Kuka oli Karl Hård af Segerstad?

Blogikirjoittaja taitaa olla onnekas suurten ikäluokkien kasvatti, kun jalkansa vielä nousee niin, että pitkätkin kävelymatkat ovat yhä mahdollisia. Ja liikuttava on, muuten perii hukka. Kumpi on mieluisampi ympäristö: metsäluonto vai kaupunki? Ei niitä voi verrata, molemmat käyvät hyvin, mutta nyt alkoi olla taas kaupungin vuoro. Se kaupunki tarkoittaa useimmiten synnyinkaupunkiani Helsinkiä, tuttua ympäristöä. Tähän uusimpaan Helsingin kävelyyni sain kimmokkeen, kun olin saattamassa vaimoani HUSin Meilahden silmäklinikalle tarkempiin tutkimuksiin. Muistin, että lähellä, uuden lastensairaalan vieressä on punatiilinen rakennuskolossi, Topelius-koulu. Muistin myös, että sen oli suunnitellut Karl Hård af Segerstad. Vaimollani tuli tutkimuksissa tauko, ja silloin lähdin omalle rundilleni – kävin katselemassa ja kuvaamassa Stenbäckin kadun Topelius-koulua! Vanha alkoi innostua, ja seuraavan viikon suunnitelma oli selvä. Silloin olisi Hård af Segerstadin monien muiden rakennusten vuoro eri puolilla kantakaupunkia. Niitä oli juuri sopiva määrä, sopivien kävelyetäisyyksien päässä toisistaan. Siispä matkaan! Saisinko vielä retkeni bonuksena nähdä syksyn väreihin pukeutuneen Helsingin? 

Kuka oli Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Hänen perheensä muutti Ruotsista Suomeen 1870-luvun alussa. Karl syntyi Helsingissä v. 1873. Hän kävi koulunsa Helsingin Nya svenska läroverketissä ja opiskeli vuosina 1891–1895 arkkitehdiksi Suomen polyteknillisessä opistossa Helsingissä. Vuonna 1896 Hård af Segerstad perusti arkkitehtitoimiston yhdessä kurssitoverinsa Bertel Jungin kanssa. Parin vuoden kuluttua hän toimi yksin ja saatuaan huomattavan yksityisen työtarjouksen Viipurista, hän muutti Viipuriin. Vuonna 1907 Helsinkiin perustettiin kaupunginarkkitehdin virka. Siihen valittiin Hård af Segerstad, jossa virassa hän toimi aina vuoteen 1921 asti. Tältä ajalta on syntynyt monia tunnettuja julkisia rakennuksia kuten Cygnaeuksen koulu Ratakadulla (1911), Kallion kirjasto (1912) ja Hakaniemen kauppahalli (1913). Monissa töissään hänellä oli apunaan yhtiökumppaninsa Bertel Jung, ja myöhemmin arkkitehdit Runar Eklund ja Einar Flinckenberg, jotka olivat hänen alaisiaan kaupungin organisaatiossa. 

Vaikka Hård af Segerstad teki monet suunnittelutyönsä kansallisromanttisen hypetyksen aikana, ei hänen tyyliään kuitenkaan luonnehdita kansallisromanttiseksi tai jugendtyyliksi. Hän oli kuitenkin ensimmäisiä arkkitehtejä, jotka ottivat käyttöön juuri jugendiin liitettyjä materiaaleja kuten vuolukiven! Hänen luomustaan, vuolukivellä verhoiltua Nylands Nationin rakennusta ”Natsaa” pidetäänkin mitä parhaimpana jugendtyylin edustajana. 1910-luvun alusta lähtien hän luopui kiviverhoilusta ja valitsi julkisivuihin rappaamattomat tiiliseinät. Lähteet kertovat, että Hård af Segerstad oli tarkka rahankäyttäjä, hän myös halusi käyttää laadukkaita ja kestäviä materiaaleja kuten tiiltä kattojen pintamateriaalina. Henkilönä hänen todetaan olleen vaatimaton ja jopa syrjäänvetäytyvä, mutta samalla annetaan arvoa hänen tekniselle asiantuntemukselleen ja osaamiselleen. Hård af Segerstad mainitaan Arkkitehti-lehdessä vain harvoin, mutta viimeisellä kerralla v. 1931 Bertel Jung kuvailee muistokirjoituksessa entistä kurssitoveriaan ammattimieheksi, jonka epäitsekästä työtä Helsingin hyväksi ei ole osattu riittävästi arvostaa. 

Blogikirjoittaja on nyt yli puolen päivän kävelykierroksensa tehnyt. Istun kotona tietokoneeni ääressä matkasta jo toipuneena; päivä alkaa vähitellen kääntyä iltaan. Teen kuviini sävykorjauksia, perspektiiviäkin paikoin korjaan, rajaan kuvia ja palautan samalla mieleeni retken vaiheita. Kaikki karttaan etukäteen merkitsemäni rastit löytyivät ongelmitta. Kun astuin ulos Kampin terminaalista ja otin suunnaksi Punavuoren, oli aurinko vasta noussut. Snellmanin koulu oli ensimmäinen kohteeni ja lenkkini jatkui Ratakadun, Johanneksen kirkon ja Kasarmitorin kautta Kruununhakaan ja sieltä Kallion Karhupuistoon. Kotona vaimoni arveli, että olin löytänyt paitsi rakennuskohteita myös juttukavereita muista ulkoilijoista. Ei tällä kerralla, muutamat sanat vaihdoin vain bussinkuljettajan kanssa, joka raisulla mutta taidokkaalla suorituksellaan alitti vuoron tavoiteajan Helsinkiin! Pääkaupunki oli tiistaina kylmä ja tuulinen, kaikkialla rakennettiin, turistejakin näkyi vain muutamia, eikä ruskakaan ollut vielä kunnolla noussut pääkaupungin puihin. Mutta hyvä lukijani, ei tämä tähän jää, Helsingin kantakaupunki on täynnä rakennustaidetta, jollaista ei enää nähdä nousevan Kalasatamaan tai Jätkäsaareen – tuskin muuallekaan.  

Kort svensk sammanfattning. Vem var Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad? Han var en finsk arkitekt (1873–1931) som förblev relativt okänd för allmänheten. Det speciella är att många av de offentliga byggnader han ritade i början av 1900-talet omedelbart blev mycket populära; och det är de än idag. Hård af Segerstads familj flyttade från Sverige till Finland på 1870-talet. Karls modersmål var alltså svenska men han förstod lite finska. Jag startade min blogg på mitt modersmål finska, men jag kommer att avsluta den på svenska, till Hård af Segerstads ära. Jag tycker att bilderna på min blogg kan dock förstås och tolkas på alla språk.

PS. Jutun kuvat ovat kirjoittajan ottamia retkeltä 20.9.-22, yksi kuva on vuodelta 2016. Kirjoituksessa on tärkeimpänä lähteenä käytetty Jyri Viljan kirjaa ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad”. Tästä teoksesta on myös arkkitehdin yksi julkisivupiirros.  

Ekbergin kahvila Bulevardilla oli juuri avautunut, mutta vielä ei ollut kahvin aika.

Kiinteistöosakeyhtiö Falken, Bulevardi 30 (Karl Hård af Segerstad, valm.v. 1898)

Arkkitehti Karl Hård af Segerstad (1873 Hki – 1931 Hki)

Matkalla eteenpäin. Sinebrychoffin puiston rakennuksia.

Punavuoren kallioilta näkee kauas merelle. Helsingin telakan nostureita Hietalahdella.

Snellmanin kansakoulu, Punavuorenkatu 6–10 (Karl Hård af Segerstad ja Runar Eklund, 1921)

Kouluunko kiire, vai pois suojatieltä?

Vanha poliisiasema, Ratakatu 10 (Karl Hård af Segerstad, 1909)

Cygnaeuksen koulu etelän suunnalta, Ratakatu 8 (Karl Hård af Segerstad, avustajina Runar Eklund ja Einar Flinkenberg, 1911)

Cygnaeuksen koulun yksityiskohta

Kihlmanin talo, Korkeavuorenkatu 19 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

Johanneksen kirkko ja kirkkopuisto olivat näyttämöinä, kun Vesa-Matti Loiri siunattiin viimeiselle matkalleen 20.9.2022.

Nylands Nation, Kasarmikatu 40 (Karl Hård af Segerstad, 1901)

Nylands Nationin rakennus, ”Natsa” on koristeltu monin eri aihein, jotka olivat tyypillisiä 1900-luvun alun jugendtyylille. Hård af Segerstad toi julkisivukoristeiksi myös muinaisskandinaavista symboliikkaa.

Nylands Nation, Helsingin yliopiston vanhin osakunta.

Syksyn lehtiä Kruununhaassa.

Svenska Litteratursällskapet, Ritarikatu 5. Entinen Laurellska skolan (Karl Hård af Segerstad, 1925–27)

Svenska Litteratursällskapet -talon seinälaatta

Päiväkotilapsia ja -ohjaajia Kruununhaassa.

As Oy Helios, Rauhankatu 13 (Karl Hård af Segerstad ja Bertel Jung, 1898)

As Oy Helioksen seinälaatta.

Matka jatkuu Snellmanin katua eteenpäin Siltavuorenpenkereelle.

Kuvan alareunassa Hakaniemen kauppahallin väistötilat, ns. Lasihalli (tumma rakennus) ja punatiillinen matala kauppahalli, jota peruskorjattiin vielä syyskuussa 2022.

Kyyhkykin on tullut kurkkaamaan, mitä sinne torille oikein kuuluu.

Näkymä Pitkältäsillalta Oopperatalolle päin.

Hakaniemen vanha kauppahalli (pääsuunnittelija Einar Flinckenberg ja Karl Hård af Segerstad, 1913)

Kalliossa, ylhäällä Porthaninkadun varrella, Porthaninkatu 12, on vaikuttava ja tyylikäs Kallion kirjasto (Karl Hård af Segerstad ja apulaisena Runar Eklund, 1912).  

Kallion kirjasto sekä vasemmassa reunassa Viidennen linjan rakennuksia. Taustalla Kallion kirkko.

Kallion kirjaston ovi ei avautunut 20.9.2022 toisen kerroksen remontin takia. Blogikirjoittaja ei ollut ainoa, jota asia harmitti.

Kallion kirjasto etelän suunnalta.

Käynnilläni Helsingin kaupungin Talvipuutarhassa v. 2016 talvella kuvasin sattumalta myös vähän kaupunginpuutarhurin asuntoa (tiilikattoinen rakennus).

Karl Hård af Segerstadin piirros Talvipuutarhan puutarhurin rakennukseksi (piirros Jyri Viljan kirjasta ”Kallion kirjasto ja kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstad)

Hakaniemen rannan ja Siltavuorenrannan puut alkavat saada lehvästöön syksyn värejä.

Read Full Post »

Kesäretki

Herttoniemi, tai Länsi-Herttoniemi, kuinka vain, on Helsingin ensimmäisiä lähiöitä, jonka rakentuminen alkoi 1940-luvun lopulla. Alakoululaisesta aina opiskelujeni päättymiseen paikka oli kirjoittajalle kotiseutu – se oli vielä paljon enemmän. Kapeat kadut, vanhat 1950-luvun kerrostalot, koko Itäväylän ja Vanhankaupunginlahden välinen alue on käytävä aina silloin tällöin tsekkaamassa. Tein vaimoni kanssa pienen kesäretken nuoruuteni mestoihin, kurkkasimme samalla Kulosaaren viehättävän, pienellä Leposaarella sijaitsevan hautausmaan, jatkoimme Mustikkamaalle ja Isosisänsiltaa pitkin Kalasatamaan ihmettelemään uutta, uljasta Helsinkiä. Retki oli kirjoittajalle kohteiltaan lähes viime vuoden marraskuun uusinta. Jokainen käynti nuoruusmaisemiin on kuitenkin ainutlaatuinen. Kalasataman ruokapaikkakin oli ainutlaatuinen – pöytämme oli iltaruuhkan takia ulkona jalkakäytävällä, maisemat ja auringon peittämän nosturiauton vieressä! Who cares, meillä oli nälkä!

