Kuka oli Karl Hård af Segerstad?

Blogikirjoittaja taitaa olla onnekas suurten ikäluokkien kasvatti, kun jalkansa vielä nousee niin, että pitkätkin kävelymatkat ovat yhä mahdollisia. Ja liikuttava on, muuten perii hukka. Kumpi on mieluisampi ympäristö: metsäluonto vai kaupunki? Ei niitä voi verrata, molemmat käyvät hyvin, mutta nyt alkoi olla taas kaupungin vuoro. Se kaupunki tarkoittaa useimmiten synnyinkaupunkiani Helsinkiä, tuttua ympäristöä. Tähän uusimpaan Helsingin kävelyyni sain kimmokkeen, kun olin saattamassa vaimoani HUSin Meilahden silmäklinikalle tarkempiin tutkimuksiin. Muistin, että lähellä, uuden lastensairaalan vieressä on punatiilinen rakennuskolossi, Topelius-koulu. Muistin myös, että sen oli suunnitellut Karl Hård af Segerstad. Vaimollani tuli tutkimuksissa tauko, ja silloin lähdin omalle rundilleni – kävin katselemassa ja kuvaamassa Stenbäckin kadun Topelius-koulua! Vanha alkoi innostua, ja seuraavan viikon suunnitelma oli selvä. Silloin olisi Hård af Segerstadin monien muiden rakennusten vuoro eri puolilla kantakaupunkia. Niitä oli juuri sopiva määrä, sopivien kävelyetäisyyksien päässä toisistaan. Siispä matkaan! Saisinko vielä retkeni bonuksena nähdä syksyn väreihin pukeutuneen Helsingin? 

Kuka oli Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Hänen perheensä muutti Ruotsista Suomeen 1870-luvun alussa. Karl syntyi Helsingissä v. 1873. Hän kävi koulunsa Helsingin Nya svenska läroverketissä ja opiskeli vuosina 1891–1895 arkkitehdiksi Suomen polyteknillisessä opistossa Helsingissä. Vuonna 1896 Hård af Segerstad perusti arkkitehtitoimiston yhdessä kurssitoverinsa Bertel Jungin kanssa. Parin vuoden kuluttua hän toimi yksin ja saatuaan huomattavan yksityisen työtarjouksen Viipurista, hän muutti Viipuriin. Vuonna 1907 Helsinkiin perustettiin kaupunginarkkitehdin virka. Siihen valittiin Hård af Segerstad, jossa virassa hän toimi aina vuoteen 1921 asti. Tältä ajalta on syntynyt monia tunnettuja julkisia rakennuksia kuten Cygnaeuksen koulu Ratakadulla (1911), Kallion kirjasto (1912) ja Hakaniemen kauppahalli (1913). Monissa töissään hänellä oli apunaan yhtiökumppaninsa Bertel Jung, ja myöhemmin arkkitehdit Runar Eklund ja Einar Flinckenberg, jotka olivat hänen alaisiaan kaupungin organisaatiossa. 

Vaikka Hård af Segerstad teki monet suunnittelutyönsä kansallisromanttisen hypetyksen aikana, ei hänen tyyliään kuitenkaan luonnehdita kansallisromanttiseksi tai jugendtyyliksi. Hän oli kuitenkin ensimmäisiä arkkitehtejä, jotka ottivat käyttöön juuri jugendiin liitettyjä materiaaleja kuten vuolukiven! Hänen luomustaan, vuolukivellä verhoiltua Nylands Nationin rakennusta ”Natsaa” pidetäänkin mitä parhaimpana jugendtyylin edustajana. 1910-luvun alusta lähtien hän luopui kiviverhoilusta ja valitsi julkisivuihin rappaamattomat tiiliseinät. Lähteet kertovat, että Hård af Segerstad oli tarkka rahankäyttäjä, hän myös halusi käyttää laadukkaita ja kestäviä materiaaleja kuten tiiltä kattojen pintamateriaalina. Henkilönä hänen todetaan olleen vaatimaton ja jopa syrjäänvetäytyvä, mutta samalla annetaan arvoa hänen tekniselle asiantuntemukselleen ja osaamiselleen. Hård af Segerstad mainitaan Arkkitehti-lehdessä vain harvoin, mutta viimeisellä kerralla v. 1931 Bertel Jung kuvailee muistokirjoituksessa entistä kurssitoveriaan ammattimieheksi, jonka epäitsekästä työtä Helsingin hyväksi ei ole osattu riittävästi arvostaa. 

Blogikirjoittaja on nyt yli puolen päivän kävelykierroksensa tehnyt. Istun kotona tietokoneeni ääressä matkasta jo toipuneena; päivä alkaa vähitellen kääntyä iltaan. Teen kuviini sävykorjauksia, perspektiiviäkin paikoin korjaan, rajaan kuvia ja palautan samalla mieleeni retken vaiheita. Kaikki karttaan etukäteen merkitsemäni rastit löytyivät ongelmitta. Kun astuin ulos Kampin terminaalista ja otin suunnaksi Punavuoren, oli aurinko vasta noussut. Snellmanin koulu oli ensimmäinen kohteeni ja lenkkini jatkui Ratakadun, Johanneksen kirkon ja Kasarmitorin kautta Kruununhakaan ja sieltä Kallion Karhupuistoon. Kotona vaimoni arveli, että olin löytänyt paitsi rakennuskohteita myös juttukavereita muista ulkoilijoista. Ei tällä kerralla, muutamat sanat vaihdoin vain bussinkuljettajan kanssa, joka raisulla mutta taidokkaalla suorituksellaan alitti vuoron tavoiteajan Helsinkiin! Pääkaupunki oli tiistaina kylmä ja tuulinen, kaikkialla rakennettiin, turistejakin näkyi vain muutamia, eikä ruskakaan ollut vielä kunnolla noussut pääkaupungin puihin. Mutta hyvä lukijani, ei tämä tähän jää, Helsingin kantakaupunki on täynnä rakennustaidetta, jollaista ei enää nähdä nousevan Kalasatamaan tai Jätkäsaareen – tuskin muuallekaan.  

Kort svensk sammanfattning. Vem var Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Han var en finsk arkitekt (1873–1931) som förblev relativt okänd för allmänheten. Det speciella är att många av de offentliga byggnader han ritade i början av 1900-talet omedelbart blev mycket populära; och det är de än idag. Hård af Segerstads familj flyttade från Sverige till Finland på 1870-talet. Karls modersmål var alltså svenska men han förstod lite finska. Jag startade min blogg på mitt modersmål finska, men jag kommer att avsluta den på svenska, till Hård af Segerstads ära. Jag tycker att bilderna på min blogg kan dock förstås och tolkas på alla språk.

PS. Jutun kuvat ovat kirjoittajan ottamia retkeltä 20.9.-22, yksi kuva on vuodelta 2016. Kirjoituksessa on tärkeimpänä lähteenä käytetty Jyri Viljan kirjaa ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad”. Tästä teoksesta on myös arkkitehdin yksi julkisivupiirros.  

Ekbergin kahvila Bulevardilla oli juuri avautunut, mutta vielä ei ollut kahvin aika.

Kiinteistöosakeyhtiö Falken, Bulevardi 30 (Karl Hård af Segerstad, valm.v. 1898)

Arkkitehti Karl Hård af Segerstad (1873 Hki – 1931 Hki)

Matkalla eteenpäin. Sinebrychoffin puiston rakennuksia.

Punavuoren kallioilta näkee kauas merelle. Helsingin telakan nostureita Hietalahdella.

Snellmanin kansakoulu, Punavuorenkatu 6–10 (Karl Hård af Segerstad ja Runar Eklund, 1921)

Kouluunko kiire, vai pois suojatieltä?

Vanha poliisiasema, Ratakatu 10 (Karl Hård af Segerstad, 1909)

Cygnaeuksen koulu etelän suunnalta, Ratakatu 8 (Karl Hård af Segerstad, avustajina Runar Eklund ja Einar Flinkenberg, 1911)

Cygnaeuksen koulun yksityiskohta

Kihlmanin talo, Korkeavuorenkatu 19 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

Johanneksen kirkko ja kirkkopuisto olivat näyttämöinä, kun Vesa-Matti Loiri siunattiin viimeiselle matkalleen 20.9.2022.

Nylands Nation, Kasarmikatu 40 (Karl Hård af Segerstad, 1901)

Nylands Nationin rakennus, ”Natsa” on koristeltu monin eri aihein, jotka olivat tyypillisiä 1900-luvun alun jugendtyylille. Hård af Segerstad toi julkisivukoristeiksi myös muinaisskandinaavista symboliikkaa.

Nylands Nation, Helsingin yliopiston vanhin osakunta.

Syksyn lehtiä Kruununhaassa.

Svenska Litteratursällskapet, Ritarikatu 5. Entinen Laurellska skolan (Karl Hård af Segerstad, 1925–27)

Svenska Litteratursällskapet -talon seinälaatta

Päiväkotilapsia ja -ohjaajia Kruununhaassa.

As Oy Helios, Rauhankatu 13 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

As Oy Helioksen seinälaatta.

Matka jatkuu Snellmanin katua eteenpäin Siltavuorenpenkereelle.

Kuvan alareunassa Hakaniemen kauppahallin väistötilat, ns. Lasihalli (tumma rakennus) ja punatiillinen matala kauppahalli, jota peruskorjattiin vielä syyskuussa 2022.

Kyyhkykin on tullut kurkkaamaan, mitä sinne torille oikein kuuluu.

Näkymä Pitkältäsillalta Oopperatalolle päin.

Hakaniemen vanha kauppahalli (pääsuunnittelija Einar Flinckenberg ja Karl Hård af Segerstad, 1913)

Kalliossa, ylhäällä Porthaninkadun varrella, Porthaninkatu 12, on vaikuttava ja tyylikäs Kallion kirjasto (Karl Hård af Segerstad ja apulaisena Runar Eklund, 1912).  

Kallion kirjasto sekä vasemmassa reunassa Viidennen linjan rakennuksia. Taustalla Kallion kirkko.

Kallion kirjaston ovi ei avautunut 20.9.2022 toisen kerroksen remontin takia. Blogikirjoittaja ei ollut ainoa, jota asia harmitti.

Kallion kirjasto etelän suunnalta.

Käynnilläni Helsingin kaupungin Talvipuutarhassa v. 2016 talvella kuvasin sattumalta myös vähän kaupunginpuutarhurin asuntoa (tiilikattoinen rakennus).

Karl Hård af Segerstadin piirros Talvipuutarhan puutarhurin rakennukseksi (piirros Jyri Viljan kirjasta ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad)

Hakaniemen rannan ja Siltavuorenrannan puut alkavat saada lehvästöön syksyn värejä.

Read Full Post »

Sateet tulivat Särkisalossa

Paikka nimeltä Kota mainitaan yhtenä Särkisalon kylänä. Ja näetkö, tästä lähtee Kotantie, sinne siis! Loppukesän retkemme jännin vaihe oli alkamassa Särkisalontieltä erkanevalla hiekkatiellä. Veisikö tämä tie taloille, joissa oli asunut vaimoni isän sukua, ehkä isäkin – varmuudella ainakin vaimoni serkku. Hänen luona olimme käyneetkin, mutta se oli tapahtunut jo 80-luvulla, yli 40 vuotta sitten. Itse muistin paikasta vain korkean saarnipuun, mutta sillä muistikuvalla ei taideta löytää perille? Ajelimme hiekkatietä hiljakseen eteenpäin, ja mitä kummaa … jokin ympäristössä alkoi vaikuttaa tutulta, kalliot, suuret lehtipuut. Pysäytimme auton eräälle talolle vievän nurmikkotien päähän ja lähdimme kävelemään kohti edessä näkyviä hyvin vanhoja puurakennuksia. Vaimoni vähän arkaili, mutta pian hän alkoi tunnistaa paikkoja. Olimme tulleet oikeaan osoitteeseen!

