Kuka oli Karl Hård af Segerstad?

Blogikirjoittaja taitaa olla onnekas suurten ikäluokkien kasvatti, kun jalkansa vielä nousee niin, että pitkätkin kävelymatkat ovat yhä mahdollisia. Ja liikuttava on, muuten perii hukka. Kumpi on mieluisampi ympäristö: metsäluonto vai kaupunki? Ei niitä voi verrata, molemmat käyvät hyvin, mutta nyt alkoi olla taas kaupungin vuoro. Se kaupunki tarkoittaa useimmiten synnyinkaupunkiani Helsinkiä, tuttua ympäristöä. Tähän uusimpaan Helsingin kävelyyni sain kimmokkeen, kun olin saattamassa vaimoani HUSin Meilahden silmäklinikalle tarkempiin tutkimuksiin. Muistin, että lähellä, uuden lastensairaalan vieressä on punatiilinen rakennuskolossi, Topelius-koulu. Muistin myös, että sen oli suunnitellut Karl Hård af Segerstad. Vaimollani tuli tutkimuksissa tauko, ja silloin lähdin omalle rundilleni – kävin katselemassa ja kuvaamassa Stenbäckin kadun Topelius-koulua! Vanha alkoi innostua, ja seuraavan viikon suunnitelma oli selvä. Silloin olisi Hård af Segerstadin monien muiden rakennusten vuoro eri puolilla kantakaupunkia. Niitä oli juuri sopiva määrä, sopivien kävelyetäisyyksien päässä toisistaan. Siispä matkaan! Saisinko vielä retkeni bonuksena nähdä syksyn väreihin pukeutuneen Helsingin? 

Kuka oli Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Hänen perheensä muutti Ruotsista Suomeen 1870-luvun alussa. Karl syntyi Helsingissä v. 1873. Hän kävi koulunsa Helsingin Nya svenska läroverketissä ja opiskeli vuosina 1891–1895 arkkitehdiksi Suomen polyteknillisessä opistossa Helsingissä. Vuonna 1896 Hård af Segerstad perusti arkkitehtitoimiston yhdessä kurssitoverinsa Bertel Jungin kanssa. Parin vuoden kuluttua hän toimi yksin ja saatuaan huomattavan yksityisen työtarjouksen Viipurista, hän muutti Viipuriin. Vuonna 1907 Helsinkiin perustettiin kaupunginarkkitehdin virka. Siihen valittiin Hård af Segerstad, jossa virassa hän toimi aina vuoteen 1921 asti. Tältä ajalta on syntynyt monia tunnettuja julkisia rakennuksia kuten Cygnaeuksen koulu Ratakadulla (1911), Kallion kirjasto (1912) ja Hakaniemen kauppahalli (1913). Monissa töissään hänellä oli apunaan yhtiökumppaninsa Bertel Jung, ja myöhemmin arkkitehdit Runar Eklund ja Einar Flinckenberg, jotka olivat hänen alaisiaan kaupungin organisaatiossa. 

Vaikka Hård af Segerstad teki monet suunnittelutyönsä kansallisromanttisen hypetyksen aikana, ei hänen tyyliään kuitenkaan luonnehdita kansallisromanttiseksi tai jugendtyyliksi. Hän oli kuitenkin ensimmäisiä arkkitehtejä, jotka ottivat käyttöön juuri jugendiin liitettyjä materiaaleja kuten vuolukiven! Hänen luomustaan, vuolukivellä verhoiltua Nylands Nationin rakennusta ”Natsaa” pidetäänkin mitä parhaimpana jugendtyylin edustajana. 1910-luvun alusta lähtien hän luopui kiviverhoilusta ja valitsi julkisivuihin rappaamattomat tiiliseinät. Lähteet kertovat, että Hård af Segerstad oli tarkka rahankäyttäjä, hän myös halusi käyttää laadukkaita ja kestäviä materiaaleja kuten tiiltä kattojen pintamateriaalina. Henkilönä hänen todetaan olleen vaatimaton ja jopa syrjäänvetäytyvä, mutta samalla annetaan arvoa hänen tekniselle asiantuntemukselleen ja osaamiselleen. Hård af Segerstad mainitaan Arkkitehti-lehdessä vain harvoin, mutta viimeisellä kerralla v. 1931 Bertel Jung kuvailee muistokirjoituksessa entistä kurssitoveriaan ammattimieheksi, jonka epäitsekästä työtä Helsingin hyväksi ei ole osattu riittävästi arvostaa. 

