Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Helsingin Sanomat’

Juukelin korona ja vietävän virukset; elämä saisi jo vähitellen asettua normaaliksi, jäisi pandemian kurimus! Vanhemmilla, omillaan pärjäävillä kansalaisilla ei suurta hätää ole, mutta sääliksi käy nuorempia, terveydenhuollon ahertajia, monia taidealan ja liikunnan ammattilaisia, eri harrasteryhmiä – ja etenkin pienyrittäjiä, joiden toimeentulo on täysin riippuvainen tilauksista ja kassakoneen kilahtelusta. Virus kyllä liikkuu, mutta ihmiset eivät. Jos mahdollista, blogimieskin mielellään jo liikkuisi vähän pidemmälle kuin kauppaan, kirjastoon tai lähiluontoon, mutta viime vuoden alussa suunniteltu etelänmatka Helsinkiin saa vielä odottaa. En mielelläni tuo sieltä tuliaista, jolla pääsisin Keusoten koronatilastoihin – ja samalla vetäisin tilastoihin mukaan omaiset sekä naapurit. En riskeeraa, vaikka niin tekisi mieli kurvailla Helsingin kantakaupungissa esim. kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segestadin jalanjäljissä. Hänen suunnittelemansa rakennukset sijoittuvat kävelymatkan varrelle eri puolille kantakaupunkia: Punavuoreen, Kaartinkaupunkiin, Kruununhakaan, Kallioon ja Taka-Töölöön – sopiva setti yhden päivän lenkiksi.

Eräänä päivänä huomasin olevani vailla hyvää lukukirjaa. Sellainen, vielä lukematon kyllä löytyisi kodistamme, mutta mikä ja mistä? Tässähän se on, kuin tilauksesta! ”Ensimmäisiä esikaupunkeja”, kertomuksia Kaartinkaupungin ja Kampin kortteleista, toimittanut Eeva Järvenpää, kuvaajana Sirpä Räihä. Tämä vaimoltani lahjaksi saatu HS-sarjan toinen osa oli jäänyt jostakin syystä kesken, mitä en voinut ymmärtää. Tekijäpari oli uudistanut 1960-luvulla Helsingin Sanomien artikkeleista tehtyjä kirjoja (Kaija Hackzell, Kirsti Toppari) kahdeksi teokseksi upeine valokuvineen. Aloin ahmia 2000-luvun päivitysten jälkimmäistä osaa. Pääsin kirjassa pian Kauppatorin ja Sundmanin ravintolan kautta Kasarmitorille sivulle 38. Laskin kirjan pöydälle ja harmittelin, kun en voi juuri nyt seistä keskellä toria, keskellä Kaartinkaupunkia. Tori on varmaan vasta aurattu, pakkasta on ehkä asteen verran, ihmisiä kävelee verkkaan torin poikki. En pääse mukaan, enkä voi nostaa katsettani torin mukulakiviltä korkeuksiin jugendtalon suippoon torniin ja sen mustaan kartiovaippaan. Enkä tietenkään tunne ravintoloiden tuoksuja enkä kuule kauppatorille lentävien lokkien kirkunaa. Mutta mietitäänpäs, onhan olemassa nykytekniikka, Google Maps! Avaan ohjelman, annan hakukenttään kadun nimen ja hyppään kyytiin! Painan korttelikuvaa kartan alareunassa, liikutan hiirtä ja nousen lähes live-tilassa Kasarmikatua ylös. Ei kun eteenpäin! Teen uhkarohkean u-käännöksen Kirurgilla juuri ennen ratikkaa ja huristan vauhtia kiihdyttäen takaisin torille ohi pääesikunnan massiivisen empirerakennuksen, Engelin luomuksen. Olen sittenkin matkalla! Enää puuttuu vain äänet ja tuoksut!

