Kuka oli Karl Hård af Segerstad?

Blogikirjoittaja taitaa olla onnekas suurten ikäluokkien kasvatti, kun jalkansa vielä nousee niin, että pitkätkin kävelymatkat ovat yhä mahdollisia. Ja liikuttava on, muuten perii hukka. Kumpi on mieluisampi ympäristö: metsäluonto vai kaupunki? Ei niitä voi verrata, molemmat käyvät hyvin, mutta nyt alkoi olla taas kaupungin vuoro. Se kaupunki tarkoittaa useimmiten synnyinkaupunkiani Helsinkiä, tuttua ympäristöä. Tähän uusimpaan Helsingin kävelyyni sain kimmokkeen, kun olin saattamassa vaimoani HUSin Meilahden silmäklinikalle tarkempiin tutkimuksiin. Muistin, että lähellä, uuden lastensairaalan vieressä on punatiilinen rakennuskolossi, Topelius-koulu. Muistin myös, että sen oli suunnitellut Karl Hård af Segerstad. Vaimollani tuli tutkimuksissa tauko, ja silloin lähdin omalle rundilleni – kävin katselemassa ja kuvaamassa Stenbäckin kadun Topelius-koulua! Vanha alkoi innostua, ja seuraavan viikon suunnitelma oli selvä. Silloin olisi Hård af Segerstadin monien muiden rakennusten vuoro eri puolilla kantakaupunkia. Niitä oli juuri sopiva määrä, sopivien kävelyetäisyyksien päässä toisistaan. Siispä matkaan! Saisinko vielä retkeni bonuksena nähdä syksyn väreihin pukeutuneen Helsingin? 

Kuka oli Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Hänen perheensä muutti Ruotsista Suomeen 1870-luvun alussa. Karl syntyi Helsingissä v. 1873. Hän kävi koulunsa Helsingin Nya svenska läroverketissä ja opiskeli vuosina 1891–1895 arkkitehdiksi Suomen polyteknillisessä opistossa Helsingissä. Vuonna 1896 Hård af Segerstad perusti arkkitehtitoimiston yhdessä kurssitoverinsa Bertel Jungin kanssa. Parin vuoden kuluttua hän toimi yksin ja saatuaan huomattavan yksityisen työtarjouksen Viipurista, hän muutti Viipuriin. Vuonna 1907 Helsinkiin perustettiin kaupunginarkkitehdin virka. Siihen valittiin Hård af Segerstad, jossa virassa hän toimi aina vuoteen 1921 asti. Tältä ajalta on syntynyt monia tunnettuja julkisia rakennuksia kuten Cygnaeuksen koulu Ratakadulla (1911), Kallion kirjasto (1912) ja Hakaniemen kauppahalli (1913). Monissa töissään hänellä oli apunaan yhtiökumppaninsa Bertel Jung, ja myöhemmin arkkitehdit Runar Eklund ja Einar Flinckenberg, jotka olivat hänen alaisiaan kaupungin organisaatiossa. 

Vaikka Hård af Segerstad teki monet suunnittelutyönsä kansallisromanttisen hypetyksen aikana, ei hänen tyyliään kuitenkaan luonnehdita kansallisromanttiseksi tai jugendtyyliksi. Hän oli kuitenkin ensimmäisiä arkkitehtejä, jotka ottivat käyttöön juuri jugendiin liitettyjä materiaaleja kuten vuolukiven! Hänen luomustaan, vuolukivellä verhoiltua Nylands Nationin rakennusta ”Natsaa” pidetäänkin mitä parhaimpana jugendtyylin edustajana. 1910-luvun alusta lähtien hän luopui kiviverhoilusta ja valitsi julkisivuihin rappaamattomat tiiliseinät. Lähteet kertovat, että Hård af Segerstad oli tarkka rahankäyttäjä, hän myös halusi käyttää laadukkaita ja kestäviä materiaaleja kuten tiiltä kattojen pintamateriaalina. Henkilönä hänen todetaan olleen vaatimaton ja jopa syrjäänvetäytyvä, mutta samalla annetaan arvoa hänen tekniselle asiantuntemukselleen ja osaamiselleen. Hård af Segerstad mainitaan Arkkitehti-lehdessä vain harvoin, mutta viimeisellä kerralla v. 1931 Bertel Jung kuvailee muistokirjoituksessa entistä kurssitoveriaan ammattimieheksi, jonka epäitsekästä työtä Helsingin hyväksi ei ole osattu riittävästi arvostaa. 

Blogikirjoittaja on nyt yli puolen päivän kävelykierroksensa tehnyt. Istun kotona tietokoneeni ääressä matkasta jo toipuneena; päivä alkaa vähitellen kääntyä iltaan. Teen kuviini sävykorjauksia, perspektiiviäkin paikoin korjaan, rajaan kuvia ja palautan samalla mieleeni retken vaiheita. Kaikki karttaan etukäteen merkitsemäni rastit löytyivät ongelmitta. Kun astuin ulos Kampin terminaalista ja otin suunnaksi Punavuoren, oli aurinko vasta noussut. Snellmanin koulu oli ensimmäinen kohteeni ja lenkkini jatkui Ratakadun, Johanneksen kirkon ja Kasarmitorin kautta Kruununhakaan ja sieltä Kallion Karhupuistoon. Kotona vaimoni arveli, että olin löytänyt paitsi rakennuskohteita myös juttukavereita muista ulkoilijoista. Ei tällä kerralla, muutamat sanat vaihdoin vain bussinkuljettajan kanssa, joka raisulla mutta taidokkaalla suorituksellaan alitti vuoron tavoiteajan Helsinkiin! Pääkaupunki oli tiistaina kylmä ja tuulinen, kaikkialla rakennettiin, turistejakin näkyi vain muutamia, eikä ruskakaan ollut vielä kunnolla noussut pääkaupungin puihin. Mutta hyvä lukijani, ei tämä tähän jää, Helsingin kantakaupunki on täynnä rakennustaidetta, jollaista ei enää nähdä nousevan Kalasatamaan tai Jätkäsaareen – tuskin muuallekaan.  

Kort svensk sammanfattning. Vem var Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Han var en finsk arkitekt (1873–1931) som förblev relativt okänd för allmänheten. Det speciella är att många av de offentliga byggnader han ritade i början av 1900-talet omedelbart blev mycket populära; och det är de än idag. Hård af Segerstads familj flyttade från Sverige till Finland på 1870-talet. Karls modersmål var alltså svenska men han förstod lite finska. Jag startade min blogg på mitt modersmål finska, men jag kommer att avsluta den på svenska, till Hård af Segerstads ära. Jag tycker att bilderna på min blogg kan dock förstås och tolkas på alla språk.

PS. Jutun kuvat ovat kirjoittajan ottamia retkeltä 20.9.-22, yksi kuva on vuodelta 2016. Kirjoituksessa on tärkeimpänä lähteenä käytetty Jyri Viljan kirjaa ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad”. Tästä teoksesta on myös arkkitehdin yksi julkisivupiirros.  

Ekbergin kahvila Bulevardilla oli juuri avautunut, mutta vielä ei ollut kahvin aika.

Kiinteistöosakeyhtiö Falken, Bulevardi 30 (Karl Hård af Segerstad, valm.v. 1898)

Arkkitehti Karl Hård af Segerstad (1873 Hki – 1931 Hki)

Matkalla eteenpäin. Sinebrychoffin puiston rakennuksia.

Punavuoren kallioilta näkee kauas merelle. Helsingin telakan nostureita Hietalahdella.

Snellmanin kansakoulu, Punavuorenkatu 6–10 (Karl Hård af Segerstad ja Runar Eklund, 1921)

Kouluunko kiire, vai pois suojatieltä?

Vanha poliisiasema, Ratakatu 10 (Karl Hård af Segerstad, 1909)

Cygnaeuksen koulu etelän suunnalta, Ratakatu 8 (Karl Hård af Segerstad, avustajina Runar Eklund ja Einar Flinkenberg, 1911)

Cygnaeuksen koulun yksityiskohta

Kihlmanin talo, Korkeavuorenkatu 19 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

Johanneksen kirkko ja kirkkopuisto olivat näyttämöinä, kun Vesa-Matti Loiri siunattiin viimeiselle matkalleen 20.9.2022.

Nylands Nation, Kasarmikatu 40 (Karl Hård af Segerstad, 1901)

Nylands Nationin rakennus, ”Natsa” on koristeltu monin eri aihein, jotka olivat tyypillisiä 1900-luvun alun jugendtyylille. Hård af Segerstad toi julkisivukoristeiksi myös muinaisskandinaavista symboliikkaa.

Nylands Nation, Helsingin yliopiston vanhin osakunta.

Syksyn lehtiä Kruununhaassa.