 Blogin kuvat on otettu 30.7.2022, lämpimänä heinäkuisena päivänä. 

Erätori Hiihtomäentien ja Kettutien välissä Herttoniemessä sateen jälkeen kesällä 2022. 

Erätori ja ostokeskus v. 1962. Niilo Tarvajärvi juontokeikalla Lions Clubin Pääsiäismuna-tapahtumassa (Valok. Niilo Kienanen, HKM).

Erätorin laidan rakennus Hiihtomäentie 38. Talossa toimi pitkään Elanto, jonka myymälöitä oli Hertsikassa enemmänkin. Kirjoittajallekin hyvin tutuksi tulleella bussipysäkillä istumassa urheilukaverimme Mika Vuorio (toinen vas.). Valok. Jalmari Aarnio 1968, HKM

Nykypäivän hertsikalaisia Kettutien bussipysäkillä. Oikealla osa Ahmatien koulurakennusta, joka valmistui v. 1952 (suunn. arkkitehti Jorma Järvi).

Herttoniemen tyypillinen katunäkymä: n. 4–7-kerroksisia rapattuja taloja vehreässä, kallioisessa maastossa. Kuvassa Portimopolun alkupäätä.

Blogimies vanhan Ahmatien kansakoulunsa aidan vieressä. Hyvää koulua kannatti käydä 5 luokkaa ennen opparia – kun kouluun astuminen tapahtui jo 5-vuotiaana.

Uusia rakennuksia Herttoniemen metroaseman vieressä. Itäväylän tuntumaan on noussut kauppakeskus Hertsi. Oikeassa reunassa näkyy kulma K-Supermarket Herttaa, jonka paikalla oli ennen yhden opettajan vetämä ns. supistettu kansakoulu. Puinen koulurakennus valmistui v. 1929; se purettiin vasta 1970-luvulla. 

Matka jatkui, pidempi paussi pidettiin idyllisellä Kulosaaren hautausmaalla Leposaaressa. Saarelle on haudattu enimmäkseen kulosaarelaisia, kirjoittajallekin tuttuja henkilöitä.

Leposaaren siunauskappelin on suunnitellut arkkitehti Armas Lindgren. Hän myös laati hautausmaalle suunnitelman. Lindgren on yksi Leposaareen haudatuista tunnetuista henkilöistä.

Leposaaren erittäin hyvin hoidettu hautausmaa. Kirjoittajalle paikka tuli tutuksi jo oppikouluvuosina, etenkin kunniakäynnillä sankarivainajien haudoille ylioppilasvuonna 1965.

Jalkaväenkenraali Paavo Juho Talvelan ja hänen vaimonsa hautapaasi.

Leposaaren hautausmaan kukkaistutus.

Meriharakat astelevat Leposaaren hautausmaan hiekkakäytävällä.

Vanhankaupunginlahtea Leposaaren itäpuolella.

Uusia asuinrakennuksia Vanhankaupunginlahden rannalla Leposaaresta pohjoiseen.

Sadepilviä Kalasataman yllä heinäkuun 30. päivän illalla.

Kalasatama ja sen uudet tornitalot. Keskimmäisellä Majakka-tornitalolla on korkeutta134 m.

Mustikkamaan ja Kalasataman välille v. 2016 valmistunut silta, Isoisänsilta. Silta heijasi kulkijoita oikein tuntuvasti, niin vaimoanikin.

Onkijoita Mustikkamaan rantakallioilla.

Metro etenee Kulosaarensillalla kohti Kalasatamaa.

Isoisänsilta on avannut hienot ulkoilumaastot Mustikkamaalle Kalasataman, Sörnäisten ja Vallilan asukkaille. 

Kesäilta on painanut auringon alas. Varjot pitenevät, on aika lähteä kotimatkalle.

Toiset vasta aloittavat rantabileitä Mustikkamaan venesatamassa.

Read Full Post »

Pitkä kuin Unioninkatu

Ristisanatehtävien ratkominen on varmasti hyvä keino virkistää ja ylläpitää aivojen toimintaa, oikeastaan ylläpitää koko ihmisen virkeyttä. Oma pulmaruudukkoni on erilainen ja löytyy toisaalta, mutta siinä on paljon samaa löytämisen riemua ja tuskaa kuin paperiristikoissa. Kirjoittaja, nykyinen lande, haluaa seikkailla syntymäkaupunkinsa Helsingin tuulisilla kaduilla, tutkailla ja tutustua uudelleen kantakaupungin vanhoihin rakennuksiin, mennä kivimuurien sisälle, tietää talojen perustamisesta ja suunnittelijoista, historiasta ja asukkaistakin. Seikkailen pelipohjalla, jonka tiukan ruudukkorakenteen loi aikoinaan Johan Albrecht Ehrenström (1762–1847) yhdessä Carl Ludvig Engelin (1778–1840) kanssa. Ilman jalkautumista ja työlästä tutustumista eri laitosten arkistoihin olisi tehtävä ollut ennen internetiä lähes mahdoton. Ei tehtävä 2000-luvullakaan ole ihan helppo, kun rakennusten tietoja on siellä täällä, ei ollenkaan keskitetysti. Haastetta ja jalkatyötä riittää, mutta se on tämän pelin henki ja viehätys. Syytänkö harrastuksestani nyt erästä herraa, joka toimi pitkään vanhempieni ja perheemme hammaslääkärinä ns. Klion talon asunnossaan Annankadun ja Lönnrotinkadun kulmassa. Koristeellinen porraskäytävä, sen ikkunoiden lyijylasimaalaukset ja haitariovellinen hissi! Upea barokki–jugend-tyylinen talo, jonka komeuden huomasi kait vasta silloin, kun tuskallisen hidas hammaspora oli lakannut pyörimästä, ja sai lampsia helpottuneena rappuset alas hampaanvälit täynnä amalgamia. Jotkut muistot säilyvät ja jalostuvat, toiset haluaa unohtaa! 

Ennen koronapandemian vyörymistä Suomeen, v:n 2020 alussa, ehdin kierrellä Ullanlinnan ja Eiran kaduilla, kun mittailin Tehtaankatua päästä päähän. Nyt v:n 2022 alussa, pitkästä aikaa, olisi vuorossa historiallisen keskustan Unioninkatu. Jos kadun päihin lasketaan vielä Kopernikuksentie etelässä ja Siltasaarenkatu pohjoisessa, saadaan ns. Unioninakseli, jolla on pituutta 2,5 km. Se on kantakaupungin pisin suora katulinja. Tarkempaan syyniin asettaisin osuuden Tähtitorninmäeltä Pitkällesillalle. Mitä uutta ja erikoista saisin itselleni ja lukijoille irti keskustan yhdestä tunnetuimmasta kadusta, joka sivuaa kauppatoria, Pohjoisespan vanhoja kauppiastaloja, Senaatintoria, Helsingin yliopistoa ja tuomiokirkkoa, Kansalliskirjastoa ja muita Carl Ludvig Engelin 1800-luvulla suunnittelemia empirerakennuksia? En ajattele sitä, koska matkan valmistelu on jo pitkällä – matka on jo alkanut. Talo talolta, kortteli korttelilta olen tutkimuksissani edennyt jo Varsapuistikkoon ja vielä on edessä Unioninkadun mielenkiintoinen loppupää, mm. Pikku Naantali, Unioninkatu 45. Ja nyt istun vielä kotona kirjoituspöydän ääressä! Hetkittäin tulee tosin mieleen, onko tuleva käyntini turvallinen? Korona jyllää yhä eikä huippua ole ehkä vielä saavutettu?Helsingin keskustan nettikameran kuvissa ei suuria ihmismassoja näkynyt. Sekaan sinne vain sitten, kolmasti rokotettu!

Useat Unioninkadun rakennukset kuuluvat kaikkein vanhimpaan Helsinkiin. Senaatintori ja siitä vielä  pohjoiseen Liisankadun kulmaukseen on Engelin Helsinkiä, uusklassista tai toiselta nimeltään empiretyyliä. Unioninkadun alkupäästä löytyy myös koristeellista uusrenessanssia, mutta hyvin vähän rehevää jugendia. Funkista on ripoteltu niin kadun alku- kuin loppupäähän. Google Earth oli apunani, kun loin 3-ulotteista yleissilmäystä Unioninkadusta ja sen rakennuksista. Kun yleiskuvassa näet mielenkiintoisen rakennuksen, josta haluat lisätietoa, ota selville katuosoite. Tätä osoitetta esim. kuvahaulla tutkimalla päädyt todennäköisesti finna.fi -sivun kuvaan, ehkä useampaankin, nykyiseen ja mahdollisesti paikalta puretun talon kuvaan. Finnan sivulta selviää rakennuksen perustamisvuosi, sen suunnittelija ja usein paljon muutakin taustatietoa. Saat mm. kuulla, että juuri tässä, Unioninkatu 9:n yksikerroksisessa empiretyylisessä talossa avasi Diakonissalaitos ensimmäisen sairaalansa v. 1867. Tai havahdut huomaamaan, kuten kirjoittajakin, että onpas tuo Unioninkatu 26 (Eteläesplanadi 4) todella upea. No niin, suunnittelija oli eräs1800–1900-lukujen taitteen ja 1900-luvun alun mestareista, Armas Lindgren! Satelliittikuvasta näin myös, että vielä on lähes ennallaan eräs Unioninkadun suosikkipaikkojani, bussipysäkki, jolle tultiin Kaisaniemen kentältä, luennoilta, treffeiltä, milloin mistäkin. Pysäkin takana oleva kalliorinne sai olla tyhjillään 40 vuotta, kunnes v. 2005 siihen nousi suuren eläkevakuuttajan mahtava lasipalatsi.

Matka on nyt tehty! Istun jälleen kotona työpöytäni ääressä, vedän henkeä rankan reissun jälkeen ja puran tietokoneelle kahden kameran kuvia. Talviseksi päiväksi sain hienon, aurinkoisen matkasään, mutta yhtä liukkaat olivat Helsingin jalkakäytävät kuin muuallakin Uudellamaalla. Ja Helsingissä paitsi tuulee aina, siellä myös rakennetaan tai peruskorjataan aina, keskustassakin. Reitilläni oli remontissa observatorio, yliopiston päärakennuksen Fabianinkadun puoli ja ns. Vanha klinikka Liisankadun kulmauksessa. Monet ovet avautuivat kulkijalle, mutta eräässä kohteessa ei tahdottu ymmärtää sisään tupsahtanutta reppumiestä, joka oli kiinnostunut talon arkkitehtuurista. Toisaalta, sain henkistä nostetta kahdessakin pyhätössä, sekä evankelisluterilaisessa että ortodoksisessa, joten maaliin tultiin ehyenä ja saldo reilusti plussalla! Unioninkatu ja sen rakennukset ovat nähneet satoja kulkueita, mielenosoituksia, väkivaltaa, päämiesten hautajaissaattueita, promootioita, hääpareja – elämää joka laidalta. Vaikka maa oli saanut uuden isännän, ja alkoi autonomian aika v. 1809, Helsinkiin ja koko Suomeen panostettiin vahvasti lukuunottamatta unionin loppukautta. Senaatintorin ympärille muodostui se Helsinki, jota tullaan ihailemaan myös kauempaa. Entä nykyinen, läntinen unionimme? Millaiseksi muodostuu sen historiankirjoitus? Saako myös EU tänne omat muistomerkkinsä ja nimikkokatunsa? Ei Unioninkatu lopulta niin pitkä ollut, mutta tarinoita kadusta riittäisi useampaankin blogiin.

