Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Nähtävyydet’ Category

Minkä julkisen, helsinkiläisen rakennuksen piha-alueella on sekä Matti Pohdon hautamuistomerkki että keisari Aleksanteri I:n rintakuva? Ei ehkä ihan helppo kysymys, eikä kaikkein sopivin ”Haluatko miljonääriksi” -visailun aloituskysymykseksi. Kaverille kilauttelukaan ei välttämättä auttaisi? Ja täysin oikeassa vastauksessa on yksi suuri hankaluus; Aleksanteri I:n rintakuva kun on hiljan viety kyseisen rakennuksen pihanurmelta pois. Vielä joku vuosi sitten näin ei ollut. Suuriruhtinaskautemme ensimmäisen hallitsijan Aleksanteri I:n muistomerkki (tot. Ivan Martos) on seikkaillut niin Turussa kuin Helsingissäkin useissa eri paikoissa, mutta vielä keväällä 2013 se sijaitsi Kansalliskirjaston pihalla, eteläpuolen nurmialueella. Muistan itsekin ottaneeni muistomerkistä kuvan, mutta niin vain kävi, etten kovalla etsimiselläkään enää kuvaa arkistoistani löytänyt. Keisari oli hävinnyt sieltäkin!

Olin päättänyt palkita itseni käynnillä Kansalliskirjastoon samalla, kun muut syyt veivät miehen Helsinkiin. Palkkio tulisi siitä, jos kestäisin Kampin hammaslääkärikeskuksessa tehtävän ”pienen” etuhampaani fiksauksen (mikä ei kotikaupungissani ollut onnistunut). Se fiksaus olisi kyllä pitänyt tehdä jo noin v. 1963, jolloin sain harjoituksissa veljeni lyömän pesäpallon leukaani. Toisesta etuhampaastani irtosi silloin pikku siivu, mistä ei mitään kosmeettista haittaa kummempaa ilmennyt kuin vasta 54 vuotta myöhemmin. Säästän lukijan yksityiskohdilta, mutta viime heinäkuinen hammasjuuren särky oli jotakin….  Se säteili koko päähän, eikä kirjoittajasta ollut muuhun kuin särkytablettien ahmijaksi. Se oli se etuhampaan pieni nirhauma, sen olivat bakteerit viimein keksineet! Näin asiat ja tapahtumat risteilevät sekä polveilevat, ja pääsemme sujuvasti siirtymään kansallispelistämme Kansalliskirjastoon! Tätä käyntiä olin odottanut muutenkin jo pitkään; edellinen käyntikerta kun oli ollut joskus v. 1967. Talo oli kokenut taas kerran mittavan peruskorjauksen (2013–2015) – nyt oli hyvä aika käydä vierailulla. Valmistelin kirjastoon tutustumista paljon enemmän kuin aikoinaan nuorena matematiikan opiskelijana, ja juttuni lopuksi jaan muutaman vinkin, joita itse lueskelin ja joista ammensin tietoa retkeäni varten.

En tullut Kansalliskirjastoon etsimään jotakin tiettyä kirjaa, vaan kirjoittajaa kiinnosti tällä kerralla itse rakennus, sen tunnelma, lähes 200 vuoden takainen rakennustaide ja sen detaljit. Parasta olisi ollut päästä mukaan opastetulle kierrokselle, mutta ne eivät usein osu lääkärikäyntien kanssa yksiin. Oman, itsejohtoisen kierrokseni: kupolisali–eteläsali–pohjoissali–rotunda loppuvaiheessa huomasin vielä kertaalleen pysähtyväni keskelle kupolisalia ja keskustelevani vierelläni seisovan tuntemattoman miesvieraan kanssa monista kirjastoon liittyvistä kysymyksistä. Häneltä sain vinkin käydä lopuksi kellarikerroksen Galleriassa ”Sananvapaus”-näyttelyssä! Viimein hain ulko-oven viereisestä eteistilasta reppuni ja päällysvaatteeni ja astuin ulos. Suoraan vastapäätä, Unioninkadun toisella puolella, nousi korkeuksiin vielä mahtavampi luomus, Helsingin Tuomiokirkko – sekin Carl Ludvig Engelin käsialaa! Engelin uusklassista empiretyyliä näkyi senaatintorin kaikilla reunoilla! Kansalliskirjasto on ulkoapäin kohtalaisen vaatimaton, mutta kun astut sisälle, näet simpukan kuoren avautuvan – ja paljastavan kätketyn helmen! Engel ei ehtinyt nähdä rakasta työtään täysin valmiina; suunnattoman suuren työn suomalaiselle rakennustaiteelle tehnyt arkkitehti menehtyi toukokuussa 1840. Kansalliskirjasto avattiin yleisölle vain vähän myöhemmin.

Kansalliskirjasto, Helsinki

Kansalliskirjasto ja Helsingin Tuomiokirkko

Kansalliskirjaston myöhempi lisäys, Rotunda-rakennus (Gustaf Nyström)

Rotundan pilastereiden koristereliefit (Walter Runeberg)

Merkittävän kirjankeräilijän ja kirjalahjoittajan Matti Pohdon muistomerkki Kansalliskirjaston eteläisellä pihanurmikolla

Kansalliskirjaston kupolisali

Kansalliskirjaston kupolisalin katto. Lintuaiheiset hyveiden kuvat (valppaus, viisaus, laulu ja voima) suunnitteli arkkitehti Frans Sjöman ja toteutti koristemaalari Carlsson.

