Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Kasvatus’ Category

Kuvakirja, siinäpä lahjavinkki sinulle, mutta nyt taitaa jo tulla kiire? Kerronpa omia kokemuksiani. Olen tehnyt molemmista lapsistamme kuvakirjat, myös lastenlapsistamme tein yhteisen kuvakirjan, ja sellaisen tein myös vaimostani. Viimeisin oli hankalin, koska se piti tehdä salaa, ainakin melkein. Vaimoni kuvakirja tuli lahjaksi hänen merkkipäivänään. Jouduin kyllä joitakin kuvia hänelle näyttämään ja kyselemään, keitä kuvassa oikein on. Hän varmaan ymmärsi, mistä oli kysymys, mutta ei ihme kyllä udellut sen enempää. Jokaiseen kuvakirjaan tuli 40 sivua ja kuviin liitin tekstit parhaani mukaan. Sain olla luova: sijoitella kuvia vapaasti ilman tiettyä kaavaa, joskus vain yksi iso kuva ja rinnalle pari pientä, toiseen aukeamaan useita samankokoisia kuvia. Pitihän se osata, työkseni olin taittanut lukuisia esitteitä, yrityshistoriikkeja ja muita julkaisuja. Perheen ja lastenlasten kuvakirjojen tekeminen oli todella mukavaa, ensimmäiset kirjat tein jo yli kymmenen vuotta sitten. Kaikista on kotonamme tallella yksi kopio.

Vielä on tekemättä yksi kuvakirja – itsestäni. Vaimoni on jo useasti minua siihen patistanut. En tiedä, mikä on, mutta kuvakirjan tekeminen omista kuvista, omasta elämästä (tai tähän asti koetusta) tuntuu oudolta ja vaikealta. Miksi? Enpä osaa sanoa, ainakaan lauseella tai parilla. Kuva-aineistoa on tarjolla vaikka kuinka, myös omasta lapsuudestani, koska isäni oli innokas valokuvaaja. Mikä siis mättää, anna palaa vaan ja aloita ekoista kuvistasi, niistä missä ryömit lapsuudenkotisi pihanurmella! Siitä vain skanneriin, sitten rajaamaan ja säätämään sävyjä. Kunpa se olisikin näin suoraviivaista. Ei se ole. Kun selaat perhealbumien kuvia, selaat samalla koko elämääsi. Tulet arvioineeksi itseäsi eri ikäisenä, eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa. Kelpuutatko valintasi ja tekosi nyt, kun itselläsi on ikää ja arviointikykyä? Tähän väliin tarvittaisiin nyt kiireesti Hannele Törrösen tai Maaret Kallion, tai ehkä jopa Hannu Lauerman huojentava kommentti: et ole yksin, anna armoa äläkä kohtele itseäsi liian kriittisesti! No näin se varmaan on, ja voin sanoa lukijalleni, että melko hyvin olen kuitenkin oman kuvakirjani luonnostelun kanssa jo edennyt – taistellut läpi turvallisen lapsuuden, aika harmittoman teini-iän, ja lopulta urheilun sekä opiskelun värittämän nuoruuden kautta aikuisuuteen. 

Edes eläkeläinen ei voi olla kokopäiväinen kuvakirjan tekijä. Eräänä joulukuun aamuna vien taas kerran nuorinta lastenlastamme päiväkotiin. Tehtävä on ihan mieluinen. Pikku-T tuntuu viihtyvän seurassani ja ehdimme matkalla vähän rupatella niitä näitä sekä katsella kaupungin jouluvaloja. Jouluun on enää pari viikkoa, hui! Olemme kohta perillä, kävelemme loppumatkan käsi kädessä kohti päiväkodin valaistua ovea. Pikkumiehen lämpimän käden muisto tuntuu kädessäni vielä pitkään, kun olen tehtäväni hoitanut. Kuinka luonnollista onkaan pitää kiinni pienen lapsen kädestä. Väistämättä ajatukseni menevät omaan lapsuuteeni, monen vuosikymmenen päähän. Pitikö oma isäni minua kädestä kiinni, ottiko syliin muulloinkin kuin valokuvissa? Ei ainakaan usein, mutta ei sitä voinut vaatiakaan. Sodan kokeneet miehet kävivät omaa taisteluaan vielä pitkään – vielä silloinkin, kun ilmassa lentävät sirpaleet eivät enää raastaneet korvia ja hermoja, tuli viimein rauha ja heistä oli tullut perheenisiä. Harmaana joulukuun aamuna kysyn itseltäni: otinko sitten minä omia lapsiani syliin riittävästi? Poikkesinko tavoiltani juurikaan omasta isästäni? Oliko sotien arpia myös itsessäni – suurten ikäluokkien vesassa?

Jätän hetkeksi pohdinnat ja valitsen kuvakirjaani yhden lapsuuskuvistani Espoon Laajalahdelta. Olen siinä ihan hassun näköinen. Kun asetan sitä skanneriin, luulen ymmärtäneeni elämästä jotakin tärkeää – ja oivallukseni on vapauttava. Lisäksi oivallukseni säästää selvää rahaa, koska valkotakkisten ihmismielen tuntijoiden palveluja en tule tarvitsemaan; voin suunnata säästyneet eurot muualle, vaikka joululahjoihin! Tällä menolla ja luovimisella oman kuvakirjani tekeminen ei kylläkään edisty, eikä se ainakaan jouluksi valmistu. Huomaamattani sain kuitenkin aikaan jouluisen tarinan, vai oliko se ihan joulusatu?

Read Full Post »

Päiväkotia ja sen piha-aluetta ympäröi kevytrakenteinen, tyylikäs ja luja teräsaita. Sen portin avausmekanismi on ihmeen jäykkä ja hankala avata varsinkin, jos kannat kainalossasi päivähoitoon menevän pikku hoidokin kurahousuja ja eväsreppua. Folkhälsanin Hyvinkään ruotsinkielisen päiväkodin epäkohdat taitavatkin sitten jäädä tähän porttihankaluuteen – kaikki muu, itse toiminta ja hoitohenkilöstö, on saanut paljon kehuja lasten vanhemmilta. Myös meidän isovanhempien, jotka melko useastikin viemme tai haemme tyttäremme nuorinta lasta tähän keltaiseen taloon, on helppo yhtyä näihin näkemyksiin. Ja juu, hyvin meiltä jo tulee ”gumoron”, tai ”gumorron” ihan kahdella ärrällä, kun aamuisin luovutamme Theo-pojan dagiksen hoitsuille. Korona-aikana ei lasta viedä sisälle, vaan pikkuinen jätetään ulko-ovella henkilökunnalle. Jos ovella ei ole ruuhkaa, olen ottanut tavakseni heittää jotakin muutakin kuin huomenia sillä toisella kotimaisella. Tuntuu, että aika usein blogikirjoittaja jopa ymmärretään – ja saan myös vastineen ruotsiksi. Fint! Näitä aamun vuorosanoja on pitänyt oikein harjoitella, ne eivät tule ihan itsestään. Tyvärr!

