Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘mökkijärvi’

Niinä touko- ja kesäkuun aamuina, kun kävelin töihin kaupungin keskustaan, kuulin usein Viertolankadun loppupään lehtometsiköstä iloista, lähes keskeytymätöntä linnunlaulua. Se oli kuin puron solinaa. Enää ei ole työpaikkaa, jonne kävellä, ei ole myöskään sitä lehtometsää, josta linnunlaulu kuului. Näiden aamujen muisti- ja äänikuva on kuitenkin hyvin tallella. Työvuosina ei ollut mahdollisuuksia jäädä kuuntelemaan aamun laulajaa – saati, että olisin yrittänyt päästä näkemään minkälainen siivekäs ilmaisen aamukonsertin järjesti. Eläkeläisenä on aikaa pysähdellä ja ihmetellä. Tänään, vuosia myöhemmin, sain jälleen kuulla samaa laulajaa ja sain linnusta jonkinmoisen valokuvankin. Lehtokerttuhan tuo kiinnostukseni kohde oli. Mutta kovin on tuo varpuslintu liikkuvainen ja vikkelä. Aikaa kuluu, kun lintu viimein tulee näkyville, pysähtyy pieneksi hetkeksi ja tarrautuu oksaan kiinni. Ja jos pysähtyykin, keikkuu se oksallaan selkäpuoli alaspäin kuin kuvaajalle kiusaa tehdäkseen.

Lintujen tunnistaminen ja valokuvaaminen on alkanut uudestaan avautua ja kiinnostaa, kun plakkariin tulee uusia lajeja tai tapaa jälleen vuosien takaisia lintututtavuuksia. Yllättävän paljon sitä näkeekin, kun vain siirtää itsensä keskelle metsikköä tai puron varren lehtoon ja aloittaa työn – ja voi kerrankin kiireettömästi katsella ylös puiden oksistoihin. Kevään havainnointi- ja kuvausmetodini on ollut hyvin yksinkertainen. Pysähdyn ja kuuntelen. Jos kuulen lupaavan äänen ja koen, että tuon äänen haltija on mahdollisesti nähtävissä, alan astella hiljalleen ääntä kohti (muina miehinä). Vielä vähän lähemmäksi, ja nyt katse tarkkana. Heilahtiko tuo oksa? Siellä se piileksii. Ihan paikallaan vain. Älä nosta vielä kameraa. Yritä olla huomaamaton (kerrankin eduksi). Nyt varovasti kamera ylös; näet objektiivin läpi kohteesi vielä tarkemmin. Oletko jo tarkentanut tuolle etäisyydelle etukäteen? Tuolla liikutaan! Odota ja malta vielä vähän, lintu tulee kohta kokonaan esille. Nyt, rauhalliset liikkeet, tähtäys ja laukaisu. Taisi onnistua, vai kuinka?

En nyt ota ollenkaan kantaa pro-kuvaamiseen, armeijakuvioisiin piilokojuihin, en ekstrapitkiin teleobjektiiveihin, en jalustoihin, en itselaukaisimiin, en elämänpinnoihin. Vannomatta paras, voihan olla, että kirjoitan joskus blogiani piilokojusta Haminan ulkosaaressa naama noettuna ja jäsenet jäykkinä huonosti nukutun yön jälkeen. Kojun katolla aurinkokenno tuottaa virtaa kojun kymmeniin vempaimiin ja olen yhteydessä neljään viiteen bongarikaveriini. Kuuleeko kolmeykkönen? Ei, nyt riitti linnuista – ja kuvitelmista, koska blogini viimeiseen kappaleeseen tulee mahtua muutakin! Edes lyhyt mökkeilijän palsta, eikö vain? Kuinka sujui viikonloppu mökillä hirmutuulessa? Pelittikö vastahankittu moottorisaha? Ei taida ketään kiinnostaa. Juhannus on tulossa – siitä jotakin? Ei millään ehdi, nyt on h-hetki käsillä. On mentävä katsomaan, kuinka tikkaperhe jakselee takapihamme haapaan koverretussa pesässään. Palataan juhannukseen ja mökkeilyyn sitten myöhemmin, kun tuo tikkapoikue on lähtenyt kotipesästään. Vielä sieltä ääniä kuuluu …