Kansalliskirjaston eteläsali 01

Kansalliskirjaston eteläsali 02

Kansalliskirjaston eteläsali 03

Kansalliskirjaston eteläsali 04

Kupolisalin esittelyruudulta poimittua 01

Kupolisalin esittelyruudulta poimittua 02

Kansalliskirjaston pohjoissali

Pohjoissalin länsipäädyn lunettimaalaus ”Kulta-aika” (Magnus Enckell)

Rotundan katto sisältä

Rotundan lukunurkkaus

Kahvilakerroksen näyttely, teemana Ilmari Krohn

Galleria-tilan näyttely teemana sananvapaus

Kansalliskirjaston ikkunasta

Valtioneuvoston linna senaatintorin itälaidalla (Engel)

Bockin talo (kesk.) senaatintorin etelälaidalla (Engelin ensimmäisiä muutostöitä: kauppiaan talosta kenraalikuvernöörin virka-asunnoksi)

Helsingin yliopiston päärakennus senaatintorin länsilaidalla (Engel)

Kansalliskirjasto senaatintorilta

Talvipäivän valo osuu Kansalliskirjaston kupolisalin ikkunoihin

 

Lähteitä:

”Tiedon valtakunnassa, Helsingin yliopiston kirjasto – Kansalliskirjasto 1640–2010 (Rainer Knapas)

Peruskorjausta edeltävä rakennushistoriaselvitys:
https://www.kansalliskirjasto.fi/extra/Rakennushistoriaselvitys_220911.pdf

Mainokset

Read Full Post »

Hyvä ystäväni ja urheilukaverini Vikke oli puhunut pitkään toiveestaan lähteä vaeltamaan Torronsuolle Tammelaan. Vielä keväällä en ollut asiasta innostunut, kun vasen polveni yhä vihotteli ja odotin pääsyä operoitavaksi. Sama oli tilanne myös reissukaverillani, mutta eri syystä. Elokuun lopulla molempien paikat olivat kunnossa ja päätimme tehdä retken Torronsuolle. Sopiva päivä löytyi eläkeläispappojen allakoista, ja sitten vain toivomaan, ettei vaelluspäivänä sataisi. En vielä paljasta, miten lopulta kävi. Aloin tutustua kohteeseen lainaamalla kirjallisuutta ja lukemalla blogeja Torronsuon retkistä. Tutkin karttoja ja panin mieleeni, että pitempi lenkki kannattaa kiertää vastapäivään, ja tuosta sitten muistetaan kääntyä vasemmalle. Sitä ja tätä pientä oli hankittava – sitähän oikein odotti pitkospuille pääsyä!

Olimme jo lähellä Forssaa. Eikö sitä Someron viittaa jo näy? Tuossahan on Somerontie, mutta viitta osoittaa Häiviälle? Mennään siitä! Päädyimme siis oikotietä haluamallemme tielle Forssa–Somero no. 282, ja Torronsuon P-paikka olisi edessä muutaman kilometrin päässä. Se löytyi hetken kuluttua ongelmitta. Opasteet eivät näytä olevan suomalaisten intohimo missään päin armasta maatamme. Eikä missään nimessä suolla! Monessa blogikirjoituksessa on tuotu esille Torronsuon opasteiden puute, ja sen epäkohdan mekin haluamme tuoda esille. Alkuvaihe 10 km:n vaelluksestamme meni hyvin, mutta puolivälissä tuli ongelmia. Ohitimme näet metsikkötaipaleella keskivälin taukopaikkamme Idänpäänkallion! Kalliolla olisi ollut paikallisten ylläpitämä upea laavu ja normaalinkokoinen näköalatasanne muillekin kuin huimapäille. Idänpäänkallion laavu olisi myös antanut hyvän suojan kesken vaelluksemme alkaneelle sateelle. Niin, se sade – se alkoi kuitenkin juuri puolivälissä retkeämme! Hörppäsimme puolivälin kahvit Härksaaren louhoksella, nostimme kaulukset pystyyn ja jatkoimme matkaa. Olimme viimeinkin taas suolla.

Pitkospuut kiiltelivät, ja vesi tippui lakin lipasta. Suunta eteenpäin oli selvä, kohtalaisen hyväkuntoisia pitkospuita oli hyvä astella, eikä kukaan ampunut kovilla kohti. Eihän tässä siis mitään hätää. Sorkkaeläinten jälkiä näkyi siellä täällä, mutta ei yhtään näköhavaintoa suon eläimistä tai suolla viipyilevistä linnuista. Ei kurkia, riekkoa tai kapustarintaa, suopöllöstä puhumattakaan. Turhaan olin opiskellut, miten riekko ja kapustarinta ääntelevät. Riekoksi en nyt kuitenkaan rupea! Pitkospuut veivät jo kohti suon reunamaa ja korpimetsää – reissumme olisi pian päätöksessään. Polku alkoi nousta koivikossa kohti Kiljamon näkötornia. Torni nousi 17 metrin korkeuteen, ja sinne nousimme mekin. Alhaalla nuotiopaikalla joimme vielä lämmikkeeksi kahvin loput ja mietimme, minkä arvosanan annamme Torronsuon kierroksellemme. Ei se ihan täyttä kymppiä saanut, mutta tiesimme, että kokemuksena tämänkin kierroksen arvo nousee vuosien mittaan. Itse asiassa, nyt kun päätän blogikirjoitustani, olen ihan myyty Torronsuolle. Keväällä uusiksi, kun suopursu kukkii ja levittää huumaavaa tuoksuaan!

Torronsuon opastaulu. Vikke sihtailee kännykkäkamerallaan.