Marraskuun 6. päivänä maassamme vietetään ruotsalaisuuden päivää. On hyvä hetki miettiä, mitä ruotsalaisuus ja ruotsin kieli on suomalaisille merkinnyt ja merkitsee. Minkälaisia kokemuksia sinulla liittyy ruotsin puhumiseen tai kuulemiseen? Nuoruuteni Helsingissä 1950- ja 60-luvuilla ruotsia kuuli ei ainoastaan Stokkan kulmilla ja kerroksissa vaan ihan kaikkialla. Vanhemmat, kuten kirjoittaja, muistavat hoonoa soomea puhuvat bussien tai ratikoiden rahastajat, jotka ohjailivat sisääntulijoita puisesta rahastajanpöntöstään. Monet heistä tulivat rannikkoseudulta, usein Sipoosta, ja enemmän heillä oli hallussaan ruotsi kuin suomi. Hectorin laulussa Asfalttiprinssi mainitaan arvoituksellinen Sipoon kirkko. Se oli v. 1978 purettu, Waldemar Aspelinin piirtämä hieno jugendrakennus Mannerheimintien puolivälissä, jossa asui paljon Helsingin Raitiotie- ja Omnibus Oy:n henkilökuntaa Sipoosta. Ruotsia kuulin päivittäin myös oppikoulumme läheisellä pysäkillä, jossa vierekkäin odottelivat bussia niin Kulosaaren suomenkielisen kuin ruotsinkielisen koulun oppilaat. En kyllä muista, että meillä olisi ollut minkäänlaista kanssakäymistä keskenämme, miksiköhän? Vastaus on hyvin ilmeinen: koulussa ei tuolloin, hyvistä opettajista huolimatta, panostettu vieraan kielen puhumiseen – vain kirjallinen osaaminen oli tärkeää. Kerran jouduin parikymppisenä kotihippoihin, jossa oli vain suomenruotsalaisia nuoria. En ymmärtänyt heidän nopeasta puheestaan mitään, olin vielä enemmän ulkona kuin engelsmanni New Yorkissa – ja osakseni tuli se ainoa illanviettoihin kuuluva toimitus, jolla saatoin unohtaa osaamattomuuteni. Seuraavana päivänä huomasin unohtaneeni paljon muutakin.

Oli vielä eräs kokemus 1980-luvulta. Olisin todennäköisesti päässyt Ruotsissa pääkonttoriaan pitävän yrityksen Helsingin sivukonttorin johtoon. Kävin jopa esittelykäynnillä Tukholmassa ko. yrityksen johtajiston luona, mutta paluumatkalla kotiin ymmärsin perua hakemukseni tunnetun AV-yrityksen filiaalin vetäjäksi – kielimuuri oli kuitenkin liian suuri. Miten sitten isäni osasi puhua ruotsia oikein hyvin, kun 1930- ja 40-lukujen nuorilta sota katkaisi koulunkäynnin? Isäni ehti käydä Norssia joitakin vuosia, mutta luulen, että se tärkein opinahjo oli Karjakunnan lihamyymälä, jossa hän toimi mm. lihamyyjänä melko pitkään, vuosina 1933 – 1941 (talvisota poislukien). Oli osattava palvella myös ruotsinkielisiä asiakkaita, ja käytäntö opetti ruotsin puhumisen. Kielitaidostakaan ei tosin ollut apua, kun liikkeestä piti eräänä ruuhkaisena lauantaina poistaa etuileva ja häiriköivä humalainen asiakas. Isäni keinovalikoima tilanteen ratkaisemiseksi tuli jostakin aivojen primitiivilokeroista, ja humalikko huomasi pian olevansa selällään kaupan lattialla. Ei loppuseuraamuksia nuorelle myyjälle – muuta kuin suvussa polvelta toiselle kulkeva legenda Unto-vaarin mahtavasta oikeasta suorasta! Itse en ole onnekseni saanut näin raisuja geenejä perimääni, luulen, koska puhumalla on yleensä hankalista paikoista selvitty, ja joskus myös – olemalla vain hiljaa.

Ruotsalaisuus sivusi kirjoittajaa myös avioliiton kautta. Apeltani olisi ollut oiva mahdollisuus saada preppausta ruotsin osaamiseen, mutta hän ei tuonut esille taustojaan eikä taitojaan. Turun rannikkoseudulla nuoruutensa viettäneen appeni isä puhui paremmin ruotsia kuin suomea, ja appeni setä oli täysin ruotsinkielinen. Appeni mielisanoja olivat örfiilarit, hantuukit, pääronat jne. Niitä olisin mielelläni kuullut enemmänkin, mutta yhteinen aikamme jäi melko lyhyeksi. Kaikkea näitä muistelen, kun olen juuri vienyt pikku Theon ruotsinkieliseen päiväkotiin. Jatkan takaisin kotiimme, jossa aamukahvini on jäänyt puolitiehen. Auton radio on auki, ja se on viritetty Yle Vegan kanavalle. Näin on ollut jo muutaman vuoden, ja yllättäen huomaan ymmärtäväni lähes kaiken Vegan kanavalla puhutun. Jag lyssnar på radio, javisst – och jag förstår nästan allt!