Mökkijärven alkukesä

Mökkijärven alkukesä

Mökkipihan kukkia

Mökkipihan kukkia

Leppäkerttu laiturikorjaajan apulaisena

Leppäkerttu laiturikorjaajan apulaisena

Kelopuun kimpussa

Kelopuun kimpussa

Kantoapua

Kantoapua

Pihan metsätähdet

Pihan metsätähdet

Mökkipihan kirjosiepot

Mökkipihan kirjosiepot

Koiras ruokahuoltajana

Koiras ruokahuoltajana

Polttopuutäydennystä Reiskalta

Polttopuutäydennystä Reiskalta

Reiska tarkkana

Reiska tarkkana

Uusi huussi metsän keskellä

Uusi huussi metsän keskellä

Yöksi poutaantuu

Yöksi poutaantuu

Padon kesä

Padon kesä

Västäräkillä ruokintakiireitä

Västäräkillä ruokintakiireitä

Leinikit

Leinikit

Punavarpunen

Punavarpunen

Lehtokerttu

Lehtokerttu

Metsäkurjenpolvi

Metsäkurjenpolvi

 

 

 

Read Full Post »

”Entä, jos sinä valitset kukat ja minä ponnahdan näyttämölle sitten, kun olet työntämässä ostoksiasi kassalle?” Ehdotus meni läpi ja järjestely toimi hienosti. Tänä keväänä en kokenut ollenkaan vaikeaksi kesäkukkien hankintaruljanssia! Pientä säätöä, niin asiat kyllä hoituvat. Kukkia tarvittiin niin mökille kuin kotiin. Niitä tarvittiin paljon: isoja ja pieniä, kerrottuja ja jaettuja, yksivuotisia ja monivuotisia, eikä vaimoni kelpuuttanut kärryynsä ihan mitä tahansa ehdokasta. Tehtävä on tärkeä, sanottakoon se selvyyden vuoksi, mutta suhteellisen pitkäkestoinen hankintaprosessi koleassa ja tuulisessa kukkahallissa ei ole minua varten. Sain sillä aikaa syventyä moottorisahojen vertailuun seinän takana inhimillisissä olosuhteissa. Jos kirjoittaja paljastui pahimman luokan sovinistiksi, ei väliä, kaikki oli vain pariskunnan parhaaksi. Sopu säilyi, ja harmoninen ilmapiiri löi kukkamaisen leimansa koko loppupäivälle, jolloin mökkimme saisi penkkeihinsä tuoreet kesäkukat.

Edellisestä mökkikäynnistämme oli kulunut tasan kuukausi. Nyt oli jo voimia lähteä jatkamaan kesken jääneitä kevätaskareita, joista tärkeimpänä kesäkukkien istuttaminen ja amppelien asettelu vakiopaikoilleen. Ei mökki ole mökki, jos kukkapenkit työntävät vain sammalta tai jauhosavikkaa, ja amppelin paikalla roikkuu lähikuusesta lennähtänyt naavatupsu. Perillä availin tunnollisena apulaisena vielä tunnollisellemmalle vaimolleni multasäkkejä, asettelin kukkalaatikoita paikoilleen ja kannoin järvestä kasteluvesiä. Välillä, ihan lääkärin määräyksestä, lepäilin sohvalla tai tein tuttavuutta kirjosiepponaaraan kanssa. Olipa erikoinen kirjosieppo! Antoi kameramiehen lähestyä muutamaan metriin eikä hätääntynyt kameran äänistä! Ehkä se tunsi sympatiaa sitä lähestyvää toipilasta kohtaan – ja olimmehan me toki kavereita jo useamman vuoden takaa. Tämä kevät on ollut erikoinen ja erilainen. Olen jo vähän kyllästynyt eläkeläisen liikaan vapaa-aikaan sekä löysäilyyn. Siitäkö kaikki terveysongelmatkin johtuvat? Mökki ja kaikki sen kesäiset askareet tulevat varmasti tekemään hyvää. On viimein taas vipinää ja selvä päiväjärjestys. Haepas ukkoseni tuohon keittiön ämpäriin vähän järvivettä, kiitoksia! Näin selvittiin siitäkin joutilaasta hetkestä!