Blogikirjoittaja on nyt yli puolen päivän kävelykierroksensa tehnyt. Istun kotona tietokoneeni ääressä matkasta jo toipuneena; päivä alkaa vähitellen kääntyä iltaan. Teen kuviini sävykorjauksia, perspektiiviäkin paikoin korjaan, rajaan kuvia ja palautan samalla mieleeni retken vaiheita. Kaikki karttaan etukäteen merkitsemäni rastit löytyivät ongelmitta. Kun astuin ulos Kampin terminaalista ja otin suunnaksi Punavuoren, oli aurinko vasta noussut. Snellmanin koulu oli ensimmäinen kohteeni ja lenkkini jatkui Ratakadun, Johanneksen kirkon ja Kasarmitorin kautta Kruununhakaan ja sieltä Kallion Karhupuistoon. Kotona vaimoni arveli, että olin löytänyt paitsi rakennuskohteita myös juttukavereita muista ulkoilijoista. Ei tällä kerralla, muutamat sanat vaihdoin vain bussinkuljettajan kanssa, joka raisulla mutta taidokkaalla suorituksellaan alitti vuoron tavoiteajan Helsinkiin! Pääkaupunki oli tiistaina kylmä ja tuulinen, kaikkialla rakennettiin, turistejakin näkyi vain muutamia, eikä ruskakaan ollut vielä kunnolla noussut pääkaupungin puihin. Mutta hyvä lukijani, ei tämä tähän jää, Helsingin kantakaupunki on täynnä rakennustaidetta, jollaista ei enää nähdä nousevan Kalasatamaan tai Jätkäsaareen – tuskin muuallekaan.  

Kort svensk sammanfattning. Vem var Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Han var en finsk arkitekt (1873–1931) som förblev relativt okänd för allmänheten. Det speciella är att många av de offentliga byggnader han ritade i början av 1900-talet omedelbart blev mycket populära; och det är de än idag. Hård af Segerstads familj flyttade från Sverige till Finland på 1870-talet. Karls modersmål var alltså svenska men han förstod lite finska. Jag startade min blogg på mitt modersmål finska, men jag kommer att avsluta den på svenska, till Hård af Segerstads ära. Jag tycker att bilderna på min blogg kan dock förstås och tolkas på alla språk.

PS. Jutun kuvat ovat kirjoittajan ottamia retkeltä 20.9.-22, yksi kuva on vuodelta 2016. Kirjoituksessa on tärkeimpänä lähteenä käytetty Jyri Viljan kirjaa ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad”. Tästä teoksesta on myös arkkitehdin yksi julkisivupiirros.  

Ekbergin kahvila Bulevardilla oli juuri avautunut, mutta vielä ei ollut kahvin aika.

Kiinteistöosakeyhtiö Falken, Bulevardi 30 (Karl Hård af Segerstad, valm.v. 1898)

Arkkitehti Karl Hård af Segerstad (1873 Hki – 1931 Hki)

Matkalla eteenpäin. Sinebrychoffin puiston rakennuksia.

Punavuoren kallioilta näkee kauas merelle. Helsingin telakan nostureita Hietalahdella.

Snellmanin kansakoulu, Punavuorenkatu 6–10 (Karl Hård af Segerstad ja Runar Eklund, 1921)

Kouluunko kiire, vai pois suojatieltä?

Vanha poliisiasema, Ratakatu 10 (Karl Hård af Segerstad, 1909)

Cygnaeuksen koulu etelän suunnalta, Ratakatu 8 (Karl Hård af Segerstad, avustajina Runar Eklund ja Einar Flinkenberg, 1911)

Cygnaeuksen koulun yksityiskohta

Kihlmanin talo, Korkeavuorenkatu 19 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

Johanneksen kirkko ja kirkkopuisto olivat näyttämöinä, kun Vesa-Matti Loiri siunattiin viimeiselle matkalleen 20.9.2022.

Nylands Nation, Kasarmikatu 40 (Karl Hård af Segerstad, 1901)

Nylands Nationin rakennus, ”Natsa” on koristeltu monin eri aihein, jotka olivat tyypillisiä 1900-luvun alun jugendtyylille. Hård af Segerstad toi julkisivukoristeiksi myös muinaisskandinaavista symboliikkaa.

Nylands Nation, Helsingin yliopiston vanhin osakunta.

Syksyn lehtiä Kruununhaassa.

Svenska Litteratursällskapet, Ritarikatu 5. Entinen Laurellska skolan (Karl Hård af Segerstad, 1925–27)

Svenska Litteratursällskapet -talon seinälaatta

Päiväkotilapsia ja -ohjaajia Kruununhaassa.