Hybridimatkani ei olisi täydellinen ellen liittäisi keinovalikoimaan muistoja. Niitä löytyykin yllättävästi juuri Kasarmitorin laidalta, mutta silloin mennään aina 1960-luvulle. Tullaan illan hämyssä torin länsireunalle matalan laatikkomaisen hallin ulko-ovelle. Veljeni luokkakaveri on houkutellut meidät mukaan Expo-halliin. Ulos kantautuu valtava meteli, sisällä on mustanaan nuoria, musa soi ja tupakan savu leijailee kaikkialla. Ei oikein ollut minun juttuni, porukan nuorimman. Tahdoin ulos, vaikka hetki sitten olimme tahtoneet sisään! Toinen muistikuva tansseista ja musiikista on erilainen. Natsalla (Nylands Nation) opitaan tanssin alkeita. Tanssiseura Terpsikhore ja sen vetäjät Eeva ja Olavi Nieminen opettavat meille teineille ja vanhemmillekin vakiotansseja ja latinalaisia, ja puitteet ovat hienot. Vähän alempana Kasarmikadulla kilpaillaan rock-laulun mestaruudesta. V. 1961 kuninkuuden voitti Pekka Loukiala, mutta oliko paikkana juuri Kasarmikadun Savoy-teatteri, jossa istuin mukana ja eläydyin rautalankakitaroiden soundiin? En löydä mistään vahvistusta muistikuvalleni. Vuosia myöhemmin olin taas Kasarmitorin laidalla. Olin saanut kutsun pääesikuntaan, jossa tutkittiin kelpoisuuttani astua vapaaehtoisena armeijaan heti oppikoulun jälkeen. Läpi meni, ja matkalittera annettiin Haminan suuntaan. Lähes 60 vuoden takaisiin muistoihin tulee nyt muutakin: äänet ja tuoksut! Kuulen Alberto Dominquezin lattariklassikko Perfidian alkutahdit. Tunnen puuterin sekä hiuslakan tuoksun, kun astelen arkaillen kohti tyttöriviä Natsan juhlasalissa ja kumarran tuntemattomalle partnerilleni. ”Poika aloittaa vasemmalla jalalla”, ohjataan jostakin salin varjoista!

Tanssivat nuoret (Matti Juvani, HKM)

Read Full Post »

Helsingissä satoi silkkaa vettä, Eteläisellä ja Pohjoisella Rautatiekaduilla vesi laajeni jo lammikoiksi. Mutta Taidehallissa oli lämmintä ja kuivaa. Alusta asti taiteen esittämiselle suunniteltu ja toteutettu rakennus oli kohteenani 10.2.2016. Niin ja tietysti taiteilija Jussi Heikkilän näyttely: Observationes.

Helsingin Taidehalli, jos paikka on sinulle outo, piilottelee Luonnontieteellisen museon ja eduskunnan kaarevan lisärakennuksen takana. Osoite on Nervanderinkatu 3. Rakennus on yksi 1920-luvun uusklassisismin tärkeimmistä edustajista Suomessa (suunnittelijat Hilding Ekelund ja Jarl Eklund).

Helsingin Sanomat 6.2. Kulttuurisivujen arvioinnit:

Kuvataidekriitikko Timo Valjakka:
”Ympäristötietoisen taiteen uranuurtaja yhdistää oivallukset taitavaan käsityöhön”. Ja vielä: ”Vaikka teokset ovat usein suhteellisen pienikokoisia, moni niistä saa Taidehallin salit tuntumaan ahtailta. Tämä johtuu luultavasti siitä, että Heikkilä löytää aiheensa luonnosta ja käsittelee asioita, jotka ovat ihmistä monta kertaa isompia”.

Toimittaja Aino Frilanderilta Heikkilän haastattelussa taiteilijan viesti:
” Toivon, että katsoja löytäisi tai jopa oivaltaisi jonkun hänessä itsessään nukkuvan asian”

Menen käymään ja kokemaan! Mikä on oma arviosi näyttelystä?

