Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘mökki’

Koleahkokin elokuinen viikonloppu voi olla odotettu, kun sen voi viettää omassa kodissaan ja omassa rauhassaan ilman minkäänlaista päiväohjelmaa. Isovanhemmat alkoivat olla uuvuksissa; vientiä ja revitystä oli ollut kuin muinoin Punkalaitumen lavalla. Apuamme oli tarvittu, ja lisäksi kaikki lastenlapset oli käytetty Tammelan mökillämme, viimeisimpänä toiseksi nuorin lapsenlapsemme, jopa ihan luokkakaverinsa kanssa. Nyt oli vedettävä henkeä. Oli sunnuntaiaamu, olin haukannut pienen aamupalan ja katsonut päivälehdistä, onko maailma yhä paikoillaan. Eihän se oikein ollut, eikä rallissakaan tule ykkössijaa, mutta ne eivät olleet syitä, miksi tunsin levottomuutta. Ei tässä mitään huilimaan ruveta, ulos oli lähdettävä, vaikka tämän kesän nopeat säätilan muutokset ja sateettomuus tuntuivat hiljentävän luonnon kokonaan. Ei oikein ollut vielä lintujen muuttoaika, kesän kasviloisto oli enää vain muisto, päiväperhosia näkyi helleviikon jälkeen vain vähän, ja näinköhän petolinnutkaan jaksoivat kaarrella kuivuudesta halkeilevien peltojen yllä?

Olin matkalla taajaman ulkopuolelle vain muutaman kilometrin päähän. Armahdin itseäni lähtemällä matkaan autolla. Päästelin eteenpäin rauhallisesti ja vilkuilin välillä ympärilleni, oltiinhan hiirihaukan maisemissa. Peruutuspeilissä näkyi maasturimersu, jolla oli kiire. Siitä vain ohi ja yli keltaisen viivan, mutta nyt pudotettiin vauhtia nopeasti – edessä oli poliisin ratsia! Kuskit puhallutettiin, tuomio oli nolla, ja matkamme sai jatkua. Jännäsin vähän, olisiko kotona juuri syödystä happamanpuoleisesta omenasta voinut tulla sanomista. Heitin siitä herjaakin, mutta siitä huolimatta sain puhtaat paperit. Olin määränpäässäni ja lähdin taivaltamaan peltoaluetta halkovaa pölyistä hiekkatietä. Nyt näkyi haukkoja! Isompi haukka oli sopivasti hollilla, sain hyvältä etäisyydeltä useita kuvia, mutta en ihan nappisuoritusta. Pölykö oli pilannut kameran automaattitarkennuksen? Kyllä harmitti, koska kuvaamani haukka oli uhanalainen ja tuskin koskaan ennen näkemäni mehiläishaukka! Se oli varmaankin jo muuttamassa etelään ja laskeutuisi pian alemmaksi niittykukilla vielä pörrääviä kimalaisia saalistamaan.

Vielä tsekkaisin joen ympäristön; olisiko siellä pikkulintuja tai muuta säpinää. Alue on tunnettu komeista suohaukoista, jotka myöhemmin syksyllä pitävät jokikanjonia muuttoreittinään. Alue on myös ns. riistanhoitoaluetta, joka tarkoittaa sitä, että haulikkomiehille järjestetään täällä ohjattuja peltopyyjahteja. Nyt pelloilla ei ollut ampujia. Haara- ja räystäspääskyt lentelivät viljapellon yllä ja istahtivat välillä lepäämään sähkölangoille. Useita haukkoja kaarteli korkeuksissa. Näytti siltä, että yksi niistä oli etelään jo tullut piekana? Päivä lämpeni vähitellen kesäiseksi, kuten eilenkin. Täällähän voisi viipyä vaikka kuinka pitkään, mutta kotonakin on tiettävästi jotakin odottamassa myös luontomiehestä – ainakin pölyjen pyyhkimisiä parista huoneesta. Mitä, jos väittäisin tulleeni pölylle ihan allergiseksi näillä kuivilla mailla! Ei, ei taida mennä läpi. Aamupäivän kolmetuntiseni luonnon rauhassa oli hyvinkin virkistävä – saisinko sitä tunnetta vietyä myös kotiin? Pellonreuna oli värikkäistä kukista kirjava; sattumako oli hienot kukat kuivaan maahan kasvattanut? Oranssia kehäkukkaa ja upeaa aitohunajakukkaa! Niistä veisin siipalleni kimpun.

Loppukesän kasvi, pietaryrtti.

Tuulihaukka pesäkolonsa lähellä.

Lekutteleva tuulihaukka

Nokkosperhosia ja muita värikkäitä päiväperhosia näkyi vähän.

Lanttuperhonen

Komea ja pitkään kukkiva ahdekaunokki

Uhanalainen mehiläishaukka

Seittitakiainen

Pikkulepinkäinen, koiras, takiaisella

Harmaahaikara nousi yllättäen korkeuksiin.

Kuivan kesän Kytäjoki

Pihlajanmarjat elokuun alussa.

Haarapääskyn lento on vaivatonta.

Haarapääskyt huilaavat.

Aitohunajakukka

Kehäkukat pellon väriläiskänä.

Read Full Post »

Kesä on pian puolessavälissä, ainakin allakan mukaan. Koko vuosi on ollut meidän pienelle ruokakunnallamme yhtä vilskettä, kun isovanhempia on tarvittu avuksi jos ei ihan päivittäin, niin ainakin muutaman kerran viikossa. Mökkimmekin on ollut jo pari kertaa nuorten kesävieraittemme kortteerina. Vanhimman lapsenlapsemme 18-vuotispäiviäkin on vietetty. Yritän tehdä yhteenvetoa vuoden toisesta kvartaalista, kuin yritysjohtaja ikään, koska pelkään, ettei raportin laatimiselle jää muutamaan päivään aikaa – meitä tarvitaan taas! Tyttäremme parivuotias majoittuu luoksemme viideksi päiväksi, kun perheen muu väki lähtee reissuun. Valtakunnan julkkispsykologit varmaan ehdottaisivat nojatuoleistaan, että hei haloo isovanhemmat, teidän tulee olla terveesti itsekkäitä! Koska te itse relaatte? Palatte pian loppuun! No näinhän se on, mutta onko muitakin vaihtoehtoja? Täältä pesee ja linkoaakin, kun vielä pystyy. Tulee vielä aika, kun ei muista lapsiensa eikä lastenlastensa nimiä, ja omissa nimissäkin on tekemistä!

Raportin tekohan lähti hyvin liikkeelle! Eikä yhtään valitustakaan tähän mennessä. Mielelläni kyllä urputtaisin rivitalomme uudesta melkein-naapuristamme, joka laitatti oman etu- ja takapihansa pihasuunnitelmat uusiksi. Kirjoittaminenkin tässä tökkii, kun timanttisaha nostaa ulkona kierroksiaan. Suunnitelmat enteilivät jotakin kohtalaisen suurta, mutta kun sitten puutarhafirma tuli alueellemme parilla työkoneellaan, kymmenillä säkeillä sepeliä ja muurikiviä, yhteinen taka-aitakin purettiin koneiden alta, valkeni lopulta projektin mammuttimaisuus! Ennen (kauan sitten) jokainen värkkäsi itse käsipelillä kohtuullisen kokoisen pationsa, hankki sinne tuoliryhmän ja sen reunoille, luonnonkivien rajaamiin penkkeihin muilta saatuja kukkataimia. Oliko uusi naapuri suivaantunut viereisen asukkaan jättitrampoliiniin ja sen alituiseen vinguttamiseen? Nyt muuria rajaviivalle, saattoi kulkea ajatus! Alan taas ymmärtää omakoti–ihmisiä, jotka haaveilevat kellertävästä unelmastaan valkoisilla nurkkalaudoilla vaikka Nurmijärveltä, keskeltä ei mitään! Oikeasti, oma rivitaloyhtiömme ja sen sijainti, on todella kiva. Ollut jo 41 vuotta. Haikealta tuntuisi täältä mihinkään lähteä. Meillä on jopa pitkälle viety jätteiden lajittelukin. Toimii aika hyvin, paitsi silloin, kun joku kippaa muoviroskiin lavallisen styroksia, tai heittää loisteputket lasiastiaan tai kulahtaneen aurinkovarjonsa metallikeräykseen! 