Svenska Litteratursällskapet, Ritarikatu 5. Entinen Laurellska skolan (Karl Hård af Segerstad, 1925–27)

Svenska Litteratursällskapet -talon seinälaatta

Päiväkotilapsia ja -ohjaajia Kruununhaassa.

As Oy Helios, Rauhankatu 13 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

As Oy Helioksen seinälaatta.

Matka jatkuu Snellmanin katua eteenpäin Siltavuorenpenkereelle.

Kuvan alareunassa Hakaniemen kauppahallin väistötilat, ns. Lasihalli (tumma rakennus) ja punatiillinen matala kauppahalli, jota peruskorjattiin vielä syyskuussa 2022.

Kyyhkykin on tullut kurkkaamaan, mitä sinne torille oikein kuuluu.

Näkymä Pitkältäsillalta Oopperatalolle päin.

Hakaniemen vanha kauppahalli (pääsuunnittelija Einar Flinckenberg ja Karl Hård af Segerstad, 1913)

Kalliossa, ylhäällä Porthaninkadun varrella, Porthaninkatu 12, on vaikuttava ja tyylikäs Kallion kirjasto (Karl Hård af Segerstad ja apulaisena Runar Eklund, 1912).  

Kallion kirjasto sekä vasemmassa reunassa Viidennen linjan rakennuksia. Taustalla Kallion kirkko.

Kallion kirjaston ovi ei avautunut 20.9.2022 toisen kerroksen remontin takia. Blogikirjoittaja ei ollut ainoa, jota asia harmitti.

Kallion kirjasto etelän suunnalta.

Käynnilläni Helsingin kaupungin Talvipuutarhassa v. 2016 talvella kuvasin sattumalta myös vähän kaupunginpuutarhurin asuntoa (tiilikattoinen rakennus).

Karl Hård af Segerstadin piirros Talvipuutarhan puutarhurin rakennukseksi (piirros Jyri Viljan kirjasta ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad)

Hakaniemen rannan ja Siltavuorenrannan puut alkavat saada lehvästöön syksyn värejä.

Read Full Post »

Selim A:n jalanjäljissä

Uspenskin katedraalin kalliolta laskevat rappuset etelän suunnalla alas Tove Janssonin puistoon. Hyvinhoidettu puisto rajautuu Satamakatuun, jonka varrelle on 1900-luvun taitteessa noussut tyylikkäitä jugendrakennuksia. Kaksi rakennusta: punaruskea Tallbergin talo ja vihertävä Aeoluksen talo ovat talopari, jotka Luotsikadun molemmin puolin muodostavat ikään kuin portin Katajanokan mestarillisiin jugendrakennuksiin. Tallbergin linnamaisen ja hankalanmuotoisen tontin rakennuksen suunnittelivat kolme nuorta arkkitehtiä: Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. He nousivat pian kuuluisuuteen toimistona ja myöhemmin myös erikseen. Mutta kuka oikein oli Aeoluksen suunnittelija Selim A. Lindqvist? Kun jo aikaisemmissa blogeissani tutustuin hänen mittavaan työluetteloonsa ja selailin omia Helsingin kuviani, huomasin, että vuosien varrella olin kuvannut paljon juuri Lindqvistin piirtämiä rakennuksia! Eivätkä ne kaikki suinkaan olleet Katajanokalta, vaan ympäri kaupunkia, luonteeltaan, tyyliltään sekä toiminnoiltaan hyvin erilaisia rakennuksia. Päätin tilata itseltäni pikku tutkielman Selim A:sta, jossa olisi samalla palanen Helsingin historiaa. Selvityksen voisin hyvin tehdä ”etänä” omassa kodissamme, oman kirjoituspöytämme ääressä. Olihan jalkatyö jo pitkälti tehty! 

Selim A syntyi Helsingissä v. 1867. Hänen perheensä ei ollut varakas, mutta niin vain poika pääsi jo 16-vuotiaana opiskelemaan vapaaoppilaana Teknilliseen opistoon. Mielessä kävi myös merille lähtö veljiensä tavoin, mutta lahjakas piirtäjä löysi lopulta oman alansa ja paikkansa arkkitehtinä. Hänen nuoruusvuosinaan Helsinki kasvoi voimakkaasti; matalia puutaloja purettiin ja yhä korkeampia ja näyttävämpiä kivitaloja alkoi nousta muuallekin kuin senaatintorin ja kauppatorin alueille. Selim A:n iso perhe muutti v. 1885 Aleksanterinkatu 54:ään – paremmin tunnettu tänään Stockmannin tavaratalosta. Heidän kotinsa lähelle oli jo noussut mm. Domus Litoni (Aleksanterinkatu 50 ) v. 1847 ja Vanha ylioppilastalo (Aleksanterinkatu 23) v. 1870. Jättimäinen ja aikanaan pohjoismaiden suurin yksityinen rakennus ns. Grönqvistin talo (Pohjoisesplanadi 25-27) valmistui v. 1883. Myös Henrikinkadun (nyk. Mannerheimintie) toiselle puolelle nousi nopeassa tahdissa korkeampia kivitaloja, mm. Raken talo Erottajalla v. 1883. Tähän rakennusbuumiin pääsi pian myös Selim A osallistumaan, jo vähän ennen arkkitehdiksi valmistumistaan v. 1888.

Hänen ensimmäinen suunnittelutyönsä oli tiettävästi asuinkerrostalo Ratakatu 1c v. 1888, tyyliltään uusrenessanssia. Nyt oli päästy alkuun, ja komeita kerrostaloja syntyi jatkossakin Selim A:n kynästä. Tyylikin kehittyi ja muuntui. Eräänlainen Lindqvistin päätyö, ainakin omasta mielestäni, on ns. Lundqvistin liiketalo (Aleksanterinkatu 13), siis Aleksi 13, joka valmistui v. 1900. Aleksanterinkadun kanjonissa ei ohikulkija useinkaan huomaa rakennuksen taidokasta ja koristeellista julkisivua. Rakennuksen arkkitehtuuri edustaa siirtymää kertaustyyleistä jugendiin. Selim A suunnitteli rakennuksen yhdessä Elia Heikelin kanssa; rakennustekniikka perustui uusien materiaalien, raudan ja betonin käytölle. Pian oli jugendin vuoro, tuli myös teollisuuslaitostilauksia, basaarityyppisiä kauppahalleja, huviloita, puurakentamista ympäri kasvavan pääkaupungin, ja vähän muuallekin. Tietokirjailija, arkkitehtuurin tutkija Asko Salokorpi toteaa teoksessaan ”Selim A. Lindqvist, arkkitehti” Selim A:n tyylin vaihtuneen monta kertaa 1910-luvun kuluessa, kunnes yhä hillitympi ilmaisu pelkistyy wieniläisvaikutteiseksi hienostuneisuudeksi jopa teollisuusrakennuksissa. Vaikka Salokorven ansiokas kirja ei kuvaile eikä arvioi Lindqvistiä erityisesti henkilönä, olisiko tuo viimeinen lause samalla myös ihmisen, päähenkilömme, luonnehdintaa parhaimmillaan?

Jo 1930-luvulla mutta erityisesti 1960-luvulla moniin helsinkiläisiin tunnettuihin rakennuksiin iski purkuvimma. Tontti piti täyttää paremmin ja tehokkaammin. Purkamiselta eivät välttyneet myöskään Selim A:n luomukset – tosin ainakin yksi rakennus, Ravintola Central Skohan rakennuksen yhteydessä Keskuskadulla oli tehtykin vain väliaikaiseksi ratkaisuksi. Antti Mannisen kirjassa ”Puretut talot” kerrotaan 100 puretun rakennuksen tarinat, mukana myös Selim A:n töitä kuten Sörnäisten Uusi Apteekki, Hämeentie 33, joka oli rikasta jugendtyyliä niin ulkoa kuin sisältä. Talo oli kokonaistaideteos. Tilalle rakennettiin 12-kerroksinen Kansan pääkonttorikolossi v. 1962. Talon katolla oli vuosikymmeniä säätorni, josta Kansa-yhtymän talo tuli helsinkiläisten keskuudessa tunnetuksi (myös kirjoittajalle tuttu monien vuosien ajalta). Kansa-yhtymän tarina loppui v. 1995, säätorni näytti aikansa mitä sattui, kunnes senkin valo sammui v. 1997 (HS). Kun sattumoisin jouduin käymään Helsingissä elokuun alussa, päätin ajaa seurueeni kanssa kotiin Töölön ratikkahallien kautta. Tummia pilviä on kasaantunut myös näiden Selim A. Lindqvistin v. 1911 piirtämien hallien ylle. Muutama vuosi sitten HKL ilmoitti halustaan luopua halleista. Jokainen voi arvailla ja pohtia, mitä ilmoitus saattaa merkitä. Mutta ainakin omassa, Töölön ratikkahallien tuoreessa kuvassani kaikki näyttää hyvältä – hallien kattojen yläpuolella on kirkas sinitaivas ja vain muutama vaalea pumpulipilvi. Koffin tunnuksissa oleva ratikkakin peruutteli ulos hallista ja taas takaisin sisälle viestittäen, ettei pidä uskoa kaikkea, mitä kirjoitetaan. 