Helsingin sateessa

Helsingin sateessa

Helsingin Taidehalli 01

Helsingin Taidehalli 01

Helsingin Taidehalli 02

Helsingin Taidehalli 02

Jussi Heikkilä Observationes

Jussi Heikkilä Observationes

Helsinki (Jussi Heikkilä)

Helsinki (Jussi Heikkilä)

Lintu (Jussi Heikkilä)

Lintu (Jussi Heikkilä)

Helsingin Taidehalli 04

Helsingin Taidehalli 04

Arvioinnin paikka

Arvioinnin paikka

Jussi Heikkilä (kuvattu näyttelyn videosta)

Jussi Heikkilä (kuvattu näyttelyn videosta)

Lusikkasirri (Jussi Heikkilä)

Lusikkasirri (Jussi Heikkilä)

Lokkeja odotellessa (Kreetan mereltä) (Jussi Heikkilä

Lokkeja odotellessa (Kreetan mereltä)
(Jussi Heikkilä)

Erään houkutuslinnun anatomiaa (Jussi Heikkilä)

Erään houkutuslinnun anatomiaa (Jussi Heikkilä)

Jättiläismerikotka (Jussi Heikkilä)

Jättiläismerikotka (Jussi Heikkilä)

Kirjasto (Jussi Heikkilä)

Kirjasto (Jussi Heikkilä)

Helsingin Taidehalli 03

Helsingin Taidehalli 03

Merimaisema (Jussi Heikkilä)

Merimaisema (Jussi Heikkilä)

Merimaisema, yksityiskohta (Jussi Heikkilä)

Merimaisema, yksityiskohta (Jussi Heikkilä)

Pieni lintukirjasto (Jussi Heikkilä)

Pieni lintukirjasto (Jussi Heikkilä)

 

Read Full Post »

Helsinkiläistaustainen eläkeläisretkeilijä oli päättänyt puolenpäivän soolopyrähdyksellä tehdä selkoa ja verestää muistoja Helsingin Etu-Töölöstä. Katselin pöydälle levittämääni Helsingin karttaa, tuumailin tulevan matkani reittiä ja sijoittelin nuppineuloja paikkoihin, joissa olin tässä kaupunginosassa joskus käynyt. Tuttuja kohteita tulikin yllättävän paljon. Äidinäitini oli pitkään asustanut Arkadiankadun loppupäässä; siellä olin tietenkin vieraillut kymmeniä kertoja. Yliopiston tietojenkäsittelyä opiskeltiin Töölönkadulla ja illanviettoja opiskeltiin useinmiten Bottalla Museokadulla. Mutta junnuiässä tutuimmaksi tullut paikka oli helsinkiläisten (ja myös meidän perheemme) takavuosien pesäpallopyhättö: Hesperian kenttä. Kentän paikalle oli sittemmin noussut Finlandiatalo – siellä pelasivat nykyään aivan eri ihmiset, eikä kenttämestarin kalkki enää pöllähdellyt kakkospesän rajaviivalla. Piikkarit olivat vaihtuneet lakeerikenkiin, maila vaihtunut mikrofoniin. Etu-Töölö on kompakti mutta melko laaja alue, aina Töölönlahdelta Taivallahteen, Pohjoiselta Rautatiekadulta Pohjoiselle Hesperiankadulle. Kiirettä pitää, jos ehtisin kiertää koko alueen, kaikki sen muistomerkit ja sen monet ikoniset rakennukset. Oli keskityttävä muutamaan kohteeseen. Paljon kritiikkiä aikoinaan saanut Temppeliaukion kirkko oli sisältä näkemättä. Aloitetaan siitä!

Ei ihan heti uskoisi, että Temppeliaukion kirkko on yksi turistien kaikkein eniten käymistä kohteista Helsingin alueella. Ulkoapäin kirkkorakennus ja sen sisäänkäynti ovat lähes huomaamattomia. Juju onkin kirkon sisätiloissa, ja varmasti myös akustiikassa. Fredrikinkadun loppupäässä vastaan tuli laumoittain turisteja; touhukkaita turisteja hyppeli myös kirkon yläpuolisella kalliolla selfiekeppeineen. Sisällä odotti yllätys. Kuin tilauksesta Kaartin soittokunta piti salissa harjoitustaan illan esiintymistä varten. Istuin alas, kuuntelin ja rauhoituin. Hyvin kuului salin perällekin herkkä huilusoolo, ja kun kapellimestari Atso Almilan johdolla mentiin forte fortissimoon, havahduin, otin reppuni pois selästä ja aloin viritellä kameraani kuvauskuntoon. Arkkitehtiveljesten Timo ja Tuomo Suomalaisen luomus on kiistatta erikoinen ja karun tyylikäs. Jos kirkko on myös muusikoiden ja laulajien suosiossa, ei kai siinä voi olla moitteen sijaa? Ehkä joku päättäjä oli kaukaaviisaasti osannut nähdä tulevan kirkkorakennuksen yleisen kiinnostuksen ja taloudellisen puolen, mene tiedä?

