Kesäretki

Herttoniemi, tai Länsi-Herttoniemi, kuinka vain, on Helsingin ensimmäisiä lähiöitä, jonka rakentuminen alkoi 1940-luvun lopulla. Alakoululaisesta aina opiskelujeni päättymiseen paikka oli kirjoittajalle kotiseutu – se oli vielä paljon enemmän. Kapeat kadut, vanhat 1950-luvun kerrostalot, koko Itäväylän ja Vanhankaupunginlahden välinen alue on käytävä aina silloin tällöin tsekkaamassa. Tein vaimoni kanssa pienen kesäretken nuoruuteni mestoihin, kurkkasimme samalla Kulosaaren viehättävän, pienellä Leposaarella sijaitsevan hautausmaan, jatkoimme Mustikkamaalle ja Isosisänsiltaa pitkin Kalasatamaan ihmettelemään uutta, uljasta Helsinkiä. Retki oli kirjoittajalle kohteiltaan lähes viime vuoden marraskuun uusinta. Jokainen käynti nuoruusmaisemiin on kuitenkin ainutlaatuinen. Kalasataman ruokapaikkakin oli ainutlaatuinen – pöytämme oli iltaruuhkan takia ulkona jalkakäytävällä, maisemat ja auringon peittämän nosturiauton vieressä! Who cares, meillä oli nälkä!

 Blogin kuvat on otettu 30.7.2022, lämpimänä heinäkuisena päivänä. 

Erätori Hiihtomäentien ja Kettutien välissä Herttoniemessä sateen jälkeen kesällä 2022. 

Erätori ja ostokeskus v. 1962. Niilo Tarvajärvi juontokeikalla Lions Clubin Pääsiäismuna-tapahtumassa (Valok. Niilo Kienanen, HKM).

Erätorin laidan rakennus Hiihtomäentie 38. Talossa toimi pitkään Elanto, jonka myymälöitä oli Hertsikassa enemmänkin. Kirjoittajallekin hyvin tutuksi tulleella bussipysäkillä istumassa urheilukaverimme Mika Vuorio (toinen vas.). Valok. Jalmari Aarnio 1968, HKM

Nykypäivän hertsikalaisia Kettutien bussipysäkillä. Oikealla osa Ahmatien koulurakennusta, joka valmistui v. 1952 (suunn. arkkitehti Jorma Järvi).

Herttoniemen tyypillinen katunäkymä: n. 4–7-kerroksisia rapattuja taloja vehreässä, kallioisessa maastossa. Kuvassa Portimopolun alkupäätä.

Blogimies vanhan Ahmatien kansakoulunsa aidan vieressä. Hyvää koulua kannatti käydä 5 luokkaa ennen opparia – kun kouluun astuminen tapahtui jo 5-vuotiaana.

Uusia rakennuksia Herttoniemen metroaseman vieressä. Itäväylän tuntumaan on noussut kauppakeskus Hertsi. Oikeassa reunassa näkyy kulma K-Supermarket Herttaa, jonka paikalla oli ennen yhden opettajan vetämä ns. supistettu kansakoulu. Puinen koulurakennus valmistui v. 1929; se purettiin vasta 1970-luvulla. 

Matka jatkui, pidempi paussi pidettiin idyllisellä Kulosaaren hautausmaalla Leposaaressa. Saarelle on haudattu enimmäkseen kulosaarelaisia, kirjoittajallekin tuttuja henkilöitä.

Leposaaren siunauskappelin on suunnitellut arkkitehti Armas Lindgren. Hän myös laati hautausmaalle suunnitelman. Lindgren on yksi Leposaareen haudatuista tunnetuista henkilöistä.

Leposaaren erittäin hyvin hoidettu hautausmaa. Kirjoittajalle paikka tuli tutuksi jo oppikouluvuosina, etenkin kunniakäynnillä sankarivainajien haudoille ylioppilasvuonna 1965.

Jalkaväenkenraali Paavo Juho Talvelan ja hänen vaimonsa hautapaasi.

Leposaaren hautausmaan kukkaistutus.

Meriharakat astelevat Leposaaren hautausmaan hiekkakäytävällä.

Vanhankaupunginlahtea Leposaaren itäpuolella.

Uusia asuinrakennuksia Vanhankaupunginlahden rannalla Leposaaresta pohjoiseen.

Sadepilviä Kalasataman yllä heinäkuun 30. päivän illalla.

Kalasatama ja sen uudet tornitalot. Keskimmäisellä Majakka-tornitalolla on korkeutta134 m.

Mustikkamaan ja Kalasataman välille v. 2016 valmistunut silta, Isoisänsilta. Silta heijasi kulkijoita oikein tuntuvasti, niin vaimoanikin.

Onkijoita Mustikkamaan rantakallioilla.

Metro etenee Kulosaarensillalla kohti Kalasatamaa.

Isoisänsilta on avannut hienot ulkoilumaastot Mustikkamaalle Kalasataman, Sörnäisten ja Vallilan asukkaille. 

