Kuka oli Karl Hård af Segerstad?

Blogikirjoittaja taitaa olla onnekas suurten ikäluokkien kasvatti, kun jalkansa vielä nousee niin, että pitkätkin kävelymatkat ovat yhä mahdollisia. Ja liikuttava on, muuten perii hukka. Kumpi on mieluisampi ympäristö: metsäluonto vai kaupunki? Ei niitä voi verrata, molemmat käyvät hyvin, mutta nyt alkoi olla taas kaupungin vuoro. Se kaupunki tarkoittaa useimmiten synnyinkaupunkiani Helsinkiä, tuttua ympäristöä. Tähän uusimpaan Helsingin kävelyyni sain kimmokkeen, kun olin saattamassa vaimoani HUSin Meilahden silmäklinikalle tarkempiin tutkimuksiin. Muistin, että lähellä, uuden lastensairaalan vieressä on punatiilinen rakennuskolossi, Topelius-koulu. Muistin myös, että sen oli suunnitellut Karl Hård af Segerstad. Vaimollani tuli tutkimuksissa tauko, ja silloin lähdin omalle rundilleni – kävin katselemassa ja kuvaamassa Stenbäckin kadun Topelius-koulua! Vanha alkoi innostua, ja seuraavan viikon suunnitelma oli selvä. Silloin olisi Hård af Segerstadin monien muiden rakennusten vuoro eri puolilla kantakaupunkia. Niitä oli juuri sopiva määrä, sopivien kävelyetäisyyksien päässä toisistaan. Siispä matkaan! Saisinko vielä retkeni bonuksena nähdä syksyn väreihin pukeutuneen Helsingin? 

Kuka oli Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Hänen perheensä muutti Ruotsista Suomeen 1870-luvun alussa. Karl syntyi Helsingissä v. 1873. Hän kävi koulunsa Helsingin Nya svenska läroverketissä ja opiskeli vuosina 1891–1895 arkkitehdiksi Suomen polyteknillisessä opistossa Helsingissä. Vuonna 1896 Hård af Segerstad perusti arkkitehtitoimiston yhdessä kurssitoverinsa Bertel Jungin kanssa. Parin vuoden kuluttua hän toimi yksin ja saatuaan huomattavan yksityisen työtarjouksen Viipurista, hän muutti Viipuriin. Vuonna 1907 Helsinkiin perustettiin kaupunginarkkitehdin virka. Siihen valittiin Hård af Segerstad, jossa virassa hän toimi aina vuoteen 1921 asti. Tältä ajalta on syntynyt monia tunnettuja julkisia rakennuksia kuten Cygnaeuksen koulu Ratakadulla (1911), Kallion kirjasto (1912) ja Hakaniemen kauppahalli (1913). Monissa töissään hänellä oli apunaan yhtiökumppaninsa Bertel Jung, ja myöhemmin arkkitehdit Runar Eklund ja Einar Flinckenberg, jotka olivat hänen alaisiaan kaupungin organisaatiossa. 

Vaikka Hård af Segerstad teki monet suunnittelutyönsä kansallisromanttisen hypetyksen aikana, ei hänen tyyliään kuitenkaan luonnehdita kansallisromanttiseksi tai jugendtyyliksi. Hän oli kuitenkin ensimmäisiä arkkitehtejä, jotka ottivat käyttöön juuri jugendiin liitettyjä materiaaleja kuten vuolukiven! Hänen luomustaan, vuolukivellä verhoiltua Nylands Nationin rakennusta ”Natsaa” pidetäänkin mitä parhaimpana jugendtyylin edustajana. 1910-luvun alusta lähtien hän luopui kiviverhoilusta ja valitsi julkisivuihin rappaamattomat tiiliseinät. Lähteet kertovat, että Hård af Segerstad oli tarkka rahankäyttäjä, hän myös halusi käyttää laadukkaita ja kestäviä materiaaleja kuten tiiltä kattojen pintamateriaalina. Henkilönä hänen todetaan olleen vaatimaton ja jopa syrjäänvetäytyvä, mutta samalla annetaan arvoa hänen tekniselle asiantuntemukselleen ja osaamiselleen. Hård af Segerstad mainitaan Arkkitehti-lehdessä vain harvoin, mutta viimeisellä kerralla v. 1931 Bertel Jung kuvailee muistokirjoituksessa entistä kurssitoveriaan ammattimieheksi, jonka epäitsekästä työtä Helsingin hyväksi ei ole osattu riittävästi arvostaa. 

Blogikirjoittaja on nyt yli puolen päivän kävelykierroksensa tehnyt. Istun kotona tietokoneeni ääressä matkasta jo toipuneena; päivä alkaa vähitellen kääntyä iltaan. Teen kuviini sävykorjauksia, perspektiiviäkin paikoin korjaan, rajaan kuvia ja palautan samalla mieleeni retken vaiheita. Kaikki karttaan etukäteen merkitsemäni rastit löytyivät ongelmitta. Kun astuin ulos Kampin terminaalista ja otin suunnaksi Punavuoren, oli aurinko vasta noussut. Snellmanin koulu oli ensimmäinen kohteeni ja lenkkini jatkui Ratakadun, Johanneksen kirkon ja Kasarmitorin kautta Kruununhakaan ja sieltä Kallion Karhupuistoon. Kotona vaimoni arveli, että olin löytänyt paitsi rakennuskohteita myös juttukavereita muista ulkoilijoista. Ei tällä kerralla, muutamat sanat vaihdoin vain bussinkuljettajan kanssa, joka raisulla mutta taidokkaalla suorituksellaan alitti vuoron tavoiteajan Helsinkiin! Pääkaupunki oli tiistaina kylmä ja tuulinen, kaikkialla rakennettiin, turistejakin näkyi vain muutamia, eikä ruskakaan ollut vielä kunnolla noussut pääkaupungin puihin. Mutta hyvä lukijani, ei tämä tähän jää, Helsingin kantakaupunki on täynnä rakennustaidetta, jollaista ei enää nähdä nousevan Kalasatamaan tai Jätkäsaareen – tuskin muuallekaan.  

Kort svensk sammanfattning. Vem var Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Han var en finsk arkitekt (1873–1931) som förblev relativt okänd för allmänheten. Det speciella är att många av de offentliga byggnader han ritade i början av 1900-talet omedelbart blev mycket populära; och det är de än idag. Hård af Segerstads familj flyttade från Sverige till Finland på 1870-talet. Karls modersmål var alltså svenska men han förstod lite finska. Jag startade min blogg på mitt modersmål finska, men jag kommer att avsluta den på svenska, till Hård af Segerstads ära. Jag tycker att bilderna på min blogg kan dock förstås och tolkas på alla språk.

PS. Jutun kuvat ovat kirjoittajan ottamia retkeltä 20.9.-22, yksi kuva on vuodelta 2016. Kirjoituksessa on tärkeimpänä lähteenä käytetty Jyri Viljan kirjaa ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad”. Tästä teoksesta on myös arkkitehdin yksi julkisivupiirros.  

Ekbergin kahvila Bulevardilla oli juuri avautunut, mutta vielä ei ollut kahvin aika.

Kiinteistöosakeyhtiö Falken, Bulevardi 30 (Karl Hård af Segerstad, valm.v. 1898)

Arkkitehti Karl Hård af Segerstad (1873 Hki – 1931 Hki)

Matkalla eteenpäin. Sinebrychoffin puiston rakennuksia.

Punavuoren kallioilta näkee kauas merelle. Helsingin telakan nostureita Hietalahdella.

Snellmanin kansakoulu, Punavuorenkatu 6–10 (Karl Hård af Segerstad ja Runar Eklund, 1921)

Kouluunko kiire, vai pois suojatieltä?

Vanha poliisiasema, Ratakatu 10 (Karl Hård af Segerstad, 1909)

Cygnaeuksen koulu etelän suunnalta, Ratakatu 8 (Karl Hård af Segerstad, avustajina Runar Eklund ja Einar Flinkenberg, 1911)

Cygnaeuksen koulun yksityiskohta

Kihlmanin talo, Korkeavuorenkatu 19 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

Johanneksen kirkko ja kirkkopuisto olivat näyttämöinä, kun Vesa-Matti Loiri siunattiin viimeiselle matkalleen 20.9.2022.

Nylands Nation, Kasarmikatu 40 (Karl Hård af Segerstad, 1901)

Nylands Nationin rakennus, ”Natsa” on koristeltu monin eri aihein, jotka olivat tyypillisiä 1900-luvun alun jugendtyylille. Hård af Segerstad toi julkisivukoristeiksi myös muinaisskandinaavista symboliikkaa.

Nylands Nation, Helsingin yliopiston vanhin osakunta.

Syksyn lehtiä Kruununhaassa.

Svenska Litteratursällskapet, Ritarikatu 5. Entinen Laurellska skolan (Karl Hård af Segerstad, 1925–27)

Svenska Litteratursällskapet -talon seinälaatta

Päiväkotilapsia ja -ohjaajia Kruununhaassa.

As Oy Helios, Rauhankatu 13 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

As Oy Helioksen seinälaatta.

Matka jatkuu Snellmanin katua eteenpäin Siltavuorenpenkereelle.

Kuvan alareunassa Hakaniemen kauppahallin väistötilat, ns. Lasihalli (tumma rakennus) ja punatiillinen matala kauppahalli, jota peruskorjattiin vielä syyskuussa 2022.

Kyyhkykin on tullut kurkkaamaan, mitä sinne torille oikein kuuluu.

Näkymä Pitkältäsillalta Oopperatalolle päin.

Hakaniemen vanha kauppahalli (pääsuunnittelija Einar Flinckenberg ja Karl Hård af Segerstad, 1913)

Kalliossa, ylhäällä Porthaninkadun varrella, Porthaninkatu 12, on vaikuttava ja tyylikäs Kallion kirjasto (Karl Hård af Segerstad ja apulaisena Runar Eklund, 1912).  

Kallion kirjasto sekä vasemmassa reunassa Viidennen linjan rakennuksia. Taustalla Kallion kirkko.