Temppelikatua astellessani kohti Mika Waltarin puistoa, sain juttuseurakseni ikäiseni koiranulkoiluttajan. Kerroin tietenkin oman vaellukseni taustoista, lievästä Helsinki-kaihostani, ja sain mieheltä arvokkaan vinkin. Löytäisin kaipaamiani Helsinki-kirjoja läheisestä antikvariaatista. Ja niin todella tapahtui. Kirjastosta moneen kertaan lainaamani ns. ”Helsingin korttelikirjat” löytyivät kaikki Runebergin Antikvariaatista! Kirjat olivat aikoinaan koottu Helsingin Sanomien artikkeleista, joissa kuvattiin viime vuosisadan aikaista, osin jo mennyttäkin Helsinkiä (tekijöinä kolmessa ensimmäisessä julkaisussa: Kaija Ollila, Kirsti Toppari, Kaija Nenonen ja Kaija Hackzell). Helsinki-päiväni Etu-Töölössä oli ollut antoisa, yllätyksiäkin täynnä. Sain varmaan onnenpotkun matkaani aamuisesta kahviateriasta Huvilan Kahvilassa, Hakasalmen huvilan kupeessa. Vetäisinköhän vielä uuden kierroksen tuosta Oksasenkadulta oikealle ja Tunturikatua alas Runeberginkadulle? Ei, kyllä tämä riittää. Olin valmis ottamaan suunnan Kampin bussiterminaaliin ja astumaan tutun liikennöitsijän kermanväriseen bussiin. Tuliaisinani oli mukanani toivottavasti onnistuneita valokuvia, kolme kiloa vanhoja kirjoja ja helsinkiläisen Keisari-leipomon herkullinen juustokakku. Näillä eväillä hyppäsin viiden euron Happy Hour -vuoroon kohti Hyvinkäätä.

PS. kiitokset Kaartin soittokunnan tiedottaja Markus Virtalalle luvasta käyttää blogissani Kaartin soittokunnasta ottamiani henkilökuvia.

Huputettu ja väritetty Eduskuntatalo

Huputettu ja väritetty Eduskuntatalo (lokakuu 2015)

Hakasalmen huvila

Hakasalmen huvila

Huvilan kahvilan ikkunasta

Huvilan kahvilan ikkunasta

Aurorankadun ja Nervanderinkadun risteys

Aurorankadun ja Nervanderinkadun risteys

Ulko-ovi

Ulko-ovi

Temppeliaukion kirkon kattokupoli

Temppeliaukion kirkon kattokupoli

Temppeliaukion kirkko. Kaartin soittokunnan harjoitus kapellimestari Atso Almilan johdolla

Temppeliaukion kirkko. Kaartin soittokunnan harjoitus kapellimestari Atso Almilan johdolla

Kaartin soittokuna, kuva 01

Kaartin soittokunta, kuva 01

Katsojat/kuuntelijat

Katsojat/kuuntelijat

Kaartin soittokunta, kuva 02

Kaartin soittokunta, kuva 02

Kaartin soittokunta, kuva 03

Kaartin soittokunta, kuva 03

Temppelikadun kerrostalo

Temppelikadun kerrostalo

Runebergin antikvariaatti

Runebergin antikvariaatti

Runebergin antikvariaatti, Andrew Eriksson

Runebergin antikvariaatti, Andrew Eriksson

Mika Waltarin muistomerkki Kuningasajatus (Veikko Hirvimäki)

Mika Waltarin muistomerkki Kuningasajatus (Veikko Hirvimäki)

Valomainos jäljellä maineikkaasta elokuvateatterista

Valomainos jäljellä maineikkaasta elokuvateatterista

Risto Rydin muistomerkki (Veikko Myller)

Risto Rydin muistomerkki (Veikko Myller)