(Selim A Lindqvistin suunnittelemat ja blogiin valikoidut rakennukset esitellään jokseenkin aikajärjestyksessä. Ilman kuvaajatietoja olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia. Kuvissa vuosiluvut ovat joko piirustusten tai rakennuksen valmistumisvuosia. HKM viittaa Helsingin kaupunginmuseoon)

Mariankadun puutaloja Helsingin Kruununhaassa Signe Branderin kuvassa vuodelta 1907. Taustalla 4-kerroksinen poikakoulu Svenska Reallyceum (nyk. Sibelius-lukio), Liisankatu 13. (HKM, Signe Brander)

Ratakatu 1c oli tiettävästi Selim A. Lindqvistin ensimmäinen iso suunnittelutyö 1888 (HKM, Marja Valtonen)

Pohjoisesplanadi 33. – Mikonkatu 1

Merkuriuksen liikepalatsi (tai Böckermanin talo) Pohjoisesplanadi 33 valmistui 1888–90. Talon kahdesta alimmasta kerroksesta puuttuivat kantavat seinät. Niiden tilalla oli suuret ikkunapinnat ja punaisesta Hangon graniitista tehdyt kantavat pylväät. (HKM, Aarne Pietinen)

Laivurinkatu 10, Viiskulman vanhin talo. Rakennusta korotettiin myöhemmin (Heikki Kaartinen). Firenzeläisvaikutteinen uusrenessanssirakennus valmistui 1890. Tunnettiin myös Primulan talona, jonka leipomo toimi talossa 1919–65.

Töölönlahden rannalla oleva Linnunlaulun huvila no. 10, ns. Villa Kivi valmistui 1890. Talo on kirjailijoiden ja kirjailijajärjestöjen tukikohtana.

Syksyn värejä ja syysrauhaa Töölönlahden rannalla Linnunlaulussa.

20180524 . Mikonkatu 5 – Aleksanterinkatu 13. Selim A. Lindqvistin suunnittelema Lundqvistin liiketalo. Rakennusvuosi 1900.

Komea Lundqvistin liiketalo Aleksanterinkatu 13, ”Aleksi 13”.  Talon kantava rakenne koostui ulkoseinien tiilipilareista ja sisätilojen rautarakenteista. Rakennus valmistui 1900. (HKM, Matti Similä 2018).

20190318 . Aleksanterinkatu 13. Mikonkatu 5. Selim A. Lindqvist suunnitteleman Lundqvistin talon pääsisäänkäynti. Rakennus valmistui 1901. Robert Stigellin pronssiveistokset Kehruu ja Metsästys reunustavat Aleksanterinkadun puoleista sisäänkäyntiä.

Aleksi 13:n sisäänkäynnin pronssiveistokset Kehruu ja Metsästys on tehnyt Robert Stigell.

Aleksanterinkatua Aleksi 13:n kohdalla lumettomana alkutalvena 2015.

Eteläsataman tuntumassa olevaan Luoto-saareen valmistui Ravintola Saaristo 1898, myös Klippanina tunnettu.

Ravintola Saaristo kuvattuna Suomenlinnan lautalta.

1960 -luku alku . Hämeentie 33, arkkitehti Selim A. Lindquistin ja Elia Heikelin suunnittelma, vuonna 1902 valmistunut rakennus ns. Apteekintalo, jonka kulmassa vanha Esso huoltoasema. Sittemmin purettu.

Apteekin talo Sörnäisissä os. Hämeentie 33 valmistui 1902. Rakennuttaja apteekkari Karl Allan Aschan. Talo purettiin 1961 ja tilalle nousi 12-kerroksinen Vakuutusyhtiö Kansan pääkonttori. (HKM, kuva 1960-luvun alusta, kuvaaja tuntematon)

Entinen Kansa-yhtymän pääkonttorirakennus helmikuussa 2016. Beige kerrostalo vasemmalla näkyy osittain myös vanhemmassa Apteekin talon kuvassa.

Näkymä Sörnäisten Kurviin Kansan talon ulokkeen alta.

Katajanokan Aeolus-jugendrakennus. On yksi hienoimmista ja kuvatuimmista Katajanokan jugendrakennuksista. Valmistui 1903. Nykyisin rakennus on sävyltään vihreä, mutta väri on ollut myös harmaankellertävä.

Aeolus-talon punatiilipinnat antavat ulkoasulle persoonallisen leimansa. Pohjakerroksessa vaihtelee vuoroin karkea vuoroin sileä graniitti.

Hietalahden kauppahalli valmistui 1903. Monien kokeilujen jälkeen halli palautui alkuperäiseen tarkoitukseensa, kauppahalliksi 2013. Kauppahalli on nykyisin profiloitunut ravintola- ja kahvilakeskittymäksi.

Kirjoittaja iltapäivän ateriallaan Hietalahden kauppahallissa Helsinki-retkellään 2015. Etelä-Korealainen maistui oikein hyvältä.

Villa Johanna Laivurinkadulla Ullanlinnassa. Komean yksityisen jugendtalon rakennutti liikemies Uno Staudinger 1905.

Villa Johannan julkisivun yksityiskohtia.

Katajanokalla sijaitsevan Satamamakasiini 5:n julkisivua Ankkurinkatu 5:ssä. Talo valmistui 1907.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapinlahdenkatu 1:n tyylikäs jugendrakennus valmistui 1908. Talossa toimi Joutsen-apteekki 1912–2018.

Lapinlahdenkatu 1:n julkisivun yksityiskohtia.

Suvilahden vanha voimalaitosalue Sörnäisissä Näkinsillalta lännen suunnalta kuvattuna 2017. Etualalla Hanasaaren voimalaitosrakennuksia.

Vasemmalla Suvilahden kaasukellot, jotka valmistuivat 1910. Oikealla turbiinivoimalaitoksen rakennus, joka valmistui ennen kaasuntuotantolaitosta 1909. Rakennuksissa on käytetty ensimmäistä kertaa Suomessa kantavana rakenteena teräsbetonia. Lindqvistin työparina toimi betonirakennesuunnittelun uranuurtaja insinööri Jalmar Castrén.

1955 – 1956 . Keskuskatu 6. Selim A. Lindquistin suunnittelema yksikerroksinen basaarirakennus, jossa sijaitsi mm. ravintola Central. Talo valmistui n. 1910, purettiin 1965.

Selim A. Lindqvistin suunnittelema Ravintola Centralin matala rakennus Keskuskatu 6 valmistui 1910 ja purettiin 1965. (HKM, Constantin Grünberg 1950-luvulla)

1950 -luku . Kaivokatu 6 – Keskuskatu 8. Skohan talo. Purettu 1965.

Ravintola Centralin viereinen ns. Skohan uusrenessanssitalo Kaivokatu 6 – Keskuskatu 8, valmistui 1870-luvulla (suunn: Theodor Höjer ja F.A. Sjöström). Tämäkin kaupunkikuvaan vahvasti vaikuttanut rakennus purettiin 1965. Tilalle rakennettiin 1967 Viljo Revellin ja Heikki Castrenin suunnittelema huomattavasti suurempi rakennus, joka tunnetaan nimellä ”Makkaratalo”. (HKM, kuvaaja tuntematon)

Villa Ensi Merikadulla Eirassa. Rakennus valmistui 1912. Liikemies Uno Staudinger halusi rakennuttaa ajanmukaisen sairaalan synnytysosastoineen Rytkösten sisaruksille, joiden hoidossa, vaatimattomammissa tiloissa, syntyi Staudingerin tytär Ensi. Nykyään Villa Ensi toimii palvelutalona.

Töölön uudemmat raitiovaunuhallit rakennettiin Selim A. Lindqvistin suunnitelmien mukaan 1913–1918. Mukana hänellä oli tässäkin työssä rakennesuunnittelijansa Jalmar Castrén. Yksinkertainen kauneus heijastuu julkisivuissa, joiden koristelu on niukkaa.

Töölön vanhimmat raitiovaunuhallit, uudempien vieressä, suunnitteli Waldemar Aspelin. Hallit valmistuivat 1900. Aspelinin käsialaa oli myös ns. Sipoon kirkko, joka rakennettiin Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiön työntekijöille. Rakennus purettiin Mannerheimintien varrelta 1978. Nykyisin vanhemmissa raitiovaunuhalleissa toimii ratikkamuseo sekä Kulttuuritehdas Korjaamo.

