Kampin cocktail

Helsingin Kampista tulee mieleeni 1960-luku ja laaja, epämääräinen hiekka-aukea (vai oliko jo asfalttia?), jota eriväriset, koreiltaan pyöreänurkkaiset linja-autot pitivät pääteasemanaan. Pitkänmatkan vuorot lähtivät reiteilleen linja-autoaseman itäpuolelta ja Espoon suunnan linja-autot sen länsipuolelta. Kuinka pitkänmatkan bussit pääsivät ruuhka-aikoina sumpusta ulos, ei voi ymmärtää. Nykyinen Kampin keskus, jossa linja-autoille koverrettiin maanalaiset luolansa ja laiturinsa, oli aikanaan valtaisa rakennushanke. Se saatiin päätökseen vuosina 2005–06. Mutta paljon ennen kirjoittajan ikäpolvea Kampin aukion hiekkaa olivat pölläytelleet niin Ruotsi–Suomen kuin Venäjän tsaarinajan sotilaat omissa sotaharjoituksissaan. Kamppailuista hiekka-alue ja sitä ympäröivä kaupunginosa nimettiinkin – nimi vakiintui jo1600-luvulla. Narinkkatorin paikkeilla oli sata vuotta sitten lähinnä juutalaisten kauppiaiden myyntikojuja. Nyt samaa aukiota askeltavat kiireiset ihmiset feissareita tai esiintymislavoja pystyttävien roudareitten kaiutinbokseja väistellen.

Kampin vaiheista oli pystytetty näyttely Helsingin kaupungin Laituri-tiloihin – tuohon vanhaan linja-autoasemaan, joka myös Turun kasarmin talousrakennuksena tunnetaan. Rakennus on ainoa jäljellä oleva venäläisten 1830-luvun kasarmirakennuksista Kampissa. Näyttely ei ole tiloiltaan suuren suuri, mutta kyllä erinomaisen näyttelyn (”Kamppi – IV kaupunginosa”) tiedoilla yhden kapakkavisailun voittaa, mikäli aiheeksi tulee Kamppi. Näyttely jatkuu vuoden 2015 loppuun asti. Tykkäsin kovasti. Paitsi näyttelyssä käynti, oli ohjelmassani tutustuminen ainakin nykyasuisiin funkkisrakennuksiin Lasipalatsiin ja Tennispalatsiin. Molemmat kaiketi pystytettiin aikoinaan vain väliaikaisiksi rakennuksiksi, mutta onneksi ilmeenkohotus pelasti näiden omaleimaisten rakennusten tulevaisuuden. Kävin kurkkaamassa molempien sisätiloja (lipunmyyjän luvalla jopa tyhjän ja valottoman Bio Rexinkin!) ja sulattelin näkemääni Tennispalatsin yläkerran Steam Coffeen maistuvalla kanavoileivällä. Ennen tennispalatsissa tuoksui hiki ja linimentti – nyt hämyisissä sisätiloissa leijui karkin ja popcornin tuoksut!

Mihin marraskuun alun pilvisen ja harmaan Helsinki-päiväni aika oli kulunut? Ehdinkö enää ollenkaan Kampin eteläreunamille Hietalahteen ja Bulevardille? Lapinlahden puistikon kohdalla yritin tiedustella koiranulkoiluttajalta viereisen komean kerrostalon taustoista, mutta tällä kerralla tentattavani oli varautunut ja vaitonainen. Hän ehti huikata ohimennessään: ”Kysy tuolta Apteekista!” Ja hetken päästä suojatietä ylittäessään hieman sävyisämmin: ”Katso Korttelit.fi – sieltä näet kaiken”. Jaa, vai niin. Etu-Töölössä näyttäisi olevan ystävällisempiä koiranulkoiluttajia! Kokemukseni tosin rajoittuu vain yhteen töölöläiseen koiranulkoiluttajaan. Kaarsin vielä puolijuoksua Ruoholahden villojen kautta tyhjälle Hietalahden torille ja sieltä Lönkkaa pitkin kohti Vanhaa kirkkopuistoa. Sinebrychoffin alue ja Ekbergin kahvit otettaisiin vasta seuraavalla kerralla. Oli yhteenvedon paikka. Mistä on Kamppi tehty? Mitä kuuluu Kampin cocktailiin? Se menee näin. Otetaan ripaus jotakin hyvin vanhaa – jo C.L. Engelin hyväksi tietämää; jatketaan kauhalla annostellen taattua 1900-luvun vaihteen tyyliä ja myöhempääkin, josta kimarasta esille nousee funktionalismi; edetään lusikka-annoksin modernismilla; ja lopuksi kaikki sähköistetään International Architecture Awards for The Best New Global Design -palkinnon veroisella uskomattomalla lisämausteella, mikä ympäröi sinut puun tuoksulla ja rauhan kokemuksella. Siitä syntyy Kampin cocktail. Sitä ei voi kumauttaa kurkusta alas – se nautitaan muulla tavoin. Nautintakertoja ei ole rajoitettu.