As Oy Helios, Rauhankatu 13 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

As Oy Helioksen seinälaatta.

Matka jatkuu Snellmanin katua eteenpäin Siltavuorenpenkereelle.

Kuvan alareunassa Hakaniemen kauppahallin väistötilat, ns. Lasihalli (tumma rakennus) ja punatiillinen matala kauppahalli, jota peruskorjattiin vielä syyskuussa 2022.

Kyyhkykin on tullut kurkkaamaan, mitä sinne torille oikein kuuluu.

Näkymä Pitkältäsillalta Oopperatalolle päin.

Hakaniemen vanha kauppahalli (pääsuunnittelija Einar Flinckenberg ja Karl Hård af Segerstad, 1913)

Kalliossa, ylhäällä Porthaninkadun varrella, Porthaninkatu 12, on vaikuttava ja tyylikäs Kallion kirjasto (Karl Hård af Segerstad ja apulaisena Runar Eklund, 1912).  

Kallion kirjasto sekä vasemmassa reunassa Viidennen linjan rakennuksia. Taustalla Kallion kirkko.

Kallion kirjaston ovi ei avautunut 20.9.2022 toisen kerroksen remontin takia. Blogikirjoittaja ei ollut ainoa, jota asia harmitti.

Kallion kirjasto etelän suunnalta.

Käynnilläni Helsingin kaupungin Talvipuutarhassa v. 2016 talvella kuvasin sattumalta myös vähän kaupunginpuutarhurin asuntoa (tiilikattoinen rakennus).

Karl Hård af Segerstadin piirros Talvipuutarhan puutarhurin rakennukseksi (piirros Jyri Viljan kirjasta ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad)

Hakaniemen rannan ja Siltavuorenrannan puut alkavat saada lehvästöön syksyn värejä.

Read Full Post »

Kampin cocktail

Helsingin Kampista tulee mieleeni 1960-luku ja laaja, epämääräinen hiekka-aukea (vai oliko jo asfalttia?), jota eriväriset, koreiltaan pyöreänurkkaiset linja-autot pitivät pääteasemanaan. Pitkänmatkan vuorot lähtivät reiteilleen linja-autoaseman itäpuolelta ja Espoon suunnan linja-autot sen länsipuolelta. Kuinka pitkänmatkan bussit pääsivät ruuhka-aikoina sumpusta ulos, ei voi ymmärtää. Nykyinen Kampin keskus, jossa linja-autoille koverrettiin maanalaiset luolansa ja laiturinsa, oli aikanaan valtaisa rakennushanke. Se saatiin päätökseen vuosina 2005–06. Mutta paljon ennen kirjoittajan ikäpolvea Kampin aukion hiekkaa olivat pölläytelleet niin Ruotsi–Suomen kuin Venäjän tsaarinajan sotilaat omissa sotaharjoituksissaan. Kamppailuista hiekka-alue ja sitä ympäröivä kaupunginosa nimettiinkin – nimi vakiintui jo1600-luvulla. Narinkkatorin paikkeilla oli sata vuotta sitten lähinnä juutalaisten kauppiaiden myyntikojuja. Nyt samaa aukiota askeltavat kiireiset ihmiset feissareita tai esiintymislavoja pystyttävien roudareitten kaiutinbokseja väistellen.

Kampin vaiheista oli pystytetty näyttely Helsingin kaupungin Laituri-tiloihin – tuohon vanhaan linja-autoasemaan, joka myös Turun kasarmin talousrakennuksena tunnetaan. Rakennus on ainoa jäljellä oleva venäläisten 1830-luvun kasarmirakennuksista Kampissa. Näyttely ei ole tiloiltaan suuren suuri, mutta kyllä erinomaisen näyttelyn (”Kamppi – IV kaupunginosa”) tiedoilla yhden kapakkavisailun voittaa, mikäli aiheeksi tulee Kamppi. Näyttely jatkuu vuoden 2015 loppuun asti. Tykkäsin kovasti. Paitsi näyttelyssä käynti, oli ohjelmassani tutustuminen ainakin nykyasuisiin funkkisrakennuksiin Lasipalatsiin ja Tennispalatsiin. Molemmat kaiketi pystytettiin aikoinaan vain väliaikaisiksi rakennuksiksi, mutta onneksi ilmeenkohotus pelasti näiden omaleimaisten rakennusten tulevaisuuden. Kävin kurkkaamassa molempien sisätiloja (lipunmyyjän luvalla jopa tyhjän ja valottoman Bio Rexinkin!) ja sulattelin näkemääni Tennispalatsin yläkerran Steam Coffeen maistuvalla kanavoileivällä. Ennen tennispalatsissa tuoksui hiki ja linimentti – nyt hämyisissä sisätiloissa leijui karkin ja popcornin tuoksut!

