Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘1960-luku’

Juukelin korona ja vietävän virukset; elämä saisi jo vähitellen asettua normaaliksi, jäisi pandemian kurimus! Vanhemmilla, omillaan pärjäävillä kansalaisilla ei suurta hätää ole, mutta sääliksi käy nuorempia, terveydenhuollon ahertajia, monia taidealan ja liikunnan ammattilaisia, eri harrasteryhmiä – ja etenkin pienyrittäjiä, joiden toimeentulo on täysin riippuvainen tilauksista ja kassakoneen kilahtelusta. Virus kyllä liikkuu, mutta ihmiset eivät. Jos mahdollista, blogimieskin mielellään jo liikkuisi vähän pidemmälle kuin kauppaan, kirjastoon tai lähiluontoon, mutta viime vuoden alussa suunniteltu etelänmatka Helsinkiin saa vielä odottaa. En mielelläni tuo sieltä tuliaista, jolla pääsisin Keusoten koronatilastoihin – ja samalla vetäisin tilastoihin mukaan omaiset sekä naapurit. En riskeeraa, vaikka niin tekisi mieli kurvailla Helsingin kantakaupungissa esim. kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segestadin jalanjäljissä. Hänen suunnittelemansa rakennukset sijoittuvat kävelymatkan varrelle eri puolille kantakaupunkia: Punavuoreen, Kaartinkaupunkiin, Kruununhakaan, Kallioon ja Taka-Töölöön – sopiva setti yhden päivän lenkiksi.

Eräänä päivänä huomasin olevani vailla hyvää lukukirjaa. Sellainen, vielä lukematon kyllä löytyisi kodistamme, mutta mikä ja mistä? Tässähän se on, kuin tilauksesta! ”Ensimmäisiä esikaupunkeja”, kertomuksia Kaartinkaupungin ja Kampin kortteleista, toimittanut Eeva Järvenpää, kuvaajana Sirpä Räihä. Tämä vaimoltani lahjaksi saatu HS-sarjan toinen osa oli jäänyt jostakin syystä kesken, mitä en voinut ymmärtää. Tekijäpari oli uudistanut 1960-luvulla Helsingin Sanomien artikkeleista tehtyjä kirjoja (Kaija Hackzell, Kirsti Toppari) kahdeksi teokseksi upeine valokuvineen. Aloin ahmia 2000-luvun päivitysten jälkimmäistä osaa. Pääsin kirjassa pian Kauppatorin ja Sundmanin ravintolan kautta Kasarmitorille sivulle 38. Laskin kirjan pöydälle ja harmittelin, kun en voi juuri nyt seistä keskellä toria, keskellä Kaartinkaupunkia. Tori on varmaan vasta aurattu, pakkasta on ehkä asteen verran, ihmisiä kävelee verkkaan torin poikki. En pääse mukaan, enkä voi nostaa katsettani torin mukulakiviltä korkeuksiin jugendtalon suippoon torniin ja sen mustaan kartiovaippaan. Enkä tietenkään tunne ravintoloiden tuoksuja enkä kuule kauppatorille lentävien lokkien kirkunaa. Mutta mietitäänpäs, onhan olemassa nykytekniikka, Google Maps! Avaan ohjelman, annan hakukenttään kadun nimen ja hyppään kyytiin! Painan korttelikuvaa kartan alareunassa, liikutan hiirtä ja nousen lähes live-tilassa Kasarmikatua ylös. Ei kun eteenpäin! Teen uhkarohkean u-käännöksen Kirurgilla juuri ennen ratikkaa ja huristan vauhtia kiihdyttäen takaisin torille ohi pääesikunnan massiivisen empirerakennuksen, Engelin luomuksen. Olen sittenkin matkalla! Enää puuttuu vain äänet ja tuoksut!

Hybridimatkani ei olisi täydellinen ellen liittäisi keinovalikoimaan muistoja. Niitä löytyykin yllättävästi juuri Kasarmitorin laidalta, mutta silloin mennään aina 1960-luvulle. Tullaan illan hämyssä torin länsireunalle matalan laatikkomaisen hallin ulko-ovelle. Veljeni luokkakaveri on houkutellut meidät mukaan Expo-halliin. Ulos kantautuu valtava meteli, sisällä on mustanaan nuoria, musa soi ja tupakan savu leijailee kaikkialla. Ei oikein ollut minun juttuni, porukan nuorimman. Tahdoin ulos, vaikka hetki sitten olimme tahtoneet sisään! Toinen muistikuva tansseista ja musiikista on erilainen. Natsalla (Nylands Nation) opitaan tanssin alkeita. Tanssiseura Terpsikhore ja sen vetäjät Eeva ja Olavi Nieminen opettavat meille teineille ja vanhemmillekin vakiotansseja ja latinalaisia, ja puitteet ovat hienot. Vähän alempana Kasarmikadulla kilpaillaan rock-laulun mestaruudesta. V. 1961 kuninkuuden voitti Pekka Loukiala, mutta oliko paikkana juuri Kasarmikadun Savoy-teatteri, jossa istuin mukana ja eläydyin rautalankakitaroiden soundiin? En löydä mistään vahvistusta muistikuvalleni. Vuosia myöhemmin olin taas Kasarmitorin laidalla. Olin saanut kutsun pääesikuntaan, jossa tutkittiin kelpoisuuttani astua vapaaehtoisena armeijaan heti oppikoulun jälkeen. Läpi meni, ja matkalittera annettiin Haminan suuntaan. Lähes 60 vuoden takaisiin muistoihin tulee nyt muutakin: äänet ja tuoksut! Kuulen Alberto Dominquezin lattariklassikko Perfidian alkutahdit. Tunnen puuterin sekä hiuslakan tuoksun, kun astelen arkaillen kohti tyttöriviä Natsan juhlasalissa ja kumarran tuntemattomalle partnerilleni. ”Poika aloittaa vasemmalla jalalla”, ohjataan jostakin salin varjoista!