Panin vauhtia raporttini tekemiseen, mutta ei auttanut, aika loppui kesken. Tyttäremme 2-vuotias oli jo asettunut taloksi. Ensimmäinen yö meni melko hyvin, hienoa! Ja kun sunnuntain sää alkoi näyttää ihan kesäiseltä meteorologien pelotteluista huolimatta, keksin lähteä pikkumiehen kanssa luontoon, oikeammin läheisen hevostallin laajoille aukeille. Harmaa aamu vaihtui lämpimäksi päiväksi; poutapilvet nousivat kohta kirkkaalle taivaalle. Jokivarressa viitakerttunen lauloi yhä, sinisiipiä lennähteli ympärillämme ja mesiangervon tuoksu huumasi kulkijat. Peltotietä oli hyvä kävellä.Tästä pikku kaveristahan saattaisi tulla jonkinlainen kasvitieteilijä, kun niin tottuneesti lähti puntarpään tähkä pieneen kouraan lähemmin tutkittavaksi? Myöhemmin sunnuntaina olin tyttäremme J-tytön kanssa lomalaisten koiranulkoiluttajana. Lenkkimme vei Kytäjärven maapadolle, ja kurkkasimme myös salaperäisiin, rapistuneisiin kartanorakennuksiin. Kysyin nuorelta seuralaiseltani, kuuleeko hän heinäsirkan siritystä? Sanoi kyllä kuulevansa. Kuinka on isoisän laita? Nyt tuli paha paikka. Kuulen siritystä, mutta taidanpa kuulla sitä kaiken aikaa! Kuulen siis kesän ääniä myös talvella, lohduttauduin – ja nappasin kukkaniityltä suuhuni makoisan ahomansikan, juuri kun tummat pilvet häivyttivät poutapilvet, ja puiden lehdille ropisi ensimmäiset sadepisarat.

Kedon kukat kukkivat viileänäkin kesänä.

Mökki valmistautuu ensimmäisiin kesävieraisiin.

Tammelan Heinijärveä mökin pihalta.

18 vuotta juuri täyttänyt J-poika tyttöystävineen, ja kuvassa myös Nico-koira.

Manun laituri. Kaikkihan siellä käyvät.

Punarinnalla on jo pesäpoikasia.

Heinijärvi ja tervattu vene.

Nuorten kanssa tavattiin ja kuvattiin harvinainen kirjopapurikko (Tammela 16.6.)!

Tienvarren yleinen keltainen kukkija, sarjakeltano.

Nuoret palaavat lenkiltään.

J-pojan 18-vuotissyntymäpäivien emäntä ja isäntä.

Mökillä tavattiin ensimmäistä kertaa upea leppälintu.

Poikamme L-poika tuli mökkivieraaksemme Tuusulasta – ja joutui isoisän kanssa suoretkelle!

Vielä näkee vanhan ajan hoinäntekotapaa.

Mökkiläisellä on aina jotakin puuhaa.

Miehelle ei jäänyt ahkeran vaimon jäljiltä kuin pieniä palikoita.

Välillä ihmisten ilmoilla, Forssan Loimijoella.

Forssasta löytyy mukavia käyntikohteita: tehtaiden alueet, Loimijoki …

Sinisorsan poikaset.

T-pojan kanssa aamupäivän retkellä Hyvinkään Hyyppärässä.

Kyllä minä tämän kasvin tunnen!

T-poika, nuorin suvussa.

Kuulimme mestarilaulaja viitakerttusta keskellä päivää!

Niittyhumalakin tahtoo tulla huomatuksi.

Sinisiipiä liikkui paljon kesä-heinäkuun taitteessa. Kuvassa niittysinisiipi.

Niittysinisiiven siipien alapinnat.

Kytäjärven rantaniitty. Taitaa pian tulla sade?

L-tytön kanssa ihmettelimme rapistunutta Kytäjän kartanoa. Puretaanko vai entisöidäänkö?

J-tyttö ja hoidossa ollut Nico-koira.

Read Full Post »

Muuttuuko suhde mökkiin ja mökkeilyyn, kun ihminen vanhenee? Säilyykö työleirin askareet yhtä rankkoina vuodesta toiseen, vaikka ikämittarin viisari lähestyy jo punaista? Eikö ole säädetty mitään koetta tai tutkintoa, jolla todistettaisiin ikääntyneen kykeneväisyys mökin lukuisiin koordinaatiota, raakaa voimaakin ja kognitiivis-behavioraalisia avuja edellyttäviin tehtäviin? Ja jos saunan tulipesä pitäisi sytyttää ylhäältä päin, niin en enää oikein tiedä! Alkuvuonna, mökkikauden lähestyessä olen alkanut pohtia mökkeilyn mielekkyyttä ja kuulostelen, miten tulisi suhtautua alkavaan uuteen mökkikauteen. Vaimoni ei näytä käyvän samanlaista itsetutkiskelua mökin suhteen kuin kirjoittaja – hän on jo helmikuussa pakannut ensimmäisen mökkikassimme, jossa on ainakin uudet pussilakanat, tuikkukynttilöitä ja … uusia mausteitakin näyttäisi olevan. Lukijan ei pidä kuitenkaan luulla, että olisin jotenkin haluton suuntaamaan hiirenkorvien aikaan kesäpaikkaamme, ja että olisimme luopumassa pian 30 vuotta jatkuneesta kesänviettotavastamme. Kirjoittaja nyt kyseenalaistaa monia muitakin asioita – no, kuten biokäymälän erinomaisuuden verrattuna ikiaikaiseen ja nerokkaaseen yhden pytyn makkijärjestelmään.

Jokin sattuma ohjasi nuoren perheen vuonna 1989 Tammelan kuntaan, pienehkön idyllisen Heinijärven rantaan. Järven rannalle pystytettyjen kahden hirsirakennuksen silloiset omistajat halusivat myydä mökkinsä. Kaupat tehtiin Harri Holkerin hallituskaudella. Vuodet vierivät, ja mökin säännöllisiä käyttäjiä olivat enää perheen vanhemmat, ja lapset tai lapsenlapset tulivat mökkivieraiksemme. Vuodet vierivät edelleen. Mökin pihaa kunnostettiin, pihakalusteita rakennettiin, kattoa uusittiin, mökkiä maalattiin, saunan lattia uusittiin, laituri no. 3 valmistui, hirsiä vaihdettiin saunamökkiin, sepeliä ja hiekkaa kärrättiin mökkipoluille – ja viimein, sähköistyksen myötä, saatiin mökille aivan uusi mukavuus- sekä turvallisuustaso. Kaasukamina sai siirtyä takavasemmalle ja sen mukana myös pelot kaasuonnettomuudesta. Kyllä maalla on mukavaa, kun tarpeen tullen on tarjolla paikallisia rakennusammattilaisia, on Reiskaa ja Manua osaavine käsineen. Pitkään jurnuttanut saunan ovi toimii nyt hienosti, ja saunaan voi kulkea taas normaaliasennossa. Ihan koko painollaan saa astua korjatun kuistin lankuille. Alkaneelle kesäkaudelle on luotu tukeva pohja.