Mihin marraskuun alun pilvisen ja harmaan Helsinki-päiväni aika oli kulunut? Ehdinkö enää ollenkaan Kampin eteläreunamille Hietalahteen ja Bulevardille? Lapinlahden puistikon kohdalla yritin tiedustella koiranulkoiluttajalta viereisen komean kerrostalon taustoista, mutta tällä kerralla tentattavani oli varautunut ja vaitonainen. Hän ehti huikata ohimennessään: ”Kysy tuolta Apteekista!” Ja hetken päästä suojatietä ylittäessään hieman sävyisämmin: ”Katso Korttelit.fi – sieltä näet kaiken”. Jaa, vai niin. Etu-Töölössä näyttäisi olevan ystävällisempiä koiranulkoiluttajia! Kokemukseni tosin rajoittuu vain yhteen töölöläiseen koiranulkoiluttajaan. Kaarsin vielä puolijuoksua Ruoholahden villojen kautta tyhjälle Hietalahden torille ja sieltä Lönkkaa pitkin kohti Vanhaa kirkkopuistoa. Sinebrychoffin alue ja Ekbergin kahvit otettaisiin vasta seuraavalla kerralla. Oli yhteenvedon paikka. Mistä on Kamppi tehty? Mitä kuuluu Kampin cocktailiin? Se menee näin. Otetaan ripaus jotakin hyvin vanhaa – jo C.L. Engelin hyväksi tietämää; jatketaan kauhalla annostellen taattua 1900-luvun vaihteen tyyliä ja myöhempääkin, josta kimarasta esille nousee funktionalismi; edetään lusikka-annoksin modernismilla; ja lopuksi kaikki sähköistetään International Architecture Awards for The Best New Global Design -palkinnon veroisella uskomattomalla lisämausteella, mikä ympäröi sinut puun tuoksulla ja rauhan kokemuksella. Siitä syntyy Kampin cocktail. Sitä ei voi kumauttaa kurkusta alas – se nautitaan muulla tavoin. Nautintakertoja ei ole rajoitettu.

Näyttelytila Laiturin sisäänkäynti

Laituri: Kampin alueen pienoismalli

Laituri: näyttelytaulu 01

Laituri: näyttelytaulu 03

Laituri: näyttelytaulu 02

Kampin keskus ja narinkkatori

Kampin kappeli, kansainvälisesti palkittu (Mikko Summanen, arkkitehtitoimisto K2S)

Arilyn-installaatio narinkkatorilla. Taustalla vanha linja-autoasema (Turun kasarmin talousrakennus).

Kampin Autotalo (Veli Valorinta ja Eino Tuompo, 1958). Taaimmaisessa tornissa aiemmin Pohja-Yhtymän pääkonttori (opiskeluaikani yhden kesän työharjoittelupaikka)

Tennispalatsi, Finnkino (Helge Lundström, 1937)

Sisällä Finnkinon elokuvamaailmassa

Fredrikinkatu 55 (G.W. Nyberg, 1914)

Koffin mainosvankkurit Kalevankadulla

Eri tyylit rinnakkain, Lönnrotinkatu

Vanhakirkko (C.L. Engel, 1826)

Vanhakirkko sisältä

Vanha kirkkopuisto

Simonkatua

Lasipalatsi (Viljo Revell, Heimo Riihimäki, Niilo Kokko, 1936)

Lasipalatsin Bio Rex

Tervetuloa Bio Rexiin!

Bio Rexin sisäaula

 

Read Full Post »

Unohdettu huilisti

Tutkiva journalisti, tai no, oikeastaan vain kirjoittava eläkeläinen ja harrastajakuvaaja oli taas kerran päättänyt tehdä päiväkävelyn jossakin päin Helsinkiä, entisessä kotikaupungissaan ja syntymäkaupungissaan. Kiertäisinkö nyt Kampin vai Krunikan tai ehkä Etu-Töölön? Suunnitelma ei ollut vielä selvillä, mutta torstaiaamuna hyppäisin Helsingin bussiin. Pitihän tuo selvittää oliko pääkaupunki yhä paikoillaan ja ennallaan. Ennallaan se ei tietenkään olisi, koska joka puolella kaupunkia rakennettiin tai saneerattiin. Ja jos ei rakennettu, niin ainakin rakentamisesta keskusteltiin. Kaupunkiin piti saada lisää asuntoja. Alas Malmin lentokenttä ympäristöineen ja muut henkireiät! Miten mahtaa käydä Töölönlahden ympäristön? Nouseeko sinne debattia aiheuttanut Keskustakirjasto? Mutta siinähän blogistille on kohdetta kerrakseen: unohdetaan hetkeksi vanha Helsinki ja paneudutaan uuteen; tsekataan Kiasmat ja Sanomatalot ja muut uudet lasipytingit rautatieaseman ja Töölönlahden ympärillä!