Salon kaupunkiin nykyisin kuuluva Särkisalo, yksi Saaristomeren entisistä itsenäisistä kunnista, oli elokuun lopun päivämatkamme kohde. Reissu oli tehtävä viimeistään nyt, ennen kuin lämpimät kesäpäivät olisivat vain muisto. Matkalla jo aisti syksyn – tienvarsia värittäviä kesäkukkia näkyi enää hyvin vähän. Maisema oli vähän alakuloinen alkumatkan auringonpaisteesta huolimatta. Olin kuitenkin iloinen, että matka tehtiin, ja vaimoni pääsi tunnelmoimaan isänpuolen sukunsa juurilla ja ”muistomerkeillä”. Särkisalo on tullut tunnetuksi kalkista ja kalkkikaivoksistaan, joista nostettiin kalkkikiveä vielä v. 2010. Vaimoni esivanhempia tai sukulaisia on käynyt töissä kaivoksilla, mutta alueella on toki ollut myös maataloutta, sinnekin on tarvittu työvoimaa. Kalkintuotannon perustaja Karl Teodor Forsström on ollut myös yksi paikallisista maatalouden kehittäjistä ja työantajista. Forsströmin kartanon palveluksessa oli mm. vaimoni isänisä Karl Ulrik Rosberg (1856–1923).

Särkisalon alueella on yli 110 saarta, mutta me reissaajat ehdimme käydä niistä vain muutamalla. Lossimatka Petun saarelle ja takaisin (sekä muutama alhaalla kaarteleva merikotka) olisi ollut hieno lisä retkelle, mutta juuri silloin tuli sade. Jouduimme muuttamaan suunnitelmia: Förbyn kylä, sen veneranta, kaivosalue ja Ulkoluodon sileät rantakalliot jäivät näkemättä. Merenrannan Cafe Vinssi oli myös kohteena, mutta kun saarilla ei juuri muita turisteja näkynyt, oli kahvila suljettu jo aikaisemmin päivällä.

Viritimme ravintola Tiirannassa nautitun pikku ateriamme jälkeen navigaattorin etsimään reittiä kotiin (varmuudeksi), vaikka kyllähän se paluumatka jo pitäisi osata. Niin kai, mutta miksi Perniön liikenneympyrästä käännyttiin ihan väärään suuntaan? Oikea suunta se oli, mutta kuljettajan suuntavaisto petti nyt pahan kerran. Märkiäkin olimme, ainakin vaimoni kengät olivat.

Toivottavasti sinä, hyvä lukijani, viihdyt blogini parissa ja navigoit itsellesi sopivan reitin Särkisalon kuvajoukossa. Hyvää matkaa, the Season is soon over!

Vuosikymmenten aikana tie Uudeltamaalta Turkuun on muuttunut paljon. Moottoritie kulkee useiden tunneleiden läpi, pisin niistä yli 2 km.

Elokuun lopun arkipäivänä liikenne Turun moottoritiellä oli melko hiljaista. 

Vielä pieni matka mantereella ennen merenrantaa ja monien saarien Särkisaloa.

Eri tapahtumien ja juhlien pitopaikka Meripirtti juuri ennen Särkisalon ensimmäistä siltaa.

Muistomerkki Meripirtin pihalla.

Sateisena loppukesän päivänä Meripirtin uimaranta on autio ja hiljainen. Lasten lelut odottavat hakijaa.

Vaimoni on löytänyt rannalta Särkisalon omaa kalkkikiveä.

Blogimies laiturilla.

Särkisalon rannoilla kasvaa monin paikoin rantavehnää (Leymus arenarius). Se voi kasvaa 50–150 cm korkeaksi.

Hyvässä kunnossa olevia maatilan rakennuksia Särkisalontien varrella.

K & O F 1886, kartanon ja tilan omistajat Karl ja Olivia Forsström.

Olivia Gustava (1847–1922) ja Karl Teodor Forsström (1850–1912). Karl Forsström pani alulle Särkisalon kalkkikivilouhinnan.

Kotan kylästä löytyy vielä kalkkitehtaan työntekijöille rakennettuja taloja. Vaimoni serkku asui taaimmaisessa talossa vielä 1980-luvun lopussa. Nykyään talossa asuu enää kesäasukkaita.

Pitkästä aikaa Kotan kylän pihamaalla, jossa sukulainen on asunut kymmeniä vuosia sitten. 

Vaimoni isän, Väinö Rosbergin saamaan lahja-Raamattuun kirjoitettu omistuskirjoitus: U.G ja S.G. = Uno ja Saima Gammal. Jälkimmäinen oli Karl Forsströmin pojan, Petter ”Kalkkipetteri” Forsströmin sisko.

Sade tuli sittenkin ajallaan. Matkalaiset joutuivat typistämään reittisuunnitelmaa.

Kyhmyjoutsenpari poikasineen etääntyy rannasta sadepisaroiden rikkoessa vedenpintaa.

Särkisalon Förbyn vanhemman kalkkikaivoksen kaivostorni.

Kalkkikiven louhinta alkoi Särkisalossa jo v. 1882 ja päättyi v. 2010.

Päivä selkenee Isoluodon venesatamassa.

Särkisalon tyylikäs v. 1760 valmistunut puinen pitkäkirkko. Kellotapuli valmistui v. 1762.

Vaimoni Särkisalon kirkon sankarivainajien muistomerkillä.

Sankarihaudassa lepää myös vaimoni isän kaksoisveli Toivo Rafael Rosberg, joka kaatui jatkosodan ensimmäisinä kuukausina.

Kirkkomaan tyylikäs kukkaistutus.

Päiväretkemme ruokapaikka ravintola Tiiranta Isoluodolla.

Onpas annoksella kokoa!

Sanomme pian hyvästit mukavalle päivän retkellemme Salon Särkisaloon.

Näkemiin Särkisalo!

Read Full Post »

Kesäretki

Herttoniemi, tai Länsi-Herttoniemi, kuinka vain, on Helsingin ensimmäisiä lähiöitä, jonka rakentuminen alkoi 1940-luvun lopulla. Alakoululaisesta aina opiskelujeni päättymiseen paikka oli kirjoittajalle kotiseutu – se oli vielä paljon enemmän. Kapeat kadut, vanhat 1950-luvun kerrostalot, koko Itäväylän ja Vanhankaupunginlahden välinen alue on käytävä aina silloin tällöin tsekkaamassa. Tein vaimoni kanssa pienen kesäretken nuoruuteni mestoihin, kurkkasimme samalla Kulosaaren viehättävän, pienellä Leposaarella sijaitsevan hautausmaan, jatkoimme Mustikkamaalle ja Isosisänsiltaa pitkin Kalasatamaan ihmettelemään uutta, uljasta Helsinkiä. Retki oli kirjoittajalle kohteiltaan lähes viime vuoden marraskuun uusinta. Jokainen käynti nuoruusmaisemiin on kuitenkin ainutlaatuinen. Kalasataman ruokapaikkakin oli ainutlaatuinen – pöytämme oli iltaruuhkan takia ulkona jalkakäytävällä, maisemat ja auringon peittämän nosturiauton vieressä! Who cares, meillä oli nälkä!

 Blogin kuvat on otettu 30.7.2022, lämpimänä heinäkuisena päivänä. 

Erätori Hiihtomäentien ja Kettutien välissä Herttoniemessä sateen jälkeen kesällä 2022. 

Erätori ja ostokeskus v. 1962. Niilo Tarvajärvi juontokeikalla Lions Clubin Pääsiäismuna-tapahtumassa (Valok. Niilo Kienanen, HKM).

Erätorin laidan rakennus Hiihtomäentie 38. Talossa toimi pitkään Elanto, jonka myymälöitä oli Hertsikassa enemmänkin. Kirjoittajallekin hyvin tutuksi tulleella bussipysäkillä istumassa urheilukaverimme Mika Vuorio (toinen vas.). Valok. Jalmari Aarnio 1968, HKM

Nykypäivän hertsikalaisia Kettutien bussipysäkillä. Oikealla osa Ahmatien koulurakennusta, joka valmistui v. 1952 (suunn. arkkitehti Jorma Järvi).

Herttoniemen tyypillinen katunäkymä: n. 4–7-kerroksisia rapattuja taloja vehreässä, kallioisessa maastossa. Kuvassa Portimopolun alkupäätä.

Blogimies vanhan Ahmatien kansakoulunsa aidan vieressä. Hyvää koulua kannatti käydä 5 luokkaa ennen opparia – kun kouluun astuminen tapahtui jo 5-vuotiaana.

Uusia rakennuksia Herttoniemen metroaseman vieressä. Itäväylän tuntumaan on noussut kauppakeskus Hertsi. Oikeassa reunassa näkyy kulma K-Supermarket Herttaa, jonka paikalla oli ennen yhden opettajan vetämä ns. supistettu kansakoulu. Puinen koulurakennus valmistui v. 1929; se purettiin vasta 1970-luvulla. 

Matka jatkui, pidempi paussi pidettiin idyllisellä Kulosaaren hautausmaalla Leposaaressa. Saarelle on haudattu enimmäkseen kulosaarelaisia, kirjoittajallekin tuttuja henkilöitä.

Leposaaren siunauskappelin on suunnitellut arkkitehti Armas Lindgren. Hän myös laati hautausmaalle suunnitelman. Lindgren on yksi Leposaareen haudatuista tunnetuista henkilöistä.

Leposaaren erittäin hyvin hoidettu hautausmaa. Kirjoittajalle paikka tuli tutuksi jo oppikouluvuosina, etenkin kunniakäynnillä sankarivainajien haudoille ylioppilasvuonna 1965.

Jalkaväenkenraali Paavo Juho Talvelan ja hänen vaimonsa hautapaasi.

Leposaaren hautausmaan kukkaistutus.

Meriharakat astelevat Leposaaren hautausmaan hiekkakäytävällä.

Vanhankaupunginlahtea Leposaaren itäpuolella.

Uusia asuinrakennuksia Vanhankaupunginlahden rannalla Leposaaresta pohjoiseen.

Sadepilviä Kalasataman yllä heinäkuun 30. päivän illalla.

Kalasatama ja sen uudet tornitalot. Keskimmäisellä Majakka-tornitalolla on korkeutta134 m.

Mustikkamaan ja Kalasataman välille v. 2016 valmistunut silta, Isoisänsilta. Silta heijasi kulkijoita oikein tuntuvasti, niin vaimoanikin.

Onkijoita Mustikkamaan rantakallioilla.

Metro etenee Kulosaarensillalla kohti Kalasatamaa.

Isoisänsilta on avannut hienot ulkoilumaastot Mustikkamaalle Kalasataman, Sörnäisten ja Vallilan asukkaille. 

Kesäilta on painanut auringon alas. Varjot pitenevät, on aika lähteä kotimatkalle.

Toiset vasta aloittavat rantabileitä Mustikkamaan venesatamassa.

Read Full Post »

Pitkä kuin Unioninkatu

Ristisanatehtävien ratkominen on varmasti hyvä keino virkistää ja ylläpitää aivojen toimintaa, oikeastaan ylläpitää koko ihmisen virkeyttä. Oma pulmaruudukkoni on erilainen ja löytyy toisaalta, mutta siinä on paljon samaa löytämisen riemua ja tuskaa kuin paperiristikoissa. Kirjoittaja, nykyinen lande, haluaa seikkailla syntymäkaupunkinsa Helsingin tuulisilla kaduilla, tutkailla ja tutustua uudelleen kantakaupungin vanhoihin rakennuksiin, mennä kivimuurien sisälle, tietää talojen perustamisesta ja suunnittelijoista, historiasta ja asukkaistakin. Seikkailen pelipohjalla, jonka tiukan ruudukkorakenteen loi aikoinaan Johan Albrecht Ehrenström (1762–1847) yhdessä Carl Ludvig Engelin (1778–1840) kanssa. Ilman jalkautumista ja työlästä tutustumista eri laitosten arkistoihin olisi tehtävä ollut ennen internetiä lähes mahdoton. Ei tehtävä 2000-luvullakaan ole ihan helppo, kun rakennusten tietoja on siellä täällä, ei ollenkaan keskitetysti. Haastetta ja jalkatyötä riittää, mutta se on tämän pelin henki ja viehätys. Syytänkö harrastuksestani nyt erästä herraa, joka toimi pitkään vanhempieni ja perheemme hammaslääkärinä ns. Klion talon asunnossaan Annankadun ja Lönnrotinkadun kulmassa. Koristeellinen porraskäytävä, sen ikkunoiden lyijylasimaalaukset ja haitariovellinen hissi! Upea barokki–jugend-tyylinen talo, jonka komeuden huomasi kait vasta silloin, kun tuskallisen hidas hammaspora oli lakannut pyörimästä, ja sai lampsia helpottuneena rappuset alas hampaanvälit täynnä amalgamia. Jotkut muistot säilyvät ja jalostuvat, toiset haluaa unohtaa! 