Näyttelytila Laiturin sisäänkäynti

Laituri: Kampin alueen pienoismalli

Laituri: näyttelytaulu 01

Laituri: näyttelytaulu 03

Laituri: näyttelytaulu 02

Kampin keskus ja narinkkatori

Kampin kappeli, kansainvälisesti palkittu (Mikko Summanen, arkkitehtitoimisto K2S)

Arilyn-installaatio narinkkatorilla. Taustalla vanha linja-autoasema (Turun kasarmin talousrakennus).

Kampin Autotalo (Veli Valorinta ja Eino Tuompo, 1958). Taaimmaisessa tornissa aiemmin Pohja-Yhtymän pääkonttori (opiskeluaikani yhden kesän työharjoittelupaikka)

Tennispalatsi, Finnkino (Helge Lundström, 1937)

Sisällä Finnkinon elokuvamaailmassa

Fredrikinkatu 55 (G.W. Nyberg, 1914)

Koffin mainosvankkurit Kalevankadulla

Eri tyylit rinnakkain, Lönnrotinkatu

Vanhakirkko (C.L. Engel, 1826)

Vanhakirkko sisältä

Vanha kirkkopuisto

Simonkatua

Lasipalatsi (Viljo Revell, Heimo Riihimäki, Niilo Kokko, 1936)

Lasipalatsin Bio Rex

Tervetuloa Bio Rexiin!

Bio Rexin sisäaula

 

Read Full Post »

Päättyy – alkaa

Elämä on kuolemista – tai jos ei nyt ihan silkkaa kuolemista, niin aina kuitenkin jonkin vaiheen päättymistä, ja samalla jonkun toisen vaiheen alkamista. Nuorimmalle lastenlapsellemme tämä kevät merkitsi esikouluvaiheen päättymistä ja syksyllä varsinaisen koulun alkamista. Pääsimme J-tytön eskarin päättäjäisjuhliin Hyvinkään kaupungin Rytkön leirikeskuksen maisemiin toukokuisena maanantai-iltana. J-tytön ja hänen äitinsä kanssa kiersimme läpi opettajien tekemän luontopolun rasteineen sekä tehtävineen. Päättäjäiset huipentuivat lasten lauluesityksiin. Ja tietenkin lopuksi paistoimme makkarat. Makkaraa löytyy aina suomalaisten juhlista – se ei lopu koskaan. Pian alkaisi J-tytön ja tytön eskarikavereitten kesävapaa.