Eläkeläispari viettää paljon aikaa yhdessä, varsinkin mökkiympäristössä. Miten kullekin järjestää tärkeää omaakin aikaa? Mökillä en voi suunnata kunnan kirjastoon antaakseni vaimolleni hänen kaipaamansa aamurauhan, vaan, kohtalaisen uutena keksintönä(!), lähden reppu selässä ja kamera kaulalla maantiesuolalle ja metsän aromeille tuoksuvalle mökkitielle omille tiedusteluretkilleni. Sopii minulle ja teen lenkkini hyvillä mielin, kun mökkituvan pöydällä odottaa vaimoa itse valmistamani, kohtalaisen monipuolinen aamuateria. Aamulenkeilläni tapaan paljon uusia ystäviä. Eivät ne tule hiekkatiellä vastaan, vaan pysyttelevät enimmäkseen tien vierustan puissa: lepissä, koivuissa ja pihlajien oksilla. Tiedän aika tarkalleen, mistä alkaa kuulua lehtokertun tai mustapääkertun laulu, missä lahopuussa on hömötiaisen pesä, missä lennähtelevät rastaat tai missä viherpeipot ja -varpuset. Ruokokerttusen kanssa meillä on vielä tekemistä luottamuksen rakentamisessa – lintu ei halua näyttäytyä, vaan lähettää reppumiehelle kiukkuisia säksätyksiään pajupusikon suojasta. Viime viikonvaihteessa oli mökkiläisillä kaikki planeettojen asennot kohdallaan, ja sääkin yllätti – mökkitiellä oli suorastaan kuuma. Tiellä luikerteli komea vaskitsa, jota pysähdyin toisten mökkiläisten kanssa katselemaan. Harmittomiahan nuo liskot ovat; niitä emme pelkää, mutta myrkkykäärmeet ovat eri juttu. Älkää vain luikerrelko paratiisiimme – mökin ihmemaahan!

Keväiset rantapuun lehdet

Kesäkuinen aamu mökillä

Veden välke ja naapurin laituri

Metsätähdet

Mökkitien punainen tupa

Punaisen tuvan omenapuu kukkii

Pesä pesän päällä; taloudellista asumista. Ylimpänä hautoo räkättirastas.

Räkättirastaan poikaset ovat kuoriutuneet. Nälkä on kova!

Mustapääkerttu (vas.) ja lehtokerttu. Saman purolehdon lintuja.

Suo-orvokki

Pyydys

Heinijärven pohjoispään rantaa, ruokokerttusen aluetta.

Hopeatäplä (vas.) ja metsänokiperhonen

Tyynen järven suppaaja

Lokkikivet

Mesimarja kukkii

Mökkitien varren vihervarpunen, naaras

Hömötiainen pesäkelonsa lähellä

Nyt on kiire ruoanhakuun

Laulurastas piilottelee

Mustarastaat

Mustarastas vetää parastaan

Tienvarren lemmikit

Manun savusauna lämpiää launtain iltapäivällä

Metsäkurjenpolvi. Vieläkö kukkii juhannuksena?

Mökkitien vaskitsa

Puntarpäät

Pihapönttömme vakiovuokralainen kirjosieppo

Järvellä pesivä laulujoutsen iltakierroksellaan

Heinijärven kesäilta

 

Read Full Post »

Kun on kesä – sään puolesta vieläpä ihan kelvollinen – ei se tunnukaan kesältä. Mökkiverannan korituolikin painaa selkää. Tai eihän se selkää voi painaa, koska se ei tue alaselkää ollenkaan! Selkä kipeytyy aina, kun kuistilla iltaa istumme. Vastako nyt sen huomasin? Vaimoni mielestä korituolimme ovat nyt ja aina olleet tosi mukavia. Miten voi olla niin erilaisia näkemyksiä! Samassa perheessä. Lintuja pesii ja hyörii touhukkaina kolmessa mökkimme neljästä pöntöstä, mutta sehän on onnetonta – vaivalla ripustamani ja siivoamieni pönttöjen täyttöaste vain 75 %, jos oikein laskin. Miten kaikki oli ennen toisin! Nuo pihalaatatkin alkavat vaikuttaa ihan kulahtaneilta. Ei maistu halkojen hakkaaminen, ei kesäjuomakaan. Mistä oikein kiikastaa? Sanopa se hyvä lukijani. Kyllä kirjoittajakin jotakin ihmisluonnon päälle ymmärtää, kyllä vain. Mutta vie todella aikansa, ennen kuin kaiken oivaltaa ja alkaa olla valmis työelämän jälkeiselle ajanjaksolle, eläkeläisen pakolliseen downshifting-vaiheeseen  –  ja on jotakuinkin sinut myös vanhenevan kroppansa kanssa.

Mökillä huomaan yhä useammin hakeutuvani yksinäisille vaelluksilleni mökkitien ympäristöön, vaikka tiedän, että iso pino metrisiä koivuhalkoja odottaa pihallamme klapien tekijää. Tuskin alkuun päästy, vasta metrin verran pinoa liiterin järven puoleisella seinustalla. Sepeliäkin voisi poluille levittää, onhan tuo jäljellä oleva kasa vielä kohtalainen. Ei ole tarkoitettu, että kasa jäisi tonttimme reunaa koristamaan. Vedenhakupaikka vaatisi ehdottomasti rappuset, mutta kun ei ole niitä tarvikkeita. Saimme sentään hankittua paikallisesta rautakaupasta uutta maalia pihakalusteisiin, ja jostakin löysin tarmoa rapsuttaa pois vanhat maalit kahdesta penkistä ja pöydästä. Sitten astui kehiin maalarimestari (vaimoni), joka näytti tekemisen mallia. Ei hänelle riittänyt kalusteiden maalaus – samalla sudilla ja samalla vauhdilla vedettiin myös liiterin seinää ja betoniset, värinsä jo menettäneet kukkatolpat. Mikäs vaimon touhutessa, lähes kuusi vuotta miestään nuorempi. On hänelläkin liki kroonista käsisärkyä, mutta ei sitä aina esille tuoda, kuten eräät siinä vieressä. Nuorin lapsenlapsemme saatiin pari viikkoa sitten mökkiviikonloppuna seuraksemme – ja se todella ilahdutti, myös mökin vanhinta (alkoi jo melkein naureskella)!