Read Full Post »

Kesämökin piha ja mökin ympäristö ei ole mökkeilyn vähäisin elementti. Kaikki suuret tapahtumat saavat näyttämönsä mökkipihasta. Pihalla leikitään, käydään kauppaa kävyillä ja leivotaan hiekkakakut. Pilkotaan myös seuraavan vuoden polttopuut, saadaan uudet perennat kukkimaan, juostaan saunasta järveen jalkapohjat hellinä, iloitaan, surraan, haaveillaan, hierotaan nuotionsavuja silmistä, vedetään sinappi väärään kurkkuun, tehdään kaikkea mahdollista ihmisolennon viihdyttämiseksi – jos vain sää sen sallii. Tänä kesänä on ollut arpapeliä, milloin osuisi poutapäivä vieraiden tulla tai milloin jättää pestyt matot yöksi ulos kuivumaan. Luonnossa on ollut paljon merkillistä: ei ole kuulunut käen kukuntaa (paitsi kerran L-pojan vierailulla), mustikka on vielä raakileina, päiväperhoset ja paarmat piilottelevat jossakin, eikä kirjosieppo saanut pesintää onnistumaan. Kun ensimmäinen lämmin päivä koitti 28.6, ja aurinko tuli esille pilvien takaa, keskeytyi mökkiläisten työ. Harava putosi maahan ja kirves lyötiin kiinni hakkuutukkiin. Punaisen mökin mies ja vaimo astelivat kuin unessa kohti rantanurmikon aurinkotuoleja. Sanoja ei tarvittu, ei niitä olisi hämmästykseltä löytynytkään; oli vain tämä hetki ja – lämpö.

Joskus mökkipihalta on irrottauduttava asioille, auringollakin. On saatava ruokatäydennystä tai haettava uusi sahanterä ynnä muuta tähdellistä. Joskus on päästävä Someron kirppikselle. Sieltä kenties Saloon ja aina Angelniemelle asti. Ihmisellä on oltava kesäharrastus. En usko, että meidän harrastuksemme on huonoimmasta päästä, kun etsimme esivanhempiemme juuria. Etsimme konkreettisiä jälkiä kirkkomailta, ja samalla näemme usein maamme kauneimpia rakennettuja ympäristöjä. Angelniemen punaisen puukirkon ja sitä ympäröivän hautausmaan sijainti sekä koko miljöö on yksi upeimmista. Paljon on vielä siltä saralta koettavaa, kun vaimoni isovanhemmat liikkuivat aikoinaan laajalla alueella. Varsinais-Suomen jälkeen ehkä siirrymme Savoon Leppävirralle ja Rantasalmelle – ehkä aikanaan myös rajan taakse Uudenkirkon tai Sortavalan maisemiin, kuka tietää. Olimme tehneet tämän päivän kierroksemme, suljimme hiljaa Angelniemen kirkkomaan rautaportin ja suuntasimme viimein kohti Kokkilan lossia ja kaupunkikotiamme.

Sää suosi sittenkin mökkikauden ensimmäisiä vierailijoitamme. Mökin takametsikön vanamot vielä kukkivat ja levittivät huumaavaa tuoksuaan, kun toisen erän lapsenlapsemme kantoivat reppunsa mökin kuistille. Järven vesi oli jo lämmennyt, vaikka vanhinta lastenlastamme, J-poikaa, ei kylmäkään vesi olisi pidätellyt. J-poika oli jo raameiltaan kuin aikamies. Viime kesänä en vielä saanut pojasta kaveria vanhan huussin purkajaksi, mutta kävisikö tänä vuonna kivituhkan levitys? Sehän onnistui jo muutaman kottikärryllisen panoksella! Mitä tapahtuukaan vuoden päästä, kun pojan tukka lainehtii vielä uljaammin ja varteen on tullut lisää mittaa? Hauikseen tarvittaneen silloin lisää paksuutta. ”Isoisä hei, mihin sitä hiekkaa pitikään kärrätä? Sopii mulle hyvin!” Mökkipiha on nähnyt paljon asioita, ja tulee vielä todistamaan monenlaista kasvamisen ihmettä.

L-poika isoäidin apuna

L-poika isoäidin apuna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mökkipiha 01

Mökkipihan kukkia

Mökkipihan kukkia (luonnonkukat ja neidonkurjenpolvi)

Mökkipiha 03

Mökkipiha 03

Kylmää, tai sitten kivaa! (L-poika)

Kylmää, tai sitten kivaa! (L-poika)

Lopen Kalamyllyllä

Lopen Kalamyllyllä

Angelniemeen

Angelniemeen

Lossiranta Angelniemi

Lossiranta Angelniemi

Kokkilan lossi

Kokkilan lossi

Angelniemen kirkkomaa

Angelniemen kirkkomaa

Angelniemen kirkko

Angelniemen kirkko

Kirjoittaja ja tykki Salon jokivarren puistossa

Kirjoittaja ja tykki Salon jokivarren puistossa

Kettumuraali, Salo

Kettumuraali, Salo

Pihaleikit

Pihaleikit

Uimarit

Uimarit

Tikka lentää

Tikka lentää

Kesäpäivä

Kesäpäivä

Kesäkukkia: vanamo ja harakankello

Kesäkukkia: vanamo ja harakankello

Pihan hyönteisiä: papurikko ja papintappaja

Pihan hyönteisiä: papurikko ja papintappaja

Mustarastaan pesään hylkäämät munat (mökkinaapurien rakennuksen seinustalla)

Mustarastaan pesään hylkäämät munat (mökkinaapurien rakennuksen seinustalla)

J-lapset

J-lapset

J-tyttö ja ulpukan kukka

J-tyttö ja ulpukan kukka

J-poika auttaa kärräyshommissa

J-poika auttaa kärräyshommissa

J-poika

J-poika

Kesävieraat ovat lähteneet

Kesävieraat ovat lähteneet

Mökkiläinen irrottelee ja sovittelee

Mökkiläinen irrottelee ja sovittelee

Read Full Post »

Punatiilinen koulurakennus on tuttu, Itäväylän ali johtava kävelytie on paikallaan, kaikki täsmää. Mutta urheilukenttä, jolle autot kehotettiin jättämään, on kutistunut. Ei siinä enää juosta satasen suoraa. Pallopelit vielä menisivät jotenkuten, ja talvella jääkiekko, jos vain Loukis lainaisi sitä kiekkoa muillekin eikä vain itse peippailisi (teki sen tosin mallikkaasti). Koulun nimi on ennallaan: Kulosaaren yhteiskoulu (Ksyk), hyvä! Pihalla on enimmäkseen juhlavaatteisiin pukeutuneita nuoria ja heidän vanhempiaan, mutta tuolla on jokin merkillinen ihmisryhmä. Eivät ne kovin nuorilta näytä ja valkolakitkin on jo päähän laitettuina. Kauempaa en tunnista heistä yhtäkään. Nyt kun tarkennan, eikös tuolla ole Raija? Ja tuolla, taitaa olla Ile ja Ykä! Astelin lähemmäksi ja taas sain uutta arvailtavaa: Karihan se siinä! Olin tullut oikeaan paikkaan. Me riemuylioppilaat olimme kaikki muuttuneet, kuka enemmän kuka vähemmän, mutta viidenkymmenen vuoden takainen Kuliksen henki laskeutui pölypilvenä yllemme, karkoitti lievän jännityksen ja käynnisti puhemyllyt – olimme taas yhtä. Nyt mars sisälle, nuorten juhlat alkavat!