Kristus Kyrkan, Vänrikki Stoolin katu

Kristus Kyrkan, Vänrikki Stoolin katu

Museokatua

Museokatua

Runeberginkadun ratikkapysäkki

Runeberginkadun ratikkapysäkki

Arkadiankatu 33 (rakennus, jossa äidinäitini asui pitkään

Arkadiankatu 33 (rakennus, jossa äidinäitini asui pitkään)

Caloniuksenkadun sisäpihalla, 01

Caloniuksenkadun sisäpihalla, 01

Caloniuksenkadun sisäpihalla, 02

Caloniuksenkadun sisäpihalla, 02

Read Full Post »

Viime vuodenvaihteen molemmin puolin tein joitakin yksinvaelluksia eri puolille Helsingin kantakaupunkia. Koin ne reissut virkistäviksi, ja jatkoa seuraa, jos se vain on itsestäni kiinni. Jos mukanani olisi ollut vaimoni tai joku tuttava, ne reissut olisivat olleet erilaisia – erilailla antoisia.Varmasti olisimme silloin ainakin syöneet paremmin; yksin kun tuppaan vain laittamaan kinttua toisen eteen, säntäilen kohteesta toiseen ja korvaan ateriat kahvilla tai pillimehulla. Yksin matkatessaan tekee matkaa myös sisimpään, toisin kuin seurassa. Aiemmilta kerroilta jäi kantakaupunginkin osalta paljon vielä kruisaltavaa ja vanhoista muistikuvista mieliin palautettavaa. Uuttakin voisin yhä oppia. Ilman sen suurempaa valmistelua lähdin matkaan kesäkuun viimeisenä torstaina tavoitteena mittailla Kruununhaan kadut ja korttelit. Tähän kaupunginosaan liittyy paljon omia opiskelumuistojani: paikkoja ja ihmisiä. Ainakin tutut opiskelupaikat kiertäisin.

Enpäs muistanutkaan, että kesällä Helsingin keskusta on niin täysin turistien kansoittama. Ja tietenkin myös remontteja ja katutöitä tehdään. Kun astelin Yliopistonkatua Senaatintorille päin ohi Porthanian, alkoi jalkakaytävillä olla ahdasta. Hei, en minä tähän porukkaan kuulu! Älkää tuuppiko! En halua Senaatintorille enkä ainakaan tuonne kaivantoon! Pääsin irrottautumaan turistiryhmästä ja suuntasin kohti Kansalliskirjastoa. Ei onnistunut. Olin unohtanut, että Kansalliskirjastoakin remontoidaan, ja Engelin suunnittelema loistokas päärakennus avataan uusittuna vasta v. 2016. Käännyin ympäri kirjaston portailla ja otin tavoitteeksi ensimmäisen varapaikkani: entisen Fysiikan laitoksen rakennuksen Siltavuorenpenkereellä. Sitä ennen voisin pistäytyä Yliopiston päärakennuksessa. Ruuhkaa oli sielläkin; jonkin EU-aiheisen konferenssin nuoret osanottajat kansoittavat koko torinpuoleisen oven edustan. Sisään vain, sanoi Sederholm! Yhtä häikäilemättömästi kuin tunkeuduin yliopistoon, kiertelin sen jälkeen Liisankadut, Oikokadut, Marian- ja Maurinkadut, Pohjoisrannan, Meritullinkadun ja viimeisenä Espan alkupään Kauppatoreineen.

Krunikka on vanhinta Helsinkiä täynnä upeaa rakennustaidetta ja rakennusosaamista. Vaatimattomassa blogissani raapasin vain pintaa, mitä tulee rakennettuun Krunikaan ja varsinkin sen arvo- ja monumentaalirakennuksiin. Enpä muistanut (muistanko ylipäätään mitään?), että kotikirjastossamme on vaimoltani lahjaksi saatu mahtava tietokirja Kruununhaan rakennuksista ja sen asukkaiden elämästä: Helsingin Sanomien kokoama ”Vanhinta Helsinkiä” (Eeva Järvenpää – Sirpa Räihä). Mutta sehän on vain luovuutta, kun asiat tekee joskus toisinpäin: ensin oma maastotutkimus, sitten vasta faktaa käyntikohteista, eikö vain? Opiskeluaikanani tramppasin hyvinkin usein Liisankatua ylös ja alas, ja luulin muistavani kadusta aika paljon. Nyt vanhempana ihmettelin, minne ravintola Kolme Kruunua oli kadonnut? Ei se nähtävästi ollut minnekään kadonnut – vanhalla paikallaan sijaitsi, parittomien numeroiden puolella. Olin aivan varma, että Kolme Kruunua olisi kadun parillisella puolella, vähän ylempänä Liisankatua, pohdiskelin päättäessäni torstaista reissuani. Krunikan kierros oli ollut hyvä – muunlaisia kierroksia, vähemmässä valossa ja kovassa puheensorinassa, en nykyään kaipaakaan. Sotkevat muistinkin.

