Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘luontoihminen’

Pääsiäisen aika on merkinnyt kirjoittajalle jo vuosien ajan tervetullutta vapaata ja rauhoittumista arjen askareista sekä velvotteista. Työvuosina pääsiäistauko oli vielä merkityksellisempi kuin nyt eläkeläisenä, kun kukaan ei ammattiosaamistasi kaipaa eikä viikonpäivissä ole mitään eroja. Ilman seinäkalenterin päiväyksiä ei tietäisi missä mennään, ja itse päiväohjelmat ovat kuin luovuutensa hukanneen ohjelmatoimiston ideapankista. Olisi edes … Huomaan vaimoni tulleen katselemaan, miten kirjoitukseni etenee ja kuulen tuoreen kommentin: ”Eipäs nyt ruveta kyynisiksi!”. Minäkö kyyninen, yritin vain huumorilla aloittaa? Asiaan sitten. Rauhoittuminen ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö voisi ja saisi yhä luonnossa käydä ja ruumiinkuntoa hoitaa – semminkin kun se ohjelmatoimisto ei tähän hätään muuta pystynyt keksimään. Kyllä se minulle sopii, luonnossa remuaminen, mutta välillä itsekin aprikoin, voisiko sen tilalla, tai rinnalla, olla jotain muutakin? Taisin unohtaa kysymyksen yhtä nopeasti kuin sen esitin.

Luontoihmisen sopii hyvin asua Hyvinkään tapaisessa pikkukaupungissa, jossa metsäpolut odottavat vain lyhyen pyöräily- tai automatkan päässä taajamasta. Laajat peltoaukeat avautuvat nekin heti kaupunkia sivuavan moottoritien länsipuolella. Näistä Usmin ja Kytäjän pelloista on viime vuosina tullut isojen muuttolintujen suosimia levähdyspaikkoja – nähtävää on riittänyt alkukevään moniksi viikoiksi. Koleasta säästä huolimatta kevät on vaivihkaa edennyt ja pohdin, olisiko Kytäjärvi jo jäistä vapaa? Silloin olisi luontoharrastajilla vesilintujen paikka! Kun ensimmäisenä pääsiäispäivänä astelin Kytäjärven maapadolle, järvi todella lainehti vapaana, ja ympärilläni lenteli satoja sorsalintuja: sinisorsia, haapanoita, taveja, jouhi- ja lapasorsia. Vesilintujen keväinen lentonäytös oli täydessä vauhdissaan taustakulissien vaihtuessa auringonpaisteesta tummiin pilviin ja lumikuuroihin. Toinen pääsiäispäivä oli aurinkoisempi, mutta lintuja tuntui olevan vähemmän kuin edellisenä päivänä. Joko osa altaan vesilinnuista jatkoi matkaansa pohjoisemmaksi, lopullisille pesimäalueilleen? Hei, tuolta kaukaa lähestyy parvi lintuja. Mitä ne oikein ovat? Kuoveja! Monikymmenpäinen kuoviparvi järjesti aamun yllätyksen ja hoiti päivän avausnumeron tyylikkäällä ylilennollaan.

Pääsiäispäivien lämpötila nousi juuri ja juuri plussan puolelle. Padolla kävi yhä ankarampi viima. Olin passipaikalla yksin pitkät tovit; joitakin lenkkeileviä pariskuntia ohitti kuvaajan kiireellä ja nopeasti tervehtien. Lopulta sain kaveriksini tuoreen Facebook-tuttavani Jounin, joka tuli myös kuvaamaan runsaslajista vesilintujoukkoa. Maiseman avaruus, auringossa välkehtivä järvi, sininen taivas, jylhät kalliot etäämpänä, joita vasten kaartelevien vesilintujen kirkkaat värit korostuivat … Hiljaisuus. Tunnelma oli hetkittäin kuin kaukaa vaarojen maisemasta, Lapistakin.