Mökillä sitä vasta on päättymisiä, jonkun loppumista, uuden alkamisia ja jännityksen paikkoja. Koskahan tuo lieden kaasu loppuu? Pitäisikö varmuudeksi jo pullo vaihtaa? ”Tilasitko Reiskalta jo ne puut?”, huikkasi vaimo. Ei sauna lämpiä, jos puut ovat loppu, tosi on. Muurahaisille mökkiläisten tulo tiesi yhden vaiheen päättymistä – alivuokralaisten oli siirryttävä ulos ja jätettävä leipälaatikko rauhaan. Mökin seinien ulkopuolella oli vehreyttä, suorastaan idylli, jota kymmenet linnut elävöittivät lauluillaan. Tämäkin vaihe ja onni päättyisi noin kuukauden kuluttua, vaikka nyt, vasta kesän kynnyksellä ei sitä uskoisi. Kun linnunpoikaset on saatu mustikkavarvikon suojaan, loppuu emoilta lauluhalut. Heinäkuun puolivälissä siivekkäiden konserttia kaipaa kovasti – eikä haittaa yhtään, vaikka se alkaisi jo aamuyöstä. On kiva yrittää painaa mieleen uusia ääniä hirsiseinän toiselta puolelta. Tiit-tiit-tiit-pölöpölöpölö…  Mökillä on vain yksi asia, joka ei lopu eikä pääty, varsinkin jos asuttaa mökkiä ilman kaupunkiasunnon mukavuuksia: arvasit oikein, työntouhua: vähintään kantamista ja kyykkimistä riittää loputtomiin. Toisaalta, sitä täältä on tultu hakemaankin, muuten loppuu kropasta veto. Joka vuosi kaiken alkaminen on kuitenkin vähän työläämpää kuin aikaisemmin. Miksei tuo pölli nyt halkea!

Kaikki on viimein siivottu ja fiksattu. Vaimon viimeisin siivoustyö oli saunamökin ikkunoiden pesu. Ja itse sain kuin sainkin laiturin lonksuvan nivelen kuntoon reikälevyillä, uusilla pulteilla ja poikamme lainaamilla työkaluilla. Lauantain sauna tuntui kait siksi tavallista paremmalta – perustyöt oli saatu päätökseen. Hei, nythän voisi aloittaa vapaan ja ihan vain oleilun! Mikä ettei. Jos kuitenkin vielä peitetään nuo halkopinot; yöksi on luvattu sadetta. Onko poutainen jakso jo päättymässä? Vettäkin toki tarvitaan. Se on alku uudelle elämälle ja kasvulle.

Rytkön leirikeskus, Kytäjärvi

Tarkkana rastilla

Onnistuuko?

Eskarilaisten esitys

Opettajat

Keväinen mökkipiha

Teitä on jo odotettu

Petuniat

Sahaajan kaveri

Kerttuja nämäkin

Kevätlinnunherne. Kukinta päättymässä.

Kirjosieppo, pihaorkesterin vakiojäsen

Vikkelä puukiipijä, vaimon bongaus (ehdin juuri hollille)

Kukkakärryt

Read Full Post »

Siivouspartion täsmäisku

Kolean huhtikuisen viikon päättyessä pihapiirin orkesteriin tuli monia vahvistuksia. Peipposet ja punarinnat ilmoittivat kuuluvilla äänillään palanneensa etelästä ja sepelkyyhkynkin kummitusääni kantautui pihamännyn kätköistä. Roska-auton möyrinä ja piippausäänet jäisivät kohta kakkoseksi. Kevät oli viimein tullut!

Kevät, niin mukavaa kuin valo ja lämpö ovatkin, on toisaalta myös kovaa puurtamista. Siivottavaa ja petrattavaa riittää kodissa ja tietenkin vielä enemmän kesämökillä, jos sellaisen on mielenhäiriössään joskus hankkinut. Teimme lauantaina ensimmäisen visiitin mökillemme tänä vuonna tarkoituksena – ainakin näin minulle kerrottiin – vain siivota vuodenvaihteen myrskyn jälkiä: maahan lentäneitä katkenneita oksia ja kaikkea irtosälää. Oksissakin olisi ollut tarpeeksi, mutta työnjohtajamme päättikin haravoida myös kaikki kivenkoloihin piiloutuneet lehdet! Ja kirjoittaja tietenkin kärräämään maatuvat lehdet pois näkyvistä. Yritin välillä hankkiutua pois työmaalta tutkimaan laiturin kuntoa, mutta se ei ollut hyvä veto. Laiturimme oli talven jäljiltä linkullaan kärki veteen päin, mutta korjausoperaationi jälkeen laituri muljahti toiseen asentoon ja kärki sojotti nyt kohti Isoa Karhua. Oikeata työtä vielä riitti ja aurinko alkoi jo painua alas vastarannan metsikköön. Se oli siivouspartion täsmäisku, mutta vielä maanantaina olo on kuin senioreiden penkkipunnerruskisan jälkeen, eikä blogikirjoitukseen tahtonut saada keväisen kepeää otetta.