Kuliksen ylioppilasjuhla v. 2015 olikin vaikuttava; ja hyvin, hyvin erilainen verrattuna vuoteen 1965. Kyllä me vanhatkin mukana pysyimme, ymmärsimme rehtorin englanninkielisen puheen ja kaikki sen hulvattomat heitot. Elimme uudelleen oman päättäjäispäivämme, koimme uudelleen todistusten jaon ja opettajien kättelemiset. Tempauduimme mukaan lukuisiin musiikkiesityksiin ja puheisiin.  Nuoret olivat todella panostaneet esityksiinsä: vahvoja, ujostelemattomia esityksiä! Toki meille vanhoillekin annettiin puheenvuoro; Martti Nurmisalo sai kolmiminuuttiseen juhlapuheeseensa mahtumaan kaiken oleellisen – tyylikkäästi hoidettu! Lopuksi sitten perinteisempää: saimme laulaa niin Gaudeamuksen kuin suvivirrenkin. Virallinen osuus oli päättynyt.

Kaikkia riemuylioppilaita ei sitten lopulta saatu yhteiskuvaan. Osa oli jäänyt rehtorin vetämälle koulun tutustumiskierrokselle, osa oli jo karannut muualle. Joka tapauksessa, kiitos Kulis ja rehtori Lauri Halla hienosta päivästä! Kiitos kaikki luokkakaverit v:lta 1965!

(Ps. tulosta tai talleta vapaasti blogin kuvia)

Ksyk 01

Ksyk 01

Ksyk 02

Ksyk 02

Ksyk 02b

Ksyk 02b

Ksyk 03

Ksyk 03

Ksyk 04

Ksyk 04

Ksyk 05

Ksyk 05

Ksyk 06

Ksyk 06

Ksyk 07

Ksyk 07

Ksyk 08

Ksyk 08

Ksyk 09

Ksyk 09

Ksyk 10

Ksyk 10

Ksyk 11

Ksyk 11

Ksyk 12

Ksyk 12

Ksyk 13

Ksyk 13

Ksyk 14

Ksyk 14

Ksyk 15

Ksyk 15

Ksyk 16

Ksyk 16

Ksyk 17

Ksyk 17

Ksyk 18

Ksyk 18

Ksyk 19

Ksyk 19

Read Full Post »

Mustarastas nokki touhukkaana ravinnonhippuja lumen ja jään peittämästä takapihamme kovasta maasta. Jotakin vatsantäytettä lintu kyllä löysi, mutta kevättalven sään kylmeneminen teki ravinnonhankinnasta tiukkaa vääntöä. Samaan aikaan kaupungin ulkopuolisilla pelloilla ja niityillä sinnittelivät joutsenet, hanhet, kiurut ja töyhtöhyypät. Eivät ne yläviitosia keskenään kylmässä lyöneet, mutta ne selviäisivät lievästä takatalvesta. Sään uudelleen lämmetessä peltojen yllä kuuluisi taas kiurun vahva liverrys, ja töyhtöhyyppä jatkaisi syöksyilyjään päästäen samalla kimeitä vihellyksiään. Pekka Pouta oli pari päivää sitten ennustanut uutta paksua lumipeitettä jopa Etelä-Suomeen – ainakaan sunnuntaille ei ennuste vielä toteutunut.

Väittävät, että eläkkeelle jääminen se vasta kiireisenä pitää. En tuntenut minkäänlaista kiirettä, kun paistelin makkaroita hyvän ystäväni Viken kanssa Nukarinkosken laavulla runsas viikko sitten. Olimme kiertäneet kosken ympärille tehdyn lyhyehkön luontoreitin ja lenkin päätteeksi nautimme retkieväitä harvinaisen lämpimässä kevättalven säässä. Paitsi että taistelemme ottelupallosta kerran viikossa Hyvinkään Torikadun tenniskeskuksessa, aiomme ottaa uudelleen ohjelmaamme metsissä samoilun ja ties mitä kaikkea. Juuri eläkkeelle siirtynyt Ranuan mies on armoton soilla ja ryteiköissä tarpoja, marjastajakin, mutta on hyvä, että mukana on tällainen vähän maltillisempi kaupunkilaismies. Hanko-Mäntsälän tien maisemissa ystäväni jo takavuosina putosi karttalehdeltä, mutta onneksi porukalla löysimme Viken ennen pimeää. Yhdessä on nuorempina koluttu Hyvinkään Usmin korpimetsät ja diplomityönä kiersimme eräänä sateisena syyspäivänä Kytäjän Suolijärven. Seuraava sovittu keikka meneekin vaihteeksi kulttuuriympäristöön, panemme vähän fiinimpää päälle ja katsastamme UKK:n Tamminiemen museokodin. Uusi kierros Tamminiemeen tehdään vaimon kanssa – uusintoja saa tulla, olihan niitä myös Urkilla.

Eläkkeellä ehtii, kun haluaa ja panee asiat tärkeysjärjestykseen. Vaikka luontoihmiseksi tunnustaudun, en ole vonkaamassa Kymenlaaksoon arktikaa seuraamaan tai ottamaan vastaan ensimmäisiä muuttolintuja Utön saarelle. En voi kieltää, etteikö mieli tekisi, edes kerran elämässä. Toisaalta asuinpaikkaa ympäröivä luonto, jopa oman talon pihapiiri, voi olla luontoelämyksiä ja yllätyksiä täynnä. Kevään yllätyksen järjesti maakotka, jonka lentoa sain pitkään tarkkailla vain parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Aikaa on jäätävä myös lapsillemme ja lastenlapsille. Pitkästä aikaa kotiamme asuttivat muutaman päivän ajan tyttäremme J-lapset. Isoäidin pannari oli kova sana; ainoa kärhämä pilttien kesken tuli viimeisen pannaripalasen hallintaoikeudesta. Kaikki meni muuten hienosti ja yllättäen J-pojallakin oli nyt läksyjä! Mutta mikä on kouluissa kansanperinteen tila? Kun kyselimme J-tytöltä, kuinka menee lorun “Kuu kiurusta kesään, puolikuuta …” loppuosa, saimme huomata, että koko tarina oli tytölle aivan outo! Nyt tuli tytöllekin läksyä ja opeteltavaa – isovanhemmilta. Parahiksi lorun seuraavaa lintua Suomeen jo odotellaankin.