Kallion kirjaston ovi ei avautunut 20.9.2022 toisen kerroksen remontin takia. Blogikirjoittaja ei ollut ainoa, jota asia harmitti.

Kallion kirjasto etelän suunnalta.

Käynnilläni Helsingin kaupungin Talvipuutarhassa v. 2016 talvella kuvasin sattumalta myös vähän kaupunginpuutarhurin asuntoa (tiilikattoinen rakennus).

Karl Hård af Segerstadin piirros Talvipuutarhan puutarhurin rakennukseksi (piirros Jyri Viljan kirjasta ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad)

Hakaniemen rannan ja Siltavuorenrannan puut alkavat saada lehvästöön syksyn värejä.

Read Full Post »

Pitkä kuin Unioninkatu

Ristisanatehtävien ratkominen on varmasti hyvä keino virkistää ja ylläpitää aivojen toimintaa, oikeastaan ylläpitää koko ihmisen virkeyttä. Oma pulmaruudukkoni on erilainen ja löytyy toisaalta, mutta siinä on paljon samaa löytämisen riemua ja tuskaa kuin paperiristikoissa. Kirjoittaja, nykyinen lande, haluaa seikkailla syntymäkaupunkinsa Helsingin tuulisilla kaduilla, tutkailla ja tutustua uudelleen kantakaupungin vanhoihin rakennuksiin, mennä kivimuurien sisälle, tietää talojen perustamisesta ja suunnittelijoista, historiasta ja asukkaistakin. Seikkailen pelipohjalla, jonka tiukan ruudukkorakenteen loi aikoinaan Johan Albrecht Ehrenström (1762–1847) yhdessä Carl Ludvig Engelin (1778–1840) kanssa. Ilman jalkautumista ja työlästä tutustumista eri laitosten arkistoihin olisi tehtävä ollut ennen internetiä lähes mahdoton. Ei tehtävä 2000-luvullakaan ole ihan helppo, kun rakennusten tietoja on siellä täällä, ei ollenkaan keskitetysti. Haastetta ja jalkatyötä riittää, mutta se on tämän pelin henki ja viehätys. Syytänkö harrastuksestani nyt erästä herraa, joka toimi pitkään vanhempieni ja perheemme hammaslääkärinä ns. Klion talon asunnossaan Annankadun ja Lönnrotinkadun kulmassa. Koristeellinen porraskäytävä, sen ikkunoiden lyijylasimaalaukset ja haitariovellinen hissi! Upea barokki–jugend-tyylinen talo, jonka komeuden huomasi kait vasta silloin, kun tuskallisen hidas hammaspora oli lakannut pyörimästä, ja sai lampsia helpottuneena rappuset alas hampaanvälit täynnä amalgamia. Jotkut muistot säilyvät ja jalostuvat, toiset haluaa unohtaa! 

Ennen koronapandemian vyörymistä Suomeen, v:n 2020 alussa, ehdin kierrellä Ullanlinnan ja Eiran kaduilla, kun mittailin Tehtaankatua päästä päähän. Nyt v:n 2022 alussa, pitkästä aikaa, olisi vuorossa historiallisen keskustan Unioninkatu. Jos kadun päihin lasketaan vielä Kopernikuksentie etelässä ja Siltasaarenkatu pohjoisessa, saadaan ns. Unioninakseli, jolla on pituutta 2,5 km. Se on kantakaupungin pisin suora katulinja. Tarkempaan syyniin asettaisin osuuden Tähtitorninmäeltä Pitkällesillalle. Mitä uutta ja erikoista saisin itselleni ja lukijoille irti keskustan yhdestä tunnetuimmasta kadusta, joka sivuaa kauppatoria, Pohjoisespan vanhoja kauppiastaloja, Senaatintoria, Helsingin yliopistoa ja tuomiokirkkoa, Kansalliskirjastoa ja muita Carl Ludvig Engelin 1800-luvulla suunnittelemia empirerakennuksia? En ajattele sitä, koska matkan valmistelu on jo pitkällä – matka on jo alkanut. Talo talolta, kortteli korttelilta olen tutkimuksissani edennyt jo Varsapuistikkoon ja vielä on edessä Unioninkadun mielenkiintoinen loppupää, mm. Pikku Naantali, Unioninkatu 45. Ja nyt istun vielä kotona kirjoituspöydän ääressä! Hetkittäin tulee tosin mieleen, onko tuleva käyntini turvallinen? Korona jyllää yhä eikä huippua ole ehkä vielä saavutettu?Helsingin keskustan nettikameran kuvissa ei suuria ihmismassoja näkynyt. Sekaan sinne vain sitten, kolmasti rokotettu!

Useat Unioninkadun rakennukset kuuluvat kaikkein vanhimpaan Helsinkiin. Senaatintori ja siitä vielä  pohjoiseen Liisankadun kulmaukseen on Engelin Helsinkiä, uusklassista tai toiselta nimeltään empiretyyliä. Unioninkadun alkupäästä löytyy myös koristeellista uusrenessanssia, mutta hyvin vähän rehevää jugendia. Funkista on ripoteltu niin kadun alku- kuin loppupäähän. Google Earth oli apunani, kun loin 3-ulotteista yleissilmäystä Unioninkadusta ja sen rakennuksista. Kun yleiskuvassa näet mielenkiintoisen rakennuksen, josta haluat lisätietoa, ota selville katuosoite. Tätä osoitetta esim. kuvahaulla tutkimalla päädyt todennäköisesti finna.fi -sivun kuvaan, ehkä useampaankin, nykyiseen ja mahdollisesti paikalta puretun talon kuvaan. Finnan sivulta selviää rakennuksen perustamisvuosi, sen suunnittelija ja usein paljon muutakin taustatietoa. Saat mm. kuulla, että juuri tässä, Unioninkatu 9:n yksikerroksisessa empiretyylisessä talossa avasi Diakonissalaitos ensimmäisen sairaalansa v. 1867. Tai havahdut huomaamaan, kuten kirjoittajakin, että onpas tuo Unioninkatu 26 (Eteläesplanadi 4) todella upea. No niin, suunnittelija oli eräs1800–1900-lukujen taitteen ja 1900-luvun alun mestareista, Armas Lindgren! Satelliittikuvasta näin myös, että vielä on lähes ennallaan eräs Unioninkadun suosikkipaikkojani, bussipysäkki, jolle tultiin Kaisaniemen kentältä, luennoilta, treffeiltä, milloin mistäkin. Pysäkin takana oleva kalliorinne sai olla tyhjillään 40 vuotta, kunnes v. 2005 siihen nousi suuren eläkevakuuttajan mahtava lasipalatsi.

Matka on nyt tehty! Istun jälleen kotona työpöytäni ääressä, vedän henkeä rankan reissun jälkeen ja puran tietokoneelle kahden kameran kuvia. Talviseksi päiväksi sain hienon, aurinkoisen matkasään, mutta yhtä liukkaat olivat Helsingin jalkakäytävät kuin muuallakin Uudellamaalla. Ja Helsingissä paitsi tuulee aina, siellä myös rakennetaan tai peruskorjataan aina, keskustassakin. Reitilläni oli remontissa observatorio, yliopiston päärakennuksen Fabianinkadun puoli ja ns. Vanha klinikka Liisankadun kulmauksessa. Monet ovet avautuivat kulkijalle, mutta eräässä kohteessa ei tahdottu ymmärtää sisään tupsahtanutta reppumiestä, joka oli kiinnostunut talon arkkitehtuurista. Toisaalta, sain henkistä nostetta kahdessakin pyhätössä, sekä evankelisluterilaisessa että ortodoksisessa, joten maaliin tultiin ehyenä ja saldo reilusti plussalla! Unioninkatu ja sen rakennukset ovat nähneet satoja kulkueita, mielenosoituksia, väkivaltaa, päämiesten hautajaissaattueita, promootioita, hääpareja – elämää joka laidalta. Vaikka maa oli saanut uuden isännän, ja alkoi autonomian aika v. 1809, Helsinkiin ja koko Suomeen panostettiin vahvasti lukuunottamatta unionin loppukautta. Senaatintorin ympärille muodostui se Helsinki, jota tullaan ihailemaan myös kauempaa. Entä nykyinen, läntinen unionimme? Millaiseksi muodostuu sen historiankirjoitus? Saako myös EU tänne omat muistomerkkinsä ja nimikkokatunsa? Ei Unioninkatu lopulta niin pitkä ollut, mutta tarinoita kadusta riittäisi useampaankin blogiin.

(Blogin kuvat ovat kirjoittajan tärppejä Unioninkadun varren rakennuksista järjestyksessä etelästä pohjoiseen. Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on kuva kirjoittajan ottama)

Unioninkatu alkaa Tähtitorninvuorelta, kansan suussa Tähtitorninmäeltä. Helsingin observatorio on mäen korkeimmalla kohdalla Kopernikuksentiellä.

Tähtitorninmäeltä näkee kauas. Puoli tuntia sitten noussut aurinko värjää lämpimästi Katajanokan rakennukset ja taaimmaiset, Kalasataman pilvenpiirtäjät.

Svenska normallyceum, Unioninkatu 2. Suunnittelija Axel Hampus Dahlström, 1880. On Helsingissä vanhin alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan oleva rakennus; nykyisin talossa toimii Grundskolan Norsen.

Svenska normallyseumin vieressä historistista arkkitehtuuria edustava rakennus Unioninkatu 4. Suunn: Grahn, Hedman Wasastjerna, 1901.

Pilasterin koristeveistos, Svenska normallyceum. Veistokset tilattiin Robert Stigelliltä, joka ei suostunut tekemään antiikin jumalia, vaan piti päänsä ja veisti realistiset naisenpäät (lähde: ”Julkisivustakatsojat”, Juha Ilonen)

Unioninkadun pariton puoli alkaa Saksalaiselta kirkolta, uusgotiikkaa. Suunn: Harald von Bosse ja C.J. von Heideken, 1864. Taaempana uusrenessanssirakennus, Sebastian Gripenberg, 1889.  