Aamun bussi lähti 10 minuuttia myöhässä. Ei ihme, kun nykybussit kuljettavat paitsi matkustajia myös Matkahuollon kolleja. Lastaamiseen menee aikaa. Nyt tavaratilaan vietiin kymmeniä Zalandon laatikoita. Mihin niitä kuskattiin Hyvinkäältä, en ruvennut pohtimaan sen enempää. Bussissa oli taas tunnelmaa: joku yski taukoamatta bussin takaosassa, yksi puhua kailotti kännykkään, vieressäni räplättiin pädiä, edessäni rouskuteltiin omenaa ja tuolla etuoikealla täytettiin ristisanatehtäviä. Jostakin putosi lattialle jotakin, joka pyöri kauas pudottajaltaan. Kukaan ei huomannut hienoa aamuaurinkoa, joka heitti kilonsa Hyvinkäänkylän lumivalkeille peltoaukeille ja hehkui vahvaa oranssiaan vanhan pihapiirin omenapuiden takaa. Oli pitkästä aikaa aurinkoinen talvipäivä. Bussi kaasutteli suolalammikoissa kohti pääkaupunkia – ja taisi lopulta saada kiinni menetetyt minuutit. Perillä oltiin; reppu selkään, ulos terminaalista ja ylös päivänvaloon.

Ensimmäinen kohteeni oli Sanomatalo; pientä asiaakin sinne oli Hesarin lisätilausten tiimoilta. Valtava Sanomatalon lasikuutio oli noussut perinteikkään Eliel Saarisen Rautatieaseman tuntumaan v. 1999 heti naapurinsa, nykytaidemuseo Kiasman jälkeen. Sen muistan, että Kiasman tuloa vastustettiin aika lailla, mutta Sanomatalon muodoille ei tainnut enää vastustajiltaan riittää protestiääniä. Poikkeavathan nuo Töölönlahden eteläreunan ensimmäiset modernin arkkitehtuurin mallikappaleet valtavasti alueen muusta, vanhasta rakennuskannasta. Itse taidan oikeastaan pitää tästä uudesta rakennustyylistä, mutta sopivatko ne juuri tähän ympäristöön, on toinen juttu.

Musiikkitalo on kivenheiton päässä Sanomatalosta ja se jatkaa Mannerheimintien itäisen puolen rakennusten isojen lasipintojen linjalla. Astelin reippaasti kohti Musiikkitaloa, ohi Reijo Hukkasen Laulupuut-veistoksen ja suuntasin kohti Musiikkitalon kahviota. Pidin heti tästä rakennuksesta. Tilat ovat väljät ja konstailemattoman tyylikkäät. Kierrellessäni kahviokerrosta huomasin sinfoniaorkesterin olevan alempana harjoittelemassa. Sinne ei kuitenkaan ollut pääsyä. Kun asetuin juomaan kahviani, tuli mustarastas hyppimään ulkopuolelle lasiseinämän viereiseen pensaikkoon, ihan lähelle. Kuuluiko sen viserrys sisälle, ehkä? Hei musikantit, nyt on yksi huilisti unohdettu ulos, mietiskelin kahvia juodessani. Tämä mustapuku ei taida harjoittelua kaivata. Sen lauluvuoroa ei ole kirjattu Musiikkitalon ohjelmaan, mutta varmasti sen upeaa sooloa kuullaan aikanaan – kunhan kevätaurinko nousee korkeammalle ja alkaa sulattaa Töölönlahden lumikinoksia.