(Blogin kuvat ovat kirjoittajan tärppejä Unioninkadun varren rakennuksista järjestyksessä etelästä pohjoiseen. Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on kuva kirjoittajan ottama)

Unioninkatu alkaa Tähtitorninvuorelta, kansan suussa Tähtitorninmäeltä. Helsingin observatorio on mäen korkeimmalla kohdalla Kopernikuksentiellä.

Tähtitorninmäeltä näkee kauas. Puoli tuntia sitten noussut aurinko värjää lämpimästi Katajanokan rakennukset ja taaimmaiset, Kalasataman pilvenpiirtäjät.

Svenska normallyceum, Unioninkatu 2. Suunnittelija Axel Hampus Dahlström, 1880. On Helsingissä vanhin alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan oleva rakennus; nykyisin talossa toimii Grundskolan Norsen.

Svenska normallyseumin vieressä historistista arkkitehtuuria edustava rakennus Unioninkatu 4. Suunn: Grahn, Hedman Wasastjerna, 1901.

Pilasterin koristeveistos, Svenska normallyceum. Veistokset tilattiin Robert Stigelliltä, joka ei suostunut tekemään antiikin jumalia, vaan piti päänsä ja veisti realistiset naisenpäät (lähde: ”Julkisivustakatsojat”, Juha Ilonen)

Unioninkadun pariton puoli alkaa Saksalaiselta kirkolta, uusgotiikkaa. Suunn: Harald von Bosse ja C.J. von Heideken, 1864. Taaempana uusrenessanssirakennus, Sebastian Gripenberg, 1889.  

Unioninkadulla on harvoja jugendtaloja. Unioninkatu 7:n, As Oy Unitaksen yksityiskohta. Mauritz Gripenberg, 1903.

Navigatorin talo, Unioninkatu 12. Jugend-tyyliä, Harald Neovius, 1904. Huolintayhtiöiden ja varustamoiden talo.

Navigatorin talon sisäänkäyntiä koristaa vuolukiveen veistetyt kotkat, tekijä todennäköisesti Hans Uthuslien (lähde: ”Julkisivustakatsojat”, Juha Ilonen)

Navigator-talon jugend-tyylinen parveke Eteläisen Makasiinikadun puolella.

1909 . Unioninkatu 9, 7, 5, 3, Eteläinen Makasiinikatu 2.

Unioninkatu 9:n empiretyylisessä puutalossa toimi Diakonissalaitoksen ensimmäinen sairaala 1860-luvulla. (HKM, Signe Brander, 1909)

Unioninkatu 15, pohjoismaista renessanssia, 1906. Talo oli Theodor Höjerin viimeisimpiä töitä. Rakennuksessa oli alunperin kaksikerroksinen kauppahalli.

Unioninkatu 26 – Eteläesplanadi 4, ns. Valtion talo. Armas Lindgren, 1910-13. Talossa on ollut valtion virastoja ja myös 1950-luvun alkuun asti pääministerin edustusasunto, jota ainakin Urho Kekkonen käytti.

Google Earth -kuva Eteläesplanadin alkupään taloista 2-6. Keskimmäinen taloista Unioninkatu 26.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Unioninkatu 28, ns. Uschakoffin talo. Pehr Granstedt, 1815-16, empiretyyliä. Nykyään tunnettu jugendsalistaan (Lars Sonck), jossa v. 2022 toimii Roberts Coffee. Kuva on vuodelta 2014, jolloin kahvilanpitäjä oli toinen.

Jugendsalin tyylikkyyttä. 

Ns. Wuorion talo, Unioninkatu 30. Koristemaalari ja sittemmin teollisuusneuvos Salomon Wuorio rakennutti tontille liikepalatsinsa 1909. Suunn: Herman Gesellius (rakennuksen korotus Armas Lindgren).

Wuorion talon sisäänkäynnin koristelua.

Kiseleffin talo Unioninkatu 27. Jo 1770-luvulla valmistuneen talon ulkoasu muutettiin Engelin suunnitelmien mukaan 1818. Stockmann toimi talossa ennen siirtymistään nykyiselle liikepaikalleen Aleksanterinkadun loppupäähän. 

Helsingin yliopiston päärakennuksen Unioninkadun puoli (vanha puoli) Senaatintorin länsireunalla, C.L. Engel 1832. Torin keskellä autonomian ajan kolmannen keisarimme, Aleksanteri II:n patsas (Johannes Takanen ja Walter Runeberg, 1894).

Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhan puolen upea porrashalli, jonka peruskorjaus on hiljattain saatu päätökseen. Myös harvinaiset klassisten veistosten kipsikopiot restauroitiin saneerauksen yhteydessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Frans Mikael Franzén (C.E. Sjöstrand, 1872) yliopiston päärakennuksen porrashallissa. Franzén (1772–1847) oli runoilija, kirkonmies, piispa, professori ja akateemikko. Franzénilla on suora katseyhteys porrashallin toiselle puolelle sijoitetun Johan Ludvig Runebergin vastaavanlaiseen rintakuvaan.

Yliopiston päärakennuksen tyylikäs juhlasali. Ystävällinen vahtimestari ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa, kun pyysin päästä katsomaan juhlasalia. Kiitos siitä!

Helsingin tuomiokirkko tammikuisen aamuauringon valossa. Kirkon suunnittelija C.L. Engel ei ehtinyt nähdä luomustaan valmiina ennen kuolemaansa 1840. Kirkon ulkoasuun tehtiin lopuksi huomattavia muutoksia, E.B. Lohrmann. Kirkko vihittiin käyttöön 1852.

Tuomiokirkon kattoja koristaa 12 Raamatun apostolia. Apostoli Pietarilla on käsissään kaksi avainta, jotka symboloivat oikeutta päästä taivaalliseen valtakuntaan.

Helsingin tuomiokirkon keskipäivän rukoushetkeen osallistui pieni joukko ihmisiä.

Helsingin tuomiokirkon yksinkertaisen tyylikkäät sisätilat.

Sytytä kynttilä Helsingin tuomiokirkossa.

Tuomiokirkon pohjakerroksessa on krypta, jossa on usein näyttelyitä, konsertteja ym. Kesäisin on auki myös kryptan kahvila.

Senaatintorin ja tuomiokirkon alue on kesäisin turistien kansoittama. Jokunen reppureissaaja oli löytänyt tänne myös talvella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Autonomian ajan 1809-1917 ensimmäinen suuriruhtinaamme, keisari Aleksanteri I. Kirjoittaja ikuisti Aleksanteri I:n rintakuvan (Ivan Martos 1814) Kansalliskirjaston pihalta v. 2013. Rintakuva on sen jälkeen poistettu tältä paikalta. Alunperin Turussa paljastetun rintakuvan lopullista sijoituspaikkaa ei ole päätetty.

Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36. C.L. Engel, 1840. Kirjastorakennusta pidetään Engelin hienoimpana työnä, ja se on samalla yksi maailman kauneimpia kirjastoja. Laajennusosa Rotundan suunnittelusta vastasi Gustaf Nyström, 1902-1906.

Kansalliskirjaston ns. kupolisali.

Kansalliskirjaston friisin koristelua Unioninkadun puolella. Reliefin Filosofia ja lääketiede toteutti ruotsalainen kuvanveistäjä Carl Magnus Mellgren v. 1850.

Helsingin ortodoksiseurakunnan Pyhän kolminaisuuden kirkko, Unioninkatu 31. C.L. Engel, 1826. 

Helsingin Pyhän kolminaisuuden kirkon sisätilat. Keskipäivän liturgia on juuri päättynyt.

Kansalliskirjaston jälkeen pohjoisen suuntaan on Unionikadun varrella laajahko Helsingin yliopiston Topelian alue. Rakennusryhmä tehtiin alunperin venäläisten poikien kantonistikouluksi (sotilaallinen sisäoppilaitos), Engel 1824. Sen jälkeen rakennuksissa on toiminut mm. yliopiston sisätautien klinikka.

Vastapäätä Topeliaa on Unioninkatu 33b, ns. Uusi klinikka, E.B. Lohrmann, 1842. Peruskorjattu 1982 Suomen Pankin käyttöön.

Kaisaniemenkadun ja Unioninkadun muodostamassa kiilassa on Varsapuistikko. Sen patsas ”Äidinrakkaus” (Emil Cedercreutz, 1928) on usein äänestetty korkealle kauneimpien patsaiden listalla. Itse puisto on nimetty uudelleen patsaan mukaan (ennen Kaisaniemen puisto).

Unioninkadun loppupään vaaleat rakennukset. Keskellä Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) uudehko toimitalo, Käpy ja Simo Paavilainen, 2005.

1963 . Unioninkatu 43. Figarol -mainos rakennuksen seinässä, Unioninkatu 45. Rakennus on Kruununhaan yläasteen kuvaamataidon ja käsityön opetustiloina.

Unioninkatu 41:n tontti oli ollut tyhjillään n. 40 vuotta sen jälkeen, kun kadunvarren v. 1892 valmistunut kaksikerroksinen talo purettiin 1938. Ylempänä rinteessä ns. Laivurintalo, jonka kapteeni J.E. Lönnberg rakennutti v. 1869. (HKM-kuva v:lta 1963)

Kevan ala-aulasta on lasiseinien läpi näkymä Laivurintalolle. Nykyisin talo toimii koulurakennuksena. 

Kirjoittajalle hyvin tuttu bussipysäkki 1950- ja 60-luvuilta. Pysäkin takana Kevan rakennus.

Unioninkatu 45, Einar Flinckenberg, 1923. Sotien jälkeen talossa asui n. 1500 ihmistä – enemmän kuin silloisessa Naantalin kaupungissa. Taloa alettiin kutsua Pikku Naantaliksi.

Pikku Naantalia sisäpihalta nähtynä.

Matka päättyy Pitkällesillalle, jonne myös Unioninkatu päättyy pohjoisessa.

Hyvän palvelun taukopaikka Hav a Java Kevan talon katutasossa. Maukkaan, punasipulilla ryyditetyn tonnikalaleivän sekä kahvikupposen jälkeen blogimies oli valmis ottamaan suunnan kohti rautatieasemaa. 

Read Full Post »

Selim A:n jalanjäljissä

Uspenskin katedraalin kalliolta laskevat rappuset etelän suunnalla alas Tove Janssonin puistoon. Hyvinhoidettu puisto rajautuu Satamakatuun, jonka varrelle on 1900-luvun taitteessa noussut tyylikkäitä jugendrakennuksia. Kaksi rakennusta: punaruskea Tallbergin talo ja vihertävä Aeoluksen talo ovat talopari, jotka Luotsikadun molemmin puolin muodostavat ikään kuin portin Katajanokan mestarillisiin jugendrakennuksiin. Tallbergin linnamaisen ja hankalanmuotoisen tontin rakennuksen suunnittelivat kolme nuorta arkkitehtiä: Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. He nousivat pian kuuluisuuteen toimistona ja myöhemmin myös erikseen. Mutta kuka oikein oli Aeoluksen suunnittelija Selim A. Lindqvist? Kun jo aikaisemmissa blogeissani tutustuin hänen mittavaan työluetteloonsa ja selailin omia Helsingin kuviani, huomasin, että vuosien varrella olin kuvannut paljon juuri Lindqvistin piirtämiä rakennuksia! Eivätkä ne kaikki suinkaan olleet Katajanokalta, vaan ympäri kaupunkia, luonteeltaan, tyyliltään sekä toiminnoiltaan hyvin erilaisia rakennuksia. Päätin tilata itseltäni pikku tutkielman Selim A:sta, jossa olisi samalla palanen Helsingin historiaa. Selvityksen voisin hyvin tehdä ”etänä” omassa kodissamme, oman kirjoituspöytämme ääressä. Olihan jalkatyö jo pitkälti tehty! 

