Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kännykkä’

Olin lupautunut käyttämään lapsenlapsemme, J-pojan kännykän huollossa Helsingissä. Kallis vekotin ei enää ottanut latausvirtaa vastaan. Kuvaruudun lasikin oli yläosastaan rikki, mutta toimeksiantooni, niin ymmärsin, kuului vain latausportin ongelmien hoitaminen. Käyn mielelläni entisessä kotikaupungissani milloin milläkin asialla, ja nythän kirjoittajalla oli oikein annettu tehtävä hoidettavanaan. Bussimatka pääkaupunkiin ei ole kohtuuttoman pitkä ja harvoin bussimatkat ovat yksitoikkoisia. Tällä kerralla sain ihmetellä käytävän toisella puolella istuvan nuoren naisen kännykänkäyttötaitoa. Se oli jotakin maagista. Bussistamme lähti tekstiä maailmalle, mutta millä nopeudella ja tekniikalla! Tekstiä syntyi molempien käsien peukaloiden nopeilla liikkeillä ja hallituilla painalluksilla. Irrotin viimein katseeni kännykkätaiturista, mutta vielä ehdin nähdä, kun selfie vilahti ruudulla; omakuva oli hetkessä tekstin joukossa ja koko setti oli valmis lähetettäväksi. Ihmeiden aika ei ole ohi. Pian halusin myös nähdä sellaisen ihmeen, kun helsinkiläinen huoltoyritys korjaa lapsenlapseni kännykän odottaessa (näin luvattiin).

Huoltotyön ajaksi olin suunnitellut käynnin Sinebrychoffin taidemuseoon. Jossakin vaiheessa harrastin vaimoni kanssa kohtalaisen paljon taidenäyttelyitä, mutta Sinebrychoffin taidemuseossa en ollut ennen käynyt. Sinebrychoffin puistokin oli jäänyt näkemättä ja kokematta. Vuosikymmeniä sitten olin opiskelukavereitteni kanssa laskiaisen aikoihin laskettelmassa Kaivopuiston mäkiä, ja joku sai päähänsä, että pyrittäisiin pulkat kainalossa Kaivohuoneelle! Eihän se tietenkään onnistunut (ei kovin hyvä päähänpisto). Silloin olisi pitänyt ottaa kurssi Punavuoren reunamille Sinebrychoffin puistoon – siellä meidät olisi ongelmitta hyväksytty muiden laskettelijoiden joukkoon. Nyt ei ollut temput mielessä, vaan asiallinen käynti Bulevardilla sijaitsevaan tyylikkääseen taidemuseorakennukseen. Olin hiljattain lukenut kirjan ”Venäläiset kauppiaat Helsingin historiassa”. Kirja antoi hyvät pohjatiedot Sinebrychoffien taustoihin ja noususta Helsingin panimo- ja yrityseliittiin. Tiesin enemmän myös Sinebrychoffien taideharrastuksesta ja taiteenkeräilystä. Näyttely ja taidekotiin tutustuminen oli succee. Suosittelen.

Aika lensi taiteen parissa nopeasti, pian hakisin J-pojan kännykän huollosta. Ehdin sitä ennen nauttia lämpimän ja maittavan ruoka-annoksen läheisessä Hietalahden kauppahallissa. Huoltoliike iTapsa Eerikinkadulla oli tehnyt sen, minkä oli luvannut: kännykkä oli kunnossa ja valmistui muutamassa tunnissa. Plussaa oli myös erittäin hyvä palvelu. Tietenkin, pieni kauneusvirhehän tuo yläosastaan rikkoutunut lasi on, ei sille voi mitään. J-pojan mukaan hänen kaverinsa isä osaa vaihtaa kännykän lasin, kunhan sellainen vain ensin tilataan. Mistä se tilataan, ja milloin se tulee? Ei, nyt tuli tehtyä rimanalitus – sen kuulin myös kotijoukoiltani. Lasi olisi pitänyt vaihdattaa samalla kerralla! Hyvä on, otetaan uusi huoltokäynti ensi viikolla.  Töppäyksiä tulee vanhoillekin.  Ars longa, vita brevis!