Sunnuntaina kävimme herkistelemässä kroppiamme pikku kävelyllä Kytäjoen tulva-alueiden reunamilla. Lämpö nousi jo 15 asteeseen ja eilinen rääkki alkoi vähitellen unohtua. Kiikarimme löysi tulavapellolta haapanoita ja taveja, joita vaimoni ei kovin usein ollut nähnyt. Luontoretkemme jatkui kotona teeveen äärellä, kun Arto Nybergin yhtenä vieraana oli vetävästi esiintynyt luontovalokuvaaja Hannu Hautala. Mutta silloin soi puhelin! Luulin jo missanneni Hautalan esiintymisen loppuosan, mutta ei, vaimoni oli soiton tultua painannut rec-näppäintä ja sain katsottua Hautalan haastattelun loppuun. Fiksuille ja mukaville työnjohtajille on aina kysyntää!

Jäät lähtevät

Soutuveneet

Krookukset

Ahkeroija

Tauon paikka

Kytäjoki tulvii

Sinivuokot

Read Full Post »

Kuvakulmia

Alkukesänä mökkiläisen työlista on pitkä, mutta toivomuslista lyhyt – vähän enemmän aikaa sinisille ajatuksille ja huilituokioille. En kuitenkaan valita, mökin työponnistukset ovat juuri sitä, mitä talvella veltostunut kroppa tarvitsee. Kädet tarvitsevat painavia vesiämpäreitä kannettavakseen, pakara ja reidet kaipaavat väkevää sahausasentoa ja kovaa jyystämistä, vatsalihakset kaipaavat klapien nostamista maasta ja sieltä alhaalta puut selkä pyöreänä halkopinon päälle. Ja selkälihaksille on juuri oikein retuuttaa 50 litran multasäkkejä maan ääriin tai minne ikinä määrätäänkin.

Työleirilläkin on illan tunneissa kuitenkin aina saunan lämmittämisen ja saunomisen mentävä rako, muussa tapauksessa on asioita ymmärretty väärin. Hirsiseen rantamajaan jälkeenpäin rakennettu saunamme antaa makoisat löylyt ja vaivuttaa uurastajat myöhemmin syvään uneen. Mökkijärvemme vesi oli viikossa lämmennyt kovasti, uimaan pystyi jo ilman saunan lämpöä. Ja sinne veteen oli mentävä, kun hankalaan maastoon viritetty kelluva laiturimme vaati pieniä fiksaustoimia jo lauantaina päivällä. Saimme kuin saimmekin lisäponttonin asennettua laituritikkaiden alle. Työntämistä, nostamista, heijaamista, suostuttelua ja ärräpäitä – kaikkia niitä tarvittiin.

Olin alkanut ajaa sisään uutta kamerahankintaani, Olympus XZ-1:ä. Mökillä on paljon oivallisia kuvauskohteita – ja niitä löytää, kunhan vain liikkuessaan ja  työskentelyn lomassa pitää silmät auki ja antaa mielikuvitukselle luvan olla vapaalla. XZ-1 on vakavasti otettava, uuden polven pienikokoinen pokkarikamera kiinteällä objektiivilla. Kameran valovoima ja erinomainen piirtokyky ovat vähitellen tehneet kirjoittajaan vaikutuksen. Kunpa vain puutöistä pääsisi jotenkin livahtamaan paljon hauskempiin kuvauspuuhiin. Miten saan kamerani vietyä ”kentälle” vaimoni huomaamatta? Mutta tietenkin, liiteri! Entinen olutpullon piilopaikka saakin nyt toimia kameran välisijoituspaikkana. Nuoruuden piilottamisopit ovatkin nyt yllättävässä kurssissa. Koskaan ei tiedä, mitä taitoja ja opittuja asioita elämässään vielä tarvitsee.

Tonttumetsä

Matkalla kerätty puna-ailakki

Kannut

Seitti

Kielo

Read Full Post »