Unioninkadulla on harvoja jugendtaloja. Unioninkatu 7:n, As Oy Unitaksen yksityiskohta. Mauritz Gripenberg, 1903.

Navigatorin talo, Unioninkatu 12. Jugend-tyyliä, Harald Neovius, 1904. Huolintayhtiöiden ja varustamoiden talo.

Navigatorin talon sisäänkäyntiä koristaa vuolukiveen veistetyt kotkat, tekijä todennäköisesti Hans Uthuslien (lähde: ”Julkisivustakatsojat”, Juha Ilonen)

Navigator-talon jugend-tyylinen parveke Eteläisen Makasiinikadun puolella.

1909 . Unioninkatu 9, 7, 5, 3, Eteläinen Makasiinikatu 2.

Unioninkatu 9:n empiretyylisessä puutalossa toimi Diakonissalaitoksen ensimmäinen sairaala 1860-luvulla. (HKM, Signe Brander, 1909)

Unioninkatu 15, pohjoismaista renessanssia, 1906. Talo oli Theodor Höjerin viimeisimpiä töitä. Rakennuksessa oli alunperin kaksikerroksinen kauppahalli.

Unioninkatu 26 – Eteläesplanadi 4, ns. Valtion talo. Armas Lindgren, 1910-13. Talossa on ollut valtion virastoja ja myös 1950-luvun alkuun asti pääministerin edustusasunto, jota ainakin Urho Kekkonen käytti.

Google Earth -kuva Eteläesplanadin alkupään taloista 2-6. Keskimmäinen taloista Unioninkatu 26.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Unioninkatu 28, ns. Uschakoffin talo. Pehr Granstedt, 1815-16, empiretyyliä. Nykyään tunnettu jugendsalistaan (Lars Sonck), jossa v. 2022 toimii Roberts Coffee. Kuva on vuodelta 2014, jolloin kahvilanpitäjä oli toinen.

Jugendsalin tyylikkyyttä. 

Ns. Wuorion talo, Unioninkatu 30. Koristemaalari ja sittemmin teollisuusneuvos Salomon Wuorio rakennutti tontille liikepalatsinsa 1909. Suunn: Herman Gesellius (rakennuksen korotus Armas Lindgren).

Wuorion talon sisäänkäynnin koristelua.

Kiseleffin talo Unioninkatu 27. Jo 1770-luvulla valmistuneen talon ulkoasu muutettiin Engelin suunnitelmien mukaan 1818. Stockmann toimi talossa ennen siirtymistään nykyiselle liikepaikalleen Aleksanterinkadun loppupäähän. 

Helsingin yliopiston päärakennuksen Unioninkadun puoli (vanha puoli) Senaatintorin länsireunalla, C.L. Engel 1832. Torin keskellä autonomian ajan kolmannen keisarimme, Aleksanteri II:n patsas (Johannes Takanen ja Walter Runeberg, 1894).

Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhan puolen upea porrashalli, jonka peruskorjaus on hiljattain saatu päätökseen. Myös harvinaiset klassisten veistosten kipsikopiot restauroitiin saneerauksen yhteydessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Frans Mikael Franzén (C.E. Sjöstrand, 1872) yliopiston päärakennuksen porrashallissa. Franzén (1772–1847) oli runoilija, kirkonmies, piispa, professori ja akateemikko. Franzénilla on suora katseyhteys porrashallin toiselle puolelle sijoitetun Johan Ludvig Runebergin vastaavanlaiseen rintakuvaan.

Yliopiston päärakennuksen tyylikäs juhlasali. Ystävällinen vahtimestari ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa, kun pyysin päästä katsomaan juhlasalia. Kiitos siitä!

Helsingin tuomiokirkko tammikuisen aamuauringon valossa. Kirkon suunnittelija C.L. Engel ei ehtinyt nähdä luomustaan valmiina ennen kuolemaansa 1840. Kirkon ulkoasuun tehtiin lopuksi huomattavia muutoksia, E.B. Lohrmann. Kirkko vihittiin käyttöön 1852.

Tuomiokirkon kattoja koristaa 12 Raamatun apostolia. Apostoli Pietarilla on käsissään kaksi avainta, jotka symboloivat oikeutta päästä taivaalliseen valtakuntaan.

Helsingin tuomiokirkon keskipäivän rukoushetkeen osallistui pieni joukko ihmisiä.

Helsingin tuomiokirkon yksinkertaisen tyylikkäät sisätilat.

Sytytä kynttilä Helsingin tuomiokirkossa.

Tuomiokirkon pohjakerroksessa on krypta, jossa on usein näyttelyitä, konsertteja ym. Kesäisin on auki myös kryptan kahvila.

Senaatintorin ja tuomiokirkon alue on kesäisin turistien kansoittama. Jokunen reppureissaaja oli löytänyt tänne myös talvella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Autonomian ajan 1809-1917 ensimmäinen suuriruhtinaamme, keisari Aleksanteri I. Kirjoittaja ikuisti Aleksanteri I:n rintakuvan (Ivan Martos 1814) Kansalliskirjaston pihalta v. 2013. Rintakuva on sen jälkeen poistettu tältä paikalta. Alunperin Turussa paljastetun rintakuvan lopullista sijoituspaikkaa ei ole päätetty.

Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36. C.L. Engel, 1840. Kirjastorakennusta pidetään Engelin hienoimpana työnä, ja se on samalla yksi maailman kauneimpia kirjastoja. Laajennusosa Rotundan suunnittelusta vastasi Gustaf Nyström, 1902-1906.

Kansalliskirjaston ns. kupolisali.

Kansalliskirjaston friisin koristelua Unioninkadun puolella. Reliefin Filosofia ja lääketiede toteutti ruotsalainen kuvanveistäjä Carl Magnus Mellgren v. 1850.

Helsingin ortodoksiseurakunnan Pyhän kolminaisuuden kirkko, Unioninkatu 31. C.L. Engel, 1826. 

Helsingin Pyhän kolminaisuuden kirkon sisätilat. Keskipäivän liturgia on juuri päättynyt.

Kansalliskirjaston jälkeen pohjoisen suuntaan on Unionikadun varrella laajahko Helsingin yliopiston Topelian alue. Rakennusryhmä tehtiin alunperin venäläisten poikien kantonistikouluksi (sotilaallinen sisäoppilaitos), Engel 1824. Sen jälkeen rakennuksissa on toiminut mm. yliopiston sisätautien klinikka.

Vastapäätä Topeliaa on Unioninkatu 33b, ns. Uusi klinikka, E.B. Lohrmann, 1842. Peruskorjattu 1982 Suomen Pankin käyttöön.

Kaisaniemenkadun ja Unioninkadun muodostamassa kiilassa on Varsapuistikko. Sen patsas ”Äidinrakkaus” (Emil Cedercreutz, 1928) on usein äänestetty korkealle kauneimpien patsaiden listalla. Itse puisto on nimetty uudelleen patsaan mukaan (ennen Kaisaniemen puisto).

Unioninkadun loppupään vaaleat rakennukset. Keskellä Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) uudehko toimitalo, Käpy ja Simo Paavilainen, 2005.

1963 . Unioninkatu 43. Figarol -mainos rakennuksen seinässä, Unioninkatu 45. Rakennus on Kruununhaan yläasteen kuvaamataidon ja käsityön opetustiloina.

Unioninkatu 41:n tontti oli ollut tyhjillään n. 40 vuotta sen jälkeen, kun kadunvarren v. 1892 valmistunut kaksikerroksinen talo purettiin 1938. Ylempänä rinteessä ns. Laivurintalo, jonka kapteeni J.E. Lönnberg rakennutti v. 1869. (HKM-kuva v:lta 1963)

Kevan ala-aulasta on lasiseinien läpi näkymä Laivurintalolle. Nykyisin talo toimii koulurakennuksena. 

Kirjoittajalle hyvin tuttu bussipysäkki 1950- ja 60-luvuilta. Pysäkin takana Kevan rakennus.

Unioninkatu 45, Einar Flinckenberg, 1923. Sotien jälkeen talossa asui n. 1500 ihmistä – enemmän kuin silloisessa Naantalin kaupungissa. Taloa alettiin kutsua Pikku Naantaliksi.

Pikku Naantalia sisäpihalta nähtynä.

Matka päättyy Pitkällesillalle, jonne myös Unioninkatu päättyy pohjoisessa.

Hyvän palvelun taukopaikka Hav a Java Kevan talon katutasossa. Maukkaan, punasipulilla ryyditetyn tonnikalaleivän sekä kahvikupposen jälkeen blogimies oli valmis ottamaan suunnan kohti rautatieasemaa. 

Read Full Post »

Selim A:n jalanjäljissä

Uspenskin katedraalin kalliolta laskevat rappuset etelän suunnalla alas Tove Janssonin puistoon. Hyvinhoidettu puisto rajautuu Satamakatuun, jonka varrelle on 1900-luvun taitteessa noussut tyylikkäitä jugendrakennuksia. Kaksi rakennusta: punaruskea Tallbergin talo ja vihertävä Aeoluksen talo ovat talopari, jotka Luotsikadun molemmin puolin muodostavat ikään kuin portin Katajanokan mestarillisiin jugendrakennuksiin. Tallbergin linnamaisen ja hankalanmuotoisen tontin rakennuksen suunnittelivat kolme nuorta arkkitehtiä: Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. He nousivat pian kuuluisuuteen toimistona ja myöhemmin myös erikseen. Mutta kuka oikein oli Aeoluksen suunnittelija Selim A. Lindqvist? Kun jo aikaisemmissa blogeissani tutustuin hänen mittavaan työluetteloonsa ja selailin omia Helsingin kuviani, huomasin, että vuosien varrella olin kuvannut paljon juuri Lindqvistin piirtämiä rakennuksia! Eivätkä ne kaikki suinkaan olleet Katajanokalta, vaan ympäri kaupunkia, luonteeltaan, tyyliltään sekä toiminnoiltaan hyvin erilaisia rakennuksia. Päätin tilata itseltäni pikku tutkielman Selim A:sta, jossa olisi samalla palanen Helsingin historiaa. Selvityksen voisin hyvin tehdä ”etänä” omassa kodissamme, oman kirjoituspöytämme ääressä. Olihan jalkatyö jo pitkälti tehty! 