Tanssivat nuoret (Matti Juvani, HKM)

Read Full Post »

Vieläkö pelataan perinteinen juhannusviikon pesäpallo-ottelu Herttoniemen urheilukentällä? Ei voi olla totta! Pelaajat eivät enää mitään nuorukaisia ole: vanhin reilusti yli 70 ja nuorimmat hyvän matkaa yli 60 vuotta. Näin olivat Timppa, Ari, Mika ja kumppanit kuitenkin päättäneet – vai perustuiko ottelun pelaaminen tuntemattomiin luonnonlakeihin? Ottelu olisi sarjassaan 20. ja se tulisi tietenkin olemaan se viimeinen (uskokoon, ken haluaa). Joukkueet muodostuivat Herttoniemen Urheilijoiden pesäpalloilijoista. Osa vanhempien pelaajien joukosta, oli ollut mukana jo HerU:n perustamisajoista lähtien 1950-luvun lopulta. Toisen joukkueen runko koostui HerU:n B-poikien SM-joukkueesta vuodelta 1966! Kirjoittajakin lähtisi mukaan monen vuoden tauon jälkeen, kun tuo operoitu sydän näytti kestävän kovaakin rääkkiä. Ei kun tekemään inventaariota vaatekomeroon. Löytyisikö sieltä edes räpylää? Ei löytynyt, mutta poikani antoi lainaksi. Piikkarit voisivat olla hyvät juoksua helpottamaan. Sellaiset, ihan iskemättömät, löytyivät Järvenpään Urheiludivarista. Enää puuttuu huippukunto – ja sehän hankittaisiin!

Juhannusviikon näyttämönä oleva kenttä oli tuttuakin tutumpi. Tänne HerU:a vastaan rynnivät aikoinaan mm. kovat Kallion kundit, ”tempolaiset”, jotka kaukaa kentän laidoilta huusivat meille landeille ”onko perunat jo seipäillä?” Täällä on taisteltu kovat matsit ”Limppua” ja muita Haminan tähtiä vastaan. Onhan täällä toki pelattu myös huippujalkapalloa, jossa Siilitien taitavat nuoret olivat pääosissa. Oma ensimmäinen muistoni kentältä on, kun ehkä 11–12-vuotiaana sain harjoituksissa pallon otsaani. Hyppäsin ottamaan lyönnistä koppia, mutta koordinaatio ei pikkumiehellä ollut vielä kohdallaan. Otsa kuitenkin kesti, mutta miten mahtoi pallon käydä? Taas oltiin kotikentällä tuttujen kavereiden kanssa. Nyt ei ollut ihan tosi kyseessä – vai oliko sittenkin? Minulle riittäisi, kun ei jokainen lyönti olisi huti ja jaksaisin juosta kentän ympäri läkähtymättä. Huomasin jopa nauttivani juoksemisesta, vaikka harjoituksissa pari viikkoa sitten kipeytyneet polvet olivat hädin tuskin kävelykunnossa.

Peli lähti hissuksiin käyntiin ja kallistui vähitellen vanhempien, All Stars -joukkueen hallintaan. Vanhemmat pelin sitten voittivatkin juoksuin 8–4. En uskalla arvioida, miltä peli näytti katsojien silmin (katsojiakin oli, ainakin parikymmentä). Kelta- ja mustapaitojen yritys oli joka tapauksessa armotonta, vaikka heittokäden eräpäivä oli useimmilta umpeutunut kauan sitten. Joku pelaaja vähän kuumenikin ja otti kantaa tuomarityöskentelyyn. Sitä sattuu ja sellainen vain nyt kuuluu asiaan. Hienoja suorituksia oli harvassa, mutta tulihan niitä kuitenkin yksi: keltapaitojen Eero Vilen löi komean lyönnin kolmospuolelle. Läpi meni. Eero juoksi kunnarin ja tyhjensi jasson! Meille muille vastaava jäi vain haaveeksi. Itse olin uneksinut lyönnistä, joka lähtisi kovana laakana keskelle kenttää. Se ylittäisi polttoviivalle vähän liian eteen sijoittuneen Karlssonin Jukkiksen. Pallo ottaisi lisää korkeutta takakentällä ja lentäisi kauas Lehikoisen Tanden ulottumattomiin. Se jatkaisi yhä korkeammalle, ylittäisi Mölylään johtavan kävelytien ja jättäisi taakseen myös rantakosteikon uljaat tervalepät. Pallo molskahtaisi viimein keskelle Vanhankaupunginlahtea hölmistyneen telkkäemon viereen. Telkkä huomaa oudon keinokuulan, miettii hetken mitä tehdä, ottaa ja piilottaa sen syvälle rantaturpeeseen. Peliväline on nyt lopulta haudattu kuin urheilukentän muinaiset mammutinluut. Enää eivät Mellerit eivätkä Hangasmaat viheltäisi vanhoja sotureita kiilaan. Se oli sitten siinä. Kiitos pojat, pelikaverit ja kaikki asianosaiset! Oli hienoa saada taas olla mukana! Ja kaiken kruunasi Gala-ilta Ravintola Solvikissa upeine ruokineen ja puheineen.