Onko elämäni ollut jopa liian helppoa, ilman suuria vastoinkäymisiä? Ehkä osittain, mutta tiedän kyllä aikoinani ahkeroineenikin. Työn ohessa on kannettu aamulehteä, oltu sivutoimisena talonmiehenäkin (vaimo porrassiivoojana), kun ensimmäistä asuntoamme säästettiin. Moniko olisi tehnyt makuuhuoneestaan pimiön ja raahannut sinne naapurimiehen kanssa painavan reprokameran, kun lisätöitä hankittiin AV-tuotteilla alle nelikymppisenä? Sittemmin yrittäjänä vakiopaivän pituus oli vuosikymmenien ajan 10-11 tuntia. Ja lomat olivat, mitä olivat. Sehän tässä kai nyt kiikastaakin! Tarvitaan yhä – ja kaipaan yhä nuoruuden rääkkiä! Tarvitaan verta, hikeä sekä kyyneleitä, että elämä taas maistuu! Pitäisikö mökille saada myrskytuuli paikkoja myllertämään, ja kasapäin lisää hyttysiä pistelemään ihminen hereille? Muistan äkkiä tuoreen käyntini hyvinkääläisessä hoivakodissa. Asukkaat oli koottu istumaan rinkiin, ja hoitajaneitonen heitti Tuoville hernepussin. Pussi lähti varovaisilla heitoilla kiertämään ryppyisistä käsistä toisiin. Kaikki vanhukset olivat pian leikissä mukana, nekin, jotka yleensä vain tuoleissaan torkkuvat. Hernepussi herätti uneliaimmankin vanhuksen. Nyt tarvitsen pikaisesti oman hernepussini, joka herättää ja saa pistellä hyttysparven lailla. Kyllä se siitä taas lähtee. Jos, hyvä lukijani, olet malttanut pysyä mukanani, tahdon kiittää sinua seurasta ja vuodatukseni kuulemisesta. Minua kirjoittaminen helpotti. Kiitokseksi sinulle on alla jokunen valokuvani kotimaan alkukesästä – kesän parhaimmasta vaiheesta. Ja siitä luonnon kauneudesta, joka on tarjolla meille kaikille, vaikka vain pienen hetken.

Alkukesän vehreyttä. Ilta Tammelan Heinijärvellä

Alkukesän vehreyttä. Ilta Tammelan Heinijärvellä

J-tyttö ja isoäiti matkalla mökille

J-tyttö ja isoäiti matkalla mökille

Metsätähdet

Metsätähdet

J-tyttö ja tikat

J-tyttö ja tikat

J-tyttö kutsuu peliin

J-tyttö kutsuu peliin

Yhden pihapöntön kirjosieppo, koiras

Yhden pihapöntön kirjosieppo, koiras

Kirjosieppo, naaras

Kirjosieppo, naaras

Laulurastaan poikanen (oletan)

Laulurastaan poikanen (oletan)

Telkkäemo ja poikaset

Telkkäemo ja poikaset

Kukkopillit

Kukkopillit

Mökkipihaa

Mökkipihaa

Punarinnan poikanen

Punarinnan poikanen

Leinikit

Leinikit

Mies ja penkki

Mies ja penkki

Maalarimestari

Maalarimestari

Syreenit

Syreenit

Pihan oravakaveri

Pihan oravakaveri

Vanamot

Vanamot

Juhannusruusut

Juhannusruusut

Read Full Post »

Kesämökin piha ja mökin ympäristö ei ole mökkeilyn vähäisin elementti. Kaikki suuret tapahtumat saavat näyttämönsä mökkipihasta. Pihalla leikitään, käydään kauppaa kävyillä ja leivotaan hiekkakakut. Pilkotaan myös seuraavan vuoden polttopuut, saadaan uudet perennat kukkimaan, juostaan saunasta järveen jalkapohjat hellinä, iloitaan, surraan, haaveillaan, hierotaan nuotionsavuja silmistä, vedetään sinappi väärään kurkkuun, tehdään kaikkea mahdollista ihmisolennon viihdyttämiseksi – jos vain sää sen sallii. Tänä kesänä on ollut arpapeliä, milloin osuisi poutapäivä vieraiden tulla tai milloin jättää pestyt matot yöksi ulos kuivumaan. Luonnossa on ollut paljon merkillistä: ei ole kuulunut käen kukuntaa (paitsi kerran L-pojan vierailulla), mustikka on vielä raakileina, päiväperhoset ja paarmat piilottelevat jossakin, eikä kirjosieppo saanut pesintää onnistumaan. Kun ensimmäinen lämmin päivä koitti 28.6, ja aurinko tuli esille pilvien takaa, keskeytyi mökkiläisten työ. Harava putosi maahan ja kirves lyötiin kiinni hakkuutukkiin. Punaisen mökin mies ja vaimo astelivat kuin unessa kohti rantanurmikon aurinkotuoleja. Sanoja ei tarvittu, ei niitä olisi hämmästykseltä löytynytkään; oli vain tämä hetki ja – lämpö.

Joskus mökkipihalta on irrottauduttava asioille, auringollakin. On saatava ruokatäydennystä tai haettava uusi sahanterä ynnä muuta tähdellistä. Joskus on päästävä Someron kirppikselle. Sieltä kenties Saloon ja aina Angelniemelle asti. Ihmisellä on oltava kesäharrastus. En usko, että meidän harrastuksemme on huonoimmasta päästä, kun etsimme esivanhempiemme juuria. Etsimme konkreettisiä jälkiä kirkkomailta, ja samalla näemme usein maamme kauneimpia rakennettuja ympäristöjä. Angelniemen punaisen puukirkon ja sitä ympäröivän hautausmaan sijainti sekä koko miljöö on yksi upeimmista. Paljon on vielä siltä saralta koettavaa, kun vaimoni isovanhemmat liikkuivat aikoinaan laajalla alueella. Varsinais-Suomen jälkeen ehkä siirrymme Savoon Leppävirralle ja Rantasalmelle – ehkä aikanaan myös rajan taakse Uudenkirkon tai Sortavalan maisemiin, kuka tietää. Olimme tehneet tämän päivän kierroksemme, suljimme hiljaa Angelniemen kirkkomaan rautaportin ja suuntasimme viimein kohti Kokkilan lossia ja kaupunkikotiamme.

Sää suosi sittenkin mökkikauden ensimmäisiä vierailijoitamme. Mökin takametsikön vanamot vielä kukkivat ja levittivät huumaavaa tuoksuaan, kun toisen erän lapsenlapsemme kantoivat reppunsa mökin kuistille. Järven vesi oli jo lämmennyt, vaikka vanhinta lastenlastamme, J-poikaa, ei kylmäkään vesi olisi pidätellyt. J-poika oli jo raameiltaan kuin aikamies. Viime kesänä en vielä saanut pojasta kaveria vanhan huussin purkajaksi, mutta kävisikö tänä vuonna kivituhkan levitys? Sehän onnistui jo muutaman kottikärryllisen panoksella! Mitä tapahtuukaan vuoden päästä, kun pojan tukka lainehtii vielä uljaammin ja varteen on tullut lisää mittaa? Hauikseen tarvittaneen silloin lisää paksuutta. ”Isoisä hei, mihin sitä hiekkaa pitikään kärrätä? Sopii mulle hyvin!” Mökkipiha on nähnyt paljon asioita, ja tulee vielä todistamaan monenlaista kasvamisen ihmettä.