Matka alkaa pitkospuilla.

Kohti Torron kylää.

Suolla ollaan.

Lähestytään Torron kylää.

Hiekkatieltä toiselle. 

Metsätaivalta hiekkateiden jälkeen.

Torronsuon hylätty Härksaaren louhos.

Louhoksen kiviainesta tarvittiin Someron Åvikin lasitehtaalle 1700-luvulla.

Evästauko louhoksella.

Pitkospuissa pientä fiksattavaa.

Opasteet.

Suolla taas, ja sitten alkoi sade.

Varovasti märillä pitkospuilla.

Kaarteita suolla.

Tammelan Torronsuo

Vaivaiskoivu

Sade yllätti sittenkin

Vikke

Pekka

Karpalot kypsyvät

Suon värejä nämäkin

Kiljamon näkötorni

Vikke kiipeää.

Ylhäällä tornissa.

Se lenkki oli siinä.

Read Full Post »

Mökkiläinen ei elä pelkästä halonhakkuusta eikä kuikanhuudoista, välillä on päästävä käymään pihapiiriä ja kyläkauppaa pidemmälle – varsinkin kun mökkimme lähettyvillä ei kyläkauppaa ole. Jos lähikohteet Somero, Urjala tai Humppila eivät riitä, otamme yleensä suunnaksi joko Turun tai Tampereen, joihin mökiltämme on jokseenkin sama matka. Tie Turkuun on tosin vähän yksioikoinen, mutta turvallinen ja nopea kuin Matin ja Tepon hittilaulut. Tampereen suuntaan tie on ajajalle mielenkiintoisempi, mutta vaarana on joutua Kylmäkosken jälkeen Valkeakosken ramppiin ja Hakan huutosakkiin. Mökkijaksomme lopulla perjantaina päätimme lähteä Turkuun. Tai ei niinkään Turkuun, vaan Turun saaristoon. Pohdimme eri vaihtoehtoja. Vaimoni halusi nähdä Hirvensalon ja Kakskerran, ja itse olisin halunnut nähdä Ruissalon, sen pitsihuvilat, jalot lehtipuut, ja ruotsinlaivan lipuvan ohitsemme kapeassa salmessa. Vaimoni kanta voitti. Olin ihan tyytyväinen hänen valintaansa – kunhan vain saisi nähdä merta!

Paimionjoki tuli juuri ylitettyä ja kohta tulisimme Lietoon. Teollisuushallit ja sekalainen rakennuskanta huoltoasemineen ei ole vain tuloväylämme 10-tien yksinoikeus, tätä samaa on joka puolella isompien kaupunkien tai taajamien ympärillä. Turun plussana on lähempänä kaupunkia 10-tien varrella virtaava Aurajoki ja sen jokirinteet. Lampaitakin vaelteli joen läntisellä rinteellä kuin kaupungin matkailuvideossa. Kun tullaan itse keskustaan, tuomiokirkon tuntumaan, muuttuvat näkymät täysin. En lakkaa ihailemasta vanhoja 1800-luvun kaupunkirakennuksia, ja vanhempiakin, niin Turussa, Tampereella kuin Helsingissä – ajalta, jolloin rakentajat halusivat tehdä rakennustaidetta! Olisiko Turun keskusta kovasti erilainen ilman viimeisintä suurpaloa v. 1827? Kaupungin rakennuskannasta paloi suurin osa, mutta onneksi Tuomiokirkko ja Akatemiatalo saatiin osittain pelastettua ja entisöityä. Palo alkoi Aninkaistenmäeltä, joka monelle tämän päivän kaupungissa kävijälle merkitsee helposti löydettävää parkkihallia.

Brinkhallin kartanomiljöö  Kakskerran saaressa oli yksi matkamme tavoitteista. Tv:n draamasarja Hovimäestä tuttu kartano löytyi ongelmitta. Paikka vaikutti miellyttävältä, mutta pihapiirin ja samalla koko kartanoalueen viihtyisyyttä voisi helposti nostaa nurmialueiden kukkaistutuksilla. Taloryhmän keskellä oleva pyöreä ja tyhjä nurmikko suorastaan huusi ruusuja! Kartanossa järjestetään opastettu kierros tiistaista sunnuntaihin klo 13 ja klo 15. Se jäi meiltä valitettavasti väliin, kun kuvittelimme kartanon ovien olevan auki muutenkin. Näin ei ollut. Paikka on ihanteellinen eri taidelajien esittämiseen ja myös harrastamiseen. Useiden kuvataiteilijoiden töitä oli esillä erillisissä rakennuksissa niin Kavaljeerisiivessä kuin Pakarituvassakin. Todella upeat taustat ja kulissit upeille taidetöille!

Kakskerran hautausmaa ja sen vanha kivikirkko  lähellä Brinkhallia oli toinen kohteistamme. Vanhat kirkot ovat yksi heikko kohtani – harmi vain, ettei näihin idyllisiin maalaiskirkkoihin ole useinkaan yleisöllä vapaata pääsyä edes tiettyinä kellonaikoina. Kiertelimme hyvin hoidetulla hautausmaalla hetken, ja vaimoni löysi melko pian kirkon meren puolelta laulajatar Tamara Lundin haudan. Aioimme vielä käydä Turun keskustassa, matkan oli siis jatkuttava. Aurajoen rannan iltakävelystä tai Förillä matkustamisesta ei sinä iltana tullut mitään; tummat pilvet purkautuivat juuri illan suussa turkulaisten, kansainvälisen kansantanssijajoukon ja meidän matkalaistemme päälle. Kauppiaskatua pitkin kohti parkkihallia kävellessämme pohdimme, tulemmeko joskus uudelleen samoihin maisemiin? Riittikö Kakskertaan yks kerta? Enpä usko. Haluaisin joskus nähdä Brinkhallin pihapiirin loistossaan, sellaisena kuin se varmaankin on ollut 1800-luvun alussa pian päärakennuksen valmistumisensa jälkeen.