HerU:n edustusjoukkue Lahdessa v. 1963. Renkomäki kaatui juoksuin 27–3!

HerU:n edustusjoukkue Lahdessa v. 1963. Renkomäki kaatui juoksuin 27–3!

HerUn ensimmäinen Suomensarjakausi 1963 – sijoitus 2.!

HerU:n ensimmäinen Suomensarjakausi 1963 – saldona 2. sija Etelälohkossa! Ylh. vas. joukkueenjohtaja Viljo Naukkarinen, Pauli Vellonen, Antero Tiittanen, Antti Pokki, Ari Karlsson, Pekka Könönen, Tapani Taavitsainen, Eero Niemioja, Reijo Parkkari, Esa Könönen ja Matti Vellonen. Useana vuonna nuori joukkue oli lähellä nousta Mestaruussarjaan.

HerU kotikentällään v. 1966. Ylh. vas. Jussi Harsunen, Timo Ahola, Timo Haapaniemi, Rolf Myhrman, Pekka Könönen, Eero Niemioja, Mika Vuorio, Reijo Parkkari, Esa Könönen ja Antero Tiittanen.

HerU:n pesäpalloilijat kotikentällään v. 1966. Ylh. vas. Jussi Harsunen, Timo Ahola, Timo Haapaniemi, Rolf Myhrman, Pekka Könönen, Eero Niemioja, Mika Vuorio, Reijo Parkkari, Esa Könönen ja Antero Tiittanen.

Hotelli Haagan lounailla suunniteltiin v:n 2016 peliä ja Gala-iltaa.

Hotelli Haagan lounailla suunniteltiin v:n 2016 peliä ja Gala-iltaa. Kuvassa HerU-tapahtuman puuhamiehet Ari Karlsson ja Timo Haapaniemi.

Kesän peliin harjoiteltiin Meilahden kentällä (vas. Timo Lehikoinen, Eero Vilen ja Matti Vellonen)

Kesän peliin harjoiteltiin Meilahden kentällä (vas. Timo Lehikoinen, Eero Vilen ja nestori Matti Vellonen)

Kohta aloitetaan. Keskellä katsomaan tullut entinen TMP:n pelaaja Tuomo Vuori

Kohta aloitetaan. Keskellä katsomaan tullut entinen TMP:n pelaaja Tuomo Vuori

Vuorion veljekset Markku (vas.) ja Mika.

Vuorion veljekset Markku (vas.) ja Mika.

Vanhempien = All Stars -joukkueen kokoonpanoa vielä hiotaan.

Vanhempien = All Stars -joukkueen kokoonpanoa vielä hiotaan.

Kirjoittaja Pekka Könönen kasvattiseuransa kotikentällä, vielä kerran.

Kirjoittaja Pekka Könönen kasvattiseuransa HerU:n kotikentällä Herttoniemessä, vielä kerran.

Tapani Taavitsainen lämmittelee ennen pelin alkua.

Tapani Taavitsainen lämmittelee ennen pelin alkua.

Vanhempien joukkue (All Stars). Kuva 10 , All Stars: Ylärivi: tuomarit: Aimo Meller ja Urpo Hangasmaa. Pelaajat: Pekka Könönen, Tapio Korkka, Pentti Olkkonen, Markku Vuorio, Tapani Taavitsainen, Rolf Myhrman, Ilpo Suomi ja Ari Karlsson. Alarivi: Olli Huttunen, Matti Vellonen, Hannu Tarnanen ja Timo Haapaniemi

Vanhempien joukkue (All Stars):
Ylärivi: tuomarit Aimo Meller ja Urpo Hangasmaa. Pelaajat: Pekka Könönen, Tapio Korkka, Pentti Olkkonen, Markku Vuorio, Tapani Taavitsainen, Rolf Myhrman, Ilpo Suomi ja Ari Karlsson. Alarivi: Olli Huttunen, Matti Vellonen, Hannu Tarnanen ja Timo Haapaniemi

Nuorten joukkue. Vasemmalta tuomarit Aimo Meller ja Urpo Hangasmaa. Seisomassa: Reijo Naukkarinen, Jukka Karlsson, Matti Hietala, Jorma Kanervo, Erkki Vilen, Pentti Oijala, Mika Vuorio ja Eero Vilen. Alarivissä: Tapani Lehikoinen ja Timo Lehikoinen

Nuorten joukkue.
Vasemmalta tuomarit Aimo Meller ja Urpo Hangasmaa.
Seisomassa: Reijo Naukkarinen, Jukka Karlsson, Matti Hietala, Jorma Kanervo, Erkki Vilen, Pentti Oijala, Mika Vuorio ja Eero Vilen. Alarivissä: Tapani Lehikoinen ja Timo Lehikoinen

Kuka pannaan kärkeen?

Kuka pannaan kärkeen?

Päätuomari Aimo Melleri

Päätuomari Aimo Melleri

Timo "Räpsä" Haapaniemi ja lyöjänä Ilpo Suomi

Timo ”Räpsä” Haapaniemi ja lyöjänä Ilpo Suomi

VIP-katsomo kotipesän takana

VIP-katsomo kotipesän takana

Mika Vuorio syöttää pahan Olli Huttuselle

Mika Vuorio syöttää pahan Olli Huttuselle

Pentti Olkkonen tuo juoksun mustapaidoille.