Mökkimme karu kangasrinne oli nyt saanut väriläiskänsä talven jäljiltä melko alastomiin kukkapenkkeihinsä. Ilta oli jo pitkällä, kun pääsimme lähtemään kotiin päin. Mutta nyt oli myöhäiskevät, ja valoa riitti. Ajelimme Mustialan oppilaitosten kautta läpi Tammelan keskustan, ohi harmaakivikirkon ja Pyhäjärven rantaa myötäilevää tietä pitkin kohti Saaren kansanpuistoa. Mitäs jos pysähdyttäisiin Portaan kylään? Jopas jotakin – kesä ei ole vielä kunnolla alkanutkaan, ja nyt jo jalkaudutaan nähtävyyksiin melkeinpä keskiyöllä, eikä mitään kiirettä! Muistatko, näinhän teimme myös vuosia sitten? Samassa paikassa, samassa Portaan kylässä tuomen kukkiessa Turpoonjoen ylittävän kapean puusillan kupeessa. Nyt on elettävä, nyt on nuuhkittava kevään tuoksut! Kuukauden päästä, juhannuksen aikoihin syreenikin alkaa jo lakastua ja tienvarsien lupiineista vain harvat enää kukkivat. Tuhlatkoot kukat tuoksujaan – tuhlataan me aikaamme! Sommaren är kort!

Keväinen mökkijärvi

Keväinen mökkijärvi

Kirjosiepponaaras vakiopöntöllään

Kirjosiepponaaras vakiopöntöllään

Kevätkuosi

Kevätkuosi

Kirjoittajan vaimo

Kirjoittajan vaimo

Vuorenkilpi

Vuorenkilpi

Peippo tähystyspaikalla

Peippo tähystyspaikalla

Mustikan kukinnot mökkipihalla

Mustikan kukinnot mökkipihalla

Pois viimeisetkin lehdet

Pois viimeisetkin lehdet

Syrjäälän tilan päärakennus, Portaan kylä

Syrjälän tilan päärakennus, Portaan kylä

Syrjälän tila, Portaan kylä

Syrjälän tila, Portaan kylä

Blogimies

Blogimies

Tuomi kukassaan

Tuomi kukassaan

Turpoonjoen jokivartta, Porras Tammela

Turpoonjoen jokivartta, Porras Tammela

Portaan kylän lemmikit ja kaikki muu

Portaan kylän lemmikit ja kaikki muu

Tiilit järjestyksessä, Portaan kylä

Tiilit järjestyksessä, Portaan kylä

Syrjälän tilan viiri

Syrjälän tilan viiri

Read Full Post »

Juhannuksen aatonaaton liikenne kantatiellä 54 oli yllättävän rauhallista – joukkoon mahtui hyvin, eikä Herajoentien risteyskään Kormussa ollut ruuhkainen. Puhelinliikenne oli sen sijaan vilkasta. Soittoja tuli matkan aikana niin vanhan tätini asioissa Pakilakodista kuin työasioissa tutulta kustannustoimittajalta. Viimeisen puhelun jälkeen pääsin heti iskemään hampaani Huhkajalammella vaimoni jo tilaamaan rekkamiehen annokseen. Eipä tarvinnut perillä mökillä heti ruveta kokkailemaan, kun taloksi asettuminen, sänkyjen avaaminen, pesuvesien lämmittäminen ym. vie aina oman aikansa. Juhannussäästä en nyt sano mitään. Parasta lähteä reissuun vähäisin odotuksin. Oikeastaan, Suomen juhannussäältä ei kannata odottaa yhtään mitään. Silti sitä odottaa.