L-poika isoäidin apuna

L-poika isoäidin apuna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mökkipiha 01

Mökkipihan kukkia

Mökkipihan kukkia (luonnonkukat ja neidonkurjenpolvi)

Mökkipiha 03

Mökkipiha 03

Kylmää, tai sitten kivaa! (L-poika)

Kylmää, tai sitten kivaa! (L-poika)

Lopen Kalamyllyllä

Lopen Kalamyllyllä

Angelniemeen

Angelniemeen

Lossiranta Angelniemi

Lossiranta Angelniemi

Kokkilan lossi

Kokkilan lossi

Angelniemen kirkkomaa

Angelniemen kirkkomaa

Angelniemen kirkko

Angelniemen kirkko

Kirjoittaja ja tykki Salon jokivarren puistossa

Kirjoittaja ja tykki Salon jokivarren puistossa

Kettumuraali, Salo

Kettumuraali, Salo

Pihaleikit

Pihaleikit

Uimarit

Uimarit

Tikka lentää

Tikka lentää

Kesäpäivä

Kesäpäivä

Kesäkukkia: vanamo ja harakankello

Kesäkukkia: vanamo ja harakankello

Pihan hyönteisiä: papurikko ja papintappaja

Pihan hyönteisiä: papurikko ja papintappaja

Mustarastaan pesään hylkäämät munat (mökkinaapurien rakennuksen seinustalla)

Mustarastaan pesään hylkäämät munat (mökkinaapurien rakennuksen seinustalla)

J-lapset

J-lapset

J-tyttö ja ulpukan kukka

J-tyttö ja ulpukan kukka

J-poika auttaa kärräyshommissa

J-poika auttaa kärräyshommissa

J-poika

J-poika

Kesävieraat ovat lähteneet

Kesävieraat ovat lähteneet

Mökkiläinen irrottelee ja sovittelee

Mökkiläinen irrottelee ja sovittelee

Read Full Post »

”Entä, jos sinä valitset kukat ja minä ponnahdan näyttämölle sitten, kun olet työntämässä ostoksiasi kassalle?” Ehdotus meni läpi ja järjestely toimi hienosti. Tänä keväänä en kokenut ollenkaan vaikeaksi kesäkukkien hankintaruljanssia! Pientä säätöä, niin asiat kyllä hoituvat. Kukkia tarvittiin niin mökille kuin kotiin. Niitä tarvittiin paljon: isoja ja pieniä, kerrottuja ja jaettuja, yksivuotisia ja monivuotisia, eikä vaimoni kelpuuttanut kärryynsä ihan mitä tahansa ehdokasta. Tehtävä on tärkeä, sanottakoon se selvyyden vuoksi, mutta suhteellisen pitkäkestoinen hankintaprosessi koleassa ja tuulisessa kukkahallissa ei ole minua varten. Sain sillä aikaa syventyä moottorisahojen vertailuun seinän takana inhimillisissä olosuhteissa. Jos kirjoittaja paljastui pahimman luokan sovinistiksi, ei väliä, kaikki oli vain pariskunnan parhaaksi. Sopu säilyi, ja harmoninen ilmapiiri löi kukkamaisen leimansa koko loppupäivälle, jolloin mökkimme saisi penkkeihinsä tuoreet kesäkukat.

Edellisestä mökkikäynnistämme oli kulunut tasan kuukausi. Nyt oli jo voimia lähteä jatkamaan kesken jääneitä kevätaskareita, joista tärkeimpänä kesäkukkien istuttaminen ja amppelien asettelu vakiopaikoilleen. Ei mökki ole mökki, jos kukkapenkit työntävät vain sammalta tai jauhosavikkaa, ja amppelin paikalla roikkuu lähikuusesta lennähtänyt naavatupsu. Perillä availin tunnollisena apulaisena vielä tunnollisellemmalle vaimolleni multasäkkejä, asettelin kukkalaatikoita paikoilleen ja kannoin järvestä kasteluvesiä. Välillä, ihan lääkärin määräyksestä, lepäilin sohvalla tai tein tuttavuutta kirjosiepponaaraan kanssa. Olipa erikoinen kirjosieppo! Antoi kameramiehen lähestyä muutamaan metriin eikä hätääntynyt kameran äänistä! Ehkä se tunsi sympatiaa sitä lähestyvää toipilasta kohtaan – ja olimmehan me toki kavereita jo useamman vuoden takaa. Tämä kevät on ollut erikoinen ja erilainen. Olen jo vähän kyllästynyt eläkeläisen liikaan vapaa-aikaan sekä löysäilyyn. Siitäkö kaikki terveysongelmatkin johtuvat? Mökki ja kaikki sen kesäiset askareet tulevat varmasti tekemään hyvää. On viimein taas vipinää ja selvä päiväjärjestys. Haepas ukkoseni tuohon keittiön ämpäriin vähän järvivettä, kiitoksia! Näin selvittiin siitäkin joutilaasta hetkestä!

Mökkimme karu kangasrinne oli nyt saanut väriläiskänsä talven jäljiltä melko alastomiin kukkapenkkeihinsä. Ilta oli jo pitkällä, kun pääsimme lähtemään kotiin päin. Mutta nyt oli myöhäiskevät, ja valoa riitti. Ajelimme Mustialan oppilaitosten kautta läpi Tammelan keskustan, ohi harmaakivikirkon ja Pyhäjärven rantaa myötäilevää tietä pitkin kohti Saaren kansanpuistoa. Mitäs jos pysähdyttäisiin Portaan kylään? Jopas jotakin – kesä ei ole vielä kunnolla alkanutkaan, ja nyt jo jalkaudutaan nähtävyyksiin melkeinpä keskiyöllä, eikä mitään kiirettä! Muistatko, näinhän teimme myös vuosia sitten? Samassa paikassa, samassa Portaan kylässä tuomen kukkiessa Turpoonjoen ylittävän kapean puusillan kupeessa. Nyt on elettävä, nyt on nuuhkittava kevään tuoksut! Kuukauden päästä, juhannuksen aikoihin syreenikin alkaa jo lakastua ja tienvarsien lupiineista vain harvat enää kukkivat. Tuhlatkoot kukat tuoksujaan – tuhlataan me aikaamme! Sommaren är kort!

Keväinen mökkijärvi

Keväinen mökkijärvi

Kirjosiepponaaras vakiopöntöllään

Kirjosiepponaaras vakiopöntöllään

Kevätkuosi

Kevätkuosi

Kirjoittajan vaimo

Kirjoittajan vaimo

Vuorenkilpi

Vuorenkilpi

Peippo tähystyspaikalla

Peippo tähystyspaikalla

Mustikan kukinnot mökkipihalla

Mustikan kukinnot mökkipihalla

Pois viimeisetkin lehdet

Pois viimeisetkin lehdet

Syrjäälän tilan päärakennus, Portaan kylä

Syrjälän tilan päärakennus, Portaan kylä

Syrjälän tila, Portaan kylä

Syrjälän tila, Portaan kylä

Blogimies

Blogimies

Tuomi kukassaan

Tuomi kukassaan

Turpoonjoen jokivartta, Porras Tammela

Turpoonjoen jokivartta, Porras Tammela

Portaan kylän lemmikit ja kaikki muu

Portaan kylän lemmikit ja kaikki muu

Tiilit järjestyksessä, Portaan kylä

Tiilit järjestyksessä, Portaan kylä

Syrjälän tilan viiri

Syrjälän tilan viiri

Read Full Post »

Tunti sitten olisi pitänyt jo lähteä. Vielä ehdimme, jos puolen tunnin kuluttua starttaamme. Odotan pihalla vaimoani auton vieressä ja katselen huolestuneena keittiömme ikkunan suuntaan. Sisällä palavat valot ja vaimoni kassi on yhä keittiön pöydällä. Parasta sanoa hyvästit rauhalliselle matkan teolle ja taukopaikoille – hyvä kun ehdimme ajoissa tavoitteeseemme. Lukijan ei pidä kuitenkaan tehdä hätäisiä johtopäätöksiä siitä, että toinen olisi onneton hermoilija ja toinen auttamaton kuppari. On tässä kehitystä tapahtunut vuosikymmenten aikana, on toki. Ja molemmissa osapuolissa. Muistelen aikaa yli 40 vuoden taakse. Silloin, vihkipäivänämme, oli allekirjoittaneen kannettava tuleva vaimoni pihalla odottavaan taksiin, jottemme olisi myöhästyneet omista häistämme. Varmaankin hän sylissäni pomppien vielä viimeisteli meikkiään. Ei tässä päivässä enää mitään hätää ole.