Pentti Olkkonen tuo juoksun mustapaidoille.

Syöttötuomari Urpo Hangasmaa

Syöttötuomari Urpo Hangasmaa

Erimielisyyksiäkö? Tuskin sentään.

Erimielisyyksiäkö? Tuskin sentään.

HerU-patsaiden jako. Vastaanottajina Tapani Taavitsainen ja Ilpo Suomi

HerU-patsaiden jako. Vastaanottajina Tapani Taavitsainen ja Ilpo Suomi.

Faneja ja tukijoita ei jätetä. Nuorten keskellä Katariina Siirilä.

Faneja ja tukijoita ei jätetä. ”Nuorten” joukkueen keskellä Katariina Siirilä.

HerU:n Gala-ilta vietettiin Ravintola Solvikissä Vuosaaressa

HerU:n Gala-ilta vietettiin Ravintola Solvikissä Vuosaaren Aurinkolahdella.

Ravintola Solvik sijoittuu Vuosaaren modernin Aurinkolahden keskiosaan

Vuosaaren Aurinkolahtea.

Kunnarinlyöjä Eero Vilen.

Kunnarinlyöjä Eero Vilen.

Ari Karlsson, yksi HerU-tilaisuuden järjestäjistä.

Ari Karlsson, yksi HerU-tilaisuuden järjestäjistä.

Etualalla Erkki Vilen vaimoineen.

Etualalla Erkki Vilen vaimoineen.

Kari Laento (vas. ja pöydän toisella puolella oik. Matti Hietala, Juha Heinonen ja Antti Heinonen (Suomen Pankista ja PuMu:sta tunnettu)

Kari Laento (vas.) ja pöydän toisella puolella oik. Matti Hietala, Juha Heinonen ja Antti Heinonen (mm. Suomen Pankista ja PuMu:sta tunnettu)

HerU-tilaisuuden ja seuran pesäpallon väsymätön puurtaja Timo "Räpsä" Haapaniemi Hannele-vaimonsa kanssa.

HerU-tilaisuuden ja -pesäpallon väsymätön puurtaja sekä pelaaja Timo ”Räpsä” Haapaniemi Hannele-vaimonsa kanssa.

Yksi HerU-tilaisuuden puuhamiehistä Mika Vuorio.

Yksi HerU-tilaisuuden puuhamiehistä Mika Vuorio.

Blogikirjoittaja Pekka Könönen vierellään Timo Haapaniemi (vas.) ja koripallosaavutuksistaan tunnettu Kari Liimo.

Blogikirjoittaja Pekka Könönen vierellään Timo Haapaniemi (vas.) ja koripallosaavutuksistaan tunnettu Kari Liimo.

Aika upea, eikö vain!

Aika upea, eikö vain!

 

 

 

 

 

Read Full Post »

Helsingin Kampista tulee mieleeni 1960-luku ja laaja, epämääräinen hiekka-aukea (vai oliko jo asfalttia?), jota eriväriset, koreiltaan pyöreänurkkaiset linja-autot pitivät pääteasemanaan. Pitkänmatkan vuorot lähtivät reiteilleen linja-autoaseman itäpuolelta ja Espoon suunnan linja-autot sen länsipuolelta. Kuinka pitkänmatkan bussit pääsivät ruuhka-aikoina sumpusta ulos, ei voi ymmärtää. Nykyinen Kampin keskus, jossa linja-autoille koverrettiin maanalaiset luolansa ja laiturinsa, oli aikanaan valtaisa rakennushanke. Se saatiin päätökseen vuosina 2005–06. Mutta paljon ennen kirjoittajan ikäpolvea Kampin aukion hiekkaa olivat pölläytelleet niin Ruotsi–Suomen kuin Venäjän tsaarinajan sotilaat omissa sotaharjoituksissaan. Kamppailuista hiekka-alue ja sitä ympäröivä kaupunginosa nimettiinkin – nimi vakiintui jo1600-luvulla. Narinkkatorin paikkeilla oli sata vuotta sitten lähinnä juutalaisten kauppiaiden myyntikojuja. Nyt samaa aukiota askeltavat kiireiset ihmiset feissareita tai esiintymislavoja pystyttävien roudareitten kaiutinbokseja väistellen.

Kampin vaiheista oli pystytetty näyttely Helsingin kaupungin Laituri-tiloihin – tuohon vanhaan linja-autoasemaan, joka myös Turun kasarmin talousrakennuksena tunnetaan. Rakennus on ainoa jäljellä oleva venäläisten 1830-luvun kasarmirakennuksista Kampissa. Näyttely ei ole tiloiltaan suuren suuri, mutta kyllä erinomaisen näyttelyn (”Kamppi – IV kaupunginosa”) tiedoilla yhden kapakkavisailun voittaa, mikäli aiheeksi tulee Kamppi. Näyttely jatkuu vuoden 2015 loppuun asti. Tykkäsin kovasti. Paitsi näyttelyssä käynti, oli ohjelmassani tutustuminen ainakin nykyasuisiin funkkisrakennuksiin Lasipalatsiin ja Tennispalatsiin. Molemmat kaiketi pystytettiin aikoinaan vain väliaikaisiksi rakennuksiksi, mutta onneksi ilmeenkohotus pelasti näiden omaleimaisten rakennusten tulevaisuuden. Kävin kurkkaamassa molempien sisätiloja (lipunmyyjän luvalla jopa tyhjän ja valottoman Bio Rexinkin!) ja sulattelin näkemääni Tennispalatsin yläkerran Steam Coffeen maistuvalla kanavoileivällä. Ennen tennispalatsissa tuoksui hiki ja linimentti – nyt hämyisissä sisätiloissa leijui karkin ja popcornin tuoksut!