Ennen koronapandemian vyörymistä Suomeen, v:n 2020 alussa, ehdin kierrellä Ullanlinnan ja Eiran kaduilla, kun mittailin Tehtaankatua päästä päähän. Nyt v:n 2022 alussa, pitkästä aikaa, olisi vuorossa historiallisen keskustan Unioninkatu. Jos kadun päihin lasketaan vielä Kopernikuksentie etelässä ja Siltasaarenkatu pohjoisessa, saadaan ns. Unioninakseli, jolla on pituutta 2,5 km. Se on kantakaupungin pisin suora katulinja. Tarkempaan syyniin asettaisin osuuden Tähtitorninmäeltä Pitkällesillalle. Mitä uutta ja erikoista saisin itselleni ja lukijoille irti keskustan yhdestä tunnetuimmasta kadusta, joka sivuaa kauppatoria, Pohjoisespan vanhoja kauppiastaloja, Senaatintoria, Helsingin yliopistoa ja tuomiokirkkoa, Kansalliskirjastoa ja muita Carl Ludvig Engelin 1800-luvulla suunnittelemia empirerakennuksia? En ajattele sitä, koska matkan valmistelu on jo pitkällä – matka on jo alkanut. Talo talolta, kortteli korttelilta olen tutkimuksissani edennyt jo Varsapuistikkoon ja vielä on edessä Unioninkadun mielenkiintoinen loppupää, mm. Pikku Naantali, Unioninkatu 45. Ja nyt istun vielä kotona kirjoituspöydän ääressä! Hetkittäin tulee tosin mieleen, onko tuleva käyntini turvallinen? Korona jyllää yhä eikä huippua ole ehkä vielä saavutettu?Helsingin keskustan nettikameran kuvissa ei suuria ihmismassoja näkynyt. Sekaan sinne vain sitten, kolmasti rokotettu!

Useat Unioninkadun rakennukset kuuluvat kaikkein vanhimpaan Helsinkiin. Senaatintori ja siitä vielä  pohjoiseen Liisankadun kulmaukseen on Engelin Helsinkiä, uusklassista tai toiselta nimeltään empiretyyliä. Unioninkadun alkupäästä löytyy myös koristeellista uusrenessanssia, mutta hyvin vähän rehevää jugendia. Funkista on ripoteltu niin kadun alku- kuin loppupäähän. Google Earth oli apunani, kun loin 3-ulotteista yleissilmäystä Unioninkadusta ja sen rakennuksista. Kun yleiskuvassa näet mielenkiintoisen rakennuksen, josta haluat lisätietoa, ota selville katuosoite. Tätä osoitetta esim. kuvahaulla tutkimalla päädyt todennäköisesti finna.fi -sivun kuvaan, ehkä useampaankin, nykyiseen ja mahdollisesti paikalta puretun talon kuvaan. Finnan sivulta selviää rakennuksen perustamisvuosi, sen suunnittelija ja usein paljon muutakin taustatietoa. Saat mm. kuulla, että juuri tässä, Unioninkatu 9:n yksikerroksisessa empiretyylisessä talossa avasi Diakonissalaitos ensimmäisen sairaalansa v. 1867. Tai havahdut huomaamaan, kuten kirjoittajakin, että onpas tuo Unioninkatu 26 (Eteläesplanadi 4) todella upea. No niin, suunnittelija oli eräs1800–1900-lukujen taitteen ja 1900-luvun alun mestareista, Armas Lindgren! Satelliittikuvasta näin myös, että vielä on lähes ennallaan eräs Unioninkadun suosikkipaikkojani, bussipysäkki, jolle tultiin Kaisaniemen kentältä, luennoilta, treffeiltä, milloin mistäkin. Pysäkin takana oleva kalliorinne sai olla tyhjillään 40 vuotta, kunnes v. 2005 siihen nousi suuren eläkevakuuttajan mahtava lasipalatsi.

Matka on nyt tehty! Istun jälleen kotona työpöytäni ääressä, vedän henkeä rankan reissun jälkeen ja puran tietokoneelle kahden kameran kuvia. Talviseksi päiväksi sain hienon, aurinkoisen matkasään, mutta yhtä liukkaat olivat Helsingin jalkakäytävät kuin muuallakin Uudellamaalla. Ja Helsingissä paitsi tuulee aina, siellä myös rakennetaan tai peruskorjataan aina, keskustassakin. Reitilläni oli remontissa observatorio, yliopiston päärakennuksen Fabianinkadun puoli ja ns. Vanha klinikka Liisankadun kulmauksessa. Monet ovet avautuivat kulkijalle, mutta eräässä kohteessa ei tahdottu ymmärtää sisään tupsahtanutta reppumiestä, joka oli kiinnostunut talon arkkitehtuurista. Toisaalta, sain henkistä nostetta kahdessakin pyhätössä, sekä evankelisluterilaisessa että ortodoksisessa, joten maaliin tultiin ehyenä ja saldo reilusti plussalla! Unioninkatu ja sen rakennukset ovat nähneet satoja kulkueita, mielenosoituksia, väkivaltaa, päämiesten hautajaissaattueita, promootioita, hääpareja – elämää joka laidalta. Vaikka maa oli saanut uuden isännän, ja alkoi autonomian aika v. 1809, Helsinkiin ja koko Suomeen panostettiin vahvasti lukuunottamatta unionin loppukautta. Senaatintorin ympärille muodostui se Helsinki, jota tullaan ihailemaan myös kauempaa. Entä nykyinen, läntinen unionimme? Millaiseksi muodostuu sen historiankirjoitus? Saako myös EU tänne omat muistomerkkinsä ja nimikkokatunsa? Ei Unioninkatu lopulta niin pitkä ollut, mutta tarinoita kadusta riittäisi useampaankin blogiin.

(Blogin kuvat ovat kirjoittajan tärppejä Unioninkadun varren rakennuksista järjestyksessä etelästä pohjoiseen. Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on kuva kirjoittajan ottama)

Unioninkatu alkaa Tähtitorninvuorelta, kansan suussa Tähtitorninmäeltä. Helsingin observatorio on mäen korkeimmalla kohdalla Kopernikuksentiellä.

Tähtitorninmäeltä näkee kauas. Puoli tuntia sitten noussut aurinko värjää lämpimästi Katajanokan rakennukset ja taaimmaiset, Kalasataman pilvenpiirtäjät.

Svenska normallyceum, Unioninkatu 2. Suunnittelija Axel Hampus Dahlström, 1880. On Helsingissä vanhin alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan oleva rakennus; nykyisin talossa toimii Grundskolan Norsen.

Svenska normallyseumin vieressä historistista arkkitehtuuria edustava rakennus Unioninkatu 4. Suunn: Grahn, Hedman Wasastjerna, 1901.

Pilasterin koristeveistos, Svenska normallyceum. Veistokset tilattiin Robert Stigelliltä, joka ei suostunut tekemään antiikin jumalia, vaan piti päänsä ja veisti realistiset naisenpäät (lähde: ”Julkisivustakatsojat”, Juha Ilonen)

Unioninkadun pariton puoli alkaa Saksalaiselta kirkolta, uusgotiikkaa. Suunn: Harald von Bosse ja C.J. von Heideken, 1864. Taaempana uusrenessanssirakennus, Sebastian Gripenberg, 1889.  

Unioninkadulla on harvoja jugendtaloja. Unioninkatu 7:n, As Oy Unitaksen yksityiskohta. Mauritz Gripenberg, 1903.

Navigatorin talo, Unioninkatu 12. Jugend-tyyliä, Harald Neovius, 1904. Huolintayhtiöiden ja varustamoiden talo.

Navigatorin talon sisäänkäyntiä koristaa vuolukiveen veistetyt kotkat, tekijä todennäköisesti Hans Uthuslien (lähde: ”Julkisivustakatsojat”, Juha Ilonen)

Navigator-talon jugend-tyylinen parveke Eteläisen Makasiinikadun puolella.

1909 . Unioninkatu 9, 7, 5, 3, Eteläinen Makasiinikatu 2.

Unioninkatu 9:n empiretyylisessä puutalossa toimi Diakonissalaitoksen ensimmäinen sairaala 1860-luvulla. (HKM, Signe Brander, 1909)

Unioninkatu 15, pohjoismaista renessanssia, 1906. Talo oli Theodor Höjerin viimeisimpiä töitä. Rakennuksessa oli alunperin kaksikerroksinen kauppahalli.

Unioninkatu 26 – Eteläesplanadi 4, ns. Valtion talo. Armas Lindgren, 1910-13. Talossa on ollut valtion virastoja ja myös 1950-luvun alkuun asti pääministerin edustusasunto, jota ainakin Urho Kekkonen käytti.

Google Earth -kuva Eteläesplanadin alkupään taloista 2-6. Keskimmäinen taloista Unioninkatu 26.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Unioninkatu 28, ns. Uschakoffin talo. Pehr Granstedt, 1815-16, empiretyyliä. Nykyään tunnettu jugendsalistaan (Lars Sonck), jossa v. 2022 toimii Roberts Coffee. Kuva on vuodelta 2014, jolloin kahvilanpitäjä oli toinen.

Jugendsalin tyylikkyyttä. 

Ns. Wuorion talo, Unioninkatu 30. Koristemaalari ja sittemmin teollisuusneuvos Salomon Wuorio rakennutti tontille liikepalatsinsa 1909. Suunn: Herman Gesellius (rakennuksen korotus Armas Lindgren).

Wuorion talon sisäänkäynnin koristelua.

Kiseleffin talo Unioninkatu 27. Jo 1770-luvulla valmistuneen talon ulkoasu muutettiin Engelin suunnitelmien mukaan 1818. Stockmann toimi talossa ennen siirtymistään nykyiselle liikepaikalleen Aleksanterinkadun loppupäähän. 

Helsingin yliopiston päärakennuksen Unioninkadun puoli (vanha puoli) Senaatintorin länsireunalla, C.L. Engel 1832. Torin keskellä autonomian ajan kolmannen keisarimme, Aleksanteri II:n patsas (Johannes Takanen ja Walter Runeberg, 1894).

Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhan puolen upea porrashalli, jonka peruskorjaus on hiljattain saatu päätökseen. Myös harvinaiset klassisten veistosten kipsikopiot restauroitiin saneerauksen yhteydessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Frans Mikael Franzén (C.E. Sjöstrand, 1872) yliopiston päärakennuksen porrashallissa. Franzén (1772–1847) oli runoilija, kirkonmies, piispa, professori ja akateemikko. Franzénilla on suora katseyhteys porrashallin toiselle puolelle sijoitetun Johan Ludvig Runebergin vastaavanlaiseen rintakuvaan.

Yliopiston päärakennuksen tyylikäs juhlasali. Ystävällinen vahtimestari ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa, kun pyysin päästä katsomaan juhlasalia. Kiitos siitä!

Helsingin tuomiokirkko tammikuisen aamuauringon valossa. Kirkon suunnittelija C.L. Engel ei ehtinyt nähdä luomustaan valmiina ennen kuolemaansa 1840. Kirkon ulkoasuun tehtiin lopuksi huomattavia muutoksia, E.B. Lohrmann. Kirkko vihittiin käyttöön 1852.

Tuomiokirkon kattoja koristaa 12 Raamatun apostolia. Apostoli Pietarilla on käsissään kaksi avainta, jotka symboloivat oikeutta päästä taivaalliseen valtakuntaan.

Helsingin tuomiokirkon keskipäivän rukoushetkeen osallistui pieni joukko ihmisiä.

Helsingin tuomiokirkon yksinkertaisen tyylikkäät sisätilat.

Sytytä kynttilä Helsingin tuomiokirkossa.

Tuomiokirkon pohjakerroksessa on krypta, jossa on usein näyttelyitä, konsertteja ym. Kesäisin on auki myös kryptan kahvila.

Senaatintorin ja tuomiokirkon alue on kesäisin turistien kansoittama. Jokunen reppureissaaja oli löytänyt tänne myös talvella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Autonomian ajan 1809-1917 ensimmäinen suuriruhtinaamme, keisari Aleksanteri I. Kirjoittaja ikuisti Aleksanteri I:n rintakuvan (Ivan Martos 1814) Kansalliskirjaston pihalta v. 2013. Rintakuva on sen jälkeen poistettu tältä paikalta. Alunperin Turussa paljastetun rintakuvan lopullista sijoituspaikkaa ei ole päätetty.

Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36. C.L. Engel, 1840. Kirjastorakennusta pidetään Engelin hienoimpana työnä, ja se on samalla yksi maailman kauneimpia kirjastoja. Laajennusosa Rotundan suunnittelusta vastasi Gustaf Nyström, 1902-1906.

Kansalliskirjaston ns. kupolisali.

Kansalliskirjaston friisin koristelua Unioninkadun puolella. Reliefin Filosofia ja lääketiede toteutti ruotsalainen kuvanveistäjä Carl Magnus Mellgren v. 1850.

Helsingin ortodoksiseurakunnan Pyhän kolminaisuuden kirkko, Unioninkatu 31. C.L. Engel, 1826. 

Helsingin Pyhän kolminaisuuden kirkon sisätilat. Keskipäivän liturgia on juuri päättynyt.

Kansalliskirjaston jälkeen pohjoisen suuntaan on Unionikadun varrella laajahko Helsingin yliopiston Topelian alue. Rakennusryhmä tehtiin alunperin venäläisten poikien kantonistikouluksi (sotilaallinen sisäoppilaitos), Engel 1824. Sen jälkeen rakennuksissa on toiminut mm. yliopiston sisätautien klinikka.

Vastapäätä Topeliaa on Unioninkatu 33b, ns. Uusi klinikka, E.B. Lohrmann, 1842. Peruskorjattu 1982 Suomen Pankin käyttöön.

Kaisaniemenkadun ja Unioninkadun muodostamassa kiilassa on Varsapuistikko. Sen patsas ”Äidinrakkaus” (Emil Cedercreutz, 1928) on usein äänestetty korkealle kauneimpien patsaiden listalla. Itse puisto on nimetty uudelleen patsaan mukaan (ennen Kaisaniemen puisto).

Unioninkadun loppupään vaaleat rakennukset. Keskellä Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) uudehko toimitalo, Käpy ja Simo Paavilainen, 2005.

1963 . Unioninkatu 43. Figarol -mainos rakennuksen seinässä, Unioninkatu 45. Rakennus on Kruununhaan yläasteen kuvaamataidon ja käsityön opetustiloina.

Unioninkatu 41:n tontti oli ollut tyhjillään n. 40 vuotta sen jälkeen, kun kadunvarren v. 1892 valmistunut kaksikerroksinen talo purettiin 1938. Ylempänä rinteessä ns. Laivurintalo, jonka kapteeni J.E. Lönnberg rakennutti v. 1869. (HKM-kuva v:lta 1963)

Kevan ala-aulasta on lasiseinien läpi näkymä Laivurintalolle. Nykyisin talo toimii koulurakennuksena. 

Kirjoittajalle hyvin tuttu bussipysäkki 1950- ja 60-luvuilta. Pysäkin takana Kevan rakennus.

Unioninkatu 45, Einar Flinckenberg, 1923. Sotien jälkeen talossa asui n. 1500 ihmistä – enemmän kuin silloisessa Naantalin kaupungissa. Taloa alettiin kutsua Pikku Naantaliksi.

Pikku Naantalia sisäpihalta nähtynä.

Matka päättyy Pitkällesillalle, jonne myös Unioninkatu päättyy pohjoisessa.

Hyvän palvelun taukopaikka Hav a Java Kevan talon katutasossa. Maukkaan, punasipulilla ryyditetyn tonnikalaleivän sekä kahvikupposen jälkeen blogimies oli valmis ottamaan suunnan kohti rautatieasemaa. 

Read Full Post »

Tutuilla vierailla kulmilla

Kulosaaren vanha puusilta purettiin v. 1957, kun uusi teräspalkkien kannattelema silta valmistui Sörnäisten ja Kulosaaren välille. Muistan puusillan, mutta en niin, että jotakin olisi sillalla bussin kyydissä jäänyt erityisesti mieliin; hiljaa kapealla sillalla kuitenkin päästeltiin. Raitiovaunua en ehtinyt Herttoniemen aikanani sillalla nähdä, mutta hilkulla sekin oli. Viimeiset Kulosaaren ratikat kulkivat puusillalla vielä 1950-luvun alussa. Tapahtui muitakin muutoksia. Vähä vähältä, ikään kuin salaa sillan eteläpuolen monet saaret jyrättiin tasaiseksi, niiden väliset salmet täytettiin, ja näin Sörnäisten ranta-alue sai uuden linjauksensa sekä uudet haltijat. Silloin elettiin 1960-luvun alkua. Itse olin lukiolainen Kulosaaren opparissa; matikka alkoi viimein luistaa ja liikuntatunneilla satasen ajat paranivat nopeasti. Mutta Sompasaaresta, Nihtistä, Kanasta, Hanasaaresta ja Pannukakusta oli jäävä historiaan vain eriskummalliset nimet, saaria ei enää ollut. Oli vain vilkas, veden päälle rakennettu satama-alue. Sen laitureihin kiinnittyi niin hiili- kuin muita rahtilaivoja, konttilaivojakin. Myös matkustajia kuljetettiin täältä moderneilla ro-ro-aluksilla Itämeren moniin rantakaupunkeihin. Mitä seuraavaksi? Satamatoiminnot siirtyivätkin Vuosaareen, ja Sörnäisten rannalla, molemmin puolin Kulosaaren siltaa alkoi taas uusi rakentamisen vaihe – alkoi kiivas asuintalojen ja kaupunkirakentamisen aika!

Entinen kotikaupunkini kasvoi nyt vauhdilla; halusin päästä katsomaan uutta itäisempää Helsinkiä. Pyysin kaveriksi mukaan ”Ranuan miehen”, hyvän ystäväni ja pelikaverini Viken, jonka kanssa viimeksi olimme liukastelleet Torronsuon pitkospuilla. Suunnittelin retkeämme, mietin reitit ja taukopaikat, arvioin kierrokseen kuluvan ajan – sitten startattiin hienona marraskuun alun päivänä. Olin yksin käynyt vuonna 2017 tsekkaamassa Isoisänsillan, joka oli juuri valmistunut, mutta Sörnäisten ranta ja Kalasatama eivät vielä silloin olleet saaneet nykyisiä muotojaan. Suomen ensimmäinen varsinainen pilvenpiirtäjä, Kalasataman asuintalo Majakka, nousi nyt uudelta asuinalueelta 134 metrin korkeuteen. Kaikkiaan tornien ryppääseen tulisi kuulumaan 8 korkeaa rakennusta kauppakeskus Redin tuntumassa! Kolmenkin, huomattavasti muita rakennuksia korkeamman tornin näkeminen kaupunkisiluetissa, oli todella hämmentävä ja mykistävä näky – lähes uskomaton, ei mitenkään suomalainen, ei edes helsinkiläinen! Näimme ne ensiksi Herttoniemen Majavatien kallioilta, kun aamun autere vielä viipyi Vanhankaupunginlahden yllä. Entinen hertsikalainen oli tottunut näkemään tasaisen kaupunkisiluetin poikkeamina enintään Kallion ja Paavalin kirkkojen tornit.

Tornit saivat hetkeksi jäädä, kierrätin ystävääni seuraavaksi vanhassa Herttoniemessä, ajelimme hiljakseen kapeita katuja, ohitimme pienkerrostaloja, rivi- ja omakotitaloja. Pakitimmekin välillä, jotta roska-auto mahtui Ahmatiellä etenemään. Selostin ystävälleni kaikkea täällä vuosia sitten kokemaani, ja kurvasimme viimein Herttoniemen liikenneympyrästä yli Itäväylän kohti Herttoniemenrantaa. Uusi, rakennettu Herttoniemenranta oli kirjoittajallekin tuntematon (mutta väljästi rakennettuna miellyttävä yllätys!). En haistanut enää Paasivaaran tehtaiden tunnusomaista lemua, eikä Tullisaarenselällä näkynyt säiliölaivoja tulossa kohti vahvojen tolppien varaan rakennettua pitkää puulaituria – laituria, jonka kärjessä niin usein pikkupoikina ongimme ahventa ja kampelaa. Tämä ei kuitenkaan ollut nostalgiamatka vaan retki uuteen Helsinkiin. Eteenpäin siis, kohti Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa, josta olikin parhaat näkymät Kalasataman ja Sompasaaren uusiin rakennuksiin. Retkemme alkoi olla lopuillaan. Se tarvitsi päätökseksi vielä tuhdin aterian Kalasataman La Bella Trattoriassa ja pienen huilihetken Kulosaaren Casinon rannassa ennen syöksymistä Itäväylän autovirtaan. Juuri tässä paikassa, tästä Kulosaaren rantamaisemasta oppikoululuokkamme teki kuvaamataidon tunnilla vesivärityön, kukin omanlaisensa. Taisin onnistua ainakin kohtuullisesti. Tämän päivän Helsinki-retkestämme jäi kotimatkalle vähintään yhtä hyvät tunnelmat kuin Kulosaaren yhteiskoulun opettaja Margareta Aintilan kuvistunnilta 60 vuotta sitten. Kiitokset vielä Vikelle hyvästä matkaseurasta!

• 

Sörnäisten rantaviiva ja lähisaaret 1900-luvun alkupuolella (Karttakeskus 1949).

• 

  19570626 . Kulosaaren vanha ja uusi silta.

Kulosaaren ja Sörnäisten välinen v. 1918 valmistunut puusilta oli käytössä vielä 1950-luvulla (Bertel Okkola HKM).

• 

Oikeita saaria Sompasaarta ja Nihtiä muokataan satama-alueen pohjaksi v. 1963 (HKM)

• 

  1960 -luvun loppu . Ruuhkaliikennettä Itäväylällä Kulosaaren sillan kohdalla.

Kulosaaren sillan liikennettä 1960-luvun lopulla (Lehtikuva, HS)

• 

Sörnäisten satama v. 1994 (Suomen Ilmakuva Oy, HKM)

• 

Sörnäisten ranta-alue 2020-luvulla (Karttakeskus ja Maija Orava/HS)

• 

Helsingin Kalasataman kolme yli 120-metristä tornitaloa valmiina v. 2021. Kirjoittajan kuva Herttoniemen kallioilta aamu-usvassa.

• 

Kaupunkia rakennetaan myös Kalasataman pohjoispuolella.

• 

Viken kanssa reissussa. Majavatien kallioilla Herttoniemessä oli ensimmäinen taukopaikka.

• 

Blogikirjoittaja aamuauringon punerruksessa. Hyvin on yhä muistissa paikalla ollut hyppyrimäki, sen puurunkoinen ylämäki ja kalliorinteeseen rakennettu alamäki.

• 

Reissumiesten kohdekartta. Päivän valoisa aika vierähti hienosti kartan tummennetulla alueella.

• 

Herttoniemenranta rakentui 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alkupuolella.

• 

Herttoniemenrannan asuintalot ovat kohtuullisen kokoisia ja sijoittuvat väljästi vaihtelevaan maastoon.

• 

Herttoniemenrannassa tunsi vielä syksyn, vaikka elettiin marraskuun alkua.

• 

Rantapolun tyttö ja koira.

• 

Herttoniemenranta jätti kirjoittajaan mukavat tunnelmat; viihtyisän tuntuinen asuinalue.

• 

Herttoniemenrannan asukkaita hemmotelellaan meren läheisyydellä.

• 

Reissumiesten matka jatkuu. Kalasataman tornit Kulosaaren rannasta, Leposaaren kohdalta nähtyinä.

• 

Kulosaaren sillan maltillinen liikennemäärä marraskuisena keskipäivänä 2021. Metrorata oikealla.

• 

Kalasataman aluetta ja Kulosaaren silta Mustikkamaan kallioilta.

• 

Metro lähestyy Kalsataman aluetta Kulosaaren sillalla.

• 

Tyylikäs Isosisänsilta Mustikkamaan ja Kalasataman välillä.

• 

Isoisänsilta ei ollut vain terästä ja betonia – se heijasi hauskasti kulkijaa.

• 

Myös entinen Sompasaari on alkanut täyttyä uuden tyylin rakennuksista. Näkymä Isosisänsillalta.

• 

Vasemmalla Sompasaarta, keskellä Hanasaaren voimalaitos, oikealla Kalasatamaa.

• 

Matkamiesten tauko- ja ruokapaikka La Bella Trattoria Kalasatamassa. Annokset olivat jättisuuria!