(Brinkhallin Valoaaltoja-näyttelyn taiteilijat: Silja Selonen ja Saija Hairo.
Pakari Art -näyttelyn taiteilijat: Riitta Arosuo, Marjatta Risku, Marjukka Haikio, Ulla Iso-Järvenpää, Elise Lehikoinen.

Brinkhallin kartano Turun Kakskerrassa

Brinkhall. Oikealla kahvila Pehtoorinsiipi.

Makea piirakka ja kahvi oli reissaajien mieleen.

Aloitetaan tutstuminen Valoaaltoja-näyttelystä Kavaljeerisiivessä.

Brinkhallin Kavaljeerisiipi

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 01

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 02

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 03

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 04

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 05

Valoaaltoja-näyttely. Kuva 06

Näyttely Pakari Art Pakarituvassa. Kuva 01

Pakari Art -näyttely. Kuva 02

Pakari Art -näyttely. Kuva 03

Pakari Art -näyttely. Kuva 04

Pakari Art -näyttely. Kuva 05

Pakari Art -näyttely. Kuva 06

Pakarituvan maljakko

Kakskerran kivikirkko

Kakskerran kirkko. Kuva 02

Tamara Lundin hauta Kakskerran kirkkomaalla.

Kakskerran kirkon laivalaituri

Saavutaan Turkuun

Turku Aninkaistenmäki. Taivas tummenee.

Turun kansainvälisen kansanperinnetapahtuma Europeaden osallistujia

Ilo ja hymy on kansainvälistä viestintää!

Sateinen Turku Sokos Wiklundin ikkunasta

Hyvästi Turku! (poutasään kuva löytyi arkistosta parin vuoden takaa)

Read Full Post »

Isoisälle on nimetty oma silta, isoisänsilta! Oliko nimi ihan vain keksitty, vai mihin nimen antaminen perustui? Kyllä taustalla on tositarina, kuten monet helsinkiläiset tietävät: sillan nimi tulee Mustikkamaan isoisänniemestä, jonka nimi on saatu saaressa asuneesta kalastajasta, Viktor Wilhelm Wickmanista. Jälkeläiset antoivat nimen kallioiselle niemelle ja nimistötoimikunta taas antoi nimen itse sillalle. Komea, kevyen liikenteen 144 m pitkä kaarisilta, valmistui kesäkuussa 2016 Helsinkiin Mustikkamaan ja uuden asuinalueen Kalasataman väliseen salmeen. Olihan se käytävä katsomassa, miltä uusi silta näyttää ja tuntuu. Paikka ei ollut itselleni mitenkään vieras – lukemattomia kertoja on tätä, nyt sillan ylittävää salmipaikkaa katseltu Kulosaaren sillalta joko bussin tai henkilöauton ikkunasta, tai Kulosaaren siltaa pitkin kävellä lampsiessa. Eläkeläispappa löysi juuri sopivan raon helteisen kesän aikataulustaan ja otti päivätavoitteekseen Sörnäisten ranta-alueen!

Päätin kävellä keskustasta Kalasatamaan. Tästähän tuleekin siltojen päivä, koska mennessä tulen kulkemaan Pitkänsillan kautta, ja paluumatkan aion tehdä Hakaniemen sillan kautta. Nykyinen Pitkäsilta, joka ylittää Kaisaniemenlahden, on ehtinyt kokea valmistumisensa vuoden 1912 jälkeen monenlaisia vaiheita. Silta mm. kantaa yhä rosoisia arpia graniittisissa kyljissään muistona sisällissodasta, kun saksalaisten tykit moukaroivat Pitkääsiltaa ja punaisten joukkoja. Kovin pitkä tämä silta ei ole, mutta pitempi se on ja oli kuin aikoinaan toinen silta, joka yhdisti Siltasaarta pohjoisen suuntaan Kallion alueeseen. Hakaniemen torilla ei ennen vuotta 1897 kauppaa käyty, kun koko toria ei ollut olemassakaan – oli vain matala merenlahti. Nyt maistui matkalaiselle tukevalla torialustalla kahviteltan tarjoama kupillinen kuumaa ja tuhti lihapiirakka. Oli tankattava, matkaa oli vielä runsaasti edessä.