Sinebrychoffin taidemuseon sisäänkäynti, Bulevardi 40, Helsinki

Sinebrychoffin taidemuseon sisäänkäynti, Bulevardi 40, Helsinki

Sisääntulosali toisessa kerroksessa

Seurustelusali toisessa kerroksessa

Fanny ja Paul Sinebrychoff

Fanny ja Paul Sinebrychoff

Kynttilälampetti

Kynttilälampetti

Kustavilainen sali

Kustavilainen sali

Amor ja Psykhe (Johan Tobias Sergel, 1789)

Amor ja Psykhe (Johan Tobias Sergel, 1789)

Muotokuva äidistä tyttärensä kanssa (Henri François Riesener, 1816)

Muotokuva äidistä tyttärensä kanssa (Henri François Riesener, 1816-1823)

Paulin työhuone

Paulin työhuone

Tyyliä ja tunnelmaa

Tyyliä ja tunnelmaa

Vielä kurkistus saliin

Vielä kurkistus saliin

Alakerran näyttelytilat

Alakerran näyttelytilat

Livio Ceschin

Livio Ceschin

Hitaasti lehtien kupari tippuu puista (Livio Ceschin, 2008)

Hitaasti lehtien kupari tippuu puista (Livio Ceschin, 2008)

Museon seminaaritilat

Museon seminaaritilat

Sinebrychoffin puistoa

Sinebrychoffin puistoa

Jotain vielä jäljellä vanhoista tuotantolaitoksista

Jotain vielä jäljellä vanhoista tuotantolaitoksista

Hietalahden kauppahalli

Hietalahden kauppahalli

Etelä-Korealaiseen tapaan

Etelä-Korealaiseen tapaan

 

Read Full Post »

Pitkä putki mukaan, myös Pentaxin oma objektiivi ja tietenkin monivuotinen, reissumiehen luottokamera Olympus XZ-1, jonka valovoimalla kuvaa liki säkkipimeässä. Reppuuni tuli painoa, kun pakkasin sinne vielä kahvitermarin. Aamulenkkini sai olla myös fyysinen ponnistus, mutta ennen muuta lähdin lenkiltäni hakemaan palautumista viime viikkojen kovasta työurakasta. Ehkä jo muutaman vuoden kuluttua repussa painaisi vain termari, laadukkaita kuvia voisi näppäillä kevyillä kännykkäkameroilla, vai voisiko? Veikkaan, että näin käy, mutta silloin kännykkäkamera onkin kamerakännykkä: kunnon objektiivilla varustettu ja syväterävyyden hallitseva kamera, jolla singauttelet kuvia maailmalle, soittelet, viestittelet, tviittailet tai mitä hyvänsä. Arvailut sikseen, metsäkamppeet päälle, lippa suoraan, ulko-ovi hiljaa kiinni ja mars hämärään aamuun!

Vanhan sähkölaitoksen tienoo oli kovasti muuttunut sitten viime käyntini. Joku oli päättänyt siivota rinteestä kaikki joutavat puut – risu- ja rankakasoja lojui kaikkialla lohduttomasti törröttävien kantojen lomassa. Näitä puidenvainoajia näyttää riittävän. Metsien ja puistojen siivekkäät saivat lennellä muualla ja etsiä ruokansa syrjemmästä, myös se varpuspöllö, jonka kerran tavoitin sillan viereisen vanhan haavan oksalta. Loppusyksyn sateet olivat nostaneet järvien vedenpintoja ja sähkölaitoksen koskiuomassa vesi virtasi kohinalla, viimeinkin. Olin päättänyt tulla katselemaan virran vakioasukkia koskikaraa, mutta mustakaapua en reunakiviltä nyt erottanut. Kara oli ehkä vaihtanut maisemaa. Kahvia hörppiessäni viereen sujahti auto, josta kuski ponnahti käyskentelemään padon reunamille. Vaihdoimme jokusen sanan ja kohta miekkonen suuntasi muualle. Tapasin hetken päästä toisenkin ulkoilijan, joka oli pyöräillyt kaupungista pato-alueelle omalle aamulenkilleen. Nyt keskustelu oli jo reippaampaa, tietenkin, kun seisoskelimme Pikku-Päkän, Hyvinkää–Karkkilan kapearaiteisen junan entisellä ratapenkereellä. Menemisen meininki siirtyi puheisiin.

Pato-alue on ollut jo vuosia aamulenkkieni suosikkikohde. Kaipa sitä hakeutuu samankaltaisiin maisemiin, joita on nuoruusvuosina vapaa-aikanaan tarponut. Helsingissä kasvaneena on vesi ollut aina läsnä. Vesi – järvi, joki tai meri – on jotakin erityistä, ja itselleni riittää, kun touhuilee veden äärellä, rantamailla. Kanavakin kelpaa hyvin. Yksi nuoruus- ja poikavuosieni ”eldoradoista” on yhä paikallaan oleva, nykyään jo vähän steriilin oloinen, Tammisalon kanava, jolle teimme veljeni ja kavereittemme kanssa useita onkireissuja. Toinen ikimuistoinen kalastuspaikkamme oli Herttoniemen entisen öljysataman pitkä puulaituri. Siltä laiturilta nostimme monet kampelat ja muut merenherkut kotiin vietäviksi. Lauantain aamulenkilläni ei ollut mukanani onkivapaa eikä pikku sinttejä tullut reppuuni tuliaisiksi. Ainoat kotiinviemiseni olivat vaatteisiini ja reppuuni tarttuneet takiaispallot. Niitä oli paljon. Ne olivat kiinnittyneet kulkijaan yhtä sitkeästi kuin parhaimmat nuoruusmuistot.