Mökillämme ei ole televisiota. Juhannuksen mökkivieraamme, vikkelän Hiekkaharjun lapsenlapsemme touhut vastaavat hyvinkin parin tv-kanavan tarjontaa. L-kanavalla sattuu ja tapahtuu. Niin nytkin. Kun olin L-pojan kanssa aatonaattona vastaanottamassa isoa kivituhkakuormaa, kolautti L-poika päälakensa raskaan kuormurin lavanreunaan. Nahka repeytyi vertavuotavaksi haavaksi, mutta siitä selvittiin lyhyellä itkulla, haleilla ja haavan puhdistamisella (isällään oli samoja taipumuksia pikkumiehenä). Illan aikana oli vielä siirrettävä uuden vessarakennuksen pohjan alta pois valtaisa kivi. Olin yksin sitä yrittänyt kammeta, mutta tuloksetta. Sain naapurimökin Sepon avuksi kivijumppaan. Hikinen urakka tuotti tuloksen, kun vaimoni vielä näppärästi lisäili kuoppaan apukiviä kankien uusiksi tukipisteiksi. Neljä tuntia mökillä; oltiin vasta aatonaatossa ja nyt jo oli koettu verta, hikeä ja kyyneleitä. Olisiko se puoli ollut jo siinä? Ei ollut – juhannuspäivänä nähtiin vielä ruumis. Se tosin tuli eläinmaailmasta. Rastaan poikanen, onneton, syöksyi mökkimme ikkunaan, putosi siitä kuistin narumatolle ja hetken räpiköityään kaunis linnunalku valahti veltoksi ja oli kuollut.

Katselen maanataina juhannuksen aikana ottamiamme valokuvia. Oliko mökillä ollut aurinkoakin? Juhannusaattohan saatiin viettää ihan kohtuullisessa säässä! Voitiin olla ulkona ja hakea vihtatarpeet. Nautittiin aaton juhla-ateria ilman, että tornado olisi vienyt kattauksen mennessään. L-poika tutustui naapurimökin samanikäiseen Santtu-poikaan ja pelasi pitkään omaa MM-peliään hiekkatien pätkällä oikealla nahkapallolla. Aattosaunaa eivät raekuurot häirinneet, ja pikainen pulahdus järvessä löylyjen jälkeen oli mahdollista. Järvemme aattoillan perinteitä pyrkivät vaalimaan niin Kutterinlahden haitarivenekunta kuin naapurimökin karaokekuningaskin, mutta kummankaan esitykset eivät nousseet sille tasolle, jolle hellesää yleensä virtuoosit innoitti. Ynnäsimme juhannuspäivänä, mitä linnunääniä olimme viikonloppuna kuulleet. Peipponen vielä jaksoi, käki kukkui, kuului myös sirittäjän ääniä ja punarinnan tiksutusta. Ja tietenkin monien lokkien ääniä. Oli naurulokkia, kalalokkia ja harmaalokkia – ja mökin keittiönurkkauksesta lisättiin ehdokkaiden listaan myös viillokki!

L-kanava (ja myös hyvinkääläisten lastenlastemme vetämä J-kanava) avataan mökillämme uudelleen vähintään kerran tänä kesänä. Ei voi kun toivoa, että silloin kesä näyttäisi lempeämmät ja aurinkoiset kasvonsa. Koleana, viimaisena ja sateisena juhannuspäivänä lisäilin saunan kiukaaseen puita. Huomasin lähelläni hyppelevät pelottomat punarinnan poikaset. Luulen, että linnut kaipasivat saunamökin lattian alapuolelle säteilevää lämpöä. Kukapa ei olisi lämpöä kaivannut juhannuksena 2014. L-poika taisi pärjäillä parhaiten vikkeline kinttuineen.

Juhannuksen villiruusu

Juhannuksen villiruusu

Pellonreunan savusauna

Pellonreunan savusauna

Manun rannassa

Manun rannassa

L-poika vihtametsässä

L-poika vihtametsässä

Nurmitädyke

Nurmitädyke

Lemmy ja Santtu 01

Lemmy ja Santtu 01

Lemmy ja Santtu 02

Lemmy ja Santtu 02

Juhannuksen tyyppikukka vanamo

Juhannuksen aattoilta mökkijärvellä

07b Vanamot

Juhannuksen tyyppikukka vanamo

Juhannuksen tyyppikukka valkolehdokki

Juhannuksen tyyppikukka valkolehdokki

L-poika

L-poika

Heinijärven juhannussoittajat

Heinijärven juhannussoittajat

Juhannuspulahdus

Juhannuspulahdus

Asetelma mökkipihalla

Asetelma mökkipihalla

Pelargoniakin kärsii kylmyydestä

Pelargoniakin kärsii kylmyydestä

Tienvarrelta poimittuja

Tienvarrelta poimittuja

Lätäköt

Lätäköt

Juhannuspäivän tyhjä laituri ja saderintama

Juhannuspäivän tyhjä laituri ja saderintama

L-poika kotiinlähdössä

L-poika kotiinlähdössä

Read Full Post »