Sanomatalo, sisäänkäynti

Sanomatalo pohjoisen suunnalta

Sanomatalo sisältä 01

Sanomataloan ala-aulaa

Sanomatalo, kerrokset

Penkit ja radanvarren toimistorakennukset

Musiikkitalo etelän suunnalta

Laulupuut (Reijo Hukkanen)

Pala vanhoja makasiineja

Musiikkitalon infokerros

Musiikkitalo, harjoitus

Musiikkitalon kahvio (taustalla vas. Sanomatalo, oik. remontissa oleva Kiasma)

Musiikkitalo Mannerheimintieltä

Hakasalmen huvila Musiikkitalon vieressä

Nykytaidemuseo Kiasma etelän suunnalta

 

Read Full Post »

Kolmen kupin kierros

Laiva puski esille sankasta sumusta, se oli iso matkustajalaiva. Pysähdyin tarkkailemaan laivan tyylikästä kääntyilyä satama-altaassa ja kiinnittymistä Etelä-Sataman Olympialaituriin. Silja Symphony ja sen miehistö hallitsi laivan ohjailun taidokkaasti. Kiinnitysköydet heitettiin laiturille; vielä pieni pakitus ja kaikki oli valmista autorampin laskemista varten. Hyvästelin ruotsinlaivan ja jatkoin matkaani Ehrenströmintietä pitkin kohti Kaivopuiston rantaa. Ihmislapsella on monia mielihaluja eikä blogikirjoittajakaan ole sen kummempi siinä suhteessa. Keväinen käyntini Uunisaaressa oli saanut mieleni rantamainingit vellomaan ja halusin päästä uudelleen kokemaan eteläisen Helsingin merimaisemat ja meren tunnelman. Siippani ei nyt pääsyt mukaan, lähdin matkaan yksin sateiseen ja sumuiseen Helsinkiin.

Kaikessa säästetään nykyisin. Aamuinen bussimmekin taisi kuulua niihin vähemmän panostettaviin, yt-neuvottelujen piriin. Kardaaniakseli vihelteli kuin Loirin huilu, kattovalot paloivat vain toisella puolella ja bussin kello näytti vielä kesäaikaa. Kaikki oli kuitenkin kohdallaan, kun aloitin matkani aamukahvilla Cafe Engelissä. Palvelu oli erinomaista, tilaa riitti ja lämmin kinkkupiirakka antoi hyvän potkun tulevalle rundille. En vielä silloin ymmärtänyt, että matkastani tulisi pitkä. Ottaisinko tämän vapaapäivän teemaksi meren, kahvilat vai mitä, en vielä tiennyt. Olin saanut vaimoltani joululahjaksi hienon kirjan Helsingin kahviloista (Kahvintuoksuinen Helsinki) ja ajattelin, että aloittelisin reissuani sen mukaisesti; ensimmäisestä kahvilasta alkaen. Miksei? Tai sitten kiertäisin kaikki Helsingin rantakapakat: Salvet ja Sea Horset? No jaa, ehkei sentään. Tässä iässä. Jatkoin  matkaani eteenpäin ja väänsin sadevihmassa hattuni lippaa alemmas. Kohta oltaisiin rantakahvila Ursulassa.

Ruoholahdessa melkein eksyin, en kuitenkaan pudonnut kanavaan, jota olin tarkoituksella mennyt katsomaan. Missä Lepakko on, se liekkihotelli? Yllätyin, kun Ruoholahti (myös Munkkisaari ja Jätkäsaari) oli muuttunut todella pajon – se oli kuin kuin kaupunki kaupungissa ominen ostoskeskuksineen ja valtavine yritysten lasipalatseineen. Viimein sain kompassini osoittamaan kohti Kamppia ja kaiiki vaikutti jo tutummalta. Ohitin Marian sairaalan ja entisen teollisuusrautatien pohjalle tehdyn kevyenliikenteen baana-reitin ja astuin lopulta aika uupuneena Lasipalatsin kahvilaan – reittini päätepisteeseen ja samalla matkani kolmanteen kahvilaan. Oli arvioinnin paikka: kolmen kupin kierroksen voitti ylivoimaisesti Cafe Engel – mukavan tarjoilijatytön hymyn mitalla. Kahvilakirjassa riittää vielä kohteita – mikä mahtaa olla vaimoni suosikki? Voi olla, ettei minun mielipidettäni siinä kysytä.