Kytäjoen tulvapelto

Kytäjoen tulvapelto

Vikke pohtii kuvakulmia

Vikke pohtii kuvakulmia

Nukarinkosken putous

Nukarinkosken putous

Vikke säätää

Vikke säätää

Koskilenkin pitkospuut

Koskilenkin pitkospuut

Nukarinkoski ennen putousta

Nukarinkoski ennen putousta

Luonnon lasilintuja

Luonnon lasilintuja

Kaverukset nuotiolla

Kaverukset nuotiolla

Edellisen retkeilijän aterimet

Edellisen retkeilijän aterimet

Vantaanjoki, Kittelä

Vantaanjoki, Kittelä

Mahtuuko joukkoon

Mahtuuko joukkoon?

Hanhiaura

Hanhiaura

Hanhenmarssi

Hanhenmarssi

Pikkuvarpunen

Pikkuvarpunen

Kevätsiivousta mökillä

Kevätsiivousta mökillä

Vaimon kahvitauko

Vaimon kahvitauko

Jään peittämä Heinijärvi, Tammela

Jään peittämä Heinijärvi, Tammela

J-poika

J-poika

J-tyttö

J-tyttö

Read Full Post »

Juhannuksen aatonaaton liikenne kantatiellä 54 oli yllättävän rauhallista – joukkoon mahtui hyvin, eikä Herajoentien risteyskään Kormussa ollut ruuhkainen. Puhelinliikenne oli sen sijaan vilkasta. Soittoja tuli matkan aikana niin vanhan tätini asioissa Pakilakodista kuin työasioissa tutulta kustannustoimittajalta. Viimeisen puhelun jälkeen pääsin heti iskemään hampaani Huhkajalammella vaimoni jo tilaamaan rekkamiehen annokseen. Eipä tarvinnut perillä mökillä heti ruveta kokkailemaan, kun taloksi asettuminen, sänkyjen avaaminen, pesuvesien lämmittäminen ym. vie aina oman aikansa. Juhannussäästä en nyt sano mitään. Parasta lähteä reissuun vähäisin odotuksin. Oikeastaan, Suomen juhannussäältä ei kannata odottaa yhtään mitään. Silti sitä odottaa.

Mökillämme ei ole televisiota. Juhannuksen mökkivieraamme, vikkelän Hiekkaharjun lapsenlapsemme touhut vastaavat hyvinkin parin tv-kanavan tarjontaa. L-kanavalla sattuu ja tapahtuu. Niin nytkin. Kun olin L-pojan kanssa aatonaattona vastaanottamassa isoa kivituhkakuormaa, kolautti L-poika päälakensa raskaan kuormurin lavanreunaan. Nahka repeytyi vertavuotavaksi haavaksi, mutta siitä selvittiin lyhyellä itkulla, haleilla ja haavan puhdistamisella (isällään oli samoja taipumuksia pikkumiehenä). Illan aikana oli vielä siirrettävä uuden vessarakennuksen pohjan alta pois valtaisa kivi. Olin yksin sitä yrittänyt kammeta, mutta tuloksetta. Sain naapurimökin Sepon avuksi kivijumppaan. Hikinen urakka tuotti tuloksen, kun vaimoni vielä näppärästi lisäili kuoppaan apukiviä kankien uusiksi tukipisteiksi. Neljä tuntia mökillä; oltiin vasta aatonaatossa ja nyt jo oli koettu verta, hikeä ja kyyneleitä. Olisiko se puoli ollut jo siinä? Ei ollut – juhannuspäivänä nähtiin vielä ruumis. Se tosin tuli eläinmaailmasta. Rastaan poikanen, onneton, syöksyi mökkimme ikkunaan, putosi siitä kuistin narumatolle ja hetken räpiköityään kaunis linnunalku valahti veltoksi ja oli kuollut.

Katselen maanataina juhannuksen aikana ottamiamme valokuvia. Oliko mökillä ollut aurinkoakin? Juhannusaattohan saatiin viettää ihan kohtuullisessa säässä! Voitiin olla ulkona ja hakea vihtatarpeet. Nautittiin aaton juhla-ateria ilman, että tornado olisi vienyt kattauksen mennessään. L-poika tutustui naapurimökin samanikäiseen Santtu-poikaan ja pelasi pitkään omaa MM-peliään hiekkatien pätkällä oikealla nahkapallolla. Aattosaunaa eivät raekuurot häirinneet, ja pikainen pulahdus järvessä löylyjen jälkeen oli mahdollista. Järvemme aattoillan perinteitä pyrkivät vaalimaan niin Kutterinlahden haitarivenekunta kuin naapurimökin karaokekuningaskin, mutta kummankaan esitykset eivät nousseet sille tasolle, jolle hellesää yleensä virtuoosit innoitti. Ynnäsimme juhannuspäivänä, mitä linnunääniä olimme viikonloppuna kuulleet. Peipponen vielä jaksoi, käki kukkui, kuului myös sirittäjän ääniä ja punarinnan tiksutusta. Ja tietenkin monien lokkien ääniä. Oli naurulokkia, kalalokkia ja harmaalokkia – ja mökin keittiönurkkauksesta lisättiin ehdokkaiden listaan myös viillokki!

L-kanava (ja myös hyvinkääläisten lastenlastemme vetämä J-kanava) avataan mökillämme uudelleen vähintään kerran tänä kesänä. Ei voi kun toivoa, että silloin kesä näyttäisi lempeämmät ja aurinkoiset kasvonsa. Koleana, viimaisena ja sateisena juhannuspäivänä lisäilin saunan kiukaaseen puita. Huomasin lähelläni hyppelevät pelottomat punarinnan poikaset. Luulen, että linnut kaipasivat saunamökin lattian alapuolelle säteilevää lämpöä. Kukapa ei olisi lämpöä kaivannut juhannuksena 2014. L-poika taisi pärjäillä parhaiten vikkeline kinttuineen.

