Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘jugend’

Uspenskin katedraalin kalliolta laskevat rappuset etelän suunnalla alas Tove Janssonin puistoon. Hyvinhoidettu puisto rajautuu Satamakatuun, jonka varrelle on 1900-luvun taitteessa noussut tyylikkäitä jugendrakennuksia. Kaksi rakennusta: punaruskea Tallbergin talo ja vihertävä Aeoluksen talo ovat talopari, jotka Luotsikadun molemmin puolin muodostavat ikään kuin portin Katajanokan mestarillisiin jugendrakennuksiin. Tallbergin linnamaisen ja hankalanmuotoisen tontin rakennuksen suunnittelivat kolme nuorta arkkitehtiä: Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. He nousivat pian kuuluisuuteen toimistona ja myöhemmin myös erikseen. Mutta kuka oikein oli Aeoluksen suunnittelija Selim A. Lindqvist? Kun jo aikaisemmissa blogeissani tutustuin hänen mittavaan työluetteloonsa ja selailin omia Helsingin kuviani, huomasin, että vuosien varrella olin kuvannut paljon juuri Lindqvistin piirtämiä rakennuksia! Eivätkä ne kaikki suinkaan olleet Katajanokalta, vaan ympäri kaupunkia, luonteeltaan, tyyliltään sekä toiminnoiltaan hyvin erilaisia rakennuksia. Päätin tilata itseltäni pikku tutkielman Selim A:sta, jossa olisi samalla palanen Helsingin historiaa. Selvityksen voisin hyvin tehdä ”etänä” omassa kodissamme, oman kirjoituspöytämme ääressä. Olihan jalkatyö jo pitkälti tehty! 

Selim A syntyi Helsingissä v. 1867. Hänen perheensä ei ollut varakas, mutta niin vain poika pääsi jo 16-vuotiaana opiskelemaan vapaaoppilaana Teknilliseen opistoon. Mielessä kävi myös merille lähtö veljiensä tavoin, mutta lahjakas piirtäjä löysi lopulta oman alansa ja paikkansa arkkitehtinä. Hänen nuoruusvuosinaan Helsinki kasvoi voimakkaasti; matalia puutaloja purettiin ja yhä korkeampia ja näyttävämpiä kivitaloja alkoi nousta muuallekin kuin senaatintorin ja kauppatorin alueille. Selim A:n iso perhe muutti v. 1885 Aleksanterinkatu 54:ään – paremmin tunnettu tänään Stockmannin tavaratalosta. Heidän kotinsa lähelle oli jo noussut mm. Domus Litoni (Aleksanterinkatu 50 ) v. 1847 ja Vanha ylioppilastalo (Aleksanterinkatu 23) v. 1870. Jättimäinen ja aikanaan pohjoismaiden suurin yksityinen rakennus ns. Grönqvistin talo (Pohjoisesplanadi 25-27) valmistui v. 1883. Myös Henrikinkadun (nyk. Mannerheimintie) toiselle puolelle nousi nopeassa tahdissa korkeampia kivitaloja, mm. Raken talo Erottajalla v. 1883. Tähän rakennusbuumiin pääsi pian myös Selim A osallistumaan, jo vähän ennen arkkitehdiksi valmistumistaan v. 1888.

Hänen ensimmäinen suunnittelutyönsä oli tiettävästi asuinkerrostalo Ratakatu 1c v. 1888, tyyliltään uusrenessanssia. Nyt oli päästy alkuun, ja komeita kerrostaloja syntyi jatkossakin Selim A:n kynästä. Tyylikin kehittyi ja muuntui. Eräänlainen Lindqvistin päätyö, ainakin omasta mielestäni, on ns. Lundqvistin liiketalo (Aleksanterinkatu 13), siis Aleksi 13, joka valmistui v. 1900. Aleksanterinkadun kanjonissa ei ohikulkija useinkaan huomaa rakennuksen taidokasta ja koristeellista julkisivua. Rakennuksen arkkitehtuuri edustaa siirtymää kertaustyyleistä jugendiin. Selim A suunnitteli rakennuksen yhdessä Elia Heikelin kanssa; rakennustekniikka perustui uusien materiaalien, raudan ja betonin käytölle. Pian oli jugendin vuoro, tuli myös teollisuuslaitostilauksia, basaarityyppisiä kauppahalleja, huviloita, puurakentamista ympäri kasvavan pääkaupungin, ja vähän muuallekin. Tietokirjailija, arkkitehtuurin tutkija Asko Salokorpi toteaa teoksessaan ”Selim A. Lindqvist, arkkitehti” Selim A:n tyylin vaihtuneen monta kertaa 1910-luvun kuluessa, kunnes yhä hillitympi ilmaisu pelkistyy wieniläisvaikutteiseksi hienostuneisuudeksi jopa teollisuusrakennuksissa. Vaikka Salokorven ansiokas kirja ei kuvaile eikä arvioi Lindqvistiä erityisesti henkilönä, olisiko tuo viimeinen lause samalla myös ihmisen, päähenkilömme, luonnehdintaa parhaimmillaan?