• 

La Bella Trattoria. Kiitokset hyvästä palvelusta ja maukkaasta ateriasta!

• 

Kalasataman rakennuksia katutasolta.

• 

Kalasataman tornitaloja rakennetaan kaikkiaan 8 kpl.

• 

Huimapäät huoltotöissä tornitalon seinustalla.

• 

Mitä olisi Kalasatama ilman Mustikkamaalle vievää Isoisänsiltaa?

• 

Uutta Helsinkiä syntyy eripuolille kaupunkia, Kalasatama saa vähitellen lopullisen siluettinsa.

• 

Reissumiehet sulattelivat hetken päivän antia ja näkymiä Kulosaaren Casinon rannassa.

Read Full Post »

Pyörälenkki

Pihakäytävän hiekka rapisi lokasuojissa, kun starttasin matkalle. Reitti oli selvä, tai ainakin reitin kääntöpiste. Saattoi olla sesongin viimeinen ja kohtalaisen lämmin päivä, joten nyt ei aikailla vaan mentiin! Entisen pesulan kulmalta oikealle, sitten heti pitkä loiva ylämäki, mutta rauhallisesti vain ykkösellä, ei ongelmaa, pulssi ei tästä vielä nouse. Olinko viimeinkin innostunut pyöräilystä pitkän tauon jälkeen, siltä alkoi näyttää? Ruotsalainen musta kuljetti kirjoittajaa hienosti, pyörä rullasi paljon herkemmin kuin sen edeltäjä, kippurasarvinen samanmerkkinen. Pyörä … taitaa olla aika erikoinen sana ulkolaisen korvissa, kuka lie tuonut sen suomen kieleen? Polkupyörä-sanasta tiedetään enemmän, se  laitetaan eri lähteiden mukaan I.K. Inhan (1865–1930) piikkiin – monialahenkilön, joka reissasi paljon (myös polkupyörällä!) ja ikuisti raskaalla kamerallaan kotomaatamme sekä kansanperinnettä. Koetaanko pyöräily kuitenkin yleisesti ottaen hankalaksi, kun hyvin vähän pyöräilystä on tehty lauluja? On tietenkin mummolaan pyöräily ja tandemilla ajaminen, mutta eipä juuri muita tunnettuja. Freemanin (Leo Friman) säveltämään lauluun ”Ajetaan tandemilla” teki sanat Hector, (Heikki Harma), ja kerrotaan Freemanin ihmetelleen, kuinka laulu voisi pärjätä tällaisilla sanoilla. Vähänpä Freeman tiesi.

 Nykyinen kotikaupunkini Hyvinkää (ollut jo 50 vuotta) tarjoaa pyöräilijälle hyvät väylät niin keskustassa kuin sen laidoilla. Kaikkiin muihin ilmansuuntiin on taajamasta pyörätiet myös poispäin, paitsi länteen. Länteen päin, Kytäjälle, ja aina Karkkilaan asti kulki keskustasta aikoinaan junakin, mutta pyörätietä ei vain saada aikaiseksi. Se on suuri puute, oikeastaan häpeä. Joku vuosi sitten sen rakentaminen oli maakuntahallinnon vastuulla (muistaakseni), mutta nyt se onkin kaupungin oma hanke. Kytäjäntie on tosi vaarallinen pyöräilijälle vilkastuneen liikenteen ja ennen kaikkea raskaan liikenteen takia. Sinne en lähde, paitsi kiertoteitä! Siinä tullaankin Hyvinkään yhteen erikoisuuteen ja erinomaisuuteen. Vaikka Hyvinkää on suuresti pientalovaltainen, se on kuitenkin kompakti alue – viimeisten omakotitalojen tai autoliikkeen verkkoaidan jälkeen alkaa maaseutu, ja maaseudun omat pikkutiet! Sen arvon ymmärtää myös sunnuntaipyöräilijä, joka siirtyy kaupungista hetkessä täysin eri maailmaan. Hiljaisella hiekkatiellä pyöräilijä haistaa maatalon savun, heinän ja viljan tuoksun, kuulee kukon kiekumiset, lampaat ja lehmät – ja joutuu väistelemään vain satunnaisia hevosen lantakasoja! KONE Oyj:n tehtaiden hissitorni tai sairaalan valkeat rakennukset näkyvät kauas hiljaiselle hiekkatielle, jossa ulkoilija on ristiriitaisista aistimuksistaan ymmällään.

Kirjoittaja ei suinkaan jäänyt ensimmäiseen pitkään ja loivaan ylämäkeen, tarina jatkuu. Myös matka jatkui, olin jo Kittelän mailla, missä Vantaanjoki leviää tulva-aikoina lähes järveksi. Osa matkastani kulki samoja teitä pitkin, jotka kuuluvat kaupungin yhteen ”Kotikaupunki tutuksi” -pyöräreittiin. Näitä reittejä on julkaistu netissä ja esitteissä ainakin 6 erilaista. Ei huono ollenkaan, ja suuret plussat reitin varrella olevien merkittävien kohteiden taustatiedoille! Kittelästä suuntasin Hyvinkäänkylään, sieltä Åvikin harjulta alas Hyrian alueelle (ent. maaseutuopisto) ja edelleen moottoritien toiselle puolelle. Mutta toppuutellaan vähän. Nyt olemme hyvinkääläisittäin ja myös kansallisesti merkittävillä seuduilla. Hyvinkäänkylästä, Åvikin palvelukeskuksen ja harjun alueelta löytyy vanhinta rakennettua Hyvinkäätä, ja lisäksi vielä maastossa pätkä ikivanhaa Helsinki–Hämeenlinna-tietä. Tiestä löytyy mainintoja ainakin 1500-luvun lopulta! Oma reittini eteni nyt länteen päin, kohti Kytäjoen peltoaukeita, kohti kääntöpistettä. Reittivalintaani ei ollut piirretty opaskarttoihin, ei siellä myöskään kerrottu viljapellossa juoksevasta kaurisperheestä, ei korkeuksissa kaartelevasta hiirihaukasta eikä merikotkasta eikä kesantopellon yläpuolella lekuttelevasta tuulihaukasta. Lämmin, hieno syyskuun alun päivä täytti odotukset – ja pyörän päällä tapahtui jotain yllättävää:

Åvikin mäkeä laskettelen
mustalla pyörällä Ruotsin
Kiskot on edessä, jarruttelen
tuolla mä nautin leivät ja kahvin
Suoraa riittää, peltoja näkyy
hyvä on pyörällä mennä
Kohta mun ympäri kääntyä täytyy
polkea teillä – ellen lennä!
Taas on kovan työn vuoro
kun edessä on Åvikin mäki
Rankka on Åvikin mäki …
pitkä on Åvikin mäki …
laulaa Hyrian kuoro!

Alla aiheeseen liittyviä linkkejä. Ylimmässä kaupungin pyöräreittejä, alimmassa Samppa Mustosen Hyvinkään kuvia
https://www.hyvinkaa.fi/asuinymparisto-ja-rakentaminen/liikenne/pyoraily/
http://www.hyvinkaakuvat.com

Kumit on pumpattu, matka saa alkaa!

Hyvinkään Vehkojan omakotitaloja Kittelän tuntumassa.

Vantaanjoki, Kittelän kohdalla.

Maltillinen Kittelän koski.

Kesällä 2021 Vantaanjoen reunat täyttyivät komeasta sarjarimmestä.

Kittelän tilan vanha hirsiaitta.

Mahtava munalukko, mutta missä paikassa?

Vanhan aitan hirsisalvokset

Kittelän kohdalla Vantaanjokilaaksossa on väljyyttä.

Hyvinkäänkylässä Ali-Anttilan talo lienee Hyvinkään vanhin, alkuperäisessä käytössä oleva asuinrakennus (perusosa valmistui 1801).

Mutilan tilan päärakennus Hyvinkäänkylässä (valm. 1905)

Hyvinkäänkylään, Uudenmaankadun pohjoispuolelle valmistui taiteilijatalot Humala ja Krapula v. 1916. Taloissa asuivat ja työskentelivät mm. Jalmari Ruokokoski ja Tyko Sallinen. Kuvanveistäjä Terho Sakki hankki talot perheensä omistukseen v. 1957. Alueelle järjestettäneen yhä tutustumiskäyntejä Riikka Sakin opastuksella. Kuvassa Krapula v:n 2016 esittelykäynnillä.

Tyko Sallisen Hihhulit-maalauksen rekonstruktio Krapula-talon ateljeessa.

Taiteilijan paletit.

Kuvanveistäjä Terho Sakin pienoisveistoksia, vasemmalla omakuva.

Hangon radan tasoristeys Palvelukeskus Åvikin ja Hyria koulutuksen luona.

Hyria koulutuksen päärakennus Uudenmaankadun loppupäässä. Paikalla olleen Krissin kartanon maille sijoitettiin Suomen ensimmäinen Pienviljelysneuvojaopisto. Opisto toimi Uudenmaan maaseutuopiston nimellä ennen liittymistään Hyria Koulutus Oy:öön. Opetus keskittyy luonnonvara- ja ympäristöalaan.

Hyria koulutuksen rakennuksia.

Hyria koulutuksen opiskelijoita opettajansa vasemmalla puolella. Suostumus kuvattavaksi syntyi helposti.

Hyrian hirsiveistämisen opetuspiste.

Muiden töiden lomassa on lupa leikkiä.

Matka jatkuu. Takana on taajama.

Kurkien etujoukko jo muuttaa.

Pyörälenkkini kääntöpisteessä.

Metsäkauriin komeaa etenemistä.

Haukkojakin näkyi, ja korkeuksissa vanha merikotka! Vasemmalla hiirihaukka, oikealla tuulihaukka.

Heinä on korjattu. Ei ole varastoinnin ongelmaa.

Takaisin Hyrian alueelle ja Vantaanjoen syystunnelmiin.

Puusilta Hyrian alueella.

Eksoottinen rohtoraunioyrtti viihtyy Hyrian alueella. Lienee jo Krissin kartanon peruja?

Lehmiä Hyrian pellolla. Koulutuksen jatkuessa entisellään, myös lehmät pysyvät.

Lehmät pyörääni vartioivat. Kun jätin pyöräni nojalle, ei lehmiä ollut lähellä?

Hyvinkään kaupungin yhden pyöräilyreitin opasvihkosen kansi.

Read Full Post »

Selim A:n jalanjäljissä

Uspenskin katedraalin kalliolta laskevat rappuset etelän suunnalla alas Tove Janssonin puistoon. Hyvinhoidettu puisto rajautuu Satamakatuun, jonka varrelle on 1900-luvun taitteessa noussut tyylikkäitä jugendrakennuksia. Kaksi rakennusta: punaruskea Tallbergin talo ja vihertävä Aeoluksen talo ovat talopari, jotka Luotsikadun molemmin puolin muodostavat ikään kuin portin Katajanokan mestarillisiin jugendrakennuksiin. Tallbergin linnamaisen ja hankalanmuotoisen tontin rakennuksen suunnittelivat kolme nuorta arkkitehtiä: Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. He nousivat pian kuuluisuuteen toimistona ja myöhemmin myös erikseen. Mutta kuka oikein oli Aeoluksen suunnittelija Selim A. Lindqvist? Kun jo aikaisemmissa blogeissani tutustuin hänen mittavaan työluetteloonsa ja selailin omia Helsingin kuviani, huomasin, että vuosien varrella olin kuvannut paljon juuri Lindqvistin piirtämiä rakennuksia! Eivätkä ne kaikki suinkaan olleet Katajanokalta, vaan ympäri kaupunkia, luonteeltaan, tyyliltään sekä toiminnoiltaan hyvin erilaisia rakennuksia. Päätin tilata itseltäni pikku tutkielman Selim A:sta, jossa olisi samalla palanen Helsingin historiaa. Selvityksen voisin hyvin tehdä ”etänä” omassa kodissamme, oman kirjoituspöytämme ääressä. Olihan jalkatyö jo pitkälti tehty! 