Selim A syntyi Helsingissä v. 1867. Hänen perheensä ei ollut varakas, mutta niin vain poika pääsi jo 16-vuotiaana opiskelemaan vapaaoppilaana Teknilliseen opistoon. Mielessä kävi myös merille lähtö veljiensä tavoin, mutta lahjakas piirtäjä löysi lopulta oman alansa ja paikkansa arkkitehtinä. Hänen nuoruusvuosinaan Helsinki kasvoi voimakkaasti; matalia puutaloja purettiin ja yhä korkeampia ja näyttävämpiä kivitaloja alkoi nousta muuallekin kuin senaatintorin ja kauppatorin alueille. Selim A:n iso perhe muutti v. 1885 Aleksanterinkatu 54:ään – paremmin tunnettu tänään Stockmannin tavaratalosta. Heidän kotinsa lähelle oli jo noussut mm. Domus Litoni (Aleksanterinkatu 50 ) v. 1847 ja Vanha ylioppilastalo (Aleksanterinkatu 23) v. 1870. Jättimäinen ja aikanaan pohjoismaiden suurin yksityinen rakennus ns. Grönqvistin talo (Pohjoisesplanadi 25-27) valmistui v. 1883. Myös Henrikinkadun (nyk. Mannerheimintie) toiselle puolelle nousi nopeassa tahdissa korkeampia kivitaloja, mm. Raken talo Erottajalla v. 1883. Tähän rakennusbuumiin pääsi pian myös Selim A osallistumaan, jo vähän ennen arkkitehdiksi valmistumistaan v. 1888.

Hänen ensimmäinen suunnittelutyönsä oli tiettävästi asuinkerrostalo Ratakatu 1c v. 1888, tyyliltään uusrenessanssia. Nyt oli päästy alkuun, ja komeita kerrostaloja syntyi jatkossakin Selim A:n kynästä. Tyylikin kehittyi ja muuntui. Eräänlainen Lindqvistin päätyö, ainakin omasta mielestäni, on ns. Lundqvistin liiketalo (Aleksanterinkatu 13), siis Aleksi 13, joka valmistui v. 1900. Aleksanterinkadun kanjonissa ei ohikulkija useinkaan huomaa rakennuksen taidokasta ja koristeellista julkisivua. Rakennuksen arkkitehtuuri edustaa siirtymää kertaustyyleistä jugendiin. Selim A suunnitteli rakennuksen yhdessä Elia Heikelin kanssa; rakennustekniikka perustui uusien materiaalien, raudan ja betonin käytölle. Pian oli jugendin vuoro, tuli myös teollisuuslaitostilauksia, basaarityyppisiä kauppahalleja, huviloita, puurakentamista ympäri kasvavan pääkaupungin, ja vähän muuallekin. Tietokirjailija, arkkitehtuurin tutkija Asko Salokorpi toteaa teoksessaan ”Selim A. Lindqvist, arkkitehti” Selim A:n tyylin vaihtuneen monta kertaa 1910-luvun kuluessa, kunnes yhä hillitympi ilmaisu pelkistyy wieniläisvaikutteiseksi hienostuneisuudeksi jopa teollisuusrakennuksissa. Vaikka Salokorven ansiokas kirja ei kuvaile eikä arvioi Lindqvistiä erityisesti henkilönä, olisiko tuo viimeinen lause samalla myös ihmisen, päähenkilömme, luonnehdintaa parhaimmillaan?

Jo 1930-luvulla mutta erityisesti 1960-luvulla moniin helsinkiläisiin tunnettuihin rakennuksiin iski purkuvimma. Tontti piti täyttää paremmin ja tehokkaammin. Purkamiselta eivät välttyneet myöskään Selim A:n luomukset – tosin ainakin yksi rakennus, Ravintola Central Skohan rakennuksen yhteydessä Keskuskadulla oli tehtykin vain väliaikaiseksi ratkaisuksi. Antti Mannisen kirjassa ”Puretut talot” kerrotaan 100 puretun rakennuksen tarinat, mukana myös Selim A:n töitä kuten Sörnäisten Uusi Apteekki, Hämeentie 33, joka oli rikasta jugendtyyliä niin ulkoa kuin sisältä. Talo oli kokonaistaideteos. Tilalle rakennettiin 12-kerroksinen Kansan pääkonttorikolossi v. 1962. Talon katolla oli vuosikymmeniä säätorni, josta Kansa-yhtymän talo tuli helsinkiläisten keskuudessa tunnetuksi (myös kirjoittajalle tuttu monien vuosien ajalta). Kansa-yhtymän tarina loppui v. 1995, säätorni näytti aikansa mitä sattui, kunnes senkin valo sammui v. 1997 (HS). Kun sattumoisin jouduin käymään Helsingissä elokuun alussa, päätin ajaa seurueeni kanssa kotiin Töölön ratikkahallien kautta. Tummia pilviä on kasaantunut myös näiden Selim A. Lindqvistin v. 1911 piirtämien hallien ylle. Muutama vuosi sitten HKL ilmoitti halustaan luopua halleista. Jokainen voi arvailla ja pohtia, mitä ilmoitus saattaa merkitä. Mutta ainakin omassa, Töölön ratikkahallien tuoreessa kuvassani kaikki näyttää hyvältä – hallien kattojen yläpuolella on kirkas sinitaivas ja vain muutama vaalea pumpulipilvi. Koffin tunnuksissa oleva ratikkakin peruutteli ulos hallista ja taas takaisin sisälle viestittäen, ettei pidä uskoa kaikkea, mitä kirjoitetaan. 

(Selim A Lindqvistin suunnittelemat ja blogiin valikoidut rakennukset esitellään jokseenkin aikajärjestyksessä. Ilman kuvaajatietoja olevat kuvat ovat kirjoittajan ottamia. Kuvissa vuosiluvut ovat joko piirustusten tai rakennuksen valmistumisvuosia. HKM viittaa Helsingin kaupunginmuseoon)

Mariankadun puutaloja Helsingin Kruununhaassa Signe Branderin kuvassa vuodelta 1907. Taustalla 4-kerroksinen poikakoulu Svenska Reallyceum (nyk. Sibelius-lukio), Liisankatu 13. (HKM, Signe Brander)

Ratakatu 1c oli tiettävästi Selim A. Lindqvistin ensimmäinen iso suunnittelutyö 1888 (HKM, Marja Valtonen)

Pohjoisesplanadi 33. – Mikonkatu 1

Merkuriuksen liikepalatsi (tai Böckermanin talo) Pohjoisesplanadi 33 valmistui 1888–90. Talon kahdesta alimmasta kerroksesta puuttuivat kantavat seinät. Niiden tilalla oli suuret ikkunapinnat ja punaisesta Hangon graniitista tehdyt kantavat pylväät. (HKM, Aarne Pietinen)

Laivurinkatu 10, Viiskulman vanhin talo. Rakennusta korotettiin myöhemmin (Heikki Kaartinen). Firenzeläisvaikutteinen uusrenessanssirakennus valmistui 1890. Tunnettiin myös Primulan talona, jonka leipomo toimi talossa 1919–65.

Töölönlahden rannalla oleva Linnunlaulun huvila no. 10, ns. Villa Kivi valmistui 1890. Talo on kirjailijoiden ja kirjailijajärjestöjen tukikohtana.

Syksyn värejä ja syysrauhaa Töölönlahden rannalla Linnunlaulussa.

20180524 . Mikonkatu 5 – Aleksanterinkatu 13. Selim A. Lindqvistin suunnittelema Lundqvistin liiketalo. Rakennusvuosi 1900.

Komea Lundqvistin liiketalo Aleksanterinkatu 13, ”Aleksi 13”.  Talon kantava rakenne koostui ulkoseinien tiilipilareista ja sisätilojen rautarakenteista. Rakennus valmistui 1900. (HKM, Matti Similä 2018).

20190318 . Aleksanterinkatu 13. Mikonkatu 5. Selim A. Lindqvist suunnitteleman Lundqvistin talon pääsisäänkäynti. Rakennus valmistui 1901. Robert Stigellin pronssiveistokset Kehruu ja Metsästys reunustavat Aleksanterinkadun puoleista sisäänkäyntiä.

Aleksi 13:n sisäänkäynnin pronssiveistokset Kehruu ja Metsästys on tehnyt Robert Stigell.

Aleksanterinkatua Aleksi 13:n kohdalla lumettomana alkutalvena 2015.

Eteläsataman tuntumassa olevaan Luoto-saareen valmistui Ravintola Saaristo 1898, myös Klippanina tunnettu.

Ravintola Saaristo kuvattuna Suomenlinnan lautalta.

1960 -luku alku . Hämeentie 33, arkkitehti Selim A. Lindquistin ja Elia Heikelin suunnittelma, vuonna 1902 valmistunut rakennus ns. Apteekintalo, jonka kulmassa vanha Esso huoltoasema. Sittemmin purettu.

Apteekin talo Sörnäisissä os. Hämeentie 33 valmistui 1902. Rakennuttaja apteekkari Karl Allan Aschan. Talo purettiin 1961 ja tilalle nousi 12-kerroksinen Vakuutusyhtiö Kansan pääkonttori. (HKM, kuva 1960-luvun alusta, kuvaaja tuntematon)

Entinen Kansa-yhtymän pääkonttorirakennus helmikuussa 2016. Beige kerrostalo vasemmalla näkyy osittain myös vanhemmassa Apteekin talon kuvassa.

Näkymä Sörnäisten Kurviin Kansan talon ulokkeen alta.

Katajanokan Aeolus-jugendrakennus. On yksi hienoimmista ja kuvatuimmista Katajanokan jugendrakennuksista. Valmistui 1903. Nykyisin rakennus on sävyltään vihreä, mutta väri on ollut myös harmaankellertävä.

Aeolus-talon punatiilipinnat antavat ulkoasulle persoonallisen leimansa. Pohjakerroksessa vaihtelee vuoroin karkea vuoroin sileä graniitti.

Hietalahden kauppahalli valmistui 1903. Monien kokeilujen jälkeen halli palautui alkuperäiseen tarkoitukseensa, kauppahalliksi 2013. Kauppahalli on nykyisin profiloitunut ravintola- ja kahvilakeskittymäksi.

Kirjoittaja iltapäivän ateriallaan Hietalahden kauppahallissa Helsinki-retkellään 2015. Etelä-Korealainen maistui oikein hyvältä.

Villa Johanna Laivurinkadulla Ullanlinnassa. Komean yksityisen jugendtalon rakennutti liikemies Uno Staudinger 1905.

Villa Johannan julkisivun yksityiskohtia.

Katajanokalla sijaitsevan Satamamakasiini 5:n julkisivua Ankkurinkatu 5:ssä. Talo valmistui 1907.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapinlahdenkatu 1:n tyylikäs jugendrakennus valmistui 1908. Talossa toimi Joutsen-apteekki 1912–2018.

Lapinlahdenkatu 1:n julkisivun yksityiskohtia.

Suvilahden vanha voimalaitosalue Sörnäisissä Näkinsillalta lännen suunnalta kuvattuna 2017. Etualalla Hanasaaren voimalaitosrakennuksia.

Vasemmalla Suvilahden kaasukellot, jotka valmistuivat 1910. Oikealla turbiinivoimalaitoksen rakennus, joka valmistui ennen kaasuntuotantolaitosta 1909. Rakennuksissa on käytetty ensimmäistä kertaa Suomessa kantavana rakenteena teräsbetonia. Lindqvistin työparina toimi betonirakennesuunnittelun uranuurtaja insinööri Jalmar Castrén.

