalustemainoksista. Ajoväylät sulivat ja kuivuivat nopeasti, ja niinpä vaativa tehtäväni oli huoltaa vaimoni polkupyörä: ilmaa kumeihin ja öljyä ketjuihin. Omaan vanhaan Crescentiini vaihdatan viimein suoran ohjaustangon. Taitaa tulla kevät.

Maaliskuinen lauantai ei ollut yhtä keväinen kuin muutama edellinen päivä. Aamu oli harmaa ja hienokseltaan satoi vettä sekä räntää. Ajelin Kytäjän kautta Keihäsjoelle, sen tulvimisalueelle, jonka eräs lintubongarituttavani oli kerran neuvonut hyvänä hanhipaikkana. Seutu oli vielä hiljainen eikä tulva-alue ollut levinnyt laajalti. Vain pari laulujoutsenta piti ääntä häätäessään kolmatta joutsenta reviiriltään. Näin kevään ensimmäiset kottaraiset sekä urostelkät taivuttelemassa kaulojaan jokien vakiopaikoillaan. Siinä havaintoni, mutta arvostin muutakin: raitista ilmaa, jaloittelua peltomaisemissa ja lauantaiaamun rauhaa.

Sitten huomasin pienen mustan täplän keskellä lumista peltoa. Kiikarini kohdistuivat täplään ja sain huomata, että pellolla värjötteli yksinäinen töyhtöhyyppä – minulle ensimmäinen tänä keväänä. Hymähdin ääneen linnun hauskalle päälaen kiehkuralle, mutta vähän lohduttomalta tuo yksinäinen kurmitsalintu vaikutti. Älä sure hyyppälintu, pian ympärilläsi syöksähtelee naukuvia lajitovereitasi, saat seuraa myös lukuisista kiuruista, huomaat kuovinkin tulleen ja näet peipposten ryntäyksen pellonreunan koivikoihin. Pariudut kohta ja pyöräyttelette 3–4 tummanvihreää munaa pellon heinätuppaaseen. Jos pesintänne onnistuu hyvin, saatte poikaset lentokykyisiksi kesän ollessa parhaimmillaan ja otatte kohta suunnan pois Keihäsjoen syrjäiseltä pesimälueeltanne, kohti Euroopan eteläisimpiä osia. Biologinen tehtäväsi on täytetty. Mutta täytät arvaamattasi muitakin tehtäviä – annat meille kevät- ja luontoihmisille paljon.

Sunnuntaiaamuna ei juuri huvittanut katsella näkymää makuuhuoneemme ikkunasta – uutta lunta oli tullut yön aikana runsaasti. Ainakin kerran vielä tarvittiin lumikolaa ennen sen varastoon siirtämistä. Mietin kodin lämmössä vielä pellolla näkemääni töyhtöhyyppää. Hei hyyppä, toivottavasti kestit sunnuntaiöisen lumimyräkän – ja vielä kesäaikaan siirtymisen! Kevät voi olla koettelemuksia täynnä.

Pajunkissat

Siellä jossain se telkkäkin on

Sula laajenee

Töyhtöhyypän kotipelto

Vantaanjoki, Hyvinkään Kittelä

Read Full Post »

Viikko kesän juhlaan

Perjantain mökkimatka valittiin vaihteeksi kulkemaan Kytäjän ja Läyliäisten kautta. Melko kolea ja sateinen viikonvaihde oli tiedossa, mutta tienvarren kesäkukat saimme kerätä poutaisessa kesäsäässä. Myöhemmin illalla saapui saderintama ja vettä tulikin taukoamatta läpi yön. Lauantaina pistäydyimme Forssassa ja Humppilassa pikku hankinnoilla (uusi kynnysmatto ja sen sellaista) ja nautimme maittavat pizzat Forssan KotiPizzassa. Juhannukseen, kesän juhlaan, on enää aikaa yksi viikko.

Eräs lapsuuteni juhannuksista Herttoniemessä on elävänä mielessäni. Juhlapaikkana oli entisen hyppyrimäen kallio Majavatien päässä, jonne paikalliset tekijät olivat nikkaroineet talkoilla tanssilavan. Kokon paikka oli kallion alpuolella rantakaislikon reunassa. Kun kokko roihusi, sen tuntumassa oli muutakin nähtävää. Valtavan kokoinen hirvi juoksi kokon taitse vettä roiskuvana Mölylän suuntaan. Esilletulo osui nappiin – näky oli lumoava.

Tammelan mökillämme juhannuksen kohokohtia on ollut hanuristin järvisoutelu. Aattoillan hämärtyessä haitarimusiikki alkaa kuulua järven eteläpäästä. Soitanta kuuluu kohta selvempänä. Näkyville tulee pian soutuvene, jonka perässä istuu musikantti soittaen kesäisiä sävelmiä ranta-asukkien iloksi. Hymyilevät ihmiset kerääntyvät rannalle vilkuttamaan kiitokseksi haitarivenekunnalle. Kuinkahan tänä vuonna, vieläkö perinne jatkuu? Ei hätää, onhan meillä aina vasket ja jouset ympärillämme, kesäisessä luonnossamme. Kurki töräyttää aattoillan alkaneeksi, solistina vuorottelevat mustarastas ja peipponen. Rummuissa kolkuttelee käpytikka ja marakasseja helisyttää uusi mökkipiirin tulokas sirittäjä. Sanoinko jo, että lämppäriksi oli pyydetty vastarannan lokit ja tiirat, vaikka eriäväkin mielipide esitettiin niiden laulutaidoista ja -äänistä. Ja juhlavalaistuksesta vastaa kiiltomatojen armeija. Se on siinä!

Metsäkurjenpolvi

Mökkitie

Kastepisarat

Maratoonarit Forssan keskustassa

Kiireinen aika Forssan KotiPizzassa

Vielä kaksi ämpäriä

Piha juhannuskuntoon

Read Full Post »