Mihin marraskuun alun pilvisen ja harmaan Helsinki-päiväni aika oli kulunut? Ehdinkö enää ollenkaan Kampin eteläreunamille Hietalahteen ja Bulevardille? Lapinlahden puistikon kohdalla yritin tiedustella koiranulkoiluttajalta viereisen komean kerrostalon taustoista, mutta tällä kerralla tentattavani oli varautunut ja vaitonainen. Hän ehti huikata ohimennessään: ”Kysy tuolta Apteekista!” Ja hetken päästä suojatietä ylittäessään hieman sävyisämmin: ”Katso Korttelit.fi – sieltä näet kaiken”. Jaa, vai niin. Etu-Töölössä näyttäisi olevan ystävällisempiä koiranulkoiluttajia! Kokemukseni tosin rajoittuu vain yhteen töölöläiseen koiranulkoiluttajaan. Kaarsin vielä puolijuoksua Ruoholahden villojen kautta tyhjälle Hietalahden torille ja sieltä Lönkkaa pitkin kohti Vanhaa kirkkopuistoa. Sinebrychoffin alue ja Ekbergin kahvit otettaisiin vasta seuraavalla kerralla. Oli yhteenvedon paikka. Mistä on Kamppi tehty? Mitä kuuluu Kampin cocktailiin? Se menee näin. Otetaan ripaus jotakin hyvin vanhaa – jo C.L. Engelin hyväksi tietämää; jatketaan kauhalla annostellen taattua 1900-luvun vaihteen tyyliä ja myöhempääkin, josta kimarasta esille nousee funktionalismi; edetään lusikka-annoksin modernismilla; ja lopuksi kaikki sähköistetään International Architecture Awards for The Best New Global Design -palkinnon veroisella uskomattomalla lisämausteella, mikä ympäröi sinut puun tuoksulla ja rauhan kokemuksella. Siitä syntyy Kampin cocktail. Sitä ei voi kumauttaa kurkusta alas – se nautitaan muulla tavoin. Nautintakertoja ei ole rajoitettu.

Näyttelytila Laiturin sisäänkäynti

Näyttelytila Laiturin sisäänkäynti

Laituri: Kampin alueen pienoismalli

Laituri: Kampin alueen pienoismalli

Laituri: näyttelytaulu 01

Laituri: näyttelytaulu 01

Laituri: näyttelytaulu 03

Laituri: näyttelytaulu 03

Laituri: näyttelytaulu 02

Laituri: näyttelytaulu 02

Kampin keskus ja narinkkatori

Kampin keskus ja narinkkatori

Kampin kappeli, kansainvälisesti palkittu (Mikko Summanen, arkkitehtitoimisto K2S)

Kampin kappeli, kansainvälisesti palkittu (Mikko Summanen, arkkitehtitoimisto K2S)

Arilyn-installaatio narinkkatorilla

Arilyn-installaatio narinkkatorilla. Taustalla vanha linja-autoasema (Turun kasarmin talousrakennus).

Kampin Autotalo. Taaimmaisessa tornissa aiemmin Pohja-Yhtymän pääkonttori (opiskeluaikani kesätyöpaikka)

Kampin Autotalo (Veli Valorinta ja Eino Tuompo, 1958). Taaimmaisessa tornissa aiemmin Pohja-Yhtymän pääkonttori (opiskeluaikani yhden kesän työharjoittelupaikka)

Tennispalatsi (Finnkino)

Tennispalatsi, Finnkino (Helge Lundström, 1937)

Sisällä Finnkinon elokuvamaailmassa

Sisällä Finnkinon elokuvamaailmassa

Fredrikinkatu 55 (G.W. Nyberg, 1914)

Fredrikinkatu 55 (G.W. Nyberg, 1914)

Koffin mainosvankkurit Kalevankadulla

Koffin mainosvankkurit Kalevankadulla

Eri tyylit rinnakkain, Lönnrotinkatu

Eri tyylit rinnakkain, Lönnrotinkatu

Vanhakirkko (C.L. Engel, 1830)

Vanhakirkko (C.L. Engel, 1826)

Vanhakirkko sisältä

Vanhakirkko sisältä

Vanha kirkkopuisto

Vanha kirkkopuisto

Simonkatua

Simonkatua

Lasipalatsi

Lasipalatsi (Viljo Revell, Heimo Riihimäki, Niilo Kokko, 1936)

Lasipalatsin Bio Rex

Lasipalatsin Bio Rex

Tervetuloa Bio Rexiin!

Tervetuloa Bio Rexiin!

Bio Rexin sisäaula

Bio Rexin sisäaula

 

Read Full Post »

 

Elettiin 1960-luvun alkupuolta, kun hyppäsin kuorma-auton apumiehen paikalta Pietarinkadun jalkakäytävälle ja tartuin kiinni lavan valtaisaan perunasäkkiin. Elintarvikekuorma oli määrä viedä katutason ravintolaan tai ruokakauppaan. Nuorena lukiolaisena olin saanut kesätyöpestin Herttoniemessä sijaitsevaan tukkuliike Tuote-Välitykseen. Mikä oikein oli kohteemme, en tarkasti muista, mutta muistan hyvin kokeneen autokuskin ohjeen oikeasta pottusäkin kantotekniikasta. ”Ehei poika, ei noin, vaan kanna sitä säkkiä selälläsi, ei jaloilla. Selkä kumaraan!” Kymmeniä vuosia myöhemmin, seisoin Helsingin koleudessa Pietarinkadun ja Kapteeninkadun kulmauksessa. Olin varmaan vähän eksyneen näköinen, ja ohikulkijat saattoivat ajatella, että tuolla hepulla ei ole kaikki perunat säkissä. He erehtyivät, seikkailuni oli looginen jatkumo Kallion kaupunginosan kierrokselleni ”sukuni jäljillä” viisi viikkoa sitten.