1955 – 1956 . Keskuskatu 6. Selim A. Lindquistin suunnittelema yksikerroksinen basaarirakennus, jossa sijaitsi mm. ravintola Central. Talo valmistui n. 1910, purettiin 1965.

Selim A. Lindqvistin suunnittelema Ravintola Centralin matala rakennus Keskuskatu 6 valmistui 1910 ja purettiin 1965. (HKM, Constantin Grünberg 1950-luvulla)

1950 -luku . Kaivokatu 6 – Keskuskatu 8. Skohan talo. Purettu 1965.

Ravintola Centralin viereinen ns. Skohan uusrenessanssitalo Kaivokatu 6 – Keskuskatu 8, valmistui 1870-luvulla (suunn: Theodor Höjer ja F.A. Sjöström). Tämäkin kaupunkikuvaan vahvasti vaikuttanut rakennus purettiin 1965. Tilalle rakennettiin 1967 Viljo Revellin ja Heikki Castrenin suunnittelema huomattavasti suurempi rakennus, joka tunnetaan nimellä ”Makkaratalo”. (HKM, kuvaaja tuntematon)

Villa Ensi Merikadulla Eirassa. Rakennus valmistui 1912. Liikemies Uno Staudinger halusi rakennuttaa ajanmukaisen sairaalan synnytysosastoineen Rytkösten sisaruksille, joiden hoidossa, vaatimattomammissa tiloissa, syntyi Staudingerin tytär Ensi. Nykyään Villa Ensi toimii palvelutalona.

Töölön uudemmat raitiovaunuhallit rakennettiin Selim A. Lindqvistin suunnitelmien mukaan 1913–1918. Mukana hänellä oli tässäkin työssä rakennesuunnittelijansa Jalmar Castrén. Yksinkertainen kauneus heijastuu julkisivuissa, joiden koristelu on niukkaa.

Töölön vanhimmat raitiovaunuhallit, uudempien vieressä, suunnitteli Waldemar Aspelin. Hallit valmistuivat 1900. Aspelinin käsialaa oli myös ns. Sipoon kirkko, joka rakennettiin Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiön työntekijöille. Rakennus purettiin Mannerheimintien varrelta 1978. Nykyisin vanhemmissa raitiovaunuhalleissa toimii ratikkamuseo sekä Kulttuuritehdas Korjaamo.

Malmin hautausmaan siunauskappelin pääosa valmistui 1923. Sen yhteyteen on vuosina 1950–56 valmistunut pienemmät Itäinen, Läntinen ja Pohjoinen kappeli.

Read Full Post »

Hybridimatkalla

Juukelin korona ja vietävän virukset; elämä saisi jo vähitellen asettua normaaliksi, jäisi pandemian kurimus! Vanhemmilla, omillaan pärjäävillä kansalaisilla ei suurta hätää ole, mutta sääliksi käy nuorempia, terveydenhuollon ahertajia, monia taidealan ja liikunnan ammattilaisia, eri harrasteryhmiä – ja etenkin pienyrittäjiä, joiden toimeentulo on täysin riippuvainen tilauksista ja kassakoneen kilahtelusta. Virus kyllä liikkuu, mutta ihmiset eivät. Jos mahdollista, blogimieskin mielellään jo liikkuisi vähän pidemmälle kuin kauppaan, kirjastoon tai lähiluontoon, mutta viime vuoden alussa suunniteltu etelänmatka Helsinkiin saa vielä odottaa. En mielelläni tuo sieltä tuliaista, jolla pääsisin Keusoten koronatilastoihin – ja samalla vetäisin tilastoihin mukaan omaiset sekä naapurit. En riskeeraa, vaikka niin tekisi mieli kurvailla Helsingin kantakaupungissa esim. kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segestadin jalanjäljissä. Hänen suunnittelemansa rakennukset sijoittuvat kävelymatkan varrelle eri puolille kantakaupunkia: Punavuoreen, Kaartinkaupunkiin, Kruununhakaan, Kallioon ja Taka-Töölöön – sopiva setti yhden päivän lenkiksi.

Eräänä päivänä huomasin olevani vailla hyvää lukukirjaa. Sellainen, vielä lukematon kyllä löytyisi kodistamme, mutta mikä ja mistä? Tässähän se on, kuin tilauksesta! ”Ensimmäisiä esikaupunkeja”, kertomuksia Kaartinkaupungin ja Kampin kortteleista, toimittanut Eeva Järvenpää, kuvaajana Sirpä Räihä. Tämä vaimoltani lahjaksi saatu HS-sarjan toinen osa oli jäänyt jostakin syystä kesken, mitä en voinut ymmärtää. Tekijäpari oli uudistanut 1960-luvulla Helsingin Sanomien artikkeleista tehtyjä kirjoja (Kaija Hackzell, Kirsti Toppari) kahdeksi teokseksi upeine valokuvineen. Aloin ahmia 2000-luvun päivitysten jälkimmäistä osaa. Pääsin kirjassa pian Kauppatorin ja Sundmanin ravintolan kautta Kasarmitorille sivulle 38. Laskin kirjan pöydälle ja harmittelin, kun en voi juuri nyt seistä keskellä toria, keskellä Kaartinkaupunkia. Tori on varmaan vasta aurattu, pakkasta on ehkä asteen verran, ihmisiä kävelee verkkaan torin poikki. En pääse mukaan, enkä voi nostaa katsettani torin mukulakiviltä korkeuksiin jugendtalon suippoon torniin ja sen mustaan kartiovaippaan. Enkä tietenkään tunne ravintoloiden tuoksuja enkä kuule kauppatorille lentävien lokkien kirkunaa. Mutta mietitäänpäs, onhan olemassa nykytekniikka, Google Maps! Avaan ohjelman, annan hakukenttään kadun nimen ja hyppään kyytiin! Painan korttelikuvaa kartan alareunassa, liikutan hiirtä ja nousen lähes live-tilassa Kasarmikatua ylös. Ei kun eteenpäin! Teen uhkarohkean u-käännöksen Kirurgilla juuri ennen ratikkaa ja huristan vauhtia kiihdyttäen takaisin torille ohi pääesikunnan massiivisen empirerakennuksen, Engelin luomuksen. Olen sittenkin matkalla! Enää puuttuu vain äänet ja tuoksut!

Hybridimatkani ei olisi täydellinen ellen liittäisi keinovalikoimaan muistoja. Niitä löytyykin yllättävästi juuri Kasarmitorin laidalta, mutta silloin mennään aina 1960-luvulle. Tullaan illan hämyssä torin länsireunalle matalan laatikkomaisen hallin ulko-ovelle. Veljeni luokkakaveri on houkutellut meidät mukaan Expo-halliin. Ulos kantautuu valtava meteli, sisällä on mustanaan nuoria, musa soi ja tupakan savu leijailee kaikkialla. Ei oikein ollut minun juttuni, porukan nuorimman. Tahdoin ulos, vaikka hetki sitten olimme tahtoneet sisään! Toinen muistikuva tansseista ja musiikista on erilainen. Natsalla (Nylands Nation) opitaan tanssin alkeita. Tanssiseura Terpsikhore ja sen vetäjät Eeva ja Olavi Nieminen opettavat meille teineille ja vanhemmillekin vakiotansseja ja latinalaisia, ja puitteet ovat hienot. Vähän alempana Kasarmikadulla kilpaillaan rock-laulun mestaruudesta. V. 1961 kuninkuuden voitti Pekka Loukiala, mutta oliko paikkana juuri Kasarmikadun Savoy-teatteri, jossa istuin mukana ja eläydyin rautalankakitaroiden soundiin? En löydä mistään vahvistusta muistikuvalleni. Vuosia myöhemmin olin taas Kasarmitorin laidalla. Olin saanut kutsun pääesikuntaan, jossa tutkittiin kelpoisuuttani astua vapaaehtoisena armeijaan heti oppikoulun jälkeen. Läpi meni, ja matkalittera annettiin Haminan suuntaan. Lähes 60 vuoden takaisiin muistoihin tulee nyt muutakin: äänet ja tuoksut! Kuulen Alberto Dominquezin lattariklassikko Perfidian alkutahdit. Tunnen puuterin sekä hiuslakan tuoksun, kun astelen arkaillen kohti tyttöriviä Natsan juhlasalissa ja kumarran tuntemattomalle partnerilleni. ”Poika aloittaa vasemmalla jalalla”, ohjataan jostakin salin varjoista!

• 

Hybridimatkalle tarvitaan kirja, lähdeteos. Valitsin Eeva Järvenpään ja Sirpa Räihän ”Ensimmäisiä esikaupunkeja”. Paljon faktoja ja upeaa kerrontaa.

• 

Kaartinkaupunginosaa ilmasta. Keskellä Kaaartinhalli. (Kuva: SKY-Foto Möller, HKM)

• 

Kasarmitori 1930-luvulla. Matala rakennus keskellä Selim A. Lindqvistin Kaartinhalli (Kuva: Johnny Korkman, HKM)

• 

Kasarmitori v. 1906. Taustalla vasemmalla Siriuksen talo (Kuva: Nils Wasastjerna, HKM)

• 

Kasarmitorin itälaidan rakennukset vas.: Agronomitalo (ent. Lääkärien talo), korkeimman hallinto-oikeuden talo ja Torilinna (lähdekirjani kuvitusta)

• 

Kasarmitorin pohjoisreuna. Vasemmalla Kaartin halli (ent. Expo-halli)

• 

Kasarmitorin maamerkki Pekka Kauhasen ”Valon tuoja”, talvisodan muistomerkki (Kuva: Tuukka Jaromaa, Hel.fi). Rakennus taustalla on Kaartin kasarmi, jossa puolustusministeriö ja pääesikunta.

• 

  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nylands Nation, ”Natsa”. Suunnittelija Karl Hård af Segerstad

• 

Hybridimatkalle tarvitaan myös nettiä ja ohjelmaa Google Maps. Näin mennään Espalta ylös Kasarmikadulle!

• 

Kirurgin kohdalla jarrutellaan ja varotaan ratikkaa. Takaisin Kasarmitorille!

• 

Alaspäin Kasarmikatua, vasemmalle jää Tove Janssonin kotitalo ja torniatelejee.

• 

Vauhti kiihtyy. Ohitamme juuri Selim A. Lindqvistin v. 1909 suunnitteleman sähköaseman vasemmalla.

• 

Jarrutellaan ja käännytään Kasarmitorille.

• 

Tyylikkäästi ohi Kaartin kasarmin torin eteleäreunaa pitkin.

• 

Hybridimatkaan kuuluvat myös muistikuvat. Kasarmikatu iltahämärässä joskus kauan sitten, kun rautalanka tuli Suomeen ja rocki soi Savoy-teatterissa. (Kuva: Simo Rista HKM, n. v. 1970)

• 

Pekka Loukiala (1944-2010) voitti Suomen rock-kuninkuuden v. 1961. Myös veljensä Jukka oli kova stara. Sain kuulla poikien soittoa Savoy-teatterissa Helsingissä 1960-luvulla. (YLE Elävä arkisto)

• 

Tanssivat nuoret (Matti Juvani, HKM)

Read Full Post »

Kenelle kanervasi viet

Paksurunkoinen ja vahvaoksainen mänty on ollut paikallaan yli sata vuotta. Se ei ole aikoihin kasvanut korkeutta, on kasvanut vain leveyttä. Sen vierestä on otettu kuva, jossa istun vähän pitkästyneenä tai ärtyneenä 6-vuotiaana. Paikka on Malmin hautausmaa Helsingissä – isänisäni on kaksi vuotta aikaisemmin keväällä haudattu tälle paikalle, vanhan männyn viereen. Itse hautajaisista enkä isoisästänikään muista mitään, valitettavasti.  Siitä hetkestä lähtien Malmin hautausmaa on tullut tutuksi omaisteni ja sukulaisteni hautajaisista sekä monista muistelu- ja hautojen hoitokäynneistä. Äitini isänäidin, Malviina Pohjolaisen (os. Minkkinen s. 1.5.1875) aikoinaan toisesta korttelista hankkimassa ainaishaudassa olisi minullakin paikka tarjolla, mutta luulenpa, että tomumajani tulee laskettaman sitten aikanaan nykyisen kotipaikkani Hyvinkään multiin. Harmittelen, että vanhempani poistattivat Malviinan tyylikkään hautapaaden ja korvasivat sen modernimmalla. Äitini tunnusti vähän pelänneensä Malviina-mummoa – hautakivi sai siksi poistua, haudan takaa ei enää ilkeilty.