Selim A syntyi Helsingissä v. 1867. Hänen perheensä ei ollut varakas, mutta niin vain poika pääsi jo 16-vuotiaana opiskelemaan vapaaoppilaana Teknilliseen opistoon. Mielessä kävi myös merille lähtö veljiensä tavoin, mutta lahjakas piirtäjä löysi lopulta oman alansa ja paikkansa arkkitehtinä. Hänen nuoruusvuosinaan Helsinki kasvoi voimakkaasti; matalia puutaloja purettiin ja yhä korkeampia ja näyttävämpiä kivitaloja alkoi nousta muuallekin kuin senaatintorin ja kauppatorin alueille. Selim A:n iso perhe muutti v. 1885 Aleksanterinkatu 54:ään – paremmin tunnettu tänään Stockmannin tavaratalosta. Heidän kotinsa lähelle oli jo noussut mm. Domus Litoni (Aleksanterinkatu 50 ) v. 1847 ja Vanha ylioppilastalo (Aleksanterinkatu 23) v. 1870. Jättimäinen ja aikanaan pohjoismaiden suurin yksityinen rakennus ns. Grönqvistin talo (Pohjoisesplanadi 25-27) valmistui v. 1883. Myös Henrikinkadun (nyk. Mannerheimintie) toiselle puolelle nousi nopeassa tahdissa korkeampia kivitaloja, mm. Raken talo Erottajalla v. 1883. Tähän rakennusbuumiin pääsi pian myös Selim A osallistumaan, jo vähän ennen arkkitehdiksi valmistumistaan v. 1888.

Hänen ensimmäinen suunnittelutyönsä oli tiettävästi asuinkerrostalo Ratakatu 1c v. 1888, tyyliltään uusrenessanssia. Nyt oli päästy alkuun, ja komeita kerrostaloja syntyi jatkossakin Selim A:n kynästä. Tyylikin kehittyi ja muuntui. Eräänlainen Lindqvistin päätyö, ainakin omasta mielestäni, on ns. Lundqvistin liiketalo (Aleksanterinkatu 13), siis Aleksi 13, joka valmistui v. 1900. Aleksanterinkadun kanjonissa ei ohikulkija useinkaan huomaa rakennuksen taidokasta ja koristeellista julkisivua. Rakennuksen arkkitehtuuri edustaa siirtymää kertaustyyleistä jugendiin. Selim A suunnitteli rakennuksen yhdessä Elia Heikelin kanssa; rakennustekniikka perustui uusien materiaalien, raudan ja betonin käytölle. Pian oli jugendin vuoro, tuli myös teollisuuslaitostilauksia, basaarityyppisiä kauppahalleja, huviloita, puurakentamista ympäri kasvavan pääkaupungin, ja vähän muuallekin. Tietokirjailija, arkkitehtuurin tutkija Asko Salokorpi toteaa teoksessaan ”Selim A. Lindqvist, arkkitehti” Selim A:n tyylin vaihtuneen monta kertaa 1910-luvun kuluessa, kunnes yhä hillitympi ilmaisu pelkistyy wieniläisvaikutteiseksi hienostuneisuudeksi jopa teollisuusrakennuksissa. Vaikka Salokorven ansiokas kirja ei kuvaile eikä arvioi Lindqvistiä erityisesti henkilönä, olisiko tuo viimeinen lause samalla myös ihmisen, päähenkilömme, luonnehdintaa parhaimmillaan?

Jo 1930-luvulla mutta erityisesti 1960-luvulla moniin helsinkiläisiin tunnettuihin rakennuksiin iski purkuvimma. Tontti piti täyttää paremmin ja tehokkaammin. Purkamiselta eivät välttyneet myöskään Selim A:n luomukset – tosin ainakin yksi rakennus, Ravintola Central Skohan rakennuksen yhteydessä Keskuskadulla oli tehtykin vain väliaikaiseksi ratkaisuksi. Antti Mannisen kirjassa ”Puretut talot” kerrotaan 100 puretun rakennuksen tarinat, mukana myös Selim A:n töitä kuten Sörnäisten Uusi Apteekki, Hämeentie 33, joka oli rikasta jugendtyyliä niin ulkoa kuin sisältä. Talo oli kokonaistaideteos. Tilalle rakennettiin 12-kerroksinen Kansan pääkonttorikolossi v. 1962. Talon katolla oli vuosikymmeniä säätorni, josta Kansa-yhtymän talo tuli helsinkiläisten keskuudessa tunnetuksi (myös kirjoittajalle tuttu monien vuosien ajalta). Kansa-yhtymän tarina loppui v. 1995, säätorni näytti aikansa mitä sattui, kunnes senkin valo sammui v. 1997 (HS). Kun sattumoisin jouduin käymään Helsingissä elokuun alussa, päätin ajaa seurueeni kanssa kotiin Töölön ratikkahallien kautta. Tummia pilviä on kasaantunut myös näiden Selim A. Lindqvistin v. 1911 piirtämien hallien ylle. Muutama vuosi sitten HKL ilmoitti halustaan luopua halleista. Jokainen voi arvailla ja pohtia, mitä ilmoitus saattaa merkitä. Mutta ainakin omassa, Töölön ratikkahallien tuoreessa kuvassani kaikki näyttää hyvältä – hallien kattojen yläpuolella on kirkas sinitaivas ja vain muutama vaalea pumpulipilvi. Koffin tunnuksissa oleva ratikkakin peruutteli ulos hallista ja taas takaisin sisälle viestittäen, ettei pidä uskoa kaikkea, mitä kirjoitetaan. 

(Selim A Lindqvistin suunnittelemat ja blogiin valikoidut rakennukset esitellään jokseenkin aikajärjestyksessä. Ilman kuvaajatietoja olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia. Kuvissa vuosiluvut ovat joko piirustusten tai rakennuksen valmistumisvuosia. HKM viittaa Helsingin kaupunginmuseoon)

Mariankadun puutaloja Helsingin Kruununhaassa Signe Branderin kuvassa vuodelta 1907. Taustalla 4-kerroksinen poikakoulu Svenska Reallyceum (nyk. Sibelius-lukio), Liisankatu 13. (HKM, Signe Brander)

Ratakatu 1c oli tiettävästi Selim A. Lindqvistin ensimmäinen iso suunnittelutyö 1888 (HKM, Marja Valtonen)

Pohjoisesplanadi 33. – Mikonkatu 1

Merkuriuksen liikepalatsi (tai Böckermanin talo) Pohjoisesplanadi 33 valmistui 1888–90. Talon kahdesta alimmasta kerroksesta puuttuivat kantavat seinät. Niiden tilalla oli suuret ikkunapinnat ja punaisesta Hangon graniitista tehdyt kantavat pylväät. (HKM, Aarne Pietinen)

Laivurinkatu 10, Viiskulman vanhin talo. Rakennusta korotettiin myöhemmin (Heikki Kaartinen). Firenzeläisvaikutteinen uusrenessanssirakennus valmistui 1890. Tunnettiin myös Primulan talona, jonka leipomo toimi talossa 1919–65.

Töölönlahden rannalla oleva Linnunlaulun huvila no. 10, ns. Villa Kivi valmistui 1890. Talo on kirjailijoiden ja kirjailijajärjestöjen tukikohtana.

Syksyn värejä ja syysrauhaa Töölönlahden rannalla Linnunlaulussa.

20180524 . Mikonkatu 5 – Aleksanterinkatu 13. Selim A. Lindqvistin suunnittelema Lundqvistin liiketalo. Rakennusvuosi 1900.

Komea Lundqvistin liiketalo Aleksanterinkatu 13, ”Aleksi 13”.  Talon kantava rakenne koostui ulkoseinien tiilipilareista ja sisätilojen rautarakenteista. Rakennus valmistui 1900. (HKM, Matti Similä 2018).

20190318 . Aleksanterinkatu 13. Mikonkatu 5. Selim A. Lindqvist suunnitteleman Lundqvistin talon pääsisäänkäynti. Rakennus valmistui 1901. Robert Stigellin pronssiveistokset Kehruu ja Metsästys reunustavat Aleksanterinkadun puoleista sisäänkäyntiä.

Aleksi 13:n sisäänkäynnin pronssiveistokset Kehruu ja Metsästys on tehnyt Robert Stigell.

Aleksanterinkatua Aleksi 13:n kohdalla lumettomana alkutalvena 2015.

Eteläsataman tuntumassa olevaan Luoto-saareen valmistui Ravintola Saaristo 1898, myös Klippanina tunnettu.

Ravintola Saaristo kuvattuna Suomenlinnan lautalta.

1960 -luku alku . Hämeentie 33, arkkitehti Selim A. Lindquistin ja Elia Heikelin suunnittelma, vuonna 1902 valmistunut rakennus ns. Apteekintalo, jonka kulmassa vanha Esso huoltoasema. Sittemmin purettu.

Apteekin talo Sörnäisissä os. Hämeentie 33 valmistui 1902. Rakennuttaja apteekkari Karl Allan Aschan. Talo purettiin 1961 ja tilalle nousi 12-kerroksinen Vakuutusyhtiö Kansan pääkonttori. (HKM, kuva 1960-luvun alusta, kuvaaja tuntematon)

Entinen Kansa-yhtymän pääkonttorirakennus helmikuussa 2016. Beige kerrostalo vasemmalla näkyy osittain myös vanhemmassa Apteekin talon kuvassa.

Näkymä Sörnäisten Kurviin Kansan talon ulokkeen alta.

Katajanokan Aeolus-jugendrakennus. On yksi hienoimmista ja kuvatuimmista Katajanokan jugendrakennuksista. Valmistui 1903. Nykyisin rakennus on sävyltään vihreä, mutta väri on ollut myös harmaankellertävä.