Malmin hautausmaan siunauskappelin pääosa valmistui 1923. Sen yhteyteen on vuosina 1950–56 valmistunut pienemmät Itäinen, Läntinen ja Pohjoinen kappeli.

Read Full Post »

Engelin helmiä

Minkä julkisen, helsinkiläisen rakennuksen piha-alueella on sekä Matti Pohdon hautamuistomerkki että keisari Aleksanteri I:n rintakuva? Ei ehkä ihan helppo kysymys, eikä kaikkein sopivin ”Haluatko miljonääriksi” -visailun aloituskysymykseksi. Kaverille kilauttelukaan ei välttämättä auttaisi? Ja täysin oikeassa vastauksessa on yksi suuri hankaluus; Aleksanteri I:n rintakuva kun on hiljan viety kyseisen rakennuksen pihanurmelta pois. Vielä joku vuosi sitten näin ei ollut. Suuriruhtinaskautemme ensimmäisen hallitsijan Aleksanteri I:n muistomerkki (tot. Ivan Martos) on seikkaillut niin Turussa kuin Helsingissäkin useissa eri paikoissa, mutta vielä keväällä 2013 se sijaitsi Kansalliskirjaston pihalla, eteläpuolen nurmialueella. Muistan itsekin ottaneeni muistomerkistä kuvan, mutta niin vain kävi, etten kovalla etsimiselläkään enää kuvaa arkistoistani löytänyt. Keisari oli hävinnyt sieltäkin!

Olin päättänyt palkita itseni käynnillä Kansalliskirjastoon samalla, kun muut syyt veivät miehen Helsinkiin. Palkkio tulisi siitä, jos kestäisin Kampin hammaslääkärikeskuksessa tehtävän ”pienen” etuhampaani fiksauksen (mikä ei kotikaupungissani ollut onnistunut). Se fiksaus olisi kyllä pitänyt tehdä jo noin v. 1963, jolloin sain harjoituksissa veljeni lyömän pesäpallon leukaani. Toisesta etuhampaastani irtosi silloin pikku siivu, mistä ei mitään kosmeettista haittaa kummempaa ilmennyt kuin vasta 54 vuotta myöhemmin. Säästän lukijan yksityiskohdilta, mutta viime heinäkuinen hammasjuuren särky oli jotakin….  Se säteili koko päähän, eikä kirjoittajasta ollut muuhun kuin särkytablettien ahmijaksi. Se oli se etuhampaan pieni nirhauma, sen olivat bakteerit viimein keksineet! Näin asiat ja tapahtumat risteilevät sekä polveilevat, ja pääsemme sujuvasti siirtymään kansallispelistämme Kansalliskirjastoon! Tätä käyntiä olin odottanut muutenkin jo pitkään; edellinen käyntikerta kun oli ollut joskus v. 1967. Talo oli kokenut taas kerran mittavan peruskorjauksen (2013–2015) – nyt oli hyvä aika käydä vierailulla. Valmistelin kirjastoon tutustumista paljon enemmän kuin aikoinaan nuorena matematiikan opiskelijana, ja juttuni lopuksi jaan muutaman vinkin, joita itse lueskelin ja joista ammensin tietoa retkeäni varten.

En tullut Kansalliskirjastoon etsimään jotakin tiettyä kirjaa, vaan kirjoittajaa kiinnosti tällä kerralla itse rakennus, sen tunnelma, lähes 200 vuoden takainen rakennustaide ja sen detaljit. Parasta olisi ollut päästä mukaan opastetulle kierrokselle, mutta ne eivät usein osu lääkärikäyntien kanssa yksiin. Oman, itsejohtoisen kierrokseni: kupolisali–eteläsali–pohjoissali–rotunda loppuvaiheessa huomasin vielä kertaalleen pysähtyväni keskelle kupolisalia ja keskustelevani vierelläni seisovan tuntemattoman miesvieraan kanssa monista kirjastoon liittyvistä kysymyksistä. Häneltä sain vinkin käydä lopuksi kellarikerroksen Galleriassa ”Sananvapaus”-näyttelyssä! Viimein hain ulko-oven viereisestä eteistilasta reppuni ja päällysvaatteeni ja astuin ulos. Suoraan vastapäätä, Unioninkadun toisella puolella, nousi korkeuksiin vielä mahtavampi luomus, Helsingin Tuomiokirkko – sekin Carl Ludvig Engelin käsialaa! Engelin uusklassista empiretyyliä näkyi senaatintorin kaikilla reunoilla! Kansalliskirjasto on ulkoapäin kohtalaisen vaatimaton, mutta kun astut sisälle, näet simpukan kuoren avautuvan – ja paljastavan kätketyn helmen! Engel ei ehtinyt nähdä rakasta työtään täysin valmiina; suunnattoman suuren työn suomalaiselle rakennustaiteelle tehnyt arkkitehti menehtyi toukokuussa 1840. Kansalliskirjasto avattiin yleisölle vain vähän myöhemmin.

Kansalliskirjasto, Helsinki

Kansalliskirjasto ja Helsingin Tuomiokirkko

Kansalliskirjaston myöhempi lisäys, Rotunda-rakennus (Gustaf Nyström)

Rotundan pilastereiden koristereliefit (Walter Runeberg)

Merkittävän kirjankeräilijän ja kirjalahjoittajan Matti Pohdon muistomerkki Kansalliskirjaston eteläisellä pihanurmikolla

Kansalliskirjaston kupolisali

Kansalliskirjaston kupolisalin katto. Lintuaiheiset hyveiden kuvat (valppaus, viisaus, laulu ja voima) suunnitteli arkkitehti Frans Sjöman ja toteutti koristemaalari Carlsson.

Kansalliskirjaston eteläsali 01

Kansalliskirjaston eteläsali 02

Kansalliskirjaston eteläsali 03

Kansalliskirjaston eteläsali 04

Kupolisalin esittelyruudulta poimittua 01

Kupolisalin esittelyruudulta poimittua 02

Kansalliskirjaston pohjoissali

Pohjoissalin länsipäädyn lunettimaalaus ”Kulta-aika” (Magnus Enckell)

Rotundan katto sisältä

Rotundan lukunurkkaus

Kahvilakerroksen näyttely, teemana Ilmari Krohn

Galleria-tilan näyttely teemana sananvapaus

Kansalliskirjaston ikkunasta

Valtioneuvoston linna senaatintorin itälaidalla (Engel)

Bockin talo (kesk.) senaatintorin etelälaidalla (Engelin ensimmäisiä muutostöitä: kauppiaan talosta kenraalikuvernöörin virka-asunnoksi)

Helsingin yliopiston päärakennus senaatintorin länsilaidalla (Engel)

Kansalliskirjasto senaatintorilta

Talvipäivän valo osuu Kansalliskirjaston kupolisalin ikkunoihin

 

Lähteitä:

”Tiedon valtakunnassa, Helsingin yliopiston kirjasto – Kansalliskirjasto 1640–2010 (Rainer Knapas)

Peruskorjausta edeltävä rakennushistoriaselvitys:

Click to access Rakennushistoriaselvitys_220911.pdf

Read Full Post »

Silakkaa torilta, turskaa Rauhankadulta

Siitä tuli hyvä kalapäivä, vaikkemme itse mitään kalastaneetkaan. Stadin silakkamarkkinat olivat meneillään ja yhä voimissaan. Rannikkoseudun ja saariston kalastusalusten ympärille Kauppatorin rantaan ovat kaupunkilaiset kerääntyneet ostoksilleen joka syksy aina vuodesta 1743 lähtien. Tänä vuonna silakkamarkkinoiden tarjontaa ja hulinaa oli arvioimassa myös pari ulkopaikkakuntalaista: Vikke ja minä. Ei hullumpaa, vaikka luvalla sanoen, oli vähän vaisumpi markkinatunnelma kuin odotimme. Hyvin mahduimme aurinkoisena lokakuun maanantaina kohtalaisen runsaassa väkimäärässä puikkelehtimaan, ja ennen kaikkea tekemään ostoksiamme aluksilta.

Samalla tuli syynättyä mm. Katajanokan uusi merikylpylä Allas ja kierreltyä lähinnä Kruununhaan katuja. Sattumalta osuimme myös Pohjoisrannan uusitulle Halkolaiturille. Komeita nuo historialliset purjelaivat! Ja tuokin uljas laiva tilattavissa seurueiden käyttöön? Tällainen uutinen laivojen asettumisesta Halkolaituriin oli jäänyt huomaamatta. Rauhankadulle oli karttaani merkitty rasti – se tiesi lounastaukoa. Kalateema jatkui ruokapaikassakin; rauhallisen ja tilavan ravintola Pianon uunissa haudutettu turska osui matkalaisten makuhermoon!