Kytäjoki

Kytäjoki

Vanha sähkölaitos

Vanha sähkölaitos

Rankakasa

Rankakasa

Lamppu

Lamppu

Portaat

Portaat

Kallioimarre

Kallioimarre

Padottu koski

Padottu koski

Putous

Putous

Takiaispallot

Takiaispallot

Katolla kasvaa

Katolla kasvaa

Silta

Silta

Oikealle vai vasemmalle?

Oikealle vai vasemmalle?

Peikkometsä

Peikkometsä

Metsän kanta-asukki, talitiainen

Metsän kanta-asukki, talitiainen

Marraskuinen Kytäjärvi

Marraskuinen Kytäjärvi

Pellon joutsenet

Pellon joutsenet

Laulujoutsenet

Laulujoutsenet

Read Full Post »

Olin herännyt J-pojan kanssa jo aikaisin. Vähän myöhemmin yläkerran rappusia laskeutui alas J-tyttö ja suuntasi heti vaatehuoneen ovenkahvassa roikkuvalle joulukalenterille. Olipas hieno ja erikoinen joulukalenteri – isoon kankaaseen oli kiinnitetty 24 pientä punaista lahjapussia, jotka oli suljettu hopeanauhoin. Nyt oli kiire avaamaan ensimmäinen pussi – numero ykkönen. Mitähän äiti oli sinne keksinyt? J-lasten vanhemmat keikkuivat myrskytuulen riepoteltavina Suomenlahdella, isovanhemmilla oli jälleen vastuullinen tehtävä majoittaa, viihdyttää ja katsoa pilttien perään.

Alunperin seuraksi piti tulla myös Vantaan L-serkku, mutta suunnitelmat muuttuivat, ja poika tuli vain piipahtamaan isänsä kanssa. Tulivat joukolla hakemaan L-pojalle isoisän vanhaa nokialaista, joka ihan hyväkuntoisena ja tarpeettomana jouti kiertoon kadonneen kännykän tilalle. Enää ei riitä, että mummoilla ja ukeilla on komeronsa ylähyllyllä varakarkkipussit; suositeltavaa on, että arsenaaliin kuuluu myös heittokännykkä, erilaisia paristoja, muistitikkuja, SIM-kortteja ja muutama DVD-elokuva. Ja jokusen vuoden päästä 2-tahtibensaa, tulpanavainta ja ties mitä.

Serkusten viihdykkeeksi olimme varautuneet ahtautumaan Willa-kauppakeskuksen joulunavajaisiin, mutta yllätyimme, kun J-lapset halusivatkin pulkkamäkeen! Antti-myrsky oli kaatanut puita, mutta tuonut vihdoin myös lunta ulkoilijoiden riemuksi. Lumipeite ei ollut vielä kovin paksu, mutta riittävä liu’uttamaan muovipulkkaa. Ei kun kuumaa mehua termariin ja nokka kohti sopivaa rinnettä. Sellaiseksi kelpasi hyvin Etelä-Suomen hulppein golf-alue ja sen hienosti poimuilevat viheriöt. Toki laskettelimme vain kulkuväylillä. Sunnuntaina, ensimmäisenä adventtina lunta tuprutti lisää ja pakkanen kiristyi – aivan kuten joskus omassa lapsuudessani, silloin kun hoosiannaa laulettiin aamunavauksessa täysin palkein.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luukku nro 1

Töihin vain luukun 1 vesiväreillä

Töihin vain luukun 1 vesiväreillä

Valmista tulee

Valmista tulee

Isoäidin passattavana

Isoäidin passattavana

Myös L-serkku

Myös L-serkku

Pulkkamäessä

Pulkkamäessä

Nyt mentiin

Nyt mentiin

Lumipesu

Lumipesu

Yhdessä

Yhdessä

Viimassa

Viimassa

1. joulukuuta

1. joulukuuta

Hämärtyy jo

Hämärtyy jo

1. adventti

1. adventti

Read Full Post »

Pienimuotoinen illanvietto odotti blogikirjoittajaa Valkoisessa salissa, Helsingin keskustan vanhimman rakennuksen, Sederholmin talon naapurissa. Mikäpäs siinä, mukaan vaan. Ihan mielelläni taas hyppäisin Ventoniemen  turvalliseen ja kodikkaaseen linjuriin, saisin tavata tuttuja kustannustoimittajia ja katsastaisin pikaisesti pääkaupungin hulinan. Luottokameraani en nyt ottaisi mukaan, vaan nyt saisi kännykkäkamerani tallettaa Helsingin reissuni kuvat. En ollut Samsungini kameraa vielä kunnolla testannutkaan.