Jos seurassani olisi kulkenut 1800-luvun helsinkiläinen, olisin minä, muualla asuva ollut tällä kerralla oppaana matkalla kohti Kalasatamaa. Muukalaisella oli käytössään kartat ja netit, vanhalla stadilaisella vain muistikuvat, jotka olivat yli sadassa vuodessa muuttuneet rajusti. Vanhus ei Sörnäisten ranta-aluetta enää tunnistanut. Missä olivat kaikki ne idylliset pikkusaaret, joilla käytiin harvoja vapaa-aikoja viettämässä? Muinoin täällä todella oli oikea Sompasaari ja Hanasaari, oli myös pienemmät saaret: Nihti, Pannukakku ja Kana. Saaret ovat jääneet täyttömaan alle, saarten välisiä salmia ei enää ole, ei tuttua seuralaiseni muistamaa kiintopistettä tuolla kauempana, missä korkean puun latvassa näkyi kalasääsken pesä. Maisemat olivat muuttuneet oudoiksi, pohtisi suralaiseni. Mutta sade, joka oli alkanut jo Hakaniemen torilla yltyi yhä, kun lähestyin Kalasatamaa. Jatkoin eteenpäin, tulin jo Suvilahden alueelle. Tuska-festarin jäljiltä paikka oli mullin mallin ja Kalasataman jatkuva rakentaminen oli muuttanut alueen vaikeaksi suunnistaa. Viimein pääsin kohteeseeni Isoisänsillalle! Siinä se nyt oli. Poutapäivänä olisin viipynyt paikalla pitempään, käynyt myös Mustikkamaan puolella, etsinyt kuvakulmia sillasta ja kaupunkisiluetista. Nyt oli tärkeää päästä lähtemään ja löytää paikka, jossa kuivatella itseään. Tietäisikö seuralaiseni, jonkun läheisen kahvilan? En nähnyt seuralaistani enää? Käänsin sillalle ja merelle selkäni ja aloin astella rantatielle päin. Silloin en myöskään nähnyt, kun vanha kalasääski nousi korkeuksiin Hopeasalmen suunnalta painava saalis kynsissään.

Matka alkaa Unioninkadulta.

Graniittinen Pitkäsilta yhdistää Kruununhaan ja Hakaniemen.

Nykyinen Pitkäsilta valmistui vuosina 1910–1912. Taustalla Kruununhaan Siltavuorenpeger.

Pitkänsillan yhä näkyviä sirpaleiden ja ammusten jälkiä sisällissodan ajoilta.

Hakaniemen torin kukkamyyjä

Varpunen seurana torikahvilassa.

Kaupunkipyörien opastaulu Näkinsillalla

Sörnäisten rantatietä itään päin Lintulahden kohdalla.

Näkymä Suvilahden voimalaitoksille.

Suvilahden kaasukellot

Tuska-festivaali on päättynyt Suvilahden alueella.

Uutta Kalasataman asuinaluetta rakennetaan.

Isoisänsilta Kalasatamasta Mustikkamaalle (insinööritoimisto Pontek).Valmistui kesäkuussa 2016.

 

Hanasaaren voimalaitos.

Kalasataman maamerkki: Kuukkeli-teos (Villu Jaanisoon)

Hakaniemenrantaa

Hakaniemenrannan valkoposkihanhia

Hakaniemen silta idästä päin. Taustalla punatiilinen Yliopiston entinen fysiikan laitos.

Miina Äkkijyrkän lehmät Hakaniemen sillan pohjoispäässä

Pyöräilijä Hakaniemen sillalla

Hakaniemen silta ja Merihaka Pitkältäsillalta

Merihaan rakennuksia

Siltojen ja kadonneiden saarien kierros sulkeutuu ja päättyy Siltavuorenrantaan.

 

 

Read Full Post »

Bussi lähti juuri ajallaan kohti Helsinkiä. Kruisailuni pääkaupungissa oli saava taas yhden tilastomerkinnän helmikuisesta perjantaista. Teen yleensä reissuilleni hyvin tarkat askelmerkit; usein jopa piirrän reittikartan paperille ja ruksaan siihen kohteet, joissa pysähtelisin. Liian tarkka ohjelma ei tietenkään ole kovin viisasta – täytyy jäädä aikaa ja tilaa luovuudelle sekä ohjelmamuutoksille. Voi muuten käydä niin kuin entiselle myyntiedustajalle, jolla oli vain oma myyntipuhe. Puhe oli saatava kelattua keskeytyksettä alusta loppuun kaikkine kalvoineen. Laput silmillä ja korvilla, oma setti valmiiksi. Ei ihme, jos ei tullut onnistumisia ja tulosta – kuulijat poistuivat heti, kun viimeinen kalvo oli mapitettu kansioon. Laskettelin nastakengissäni mieli avoinna kohti Viiskulmaa ja edelleen kohti merenrantaa. Päivän tavoitteeni oli tällä kertaa aika väljä, ja toisaalta melko korkealla: olin tullut katsomaan merikotkaa Kaivopuiston rantaan. En mitenkään voinut olla varma kohtaamisestamme, mutta kun merikotkan poikasia syntyy maahamme jo lähes 500 yksilöä vuodessa ja jopa Helsingin alueella lentelee ainakin yksi pesivä merikotkapari, ei mahdollisuuteni ihan huono olisi. Vuosi sitten, Uunisaaren kohdalla merikotkan näinkin, ja hyvin läheltä, mutten ehtinyt saada kameraa repustani. Nyt olin valmistautunut paremmin.

Jo ennen rantaa ohjelmaani tuli monia muutoksia. Johanneksen kirkon paikkeilla vastaantulevan koiranulkoiluttajan toinen koira alkoi kiinnostua toppahousuistani, tosin vain nuuhkimalla niitä. Olihan siinä pysähdyttävä ja taputeltava tuttavuutta tekevää isokokoista koiraa. Samalla tuli hoidettua koiran emännän kanssa jo päivän neljäs small talk (tätä ennen: katujenhiekoittaja, bussikuski ja Kampin terminaalin WC-ääni). Luulin, että small talk ei ole vahvinta aluettani, mutta pian huomasin hoitavani viidennen session ihan englanninkielellä! Kuvasin Eiranpuiston paikkeilla upeaa jugendhuvila Villa Johannaa, ja sitä samaa teki lähelläni ulkolainen nuori neitonen. En muista, kumpi keskustelun avasi, mutta ei se jutustelu huonosti mennyt. Harmitti vain, kun en muistanut tunnetun huvilan suunnittelijan nimeä. Se olisi pitänyt muistaa, kun iltalukemisenani oli ollut jo useita viikkoja kirja ”Helsingin jugendarkkitehtuuri 1895–1915” (Moorhouse, Carapetian, Ahtola-Moorhouse). Karttaani oli ruksattu muitakin jugend- tai arvorakennuksia kuin Villa Johanna siltä varalta, etten kotkaa tai muita siivekkäitä eteläisessä Helsingissä näkisi. Kuinka sitten kävikään?