Matkailu avartaa ja museoissa käynti erityisesti. Jätimme iltapäivällä taaksemme kuuman toimistohuoneen, työpaineet ja Hyvinkään ukonilman kaasutellessamme moottoritietä pohjoiseen päin. Liikenne oli vilkasta – moni muukin halusi vielä nauttia kesän ehkä viimeisestä lämpimästä viikonlopusta jossakin muualla kuin työn parissa. Tampere oli meidän kohteemme; jaloittelua keskustassa, ruokailu ja tutustuminen Museokeskus Vapriikkiin.

”Priorisoikaa, kun aikaa on niin vähän”, totesi Vapriikin kassan jämerä miesvirkailija. Totta, olimme varanneet liian vähän aikaa Vapriikin yhteentoista näyttelyyn tutustumiselle. Ja mehän sitten priorisoimme ja lähdimme kiertämään. Itselleni olisi riittänyt jo Tampellan vanhaan verstasrakennukseen ja sen arkkitehtuuriin tutustuminen, mutta näimme toki paljon muutakin. Keskityimme ”Aika leikkiä” – ja ”Tuhannen kengän tarina” -näyttelyihin. Hämärässä nurkassa istui suutari kengänaihio sylissään. Katso, kuinka tuo suutari voi olla noin paikallaan? Ihminen vai nukke? Jokin performanssi? Arvoitus selvisi viimein – näimme taidokkaasti rakennetun keinosuutarin, joka kauempaa katsottuna vaikutti elävältä ihmiseltä. Vapriikissa ja Tampereessa riittäisi näkemistä monelle päivälle, mutta kun nyt lähdemme, ehdimme vielä valoisan aikaan Urjalan K-marketin kautta mökillemme. Haa, päästiinpä tyylikkäästi ulos parkkihallistakin – juovakortti osui pesäänsä ensimmäisellä yrityksellä! (nimim. ”pysäköi mielellään taivasalla”).

Mökkijärvellä oli ollut raju ukonilma. Naapurimme kertoivat, miten heidän narulla olleet pyykkinsä olivat lepattaneet myrskyssä vaakasuorassa. Siinä myllytyksessä lähtivät pyykeistä lopulta hankalat mustikkatahratkin, iloitsi naapurirouva. Oma mökkimme oli pystyssä, mutta kahdenistuttavan puisen rantatuoliryhmän oli myrskytuuli heittänyt kumoon. Lauantain hienossa kesäsäässä ja mökkiaskareissa mietiskelin vielä Vapriikin suutaria. Jos se oli kuitenkin elävä ihminen? Se selvitetään syksyn uusintakäynnillä. Silloin varataan enemmän aikaa myös Vapriikin museokaupalle, sen monipuoliselle tarjonnalle ja ystävälliselle palvelulle. Ehkä ehdimme tehdä muitakin hankintoja kuin isännän kahden euron Vapriikin lippis! Oli vähän hoppu ja oli pakko priorisoida, ostoksiakin nääs.

Tammerkoski, Tampere

Näkymä ruokapaikalta ylöspäin

Näkymä ruokapaikalta alaspäin

Vaimoni ja Vapriikki

Vapriikin linnut

Nukkekodin keittiö (Vapriikki)

Suutari (Vapriikki)

Kenkämuotia kauan sitten (Vapriikki)

Tampellan perustajamiehiä Gustaf August Wasastjerna ja Adolf Törngren

Hotelli Tammerin sisäpihaa

Nähdään taas, Tampere! (Keskustori)

Read Full Post »