Jokaisella hautausmaalla on oma historiansa, ilmeensä ja tunnelmansa. Joitakin vuosia sitten kiertelin vaimoni kanssa useilla etelä-Suomen kirkkomailla ikäänkuin sukujuurimatkoilla. Jotakin uutta tietoa löysimme, mutta samalla näimme monia viehättäviä hautausmaita. Monet oli perustettu paikkakunnan upeimmille paikoille, harjuille ja mäille, joilta oli näkymä läheiseen vesistöön. Kaksi hienointa oli mielestäni Keikyä ja Angelniemi. Edellisen kirkkomaalla lepäsi isänisäni äiti, Keikyälle evakkomatkansa päättänyt ”Uuraan mummo” ja jälkimmäiseltä tavoittelimme vaimoni isänpuolen sukulaisia. Tämän tarinan päänäyttämö Malmin hautausmaa on laaja alue, maasto on aika tasaista, mutta hyvin hoidetut viheralueet, lukuisat perennat ja muut kasvit sekä erikoiset jättipuut antavat maamme suurimmalle hautausmaalle oman ilmeensä. Alkukesän atsaleapensaat jäävät jokaisen kävijän mieleen, jos hautausmaalle tullaan uuden portin kautta. Olimme callunoidemme kanssa vähän etuajassa, mutta siihen ei varmaan kenelläkään ollut vastaanpanemista. Veimme kanervamme blogikirjoittajan vanhemmille sekä heidän vanhemmilleen. Itselläni oli rooli lähinnä vedenkantajana ja roskien poiskuskaajana, tärkeimmän istutustyön hoiti vaimoni.

Syyskuun lopun päivä Malmin hautausmaalla oli poutainen ja lämmin. Olimme varautuneet kiertelemään aluetta vähän enemmänkin. Korttelikartta kädessä etsimme tärppejämme: tiettyjä muistomerkkejä ja myös täällä lepäävien tunnettujen henkilöiden hautoja. Listallamme oli useita henkilöitä, joita olimme molemmat tavanneet heidän työssään. Oli ollut myös vapaamuotoisia tapaamisia. 1960-luvun alussa olin kesätöissä Herttoniemen Shellillä Helsingissä. Siihen aikaan ”kentällä” palvelevat nuoret tankkasivat autot, tarkistivat moottoriöljyn, toivat huoltohallista tarvittaessa lisää öljyä ja hoitivat ikkunanpesun (jos se sallittiin). Kerran bensamittarin viereen nytkyi pitkänokkainen Peugeot 203 (jos oikein muistan). Autosta nousi tutunoloinen näyttelijä lierihattuineen, kääntyi hämillään puoleeni ja totesi spontaanin repliikkinsä ”virranjakaja ei pyöri!” Tämä, näyttelijä Toivo Mäkelän lausahdus ja myös henkilön lämmin olemus jäivät pysyvästi mieleeni, ehkä parhaiten koko bensanjakelijan monikesäiseltä uraltani! Luulen, että otimme näyttelijän pösön heti työn alle ja saimme virranjakajan taas toimimaan. Tietenkin kävimme Toivo Mäkelän ja hänen vaimonsa, näyttelijä Irma Seikkulan haudalla.

Vaimoni oli rastittanut suosikikseen ja käyntikohteekseen Matti ja Pirjo Bergströmin haudan. Kun oli selvät koordinaatit (henkilöluettelo paikkatietoineen löytyy Malmin hautausmaan kotisivuilta), löysimme haudan helposti. Vaimoni tiesi kertoa, että Matti Bergstömin kuolemaan liittyi tietty tragedia – hän menehtyi kotiinsa, Lallukan taiteilijatalossa sillä välin, kun vaimonsa Pirjo oli esiintymässä. Itse luin myöhemmin lisää heidän elämästään ja yllätyin, kuinka monipuolisia muusikoita molemmat olivat olleet (FM Paula Rannon laaja artikkeli). Kun olimme viemässä viimeisiä kanervia isäni vanhempien ja isäni siskon haudalle huomasimme, että paljon enemmänkin olisimme halunneet värikkäitä kanervia jälkeemme jättää, tuntemattomillekin. Kierroksemme päättyi vanhan männyn juurelle, joka ei enää kasva korkeutta ja jonka paksulla, kiemuraisella oksalla oli useana vuonna ollut sepelkyyhkyn pesä. 

Yksi monista Malmin hautausmaan lehmuskujista.

Syksy jo värittää Malmin hautausmaata

Hautausmaan entinen asemarakennus on nykyisin toimistona.

Selim A. Lindqvistin v. 1923 suunnittelema siunauskappeli.

Kesäkukilla on ollut suotuisat säät.

On callunoiden aika.

Talitiainen tuli seuraamaan istutuspuuhia jättikuusen kätköistä.

Oravat kuuluvat hautausmaan vakioasukkaisiin, nykyään myös citykanit.

Alkukesällä lukuisat atsaleat loistavat keltaisina ja punaisen eri sävyissä.

Atsaleat muodostavat suuria pensaita.

Vanhassa haudassa lepää vaimoni isän sisko. Pitkä tie Turusta on päättynyt Hyvinkään kautta Malmille.

Eugen Schaumanin muistomerkki on pääsisäänkäynnin varrella.

Vuosina 1939–44 kuolleiden suomalaisten sankarihautojen muistomerkki. Sankarihauta-alueelle on haudattu 520 talvi- ja jatkosodissa kaatunutta suomalaista.

Erään sankarivainajan hautakivi.

Viimeisiin sotiimme vapaaehtoisina osallistuneiden ja sodissa kaatuneiden virolaisten muistomerkki.

Talvi- ja jatkosotien pommituksissa menehtyneiden helsinkiläisten muistomerkki.

Blogikirjoittaja 

Vielä kukkii gladiolus.

Erään muusikkopariskunnan hautakivi.

Kirjoittaja Malmilla v. 1953 isoisänsä haudalla.

Read Full Post »

Kevään polku

Koronavirus näyttää lamaannuttaneen blogikirjoittajan kynän – ehkä myös ajattelunkin. Mutta mitä erinomaista tällainen eläkepappa, kotiin teljetty riskiryhmäläinen, voisi tilanteesta mennä kirjoittamaan. Toisaalta, juuri tavallisen ihmisen ja perheen kokemukset voisivat kiinnostaa, miksei? Kuinka on pärjätty henkisesti ja fyysisesti, onko ollut mitään oireita, mitäs tykkäätte karanteenista? Kuuliaisesti olemme vaimoni kanssa sinnitelleet Uudenmaan rajojen sisällä – Hämeen puolella olevalle mökillemme ei ole ollut asiaa, ei ehkä muutenkaan vielä maalis–huhtikuussa. Haikeinta on se, kun omaisia eikä tuttuja voi tavata. Ja ne ikärajat! Annanko vaimoni nuorempana (alle 70-vuotiaana) tehdä kaikki kauppareissut? Uhraanko siis vaimoni? Ei käy, kyllä itsekin olen silloin tällöin piipahtanut kaupassa – ja todennut, että melko huolettomasti asiakkaat kaupoissa käyttäytyvät, turvaetäisyyksistä ei aina välitetä. Yskivä kansalainen ei saisi tulla kauppaan ollenkaan! Oikeastaan, kaupassa ei saisi puhuakaan, no enintään vasemmalla suupielellä, koska kyllä ne virukset ilmoille karkaavat heti, kun kovempia äännähdyksiä suustaan päästelee. Osattiinhan me puhumattomuus ennen poikkeustilaakin! Tosi hyvin täällä osattiin.

Epidemian alussa, viikkoja sitten, annettiin riskiryhmäläisille ohjeeksi ”pysykää kotona!”. Vähitellen ohjetta selvennettiin niin, että kyllä koiraa saa käydä ulkoiluttamassa, ja toki puistonpenkille saa istahtaa. Ennen pitkää jo kehotettiin selväsanaisesti ”ulkoilkaa, liikkukaa!”, mutta muistakaa välimatkat. Ulkoilukehotusta on noudatettu meidän huushollissa mielihyvin ja tunnontarkasti. Iltavirkku vaimoni tykkää kävellä lenkkinsä melko myöhään, mutta meikäläinen hipsii luontolenkeilleen mieluiten aamusta, heti kun pihalinnut kuuluttavat päivän alkaneeksi. Luulin myös kevään jo alkaneen, kun maaliskuussa ilman täytti kiurujen laulu, päiväperhosiakin näkyi, ja maasta puski leskenlehti sekä sinivuokko. Mutta pääsiäiseksi viileni, ja luonto hiljeni. Kevät ei tullut edes keikkuen, se jämähti paikoilleen. Pääsin pahimman yli ottamalla urakaksi Jari Tervon kirjan, 700-sivuisen Loiri-elämäkerran, jonka poikamme oli ostanut joululahjaksi äidilleen. Paljon toki Veskun vaiheista tiedettiin, mutta uuttakin tuli esille. Kirjan diskografiassa mainittiin esitys ”Eilen kun mä tiennyt en” (Charles Aznavour, suom. san Reino Bäckman), duetto Paula Koivuniemen kanssa. Katsoin dueton YouTube-videolta, sen myöhemmän, joka on julkaistu 31.12.2016. Hieno, herkkä päätös mukavalle lukukokemukselle. 

Kevään polku voi olla arvaamaton; polulle voi paistaa aurinko, mutta hetkessä taivas saattaa tummua, ja polku peittyy paksuun lumikerrokseen. Sellaisella polulla kuljin pääsiäisen jälkeen. Polku oli Vantaanjoen luontopolku, yksi Hyvinkään kaupungin monista luontopoluista. Se myötäilee Vantaanjokea Uudenmaan maaseutuopiston (Hyria) mailla ja on pituudeltaan vähän yli 2 km. Polku ei ole leveä ja huonolla säällä se voi olla kurainen sekä liukas. Se oli kuitenkin kevätpolku moninen laulavine lintuineen, ja polulla, tai pikemminkin sen opasteissa, näkyi myös oma kädenjälkeni. Olin joku vuosi sitten voittanut kaupungin avoimen logokilpailun luontopolkujen tunnuksesta ”Polkua luontoon”. Siinä opastaulussa se merkkini nyt seisoi! Palkinnoksi sain ykkössijasta upean retkipuukon! Tänään oli vielä uusi palkintojenjakotilaisuus. Kun kävin eilen kuvaamassa jokialueen pienempiä lintuja, näin punarinnankin, mutta harmikseni en saanut siitä hyvää kuvaa. Kerroin vaimolleni, että yritän tavoittaa punarinnan uudelleen iltapäivällä. Myöhemmin, polun puolivälissä haavan oksalle lennähti yksinäinen lintu, jolla oli rinnassaan ruosteenväriä. Se viipyi oksalla vain hetken, mutta se hetki riitti. Sain muutaman onnistuneen kuvan – ja sain kevätpolulla vähintään puukon veroisen ekstrapalkinnon!

JK. Uudenmaan eristys purettiin tätä kirjoittaessani. Takatalvi tuli etelään hillitsemään nopeimpia maalle karkaajia; pyry taisi olla hallituksen tilaus?