Aivan Merisatamanrannassa oli jotakin meneillään … Siellä oli puu ja sen ympärillä kaksi miestä pitkine putkineen. Haa, tuolla on varmaan jotakin mielenkiintoista, ei kun sekaan vaan! Kahlattuani lumivallien läpi tapahtumapaikalle suuntasin myös oman teleni kohti korkeuksia ja vasta sitten kysyin kaveruksilta, mitä mahdamme kuvata. Keskustelu avautui ja vapautui vähitellen, pikku pakkasesta ja viimasta huolimatta. Sain kuulla kuvaavani pikkukäpylintua ja sen lajisukulaista kirjosiipikäpylintua! Ymmärsin, että tuolla käpyjen seassa piilottelee tosi kova harvinaisuus. Muistinkin, että kirjosiipikäpylintu oli saanut mediassakin kovaa huomiota. Olihan se upeaa päästä siivellä mukaan ainutlaatuiseen tapahtumaan. Sain melko hyviä kuvia molemmista käpylinnuista, mutta mietiskelin, että kotipihan värikäs viherpeippo ja siitä ottamani kuvat aamun valossa säväyttävät itseäni ihan yhtä paljon! Ei taida lintujen bongaus olla minun juttuni – lintuharrastus ja lintujen kuvaaminen on toinen asia. Lähteä nyt kiireellä toiselle puolelle maata jotakin erikoisuutta tapaamaan – elämänpinnaa hakemaan, kun käsky käy. Oli lohduttavaa huomata, että paikalla jo olleet kuvaajat ottivat hekin asian melko rauhallisesti. Tavallisten kuolevaisten tapaan he pian sulkivat kameransa ja kertoivat menevänsä kahvikupposen äärelle itseään lämmittelemään. Ei kai tosibongari sellaista tekisi? Jättäisi leikin kesken?

Kuvakulma Johanneksen kirkon luona

Kuvakulma Johanneksen kirkon luona

Eiran tunnettuja jugendrakennuksia: Villa Johanna (oik.) ja Eiran sairaala (vas.)

Eiran tunnettuja jugendrakennuksia: Villa Johanna (oik., suunn. Selim A. Lindqvist) ja Eiran sairaala (vas.)

Eiranpuiston eteläreunan rakennuksia

Eiranpuiston eteläreunan rakennuksia

Villa Ensi

Villa Ensi

"Bongaripojat" Merisatamanrannassa

”Bongaripojat” Merisatamanrannassa

Kirjosiipikäpylintu, naaras

Kirjosiipikäpylintu, naaras

Pikkukäpylintu

Pikkukäpylintu, naaras

Merikadun rakennuksia Uunisaarelta

Merikadun rakennuksia Uunisaarelta

Uunisaaren kallioilla. Vasemmalla Harakan saari

Uunisaaren kallioilla. Vasemmalla Harakan saari

Uunisaaren kallioilta Liuskasaareen

Uunisaaren kallioilta Liuskasaareen

Särkän laituri

Särkän laituri

Kahvila Ursulassa lämmittelemässä

Kahvila Ursulassa lämmittelemässä

Suomenlinna

Suomenlinna

Lonnan saari

Lonnan saari

Isokoskelo, naaras

Isokoskelo, naaras

Isokoskelot

Isokoskelot

Taivaalle nousee pilviä

Taivaalle nousee pilviä

Yksi ravintola Klippanin torneista

Yksi ravintola Klippanin torneista

Lumipyry iski keskustassa Kolmen sepän patsaalla

Lumipyry iski keskustassa Kolmen sepän patsaalla

Read Full Post »

Joku voi saada paljon hullumpia päähänpistoja, joku taas paljon fiksumpia – itse en keksinyt muuta kuin lähteä Helsinkiin. Vaimo oli ollut näkevinään miehessään pientä alavirettä ja halusi tarjota tälle vapaan perjantaipäivän, vapautuksen kodin velvotteista. Vai oliko niin, että omaa siivousosaamistani ei niin kovin korkealle arvostettu, joten, ”olisi parasta pysyä pois jaloista siivouspäivänä – tää menee helpommin näin”. En pannut vaimoni ratkaisua ollenkaan pahakseni, mutta mitä tähän nyt yhtäkkiä keksisin … Kaivoin esille Helsinki-kansioni varasuunnitelmat, ja yksi niistä näytti Töölönlahdelle. Siis kiertämään Töölönlahtea. Mitä, eikö siinä ole kohdetta ja haastetta tarpeeksi? Äkkiähän tuon kierroksen kyllä heittää, mutta vitsi onkin siinä, että kierros tehdään rauhallisesti. Ja se on tehtävä pian, sillä uhkana on, että kaupunginvaltuuston nuoret voimat ennen pitkää päättävät täyttää Töölönlahden, kuten ennen muinoin täytettiin Kluuvinlahti, ja paaluttavat Töölönlahden pilvenpiirtäjille!