Finlaysonin Tallipihan alue Tampereella oli juuri sellainen pittoreski käyntikohde, kuin olin mielessäni ajatellut (me ehdimme sinne ennen sulkemisaikaa!). Paikka on aivan keskustan tuntumassa Finlaysonin vanhan Palatsirakennuksen vieressä. Vanhat hevostallin piharakennukset palvelevat nyt korujen ym. persoonallisten lahja- ja tuliaistavaroiden myyntipaikkoina. Jos innostut kiipeämään Tallipihan takana olevaa rinnettä ylös puistoalueen laelle, avautuu eteesi yllättäen Näsijärvi ja Särkänniemen huvipuisto. Katselimme välkehtivää ulappaa aikamme, mutta pian oli taas jatkettava matkaa. Uskottelimme kait olevamme lomalaisia, mutta todellisuudessa olimme työleiriläisiä, jotka olivat hetkeksi paossa väistämätöntä: tänä kesänä mökillämme myllättäisiin ja remontoitaisiin monin tavoin. Sinne tarvittiin meidänkin käsiä.

Tiesimme, että seuraavat kymmenen mökkilomapäiväämme olisivat rankkoja. Ohjelmassa oli mm. uuden puuseen maalaaminen päivittäisten askareitten ja puiden pilkkomisten lisäksi. Oli vielä eräs toinen asia. Olimme päättäneet liittää mökkimme paikalliseen sähköverkkoon. Sähkötolppa oli jo vuosia sitten tuotu houkuttimeksi kohtalaisen lähelle mökkiämme. Nyt oli aika saada sähköä hellaan, jääkaappiin, kattovaloihin, tukankihartimeen ja lukemattomien pikku laitteiden latureihin! Mutta miten ihmeessä kukaan pystyy tekemään tarvittavan kaivannon sähkötolpan ja mökin väliselle maakaapelille? Kuulema kaivuria ei tähän kivikkoiseen mäntyrinteeseen voisi tuoda. Tai jos sen toisi, ei mäntyrinnettä ja mustikanvarpuja enää olisi. Ratkaisu löytyi supermiehen kautta. Tämä ihmemies oli jo mökillämme pyörähdellyt – ja saanut hetkessä pystyyn uuden huussimme. Heräsimme Tallipihapäivän jälkeisena aamuna mökkimme ulkopuolelta kuuluuviin merkillisiin ääniin. Mitä ihmettä siellä tapahtuu? Ihme siellä tapahtuikin ja se ihme oli enää metrin päässä mökkimme seinästä. Supermies Manu oli tehnyt kaivannon ennen mökille tuloamme lähes valmiiksi! Sitä emme iltahämärässä huomanneet. Uskomaton juttu: 15 metriä pitkä ja 70 cm syvä kaivanto lapiolla ja kangella! Oma roolini oli sitten vain kaapelikaivannon peittäminen muutaman päivän päästä. Ei sitä kannattaisi edes mainita, vaikka kieltämättä hiki siinäkin puuhassa tuli helteisenä kesäpäivänä.

Kun mökkiläisellä on paljon puuhaa, silloin aurinko paistaa. Ja kun on vapaata ja haluaisit rentoutua laiturilla auringonpaisteessa, ovat synkät pilvet asettuneet jo aamulla vastarannan yläpuolelle vyöryäkseen sieltä pian järven päälle. Silloin on lähdettävä pikku reissulle. Miten olisi vaikka Iittalan Lasimäki tai Forssan linjat ja Ronttismäen tehtaalaismuseo? Se sopi vaimollenikin. Forssan vanhaa työläiskaupunginosaa kirkolta Tammelan suuntaan (11 kapeaa hiekkatietä, linjaa) on kunnostettu ja siistitty. Aluetta ei kovasti mainosteta, mutta linjat on hieno ja rauhoittava kävelyalue keskustahälinän, cittareiden ja prismojen vastapainoksi. Jasmikkeiden vielä huumaavasti tuoksuessa mietin paluuta kaupunkiin. Kuinka rentouttavaa onkin palata kaupunkiin. Vesikin virtaa ihan vain hanaa nostamalla. Oliko meillä toimistolla jotakin hommaa? Ei sen vähempää eikä enempää kuin toimistohuoneen tyhjentäminen ja siivoaminen, joka työ oli vasta päässyt alkuun. Tuohon nurkkaan kaatopaikan elektroniikkaroina, tuonne kierrätyskeskuksen tavarat, tuonne säilytettävät kirjat ja tuonne …

 

Finlaysonin kuusivooninkinen

Finlaysonin kuusivooninkinen

Tallipiha 01

Tallipiha 01

Tallipiha 02

Tallipiha 02

Tallipiha 03

Tallipiha 03

Tallipiha 04

Tallipiha 04

Tallipiha 05

Tallipiha 05

Tallipiha 06

Tallipiha 06

Tampereen Rossossa

Tampereen Rossossa

Uuden mökkihuussin rappusilta

Uuden mökkihuussin rappusilta

Huussin päämaalari

Huussin päämaalari

Ulkoseiniä maalaamassa

Ulkoseiniä maalaamassa

Mökin iltavalot (Ritvan kuva)

Mökin iltavalot (Ritvan kuva)

Mökin yövalot (Ritvan kuva)

Mökin yövalot (Ritvan kuva)

Iittalan Lasimäki 01

Iittalan Lasimäki 01

Iittalan Lasimäki, lasimyymälä

Iittalan Lasimäki, lasimyymälä

Oiva Toikan lintuja

Oiva Toikan lintuja

Manun manuaalivälineet

Manun manuaalivälineet

Kaapelikaivantoa

Kaapelikaivantoa

Sähköurakoitsija Pekka Kujanpää

Sähköurakoitsija Pekka Kujanpää

Tolppakengät

Tolppakengät

Kaapelia laskemassa

Kaapelia laskemassa

Sähkökaappeli ja maakaapeli pian paikoillaan

Sähkökaappeli ja maakaapeli pian paikoillaan

Mökkivieraita

Mökkivieraita

Vesiriemuja

Vesiriemuja

Forssa, linjat 01

Forssa, linjat 01

Forssa, linjat 02

Forssa, linjat 02

Ronttismäen tehtaalaismuseon rakennuksia Forssan linjoilla

Ronttismäen tehtaalaismuseon rakennuksia Forssan linjoilla

Mustikassa rentoutumassa kotikaupungissa

Mustikassa rentoutumassa kotikaupungissa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Read Full Post »

Sää ei vaikuttanut kovin kesäiseltä, mutta emme tienneet, että pahempaa oli tulevalla juhannusviikolla luvassa: lumikuuroja 17.6.! Viikonvaihteeksi oli ennustettu sekä sadetta että poutaa. Lämpötila olisi kuitenkin enimmäkseen yli 15 astetta. J-tyttö istui mökkimatkan etupenkillä biopussi jo valmiiksi sylissään; ei ollut tyttö vielä päässyt eroon matkapahoinvoinnistaan. Reissu mökille meni kuitenkin ongelmitta. Perillä vain lämpöä tupaan, jääkaappi päälle ja kamppeet paikoilleen. Isovanhemmat vaalivat järjestystä kuin kasarmin rättivääpeli, muuten ahtaissa tiloissa joku sotkeentuisi sandaaleihinsa. Ilta kului nopeasti. Alkoi olla jo hämärä, mutta sähköttömässä mökissä makuukamarinkin lukija pärjäsi hyvin otsalampun avulla. Mökkieksotiikkaa jos mikä!