 

Vantaanjoen luontopolku alkaa Vantaan ylityksellä.

Sorsapari päättää huilihetkensä laskeutumalla veteen.

Västäräkkejä ei näkynyt vielä paljon. Vantaanjoella yksi ensimmäisistä.

Nokkosperhonen ja leskenlehdet.

Vantaanjoen luontopolun pääopaste.

Suurennos opasteen kartasta.

Luontopolku myötäilee Vantaanjokea. Joen molemmin puolin on peltoaukeat.

Pyöräilijöitä Seitsemän veljeksen vaellusreitillä Vantaanjoen länsipuolella.

Mustarastas mietteliäänä.

Säätila vaihtui nopeasti. Vantaanjoen telkät auringonpaisteessa.

Vantaanjoen luontopolun alkua. Ulkoilijoiden ruuhkaa ei ollut pääsiäisen jälkeen.

Polunvarren tietotaulu.

Tauluissa tunnuksena ”Polkua luontoon”. Suunnittelu: Pekka Könönen.

Sinivuokot polun metsäosuudella.

Vähän aikaisemmin keväällä koreaa mittariperhosta, koivutyttöperhosta näkyi runsaasti.

Opasviitat joen alkupäässä. Karjasilta ylittää joen.

Vantaanjokea Karjasillalta etelään.

Koiraspeippo.

Tiklit viihtyvät maaseutuopiston maisemissa.

Luontopolun ympäristössä on paljon luonnontilaista metsää ja puustoa.

Viikon 13 alussa säätyyppi muuttui lähes takatalveksi – ja pahempaa oli vielä luvassa.

Naarastelkkä.

Luontopolku saa lumipeitteen.

Punakylkirastas

Punarinta ei uskaltautunut esille.

Me tapasimme uudelleen!

 

Read Full Post »

Kummikatuni Tehtaankatu

Jokin outo lamaannus tai väsähtäminen hiipi hiljaa perheemme arkeen vuoden 2020 tammikuussa. Ei se kokonaan voinut johtua lumettomasta, harmaasta maisemasta. Se oli jotakin muuta, jotakin selittämätöntä – siihen asti, kunnes vaimoni antoi vinkin uutuuskirjasta ”Mika Waltarin Helsinki” (Juha Järvelä, 2019). Siinä se oli, Helsinki-sana mainittu! Marraskuinen Kallion retkeni ei siis pitkälle riittänyt, oli pian saatava uusi annos kantakaupungin mukulakiviä, massiivisia kivijalkoja, raskaita ulko-ovia, korkeita torneja, katujen yllä risteileviä ties-mitä-johtoja, hälinääkin. Siihen viidakkoon halusin taas työntyä, ja ihan vapaaehtoisesti. Vaimonikin heräsi kirjoittajamiehensä innostuksesta ja alkoi tsempata siippaansa tulevan retken valmisteluissa. Mutta mikä olisi blogimiehen seuraava kohde? Jokin kokonainen uusi kaupunginosa, vai mikä? Ei, nyt otetaan vain yksi katu, ja se on Ullanlinnan Tehtaankatu!

Miksi juuri Tehtaankatu? En oikein tiedä, en ole vieraillut kaverillani, joka olisi asunut Tehtaankadulla, en ole saattanut tyttöä Schalinin talon opiskelijaboksiin, en ole sukua maamme ensimmäiselle presidentille K.J. Ståhlbergille, joka asui Ricardo Björnbergin suunnittelemassa ja v. 1901 valmistuneessa upeassa uusrenessanssitalossa Tehtaankatu 4:ssä, mutta olen kyllä saattanut kouluajan kesätöissä viedä elintarviketilauksen jakeluauton apumiehenä ravintola Sea Horseen (Tehtaankatu 9 – Kapteeninkatu 11), sillä läheisen Pietarinkadun perunatoimituksesta on selvä muistikuva. ”Tehtaankadun äänet” eivät nekään ole millään tavalla koskettaneet kirjoittajaa, tuiki tavallista, ei-poliittista kansalaista. Hakemalla hain oikeutusta liittää Tehtaankatu juttuni otsikkoon, ja löysin viimein tärkeän yhteyden. Tehtaanpuiston yhteiskoulu oli aikoinaan urheilukoulun maineessa. Monet sen oppilaista kuuluivat tunnettuun pesäpalloseuraan nimeltä HPL (Helsingin Pallonlyöjät). Kun seuran menestys aikuisten sarjassa alkoi hiipua 1960-luvun alussa, siirtyivät monet HPL:n pelaajat omaan seuraani Herttoniemen Urheilijoihin. Sen lisäksi muistan kovat oppikoulun pesäpallo-ottelut Tehtaanpuistoa vastaan. Ja se kovin oli vuonna 1963. Oma joukkueeni ja oma kouluni Kulosaaren yhteiskoulu sen voitti, mikä tiesi jatkoonpääsyä Helsingistä ja aikanaan loppuottelua Sotkamon koulua vastaan. Kuliksen pojat, kera oman torvisoittokunnan ja parin vaunullisen verran koulukavereitamme (+ rehtori ja useita opettajia), matkasivat junalla Sotkamoon. Siellä voiton vei Kulosaari, ja torvi soi! Tiesitkö, että Tehtaanpuiston yhteiskoulu ei sijaitsekaan Mikael Agricolan kirkkoa ympäröivässä Tehtaanpuistossa, vaan Eiran puolella Ehrensvärdintiellä? Tänä päivänä tyylikkäässä rakennuksessa vaikuttaa steinerkoulu Elias-koulu.

Kiipesin ylös Laivasillankatua ja olin valmis aloittamaan päivän urakkani. Läheisen Pyhän Henrikin katedraalin ovi oli auki. Kirkkosali oli autio, muttei hiljainen – vahva urkumusiikki täytti tilan. Istuin alas, hiljennyin ja kuuntelin. Urkuri ei voinut tietää, että saatteli soitollaan matkaan Tehtaankadun turistin mitä hienoimmalla tavalla. Päivän tavoite oli kävellä Tehtaankatu päästä päähän, katsella ja kuunnella, kurkkia sisäpihoille, nähdä yksityiskohtia, nautiskella. Kävellessäni eteenpäin karhean komea jugendrakennus seurasi toistaan, kortteli korttelilta. Niin, jugend-retkeksi se taas meni – Helsinki kun on yksi maailman upeimmista jugend-kaupungeista! Sen huomaavat parhaiten ehkä vain ulkomaalaiset, kuten Yhdysvaltain entisen suurlähettilään vaimo Cody Douglas Oreck, joka helsinkiläisen jugendin innoittamana kirjoitti tekstin kuvakirjaan ”Storybook Helsinki and beyond”. Ja Tehtaankatu, mitä kaikkea sen vierille onkaan noussut; arvotaloja, suurlähetystöjä, (melkein kadun varrella olevat) maineikas teatteri ja parikin perinteikästä ravintolaa, v. 1908 valmistunut ala-aste, puistoja, kaksi kirkkoa ja yksi satutalon näköinen sairaala. Tehtaita ei suunnitelmista huolimatta kadun varsille noussut Fazerin Mestaritaloa lukuunottamatta, mutta jo päätetty kadun nimi jäi pysyväksi.

Tehtaankadusta tuli kummikatuni! Miten aion uutta kummikohdettani hoitaa ja vaalia, sen aika näyttää. Kotimainen kummikatu tai kummikaupunki on varmasti myös Greta Thunbergin mieleen; ei tarvitse matkustella kauaksi eikä enää yhtään lisätä kasvihuonekaasuja ilmakehään. Omalla vähäpäästöisellä ”etelänmatkallani” oli lentokoneenani Google, baaritiskinäni kirja “Puhvelista Punatulkkuun” (Kaija Ollila, Kirsti Toppari) ja rantatuolinani oli huippusivusto korttelit.fi. No, vähän tarvittiin apua myös Ventoniemen Helsingin bussilta.

Matka käynnistyy Helsingin Eteläsatamasta, ja kahvilla Vanhassa Kauppahallissa.

Päivää alkaa vähitellen valjeta. Jo näkyy Valkosaari sekä Luoto.

Tehtaankadun alkupää. Vasemmalla Pyhän Henrikin katedraali (E.B. Lohrman, 1860), oikealla Tehtaankatu 1 (Armas Lindgren, 1914).

Tehtaankatu 4 (Ricardo Björnberg, 1901)

Tehtaankatu 4:n tunnettuja asukkaita: maame ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg sekä Nobel-palkittu tutkijamme sekä fysiologi Ragnar Granit.

Tehtaankatu 16 ”Domus” (G.W. Nyberg, 1907)

Tehtaankatu 3:n yksityiskohta (Josef Stänbeck, 1902). Talon suunnittelija lienee tunnetumpi kirkkoarkkitehtinä.

Tehtaankatu 7 ”Sampsa” (Vilho Lekman ja J.W. Tikka, 1909). Talossa asui mm. Mika Waltari kouluikäisenä ja nuorena aikuisena vv. 1914–1930.

Tehtaankatu 7:n yksityiskohta. Tehtaankadun rakennukset valmistuivat pääosin 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana.

Tehtaankatu 20 ”Tammi” (Kaarlo Oila, 1907)

Tehtaankatu 22:n kivijalkamyymälä.

Kuvan keskellä ruskeanharmaa Schalinin talo, Tehtaankatu 9. Sokea pianonvirittäjä Herman Schalin oli myös etevä liikemies. Hän rakennutti kivitalon Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmaukseen (Usko Nyström, 1902). Vasemmalla Tehtaankatu 11 (Lars Sonck, Matti Finell, 1929).

Schalinin talon ulko-ovessa jugend-aikakauden koristelua.

Schalinin talon v. 1934 perustettu ravintola Sea Horse on valmiina tämän päivän lounastarjoiluun.

Kapteeninpuistikko Tehtaankadun ja Kapteeninkadun kulmauksessa.

Tehtaankadun lapsia.

Tehtaankadun koulu, nykyisin Tehtaankadun ala-aste, Tehtaankatu 15–17 (Albert Nyberg, 1908).

Tehtaankatu 19, As. Oy Koivu (Paavo Björk, 1904)

Eiran sairaala (1905) ja punertava lisärakennus (1910), Tehtaankatu 28–30 (Lars Sonck). Taustalla kellertävä rakennus Tehtaankatu 26 (Mauritz Gripenberg, 1903).

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Yksityiskohta Eiran sairaalasta.

Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23 (Lars Sonck, Arvo Muroma, 1935)

Yksityiskohta Mikael Agricolan kirkon kirkkosalista.

Tehtaankadun loppupäätä Eiran sairaalan kohdalta länteen. Taustalla Hietalahden telakan nosturi.

Kahvitauolla pikku kahvilassa nimeltä Lilla Fabrik! Palvelu pelasi englanninkielellä. Tilasin kahvini pariksi korvapuustin selvällä suomenkielellä. Onnistui!

Tehtaankatu 34 c (Väinö Vähäkallio, 1911). Vasemmalla Irlannin suurlähetystön talot. Ne suunnitteli Armas Siitonen vuosina 1918–20 alunperin yksityisasunnoiksi. Klassinen rakennustyyli poikkeaa Tehtaankadun valtavirrasta, jugendtyylistä.

Ehrensvärdintien Elias-koulu, entinen Tehtaanpuiston yhteiskoulu. Kadulla tapaamani oppilaat tunsivat koulutalon historiaa, tiesivät ainakin koulun entisen nimen!

Tehtaankadun monilta poikkikaduilta on näkymä Kaivopuistoon, Meripuistoon – ja merelle.

