Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘mökkikausi’

Muuttuuko suhde mökkiin ja mökkeilyyn, kun ihminen vanhenee? Säilyykö työleirin askareet yhtä rankkoina vuodesta toiseen, vaikka ikämittarin viisari lähestyy jo punaista? Eikö ole säädetty mitään koetta tai tutkintoa, jolla todistettaisiin ikääntyneen kykeneväisyys mökin lukuisiin koordinaatiota, raakaa voimaakin ja kognitiivis-behavioraalisia avuja edellyttäviin tehtäviin? Ja jos saunan tulipesä pitäisi sytyttää ylhäältä päin, niin en enää oikein tiedä! Alkuvuonna, mökkikauden lähestyessä olen alkanut pohtia mökkeilyn mielekkyyttä ja kuulostelen, miten tulisi suhtautua alkavaan uuteen mökkikauteen. Vaimoni ei näytä käyvän samanlaista itsetutkiskelua mökin suhteen kuin kirjoittaja – hän on jo helmikuussa pakannut ensimmäisen mökkikassimme, jossa on ainakin uudet pussilakanat, tuikkukynttilöitä ja … uusia mausteitakin näyttäisi olevan. Lukijan ei pidä kuitenkaan luulla, että olisin jotenkin haluton suuntaamaan hiirenkorvien aikaan kesäpaikkaamme, ja että olisimme luopumassa pian 30 vuotta jatkuneesta kesänviettotavastamme. Kirjoittaja nyt kyseenalaistaa monia muitakin asioita – no, kuten biokäymälän erinomaisuuden verrattuna ikiaikaiseen ja nerokkaaseen yhden pytyn makkijärjestelmään.

Jokin sattuma ohjasi nuoren perheen vuonna 1989 Tammelan kuntaan, pienehkön idyllisen Heinijärven rantaan. Järven rannalle pystytettyjen kahden hirsirakennuksen silloiset omistajat halusivat myydä mökkinsä. Kaupat tehtiin Harri Holkerin hallituskaudella. Vuodet vierivät, ja mökin säännöllisiä käyttäjiä olivat enää perheen vanhemmat, ja lapset tai lapsenlapset tulivat mökkivieraiksemme. Vuodet vierivät edelleen. Mökin pihaa kunnostettiin, pihakalusteita rakennettiin, kattoa uusittiin, mökkiä maalattiin, saunan lattia uusittiin, laituri no. 3 valmistui, hirsiä vaihdettiin saunamökkiin, sepeliä ja hiekkaa kärrättiin mökkipoluille – ja viimein, sähköistyksen myötä, saatiin mökille aivan uusi mukavuus- sekä turvallisuustaso. Kaasukamina sai siirtyä takavasemmalle ja sen mukana myös pelot kaasuonnettomuudesta. Kyllä maalla on mukavaa, kun tarpeen tullen on tarjolla paikallisia rakennusammattilaisia, on Reiskaa ja Manua osaavine käsineen. Pitkään jurnuttanut saunan ovi toimii nyt hienosti, ja saunaan voi kulkea taas normaaliasennossa. Ihan koko painollaan saa astua korjatun kuistin lankuille. Alkaneelle kesäkaudelle on luotu tukeva pohja.

Eläkeläispari viettää paljon aikaa yhdessä, varsinkin mökkiympäristössä. Miten kullekin järjestää tärkeää omaakin aikaa? Mökillä en voi suunnata kunnan kirjastoon antaakseni vaimolleni hänen kaipaamansa aamurauhan, vaan, kohtalaisen uutena keksintönä(!), lähden reppu selässä ja kamera kaulalla maantiesuolalle ja metsän aromeille tuoksuvalle mökkitielle omille tiedusteluretkilleni. Sopii minulle ja teen lenkkini hyvillä mielin, kun mökkituvan pöydällä odottaa vaimoa itse valmistamani, kohtalaisen monipuolinen aamuateria. Aamulenkeilläni tapaan paljon uusia ystäviä. Eivät ne tule hiekkatiellä vastaan, vaan pysyttelevät enimmäkseen tien vierustan puissa: lepissä, koivuissa ja pihlajien oksilla. Tiedän aika tarkalleen, mistä alkaa kuulua lehtokertun tai mustapääkertun laulu, missä lahopuussa on hömötiaisen pesä, missä lennähtelevät rastaat tai missä viherpeipot ja -varpuset. Ruokokerttusen kanssa meillä on vielä tekemistä luottamuksen rakentamisessa – lintu ei halua näyttäytyä, vaan lähettää reppumiehelle kiukkuisia säksätyksiään pajupusikon suojasta. Viime viikonvaihteessa oli mökkiläisillä kaikki planeettojen asennot kohdallaan, ja sääkin yllätti – mökkitiellä oli suorastaan kuuma. Tiellä luikerteli komea vaskitsa, jota pysähdyin toisten mökkiläisten kanssa katselemaan. Harmittomiahan nuo liskot ovat; niitä emme pelkää, mutta myrkkykäärmeet ovat eri juttu. Älkää vain luikerrelko paratiisiimme – mökin ihmemaahan!