Jo 1930-luvulla mutta erityisesti 1960-luvulla moniin helsinkiläisiin tunnettuihin rakennuksiin iski purkuvimma. Tontti piti täyttää paremmin ja tehokkaammin. Purkamiselta eivät välttyneet myöskään Selim A:n luomukset – tosin ainakin yksi rakennus, Ravintola Central Skohan rakennuksen yhteydessä Keskuskadulla oli tehtykin vain väliaikaiseksi ratkaisuksi. Antti Mannisen kirjassa ”Puretut talot” kerrotaan 100 puretun rakennuksen tarinat, mukana myös Selim A:n töitä kuten Sörnäisten Uusi Apteekki, Hämeentie 33, joka oli rikasta jugendtyyliä niin ulkoa kuin sisältä. Talo oli kokonaistaideteos. Tilalle rakennettiin 12-kerroksinen Kansan pääkonttorikolossi v. 1962. Talon katolla oli vuosikymmeniä säätorni, josta Kansa-yhtymän talo tuli helsinkiläisten keskuudessa tunnetuksi (myös kirjoittajalle tuttu monien vuosien ajalta). Kansa-yhtymän tarina loppui v. 1995, säätorni näytti aikansa mitä sattui, kunnes senkin valo sammui v. 1997 (HS). Kun sattumoisin jouduin käymään Helsingissä elokuun alussa, päätin ajaa seurueeni kanssa kotiin Töölön ratikkahallien kautta. Tummia pilviä on kasaantunut myös näiden Selim A. Lindqvistin v. 1911 piirtämien hallien ylle. Muutama vuosi sitten HKL ilmoitti halustaan luopua halleista. Jokainen voi arvailla ja pohtia, mitä ilmoitus saattaa merkitä. Mutta ainakin omassa, Töölön ratikkahallien tuoreessa kuvassani kaikki näyttää hyvältä – hallien kattojen yläpuolella on kirkas sinitaivas ja vain muutama vaalea pumpulipilvi. Koffin tunnuksissa oleva ratikkakin peruutteli ulos hallista ja taas takaisin sisälle viestittäen, ettei pidä uskoa kaikkea, mitä kirjoitetaan. 

(Selim A Lindqvistin suunnittelemat ja blogiin valikoidut rakennukset esitellään jokseenkin aikajärjestyksessä. Ilman kuvaajatietoja olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia. Kuvissa vuosiluvut ovat joko piirustusten tai rakennuksen valmistumisvuosia. HKM viittaa Helsingin kaupunginmuseoon)

Read Full Post »

Jokin outo lamaannus tai väsähtäminen hiipi hiljaa perheemme arkeen vuoden 2020 tammikuussa. Ei se kokonaan voinut johtua lumettomasta, harmaasta maisemasta. Se oli jotakin muuta, jotakin selittämätöntä – siihen asti, kunnes vaimoni antoi vinkin uutuuskirjasta ”Mika Waltarin Helsinki” (Juha Järvelä, 2019). Siinä se oli, Helsinki-sana mainittu! Marraskuinen Kallion retkeni ei siis pitkälle riittänyt, oli pian saatava uusi annos kantakaupungin mukulakiviä, massiivisia kivijalkoja, raskaita ulko-ovia, korkeita torneja, katujen yllä risteileviä ties-mitä-johtoja, hälinääkin. Siihen viidakkoon halusin taas työntyä, ja ihan vapaaehtoisesti. Vaimonikin heräsi kirjoittajamiehensä innostuksesta ja alkoi tsempata siippaansa tulevan retken valmisteluissa. Mutta mikä olisi blogimiehen seuraava kohde? Jokin kokonainen uusi kaupunginosa, vai mikä? Ei, nyt otetaan vain yksi katu, ja se on Ullanlinnan Tehtaankatu!

Miksi juuri Tehtaankatu? En oikein tiedä, en ole vieraillut kaverillani, joka olisi asunut Tehtaankadulla, en ole saattanut tyttöä Schalinin talon opiskelijaboksiin, en ole sukua maamme ensimmäiselle presidentille K.J. Ståhlbergille, joka asui Ricardo Björnbergin suunnittelemassa ja v. 1901 valmistuneessa upeassa uusrenessanssitalossa Tehtaankatu 4:ssä, mutta olen kyllä saattanut kouluajan kesätöissä viedä elintarviketilauksen jakeluauton apumiehenä ravintola Sea Horseen (Tehtaankatu 9 – Kapteeninkatu 11), sillä läheisen Pietarinkadun perunatoimituksesta on selvä muistikuva. ”Tehtaankadun äänet” eivät nekään ole millään tavalla koskettaneet kirjoittajaa, tuiki tavallista, ei-poliittista kansalaista. Hakemalla hain oikeutusta liittää Tehtaankatu juttuni otsikkoon, ja löysin viimein tärkeän yhteyden. Tehtaanpuiston yhteiskoulu oli aikoinaan urheilukoulun maineessa. Monet sen oppilaista kuuluivat tunnettuun pesäpalloseuraan nimeltä HPL (Helsingin Pallonlyöjät). Kun seuran menestys aikuisten sarjassa alkoi hiipua 1960-luvun alussa, siirtyivät monet HPL:n pelaajat omaan seuraani Herttoniemen Urheilijoihin. Sen lisäksi muistan kovat oppikoulun pesäpallo-ottelut Tehtaanpuistoa vastaan. Ja se kovin oli vuonna 1963. Oma joukkueeni ja oma kouluni Kulosaaren yhteiskoulu sen voitti, mikä tiesi jatkoonpääsyä Helsingistä ja aikanaan loppuottelua Sotkamon koulua vastaan. Kuliksen pojat, kera oman torvisoittokunnan ja parin vaunullisen verran koulukavereitamme (+ rehtori ja useita opettajia), matkasivat junalla Sotkamoon. Siellä voiton vei Kulosaari, ja torvi soi! Tiesitkö, että Tehtaanpuiston yhteiskoulu ei sijaitsekaan Mikael Agricolan kirkkoa ympäröivässä Tehtaanpuistossa, vaan Eiran puolella Ehrensvärdintiellä? Tänä päivänä tyylikkäässä rakennuksessa vaikuttaa steinerkoulu Elias-koulu.