Olimme päättäneet vähitellen viedä mökin varustusta aivan uudelle tasolle (suora lainaus viihde-elektroniikan esitteestä). Paikallinen kirvesmies, Manu Andersson, oli luvannut pystyttää meille uuden puuceen ja asentaa sinne biokäymälän, kunhan vain kaiken tilaisimme itse. Puuceen haku tapahtuisi lauantaina Forssan Rautiasta. J-poika nukkui vielä makeasti muiden mukana, enkä raaskinut murkkua herättää rautakauppareissulle. Join rauhassa aamukahvit mökin kuistilla, kuuntelin vastarannan lokkien ääniä ja arvioin päivän säätä. Lähdin kohta lampsimaan mökkitielle, josta Manu ottaisi minut hakureissulle kyytiin. Kaikki sujui rautakaupassa rivakasti ja pian olimme mökkipihalla valtaisan kevythirsikuorman kanssa. Mietin, miten kukaan voi selvitä puuceen lautapalapelistä – se projekti oli ihan eri luokkaa kuin kaasugrillin kasaaminen. Omin voimin emme olisi edes yrittäneet

Luonto on juuri nyt vehreimmillään ja kukkeimmillaan. Tienvarsia ja niittyjä värittää leinikkien, metsäkurjenpolvien, eri putkien ja lupiinien komeat kukinnot. Pian joukkoon tulee myös päivänkakkara ja monet kellot. Metsä raikaa lintujen äänistä. Olen aina yrittänyt opettaa pikku mökkivieraitamme tunnistamaan eri kasveja ja lintujen ääniä. Mökkiympäristö on siihen omiaan, kun kilpailevia näkö- ja kuuloärsykkeitä on vähemmän kuin kaupungissa. Kuulitko peipposen? Entä sirittäjän? Nyt se kuuluu, tuolla! Olin juuri astumassa mökin rappusia alas kun havahduin käen kukuntaan. Se tuli ihan läheltä, mutta mistä? Kun nostin katseeni ylös puihin, kuulin viereltäni J-pojan ja vaimoni naurunrätkätyksen. Niinpä niin, nyt isoisää, sitä muka-luonnontuntijaa, höynäytettiin pahemman kerran. Käen kukunta tuli J-pojan puhelimesta, jonne viikari oli sen etukäteen tallettanut! Voihan keinokäki! Nauroin muiden mukana J-pojan tempaukselle. Muutaman viikon päästä aidot luonnon linnut vaikenevat, kun poikaset alkavat putoilla pesistään alas varvikkoon. Siinä uudessa hiljaisuudessa ja haikeudessa kuulisi mielihyvin vaikka valekäkeä J-pojan laitteesta. Play it again Sam!

Otsalampun valossa

Otsalampun valossa

J-pojan iltauinti

J-pojan iltauinti

J-poika iltanuotiolla

J-poika iltanuotiolla

Pihan uusi perenna neidonkurjenpolvi

Pihan uusi perenna neidonkurjenpolvi

Taashan me tavattiin, mökkinaapuri

Taashan me tavattiin, mökkinaapuri

Peräkärry vain tyhjäksi

Peräkärry vain tyhjäksi

Tuonne pinotaan!

Tuonne pinotaan!

J-tytön kantamus

J-tytön kantamus

Osaava kirvesmies Manu Andersson

Osaava kirvesmies Manu Andersson

Käskettiin siirtää tuo kivi!

Käskettiin siirtää tuo kivi!

Mökkirannan alkukesän vehreyttä

Mökkirannan alkukesän vehreyttä

Mökillä on kivaa koleudesta huolimatta

Mökillä on kivaa koleudesta huolimatta

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa!

J-tyttö ja J-poika

J-tyttö ja J-poika

Näinköhän on?

Näinköhän on?

Mökin hengetär

Mökin hengetär

Taustalla uusi Ronaldo?

Taustalla uusi Ronaldo?

Kuin Noora Karma

Kuin Noora Karma

J-tytön leikkipaikka

J-tytön leikkipaikka

Riippukeinun rauhassa

Riippukeinun rauhassa

Read Full Post »

Viimeisetkin keväällä tuodut metriset halot on saatu sahatuiksi ja pilkotuiksi. Odottakoon pinottuina  liiterin seinustalla vielä hetken ennen kuin pääsevät syyssateilta suojaan liiterin perukoille. Klapien teko, tuo mökkiläisen perusjumppa, jatkuu sitten taas ensi keväänä, jos vain luoja suo. Loppujen puiden teko meni tänä kesänä melko myöhään, kun vieraita kävi ahkerasti ja  muutakin ohjelmaa sekä työsuoritetta oli mökkiläisille kasaantunut. Jos ei askaretta ollut suunniteltu, sellainen keksittiin. Hei, tuollahan on pojaltamme saadut autovahapullot! Ei kun pesemään autovanhusta ja puunaamaan. Eikö se lauantainen matonpesu (vedenkantajana vaimolle) olisi jo riittänyt? Maanantaiaamuna huomasin, että oman koneeni käynnistyminen ja sängystä nouseminen oli työläämpää kuin muulloin – se vahaaminen!

On kunnia-asia, kun isovanhempina kelpaamme kavereiksi lastenlapsillemme. Tänä kesänä on mökkimme ollut useasti tukikohtana kolmelle pikkuiselle (vanhin kohta tosin jo murkku). Jokainen on juoksennellut mökkimme pihapolkuja,  makoillut riippukeinussa  ja ollut isoäidin helittävänä vähintään kahtena viikonvaihteena tai jopa useamman päivän lomalla. J-poika tokaisi kerran: “Tammelan mökki on maailman paras paikka!” Viikko sitten hiekkaharjulainen L-poika vietti toisen mökkilomasensa kanssamme. Vaikka käy jo toista kouluvuottaan saa poikaa pitää jatkuvasti silmällä. Jos ei pyörähdä kuperkeikkaa rappusilta alas, voi L-poika lentää riippukeinusta selälleen maahan. Näin kävikin, ja sen jälkeen keinumiset oli keinuttu. Oli huono keinu. Varottelut eivät oikein auta, kun on niin vikkelät jalat. Syyskuun puolella haluaisi J-poika tulla vielä kolmannen kerran mökillemme. Toivotaan vain poutaisia säitä, muuten menee sisällä istumiseksi – pelkäksi dominoksi, tietovisaksi ja letun syönniksi!