Aeolus-talon punatiilipinnat antavat ulkoasulle persoonallisen leimansa. Pohjakerroksessa vaihtelee vuoroin karkea vuoroin sileä graniitti.

Hietalahden kauppahalli valmistui 1903. Monien kokeilujen jälkeen halli palautui alkuperäiseen tarkoitukseensa, kauppahalliksi 2013. Kauppahalli on nykyisin profiloitunut ravintola- ja kahvilakeskittymäksi.

Kirjoittaja iltapäivän ateriallaan Hietalahden kauppahallissa Helsinki-retkellään 2015. Etelä-Korealainen maistui oikein hyvältä.

Villa Johanna Laivurinkadulla Ullanlinnassa. Komean yksityisen jugendtalon rakennutti liikemies Uno Staudinger 1905.

Villa Johannan julkisivun yksityiskohtia.

Katajanokalla sijaitsevan Satamamakasiini 5:n julkisivua Ankkurinkatu 5:ssä. Talo valmistui 1907.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapinlahdenkatu 1:n tyylikäs jugendrakennus valmistui 1908. Talossa toimi Joutsen-apteekki 1912–2018.

Lapinlahdenkatu 1:n julkisivun yksityiskohtia.

Suvilahden vanha voimalaitosalue Sörnäisissä Näkinsillalta lännen suunnalta kuvattuna 2017. Etualalla Hanasaaren voimalaitosrakennuksia.

Vasemmalla Suvilahden kaasukellot, jotka valmistuivat 1910. Oikealla turbiinivoimalaitoksen rakennus, joka valmistui ennen kaasuntuotantolaitosta 1909. Rakennuksissa on käytetty ensimmäistä kertaa Suomessa kantavana rakenteena teräsbetonia. Lindqvistin työparina toimi betonirakennesuunnittelun uranuurtaja insinööri Jalmar Castrén.

1955 – 1956 . Keskuskatu 6. Selim A. Lindquistin suunnittelema yksikerroksinen basaarirakennus, jossa sijaitsi mm. ravintola Central. Talo valmistui n. 1910, purettiin 1965.

Selim A. Lindqvistin suunnittelema Ravintola Centralin matala rakennus Keskuskatu 6 valmistui 1910 ja purettiin 1965. (HKM, Constantin Grünberg 1950-luvulla)

1950 -luku . Kaivokatu 6 – Keskuskatu 8. Skohan talo. Purettu 1965.

Ravintola Centralin viereinen ns. Skohan uusrenessanssitalo Kaivokatu 6 – Keskuskatu 8, valmistui 1870-luvulla (suunn: Theodor Höjer ja F.A. Sjöström). Tämäkin kaupunkikuvaan vahvasti vaikuttanut rakennus purettiin 1965. Tilalle rakennettiin 1967 Viljo Revellin ja Heikki Castrenin suunnittelema huomattavasti suurempi rakennus, joka tunnetaan nimellä ”Makkaratalo”. (HKM, kuvaaja tuntematon)

Villa Ensi Merikadulla Eirassa. Rakennus valmistui 1912. Liikemies Uno Staudinger halusi rakennuttaa ajanmukaisen sairaalan synnytysosastoineen Rytkösten sisaruksille, joiden hoidossa, vaatimattomammissa tiloissa, syntyi Staudingerin tytär Ensi. Nykyään Villa Ensi toimii palvelutalona.

Töölön uudemmat raitiovaunuhallit rakennettiin Selim A. Lindqvistin suunnitelmien mukaan 1913–1918. Mukana hänellä oli tässäkin työssä rakennesuunnittelijansa Jalmar Castrén. Yksinkertainen kauneus heijastuu julkisivuissa, joiden koristelu on niukkaa.

Töölön vanhimmat raitiovaunuhallit, uudempien vieressä, suunnitteli Waldemar Aspelin. Hallit valmistuivat 1900. Aspelinin käsialaa oli myös ns. Sipoon kirkko, joka rakennettiin Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiön työntekijöille. Rakennus purettiin Mannerheimintien varrelta 1978. Nykyisin vanhemmissa raitiovaunuhalleissa toimii ratikkamuseo sekä Kulttuuritehdas Korjaamo.

Malmin hautausmaan siunauskappelin pääosa valmistui 1923. Sen yhteyteen on vuosina 1950–56 valmistunut pienemmät Itäinen, Läntinen ja Pohjoinen kappeli.

Read Full Post »

Kummikatuni Tehtaankatu

Jokin outo lamaannus tai väsähtäminen hiipi hiljaa perheemme arkeen vuoden 2020 tammikuussa. Ei se kokonaan voinut johtua lumettomasta, harmaasta maisemasta. Se oli jotakin muuta, jotakin selittämätöntä – siihen asti, kunnes vaimoni antoi vinkin uutuuskirjasta ”Mika Waltarin Helsinki” (Juha Järvelä, 2019). Siinä se oli, Helsinki-sana mainittu! Marraskuinen Kallion retkeni ei siis pitkälle riittänyt, oli pian saatava uusi annos kantakaupungin mukulakiviä, massiivisia kivijalkoja, raskaita ulko-ovia, korkeita torneja, katujen yllä risteileviä ties-mitä-johtoja, hälinääkin. Siihen viidakkoon halusin taas työntyä, ja ihan vapaaehtoisesti. Vaimonikin heräsi kirjoittajamiehensä innostuksesta ja alkoi tsempata siippaansa tulevan retken valmisteluissa. Mutta mikä olisi blogimiehen seuraava kohde? Jokin kokonainen uusi kaupunginosa, vai mikä? Ei, nyt otetaan vain yksi katu, ja se on Ullanlinnan Tehtaankatu!

Miksi juuri Tehtaankatu? En oikein tiedä, en ole vieraillut kaverillani, joka olisi asunut Tehtaankadulla, en ole saattanut tyttöä Schalinin talon opiskelijaboksiin, en ole sukua maamme ensimmäiselle presidentille K.J. Ståhlbergille, joka asui Ricardo Björnbergin suunnittelemassa ja v. 1901 valmistuneessa upeassa uusrenessanssitalossa Tehtaankatu 4:ssä, mutta olen kyllä saattanut kouluajan kesätöissä viedä elintarviketilauksen jakeluauton apumiehenä ravintola Sea Horseen (Tehtaankatu 9 – Kapteeninkatu 11), sillä läheisen Pietarinkadun perunatoimituksesta on selvä muistikuva. ”Tehtaankadun äänet” eivät nekään ole millään tavalla koskettaneet kirjoittajaa, tuiki tavallista, ei-poliittista kansalaista. Hakemalla hain oikeutusta liittää Tehtaankatu juttuni otsikkoon, ja löysin viimein tärkeän yhteyden. Tehtaanpuiston yhteiskoulu oli aikoinaan urheilukoulun maineessa. Monet sen oppilaista kuuluivat tunnettuun pesäpalloseuraan nimeltä HPL (Helsingin Pallonlyöjät). Kun seuran menestys aikuisten sarjassa alkoi hiipua 1960-luvun alussa, siirtyivät monet HPL:n pelaajat omaan seuraani Herttoniemen Urheilijoihin. Sen lisäksi muistan kovat oppikoulun pesäpallo-ottelut Tehtaanpuistoa vastaan. Ja se kovin oli vuonna 1963. Oma joukkueeni ja oma kouluni Kulosaaren yhteiskoulu sen voitti, mikä tiesi jatkoonpääsyä Helsingistä ja aikanaan loppuottelua Sotkamon koulua vastaan. Kuliksen pojat, kera oman torvisoittokunnan ja parin vaunullisen verran koulukavereitamme (+ rehtori ja useita opettajia), matkasivat junalla Sotkamoon. Siellä voiton vei Kulosaari, ja torvi soi! Tiesitkö, että Tehtaanpuiston yhteiskoulu ei sijaitsekaan Mikael Agricolan kirkkoa ympäröivässä Tehtaanpuistossa, vaan Eiran puolella Ehrensvärdintiellä? Tänä päivänä tyylikkäässä rakennuksessa vaikuttaa steinerkoulu Elias-koulu.

Kiipesin ylös Laivasillankatua ja olin valmis aloittamaan päivän urakkani. Läheisen Pyhän Henrikin katedraalin ovi oli auki. Kirkkosali oli autio, muttei hiljainen – vahva urkumusiikki täytti tilan. Istuin alas, hiljennyin ja kuuntelin. Urkuri ei voinut tietää, että saatteli soitollaan matkaan Tehtaankadun turistin mitä hienoimmalla tavalla. Päivän tavoite oli kävellä Tehtaankatu päästä päähän, katsella ja kuunnella, kurkkia sisäpihoille, nähdä yksityiskohtia, nautiskella. Kävellessäni eteenpäin karhean komea jugendrakennus seurasi toistaan, kortteli korttelilta. Niin, jugend-retkeksi se taas meni – Helsinki kun on yksi maailman upeimmista jugend-kaupungeista! Sen huomaavat parhaiten ehkä vain ulkomaalaiset, kuten Yhdysvaltain entisen suurlähettilään vaimo Cody Douglas Oreck, joka helsinkiläisen jugendin innoittamana kirjoitti tekstin kuvakirjaan ”Storybook Helsinki and beyond”. Ja Tehtaankatu, mitä kaikkea sen vierille onkaan noussut; arvotaloja, suurlähetystöjä, (melkein kadun varrella olevat) maineikas teatteri ja parikin perinteikästä ravintolaa, v. 1908 valmistunut ala-aste, puistoja, kaksi kirkkoa ja yksi satutalon näköinen sairaala. Tehtaita ei suunnitelmista huolimatta kadun varsille noussut Fazerin Mestaritaloa lukuunottamatta, mutta jo päätetty kadun nimi jäi pysyväksi.