Yrityksessämme oli melko rauhallinen jakso; luppoaika piti käyttää hyväksi. Päätin lähteä tutkailemaan eteläisen Helsingin katuja ja rakennuksia. Paitsi Pietarinkadusta, muistaisinko jotakin myös Albertinkatu 5:stä, jossa olivat asuneet niin äitini, äidinäitini kuin äidinäidinäitini? Talon sukulaisteni sukunimiä olivat Rask ja Pohjolainen. Olin kiivennyt 5 B:n portaita ehkä useitakin kertoja, tosin hyvin nuorena, alle kouluikäisenä. Seisoin jo talon kohdalla, kun paikalle tullut asukas availi sisäpihalle vievää rautaporttia. Huomasin tilaisuuteni, pyysin luvan ja sain tulla perässä sisäpihalle. Katselin ympärilleni kaikessa rauhassa, annoin aikaa vanhoille muistikuville. Olin varma, että olin nähnyt nuo seinät, portaikot ja takorautaiset parvekkeiden kaiteet ennenkin. Tutulta vaikutti. En huomannut enää Helsingin viimaa, kun kaarroin Pursimiehenkatua alas kohti läheistä Primulan kahvilaravintolaa. Tiettävästi tässä Viiskulman rakennuksessa Primulan tarina alkoi 1900-luvun alkupuolella. Yritystä palveli myös Linnea-isoäitini, yhtenä monista herkkujen tekijöistä. Perinteikäs ja maineikas Primula ajautui konkurssiin v. 2012, mutta toimii vielä omalla nimellään.

Tein matkaani varten ihan karttapiirroksen, askelmerkit, joita seuraisin perjantaisella vaelluksellani. Aloitin kruisailuni Kampista, Albertinkadun loppupään tietämiltä; ensimmäinen rastini oli ollut äitini viimeisen työpaikan, Suomen Kunnallisiiton kohdalla. Jos puhtia riittäisi, kävisin vielä Kaivopuiston rannassa ja sieltä Neitsytpolkua ja Kasarmikatua ylös takaisin keskustaan. Astelin Huvilakadun koukkauksen jälkeen Kapteeninkatua alas kohti Merisatamaa ja merta. Merenlahti oli vielä jäässä, kuten arvelin, mutta siellä täällä alkoi olla sulapaikkoja. Läheiseen Uunisaareen johtava kävelysilta houkutteli astelemaan eteenpäin. En muista, että nuoruusvuosinani Uunisaareen olisi mennyt ponttoonisiltaa? Reitiltä poikkeaminen kannatti: talvinenkin Uunisaari, minulle uusi tuttavuus, ilahdutti ja otti pauloihinsa luontoihmisen. Eteläisen Uunisaaren paljailta kallioilta avautui aava meri – mikä paikka myrskybongarille! Helsinki on hieno kaupunki ja Kaivopuiston ranta monine pikku saarineen yksi suosikeistani. Aloin jo odottaa seuraavaa Helsingin matkaani, mutta silloin saisi vihmoa ja myrskytä. Kuka lähtee mukaan? Sillä reissulla kävisin vielä kerran Pietarinkadulla, samaisella paikalla, jossa  lyhytnokkainen Bedford-kuormuri (”Petteri”) purki perunakuormansa kauan sitten. Merkkaisin sen paikan yhdellä perunalla, rosamundalla kenties.

Albertinkadun loppupää, Kamppi

Albertinkadun loppupää, Kamppi

Aleksanterin teatteri ja Suomen Kunnallisliiton rakennus, Albertinkadun ja Bulevardin risteyksessä

Aleksanterin teatteri ja Suomen Kunnallisliiton rakennus, Albertinkadun ja Bulevardin risteyksessä

Tyylikäs sisäänkäynti, Albertinkatu 23

Tyylikäs sisäänkäynti, Albertinkatu 23

 

 

Albertinkatu 5, Punavuori

Albertinkatu 5, Punavuori

Albertinkatu 5, sisäpihalta

Albertinkatu 5, sisäpihalta

Sisäpihan portti, Albertinkatu 5

Sisäpihan portti, Albertinkatu 5

Primulan sisäänkäynti

Primulan sisäänkäynti

Primulan talo, Viiskulma

Primulan talo, Viiskulma

Tauko Primulan kahvilassa

Tauko Primulan kahvilaravintolassa

Tehtaankadun pariskunta

Tehtaankadun pariskunta

Tyylikäs Eiran sairaala

Tyylikäs Eiran sairaala

Pietarinkatua

Pietarinkatua

Olemme kohteessa

Olemme kohteessa

Huvilakatu

Huvilakatu

Merikadun rakennuksia

Merikadun rakennuksia

Uunisaaren kalliolta

Uunisaaren kalliolta

Penkki ja meri, Uunisaari

Penkki ja meri, Uunisaari

Vuorimiehenpuistikko, Ullanlinna

Vuorimiehenpuistikko, Ullanlinna

Ravintola Sea Horse, Kapteeninkatu

Ravintola Sea Horse, Kapteeninkatu

Charmantti stadilainen

Charmantti stadilainen

Hillittyä tyyliä, Vuorimiehenpuistikko

Hillittyä tyyliä, Vuorimiehenpuistikko

Read Full Post »