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

(Runosta Lapin kesä, Eino Leino, Kangastuksia, 1902)

Takatalven uhkaa Kytäjärvellä

Haapanat ja tavit

Laulujoutsenet

Joutsenet laskeutuvat

Kartanon rantaa

Vesilintuja

Tavit

Jouhisorsat

Sinisorsat lumipyryssä

Kytäjärvi 2. pääsiäispäivänä 2017

Yön aikana järvi jäätyy uudelleen

Kuovit

Padon vartija

Kurjet järven yllä

Haapanat

Lintukaverini Jouni sihtailee joelle

Lapasorsat ja alimpana tavit

Laulujoutsenet

Laulujoutsen ohittaa läheltä

Naurulokki patoaltaan yllä

Lumikuuro tavoittaa pian Kytäjärven

Read Full Post »

Mustarastas nokki touhukkaana ravinnonhippuja lumen ja jään peittämästä takapihamme kovasta maasta. Jotakin vatsantäytettä lintu kyllä löysi, mutta kevättalven sään kylmeneminen teki ravinnonhankinnasta tiukkaa vääntöä. Samaan aikaan kaupungin ulkopuolisilla pelloilla ja niityillä sinnittelivät joutsenet, hanhet, kiurut ja töyhtöhyypät. Eivät ne yläviitosia keskenään kylmässä lyöneet, mutta ne selviäisivät lievästä takatalvesta. Sään uudelleen lämmetessä peltojen yllä kuuluisi taas kiurun vahva liverrys, ja töyhtöhyyppä jatkaisi syöksyilyjään päästäen samalla kimeitä vihellyksiään. Pekka Pouta oli pari päivää sitten ennustanut uutta paksua lumipeitettä jopa Etelä-Suomeen – ainakaan sunnuntaille ei ennuste vielä toteutunut.

Väittävät, että eläkkeelle jääminen se vasta kiireisenä pitää. En tuntenut minkäänlaista kiirettä, kun paistelin makkaroita hyvän ystäväni Viken kanssa Nukarinkosken laavulla runsas viikko sitten. Olimme kiertäneet kosken ympärille tehdyn lyhyehkön luontoreitin ja lenkin päätteeksi nautimme retkieväitä harvinaisen lämpimässä kevättalven säässä. Paitsi että taistelemme ottelupallosta kerran viikossa Hyvinkään Torikadun tenniskeskuksessa, aiomme ottaa uudelleen ohjelmaamme metsissä samoilun ja ties mitä kaikkea. Juuri eläkkeelle siirtynyt Ranuan mies on armoton soilla ja ryteiköissä tarpoja, marjastajakin, mutta on hyvä, että mukana on tällainen vähän maltillisempi kaupunkilaismies. Hanko-Mäntsälän tien maisemissa ystäväni jo takavuosina putosi karttalehdeltä, mutta onneksi porukalla löysimme Viken ennen pimeää. Yhdessä on nuorempina koluttu Hyvinkään Usmin korpimetsät ja diplomityönä kiersimme eräänä sateisena syyspäivänä Kytäjän Suolijärven. Seuraava sovittu keikka meneekin vaihteeksi kulttuuriympäristöön, panemme vähän fiinimpää päälle ja katsastamme UKK:n Tamminiemen museokodin. Uusi kierros Tamminiemeen tehdään vaimon kanssa – uusintoja saa tulla, olihan niitä myös Urkilla.

Eläkkeellä ehtii, kun haluaa ja panee asiat tärkeysjärjestykseen. Vaikka luontoihmiseksi tunnustaudun, en ole vonkaamassa Kymenlaaksoon arktikaa seuraamaan tai ottamaan vastaan ensimmäisiä muuttolintuja Utön saarelle. En voi kieltää, etteikö mieli tekisi, edes kerran elämässä. Toisaalta asuinpaikkaa ympäröivä luonto, jopa oman talon pihapiiri, voi olla luontoelämyksiä ja yllätyksiä täynnä. Kevään yllätyksen järjesti maakotka, jonka lentoa sain pitkään tarkkailla vain parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Aikaa on jäätävä myös lapsillemme ja lastenlapsille. Pitkästä aikaa kotiamme asuttivat muutaman päivän ajan tyttäremme J-lapset. Isoäidin pannari oli kova sana; ainoa kärhämä pilttien kesken tuli viimeisen pannaripalasen hallintaoikeudesta. Kaikki meni muuten hienosti ja yllättäen J-pojallakin oli nyt läksyjä! Mutta mikä on kouluissa kansanperinteen tila? Kun kyselimme J-tytöltä, kuinka menee lorun “Kuu kiurusta kesään, puolikuuta …” loppuosa, saimme huomata, että koko tarina oli tytölle aivan outo! Nyt tuli tytöllekin läksyä ja opeteltavaa – isovanhemmilta. Parahiksi lorun seuraavaa lintua Suomeen jo odotellaankin.