Heinäkuun viimeisen ehjän viikon puolivälissä lomailijan usko kesään oli jo mennyt. Vai voisiko kesä vielä löytyä lännempää Suomesta? Jokin pieni päivämatka tarvittiin lomailijan psyykelle nyt välttämättä. Ei kun Turkuun – olihan sinne matkaa vain 100 km ja kymppitie kuin viivoittimella piirretty. Turun opastuspisteessä (pieni stoppi ja orientoituminen) taisi jo pilvien raosta aurinkokin näyttäytyä (!), mutta infotaulun karttaboksi keljuili – ei antanut meille tarpeellista kaupunkikarttaa. Mitä suotta enää, viime vuonnahan Turku juhli ja oli Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Kruisailumme alkoi kesän teeman mukaisesti Turun hautausmaalta, jossa taas kerran vaimoni puolen sukujuuria etsimme, nyt ilman mitään koordinaatteja. Huomasimme kiertelymme laajalla ja hyvin hoidetulla hautausmaalla pian tuloksettomaksi ja suuntasimme kohti keskustaa. Toisin kuin Tampereelle Turusta löytyy maksuttomia parkkipaikkoja, ja aivan keskustan tuntumasta! Kovasti oli kaupungissa hulinaa ja ohi viuhtovia puolialastomia pyöräilijöitä, siinä oli mökkiläinen ihmeissään. Maailman suurimmat pizzatkin nautimme, kun tunnettu pizzapaikka hollile osui. Pizzapaikan tytöt eivät muuten tienneet opastaa yhteenkään Jussi Vareksen (kirj. Reijo Mäki) kuppilaan! Pitäisi tietää – aiheesta on tehty jopa kirjakin.

Päivästä tuli lopulta lähes helteinen – se kesä löytyi sittenkin Aurajoen rannalta, jossa valmisteltiin Down By The Laituri -tapahtumaa. Tyylikäs Samppalinnan kesäravintolakin oli lähtenyt meteliin mukaan ja soitteli omaa musaansa täysillä – käännytti näin oveltaan kaksi huili- ja kahvihetkeä etsivää vaeltajaa. Kahvit sai meille tarjota toispuol jokke oleva viihtyisä, rauhallinen ja palkittu Cafe Art Läntisellä Rantakadulla joen tuntumassa. Vieläkö jaksamme katsastaa Tuomiokirkon? Olihan se jaksettava, kun aivan vieressä maisemaa hallitsi ja piti oviaan auki kaikelle kansalla. Perillä mökillä myöhemmin illalla kertasimme päivän tapahtumia, annoimme Turulle ten points ja pulahdimme lopuksi tyyneen mökkijärveen. Ympäröivä hiljaisuus oli täydellinen, kun viimeiset vesipisarat olivat uimareista laiturille kopsahdelleet.

Päätin vihdoin hakeutua lääkärille jo kolme kuukautta kestäneen käsisärkyni takia. Olin saanut ajan ensimmäiselle arkipäivälle lomani jälkeen. Särky oli jo vähän lievempää kuin aiemmin, mutta ei kädellä vieläkään suuria liikekaaria voinut tehdä. Puiden sahaaminen ei tänä vuonna kovasti innostanut. Hyvinkään terveyskeskuksessa, Lars Sonckin piirtämässä vanhassa parantolarakennuksessa, oli hiljaista, kun nousin sen leveitä portaita neljänteen kerrokseen. Täsmällisesti sovittuna aikana vastaanottohuoneen ovi aukeni ja minut kutsuttiin sisälle. Omalääkärini sijainen, nuori naislääkäri hoiti asiansa reippaasti ja osaavasti. Piikki lyötiin blogimiehen olkapäähän ja kehotettiin ottamaan pari päivää levon kannalta. Kuulostelin piikin jälkeen oloani – ja peijjooni, viikkojen jomotus alkoi parin tunnin jälkeen hellittää. Loppui viimein irvistys (diagnoosi: olkapään pinneoireyhtymä). Pää oli vähän turtana, mutta katsoin olotilan olevan juuri sopivan uudelle blogikirjoitukselle! Eihän lääkäri sellaista kieltänyt?

