Vieläkö pelataan perinteinen juhannusviikon pesäpallo-ottelu Herttoniemen urheilukentällä? Ei voi olla totta! Pelaajat eivät enää mitään nuorukaisia ole: vanhin reilusti yli 70 ja nuorimmat hyvän matkaa yli 60 vuotta. Näin olivat Timppa, Ari, Mika ja kumppanit kuitenkin päättäneet – vai perustuiko ottelun pelaaminen tuntemattomiin luonnonlakeihin? Ottelu olisi sarjassaan 20. ja se tulisi tietenkin olemaan se viimeinen (uskokoon, ken haluaa). Joukkueet muodostuivat Herttoniemen Urheilijoiden pesäpalloilijoista. Osa vanhempien pelaajien joukosta, oli ollut mukana jo HerU:n perustamisajoista lähtien 1950-luvun lopulta. Toisen joukkueen runko koostui HerU:n B-poikien SM-joukkueesta vuodelta 1966! Kirjoittajakin lähtisi mukaan monen vuoden tauon jälkeen, kun tuo operoitu sydän näytti kestävän kovaakin rääkkiä. Ei kun tekemään inventaariota vaatekomeroon. Löytyisikö sieltä edes räpylää? Ei löytynyt, mutta poikani antoi lainaksi. Piikkarit voisivat olla hyvät juoksua helpottamaan. Sellaiset, ihan iskemättömät, löytyivät Järvenpään Urheiludivarista. Enää puuttuu huippukunto – ja sehän hankittaisiin!
Juhannusviikon näyttämönä oleva kenttä oli tuttuakin tutumpi. Tänne HerU:a vastaan rynnivät aikoinaan mm. kovat Kallion kundit, ”tempolaiset”, jotka kaukaa kentän laidoilta huusivat meille landeille ”onko perunat jo seipäillä?” Täällä on taisteltu kovat matsit ”Limppua” ja muita Haminan tähtiä vastaan. Onhan täällä toki pelattu myös huippujalkapalloa, jossa Siilitien taitavat nuoret olivat pääosissa. Oma ensimmäinen muistoni kentältä on, kun ehkä 11–12-vuotiaana sain harjoituksissa pallon otsaani. Hyppäsin ottamaan lyönnistä koppia, mutta koordinaatio ei pikkumiehellä ollut vielä kohdallaan. Otsa kuitenkin kesti, mutta miten mahtoi pallon käydä? Taas oltiin kotikentällä tuttujen kavereiden kanssa. Nyt ei ollut ihan tosi kyseessä – vai oliko sittenkin? Minulle riittäisi, kun ei jokainen lyönti olisi huti ja jaksaisin juosta kentän ympäri läkähtymättä. Huomasin jopa nauttivani juoksemisesta, vaikka harjoituksissa pari viikkoa sitten kipeytyneet polvet olivat hädin tuskin kävelykunnossa.
Peli lähti hissuksiin käyntiin ja kallistui vähitellen vanhempien, All Stars -joukkueen hallintaan. Vanhemmat pelin sitten voittivatkin juoksuin 8–4. En uskalla arvioida, miltä peli näytti katsojien silmin (katsojiakin oli, ainakin parikymmentä). Kelta- ja mustapaitojen yritys oli joka tapauksessa armotonta, vaikka heittokäden eräpäivä oli useimmilta umpeutunut kauan sitten. Joku pelaaja vähän kuumenikin ja otti kantaa tuomarityöskentelyyn. Sitä sattuu ja sellainen vain nyt kuuluu asiaan. Hienoja suorituksia oli harvassa, mutta tulihan niitä kuitenkin yksi: keltapaitojen Eero Vilen löi komean lyönnin kolmospuolelle. Läpi meni. Eero juoksi kunnarin ja tyhjensi jasson! Meille muille vastaava jäi vain haaveeksi. Itse olin uneksinut lyönnistä, joka lähtisi kovana laakana keskelle kenttää. Se ylittäisi polttoviivalle vähän liian eteen sijoittuneen Karlssonin Jukkiksen. Pallo ottaisi lisää korkeutta takakentällä ja lentäisi kauas Lehikoisen Tanden ulottumattomiin. Se jatkaisi yhä korkeammalle, ylittäisi Mölylään johtavan kävelytien ja jättäisi taakseen myös rantakosteikon uljaat tervalepät. Pallo molskahtaisi viimein keskelle Vanhankaupunginlahtea hölmistyneen telkkäemon viereen. Telkkä huomaa oudon keinokuulan, miettii hetken mitä tehdä, ottaa ja piilottaa sen syvälle rantaturpeeseen. Peliväline on nyt lopulta haudattu kuin urheilukentän muinaiset mammutinluut. Enää eivät Mellerit eivätkä Hangasmaat viheltäisi vanhoja sotureita kiilaan. Se oli sitten siinä. Kiitos pojat, pelikaverit ja kaikki asianosaiset! Oli hienoa saada taas olla mukana! Ja kaiken kruunasi Gala-ilta Ravintola Solvikissa upeine ruokineen ja puheineen.

HerU:n ensimmäinen Suomensarjakausi 1963 – saldona 2. sija Etelälohkossa! Ylh. vas. joukkueenjohtaja Viljo Naukkarinen, Pauli Vellonen, Antero Tiittanen, Antti Pokki, Ari Karlsson, Pekka Könönen, Tapani Taavitsainen, Eero Niemioja, Reijo Parkkari, Esa Könönen ja Matti Vellonen. Useana vuonna nuori joukkue oli lähellä nousta Mestaruussarjaan.

HerU:n pesäpalloilijat kotikentällään v. 1966. Ylh. vas. Jussi Harsunen, Timo Ahola, Timo Haapaniemi, Rolf Myhrman, Pekka Könönen, Eero Niemioja, Mika Vuorio, Reijo Parkkari, Esa Könönen ja Antero Tiittanen.

Hotelli Haagan lounailla suunniteltiin v:n 2016 peliä ja Gala-iltaa. Kuvassa HerU-tapahtuman puuhamiehet Ari Karlsson ja Timo Haapaniemi.

Kesän peliin harjoiteltiin Meilahden kentällä (vas. Timo Lehikoinen, Eero Vilen ja nestori Matti Vellonen)

Vanhempien joukkue (All Stars):
Ylärivi: tuomarit Aimo Meller ja Urpo Hangasmaa. Pelaajat: Pekka Könönen, Tapio Korkka, Pentti Olkkonen, Markku Vuorio, Tapani Taavitsainen, Rolf Myhrman, Ilpo Suomi ja Ari Karlsson. Alarivi: Olli Huttunen, Matti Vellonen, Hannu Tarnanen ja Timo Haapaniemi

Nuorten joukkue.
Vasemmalta tuomarit Aimo Meller ja Urpo Hangasmaa.
Seisomassa: Reijo Naukkarinen, Jukka Karlsson, Matti Hietala, Jorma Kanervo, Erkki Vilen, Pentti Oijala, Mika Vuorio ja Eero Vilen. Alarivissä: Tapani Lehikoinen ja Timo Lehikoinen

Kari Laento (vas.) ja pöydän toisella puolella oik. Matti Hietala, Juha Heinonen ja Antti Heinonen (mm. Suomen Pankista ja PuMu:sta tunnettu)

HerU-tilaisuuden ja -pesäpallon väsymätön puurtaja sekä pelaaja Timo ”Räpsä” Haapaniemi Hannele-vaimonsa kanssa.

Blogikirjoittaja Pekka Könönen vierellään Timo Haapaniemi (vas.) ja koripallosaavutuksistaan tunnettu Kari Liimo.