Kiipesin ylös Laivasillankatua ja olin valmis aloittamaan päivän urakkani. Läheisen Pyhän Henrikin katedraalin ovi oli auki. Kirkkosali oli autio, muttei hiljainen – vahva urkumusiikki täytti tilan. Istuin alas, hiljennyin ja kuuntelin. Urkuri ei voinut tietää, että saatteli soitollaan matkaan Tehtaankadun turistin mitä hienoimmalla tavalla. Päivän tavoite oli kävellä Tehtaankatu päästä päähän, katsella ja kuunnella, kurkkia sisäpihoille, nähdä yksityiskohtia, nautiskella. Kävellessäni eteenpäin karhean komea jugendrakennus seurasi toistaan, kortteli korttelilta. Niin, jugend-retkeksi se taas meni – Helsinki kun on yksi maailman upeimmista jugend-kaupungeista! Sen huomaavat parhaiten ehkä vain ulkomaalaiset, kuten Yhdysvaltain entisen suurlähettilään vaimo Cody Douglas Oreck, joka helsinkiläisen jugendin innoittamana kirjoitti tekstin kuvakirjaan ”Storybook Helsinki and beyond”. Ja Tehtaankatu, mitä kaikkea sen vierille onkaan noussut; arvotaloja, suurlähetystöjä, (melkein kadun varrella olevat) maineikas teatteri ja parikin perinteikästä ravintolaa, v. 1908 valmistunut ala-aste, puistoja, kaksi kirkkoa ja yksi satutalon näköinen sairaala. Tehtaita ei suunnitelmista huolimatta kadun varsille noussut Fazerin Mestaritaloa lukuunottamatta, mutta jo päätetty kadun nimi jäi pysyväksi.

Tehtaankadusta tuli kummikatuni! Miten aion uutta kummikohdettani hoitaa ja vaalia, sen aika näyttää. Kotimainen kummikatu tai kummikaupunki on varmasti myös Greta Thunbergin mieleen; ei tarvitse matkustella kauaksi eikä enää yhtään lisätä kasvihuonekaasuja ilmakehään. Omalla vähäpäästöisellä ”etelänmatkallani” oli lentokoneenani Google, baaritiskinäni kirja “Puhvelista Punatulkkuun” (Kaija Ollila, Kirsti Toppari) ja rantatuolinani oli huippusivusto korttelit.fi. No, vähän tarvittiin apua myös Ventoniemen Helsingin bussilta.

Matka käynnistyy Helsingin Eteläsatamasta, ja kahvilla Vanhassa Kauppahallissa.

Päivää alkaa vähitellen valjeta. Jo näkyy Valkosaari sekä Luoto.

Tehtaankadun alkupää. Vasemmalla Pyhän Henrikin katedraali (E.B. Lohrman, 1860), oikealla Tehtaankatu 1 (Armas Lindgren, 1914).

Tehtaankatu 4 (Ricardo Björnberg, 1901)

Tehtaankatu 4:n tunnettuja asukkaita: maame ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg sekä Nobel-palkittu tutkijamme sekä fysiologi Ragnar Granit.

Tehtaankatu 16 ”Domus” (G.W. Nyberg, 1907)

Tehtaankatu 3:n yksityiskohta (Josef Stänbeck, 1902). Talon suunnittelija lienee tunnetumpi kirkkoarkkitehtinä.

Tehtaankatu 7 ”Sampsa” (Vilho Lekman ja J.W. Tikka, 1909). Talossa asui mm. Mika Waltari kouluikäisenä ja nuorena aikuisena vv. 1914–1930.

Tehtaankatu 7:n yksityiskohta. Tehtaankadun rakennukset valmistuivat pääosin 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana.

Tehtaankatu 20 ”Tammi” (Kaarlo Oila, 1907)

Tehtaankatu 22:n kivijalkamyymälä.

Kuvan keskellä ruskeanharmaa Schalinin talo, Tehtaankatu 9. Sokea pianonvirittäjä Herman Schalin oli myös etevä liikemies. Hän rakennutti kivitalon Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmaukseen (Usko Nyström, 1902). Vasemmalla Tehtaankatu 11 (Lars Sonck, Matti Finell, 1929).

Schalinin talon ulko-ovessa jugend-aikakauden koristelua.

Schalinin talon v. 1934 perustettu ravintola Sea Horse on valmiina tämän päivän lounastarjoiluun.

Kapteeninpuistikko Tehtaankadun ja Kapteeninkadun kulmauksessa.

Tehtaankadun lapsia.

Tehtaankadun koulu, nykyisin Tehtaankadun ala-aste, Tehtaankatu 15–17 (Albert Nyberg, 1908).

Tehtaankatu 19, As. Oy Koivu (Paavo Björk, 1904)

Eiran sairaala (1905) ja punertava lisärakennus (1910), Tehtaankatu 28–30 (Lars Sonck). Taustalla kellertävä rakennus Tehtaankatu 26 (Mauritz Gripenberg, 1903).

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23 (Lars Sonck, Arvo Muroma, 1935)

Yksityiskohta Mikael Agricolan kirkon kirkkosalista.

Tehtaankadun loppupäätä Eiran sairaalan kohdalta länteen. Taustalla Hietalahden telakan nosturi.

Kahvitauolla pikku kahvilassa nimeltä Lilla Fabrik! Palvelu pelasi englanninkielellä. Tilasin kahvini pariksi korvapuustin selvällä suomenkielellä. Onnistui!