Aurajoki

Luokanopettajan hauta, Turun hautausmaa

Turun vanhoja puutaloja Uudenmaankadun poikkikadulla

Aurajoen ravintolalaivoja

Soulmies

Samppalinnan kesäravintola

Cafe Art, Turku

Turun kauppahalli

Keskustan tyyliä

Turun tuomiokirkko, kuva 1

Turun tuomiokirkko, kuva 2

Turun tuomiokirkko, kuva 3

Kuu laskee – loma päättyy

Read Full Post »

Kesän tuloa on tänä vuonna haikailtu hiekkalaatikoilla, kauppatoreilla, kuppiloiden terasseilla, linja-autokatoksissa, perunapelloilla ja mökkien kuisteilla. Koleutta on jatkunut pitkälle kesäkuuhun – lämpimiä ei vain kuulu, vaikka iltapäivälehdet taas kerran lupailevat helteiden alkavan tulevana viikonloppuna. Metsien ja pihojen linnutkin ovat vaienneet.

Myös blogikirjoittaja on ollut vaisulla päällä, kohmeessa kuin kevään ensimmäinen, pihalaatalle jämähtänyt metsäsittiäinen. Syytä en oikein tiedä tai sitten syitä vaisuuteen on niin monia. Tässä epätietoisuudessa tulee mieleeni episodi kauan sitten 1960-luvulla Kulosaaren yhteiskoulusta. Luokkamme oli saanut todella huonot numerot matematiikan kokeesta. Opettajamme, Matti Eriksson tuli hurjan oloisena luokkaan. Koepaperit lensivät opettajan pöydälle kovalla pamauksella ja Eriksson käveli hermostuneena edestakaisin kateederin takana tukkaansa haroen. Viimein hän aloitti äänekkään pohdintansa huonojen tulosten syistä. Olisivatko tehtävät voineet olla kohtuuttoman vaikeat? Oliko jonkin asian opettaminen voinut epäonnistua näin pahoin? Lopputoteamus tuli hetken päästä: ”Ei, kyllä syy on yksin teissä!” Niinpä. Helpottaa, kun tietää, mistä kenkä puristaa.

Mielialani piristyi, kun saimme talven kolhiman mökkilaiturimme viimein kuntoon. Vuodenvaihteen myrskyt olivat siirtäneet laiturin isot muovitynnyrit uusiin paikkoihin ja keväinen laituri könötti apeana milloin kärki alaspäin, milloin ylöspäin. Mökkinaapurimme Seppo tuli hätiin lupautumalla kahlaamaan kanssani kylmään veteen, josta kahden miehen voimin saimme ponttoonit alkuperäisille paikoilleen. Nythän kaikki näytti jo paremmalta! Yksi hankala asia oli pois päiväjärjestyksestä. Vaimoni sai mökin ja saunarakennuksen priimakuntoon, ikkunat kiilsivät ja mäntysuopa tuoksui. Omat askareeni sujuivat nekin kuin laulaen, makkipöntönkin tyhjennys oli silkkaa hupia.

Huomasimme, että kaikki oli valmista ja kesä taitaa sittenkin tulla myös Tammelan mökkijärvelle. Aurinkokin ilmestyi pilvien raosta, vaikka sunnuntain piti olla kaatosadepäivä. Ja ensi viikonvaihteessa saamme ensimmäisen kesävieraamme – pikku prinsessa, 5-vuotias aina iloinen Jemina avaa kanssamme mökkikauden. Siitä se lähtee!

Kesäkukat

Pikkupetuniat

Ahkerat kädet

Paikka sinisille ajatuksille

Siitä vain poikki ja pinoon

Välipala

Kielot

Laituri

Lobeliapata

Matkalla kotiin, Tammelan kirkko

Hakkapeliittamuistomerkin laatta

Tammelan kirkko, pääovi

Read Full Post »

Balkanin niemimaalta tulee isoja komeita miehiä ja naisia, mutta tulee sieltä myös helleaaltoja, jotka yltävät aina Suomeen asti. Ja vielä silloinkin, kun kesä alkaa taittua syksyksi. Elokuun viimeinen hieno viikonloppu oli kuin kertaus menneeseen kesään, johon mahtui helteitä, mutta myös rankkasateita ja ukkosia.