Tehtaankadusta tuli kummikatuni! Miten aion uutta kummikohdettani hoitaa ja vaalia, sen aika näyttää. Kotimainen kummikatu tai kummikaupunki on varmasti myös Greta Thunbergin mieleen; ei tarvitse matkustella kauaksi eikä enää yhtään lisätä kasvihuonekaasuja ilmakehään. Omalla vähäpäästöisellä ”etelänmatkallani” oli lentokoneenani Google, baaritiskinäni kirja “Puhvelista Punatulkkuun” (Kaija Ollila, Kirsti Toppari) ja rantatuolinani oli huippusivusto korttelit.fi. No, vähän tarvittiin apua myös Ventoniemen Helsingin bussilta.

Matka käynnistyy Helsingin Eteläsatamasta, ja kahvilla Vanhassa Kauppahallissa.

Päivää alkaa vähitellen valjeta. Jo näkyy Valkosaari sekä Luoto.

Tehtaankadun alkupää. Vasemmalla Pyhän Henrikin katedraali (E.B. Lohrman, 1860), oikealla Tehtaankatu 1 (Armas Lindgren, 1914).

Tehtaankatu 4 (Ricardo Björnberg, 1901)

Tehtaankatu 4:n tunnettuja asukkaita: maame ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg sekä Nobel-palkittu tutkijamme sekä fysiologi Ragnar Granit.

Tehtaankatu 16 ”Domus” (G.W. Nyberg, 1907)

Tehtaankatu 3:n yksityiskohta (Josef Stänbeck, 1902). Talon suunnittelija lienee tunnetumpi kirkkoarkkitehtinä.

Tehtaankatu 7 ”Sampsa” (Vilho Lekman ja J.W. Tikka, 1909). Talossa asui mm. Mika Waltari kouluikäisenä ja nuorena aikuisena vv. 1914–1930.

Tehtaankatu 7:n yksityiskohta. Tehtaankadun rakennukset valmistuivat pääosin 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana.

Tehtaankatu 20 ”Tammi” (Kaarlo Oila, 1907)

Tehtaankatu 22:n kivijalkamyymälä.

Kuvan keskellä ruskeanharmaa Schalinin talo, Tehtaankatu 9. Sokea pianonvirittäjä Herman Schalin oli myös etevä liikemies. Hän rakennutti kivitalon Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmaukseen (Usko Nyström, 1902). Vasemmalla Tehtaankatu 11 (Lars Sonck, Matti Finell, 1929).

Schalinin talon ulko-ovessa jugend-aikakauden koristelua.

Schalinin talon v. 1934 perustettu ravintola Sea Horse on valmiina tämän päivän lounastarjoiluun.

Kapteeninpuistikko Tehtaankadun ja Kapteeninkadun kulmauksessa.

Tehtaankadun lapsia.

Tehtaankadun koulu, nykyisin Tehtaankadun ala-aste, Tehtaankatu 15–17 (Albert Nyberg, 1908).

Tehtaankatu 19, As. Oy Koivu (Paavo Björk, 1904)

Eiran sairaala (1905) ja punertava lisärakennus (1910), Tehtaankatu 28–30 (Lars Sonck). Taustalla kellertävä rakennus Tehtaankatu 26 (Mauritz Gripenberg, 1903).

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23 (Lars Sonck, Arvo Muroma, 1935)

Yksityiskohta Mikael Agricolan kirkon kirkkosalista.

Tehtaankadun loppupäätä Eiran sairaalan kohdalta länteen. Taustalla Hietalahden telakan nosturi.

Kahvitauolla pikku kahvilassa nimeltä Lilla Fabrik! Palvelu pelasi englanninkielellä. Tilasin kahvini pariksi korvapuustin selvällä suomenkielellä. Onnistui!

Tehtaankatu 34 c (Väinö Vähäkallio, 1911). Vasemmalla Irlannin suurlähetystön talot. Ne suunnitteli Armas Siitonen vuosina 1918–20 alunperin yksityisasunnoiksi. Klassinen rakennustyyli poikkeaa Tehtaankadun valtavirrasta, jugendtyylistä.

Ehrensvärdintien Elias-koulu, entinen Tehtaanpuiston yhteiskoulu. Kadulla tapaamani oppilaat tunsivat koulutalon historiaa, tiesivät ainakin koulun entisen nimen!

Tehtaankadun monilta poikkikaduilta on näkymä Kaivopuistoon, Meripuistoon – ja merelle.

 

Read Full Post »

Kallion nuppineulat

Lukija on saattanut ihmetellä blogikirjoittajan aihevalintoja – niitä kun näyttäisi olevan enimmäkseen vain kahdentyyppisiä. Joko sitä painellaan pitkin pohjoisen Uudenmaan pellonreunoja reppu selässä ja kamera kaulassa, tai sitten sitä huidellaan pitkin pääkaupungin tuulisia katuja reppu selässä ja kamera kaulassa. Kirjoittajaa tilanne ei huolestuta yhtään, niin kauan kun vain jaksaa liikkua ja olla eri asioista kiinnostunut, edes muutamasta. Helsingin Käpylässä syntyneenä ja työn takia aikuisena Helsingistä pois muuttaneena tunnen jatkuvaa kaipuuta nuoruuteni maisemiin ja kauan sitten koettuun, samoin kuin tuntee jalkansa amputaatiossa menettänyt – kaikki kunnossa, mutta jalkaa vain särkee. Olin jo parin viikon ajan valmistellut seuraavaa Helsingin matkaani. Mikä olisi kupletin juoni, ja mihin päin suuntaisin? Kävisikö Kallion kaupunginosa? Mitä omakohtaista löytäisin Kalliosta? Nyt otettiin vanha konsti käyttöön: Kallion kartta printteristä pöydälle, kartan viereen nuppineulat, ja sitten vain pohtimaan, mitkä kohteet olisivat niin merkityksellisiä, että niihin upottaisin punapäisen nuppineulan (nuppineula kuulostaa paremmalta kuin pieni nappi vaimoni ompelurasiasta). Kallio-päivän reitin valmistelu sai alkaa.

Kallion kaupunginosaan kuuluu myös Hakaniemi ja Siltasaari, mutta nyt liikun alueella, jota rajaavat Töölönlahti (Eläintarha), Helsinginkatu ja Hämeentie. Pieniä poikkeuksia tehdään, ja niille on hyvät perustelut. Retkeni voisi hyvin olla jatko-osa Katajanokan jugendille, koska niin paljon jugendkomistuksia löytyy myös Kalliosta, edustavimpina Kallion kirkko, Hakaniemen kauppahalli, torin laidan Ahtola ja Haka, Kallion kirjasto, monet rakennukset Karhupuiston reunamilla, ja Siltasaaressa Paasitorni sekä länsipään asuirakennukset. Ajattelin kuitenkin tarjota lukijalle suloisen sekasotkun, jossa on kaikkea mahdollista – kuten elämässä yleensä. Lähdin nousemaan Ympyrätalon ja Arenatalon välistä Siltasaarenkatua pitkin kohti Toista linjaa koleassa ja viimaisessa syyssäässä. Hyvin pian tavoitin ensimmäisen kohteeni: Toinen linja 15. Tänään paikalla kohoaa 8-kerroksinen tummanharmaa rakennus, mutta 1920-luvun puisessa rakennuksessa oli vain kaksi kerrosta, peltinen aumakatto ja tyypillinen korkeahko kivijalka. Tässä asuivat äitini isovanhemmat Oskar ja Rosa Rask melko pitkään, vv. 1907–1932. Missä ja miten isoisovanhempani, Porvoon suunnalla syntynyt täysin ruotsinkielinen Oskar ja suomenkielinen Jämsän tyttö Rosa olivat toisiinsa tutustuneet? Arvoitus ei enää koskaan selviä, ei vaikka kuinka Kallion katuja astelisin. Oli mentävä eteenpäin. Koleus iski seisahtelijaan, pian saattoi tulla räntääkin.

Seuraavaksi Alppikadulle, sieltä Kallion kirkon kautta Karhupuistoon, tästä edelleen Franzenian pihalle … vai menenkö ensin Fleminginkadun ja Helsinginkadun kulmaukseen? Torkkelinmäkikin oli katsastettava ja viimein tulisin Ässärykmentin muistomerkiltä Alli Tryggin puistosta alas Hämeentielle. Niin, ja kyllä Stadin Arskan patsaskin Matti Heleniuksen puistossa on tsekattava – sinne myös nuppineula! Reitin varrella on tyylikäs Kuntatalon rakennus (aik. Kaupunkien talo), jossa työskentelin kaksi vuotta 1980-luvun alussa, ja Fleminginkatu 18:ssa asui isäni ja hänen vanhempansa vv. 1920–24. Isänisäni oli arvostettu kirjansitoja; hän sai kutsun Sortavalasta valtioneuvoston kirjapainoon Helsinkiin 1900-luvun alussa! Lopulta paikkoja ja rakennuksia Kalliossa, jotka puhuttelivat, olikin yllättävän monta. Kallion kaupunginosan ilme on muuttunut sadan vuoden aikana valtavasti. Kun 1960-luvun lopulla kävelin pimeänä aikana Franzenian iltaluennolta pitkin Helsinginkatua kohti Kurvia, edelleen Vilhonvuorenkadulle ja sieltä alas Sörnäisten rantatien bussipysäkille, vilkuilin kyllä muutaman kerran olkani yli, olinko saanut seuraajia. En ollut, mutta eipä opintolainaa nauttivassa opiskelijahepussa olisi ollut mitään kiinnostavaa, ei mitään vaihtoarvoa. Iloiset Block Partyt olivat vielä kaukana näiltä kulmilta. 