Hyvinkään yksi maamerkki, Sveitsin luonnonpuiston vanha puurakenteinen hyppyrimäki aiotaan viimein purkaa. Vähän haikealta tuntuu, mutta minkäs teet, mäki lienee huonokuntoisena jo turvallisuusriski alueella liikkuville. Kun muutin Hyvinkäälle 1970-luvun alussa ja totuttelin uuteen asuinympäristöön, oli hyppyrimäellä paikkansa kirjoittajan kotoutumisessa – olin lähtenyt ”maailmalle” Helsingin Herttoniemestä, juuri samanlaisen hyppyrimäen tuntumasta. Itse en ollut mäestä hypännyt, mutta pikkupoikana tavallisilla järvisillä alamäen kyllä laskenut. No, notkossa mentiin nurin, mutta en laskustani tyylipisteitä odottanutkaan. Ne saivat Hemmo Silvennoinen, Eino Kirjonen, Veikko Kankkonen ja monet muut sen ajan idolit …

Herttoniemen (ensimmäinen) hyppyrimäki oli rakennettu mahtavalle paikalle. Alamäkeen ei kummoisia tukirakenteita tarvittu; jyrkkä kalliorinne määritti mäen paikan ja profiilin. Kallion päältä avautuu näkymä Vanhankaupunginlahdelle, ja lahden takana erottuvat Kallion, Vallilan ja Arabian rakennukset, Kallion kirkon torni selvimpänä. Jyrkässä kallioseinämässä oli (ja on varmaan yhä) kaikenlaisia onkaloita ja luolia, joihin tietenkin kymmenvuotiaat ipanat mielellään nokkansa pistivät, henkensä kaupalla. Näitä lapsuus- ja nuoruusvuosien ”sankaritekoja” muistelen ja ihmettelen usein. Aina silloin tällöin tuo hyppyrimäen kalliorinne ja hieno näköala on käytävä vaimoni kanssa tarkistamassa Helsingin reissullamme. Kerron silloin myös, kuinka luokkakaverini Aitolan Yrjön kanssa lennättelimme balsapuusta askartelemiamme lennokkeja hyppyrimäen tornista. Talvisin mäessä oli yhtenään kilpailuja ja muita yleisötapahtumia. Kaikki palautuu kirkkaana mieliin kuin Saunalahden luonnonjää, johon vedin ensimmäiset luistimen jälkeni 1950-luvulla.

Nuoruuteni hyppyrimäki Herttoniemessä purettiin 1976. Hyvinkään Sveitsin hyppyrimäki on vielä pystyssä. Paksut tukihirret kannattelevat yhä korkealle nousevaa ylämäkeä, jonka rakentaminen 1930-luvulla on ollut kova ponnistus. Kuka on tehnyt mäen piirustukset ja lujuuslaskelmat? Missä on valettu järeät pultit, jotka liittävät yhteen kantavat tukipuut? Kuka hurjapää on vääntänyt kiinni ylimmän mutterin? Nyt rakenteista on irronnut kasoittain lautoja, ylämäessä on suuria aukkoja. Jarmo Suni ei kotimäestään enää leiskauta yli kuusikymppistään. Syksy on tullut Sveitsin luonnonpuistoon – laskeva aurinko heittää vielä hetkeksi mäen varjon motellin parkkialueelle. Tornit ja varjot katoavat, muistot jäävät.

Herttoniemen kallioilta v. 2012


Tutuilla kallioilla


Nuoruuden ajan kotini, Susitie 29 (Hups, tarkkaan ottaen kuva onkin identtisestä Ahmatien talosta)


Herttoniemen kansakoulu Ahmatieltä kuvattuna


Kettutien ”tornitaloja”


Hyvinkään Sveitsin hyppyrimäki, loppukesällä 2012


Hyvinkään Sveitsin hyppyrin ylämäki


Syksyn värejä Kytäjällä


Autumn leaves

Helsingin Herttoniemen ensimmäinen hyppyrimäki Majavatien kallioilla. Kuvaaja Hugo Sundström 1949-50 (HKM).

Read Full Post »

Kesän tuloa on tänä vuonna haikailtu hiekkalaatikoilla, kauppatoreilla, kuppiloiden terasseilla, linja-autokatoksissa, perunapelloilla ja mökkien kuisteilla. Koleutta on jatkunut pitkälle kesäkuuhun – lämpimiä ei vain kuulu, vaikka iltapäivälehdet taas kerran lupailevat helteiden alkavan tulevana viikonloppuna. Metsien ja pihojen linnutkin ovat vaienneet.