Juhannuksen villiruusu

Juhannuksen villiruusu

Pellonreunan savusauna

Pellonreunan savusauna

Manun rannassa

Manun rannassa

L-poika vihtametsässä

L-poika vihtametsässä

Nurmitädyke

Nurmitädyke

Lemmy ja Santtu 01

Lemmy ja Santtu 01

Lemmy ja Santtu 02

Lemmy ja Santtu 02

Juhannuksen tyyppikukka vanamo

Juhannuksen aattoilta mökkijärvellä

07b Vanamot

Juhannuksen tyyppikukka vanamo

Juhannuksen tyyppikukka valkolehdokki

Juhannuksen tyyppikukka valkolehdokki

L-poika

L-poika

Heinijärven juhannussoittajat

Heinijärven juhannussoittajat

Juhannuspulahdus

Juhannuspulahdus

Asetelma mökkipihalla

Asetelma mökkipihalla

Pelargoniakin kärsii kylmyydestä

Pelargoniakin kärsii kylmyydestä

Tienvarrelta poimittuja

Tienvarrelta poimittuja

Lätäköt

Lätäköt

Juhannuspäivän tyhjä laituri ja saderintama

Juhannuspäivän tyhjä laituri ja saderintama

L-poika kotiinlähdössä

L-poika kotiinlähdössä

Read Full Post »

Sää ei vaikuttanut kovin kesäiseltä, mutta emme tienneet, että pahempaa oli tulevalla juhannusviikolla luvassa: lumikuuroja 17.6.! Viikonvaihteeksi oli ennustettu sekä sadetta että poutaa. Lämpötila olisi kuitenkin enimmäkseen yli 15 astetta. J-tyttö istui mökkimatkan etupenkillä biopussi jo valmiiksi sylissään; ei ollut tyttö vielä päässyt eroon matkapahoinvoinnistaan. Reissu mökille meni kuitenkin ongelmitta. Perillä vain lämpöä tupaan, jääkaappi päälle ja kamppeet paikoilleen. Isovanhemmat vaalivat järjestystä kuin kasarmin rättivääpeli, muuten ahtaissa tiloissa joku sotkeentuisi sandaaleihinsa. Ilta kului nopeasti. Alkoi olla jo hämärä, mutta sähköttömässä mökissä makuukamarinkin lukija pärjäsi hyvin otsalampun avulla. Mökkieksotiikkaa jos mikä!

Olimme päättäneet vähitellen viedä mökin varustusta aivan uudelle tasolle (suora lainaus viihde-elektroniikan esitteestä). Paikallinen kirvesmies, Manu Andersson, oli luvannut pystyttää meille uuden puuceen ja asentaa sinne biokäymälän, kunhan vain kaiken tilaisimme itse. Puuceen haku tapahtuisi lauantaina Forssan Rautiasta. J-poika nukkui vielä makeasti muiden mukana, enkä raaskinut murkkua herättää rautakauppareissulle. Join rauhassa aamukahvit mökin kuistilla, kuuntelin vastarannan lokkien ääniä ja arvioin päivän säätä. Lähdin kohta lampsimaan mökkitielle, josta Manu ottaisi minut hakureissulle kyytiin. Kaikki sujui rautakaupassa rivakasti ja pian olimme mökkipihalla valtaisan kevythirsikuorman kanssa. Mietin, miten kukaan voi selvitä puuceen lautapalapelistä – se projekti oli ihan eri luokkaa kuin kaasugrillin kasaaminen. Omin voimin emme olisi edes yrittäneet

Luonto on juuri nyt vehreimmillään ja kukkeimmillaan. Tienvarsia ja niittyjä värittää leinikkien, metsäkurjenpolvien, eri putkien ja lupiinien komeat kukinnot. Pian joukkoon tulee myös päivänkakkara ja monet kellot. Metsä raikaa lintujen äänistä. Olen aina yrittänyt opettaa pikku mökkivieraitamme tunnistamaan eri kasveja ja lintujen ääniä. Mökkiympäristö on siihen omiaan, kun kilpailevia näkö- ja kuuloärsykkeitä on vähemmän kuin kaupungissa. Kuulitko peipposen? Entä sirittäjän? Nyt se kuuluu, tuolla! Olin juuri astumassa mökin rappusia alas kun havahduin käen kukuntaan. Se tuli ihan läheltä, mutta mistä? Kun nostin katseeni ylös puihin, kuulin viereltäni J-pojan ja vaimoni naurunrätkätyksen. Niinpä niin, nyt isoisää, sitä muka-luonnontuntijaa, höynäytettiin pahemman kerran. Käen kukunta tuli J-pojan puhelimesta, jonne viikari oli sen etukäteen tallettanut! Voihan keinokäki! Nauroin muiden mukana J-pojan tempaukselle. Muutaman viikon päästä aidot luonnon linnut vaikenevat, kun poikaset alkavat putoilla pesistään alas varvikkoon. Siinä uudessa hiljaisuudessa ja haikeudessa kuulisi mielihyvin vaikka valekäkeä J-pojan laitteesta. Play it again Sam!

Otsalampun valossa

Otsalampun valossa

J-pojan iltauinti

J-pojan iltauinti

J-poika iltanuotiolla

J-poika iltanuotiolla

Pihan uusi perenna neidonkurjenpolvi

Pihan uusi perenna neidonkurjenpolvi

Taashan me tavattiin, mökkinaapuri

Taashan me tavattiin, mökkinaapuri

Peräkärry vain tyhjäksi

Peräkärry vain tyhjäksi

Tuonne pinotaan!

Tuonne pinotaan!

J-tytön kantamus

J-tytön kantamus

Osaava kirvesmies Manu Andersson

Osaava kirvesmies Manu Andersson

Käskettiin siirtää tuo kivi!

Käskettiin siirtää tuo kivi!

Mökkirannan alkukesän vehreyttä

Mökkirannan alkukesän vehreyttä

Mökillä on kivaa koleudesta huolimatta

Mökillä on kivaa koleudesta huolimatta

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa!

J-tyttö ja J-poika

J-tyttö ja J-poika

Näinköhän on?

Näinköhän on?

Mökin hengetär

Mökin hengetär

Taustalla uusi Ronaldo?

Taustalla uusi Ronaldo?

Kuin Noora Karma

Kuin Noora Karma

J-tytön leikkipaikka

J-tytön leikkipaikka

Riippukeinun rauhassa

Riippukeinun rauhassa

Read Full Post »

Retkikassi pullotti kynttilöitä, niitä oli varmasti riittävästi. Vaimoni siskolla oli varattuna vähintään sama määrä viemisiä. Pyhäinpäivän retkeläisillä oli tavoitteenaan neljä hautausmaata ja kymmenen hautapaikkaa niin Hyvinkäällä kuin Riihimäellä – aivan kuten aiempina kolmena vuotena. Kiireetön perinnevaelluksemme vainajien muistopäivänä sujui leppeässä säässä, joskin lyhyt sadekuuro sattui päällemme Rauhannummen hautausmaalla. Omaiset saivat muistokynttilänsä kukin vuorollaan Rauhannummella, Rautatieläisten hautausmaalla, Puolimatkan hautausmaalla ja Riihimäellä. Laskin oman kynttiläni Rauhannummen hautausmaan kiitoskivelle.