Kytäjoen tulvapelto

Kytäjoen tulvapelto

Vikke pohtii kuvakulmia

Vikke pohtii kuvakulmia

Nukarinkosken putous

Nukarinkosken putous

Vikke säätää

Vikke säätää

Koskilenkin pitkospuut

Koskilenkin pitkospuut

Nukarinkoski ennen putousta

Nukarinkoski ennen putousta

Luonnon lasilintuja

Luonnon lasilintuja

Kaverukset nuotiolla

Kaverukset nuotiolla

Edellisen retkeilijän aterimet

Edellisen retkeilijän aterimet

Vantaanjoki, Kittelä

Vantaanjoki, Kittelä

Mahtuuko joukkoon

Mahtuuko joukkoon?

Hanhiaura

Hanhiaura

Hanhenmarssi

Hanhenmarssi

Pikkuvarpunen

Pikkuvarpunen

Kevätsiivousta mökillä

Kevätsiivousta mökillä

Vaimon kahvitauko

Vaimon kahvitauko

Jään peittämä Heinijärvi, Tammela

Jään peittämä Heinijärvi, Tammela

J-poika

J-poika

J-tyttö

J-tyttö

Read Full Post »

 

Elettiin 1960-luvun alkupuolta, kun hyppäsin kuorma-auton apumiehen paikalta Pietarinkadun jalkakäytävälle ja tartuin kiinni lavan valtaisaan perunasäkkiin. Elintarvikekuorma oli määrä viedä katutason ravintolaan tai ruokakauppaan. Nuorena lukiolaisena olin saanut kesätyöpestin Herttoniemessä sijaitsevaan tukkuliike Tuote-Välitykseen. Mikä oikein oli kohteemme, en tarkasti muista, mutta muistan hyvin kokeneen autokuskin ohjeen oikeasta pottusäkin kantotekniikasta. ”Ehei poika, ei noin, vaan kanna sitä säkkiä selälläsi, ei jaloilla. Selkä kumaraan!” Kymmeniä vuosia myöhemmin, seisoin Helsingin koleudessa Pietarinkadun ja Kapteeninkadun kulmauksessa. Olin varmaan vähän eksyneen näköinen, ja ohikulkijat saattoivat ajatella, että tuolla hepulla ei ole kaikki perunat säkissä. He erehtyivät, seikkailuni oli looginen jatkumo Kallion kaupunginosan kierrokselleni ”sukuni jäljillä” viisi viikkoa sitten.

Yrityksessämme oli melko rauhallinen jakso; luppoaika piti käyttää hyväksi. Päätin lähteä tutkailemaan eteläisen Helsingin katuja ja rakennuksia. Paitsi Pietarinkadusta, muistaisinko jotakin myös Albertinkatu 5:stä, jossa olivat asuneet niin äitini, äidinäitini kuin äidinäidinäitini? Talon sukulaisteni sukunimiä olivat Rask ja Pohjolainen. Olin kiivennyt 5 B:n portaita ehkä useitakin kertoja, tosin hyvin nuorena, alle kouluikäisenä. Seisoin jo talon kohdalla, kun paikalle tullut asukas availi sisäpihalle vievää rautaporttia. Huomasin tilaisuuteni, pyysin luvan ja sain tulla perässä sisäpihalle. Katselin ympärilleni kaikessa rauhassa, annoin aikaa vanhoille muistikuville. Olin varma, että olin nähnyt nuo seinät, portaikot ja takorautaiset parvekkeiden kaiteet ennenkin. Tutulta vaikutti. En huomannut enää Helsingin viimaa, kun kaarroin Pursimiehenkatua alas kohti läheistä Primulan kahvilaravintolaa. Tiettävästi tässä Viiskulman rakennuksessa Primulan tarina alkoi 1900-luvun alkupuolella. Yritystä palveli myös Linnea-isoäitini, yhtenä monista herkkujen tekijöistä. Perinteikäs ja maineikas Primula ajautui konkurssiin v. 2012, mutta toimii vielä omalla nimellään.