Cafe Engel 01

Cafe Engel 02

Cafe Engel 03

Sundmanin talo, Eteläranta

Valkosaari ja ravintola

Silja Symphony rantautuu

Kaivopuiston ranta

Särkänlinnan ja Harakan laituri

Nainen laiturilla

Saarten takana aava meri, Kaivopuisto

Mattolaituri ja Uunisaari

Munkkisaaren uusia rakennuksia

Hietalahden nosturi

Telakkapuisto ja Betaniatalo, Punavuori

Telakkakatu

Ravintola Salve, Hietalahti

Ruoholahden kanava

Kampin jugendia, As Oy Raide

As Oy Raide, seinälaatta

Lasipalatsin kahvila

Lasipalatsin kahvilan ikkunasta

 

 

 

 

 

 

Read Full Post »

Perunaa Pietarinkadulle

 

Elettiin 1960-luvun alkupuolta, kun hyppäsin kuorma-auton apumiehen paikalta Pietarinkadun jalkakäytävälle ja tartuin kiinni lavan valtaisaan perunasäkkiin. Elintarvikekuorma oli määrä viedä katutason ravintolaan tai ruokakauppaan. Nuorena lukiolaisena olin saanut kesätyöpestin Herttoniemessä sijaitsevaan tukkuliike Tuote-Välitykseen. Mikä oikein oli kohteemme, en tarkasti muista, mutta muistan hyvin kokeneen autokuskin ohjeen oikeasta pottusäkin kantotekniikasta. ”Ehei poika, ei noin, vaan kanna sitä säkkiä selälläsi, ei jaloilla. Selkä kumaraan!” Kymmeniä vuosia myöhemmin, seisoin Helsingin koleudessa Pietarinkadun ja Kapteeninkadun kulmauksessa. Olin varmaan vähän eksyneen näköinen, ja ohikulkijat saattoivat ajatella, että tuolla hepulla ei ole kaikki perunat säkissä. He erehtyivät, seikkailuni oli looginen jatkumo Kallion kaupunginosan kierrokselleni ”sukuni jäljillä” viisi viikkoa sitten.

Yrityksessämme oli melko rauhallinen jakso; luppoaika piti käyttää hyväksi. Päätin lähteä tutkailemaan eteläisen Helsingin katuja ja rakennuksia. Paitsi Pietarinkadusta, muistaisinko jotakin myös Albertinkatu 5:stä, jossa olivat asuneet niin äitini, äidinäitini kuin äidinäidinäitini? Talon sukulaisteni sukunimiä olivat Rask ja Pohjolainen. Olin kiivennyt 5 B:n portaita ehkä useitakin kertoja, tosin hyvin nuorena, alle kouluikäisenä. Seisoin jo talon kohdalla, kun paikalle tullut asukas availi sisäpihalle vievää rautaporttia. Huomasin tilaisuuteni, pyysin luvan ja sain tulla perässä sisäpihalle. Katselin ympärilleni kaikessa rauhassa, annoin aikaa vanhoille muistikuville. Olin varma, että olin nähnyt nuo seinät, portaikot ja takorautaiset parvekkeiden kaiteet ennenkin. Tutulta vaikutti. En huomannut enää Helsingin viimaa, kun kaarroin Pursimiehenkatua alas kohti läheistä Primulan kahvilaravintolaa. Tiettävästi tässä Viiskulman rakennuksessa Primulan tarina alkoi 1900-luvun alkupuolella. Yritystä palveli myös Linnea-isoäitini, yhtenä monista herkkujen tekijöistä. Perinteikäs ja maineikas Primula ajautui konkurssiin v. 2012, mutta toimii vielä omalla nimellään.

Tein matkaani varten ihan karttapiirroksen, askelmerkit, joita seuraisin perjantaisella vaelluksellani. Aloitin kruisailuni Kampista, Albertinkadun loppupään tietämiltä; ensimmäinen rastini oli ollut äitini viimeisen työpaikan, Suomen Kunnallisiiton kohdalla. Jos puhtia riittäisi, kävisin vielä Kaivopuiston rannassa ja sieltä Neitsytpolkua ja Kasarmikatua ylös takaisin keskustaan. Astelin Huvilakadun koukkauksen jälkeen Kapteeninkatua alas kohti Merisatamaa ja merta. Merenlahti oli vielä jäässä, kuten arvelin, mutta siellä täällä alkoi olla sulapaikkoja. Läheiseen Uunisaareen johtava kävelysilta houkutteli astelemaan eteenpäin. En muista, että nuoruusvuosinani Uunisaareen olisi mennyt ponttoonisiltaa? Reitiltä poikkeaminen kannatti: talvinenkin Uunisaari, minulle uusi tuttavuus, ilahdutti ja otti pauloihinsa luontoihmisen. Eteläisen Uunisaaren paljailta kallioilta avautui aava meri – mikä paikka myrskybongarille! Helsinki on hieno kaupunki ja Kaivopuiston ranta monine pikku saarineen yksi suosikeistani. Aloin jo odottaa seuraavaa Helsingin matkaani, mutta silloin saisi vihmoa ja myrskytä. Kuka lähtee mukaan? Sillä reissulla kävisin vielä kerran Pietarinkadulla, samaisella paikalla, jossa  lyhytnokkainen Bedford-kuormuri (”Petteri”) purki perunakuormansa kauan sitten. Merkkaisin sen paikan yhdellä perunalla, rosamundalla kenties.