Tehtaankatu 34 c (Väinö Vähäkallio, 1911). Vasemmalla Irlannin suurlähetystön talot. Ne suunnitteli Armas Siitonen vuosina 1918–20 alunperin yksityisasunnoiksi. Klassinen rakennustyyli poikkeaa Tehtaankadun valtavirrasta, jugendtyylistä.

Ehrensvärdintien Elias-koulu, entinen Tehtaanpuiston yhteiskoulu. Kadulla tapaamani oppilaat tunsivat koulutalon historiaa, tiesivät ainakin koulun entisen nimen!

Tehtaankadun monilta poikkikaduilta on näkymä Kaivopuistoon, Meripuistoon – ja merelle.

 

Read Full Post »

Lukija on saattanut ihmetellä blogikirjoittajan aihevalintoja – niitä kun näyttäisi olevan enimmäkseen vain kahdentyyppisiä. Joko sitä painellaan pitkin pohjoisen Uudenmaan pellonreunoja reppu selässä ja kamera kaulassa, tai sitten sitä huidellaan pitkin pääkaupungin tuulisia katuja reppu selässä ja kamera kaulassa. Kirjoittajaa tilanne ei huolestuta yhtään, niin kauan kun vain jaksaa liikkua ja olla eri asioista kiinnostunut, edes muutamasta. Helsingin Käpylässä syntyneenä ja työn takia aikuisena Helsingistä pois muuttaneena tunnen jatkuvaa kaipuuta nuoruuteni maisemiin ja kauan sitten koettuun, samoin kuin tuntee jalkansa amputaatiossa menettänyt – kaikki kunnossa, mutta jalkaa vain särkee. Olin jo parin viikon ajan valmistellut seuraavaa Helsingin matkaani. Mikä olisi kupletin juoni, ja mihin päin suuntaisin? Kävisikö Kallion kaupunginosa? Mitä omakohtaista löytäisin Kalliosta? Nyt otettiin vanha konsti käyttöön: Kallion kartta printteristä pöydälle, kartan viereen nuppineulat, ja sitten vain pohtimaan, mitkä kohteet olisivat niin merkityksellisiä, että niihin upottaisin punapäisen nuppineulan (nuppineula kuulostaa paremmalta kuin pieni nappi vaimoni ompelurasiasta). Kallio-päivän reitin valmistelu sai alkaa.

Kallion kaupunginosaan kuuluu myös Hakaniemi ja Siltasaari, mutta nyt liikun alueella, jota rajaavat Töölönlahti (Eläintarha), Helsinginkatu ja Hämeentie. Pieniä poikkeuksia tehdään, ja niille on hyvät perustelut. Retkeni voisi hyvin olla jatko-osa Katajanokan jugendille, koska niin paljon jugendkomistuksia löytyy myös Kalliosta, edustavimpina Kallion kirkko, Hakaniemen kauppahalli, torin laidan Ahtola ja Haka, Kallion kirjasto, monet rakennukset Karhupuiston reunamilla, ja Siltasaaressa Paasitorni sekä länsipään asuirakennukset. Ajattelin kuitenkin tarjota lukijalle suloisen sekasotkun, jossa on kaikkea mahdollista – kuten elämässä yleensä. Lähdin nousemaan Ympyrätalon ja Arenatalon välistä Siltasaarenkatua pitkin kohti Toista linjaa koleassa ja viimaisessa syyssäässä. Hyvin pian tavoitin ensimmäisen kohteeni: Toinen linja 15. Tänään paikalla kohoaa 8-kerroksinen tummanharmaa rakennus, mutta 1920-luvun puisessa rakennuksessa oli vain kaksi kerrosta, peltinen aumakatto ja tyypillinen korkeahko kivijalka. Tässä asuivat äitini isovanhemmat Oskar ja Rosa Rask melko pitkään, vv. 1907–1932. Missä ja miten isoisovanhempani, Porvoon suunnalla syntynyt täysin ruotsinkielinen Oskar ja suomenkielinen Jämsän tyttö Rosa olivat toisiinsa tutustuneet? Arvoitus ei enää koskaan selviä, ei vaikka kuinka Kallion katuja astelisin. Oli mentävä eteenpäin. Koleus iski seisahtelijaan, pian saattoi tulla räntääkin.

Seuraavaksi Alppikadulle, sieltä Kallion kirkon kautta Karhupuistoon, tästä edelleen Franzenian pihalle … vai menenkö ensin Fleminginkadun ja Helsinginkadun kulmaukseen? Torkkelinmäkikin oli katsastettava ja viimein tulisin Ässärykmentin muistomerkiltä Alli Tryggin puistosta alas Hämeentielle. Niin, ja kyllä Stadin Arskan patsaskin Matti Heleniuksen puistossa on tsekattava – sinne myös nuppineula! Reitin varrella on tyylikäs Kuntatalon rakennus (aik. Kaupunkien talo), jossa työskentelin kaksi vuotta 1980-luvun alussa, ja Fleminginkatu 18:ssa asui isäni ja hänen vanhempansa vv. 1920–24. Isänisäni oli arvostettu kirjansitoja; hän sai kutsun Sortavalasta valtioneuvoston kirjapainoon Helsinkiin 1900-luvun alussa! Lopulta paikkoja ja rakennuksia Kalliossa, jotka puhuttelivat, olikin yllättävän monta. Kallion kaupunginosan ilme on muuttunut sadan vuoden aikana valtavasti. Kun 1960-luvun lopulla kävelin pimeänä aikana Franzenian iltaluennolta pitkin Helsinginkatua kohti Kurvia, edelleen Vilhonvuorenkadulle ja sieltä alas Sörnäisten rantatien bussipysäkille, vilkuilin kyllä muutaman kerran olkani yli, olinko saanut seuraajia. En ollut, mutta eipä opintolainaa nauttivassa opiskelijahepussa olisi ollut mitään kiinnostavaa, ei mitään vaihtoarvoa. Iloiset Block Partyt olivat vielä kaukana näiltä kulmilta. 