Tein matkaani varten ihan karttapiirroksen, askelmerkit, joita seuraisin perjantaisella vaelluksellani. Aloitin kruisailuni Kampista, Albertinkadun loppupään tietämiltä; ensimmäinen rastini oli ollut äitini viimeisen työpaikan, Suomen Kunnallisiiton kohdalla. Jos puhtia riittäisi, kävisin vielä Kaivopuiston rannassa ja sieltä Neitsytpolkua ja Kasarmikatua ylös takaisin keskustaan. Astelin Huvilakadun koukkauksen jälkeen Kapteeninkatua alas kohti Merisatamaa ja merta. Merenlahti oli vielä jäässä, kuten arvelin, mutta siellä täällä alkoi olla sulapaikkoja. Läheiseen Uunisaareen johtava kävelysilta houkutteli astelemaan eteenpäin. En muista, että nuoruusvuosinani Uunisaareen olisi mennyt ponttoonisiltaa? Reitiltä poikkeaminen kannatti: talvinenkin Uunisaari, minulle uusi tuttavuus, ilahdutti ja otti pauloihinsa luontoihmisen. Eteläisen Uunisaaren paljailta kallioilta avautui aava meri – mikä paikka myrskybongarille! Helsinki on hieno kaupunki ja Kaivopuiston ranta monine pikku saarineen yksi suosikeistani. Aloin jo odottaa seuraavaa Helsingin matkaani, mutta silloin saisi vihmoa ja myrskytä. Kuka lähtee mukaan? Sillä reissulla kävisin vielä kerran Pietarinkadulla, samaisella paikalla, jossa  lyhytnokkainen Bedford-kuormuri (”Petteri”) purki perunakuormansa kauan sitten. Merkkaisin sen paikan yhdellä perunalla, rosamundalla kenties.

Albertinkadun loppupää, Kamppi

Albertinkadun loppupää, Kamppi

Aleksanterin teatteri ja Suomen Kunnallisliiton rakennus, Albertinkadun ja Bulevardin risteyksessä

Aleksanterin teatteri ja Suomen Kunnallisliiton rakennus, Albertinkadun ja Bulevardin risteyksessä

Tyylikäs sisäänkäynti, Albertinkatu 23

Tyylikäs sisäänkäynti, Albertinkatu 23

 

 

Albertinkatu 5, Punavuori

Albertinkatu 5, Punavuori

Albertinkatu 5, sisäpihalta

Albertinkatu 5, sisäpihalta

Sisäpihan portti, Albertinkatu 5

Sisäpihan portti, Albertinkatu 5

Primulan sisäänkäynti

Primulan sisäänkäynti

Primulan talo, Viiskulma

Primulan talo, Viiskulma

Tauko Primulan kahvilassa

Tauko Primulan kahvilaravintolassa

Tehtaankadun pariskunta

Tehtaankadun pariskunta

Tyylikäs Eiran sairaala

Tyylikäs Eiran sairaala

Pietarinkatua

Pietarinkatua

Olemme kohteessa

Olemme kohteessa

Huvilakatu

Huvilakatu

Merikadun rakennuksia

Merikadun rakennuksia

Uunisaaren kalliolta

Uunisaaren kalliolta

Penkki ja meri, Uunisaari

Penkki ja meri, Uunisaari

Vuorimiehenpuistikko, Ullanlinna

Vuorimiehenpuistikko, Ullanlinna

Ravintola Sea Horse, Kapteeninkatu

Ravintola Sea Horse, Kapteeninkatu

Charmantti stadilainen

Charmantti stadilainen

Hillittyä tyyliä, Vuorimiehenpuistikko

Hillittyä tyyliä, Vuorimiehenpuistikko

Read Full Post »