Lauantaiaamuna kello yhdeksältä oli lämpöä jo 19 astetta, ja päivästä näytti todella tulevan niin kaunis ja helteinen kuin oli ennustettu. Mutta ne peijoonin puut. Ei niitä rankoja voinut jättää maahan mätänemään. Siispä loppukiri ja käsipelillä vain pölleiksi ja viimein klapeiksi, vaikka kuinka hellepäivä houkuttelisi muihin askareisiin, jos ylipäätään mihinkään. Kun urakka saatiin aluilleen, ei sahaamista ja pilkkomista olisi malttanut lopettaa. Tuntien huhkimisen jälkeen niin mies kuin vaimo alkoivat olla talutuskunnossa vinoine niskoineen, mutta pienen levon ja saunan jälkeen kroppa taas oikeni ja jalat kantoivat liki entiseen malliin. Kuistilla, sysimustassa yössä ennen nukkumaan menoa testattiin vielä muistia tietovisassa pienen napostelun ja juotavan kera.

Elokuinen mökkijärven kesäpäivä on ääniltään aivan erilainen kuin keväällä ja alkukesällä. Sekö saa mielen välillä haikeaksi, lintujen äänien katoaminen, hiljaisuus, autiuus? Sain kirjattua vain korpin raakkumisen, laulujoutsenen muutamat torventöräytykset ja harvojen harmaa- ja kalalokkien satunnaiset kailotukset. Mutta yksi siivekäs on aika jännä tapaus. Se tulee aina ajallaan ja ääntä lähtee: käpytikka koputtelee mökkimme läheistä kelopuuta aina sunnuntaisin klo 15. Joka sunnuntai, tasan klo 15! Kun seuraavan kerran kuulemme tikan rummutuksen, olemme jo syyskuussa. Elokuun viimeinen viikonloppu jätti suuhun kesän maun, joka säilyy pitkään syksyn viimoissa.

Saunakamarin ikkunasta (Kuva: Ritva Könönen)

Petuniat ilta-auringossa

Halkoja halkoja

Vielä on urakkaa jäljellä

Saunakaveri

Vähän myöhemmin

Sunnuntain saderintama

Syksyn merkki

Matkalla kotiin, Portaan kylän lampaita

Read Full Post »

Toukokuun puolivälin helleviikon jälkeen lämpötila ja sademäärä asettuivat nopeasti ajankohdan tyyppilukemiin. Koleaksi meni ja vettä tuli kaatamalla toukokuun loppuun saakka. Nyt ei olisi yhtään kivaa olla maanviljelijä, kun kevään rankka kylvötyö saattoi mennä täysin hukkaan veden lainehtiessa pelloilla. Ei tule heti mieleen, mitä ihmisryhmiä runsas vedentulo saattaisi ilahduttaa ja hyödyttää. No, ehkä sadevaatekauppiata enintään.

Matalat järvet tulivat pian untikelpoisiksi helleviikon ansiosta. Uiminen mökkijärvellä oli jo aivan upeaa! Ihmistä ei varmaan voi sanoa vanhaksi silloin, jos jokin uusi asia tai taito vielä menee perille. Itselläni on sammakkouinti ollut aina jotenkin työlästä. En ole kerta kaikkiaan jaksanut uida sillä tyylillä kovin pitkään. Mutta tarvittiin vain pientä säätöä ja uinti alkoi sujua! Minulla oli tekniikkavika, pidin kämmeniä väärässä asennossa ja vaimoni viimein huomasi sen. Nyt on kaikki todella helppoa ja mukavaa, kun kämmenistä ei tulee liikaa vastusta ja jaksan uida pitempiän matkoja. Hassuinta on, että myös tyttärellämme on sama tekniikkavika.

Vesi on ihmiselle tärkeää niin elannon kuin virkistäytymisen kannalta. Kun pysähtyy miettimään sitä katastrofin laajuutta, mikä Meksikon lahden öljyvuodosta on syntymässä, tulee todella surulliseksi. Satojen tuhansien ihmisten elinympäristö on pilattu vuosikymmeniksi ja elinkeinoja hävitetty. Yliarvioiko ihminen oman teknisen osaamisensa ja aliarvioiko se luonnon voimat? Mökkijärvellä on erilaiset ja ehkä kuitenkin pienemmät ympäristöuhat kuin valtamerillä, mutta mökkijärveäkin tulee kohdella arvokkaasti. Silloin se antaa myös takaisin, palvelee ihmistä monin tavoin.

Heinijärvi, Tammela

Read Full Post »