Pöydällä kartan vieressä oli jäljellä enää yksi nuppineula. Se oli muita nuppineuloja paljon suurempi. Sijoitin sen Hämeentien, Haapaniemenkadun ja Kaikukadun väliselle alueelle – lipsahti siis vähän jo Sörnäisten puolelle! Tällä kentällä, Haapaniemen kentällä (nyk. Väinö Tannerin kenttä), oli nuorelle pojalle kuten niin monelle muulle helsinkiläiselle pesäpallon harrastajalle – ja erityisesti kalliolaisille harrastajille – suuri merkitys 1950- ja 60-luvuilla. Myös me herttoniemeläiset koimme TMP:n (Työväen MailaPoikien) kotikentän kuin omaksemme. Kentällä pelattiin monia nuorten turnauksia, opimme tuntemaan muita stadilaisia pelaajia ja tutustuimme erityisesti TMP:n pelaajiin – myös tyttöihin! Jostakin syystä me HerU:n (Herttoniemen Urheilijat) pojat pelasimme usein harjoituspelejä TMP:n naisten edustusjoukkuetta vastaan. Aika tasoissa mentiin! Maineikasta, aikanaan hiekkapintaista kenttää peittää nyt keinonurmi; pesäpallo on vaihtunut muihin lajeihin. Mielikuvissa näen pesäpallon yhä pomppivan läpi kentän kohti Elannon jättimäisen pääkonttorin kaarevia portteja. Kentän laidalla istuu TMP-ikoni Rafa keppeineen. Kone Oy:n logo hammaspyörineen välkähtelee Sörnäisten rantatieltä. Hämeentiellä on liikennettä, mutta se soljuu rauhallisesti eteenpäin. Tuomarin pillin vihellykseen sekoittuu Käpylän ja Arabian ratikoiden kitinä ja kolke – aivan kuin ne vaikeroisivat. Ehkä ne jo aavistavat Haapaniemen kentän ja Stadin pesäpallon tulevat muutokset.

Kallion kirkon torni ja sen ympärillä levittäytyvä Kallion kaupunginosa syksyllä 2019. Hakaniemen kauppahalli on huputettu perusteellisen saneerauksen vuoksi.

Hakaniemen torilla käydään vielä kauppaa ulkona perinteiseen tyyliin.

Aamukahvilla kauppahallin upeissa väistötiloissa torin laidalla.

Porthaninkatu vie ylös Kallion kirjastolle.

Toinen linja. Talon no. 15 (korkea tumma rakennus) paikalla oli 1900-luvun alussa, aina 1950-luvulle asti 2-kerroksinen puutalo.

Toinen linja v. 1908. Talo no. 15 on vasemmassa reunassa (Helsingin kaupunginmuseo HKM, Signe Brander).

Kuntatalo Toisella linjalla (aik. Kaupunkien talo).

Heikki Häiväojan veistos Urbanisti (1982) Kuntatalon edustalla.

Kolmannen linjan ylimmällä kohdalla. Juha Vainion ja Fredin (Matti Siitonen) tunnetuksi tekemän kappaleen ”Kolmatta linjaa takaisin” alkuperäisversiossa nuori nainen kävelee sateessa miettien elämäänsä. Ehkä myös kuvan nainen?

Fleminginkatu 18 – Helsinginkatu 21. Isäni ja hänen vanhempiensa Helsingin koti vv. 1920–24.

Franzenia (Väinö Vähäkallio, 1930) Helsinginkadun puolelta. Rakennuksessa oli paljon luentoja Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan puolelta 1960-luvulla.

Torkkelinmäen tyylikkäitä taloja ja pihoja.

Torkkelinmäen värikkäitä rakennuksia.

Kallion kirjasto (Karl Hård af Segerstad 1912)

Kallion kirjaston sisätiloja.

Karhupuisto Agricolankadun ja Viidennen linjan välissä. Puiston tunnus Mesikämmen muurahaispesällä (Jussi Mäntynen, 1931).

Karhupuiston pysäkillä.

Viidennen linjan jugendtaloja: vas. Kivikallio (J.W. Tikka ja W.G. Palmqvist, 1909) ja Ihantola (O.E. Koskinen, 1907) .

Kallion maamerkki Kallion kirkko (Lars Sonck, 1912) näkyy kauas.

Kallion kirkon jugendaiheisia koristekuvioita.

Kallion kirkon urut. Kirkko on avoinna yleisölle useina tunteina mm. hiljentymiselle ja urkumusiikista nauttimiselle.

Kallion kirkko.

Ässärykmentin muistomerkki (Aarre Aaltonen, 1940) Alli Tryggin puistossa Hämeentien pohjoispuolella.

Kaikukuja nousee ylös Hämeentieltä.

Hämeentie remontissa v. 2019.

Väinö Tannerin kenttä (aik. Haapaniemen kenttä) Kaikukadun ja Haapaniemekadun välissä.

Elannon pääkonttorin (Väinö Vähäkallio, 1928) kaarevat portit. Montako pesäpalloa portit ovat nielaisseet?