Auringonpaisteesta huolimatta lämpötilat pysyttelivät päivästä toiseen vain muutamassa lämpöasteessa. Yöt olivat yhä kylmiä, lumi suli hitaasti, lämpimät tuulet eivät yltäneet Pohjolaan. Oliko sää ihan poikkeuksellinen? Tuskinpa vain, on tällaista ollut ennenkin. Muistelen, että armeijavuotenani 1966 oli juuri samanlainen kevättalvi. Hiihtelimme Haminan metsissä vielä huhtikuun lopulla vähän ennen kotiuttamistamme. Ryhmä eteni työläästi ryteikköisen metsärinteen upottavassa hangessa. Kamina poukkoili ahkiossa, jonon vauhti kiihtyi ja edempänä jonkun suksi tarttui näreeseen. Törmäys oli väistämätön; hiihtäjät lakosivat rinteeseen ja kamina lensi ahkiosta suoraan … Hupsista, taisin eksyä harhaladuille? Ehkä niistä reissuista joskus toiste?

Pääsiäisen ajan piti olla perheellemme rauhallinen jakso kaiken kiireen ja touhun keskellä. Toisin oli päätetty. Kotiimme majoittui parikin pientä pelimiestä, toinen kolmeksi päiväksi ja toinen vajaaksi kahdeksi päiväksi. Eipä siinä mitään; serkkupoikia vietäisiin nyt raikkaaseen kevättalviseen luontoon isoisänsä kanssa. Emme vielä näkisi muuttolintuja, mutta tarpoessamme lumisia metsäteitä ja koskien reunamia hankkisimme taatusti hyvät yöunet. J-pojan kanssa availimme silmiämme Nurmijärven Myllykoskella, ja L-poikaa pyörittelin seuraavana päivänä Vantaan yläjuoksulla Hyvinkäällä. Myllykoski on parhaimmillaan vaikuttava näky, vielä ei kuitenkaan ollut kevätkuohujen aika. Paikka on helppo löytää Siippoontien varrelta Hämeenlinnan moottoritien tuntumasta. Itselleni käynti Myllykoskella oli ensimmäinen, mutta tuskinpa viimeinen – koski on nähtävä uudelleen myöhemmin keväällä.

”No nyt on jo vähän sinne päin”, hihkuin riemuissani, kun katselin ensimmäisiä, uudella teleobjektiivilla ottamiani kuvia! Kuvauskalustoni ei ole digiaikana ollut koskaan mikään kovin kaksinen, mutta uusi hankintani oli yllätys. Tamronin edullinen 70-300 mm:n tele (AF 70-300 mm Di LD Macro) antaa luontoihmiselle työkalun, jolla viimeinkin saa kotiinviemisinä kohtuullisia eläin- ja lintukuvia – ja makroasetuksella hienoja kasvikuvia. Putki sopii erinomaisesti myös muotokuviin, joihin halutaan epäterävä tausta. Eläväisen L-pojan pääsiäisjumppaa aurinkoisella keväthangella oli ilo kuvata. Putki toimi ja tarkensi hienosti Pentax K-5:n kumppanina. Ei se vielä mikään prolinssi ole, mutta omat tarpeeni tyydyttää oikein hyvin. Mutta kuvaajan ruokahalu kasvaa kaiken aikaa. Eniten kaipaan nyt putkea, jonka päässä lämpö väreilisi, putken reunoilla saisi olla vähän vääristymiäkin, kunhan värit olisivat helakanvihreitä ja keltaisia, nurmi viheriöisi, koivut olisivat hiirenkorvilla – ja putkesta kuuluisi: tsirp, tsirp, tsirp! Voisi olla kevään hittiputki.