Kotimatkalla pohdiskelin, olivatko silakkamarkkinoiden tuliaiseni myös ”kotijoukkojen” mieleen? Ettei vain kävisi niin kuin Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan vuosien takaisessa Heikki ja Kaija -parodiassa, jossa ”Heikin” tuliaiset saivat kovanpuoleisen tuomion: ”Tällaista ros…!” Ei, niin ei tietenkään käynyt. Kun nostelin repustani keittiömme pöydälle makeat saaristolaisleivät ja yrtti-, valkosipuli- ja katajanmarjasilakat sekä maustekalat, huomasin pelkoni turhaksi. Tuliaiset ja reissumies otettiin mielihyvin vastaan. Pannaanko perunat tulelle? Mistä silakkapurkista aloitetaan?

Silakkamarkkinoille!

Otetaanko loppumatkalle kaupunkipyörät? Vikke tutkii taksoja.

Tarjolla kotkalaisia herkkuja

Lisää kalaa myyntipöytiin?

Vikke ostoksilla

Pariskunnan evästauko

Saaristolaisleipä vaihtaa omistajaa

Kirjoittaja aprikoi minne seuraavaksi

Piipahdus Helsingin Vanhaan Kauppahalliin

Silakkaa on joka makuun

Hellström, Inkoo

Täältä myös saaristolaisleipää

Tuoreita kalaherkkuja maistelemassa

Jotakin todella kiinnostavaa?

Oheistuotteita torin puolella. Taustalla Keisarinnan kivi -muistomerkin jalusta. Nikolai I ja keisarinna Aleksandra Fjodorovna vierailivat Helsingissä ja astuivat maihin Kauppatorilla 1833.

Tunnettuja rakennuksia Kauppatorin itäpuolella

Turisteja riittää

Katajanokan merikylpylä Allas

Arja Könösen v. 1987 perustama vintage-liike Play it again Sam Rauhankadulla

Helsingin Tuomiokirkon rappusilla

Aina yhtä vaikuttava Helsingin Senaatintori

Pohjoisrantaa. Taustalla Merihaan tornitaloja

Pohjoisrannan arvotaloja

Vesille laivan mieli

 

Read Full Post »

Vanhoille hyville ajoille

Tammikuun lopun Helsingin kierrokseni aloittaisin Kaisaniemenkadulta ja mielenkiintoisesta Kaisa-talosta, joka upeine kaarevine muotoineen oli vuonna 2012 noussut perinteikkään Kauppakeskus Pukevan paikalle. Koko Kaisaniemenkatu oli kovasti muuttunut sitten 1900-luvun loppupuoliskon. Moniin vuosiin ei hyvinkääläinen vaimonikaan ollut enää hypännyt Helsingin junaan ja käynyt vaateostoksilla Helsingin ”Carnaby Streetillä”. Poissa Kaisaniemenkadulta olivat sellaiset vaatettajat kuin Minkki, Teinitalo, Lollo, Halonen, Vestio, Valioasu ja Seppälä (tuliko kaikki?). Ja Kaisaniemenkadun leffateatteri! Sellainen on yhä vanhalla paikallaan, mutta ei se ole enää Metropol (myöh. Boston ja Formia) – vaan Kinopalatsi! Muistan hyvin, kun veljeni kanssa joskus 1960-luvun alkupuolella jännitimme Metropolin permantopaikoilla John Waynen selviytymistä selkäänpuukottajien keskellä. Maailma muuttuu, mutta eläväinen Kaisaniemenkatu olisi saanut pysyä ennallaan! Tiesitkö muuten, että Kaisaniemenkatu syntyi raivaamalla aukko Mikonkadun kortteleihin. Näin saatiin parempi yhteys rautatientorilta Hakaniemen suuntaan. Uusi väylä oli aluksi Murtokatu ja vasta vähän myöhemmin Kaisaniemenkatu.

Kaisa-talo on Helsingin yliopiston rakennus, ja suurin osa talosta on omistettu yliopiston pääkirjastolle sekä eri tiedekuntien kirjastopalveluille. Talon toisesta kerroksesta löytyy myös kodikas kahvio, jonne kirjoittaja hetimmiten suuntasi ja alkoi aamupalaansa nauttien tarkentaa päivän reittisuunnitelmaa. Pidin kovasti Kaisan arkkitehtuurista ja eri kerrosten taideteoksista. Puitteet nykyopiskelijoille ja tiedonhankinnalle ovat loistavat! Omana opiskeluaikanani yliopiston kirjastopalvelut sijaitsivat Leppäsuon Domus Academican ylimpien kerrosten hämärissä saleissa. Aika harvoin matikanlukijat kirjastopalveluja kuitenkaan tarvitsivat. Tieto löytyi olemassaolevista kirjoista, usein englanninkielisistä tosin, tai – liitutaululta, jolta proffan tuotokset oli omaan luentovihkoon kirjoitettava (ja joita raapustuksia luennoilta poissaolleet kaverit sitten kiireessä kopioivat). Vanhoja miettiessäni, tajusin että yliopisto-opiskeluni pääpaikka Porthania-rakennus on aivan vieressä. Pitäisikö mennä ihan käymään? Vieläkö tavoittaisin vuosikymenten takaista tunnelmaa, kun astun Porthanian pyöröovista sisälle rakennukseen? On kai se sallittua? Ainakin ilmoitustaulu, jolla tiedekuntiin päässeet opiskelijat ilmoitettiin, oli täsmälleen samalla paikalla kuin 50 vuotta sitten! Mutta missä ovat kaikki tutut opiskelukaverit?

Kolmannessa ja viimeisessä blogini kappaleessa siirrän mahdollisen lukijan toiseen helsinkiläiseen kirjastoon, joka varmaankin paremmin stemmaa kirjoittajan ikästatukseen. Siirrymme Rikhardinkadulle, Helsingin vanhaan, vielä toiminnassa olevaan yleiseen kirjastoon. Jos Kaisa-kirjasto on ultramoderni, on Rikhardinkadun kirjasto ihan toisesta maailmasta, kuin vanhanajan olohuone, rauhallisine lukusoppeineen ja tyylikalusteineen. Kiipesin rakennuksen kerroksiin ja ihailin kaikkea näkemääni. Katsoin vielä tulokerroksen kokoushuoneessa esitettävän Henna Lainisen ajatuksia herättävän videoteoksen ”Ihmisen tarina” ja jatkoin matkaani Merisataman suuntaan. Aloin jo oppia uudelleen tuntemaan vanhaa kotikaupunkiani! Viiskulmassa huomasin pettymyksekseni Primulan perinteikkään kahvion siirtyneen pois vakiopaikaltaan; kulmapaikan oli vallanut uusi ravintolayrittäjä. Jotakin Viiskulmassa oli silti ennallaan: Digelius Music kauppasi yhä vuonna 1971 perustetun musiikkiliikkeensä tiloissa mm. vanhaa jazzia LP- tai CD-levyillä. Hyvästelin Digeliuksen vetäjän Emu Lehtisen ja koin, että nyt oli tauon ja kahvin paikka. Mutta sitä ennen – pannaan Ellington soimaan! Vanhoille hyville ajoille.

Kaisa-talo, Kaisaniemenkatu Helsinki (Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy)

Sisäänkäynti yliopiston kirjastoon (seinällä taideteos ”Pienet maailmat 2012”, Terhi Ekebom ja Jenni Rope)

Helsingin yliopiston pääkirjasto 01

Helsingin yliopiston pääkirjasto 02

Helsingin yliopiston Porthania-rakennus

Porthanian sisääntuloaula

Rikhardinkadun kirjasto

Rikhardinkadun kirjaston sisäänkäynti

Rikhardinkadun kirjasto 02

Rikhardinkadun kirjasto 03

Rikhardinkadun kirjasto 04

Rikhardinkadun kirjasto 05

Näyteikkuna Oriental Art & Antique, Korkeavuorenkatu

Merikadun varis

Eiran lähetystörakennuksia

Muuttunut Primulan kulma, Viiskulma

Digelius Jazz (Digelius Music, Laivurinrinne 2)

Emu Lehtinen, Digelius Music

Merimiehenkadun puurakennus vuodelta 1888

Kahvila Plootu, Fredrikinkatu (kahvilassa myynnissä huonekaluja ja sisustustarvikkeita)

Kahvila Plootun ikkuna

Read Full Post »