Read Full Post »

Olinko mennyt jo paikan ohi? Kysytäänpä, kun apu on ihan vieressä, Sofiankadun toisella puolella. Helsingin kaupungintalon aulavahtimestari nousi tuoliltaan kuin KymJp:n varusmiespäivystäjä, ja vastasi tiedusteluuni ennen kuin olin saanut sen loppuunkaan. Palvelu pelasi, ja nyt oli osoite tiedossa; maineikas Jugendsali löytyi osoitteesta Pohjoisesplanadi 19. Lars Sonckin suunnittelemaa entistä Privatbankenin tyylikästä holvisalia isännöi nyt Robert’s Coffee, mutta kyllähän kahvilanpito saliin hyvin sopi. Salin arkkitehtuuria, sen kattomaalauksia ja yksityiskohtia kahvikupposen ääressä katsellessani alkoi Helsinki-päiväni ohjelma vahvistua – jatketaan tällä linjalla, en haahuile ympäri kaupunkia, vaan keskityn jugendrakennuksiin Katajanokalla, paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Taustatyö oli tehty, olin selvittänyt ja printannut Katajanokan kymmenien jugendrakennusten tiedot (osoite, rakennusvuosi, suunnittelija), ja nyt testattaisiin löytäisinkö As. Oy Wellamon ja monet muut 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa valmistuneet rakennukset. Ja miltä kaikki näyttäisi ja tuntuisi? Seikkailu sai alkaa!

Helsinki on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimpiä jugendkaupunkeja – pääkaupungistamme löytyy peräti 600 kansallisromanttista jugendrakennusta, monet niistä niin tuttuja, ettei tule miettineeksi niiden rakennus- tai arkkitehtuurityyliä! Katajanokalla on suhteellisen pienellä alueella oikea jugendrakennusten keskittymä. Satamakadun, Kruunuvuorenkadun, Vyökadun ja Laivastokadun rajaamat korttelit (noin karkeasti) kävelee ja silmäilee läpi parissa tunnissa, mutta ei ole ollenkaan kiellettyä välillä pysähdellä, nostaa katse ylöspäin ja tutkia erkkereitä, torneja, erimallisia ikkunoita ja seinien kohokuvioita vähän tarkemmin. Hassua kyllä, alueen maineesta huolimatta, turisteja ei ohitseni vyörynyt eikä vastaan tullut! Vain Uspenskin katedraalin ympärillä oli kuhinaa, ja tietenkin Aleksilla, Espalla, Senaatintorilla, ja lokkien seassa Kauppatorilla. Yksin kävellessä saa pysähdellä oman aikataulunsa mukaan, mutta nyt olisin mielelläni osallistunut Katajanokan jugendin opastetulle kierrokselle. Sellaisia järjestää mm. Helsingin kaupunginmuseo ja Katajanokkaseura. 

Aloitin oman kierrokseni Satamakadulta, Tove Janssonin puiston luota – jonka tuntumassa on tietenkin Janssonin lapsuus- ja nuoruusajan koti (Luotsikatu 4). Kerrotaan, että Muumien luoja olisi saanut teoksiinsa vaikutteita Luotsikatu 1:n hienosta jugendtalosta, Luotsilinnasta (tunnettu myös Tallbergin talona). Luotsilinnan suunnitteli arkkitehtikolmikko Gesellius-Lindgren-Saarinen, joiden piirustuspöydältä on lähtöisin myös muita Katajanokan jugendrakennuksia. Etenin verkkaisesti ylös Luotsikatua tietäen, että tällä vauhdilla kävelisin täällä vielä huomennakin. Hidasteita tuli myös ylhäältä, kun pohjoiselle taivaalle nousseet pilvet alkoivat varoittamatta sataa, ja matkani keskeytyi hetkeksi Luotsikadun ovisyvennykseen. Sateen loppumista odotellessa pohdin, olisiko mahdollista päästä johonkin taloon sisälle, tutkailemaan porraskäytävää, vanhoja hissejä, seinien ornamenttejä …? Sellainen järjestyi yllättävän helposti; oven vieraalle kulkijalle avanneet nainen ja mies eivät kyselleet motiivejani. Huolimatta epäilyttävän suuresta ja painavasta repusta pääsin kurkistamaan jopa parinkin jugend-rakennuksen ala-aulaan! Toinen rakennuksista oli Luotsikatu 5:n maineikas EOL-talo. Ovet olivat avautuneet jugendin maailmaan!

Matkallani apuna mm:
Arkkitehtuuriopas Helsingin jugend (Helsingin kaupunginmuseo)
Jugend Suomessa (Hämäläinen Pirjo)
korttelit.fi (nettisivusto rakennusten tunnistamiseksi)

Jugendsali, Pohjoisesplanadi 19, Helsinki

n

Jugendsalin fresko, Vilho Sjöström

Jugendsalin kiviveistokset, Valter Jung

Upeassa Jugendsalissa nauttii kahvihetkestä.

Vas. Luotsikatu 1, Luotsilinna (Gesellius-Lindgren-Saarinen) ja oik. Luotsikatu 2, Aeolus (Selim A. Lindqvist)

Luotsikatu 4, Tove Janssonin lapsuuden ja nuoruuden ajan kotitalo.

Luotsikatua pohjoisesta päin.

EOL-rakennus, Luotsikatu 5 (Gesellius-Lindgren-Saarinen).

EOL-rakennuksen ulko-ovi.

EOL-rakennuksen ala-aulaa.

Semafor, Luotsikatu 7 (Bruno Ferdinand Granholm)

Aeolus, Satamakatu 5 (Selim A. Lindqvist)

Aeolus-rakennuksen ulko-ovi.

Aeoluksen seinäkoriste ja rakennusvuosi.

Rakennukset Kontio (Waldemar Wilenius) ja Kataja (Usko Nyström, Petrelius, Penttilä) Kruunuvuorenkadulla.

Kontio-rakennuksen yksityiskohta.