Kesäilta on painanut auringon alas. Varjot pitenevät, on aika lähteä kotimatkalle.

Toiset vasta aloittavat rantabileitä Mustikkamaan venesatamassa.

Read Full Post »

Hertsika

Satuin jokin aika sitten lukemaan kirjan ”Siilitien tarinat” (toim. Juha Kesänen). Kirja vei lukijan kymmenien vuosien päähän myös omiin lapsuuteni ja nuoruuteni maisemiin sekä tunnelmiin – Herttoniemeen. Yllätyin, kun Siilitieltäkin käytiin retkillä Mölylässä ja Viikin pelloilla. Miksi niin olisi tehty vain Susitieltä, Hiihtomäentieltä tai Majavatieltä? Olen monta kertaa piipahtanut Hertsikan kapeilla teillä katselemassa vanhoja, niin kovin tuttuja kulmia, mutta mitään päivän vaellusta en vielä ollut muualla asuessani juurilleni tehnyt. Päätin tehdä sen nyt. Vieläkö muistaisin kaikkien teiden nimet ja sijainnit, talojen luonteenpiirteet, polut ja kalliot, tuttujen nimiä? Vieläkö Hertsika hyväksyisi kaduilleen muualle muuttaneen? Erätorin ulkomaalaisvetoisessa pizzeriassa en ainakaan joutuisi tentattavaksi ja valuuttani varmaan kelpaisi siinä kuin nykyisten herttoniemeläisten.

Viikin suoralla katsoin jo olevani perillä. Matka oli sujunut paljon helpommin kuin kansakoulun ensimmäisellä luokalla annettu tehtävä: patalapun virkkaaminen. Siitä ei tullut yhtikäs mitään; yhtä syheröä. Pidetty opettajamme Eila Rautio sai mielihyvin viimeistellä patalappuni esillepantavaan kuntoon. Motoriikkani oli onneton, mikä saattoi johtua siitä, että astelin kansakouluun veljeni Esan perässä jo 5-vuotiaana. Koulunkäyntimme alkoi Hiihtomäentiellä sijaitsevissa väliaikaisissa tiloissa v. 1952. Sieltä siirryimme jo samana vuonna Ahmatien varrelle valmistuneeseen uuteen koulurakennukseen. Ja Ahmatieltä aikanaan oppikouluun Kulosaareen ja viimein jatko-opintoihin yliopistoon.

Yhtä paljon kuin patalapussani oli koukeroita, yhtä paljon on muistissani Hertsikan vuosien kuvia ja tapahtumia. Niitä putkahti esille jatkuvasti, kun kaarsin Karhutieltä Hirvitielle kohti Koukin kauppaa tai ohitin Elannon rakennuksen Susitien ja Susikujan kulmauksessa. Tuolla asuivat Paavilaiset, jonka vanhin poika kuljetti minua Gileransa pukilla aivan hirveää vauhtia. Tuossa mäessä saman talon kaverimme Mattilan Antti kaatui pahasti suksilla ja sai ilkeän haavan ja arven poskeensa. Tuolla Karhutien reunakivellä Taata (Nobel-kirjailijamme F.E. Sillanpää) istui huilitauolla lapsiparven ympäröimänä. Vauhtia riitti myös Susitien pihamme rinteeseen kyhätyssä hyppyrimäessä, ja vauhtia riitti myös pihan purkkisleikeissä. Erätorilla näimme ensimmäisen Japanin tuonti-auton: kulmikkaan Datsunin. Talkootöitä tehtiin paljon sotien jälkeen. Opin tuntemaan Herttoniemeä monien muiden junnujen tapaan jakamalla talkootyönä vasta perustetun Herttoniemen Urheilijoiden postia laajalla alueella. Upein talkootyö, jonka muistan oli juhannuslavan pystyttäminen entisen hyppyrimäen kalliolle. Mikä paikka lavalle ja mikä tunnelma juhlapäivänä!

Majavatien päässä, entisen hyppyrimäen läheisellä parkkipaikalla hörppäsin kävelyni jälkeen pillimehut ja aloin suoriutua kotiin päin. Kansakouluvuosinani televisio oli vasta tuloillaan suomalaisten koteihin. Ensimmäisiä lähetyksiä kurkimme illan pimeydessä naapuritalon rivarin ikkunan takaa, kunnes viimein saimme kotiimme oman television. Hertsikan talomme pihapiiri, ympäröivä upea luonto, koulu- ja asuinkaverimme, yhteiset leikit ja urheiluharrastukset olivat kuitenkin paljon enemmän kuin televisio koskaan. Enhän muista ensimmäisen tv-lähetyksen esittäjiäkään, mutta kotitalon kellarin ja vintin murkkuleikit näyttelijöineen muistan aina. Yksin tehty aikamatka lapsuuteen ja nuoruuteen oli sekä virkistävä että rankka kokemus. En tiedä suosittelisinko ilman seuraa.