Jälkikirjoitus: en nähtävästi ole mikään kapakoiden mestarituntija. Hakemani ravintola Liisankadun puolivälissä oli tietenkin Kolme Liisaa. Tämä kirjoittajan opiskeluaikanakin erittäin suosittu ravintola oli avoinna viimeisen kerran 29.6.2011 – valitettavasti.

Helsingin yliopiston päärakennus. Sisäkuva

Helsingin yliopiston päärakennus sisältä

Helsingin yliopiston päärakennus Tuomiokirkon portailta

Helsingin yliopiston päärakennus Tuomiokirkon portailta

Turisteja nousemassa Tuomiokirkkoon

Turisteja nousemassa Tuomiokirkkoon

Kuvaajat

Kuvaajat

Taustalla Kansalliskirjasto

Taustalla Kansalliskirjasto

Entinen Fysiologian laitos

Entinen Fysiologian laitos

Entinen Fysiikan laitos

Entinen Fysiikan laitos

Entisen Fysiikan laitoksen sisärappuset

Entisen Fysiikan laitoksen sisärappuset

Parveke

Parveke

Väriläikät

Väriläikät

Taustalla Sibelius-lukio, Liisankatu

Taustalla Sibelius-lukio, Liisankatu

Liisankadun rakennuksen yksityiskohta

Liisankadun rakennuksen yksityiskohta

Pohjoisrantaa

Pohjoisrantaa

Sisäpiha

Sisäpiha

Suoraan satamaan

Suoraan satamaan

Etelä-Espan vanhoja arvorakennuksia

Pohjois-Espan vanhoja arvorakennuksia

Kauppatorin kojuja

Kauppatorin kojuja

Citylokki

Citylokki

Turistit kojuaterialla

Turistit kojuaterialla

Read Full Post »

Jonkun täytyy uhrautua olemaan tiedustelukärkenä. Otin tehtävän mielihyvin vastaan, kun ohjelmassa oli tutustuminen ainakin yhteen pääkaupungin museoista. Esivalmistelut oli hyvä hoitaa isomman joukon myöhempää käyntiä varten. Pääkohde oli Helsingin kaupunginmuseo Sofiankadulla ja Sederholmin talossa. Muistan myös toisenlaisen tiedustelutehtävän talvella 1965–66, kun KymJp:n aliupseerikoulun sotaharjoituksessa, kovassa pakkasessa, sellainen tuli kontolleni erään kurssikaverini kanssa. Se ei ihan mennyt putkeen – se meni maalaistalon lakanoihin. Emme tiedustelulenkkimme jälkeen enää tavoittaneet pääjoukkoamme Virolahden metsissä, ja oli pakko päästä yöksi lämpimään, siviilitaloon. Nukuimme kait liian pitkään, liian makeasti  ja liian hyvissä punkissa ja siitä esimiehet hermostuivat. Saimme rangaistukseksi jalkamatkan Haminan varuskuntaamme ja koulun kapteenilta melkoisen ojennusryöpyn. Nyt ei ollut sellaista vaaraa; reitti oli selvä ja etukäteen hyvin merkattu.