Elämä on suuri mysteeri, ja sitä on myös kuolema. Sanotaan, että ihminen ei ole kuollut, jos hänet muistetaan. Ihminen voidaan muistaa monesta syystä, hyvästä tai pahasta. Me muistamme valtion päämiehet ja kärkipoliitikot, tiukat neuvottelijatyypit; saatamme muistaa äyritilastojen ykkösnimet tai maailmanennätyksen haltijan. Yhtä hyvin, ehkä paremminkin, muistamme ihmisen ja läheisen, joka on ollut turvana, keneltä on kuultu lohdutuksen tai viisauden sanat, kuka on kannustanut ja ohjannut omalla tavallaan. Kun vien vaimoni kanssa Linnea-mummoni Malmin haudalle kesäkukat ja syksyllä kanervat, muistan aina topakan, mutta oikeamielisen isoäitini. Muistan, kun isoäitini antoi vähistä rahoistaan lapsenlapsensa vanhaan kuplavolkkariin talvirengasrahat – mutta vielä paremmin muistan isoäitini häärivän jauhoisessa esiliinassaan keittiössämme ja kumartumassa ottamaan uunista itsetekemiään karjalanpiirakoita. Sellainen kuva ei koskaan haalistu. Sen pikseleissä on juuri oikeat sävyt ja värikylläisyys, vaikka jauhonpölyähän ja pyykintuoksua tässä kuvassa on edelleenkin.

Vaimoni siskon koti on paikka, johon voi aina tulla. Kahvit kiehautetaan ja vieraiden kanssa on aina aikaa rupatella. Nyt oli meidän vuoromme tarjota kahvit retkeläisille monen tunnin vaelluksemme jälkeen. Kahvin ja vaimoni tekemien leivonnaisten jälkeen siirryimme olohuoneen puolelle ja kuulimme, kun oveemme koputettiin. ”Karkki vai kepponen”, kuului ulko-ovelta! Kolme nuorta Halloween-juhlijaa sieltä pimeydestä kuikuili asuntoomme. Kepposille emme antautuneet, vaan suostuimme lepakkonuorten vaatimuksiin. Nykyaika on nopeatempoista: saman päivän aikana koimme pyhäinpäivän perinteet, kekrinkin, ja illan pimetessä meidät tempaistiin Halloween-nuorten rinkiin. Lisätään perinteiden listaan!

Pyhäinpäivän aikaan

Pyhäinpäivän aikaan

Rauhannummi 01

Rauhannummi 01

Rauhannummi 02

Rauhannummi 02

Retkeläiset

Retkeläiset

Puolimatka 01

Puolimatka 01

Puolimatka 02

Puolimatka 02

Puolimatka 03

Puolimatka 03

Puolimatka 04

Puolimatka 04

Puolimatka 06

Puolimatka 06

Puolimatka 05

Puolimatka 05

Riihimäen hautausmaa 02

Riihimäen hautausmaa 02

Riihimäen hautausmaa 05

Riihimäen hautausmaa 05

Riihimäen hautausmaa 04

Riihimäen hautausmaa 04

Halloween-nuoret

Halloween-nuoret

Read Full Post »

Viimeisetkin keväällä tuodut metriset halot on saatu sahatuiksi ja pilkotuiksi. Odottakoon pinottuina  liiterin seinustalla vielä hetken ennen kuin pääsevät syyssateilta suojaan liiterin perukoille. Klapien teko, tuo mökkiläisen perusjumppa, jatkuu sitten taas ensi keväänä, jos vain luoja suo. Loppujen puiden teko meni tänä kesänä melko myöhään, kun vieraita kävi ahkerasti ja  muutakin ohjelmaa sekä työsuoritetta oli mökkiläisille kasaantunut. Jos ei askaretta ollut suunniteltu, sellainen keksittiin. Hei, tuollahan on pojaltamme saadut autovahapullot! Ei kun pesemään autovanhusta ja puunaamaan. Eikö se lauantainen matonpesu (vedenkantajana vaimolle) olisi jo riittänyt? Maanantaiaamuna huomasin, että oman koneeni käynnistyminen ja sängystä nouseminen oli työläämpää kuin muulloin – se vahaaminen!

On kunnia-asia, kun isovanhempina kelpaamme kavereiksi lastenlapsillemme. Tänä kesänä on mökkimme ollut useasti tukikohtana kolmelle pikkuiselle (vanhin kohta tosin jo murkku). Jokainen on juoksennellut mökkimme pihapolkuja,  makoillut riippukeinussa  ja ollut isoäidin helittävänä vähintään kahtena viikonvaihteena tai jopa useamman päivän lomalla. J-poika tokaisi kerran: “Tammelan mökki on maailman paras paikka!” Viikko sitten hiekkaharjulainen L-poika vietti toisen mökkilomasensa kanssamme. Vaikka käy jo toista kouluvuottaan saa poikaa pitää jatkuvasti silmällä. Jos ei pyörähdä kuperkeikkaa rappusilta alas, voi L-poika lentää riippukeinusta selälleen maahan. Näin kävikin, ja sen jälkeen keinumiset oli keinuttu. Oli huono keinu. Varottelut eivät oikein auta, kun on niin vikkelät jalat. Syyskuun puolella haluaisi J-poika tulla vielä kolmannen kerran mökillemme. Toivotaan vain poutaisia säitä, muuten menee sisällä istumiseksi – pelkäksi dominoksi, tietovisaksi ja letun syönniksi!

Pimenevän elokuisen illan rauhan rikkoo vastarannalla ammutut haulikon laukaukset. Tyynellä järvellä laukaukset kuuluvat kovina ja kaikuvat pitkään. Niinpä tietenkin, sorsastusaika!  Sinne taisivat mennä mökkijärvemme ainoat sinisorsat. Oliko tuo ampuminen minkään väärti? Osuuko edes noin hämärässä? Eläinten ampuminen ja tappaminen panee miettimään. Jos arvostelen sorsastusta, hyväksynkö toisaalla teollisen teurastuksen ja lihan kaupan tiskillä? Hankalia kysymyksiä saunasta tulleelle raukealle kylpijälle. Eikö löydy helpompia kyssäreitä, ramaseekin jo niin vietävästi …  Jaksoimme ennen nukkumaan menoa vielä pohtia eettisiä kysymyksiä ja saimme kuin saimmekin omalta joukkueeltamme jonkinlaisen kannanoton ja loppulauselman lihanjalostukseen ja -syöntiin – ihmiskunnan ehkä yhteen kohtalonkysymykseen. Toteamuksemme oli kaksijakoinen: voisimme hyvin pärjätä ilman lihaa ruokapöydässämme. Mutta please, jätettäisiinkö rajoitusten ulkopuolelle ne nuotiolla paistettavat grillimakkarat! Niistä ne piltitkin niin tykkäävät.