Keväiset rantapuun lehdet

Kesäkuinen aamu mökillä

Veden välke ja naapurin laituri

Metsätähdet

Mökkitien punainen tupa

Punaisen tuvan omenapuu kukkii

Pesä pesän päällä; taloudellista asumista. Ylimpänä hautoo räkättirastas.

Räkättirastaan poikaset ovat kuoriutuneet. Nälkä on kova!

Mustapääkerttu (vas.) ja lehtokerttu. Saman purolehdon lintuja.

Suo-orvokki

Pyydys

Heinijärven pohjoispään rantaa, ruokokerttusen aluetta.

Hopeatäplä (vas.) ja metsänokiperhonen

Tyynen järven suppaaja

Lokkikivet

Mesimarja kukkii

Mökkitien varren vihervarpunen, naaras

Hömötiainen pesäkelonsa lähellä

Nyt on kiire ruoanhakuun

Laulurastas piilottelee

Mustarastaat

Mustarastas vetää parastaan

Tienvarren lemmikit

Manun savusauna lämpiää launtain iltapäivällä

Metsäkurjenpolvi. Vieläkö kukkii juhannuksena?

Mökkitien vaskitsa

Puntarpäät

Pihapönttömme vakiovuokralainen kirjosieppo

Järvellä pesivä laulujoutsen iltakierroksellaan

Heinijärven kesäilta

 

Read Full Post »

Kesän tuloa on tänä vuonna haikailtu hiekkalaatikoilla, kauppatoreilla, kuppiloiden terasseilla, linja-autokatoksissa, perunapelloilla ja mökkien kuisteilla. Koleutta on jatkunut pitkälle kesäkuuhun – lämpimiä ei vain kuulu, vaikka iltapäivälehdet taas kerran lupailevat helteiden alkavan tulevana viikonloppuna. Metsien ja pihojen linnutkin ovat vaienneet.

Myös blogikirjoittaja on ollut vaisulla päällä, kohmeessa kuin kevään ensimmäinen, pihalaatalle jämähtänyt metsäsittiäinen. Syytä en oikein tiedä tai sitten syitä vaisuuteen on niin monia. Tässä epätietoisuudessa tulee mieleeni episodi kauan sitten 1960-luvulla Kulosaaren yhteiskoulusta. Luokkamme oli saanut todella huonot numerot matematiikan kokeesta. Opettajamme, Matti Eriksson tuli hurjan oloisena luokkaan. Koepaperit lensivät opettajan pöydälle kovalla pamauksella ja Eriksson käveli hermostuneena edestakaisin kateederin takana tukkaansa haroen. Viimein hän aloitti äänekkään pohdintansa huonojen tulosten syistä. Olisivatko tehtävät voineet olla kohtuuttoman vaikeat? Oliko jonkin asian opettaminen voinut epäonnistua näin pahoin? Lopputoteamus tuli hetken päästä: ”Ei, kyllä syy on yksin teissä!” Niinpä. Helpottaa, kun tietää, mistä kenkä puristaa.

Mielialani piristyi, kun saimme talven kolhiman mökkilaiturimme viimein kuntoon. Vuodenvaihteen myrskyt olivat siirtäneet laiturin isot muovitynnyrit uusiin paikkoihin ja keväinen laituri könötti apeana milloin kärki alaspäin, milloin ylöspäin. Mökkinaapurimme Seppo tuli hätiin lupautumalla kahlaamaan kanssani kylmään veteen, josta kahden miehen voimin saimme ponttoonit alkuperäisille paikoilleen. Nythän kaikki näytti jo paremmalta! Yksi hankala asia oli pois päiväjärjestyksestä. Vaimoni sai mökin ja saunarakennuksen priimakuntoon, ikkunat kiilsivät ja mäntysuopa tuoksui. Omat askareeni sujuivat nekin kuin laulaen, makkipöntönkin tyhjennys oli silkkaa hupia.

Huomasimme, että kaikki oli valmista ja kesä taitaa sittenkin tulla myös Tammelan mökkijärvelle. Aurinkokin ilmestyi pilvien raosta, vaikka sunnuntain piti olla kaatosadepäivä. Ja ensi viikonvaihteessa saamme ensimmäisen kesävieraamme – pikku prinsessa, 5-vuotias aina iloinen Jemina avaa kanssamme mökkikauden. Siitä se lähtee!

Kesäkukat

Pikkupetuniat

Ahkerat kädet

Paikka sinisille ajatuksille

Siitä vain poikki ja pinoon

Välipala

Kielot

Laituri

Lobeliapata

Matkalla kotiin, Tammelan kirkko

Hakkapeliittamuistomerkin laatta

Tammelan kirkko, pääovi

Read Full Post »