Albertinkadun loppupää, Kamppi

Aleksanterin teatteri ja Suomen Kunnallisliiton rakennus, Albertinkadun ja Bulevardin risteyksessä

Tyylikäs sisäänkäynti, Albertinkatu 23

 

 

Albertinkatu 5, Punavuori

Albertinkatu 5, sisäpihalta

Sisäpihan portti, Albertinkatu 5

Primulan sisäänkäynti

Primulan talo, Viiskulma

Tauko Primulan kahvilaravintolassa

Tehtaankadun pariskunta

Tyylikäs Eiran sairaala

Pietarinkatua

Olemme kohteessa

Huvilakatu

Merikadun rakennuksia

Uunisaaren kalliolta

Penkki ja meri, Uunisaari

Vuorimiehenpuistikko, Ullanlinna

Ravintola Sea Horse, Kapteeninkatu

Charmantti stadilainen

Hillittyä tyyliä, Vuorimiehenpuistikko

Read Full Post »

Mustarastas laulaa jo

Taas vietiin ”maalaispoikaa” työmatkalle Helsinkiin. Kuljen Helsinkiin mieluiten bussilla – voi viettää matkansa rauhassa, omassa reviirissään, toisin kuin junassa. Tällä kerralla oma rauha oli tiessään – bussissa käytiin varsinainen ”kännykkäsota” (sellainen tv-ohjelma vielä puuttuu). Kirjoittaja repäistiin väkisin mukaan moneen kännykkäkeskusteluun. Kun kuulin kaiken ja aloin päästä jyvälle sisällöistä, oli suuri houkutus heitellä sekaan omia kommenttejani. ”Moi, minä täällä” joutui selvittämään työpaikan henkilöstösotkuja kuuluvalla sopraanollaan, ”Joo, haloo” puhui maratonpuhelun vähän pienemmällä volyymillä,  ja äänisirkuksen päättivät ”Nähdään” sekä ”Palataan”, kun bussi jo lasketteli Kampin terminaalin sisääntuloluiskaa. Matkan jälkeen tiesin monista merkittävistä asioista kaiken.

Helsingissä oli ilmassa jo aavistus keväästä. Tuuli navakasti, mutta sulavat lumivallit alkoivat työntää lammikoitaan joka puolelle. Annankadulla jouduin erikoisen episodin todistajaksi. Erästä yksityisautoa hinattiin vaivalloisesti, melko heppoisella lavetilla pois kadunvarresta, kuka tietää minne. Ei ollut viesti kielletystä pysäköinnistä mennyt perille auton omistajalle. Lumikinokset oli saatava putsattua tienvarsilta ja autot oli siirrettävä alta pois. Palaverini kustantajan luona oli ohi, repussani matkasi kotiin paksu, juuri painosta tullut Patologian kirja, johon olin poikani kanssa tehnyt vaativan kuvituksen: useita satoja anatomian ja solubiologian neliväripiirroksia.

Kiertelin vielä hetken pääkaupungin loskaisia katuja. Ohitin rakennuksen, jossa nuorena opiskelijana tutustuin vakuutusmatemaatikon tehtäviin Pohja-Yhtymässä. Siitä kesätyöstä 1960-luvun lopulla jäi mukavat muistot. Ensimmäisenä päivänä sain opastusta, miten työpöytä järjestetään. Isokokoinen matemaatikon laskukone piti sijoittaa vasemmalle ja lehtiö oikealle, jotta oikeakätisenä saisin välisummat heti kirjatuksi lehtiööni. Hyvä huomio. Myöhemmin en ole saanut yhtä myönteisiä kokemuksia vakuutustoiminnasta ja merkillisestä korvauskäytännöstä. Mutta monet ikävät asiat kuitenkin unohtuvat, elämän on jatkuttava. Pian unohtuu myös pitkä talvi, loskaiset kadut ja suuret lumivallit – kevät on tulossa. Mustarastas laulaa jo!

Vanhan linja-autoaseman edustalta

Rautatieasema

Hinausepisodi

Lumikökköjä

Harmaa Helsinki, Mannerheimintietä

Harvat säilyvät kuivin jaloin

Märkä Mannerheimintie

Penkit

Read Full Post »