 

Read Full Post »

Leivon tarinaa

Peruskeväänä, jollainen vuoden 2019 kevät kaiketi säiden puolesta on ollut, koetaan etelä-Suomen maaliskuussa jo jokunen lämminkin päivä. Järvien jäät alkavat haurastua, ja myöhemmin huhtikuun puolella, on rannoilta jää yhtäkkiä sulanut. Telkkä on kaiken hoksannut, mutta olisiko toinen aikainen vesilintu, isokoskelokin, jo löytänyt tänne? Kiikaroin Kytäjärven maapadolta kauempana olevia vesilintuja – ja siellä se koskelopariskuntakin näkyy telkkien kaverina! Kaikki siis hyvin. Koskeloa ennen on muuttajia tullut vaikka kuinka; on nähty valtavien hanhilauttojen saapuminen, laulujoutsenten määrän nopea lisääntyminen, kurkien tulo, ja pienten muuttajien etujoukkojen ilmaantuminen kosteikkoon, pensaisiin ja puiden oksistoon. Tutuilla paikoillaan ääntelevät niin peippo, västäräkki kuin vaikkapa pajusirkku. Jätinkö jotakin pois ensimmäisten tulijoiden joukosta? Aah, no niin, tietenkin, kiuru! Sehän on ihan ensimmäisiä tulijoita ja on ehtinyt laulaa peltojen yllä jo pari kolme viikkoa. Kiuru tai leivo – tai miksei: kivenpuottaja tai peltoleivonen!

Kun astelen peltoaukeita halkovalla hiekkatiellä Hyvinkään Kytäjällä ja kuuntelen kiurujen laulua, tiedän olevani merkittävällä paikalla. Täällä on kiuru laulanut siitä lähtien kun peltoja ja niittyjä on raivattu, ja täällä on myös vaikuttanut henkilö nimeltä Aleksanteri Rahkonen. Hän oli Viipurissa v. 1841 syntynyt runoilija, opettaja, kääntäjä ja toimittaja. Hän oli henkilö, joka teki sanat lauluun ”Miks’ leivo lennät Suomehen?”. Rahkonen toimi lyhyen ajan opettajana Kytäjän kartanon omistajan Constantin Linderin ja tämän puolison Marie Linderin perustamassa kyläkoulussa. Lähteet eivät kerro (en ainakaan löytänyt), milloin ja missä Rahkonen teki sanat runoonsa, johon Erkki Melartin teki sävelen. Sen uskotaan tapahtuneen Hyvinkäällä, mutta jos näin oli, ei runon mahdollisella tekohetkellä leivoa juuri näkynyt. Rahkonen aloitti opettajan työnsä syksyllä 1864 ja joutui eroamaan koulusta jo seuraavan vuoden helmikuussa! Syy ei ollut runoissa, vaan muissa seikoissa. Laulussa runoilija kysyy kahdesti leivolta miks’, ja saa kysymyksiinsä vastaukset. Myös blogikirjoittaja haluaa kysyä leivolta: miks’ äänes on niin sorea juuri näiden Kytäjän peltojen yllä – vai kuvittelenko vain? 

Sanotaan, että eläkeläiselle ja/tai vanhemmalle ihmiselle riittää päivän ohjelmaksi yksikin tehtävä. Luulen, etten itse ole ihan vielä tuossa seesteisyyden tilassa, mutta ainakin blogien kirjoitteluni on ollut tänä vuonna vähäisempää kuin ennen. Alkuvuotta tosin leimasi oikean silmäni ongelmat. Jouduin useasti käymään Helsingissä silmätutkimuksissa ja lopulta silmäleikkauksessa. Yksi käyntini melkein peruuntui, kun aamulla vaimoa hyvästellessäni pyörryin ja rojahdin lattialle! Ylös vain lasten lelujen seasta ja matkaan! Lelut säilyivät ehjinä, mieskin melkein, mutta lelujen säilytyslaatikot hajosivat lunastuskuntoon. Parin viikon päästä leikkauspäivänä aloin aamuyöllä kotona oksennella, mutta mahataudista huolimatta, ei kun jalkeille ja Ventoniemen bussiin. Onneni taisi olla, että sillä kerralla leikkaukseni peruttiin toisen kiireellisemmän potilaan takia. Maaliskuun puolella Hyks:n silmäkirurgi sai macula pucker -sairauteni (verkkokalvon ryppykalvo) viimein hoidettua. Kaikki taitaa olla hyvin, ainakin oikean silmän tarkkuus on parantunut. Nyt kuitenkin operoitu silmäni näkee monennäköisiä ja -kokoisia edestakaisin liikkuvia mustia pisteitä ja langanpätkiä (lasiaiskellujat). Yksi sellaisista on rusetinnäköinen, ja sen olen nimennyt töyhtöhyypäksi. Sehän blogin johdannosta puuttuikin! Ehkä ne mustat kellujat aikanaan poistuvat – kuten meidän monet muuttolintummekin, Rahkosen kirkasääninen leivokin muiden mukana.

Kytäjärven jääpeite alkaa sulaa maalis–huhtikuussa.

Paikkalintu harakka tietää, että kohta saadaan seuraa.

Töyhtöhyyppä on yksi ensimmäisistä tulijoista.

Peippokin on jo tullut. Jotakin ruokapuolta pitäisi kynnöspellolta löytää.

Kurkien tulon kuulee kauas.

Laulujoutsenia tulee päivittäin lisää. Osa tosin talvehtii etelä-Suomessa.

Kanadanhanhet ovat komeita lintuja. Usein joku yksilö voi lentää joutsenten mukana.

Valtava joukko hanhia pysähtyy muuttomatkallaan Uudellamaalla, josta ravintoa on hyvin saatavana.

Kiurun laulu kuuluu kevääseen. Kiuru, tai leivo, enemmänkin kuuluu kuin näkyy.

Västäräkki saapuu usein jo maaliskuussa. Huhtikuussa on jo helpompaa, kun rantavedet ja -maa on sulana.

Laulujoutsenet ja töyhtöhyypät tulvapellolla. Suurta tulvaa ei v. 2019 etelä-Suomeen tullut.

Mahtuuko tänne vielä?

Merikotka alkaa olla melko tavallinen näky Uudenmaan aukeiden ja kosteikkojen yllä. Kuvassa vanha merikotka Hyvinkäällä.

Rusakolla on kiire piiloutua! Taivaalla kaartelee uhkaava peto.

Kaikki lumi ei ole vielä Uudellamaalla sulanut huhtikuun puolessa välissä.

Leskenlehdet nousevat kukkimaan aurinkoisilla rinteillä.

Hyvinkäällä on vahva kuusipeurojen populaatio.

Pienikokoisia metsäkauriita näkee päivittäin peltojen reunamilla, parhaiten aamu- ja iltahämärässä.

Kiurujen pellolla kaartelee myös komea ruskosuohaukkakoiras.

Mies on nähnyt sinisuohaukkakoiraan! Niin olen minäkin. Vielä kun se olisi kaartanut vähän lähemmäksi …

Sinisuohaukka, koiras.

Ei se kevät kurjemmalta tunnu!

Kytäjärven sula on laajentunut huhtikuun puolessa välissä.

Kyllä siellä jotakin on … Ainakin telkkä ja isokoskelo.

Koiras- ja naarastelkkä.

Naaras- ja koirasisokoskelo.

Pajusirkkukin on tullut vesistön tuntumaan. Se on myös aikaisia muuttajia.

Elämä on laiffii, varsinkin kun on kunnon räpylät!

Read Full Post »

Vain sata vuotta sitten

Musiikkitalon jykevän kolossin jälkeen, vähän etäämmällä Mannerheimintiestä tulee näkyville tyylikäs punertavaksi maalattu rakennus. Se on ollut paikoillaan aina 1840-luvulta lähtien – ja erottuu uusklassisilla piirteillään kaikista sitä ympäröivistä lukuisista monumentaalirakennuksista. Talo on Hakasalmen huvila. Se oli aikoinaan suuren hyväntekijän, Aurora Karamzinin vanhuudenkoti, mutta viime vuosisadan alusta lähtien talo on ollut osa Helsingin kaupunginmuseoverkostoa. Olin menossa Hakasalmen huvilan näyttelyyn ”Vihan kevät – Helsinki 1918”.

Sisällissodan aika keväällä 1918 oli järkyttävä ajanjakso Suomen historiassa. Ihmisiä tapettiin ja ihmisiä kuoli vankileireillä pienen kaupungin verran, yli 37000 henkeä. Helsinki ja helsinkiläiset kokivat sodan omalla tavallaan; Tampereen kaltaista yhteenottoa punaisten ja valkoisten välillä ei kaupungissa koskaan käyty. Helsinki oli punaisten määräysvallassa alkuvuoden 1918, ja vasta saksalaisten mukaantulo mursi punaisten ylivallan. Muu Suomi oli asteittain saatu valkoisten hallintaan. Jotkut saattoivat elää sisällissodan aikaisessa Helsingissä lähes normaalia elämää – ehkä niin tekivät äitini vanhemmat ja myös heidän vanhempansa, jotka olivat muuttaneet Helsinkiin 1800-luvun lopulla. Mutta aikaa leimasi levottomuuksien lisäksi myös pitkään jatkunut elintarvikepula. Työtön, entinen tehdastyöläinen saattoi liittyä punakaartiin vain saadakseen leipää itselleen ja perheelleen …

”Oli veljeään vastassa veli nyt
vaan he kumpikin kaatuivat puolesta maan
Lumi valkea peittona heillä vain on
ja kummankin hauta on tuntematon …”
(Laulusta ”Ruusu on punainen”, suom. sanat Sauvo Puhtila) 

Hakasalmen huvilan näyttelysalit olivat aamupäivällä melko tyhjät. Ruuhkia tulisi vasta myöhemmin päivällä. Salien hiljaisuudessa eläydyin nayttelytaulujen ihmisten kokemuksiin ja viime vuosisadan alun Helsinkiin. Näin Töölönlahden toisella puolella Työväen talon torniin syttyneen punaisen lyhdyn – ja näin taistelujen tauottua vangittujen jonot sekä saksalaisen tykkitulen jäljet rakennusten ja siltojen kupeissa. Oliko kaikesta vain sata vuotta? Astelin viimein ulos näyttelytilasta ja lähdin kävelemään Mannerheimintietä pohjoiseen, kohti Laakson sairaalaa tuttua tapaamaan. Nyt ei vastaani tullut saksalaisten joukkoja Huopalahden suunnalta, mutta jokin kolonna tästä oli kyllä hiljattain kulkenut: kevyenliikenteen väylällä Hotelli Scandian edustalla oli tuoreita kavioiden jälkiä – ja kasoittain hevosten jätöksiä! Vaarattomia liukumiinoja.

Hakasalmen huvila, Mannerheimintie, Helsinki

Hakasalmen huvila, Helsinki (E.B. Lohrmann)

Vihan kevät – Helsinki 1918 -näyttely

Vihan kevät -näyttely

Valkokaartilaisia, Helsingin kaupunginmuseo HKM

Helsinkiläiset naiset valmistavat patjoja ja tyynyjä valkokaartilaisille ja punaisten vangeille (HKM)

Valkokaartilaisia (HKM)

Punakaartilaisia (HKM)

Punakaartilaispariskunta (HKM)

Punakaartilaisia (HKM)

Helsingin Työväentalon torni on saanut osuman (HKM)

Sisällisodan aikainen Helsingin keskustan kartta, jossa mm. saksalaisten ja punakaartilaisten taistelupaikkoja (HKM)

Helsingin Pitkälläsillalla veneiden barrikaadi ja etualalla ruumisarkkuja (HKM)

Venäläisten aikainen Turun kasarmi Helsingissä on palanut. Nykyään kasarmin paikalla on Lasipalatsi (HKM)

Punaisten hautoja Helsingin Mäntymäellä (HKM)

Vangin sormus (HKM)

Read Full Post »