Pöydällä kartan vieressä oli jäljellä enää yksi nuppineula. Se oli muita nuppineuloja paljon suurempi. Sijoitin sen Hämeentien, Haapaniemenkadun ja Kaikukadun väliselle alueelle – lipsahti siis vähän jo Sörnäisten puolelle! Tällä kentällä, Haapaniemen kentällä (nyk. Väinö Tannerin kenttä), oli nuorelle pojalle kuten niin monelle muulle helsinkiläiselle pesäpallon harrastajalle – ja erityisesti kalliolaisille harrastajille – suuri merkitys 1950- ja 60-luvuilla. Myös me herttoniemeläiset koimme TMP:n (Työväen MailaPoikien) kotikentän kuin omaksemme. Kentällä pelattiin monia nuorten turnauksia, opimme tuntemaan muita stadilaisia pelaajia ja tutustuimme erityisesti TMP:n pelaajiin – myös tyttöihin! Jostakin syystä me HerU:n (Herttoniemen Urheilijat) pojat pelasimme usein harjoituspelejä TMP:n naisten edustusjoukkuetta vastaan. Aika tasoissa mentiin! Maineikasta, aikanaan hiekkapintaista kenttää peittää nyt keinonurmi; pesäpallo on vaihtunut muihin lajeihin. Mielikuvissa näen pesäpallon yhä pomppivan läpi kentän kohti Elannon jättimäisen pääkonttorin kaarevia portteja. Kentän laidalla istuu TMP-ikoni Rafa keppeineen. Kone Oy:n logo hammaspyörineen välkähtelee Sörnäisten rantatieltä. Hämeentiellä on liikennettä, mutta se soljuu rauhallisesti eteenpäin. Tuomarin pillin vihellykseen sekoittuu Käpylän ja Arabian ratikoiden kitinä ja kolke – aivan kuin ne vaikeroisivat. Ehkä ne jo aavistavat Haapaniemen kentän ja Stadin pesäpallon tulevat muutokset.

Kallion kirkon torni ja sen ympärillä levittäytyvä Kallion kaupunginosa syksyllä 2019. Hakaniemen kauppahalli on huputettu perusteellisen saneerauksen vuoksi.

Hakaniemen torilla käydään vielä kauppaa ulkona perinteiseen tyyliin.

Aamukahvilla kauppahallin upeissa väistötiloissa torin laidalla.

Porthaninkatu vie ylös Kallion kirjastolle.

Toinen linja. Talon no. 15 (korkea tumma rakennus) paikalla oli 1900-luvun alussa, aina 1950-luvulle asti 2-kerroksinen puutalo.

Toinen linja v. 1908. Talo no. 15 on vasemmassa reunassa (Helsingin kaupunginmuseo HKM, Signe Brander).

Kuntatalo Toisella linjalla (aik. Kaupunkien talo).

Heikki Häiväojan veistos Urbanisti (1982) Kuntatalon edustalla.

Kolmannen linjan ylimmällä kohdalla. Juha Vainion ja Fredin (Matti Siitonen) tunnetuksi tekemän kappaleen ”Kolmatta linjaa takaisin” alkuperäisversiossa nuori nainen kävelee sateessa miettien elämäänsä. Ehkä myös kuvan nainen?

Fleminginkatu 18 – Helsinginkatu 21. Isäni ja hänen vanhempiensa Helsingin koti vv. 1920–24.

Franzenia (Väinö Vähäkallio, 1930) Helsinginkadun puolelta. Rakennuksessa oli paljon luentoja Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan puolelta 1960-luvulla.

Torkkelinmäen tyylikkäitä taloja ja pihoja.

Torkkelinmäen värikkäitä rakennuksia.

Kallion kirjasto (Karl Hård af Segerstad 1912)

Kallion kirjaston sisätiloja.

Karhupuisto Agricolankadun ja Viidennen linjan välissä. Puiston tunnus Mesikämmen muurahaispesällä (Jussi Mäntynen, 1931).

Karhupuiston pysäkillä.

Viidennen linjan jugendtaloja: vas. Kivikallio (J.W. Tikka ja W.G. Palmqvist, 1909) ja Ihantola (O.E. Koskinen, 1907) .

Kallion maamerkki Kallion kirkko (Lars Sonck, 1912) näkyy kauas.

Kallion kirkon jugendaiheisia koristekuvioita.

Kallion kirkon urut. Kirkko on avoinna yleisölle useina tunteina mm. hiljentymiselle ja urkumusiikista nauttimiselle.

Kallion kirkko.

Ässärykmentin muistomerkki (Aarre Aaltonen, 1940) Alli Tryggin puistossa Hämeentien pohjoispuolella.

Kaikukuja nousee ylös Hämeentieltä.

Hämeentie remontissa v. 2019.

Väinö Tannerin kenttä (aik. Haapaniemen kenttä) Kaikukadun ja Haapaniemekadun välissä.

Elannon pääkonttorin (Väinö Vähäkallio, 1928) kaarevat portit. Montako pesäpalloa portit ovat nielaisseet?

Read Full Post »

Ovi auki jugendiin

Olinko mennyt jo paikan ohi? Kysytäänpä, kun apu on ihan vieressä, Sofiankadun toisella puolella. Helsingin kaupungintalon aulavahtimestari nousi tuoliltaan kuin KymJp:n varusmiespäivystäjä, ja vastasi tiedusteluuni ennen kuin olin saanut sen loppuunkaan. Palvelu pelasi, ja nyt oli osoite tiedossa; maineikas Jugendsali löytyi osoitteesta Pohjoisesplanadi 19. Lars Sonckin suunnittelemaa entistä Privatbankenin tyylikästä holvisalia isännöi nyt Robert’s Coffee, mutta kyllähän kahvilanpito saliin hyvin sopi. Salin arkkitehtuuria, sen kattomaalauksia ja yksityiskohtia kahvikupposen ääressä katsellessani alkoi Helsinki-päiväni ohjelma vahvistua – jatketaan tällä linjalla, en haahuile ympäri kaupunkia, vaan keskityn jugendrakennuksiin Katajanokalla, paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Taustatyö oli tehty, olin selvittänyt ja printannut Katajanokan kymmenien jugendrakennusten tiedot (osoite, rakennusvuosi, suunnittelija), ja nyt testattaisiin löytäisinkö As. Oy Wellamon ja monet muut 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa valmistuneet rakennukset. Ja miltä kaikki näyttäisi ja tuntuisi? Seikkailu sai alkaa!

Helsinki on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimpiä jugendkaupunkeja – pääkaupungistamme löytyy peräti 600 kansallisromanttista jugendrakennusta, monet niistä niin tuttuja, ettei tule miettineeksi niiden rakennus- tai arkkitehtuurityyliä! Katajanokalla on suhteellisen pienellä alueella oikea jugendrakennusten keskittymä. Satamakadun, Kruunuvuorenkadun, Vyökadun ja Laivastokadun rajaamat korttelit (noin karkeasti) kävelee ja silmäilee läpi parissa tunnissa, mutta ei ole ollenkaan kiellettyä välillä pysähdellä, nostaa katse ylöspäin ja tutkia erkkereitä, torneja, erimallisia ikkunoita ja seinien kohokuvioita vähän tarkemmin. Hassua kyllä, alueen maineesta huolimatta, turisteja ei ohitseni vyörynyt eikä vastaan tullut! Vain Uspenskin katedraalin ympärillä oli kuhinaa, ja tietenkin Aleksilla, Espalla, Senaatintorilla, ja lokkien seassa Kauppatorilla. Yksin kävellessä saa pysähdellä oman aikataulunsa mukaan, mutta nyt olisin mielelläni osallistunut Katajanokan jugendin opastetulle kierrokselle. Sellaisia järjestää mm. Helsingin kaupunginmuseo ja Katajanokkaseura. 

Aloitin oman kierrokseni Satamakadulta, Tove Janssonin puiston luota – jonka tuntumassa on tietenkin Janssonin lapsuus- ja nuoruusajan koti (Luotsikatu 4). Kerrotaan, että Muumien luoja olisi saanut teoksiinsa vaikutteita Luotsikatu 1:n hienosta jugendtalosta, Luotsilinnasta (tunnettu myös Tallbergin talona). Luotsilinnan suunnitteli arkkitehtikolmikko Gesellius-Lindgren-Saarinen, joiden piirustuspöydältä on lähtöisin myös muita Katajanokan jugendrakennuksia. Etenin verkkaisesti ylös Luotsikatua tietäen, että tällä vauhdilla kävelisin täällä vielä huomennakin. Hidasteita tuli myös ylhäältä, kun pohjoiselle taivaalle nousseet pilvet alkoivat varoittamatta sataa, ja matkani keskeytyi hetkeksi Luotsikadun ovisyvennykseen. Sateen loppumista odotellessa pohdin, olisiko mahdollista päästä johonkin taloon sisälle, tutkailemaan porraskäytävää, vanhoja hissejä, seinien ornamenttejä …? Sellainen järjestyi yllättävän helposti; oven vieraalle kulkijalle avanneet nainen ja mies eivät kyselleet motiivejani. Huolimatta epäilyttävän suuresta ja painavasta repusta pääsin kurkistamaan jopa parinkin jugend-rakennuksen ala-aulaan! Toinen rakennuksista oli Luotsikatu 5:n maineikas EOL-talo. Ovet olivat avautuneet jugendin maailmaan!

Matkallani apuna mm:
Arkkitehtuuriopas Helsingin jugend (Helsingin kaupunginmuseo)
Jugend Suomessa (Hämäläinen Pirjo)
korttelit.fi (nettisivusto rakennusten tunnistamiseksi)

Jugendsali, Pohjoisesplanadi 19, Helsinki

n

Jugendsalin fresko, Vilho Sjöström

Jugendsalin kiviveistokset, Valter Jung

Upeassa Jugendsalissa nauttii kahvihetkestä.

Vas. Luotsikatu 1, Luotsilinna (Gesellius-Lindgren-Saarinen) ja oik. Luotsikatu 2, Aeolus (Selim A. Lindqvist)

Luotsikatu 4, Tove Janssonin lapsuuden ja nuoruuden ajan kotitalo.

Luotsikatua pohjoisesta päin.

EOL-rakennus, Luotsikatu 5 (Gesellius-Lindgren-Saarinen).

EOL-rakennuksen ulko-ovi.

EOL-rakennuksen ala-aulaa.

Semafor, Luotsikatu 7 (Bruno Ferdinand Granholm)

Aeolus, Satamakatu 5 (Selim A. Lindqvist)

Aeolus-rakennuksen ulko-ovi.

Aeoluksen seinäkoriste ja rakennusvuosi.