Vielä on kesää jäljellä

Vielä on kesää jäljellä

Miljoonakukka vielä voimissaan

Miljoonakellokin vielä voimissaan

Mökillä siirrytään uuteen tekniikkaan

Mökillä siirrytään uuteen tekniikkaan

Kutoja vailla vertaa

Kutoja vailla vertaa

Puolukka kypsyy

Puolukka kypsyy

Saisi löytyä enemmänkin

Saisi löytyä enemmänkin

Herkkutatti puskee maasta

Herkkutatti puskee maasta

Kissakuva ulkohuussimme seinällä (Ritvan kuva)

Kissakuva ulkohuussimme seinällä (Ritvan kuva)

L-poika leikeissään

L-poika leikeissään

L-poika mietteissään

L-poika mietteissään

L-poika

L-poika

Tule istumaan ennen kuin hämärtää

Tule istumaan ennen kuin hämärtää

Aurinko painuu mailleen

Aurinko painuu jo mailleen

Pian on jo yö

Pian on jo yö

Täältä tullaan

Täältä tullaan

Myös syksy tekee tuloaan

Myös syksy tekee tuloaan

Se oli siinä

Se oli siinä

Read Full Post »

Kesämökkiympäristössä huomaa ajan kulun. Sen huomaa kesävieraista, jotka vaihtuvat toisiin. Ei ole nuotiolla enää samaa juhannusporukkaa kuin vuosia sitten. Tämän päivän vakiovieraamme, lastenlapsemme, kasvavat hekin kovalla kyydillä. Tuvan syöttötuoli on nostettu syrjään jo kauan sitten, pihalle nikkaroitu hiekkalaatikko joutaa kohta purettavaksi, isoäidin viereen tulee nukkumaan enää vain nuorimmat, saunassakaan ei käydä enää kaikki yhdessä. Ajan kulun huomaa myös talon rakenteissa. Mökki kaipaa uutta maalia ainakin rappusiin, ikkunanpuitteisiin ja otsalautoihin, huussi alkaa olla armottoman vanhanaikainen (saatiin sentään uusi istuinosa) eikä laiturikaan ole enää parhaimmillaan. Vasta äskenhän vaimoni kalttasi männynrungon, joka rantakivikkoon asetettuna kiinnitti laiturin yläosan tukevasti paikoilleen.

Kesäkuun kolmantena viikonloppuna oli J-pojan vuoro vierailla mökillämme. Koleahkona perjantaina ei sentään sadellut, mutta tuuli oli navakka ja viilensi ilman entisestään. Säästä huolimatta J-poikaa veti uimavesi puoleensa kuin magneetti. Sinne hyiseen veteen ja aallokkoon piti vain päästä polskuttamaan, otti vielä leikkikalukseen pikkuipanoitten uimarenkaan. Mestariuimari tuo J-poika. Samaa sarjaa on äitinsä ja isoäitinsä, mutta isosisä – no jaa, osaa kyllä uida muttei samalla hengittää … Lauantaista tuli ihan siedettävä kesäpäivä, kun pistäydyimme Forssassa. Pikkukaupungissa oli kaikki melkein ennallaan. Ihmetyksen aihe, kaksi suurta vierekkäin olevaa kauppakeskusta ei enää elänyt alkuaikojen huumaansa – toisessa oli jo iso liiketila tyhjillään. Ennallaan oli kuitenkin tuttu, juuri alkanut juoksutapahtuma Suvi-ilta, ja ennallaan oli myös kodikas, erinomaisten pizzojen Kotipizza. Sen pitää olla Frutti di Mare!

Mökillä huomaa myös asioita, jotka eivät muutu. Suomalaista kesäsäätä ei oteta tässä lukuun. Isäntäväkeen ei tietenkään ajan hammas pure. Myös järvi on ja pysyy. Vanamot nousevat samoille mättäille, kirjosiepot tulevat vuosi vuodelta samoihin pihapönttöihin, lokit pesivät aina vain samoille luodoille, aurinko nousee samojen männynlatvojen yläpuolelle kuin ennenkin ja jos järvellä tuulee, se tuulee aina länsilounaasta, päin mökkiämme kammeten ulko-ovea saranoiltaan. Tein pikku kävelyn sunnuntaina J-pojan kanssa samalla, kun vaimoni alkoi valmistella päiväateriaa. Otimme tavoitteeksi tienvarren kaivon. Aina vain kaupunkilaisnuoret ihmettelevät, voiko tuota kaivon vettä kayttää ja juoda! Sitähän piti kokeilla. Aaah, yhtä kirkasta ja kylmää kuin ennenkin. Paluumatkalla kerroin J-pojalle valkolehdokista, jonka pitäisi olla juuri nyt kukassa. Onnistuisimmeko löytämään sen mökkitien ruohikosta? Se löytyi – vakiopaikaltaan! Valkolehdokkia etsimme myös taannoisina juhannuksina Eijan joukon kanssa. Silloin raikasta kaivon vettä maistelivat Salla ja Saija. Ajat muuttuvat ja vieraat vaihtuvat, kesäilot jäävät.

Mökkipiha

Mökkipiha

Veden hiomia

Veden hiomia

Hirmu-uimari

Hirmu-uimari

Hupiin ja hätään

Hupiin ja hätään

Laiturin vieressä

Laiturin vieressä

Hiekkalaatikko

Hiekkalaatikko

Kesäkukkia

Kesäkukkia

Suvi-illan juoksijoita 1

Suvi-illan juoksijoita 1

Suvi-illan juoksijoita 2

Suvi-illan juoksijoita 2

Kurjenmiekat ja valkolehdokki

Kurjenmiekat ja valkolehdokki

Vähän harvinaisempi tähtitalvikki

Vähän harvinaisempi tähtitalvikki

Vanamot

Vanamot

Kaivolla

Kaivolla

J-poika

J-poika

Read Full Post »

Older Posts »