Myös blogikirjoittaja on ollut vaisulla päällä, kohmeessa kuin kevään ensimmäinen, pihalaatalle jämähtänyt metsäsittiäinen. Syytä en oikein tiedä tai sitten syitä vaisuuteen on niin monia. Tässä epätietoisuudessa tulee mieleeni episodi kauan sitten 1960-luvulla Kulosaaren yhteiskoulusta. Luokkamme oli saanut todella huonot numerot matematiikan kokeesta. Opettajamme, Matti Eriksson tuli hurjan oloisena luokkaan. Koepaperit lensivät opettajan pöydälle kovalla pamauksella ja Eriksson käveli hermostuneena edestakaisin kateederin takana tukkaansa haroen. Viimein hän aloitti äänekkään pohdintansa huonojen tulosten syistä. Olisivatko tehtävät voineet olla kohtuuttoman vaikeat? Oliko jonkin asian opettaminen voinut epäonnistua näin pahoin? Lopputoteamus tuli hetken päästä: ”Ei, kyllä syy on yksin teissä!” Niinpä. Helpottaa, kun tietää, mistä kenkä puristaa.

Mielialani piristyi, kun saimme talven kolhiman mökkilaiturimme viimein kuntoon. Vuodenvaihteen myrskyt olivat siirtäneet laiturin isot muovitynnyrit uusiin paikkoihin ja keväinen laituri könötti apeana milloin kärki alaspäin, milloin ylöspäin. Mökkinaapurimme Seppo tuli hätiin lupautumalla kahlaamaan kanssani kylmään veteen, josta kahden miehen voimin saimme ponttoonit alkuperäisille paikoilleen. Nythän kaikki näytti jo paremmalta! Yksi hankala asia oli pois päiväjärjestyksestä. Vaimoni sai mökin ja saunarakennuksen priimakuntoon, ikkunat kiilsivät ja mäntysuopa tuoksui. Omat askareeni sujuivat nekin kuin laulaen, makkipöntönkin tyhjennys oli silkkaa hupia.

Huomasimme, että kaikki oli valmista ja kesä taitaa sittenkin tulla myös Tammelan mökkijärvelle. Aurinkokin ilmestyi pilvien raosta, vaikka sunnuntain piti olla kaatosadepäivä. Ja ensi viikonvaihteessa saamme ensimmäisen kesävieraamme – pikku prinsessa, 5-vuotias aina iloinen Jemina avaa kanssamme mökkikauden. Siitä se lähtee!

Kesäkukat

Pikkupetuniat

Ahkerat kädet

Paikka sinisille ajatuksille

Siitä vain poikki ja pinoon

Välipala

Kielot

Laituri

Lobeliapata

Matkalla kotiin, Tammelan kirkko

Hakkapeliittamuistomerkin laatta

Tammelan kirkko, pääovi

Read Full Post »

Taas vietiin ”maalaispoikaa” työmatkalle Helsinkiin. Kuljen Helsinkiin mieluiten bussilla – voi viettää matkansa rauhassa, omassa reviirissään, toisin kuin junassa. Tällä kerralla oma rauha oli tiessään – bussissa käytiin varsinainen ”kännykkäsota” (sellainen tv-ohjelma vielä puuttuu). Kirjoittaja repäistiin väkisin mukaan moneen kännykkäkeskusteluun. Kun kuulin kaiken ja aloin päästä jyvälle sisällöistä, oli suuri houkutus heitellä sekaan omia kommenttejani. ”Moi, minä täällä” joutui selvittämään työpaikan henkilöstösotkuja kuuluvalla sopraanollaan, ”Joo, haloo” puhui maratonpuhelun vähän pienemmällä volyymillä,  ja äänisirkuksen päättivät ”Nähdään” sekä ”Palataan”, kun bussi jo lasketteli Kampin terminaalin sisääntuloluiskaa. Matkan jälkeen tiesin monista merkittävistä asioista kaiken.

Helsingissä oli ilmassa jo aavistus keväästä. Tuuli navakasti, mutta sulavat lumivallit alkoivat työntää lammikoitaan joka puolelle. Annankadulla jouduin erikoisen episodin todistajaksi. Erästä yksityisautoa hinattiin vaivalloisesti, melko heppoisella lavetilla pois kadunvarresta, kuka tietää minne. Ei ollut viesti kielletystä pysäköinnistä mennyt perille auton omistajalle. Lumikinokset oli saatava putsattua tienvarsilta ja autot oli siirrettävä alta pois. Palaverini kustantajan luona oli ohi, repussani matkasi kotiin paksu, juuri painosta tullut Patologian kirja, johon olin poikani kanssa tehnyt vaativan kuvituksen: useita satoja anatomian ja solubiologian neliväripiirroksia.

Kiertelin vielä hetken pääkaupungin loskaisia katuja. Ohitin rakennuksen, jossa nuorena opiskelijana tutustuin vakuutusmatemaatikon tehtäviin Pohja-Yhtymässä. Siitä kesätyöstä 1960-luvun lopulla jäi mukavat muistot. Ensimmäisenä päivänä sain opastusta, miten työpöytä järjestetään. Isokokoinen matemaatikon laskukone piti sijoittaa vasemmalle ja lehtiö oikealle, jotta oikeakätisenä saisin välisummat heti kirjatuksi lehtiööni. Hyvä huomio. Myöhemmin en ole saanut yhtä myönteisiä kokemuksia vakuutustoiminnasta ja merkillisestä korvauskäytännöstä. Mutta monet ikävät asiat kuitenkin unohtuvat, elämän on jatkuttava. Pian unohtuu myös pitkä talvi, loskaiset kadut ja suuret lumivallit – kevät on tulossa. Mustarastas laulaa jo!

Vanhan linja-autoaseman edustalta

Rautatieasema

Hinausepisodi

Lumikökköjä

Harmaa Helsinki, Mannerheimintietä

Harvat säilyvät kuivin jaloin

Märkä Mannerheimintie

Penkit

Read Full Post »