Selim A syntyi Helsingissä v. 1867. Hänen perheensä ei ollut varakas, mutta niin vain poika pääsi jo 16-vuotiaana opiskelemaan vapaaoppilaana Teknilliseen opistoon. Mielessä kävi myös merille lähtö veljiensä tavoin, mutta lahjakas piirtäjä löysi lopulta oman alansa ja paikkansa arkkitehtinä. Hänen nuoruusvuosinaan Helsinki kasvoi voimakkaasti; matalia puutaloja purettiin ja yhä korkeampia ja näyttävämpiä kivitaloja alkoi nousta muuallekin kuin senaatintorin ja kauppatorin alueille. Selim A:n iso perhe muutti v. 1885 Aleksanterinkatu 54:ään – paremmin tunnettu tänään Stockmannin tavaratalosta. Heidän kotinsa lähelle oli jo noussut mm. Domus Litoni (Aleksanterinkatu 50 ) v. 1847 ja Vanha ylioppilastalo (Aleksanterinkatu 23) v. 1870. Jättimäinen ja aikanaan pohjoismaiden suurin yksityinen rakennus ns. Grönqvistin talo (Pohjoisesplanadi 25-27) valmistui v. 1883. Myös Henrikinkadun (nyk. Mannerheimintie) toiselle puolelle nousi nopeassa tahdissa korkeampia kivitaloja, mm. Raken talo Erottajalla v. 1883. Tähän rakennusbuumiin pääsi pian myös Selim A osallistumaan, jo vähän ennen arkkitehdiksi valmistumistaan v. 1888.

Hänen ensimmäinen suunnittelutyönsä oli tiettävästi asuinkerrostalo Ratakatu 1c v. 1888, tyyliltään uusrenessanssia. Nyt oli päästy alkuun, ja komeita kerrostaloja syntyi jatkossakin Selim A:n kynästä. Tyylikin kehittyi ja muuntui. Eräänlainen Lindqvistin päätyö, ainakin omasta mielestäni, on ns. Lundqvistin liiketalo (Aleksanterinkatu 13), siis Aleksi 13, joka valmistui v. 1900. Aleksanterinkadun kanjonissa ei ohikulkija useinkaan huomaa rakennuksen taidokasta ja koristeellista julkisivua. Rakennuksen arkkitehtuuri edustaa siirtymää kertaustyyleistä jugendiin. Selim A suunnitteli rakennuksen yhdessä Elia Heikelin kanssa; rakennustekniikka perustui uusien materiaalien, raudan ja betonin käytölle. Pian oli jugendin vuoro, tuli myös teollisuuslaitostilauksia, basaarityyppisiä kauppahalleja, huviloita, puurakentamista ympäri kasvavan pääkaupungin, ja vähän muuallekin. Tietokirjailija, arkkitehtuurin tutkija Asko Salokorpi toteaa teoksessaan ”Selim A. Lindqvist, arkkitehti” Selim A:n tyylin vaihtuneen monta kertaa 1910-luvun kuluessa, kunnes yhä hillitympi ilmaisu pelkistyy wieniläisvaikutteiseksi hienostuneisuudeksi jopa teollisuusrakennuksissa. Vaikka Salokorven ansiokas kirja ei kuvaile eikä arvioi Lindqvistiä erityisesti henkilönä, olisiko tuo viimeinen lause samalla myös ihmisen, päähenkilömme, luonnehdintaa parhaimmillaan?

Jo 1930-luvulla mutta erityisesti 1960-luvulla moniin helsinkiläisiin tunnettuihin rakennuksiin iski purkuvimma. Tontti piti täyttää paremmin ja tehokkaammin. Purkamiselta eivät välttyneet myöskään Selim A:n luomukset – tosin ainakin yksi rakennus, Ravintola Central Skohan rakennuksen yhteydessä Keskuskadulla oli tehtykin vain väliaikaiseksi ratkaisuksi. Antti Mannisen kirjassa ”Puretut talot” kerrotaan 100 puretun rakennuksen tarinat, mukana myös Selim A:n töitä kuten Sörnäisten Uusi Apteekki, Hämeentie 33, joka oli rikasta jugendtyyliä niin ulkoa kuin sisältä. Talo oli kokonaistaideteos. Tilalle rakennettiin 12-kerroksinen Kansan pääkonttorikolossi v. 1962. Talon katolla oli vuosikymmeniä säätorni, josta Kansa-yhtymän talo tuli helsinkiläisten keskuudessa tunnetuksi (myös kirjoittajalle tuttu monien vuosien ajalta). Kansa-yhtymän tarina loppui v. 1995, säätorni näytti aikansa mitä sattui, kunnes senkin valo sammui v. 1997 (HS). Kun sattumoisin jouduin käymään Helsingissä elokuun alussa, päätin ajaa seurueeni kanssa kotiin Töölön ratikkahallien kautta. Tummia pilviä on kasaantunut myös näiden Selim A. Lindqvistin v. 1911 piirtämien hallien ylle. Muutama vuosi sitten HKL ilmoitti halustaan luopua halleista. Jokainen voi arvailla ja pohtia, mitä ilmoitus saattaa merkitä. Mutta ainakin omassa, Töölön ratikkahallien tuoreessa kuvassani kaikki näyttää hyvältä – hallien kattojen yläpuolella on kirkas sinitaivas ja vain muutama vaalea pumpulipilvi. Koffin tunnuksissa oleva ratikkakin peruutteli ulos hallista ja taas takaisin sisälle viestittäen, ettei pidä uskoa kaikkea, mitä kirjoitetaan. 

(Selim A Lindqvistin suunnittelemat ja blogiin valikoidut rakennukset esitellään jokseenkin aikajärjestyksessä. Ilman kuvaajatietoja olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia. Kuvissa vuosiluvut ovat joko piirustusten tai rakennuksen valmistumisvuosia. HKM viittaa Helsingin kaupunginmuseoon)

Mariankadun puutaloja Helsingin Kruununhaassa Signe Branderin kuvassa vuodelta 1907. Taustalla 4-kerroksinen poikakoulu Svenska Reallyceum (nyk. Sibelius-lukio), Liisankatu 13. (HKM, Signe Brander)

Ratakatu 1c oli tiettävästi Selim A. Lindqvistin ensimmäinen iso suunnittelutyö 1888 (HKM, Marja Valtonen)

Pohjoisesplanadi 33. – Mikonkatu 1

Merkuriuksen liikepalatsi (tai Böckermanin talo) Pohjoisesplanadi 33 valmistui 1888–90. Talon kahdesta alimmasta kerroksesta puuttuivat kantavat seinät. Niiden tilalla oli suuret ikkunapinnat ja punaisesta Hangon graniitista tehdyt kantavat pylväät. (HKM, Aarne Pietinen)

Laivurinkatu 10, Viiskulman vanhin talo. Rakennusta korotettiin myöhemmin (Heikki Kaartinen). Firenzeläisvaikutteinen uusrenessanssirakennus valmistui 1890. Tunnettiin myös Primulan talona, jonka leipomo toimi talossa 1919–65.

Töölönlahden rannalla oleva Linnunlaulun huvila no. 10, ns. Villa Kivi valmistui 1890. Talo on kirjailijoiden ja kirjailijajärjestöjen tukikohtana.

Syksyn värejä ja syysrauhaa Töölönlahden rannalla Linnunlaulussa.

20180524 . Mikonkatu 5 – Aleksanterinkatu 13. Selim A. Lindqvistin suunnittelema Lundqvistin liiketalo. Rakennusvuosi 1900.

Komea Lundqvistin liiketalo Aleksanterinkatu 13, ”Aleksi 13”.  Talon kantava rakenne koostui ulkoseinien tiilipilareista ja sisätilojen rautarakenteista. Rakennus valmistui 1900. (HKM, Matti Similä 2018).

20190318 . Aleksanterinkatu 13. Mikonkatu 5. Selim A. Lindqvist suunnitteleman Lundqvistin talon pääsisäänkäynti. Rakennus valmistui 1901. Robert Stigellin pronssiveistokset Kehruu ja Metsästys reunustavat Aleksanterinkadun puoleista sisäänkäyntiä.

Aleksi 13:n sisäänkäynnin pronssiveistokset Kehruu ja Metsästys on tehnyt Robert Stigell.

Aleksanterinkatua Aleksi 13:n kohdalla lumettomana alkutalvena 2015.

Eteläsataman tuntumassa olevaan Luoto-saareen valmistui Ravintola Saaristo 1898, myös Klippanina tunnettu.

Ravintola Saaristo kuvattuna Suomenlinnan lautalta.

1960 -luku alku . Hämeentie 33, arkkitehti Selim A. Lindquistin ja Elia Heikelin suunnittelma, vuonna 1902 valmistunut rakennus ns. Apteekintalo, jonka kulmassa vanha Esso huoltoasema. Sittemmin purettu.

Apteekin talo Sörnäisissä os. Hämeentie 33 valmistui 1902. Rakennuttaja apteekkari Karl Allan Aschan. Talo purettiin 1961 ja tilalle nousi 12-kerroksinen Vakuutusyhtiö Kansan pääkonttori. (HKM, kuva 1960-luvun alusta, kuvaaja tuntematon)

Entinen Kansa-yhtymän pääkonttorirakennus helmikuussa 2016. Beige kerrostalo vasemmalla näkyy osittain myös vanhemmassa Apteekin talon kuvassa.

Näkymä Sörnäisten Kurviin Kansan talon ulokkeen alta.

Katajanokan Aeolus-jugendrakennus. On yksi hienoimmista ja kuvatuimmista Katajanokan jugendrakennuksista. Valmistui 1903. Nykyisin rakennus on sävyltään vihreä, mutta väri on ollut myös harmaankellertävä.

Aeolus-talon punatiilipinnat antavat ulkoasulle persoonallisen leimansa. Pohjakerroksessa vaihtelee vuoroin karkea vuoroin sileä graniitti.

Hietalahden kauppahalli valmistui 1903. Monien kokeilujen jälkeen halli palautui alkuperäiseen tarkoitukseensa, kauppahalliksi 2013. Kauppahalli on nykyisin profiloitunut ravintola- ja kahvilakeskittymäksi.

Kirjoittaja iltapäivän ateriallaan Hietalahden kauppahallissa Helsinki-retkellään 2015. Etelä-Korealainen maistui oikein hyvältä.

Villa Johanna Laivurinkadulla Ullanlinnassa. Komean yksityisen jugendtalon rakennutti liikemies Uno Staudinger 1905.

Villa Johannan julkisivun yksityiskohtia.

Katajanokalla sijaitsevan Satamamakasiini 5:n julkisivua Ankkurinkatu 5:ssä. Talo valmistui 1907.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapinlahdenkatu 1:n tyylikäs jugendrakennus valmistui 1908. Talossa toimi Joutsen-apteekki 1912–2018.

Lapinlahdenkatu 1:n julkisivun yksityiskohtia.

Suvilahden vanha voimalaitosalue Sörnäisissä Näkinsillalta lännen suunnalta kuvattuna 2017. Etualalla Hanasaaren voimalaitosrakennuksia.

Vasemmalla Suvilahden kaasukellot, jotka valmistuivat 1910. Oikealla turbiinivoimalaitoksen rakennus, joka valmistui ennen kaasuntuotantolaitosta 1909. Rakennuksissa on käytetty ensimmäistä kertaa Suomessa kantavana rakenteena teräsbetonia. Lindqvistin työparina toimi betonirakennesuunnittelun uranuurtaja insinööri Jalmar Castrén.

1955 – 1956 . Keskuskatu 6. Selim A. Lindquistin suunnittelema yksikerroksinen basaarirakennus, jossa sijaitsi mm. ravintola Central. Talo valmistui n. 1910, purettiin 1965.

Selim A. Lindqvistin suunnittelema Ravintola Centralin matala rakennus Keskuskatu 6 valmistui 1910 ja purettiin 1965. (HKM, Constantin Grünberg 1950-luvulla)

1950 -luku . Kaivokatu 6 – Keskuskatu 8. Skohan talo. Purettu 1965.

Ravintola Centralin viereinen ns. Skohan uusrenessanssitalo Kaivokatu 6 – Keskuskatu 8, valmistui 1870-luvulla (suunn: Theodor Höjer ja F.A. Sjöström). Tämäkin kaupunkikuvaan vahvasti vaikuttanut rakennus purettiin 1965. Tilalle rakennettiin 1967 Viljo Revellin ja Heikki Castrenin suunnittelema huomattavasti suurempi rakennus, joka tunnetaan nimellä ”Makkaratalo”. (HKM, kuvaaja tuntematon)

Villa Ensi Merikadulla Eirassa. Rakennus valmistui 1912. Liikemies Uno Staudinger halusi rakennuttaa ajanmukaisen sairaalan synnytysosastoineen Rytkösten sisaruksille, joiden hoidossa, vaatimattomammissa tiloissa, syntyi Staudingerin tytär Ensi. Nykyään Villa Ensi toimii palvelutalona.