Oksasenkadulta oikealle

Helsinkiläistaustainen eläkeläisretkeilijä oli päättänyt puolenpäivän soolopyrähdyksellä tehdä selkoa ja verestää muistoja Helsingin Etu-Töölöstä. Katselin pöydälle levittämääni Helsingin karttaa, tuumailin tulevan matkani reittiä ja sijoittelin nuppineuloja paikkoihin, joissa olin tässä kaupunginosassa joskus käynyt. Tuttuja kohteita tulikin yllättävän paljon. Äidinäitini oli pitkään asustanut Arkadiankadun loppupäässä; siellä olin tietenkin vieraillut kymmeniä kertoja. Yliopiston tietojenkäsittelyä opiskeltiin Töölönkadulla ja illanviettoja opiskeltiin useinmiten Bottalla Museokadulla. Mutta junnuiässä tutuimmaksi tullut paikka oli helsinkiläisten (ja myös meidän perheemme) takavuosien pesäpallopyhättö: Hesperian kenttä. Kentän paikalle oli sittemmin noussut Finlandiatalo – siellä pelasivat nykyään aivan eri ihmiset, eikä kenttämestarin kalkki enää pöllähdellyt kakkospesän rajaviivalla. Piikkarit olivat vaihtuneet lakeerikenkiin, maila vaihtunut mikrofoniin. Etu-Töölö on kompakti mutta melko laaja alue, aina Töölönlahdelta Taivallahteen, Pohjoiselta Rautatiekadulta Pohjoiselle Hesperiankadulle. Kiirettä pitää, jos ehtisin kiertää koko alueen, kaikki sen muistomerkit ja sen monet ikoniset rakennukset. Oli keskityttävä muutamaan kohteeseen. Paljon kritiikkiä aikoinaan saanut Temppeliaukion kirkko oli sisältä näkemättä. Aloitetaan siitä!

Ei ihan heti uskoisi, että Temppeliaukion kirkko on yksi turistien kaikkein eniten käymistä kohteista Helsingin alueella. Ulkoapäin kirkkorakennus ja sen sisäänkäynti ovat lähes huomaamattomia. Juju onkin kirkon sisätiloissa, ja varmasti myös akustiikassa. Fredrikinkadun loppupäässä vastaan tuli laumoittain turisteja; touhukkaita turisteja hyppeli myös kirkon yläpuolisella kalliolla selfiekeppeineen. Sisällä odotti yllätys. Kuin tilauksesta Kaartin soittokunta piti salissa harjoitustaan illan esiintymistä varten. Istuin alas, kuuntelin ja rauhoituin. Hyvin kuului salin perällekin herkkä huilusoolo, ja kun kapellimestari Atso Almilan johdolla mentiin forte fortissimoon, havahduin, otin reppuni pois selästä ja aloin viritellä kameraani kuvauskuntoon. Arkkitehtiveljesten Timo ja Tuomo Suomalaisen luomus on kiistatta erikoinen ja karun tyylikäs. Jos kirkko on myös muusikoiden ja laulajien suosiossa, ei kai siinä voi olla moitteen sijaa? Ehkä joku päättäjä oli kaukaaviisaasti osannut nähdä tulevan kirkkorakennuksen yleisen kiinnostuksen ja taloudellisen puolen, mene tiedä?

Temppelikatua astellessani kohti Mika Waltarin puistoa, sain juttuseurakseni ikäiseni koiranulkoiluttajan. Kerroin tietenkin oman vaellukseni taustoista, lievästä Helsinki-kaihostani, ja sain mieheltä arvokkaan vinkin. Löytäisin kaipaamiani Helsinki-kirjoja läheisestä antikvariaatista. Ja niin todella tapahtui. Kirjastosta moneen kertaan lainaamani ns. ”Helsingin korttelikirjat” löytyivät kaikki Runebergin Antikvariaatista! Kirjat olivat aikoinaan koottu Helsingin Sanomien artikkeleista, joissa kuvattiin viime vuosisadan aikaista, osin jo mennyttäkin Helsinkiä (tekijöinä kolmessa ensimmäisessä julkaisussa: Kaija Ollila, Kirsti Toppari, Kaija Nenonen ja Kaija Hackzell). Helsinki-päiväni Etu-Töölössä oli ollut antoisa, yllätyksiäkin täynnä. Sain varmaan onnenpotkun matkaani aamuisesta kahviateriasta Huvilan Kahvilassa, Hakasalmen huvilan kupeessa. Vetäisinköhän vielä uuden kierroksen tuosta Oksasenkadulta oikealle ja Tunturikatua alas Runeberginkadulle? Ei, kyllä tämä riittää. Olin valmis ottamaan suunnan Kampin bussiterminaaliin ja astumaan tutun liikennöitsijän kermanväriseen bussiin. Tuliaisinani oli mukanani toivottavasti onnistuneita valokuvia, kolme kiloa vanhoja kirjoja ja helsinkiläisen Keisari-leipomon herkullinen juustokakku. Näillä eväillä hyppäsin viiden euron Happy Hour -vuoroon kohti Hyvinkäätä.

PS. kiitokset Kaartin soittokunnan tiedottaja Markus Virtalalle luvasta käyttää blogissani Kaartin soittokunnasta ottamiani henkilökuvia.

Huputettu ja väritetty Eduskuntatalo (lokakuu 2015)

Hakasalmen huvila

Huvilan kahvilan ikkunasta

Aurorankadun ja Nervanderinkadun risteys

Ulko-ovi

Temppeliaukion kirkon kattokupoli

Temppeliaukion kirkko. Kaartin soittokunnan harjoitus kapellimestari Atso Almilan johdolla

Kaartin soittokunta, kuva 01

Katsojat/kuuntelijat

Kaartin soittokunta, kuva 02

Kaartin soittokunta, kuva 03

Temppelikadun kerrostalo

Runebergin antikvariaatti

Runebergin antikvariaatti, Andrew Eriksson

Mika Waltarin muistomerkki Kuningasajatus (Veikko Hirvimäki)

Valomainos jäljellä maineikkaasta elokuvateatterista

Risto Rydin muistomerkki (Veikko Myller)

Kristus Kyrkan, Vänrikki Stoolin katu

Museokatua

Runeberginkadun ratikkapysäkki

Arkadiankatu 33 (rakennus, jossa äidinäitini asui pitkään)

Caloniuksenkadun sisäpihalla, 01

Caloniuksenkadun sisäpihalla, 02

Read Full Post »

Leimoja kesäpassissa

Astelin kaupungin laidalla pellon reunaa yhtenä kesän kuumimpana päivänä. Heinä oli pellolta korjattu aikaa sitten, mutta kuivan heinän tuoksu oli vielä jäljellä. Teki mieli heittää paita pois ja tehdä vähän isompi kierros pitkin Vantaanjoen vartta elokuun toisena maanantaina. Mökkitouhut olivat varmaankin miehen väsyttäneet, ei ollut puhtia riisua paitaa päältä. Oli ihan hyvä näinkin, kunhan aurinko vihdoin paistoi ja lämmitti, eikä ollut kiire minnekään. Joenvarren pensaikoista ei kuulunut enää lintujen ääniä, kesantopellon nuori pensastaskukin oli jo varmaan siirtynyt etelämmäksi pois syntysijoiltaan. Vielä pari viikkoa sitten se lenteli touhukkaana ohdakekukintojen ja aidanseipäiden väliä ja tarkkaili kiinnostuneena reviirilleen tullutta muukalaista. Sänkipellon viereisen ohrapellon tähkät olivat jo saaneet rusehtavaa väriä – pian olisi viljankorjuun aika, ja pian olisi aika valmistautua sanomaan kesälle hyvästit. Kesälle, jota ei oikein ollutkaan?

Olihan se kesä toki tänäkin vuonna! Ja ties miten kauan vielä jatkuukaan, kunhan ei anneta meteorologien veikata enää yhtään mitään. Ennuste on ollut usein pettymys. Alku- ja keskikesä pysyi koleana lupaavista ennusteista huolimatta. Mutta koleakin kesä voi olla täynnä aktiviteetteja – täyttä kesää. En voi vaimoni kanssa ylpeillä kesäpassimme täyttymisestä Kuhmon konserteista, Savonlinnan oopperoista, en pitsiviikkojen tai kesäteattereiden leimoista, en Sastamalan Vanhan Kirjallisuuden Päivistä. Taitaa oma kesäpassimme täyttyä enemmänkin mäntysuovan roiskeista, koivuhalon säleistä ja tuohenpalasista, aamupalan sipulinvarren renkaista ja märkien varpaiden painalluksista – niistä tavallisista mökkiläisen kesäaskareista ja -huveista. Yksi kesäpassimme leima on kuitenkin mainittava erikseen: Tammelan Mustialassa joka vuosi pidettävien Hakkapeliittatapahtumien tunnelma ja muistot! Tapahtumaa ei ylenmäärin mainosteta, mutta viesti on kulkenut vuosien aikana maailman joka kolkkaan. Ainakin japanilaiset turistit olivat löytäneet Mustialan ja Anderssonin rouvan tarjoamat räiskäleet. Hakkapeliittatapahtuma on erikoinen spektaakkeli; se on paluu 1600-luvulle ja kunnianosoitus Tammelan väestölle, se on pukuperformanssi, non-stop teatteri, markkinapaikka, musiikkia ja perinneruokaa – ja alamaista kumartelua alueella liikkuvalle kuningasparille.