Kun ottaa äkkilähdön, ei voi valita päivän säätä. Alkumatkassa tihutti vain vähän, mutta Haagan jälkeen, Mannerheimintien loppupäässä bussin ikkunoista ei juuri muuta nähnyt kuin vesinoroja. Näillä kuitenkin mentiin, kuivatellaan vaatteita sitten sopivin välein. Näin tein myös Vikke-ystäväni kanssa kauan sitten, kun eräänä syksyisenä sunnuntaina kiersimme Kytäjän pitkähkön Suolijärven. Sää oli silloinkin sateinen. Parilla nuotiolla jouduimme vaatteita kuivattelemaan. Täällä ei nuotioita viriteltäisi, mutta olin varma, että paitsi kosteutta Helsingissä olisi myös melua. En olisi voinut olla pahemmin väärässä: Töölönlahdella oli viihtyisää ja Finlandia-talon paikkeilla suorastaan hiljaista! Sen sijaan kotikaupungissani, heti aamun valjettua, kaikki urut olivat auki: lehtipuhaltimet pörräsivät täysillä, puunkaataja revitti moottorisahaansa, roska-auton kuski toi soppaan mukaan basson rytmin paukuttelemalla suruttomasti roska-astioiden kansia – ja bussissa radion aamujuontajien pälätys maalasi äänimaisemaan omat raitansa. Helsingin bussin möreä dieselmoottori peitti onneksi pian alleen kaiken muun metelin.

Jotkut retket onnistuvat, joiltakin retkiltä taas palataan kotiin likomärkinä. Jos olisin kertonut satunnaiselle kuuntelijalle, että kävin Helsingissä kiertämässä Töölönlahden, ei sitä olisi uskottu. Paremmin olisi uskottu, jos olisin sanonut uineeni Töölönlahden ympäri. Sekään selitys ei olisi ollut uskottava, koska en ole mikään erinomainen uimari; en vain saa sammakkooni oikeaa rytmiä. Oppikoulun alaluokkien uintikilpailussa oli kerran käydä hassusti, kun voimani loppuivat radan puolivälissä. Hyvin alkanut krooli oli vaihdettava loppumetreillä koirauinniksi (erittäin noloa). Jotakin hyvää ja mukavaa jäi kuitenkin käteen myös tältä kostealta Helsingin reissulta. Aina niiltä jää. Olin suunnitellut käyväni kahvilla Linnunlaulun Sinisessä Huvilassa, mutta paikka olikin kiinni (nettisivut kertoivat toista). Sattumalta löysin viihtyisän kahvila Piritan Tokoinrannasta vähän matkan päästä. Oliko kahvila ollut paikoillaan jo 80-luvun alussa, kun olin töissä Kuntatalossa Toisella linjalla, en enää muista. Retkelläni sain myös nähdä ja kuvata harvinaisuuden: täysin valkean sinisorsan! Lajien harvinaisuuksia tosin löytyy meiltä kotoakin – sellainen asuu meillä. Se tuntee kumppaninsa mielenliikkeet, antaa löysää, kun toista puristaa. Se ymmärtää kumppaninsa some- ja blogihassutukset. Se päästää hymyillen mäntysuovan tuoksuiseen kotiinsa märän ja uupuneen kumppaninsa – kunhan tämä on ensin hokannut viedä roskapussin ja hakea postilaatikolta päivän postin.

Matka alkaa Kampin Narinkkatorilta

Matka alkaa Kampin Narinkkatorilta

Sateinen Helsinki

Sateinen Helsinki

Ensimmäinen tankkauspiste, Musiikkitalon kahvio

Ensimmäinen tankkauspiste, Musiikkitalon kahvio

Töölönlahti. Taustalla Linnunlaulun puuhuviloita ja Linnanmäki

Töölönlahti. Taustalla Linnunlaulun puuhuviloita ja Linnanmäki

Finlandia-talo (Alvar Aalto) Töölönlahden eteläpäässä

Finlandia-talo (Alvar Aalto) Töölönlahden eteläpäässä

Sateesta huolimatta Töölönlahden kävelijöitä riittää

Sateesta huolimatta Töölönlahden kävelijöitä riittää

Näkymä Pohjoisen Hesperiankadun alkupäähän

Näkymä Pohjoisen Hesperiankadun alkupäähän

Oopperan käärme -taideteos (Ossi Somma, Reijo Paavilainen ja Pertti Mäkinen)

Oopperan käärme -taideteos (Ossi Somma, Reijo Paavilainen ja Pertti Mäkinen)

Linnunlaulun Villa Kivi

Linnunlaulun kirjailijatalo Villa Kivi

Töölönlahden vesilintuja

Töölönlahden vesilintuja

Valkoinen sinisorsa ja taaempana nokikana

Valkoinen sinisorsa ja taaempana nokikana

Kahvila Töölönranta

Kahvila Töölönranta

Linnunlaulun Sininen huvila

Linnunlaulun Sininen huvila

Stadin varpunen Töölönlahdella

Stadin varpunen Töölönlahdella

Linnunlauluntie

Linnunlauluntie

Aulis Junesin puuhuvila

Aulis Junesin puuhuvila

Yksityislaituri

Yksityislaituri

Kansallisooppera Töölönlahden länsirannalla

Kansallisooppera Töölönlahden länsirannalla

Linnunlaulunsillalta etelään

Linnunlaulunsillalta etelään

Linnunlaulunsillalta pohjoiseen

Linnunlaulunsillalta pohjoiseen

Ravintola Piritan ikkunasta Siltasaareen päin (Säästöpankinranta)

Ravintola Piritan ikkunasta Siltasaareen päin (Säästöpankinranta)