Pimenevän elokuisen illan rauhan rikkoo vastarannalla ammutut haulikon laukaukset. Tyynellä järvellä laukaukset kuuluvat kovina ja kaikuvat pitkään. Niinpä tietenkin, sorsastusaika!  Sinne taisivat mennä mökkijärvemme ainoat sinisorsat. Oliko tuo ampuminen minkään väärti? Osuuko edes noin hämärässä? Eläinten ampuminen ja tappaminen panee miettimään. Jos arvostelen sorsastusta, hyväksynkö toisaalla teollisen teurastuksen ja lihan kaupan tiskillä? Hankalia kysymyksiä saunasta tulleelle raukealle kylpijälle. Eikö löydy helpompia kyssäreitä, ramaseekin jo niin vietävästi …  Jaksoimme ennen nukkumaan menoa vielä pohtia eettisiä kysymyksiä ja saimme kuin saimmekin omalta joukkueeltamme jonkinlaisen kannanoton ja loppulauselman lihanjalostukseen ja -syöntiin – ihmiskunnan ehkä yhteen kohtalonkysymykseen. Toteamuksemme oli kaksijakoinen: voisimme hyvin pärjätä ilman lihaa ruokapöydässämme. Mutta please, jätettäisiinkö rajoitusten ulkopuolelle ne nuotiolla paistettavat grillimakkarat! Niistä ne piltitkin niin tykkäävät.

Vielä on kesää jäljellä

Vielä on kesää jäljellä

Miljoonakukka vielä voimissaan

Miljoonakellokin vielä voimissaan

Mökillä siirrytään uuteen tekniikkaan

Mökillä siirrytään uuteen tekniikkaan

Kutoja vailla vertaa

Kutoja vailla vertaa

Puolukka kypsyy

Puolukka kypsyy

Saisi löytyä enemmänkin

Saisi löytyä enemmänkin

Herkkutatti puskee maasta

Herkkutatti puskee maasta

Kissakuva ulkohuussimme seinällä (Ritvan kuva)

Kissakuva ulkohuussimme seinällä (Ritvan kuva)

L-poika leikeissään

L-poika leikeissään

L-poika mietteissään

L-poika mietteissään

L-poika

L-poika

Tule istumaan ennen kuin hämärtää

Tule istumaan ennen kuin hämärtää

Aurinko painuu mailleen

Aurinko painuu jo mailleen

Pian on jo yö

Pian on jo yö

Täältä tullaan

Täältä tullaan

Myös syksy tekee tuloaan

Myös syksy tekee tuloaan

Se oli siinä

Se oli siinä

Read Full Post »

Kämmenen ja käsivärren haavat alkoivat jo parantua. Kaupan kassan ei enää tarvinnut pähkäillä, mistä ihmeen pippaloista tuo verille raavittu mies on tulossa tai mihin menossa. Samanlaiset merkit, ja enemmänkin, olivat myös tyttäremme käsissä. Tuttua touhua talossa, johon on hankittu koiranpentu. Naskalihampaat on niin mahdottoman mukava upottaa huoltajien tai vierailijoiden käsiin. Itsepähän työnnätte niitä sormianne ja käsiänne liian lähelle. Olen koira enkä mikään maskotti! Niinhän se on, sinä mokoma labbiksen pentu, mutta ei meidän mäyräkoiramme ihan noin raju ollut. Se vain työnsi päätään kivenkoloihin, jahtasi umpihangessa peuroja eikä takuulla kulkenut sinne, minne sitä ohjailtiin. Itsepäinen oli, muttei mikään purija. Ota mallia vaikka tuosta naapurin Ansasta ja käyttäydy! No, virheensä on tuolla Ansallakin, haukkuja-automaatilla.

Parissa viikossa alkoi onneksi tapahtua kehitystä – nyt 16-viikkoinen labradorinnoutaja Fonzie alkoi vähitellen oppia tavoille: iskemään leukansa vain sallittuihin paikkoihin, lähinnä ruokaan ja puruluihin. Mutta oli vielä toinenkin juttu. Fonzie ei ollut vielä täysin sisäsiisti, ja pian koittaisi kolmen päivän koettelemus. Me isovanhemmat saisimme tyttäremme perheen Fonzie-koiran sekä lapset hoitoon kolmeksi päiväksi. Lasten kanssa pärjäisimme toki, mutta tuo labbiksen pentu. Apuva! Jäämmekö kotiin vai ajammeko mökille? Päätimme aloittaa kaupungissa ja puolenpäivän jälkeen ajaa mökille. Molemmissa paikoissa varauduttiin kaikkeen mahdolliseen: matot rullalle ja syrjään, maljakot pois pöydiltä kaapistojen ylähyllyille, sähköjohdot ylös ja sanomalehtiä tuohon nurkkaan ja vielä tuonnekin. Niin ja kengät kaappeihin – ja rättejä, rättejä, rättejä.

Perjantainen, yli tunnin ajomatka mökille meni hienosti. Koira lepäsi rauhallisena takapenkillä isoäidin ja J-pojan välissä. J-tyttökin suoriutui matkasta oksentamatta. Ei voi olla totta! Olimme aprikoineet laskemmeko koiran mökillä heti vapaaksi, vai sidommeko koiran isoäidin hankkimaan pitkään hihnaan. Sitomista ei edes kokeiltu. Koira laskettiin heti vapaaksi (äänet jakautuivat 2 puolesta, 1 vastaan ja 1 EOS) ja kaikki toimi, pihapiiri riitti hyvin temmellyskentäksi. Nyt kiinnosti vain uudet hajut. Parhaat löytyivät liiterin nurkalta talikon sarvista, saunamökin alta lautakasasta ja saniaispensaista – isoisän ranne, unohtakaa koko juttu! Ja vautsi, lauantaina oli vuorossa uintiretki läheiselle matalalle rannalle. Se hetki taisi olla labbiksen viikonvaihteen kohokohta. Yhtä pyörimistä ja hyppimistä hiekkapohjaisen pikku lahden pohjukassa, ja toki Fonzielta nähtiin se ensimmäinen koiratyylin uintinäytekin! Paluumatkalla kaupunkiin tein yhteenvetoa viikonvaihteen kokemuksistamme, hoh-hoijaa, jaksankohan vieläkään. Vain yh-ykksi kakkakasa mökin lat-thialle koko viikonvaihteen aikana. Ja sekin johtui siitä, kun en osannut lukea koiraa. Fonzie kävi raapimassa sängynreunaani ja selvästi pyysi ulos tarpeelleen. En uskonut, koska tunti sitten olimme jo käyneet ulkoilemassa samoissa merkeissä (tuloksellisesti) – kello oli silloin puoli viisi auringon vielä uinuessa puiden takana. Nähdään taas, Fonzie ja lapset!

Kasvan vielä isäänikin isommaks

Kasvan vielä isäänikin isommaks

J-äidin turvallisessa sylissä

J-äidin turvallisessa sylissä

15-viikkoisena kotipihalla

15-viikkoisena kotipihalla

Mökillä. Näitä ei purra

Mökillä. Näitä ei purra

Tulkaa nyt leikkimään

Tulkaa nyt leikkimään

Ei tartte, pärjään yksinkin

Ei tartte, pärjään yksinkin

J-tyttö ja Fonzie

J-tyttö ja Fonzie

J-poika ohjaa

J-poika ohjaa

Uusia tuoksuja ja tuttavuuksia

Uusia tuoksuja ja tuttavuuksia

J-poika iltanuotiolla

J-poika iltanuotiolla

J-tyttö

J-tyttö

Odottakaa, huilaan vähän

Odottakaa, huilaan vähän

Ettekö tiedä, kuka minä olen

Ettekö tiedä, kuka minä olen

Antais nyt mullekin

Antais nyt mullekin

Retkellä uimaan

Retkellä uimaan

Jii-haa

Jii-haa

Märkä pusu

Märkä pusu

Ja taas ramasee

Ja taas ramasee

Vesileikit isoäidin ohjauksessa

Vesileikit isoäidin ohjauksessa

Pentu

Pentu

Read Full Post »

Older Posts »