Kun oikein pinnistän muistiani, saimme leimoja passiimme myös Urjalan, Turun ja Piikkiön käynneiltä. Tulihan niitä! Kaikki käynnit avarsivat ja antoivat myös uskoa parisuhteen jatkumiselle. Piikkiön lähellä suhde oli koetuksella, kun kännykän navigaattori ohjaili aina vain samalle ympyrälenkille ja kartturi tarjosi omaa ratkaisuaan – eikä kumpikaan kelvannut kuskille! ”Aja lounaaseen”, oli navigaattoriäänen vakio-ohje! Oli viimein pysähdyttävä ja saatava tiellä kulkevalta pojalta selväsanainen tieto siitä, missä oikein olemme. Oikea suunta helpotti ja aikanaan suoriuduimme taas takaisin mökillemme. Kesäpassimme viimeisellä sivulla on henkilökohtaiset merkintäni. Niitä on kaksi. Toinen sattui mökkitiellä, kun tein aamulenkkiäni ja sihtailin kameralla karhunputken kukintoa, vähän kuin koemielessä. Hyvin pian juuri samalle kukinnolle asettui komea ritariperhonen! Mistäs tiesit tänne tulla? En voinut kuin ihailla, ihmetellä ja kuvata. Jos kesään lasketaan mukaan myös toukokuu, saan sieltä passiini  kaikkein parhaimman merkinnän – leiman ja luvan jatkaa elämääni onnistuneen sydäninfarktioperaation jälkeen. Ihminen unohtaa nopeasti niin suuret kuin pienet tapahtumat ja kokemukset. Ei se kesä mikään kolea ollut. Ja jos olikin, onko sillä lopulta niin suurta väliä?

Ravintola Pinella, ruokapaikkamme Turun käynnillä

Piikkiön kirkko

Katson maalaismaisemaa, Tammela

Kesäaamun mökkitie

Vuohenkello järven rannalla

Vadelma kypsyy

Ritariperhonen

Mökkipihan mehikukka

Sulka vedessä

Mökkipihan punarinnanpoikanen

Kesäilta

Sotilaat tulevat, Hakkapeliitat 2015

Sotilaiden leiri, Hakkapeliitat

Harjanmyyjä, Hakkapeliitat

Saippuankeittäjä, Hakkapeliitat

Tärkeillä ostoksilla, Hakkapeliitat

Räiskäleiden paistajat, Hakkapeliitat

Lyhtyjä kaupan, Hakkapeliitat

Laulajatytöt, Hakkapeliitat

Nuori seppä, Hakkapeliitat

Kuningaspari, Hakkapeliitat

Read Full Post »

Juhla-ateria

Onneksi tyttäremme pani tuumasta toimeen, ja tilaa vielä löytyi: äidit pääsevät sittenkin nauttimaan äitienpäivän juhla-aterian valmiiseen pöytään ja me kaikki muut siinä siivellä. Liian vähän on perhepiirissämme tapana kokoontua yhteen hyvän ruuan merkeissä kotiin, mökille tai ravintolaan punavalkoisten ruutuliinojen äärelle. En ehtinyt pitemmälle menetettyjen mahdollisuuksien ajatuskuvioissani, kun huomasin, että ulkona paistaa aurinko ja aikaa ateriaamme on vielä monta tuntia. Huomasin käteni jo tarrautuneen kameralaukun remmiin, huomasin jalkani askeltavan kohti tuulikaapin savisia saappaita ja kuulin äänihuuleni muodostavan sanat ”tulen ihan pian!”. Oli tsekattava luonnon status – mitä kaikkea oli metsissä ja pelloilla tapahtunut kahdessa viikossa, jonka ajan olin ollut pois havaintopaikaltani. Keväisin olen mitä suurimmassa määrin tarkkailija. Nyt osat olivat vaihtuneet – lääkärit ja hoitohenkilökunta tarkkailivat minua kirurgisen operaation jälkeen.

Oli kait ihan normaali keväinen mökkiviikonloppu, kevään toinen yöpymiskerta. Tulimme kotiin, ruokailimme ja laittelimme mökkitavaroita omille paikoilleen. Aloin lueskella viikonvaihteen päivälehtiä. Silloin iski rintaan kova kipu. Se ei vaimentunut, vaikka asetuin makuulle. Päätimme hetken kuluttua, että vaimo soittaa hätänumeroon. Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti. Ensihoidon ambulanssi tuli pihaamme, osaavat ammattilaiset marssivat olohuoneeseemme, tutkivat potilaan, ottivat sydänfilmin, konsultoivat Hyksin päivystävän kirurgin kanssa ja totesivat, että potilas on saatava nopeasti pallolaajennukseen. Sitä ennen vaimoni oli ymmärtänyt antaa miehelleen ensilääkkeeksi aspirinin, mistä tuli tunnustusta. Hoitotoimenpide pääsi alkuun ilman viiveitä, kaikki sujui ongelmitta ja pääsin jo leikkausta seuraavan päivän illalla jatkohoitoon Hyvinkäälle. En tiedä, olenko oikein vieläkään tajunnut, kuinka vaarallinen tilanteeni oli – kuinka läheltä liippasi. Koin olevani turvassa ja hyvissä käsissä kaiken aikaa, niin Meilahdessa kuin Hyvinkäällä. Pääsin kotiin vappuaattona mukanani kassi, jossa oli vaimoni sairaalaan tuomat parranajokone, hammasharja ja -tahnaa, hammastikkuja, kännykän laturi ja kampa (kampa oli varmaan potilaan piristykseksi, ei niinkään tarpeeseen). Toipuminen käynnistyi kotona hyvin – kunhan olin ensin selvinnyt sairaalasta tuomastani vatsataudista korkeine kuumeineen.

Lusikoimme verkalleen juhla-ateriamme jälkiruokien rippeitä. Taisimme kaikki nauttia omista ateriavalinnoistamme ja toistemme seurasta. J-pojalla oli vaikeuksia pysyä aloillaan ja olla kanssamme aterian loppuun asti. Tietenkin piti päästä iltaa viettämään kavereitten kanssa, kuinkas muuten. Vähän malttia ja respektiä kuitenkin! Vapautimme viimein seurueen murkun ja jäimme odottelemaan tarjoilijan laskua. Seurueemme oli hyvällä tuulella, ei ollut kiire minnekään. Joukossa oli yksi vanhempi, sydäninfarktista toipuva siipirikko ja yksi kroonista sairautta kantava nuori äiti. MS-tautia sairastava tyttäremme hymyili kuitenkin kaikkein eniten.

JK. Lisäys blogiin 5 vuoden jälkeen (v. 2020). Kirjoittaja toipui erinomaisesti vaativasta sydänoperaatiosta – eikä voi kylliksi kiittää niin vaimoaan, ensihoitohenkilöstöä, sydänkirurgeja, muita lääkäreitä kuin monia eri hoitajia sekä Meilahdessa että Hyvinkäällä. Myös tyttäremme MS-tauti on pysynyt lääkityksellä hyvin kurissa.

Hyvää äitien päivää! J-tytön grafiikkaa

Äitienpäivän lehtometsää

Valkovuokot

Hiirenkorvat

Kottarainen

Leskenlehdet

Kytäjän peltomaisemaa

Kuovi

Peltokorte

Punarinta (taas kerran)

Rentukat

Sinisiipi (kansallisperhosemme paatsamasinisiipi, koiras)

J-poika

Isoäiti ja J-tyttö

Isä ja tytär

Read Full Post »

Jotakin rajaa

Helppohan tuon kaverin oli edetä; väkevää kroppaa liikutti kaksi jalkaparia. Toisin oli taluttajalla; vain kaksi rimppakinttua ja raskas reppu selässä. Painoimme molemmat hartiamme kyyryyn raa’an kevättuulen puhaltaessa vastaisesti lähes myrskyn voimalla. Räntääkin heitteli aina silloin tällöin. Matka kuitenkin taittui Kytäjän kirkolta Kytäjä Golfin alueelle. Kävelemistä tuli yhteen kyytiin kaksi tuntia, mitä nyt kääntöpisteessä vähän eväitä nautimme pahimman sadekuuron aikana. Tyttäremme labbis oli majoittunut meille pariksi päiväksi, ja pitkällä lenkillä oli hyvä aloittaa Fonzien täysihoito. Mutta minne katosi maaliskuun lämpö ja aurinko? Tuleeko tästä keväästä ja kesästä sittenkin koleanpuoleinen; kuten jokin aikaisempi 2000-luvun kesäkuu? Vaimoni erityisesti muistaa katselleensa mökkimatkoilla auton ulkolämpömittaria – eikä se katselemalla yhtään noussut alle 10 asteen lukemista.