Helsingissä oli juuri nyt monet rakennukset huputettuina, remonttia tehtiin kaikkialla – ja tietenkin juuri turistikohteissa. Kaupunginmuseon Sofiankadun rakennukseen, entiseen Stockmannin liiketaloon kuitenkin pääsi käymään. Upeissa tiloissa oli parikin näyttelyä: ”Hulluna Helsinkiin” ja yläkerroksen Lyhtysalin ”#fläsäri”. Ehkä odotin perinteisempää näyttelyä, mutta sitä en odottanut, että pääsisin pudottelemaan Linnanmäen vedenneitoja! Kaikkea nykytekniikalla voi tehdä ja kun oma tekniikka on hallussa, onnistuin pudottamaan yhden uimapukutytön vesialtaaseen neljännellä pallolla. Pikkupoikana, aidossa ympäristössä Linnanmäellä häpesin sivustakatsojana koko touhua, mutta nyt en ollut moralisti enkä sovinisti – olin vain osumaani tuulettava turisti! Sederholmin taloon ei ollut menemistä remontin takia, niinpä suuntasin kahvipaussin jälkeen listani seuraavaan museoon.

Toisena kohteenani oli postimuseo, mutta edellisenä iltana oli selvinnyt, että postimuseo olikin heivattu Tampereelle! Kävisikö sen sijaan Päivälehden museo Ludviginkadulla? Kiinni veti! Se oli itselleni mitä ajankohtaisin, kun luin parastaikaa kirjaa ”Loistavat Erkot” (Antti Blåfield). Kirja avasi realistisen näkymän lehdentekemisen kiihkeään maailmaan, lehden valtasuhteisiin ja 1800-luvun lopun sekä 1900-luvun alun päivänpolitiikkaan. Avasin oven Ludviginkadun näyttelytiloihin. Vastaan ei tullut painomusteen tuoksua, ei latomakoneiden kilkatusta, ei neuvotteluhuoneen puheensorinaa eikä tupakansavua. Hiljaista oli. Ei missään ihmisiä, ei infopisteessäkään, mutta eteisaulan penkillä nukkui pukumies sikeää untaan. Oliko jutunteko mennyt pitkäksi? Onnistuiko edes? Haa, silkkaa rekvisiittaa, vaikka olin jo vähällä mennä tyyppiä ravistelemaan. Näyttely oli hieno. Paitsi tekstitauluista, tietoa tuli myös monista valokuvista ja videopätkistä, ja tietenkin vanhat koneet esiteltiin. Eipä olisi uskonut, että mekaanisia latomakoneita käytettiin Helsingin Sanomien leipätekstin teossa vielä v. 1978!

Päivän museokäyntien jälkeen astellessani kohti bussiterminaalia tuumailin, että onneksi ei tässä itse vielä mitään museotavaraa olla. Intoa riittää koluta kaikkea vähemmän tuttua ja tuntematonta. Museokamaa oli vain repussani – pieniä hankintoja museokaupasta – ja kopio Päivälehden ihan ensimmäisestä numerosta!

01 Helsingin kaupunginmuseo, Sofiankatu

Helsingin kaupunginmuseo, Sofiankatu

Kaupunginmuseon sisäänkäynti, vanha karusellihevonen

Kaupunginmuseon sisäänkäynti, vanha karusellihevonen

Vanhaa Helsinkiä, Hakaniemi

Vanhaa Helsinkiä, Hakaniemi

Kaupunginmuseon näyttelytilat 01

Kaupunginmuseon näyttelytilat 01

Kaupunginmuseon näyttelytilat 02

Kaupunginmuseon näyttelytilat 02

Sederholmin talon kortteli remontissa

Sederholmin talon kortteli remontissa

Helsingin Sanomien perinteikkäät rakennukset Erottajalla

Helsingin Sanomien perinteikkäitä rakennuksia Erottajalla

Voimapiiri

Voimapiiri

Sisääntuloaulan väsynyt lehdentekijä

Sisääntuloaulan väsynyt lehdentekijä

Historian kaikuja

Historian kaikuja

Lehtipalaveri silloin joskus

Lehtipalaveri silloin joskus

Vanha palvelija, rotaatiopainokone

Vanha palvelija, rotaatiopainokone

Latomakone

Latomakone

Päivälehti vuodelta 1903

Päivälehti vuodelta 1903

Helsingin Sanomat vuodelta 1904

Helsingin Sanomat vuodelta 1904

Päivälehden museon sisäänkäyntiaulasta

Päivälehden museon sisäänkäyntiaulasta

Read Full Post »