Kolmen sepän patsas oli ensimmäisiä sopivia testikohteita. Tähtäilin veistosta muutaman metrin päästä kuin maalaispelle konsanaan ihmisvirran vyöryessä ohitseni. En hävennyt yhtään, itsekritiikittömyys on hyvä ominaisuus pitkälle ja rikkaalle elämälle. Miksi ylipäätään kuvaan? Miksi moni muukin valokuvaa mielellään? Jos kuvaan muita kuin työkuvia, luulen, että motiivini on halu elää tilanne voimakkaammin ja täydellisemmin. Muistilokeroihin tallettui paitsi seppäveistos ja sen yksityiskohdat myös juuri eletty hetki – ja talteen jäi tietenkin itse tilannekuva vähintään digitaalisena. Nuorempana olin innostunut videokuvauksesta, mutta nykyään arvostan stillkuvaa yhä enemmän. Valokuvaa voi katsella kaikessa rauhassa, voit pohtia asioita, voit keskustella seuralaistesi kanssa ja elää kuvan tunnelman, ilman että tuo kuva karkaa minnekään. Toisin on liikkuvan kuvan laita. Jos et tarkkaile herkeämättä nopeasti vaihtuvia tilanteita, putoat heti kärryiltä. Eikä leffan parissa voi höpöttää. Vaimoni painaa aina pause-näppäintä, kun innostun kotifilosofiksi kesken Neljän tähden illallisen. Liikkuva kuva vaatii sinut kokonaan.

Astelin hämärtyneessä Helsingissä Aleksanterinkatua pitkin kohti Kampin bussiterminaalia. Illanvietto oli ollut mukava. Testailin vielä kännykkäkameraani Ateneumin luona, mutta aloin vähän epäröidä, en enää hirvinnyt kohotella älypuhelintani avoimesti kohti kuvauskohteita. Mitä jos tuo kapine tempaistaan käsistä? Millä sitten meilailen ja googlailen. Millä sitten katselen ja kuuntelen YouTubesta The Brothers Fouria tai navigoimme lomareissulla oudossa kohteessa? Katselin töissä seuraavana päivänä kännykkäkuviani tietokoneen isolta ruudulta. Kuvien siirto tapahtui kätevästi Bluetoothin avulla. Ei oikeastaan yhtään hullumpia. Mutta vielä kun tässä kamerassa olisi zoomi! Olihan siinä. Vieressäni istuva, koulusta juuri tullut viidesluokkainen tyttärenpoikani nappasi kännykkäni käsiinsä, painoi kyljessä olevaa äänenvoimakkuusnäppäintä ja totesi ohimennen: ”Paina vaari tuosta!”

Simonkatua Forumin luona

Kolmen sepän patsas

Treffataan Stokkan kellon luona

Ruotsalaisen teatterin kulmilla

Kaivonkansi, osakuva suuremmasta

Cafe Esplanad

Espan alkava ruuhka

Sederholmin talo

Pimenevä Helsinki

Read Full Post »

Taas vietiin ”maalaispoikaa” työmatkalle Helsinkiin. Kuljen Helsinkiin mieluiten bussilla – voi viettää matkansa rauhassa, omassa reviirissään, toisin kuin junassa. Tällä kerralla oma rauha oli tiessään – bussissa käytiin varsinainen ”kännykkäsota” (sellainen tv-ohjelma vielä puuttuu). Kirjoittaja repäistiin väkisin mukaan moneen kännykkäkeskusteluun. Kun kuulin kaiken ja aloin päästä jyvälle sisällöistä, oli suuri houkutus heitellä sekaan omia kommenttejani. ”Moi, minä täällä” joutui selvittämään työpaikan henkilöstösotkuja kuuluvalla sopraanollaan, ”Joo, haloo” puhui maratonpuhelun vähän pienemmällä volyymillä,  ja äänisirkuksen päättivät ”Nähdään” sekä ”Palataan”, kun bussi jo lasketteli Kampin terminaalin sisääntuloluiskaa. Matkan jälkeen tiesin monista merkittävistä asioista kaiken.