Töölön uudemmat raitiovaunuhallit rakennettiin Selim A. Lindqvistin suunnitelmien mukaan 1913–1918. Mukana hänellä oli tässäkin työssä rakennesuunnittelijansa Jalmar Castrén. Yksinkertainen kauneus heijastuu julkisivuissa, joiden koristelu on niukkaa.

Töölön vanhimmat raitiovaunuhallit, uudempien vieressä, suunnitteli Waldemar Aspelin. Hallit valmistuivat 1900. Aspelinin käsialaa oli myös ns. Sipoon kirkko, joka rakennettiin Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiön työntekijöille. Rakennus purettiin Mannerheimintien varrelta 1978. Nykyisin vanhemmissa raitiovaunuhalleissa toimii ratikkamuseo sekä Kulttuuritehdas Korjaamo.

Malmin hautausmaan siunauskappelin pääosa valmistui 1923. Sen yhteyteen on vuosina 1950–56 valmistunut pienemmät Itäinen, Läntinen ja Pohjoinen kappeli.

Read Full Post »

Hybridimatkalla

Juukelin korona ja vietävän virukset; elämä saisi jo vähitellen asettua normaaliksi, jäisi pandemian kurimus! Vanhemmilla, omillaan pärjäävillä kansalaisilla ei suurta hätää ole, mutta sääliksi käy nuorempia, terveydenhuollon ahertajia, monia taidealan ja liikunnan ammattilaisia, eri harrasteryhmiä – ja etenkin pienyrittäjiä, joiden toimeentulo on täysin riippuvainen tilauksista ja kassakoneen kilahtelusta. Virus kyllä liikkuu, mutta ihmiset eivät. Jos mahdollista, blogimieskin mielellään jo liikkuisi vähän pidemmälle kuin kauppaan, kirjastoon tai lähiluontoon, mutta viime vuoden alussa suunniteltu etelänmatka Helsinkiin saa vielä odottaa. En mielelläni tuo sieltä tuliaista, jolla pääsisin Keusoten koronatilastoihin – ja samalla vetäisin tilastoihin mukaan omaiset sekä naapurit. En riskeeraa, vaikka niin tekisi mieli kurvailla Helsingin kantakaupungissa esim. kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segestadin jalanjäljissä. Hänen suunnittelemansa rakennukset sijoittuvat kävelymatkan varrelle eri puolille kantakaupunkia: Punavuoreen, Kaartinkaupunkiin, Kruununhakaan, Kallioon ja Taka-Töölöön – sopiva setti yhden päivän lenkiksi.

Eräänä päivänä huomasin olevani vailla hyvää lukukirjaa. Sellainen, vielä lukematon kyllä löytyisi kodistamme, mutta mikä ja mistä? Tässähän se on, kuin tilauksesta! ”Ensimmäisiä esikaupunkeja”, kertomuksia Kaartinkaupungin ja Kampin kortteleista, toimittanut Eeva Järvenpää, kuvaajana Sirpä Räihä. Tämä vaimoltani lahjaksi saatu HS-sarjan toinen osa oli jäänyt jostakin syystä kesken, mitä en voinut ymmärtää. Tekijäpari oli uudistanut 1960-luvulla Helsingin Sanomien artikkeleista tehtyjä kirjoja (Kaija Hackzell, Kirsti Toppari) kahdeksi teokseksi upeine valokuvineen. Aloin ahmia 2000-luvun päivitysten jälkimmäistä osaa. Pääsin kirjassa pian Kauppatorin ja Sundmanin ravintolan kautta Kasarmitorille sivulle 38. Laskin kirjan pöydälle ja harmittelin, kun en voi juuri nyt seistä keskellä toria, keskellä Kaartinkaupunkia. Tori on varmaan vasta aurattu, pakkasta on ehkä asteen verran, ihmisiä kävelee verkkaan torin poikki. En pääse mukaan, enkä voi nostaa katsettani torin mukulakiviltä korkeuksiin jugendtalon suippoon torniin ja sen mustaan kartiovaippaan. Enkä tietenkään tunne ravintoloiden tuoksuja enkä kuule kauppatorille lentävien lokkien kirkunaa. Mutta mietitäänpäs, onhan olemassa nykytekniikka, Google Maps! Avaan ohjelman, annan hakukenttään kadun nimen ja hyppään kyytiin! Painan korttelikuvaa kartan alareunassa, liikutan hiirtä ja nousen lähes live-tilassa Kasarmikatua ylös. Ei kun eteenpäin! Teen uhkarohkean u-käännöksen Kirurgilla juuri ennen ratikkaa ja huristan vauhtia kiihdyttäen takaisin torille ohi pääesikunnan massiivisen empirerakennuksen, Engelin luomuksen. Olen sittenkin matkalla! Enää puuttuu vain äänet ja tuoksut!

Hybridimatkani ei olisi täydellinen ellen liittäisi keinovalikoimaan muistoja. Niitä löytyykin yllättävästi juuri Kasarmitorin laidalta, mutta silloin mennään aina 1960-luvulle. Tullaan illan hämyssä torin länsireunalle matalan laatikkomaisen hallin ulko-ovelle. Veljeni luokkakaveri on houkutellut meidät mukaan Expo-halliin. Ulos kantautuu valtava meteli, sisällä on mustanaan nuoria, musa soi ja tupakan savu leijailee kaikkialla. Ei oikein ollut minun juttuni, porukan nuorimman. Tahdoin ulos, vaikka hetki sitten olimme tahtoneet sisään! Toinen muistikuva tansseista ja musiikista on erilainen. Natsalla (Nylands Nation) opitaan tanssin alkeita. Tanssiseura Terpsikhore ja sen vetäjät Eeva ja Olavi Nieminen opettavat meille teineille ja vanhemmillekin vakiotansseja ja latinalaisia, ja puitteet ovat hienot. Vähän alempana Kasarmikadulla kilpaillaan rock-laulun mestaruudesta. V. 1961 kuninkuuden voitti Pekka Loukiala, mutta oliko paikkana juuri Kasarmikadun Savoy-teatteri, jossa istuin mukana ja eläydyin rautalankakitaroiden soundiin? En löydä mistään vahvistusta muistikuvalleni. Vuosia myöhemmin olin taas Kasarmitorin laidalla. Olin saanut kutsun pääesikuntaan, jossa tutkittiin kelpoisuuttani astua vapaaehtoisena armeijaan heti oppikoulun jälkeen. Läpi meni, ja matkalittera annettiin Haminan suuntaan. Lähes 60 vuoden takaisiin muistoihin tulee nyt muutakin: äänet ja tuoksut! Kuulen Alberto Dominquezin lattariklassikko Perfidian alkutahdit. Tunnen puuterin sekä hiuslakan tuoksun, kun astelen arkaillen kohti tyttöriviä Natsan juhlasalissa ja kumarran tuntemattomalle partnerilleni. ”Poika aloittaa vasemmalla jalalla”, ohjataan jostakin salin varjoista!

• 

Hybridimatkalle tarvitaan kirja, lähdeteos. Valitsin Eeva Järvenpään ja Sirpa Räihän ”Ensimmäisiä esikaupunkeja”. Paljon faktoja ja upeaa kerrontaa.

• 

Kaartinkaupunginosaa ilmasta. Keskellä Kaaartinhalli. (Kuva: SKY-Foto Möller, HKM)

• 

Kasarmitori 1930-luvulla. Matala rakennus keskellä Selim A. Lindqvistin Kaartinhalli (Kuva: Johnny Korkman, HKM)

• 

Kasarmitori v. 1906. Taustalla vasemmalla Siriuksen talo (Kuva: Nils Wasastjerna, HKM)

• 

Kasarmitorin itälaidan rakennukset vas.: Agronomitalo (ent. Lääkärien talo), korkeimman hallinto-oikeuden talo ja Torilinna (lähdekirjani kuvitusta)

• 

Kasarmitorin pohjoisreuna. Vasemmalla Kaartin halli (ent. Expo-halli)

• 

Kasarmitorin maamerkki Pekka Kauhasen ”Valon tuoja”, talvisodan muistomerkki (Kuva: Tuukka Jaromaa, Hel.fi). Rakennus taustalla on Kaartin kasarmi, jossa puolustusministeriö ja pääesikunta.

• 

  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nylands Nation, ”Natsa”. Suunnittelija Karl Hård af Segerstad

• 

Hybridimatkalle tarvitaan myös nettiä ja ohjelmaa Google Maps. Näin mennään Espalta ylös Kasarmikadulle!

• 

Kirurgin kohdalla jarrutellaan ja varotaan ratikkaa. Takaisin Kasarmitorille!

• 

Alaspäin Kasarmikatua, vasemmalle jää Tove Janssonin kotitalo ja torniatelejee.

• 

Vauhti kiihtyy. Ohitamme juuri Selim A. Lindqvistin v. 1909 suunnitteleman sähköaseman vasemmalla.

• 

Jarrutellaan ja käännytään Kasarmitorille.

• 

Tyylikkäästi ohi Kaartin kasarmin torin eteleäreunaa pitkin.

• 

Hybridimatkaan kuuluvat myös muistikuvat. Kasarmikatu iltahämärässä joskus kauan sitten, kun rautalanka tuli Suomeen ja rocki soi Savoy-teatterissa. (Kuva: Simo Rista HKM, n. v. 1970)

• 

Pekka Loukiala (1944-2010) voitti Suomen rock-kuninkuuden v. 1961. Myös veljensä Jukka oli kova stara. Sain kuulla poikien soittoa Savoy-teatterissa Helsingissä 1960-luvulla. (YLE Elävä arkisto)

• 

Tanssivat nuoret (Matti Juvani, HKM)

Read Full Post »

Lyssna på radio!

Päiväkotia ja sen piha-aluetta ympäröi kevytrakenteinen, tyylikäs ja luja teräsaita. Sen portin avausmekanismi on ihmeen jäykkä ja hankala avata varsinkin, jos kannat kainalossasi päivähoitoon menevän pikku hoidokin kurahousuja ja eväsreppua. Folkhälsanin Hyvinkään ruotsinkielisen päiväkodin epäkohdat taitavatkin sitten jäädä tähän porttihankaluuteen – kaikki muu, itse toiminta ja hoitohenkilöstö, on saanut paljon kehuja lasten vanhemmilta. Myös meidän isovanhempien, jotka melko useastikin viemme tai haemme tyttäremme nuorinta lasta tähän keltaiseen taloon, on helppo yhtyä näihin näkemyksiin. Ja juu, hyvin meiltä jo tulee ”gumoron”, tai ”gumorron” ihan kahdella ärrällä, kun aamuisin luovutamme Theo-pojan dagiksen hoitsuille. Korona-aikana ei lasta viedä sisälle, vaan pikkuinen jätetään ulko-ovella henkilökunnalle. Jos ovella ei ole ruuhkaa, olen ottanut tavakseni heittää jotakin muutakin kuin huomenia sillä toisella kotimaisella. Tuntuu, että aika usein blogikirjoittaja jopa ymmärretään – ja saan myös vastineen ruotsiksi. Fint! Näitä aamun vuorosanoja on pitänyt oikein harjoitella, ne eivät tule ihan itsestään. Tyvärr!