Kataja-rakennuksen yksityiskohta.

Kruunuvuorenkatua etelästä päin.

Katajanokankatua

Takorautaportti Katajanokankadulla.

Bellona, Luotsikatu 8 (F.Oskar Helenius)

Kauppiaankatua. Keskellä Olofsborg (Gesellius-Lindgren-Saarinen) ja oik. Lietzenin talot (Georg Wasastjerna, K.V. Polon)

Lietzenin seinäkoristeita.

Norman talo, Luotsikatu 10 (von Essen, Kallio, Ikäläinen)

Norman talon yksityiskohta.

Satamamakasiini, Pikku Satamakatu 6 (Selim A. Lindqvist)

Katajisto, Laivastokatu 6 (Edv. Löppönen)

Jugend-talon portaikkoa Luotsikadulla.

Read Full Post »

Katajanokan Haukat oli maineikas helsinkiläinen urheilu- ja erityisesti pesäpalloseura aikoina, jolloin itsekin löin palloa Helsingissä, Herttoniemen Urheilijoiden (HerU) riveissä. Pääkaupunkiseudulla oli 1900-luvun puolivälissä todellinen pesäpallobuumi, niin miesten kuin naisten sarjoissa. Haukkojen lisäksi huipulla taistelivat myös Helsingin Pallonlyöjät (HPL), Pallo-Toverit (PT), Työväen Mailapojat (TMP) ja Puna Mustat (PuMu). Mutta missä Katajanokan Haukat harjoittelivat? Eihän Katajanokalla ollut urheilukenttää eikä sitä ole vieläkään! Muistan pelanneeni Haukkoja vastaan ainakin Hesperian, Haapaniemen (nyk. Väinö Tannerin) ja Kaisaniemen kentillä. Kaikki upeita pesispaikkoja. Hesperian kenttä, nykyisen Finlandia-talon paikalla oli se upein ja paras. Yksi parhaista pesismuistoistani on, kun sain pelata Pentti ”Kiukki” Kataisen vierellä kolmospolttajana Helsingin piirin edustusjoukkueessa juuri tuolla maineikkaalla Hesperian kentällä. Sain monia kokeneen ketun neuvoja ulkona liikkumisessa ja rutkasti itsevarmuutta. Jaa, mutta ei tämän blogin pitänyt pesäpallosta kertoa …

Katajanokka on jostakin syystä jäänyt kirjoittajalle mysteeriksi muutenkin kuin urheilupaikkojen suhteen. Joku työasia on vienyt puolitutun toimistoon Luotsikadulle, on ollut luentoa Katajanokan Kasinolla, on ollut palaveria ja iltaruokailua jossakin makasiiniravintolassa ja toki Viking Linen terminaali on tuttu. En ole kuitenkaan koskaan käynyt Uspenskin katedraalin sisällä. Oletko sinä? Entä Katajanokan lukuisat jugendrakennukset, jäänmurtajat – tai Helsingin lääninvankila ”Nokka”; melko tuntemattomia kohteita kaikki. Flunssasta huolimatta ottaisin nyt ohjelmaani Skatan kierroksen. Hyvinä oppaina matkalleni olivat mm. kirjat: ”Sunnuntaikävelyllä Helsingissä” (Pauli Jokinen), ”Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita” (Kaija Ollila, Kirsti Toppari) ja ”Olofsborg, Katajanokan jugendlinnan vuosisata” (Tero Halonen). Laitoin kellon soimaan vähän ennen kuutta ja pakkasin reppuni valmiiksi torstaista reissuani varten. Nyt mentiin!

Helsinki, vanha kotikaupunki, on rakennuksiltaan ja miljööltään mahdottoman hieno paikka. Kuinka on ennen osattukaan (ja maltettu) rakentaa niin veistoksellisia taloja; kortteleittain taideteoksia! Siinä kotimaanmatkailijan pienen budjetin Rooma, Pietari ja Venetsia samassa paketissa! Reppu selässä, kuin bussin tuomana maalaisserkkuna ihailin estotta kantakaupungin uusrenessanssia, empireä ja jugendia. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen totesi Helsingin Sanomissa, että Helsinkiä voi rakastaa myös marraskuussa – ”kaupunki on silloin siisteimmillään, katutöitä on vähemmän kuin kesällä eikä lumi ole haittana”. Se on aivan totta. Olin lopulta tehnyt Katajanokan kierrokseni marraskuun hämärässä Jussi Pajusen ajatusten evästämänä. Suomen liput liehuivat mastoissa ja talojen nurkkasaloissa. Ne liehuivat Lapsen oikeuksien puolesta – ja ehkä vähän myös tällaisille lapsenmielisille! Sallitaanhan?

Kauppatoria ja Katajanokkaa

Kauppatoria ja Katajanokkaa

Uspenskin katedraali

Uspenskin katedraali

Uspenskin katedraalin ikonostaasi

Uspenskin katedraalin ikonostaasi

Uspenskin katedraali 02

Uspenskin katedraali 02

Pohjoisrantaa Katajanokalta

Pohjoisrantaa Katajanokalta

Pohjoisreunan jugendia

Pohjoisreunan jugendia

Katajanokan Kasinon ikkuna

Katajanokan Kasinon ikkuna

Jäänmurtajat

Jäänmurtajat

Ulkoministeriö (ent. merikasarmi, Engel)

Ulkoministeriö (ent. Merikasarmi, Engel)

Hotel Katajanokka (ent. lääninvankila)

Hotel Katajanokka (ent. lääninvankila)

Sisäpiha

Sisäpiha

Kruunuvuorenkatu

Kruunuvuorenkatu

Parvekkeet

Parvekkeet

Olofsborgintalo (Gesellius, Lindgren, Saarinen)