Aamulenkin käpytikka

Aamulenkin käpytikka

J-poika Nurmijärven Myllykoskella

J-poika Nurmijärven Myllykoskella

Myllykosken opastaulu

Myllykosken opastaulu

Myllykoski vielä talviunessa

Myllykoski vielä talviunessa

Myllykoski vielä talviunessa

Yksi Myllykosken kävelysilloista

Kirjoittaja J-pojan kuvaamana

Kirjoittaja J-pojan kuvaamana

Rantakulman koskikara

Rantakulman koskikara

Vantaanjoki, Rantakulma

Vantaanjoki, Rantakulma

Pajunkissat

Pajunkissat

L-poika kiikaroimassa

L-poika kiikaroimassa

L-pojan pääsiäisjumppa

L-pojan pääsiäisjumppa

Jumppa on kivaa

Jumppa on kivaa

Tulppaanit

Tulppaanit ja vaimon rahkapiirakka

Read Full Post »

Ränneissä lorisi kattolumien sulamisvesi. Aidan köynnöskasveissä näkyi jo vihreitä silmuja. Lehdet ja esitteet täyttyivät kaikesta pihaan liittyvästä ja tietenkin pihakalustemainoksista. Ajoväylät sulivat ja kuivuivat nopeasti, ja niinpä vaativa tehtäväni oli huoltaa vaimoni polkupyörä: ilmaa kumeihin ja öljyä ketjuihin. Omaan vanhaan Crescentiini vaihdatan viimein suoran ohjaustangon. Taitaa tulla kevät.

Maaliskuinen lauantai ei ollut yhtä keväinen kuin muutama edellinen päivä. Aamu oli harmaa ja hienokseltaan satoi vettä sekä räntää. Ajelin Kytäjän kautta Keihäsjoelle, sen tulvimisalueelle, jonka eräs lintubongarituttavani oli kerran neuvonut hyvänä hanhipaikkana. Seutu oli vielä hiljainen eikä tulva-alue ollut levinnyt laajalti. Vain pari laulujoutsenta piti ääntä häätäessään kolmatta joutsenta reviiriltään. Näin kevään ensimmäiset kottaraiset sekä urostelkät taivuttelemassa kaulojaan jokien vakiopaikoillaan. Siinä havaintoni, mutta arvostin muutakin: raitista ilmaa, jaloittelua peltomaisemissa ja lauantaiaamun rauhaa.

Sitten huomasin pienen mustan täplän keskellä lumista peltoa. Kiikarini kohdistuivat täplään ja sain huomata, että pellolla värjötteli yksinäinen töyhtöhyyppä – minulle ensimmäinen tänä keväänä. Hymähdin ääneen linnun hauskalle päälaen kiehkuralle, mutta vähän lohduttomalta tuo yksinäinen kurmitsalintu vaikutti. Älä sure hyyppälintu, pian ympärilläsi syöksähtelee naukuvia lajitovereitasi, saat seuraa myös lukuisista kiuruista, huomaat kuovinkin tulleen ja näet peipposten ryntäyksen pellonreunan koivikoihin. Pariudut kohta ja pyöräyttelette 3–4 tummanvihreää munaa pellon heinätuppaaseen. Jos pesintänne onnistuu hyvin, saatte poikaset lentokykyisiksi kesän ollessa parhaimmillaan ja otatte kohta suunnan pois Keihäsjoen syrjäiseltä pesimälueeltanne, kohti Euroopan eteläisimpiä osia. Biologinen tehtäväsi on täytetty. Mutta täytät arvaamattasi muitakin tehtäviä – annat meille kevät- ja luontoihmisille paljon.

Sunnuntaiaamuna ei juuri huvittanut katsella näkymää makuuhuoneemme ikkunasta – uutta lunta oli tullut yön aikana runsaasti. Ainakin kerran vielä tarvittiin lumikolaa ennen sen varastoon siirtämistä. Mietin kodin lämmössä vielä pellolla näkemääni töyhtöhyyppää. Hei hyyppä, toivottavasti kestit sunnuntaiöisen lumimyräkän – ja vielä kesäaikaan siirtymisen! Kevät voi olla koettelemuksia täynnä.

Pajunkissat

Siellä jossain se telkkäkin on

Sula laajenee

Töyhtöhyypän kotipelto

Vantaanjoki, Hyvinkään Kittelä

Read Full Post »