Helsingissä oli ilmassa jo aavistus keväästä. Tuuli navakasti, mutta sulavat lumivallit alkoivat työntää lammikoitaan joka puolelle. Annankadulla jouduin erikoisen episodin todistajaksi. Erästä yksityisautoa hinattiin vaivalloisesti, melko heppoisella lavetilla pois kadunvarresta, kuka tietää minne. Ei ollut viesti kielletystä pysäköinnistä mennyt perille auton omistajalle. Lumikinokset oli saatava putsattua tienvarsilta ja autot oli siirrettävä alta pois. Palaverini kustantajan luona oli ohi, repussani matkasi kotiin paksu, juuri painosta tullut Patologian kirja, johon olin poikani kanssa tehnyt vaativan kuvituksen: useita satoja anatomian ja solubiologian neliväripiirroksia.

Kiertelin vielä hetken pääkaupungin loskaisia katuja. Ohitin rakennuksen, jossa nuorena opiskelijana tutustuin vakuutusmatemaatikon tehtäviin Pohja-Yhtymässä. Siitä kesätyöstä 1960-luvun lopulla jäi mukavat muistot. Ensimmäisenä päivänä sain opastusta, miten työpöytä järjestetään. Isokokoinen matemaatikon laskukone piti sijoittaa vasemmalle ja lehtiö oikealle, jotta oikeakätisenä saisin välisummat heti kirjatuksi lehtiööni. Hyvä huomio. Myöhemmin en ole saanut yhtä myönteisiä kokemuksia vakuutustoiminnasta ja merkillisestä korvauskäytännöstä. Mutta monet ikävät asiat kuitenkin unohtuvat, elämän on jatkuttava. Pian unohtuu myös pitkä talvi, loskaiset kadut ja suuret lumivallit – kevät on tulossa. Mustarastas laulaa jo!

Vanhan linja-autoaseman edustalta

Rautatieasema

Hinausepisodi

Lumikökköjä

Harmaa Helsinki, Mannerheimintietä

Harvat säilyvät kuivin jaloin

Märkä Mannerheimintie

Penkit

Read Full Post »

Moni jo luuli, että kevät on aivan oven takana, kun pakkanen ei ollut laskenut viittä astetta alemmaksi moneen päivään. Parista lauhasta talvipäivästä ei pidä vielä kuvitella liikoja. Helmikuun puolivälissä pakkanen kiristyi takavuosien tiukkoihin lukemiin. Talitiaiset, viherpeipot ja talvehtivat mustarastaat saivat vielä pidätellä laulujaan ja säästellä energiavarojaan. Iloista, mutta vielä varovaista linnunlaulua oli jo kuultukin aurinkoisina, lauhoina aamuina.

Kylmää kyytiä on tulossa myös Suomen taloudelle ja työvoimalle. Nyt on sitten Suomen IT-teollisuuden lippulaiva Nokian vuoro joutua globaaliin pyöritykseen. Puunjalostusteollisuudessa oli shokeeraavat ajat hetki sitten. Alalta poispotkitut sen varmasti muistavat, mutta eivät halua muistella. Matkapuhelinjätin muutaman vuoden takainen etumatka kilpailijoihin nähden ei siis riittänyt, vaikka johtoasema tuntui horjumattomalta. Älypuhelinten kehittely ei edennyt kuten muilla toimijoilla ja Nokia jäi jalkoihin – vai oliko syyt lopulta ihan muualla? Kunpa Nokialle ja nokialaisille vain riittäisi pieni takapakki, mutta taitaa olla edessä iso remontti, tukeutuminen vielä suurempiin tekijöihin, itsenäisyyden kadottaminen, paljon työttömyyttä, paljon surua ja ahdinkoa niin johdolle, työntekijöille, yhteistyötahoille ja alihankkijoille – koko maalle.

Kylmä viima puhalsi Nurmijärven Rantakulmalla, kun kävin katsomassa Vantaan jokea mielimaisemassani vanhan puusillan luona. Siinä se Vantaa virtasi, tosin kovin pieneksi oli käynyt sulan veden alue. Ankaraa se on virrallakin. Joki kuitenkin vapautuu jääpeitteestään, saa pian lisääntyvän massansa kohisten ryntäämään eteenpäin ja kasvattaa varsilleen upeat vehreät, elämää täynnä olevat kasvustonsa. Kylmät tuulet ja pakkanen eivät lannista ikiaikaista virtaa – joki alkaa taas elää ja kukoistaa. Sen brändi pysyy ja kestää.

Vantaa, Rantakulma

Vanha puusilta

Sula

Peltomaisema, Rantakulma

Read Full Post »