Mökkeilijää odottaa paratiisissaan monet muutkin arvoitukset kuin sää. Onko laituri kestänyt talven rasitukset? Onko jättimänty kaatunut juuri rakennetun uuden huussin päälle? Päätimme jättää yllätysten katsomiset tässä viikonvaihteessa väliin, mutta se jo tiedettiin, että itserakentamamme laituri ei ollut ihan vaaterissa. Yksi tynnyri oli päässyt luiskahtamaan pois paikoiltaan, mutta onneksi ystävällinen Mika-naapurimme oli nostanut rantavedessä kelluvan tynnyrin maalle ja laittoi meille pikku hankaluudesta vielä viestiä! Päätin unohtaa mökkiharmit ja lähteä lauantaisen, melko hyvän sään aikana omalle metsälenkille. Kytäjärven rantamaastot ovat jo vuosia olleet mielimaisemaani. Viime vuosina on järven pohjoisreunan puustoa ja pensaikkoa harvennettu syystä, jota en voi ymmärtää. Tehdäänkö se retkeilijöiden iloksi? Aiotaanko järven pohjoisreunakin rakentaa? Joka tapauksessa, kun harvennusta on tehty, avararuutta lisätty ja kulkemista helpotettu, on samalla alue alkanut myös roskaantua! Monet lahopuita tarvitsevat linnut ovat kadonneet ja alue muutenkin köyhtynyt; perhosetkin tarvitsevat kukkivia pensaikkoja. Korkealta kalliolta kuului matala huu-ääni. Se toistui monta kertaa pienen tauon jälkeen. Pöllön huhuilu oli musiikkia korville – se oli paljon enemmänkin.

Tänään sunnuntaina saa Suomi uudet kansanedustajansa, ja pian uuden hallituksen. Vaaliväittelyt on käyty, on hymyilty lehtien palstoilla ja tienvarsien ulkomainoksissa. On vakuuteltu äänestäjiä erinomaisilla argumentoinneilla. Jos ehdokas oikein kovasti hymyilee tai on nauravainen kuvassaan, tulee mieleen, mille hän oikein nauraa? Ettei vain nauraisi juuri minulle, äänestäjälle? Toivottavasti uudet edustajat ja ministerit saavat vihdoin sote-vyyhdin auki ja saavat tehtyä ratkaisuja monissa muissakin tärkeissä poliittisissa kysymyksissä. Katselin aamun lehdestä vielä kerran kaikkien ehdokkaiden nimiä. Olisi kovin mukava antaa ääni vaikkapa Isokoskelolle Nurmijärven Klaukkalasta. Sellaista nimeä en kuitenkaan listoilta löytänyt. Löytyi kyllä kananen, lintula ja harakka. Toiveunta oli etsiä sellaisia nimiä kuin Haarahaukka tai Punarinta – jotakin rajaa sentään!

Puun alle suojaan, Fonzie!

Saderintama Kytäjä Golfin päällä

Sinisorsa

Kevätlinnunsilmä

Veneranta

Kolo- ja kelopuut joutavat pois, minne?

Metsätontun lakki

Kolean huhtikuun sinivuokot

Kytäjärvi ja metsätie

Pöllön lammella

Isokoskelo

Silta

Jo näkyy vihreääkin

Punarintoja oli jo kaikkialla (kuva parin vuoden takaa)

Read Full Post »

Museokamaa

Jonkun täytyy uhrautua olemaan tiedustelukärkenä. Otin tehtävän mielihyvin vastaan, kun ohjelmassa oli tutustuminen ainakin yhteen pääkaupungin museoista. Esivalmistelut oli hyvä hoitaa isomman joukon myöhempää käyntiä varten. Pääkohde oli Helsingin kaupunginmuseo Sofiankadulla ja Sederholmin talossa. Muistan myös toisenlaisen tiedustelutehtävän talvella 1965–66, kun KymJp:n aliupseerikoulun sotaharjoituksessa, kovassa pakkasessa, sellainen tuli kontolleni erään kurssikaverini kanssa. Se ei ihan mennyt putkeen – se meni maalaistalon lakanoihin. Emme tiedustelulenkkimme jälkeen enää tavoittaneet pääjoukkoamme Virolahden metsissä, ja oli pakko päästä yöksi lämpimään, siviilitaloon. Nukuimme kait liian pitkään, liian makeasti  ja liian hyvissä punkissa ja siitä esimiehet hermostuivat. Saimme rangaistukseksi jalkamatkan Haminan varuskuntaamme ja koulun kapteenilta melkoisen ojennusryöpyn. Nyt ei ollut sellaista vaaraa; reitti oli selvä ja etukäteen hyvin merkattu.

Helsingissä oli juuri nyt monet rakennukset huputettuina, remonttia tehtiin kaikkialla – ja tietenkin juuri turistikohteissa. Kaupunginmuseon Sofiankadun rakennukseen, entiseen Stockmannin liiketaloon kuitenkin pääsi käymään. Upeissa tiloissa oli parikin näyttelyä: ”Hulluna Helsinkiin” ja yläkerroksen Lyhtysalin ”#fläsäri”. Ehkä odotin perinteisempää näyttelyä, mutta sitä en odottanut, että pääsisin pudottelemaan Linnanmäen vedenneitoja! Kaikkea nykytekniikalla voi tehdä ja kun oma tekniikka on hallussa, onnistuin pudottamaan yhden uimapukutytön vesialtaaseen neljännellä pallolla. Pikkupoikana, aidossa ympäristössä Linnanmäellä häpesin sivustakatsojana koko touhua, mutta nyt en ollut moralisti enkä sovinisti – olin vain osumaani tuulettava turisti! Sederholmin taloon ei ollut menemistä remontin takia, niinpä suuntasin kahvipaussin jälkeen listani seuraavaan museoon.

Toisena kohteenani oli postimuseo, mutta edellisenä iltana oli selvinnyt, että postimuseo olikin heivattu Tampereelle! Kävisikö sen sijaan Päivälehden museo Ludviginkadulla? Kiinni veti! Se oli itselleni mitä ajankohtaisin, kun luin parastaikaa kirjaa ”Loistavat Erkot” (Antti Blåfield). Kirja avasi realistisen näkymän lehdentekemisen kiihkeään maailmaan, lehden valtasuhteisiin ja 1800-luvun lopun sekä 1900-luvun alun päivänpolitiikkaan. Avasin oven Ludviginkadun näyttelytiloihin. Vastaan ei tullut painomusteen tuoksua, ei latomakoneiden kilkatusta, ei neuvotteluhuoneen puheensorinaa eikä tupakansavua. Hiljaista oli. Ei missään ihmisiä, ei infopisteessäkään, mutta eteisaulan penkillä nukkui pukumies sikeää untaan. Oliko jutunteko mennyt pitkäksi? Onnistuiko edes? Haa, silkkaa rekvisiittaa, vaikka olin jo vähällä mennä tyyppiä ravistelemaan. Näyttely oli hieno. Paitsi tekstitauluista, tietoa tuli myös monista valokuvista ja videopätkistä, ja tietenkin vanhat koneet esiteltiin. Eipä olisi uskonut, että mekaanisia latomakoneita käytettiin Helsingin Sanomien leipätekstin teossa vielä v. 1978!

Päivän museokäyntien jälkeen astellessani kohti bussiterminaalia tuumailin, että onneksi ei tässä itse vielä mitään museotavaraa olla. Intoa riittää koluta kaikkea vähemmän tuttua ja tuntematonta. Museokamaa oli vain repussani – pieniä hankintoja museokaupasta – ja kopio Päivälehden ihan ensimmäisestä numerosta!

Helsingin kaupunginmuseo, Sofiankatu

Kaupunginmuseon sisäänkäynti, vanha karusellihevonen

Vanhaa Helsinkiä, Hakaniemi

Kaupunginmuseon näyttelytilat 01

Kaupunginmuseon näyttelytilat 02

Sederholmin talon kortteli remontissa

Helsingin Sanomien perinteikkäitä rakennuksia Erottajalla

Voimapiiri

Sisääntuloaulan väsynyt lehdentekijä

Historian kaikuja

Lehtipalaveri silloin joskus

Vanha palvelija, rotaatiopainokone

Latomakone

Päivälehti vuodelta 1903

Helsingin Sanomat vuodelta 1904

Päivälehden museon sisäänkäyntiaulasta

Read Full Post »