Oli lauantaiaamu ja aika herätä. Yöllä oli satanut lisää lunta, muttei niin paljon, että olisi heti lähdettävä lumenluontiin. Pyhien jälkeen edessä oli tavanomainen viikonloppu, jonka saisi aloittaa kaikessa rauhassa kahvin ja aamulehtien parissa. Avasin tuulikaapin oven ja valmistauduin nostamaan lattialta sekä Aamupostin että Helsingin Sanomat – toinen vaimoni suosikki ja se paksumpi oma suosikkini. Kesti hetken tajuta, että tuulikaapissa ei ollut lehtiä, ainoastaan joulumatto ja omat talvikenkäni. Voi surku! Mitähän oli tapahtunut logistiikkaketjussa, kuten hienosti sanotaan. Ei siis tänä aamuna uutisten taustoja, yleisönosaston kirjoituksia, Viiviä ja Wagneria, yksityiskohtia Kaisa Mäkäräisen ampumahiihdosta – ei mitään. Oli tyytyminen muutamaan aikakauslehteen, joita en ollut vielä lukenut. Eräs kirjakin oli kesken, mutta kirjojen vuoro olisi illemmalla. Soitin toki jakelupäivistykseen saamatta kuitenkaan selitystä siihen, miksei kotiimme tuotu tänä aamuna aamulehtiä. Mielessä kävi lukuisia vaihtoehtoja jakeluketjun katkeamiselle – ja pystyin toki kuvittelemaan eri syitä, koska nuorempana olin itsekin jakanut aamulehtiä. Unohdin pettymyksen ja annoin ajatusten siirtyä nuoruusvuosiin ja aikoihin, jolloin itse pudottelin lehtiä toisten postiluukkuihin.

Oma ”lehdenjakajan urani” alkoi siitä hetkestä, kun nuorelle parille toimitettiin yllättäen tieto silloisen vuokra-asuntomme myymisestä. Tylyltä tuntuva ilmoitus polkaisi käyntiin vimmatun lisätienestirumban ensimmäisen oman asuntomme saamiseksi. Emme halunneet lunastaa vuokra-asuntoamme, vaan ryhdyimme aravasäästäjiksi. Kun on nuori eikä valitse töitään voi asetettu säästötavoite toteutua nopeastikin. Vaimoni alkoi vuokratalomme porrassiivoojaksi kodin ja esikoisen hoitamisen ohella, ja itse otin vastaan vt-talonmiehen tehtävät lehdenkantourakan ja oman päivätyöni lisäksi. Opimme tuntemaan kiinteistön eri kohteiden pesuaineet, opimme korjaamaan vessanpönttöjä ja taisimme vähän huoltaa jopa pannuhuoneen öljykattilaakin. Uurastus palkittiin. Saimme vuokra-aikanamme riittävän pesämunan omaan, uuteen ja ensimmäiseen omistusasuntoomme As. Oy Mantelinrinteestä!

Lehdenkantoaikojani muistan hyvillä mielin. Hoidin mielestäni urakat tunnollisesti ja poljin pyörääni raskaine lehtilaukkuineen läpi viiman ja pakkasen. Mitään kovin yllättävää ei aamun tunteina kohdalleni sattunut: minua ei kolkattu, pyörääni ei varastettu eikä koira purrut. Erään kerran jouduin juhlista aamuyöllä kotiin tulevan seurueen kuulusteluun heidän pihallaan. Juhlijoiden tajuntaan ei mennyt, että vaaraton lehdenjakaja vain tässä tekee työtään eikä ole kysymys asuntoon murtautumisesta.  Joulun aika oli juhlaa, kun monet lehdentilaajat palkitsivat kantajan eri tavoin. Sain itsetehtyä sinappia nätissä lahjapakkauksessa, kukkia, kahvipaketteja ja parissa kirjekuoressa vähän rahaakin. Ne oli mukava ojentaa kotona vaimolleni, olkoonkin, että olivat vähän painomusteen tahrimia. Tiedän siis jotakin tuosta ammatista ja ymmärrän hyvin, jos jakeluun tulee joskus poikkeamia. Jouluisin muistamme omaa lehdenjakajaamme pienellä ”stipendillä” – se on perinne, jonka jo isäni aloitti vuosikymmeniä sitten.

Aamulehdet

Read Full Post »