Tokoinrannan kahvila Piritta

Tokoinrannan kahvila Piritta

Alvar Aallon katua

Alvar Aallon katua

Keskustakirjaston pohjaa rakennetaan

Keskustakirjaston pohjaa rakennetaan

Vielä lämmittelemään ja kuivattelemaan Sanomataloon

Vielä lämmittelemään ja kuivattelemaan Sanomataloon

 

Read Full Post »

Siitä tuli hyvä kalapäivä, vaikkemme itse mitään kalastaneetkaan. Stadin silakkamarkkinat olivat meneillään ja yhä voimissaan. Rannikkoseudun ja saariston kalastusalusten ympärille Kauppatorin rantaan ovat kaupunkilaiset kerääntyneet ostoksilleen joka syksy aina vuodesta 1743 lähtien. Tänä vuonna silakkamarkkinoiden tarjontaa ja hulinaa oli arvioimassa myös pari ulkopaikkakuntalaista: Vikke ja minä. Ei hullumpaa, vaikka luvalla sanoen, oli vähän vaisumpi markkinatunnelma kuin odotimme. Hyvin mahduimme aurinkoisena lokakuun maanantaina kohtalaisen runsaassa väkimäärässä puikkelehtimaan, ja ennen kaikkea tekemään ostoksiamme aluksilta.

Samalla tuli syynättyä mm. Katajanokan uusi merikylpylä Allas ja kierreltyä lähinnä Kruununhaan katuja. Sattumalta osuimme myös Pohjoisrannan uusitulle Halkolaiturille. Komeita nuo historialliset purjelaivat! Ja tuokin uljas laiva tilattavissa seurueiden käyttöön? Tällainen uutinen laivojen asettumisesta Halkolaituriin oli jäänyt huomaamatta. Rauhankadulle oli karttaani merkitty rasti – se tiesi lounastaukoa. Kalateema jatkui ruokapaikassakin; rauhallisen ja tilavan ravintola Pianon uunissa haudutettu turska osui matkalaisten makuhermoon!

Kotimatkalla pohdiskelin, olivatko silakkamarkkinoiden tuliaiseni myös ”kotijoukkojen” mieleen? Ettei vain kävisi niin kuin Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan vuosien takaisessa Heikki ja Kaija -parodiassa, jossa ”Heikin” tuliaiset saivat kovanpuoleisen tuomion: ”Tällaista ros…!” Ei, niin ei tietenkään käynyt. Kun nostelin repustani keittiömme pöydälle makeat saaristolaisleivät ja yrtti-, valkosipuli- ja katajanmarjasilakat sekä maustekalat, huomasin pelkoni turhaksi. Tuliaiset ja reissumies otettiin mielihyvin vastaan. Pannaanko perunat tulelle? Mistä silakkapurkista aloitetaan?

Silakkamarkkinoille!

Silakkamarkkinoille!

Vai otetaanko kaupunkipyörät? Vikke tutkii taksoja.

Otetaanko loppumatkalle kaupunkipyörät? Vikke tutkii taksoja.

Tarjolla kotkalaisia herkkuja

Tarjolla kotkalaisia herkkuja

Lisää kalaa myyntipöytiin?

Lisää kalaa myyntipöytiin?

Vikke ostoksilla

Vikke ostoksilla

Pariskunnan evästauko

Pariskunnan evästauko

Saaristolaisleipä vaihtaa omistajaa

Saaristolaisleipä vaihtaa omistajaa

Kirjoittaja aprikoi minne seuraavaksi

Kirjoittaja aprikoi minne seuraavaksi

Helsingin Vanha Kauppahalli

Piipahdus Helsingin Vanhaan Kauppahalliin

Silakkaa on joka makuun

Silakkaa on joka makuun

Hellström, Inkoo

Hellström, Inkoo

Täältä myös saaristolaisleipää

Täältä myös saaristolaisleipää

Tuoreita kalaherkkuja maistelemassa

Tuoreita kalaherkkuja maistelemassa

Jotakin todella kiinnostavaa?

Jotakin todella kiinnostavaa?

Oheistuotteita torin puolella. Taustalla Keisarinnan kivi -muistomerkin jalusta. Nikolai I ja keisarinna Aleksandra Fjodorovna vierailivat Helsingissä ja astuivat maihinKauppatorilla 1833.

Oheistuotteita torin puolella. Taustalla Keisarinnan kivi -muistomerkin jalusta. Nikolai I ja keisarinna Aleksandra Fjodorovna vierailivat Helsingissä ja astuivat maihin Kauppatorilla 1833.

Tunnettuja rakennuksia Kauppatorin itäpuolella

Tunnettuja rakennuksia Kauppatorin itäpuolella

Turisteja riittää

Turisteja riittää

Katajanokan Allas

Katajanokan merikylpylä Allas

Arja Könösen v. 1987 perustama vintage-liike Play it again Sam Rauhankadulla

Arja Könösen v. 1987 perustama vintage-liike Play it again Sam Rauhankadulla

Tuomiokirkon rappusilla

Helsingin Tuomiokirkon rappusilla

Aina yhtä vaikuttava Helsingin Senaatintori

Aina yhtä vaikuttava Helsingin Senaatintori

Pohjoisrantaa. Taustalla Merihaan tornitaloja

Pohjoisrantaa. Taustalla Merihaan tornitaloja

Pohjoisrannan arvotaloja

Pohjoisrannan arvotaloja

Vesille laivan mieli

Vesille laivan mieli

 

Read Full Post »

Older Posts »