 

Muutamia linkkejä:

http://ostarinhelmi.blogspot.fi/2007/01/ertori-herttoniemi.html

http://www.herttoniemi.fi/index.php/herttoniemen-hylkeet/26-kotikaupunkipolut/2703-susitie-kohde-14

 

Viikin kautta Siilitielle

Siilitie 5

Siilitie 1

Herttoniemen urheilukenttä

Erätorin ostoskeskus ja Kettutie

Erätorin pohjoisreunan talo

Joskus muinoin bussin no. oli 32

Hirvenpään maja

Ulkoilutie Mölylän ja Viikin suuntaan

Susitie 29, kotitaloni

Susitie 29 Ahmatien suunnalta

Kallioita ja nurmikkoa

Herttoniemen ala-aste

Opettaja Siltasen luokka 1953-54. Kuvasta puuttuu veljeni Esa, joka saattoi olla kotona sikotaudin kourissa

Karhutien ja Ahmatien risteyksen rivitalo

Karhutien puolivälin rivitalo

Hirvitien talo, jossa ennen Koukin kauppa

Karhutien alkupään kerrostalo

Herttoniemen kirkon kellotorni

Teollisuusalue ja takana Roihuvuoren maamerkki vesitorni

Hiihtomäentie

Mäyrätien loppupään taloja

Majavatien talojen ”juttutupa”

Entisen hyppyrimäen kalliolta

Lintubongareita kallion laella

Vanha pöytä kertoo tarinoita

Oravatien omenat

Read Full Post »

Yhden kandelan voimalla

Katselin marraskuisena lauantaiaamuna vielä unisin silmin ulos makuuhuoneemme ikkunasta. Ilman siellä täällä palavia pihavaloja ei rakennusten ja puiden siluetteja olisi erottanut. Päivä valkenisi vähitellen, mutta leuto, kostea sää ja hämärä vain jatkui päivästä toiseen. Suksikauppiaat eivät olleet ainoita synkistelijöitä; taviksellakin oli tekemistä. Luulen, että myös Suomeen värvätyillä espanjalaisilla hoiva-alan neitosilla oli kauhistuksen paikka. Ei tämä ole se kuvailtu maa, jossa valkea lumi valaisi ja pehmensi maiseman ja sai heittäytyä paksuun nietokseen tekemään enkelinkuvia. Pimeyttä kaikkialla eikä ihmisiä missään. Hola vaan kaikille!

Kävin vaimoni kanssa kaupungilla asioilla ja katsastimme samalla, olisiko liikkeiden tai julkisten rakennusten edustoilla upeita ulkotulia tai ikkunoissa kynttilöitä. Ei vielä mitään, ei tervapatoja eikä jättilyhtyjä! Nuorena, ujonlaisena lukiolaisena tapasin tehdä talvi-iltojen pimeydessä pitkiä lenkkejä kotipaikkani kaduilla. Itsenäisyyspäivän iltana pysähdyin katselemaan Hiihtomäentien kerrostaloja, joiden jokaisella ikkunalla loisti kaksi kynttilää. Näky vaikutti, ja illan tuntemukseni siirtyi myöhemmin kotiaineeseeni. Äidinkielenopettaja antoi aineestani täydet pinnat ja aineeni luettiin luokan edessä. Olin vähän hämilläni. En ollut luokkani ihan terävimpää kärkeä enkä vanhempieni mielestä oikein osannut kirjoittaakaan. Kynttilöissä oli sitä jotakin.

Kotona päätimme etsiä komeroista ja laatikoista kaikki mahdolliset tuikut ja kynttilänpesät, ja niitähän löytyi. Kaikki kaivettiin esille ja muisteltiin ostettujen tai saatujen kynttilöiden taustoja. Meidän huushollissa olisi kohta valoa ja kamera surrasi kohteesta toiseen. ”Kuvausjärjestelijäni” toi esille aina vain uusia kynttilävirityksiä ja käänteli niitä innoissan eri kulmiin. Yhden kynttilän valovoima on yksi kandela. Kynttilä tuottaa noin 13 luumenia näkyvää valoa, ja olisiko kynttilän värilämpötila noin 3000 Kelvinastetta. Niin varmaan, mutta on kynttilä paljon muutakin kuin fysiikkaa. Missä tarvitaan lämmintä tunnelmaa, siellä on kynttilä. Sen läheisyydessä seurustellaan, supatellaan ja kuiskitaan; uskoudutaan, tunnustetaan ja voidaan puhua ihan hassujakin. Lauantai-illan hämärässä mietin yhtä erityistä kandelaa, joka sytytettiin monta vuosikymmentä sitten. Se palaa yhä vain.

Pöydän kynttilät

Tuikkulinna

Tuikkuryhmä

Ristomatti Ratian kynttiläalusta

Näyteikkunan kynttilät (Pentik, Hyvinkää)

Pihapuun tuikut (vielä vähän vaiheessa)

Pihalyhty

Yksi kandela

Read Full Post »