Marraskuun 6. päivänä maassamme vietetään ruotsalaisuuden päivää. On hyvä hetki miettiä, mitä ruotsalaisuus ja ruotsin kieli on suomalaisille merkinnyt ja merkitsee. Minkälaisia kokemuksia sinulla liittyy ruotsin puhumiseen tai kuulemiseen? Nuoruuteni Helsingissä 1950- ja 60-luvuilla ruotsia kuuli ei ainoastaan Stokkan kulmilla ja kerroksissa vaan ihan kaikkialla. Vanhemmat, kuten kirjoittaja, muistavat hoonoa soomea puhuvat bussien tai ratikoiden rahastajat, jotka ohjailivat sisääntulijoita puisesta rahastajanpöntöstään. Monet heistä tulivat rannikkoseudulta, usein Sipoosta, ja enemmän heillä oli hallussaan ruotsi kuin suomi. Hectorin laulussa Asfalttiprinssi mainitaan arvoituksellinen Sipoon kirkko. Se oli v. 1978 purettu, Waldemar Aspelinin piirtämä hieno jugendrakennus Mannerheimintien puolivälissä, jossa asui paljon Helsingin Raitiotie- ja Omnibus Oy:n henkilökuntaa Sipoosta. Ruotsia kuulin päivittäin myös oppikoulumme läheisellä pysäkillä, jossa vierekkäin odottelivat bussia niin Kulosaaren suomenkielisen kuin ruotsinkielisen koulun oppilaat. En kyllä muista, että meillä olisi ollut minkäänlaista kanssakäymistä keskenämme, miksiköhän? Vastaus on hyvin ilmeinen: koulussa ei tuolloin, hyvistä opettajista huolimatta, panostettu vieraan kielen puhumiseen – vain kirjallinen osaaminen oli tärkeää. Kerran jouduin parikymppisenä kotihippoihin, jossa oli vain suomenruotsalaisia nuoria. En ymmärtänyt heidän nopeasta puheestaan mitään, olin vielä enemmän ulkona kuin engelsmanni New Yorkissa – ja osakseni tuli se ainoa illanviettoihin kuuluva toimitus, jolla saatoin unohtaa osaamattomuuteni. Seuraavana päivänä huomasin unohtaneeni paljon muutakin.

Oli vielä eräs kokemus 1980-luvulta. Olisin todennäköisesti päässyt Ruotsissa pääkonttoriaan pitävän yrityksen Helsingin sivukonttorin johtoon. Kävin jopa esittelykäynnillä Tukholmassa ko. yrityksen johtajiston luona, mutta paluumatkalla kotiin ymmärsin perua hakemukseni tunnetun AV-yrityksen filiaalin vetäjäksi – kielimuuri oli kuitenkin liian suuri. Miten sitten isäni osasi puhua ruotsia oikein hyvin, kun 1930- ja 40-lukujen nuorilta sota katkaisi koulunkäynnin? Isäni ehti käydä Norssia joitakin vuosia, mutta luulen, että se tärkein opinahjo oli Karjakunnan lihamyymälä, jossa hän toimi mm. lihamyyjänä melko pitkään, vuosina 1933 – 1941 (talvisota poislukien). Oli osattava palvella myös ruotsinkielisiä asiakkaita, ja käytäntö opetti ruotsin puhumisen. Kielitaidostakaan ei tosin ollut apua, kun liikkeestä piti eräänä ruuhkaisena lauantaina poistaa etuileva ja häiriköivä humalainen asiakas. Isäni keinovalikoima tilanteen ratkaisemiseksi tuli jostakin aivojen primitiivilokeroista, ja humalikko huomasi pian olevansa selällään kaupan lattialla. Ei loppuseuraamuksia nuorelle myyjälle – muuta kuin suvussa polvelta toiselle kulkeva legenda Unto-vaarin mahtavasta oikeasta suorasta! Itse en ole onnekseni saanut näin raisuja geenejä perimääni, luulen, koska puhumalla on yleensä hankalista paikoista selvitty, ja joskus myös – olemalla vain hiljaa.

Ruotsalaisuus sivusi kirjoittajaa myös avioliiton kautta. Apeltani olisi ollut oiva mahdollisuus saada preppausta ruotsin osaamiseen, mutta hän ei tuonut esille taustojaan eikä taitojaan. Turun rannikkoseudulla nuoruutensa viettäneen appeni isä puhui paremmin ruotsia kuin suomea, ja appeni setä oli täysin ruotsinkielinen. Appeni mielisanoja olivat örfiilarit, hantuukit, pääronat jne. Niitä olisin mielelläni kuullut enemmänkin, mutta yhteinen aikamme jäi melko lyhyeksi. Kaikkea näitä muistelen, kun olen juuri vienyt pikku Theon ruotsinkieliseen päiväkotiin. Jatkan takaisin kotiimme, jossa aamukahvini on jäänyt puolitiehen. Auton radio on auki, ja se on viritetty Yle Vegan kanavalle. Näin on ollut jo muutaman vuoden, ja yllättäen huomaan ymmärtäväni lähes kaiken Vegan kanavalla puhutun. Jag lyssnar på radio, javisst – och jag förstår nästan allt!

• 

Hyvinkään ruotsalainen päiväkoti Uudenmaankadulta.

• 

Hyvinkään ruotsalainen päiväkoti ja koulu Hyvinkäänkadulta päin. Ruotsinkielinen koulu perustettiin Hyvinkäälle jo 125 vuotta sitten.

• 

Ruokahetki päiväkodissa.

• 

Kenen käsine?

• 

Päiväkotilapsi tutustuu luonnon ihmeisiin.

• 

Hyvinkään synnyssä ja kasvussa on ollut suuri ansio Ossian Donnerilla, joka perusti kaupunkiin Villatehtaan 1800-luvun lopulla. Donnerin muistomerkki: profiilikuva Gerda Qvist ja obeliski Jarl Eklund.

• 

Hyvinkään Villatehdas elää toisenlaista elämäänsä v. 2020.

• 

Hyvinkään Villatehtaan museo sijaitsee keskellä villatehtaan aluetta.

Read Full Post »

Kenelle kanervasi viet

Paksurunkoinen ja vahvaoksainen mänty on ollut paikallaan yli sata vuotta. Se ei ole aikoihin kasvanut korkeutta, on kasvanut vain leveyttä. Sen vierestä on otettu kuva, jossa istun vähän pitkästyneenä tai ärtyneenä 6-vuotiaana. Paikka on Malmin hautausmaa Helsingissä – isänisäni on kaksi vuotta aikaisemmin keväällä haudattu tälle paikalle, vanhan männyn viereen. Itse hautajaisista enkä isoisästänikään muista mitään, valitettavasti.  Siitä hetkestä lähtien Malmin hautausmaa on tullut tutuksi omaisteni ja sukulaisteni hautajaisista sekä monista muistelu- ja hautojen hoitokäynneistä. Äitini isänäidin, Malviina Pohjolaisen (os. Minkkinen s. 1.5.1875) aikoinaan toisesta korttelista hankkimassa ainaishaudassa olisi minullakin paikka tarjolla, mutta luulenpa, että tomumajani tulee laskettaman sitten aikanaan nykyisen kotipaikkani Hyvinkään multiin. Harmittelen, että vanhempani poistattivat Malviinan tyylikkään hautapaaden ja korvasivat sen modernimmalla. Äitini tunnusti vähän pelänneensä Malviina-mummoa – hautakivi sai siksi poistua, haudan takaa ei enää ilkeilty.

Jokaisella hautausmaalla on oma historiansa, ilmeensä ja tunnelmansa. Joitakin vuosia sitten kiertelin vaimoni kanssa useilla etelä-Suomen kirkkomailla ikäänkuin sukujuurimatkoilla. Jotakin uutta tietoa löysimme, mutta samalla näimme monia viehättäviä hautausmaita. Monet oli perustettu paikkakunnan upeimmille paikoille, harjuille ja mäille, joilta oli näkymä läheiseen vesistöön. Kaksi hienointa oli mielestäni Keikyä ja Angelniemi. Edellisen kirkkomaalla lepäsi isänisäni äiti, Keikyälle evakkomatkansa päättänyt ”Uuraan mummo” ja jälkimmäiseltä tavoittelimme vaimoni isänpuolen sukulaisia. Tämän tarinan päänäyttämö Malmin hautausmaa on laaja alue, maasto on aika tasaista, mutta hyvin hoidetut viheralueet, lukuisat perennat ja muut kasvit sekä erikoiset jättipuut antavat maamme suurimmalle hautausmaalle oman ilmeensä. Alkukesän atsaleapensaat jäävät jokaisen kävijän mieleen, jos hautausmaalle tullaan uuden portin kautta. Olimme callunoidemme kanssa vähän etuajassa, mutta siihen ei varmaan kenelläkään ollut vastaanpanemista. Veimme kanervamme blogikirjoittajan vanhemmille sekä heidän vanhemmilleen. Itselläni oli rooli lähinnä vedenkantajana ja roskien poiskuskaajana, tärkeimmän istutustyön hoiti vaimoni.

Syyskuun lopun päivä Malmin hautausmaalla oli poutainen ja lämmin. Olimme varautuneet kiertelemään aluetta vähän enemmänkin. Korttelikartta kädessä etsimme tärppejämme: tiettyjä muistomerkkejä ja myös täällä lepäävien tunnettujen henkilöiden hautoja. Listallamme oli useita henkilöitä, joita olimme molemmat tavanneet heidän työssään. Oli ollut myös vapaamuotoisia tapaamisia. 1960-luvun alussa olin kesätöissä Herttoniemen Shellillä Helsingissä. Siihen aikaan ”kentällä” palvelevat nuoret tankkasivat autot, tarkistivat moottoriöljyn, toivat huoltohallista tarvittaessa lisää öljyä ja hoitivat ikkunanpesun (jos se sallittiin). Kerran bensamittarin viereen nytkyi pitkänokkainen Peugeot 203 (jos oikein muistan). Autosta nousi tutunoloinen näyttelijä lierihattuineen, kääntyi hämillään puoleeni ja totesi spontaanin repliikkinsä ”virranjakaja ei pyöri!” Tämä, näyttelijä Toivo Mäkelän lausahdus ja myös henkilön lämmin olemus jäivät pysyvästi mieleeni, ehkä parhaiten koko bensanjakelijan monikesäiseltä uraltani! Luulen, että otimme näyttelijän pösön heti työn alle ja saimme virranjakajan taas toimimaan. Tietenkin kävimme Toivo Mäkelän ja hänen vaimonsa, näyttelijä Irma Seikkulan haudalla.

Vaimoni oli rastittanut suosikikseen ja käyntikohteekseen Matti ja Pirjo Bergströmin haudan. Kun oli selvät koordinaatit (henkilöluettelo paikkatietoineen löytyy Malmin hautausmaan kotisivuilta), löysimme haudan helposti. Vaimoni tiesi kertoa, että Matti Bergstömin kuolemaan liittyi tietty tragedia – hän menehtyi kotiinsa, Lallukan taiteilijatalossa sillä välin, kun vaimonsa Pirjo oli esiintymässä. Itse luin myöhemmin lisää heidän elämästään ja yllätyin, kuinka monipuolisia muusikoita molemmat olivat olleet (FM Paula Rannon laaja artikkeli). Kun olimme viemässä viimeisiä kanervia isäni vanhempien ja isäni siskon haudalle huomasimme, että paljon enemmänkin olisimme halunneet värikkäitä kanervia jälkeemme jättää, tuntemattomillekin. Kierroksemme päättyi vanhan männyn juurelle, joka ei enää kasva korkeutta ja jonka paksulla, kiemuraisella oksalla oli useana vuonna ollut sepelkyyhkyn pesä. 

Yksi monista Malmin hautausmaan lehmuskujista.

Syksy jo värittää Malmin hautausmaata

Hautausmaan entinen asemarakennus on nykyisin toimistona.

Selim A. Lindqvistin v. 1923 suunnittelema siunauskappeli.

Kesäkukilla on ollut suotuisat säät.

On callunoiden aika.

Talitiainen tuli seuraamaan istutuspuuhia jättikuusen kätköistä.

Oravat kuuluvat hautausmaan vakioasukkaisiin, nykyään myös citykanit.

Alkukesällä lukuisat atsaleat loistavat keltaisina ja punaisen eri sävyissä.

Atsaleat muodostavat suuria pensaita.

Vanhassa haudassa lepää vaimoni isän sisko. Pitkä tie Turusta on päättynyt Hyvinkään kautta Malmille.

Eugen Schaumanin muistomerkki on pääsisäänkäynnin varrella.

Vuosina 1939–44 kuolleiden suomalaisten sankarihautojen muistomerkki. Sankarihauta-alueelle on haudattu 520 talvi- ja jatkosodissa kaatunutta suomalaista.

Erään sankarivainajan hautakivi.

Viimeisiin sotiimme vapaaehtoisina osallistuneiden ja sodissa kaatuneiden virolaisten muistomerkki.

Talvi- ja jatkosotien pommituksissa menehtyneiden helsinkiläisten muistomerkki.

Blogikirjoittaja 

Vielä kukkii gladiolus.

Erään muusikkopariskunnan hautakivi.

Kirjoittaja Malmilla v. 1953 isoisänsä haudalla.

Read Full Post »