Olofsborgintalo (Gesellius, Lindgren, Saarinen)

Yksityiskohta

Yksityiskohta

Sisäpiha 02

Sisäpiha 02

Ovi

Ovi

Tulli- ja pakkahuoneen torneja

Tulli- ja pakkahuoneen torneja

Arvorakennuksia

Arvorakennuksia

Kultaa kaikki tyynni

Kultaa kaikki tyynni

Read Full Post »

Laiva puski esille sankasta sumusta, se oli iso matkustajalaiva. Pysähdyin tarkkailemaan laivan tyylikästä kääntyilyä satama-altaassa ja kiinnittymistä Etelä-Sataman Olympialaituriin. Silja Symphony ja sen miehistö hallitsi laivan ohjailun taidokkaasti. Kiinnitysköydet heitettiin laiturille; vielä pieni pakitus ja kaikki oli valmista autorampin laskemista varten. Hyvästelin ruotsinlaivan ja jatkoin matkaani Ehrenströmintietä pitkin kohti Kaivopuiston rantaa. Ihmislapsella on monia mielihaluja eikä blogikirjoittajakaan ole sen kummempi siinä suhteessa. Keväinen käyntini Uunisaaressa oli saanut mieleni rantamainingit vellomaan ja halusin päästä uudelleen kokemaan eteläisen Helsingin merimaisemat ja meren tunnelman. Siippani ei nyt pääsyt mukaan, lähdin matkaan yksin sateiseen ja sumuiseen Helsinkiin.

Kaikessa säästetään nykyisin. Aamuinen bussimmekin taisi kuulua niihin vähemmän panostettaviin, yt-neuvottelujen piriin. Kardaaniakseli vihelteli kuin Loirin huilu, kattovalot paloivat vain toisella puolella ja bussin kello näytti vielä kesäaikaa. Kaikki oli kuitenkin kohdallaan, kun aloitin matkani aamukahvilla Cafe Engelissä. Palvelu oli erinomaista, tilaa riitti ja lämmin kinkkupiirakka antoi hyvän potkun tulevalle rundille. En vielä silloin ymmärtänyt, että matkastani tulisi pitkä. Ottaisinko tämän vapaapäivän teemaksi meren, kahvilat vai mitä, en vielä tiennyt. Olin saanut vaimoltani joululahjaksi hienon kirjan Helsingin kahviloista (Kahvintuoksuinen Helsinki) ja ajattelin, että aloittelisin reissuani sen mukaisesti; ensimmäisestä kahvilasta alkaen. Miksei? Tai sitten kiertäisin kaikki Helsingin rantakapakat: Salvet ja Sea Horset? No jaa, ehkei sentään. Tässä iässä. Jatkoin  matkaani eteenpäin ja väänsin sadevihmassa hattuni lippaa alemmas. Kohta oltaisiin rantakahvila Ursulassa.

Ruoholahdessa melkein eksyin, en kuitenkaan pudonnut kanavaan, jota olin tarkoituksella mennyt katsomaan. Missä Lepakko on, se liekkihotelli? Yllätyin, kun Ruoholahti (myös Munkkisaari ja Jätkäsaari) oli muuttunut todella pajon – se oli kuin kuin kaupunki kaupungissa ominen ostoskeskuksineen ja valtavine yritysten lasipalatseineen. Viimein sain kompassini osoittamaan kohti Kamppia ja kaiiki vaikutti jo tutummalta. Ohitin Marian sairaalan ja entisen teollisuusrautatien pohjalle tehdyn kevyenliikenteen baana-reitin ja astuin lopulta aika uupuneena Lasipalatsin kahvilaan – reittini päätepisteeseen ja samalla matkani kolmanteen kahvilaan. Oli arvioinnin paikka: kolmen kupin kierroksen voitti ylivoimaisesti Cafe Engel – mukavan tarjoilijatytön hymyn mitalla. Kahvilakirjassa riittää vielä kohteita – mikä mahtaa olla vaimoni suosikki? Voi olla, ettei minun mielipidettäni siinä kysytä.

Cafe Engel 01

Cafe Engel 01

Cafe Engel 02

Cafe Engel 02

Cafe Engel 03

Cafe Engel 03

Sundmanin talo, Eteläranta

Sundmanin talo, Eteläranta

Valkosaari ja ravintola

Valkosaari ja ravintola

Silja Symphony rantautuu

Silja Symphony rantautuu

Kaivopuiston ranta

Kaivopuiston ranta

Särkänlinnan ja Harakan laituri

Särkänlinnan ja Harakan laituri

Nainen sillalla

Nainen laiturilla

Saarten takana aava meri

Saarten takana aava meri, Kaivopuisto

Mattolaituri ja Uunisaari

Mattolaituri ja Uunisaari

Munkkisaaren uusia rakennuksia

Munkkisaaren uusia rakennuksia

Hietalahden nosturi

Hietalahden nosturi

Betaniatalo, Punavuori

Telakkapuisto ja Betaniatalo, Punavuori

Hietalahdenranta

Telakkakatu

Ravintola Salve, Hietalahti

Ravintola Salve, Hietalahti

Ruoholahden kanava

Ruoholahden kanava

Kampin jugendia, As Oy Raide

Kampin jugendia, As Oy Raide

As Oy Raide, seinälaatta

As Oy Raide, seinälaatta

Lasipalatsin kahvila

Lasipalatsin kahvila

Lasipalatsin kahvilan ikkunasta

Lasipalatsin kahvilan ikkunasta

 

 

 

 

 

 

Read Full Post »