Rakennukset Kontio (Waldemar Wilenius) ja Kataja (Usko Nyström, Petrelius, Penttilä) Kruunuvuorenkadulla.

Kontio-rakennuksen yksityiskohta.

Kataja-rakennuksen yksityiskohta.

Kruunuvuorenkatua etelästä päin.

Katajanokankatua

Takorautaportti Katajanokankadulla.

Bellona, Luotsikatu 8 (F.Oskar Helenius)

Kauppiaankatua. Keskellä Olofsborg (Gesellius-Lindgren-Saarinen) ja oik. Lietzenin talot (Georg Wasastjerna, K.V. Polon)

Lietzenin seinäkoristeita.

Norman talo, Luotsikatu 10 (von Essen, Kallio, Ikäläinen)

Norman talon yksityiskohta.

Satamamakasiini, Pikku Satamakatu 6 (Selim A. Lindqvist)

Katajisto, Laivastokatu 6 (Edv. Löppönen)

Jugend-talon portaikkoa Luotsikadulla.

Read Full Post »

Kivilinnoja ja kullattuja kupoleita

Katajanokan Haukat oli maineikas helsinkiläinen urheilu- ja erityisesti pesäpalloseura aikoina, jolloin itsekin löin palloa Helsingissä, Herttoniemen Urheilijoiden (HerU) riveissä. Pääkaupunkiseudulla oli 1900-luvun puolivälissä todellinen pesäpallobuumi, niin miesten kuin naisten sarjoissa. Haukkojen lisäksi huipulla taistelivat myös Helsingin Pallonlyöjät (HPL), Pallo-Toverit (PT), Työväen Mailapojat (TMP) ja Puna Mustat (PuMu). Mutta missä Katajanokan Haukat harjoittelivat? Eihän Katajanokalla ollut urheilukenttää eikä sitä ole vieläkään! Muistan pelanneeni Haukkoja vastaan ainakin Hesperian, Haapaniemen (nyk. Väinö Tannerin) ja Kaisaniemen kentillä. Kaikki upeita pesispaikkoja. Hesperian kenttä, nykyisen Finlandia-talon paikalla oli se upein ja paras. Yksi parhaista pesismuistoistani on, kun sain pelata Pentti ”Kiukki” Kataisen vierellä kolmospolttajana Helsingin piirin edustusjoukkueessa juuri tuolla maineikkaalla Hesperian kentällä. Sain monia kokeneen ketun neuvoja ulkona liikkumisessa ja rutkasti itsevarmuutta. Jaa, mutta ei tämän blogin pitänyt pesäpallosta kertoa …

Katajanokka on jostakin syystä jäänyt kirjoittajalle mysteeriksi muutenkin kuin urheilupaikkojen suhteen. Joku työasia on vienyt puolitutun toimistoon Luotsikadulle, on ollut luentoa Katajanokan Kasinolla, on ollut palaveria ja iltaruokailua jossakin makasiiniravintolassa ja toki Viking Linen terminaali on tuttu. En ole kuitenkaan koskaan käynyt Uspenskin katedraalin sisällä. Oletko sinä? Entä Katajanokan lukuisat jugendrakennukset, jäänmurtajat – tai Helsingin lääninvankila ”Nokka”; melko tuntemattomia kohteita kaikki. Flunssasta huolimatta ottaisin nyt ohjelmaani Skatan kierroksen. Hyvinä oppaina matkalleni olivat mm. kirjat: ”Sunnuntaikävelyllä Helsingissä” (Pauli Jokinen), ”Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita” (Kaija Ollila, Kirsti Toppari) ja ”Olofsborg, Katajanokan jugendlinnan vuosisata” (Tero Halonen). Laitoin kellon soimaan vähän ennen kuutta ja pakkasin reppuni valmiiksi torstaista reissuani varten. Nyt mentiin!

Helsinki, vanha kotikaupunki, on rakennuksiltaan ja miljööltään mahdottoman hieno paikka. Kuinka on ennen osattukaan (ja maltettu) rakentaa niin veistoksellisia taloja; kortteleittain taideteoksia! Siinä kotimaanmatkailijan pienen budjetin Rooma, Pietari ja Venetsia samassa paketissa! Reppu selässä, kuin bussin tuomana maalaisserkkuna ihailin estotta kantakaupungin uusrenessanssia, empireä ja jugendia. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen totesi Helsingin Sanomissa, että Helsinkiä voi rakastaa myös marraskuussa – ”kaupunki on silloin siisteimmillään, katutöitä on vähemmän kuin kesällä eikä lumi ole haittana”. Se on aivan totta. Olin lopulta tehnyt Katajanokan kierrokseni marraskuun hämärässä Jussi Pajusen ajatusten evästämänä. Suomen liput liehuivat mastoissa ja talojen nurkkasaloissa. Ne liehuivat Lapsen oikeuksien puolesta – ja ehkä vähän myös tällaisille lapsenmielisille! Sallitaanhan?

Kauppatoria ja Katajanokkaa

Uspenskin katedraali

Uspenskin katedraalin ikonostaasi

Uspenskin katedraali 02

Pohjoisrantaa Katajanokalta

Pohjoisreunan jugendia

Katajanokan Kasinon ikkuna

Jäänmurtajat

Ulkoministeriö (ent. Merikasarmi, Engel)

Hotel Katajanokka (ent. lääninvankila)

Sisäpiha

Kruunuvuorenkatu

Parvekkeet

Olofsborgintalo (Gesellius, Lindgren, Saarinen)

Yksityiskohta

Sisäpiha 02

Ovi

Tulli- ja pakkahuoneen torneja

Arvorakennuksia

Kultaa kaikki tyynni

Read Full Post »

Kolmen kupin kierros

Laiva puski esille sankasta sumusta, se oli iso matkustajalaiva. Pysähdyin tarkkailemaan laivan tyylikästä kääntyilyä satama-altaassa ja kiinnittymistä Etelä-Sataman Olympialaituriin. Silja Symphony ja sen miehistö hallitsi laivan ohjailun taidokkaasti. Kiinnitysköydet heitettiin laiturille; vielä pieni pakitus ja kaikki oli valmista autorampin laskemista varten. Hyvästelin ruotsinlaivan ja jatkoin matkaani Ehrenströmintietä pitkin kohti Kaivopuiston rantaa. Ihmislapsella on monia mielihaluja eikä blogikirjoittajakaan ole sen kummempi siinä suhteessa. Keväinen käyntini Uunisaaressa oli saanut mieleni rantamainingit vellomaan ja halusin päästä uudelleen kokemaan eteläisen Helsingin merimaisemat ja meren tunnelman. Siippani ei nyt pääsyt mukaan, lähdin matkaan yksin sateiseen ja sumuiseen Helsinkiin.

Kaikessa säästetään nykyisin. Aamuinen bussimmekin taisi kuulua niihin vähemmän panostettaviin, yt-neuvottelujen piriin. Kardaaniakseli vihelteli kuin Loirin huilu, kattovalot paloivat vain toisella puolella ja bussin kello näytti vielä kesäaikaa. Kaikki oli kuitenkin kohdallaan, kun aloitin matkani aamukahvilla Cafe Engelissä. Palvelu oli erinomaista, tilaa riitti ja lämmin kinkkupiirakka antoi hyvän potkun tulevalle rundille. En vielä silloin ymmärtänyt, että matkastani tulisi pitkä. Ottaisinko tämän vapaapäivän teemaksi meren, kahvilat vai mitä, en vielä tiennyt. Olin saanut vaimoltani joululahjaksi hienon kirjan Helsingin kahviloista (Kahvintuoksuinen Helsinki) ja ajattelin, että aloittelisin reissuani sen mukaisesti; ensimmäisestä kahvilasta alkaen. Miksei? Tai sitten kiertäisin kaikki Helsingin rantakapakat: Salvet ja Sea Horset? No jaa, ehkei sentään. Tässä iässä. Jatkoin  matkaani eteenpäin ja väänsin sadevihmassa hattuni lippaa alemmas. Kohta oltaisiin rantakahvila Ursulassa.

Ruoholahdessa melkein eksyin, en kuitenkaan pudonnut kanavaan, jota olin tarkoituksella mennyt katsomaan. Missä Lepakko on, se liekkihotelli? Yllätyin, kun Ruoholahti (myös Munkkisaari ja Jätkäsaari) oli muuttunut todella pajon – se oli kuin kuin kaupunki kaupungissa ominen ostoskeskuksineen ja valtavine yritysten lasipalatseineen. Viimein sain kompassini osoittamaan kohti Kamppia ja kaiiki vaikutti jo tutummalta. Ohitin Marian sairaalan ja entisen teollisuusrautatien pohjalle tehdyn kevyenliikenteen baana-reitin ja astuin lopulta aika uupuneena Lasipalatsin kahvilaan – reittini päätepisteeseen ja samalla matkani kolmanteen kahvilaan. Oli arvioinnin paikka: kolmen kupin kierroksen voitti ylivoimaisesti Cafe Engel – mukavan tarjoilijatytön hymyn mitalla. Kahvilakirjassa riittää vielä kohteita – mikä mahtaa olla vaimoni suosikki? Voi olla, ettei minun mielipidettäni siinä kysytä.

Cafe Engel 01

Cafe Engel 02

Cafe Engel 03

Sundmanin talo, Eteläranta

Valkosaari ja ravintola

Silja Symphony rantautuu

Kaivopuiston ranta

Särkänlinnan ja Harakan laituri

Nainen laiturilla

Saarten takana aava meri, Kaivopuisto

Mattolaituri ja Uunisaari

Munkkisaaren uusia rakennuksia

Hietalahden nosturi

Telakkapuisto ja Betaniatalo, Punavuori

Telakkakatu

Ravintola Salve, Hietalahti

Ruoholahden kanava

Kampin jugendia, As Oy Raide

As Oy Raide, seinälaatta

Lasipalatsin kahvila

Lasipalatsin kahvilan ikkunasta

 

 

 

 

 

 

Read Full Post »